Kirjoittaja Aihe: Fullmetal Alchemist: 3 kertaa kun Edward ei suudellut Winryä (S, Ed/Winry, 3 x ficlet)  (Luettu 227 kertaa)

Larjus

  • Sir Candy
  • ***
  • Viestejä: 1 686
  • Sytytä kämppäs palaan, se on voimaa.
    • twitter
Title: 3 kertaa kun Edward ei suudellut Winryä
Author: Larjus
Chapters: 3 x ficlet
Fandom: Hagane no Renkinjutsushi (Fullmetal Alchemist)
Pairing: Edward Elric/Winry Rockbell
Genre: Slice of life fluffymausteella, superpehmo UST
Rating: S
Disclaimer: FMA kuuluu Arakawa Hiromulle. Minä vain vähän lainasin hahmoja ja kirjoittelin omaksi ilokseni.
Summary: Kun kohdalle tulee oivallinen tilaisuus suudella Winryä, Edward ei tee mitään.

A/N: Tiskatessa kuuntelin satunnaisia YouTuben tarjoamia biisejä. Yksi niistä oli Ashley Tisdalen versio Pienen merenneidon Kiss the Girlistä, ja aivoni yhdistivät sen melkein heti Edwiniin. Sen jälkeen sujui tiskaus aikamoisissa pumpulipilvissä (/w\) Fini tuntuu olevan täynnä RoyEd-shippaajia, mutta mulle Edwin on se ainoa oikea valinta :D + Ne on vielä molemmat sattumoisin mun lempihahmot FMA:sta.

Osallistuu haasteisiin Fandomkohtaiset OTP:t II ja 3 kertaa kun… V.




3 kertaa kun Edward ei suudellut Winryä



Kesä 1906


Edward halusi löytää pihan parhaimman piilon. Kun Alphonse lopettaisi sataan laskemisen, tämä aloittaisi toisten etsimisen eikä todellakaan saisi löytää häntä ennen Winryä! Edward aina kilpaili mielessään Winryä vastaan ja oli varma, että tämä teki samoin.

Talon takana oleva ruusupensas oli suuri ja tuuhea ja herätti hänen uteliaisuutensa. Jos hän ryömisi sen oksien suojiin, hän olisi piilossa kaikilta katseilta. Piikit ehkä pistelisivät, mutta entäs sitten? Hän kestäisi kyllä pienen kivun, jos se takaisi hänelle voiton piiloleikissä. Alphonse tuskin ensimmäisenä heittäytyisi ruusujen sekaan etsimään muita.

Edward polvistui pensaan eteen ja arvioi katsellaan, mistä hän pääsisi parhaiten sukeltamaan lehtien ja piikikkäiden oksien lomaan. Eipä oikein mistään, mutta hän änkeäisi sitten läpi vaikka väkisin. Hän puri hampaansa yhteen ja konttasi pensaaseen välittämättä piikeistä, jotka raapivat hänen kasvojaan ja käsivarsiaan. Enää ei voisi perääntyä.

Pensas todellakin oli hyvä piilo. Näkyvyys ei ollut hyvä oksien lomassakaan, mutta se oli Edwardin mielestä vain positiivinen asia. Häntä ei mitenkään voisi nähdä ulkopuolelta. Edward piti katseensa enimmäkseen maassa välttääkseen ruusunpiikit silmissään. Kun hän lopulta uskalsi katsoa eteensä, hän tajusi, ettei ollut pensaassa yksin. Ruusupensas oli niin hyvä piilopaikka, että Winrykin oli tullut samaan tulokseen ja päättänyt ryömiä sen uumeniin. Tyttö oli vain noin jalan päässä Edwardista ja ilmeisesti äkännyt tämän suunnilleen samaan aikaan kuin Edward Winryn.

He olivat tilanteesta niin hämillään, että kumpikaan ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen. He vain tuijottivat toisiaan oksien välistä. Edwardin katse oli kuin liimautunut Winryn suuriin, sinisiin silmiin, jotka katsoivat tiiviisti takaisin. Winryn herkeämätön tuijotus sai Edwardin posket omituisen kuumiksi. Tilanteen jatkuessa hänen päässään alkoivat harhailla sekavat ajatukset, äänekkäimpänä niistä se, että hänen pitäisi jostain tuntemattomasta syystä juuri nyt pussata Winryä.

