Kirjoittaja Aihe: Tahdon ikuisesti (Drarry, slice of life, fluff, romance, angst & S)  (Luettu 602 kertaa)

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 412
  • Clara, my Clara
Nimi: Tahdon ikuisesti
Kirjoittaja: tirsu
Genre: slice of life, fluff, romance & hieman angst
Paritus: Draco/Harry
Ikäraja: S
Summary: Se oli jotenkin lohduttava ajatus.
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni.
A/N: Tämä on joululahja Angelinalle! Toivottavasti joulusi sujui hyvin sekä toivottavasti pidät tästä.
Tämä on myös jatko-osa Angelinan viimevuotiseen joululahjaan, Ehkäisemistä. Sitä ei kuitenkaan ole välttämätöntä lukea vaikka tässä onkin pieniä viittauksia siihen.
Huomauttamisen arvoista on, että tämä on toinen kerta kun kirjoitan Drarrya, sekä se, että tässä kerrotaan ympäripyöreästi ja nopeasti miten Harry ja Draco ovat yhteen päätyneet.
Hyvää uutta vuotta 2020!




Tahdon ikuisesti


Heräilevä Draco heilautti kätensä vasemmalle puolelleen kohtaamaan… pelkkää tyhjää. Kulmiaan kurtistaen Draco liikutti taputellen kättänsä. Lakana tuntui viileältä hänen kätensä alta, lämmintä ihoa ei löytynyt mistään. Missä ihmeessä…?

Ai niin. Draco havahtui kokonaan hereille.

Hän oli sitten kuitenkin nukahtanut ja nukkunut kuin tukki. Vaikka hän oli epäillyt käydessään sänkyyn maaten myöhään illalla, ettei hän saisi unta edes ripauksen vertaa, sillä niin jännittynyt ja hermostunut hän oli. Oli myös ollut outoa käydä yksin maaten.

Harry oli Kotikolossa. Luultavasti Ronin vanhassa huoneessa nyt kun siellä ei ollut (vielä) muita.

Mahtoikohan Harry nukkua yhä? Oliko tämä saanut unta? Oli varmasti, mikään ei nykyään tahtonut häiritä tummapään unia. Tämä kun painoi pään tyynyyn, niin kupoli oli täynnä unta.

Dracolla itsellään yleensä kesti nukahtaa muutama tovi. Oli melko harvinaista, että hän nukahtaisi heti. Ja jos jokin vaivaisi hänen mieltään, niin hän pyöri ja hyöri paikoillaan aina siihen asti, että Harry heräisi ja vetäisi hänet kainaloonsa. Se auttoi kummasti.

Ensin heidän ei pitänyt nukkua sitä yötä erikseen, mutta Molly oli vaatimalla vaatinut. Myös Dracon oma äiti oli vahvasti ollut sitä mieltä, että heidän kahden oli nukuttava erillään välttääkseen epäonnea astumasta taloon. Vanhan aikaista uskoa, josta ei ollut minkäänlaista näyttöä.

Mutta Harry oli lopulta kiltisti myöntynyt äitihahmonsa ja tulevan anoppinsa painostuksen alla. Se oli syy siihen, että Draco heräsi nyt yksin heidän kotinsa leveästä parivuoteesta. Luvassa ei tulisi olemaan edes aamupusua ja –halia. Harryn syytä yhtä kaikki.

Venyteltyään tovin verran jäseniään Draco ponnistautui istumaan. Hän työnsi jalkansa tummanpunaisiin aamutohveleihin, jottei hänen tarvitsisi tuntea lattialankkujen kylmyyttä jalkojensa alla poistuttuaan maton peittämältä alueelta.

Kello näytti kahdeksan minuuttia yli seitsemää, kun Draco nousi seisomaan. Siitä oli aikaa kun hän oli viimeksi herännyt niin aikaisin. Viimeksi varmaan kouluaikoina, sillä hänen työpaikallaan oli kunnolliset työajat.

Haukotellen Draco laahusti keittiöön. Takka olisi laitettava päälle, viileys oli yön aikana vallannut talon. Keittiön ikkunan lähettyvillä sijaitseva mittari kertoi ulkona olevan pakkasasteita miltei kymmenen.

Draco vilkaisi verhon takaa ulos, jossa oli edelleen pimeää. Tähtiä näkyi muutama siellä täällä. Aidan taakse vilahti jokin eläin, luultavastikin kettu. Muuta elämää ei vielä näkynyt, mutta se muuttuisi kohta. Oli kuitenkin arkipäivä ja joidenkin oli mentävä töihin.

Jääkaapista pöydälle päätyi omenamehu, lasinen kulho jossa oli vesimelonin viipaleita, mustaherukkajogurttia, maitoa, goudaa, voita ja kurkku. Draco otti taikasauvansa loitsiakseen pari voileipää valmistumaan itsekseen sillä aikaa, kun hän laittoi teeveden kiehumaan ja otti tarpeellisia astioita esille.

Draco asetti huolella yksinäisen teemukinsa, pikkulautasen, oranssin ja kapean lasin että lusikan pöydälle kuin ravintolassa ikään. Valmiit leivät laskeutuivat heti lautaselle. Leipien päällä olevat kurkkuruusut olivat sieviä.

Teeveden kiehuttua Draco kaatoi höyryävää nestettä mukinsa, jossa inkivääriteepussi oli valmiina odottamassa, puoliväliin. Kellertäväksi hiljalleen värjäytyvän nesteen joukkoon lisättiin kaksi kukkuroillaan olevaa lusikallista sokeria sekä tilkkanen maitoa.

Yksinäinen aamiainen inhotti Dracoa. Siitä oli pitkä aika, kun hän oli viimeksi joutunut syömään yksin. Hän ei edes muista milloin niin on käynyt. Varmaankin ennen yhteen muuttamista – se tarkoitti neljää vuotta ja paria kuukautta (sekä päivät päälle).

Yksinäiset aamiaiset olivat epämukavan hiljaisia. Ei kuulunut Harryn tyrskähdyksiä tai puhahduksia, jotka kertoisivat mitä mieltä tämä oli lukemastaan, tai selityksiä artikkelin sisällöstä. Draco ei voinut valittaa kuinka kylmä hänellä oli juuri sillä hetkellä (tai voisihan hän, jos hän harrastaisi yksinpuhelua) tai ehdotella mitä he voisivat tehdä seuraavalla treffi-illallaan. Onneksi niitä oli vain harvakseltaan – vaikka liialta nekin tuntuivat. Yksinäiset aamiaiset siis, ei treffi-illat. Treffi-illat olivat ihania.

Lusikoidessaan jogurttia suuhunsa Draco tuijotteli ikkunasta lumiukkoa, jonka hän ja Harry olivat rakentaneet muutama päivä sitten. Valkealla ukolla oli uusi porkkananenä, sillä edellinen oli kadonnut paria päivää sitten: päätynyt varmasti parempiin suihin. Oli miten oli, valkean ukon ei sopinut olla ilmaan nenää.

Pilvet olivat synkät. Draco tiesi sen johtuvan pimeydestä, mutta hän ei voinut olla pohtimatta, mahtoiko pilvien tummanpuhuvuus kertoa siitä, että luvassa saattoi olla lumisade. Hän koetti muistella mitä säävelho oli radiossa luvannut sille päivälle. Hän ei ollut kiinnittänyt siihen kunnolla huomiota sillä hän oli lukenut loppuun joululahjaksi saamansa kirjan (Kopeus ja ensivaikutelma; jästisyntyisen velhon kirjoittama taiallinen versio jästiklassikosta, niin esittelyteksti kertoi). Toivon mukaan luvassa ei kuitenkaan olisi lumimyräkkää. Draco ei halunnut minkään pilaavan hänen ja Harryn tärkeätä päivää.

Pimeässä taivaanrannassa oli ruskea piste, joka läheni nopeasti valaistua pihapiiriä. Dracon huomatessa postipöllön hän nousi paikaltaan avaamaan ikkunan taikasauvan avustuksella: pakkanen oli jäädyttänyt ikkunan jumiin, kuten niin monena aamuna aikaisemminkin sinä talvena.

Draco sai juuri parahiksi ikkunan auki, sillä pöllö laskeutui samalla lumiselle ikkunalaudalle. Kylmä lumi ei tuntunut haittaavaan sitä – kiitos siitä kuului höyhenpeitteelle. Mutta mikä esti niiden jalkoja palelemasta? Oliko siitä ollut koskaan juttua taikaolentojen hoidossa (oppiaineen ajatteleminen sai Dracossa aikaan värähdyksen)?

Otettuaan vastaan aamun sanomalehden Draco kääntyi ottamaan kolikkopurnukasta kolme sirppiä sekä sen viereisestä keksipurkista pari kaurakeksiä. Rahat hän tiputti pöllön kaulassa roikkuvaan pussukkaan, joka avautui ja sulkeutui itsestään asiakkaan kosketuksen tuntiessaan.

