Kirjoittaja Aihe: Yuri!!! on Ice: Hevonen päivällispöydässä (S, Otabek/Yuri, oneshot)  (Luettu 1141 kertaa)

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 613
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Title: Hevonen päivällispöydässä
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: slice of life
Rating: S
Disclaimer: Iso kiitos Kubo Mitsuroulle, Yamamoto Sayolle ja muulle YOI-staffille siitä, että ovat luoneet Otabekin ja Yurin. Heille myös kaikki kunnia ja hahmojen oikeudet. Minä en ole luonut muuta kuin tämän tekstin, ja senkin ilman mitään korvauksia.
Summary:
”Niinkö kovasti sinä haluat syödä hevosta?” Yuri kysyi, vaikka olikin jo varma saamastaan vastauksesta.
”Tietenkin.”


A/N: Löysinpä tällaisen viime syksynä aloitetun ficinpuolikkaan koneeltani, ja pitihän tämä kirjoittaa valmiiksi :D

Muistan aika hyvin tämän tarinan alkuperän. Olin päätynyt monen reitin kautta lukemaan netistä kazakstanilaisesta ruokakulttuurista, ja tietty sitten alkoi kutkuttaa kirjoittaa fici ruoasta. Ja tietty sen ficin on pakko olla kaikkien suosikkikazakstanilaisesta luistelupojusta. Ja oon aina ollut sitä mieltä, että varmasti Otabek arvostaa kunnon hevosenlihapihviä lautasellaan! :D

Huomasin ripottelevani pienen osan itseäni Otabekiin, koska minää tasan olen se ihminen, joka alkaa ulkomailla ollessaan himoita pitkään haudutettua karjalanpaistia, poronkäristystä ja mustikkakukkoa, vaikka harvemmin Suomessa niitä erikseen himoitsen (kuuluvat kyllä lempiruokiini) :D

Aattelin, että tää olisi samaa ”universumia” kuin Lehmäkuosisen sohvan nousu ja tuho (K-18), vaikka ihan irtonainen ja itsenäinen teksti onkin. (Mut tbh suunnilleen kaikki mun mielessäkään olleet Otayurit voi hyvinkin olla keskenään samaa universumia.) 



Hevonen päivällispöydässä


”Hei Yura, myydäänkö Venäjällä hevosta?”
”Hmmm?”
Yuri kohotti katseensa puhelimestaan, jota oli juuri selaillut. Hän makasi nahkasohvalla toinen jalka reunan yli roikkuen, ja vaikka televisio olikin näön vuoksi päällä, hän oli keskittyneempi sosiaaliseen mediaan kuin alkuillan saippuasarjaan.

”Että mitä? Hevonen?”
”Niin, tiedäthän. Iso eläin, jolla on kaviot, ja jolla yleensä ratsastetaan.”
Otabek oli tullut keittiöstä olohuoneeseen ja pysähtyi sohvan eteen.
”Haha, oletpa sinä fiksu”, Yuri tokaisi. ”Mutta miksi sinä hevosen ostaisit? Ajattelitko vaihtaa lajia?”
”En minä koko hevosta halua”, Otabek puhahti, ”vaan osan siitä. Lihaa”, hän täsmensi sitten.
”Sinä ajattelit syödä hevosta?” Yuri kysyi, ja Otabek ei voinut olla huomaamatta hienovaraista epäuskoisuutta hänen kasvoillaan. ”Miksi?”
”Sinäkö ihan totta kysyt tuota kazakilta?” Otabek heitti takaisin.

Yuri siirsi katseensa takaisin puhelimensa näyttöön, mutta ei nähnyt Twitter-viestejä, vaikka tuijottikin suoraan niihin. Ah niin, olisihan hänen pitänyt ymmärtää. Vaikka Otabek olikin monessa mielessä moderni ja todella kansainvälinen nuorimies, ruokamieltymyksiltään tämä osasi olla pohjimmiltaan varsin perinteinen kazakki. Heidän kaappinsa olivat sen vuoksi aina täynnä mustaa teetä, maitoa (lehmästä, vaikka Otabek olisi halunnut myös tammanmaitoa) ja suunnilleen jokaista kaupassa myytävää hapatettua maitotuotetta. Lisäksi heillä oli aina niin paljon leipää, että karppaajat saisivat sydänkohtauksen sen määrän nähdessään. Otabek oli myös jo hyvän aikaa korvannut osan heidän käyttämästään lihasta lampaalla, joka Yurin mielestä oli sitkeää ja kuivaa, mutta joka Otabekin mielestä oli paljon parempaa kuin nauta tai sika, jonka syömiseen Otabek muutenkin suhtautui epäloogisen vaihtelevasti. Ja nyt näköjään hevonenkin oli hyvää vauhtia eksymässä heidän ruokapöytäänsä… Yuri ei ollut koskaan maistanutkaan hevosenlihaa, eikä uusi kokemus houkuttanut vieläkään. Hänen mielestään hevonen kuului muutenkin satuloituna ja suitsittuna ratsuksi tai vetojuhdaksi eikä ruokapöytään lautaselle.

