Kiitos kommenteista ja ihastuttavista toiveista,
mimamu ja
Fiorella!
Fiorellan toive olikin mulle kinkkinen, koska en tiedä Star Trekistä
mitään, joten kiitos siltä osin avusta
Beelsebuttille ja
jossujb:lle. Tosin mulla oli niin hauskaa kirjoittaa pitkästä aikaa, että suurin osa jutuista siirtyikin sitten seuraavaan lukuun, hups!
Perjantaiaamu klo 04.45 – jäljellä 43 h 15 min
Auringonnousuun oli vielä parisen tuntia, mutta Joel nousi ylös pirteänä. Hän kumartui veneen laidan yli irrottamaan välineen, jonka oli taidokkaasti virittänyt ankkurin ympärille estääkseen Millaa nostamasta ankkuria sillä aikaa, kun hän nukkui.
Onnistuneen Paon nro 1 jälkeen Joel oli kiihdyttänyt niin kauas rannasta, että Millan puhelimessa ei ollut enää ollut kenttää, ja sitä ennen hän oli tietenkin itse ottanut yhteyttä Peittely-yksikköön. Keskellä pimeyttä Joel ja Milla olivat sitten käyneet keskustelun, johon oli kuulunut mm. toisilleen esittäytyminen sekä sen painottaminen, että Milla ei olisi ikinä saanut nähdä viestiä tai varsinkaan kuvata sitä, ja kunhan Joel olisi nukkunut vähän, hän veisi Millan rantaan ja tämän pitäisi luovuttaa puhelimensa Peittely-yksikön haltuun. Sen jälkeen Joel lähtisi pelastamaan maailmaa.
”Huomenta”, Milla sanoi kajuutasta hoiperrellen ja haukotteli makeasti. Kun hän sulki suunsa, hän teki hassun maiskauttavan äänen. Sitten hän kaivoi puhelimen taskustaan ja nosti sen kasvojensa tasolle ja alkoi haroa kellanvaaleita hiuksiaan.
”Mrh”, Joel vastasi ja marssi kohti ohjaamoa. Hänen ohimoitaan tykytti, ja hänen teki mieli mennä penkomaan uudelleen veneen pikkuruista jääkaappia, mutta hän epäili, ettei sinne olisi muutamassa tunnissa ilmestynyt mitään uutta homeisen juustonkannikan ja avaamattoman ketsupin lisäksi.
”Tiesitkö, että tuo pistorasia ei toimi?” Milla kysyi ja jostain käsittämättömästä syystä tuli Joelin perässä. ”Minulla on enää kolmetoista prosenttia akkua!”
Joel ei vaivautunut vastaamaan, vaan asetti MoniKäynnistysAvaimen virtalukkoon ja lähti kaasuttamaan kohti rantaa (jota kohti hän sivumennen sanoen suunnisti peukalonkynnen kokoisen MultiKompassin avulla). Hän kuuli takaansa kameran räpsähdyksiä, mutta ei vaivautunut moittimaan Millaa, koska kuvat poistettaisiin kuitenkin pian.
**
Satamassa oli niin hiljaista kuin vain pimeinä aamun varhaistunteina voi olla. Ainoastaan joku yksinäinen kalamies istui soutuveneessä ja nosti kätensä sormet harallaan tervehdykseen, kun Joel lähestyi laituria. Joel sitoi veneen laituriin pitäen samalla silmällä Millaa, jotta tämä ei ehtisi karata. Hän yritti pitää itsensä mahdollisimman kiireisenä, jotta ei olisi ehtinyt ajattelemaan asiaa, jota ei voinut olla ajattelematta.
”Voi paska!” Milla manasi. ”Pubi on kiinni! Missä minä sitten tämän puhelimen lataan?”
Joel kohautti olkapäitään. ”Eipä sillä väliäkään ole, kun joudut antamaan sen joka tapauksessa pian Peittely-yksikölle. Ne ovat näköjään taas myöhässä…”
”Just joo! Sinulla ei ole valtuuksia! Minä soitan poliisit!”
”Saat kyllä lukea uudestaan virkamerkkini jos tahdot.”
Milla tuhahti. Onneksi juuri silloin Suomen Sala-agenttibyroon musta auto kaasutti paikalle ja pysähtyi renkaat vinkuen suoraan Joelin ja Millan kohdalle. Molemmat etuovet avautuivat yhdenaikaisesti, ja ulos astui kaksi luokattoman pitkää mustaan nahkaan verhoiltua säärtä, joita seurasi niin ikään kaksi luokattoman pitkää mustaan nahkaan verhoiltua naisvartaloa.