Pöllön namustellessa keksejä innokkaasti Draco silitteli sen ruskeanharmaata höyhenpeitettä kevyesti. Ikkunasta pääsevä kylmä sai hänet tärisemää. Samalla se muistutti häntä siitä, että hänen olisi sytytettävä takka kun Harry ei ollut kotona sitä tekemässä.

Saatuaan keksit syötyä pöllö huhuili pienesti. Draco nosti kätensä pois ja jäi hetkeksi paikalleen katsomaan, kun pöllö nousi ilmaan kevyesti. Pimeys nielaisi eläimen pian eikä sitä ollut enää helppo erottaa.

Hymähtäen Draco sulki ikkunan kiireesti ja riensi sitten olohuoneeseen. Kuusen vilkkuvat valot värjäsivät pimeän olohuoneen kauniisti, mutta sillä hetkellä Dracolla ei ollut aikaa jäädä ihailemaan sitä. Hän sytytti valot ja meni takan luokse. Ripeästi hän heitti muutaman halon takkaan sekä sytykelastuja. Pienellä loitsulla tuli syttyi nopeasti palamaan.

Avattuaan pellin seinästä Draco palasi takan edustalle ihailemaan liekkejä. Niiden oranssinpunertava lepattelu oli lumoavaa katseltavaa. Toisinaan se tuntui kutsuvan Dracoa koskettamaan liekkejä. Koskaan hän ei ollut kuitenkaan koskenut, ei enää sen jälkeen kun oli nelivuotiaana polttanut vasemman kätensä kutsua kuunnellessaan. Oli ihme, että käsi oli parantunut täydellisesti. Palovammoista ei ollut jäänyt edes arpia todisteeksi. Kiitos siitä kuului Bellatrix-tädin miehelle, Rodolphusille. Jos tämä ei olisi sattunut olemaan heillä sinä päivänä, Dracon käsi olisi kauhistuttavan ruma näky. Onni oli ollut Dracon puolella – ja onni oli myös, että Rolly-setä oli ollut liiankin kiinnostunut miten haavoja, erittäin pahoja sellaisia, parannettiin lähes entiselleen.

Draco riisti katseensa liekeistä ja sulki luukut. Hän varmisti hakasen olevan hyvin paikoillaan ennen kuin palasi keittiöön, jossa oli edelleen viileänpuoleista sen jäljiltä, kun ikkuna oli ollut auki.

Draco kaatoi itselleen lasillisen omenamehua. Hän hörppi sitä samalla kun taitteli Päivän Profeetan etusivun esille. Hän silmäili sen läpi ja yllättyi, kun missään ei ollut mainintaa hänestä ja Harrysta. Se oli melkoinen ihme, kun otti huomioon sen, että heidän kihlautumisen johdosta heidän kasvonsa olivat komeilleet kaksi päivää Profeetan etusivuilla. (Vaikkakin kolmisen viikkoa myöhemmin. Vasta heidän kihlajaisjuhlien jälkeen Profeetta oli jostain saanut tiedon kosinnasta, jonka Harry oli suorittanut heidän seitsemäntenä vuosipäivänään.)

Ensimmäisellä aukeamalla esiteltiin paikat, joissa olisi hyvä ottaa vuoden vaihtuminen vastaan. Jokainen oli pisteytetty yhdestä viiteen luutaan. Parhaimmaksi julistettiin SuJu-torniravintola, joka oli avattu melkein vuosi sitten Lontoon liepeille.

Omenamehu oli vaarassa tulla vedetyksi väärään kurkkuun, kun Draco pääsi lehden puoleen väliin. Lehti oli kuin olikin omistanut aukeaman (kaksi, Draco kurkkasi) heille. Pieni alaotsikko kertoi uutena vuotena vietettävän vuosisadan mahtihäät ja pääotsikko huusi ”Mies joka elää menee naimisiin luihuisprinssinsä kanssa tänään!”.

Irvistäen Draco luki pienen matkaa tekstiä.

Velhomaailman oma sankari, joka pelasti meidät ruhtinaallisesti lähes kymmenen vuotta sitten ikuiselta painajaiselta, tulee solmimaan tänään pyhän avioliiton entisen arkkivihollisensa kanssa. Kaikkien huulilla on kysymys, että tuleeko Harry Potterin, 27, ja Draco Malfoyn, 27, onni kestämään? On kuitenkin tiedetty tosiasia, että heidän kahden välillään on ollut pahaa verta monen vuoden verran, paljon kauemmin kuin rakkautta. Siksi on hyvin oletettavaa, ettei suhde tule kestämään.
Parin yhteinen tuttava on tuonut tietoon, että on hyvinkin oletettavaa Malfoyn, entisen kuolonsyöjän, juottaneen Potterille lemmenlientä saattaakseen tämän ansaan. Nimettömänä pysyttelevä tuttava kertoi voivansa todistaa Malfoyn aikovan jatkaa entisen isäntänsä jalanjäljissä, vievänsä loppuun tämän epäonnistuneen yrityksen…


Draco tärisi raivosta. Mitä kamalia sepitteitä lehti julkaisikaan! Ja vieläpä heidän hääpäivänään! Yrittivätkö he pilata heidän onnellisen päivänsä tuollaisella roskalla? Joku saattoi uskoa moista roskaa ja noudattaa Profeetan toivetta, että velhomaailman rakastettu sankari pelastettaisiin entisen kuolonsyöjän kynsistä.

Kyyneleet polttivat silmissä, kun Draco etsi jutun kirjoittajan nimeä. Ei ollut mikään yllätys, että artikkelin oli kirjoittanut muuan neiti Marietta Edgecombe. Tämä vihasi häntä aivan hirveästi ja hieman jopa Harrya – tätä tosin vain Hermionen tempun vuoksi.

Sieraimet täristen Draco sulki lehden sivut ja työnsi sen syrjään kuin se voisi polttomerkitä hänet hetkenä minä hyvänsä. Vasenta kättä poltti sekä särki haalistuneen Pimeän piirron kohdalta.

Dracoa inhotti. Hän nousi paikoiltansa ja suuntasi makuuhuoneeseen. Aamiaistarvikkeet jäivät siivoamatta.

⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄

Kylpyammeen vesi oli haaleaa ja kylpyvaahto oli haihtunut melkein kokonaan. Draco makasi vedessä leukaansa myöten. Hänen ilmeensä oli tuiman päättäväinen.

Hän ei antaisi, ei missään nimessä, typerän Mariettan artikkelin pilata hänen tärkeää päiväänsä Harryn kanssa! Mikään siinä typerässä artikkelissa ei pitänyt paikkaansa (heidän häitänsä lukuun ottamatta – ja sitä että hän oli entinen kuolonsyöjä)! Hän tiesi sen. Harry tiesi sen. Kaikki heidän läheisensä tiesivät sen. Ja se oli kaikkein tärkeintä.

Hyvä on, he olivat olleet Harryn kanssa ”arkkivihollisia” kouluaikoinaan, mutta siitä oli jo kauan. He olivat muuttuneet sodan jälkeen, erityisesti hän. Sattuman kautta heistä oli tullut Harryn kanssa pariskunta. He olivat tavanneet uudelleen melkein vuosi sodan jälkeen. He olivat haudanneet sotakirveensä, lapselliset riidat olivat saaneet uudet mittasuhteet. Anteeksi oli pyydelty puolin ja toisin, Draco huomattavasti enemmän.

Hiljalleen kaikki oli kehittynyt romanttiseen suuntaan, ihan yllättäen. Oli ollut häkellyttävää tajuta yhtenä päivänä, että hän oli rakastunut Harry hiton Potteriin. Se oli ollut uskomatonta. Vielä uskomattomampaa ja häkellyttävää oli ollut se, että Harry oli tuntenut samoin häntä kohtaan.

Heidän rakkautensa oli aitoa. Syntynyt hiljalleen heidän välilleen. Draco ei antaisi kenenkään tahrata heidän rakkauttaan typerillä väitteillä, jotka eivät olleet nähneet Merlinin alushousuja! Hän rakasti Harrya täydestä sydämestään ja Harry rakasti häntä. Se oli ainoastaan tärkeää.

Päättäväisenä Draco nousi ylös kylpyammeesta. Varoen hän kipusi posliinisen laidan ylitse. Hän nappasi tulpan pois ja asetti sen roikkumaan hanan päälle. Veden pyöriessä viemäriin Draco hivuttautui suihkukoppiin pesemään itsensä.

Peseydyttyään Draco kuivasi itsensä Harryn froteepyyheliinaan. Siitä saattoi haistaa heikosti Harryn ominaistuoksun. Se oli omiaan rauhoittamaan Dracon mieltä.

