Kirjoittaja Aihe: Joel pelastaa maailman ja rakastuu 48 tunnissa | K11 | interaktiivinen huumorijatkis | JATKOA 30.6.  (Luettu 954 kertaa)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 739
Ikäraja: K11
Osallistuu haasteisiin Sana/kuva/lause 10, vanha kunnon jatkis, huumorihaaste, originaali10 ja FinFanFun1000
Kirjoittajalta: Minun oli tarkoitus kirjoittaa viime vuonna NaNoWriMossa sekopäinen huumoritarina, jossa toteutan joka ikisen nanon foorumilla olevan "yllytä hullua" -ketjun idean. En kuitenkaan saanut osallistuttua nanoon, ja ketjun selaaminen jälkikäteen tuntuisi huijaukselta, kun voisin valita haluamani yllytykset. Niinpä päätin aloittaa tämän!



MIKÄ INTERAKTIIVINEN TARINA?
Interaktiivinen ei ehkä täysin vastaa tämän ideaa, mutta en keksinyt parempaakaan nimitystä. Tarkoitus on, että lukijat saavat tähän topiciin kirjoittamalla esittää toiveita/haasteita, jotka voivat olla lähes mitä tahansa (esim. pieniä tapahtumia, sanoja, tilanteita, repliikkejä). Seuraavassa luvussa lupaan toteuttaa jokaisen esitetyn toiveen tavalla tai toisella. Ainoa rajoitus on se, että niillä ei ole merkittävää vaikutusta pääjuoneen. Lisäksi rajaan (ainakin tässä vaiheessa) siten, että vain yksi asia per käyttäjä.








Joel pelastaa maailman ja rakastuu
48 tunnissa






Torstai 27.2.2020 klo 12.35 – aika ei ole vielä alkanut


Pakkoeläkkeessä oli hyvätkin puolensa, Joel ajatteli loikoillessaan pienen rivitalokaksionsa vielä pienemmällä takapihalla. Ulkona oli harvinaisen herkullinen helmikuinen kevätsää: aurinko paistoi ja lämpöä riitti nelisentoista astetta. Joelilla oli käden ulottuvilla pieni tölkillinen jääkylmää kokista, koska silloinhan ei ole riippuvuutta, jos juo vain pieniä määriä kerrallaan.

Äkkiä Joel tunsi epämiellyttävää värinää jostakin reitensä yläosassa. Hän värähti tahtomattaan ja kaivoi syvältä shortsintaskustaan laitteen, joka tärisi hillittömästi ja lähetti hyvin korkeaäänistä ujellusta, jonka Joel ikäväkseen juuri ja juuri vielä kuuli. Hän mulkaisi hakulaitetta – joka ei tosin juuri millään tavoin muistuttanut niitä antiikkisia hakulaitteita, joita valtaväestö joskus käytti – ja harkitsi heittävänsä sen matalan aidan yli naapurin pihalle. Naapuri oli nimittäin erittäin kovaääninen rouvashenkilö, joka katsoi televisiosta uutisia aamuviideltä volyymit kaakossa ja näin häiritsi Joelin unia.

Hakulaite ei selvästi arvostanut ajatusta vaan alkoi pomppia Joelin kämmenellä. Joel huokaisi ja painoi sen ainokaista pientä nappia kerran ja nosti laitteen korvalleen.

”Joel”, hän sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman vihaiselta, mutta epäonnistui surkeasti.

”No se on Aurakarin Kaarin tässä, hei vaan!” kuului pirteä ääni. ”Enhän vain häirinnyt pahasti?”

”Itse asiassa häiritsit”, Joel totesi, mutta ei voinut olla hymyilemättä vähän. Hän oli aina pitänyt Kaarinista. Tällä oli ihastuttavat vaaleat kiharat ja herkulliset muodot, jotka – siis sekä kiharat että vartalon oivalliset ulokkeet – pomppivat suloisesti tämän liikkuessa. Joel kuvitteli mielessään Kaarinia nyt: tämä istui epäilemättä ylisiistin työpöytänsä ääressä ja pyöritteli kynää viehkeissä sormissaan.