”Joten, palatakseni alkuperäiseen kysymykseeni”, Otabek sanoi, kun Yuri pysyi vaiti. ”Myydäänkö Venäjällä hevosenlihaa?”
”En tiedä”, Yuri sanoi. ”Ehkä jostain lihakaupasta tai kauppahallista voisi löytää. Tavallisesta marketista? Tuskin. En ainakaan muista nähneeni. Ei täälläpäin juuri syödä hevosta.”
”No joo, sen olen huomannut”, Otabek totesi. ”No, täytyy joku päivä käydä kyselemässä lihakauppiailta.”
”Niinkö kovasti sinä haluat syödä hevosta?” Yuri kysyi, vaikka olikin jo varma saamastaan vastauksesta.
”Tietenkin.”
”Saat sitten syödä sen ihan keskenäsi”, Yuri lisäsi. ”Lampaassakin on minulle tarpeeksi kestämistä.”
”Et ole tainnut koskaan syödä hevosenlihaa”, Otabek sanoi tutkaillen Yurin kasvoja.
”Bingo. Enkä aiokaan.”
”Sinun pitäisi. Hevosta parempaa lihaa ei olekaan.”
”Rohkenen epäillä.”

Otabek ei inttänyt vastaan, eikä lihakeskustelu jatkunut sen enempää. Otabek kumartui nostamaan Yurin jalat ylös, istui sohvalle ja asetti jalat syliinsä. Hän selaili televisiokanavia hetken ennen kuin lopulta jätti ruutuun pyörimään jonkin juuri alkavan poliisisarjan, jota Yuri ei nopealla vilkaisulla tunnistanut.

Yuri piti katseensa puhelimessaan ja selaili vuorotellen Twitteriä ja nettilehtien roska-artikkeleita, mutta hänen ajatuksensa olivat ensisijaisesti Otabekissa. Viime aikoina tämä oli tuonut esille normaalia enemmän haluaan syödä kazakkiruokaa, eikä Yuri voinut olla miettimättä, miksi näin oli. Olihan Yuri jo ymmärtänyt aikoja sitten, että se oli Otabekin lempiruokaa, mutta väkisinkin hänen mielessään oli herännyt kysymys, oliko taustalla jotain muutakin.

”Otabek”, hän sanoi kelaten sormellaan kommenttiosion ohi. ”Onko sinulla ikävä Kazakstaniin?”

Hän ei edes tiennyt, miksi oli kysynyt sitä näin yhtäkkiä. Se oli hänen johtopäätöksensä, johon hän oli tullut yhdistäessään mielessään Otabekin ruokatoiveet ja puhelinkeskustelut, jotka tämä kävi perheensä ja vanhojen ystäviensä kanssa yleensä kazakiksi. Yuri ei ymmärtänyt puheluista mitään muutamaa sanaa lukuun ottamatta, mutta Otebkin äänensävy ja yleinen olemus kertoivat hänelle tarpeeksi. Sitä haikeutta ei voinut olla huomaamatta. Ja kerran Yuri oli ollut varma, että puhelun loputtua Otabek oli pidätellyt itkua, vaikka oli selvästikin yrittänyt peitellä sitä.

”Mistä tuo sinun mieleesi putkahti?” Otabek irrotti katseensa televisiosta Yuriin.
”Kunhan vain kysyin. Minulle tuli vähän sellainen tunne.”
Yuri laski puhelimeen syliinsä ja tuijotti Otabekin tummiin silmiin. Tämä näytti harkitsevan vastaustaan tarkkaan.

”On.”
Vastaus tuli hieman töksähtäen. Otabek naurahti vaivaantuneesti.
”Luulisi kai minun jo tottuneen”, hän sanoi sitten. ”Tai siis, kun luistelun takia on tullut asuttua ties missä vuosiakin kerrallaan. Mutta kai kaikesta huolimatta sydämeni on ja pysyy Almatyssa.”
”No, eikös siitä taas ole ikuisuus kun olet käynyt siellä?” Yuri kysyi nousten istumaan. Hän oikoi niskaansa.
”Ensi kuussa vuosi”, vastaus tuli kuin valmiiksi mietittynä.
”Ei ihme, että sinun on ikävä.”
”Niin.”
”No, sitten ei voi muuta kuin varata lennot Almatyyn”, Yuri totesi reippaasti ja klikkasi auki artikkelin, jossa kerrottiin parvekkeilla asuvista alpakoista. Yuri ei kuitenkaan alkanut heti lukea alpakkajuttua vaan laski puhelimen syliinsä ja kurottautui sipaisemaan sormillaan Otabekin leukaa.
”Mitä?”
”Minä tulen sitten mukaan”, Yuri sanoi. ”Haluan tavata perheesi ja kazakkikaverisi.”

