Kirjoittaja Aihe: Joel pelastaa maailman ja rakastuu 48 tunnissa | K11 | interaktiivinen huumorijatkis | JATKOA 6.6.2022  (Luettu 3715 kertaa)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 910
Ikäraja: K11
Osallistuu haasteisiin Sana/kuva/lause 10, vanha kunnon jatkis, huumorihaaste, originaali10 ja FinFanFun1000
Kirjoittajalta: Minun oli tarkoitus kirjoittaa viime vuonna NaNoWriMossa sekopäinen huumoritarina, jossa toteutan joka ikisen nanon foorumilla olevan "yllytä hullua" -ketjun idean. En kuitenkaan saanut osallistuttua nanoon, ja ketjun selaaminen jälkikäteen tuntuisi huijaukselta, kun voisin valita haluamani yllytykset. Niinpä päätin aloittaa tämän!



MIKÄ INTERAKTIIVINEN TARINA?
Interaktiivinen ei ehkä täysin vastaa tämän ideaa, mutta en keksinyt parempaakaan nimitystä. Tarkoitus on, että lukijat saavat tähän topiciin kirjoittamalla esittää toiveita/haasteita, jotka voivat olla lähes mitä tahansa (esim. pieniä tapahtumia, sanoja, tilanteita, repliikkejä). Seuraavassa luvussa lupaan toteuttaa jokaisen esitetyn toiveen tavalla tai toisella. Ainoa rajoitus on se, että niillä ei ole merkittävää vaikutusta pääjuoneen. Lisäksi rajaan (ainakin tässä vaiheessa) siten, että vain yksi asia per käyttäjä.








Joel pelastaa maailman ja rakastuu
48 tunnissa






Torstai 27.2.2020 klo 12.35 – aika ei ole vielä alkanut


Pakkoeläkkeessä oli hyvätkin puolensa, Joel ajatteli loikoillessaan pienen rivitalokaksionsa vielä pienemmällä takapihalla. Ulkona oli harvinaisen herkullinen helmikuinen kevätsää: aurinko paistoi ja lämpöä riitti nelisentoista astetta. Joelilla oli käden ulottuvilla pieni tölkillinen jääkylmää kokista, koska silloinhan ei ole riippuvuutta, jos juo vain pieniä määriä kerrallaan.

Äkkiä Joel tunsi epämiellyttävää värinää jostakin reitensä yläosassa. Hän värähti tahtomattaan ja kaivoi syvältä shortsintaskustaan laitteen, joka tärisi hillittömästi ja lähetti hyvin korkeaäänistä ujellusta, jonka Joel ikäväkseen juuri ja juuri vielä kuuli. Hän mulkaisi hakulaitetta – joka ei tosin juuri millään tavoin muistuttanut niitä antiikkisia hakulaitteita, joita valtaväestö joskus käytti – ja harkitsi heittävänsä sen matalan aidan yli naapurin pihalle. Naapuri oli nimittäin erittäin kovaääninen rouvashenkilö, joka katsoi televisiosta uutisia aamuviideltä volyymit kaakossa ja näin häiritsi Joelin unia.

Hakulaite ei selvästi arvostanut ajatusta vaan alkoi pomppia Joelin kämmenellä. Joel huokaisi ja painoi sen ainokaista pientä nappia kerran ja nosti laitteen korvalleen.

”Joel”, hän sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman vihaiselta, mutta epäonnistui surkeasti.

”No se on Aurakarin Kaarin tässä, hei vaan!” kuului pirteä ääni. ”Enhän vain häirinnyt pahasti?”

”Itse asiassa häiritsit”, Joel totesi, mutta ei voinut olla hymyilemättä vähän. Hän oli aina pitänyt Kaarinista. Tällä oli ihastuttavat vaaleat kiharat ja herkulliset muodot, jotka – siis sekä kiharat että vartalon oivalliset ulokkeet – pomppivat suloisesti tämän liikkuessa. Joel kuvitteli mielessään Kaarinia nyt: tämä istui epäilemättä ylisiistin työpöytänsä ääressä ja pyöritteli kynää viehkeissä sormissaan.

”Voi ei, en olisi mitenkään halunnut häiritä!” Kaarin nyt huudahti. ”Valitettavasti minulla ei ole vaihtoehtoa – pomo pyytää sinulta yhteydenottoa mitä pikaisimmin.”

Joel huokaisi. ”Kai hän ymmärtää, että hän ei ole enää minun pomoni?”

Kaarin naurahti, koska he molemmat tiesivät, että tietenkään pomo ei ymmärtänyt. ”Hän odottaa soittoasi välittömästi.”

**

Varttia myöhemmin Joel oli vaihtanut kukkashortsit ja varvassandaalit kapeasti leikattuun pukuun, jonka hän oli kuukausi sitten asettanut siististi pukupussiin vaatehuoneen perukoille jouduttuaan pakkoeläkkeelle. Hänen kenkänsä olivat vastikään lankatut ja kiiltelivät nyt kilpaa auringon valaiseman asfaltin kanssa.

Toimiston ovi oli verhoiltu ovelasti elokuvateatterin henkilökunnan huoneeksi. Joel ei suonut vilkaisuakaan elokuviin saapuneille massoille vaan asteli suoraan popcornintuoksun läpi ovelle, mulkaisi silmät suurina iiriksentunnistajaan ja astui ovesta sisään.

Suomen Salainen Sala-agenttibyroo oli vaikuttava näky. Vaikka toimistotila oli pieni ja salainen, sen sisustuksessa ei ollut pihistelty. Seiniä pitkin juoksi yksi valtavan pitkä näyttö, jolla näkyivät päivän tärkeimmät tiedot: kuka oli kuollut, missä paistoi aurinko, kuka kätteli ketäkin, ja oliko pomon pihalla vierailemassa peuraperhe vai ei. Norppaliven aikoihin muun maailman tapahtumat oli aina pienennetty parin neliömetrin alueelle, ja muualla keskityttiin Saimaan ihmeiden seurantaan.

Seinien lisäksi tulijan huomio kiinnittyi teräslevyistä rakennettuun lattiaan, jonka erikoisuus oli se, että jokainen levy kätki alleen pienen onkalon, jossa Suomen Salainen Sala-agenttibyroo säilytti uusimpia teknisiä apuvälineitään. Kukaan muu kuin pomo ei tiennyt, miten levyt sai auki, ja mikäli pomo joskus kuolisi, maailma menettäisi byroon apuvälinearsenaalin.

Nyt Joel kaartoi käytävää oikealle ja saapui Kaarinin valtakuntaan, jyhkeään vastaanottoaulaan. Katosta roikkui kristalleja, jotka saivat koko huoneen välkkymään diskopallon lailla. Huone oli rakennettu elokuvasalin viereen, joten katolla todella riitti korkeutta – ja kristalleilla kokoa.

”Hauska nähdä, Joel”, Kaarin tervehti ja heilautti vaaleita, muhkeita kiharoitaan. Joel katseli lähes hypnotisoituna Kaarinin helakanpunaisia kynsiä ja kristallien luomia valonvälkähdyksiä Kaarinin leveillä kasvoilla, jotka oli täydellisesti ehostettu.