”Voi ei, en olisi mitenkään halunnut häiritä!” Kaarin nyt huudahti. ”Valitettavasti minulla ei ole vaihtoehtoa – pomo pyytää sinulta yhteydenottoa mitä pikaisimmin.”

Joel huokaisi. ”Kai hän ymmärtää, että hän ei ole enää minun pomoni?”

Kaarin naurahti, koska he molemmat tiesivät, että tietenkään pomo ei ymmärtänyt. ”Hän odottaa soittoasi välittömästi.”

**

Varttia myöhemmin Joel oli vaihtanut kukkashortsit ja varvassandaalit kapeasti leikattuun pukuun, jonka hän oli kuukausi sitten asettanut siististi pukupussiin vaatehuoneen perukoille jouduttuaan pakkoeläkkeelle. Hänen kenkänsä olivat vastikään lankatut ja kiiltelivät nyt kilpaa auringon valaiseman asfaltin kanssa.

Toimiston ovi oli verhoiltu ovelasti elokuvateatterin henkilökunnan huoneeksi. Joel ei suonut vilkaisuakaan elokuviin saapuneille massoille vaan asteli suoraan popcornintuoksun läpi ovelle, mulkaisi silmät suurina iiriksentunnistajaan ja astui ovesta sisään.

Suomen Salainen Sala-agenttibyroo oli vaikuttava näky. Vaikka toimistotila oli pieni ja salainen, sen sisustuksessa ei ollut pihistelty. Seiniä pitkin juoksi yksi valtavan pitkä näyttö, jolla näkyivät päivän tärkeimmät tiedot: kuka oli kuollut, missä paistoi aurinko, kuka kätteli ketäkin, ja oliko pomon pihalla vierailemassa peuraperhe vai ei. Norppaliven aikoihin muun maailman tapahtumat oli aina pienennetty parin neliömetrin alueelle, ja muualla keskityttiin Saimaan ihmeiden seurantaan.

Seinien lisäksi tulijan huomio kiinnittyi teräslevyistä rakennettuun lattiaan, jonka erikoisuus oli se, että jokainen levy kätki alleen pienen onkalon, jossa Suomen Salainen Sala-agenttibyroo säilytti uusimpia teknisiä apuvälineitään. Kukaan muu kuin pomo ei tiennyt, miten levyt sai auki, ja mikäli pomo joskus kuolisi, maailma menettäisi byroon apuvälinearsenaalin.

Nyt Joel kaartoi käytävää oikealle ja saapui Kaarinin valtakuntaan, jyhkeään vastaanottoaulaan. Katosta roikkui kristalleja, jotka saivat koko huoneen välkkymään diskopallon lailla. Huone oli rakennettu elokuvasalin viereen, joten katolla todella riitti korkeutta – ja kristalleilla kokoa.

”Hauska nähdä, Joel”, Kaarin tervehti ja heilautti vaaleita, muhkeita kiharoitaan. Joel katseli lähes hypnotisoituna Kaarinin helakanpunaisia kynsiä ja kristallien luomia valonvälkähdyksiä Kaarinin leveillä kasvoilla, jotka oli täydellisesti ehostettu.

”Samaten”, Joel vastasi, koska hänen tyyliinsä ei kuulunut leperrellä liiaksi. ”Pomo on varmaan huoneessaan?”

”Kyllä vain”, Kaarin sanoi ja räpytteli kolmen senttimetrin mittaisia ripsiään.

Joel nyökkäsi ja asteli vastaanottoaulan läpi kohti yksinäistä ovea, joka oli niin mitätön että hukkui helposti seinään. Joel koputti ja avasi sitten saman tien oven. Jos hänet kerran kutsuttiin pakkoeläkkeeltä takaisin, hän ei aikonut nöyristellä ja odottaa sisäänkutsuja.