Otabek painoi kädellään Yurin sormet leukaansa vasten.
”Aika rohkeaa sinulta olettaa, että kehtaan esitellä sinut sukulaisille.”
Yuri irvisti.
”Hei, sinulla on ollut kunnia viettää aikaa vanhempieni kanssa suunnilleen yhtä kauan kuin jopa minulla, ja vaari on käytännössä adoptoinut sinut lapsenlapsekseen, joten minä vaadin, vaadin, että saan tavata perheesi."

Otabek tyrskähti ja painoi kevyen suudelman Yurin sormille.
”Tiedät, että vitsailen.”
”Ei sinusta kuule koskaan tiedä.”
”Ei sinustakaan.”


**


He eivät tehneet mitään tarkempia sopimuksia siitä, milloin ja miten pitkäksi aikaa he lähtisivät Kazakstaniin, mutta tuntui hyvältä, että asia oli kuitenkin otettu puheeksi. Yuria ei haittaisi lähteä Yakovia karkuun toiseen maahan kesken kauden, mutta Otabek oli tarkka siinä, ettei mikään – ei edes matka kotikulmille – sekoittaisi treenikalenteria. Olisi siis odotettava sopivaa hetkeä ennen kuin he voisivat nousta koneeseen ja suunnata Almatyyn.

Sitä sopivaa hetkeä odotellessa Yuri ei voinut olla ajattelematta Otabekia ja tämän koti-ikävää. Yuri halusi tehdä jotain helpottaakseen sitä, mutta ei tiennyt, miten voisi auttaa. Lentolippujen hankkiminen olisi täysin turhaa, sillä Otabek ei suostuisi äkkilähtöihin ja halusi muutenkin päättää ajankohdasta itse; Yuri ei voinut kutsua Otabekin perheenjäseniä tai ystäviä kylään, sillä hänellä ei ollut näiden yhteystietoja, eivätkä he muutenkaan välttämättä edes pääsisi kyläilemään; ja kokonaisen valtion siirtäminen muualle oli sula mahdottomuus, vaikka Yuri mielikuvalla leikittelikin. Mutta jotain Yuri halusi pystyä tekemään. Oli pakko olla jotain.

Luistelukausi alkoi kuitenkin olla siinä vaiheessa, että valmennus nielaisi niin Yurin kuin Otabekinkin päivistä leijonanosan (tiikerinosan, jos Yurilta kysyttiin). Otabek ei ottanut Kazakstaniin matkustamista tai hevosen syömistä enää puheeksi, eikä kyseinen eläin myöskään eksynyt heidän jääkaappiinsa tai päivällispöytään, mikä johtui todennäköisimmin siitä, ettei ruoanlaitolle saati edes kotona syömiselle juurikaan jäänyt harjoituksilta aikaa. Yurikaan ei ehtinyt miettiä Otabekin ilahduttamista ja koti-ikävän helpottamista niin paljoa kuin olisi halunnut mutta lohduttautui sillä, että luistelu toivon mukaan täytti Otabekin ajatukset niin, ettei tämä ehtinyt keskittyä koti-ikävään.

Kuitenkin eräänä päivänä kauppalistaa kirjoittaessaan ja kaappien sisältöä tarkistaessaan Yuri muisti taas Otabekin ei-venäläiset ruokamieltymykset ja puheet hevosenlihasta. Niillä tuntui olevan selvä yhteys tämän koti-ikävään. Ehkä hevosen ja perikazakstanilaisen ruoan syöminen vei Otabekin henkisesti lähemmäs kotiaan. Yuri muisti mielessään isoisän piroshkit ja miten niiden syöminen aina täytti muutakin kuin vatsansa.

Yuri tuijotti edessään pöydällä olevaa paperilappua ja naputteli kynän kärkeä sitä vasten. Hän pureskeli huultaan, mietti hetken ja lopulta kirjoitti lappuun muiden ostosten alle ”hevosta”. Hän ei antaisi Otabekin nähdä kauppalistaa vaan hoitaisi ostokset itse, salassa. Yllätyksenä. Kyllä hän nyt jostain päin Venäjää löytäisi hevosenlihaa Otabekia varten, vaikka hänen sitten pitäisikin teilata itse se kopukka.