”Samaten”, Joel vastasi, koska hänen tyyliinsä ei kuulunut leperrellä liiaksi. ”Pomo on varmaan huoneessaan?”

”Kyllä vain”, Kaarin sanoi ja räpytteli kolmen senttimetrin mittaisia ripsiään.

Joel nyökkäsi ja asteli vastaanottoaulan läpi kohti yksinäistä ovea, joka oli niin mitätön että hukkui helposti seinään. Joel koputti ja avasi sitten saman tien oven. Jos hänet kerran kutsuttiin pakkoeläkkeeltä takaisin, hän ei aikonut nöyristellä ja odottaa sisäänkutsuja.

Pomon huone oli sisustettu huolellisesti jäljittelemään Kaikkia Uskottavia Esimieshuoneita. Se oli täynnä syvänvihreää väriä, tummia puupanelointeja ja kiiltäviä mahonkisia huonekaluja. Pomo itse oli kuusissakymmenissä, komeasti harmaantunut ja parhaillaan istumassa korkeaselkäisellä tuolillaan terävä katse Joeliin suunnattuna.

”Päivää, herra Hirmunoff”, Joel tervehti.

Pomo nyökkäsi. ”Käy istumaan”, hän sanoi ja osoitti koristeellista puutuolia pöytäänsä vastapäätä. Kun Joel oli noudattanut kehotusta, pomo rykäisi ja työnsi suljetun kirjekuoren pöydän yli Joelia kohti. ”Kuten sanoin, minun oli pakko pyytää sinut hoitamaan tätä juttua. Kaikki agenttimme ovat työskennelleet tauotta sen jälkeen, kun tämä ilmestyi viitenä kappaleena ympäri Suomea, mutta edistystä ei ole tapahtunut.”

Joel kurkotti ottamaan kirjeen. Kuori oli aivan tavanomainen, ei ehkä kaikkein halvinta paperia. Sitä ei ollut suljettu liimalla, vaan läppä oli ainoastaan taitettu kuoren sisään. Joel avasi kuoren ja veti ulos tavanomaisen kopiopaperin, jolle oli tulostettu teksti.


Tämä on ensimmäinen varoitus ja samalla ainoa toivonne.
Kun vuorokausi vaihtuu, aikanne alkaa.
Teillä on neljäkymmentäkahdeksan tuntia,
ja mikäli ette ratkaise arvoitusta,
on kohtalonne kova
Käsissäni on valtavasti voimaa
ja sitä lisää pommien kasa roima
Sillä voin maapallon räjäyttää
Ja niin aion tehdä, uskokaa tää!
Siis satamaan saapukaa kello nolla nolla yksi
jos ette halua tulla räjäytetyksi!

Hierofantti

« Viimeksi muokattu: 06.06.2022 20:11:14 kirjoittanut Nyyhti »
Never regret something that once made you smile.

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 633
Olipas tämä hauska ja mukaansatempaava :) Kiva, ettei kaikkea yritetty selittää heti auki, kuten esimerkiksi sitä, miksi Joel oli passitettu pakkoeläkkeelle. Toisaalta tällainen salainen agentti -tyyppinen kuvio on niin tuttu, ettei kaikkea tarvitsekaan selittää.

Seuraavaan lukuun haluan repliikin: "Näpit irti, Weinstein!"
« Viimeksi muokattu: 19.01.2020 18:06:20 kirjoittanut mimamu »
ficcilistaus: Fini | AO3

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 419
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Jo tämän nimi pakotti todellakin avaamaan ja tutkimaan tarkemmin. ;)

Ja jo heti alku antaa ymmärtää, että Joelilla on selvästikin riippuvuutensa hyvin hallinnassaan. ;D Pieni kokis ei ole sama kuin iso, eihän? Ja ilmastonmuutoksen ollessa tässä tilassa, ei kannata muuta kuin ottaa rennosti ja nauttia kevään tulosta, oli se sitten vaikka helmikuussa. ;)

Herra Hirmunoffin (lol!) tehtävänanto keskeytti rentoilun, mutta nyt on kenties actionia luvassa ja onpa mielenkiintoista nähdä, miten seikkailu etenee.

Minä ehdotan seuraavaan lukuun pasmat sekoittavaa yllätystä, joka tipahtaa agenttimme eteen suoraan kirkkaalta taivaalta. :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 910
Suurkiitokset kommenteistanne, mimamu ja Fiorella, ja kiitos myös hauskoista toiveistanne! :) Toivottavasti jatkokin miellyttää!






Torstain ja perjantain välinen yö klo 00.02 – jäljellä 47 h 58 min

Päivän lämmöstä ei ollut enää tietoakaan, ja Joel värjötteli puun alla kädet tuulitakkinsa vastakkaisissa hihansuissa. Satamassa tuuli aina, mutta tänään erityisen paljon, ja Joel kuuli aaltojen lyövän rannan kivikkoon. Hän tähyili ympärilleen, mutta läheisestä pubista kantautuvaa mölinää lukuun ottamatta mitään epäilyttävää ei kuulunut tai näkynyt.

Joel suunnitteli jo, millaisen palkkion vaatisi pomolta. Koko Suomen Salaisen Sala-agenttibyroon henkilökunta oli ehkä yrittänyt jäljittää vihjeen lähettäjää, mutta Joel oli ollut ensimmäinen, joka oli tajunnut mennä päiväunille ja sen jälkeen majoittautua keskiyön tietämillä satamaan, kuten vihjeessä oli käsketty. Harmi vain, että toistaiseksi homma vaikutti turhalta. Satama oli ollut lähes autio: ainoastaan muutama humalainen oli mennyt jutustelemaan laiturinnokkaan, posteljooni käynyt heittämässä aamun lehden pubin pieneen postilaatikkoon, joku teini oksentamassa läheiseen pusikkoon ja eräs taksikuski ajamassa kolme kertaa sataman ympäri. Lisäksi toki pubista tultiin säännöllisesti ulos tupakalle nauramaan ja jutustelemaan, mutta Joelia ei kiinnostanut kuunnella tyhjänpäiväisyyksiä. Hän naksautti kokistölkin auki ja otti siemauksen. Ehkä kirje oli sittenkin ollut vitsi.

Pubin ovesta törmäsi ulos taas yksi porukka. Joel joi lisää kokista ja katseli, kuinka kolme nuorta naista ja kaksi vähän vanhemman oloista miestä kaivoivat tupakoita ja sytyttimiä esiin samalla, kun he nauroivat äänekkäästi jollekin. Varsinkin kaksi naisista oli suorastaan tuhannen tuiterissa. Tuuli pörhötti kaikkien hiuksia, ja yksi naisista kietoi takkia paremmin ympärilleen. Kolmas nainen tuijotti puhelintaan ja seisoi muista vähän sivussa. Sitten yksi miehistä astui lähemmäs palelevaa naista, ja Joel näki selvästi, kuinka mies nosti kätensä suoraan tämän rinnalle ja kouraisi.

Nainen henkäisi niin, että jopa Joel kuuli sen. Sitten toinen erityisen humalainen nainen kirkaisi: ”Näpit irti, Weinstein!” Miehet nauroivat, mutta naisten elekieli oli muuttunut kikattavaisesta varautuneemmaksi, ja he astuivat poispäin. Joel kurtisti kulmiaan ja oli juuri menossa apuun – toisin kuin kolmas nainen, joka ei selvästi saanut puhelimesta tarpeekseen – kun pubin ovi avautui ja ulos tuli mies.