Itsensä Draco oli pessyt hennosti appelsiineilta tuoksuvilla pesuaineilla, sillä Harry tykkäsi siitä, että hän tuoksui hienoisesti appelsiinilta. Iltaisin ja joskus aamuisinkin tämä upotti kasvonsa hänen vaaleisiin suortuviin vetääkseen nenänsä täyteen kyseistä tuoksua. Se oli ihanaa.

Draco kietoutui pehmeään kylpytakkiinsa, laittoi tossut jalkaansa ja astui ulos kylpyhuoneesta. Makuuhuoneessa mukava lämpö otti hänet vastaan. Vielä petaamaton peti näytti kutsuvalta, joten Draco rojahti sängylle. Hän kaivautui peiton alle, painoi päänsä vasten Harryn tyynyä. Hän nuuhki tyynyliinaan tarttunutta tuoksua ja hymyili hellästi.

Pian he olisivat jälleen yhdessä. Aviomiehinä. Miten ihanaa se olisikaan.

Draco vilkaisi yöpöydällä olevaa kelloa. Viisarit osoittivat viittä vaille yhdeksää. Vielä monta tuntia jäljellä siihen, että hänestä tulisi herra Draco Potter.

Huulet kaartuivat leveään hymyyn, silmissä paistoi nauru. Draco Potter kuulosti niin hassulta. Kuinka kauan menisi tottua uuteen sukunimeensä?

Kukaan muu kuin he kaksi (ja henkineuvoja) ei tiennyt, että hänestä tulisi herra Potter. Olisi jännittävää ja hykerryttävää nähdä vieraiden ilmeet, kun heidät julistetaan herrasväki Potteriksi. Kuka olisi yllättynyt ja olisiko joku osannut arvata niin tapahtuvan.

Isä olisi ainakin järkyttynyt. Kukaan ei jatkaisi enää Malfoyn nimeä. Olisi hyvinkin mahdollista, että isä syyttäisi häntä petturiksi, suvun kunnian hylkääjäksi. Mutta Draco ei välittäisi siitä, hän halusi täydestä sydämestään olla Potter. Se merkitsi hänelle itselleen paljon; sillä hän osoittaisi Harrylle (ja maailmalle) rakastavansa tätä koko sydämestään, koko sielustaan.

Toki äiti pitäisi hänen puoliaan. Näyttäisi isälle missä luudan paikka on. Äiti ei välittäisi siitä mikä hänen sukunimensä olisi. Tärkeintä äidille oli, että hän olisi onnellinen. Ja hän oli.

Ovelta kuuluva kova meteli herätti Dracon mietteistään. Hän kurtisti kulmiaan. Mitä ihmettä? Kuka siellä oli? Kello oli liian vähän sovittuun ajankohtaan.

Draco ponnahti pystyyn ja kipitti eteiseen. Hän avasi eteisen oven ja värähti vilusta, kun viileys iski äkillisesti vasten kasvoja. Suihkun jälkeinen kosteus oli omiaan pahentamaan tunnetta.

”Mitä te täällä jo nyt teette?” Dracolta pääsi hänen avattuaan ovensa. ”Teidän piti tulla vasta puoli yhdeltätoista.”

Pansy ei välittänyt vastata vaan työntyi sisään valittaen kylmästä. Hänen perässään Blaise ja Daphne tekivät tiensä sisälle huomenia toivotellen.

Draco perääntyi eteisestä käytävälle tehden paremmin ystävilleen tilaa. Hän katsoi pienen hämmennyksen vallassa näitä näiden riisuessa ulkovaatteensa ja pölistessä yhteen ääneen.

Pansy kietoi kätensä Dracon harteille. ”Kultsu, luuletko, ettemme olisi tulleet pikaisesti luoksesi luettuamme sen roskan?”
”Ah. Aivan turhaan.”
”Höpsistä. Se vaikutti sinuun, myönnä pois. Voisin kirota sen Edgecomben ääliön. Mikä kateellinen heitukka”, Pansy melkein murisi.
”Niin no… Kaikki on nyt hyvin”, Draco sanoi.
”Tietysti on, me olemme täällä ja sinä menet pian naimisiin unelmiesi komistuksen kanssa”, Pansy tokaisi ja istutti Dracon nojatuoliin. ”Ai niin, Hermione pyysi antamaan tämän sinulle.”

Draco otti vastaan ystävänsä ojentaman pergamentin palasen ja taitteli sen auki. Viesti oli melko pitkä – kun otti huomioon kuka sen oli riipustanut – ja nopeasti kirjoitettu. Harryn harakanvarpaat olivat tunnistettavat, ei olisi hetkeäkään kun Draco ei niitä tunnistaisi.

Rakas Draco,
älä välitä siitä PP:n jutusta. Se on täyttä potaskaa ja kaikki tietävät sen. Jos joku sen uskoo, niin hän on ääliö eikä sinun – meidän – arvoisemme. Minä rakastan sinua koko sydämestä ja vain sillä on väliä. Ei millään paskapuheilla.
Äläkä huoli, en hyökkää heidän toimistolleen, Hermione on pitänyt siitä visusti huolen. Hän lupasi hoitaa asian ja niin on kai parasta.
Ron sanoo hei sekä että hän hoitelee kaikki, jotka uskoivat sitä roskaa. Luullakseni hän on suunnittelemassa Ginnyn kanssa ’turvatoimia’ juuri nyt.
En malta odottaa, että näen sinut jälleen. Minun on ikävä sinua. Kaipasin sinua yöllä viereeni.
Rakastan sinua.
Ikuisesti sinun,
Harry


Viesti nostatti hymyn Dracon kapeille huulille. Oli ihanaa miten Harry huolehti hänestä. Samoin kuin Hermione ja Ron. Hän oli todella onnekas.

”Minä tuhosin sen kammotuksen, kuten Pansy sitä nimittää, joka oli keittiössä”, Blaise ilmoitti tullessaan olohuoneeseen. ”Daphne jäi siivoamaan aamiaisesi jäljet.”
”Ah. Kiitos”, Draco sanoi taitellessaan viestinsä – hän oli kokonaan unohtanut aamiaisen jääneen kesken.
”Hän myös valmistaa sinulle pientä purtavaa.”
”Ja sitä odotellessamme me nautimme tätä”, Pansy ilmoitti heilutellen jostain kaivamaansa viinipulloa.
”En minä halua olla humalassa omissa häissäni!” Draco vastusti.
”Voi, ei niin tule käymään. Sinä saat vain lasillisen kaksi, loput ovat meille”, Pansy vakuutti. ”Emmekä mekään juo itseämme humalaan. Tänään sentään juhlitaan sinua ja Potteria.”
”Sen lisäksi meistä kukaan ei halua rouva Weasleyn vihoja niskaansa”, Blaise selitti.
”Ketä rouva Weasleyta tarkoitat?” Draco kysyi naurunpilkettä silmissään.
”Niitä kahta.”

Draco hymyili leveästi. Hän tiesi hyvin ketkä ’ne kaksi’ olivat. Molly ja Hermione olivat sydämellisiä ihmisiä, mutta vihastuksissaan he olivat kuin poikasiaan suojeleva unkarilainen sarvipyrstö. Heitä kahta ei todellakaan kannattanut suututtaa.

Pansy tyrkkäsi Dracon käteen viinilasin, joka oli miltei kokonaan täynnä punertavaa nestettä. Draco nyökäytti kiitokseksi ja otti kulauksen täyteläistä ja voimakasmakuista viiniä. Oikein kivan makuista, mutta hän tykkäsi itse enempi raikkaista ja marjaisista viineistä. Voimakasmakuiset viinit olivat aina olleet enemmän Pansyn makuun.

”Hyi, mitä hirveää litkua tämä oikein on?” Blaise irvisti juotuaan kulauksen omasta lasistaan.
Pansy nyrpisti nenäänsä. ”Sinä et vain ymmärrä hyvän päälle.”
”Jos käyt komerolla, niin siellä pitäisi olla puolikuivaa valkoviiniä”, Draco sanoi.

Blaise näytti kiitolliselta laskiessaan viinilasinsa sohvapöydälle. Tämän kadotessa olohuoneesta Daphne tuli paikalle tarjotinta kantaen. Tarjottimella oli lautasellinen rosmariinimunakasta, pari paahtoleivän palasta sitruunamarmeladin kanssa, pieni kulhollinen hedelmäsalaattia sekä lasillinen vettä.

”Tuon teesi myöhemmin”, Daphne ilmoitti.
”Ah. Okei. Kiitos.”
”Eipä kestä. Nyt, syö”, Daphne komensi.