Edwardin huulet olivat kuivat ja karkeat kuin hiomaton lankku. Hän nuolaisi niihin pikaisesti kosteutta, katse yhä Winryn sinisilmissä. Hänen posket olivat tulessa. Tyttö tuijotti yhä takaisin herkeämättä. Kuvitteliko Edward, vai oliko tämäkin punastunut? Hänen mielensä sitkeästi ehdotteli, että hänen pitäisi pussata Winryä ja saada tämän tuijotus katkeamaan. Edward ei tiennyt, oliko helpottunut vai pettynyt siitä, ettei Winry osannut lukea hänen ajatuksiaan.

Nyt olisi hyvä hetki…

Vain muutama askel, ja Winry olisi tarpeeksi lähellä…

Hänen vain pitäisi olla tarpeeksi rohkea…

Hetki olisi suorastaan täydellinen...


Ja se hetki oli ohi silmänräpäyksessä. Winry kääntyi äkisti poispäin Edwardista, istui maahan ja veti kätensä puuskaan.

”Sinun pitää vaihtaa piiloa”, hän ilmoitti sitten.
”M-mi-mitä!?” Edward sokelsi. ”Ei todellakaan pidä!”
”Al varmaan laskee vielä”, Winry sanoi piittaamatta lainkaan Edwardin vastalauseesta. ”Ja jos ei laske, niin pystyt vaihtamaan piiloa, jos liikut varovasti.”
”Minä en lähde täältä!” Edward intti vastaan. ”Tämä on minun piiloni!”
”Eipäs, vaan minun!”

Kumpikaan ei aikonut antaa toiselle periksi. He riitelivät piilopaikastaan niin kauan ja niin kovaan ääneen, että Alphonse löysi ruusupensaalle hetkessä.



Kevät 1914


Edward oli kokenut lyhyen elämänsä aikana turhankin paljon kipua ja tuskaa, niin fyysistä kuin henkistäkin, mutta sen kestämiseen hän ei ikinä ollut tottunut. Kipukynnys ja tuskan sietotaso olivat alhaalla kuten aina.

”Ed! Nyt turpa kiinni tai lyön sinut tajuttomaksi!”
”Mutta kun jumaliste tuo sattuu!! Minä huudan jos siltä tuntuu!”

Winryn katse oli kuitenkin niin säälimätön ja julma, kuin olisi tuijottanut itse kuolemaa suoraan silmiin, että Edward käytti kaiken tahdonvoimansa, ettei olisi huutanut äänihuuliaan puhki. Hän ei halunnut jakoavaimesta päähän toistamiseen, vaikka tajuttomana automailin asentamista olisi ehkä helpompi kestää.

Koko operaatio oli yhtä helvettiä. Tuntui siltä, että puolet hänen ruumistaan oli samaa aikaa sekä halvaantunut ja tunnoton mutta tuskissaan kuin olisi tikareilla pistelty, ja samaan aikaan toinen puoli oli kuin sotavarstoilla nuijittu. Kipu oli niin suunnatonta, että se oli viedä tajun. Ehkei Winryn edes tarvitsisi lyödä häneltä tajua kankaalle jakoavaimella, hän pyörtyisi omin neuvoin.

”Minä tiedän, että se sattuu!” Winry melkein huusi vielä, kun Edward vedet silmissä nieli tuskanhuutojaan takaisin vatsaansa. Winryn äänessä kuulsi kiukku, joka ei kuitenkaan ollut kohdistettu Edwardiin. ”En voi sille mitään! Ja jos et kestä sitä, niin lakkaa riehumasta yltympäriinsä ja pidä raajoistasi parempaa huolta!”
”Kauanko vielä?” Edward kysyi yhteen puristettujen hampaiden välistä.
”En ole vielä puolessakaan välissä.”
”Voisitko yhtään pitää kiirettä sen kanssa?”

Winry mulkaisi Edwardia niin julmasti, että tämä varautui välittömästi saamaan jakoavaimesta tällin päähänsä. Iskua ei kuitenkaan tullut.

”Jos olet valmis elämään väärin asennetun automailin kanssa, joka ei toimi vaan roikkuu mukanasi kuin olkaan naulattu sianraato”, Winry sanoi kitkerästi, ”niin kyllä, voin pitää kiirettä! Tai miksei vaikka saman tien revitä koko rotiskoa irti! Voitaisiin lopettaa tämäkin rääkki vaikka heti!”