**


Otabek tuli sinä iltana kotiin Yuria melkein viisi tuntia myöhemmin. Hän jätti putkikassinsa eteisen lattialle kenkätelineen viereen ja siirtyi olohuoneeseen tervehtimään Yuria. Tämä istui lattialla televisiota katsellen ja venytteli samalla. Otabekista Yuri muistutti enemmän pretzeliä tai vieteriä kuin ihmistä aina venytellessään, ja välillä hän irvailikin asiasta, vaikka oikeasti arvosti kovasti tämän uskomatonta notkeutta etenkin kahden kesken ollessa.

”Tervetuloa”, Yuri huikkasi katsahtaen Otabekiin, joka oli jäänyt tuijottamaan hänen venyttelyään.
”Terve”, Otabek nyökkäsi hajamielisesti katse yhä Yurissa.
”Sinähän olin pitkään poissa. Olitko jäällä koko ajan?”
”En ihan. Suunnittelin myös vapaaohjelmaa.”

Yuri pomppasi innoissaan pystyyn.
”Oooh”, hän henkäisi, ”kerro minulle, mitä olet suunnitellut.”
Otabek hymyili.
”En”, hän vastasi yksinkertaisesti. Yurin nyrpeä ilme huvitti häntä suuresti.

”Kauhea nälkä”, Otabek sanoi sitten mennessään keittiöön.
”Etkö ole syönyt mitään?” Yuri huusi hänen peräänsä.
”Käytiin Lyoshan kanssa jossain kiinalaisessa. Ei ollut hyvää.”
”Mutta ethän sinä edes pidä kiinalaisesta.”

Vaimeaa kaapinovien kolinaa lukuun ottamatta keittiössä oli hiljaista. Yuri paloi halusta mennä Otabekin perään mutta pakotti itsensä pysymään olohuoneessa. Vaikka hän halusikin nähdä Otabekin ensireaktion, yllätys menisi pilalle, jos hän menisi kärkkymään ja hönkimään niskan taakse. Hänen piti olla kuin mitään poikkeavaa ei olisi tapahtunut.

Kauaa hänen ei tarvinnut odottaa. Ei kulunut kuin hetki, kun Otabek palasi olohuoneeseen, jossa Yuri istui yhä solmussa lattialla. Otabek piteli vasemmassa kädessään valkoiseen paperiin käärittyä pakettia.

”Yura”, hän sanoi, ja Yuri katsoi viattoman näköisesti hänen suuntaansa. ”Mikä tämä on?”
”Joku paketti”, Yuri vastasi ja pakotti kasvonsa pysymään peruslukemilla. ”Eikö siinä muka lue, mitä se on?”
Otabek katsahti ylöspäin kuin apua pyytäen.
Minä en ole tätä ostanut, joten sen on pakko olla sinä”, hän sanoi. ”Tai muuten tässä täytyy kutsua paikalle manaaja.”
Yuri tyrskähti.
”Mitä jos se olikin Potya?”
Otabek huokaisi muttei edes yrittänyt peittää hymynkaretta huulillaan.

”Yurochka...”
Otabekin matala ääni oli kuin sulaa suklaata Yurin korville, ja yhdistettynä hellittelynimeen se oli hänelle enemmän kuin tarpeeksi. Muttei koskaan liikaa.
”Joo, minä se olin”, Yuri puhahti sitten kuin olisi luovuttanut monen tunnin kuulustelun ja kiristyksen jälkeen.
Hän suoristautui solmustaan istumaan lattialle tavallisesti, mikäli spagaatissa istumista nyt ylipäätään voi pitää tavallisena.

”Mutta… miksi?” Otabek kysyi siirtäen katseensa hieman hämillään takaisin kädessään olevaan lihapakettiin.
”No kunhan nyt ostin, kun satuin löytämään”, Yuri vastasi olkiaan kohauttaen. Hän ei kertoisi Otabekille, ettei hevosenlihan löytäminen todellakaan ollut ollut sattumaa. Hän oli ensin käynyt kolmessa eri lihakaupassa ja kauppahallissakin viiden eri myyjän luona, ennen kuin oli löytänyt etsimänsä. Hän tosin tiesi, ettei Otabek uskonut hänen välinpitämätöntä vastausta muutenkaan.

”Sitähän sinä halusit”, Yuri sanoi sitten. Hän nousi sulavasti seisomaan ja käveli Otabekin luo. ”En tiedä liha-asioista juuri mitään, mutta sisäfileestä sanotaan, että se on parasta ja kalleinta, joten ostin sitä… Toivottavasti saat siitä tehtyä mitä nyt haluatkaan.”