Draco totteli ilomielin. Hänen vatsansa kurni pienesti, sillä se ei todellakaan ollut saanut tarpeeksi ravintoa kesken jääneen aamiaisen vuoksi.

”Syötyäsi meillä onkin töitä tehtävänä, sillä ansaitset pienen hemmotteluhoidon. Siis sen kaiken tavanomaisen lisäksi”, Pansy sanoi kaataen lisää viiniä itselleen. ”Äläkä huoli, Daphne hoitaa sen. Alan ammattilainen kun on.”
Nojatuolissa sirosti istuva Daphne hymyili suloisen ilkikurisesti. ”Kun Harry näkee sinut, hän toivoo että olisi jo hääyö.”

Draco virnisti leveästi. Loistavaa. Siitä hän tykkäisi. Todella paljon.

⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄

Daphne sitoi hopeista solmuketta Dracon kaulaan. Draco olisi itsekin voinut solmia sen, mutta hänen ei ollut annettu oikein tehdä mitään itse. Hampaat hän oli sentään saanut itse pestä sekä käydä vessassakin yksin.

Hänet oli puunattu päästä kantapäihin oikein kunnolla. Kädet ja jalat olivat saaneet kunnon hemmottelu hoidon, hänen päätänsä ja hartioita oli hierottu, hiuksia siistitty (Draco oli hieman kauhistunut nähdessään sakset), kasvot kuorittu ja raikastettu kasvonaamiolla – ihan täydellinen hemmotteluhoito. Hänelle oli tarjoiltu välipalaksi mansikoita ja omenaviipaleita marjaisen smoothien kanssa.

”Kas noin. Valmista.” Daphne sanoi astuen kauemmas. ”Näytät hyvältä, Potterilta tippuu pöksyt lattialle, kun hän näkee sinut.”
”Ei kai sentään”, Draco naurahti.
”Todellakin”, Pansy lisäsi silmäillessään ystäväänsä.

Draco hymyili leveästi. Mutta toivottavasti Daphne ja Pansy puhuivat vain kuvainnollisesti. Heidät tuntien olisi hyvinkin mahdollista, että pieni taika saisi Harryn pöksyt putoamaan oikeasti nilkkoihin.

Pientä paniikkia tuntien Draco vilkaisi Blaisea. Tumma mies hymyili rauhoittavasti, silmissä oli lupaus pitää naiskaksikko aisoissa (ja Harrylla pöksyt jalassa). Siltikin Draco päätti varoittaa Harrya tavalla tai toisella etukäteen. Jos hän sattuisi näkemään Hermionen, hän voisi pyytää tätä välittämään viestin Harrylle.

Pansy tarttui Dracoa kädestä. ”Älä siinä haaveile vaan ihaile itseäsi peilistä!”

Draco näytti oikein hyvältä omasta mielestään, hän oli valmis vihittäväksi elämänsä rakkaudelle. Musta juhlakaapu oli uusi, varta vasten heidän hääpäiväänsä varten valmistettu. Harry ei ollut nähnyt sitä, kuten ei hänkään ollut nähnyt mihin Harry pukeutuisi.

Kaapuun oli hopealangoin kirjailtu riimuilla loitsun tapaisia onnentoivotuksia tulevalle avioliitolle. Draco oli pyytänyt tuttaviaan kirjoittamaan onnentoivotuksia ja neuvoja tuoreelle parille, jotka olisi hyvä tietää. Saatuaan jokaiselta pari kolme toivotusta että neuvoa Draco oli kääntänyt ne riimuiksi.

”Taskuliinani puuttuu. Se on yöpöytäni laatikossa”, Draco sanoi kääntäessään selkänsä peilille.
”Miksi se on siellä?” Pansy ihmetteli.
”Siirsin sen sinne eilen illalla piironkista.”

Blaise oli lähimpänä Dracon yöpöytää, joten tämä otti sen laatikosta. Ennen kuin hän antoi sen Dracolle, hän taitteli sen vikkelästi hienosti reunasta reunaan, yksikään kulma ei ollut yli tai toista lyhyempi. Draco ei tiennyt miten hänen ystävänsä onnistui siinä. Hän oli itsekin hyvä taittelemaan, mutta hänellä jäi aina toinen puoli toista lyhyemmäksi.

”Kiitos.”
”Eipä kestä”, Blaise vastasi. ”Oletko valmis? H-hetki lähestyy…”
”Kohta. Minun pitää hakea yksi juttu…”, Draco sanoi kiiruhtaen kylpyhuoneeseen.
”Hei, olisit itse voinut ottaa samalla taskuliinasi”, Blaise huomautti hieman valittavaan sävyyn.
”Sinä vain otit sen sieltä ennen kuin ehdin tehdä mitään”, Draco huomautti ovelta.
Blaise huokaisi. ”Totta.”

Leveästi hymyillen Draco otti suusuihkeensa peilikaapista ja piilotti sen kaapunsa sisätaskuun. Hän nappasi vielä hengitystä raikastavia pastilleja varmuudeksi mukaansa. Hän ei todellakaan halunnut hengityksensä haisevan hääpäivänään. Hän halusi Harryn maistavan piristävän mintun, kun he vihdoin saisivat suudella jälleen toisiaan.

”No niin, nyt minä olen valmis”, Draco ilmoitti tullessaan kylpyhuoneesta.
”Hyvä. No niin, Hermione lupasi hoitaa matkalaukkunne, joten älä huolehdi niistä”, Pansy kertoi.
”Ai niin, unohdin ne kokonaan”, Draco kauhistui.
”Mitä minä juuri sanoin? Älä huolehdi! Sitten, olemme aikataulussa, parisen minuuttia jopa edellä. Sanonpahan vaan, että Hermionella on ongelmia aikatauluttamisen kanssa. Mitä kaikkea hän oikein aikatauluttaa?”
”Toivottavasti ei makuuhuone puuhiaan”, Daphne sanoi vakavasti.

Se sai heidät kaikki purskahtamaan nauruun. Draco yritti urheasti peittää oman naurunsa yskänpuuskaksi. Ei ollut reilua Hermionea kohtaan nauraa tälle, tästä oli kuitenkin ollut paljon apua häiden suunnittelemisessa sekä muutenkin.

”Okei, okei. Nyt riittää. Meidän pitää lähteä, jos haluamme pysyä yhä pari minuuttia edellä”, Blaise rykäisi lopulta.
”Totta. Kaikki on varmasti mukana, meillä kaikilla?” Pansy varmisti.
”On minulla ainakin”, Draco sanoi Daphnen ja Blaisen nyökytellessä myöntävästi.
”Hyvä, menkäämme naittamaan Draco velhomaailman pelastajalle!”

⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄

Jännitys tuntui syvällä vatsalla. Oli hassua jännittää, kun oli niin järjettömän onnellinen samalla. Tunne muistutti ihastumisen sekä rakastumisen ensihuumaa, ensimmäisten treffien odottamista, ensisuudelman kokemista…

Draco hengitti syvään. Kohta olisi aika. Kohta hän kääntäisi jälleen uuden lehden elämässään. Kohta uusi seikkailu olisi alkamaisillaan. Eikä hän malttanut odottaa sitä.

Hänen vieressään Pansy katseli silmät sirrillään pientä kukkakimppua, jossa oli syklaameja, freesioita että harsokukkia. Harsokukkia löytyi myös Dracon ranteessa olevassa korumaisesta pikkukimpusta, keskellä oli punertavankeltainen freesia.

Draco nuolaisi huuliaan. Ne tuntuivat äkisti hyvin kuivilta.

”Älä hermoile, kaikki menee hyvin”, Pansy sanoi kaivaen pientä käsilaukkuaan. ”Tässä.”

Draco otti kiitollisena vastaan huulirasvan. Hän rasvasi huulensa varoen, ettei huulirasvaa menisi yli huulien.

”Miltä näyttää?”
”Hyvältä. Oletko valmis? Kohta tuo ovi aukeaa”, Pansy otti huulirasvan takaisin.

Draco kaivoi juhlakaapunsa taskusta suusuihkeen. Hän halusi olla varma, että hänen hengityksensä tuoksui hyvältä ja ruiskautti pienen suihkauksen suuhunsa. Mintun raikkaus tuntui heti.

”Nyt olen.”

Pansyn hymy oli huvittunut, mutta Draco ei välittänyt siitä. Oli hänen hääpäivänsä, hän sai liioitella jos niikseen oli.

Pari minuuttia, jotka heidän oli vielä odotettava, tuntuivat ikuisuudelta. Draco oli valmis jo astumaan ovesta sisälle, kävelemään henkineuvojan luokse ja vannomaan valansa Harrylle sekä ikuista rakkauttaan tätä kohtaan. Mikä tärkeintä, hän halusi todella kovasti nähdä Harryn. Nähdä mitä tällä oli yllään. Nähdä kuinka komea tämä oli. Nähdä rakkauden tämän silmissä – sekä ihailun, kun tämä näkisi hänen juhlakaapunsa. Eikä hän malttanut odottaa, että hän pääsisi kertomaan mitä hänen kaapuunsa kirjaillut riimut tarkoittivat.