Pomon huone oli sisustettu huolellisesti jäljittelemään Kaikkia Uskottavia Esimieshuoneita. Se oli täynnä syvänvihreää väriä, tummia puupanelointeja ja kiiltäviä mahonkisia huonekaluja. Pomo itse oli kuusissakymmenissä, komeasti harmaantunut ja parhaillaan istumassa korkeaselkäisellä tuolillaan terävä katse Joeliin suunnattuna.

”Päivää, herra Hirmunoff”, Joel tervehti.

Pomo nyökkäsi. ”Käy istumaan”, hän sanoi ja osoitti koristeellista puutuolia pöytäänsä vastapäätä. Kun Joel oli noudattanut kehotusta, pomo rykäisi ja työnsi suljetun kirjekuoren pöydän yli Joelia kohti. ”Kuten sanoin, minun oli pakko pyytää sinut hoitamaan tätä juttua. Kaikki agenttimme ovat työskennelleet tauotta sen jälkeen, kun tämä ilmestyi viitenä kappaleena ympäri Suomea, mutta edistystä ei ole tapahtunut.”

Joel kurkotti ottamaan kirjeen. Kuori oli aivan tavanomainen, ei ehkä kaikkein halvinta paperia. Sitä ei ollut suljettu liimalla, vaan läppä oli ainoastaan taitettu kuoren sisään. Joel avasi kuoren ja veti ulos tavanomaisen kopiopaperin, jolle oli tulostettu teksti.


Tämä on ensimmäinen varoitus ja samalla ainoa toivonne.
Kun vuorokausi vaihtuu, aikanne alkaa.
Teillä on neljäkymmentäkahdeksan tuntia,
ja mikäli ette ratkaise arvoitusta,
on kohtalonne kova
Käsissäni on valtavasti voimaa
ja sitä lisää pommien kasa roima
Sillä voin maapallon räjäyttää
Ja niin aion tehdä, uskokaa tää!
Siis satamaan saapukaa kello nolla nolla yksi
jos ette halua tulla räjäytetyksi!

Hierofantti

« Viimeksi muokattu: 30.06.2020 15:28:07 kirjoittanut Nyyhti »
Never regret something that once made you smile.

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 856
    • ficcilistaus
Olipas tämä hauska ja mukaansatempaava :) Kiva, ettei kaikkea yritetty selittää heti auki, kuten esimerkiksi sitä, miksi Joel oli passitettu pakkoeläkkeelle. Toisaalta tällainen salainen agentti -tyyppinen kuvio on niin tuttu, ettei kaikkea tarvitsekaan selittää.

Seuraavaan lukuun haluan repliikin: "Näpit irti, Weinstein!"
« Viimeksi muokattu: 19.01.2020 18:06:20 kirjoittanut mimamu »

ficcilistaus: Fini | AO3

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 506
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Jo tämän nimi pakotti todellakin avaamaan ja tutkimaan tarkemmin. ;)

Ja jo heti alku antaa ymmärtää, että Joelilla on selvästikin riippuvuutensa hyvin hallinnassaan. ;D Pieni kokis ei ole sama kuin iso, eihän? Ja ilmastonmuutoksen ollessa tässä tilassa, ei kannata muuta kuin ottaa rennosti ja nauttia kevään tulosta, oli se sitten vaikka helmikuussa. ;)

Herra Hirmunoffin (lol!) tehtävänanto keskeytti rentoilun, mutta nyt on kenties actionia luvassa ja onpa mielenkiintoista nähdä, miten seikkailu etenee.

Minä ehdotan seuraavaan lukuun pasmat sekoittavaa yllätystä, joka tipahtaa agenttimme eteen suoraan kirkkaalta taivaalta. :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 739
Suurkiitokset kommenteistanne, mimamu ja Fiorella, ja kiitos myös hauskoista toiveistanne! :) Toivottavasti jatkokin miellyttää!