Otabek veti Yurin halaukseen. Vaikkei tämä ollutkaan sanonut enempää, lihapaketin todellinen merkitys oli Otabekille päivänselvää. Ele sai monenmonta tunnetta nousemaan pintaan, eikä Otabek tiennyt, miten ikinä saisi ilmaistua ne kaikki. 
”Kiitos”, hän sanoi hiljaa, melkein kuiskaten.
Yuri painautui lujemmin Otabekia vasten. Tämä supisi hänen korvaansa kazakiksi jotain, mitä Yuri ei kielen takia ymmärtänyt, mutta tiesi sen olevan jotain romanttista (tai suorastaan imelää). Se sai hänen vatsanpohjansa kihelmöimään mukavasti.

”Mitä ikinä tuosta teetkään”, Yuri sanoi sitten, nosti päätään ja katsoi Otabekin tummiin silmiin sopivan tiukasti, ”sen on parempi olla ihan helvetin hyvää.”
Otabek kohotti kulmaansa kysyvästi ja hymyili tietävästi.
”Kai haluat, että minun ensimmäinen kokemukseni hevosenlihasta on paras mahdollinen?”
”Vähempään en tyytyisi.”
”Hyvä. En minäkään.”

Otabekin suupielillä häälyvä hymy loisti tämän tummissa silmissä asti. Yurin oli sisältä lämmin, ja häntäkin hymyilytti. Jos tämä olisi hänen palkintonsa, häntä ei haittaisi, vaikka hevosenliha toisinaan eksyisikin heidän ruokapöytäänsä.

Hitot, Otabekia ilahduttaakseen hän olisi valmis syömään pelkkää hevosta vaikka koko loppuelämänsä.
« Viimeksi muokattu: 14.05.2020 18:21:31 kirjoittanut Larjus »
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 3 129
  • Kurlun murlun
Nyt alkoi jotenkin kummasti tehdä mieli hevosenlihaa hienona fileenä, vaikken kyllä muista aiemmin sellaista popsineeni. Meetvurstia tuskin lasketaan. xD

Kulttuurierot ja niiden mukanaan tuomat keskustelut ja kommellukset ovat aina hyvä aihe ficciin, ja minua niin säälitti koti-ikävän kanssa painiskeleva Beka pitkin tarinaa. :< Kulttuurishokkia laimentanee se, että venäjä taittuu kuin vettä vain eikä synnytä kommunikaatiovaikeuksia, mutta pari muuta asiaa vaatiikin sitten vähän enemmän käsittelyä. Hauskasti Otabek vähän ujuttanut kotimaansa elementtejä keittiön kaappeihin, mutta pahus vie kun se heppa puuttuu ruokapöydästä. ;D

Lainaus
eikä kyseinen eläin myöskään eksynyt heidän jääkaappiinsa
"Ööh, Beka? Meidän kaapissa on kaakki!"
"Tiedän. Se on ihan kiltti."

Lainaus
Kyllä hän nyt jostain päin Venäjää löytäisi hevosenlihaa Otabekia varten, vaikka hänen sitten pitäisikin teilata itse se kopukka.
Voin niin kuvitella Yurin samoilemassa keihään kanssa jossain Siperian erämailla ja metsästävän villihevosia siellä. ;D

Tässä oli paljon kaikkia ihania yksityiskohtia, kuten tiikerinosa, bretzel/vieteri ja Yurin vaari adoptoimassa Bekan lapsenlapsekseen, awws. ;D Olisi kyllä aika jännä mennä jollekulle selittämään, että jep, lapsenlapseni seurustelevat keskenään.

Lainaus
Yuri muisti mielessään isoisän piroshkit ja miten niiden syöminen aina täytti muutakin kuin vatsansa.
:3

Vaikka Yurilla nyt onkin vähän penseä asenne kaikenlaisen uuden kokeilemiseen, ainakin häneltä löytyy tilannetajua ja halua tehdä toiselle mieliksi. Ehkä poika on kasvanut hiljalleen kiukkuisesta teinipallosta vastuullisemmaksi aikuisentaimeksi. :D Tämä oli oikein soma, kiitos! <3

- Mai
"Harakka."
"Oi kyllä! Krää krää."