”Huusiko joku?” mies kysyi matalalla, harvinaisen kantavalla äänellä ja katsoi arvioivasti porukkaa. ”Tiedoksenne, minä soitan poliisit paikalle jos tulee ongelmia, oli sitten asiakas kuinka kuuluisa tahansa.”

Joel näki, kuinka naiset painoivat päänsä, ja sitten puhuttiin jotain niin hiljaa, että Joel ei kuullut. Matalaääninen mies asteli postilaatikolle ja avasi sen lukon. Joel oli juuri menettämässä mielenkiintonsa, kun mies älähti kivusta.

Se oli kuin merkki jota Joel oli koko ajan odottanut. Hän jätti paikkansa puun alla ja syöksyi kohti pubin edustaa, kunnes –

”AAAAH!” Joel huusi.

Suoraan kirkkaalta (joskin erittäin tummalta) taivaalta oli pudonnut jotakin pörisevää ja värisevää aivan hänen eteensä. Joel yritti kiertää esineen, mutta hänen jalkansa menivät solmuun ja hän rämähti vatsalleen asfaltille.

Jostain kuului naurua, ja Joel sadatteli noustessaan pystyyn. Hän mulkoili yhä vain pörisevää esinettä ja tajusi sen olevan multikopteri, tai drooni niin kuin Ylen uutispalvelu sitkeästi väitti. Kopterin neljässä siivessä pyörivät propellit, ja sen keskellä Joel huomasi yhä käynnissä olevan kameran.

”Hei, pois sen luota, se kuuluu minulle!” jostain Joelin takaa huudettiin. Joel jätti huutajan täysin huomiotta, samoin kuin pienoiskopterin kameroineen – hänen täytyisi soittaa myöhemmin toimistoon ja vaatia Peittely-yksikköä hankkiutumaan kuvamateriaalista eroon. Kun vielä soppaan lisättiin se, että Joel tajusi kokiksensa lentäneen parin metrin päähän ja herkkulitkun imeytyneen jo nurmikkoon, kukaan ei voinut syyttää Joelia siitä, että hän suorastaan karjui asiansa päästessään vihdoin pubin edustalla toljottavien toljantereiden luo.

”Mitä siellä postilaatikossa oli!” Joel huusi.

”Rauhoitu, hyvä mies”, matalaääninen herra sanoi. ”Joku idiootti on heittänyt postilaatikkoomme jonkinlaisen muovisen hiirenloukun, johon oli sidottu kirje. Poliisit varmasti hoitavat asian.”

Joel huokaisi dramaattisesti ja kaivoi taskustaan virkamerkkinsä, jonka nappia painamalla siitä putosi laminoitu paperiliuska, jossa luki pitkä mutta tiivistetty selitys Suomen Salaisesta Sala-agenttibyroosta ja Joelin asemasta siinä. Sillä aikaa, kun ilmeisesti pubin omistava mies luki silmät sirrissä tekstiä, Joel otti kirjeen ja muovisen hiirenloukun.

Kuori ja paperi olivat identtiset aikaisemman viestin kanssa, eikä Joelilla ollut epäilystäkään siitä, etteikö tämä olisi juuri se, mitä hän oli tullut satamaan odottamaan.


Jotta voisitte Elää teidän on antauduttava Totuudelle ja palveltava sitä elämänne jokaisella osa-alueella kunnes tunnette Totuuden valtaavan teidät ja johdattavan teitä aina elonne ehtooseen asti. Astukaa kohtalonne matkalle ja tarttukaa airoihin kun niitä teille tarjotaan.


”Vau”, nainen henkäisi Joelin selän takana. Joel käännähti katsomaan ja tajusi, että kyseessä oli puhelinnainen, joka luki kirjettä Joelin selän ylitse. Kauhukseen Joel huomasi, että naisella oli yhä kädessään puhelin, joka oli suunnattu suoraan kohti kirjettä – ei kai vain…

”Hei!” pubin omistaja huudahti. ”Tämän lopussa lukee, että sinut on hyllytetty! Eihän tämä voi – ”

Joel napsautti äkkiä virkamerkkinsä takaisin kiinni, tunki kirjeen taskuunsa ja tarttui sitten puhelinnaista kyynärvarresta.

”Pahoittelen”, Joel sanoi miehelle, ”pomo unohti poistaa sen merkinnän.”

Sen jälkeen hän kääntyi ympäri raahaten naista mukanaan. Joel juoksi kohti rantaa, ja nainen tuli yllättävän vähillä vastusteluilla hänen mukanaan. Heidän peräänsä huudeltiin jotain poliiseista ja pysähtymisestä, ja Joel kuuli myös multikopterin hurinaa, mutta hän ei katsonut taakseen. Kun he pääsivät laiturille, Joel hypähti ensimmäiseen veneeseen kiskoen yhä vain naista mukanaan. Hän tyrkkäsi naisen istumaan, kaivoi taskustaan MoniKäynnistysAvaimen, starttasi veneen ja lähti kaasuttamaan satamasta niin vauhdilla, että venettä kiinni pidelleet köydet katkesivat.

Tehtävän Onnistunut Pako nro 1 oli suoritettu.
Never regret something that once made you smile.

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 633
Hei täällähän taas sattuu ja tapahtuu! Tykkäsin erityisesti läikkyneen kokiksen aiheuttamasta turhautumisesta (voin hyvin samaistua), ja seuraavaan lukuun toivonkin oikein kunnon kolaraivareita.
ficcilistaus: Fini | AO3

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 419
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Jännittävä tilanne, ja yllätyskäänne taivaalta oli oikein onnistunut! :D

Toivon seuraavaan lukuun ultimaattisen Star Trek -fanin, joka liittyy tapaukseen jollakin lailla. ;D


I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 910
Kiitos kommenteista ja ihastuttavista toiveista, mimamu ja Fiorella! :) Fiorellan toive olikin mulle kinkkinen, koska en tiedä Star Trekistä mitään, joten kiitos siltä osin avusta Beelsebuttille ja jossujb:lle. Tosin mulla oli niin hauskaa kirjoittaa pitkästä aikaa, että suurin osa jutuista siirtyikin sitten seuraavaan lukuun, hups! ;D





Perjantaiaamu klo 04.45 – jäljellä 43 h 15 min

Auringonnousuun oli vielä parisen tuntia, mutta Joel nousi ylös pirteänä. Hän kumartui veneen laidan yli irrottamaan välineen, jonka oli taidokkaasti virittänyt ankkurin ympärille estääkseen Millaa nostamasta ankkuria sillä aikaa, kun hän nukkui.

Onnistuneen Paon nro 1 jälkeen Joel oli kiihdyttänyt niin kauas rannasta, että Millan puhelimessa ei ollut enää ollut kenttää, ja sitä ennen hän oli tietenkin itse ottanut yhteyttä Peittely-yksikköön. Keskellä pimeyttä Joel ja Milla olivat sitten käyneet keskustelun, johon oli kuulunut mm. toisilleen esittäytyminen sekä sen painottaminen, että Milla ei olisi ikinä saanut nähdä viestiä tai varsinkaan kuvata sitä, ja kunhan Joel olisi nukkunut vähän, hän veisi Millan rantaan ja tämän pitäisi luovuttaa puhelimensa Peittely-yksikön haltuun. Sen jälkeen Joel lähtisi pelastamaan maailmaa.