Pianon alkaessa soittaa hentoa sävelmää Draco säpsähti. Oli aika. Vihdoin ja viimein, pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen.

Hän oli valmis.

Ovi avattiin ja vasemmalla istuvien vieraiden katseet kääntyivät katsomaan sinne päin odottaen sulhasta. Draco veti pikaisesti henkeä ja seurasi Pansyn perässä sisälle lasisaliin. Hänen harmaat silmänsä hakeutuivat heti oikealla puolella olevaan oveen, joka oli myös avattu. Hän halusi niin kovasti nähdä Harryn.

He olivat päättäneet, että he kävelisivät molemmat alttarille yhtä aikaa, toinen toisesta päädystä ja toinen toisesta. Niin kummankaan ei tarvinnut odottaa toista (eikä heidän niin ollut tarvinnut pohtia kumpi olisi ollut se odottava osapuoli). Vieraille se oli varmasti jokseenkin hankalaa, kun oli kaksi suuntaa mihin katsoa eikä molempiin voinut katsoa yhtä aikaa.

Heidän lähestyessään henkineuvojaa Dracon sydän oli hypätä kurkkuun, joka oli kuiva. Harry näytti niin hemmetin komealta. Valkoinen bonjourtakki mustien housujen kanssa puki tätä. Liivi oli tummanvihreä ja plastron oli hopeinen.

Draco oli tiennyt, että Harry pukeutuisi jästien juhlavaatteisiin, he olivat sopineet siitä kun Harry otti asian puheeksi kesän jälkeen. Se oli ollut Dracosta hyvä idea; hänestä se kertoi miten hyvin he sopivat yhteen erilaisuuksistaan huolimatta.

Harryn kasvoilla karehti virnistys, silmistä paistoi syvä rakkaus. Tämä silmäili Draco päästä varpaisiin ja… jadenvihreät silmät kyyneltyivät. Se iski täysillä Dracon sydämeen.

Saavuttuaan henkineuvojan eteen he tarttuivat toisiaan käsistä. Harryn käsi oli yllättäen pehmeä, käsien kovettumia ei tuntenut. Harryn käsi oli myös lämmin sekä hikinen – tämäkin oli hermostunut.

Draco puristi pienesti mustapään kättä. Tämä teki samoin. He vilkaisivat toisiaan ennen kuin keskittyivät henkineuvojaan, joka alkoi puhua musiikin vaiettua.

Huomaamattomasti Draco vilkuili välillä Harrya silmäkulmastaan. Tämän kukkavieheessä oli punertavankeltainen freesia, hennonliila syklaami ja pieniä valkoisia harsokukkia. Harryn taskuliina oli tummanvihreä, kun taas Dracon oma oli rubiininpunainen – juuri kuten he olivat yhdessä päättäneet. Harryn taskuliina kuvasti Luihuisten tupaa, Dracon taasen Rohkelikon tupaa. Vaikka he eivät olleetkaan enää Tylypahkan oppilaita, heidän entiset tupansa merkitsivät heille yhä paljon. Ne olivat yksi osa heidän luonteitaan.

Henkineuvojan kysyessä tahtoivatko he rakastaa toisiaan ja elää yhdessä loppuelämiensä ajan he vastasivat molemmat vuoroillaan tahdon täydestä sydämestään.

Draco kääntyi Harryn puoleen, kun oli aika lukea heidän toisillensa kirjoittamansa lupaukset. Hän katsoi Harrya suoraan silmiin. Häntä jännitti hieman lupauksensa ääneen lukeminen. Hän oli pannut siihen koko sydämensä. Oli jotenkin pelottavaa sanoa se kaikki kaikkien kuulleen vaikka sanat olivat ainoastaan tarkoitettu Harrylle. Hänen sydämestään Harryn sydämelle.

Draco rykäisi pienesti. ”Kun me tapasimme ensimmäisen kerran, halusin palavasti tutustua sinuun. Olit todella mielenkiintoinen, jopa suloinen näky ylisuurissa vaatteissasi. Omaa turhamaisuuttani, kopeuttani sekä kömpelyyttäni onnistui möhläämään koko homman muutamassa minuutissa.
Muutamia päiviä myöhemmin minulle selvisi kuka sinä olit. Halusin vielä enemmän tutustua sinuun, sillä kertaa väärin syin. Torjumisesi loukkasi minua suunnattomasta, minkä vuoksi päätin tehdä elämästäsi kurjaa.”

Harry hymyili lammasmaisesti. Pari vierasta nauroi.

”Meistä tuli niin kutsutusti toistemme vihamiehiä. Teimme kaikkemme ärsyttääksemme toisiamme. Minä myös siksi, että halusin huomiosi itseeni tavalla jos toisella. Vuosien vieriessä elämämme erosivat toisistaan enemmän. Sinä olit taikamaailman pelastaja, minut oli kasvatettu kumartamaan pimeää. Mutta meidän molempien hartioilla oli valtava taakka, joka raastoi meitä”, Draco jatkoi. ”Kohtalosi käännehetken lähetessä minä pyristelin kaikkea sitä vastaan, jota minulle oli opetettu syntymästäni asti. Se kaikki tuntui minusta väärältä. Halusin pois siitä minkä tiesin vääräksi, halusin pois pimeydestä, halusin olla parempi kuin olin. Pimeyden kuihtuessa minä pääsin vapauteen vaikkakin merkittynä. Ansaitsin rangaistuksen synneistäni, kärsin sen selkä suorassa. Muutin elämäni suunnan, synnyin uudelleen, synnyin siksi mieheksi, joksi minut oli tarkoitettukin syntyväksi.”

Vau. Se oli rankempaa kuin Draco olisi uskonut. Hän oli ajatellut puheen käyvän tunteihinsa, sillä niin oli käynyt sitä kirjoittaessakin, mutta nyt tunteet vyöryivät pyörremyrkyn lailla hänen päällensä.

”Tavatessamme uudelleen noin vuotta myöhemmin kysyin voisimmeko aloittaa alusta. Olin purskahtaa itkuun, kun sinä suostuit. Me lähenimme hiljalleen. Meistä tuli hyviä ystäviä. Se oli jotain, jota olin toivonut monia vuosia, jotain mistä olin lopulta luopunut. Lopulta se kaikki kävi toteen. Olit niihin aikoihin hyvin väsynyt, et vain fyysisesti vaan henkisesti myös. Piilotit sen valheellisten hymyjen taakse. Sinulla oli taakka edelleen hartioillasi, et ollut osannut päästää irti”, Draco luki.

Hän katsahti Harrya. Mustapään kasvoilla oli hempeä ilme, silmistä heijastui syvät tunteet.

Draco nielaisi. Kurkkuun oli noussut pala. Sitä oli vaikea saada pois.

”Sitten sinä murruit. Taakat harteillasi sortuivat rämähtäen, jättäen sinut allesi. Ne kuukaudet olivat yhtä tuskaa, raastoivat minua kamalasti. En tuntunut osaavan auttaa sinua, en tuntunut osaavan vetää sinua raunioista, joihin olit jäänyt jumiin. Tunsin itseni kamalaksi, kun murehdin miten en osannut auttaa sinua vaikka sinä olit se joka kärsi. Kömpelösti yrittäessäni auttaa sinua, tukea sinua vaikeuksiesi keskellä tajusin kuinka tärkeä sinusta oli tullut minulle. Kuinka arvokas sinä olit, kuinka en voisi elää ilman sinua, kuinka minun elämäni olisi tyhjää, jos sinulla ei olisi voimia nousta ylös. Sinun murtumisesi sai minut tajuamaan, että olin rakastunut sinuun.”

Kyyneleet polttelivat Dracon silmissä. Ne uhkasivat päästä valloilleen. Draco ei tehnyt mitään estääkseen niitä.

”Hitaasti sinä toivuit, nousit pystyyn muihin nojaten. Avauduit, kerroit ahdistavista seinistä, jotka kaatuivat päällesi, piinaavista painajaisista ja syyllisyydestä jota tunsit sinun vuoksesi menehtyneiden vuoksi. Pala palalta kokosit itsesi pystyyn, näyttäen kaikille miten vahva ja rohkea mies sinä olet. Minä olin niin ylpeä sinusta, että olin pakahtua. Halusin kaikkien tietävän millainen ihminen sinä olet, miten ihmeellinen sinä olet. Halusin kertoa sinulle rakastavani sinua. En kuitenkaan tehnyt sitä, koska en olisi ikänä uskonut sinun rakastavan minua myös. Olinhan minä kasaamassa taakkaasi harteillesi”, Draco niiskautti.