Edward ei uskaltanut sanoa enää mitään. Winry tiesi kyllä, mitä teki, ja tämän ylitse oli turha yrittääkään kävellä automail-asioissa. Winry teki parhaansa, hänen vuokseen, ja Edward tiesi, ettei mitenkään voisi riittävästi osoittaa tytölle sitä kiitosta, jonka tämä ansaitsi. Vähintä, mitä hän voisi nyt tehdä, oli kärsiä kipunsa hiljaa ja liikkumatta, jotta Winryn työ olisi mahdollisimman helppoa.

Loppujen lopuksi kipu turrutti Edwardin niin, että hänen ajan- ja paikantajunsa alkoi heiketä. Hän ei edes huomannut, kun Winry oli lopulta saanut työnsä tehtyä, ja automail oli onnistuneesti yhdistetty hänen hermojärjestelmäänsä. Winry antoi Edwardin toeta rauhassa, pesi kätensä ja järjesteli työkalujaan.

Kun Edward viimein jaksoi reagoida ympäristöönsä, Winry oli yhä uppoutunut työkaluihinsa. Edward pyyhki hiukset kasvoiltaan vasemmalla kädellään ja katseli hiljaa ympärilleen. Hän suoristi itsensä ja kokeili varovaisesti liikuttaa oikean kätensä tilalla olevaa automailia. Asennuksesta johtuva kipu kirveli ja poltti yhä hänen kehoaan etenkin olkapään tienoilta, mutta automailin liikuttaminen itsessään ei sattunut lainkaan. Kädenkorvike liikkui niin sulavasti kuin sen ikinä oli mahdollista. Edward oli, kuten aina, äärimmäisen vaikuttunut Winryn mekaanikontaidoista.

”Hei Winry!” Edward huudahti automailiaan ihmetellessään.
”No mitä?” Winry huikkasi takaisin työkalupakkinsa ääreltä.
”Tämä… se on… kiitos. Teit upeaa työtä.”
”Hmmm… kiitos.”
”Oikeasti, mahtavaa. Mitä tekisin ilman sinua.”
”Olisit käsi- ja jalkapuoli.”

Edward taivutteli terässormiaan ja seurasi niiden liikkeitä kuin olisi katsellut esikoisensa ensiaskeleita. Sitten hän avasi suunsa, eikä tajunnut lainkaan, mitä ajatuksissaan sanoi.

”Vau, tämä on niin hyvä, että voisin vaikka pussata sinua.”

Winrykin oli niin keskittynyt omiin puuhiinsa, ettei heti sisäistänyt, mitä Edward oli suustaan oikein möläyttänyt.

”Jaa. No mikset sitten tee niin?”

Molemmat tajusivat aivan liian myöhään, mitä olivat sanoneet, ja jähmettyivät paikoilleen äkisti. Winry veti hiuksiaan kasvojensa eteen ja kumartui niin lähelle työkalujaan kuin ikinä vain pystyi. Edward peitti kasvonsa käsillään. Automailin metalli tuntui suorastaan jäiseltä hänen tulisilla kasvoillaan. Nyt jos koskaan hän olisi halunnut, että hänet lyötäisiin jakoavaimella tajuttomaksi.

Kumpikaan ei kehdannut sanoa enää mitään.



Syksy 1919



Kello oli paljon, kun Edward sinä iltana tuli kotiin matkaltaan. Tai ehkä pitäisi sittenkin puhua yöstä, sillä kellon molemmat viisarit hivelivät kahdentoista molempia puolia. Talossa oli pimeää, Winry oli arvatenkin nukkumassa. Ei Edward mitään vastaanottokomiteaa ollutkaan odottanut, vaikka siitä olikin aikaa, kun hän viimeksi oli nähnyt perheensä.

Edward vältteli sytyttämästä ylimääräisiä valoja sisälle tullessaan. Hän jätti laukkunsa eteiseen lähelle ulko-ovea, ne hän purkaisi aamulla. Winry todennäköisesti heittäisi hänet Amestriksen rajojen ulkopuolelle, jos hän alkaisi mekkaloimaan keskellä yötä ja herättäisi heidän poikansa. Se riski oli tosin aina olemassa päiväunienkin aikaan.