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 613
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Mä oon joutunut aloittaa tän vastauksen jo kolme kertaa ku aina onnistun jotenki pyyhkimään kaiken kirjoittamani pois *itkuparkuhymiötähänjustnytheti*
Voi vittu miten tää voikaan olla ihan perseestä D:

Kulttuurierot (ja ruoka) on tosiaan mainio ficin aihe, samoihin niiden yhdistelmä, joten siitä oli hauska kirjoittaa. Koti-ikäväkin ujuttautui siihen samaan syssyyn kivasti mukaan, koska Otabekilla selvästi on paljon rakkautta ja ylpeyttä kotimaataan kohtaan, että varmasti ikävä joskus iskee (vaikka onkin elänyt elämästään niin paljon muuallakin, kaukana kotoa). Onneksi on tosiaan venäjä hallussa, eikä kulttuurierot muutenkaan ole niin isot kuin jos vaikka eläisi rapakon toisella puolella. Ja onneksi kazakstanilainen ruoka(kulttuuri) on saanut paljon vaikutteita Venäjältä, joten borssit sun muut ovat tuttua ruokaa ihan jo kotimaankin puolelta. Ja se ihan ihan perinteinen kazakkiruoka on kuulemma niin isotöistä ja hidasta valmistaa, että sitä nykyään tehdään lähinnä erikoistilanteisiin (juhliin ym.), vaikka eihän se Otabekia paljoa estä kun ikävä on suuri ja ruoalla pääsee kotiin (ainakin henkisesti) :D Jos poika haluaa syödä tuntitolkulla haudutettua hevosta niin hänhän syö!

Hyvä että omat mielikuvani Yurista metsästämässä hevosia keski-Venäjän erämailla välittyivät sinullekin XD Naureskelin nimittäin juuri samaa tuota kohtaa kirjoittaessani.

Kiva että sekaan ripottelemani yksityiskohdat viihdyttivät. Niitä oli hauska lisäillä :D Yurin pretzel-solmuilut tulivat ficiin mukaan sitä kautta, kun mieleen muistui se eräs sun fici :D Oon muutenki niin sitä mieltä, että Yuri venyttelee ja solmuilee ihan vain notkeutensa ilosta. Jos jäbä canonissakin somettaa kännykällä luistinradan reunalla toinen koipi katossa niin aivan varmasti se tekee vastaavaa kotopuolessakin :D

Ja oon kans ihan satavarma, että Kolya on valmis tekemään Otabekista kunnia-Plisetskyn ja erikoislapsenlapsensa :'3 Hauska kuvitella sitä puhumassa muille Otabekista kuin omasta lapsenlapsestaan, vaikken tiedä, puhuuko se ulkopuoliselle edes Yurista, on se sen verran hiljaisen oloinen. Kolya on kyl jotenkin niin hellyttävä hahmo ja ääää haluun kirjoittaa sen ficeihin mukaan! Itse asiassa oon paria miettinytkin vähän, toinen Otayuria ja toinen Yurin lapsuudesta... Mul on kyl ihan liikaa ficejä ja ideoita kesken, vaikka ottais huomioon vaan YOI-ficini, että saa nähdä, milloin tulee mitään valmiiksi :D (sitä Otayuria ehkä säästelen siihen et joskus tulis Aina Ekaan Kertaan uusi kierros...)

Eiköhän se Yuri pikkuisen oo ehtinyt tässä aikuistua, kun tosiaan mielessäni sijoitan tän samalle aikajanalla edesmenneen lehmäsohvan kanssa (ja vielä sen jälkeen, koska sohva :D). Tässäkin ficissä voi tosin olla varma, että jos siellä olis ollu JJ tai Katsudon kärsimässä koti-ikävästä, niin Yuri olis todennu vaa että tough luck. Otabek saa erityiskohtelua :D Yurilla on elämässään vain muutama henkilö, joiden vuoksi hän on valmis olemaan muutakin kuin suolainen pikkudiiva, ja Otabek on yksi heistä.

Kommenttisikin oli oikein soma, kiitän <3





お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 356
  • Lunnikuningatar
Hih, olipa tämä sympaattinen! Yuri!!! on Ice on minulle enimmäkseen tuttu mielettömästä määrästä fan fictionia ja fanarttia tumblrin syövereissä, koska sitä eksyy feediin jatkuvasti, mutta vaikka en sinällään etenkään Otabekin hahmoa tuntenut, se ei juurikaan haitannut. Kazakstanin ja Venäjän kulttuurin ovat kuitenkin sopivasti tuttuja ja sekin osaltaan auttoi pääsemään sisään tähän tarinaan. :)

Tykkäsin siitä, miten hahmojen välinen suhde ja välittäminen huokui tästä tekstistä. Oli hienoa, että Yuri osasi lukea Otabekia paremmin, ja pidin myös siitä, etteivät he lähteneet sitten kuitenkaan sinne kotimannuille heti, vaan realistisesti pysyivät kuitenkin treeniaikatauluissa. Huippu-urheilijoilla on usein vähän vähänlaisesti varaa sooloilla, joten se toi tähän sellaista uskottavuutta.