Hänen oli pakko keskeyttää hetkeksi. Kyyneleiden nieleminen esti häntä lukemasta.

”Anteeksi.”
Harry tarttui häntä kädestä puristaen lohduttavasti. ”Höpsö, älä pyydä anteeksi.”

Draco naurahti. Hän räpytteli kyynelien aiheuttaman sumun pois silmistään.

”Ällistyksekseni yhtenä iltapäivänä sinä tulit luokseni ja kerroit elämästäsi. Kerroit miten olit tajunnut olevasi rakastumaisillani minuun, miten romahtamisesi raunioissa kärsiessäsi ymmärsit tunteidesi syvyyden, että tahtoisit olla kanssani. Varmasti muistatkin, että minä pillahdin itkuun. Sinä kaappasit minut halaukseen. Olemme siitä asti rakentaneet yhteistä elämäämme. Välillä se on ollut horjuvaa, mutta enimmäkseen vakaata. Meillä on ollut huonoja hetkiä, riitoja jos mistä… Rakkautemme on kuitenkin vahvaa, eivätkä pahaiset riidat sitä kaada. Minä olen onnellinen kanssasi. Me olemme onnellisia. En ole koskaan ollut näin onnellinen kun näinä vuosina sinun kanssasi. Rakkauteni sinuun kasvaa päivä päivältä. Olen tukenasi aina, pidän sinut pystyssä kun jalkasi ovat horjua. Minä olen sinun, sinä olet minun. Minä rakastan sinua nyt ja lupaan rakastaa sinua ainiaan”, Draco lopetti.

Harryn kasvot olivat kosteat. Tämä sipaisi Dracoa lempeästi poskesta.

Henkineuvoja rykäisi. Dracon yllätykseksi tämänkin poskilla oli kyyneleitä. Sitä hän ei ollut odottanutkaan vaikka olikin uskonut muiden pitävän lupaustaan liikuttavana.

Vilkaistessaan nopeasti vieraita hän sai huomata, että vain harva vaikutti olevan kuivin silmin. Hänen äitinsä taputteli silmiään nenäliinaan samalla, kun isä taputteli tämän kättä lohduttavasti.

”Draco”, Harry sanoi, jolloin Draco käänsi huomionsa takaisin tähän, ”ensitapaamisemme perusteella en olisi koskaan uskonut, että tulisimme kuulumaan toistemme elämiin loppuikämme ajan. Olen kokenut sinun kanssasi huonoja ja hyviä hetkiä: huonot hetket kuuluvat suurimmaksi osaksi menneeseen, kouluaikoihimme. Erään huonon hetken haluaisin unohtaa, mutta en ansaitse sitä. Olen pahoitellut sitä sinulle monesti ja tulen aina pahoittelemaan.”

Dracon teki mieli sanoa, että se oli turhaa – eihän Harry ollut tiennyt mitä loitsu tekisi. Mutta hän tiesi, ettei Harry välittäisi siitä (”Minun olisi pitänyt tietää olla käyttämättä loitsua, josta en tiedä mitään!”). Tämä tulisi aina pyytämään sitä anteeksi.

”Astuessasi uudestaan elämääni melkein vuosi sodan jälkeen, minä olin lähestymässä pohjaa. En erityisemmin välittänyt silloin mistään ja se sai minut suostumaan aloittamaan alusta kanssasi. Ajattelin, että voisin aloittaa koko elämäni uudestaan, unohtaa menneet. Mutta se ei toiminut, ei se koskaan toimi. Menneet ovat aina osa meitä. Niiden kanssa on vain opittava elämään, toisinaan se vie aikaa. Tutustuimme toisiimme, opimme tuntemaan millaisia toinen oikeasti oli. Näin kuinka paljon olit muuttunut vuoden aikana, muutos oli suuri”, Harry katsoi tiiviisti Draco silmiin. ”Samalla tunsin kuitenkin itse jääneeni jumiin. Halusin kovasti vapaaksi, tuntea itseni onnelliseksi ja omaksi itsekseni – sinun kanssa ollessani tunsi oloni edes hieman onnelliseksi. Lopulta minä tajusin, etten tiennyt enää kuka oikeasti olin. Se oli minun hajoamispisteeni. Kaikki räjähti, elämäni tukahdutti minua, tunsin olevani ansassa, hukassa. Olin, olen, onnekas kun minulla on mitä mahtavimmat tukijat. Ilman heitä en olisi tässä nyt, ilman heitä en olisi noussut. Sinä, Draco, olit yksi heistä. Sinä pidit minua pystyssä silloin, kun en itse jaksanut seisoa.”

Kyyneleet valuivat valtoimenaan Dracon poskia pitkin. Vaikka hän oli elänyt sen kaiken ja kuullut aiemminkin miltä se kaikki oli tuntunut Harrysta, se kaikki kävi yhä sydämeen. Se aika oli ollut kamalaa.

”Ennen romahdustani olin ymmärtänyt, että olin rakastumassa sinuun. Tai niin minä luulin, oikeasti minä olin jo rakastunut sinuun, en rakastumassa. Sen ymmärsin vasta kaiken kaadettua niskaani ja sinun pitäessä minua pinnalla vaikka tunsit itsesi hyödyttömäksi. Mutta et sinä ollut, sinusta oli paljon hyötyä. En ole vielä valmis, mutta tiedän jo kuka olen, tunnen itseni jälleen, osaan elää menneisyyteni kanssa, olen oppinut jakamaan tunteeni ja harteitani painavan taakan. En tiedä tulenko koskaan valmiiksi, mutta tiedän että voin tukeutua sinuun kuten sinä voit minuun. Tiedän, että rakastat minua viallisenakin”, Harry sanoi tukahtuneesti.

Draco naurahti. Hän nyökäytti päätään myöntävästi. Hän todella rakastaisi Harrya aina, hän oli sanonut sen lupauksessaankin. Hän oli kertonut sen Harrylle monesti aiemminkin. Ja hän tiesi, että Harrykin rakasti häntä vikoine päivineen. Hän oli onnekas, he molemmat olivat.

”Sinä olet kaikkeni, Draco. Minä rakastan sinua syvästi, tulen aina rakastamaan. Lupaan tehdä kaikkeni, jotta olisit onnellinen ja tuntisit rakkauteni. Tiedän myös sen, että joskus tulemme ärsyttämään toisiamme, mutta sillä ei ole väliä. Rakastamme toisiamme silloinkin. Olen onnekas, kun sinä kuulut elämääni. Ja olen iloinen, että olin väärässä sen suhteen, ettemme tulisi koskaan kuulumaan toistemme loppuelämiin. Sinä nimittäin olet elämäni paras osa, rakkaani”, Harry lausui ääni täynnä rakkautta.
Draco henkäisi.”Sinäkin olet minun elämäni paras osa.”

Hetken ajan he uppoutuivat tuijottamaan toisiaan hymyillen kyynelten läpi. Kaikki muu katosi ympäriltä, nyyhkäykset vaimenivat. Sillä hetkellä he näkivät ja kuulivat ainoastaan toisensa.

Henkineuvoja joutui rykäisemään muutaman kerran ennen kuin sulhaset palasivat takaisin omasta kuplastaan ja muistivat toiset. Kaksikko virnisti pahoitellen. Se sai vieraat naurahtamaan.

”Nyt kun kyynelkanavamme on avattu oikein kunnolla, olisi sormusten vaihdon aika”, henkineuvoja ilmoitti.

Harryn kääntyessä punanenäisen Ronin puoleen, Draco kääntyi Pansyn puoleen. Pansyn silmät punoittivat, vaikkei kasvoilla näkynytkään merkkiä kyynelistä.

”Miltä minä näytän”? Draco kuiskasi.
”Hyvältä, rakastuneelta”, Pansy vastasi antaessaan sormuksen.

Harryn vihkisormus oli keskileveä musta zirkoniumsormus, josta kiersivät ohuet keltakultaiset vinoraidat. Sisälle oli kaiverrettu ’Elämäni, rakkauteni’ ja häiden päivämäärä. Sormus oli yksinkertainen, mutta juuri passeli Harrylle. Kun Draco oli nähnyt sen, hän oli tiennyt juuri sen olevan Harryn vihkisormus.

He molemmat ojensivat sormukset kohti henkineuvojaa, joka lausui siunausloitsun. Sähkönsinisenä hehkuva valonauha kiersi sormuksien ympäri ennen kuin kietoutui niihin sitoen sormukset ikuisesti yhteen. Valonauhan väri muuttui pariksi sekunniksi kirkkaaksi ennen pois kuihtumista.

Draco ojensi vasemman kätensä, joka tärisi hieman, Harrya kohti. Mustapää tarttui käteen hellästi.