”Huomenta”, Milla sanoi kajuutasta hoiperrellen ja haukotteli makeasti. Kun hän sulki suunsa, hän teki hassun maiskauttavan äänen. Sitten hän kaivoi puhelimen taskustaan ja nosti sen kasvojensa tasolle ja alkoi haroa kellanvaaleita hiuksiaan.

”Mrh”, Joel vastasi ja marssi kohti ohjaamoa. Hänen ohimoitaan tykytti, ja hänen teki mieli mennä penkomaan uudelleen veneen pikkuruista jääkaappia, mutta hän epäili, ettei sinne olisi muutamassa tunnissa ilmestynyt mitään uutta homeisen juustonkannikan ja avaamattoman ketsupin lisäksi.

”Tiesitkö, että tuo pistorasia ei toimi?” Milla kysyi ja jostain käsittämättömästä syystä tuli Joelin perässä. ”Minulla on enää kolmetoista prosenttia akkua!”

Joel ei vaivautunut vastaamaan, vaan asetti MoniKäynnistysAvaimen virtalukkoon ja lähti kaasuttamaan kohti rantaa (jota kohti hän sivumennen sanoen suunnisti peukalonkynnen kokoisen MultiKompassin avulla). Hän kuuli takaansa kameran räpsähdyksiä, mutta ei vaivautunut moittimaan Millaa, koska kuvat poistettaisiin kuitenkin pian.

**

Satamassa oli niin hiljaista kuin vain pimeinä aamun varhaistunteina voi olla. Ainoastaan joku yksinäinen kalamies istui soutuveneessä ja nosti kätensä sormet harallaan tervehdykseen, kun Joel lähestyi laituria. Joel sitoi veneen laituriin pitäen samalla silmällä Millaa, jotta tämä ei ehtisi karata. Hän yritti pitää itsensä mahdollisimman kiireisenä, jotta ei olisi ehtinyt ajattelemaan asiaa, jota ei voinut olla ajattelematta.

”Voi paska!” Milla manasi. ”Pubi on kiinni! Missä minä sitten tämän puhelimen lataan?”

Joel kohautti olkapäitään. ”Eipä sillä väliäkään ole, kun joudut antamaan sen joka tapauksessa pian Peittely-yksikölle. Ne ovat näköjään taas myöhässä…”

”Just joo! Sinulla ei ole valtuuksia! Minä soitan poliisit!”

”Saat kyllä lukea uudestaan virkamerkkini jos tahdot.”

Milla tuhahti. Onneksi juuri silloin Suomen Sala-agenttibyroon musta auto kaasutti paikalle ja pysähtyi renkaat vinkuen suoraan Joelin ja Millan kohdalle. Molemmat etuovet avautuivat yhdenaikaisesti, ja ulos astui kaksi luokattoman pitkää mustaan nahkaan verhoiltua säärtä, joita seurasi niin ikään kaksi luokattoman pitkää mustaan nahkaan verhoiltua naisvartaloa.

”Peittely-yksiköstä päivää”, heitä lähempänä oleva nainen sanoi. Naisen kasvoja ei juuri näkynyt suurten aurinkolasien takaa, mutta Joel tiesi kokemuksesta, että tällä oli säihkyvänsiniset silmät. ”Matkapuhelin, kiitos.”

”Saimme nähdä aika tavalla vaivaa sen dronekuskin kanssa”, toinen nainen sanoi Joelille. ”Miksi sinä aina aiheutat meille ylitöitä?”

”Sori”, Joel sanoi ja kohautti olkapäitään.

Milla puolestaan roikkui kynsin ja hampain kiinni puhelimessaan, jota Peittely-yksikön nainen kiskoi itselleen. Kun Milla alkoi vielä potkia naista sääriin, toinen Peittely-yksikön työntekijä tuli hätiin ja taklasi Millan yhdellä krav magan tehokkaimmista liikkeistä. Kului pari sekuntia, ja Millan puhelimesta oli tyhjennetty kaikki paljastava, ja sitten Peittely-yksikkö olikin poissa.

”NE KOSKI MUN PUHELIMEEEEEEEN!” Milla ulisi maassa maaten, mutta Joel ei kuunnellut, sillä hän suunnisti päättäväisesti kohti hyvin suljetun näköistä pubia.

Pubin ovi oli luonnollisesti lukossa. Joel yritti ensin avata sitä MoniKäynnistysAvaimella, mutta se ei tietenkään onnistunut. Hän kaiveli vimmatusti taskujaan Millan ulinan kaikuessa taustalla. Ankkurinpidike, Hakulaite, MultiKompassi, SiruSeurantaSuunnin, Renkaantyhjennin, Super-Lapio… Mikään ei tuntunut sopivan.

”Kuulitko, senkin vatipää!” joku äkkiä kirkui aivan Joelin korvan juuressa. Kesti sekunnin ennen kuin Joel ymmärsi, että se oli Milla. Joka ei näköjään vieläkään ollut ymmärtänyt häipyä. ”NE TEKI JOTAIN MUN PUHELIMELLE!”

”MINUA EI KIINNOSTA!” Joel karjaisi niin kovaa, että Millan etuhiukset pöllähtivät pystyyn. ”EI KIINNOSTA SINUN TYPERÄ PUHELIMESI!” Ja sitten Joel iski nyrkillään pubin ikkunan rikki.

Milla kirkui, mutta Joel ei välittänyt. Kun vahinko nyt kerran oli jo tapahtunut, se piti käyttää hyödyksi. Hän napsautti Super-Lapion auki ja tasoitteli pahimmat lasinsirut ikkunankarmeista pois. Sitten hän ninjaili itsensä sisään ja suoraan baaritiskin taakse. Siinä se oli, aivan hänen nenänsä edessä: hana, josta tuli kokista. Joel nosti pistoolin suuhunsa ja suihkutti.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Joel havahtui taas ympäristöönsä. Pubin lattia oli täynnä lasinsirpaleita, ja niiden vieressä pöydän alla kökötti Milla puhelin kädessään. Joel otti vielä pienen huikan kokista ennen kuin sanoi: ”Sinun piti häipyä.”

”Mutta täällä oli pistorasia.”

”Kai tajuat, että ne tulevat vain uudestaan lääppimään puhelintasi?” Kun Milla ei vastannut, Joel jatkoi: ”Sitä paitsi minun pitäisi pelastaa maailma.”

”Minusta kun vaikuttaa siltä, että sinä vain ryyppäät.”

”Tämä on vain tauko. Pian minä ratkaisen vihjeen ja etsin viestien lähettäjää.”

”Ai, minusta se vihje oli ihan selvä.”

Joel tuijotti Millaa silmät selällään. Ei kai voisi olla mahdollista, että tuo tunkeilija oli ratkaissut vihjeen, jota hän ei ollut ehtinyt edes kunnolla ajatella?

Astukaa kohtalonne matkalle ja tarttukaa airoihin kun niitä teille tarjotaan.”, Milla siteerasi.