Tässä oli kuvattu hahmoja hienosti ja etenkin Yurista välittyi lukijalle elävä kuva venyttelyineen ja sosiaalisen median seuraamisineen. Otabek jäi vähän etäisemmäksi, mutta se voi kyllä johtua siitä, ettei hahmo ollut minulle entuudestaan juurikaan tuttu. Häntä symppasi silti alusta asti. ♥

Välillä on kivaa lukea tällaisia tekstejä, joissa hahmoilla on selkeästi turvallinen ja tasapainoinen parisuhde. Olit kirjoittanut siitä hyvin, hauskasti ja liikuttavasti. Kiitos!


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 613
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Äwäwää, ihana kommentti Vehka, kiitos paljon! Mulla on kans joitain sarjoja, jotka on tuttuja lähinnä fanituotannosta, mutta onpahan tuttuja ainakin jostain :D Otabek on sarjassa vain sivuhahmo (valitettavasti), joten ei ihme jos hän ei ole tuttu (vaikka yllättävän suosittu hän tuntuu fanien keskuudessa olevan. Tai ehkä mä oon vain alusta alkaen löytänyt tieni Otabek-fanien pariin...)

Joo ei olis oikein toiminut jos Yuri ja Otabek olisivat päättäneet siltä istumalta varata lennot Almatyyn :D Vaikka Yuri nyt on sellaista harrastanut itse alkuperäisessä animessakin (se karkas Japaniin Victorin perässä kertomatta kenellekään ja sai valmentajansa raivostumaan), en usko, että Otabek tekis ikinä niin. Joten odotteluun on tyydyttävä, ja onneks koti-ikävää voi helpottaa muilla tavoin. (Oon kyllä miettinyt kirjoittavani joskus ficin, jossa he lopulta Almatyyn lähtevät o.o En tosin tiedä olisko se tälle varsinaista jatkoa, ehkä joku spin-off-henkinen.)

Otabek jäi etäisemmäksi varmaan ihan jo siitä syystä, että kirjoitin ficin Yurin näkökulmasta. Vaikka käytinkin ulkopuolista kertojaa, halusin, että Yuri on ainoa, jonka pään sisään päästään. Otabekin ajatukset ym. tulivat ilmi sitten muilla tavoin, lähinnä sillä, mitä Yurikin päällepäin näkee (ja mitä Yuri ajattelee ja olettaa). Mä aika usein kirjoitan etenkin oneshotit niin, että lukija pääsee suoraan vain yhden hahmon pään sisään ja ajatuksiin, koska ainakin itse pidän selkeinpänä tapana. Oon kyl huomannut, että mun on helpompi päästä Yurin pään sisään (vaikka välillä tuntuu että kirjoitan siitä liian kiltin ja pehmon :D), vaikka kyllä mä oon joskus kirjoittanut juttuja Otabekinkin mielenmaisemiin peilaten.
Hyvä että Otabek symppasi, koska se on niin ihana ja symppis ja äää :D (mun lempihahmo YOI:ssa, ollu jo siitä asti kun jakso 10 näytettiin ekan kerran - Otabekin kunnon ensiesiintyminen animessa.) Ja tuli vielä sekin mieleen, että alkuperäissarjassakin Otabek on vähäpuheinen ja todella hillityn oloinen, harva osaa sanoa, mitä hän ajattelee, joten ehkä senkin takia a) hän jäi tässä Yuria etäisemmäksi b) mä kirjoitan ficini useammin Yurin näkökulmasta.

Ficit, joissa hahmoilla on jo vakiintunut ja tutun turvallinen parisuhde, on parhautta :D Mä rakastan arkista fluffia ja muuta söpöilyä, ja sellaiseen sopii ehdottomasti parhaiten just sellaiset tutun turvalliset ja "arkisen tylsät" suhteet! Musta on niin kiva kirjoittaa pienillä tavoilla auki sitä rakkautta, hellyyttä ja välittämistä, jota hahmot toisiaan kohtaan tuntevat, joten ihana kuulla, että tapani kirjoittaa Otabekin ja Yurin parisuhdetta oli sekä hauskaa että liikuttavaa ♥ Olen otettu.

Kiitos vielä kerran ihanasta kommentistasi, ai että tulin hyvälle tuulelle ♥
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 998
  • Clara, my Clara
Heips!

Tällä on hauska nimi ja se saa mut yhä ajattelemaan, että oikea hevonen on nauttimassa herkullista päivällistä Otabekin ja Yurin kanssa.  Se on hieno mielikuva.

Otabek, älä vähättele koti-ikävääsi. Ei se haittaa, se on normaalia. Eikä se, että on kotoa pois vuosia, tarkoita sitä että siihen pitäisi tottua. Tai sitä, ettei sen vuoksi saisi tuntea koti-ikävää.