Torstain ja perjantain välinen yö klo 00.02 – jäljellä 47 h 58 min

Päivän lämmöstä ei ollut enää tietoakaan, ja Joel värjötteli puun alla kädet tuulitakkinsa vastakkaisissa hihansuissa. Satamassa tuuli aina, mutta tänään erityisen paljon, ja Joel kuuli aaltojen lyövän rannan kivikkoon. Hän tähyili ympärilleen, mutta läheisestä pubista kantautuvaa mölinää lukuun ottamatta mitään epäilyttävää ei kuulunut tai näkynyt.

Joel suunnitteli jo, millaisen palkkion vaatisi pomolta. Koko Suomen Salaisen Sala-agenttibyroon henkilökunta oli ehkä yrittänyt jäljittää vihjeen lähettäjää, mutta Joel oli ollut ensimmäinen, joka oli tajunnut mennä päiväunille ja sen jälkeen majoittautua keskiyön tietämillä satamaan, kuten vihjeessä oli käsketty. Harmi vain, että toistaiseksi homma vaikutti turhalta. Satama oli ollut lähes autio: ainoastaan muutama humalainen oli mennyt jutustelemaan laiturinnokkaan, posteljooni käynyt heittämässä aamun lehden pubin pieneen postilaatikkoon, joku teini oksentamassa läheiseen pusikkoon ja eräs taksikuski ajamassa kolme kertaa sataman ympäri. Lisäksi toki pubista tultiin säännöllisesti ulos tupakalle nauramaan ja jutustelemaan, mutta Joelia ei kiinnostanut kuunnella tyhjänpäiväisyyksiä. Hän naksautti kokistölkin auki ja otti siemauksen. Ehkä kirje oli sittenkin ollut vitsi.

Pubin ovesta törmäsi ulos taas yksi porukka. Joel joi lisää kokista ja katseli, kuinka kolme nuorta naista ja kaksi vähän vanhemman oloista miestä kaivoivat tupakoita ja sytyttimiä esiin samalla, kun he nauroivat äänekkäästi jollekin. Varsinkin kaksi naisista oli suorastaan tuhannen tuiterissa. Tuuli pörhötti kaikkien hiuksia, ja yksi naisista kietoi takkia paremmin ympärilleen. Kolmas nainen tuijotti puhelintaan ja seisoi muista vähän sivussa. Sitten yksi miehistä astui lähemmäs palelevaa naista, ja Joel näki selvästi, kuinka mies nosti kätensä suoraan tämän rinnalle ja kouraisi.

Nainen henkäisi niin, että jopa Joel kuuli sen. Sitten toinen erityisen humalainen nainen kirkaisi: ”Näpit irti, Weinstein!” Miehet nauroivat, mutta naisten elekieli oli muuttunut kikattavaisesta varautuneemmaksi, ja he astuivat poispäin. Joel kurtisti kulmiaan ja oli juuri menossa apuun – toisin kuin kolmas nainen, joka ei selvästi saanut puhelimesta tarpeekseen – kun pubin ovi avautui ja ulos tuli mies.

”Huusiko joku?” mies kysyi matalalla, harvinaisen kantavalla äänellä ja katsoi arvioivasti porukkaa. ”Tiedoksenne, minä soitan poliisit paikalle jos tulee ongelmia, oli sitten asiakas kuinka kuuluisa tahansa.”

Joel näki, kuinka naiset painoivat päänsä, ja sitten puhuttiin jotain niin hiljaa, että Joel ei kuullut. Matalaääninen mies asteli postilaatikolle ja avasi sen lukon. Joel oli juuri menettämässä mielenkiintonsa, kun mies älähti kivusta.

Se oli kuin merkki jota Joel oli koko ajan odottanut. Hän jätti paikkansa puun alla ja syöksyi kohti pubin edustaa, kunnes –

”AAAAH!” Joel huusi.