Henkineuvojan ohjeita seuraten Harry painoi kevyen suukon sormukselle ja kuiskasi Dracon nimen sille. Sen jälkeen tämä lempein ottein asetti valkokultaisen sormuksen Dracon nimettömään, jossa oli jo yksinkertainen platinasormus.

Draco katsoi hyväksyvästi saamaansa sormusta. Ylväs lohikäärmeen hahmo kiersi hänen sormeaan spiraalin lailla, ja lohikäärmeen silmänä toimi smaragdi. Sormus oli oikein kaunis, Harry oli osannut valita oikein.

Omalla vuorollaan Draco painoi huulensa sormukselle, jonka hän saisi kohta pujottaa Harryn sormeen. Kuiskattuaan Harryn nimen sormuksen pintaa vasten hän tarttui Harryn käteen ja pujotti vaivattomasti sormuksen paikoilleen. Sormus saattoi olla ehkä hitusen liian iso, mutta onneksi sitä voisi myöhemmin pienentää. Draco ei kuitenkaan uskonut, että sormus tippuisi Harryn sormesta.

Molempien sormuksien ollessa vasemmassa nimettömässä ne hehkuivat ohikiitävän hetken oranssina. Se olisi jäänyt huomaamatta, ellei sormusta sattunut tuijottamaan kyseisellä hetkellä.

Dracon sydän hypähti onnesta. Se oli nyt virallista. He olivat aviopari.

Henkineuvoja lausui vielä muutaman lauseen, mutta ne menivät Dracolta enimmäkseen ohi. Hänen oli vaikea pysyä paikoillansa. Kohta he saisivat suudella Harryn kanssa jälleen. Kohta hän suutelisi ensimmäisen kerran aviomiestään.

”Kaikkien todistajien kuullen todistan teidät aviomiehiksi. Voitte vaihtaa ensimmäisen suudelmanne vihittyinä”, henkineuvoja julisti.

Harry naurahti, kun Draco melkein hyppäsi hänen kaulalleen. Pieni kevyt suudelma ei ollut riittävä suudelma Dracolle. Hän halusi kunnon suudelman, pehmeän ja rakkaudentäyteisen, pienellä vivahteella viettelystä.

Joku vislasi. Se oli aivan varmasti Pansy. Tällä oli tapana vislailla mitä merkillisimpinä hetkinä.

Vislaisu sai Harryn irrottautumaan suudelmasta. Draco kääntyi mulkaisemaan ystäväänsä, joka näytti viatonta naamaa. Se oli turhaa, Draco tiesi että Pansy oli syyllinen.

Harryn hellä nykäisy sai Dracon kääntymään katsomaan jälleen tätä. ”Me olemme naimissa.”
”Se on mahtavaa”, Draco hymyili. ”Minun oli ikävä sinua.”
”Minunkin sinua. Meidän täytyy nyt varmaan mennä.”

Draco nyökkäsi ja pujotti kätensä Harryn käteen. Käsi kädessä he astelivat keskikäytävää pitkin kohti juuri avattuja ovia. Vieraat kohottivat taikasauvojansa, joiden kärjistä heidän päälleen satoi kimalletta.

(Draco ei tajunnut, että häneltä oli mennyt ohi se hetki, jota hän oli myös odottanut kovasti. Hän ei ollut kuullut, kun henkineuvoja oli julistanut heidät herrasväki Pottereiksi eikä siten ollut nähnyt vieraiden reaktioita. Ainostaan Pansyn vihellys ei ollut mennyt häneltä ohi – hän vain virheellisesti kuvitteli tämän viheltäneen suudelman takia.)

⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄

Maljapuheet oli pidetty (Ronin pitämä puhe oli saanut kaikki jälleen liikuttumaan että kyynelten valtaan, mutta humoristinen ote oli myös saanut naurun raikumaan, Pansyn puhe oli ollut ronski sekä yllättävän koskettava), ruuat nautittu ja muutama leikkikin leikitty. Blaisen johtama arvausvisa Dracosta ja Harrysta oli juuri saatu loppuun. Hermione hehkui onnellisena voitostaan.

Oli hieman pelottavaa miten paljon tämä tiesikään heidän suhteestaan. Melkeinpä enempi kuin he itse tiesivät – hyvä kun he olivat edes ehtineet harkita vastausta, kun Hermione jo ilmoitti sen. Naisen voitontahto oli kova.

Juhlapaikalla ei ollut esiintymislavaa, ainoastaan pieni koroke. Se oli koristelu pelkistetysti satiininauhalla ja tähtimäisillä valoilla. Lähellä reunaa oli jästien retrohenkinen mikrofoni. Se muistutti yllättävän paljon ulkonäöltään taikamaailman mikrofoneja.

Dracon entinen tupatoveri, Daphnen pikkusisko, Astoria lauloi hidastempoista kappaletta. Astoria oli kolmisen vuotta sitten tehnyt läpimurron, ollen parhaillaan yksi suosituimpia laulajattaria – jopa jästien keskuudessa. Daphnen häälahjana Astoria esiintyi heidän häissään.

Laulu, jota Astoria esitti silkkisellä äänellään, oli kaunis. Ennen kuin noita oli alkanut laulaa, tämä oli kertonut kirjoittaneensa kappaleen erityisesti heitä varten eikä sitä siten ollut kuultu aikaisemmin. Oli myös ennenkuulumatonta, että Astoria omisti tekemänsä laulun jollekin. Normaalisti tämän laulut olivat suunnattu samalla kaikilla että ei kenellekään.

Harry johti heidän tanssimistaan huolimatta siitä, että tämä ei ollut kaksinen tanssija. Dracon äiti oli yhdessä Hermionen kanssa yrittänyt auttaa tätä hiomaan taitojaan paremmaksi häitä varten. Tehtävää ei voinut kutsua kovinkaan onnistuneeksi, Harryn taidot eivät olleet kohentuneet edes pikkuriikkisen vertaa.

Draco ei kuitenkaan välittänyt Harryn surkeista tanssitaidoista. Hänestä tärkeintä – ja mukavinta – oli olla Harryn pitelemänä ja keinua tämän kanssa musiikin tahtiin. Hän nojasi poskeansa Harryn poskea varten nauttien tunnelmasta silmät kiinni. Hänen huulillaan oli leveä, onnellinen hymy. Hänen oli hyvä olla siinä Harryn käsivarsilla.

”Minä rakastan sinua”, Draco kuiskasi. ”Tahdon olla ikuisesti kanssasi.”
”Se on hyvä, sillä lupauduimme juuri tänään toisillemme loppuelämiemme ajaksi.”
”Minä todella tarkoitan ikuisesti, Harry. Ihan kaiken jälkeenkin”, Draco täsmensi.

Harry siirsi hieman päätänsä, jotta pystyi katsomaan aviomiestään paremmin. Vastahakoisesti Draco avasi silmänsä kohdatakseen toisen katseen, joka oli täynnä syviä tunteita. Harryn kasvoilta kuvastuva rakkaus oli yhtä vahvaa ja syvää kuin Draconkin oli.

”Ikuisesti”, Harry sanoi.
”Juuri niin”, Draco nyökkäsi.
Harry hymyili. ”Minä rakastan sinua.”
”Olemmeko me kaksi hempeilevää idioottia?”
”Sinun kanssasi olen mielelläni sokerisen ällöttävä koska vain”, Harry vannoi.
”Se kuulostaa hyvältä”, Draco sanoi ja suukotti miestänsä pikaisesti.

Astorian laulu loppui viimeisen sanan pitkään venyttämiseen. Tämä niiasi kauniisti vieraiden taputtaessa villisti.

”Se oli kaunista”, Draco sanoi.
”Kiitos paljon”, Harry täydensi.
Astoria hymyili pienesti. ”Hyvä, että tykkäsitte.”

Astoria lauloi vielä kolme muuta laulua, jotka olivat kaikille tuttuja. Draco ja Harry pääsivät tanssimaan toistensa kanssa seuraavaksi vasta kolmannen laulun aikana. Sitä ennen Draco tanssitti Mollya ja sen jälkeen äitiänsä; Harry tanssitti ensin Narcissaa (joka yritti parhaansa mukaan piilotella kauhistunutta ilmettään) ja sitten Mollya.

Aplodien jälleen laannuttua Harry ja Draco siirtyivät omille paikoillensa istumaan. Lumotut soittimet jatkoivat musiikin esittämistä ja tanssilattialla riitti väkeä aina siihen asti, kun hääkakku tuotiin keskelle tanssilattiaa. Draco tunsi tyytyväisyyttä, kun heidän vieraansa henkäisivät ihastuksesta kakun nähdessään.