”Niin?”

”No, minä ainakin olisin kuunnellut sitä Spockia, joka äsken huitoi sinulle tuolla satamassa.”
« Viimeksi muokattu: 30.06.2020 15:28:37 kirjoittanut Nyyhti »
Never regret something that once made you smile.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 419
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Jee, jatkoa tähän! Päivän piristys.

Joelin ja Millan seikkailu ei saanut naista unohtamaan puhelintaan hetkeksikään. Kaksikon takkuilevasta suhteesta huolimatta aloin jo miettiä, onkohan Milla juuri tämä 48 tunnin sisällä tapahtuvan rakkauden kohde, vai ehtiikö siinä ajassa tavata vielä montakin naista? ;)

Lainaus
Sitten hän ninjaili itsensä sisään ja suoraan baaritiskin taakse. Siinä se oli, aivan hänen nenänsä edessä: hana, josta tuli kokista. Joel nosti pistoolin suuhunsa ja suihkutti.
Mietin jo hetken, miksi Joelilla oli niin kova hinku päästä pubiin sisälle. ;D Mutta olihan nyt kokisvaje täytettävä edes jotenkin! Tärkeysjärjestys kaikessa nyt sentään.

Onneksi Millan keskittyminen taitaa olla parempaa laatua kuin Joelilla. Nyt alkoi kiinnostaa Spockin näköinen tyyppi siellä satamassa. ;) (Minäkään en tiedä Star Trekistä lähestulkoon mitään, mutta se taisi tulla silloin vain mieleen. ;) Hyvä, ettei este ollut ylivoimainen!)

Jos jatkoa on jo seuraavassa luvussa, ei se mitään, mutta varmuuden vuoksi esitän toiveen, että luvassa voisi seuraavaksi olla jo romanttinen tuokio!


I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 633
Hihittelin täällä itsekseni, kun Joel suihkutti kokista suoraan baarin hanasta suuhunsa. Paheensa kullakin! Suurena Star Trek -fanina arvostin myös soutuveneilevää Spockia. Seuraava toiveeni jatkaa samalla linjalla, koska toivon, että tulevassa luvussa esiintyy repliikki "Live long and prosper". Saa tarvittaessa kääntää suomeksi tai vulkaaniksi.
ficcilistaus: Fini | AO3

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 910
Fiorella, Joel voi olla hyvinkin ehtiväistä sorttia! ;D Kiitos paljon ihanasta kommentista ja toiveesta!
mimamu, muistelinkin jossain joskus törmänneeni siihen, että olisit Star Trek -fani (missä tämä on tullut esiin, siitä mulla ei ole hajuakaan ;D). Voit siis naureskella tietämättömyydelleni sitäkin enemmän :D Ihanaa kun kommentoit, kiitos!





Perjantaiaamu klo 6.00 – jäljellä 42 h 0 min

Veneet heiluivat rauhallisesti veden mukana. Pienessä soutuveneessä istui yhä äärimmäisen vakavan näköinen mies, jonka Joel oli edellisellä kerralla tuominnut suoraan kalamieheksi tämän sadeviitalta näyttävän mustan vaatetuksen ja veneen kokassa huterasti keikkuvan katiskan perusteella. Mies oli jo vähän harmaantunut ja hänellä oli parin päivän epäsiisti parransänki. Nyt mies katsoi heidän tuloaan vakavana, ja kun he lähestyivät, nosti kätensä ylös sormet vähän harallaan kämmen kohti Joelia ja Millaa.

”Live long and prosper!” mies sanoi syvällä äänellä ja kohotti hätkähdyttäviä, ulkoreunoilta hiusrajaa hipovia kulmakarvojaan.

“Ööh”, Joel sanoi ja yritti vaivata muistiaan. ”Duu… juu… spiik… english?”

”Mitä?” mies kysyi. Jostain syystä Milla tyrskähteli Joelin vieressä.

”Ei kun siis finnish!” Joel korjasi.

Mies pudisteli päätään ja Joel huomasi, että tällä oli todella kummalliset ylöspäin suippenevat korvat. ”En tiedä, mitä helvettiä sinä selität, mutta jos kiinnostaa kyyti majakalle, niin minä tarvitsisin soutajaa.” Mies viittoi houkuttelevasti airoja. Joel yritti olla hätkähtelemättä tämän kulmakarvoja ja korvia katsellessaan.

”Kiitos, me tullaan mielellämme!” Milla sanoi reippaasti. Hän hyppäsi ketterästi veneeseen ja viittoili Joelia seuraamaan.

”Live long and prosper!” mies sanoi ja huitoi taas käsimerkkiä Millaa kohti. Joelin suureksi yllätykseksi – ja valitettavasti kesken hänen sulokkaan veneeseen siirtymisensä, joten hän ei saanut tehtyä aivan niin taidokasta laskeutumista kuin oli ajatellut – Milla vastasi miehelle samanlaisella käsieleellä.

Jotenkin kummassa Joel päätyi soutamaan. Milla ja mies istuivat veneen vastakkaisissa päädyissä.

”Oletko sinä Spock vai onko sinulla omaakin nimeä?” Milla kyseli reippaasti.

”Voitte kutsua minua Spockiksi”, mies vastasi.

”Mitä olet mieltä, onko larppaajat parempia kuin cossaajat? Siis Tinder-treffeillä, ei muuten. Mietin vain, lähdenkö, kun tämä yksi yrittää pyytää…”

”Larppaajat ovat kaikki jotain ihme hihhuleita”, Spock vastasi syvällä äänellään. Joelia olisi kovasti houkuttanut osallistua keskusteluun, mutta hänellä ei ollut hajuakaan, mistä puhuttiin, ja hän huohotti aivan liikaa voidakseen kysyä.

**

Liian pitkän ajan kuluttua, kun Joel oli soutanut ja soutanut ja noudattanut välissä Spockin ohjeita, edessä alkoi näkyä kivikkoista maata.

”Mikä paikka tämä on?” Milla kysyi.

”Se, johon tuon kaikki”, Spock vastasi. Joel näki Millan pyörittelevän silmiään ennen kuin alkoi taas sipsutella puhelintaan.

Joel rantautui sulavasti pienelle hiekkapoukamalle, ja hän ja Milla nousivat veneestä. Spock teki taas käsimerkin, ja Millan esimerkkiä noudattaen Joelkin vastasi siihen. Sen jälkeen Joel ja Milla lähtivät kapuamaan pienelle kalliolle nähdäkseen, mihin oikein olivat päätyneet.

He olivat herttaisella pikkuruisella saarella, jonka keskellä kohosi vanha rapistunut majakka. Juuri muuta saarella ei ollutkaan: vähän kalliota, kiviä, pikkuruinen hiekkapoukama ja pari pensasta. Aurinko oli jo noussut, ja valo kimmelteli saaden kaiken näyttämään satumaisen kauniilta.

”Mitäs sitten?” Milla kysyi.

Joel kaiveli jo taskujaan. Hänen oli turha mainita, että Millan ei pitäisi olla mukana, koska mihinpä Milla täältä saarelta pääsisi. Sen sijaan Joel näki oivallisen tilaisuuden leveilylle.