Suoraan kirkkaalta (joskin erittäin tummalta) taivaalta oli pudonnut jotakin pörisevää ja värisevää aivan hänen eteensä. Joel yritti kiertää esineen, mutta hänen jalkansa menivät solmuun ja hän rämähti vatsalleen asfaltille.

Jostain kuului naurua, ja Joel sadatteli noustessaan pystyyn. Hän mulkoili yhä vain pörisevää esinettä ja tajusi sen olevan multikopteri, tai drooni niin kuin Ylen uutispalvelu sitkeästi väitti. Kopterin neljässä siivessä pyörivät propellit, ja sen keskellä Joel huomasi yhä käynnissä olevan kameran.

”Hei, pois sen luota, se kuuluu minulle!” jostain Joelin takaa huudettiin. Joel jätti huutajan täysin huomiotta, samoin kuin pienoiskopterin kameroineen – hänen täytyisi soittaa myöhemmin toimistoon ja vaatia Peittely-yksikköä hankkiutumaan kuvamateriaalista eroon. Kun vielä soppaan lisättiin se, että Joel tajusi kokiksensa lentäneen parin metrin päähän ja herkkulitkun imeytyneen jo nurmikkoon, kukaan ei voinut syyttää Joelia siitä, että hän suorastaan karjui asiansa päästessään vihdoin pubin edustalla toljottavien toljantereiden luo.

”Mitä siellä postilaatikossa oli!” Joel huusi.

”Rauhoitu, hyvä mies”, matalaääninen herra sanoi. ”Joku idiootti on heittänyt postilaatikkoomme jonkinlaisen muovisen hiirenloukun, johon oli sidottu kirje. Poliisit varmasti hoitavat asian.”

Joel huokaisi dramaattisesti ja kaivoi taskustaan virkamerkkinsä, jonka nappia painamalla siitä putosi laminoitu paperiliuska, jossa luki pitkä mutta tiivistetty selitys Suomen Salaisesta Sala-agenttibyroosta ja Joelin asemasta siinä. Sillä aikaa, kun ilmeisesti pubin omistava mies luki silmät sirrissä tekstiä, Joel otti kirjeen ja muovisen hiirenloukun.

Kuori ja paperi olivat identtiset aikaisemman viestin kanssa, eikä Joelilla ollut epäilystäkään siitä, etteikö tämä olisi juuri se, mitä hän oli tullut satamaan odottamaan.


Jotta voisitte Elää teidän on antauduttava Totuudelle ja palveltava sitä elämänne jokaisella osa-alueella kunnes tunnette Totuuden valtaavan teidät ja johdattavan teitä aina elonne ehtooseen asti. Astukaa kohtalonne matkalle ja tarttukaa airoihin kun niitä teille tarjotaan.


”Vau”, nainen henkäisi Joelin selän takana. Joel käännähti katsomaan ja tajusi, että kyseessä oli puhelinnainen, joka luki kirjettä Joelin selän ylitse. Kauhukseen Joel huomasi, että naisella oli yhä kädessään puhelin, joka oli suunnattu suoraan kohti kirjettä – ei kai vain…

”Hei!” pubin omistaja huudahti. ”Tämän lopussa lukee, että sinut on hyllytetty! Eihän tämä voi – ”

Joel napsautti äkkiä virkamerkkinsä takaisin kiinni, tunki kirjeen taskuunsa ja tarttui sitten puhelinnaista kyynärvarresta.

”Pahoittelen”, Joel sanoi miehelle, ”pomo unohti poistaa sen merkinnän.”

