Kirjoittaja Aihe: Viikko aikaa rakastua | S | Hermione/Draco | Pakkoavioliitto | 21/21  (Luettu 7127 kertaa)

niiina

  • Ylikuolonsyöjä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 162
  • Malfoysexual
Tosi toimiva yhtälö!

Pidin tästä tekstistä todella paljon ja mielestäni olit saanut pidettyä heidät suhteellisen realistisenakin tässä. Kuvittelen juuri hiukan samalla tavoin, että varsinkin vanhetessaan Draco varmasti kasvaa ja mielestäni kirjoistakin jo tuli ilmi, ettei tuo aika kun hän joutui kohtaamaan omat haasteensa Voldemortin vuoksi, ollut helppoa. Toki näkisin tämän parin toimivan ilman pakkoavioliittoakin, mutta varsinkin näin tästä saa sellaisen, että ajattelee, että tämä homma toimii. Musta nämä on ylipäätään loistava paritus, koska se asetelma on kutkuttava. Samaa juuri mitä tekstissäkin tuli ilmi, eli haastetta. Nään heidät molemmat vahvatahtoisina ja itsenäisinä, enkä näkisi kummallakaan kumppanina jotain alistuvaa persoonaa.

Pakko sanoa, että Hermionen ensimmäinen kumppani oli aika karmaiseva! Samoin Dracolle oli sattunut aikamoinen tapaus, kun nuori tyttönen vastassa. Joku olisi toki tästä voinut innostuakin, mutta onneksi näin tällä kertaa! Lisäksi minua nauratti, kun Hermione oli yöllä menossa hakemaan jättämäänsä paperia Dracon toimistosta ja Draco tulikin vastaan "samoilla ajatuksilla", heh. Tässä oli paljon loistavia kohtauksia, mistä pidin.

Mutta siis, tosi ihana idea, kirjoitat todella sujuvasti ja olisin mielelläni lukenut jopa enemmänkin tätä tarinaa! Onneksi nyt on tullut selattua, onko tästä parista tullut tässä lähivuosina lisää uusia tekstejä, mitä ei itse ole huomannutkaan ja ihana huomata, että sellaisia on. <3 Kiitos sinulle kovasti tästä tarinasta. :)

niiina
Dramione
Bughead

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 224
  • inFINIty
    • Listaukseni
niiina: Kiva että olet löytänyt taas Dramionen pariin ja hauskaa että pidit tästä! Ei tosiaan onnistanut ensimmäisen kumppaniehdokkaan kanssa kummallakaan :D Tuo "samoilla ajatuksilla" kohtaus aiheutti epäilemättä Hermionelle vähän syyllisyyden tunteita, mutta pääsipähän Dracon sänkyyn ;) Kiitos itsellesi kommentistasi :-*

Never underestimate the power of fanfiction

Tikkis

  • Mrs. Black
  • ***
  • Viestejä: 1 188
  • Ava Fractalta <3
Pitkän ajan jälkeen jätän viimein kommentin tähän valmistuneeseen tarinaan.
Luin tämän alusta loppuun uudelleen, kun en ihan tarkalleen muistanut, mitä kaikkea tässä tapahtuukaan.

Gilbert oli kyllä tälläkin lukukerralla ihan äärimmäisen karmaiseva tapaus. Onneksi Hermionella oli mahdollisuus vaihtaa avioliittoehdokastaan, ja voi että kun tää asetelma vaan on niin herkullinen. Ron olikin päätynyt menemään naimisiin Daphnen kanssa, mikä oli musta ihan luonteva ja herkullinen juonenkäänne. Draco on muutenkin Ronia paljon parempi vaihtoehto Hermionelle, joka on kuitenkin määrätietoinen persoona. Musta oli tosi kiva, että lopulta selvisi syy sille, miksi Draco oli myöhässä tapaamisesta, koska se jäi mua mietityttämään tarinan alkumetreillä.

Hermionen ja Dracon yhteiselo Dracon kodissa oli mielenkiintoista luettavaa. Olit saanut tän mittaiseen tarinaan, jossa oli suhteellisen lyhyet luvutkin, todella hyvin avattua kaikkia yksityiskohtia Dracon ja Hermionen elämistä. Niiden töistä, siitä, miten Draco on saanut talon vanhemmiltaan, ratkaisuja, joita he olivat tehneet nuorempina. Tykkäsin erityistwististä, että kun parit menivät riittävän kauaksi toisistaan, ne vedettiin yhteen vähän niin kuin magneetit. Aika hurja, millaisiin toimiin taikaministeriökin oli ryhtynyt tän järkiavioliittolain puitteissa. Mistä tulikin mieleen, että tykkäsin jotenkin tosi paljon tästä sanailusta:
Lainaus
“Pidätättekö hänet? Sitähän voi käydä, jos kieltäytyy pakkoavioliitosta.”

“Järkiavioliitosta”, Maria korjasi selaten yhä papereitaan kiireisesti. Niin, Ministeriön mielestä pakkoavioliitto -nimi oli moraaliton, niin kuin muka koko laki ei olisi.

Tykkäsin myös superpaljon Dracon ammatinvalinnasta! Jotenkin todella dracomaista.

Mä olisin niin viihtynyt kans tän tekstin äärellä pidempään. Olis ollut kiva kuulla, miten avioliitto sitten lopulta lähti käyntiin ja liittyikö siihenkin jotain erityisvaatimuksia, vai oliko tuollaiset järeät järjestelyt käytössä pelkästään koeviikon aikana. Tykkään äärettömän paljon vaivattomasta tavastasi kirjoittaa, missä teksti vaan rullaa eteenpäin sellaisella tavalla, ettei oikeastaan edes tajua lukevansa ja ahmivansa lukuja yksi toisensa jälkeen.

Kiitos ihan superpaljon tästä jo yli vuodentakaisesta juhannustaiasta. <3 Mä niin tykkäsin!
Aina ei sanoja tarvita.
Vain katse alaston.

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 224
  • inFINIty
    • Listaukseni
Tikkis: Oivoi olenpas näköjään unohtanut vastata tähän kommenttiin! Hauskaa että teksitsä löytyi mielestäsi useita herkullisia kohtia ;) Kiitos paljon kehuista ja kiva että nautit lukukokemuksesta :)

Never underestimate the power of fanfiction