Edward hiipi ympäri asuntoa niin hiljaa kuin vain kykeni. Ikävä, jota hän oli kantanut mukanaan koko poissaolonsa ajan, painoi nyt raskaasti hän sisintään. Ilo hetkien päässä odottavasta jälleennäkemisestä auttoi häntä kuitenkin kantamaan ikävää viimeisetkin hetket. Enää muutama askel ja puinen ovi, ja hän näkisi rakkaansa jälleen.

Winry oli nukkumassa, niin kuin hän oli olettanutkin. Makuuhuone oli hämärä, mutta Edward oli pimeässä asunnossa hiippailtuaan tottunut siihen niin, että erotti siluetit ongelmitta. Hän katsoi lempeästi sängyn suuntaan, jossa Winry nukkui peittoihin kääriytyneenä. Ennen kuin Edward lähestyi vaimoaan, hän hiipi hiljaa ja varoen kehdon äärelle. Edward katseli yön pimeydessä nukkuvaa esikoistaan ja tunsi olonsa rauhalliseksi. Hymy hänen kasvoillaan oli pieni mutta onnellinen ja hellä. Hän kurottautui silittämään kevyesti poikansa vaaleiden hiuksien peittämää päälakea, kuljetti sormenpäitään tämän poskella ja lopulta asetteli viltin paremmin tämän pienen kehon peitoksi.   

Varmistettuaan, ettei hänen lapsensa unta häirinnyt mikään, Edwardin jalat johdattivat hänet Winryn luo. Hän pysähtyi vuoteen äärelle ja katsoi alas nukkuvaan Winryyn sydän täynnä haihtuvaa ikävää ja rakkautta. Hän laski kätensä sipaisemaan muutaman hiussuortuvan pois Winryn kasvoilta ja antoi sitten kätensä kulkea pitkin tämän leukaperiä. Winry liikahti hieman unissaan ja Edward vetäisi vaistonvaraisesti kätensä pois.

Kun oli varma, ettei hän ollut keskeyttänyt Winryn unta, Edward kumartui lähemmäs tyttöä. Puolivälissä hän kuitenkin pysähtyi äkisti. Edward oli aikonut suudella Winryä kevyesti poskelle mutta keskeyttikin aikeensa. Hänen sisällään oli alkanut kasvaa jokin epämääräinen tunne, joka sai hänet epäröimään. Aivan kuin hän ei olisi varma, saiko tehdä sen, mitä oli aikonut tehdä.

Miksi ihmeessä? Vielä vuosia sitten asia olisi hyvinkin voinut olla niin, kun heidän välillään oli ollut vain punastelua ja vaiettuja tunteita, mutta entäs nyt? Winry oli hänen vaimonsa, heillä oli yhteinen lapsi ja toinen tuloillaan, joten oli enemmän kuin oletettua, että he voisivat jakaa keskenään niinkin viattomia hellyydenosoituksia kuin poskisuudelmat. Hänen asemassaan Winry tekisi varmasti samoin. Edward ainakin toivoi, että tekisi.

Hei yritäs nyt vähän, Edward komensi itseään mielessään. Hän ei ymmärtänyt itseään ja sitä, miksi oli taas kuin hermostunut varhaisteini ihastuksensa edessä, miksi teki tilanteesta niin vaikean. Painat nopeasti huulesi Winryn poskelle ja se on siinä.

Puna ja kuumotus kohosivat Edwardin kasvoille. Hän häälyi yhä puoliksi kumartuneena Winryn yläpuolella ja katsoi nukkuvaa tyttöä herkeämättä. Jokin siinä sai hänet hermostumaan, aivan kuin hän olisi taas kosimassa Winryä ennen kuin pakenisi itse junaan.

Suutele häntä!

Mutta hän ei pystynyt, ei vaikka kuinka käski itseään. Edward puri hampaansa yhteen ja yritti pitää sisällään sen raivon ja pettymyksen, jota tunsi itseään kohtaan. Miksi hän oli näin typerä ja nolo? Ei uskaltanut edes vaimoaan pussata!