”Me Skannaamme® saaren”, Joel sanoi itsevarmasti ja alkoi kaivella taskujaan. ”Odotahan vain, kun näet, mihin Suomen Sala-agenttibyroon agentit pystyvät!”

Juuri silloin alkoi kuulua iloista kirkumista ja epämääräistä puheen pulputusta. Taustalla alkoi huutaa jokin ruksuttava ääni. Joel keskeytti etsiskelyn ja tähyili ympärilleen. Onneksi saari oli niin pieni, että äänen lähde selvisi saman tien: pieneen hiekkapoukamaan oli rantautumassa kirkkaankeltainen kaksikerroksinen lautta, jonka kattokerroksessa hälisi kasa turisteja.

”Mahdollisuus tutustua majakkaan”, kuului megafonista särisevä, kyllästyneen nariseva ääni. ”Aikaa kaksikymmentä minuuttia. Ottakaa paljon kuvia. Ainutlaatuinen tilaisuus. Lautta lähtee kello kahdeksan neljäkymmentäviisi. Älkää pudotko veteen.”

”Turisteja!” Milla sanoi.

”Niin, hyvin päätelty”, Joel murahti.

Ja siinä heidän katsellessaan turistilauma purkautui saarelle ja valloitti se sekunneissa. Ihmiset hyppelivät kivikolta toiselle, juoksentelivat pensaiden ympärille, piirtelivät hiekkapoukamaan, ottivat toisistaan valokuvia ja punnersivat loivaa kalliota vasten. Sitten Millan puhelin kilahti.

”Oi!” Milla huudahti. ”Matchi!”

”Mätsi? Matsi?”

”Match! Tinderissä! Joku näistä svaippasi oikealle!” Milla hihkui ja alkoi naputella vimmatusti puhelintaan.

Joel huokaisi. Kunpa hänellä olisi edes kokista. Ehkä hän sitten tajuaisi Millan puheista jotakin.

Äkkiä turistijoukosta erkaantui eräs adonis. Hänellä oli päällään läpinäkyvä valkoinen t-paita ja rennosti lanteilla roikkuvat vaaleansiniset levikset, ja Joel erotti selvästi puunatun pyykkilautavatsan. Adonis pyyhkäisi sulavasti otsatukkaa silmiltään ja katsoi suoraan Joelia silmiin ennen kuin lähti häntä kohti.

Joel valpastui. Tämän täytyi tarkoittaa jotain. Nyt he pääsisivät tehtävässä eteenpäin.

Sitten adonis harppoi etäisyyden umpeen, kaappasi Millan syleilyynsä ja upotti Millan huulet omiinsa. Milla kikatti, kietoi kätensä adoniksen harteille ja vastasi suudelmaan.

Never regret something that once made you smile.

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 633
No tämähän jäi mehukkaaseen kohtaan! Minäkin täällä pohdiskelen, onko Joelin rakkauden kohde lopulta vanha tuttu Kaarin, uusi tuttu Milla vaiko viime metreillä ilmaantuva musta hevonen.

Lainaus
”Larppaajat ovat kaikki jotain ihme hihhuleita”, Spock vastasi syvällä äänellään.

Tämä jotenkin naurattaa niin monella tasolla. Seuraavassa luvussa voisi esiintyä anagrammi lukijan aivonystyröiden iloksi ja vaivaksi.
ficcilistaus: Fini | AO3

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 419
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Jee, jatkoa. :D

Lainaus
Jotenkin kummassa Joel päätyi soutamaan.
Tämä jotenkin nauratti. Joelilla on taito joutua hämmentäviin tilanteisiin, ja Millalla mitä ilmeisemmin taito käyttäytyä luontevasti hämmentävissäkin tilanteissa. ;) Laiska soutaja Spock oli lysti lisä tarinaan, olipa sitten cossaaja tai aidompi versio. ;)

Milla olikin se, jolla romantiikka ehti kukkimaan ensin. Jännitys tiivistyy vielä Joelin suhteen. ;D Millan adonis-match ei tainnut kuitenkaan olla larppaaja? Vai mistäs sen tietää.

Nyt kun aihe tuli kerran puheeksi, seuraavassa luvussa voisi vaikkapa tilanne, jossa Joel pääsee tutustumaan larppaamiseen lähempää kuin olisi ehkä halunnutkaan. ;)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Welhokaniini

  • ***
  • Viestejä: 720
  • Kaninkoloon eksynyt
Tämähän on mielenkiintoinen ja hauska idea! Silmäilin tarinan pääpiirteittäin läpi, mutta jätän tähän merkin käynnistäni, että muistan lukaista koko tarinan ajatuksen kanssa vähän myöhemmin :)

Nyt kun aihe tuli kerran puheeksi, seuraavassa luvussa voisi vaikkapa tilanne, jossa Joel pääsee tutustumaan larppaamiseen lähempää kuin olisi ehkä halunnutkaan. ;)
Tähän larppaukseen voisi yhdistää jotenkin basson soittamisen ja vantaalaisen rock-bändin Shiraz Lane (kosja *köhköh* kyseisen bändin basisti on nimeltään Joel :D)
• 𝑰'𝒎 𝒂𝒄𝒓𝒐𝒏𝒚𝒎 𝒉𝒂𝒑𝒑𝒚; 𝑯𝒂𝒗𝒊𝒏𝒈 𝑨 𝑷𝒓𝒆𝒕𝒕𝒚 𝑷𝒂𝒊𝒏𝒇𝒖𝒍 𝒀𝒆𝒂𝒓 •

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 805
  • 🇺🇦
Tämä on nerokkaassa pöhköydessään aivan huikea! Vaadin, että jatkat tätä! Ei luoja, miten nauroin MoniKäynnistysAvainta ja Super-lapiota. Myös Joelin kokisriippuvuus yhdistettynä Millan puhelinriippuvuteen on hulvatonta. Joel vaikuttaa hieman höppänältä ja helposti harhautettavalta ollakseen salaisista salaisin agentti, mutta sehän tästä juuri niin hauskan tekeekin. Ja annettakoon pieni tehtävään käynnistymiskankeus hänelle anteeksi, kun on kerran (pakko)eläkeläisestä kyse. :D

Lainaus
”Me Skannaamme® saaren”, Joel sanoi itsevarmasti ja alkoi kaivella taskujaan.

^Lempikohtani. :D

Ehkäpä alkava kesä houkuttelisi sinua jatkamaan tätä? Itsehän löysin tämän FF1000-haasteesta: jäin nimittäin miettimään, mikä ihme on hierofantti :D (googlasin asian, ei hätää!) ja sen lisäksi ihmettelin, miten tällaisen otsikon fandomiksi on siellä merkitty Harry Potter! Jos et usko, tässä todiste:

Lainaus
209. Hierofantti: Joel pelastaa maailman ja rakastuu 48 tunnissa, K11, Harry Potter (kirjoittaja: Nyyhti)

Tämä lienee jokin inhimillinen kämmi (vai onko?), mutta siitä inspiroituneena, toivoisin jatkoon jonkin Potter-viittauksen. :)

Toivon todella, että innostuisit jatkamaan, sillä tämä olisi niin parasta kesälukemista!