Sen jälkeen hän kääntyi ympäri raahaten naista mukanaan. Joel juoksi kohti rantaa, ja nainen tuli yllättävän vähillä vastusteluilla hänen mukanaan. Heidän peräänsä huudeltiin jotain poliiseista ja pysähtymisestä, ja Joel kuuli myös multikopterin hurinaa, mutta hän ei katsonut taakseen. Kun he pääsivät laiturille, Joel hypähti ensimmäiseen veneeseen kiskoen yhä vain naista mukanaan. Hän tyrkkäsi naisen istumaan, kaivoi taskustaan MoniKäynnistysAvaimen, starttasi veneen ja lähti kaasuttamaan satamasta niin vauhdilla, että venettä kiinni pidelleet köydet katkesivat.

Tehtävän Onnistunut Pako nro 1 oli suoritettu.
Never regret something that once made you smile.

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 856
    • ficcilistaus
Hei täällähän taas sattuu ja tapahtuu! Tykkäsin erityisesti läikkyneen kokiksen aiheuttamasta turhautumisesta (voin hyvin samaistua), ja seuraavaan lukuun toivonkin oikein kunnon kolaraivareita.

ficcilistaus: Fini | AO3

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 506
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Jännittävä tilanne, ja yllätyskäänne taivaalta oli oikein onnistunut! :D

Toivon seuraavaan lukuun ultimaattisen Star Trek -fanin, joka liittyy tapaukseen jollakin lailla. ;D


I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 739
Kiitos kommenteista ja ihastuttavista toiveista, mimamu ja Fiorella! :) Fiorellan toive olikin mulle kinkkinen, koska en tiedä Star Trekistä mitään, joten kiitos siltä osin avusta Beelsebuttille ja jossujb:lle. Tosin mulla oli niin hauskaa kirjoittaa pitkästä aikaa, että suurin osa jutuista siirtyikin sitten seuraavaan lukuun, hups! ;D





Perjantaiaamu klo 04.45 – jäljellä 43 h 15 min

Auringonnousuun oli vielä parisen tuntia, mutta Joel nousi ylös pirteänä. Hän kumartui veneen laidan yli irrottamaan välineen, jonka oli taidokkaasti virittänyt ankkurin ympärille estääkseen Millaa nostamasta ankkuria sillä aikaa, kun hän nukkui.

Onnistuneen Paon nro 1 jälkeen Joel oli kiihdyttänyt niin kauas rannasta, että Millan puhelimessa ei ollut enää ollut kenttää, ja sitä ennen hän oli tietenkin itse ottanut yhteyttä Peittely-yksikköön. Keskellä pimeyttä Joel ja Milla olivat sitten käyneet keskustelun, johon oli kuulunut mm. toisilleen esittäytyminen sekä sen painottaminen, että Milla ei olisi ikinä saanut nähdä viestiä tai varsinkaan kuvata sitä, ja kunhan Joel olisi nukkunut vähän, hän veisi Millan rantaan ja tämän pitäisi luovuttaa puhelimensa Peittely-yksikön haltuun. Sen jälkeen Joel lähtisi pelastamaan maailmaa.

”Huomenta”, Milla sanoi kajuutasta hoiperrellen ja haukotteli makeasti. Kun hän sulki suunsa, hän teki hassun maiskauttavan äänen. Sitten hän kaivoi puhelimen taskustaan ja nosti sen kasvojensa tasolle ja alkoi haroa kellanvaaleita hiuksiaan.

”Mrh”, Joel vastasi ja marssi kohti ohjaamoa. Hänen ohimoitaan tykytti, ja hänen teki mieli mennä penkomaan uudelleen veneen pikkuruista jääkaappia, mutta hän epäili, ettei sinne olisi muutamassa tunnissa ilmestynyt mitään uutta homeisen juustonkannikan ja avaamattoman ketsupin lisäksi.

”Tiesitkö, että tuo pistorasia ei toimi?” Milla kysyi ja jostain käsittämättömästä syystä tuli Joelin perässä. ”Minulla on enää kolmetoista prosenttia akkua!”