Vihaisena itselleen Edward marssi huoneesta pois mahdollisimman hiljaisesti ja meni upottamaan kiukusta palavan päänsä vesitynnyriin.
« Viimeksi muokattu: 30.01.2020 16:25:13 kirjoittanut Larjus »
On the wild and misty hillside
Fear is nature's warning
Hunger here is never far away

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 665
  • Sirius <3 Olive
No niin! Kommenttikampanjasta hei  :)
Valitsin tämän tekstin listauksestasi, enkä pettynyt. Itse lueskelen myös EdxRoyta, mutta kyllä EdxWinry on se ainoa oikea paritus. EdWiniä on liian vähän ja toivonkin, että kirjoitat lisää, koska tykkäsin tästä hurjasti ideana ja teksinä. Kirjoitustyylisi on myös sopivan nopeasti etenevä ja dialogia on sopivasti verrattuna muuhun kerrontaan.

Idea oli hyvä. Kolme suudelmaa tuntuu olevan aika kulutettu teema, joten kolme suutelematta jäänyttä suudelmaa antoi mielenkiintoisen twistin. Tykkäsin myös siitä, että nämä olivat ajallisesti näin erillään, mutta kuitenkin hyvin loogisesti valittuja tapahtumia. Sanana vierastan "pussata" sanaa, etenkin kun otsikossa puhutaan suudelmista. Omasta mielestäni pussailu on lasten ja teinien toimintaa, mutta ehkä se on vain omaan korvaan särähtävä sana.
Lainaus
Ei uskaltanut edes vaimoaan pussata!
Erityisesti tässä kohtaa hieman karsastin kyseistä sanaa, kun jo pari lausetta aiemmin puhuttiin poskisuudelmista. Kahdessa ensimmäisessä kappaleessa pusu-sanan muodot eivät häirinneet niin paljon. Toivottavasti tajuat mitä tarkoitan.

Hahmot olivat ehdottoman omia itsejään. Jotenkin odotin, että olisin saanut lukea myös vähän Alphonsesta, mutta toinen kerta sitten.
Lainaus
”Oikeasti, mahtavaa. Mitä tekisin ilman sinua.”
”Olisit käsi- ja jalkapuoli.”
Nauroin tälle ääneen, koska kohtaus oli kuin suoraa alkuperäisistä teoksista. Kuulen tämän jopa ääninäyttelijöiden äänellä, vaikkei sen pitäisi suomeksi olla mahdollista. Erityisesti keskimmäisen kappaleen hahmotus ja kuvailu oli todella toimivaa ja luonnollista. Kuvailit hienosti automailin liittämistä. Jotenkin sen on aina itse ajatellut vain järkyttäväksi kertaiskuksi, mutta tämä sinun kuvailusi sai miettimään eri kannalta. Se myös tuntuu todella loogiselta ja todenmukaiselta.

Huh, olen huono kirjoittamaan pitkiä kommentteja. Mutta pääpointtini on, että toivon sinun kirjoittavan lisää FMA- aiheisia ficcejä! 8)
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Larjus

  • Sir Candy
  • ***
  • Viestejä: 1 686
  • Sytytä kämppäs palaan, se on voimaa.
    • twitter
Jep, Edwin on OTP ♥ Sitä on munkin makuun aivan liian vähän, ja jos vain saan ideoita, niin kyllä kirjoitan lisää! (Ehkä pitäis kuunnella lisää Disney-biisejä :D) On nää niin söpö kaksikko. Näitä kirjoittaessa mielessäni pyöri kaikki canonin kohtaukset, jossa he vain punastelevat toistensa seurassa ja on niin selvää, että kyllä siellä jotain romanssia on, vaikka edistystä ei oikein tapahdukaan. Se kun yhdistyi mielessäni näissä inspaavan biisin kanssa niin avot :D Ei sitä enempää tartte (se biisi on niiiiin Edwardille).

Itse käytän ihan surutta sekaisin suudelmaa, suukkoa ja pusua ja niiden verbiversioita, eikä niillä mulle ole kuin lähinnä pieni sävy/tyyli/syvyysero (esim. jos käytetään kieltä, se voi olla vain suudelma, ei suukko tai pusu). Ja itse asiassa tuohon kohtaan valitsin tarkoituksella pussata-verbin, koska halusin vielä korostaa sitä, että kyseessä ei todellakaan olisi ollut kuin ihan viaton pieni muiskaus poskelle, eikä Edward saa edes sitä tehtyä :D