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 910
Hei ei ihan kestänyt kahta vuotta tämä jatko! ... ;D No mutta täällä ollaan, toivottavasti joku lukijakin löytäisi tiensä takaisin! Olen pitkäääään halunnut jatkaa tätä, mutta aina kun olisi ollut sopiva sauma kirjoitella, homma kosahti siihen, että tiedosto oli jossain vanhan koneeni syövereissä enkä jaksanut alkaa penkoa sitä... Mutta nyt tiedosto on pengottu esiin ja uusi luku kirjoitettu! Tähän lukuun oli ihania toiveita (suurkiitokset niistä!! <3), mutta koska luku on niin lyhyt, osa jäi todella pintapuolisesti toteutetuiksi (noh, ainakin väitän itselleni sen johtuvan siitä  ::) ). Mutta ei hätää, toiveet olivat taas kerran niin kivoja, että niistä saattaa hyvinkin kuulla lisää jotain jatkossa!





Perjantaipäivä klo 8.43 – jäljellä 39 h 17 min

Suudelma jatkui jatkumistaan, niin kauan että jopa Joelin kaikkeen tottuneisiin silmiin alkoi sattua, kun hän (ehkä hieman pakkomielteisesti) seurasi kielten liikkeitä ja käsien reittejä. Niinpä hänen oli lopulta pakko kääntää katseensa pois, ja silloin hän näki sen. Siitä tässä oli pakko olla kyse, sen takia heidät oli tuotu – tai siis hän oli tuonut heidät – tälle saarelle! Kalliossa aivan majakan juurella oli syvään raaputettu koodi, joka oli juuri sen verran erikoinen, että kokenut sala-agentti tunnisti sen koodiksi, mutta juuri sen verran tavallinen, että kukaan muu ei ymmärtäisi yhteyttä.

T A I K A – K A P S Ä K K I   T A I   P A H K A S I K A

Joel tuijotti koodia kulmat kurtussa. Mitä se voisi tarkoittaa? Pitikö hänen tehdä valinta näiden kahden välillä? Olivatko ne viittauksia siihen, pelastaisiko hän maailman pommilta mahtavilla voimillaan, vai typerää rahvasta, joka ei ymmärtänyt seurata kirjeiden vihjeitä? Mutta se vaikutti epätodennäköiseltä: olivathan aiemmat vihjeet olleet nimenomaan niitä, vihjeitä, joten tuskin tämä voisi vain viitata hänen tekemäänsä valintaan. (Vaikka toki jokainen tiesi, että jos valita piti, hän olisi taika-kapsäkki.)

”Hei Jani! Jani! Tuus tsiigaa mitä löydettiin täältä majakasta!”

”Ei kerkee!” kuului huuto niin läheltä Joelin korvaa, että hän työnsi sormen korvaansa.

”Ei kun oikeesti, tää pitää nähdä ihan ite!”

”Kyyti lähtee ihan just! Tuolla se opas huitoo jo!”

”Ei se meitä jätä – ”

”VITUN JOEL NYT VAUHTIA TAI MISSATAAN SE!”

Joel pomppasi pystyyn käsi olemattomalle asekotelolle hakeutuen.

”Kuka ampuu?” hän kysyi villisti ja heilui sivulta toiselle järkyttyneenä. Vasta muutaman sekunnin ja parin toistetun huudahduksen jälkeen hän huomasi vieressään seisovan pitkätukkaisen miehen, joka tuijotti häntä kuin tärähtänyttä.

”Pitäiskö sun vähän hengitellä?” pitkätukka kysyi.

Joel katsoi häntä silmät suurina ja yritti päättää mahdollisimman nopeasti, mitä pitäisi sanoa ja mitä jättää sanomatta. Kuitenkin ainoa asia, joka hänen mielessään sillä hetkellä oli, oli:

”Taika-kapsäkki tai pahkasika.”

Pitkätukan ilme värähti, eikä hän enää näyttänyt pöyristyneeltä, ennemmin valaistuneelta. Sitten pitkätukka nosti kätensä siihen samaan harottavasormiseen tervehdykseen, jota Spock oli käyttänyt.

”Ja kaikkea hyvää sulle myös”, mies sanoi. ”Sun porukkaasi taitaa olla tuolla meidän paatin vieressä. Mulle ei ole nää kuviot ihan selvillä, mutta ei tahdota häiritä mitenkään, ja kohta teillä on koko saari taas käytössä.”

Osaamatta tehdä muutakaan Joel vastasi nostamalla kätensä tervehdykseen ja nyökkäämällä ikään kuin tietäisi, mistä oli kyse.

”Hei Joel!” kuului äkkiä naisen ääni. Joel käännähti katsomaan ja näki adoniksen, adoniksen ja vain adoniksen, vaikka jossain siellä karvaisen kainalon suojissa taisi olla Millakin. ”Hei, kuuletko, mä lähden näiden mukaan, joten moikka!” Perässä seurasi hirvittävän ällöttävää kikatusta, jota varmasti oli syyttäminen siitä, että Joelilla kesti kokonaiset puoli minuuttia – saman verran kuin kahdella riuskalla miehellä kävellä majakasta takaisin kalliolle – tajuta, että Milla oli lähdössä veneeseen turistiryhmän ja adoniksensa mukana.

Joel kirosi hiljaa. Millaa ei saisi päästää pakoon: tällä oli aivan liikaa arkaluonteista materiaalia puhelimessaan. Niinpä Joel nappasi yhdestä monitoimiveitsestään pyykkipojan ja nipisti sen nenäänsä kiinni välttyäkseen adoniksen ällöttäviltä hormonihuuruilta, ja sitten hän lähti hölkkäämään muiden perässä lähtöä töötöttävään turistilaivaan. Hän ei lainkaan huomannut, kuinka lähistöllä pienessä soutuveneessä Spock tuijotti häntä epäuskoisesti ja jopa heilautti kättään pariin kertaan, eikä hän tajunnut mitään edes silloin, kun hänelle aiemmin jutellut pitkätukka sanoi: ”Hei, larppaaja, et kai jätä kaveriasi tänne yksin?” Tietenkään Joel ei kuullut, sillä hän oli suorittamassa Tehtävää, ja juuri sillä hetkellä hänen Tehtävänsä Prioriteetti nro 1 oli estää Millan mahdollisia valokuvia leviämästä Tehtävän ulkopuolelle.

Never regret something that once made you smile.

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 633
Jee, jatkoa! Viimeisin vuosi on ollut itselläni niin hiljainen Finissä, että pelkäsin jo koko harrastuksen jäävän sikseen. Aina täällä vieraillessani on kuitenkin tullut mietittyä tätä tarinaa, koska tämä on ollut vain niin älyvapaa ja vauhdikas. Kiitos siis uudesta luvusta ja jatkossa haluaisin kuulla lisää pahkasioista.
ficcilistaus: Fini | AO3

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 419
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Go Joel, go! Pelasta Milla!  ;D ::)

Lainaus
”Taika-kapsäkki tai pahkasika.”
;D ;D ;D
 
Tässä on edelleenkin niin mielenkiintoisen hämmentäviä käänteitä, joten saadaksemme niitä lisää ehdotan että kuvioon lisätään kuumailmapallo ja vesivärimaalaus.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 910
Iiiih kaksi kommenttia!! <33 Pelastitte viikkoni, mimamu ja Fiorella, valtavan suuret kiitokset kummallekin! Ja hitsi miten ihana kuulla, että tämä tarina on pysynyt mielessäsi, mimamu!