Joel ei vaivautunut vastaamaan, vaan asetti MoniKäynnistysAvaimen virtalukkoon ja lähti kaasuttamaan kohti rantaa (jota kohti hän sivumennen sanoen suunnisti peukalonkynnen kokoisen MultiKompassin avulla). Hän kuuli takaansa kameran räpsähdyksiä, mutta ei vaivautunut moittimaan Millaa, koska kuvat poistettaisiin kuitenkin pian.

**

Satamassa oli niin hiljaista kuin vain pimeinä aamun varhaistunteina voi olla. Ainoastaan joku yksinäinen kalamies istui soutuveneessä ja nosti kätensä sormet harallaan tervehdykseen, kun Joel lähestyi laituria. Joel sitoi veneen laituriin pitäen samalla silmällä Millaa, jotta tämä ei ehtisi karata. Hän yritti pitää itsensä mahdollisimman kiireisenä, jotta ei olisi ehtinyt ajattelemaan asiaa, jota ei voinut olla ajattelematta.

”Voi paska!” Milla manasi. ”Pubi on kiinni! Missä minä sitten tämän puhelimen lataan?”

Joel kohautti olkapäitään. ”Eipä sillä väliäkään ole, kun joudut antamaan sen joka tapauksessa pian Peittely-yksikölle. Ne ovat näköjään taas myöhässä…”

”Just joo! Sinulla ei ole valtuuksia! Minä soitan poliisit!”

”Saat kyllä lukea uudestaan virkamerkkini jos tahdot.”

Milla tuhahti. Onneksi juuri silloin Suomen Sala-agenttibyroon musta auto kaasutti paikalle ja pysähtyi renkaat vinkuen suoraan Joelin ja Millan kohdalle. Molemmat etuovet avautuivat yhdenaikaisesti, ja ulos astui kaksi luokattoman pitkää mustaan nahkaan verhoiltua säärtä, joita seurasi niin ikään kaksi luokattoman pitkää mustaan nahkaan verhoiltua naisvartaloa.

”Peittely-yksiköstä päivää”, heitä lähempänä oleva nainen sanoi. Naisen kasvoja ei juuri näkynyt suurten aurinkolasien takaa, mutta Joel tiesi kokemuksesta, että tällä oli säihkyvänsiniset silmät. ”Matkapuhelin, kiitos.”

”Saimme nähdä aika tavalla vaivaa sen dronekuskin kanssa”, toinen nainen sanoi Joelille. ”Miksi sinä aina aiheutat meille ylitöitä?”

”Sori”, Joel sanoi ja kohautti olkapäitään.

Milla puolestaan roikkui kynsin ja hampain kiinni puhelimessaan, jota Peittely-yksikön nainen kiskoi itselleen. Kun Milla alkoi vielä potkia naista sääriin, toinen Peittely-yksikön työntekijä tuli hätiin ja taklasi Millan yhdellä krav magan tehokkaimmista liikkeistä. Kului pari sekuntia, ja Millan puhelimesta oli tyhjennetty kaikki paljastava, ja sitten Peittely-yksikkö olikin poissa.

”NE KOSKI MUN PUHELIMEEEEEEEN!” Milla ulisi maassa maaten, mutta Joel ei kuunnellut, sillä hän suunnisti päättäväisesti kohti hyvin suljetun näköistä pubia.

Pubin ovi oli luonnollisesti lukossa. Joel yritti ensin avata sitä MoniKäynnistysAvaimella, mutta se ei tietenkään onnistunut. Hän kaiveli vimmatusti taskujaan Millan ulinan kaikuessa taustalla. Ankkurinpidike, Hakulaite, MultiKompassi, SiruSeurantaSuunnin, Renkaantyhjennin, Super-Lapio… Mikään ei tuntunut sopivan.

”Kuulitko, senkin vatipää!” joku äkkiä kirkui aivan Joelin korvan juuressa. Kesti sekunnin ennen kuin Joel ymmärsi, että se oli Milla. Joka ei näköjään vieläkään ollut ymmärtänyt häipyä. ”NE TEKI JOTAIN MUN PUHELIMELLE!”