Musta olis ollut kiva kirjoittaa Alphonsestakin, mutta näiden ficien valossa se ei oikein onnistunut. Olis mennyt liian sivupoluille siitä, mitä mulla oli mielessäni. Ehkä jossain vaiheessa, mulla itse asiassa on pieni ajatuksen häivä Alphonse-ficiin (ja ehkä siinä olis myös Edwardkin, riippuu ihan siitä, mihin etenen sen ajatukseni kanssa). Saapi nähdä, jos sen sais kirjoitettua jossain vaiheessa. Mulla on vain paha tapa, että keskeneräisinä (semi)aktiivisessa kirjoituksessa mulla on samaan aikaan suunnilleen kakskytä ficiä :D (ja niitä epäaktiivisia suunnilleen saman verran)

Omg, toi on ehkä parhaimpia kehuja, mitä voi saada, toi että joku kohtaus on kuin suoraan alkuperäisteoksesta! Ja että vielä kuulit sen mielessäsi ääninäyttelijöiden äänillä... ;ww; Awww, tommoset kommentit lämmittää aina sydäntä ♥ Sitä kuitenkin haluaa pysyä uskollisina hahmoille ja niiden alkuperäisille olemuksille/luonteille, vaikka omaa tulkintaahan sitä aina ulos suoltaa.

Awww, mä katon jos saisin aikaiseksi lisää FMA-ficejä ♥ Tämä oli ensimmäiseni tästä fandomista, vaikka sarja onkin mulle ollut pidemmän aikaa tuttu. Ehkä tää tästä lähtee, jos sais ideoita lisää :3

Kiitän.
On the wild and misty hillside
Fear is nature's warning
Hunger here is never far away

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 977
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta ❤️ Olen lukenut ehkä vain pari FMA-ficciä elämässäni, mutta pitäisi selvästi lukea enemmän, sillä tämä oli ihana! Minullekin Ed/Winry tuntuu mieluisammalta paritukselta kuin Ed/Roy (tai Ed/joku muu) ja minusta tässä oli kiva idea, joka oli vielä toimivasti toteutettu kolmessa osassa niin, että päästiin kurkistamaan sekä lapsuuteen, nuoruuteen että aikuisuuteen.

Ekassa osassa oli ihanaa lapsenomaista riemua hyvästä piilopaikasta, ja suuttumusta, kun Winry olikin keksinyt saman idean! Aivan tyypillistä Edille olla antamatta periksi ja jatkaa kinastelua niin kauan, että Al löysi kaksikon alta aikayksikön :D Toka osa oli silti suosikkini, rakastan noiden kahden sanailua ja hihittelin monessa kohtaa ääneen, muun muassa noille jakoavainjutuille, Chibin lainaamalle jalkapuoli -kohdalle. Viimeisessä osassa taas parasta oli lopetus, en osannut ihan odottaa tuota, mutta oli kyllä hyvin tyypillistä Edwardia ❤️

Kiitos tästä, nautin todellakin tämän lukemisesta ja lukisin mieluusti lisääkin! Ehkä seuraavassa osassa voidaan vähän jo pussatakin ;)

Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

Maissinaksu

  • Trubaduuri
  • ***
  • Viestejä: 2 003
  • "Montako sahaa tarvitset yhteen runkoon?"
En ole varma, ollaanko puhuttu tästä ficistä aikaisemmin (tai että olenko ollut tietoinen tämän olemassaolosta), mutta tänään oli hyvä päivä löytää tämä luettavaksi. ;D Minulla on EdWinin kanssa meneillään vähän ristiriitainen suhtautuminen; kauan sitten kun tutustuin FMA:han, pidin siitä kovasti, sitten tuli hardcore EdRoy-vaihe, jonka aikana en edes aivastanut EdWiniin, ja nykyään fiilis on sellainen kädenlämpöinen. Siinäpähän on, ja canon-paritukseksi ihan mukava, vaikkakin sen toteenkäymisen saattoi ennustaa aika lailla sarjan alusta alkaen. Kaksi tsunderea yhdessä on kyllä aika hupaisa yhdistelmä ja lisäksi minulla on vähän heikkoutta lapsuudenystävä-tropeen, joten mikäs siinä. ;D

Mutta tosiaan, idea kolmesta antamattomasta pususta oli oikein kiva, ja tykkäsin paljon tuosta kronologiasta. Lapsista aikuisiksi ja vielä naimisiin, mutta silti joinain hetkinä on vain hankalaa osoittaa kiintymystä pusun merkeissä. Ei sen luulisi vaikeaa olevan, mutta joskus yksinkertaisinkin asia jää luonnistumatta. xD Ed parka.