”Peittely-yksiköstä päivää”, heitä lähempänä oleva nainen sanoi. Naisen kasvoja ei juuri näkynyt suurten aurinkolasien takaa, mutta Joel tiesi kokemuksesta, että tällä oli säihkyvänsiniset silmät. ”Matkapuhelin, kiitos.”
”Saimme nähdä aika tavalla vaivaa sen dronekuskin kanssa”, toinen nainen sanoi Joelille. ”Miksi sinä aina aiheutat meille ylitöitä?”
”Sori”, Joel sanoi ja kohautti olkapäitään.
Milla puolestaan roikkui kynsin ja hampain kiinni puhelimessaan, jota Peittely-yksikön nainen kiskoi itselleen. Kun Milla alkoi vielä potkia naista sääriin, toinen Peittely-yksikön työntekijä tuli hätiin ja taklasi Millan yhdellä krav magan tehokkaimmista liikkeistä. Kului pari sekuntia, ja Millan puhelimesta oli tyhjennetty kaikki paljastava, ja sitten Peittely-yksikkö olikin poissa.
”NE KOSKI MUN PUHELIMEEEEEEEN!” Milla ulisi maassa maaten, mutta Joel ei kuunnellut, sillä hän suunnisti päättäväisesti kohti hyvin suljetun näköistä pubia.
Pubin ovi oli luonnollisesti lukossa. Joel yritti ensin avata sitä MoniKäynnistysAvaimella, mutta se ei tietenkään onnistunut. Hän kaiveli vimmatusti taskujaan Millan ulinan kaikuessa taustalla. Ankkurinpidike, Hakulaite, MultiKompassi, SiruSeurantaSuunnin, Renkaantyhjennin, Super-Lapio… Mikään ei tuntunut sopivan.
”Kuulitko, senkin vatipää!” joku äkkiä kirkui aivan Joelin korvan juuressa. Kesti sekunnin ennen kuin Joel ymmärsi, että se oli Milla. Joka ei näköjään vieläkään ollut ymmärtänyt häipyä. ”NE TEKI JOTAIN MUN PUHELIMELLE!”
”MINUA EI KIINNOSTA!” Joel karjaisi niin kovaa, että Millan etuhiukset pöllähtivät pystyyn. ”EI KIINNOSTA SINUN TYPERÄ PUHELIMESI!” Ja sitten Joel iski nyrkillään pubin ikkunan rikki.
Milla kirkui, mutta Joel ei välittänyt. Kun vahinko nyt kerran oli jo tapahtunut, se piti käyttää hyödyksi. Hän napsautti Super-Lapion auki ja tasoitteli pahimmat lasinsirut ikkunankarmeista pois. Sitten hän ninjaili itsensä sisään ja suoraan baaritiskin taakse. Siinä se oli, aivan hänen nenänsä edessä: hana, josta tuli kokista. Joel nosti pistoolin suuhunsa ja suihkutti.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Joel havahtui taas ympäristöönsä. Pubin lattia oli täynnä lasinsirpaleita, ja niiden vieressä pöydän alla kökötti Milla puhelin kädessään. Joel otti vielä pienen huikan kokista ennen kuin sanoi: ”Sinun piti häipyä.”
”Mutta täällä oli pistorasia.”
”Kai tajuat, että ne tulevat vain uudestaan lääppimään puhelintasi?” Kun Milla ei vastannut, Joel jatkoi: ”Sitä paitsi minun pitäisi pelastaa maailma.”
”Minusta kun vaikuttaa siltä, että sinä vain ryyppäät.”
”Tämä on vain tauko. Pian minä ratkaisen vihjeen ja etsin viestien lähettäjää.”
”Ai, minusta se vihje oli ihan selvä.”
Joel tuijotti Millaa silmät selällään. Ei kai voisi olla mahdollista, että tuo tunkeilija oli ratkaissut vihjeen, jota hän ei ollut ehtinyt edes kunnolla ajatella?
”
Astukaa kohtalonne matkalle ja tarttukaa airoihin kun niitä teille tarjotaan.”, Milla siteerasi.
”Niin?”
”No, minä ainakin olisin kuunnellut sitä Spockia, joka äsken huitoi sinulle tuolla satamassa.”