Kuten Vanhoina Aikoina olisi sanottu: tässä on tällainen tylsä väliluku, jossa ei tapahdu mitään, mutta täytyy näitäkin välillä olla että tarina etenee johonkin :P (Noh, tämän tarinan mittapuulla tapahtumaton luku..) Mutta tätä oli taas tosi kiva kirjoittaa, toiveet olivat tosi hauskoja! Editointi puolestaan ei ollut niin mukavaa, koska taisin olla aika flunssapöpperössä ;D ;D





Perjantaipäivä klo 9.30 – jäljellä 38 h 30 min

Turistipaatti oli äärimmäisen tavanomainen, eikä sieltä ollut paljastunut kerrassaan mitään jännittävää – ei edes ylimääräisiä tahroja penkin pehmusteissa, sillä kaikki penkit olivat kovaa muovia. Joel tiesi, sillä hän oli käynyt koko paatin läpi sala-agentin tarkkuudella ja vain hivenen Super-Lapiota hyödyntäen. Hän olisi tietenkin voinut Skannata® aluksen, mutta läsnä oli aivan liikaa ihmisiä – ja jos Joel jotain tiesi niin sen, että Peittely-yksikköä ei sopinut ärsyttää liikaa.

Oli vain yksi pieni huone, jonka sisustaa hän ei tiennyt – tai ei, ei aivan: hän kyllä tiesi keitä siellä oli, mutta hän oli päättänyt jättää oven tiirikoimatta.

Vesi pulppusi paatin perässä, kun alus puksutti raukesti eteenpäin. Turistit mekastivat, vertailivat puhelimia, ottivat muutaman laiskan selfien, selailivat joitakin matkaesitteitä ja kummallisen näköisiä kirjekääröjä ja – yhden erityisen mukavan näköisen pojankoltiaisen tapauksessa – mutustivat maapähkinävoileipää. Joel oli siis perin juurin kyllästynyt. Hänellä oli tehtävä kesken, ja hän oli jumissa täällä. Huokaisten hän päätti, että ehkä hän pystyisi edistämään asiaa vanhan kunnon tutkimuksen avulla – siinäpä vasta inhottava puuha! Hän avasi kuitenkin puhelimensa ja alkoi tehdä selvitystyötä.

Markku Paretskoin luonnehdinnan mukaan pahkasikojen elinkaari ulottui ensimmäisen täysiverisen mediasukupolven eli 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa syntyneiden esiinmarssista ”suomalaisen yhtenäiskulttuurin saattohoitoon”.

No, se saattoi olla tärkeä tieto. Joel silmäili Wikipedian artikkelia tarkemmin. Kustantajan talousvaikeuksien vuoksi pahkasiat lopettivat kustannussuhteen Fanzinen kanssa ja perustivat vuonna 1985 oman kustantamon... 1990-luvun laman aikana vuosikymmenen alussa pahkasikojen toiminta alkoi hiipua. Ei, ei se sittenkään antanut hänelle vastauksia, vaikka pahkasiat vaikuttivat kieltämättä mielenkiintoisilta otuksilta. Joel huokaisi. Taika-kapsäkistä puolestaan ei löytynyt mitään järkevää. Hänen olisi vain ratkaistava tämä itse. Hän antoi ryhtinsä valahtaa, käsiensä nousta puuskaan ja kertakaikkisen mökötyksen vallata koko olemuksensa.

”Joel, katso!”

Joel nosti yllättyneenä katseensa. Se oli hämmentävää kyllä Milla, ja vielä hämmentävämpää oli, että Milla puhui hänelle ja kuulosti niin innokkaalta.

Milla hymyili valloittavasti hiukset hieman pörröllään. ”Katso nyt, Joel!” Milla nosti kärsimättömänä kädessään olevaa paperinpalaa. Vasta silloin Joel tajusi, mitä Milla oli tullut hänelle esittelemään, ja hän tunsi punastuvansa läpikotaisin, aina varpaankynsiin saakka. Milla piteli paksua paperia, jolle oli tehty hempeä vesivärimaalaus – erittäin alastomasta Millasta.

”Eikö ole upea? Juan maalasi sen minulle!” Milla hehkui.

Joel yritti tahdonvoimalla saada punaa laskemaan kasvoiltaan, mutta onnistui siinä aivan yhtä huonosti kuin vastauksen muodostamisessakin. Onneksi hänet pelasti megafonin hälytysääni ja turistilauman huudot: ”Mikä tuo on?” ”Miten se on tänne päässyt?” ”KATTOKAA!”

Joel ponkaisi seisomaan. Oliko pommittaja löytänyt heidät? Olivatko he ansassa? Pitikö hänen ryhtyä pelastustöihin?

Mutta ei sentään mitään niin jännittävää – vain turistialuksen vierellä leijuva kuumailmapallo, jonka korissa Spock piteli megafonia ja hälytti sitä. Joel kohtasi Spockin katseen, ja Spock hiljensi megafonin hälytyksen, mutta nosti laitteen suulleen ja lausui pahaenteisesti:

”Se on väärällä Joelilla.”

”Mikä? Kenellä?” turistit huutelivat, mutta Joelia kylmäsi.

”Omaksi parhaaksenne teidän tulee se itse selvittää! Mutta muistakaa tämä: se on väärällä Joelilla. Näkemiin – minä palaan vielä…” Spock sanoi karhealla äänellä, kun kuumailmapallon liekki syttyi ja pallo alkoi hitaasti kohota, ”… tai sitten en…”

Hyvin, hyvin hitaasti kuumailmapallo otti korkeutta. Spock tuijotti heitä ja he tuijottivat takaisin tyrmistyksestä hiljaisina.




A/N: Kiitos Wikipedialle infopätkistä! Pakko huomauttaa, että tämä oli silkkaa sattumaa enkä olisi tajunnut asiaa ilman mimamun toivetta. Lisäksi haluaisin tietää, joko edellisen luvun anagrammi on ratkaistu? ;) Seuraavassa osassa se voitaneen paljastaa, ellei joku tahdo lisäaikaa ratkomiseen ;D
Never regret something that once made you smile.

mimamu

  • ***
  • Viestejä: 633
Oivoi, soppa täällä sakenee. Onko Milla niin höntti kuin antaa ymmärtää? Entä kenen puolella Spock on? Mikä ihme tuo anagrammi voi olla???

Hemaisevasta Aurakarin Kaarinista ei ole kuulunut mitään hetkeen. Hän voisi muistuttaa olemassaolostaan tavalla tai toisella seuraavassa luvussa.
ficcilistaus: Fini | AO3

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 419
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Oo, tarina jatkuu! :D Ja monen erittäin yllättävän käänteen kautta jälleen.

Spock kuumailmapallossa oli hauska oivallus! Mutta voi sentään, miten lie oikean ja väärän Joelin tapauksen kanssa... Odotan uteliaana jatkoa ja esitän toiveen, että siihen liittyy venäläisten kouluttama maitovalas ja kuumaa kaakaota vaahtokarkeilla. :D

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~