Tästä tuli mukava mieli, kiitoksia! <3

- Mai

PS: Melkoisen Darwin awards -palkinnon saa kyllä ojentaa ruusupuskaan piiloutuville lapsille. :'D
"Would you like toxic fries with that?"

Larjus

  • Sir Candy
  • ***
  • Viestejä: 1 686
  • Sytytä kämppäs palaan, se on voimaa.
    • twitter
Thelina: Eipä ole itsekään tullut hirveästi luettua FMA-ficejä, se on näköjää mulle niitä sarjoja, joissa canonmateriaali on tyydyttänyt nälkäni riittävän hyvin :D Hauska niitä on kyllä lukea, ja tätä oli kiva kirjoittaa. Ihana? ;ww; Iiih, kiitos ♥

Kiva kuulla että jokainen osanen tätä kokonaisuutta toimi omalla tavallaan. Oli ikä mikä tahansa niin suukot ei näiltä kahdelta aina oikein suju, ei edes vaikka on avioonkin astuttu ;D Mulla ei ole kauheasti enää muistikuvia tämän kirjoitusprosessista (muistan vain ne fiilikset silloin tiskatessa kun tämän idean sain XD), mutta tuon keskimmäisen osan dialogia tuli jokunen tovi mietittyä. Oli periaatteessa niin paljon, mitä halusin hahmojen suuhun pistää... :D Canonissakin teini-Edin ja -Winryn kahdenkeskinen sanailu on viihdyttävää seurattavaa, kiva että sain kirjoitettua siitä viihdyttävää :D

Kiitos ihanasta kommentista ♥


Maissinaksu: Oon kai ehkä maininnut, että oon yhden Edwin-ficin kirjoittanut (toki jos haluu saivarrella niin näitä voi pitää erillisinä ja siten laskea kolme ficiä :D), mutta ei me siitä kai muuten olla puhuttu? 🤔

Lainaus
vaikkakin sen toteenkäymisen saattoi ennustaa aika lailla sarjan alusta alkaen.
Tää on ehkä mulle osa Edwinin viehätystä, kun itse oli alusta alkaen niille kahdelle et "jumalauta te tykkäätte toisistanne tehkää asian eteen jotain!!" (eli käytännössä tää meemi) ja sit se oli niin tyydyttävää kun lopussa se sitten tapahtui :D Olisin toki itse mieluusti nähnyt miten heillä menee sitten kun lopulta ovat yhdessä, mutta, noh, sitä varten voi kai kirjoittaa näitä ficejä sit XD

Kaksi tsunderea on kyl viihdyttävä pari, ja musta on kiva että Winry ja Edward kuitenkin täydentävät toinen toistaan, vaikka heissä paljon samaa onkin. Ja joo mulla on samaa heikkouta lapsuudenystävä-tropeen (jumalauta (childhood) friends to lovers on parasta ikinä), et sekin on viel yks syy lisää mulle tykätä Edwinistä :D

Mut joo, eipä se tosiaan aina onnistu se suutelointi edes silloin, kun ollaan naimisissa XD Mut hei, sentääs kehdossa makaa todiste siitä, että johonkin ainakin jossain vaiheessa kyetty :'''DD Ed-parka tosiaan. Must kyl tuntuu et tää aihe sopis käänteisestikin, että Winrystäkään ei aina ole osoittamaan kiintymystään suutelun muodossa XD Se aihe on kyl niin luotu näille kahdelle, UST ja turhanpäiväinen ujostelu suorastaan huutaa Edwiniä mulle. 

Lainaus
PS: Melkoisen Darwin awards -palkinnon saa kyllä ojentaa ruusupuskaan piiloutuville lapsille. :'D
On sitä itsekin kakarana tullut piilouduttua piiloleikissä ja kirkonrotassa ties minne XD Joku kaveri kerran nokkospöheikköönkin! :''DD Hyvä piilopaikka on sen kaiken arvoista.

Hei kiitos ihanasta kommentista sinullekin! ♥
On the wild and misty hillside
Fear is nature's warning
Hunger here is never far away