Aawws, ihana Yuri kun yritti keksiä keinon, jolla helpottaa Otabekin koti-ikävää vaikka treenit vievät paljon aikaa. Se kertoo kuinka suurta Yurin rakkaus Otabek'ia kohtaan on, kun tämä päätti hankkia tälle hevosenlihaa vaikka ei itse ajatuksesta innostu. Ja kaikki se vaiva, jota Yuri näki sen eteen, että löysi jostain hevosenlihaa (eikä tarvinnut itse ruveta teilaamaan yhtäkään hevosta). ^ ^ Se, jos mikä, on rakkautta ja kertoo että välittää toisesta todella paljon. Itselleen tärkeiden ja rakkaiden ihmisten yllättäminen on kivaa.

Tuo tunne, kun tekisi mieli mennä toisen perään ja nähdä se reaktio yllätykseen, se on kyllä vahva. Mutta se tosiaan saattaisi kertoa toiselle, että luvassa on jotain. Itse koen että se aika, kun odottaa toisen löytävän yllätyksen, tuntuu pitkältä. Vaan kyllä se sitten on sen arvosta, kun toinen on ihan ällikällä lyöty eikä ole osannut odottaa moista.

Voi Yuria, kun pitää olla niin, ettei se hevosenlihan ostaminen ollut mikään iso juttu. Kunhan nyt sattui vain löytämään vahingossa kauppareissulla. Kyllä Yurin imago olisi kestänyt Otabekille myöntämisen verran. Onneksi Otabek kuitenkin tuntee Yurin hyvin ja tietää, ettei sattumalla löytäminen ollut totuus. Ehkäpä Yuri laski sen varaan miten hyvin toinen hänet tuntee.

Aivan ihana ja suloinen ficci, jonka lukeminen sai hyvälle tuulelle. Lopetus oli kuin kirsikka kakun päälle. :-* 

-tirsu
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 613
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Äääääää toinen ihana kommentti sulta tirsu, kiitos ♥ Poskiin ihan sattuu tää jatkuva hymyily (mutta en todellakaan valita). Kiitos tosta mielikuvasta, pitääks mun nyt piirtää kuva, jossa Otabek ja Yuri illallistavat hevosen kanssa saman pöydän ääressä XD Ja toinen kuva heidän jääkaapissaan asuvasta hevosesta...

Otabek yrittää niin kovasti olla urhea </3 Vaikka tietty sitä tuntee koti-ikävää ja saakin tuntea. Onneks Yuri on skarppina rakkaansa suhteen ja yrittää löytää helpotusta tämän ikävään kiireenkin lomassa. Otabek tekis sille ihan saman, ainakin mun ficeissä ja OTP-maailmassa ♥ Ne todella välittää toisistaan ja haluavat niin auttaa kuin yllättääkin toisensa.

Joo olis kyl niin kiva olla kärpäsenä katossa, kun on tehnyt jotain yllätykseksi ja odottaa ensireaktiota. Oon tehnyt sitä itse usein ja voi että se sivussa odottaminen on aikamoinen koetus. Mut eihän sitä voi riskeerata yllätyksen pilaamista. (Otabek todennäköisesti tuijotti sitä lihapakettia ilmeettömänä hetken ennen kuin otti sen käsiinsä lähempään ihmettelyyn :D)

Pitäähän sitä omaa panostaan vähätellä :D Yuri niin kovasti esittää, on se vähän tsundere ♥ Mut onneks Otabek kyllä näkee läpi kaiken teennäisen välinpitämättömyyden, ja Yuri tietää sen. Ei tarvi kummankaan hetkeäkään epäillä toistensa tunteita tai sitä, miten paljon ovat valmiita tekemään ilahduttamaan toisiaan. Tokihan tähän väliin vois heittää jotain teoriaa, että Yuri haluaa säästellä Otabekin tunteita, ettei sille tuu semmosta "apua, se on rampannut ympäri Pietaria etsimässä mulle hevosenlihaa" -fiilistä, vaikka tän kirjoittajana voin sanoo ihan suoraan, et tossa vaiheessa Yuri mietti vain itseään, koska onhan se "coolimpaa" esittää, että lihan ostaminen oli ihan vain pikkujuttu. Yuria ja sen ajatuksia on hauska jalostaa omissa kirjoituksissaan :D

Lopetusta mietin tovin mut tulin sit siihen tulokseen, et tommoinen lällynlää pehmoiluajatus sopii siihen hyvin ♥ Joten mahtava juttu että se upposi.

Kiitos taas kerran ihanasta kommentistasi ♥ Sen lukeminen sai mut tosi hyvälle tuulelle ♥
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中