”MINUA EI KIINNOSTA!” Joel karjaisi niin kovaa, että Millan etuhiukset pöllähtivät pystyyn. ”EI KIINNOSTA SINUN TYPERÄ PUHELIMESI!” Ja sitten Joel iski nyrkillään pubin ikkunan rikki.

Milla kirkui, mutta Joel ei välittänyt. Kun vahinko nyt kerran oli jo tapahtunut, se piti käyttää hyödyksi. Hän napsautti Super-Lapion auki ja tasoitteli pahimmat lasinsirut ikkunankarmeista pois. Sitten hän ninjaili itsensä sisään ja suoraan baaritiskin taakse. Siinä se oli, aivan hänen nenänsä edessä: hana, josta tuli kokista. Joel nosti pistoolin suuhunsa ja suihkutti.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Joel havahtui taas ympäristöönsä. Pubin lattia oli täynnä lasinsirpaleita, ja niiden vieressä pöydän alla kökötti Milla puhelin kädessään. Joel otti vielä pienen huikan kokista ennen kuin sanoi: ”Sinun piti häipyä.”

”Mutta täällä oli pistorasia.”

”Kai tajuat, että ne tulevat vain uudestaan lääppimään puhelintasi?” Kun Milla ei vastannut, Joel jatkoi: ”Sitä paitsi minun pitäisi pelastaa maailma.”

”Minusta kun vaikuttaa siltä, että sinä vain ryyppäät.”

”Tämä on vain tauko. Pian minä ratkaisen vihjeen ja etsin viestien lähettäjää.”

”Ai, minusta se vihje oli ihan selvä.”

Joel tuijotti Millaa silmät selällään. Ei kai voisi olla mahdollista, että tuo tunkeilija oli ratkaissut vihjeen, jota hän ei ollut ehtinyt edes kunnolla ajatella?

Astukaa kohtalonne matkalle ja tarttukaa airoihin kun niitä teille tarjotaan.”, Milla siteerasi.

”Niin?”

”No, minä ainakin olisin kuunnellut sitä Spockia, joka äsken huitoi sinulle tuolla satamassa.”
« Viimeksi muokattu: 30.06.2020 15:28:37 kirjoittanut Nyyhti »
Never regret something that once made you smile.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 506
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Jee, jatkoa tähän! Päivän piristys.

Joelin ja Millan seikkailu ei saanut naista unohtamaan puhelintaan hetkeksikään. Kaksikon takkuilevasta suhteesta huolimatta aloin jo miettiä, onkohan Milla juuri tämä 48 tunnin sisällä tapahtuvan rakkauden kohde, vai ehtiikö siinä ajassa tavata vielä montakin naista? ;)

Lainaus
Sitten hän ninjaili itsensä sisään ja suoraan baaritiskin taakse. Siinä se oli, aivan hänen nenänsä edessä: hana, josta tuli kokista. Joel nosti pistoolin suuhunsa ja suihkutti.
Mietin jo hetken, miksi Joelilla oli niin kova hinku päästä pubiin sisälle. ;D Mutta olihan nyt kokisvaje täytettävä edes jotenkin! Tärkeysjärjestys kaikessa nyt sentään.

Onneksi Millan keskittyminen taitaa olla parempaa laatua kuin Joelilla. Nyt alkoi kiinnostaa Spockin näköinen tyyppi siellä satamassa. ;) (Minäkään en tiedä Star Trekistä lähestulkoon mitään, mutta se taisi tulla silloin vain mieleen. ;) Hyvä, ettei este ollut ylivoimainen!)

Jos jatkoa on jo seuraavassa luvussa, ei se mitään, mutta varmuuden vuoksi esitän toiveen, että luvassa voisi seuraavaksi olla jo romanttinen tuokio!


I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~