Kolmikerroksinen kakun kerrokset olivat neliönmuotoisia ja ne leijuivat toistensa yläpuolella kevyen oloisina. Mustaa kuorrutetta koristivat kultaiset pitsisydämet, jotka näyttivät valuvan kakun reunoja pitkin putouksena. Ylimmäisen kakkukerroksen päällä säihkyi valkoinen sydän, jonka keskellä oli kiehkuraiset H ja D.

Kakun leikkaaminen yhdessä oli hieman haasteliasta, mutta he onnistuivat siinä kunnioittavasti paljastaen kakun mustavalkoisen sisällyksen. He polkaisivat kilpaa lattiaa, joka oli tapa jästien häissä. Hermione oli ehdottanut sitä heille ja Harry oli innostunut ideasta. Asialla ei pahemmin ollut Dracolle merkitystä, joten hän oli suostunut ideaan.

Polkaisun ideana oli selvittää, kummalla olisi määräysvalta avioliitossa, Hermionen selityksen mukaan. Se kuulosti hyvin hassulta ja kummallisen kilpailuhenkiseltä. Eikä Draco tahtonut ymmärtää miksi toisella puolisoista piti olla määräämisoikeus, yhteistyöllä kaikki sujuisi paremmin ja se olisi avain onneen. Hermione väitti, että kyseessä oli vain leikkimielinen juttu mitä Draco epäili hieman.

Hän ja Harry onnistuivat polkaisemaan lattiaa yhtä aikaa. Tulos sai Dracon tyytyväiseksi. Yhteistyö tosiaan oli se mikä kannatti, polkaisukin oli samaa mieltä hänen kanssaan. Heidän piti yhdessä tehdä töitä liittonsa eteen, yhdessä vaalia suhdettaan ja rakkauttaan.

Iloisesti naurava Harry muiskautti suukon Dracon poskelle. ”Tasapeli.”
”Paras tulos”, Draco hymisi.
”Niin. Onko kakussa muuten niitä paukkuvia rakeita?”
”Yhdessä kerroksessa”, Draco vastasi.
”Toivottavasti leikkasimme siitä kerroksesta”, Harry sanoi.

Draco pyöräytti silmiään. Harry oli törmännyt jokunen kuukausi sitten jästien paukkuviin raekarkkeihin, joita oli kerran lapsuudessaan syönyt (kähvellettyään niitä kourallisen serkultansa). Heillä oli pienoinen varasto paukkuvia raekarkkeja kotonaan. Kerran niitä namustellessaan Harry oli saanut päähänsä, että niitä pitäisi saada mukaan hääkakkuun – sehän olisi vieraillekin hauska yllätys. Monien väittelyiden jälkeen Draco oli lopulta suostunut. Hän itse ei kyseisistä karkeista pahemmin välittänyt eikä sen vuoksi niitä olisi kakkuun halunnut. Mutta koska kakku oli myös Harryn, hän oli suostunut että niitä laitettaisiin kakkuun.

Kondiittorin ilme ei ollut värähtänytkään, kun Draco oli kertonut sulhasensa toivomuksesta. Ilmeisesti tämä oli kohdannut vieläkin oudompia pyyntöjä. Se oli jotenkin lohduttava ajatus.

Päästyänsä pöytänsä ääreen istumaan Draco ja Harry lusikoivat kakusta palaset. He olivat varmuudeksi harjoitelleen kotona kädet ristittyinä syöttää toisiansa. Olisi ollut kiusallista, jos he olisivat onnistuneet munaaman sen ja sottaamaan hääpukunsa kaikkien nähden.

Kiedottuaan kätensä varoen yhteen he laskivat äänettömästi kolmeen ja vasta sitten syöttivät toisilleen kakkupalaset. Harryn huuleen jäi murunen, jonka Draco kurottautui pyyhkäisemään pois. Jos hänen suunsa olisi ollut tyhjä, hän olisi suudellut murusen pois. Aina ei vain voinut voittaa.

Kakku oli suklaa-appelsiinin ja vaniljan makuista. Pohja oli kevyen pehmeää ja ilmavaa ja…

Harryn leveä virne kertoi, että he olivat leikanneet oikeasta kerroksesta. Samaa kertoi Dracon suussa alkanut paukkuminen.

Draco pidätti huokauksen. Hän kesti mitä vain rakkaansa tähden, jopa hiton paukkurakeet.

⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄ ⛄

Keskiyö läheni. Juhlijat siirtyivät ulos hääparin kanssa. Tunnelma oli iloisen lisäksi odottava. Kohta vanha vuosi jäisi taakse ja edessä olisi uusi vuosi uusine lupauksineen.

Harry veti Dracon kainaloonsa. Kuten muidenkin, heidän katseensa olivat kohotettu tummalle taivaalle, jossa tähdet loistivat. Pian niiden kauneus jäisi väriloisteen varjoihin.

Blaisen antaessa merkin he kaikki alkoivat laskea kahdestatoista alaspäin. Nollan kaikuessa pakkassäässä ilotulitteet lensivät valloittamaan taivaan. Paukkeen yli kaikki huutelivat toisilleen hyvää uutta vuotta.

Kirkkaiden värien valaistessa taivasta Harry suuteli Dracoa pitkään ja hartaasti. ”Iloista uutta vuotta, rakas.”
”Iloista uutta vuotta”, Draco vastasi toivotukseen.
”Oletko valmis lähtemään? Haluaisin kovasti olla kahden kanssasi”, Harry kuiski hänen huuliaan vasten.
”Ilomielin.”

Harry kääntyi katsomaan ympärilleen. Huomatessaan Ronin, joka syleili tiukasti Hermionea, Harry näytti tälle heidän sopimansa merkin. Merkki kertoi siitä, että tuore aviopari oli valmis poistumaan omaan rauhaan.

Ron näytti peukaloaan ennen kuin kumartui kuiskaamaan jotain vaimonsa korvaan. Hermione käänsi katseensa parhaaseen ystäväänsä ja hymyili sydämellisesti.

”Pansy on tuolla. Lupasin ilmoittaa hänelle, kun lähdemme”, Draco sanoi.
Harry nyökkäsi. ”Menemme siis hänen kauttaan.”

Pansy halasi heitä molempia tiukasti ja toivotti onnea. Käsikkäin Harry ja Draco kaikkoontuivat juhlapaikalta.

Oli tietysti rumaa poistua omista juhlistaan kiittämästä vieraita, mutta Draco ja Harry eivät olleet halunneet mitään lähdön aiheuttamaa hässäkkää. He halusivat vain poistua rauhassa – sekä nopeasti – viettämään kahdenkeskistä aikaa. Ron, Hermione ja Pansy olivat saaneet kunnian kertoa sulhasparin poistuneen.

He ilmiintyivät kodikkaan hirsimökin luokse metsän reunaan. Mökki oli kaukana kaikesta muusta, siellä he saisivat olla rauhassa ilman että kukaan eksyisi heitä häiritsemään.

He viettäisivät pari päivää mökissä, sitten he lähtisivät häämatkalle. Matkan kohteena oli pieni saari Australian lähistöllä. Siellä he viipyisivät kahden viikon ajan toisistaan nauttien ennen paluuta arkeen.

Harry avasi mökin oven ja kaappasi sitten Dracon käsivarsilleen. ”Oletko valmis?”
”Tietysti olen. Anna mennä vain ja kanna minut kynnyksen yli”

Harry kantoi aviomiehensä kynnyksen yli, mutta ei laskenut häntä alas, kuten Draco odotti. Suljettuaan vaivalloisesti oven Harry jatkoi matkaa kohti makuuhuonetta, jossa oli leveä parisänky. Sängylle ripotellut ruusujen terälehdet (ilmiselvästi Hermionen käsialaa) rusentuivat Dracon selän alle.

”Olen säästellyt tätä koko päivän”, Harry sanoi kylväessään suukkoja pitkin aviomiehensä kasvoja. ”Minä rakastan sinua, Potter.”

Draco naurahti. Tietysti Harry oli säästellyt sitä koko päivän ajan, innokkaasti odottaen pääsevänsä sanomaan sen. Tämä oli ottanut jopa varaslähdön muutama päivä sitten.

”Niin minäkin sinua”, Draco vastasi. ”Nyt, Potter, suutele minua niin kuin olisi jo.”   

Harry totteli ilolla aviomiestään.
« Viimeksi muokattu: 30.12.2019 14:21:55 kirjoittanut tirsu »
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 648
Olipas tämä romanttinen ja ihana! Tykkäsin erityisesti kaikista kivoista arjen yksityiskohdista, joita olit tuonut tarinaan velhomaailman arkeen sopivina versioina: kurkkuruusut (kyllä minäkin tekisin aina kauniit voileivät, jos osaisin taikoa :P), luutien määrä lehden arvosteluasteikkona, henkineuvoja, se miten Narcissa "näyttäisi isälle missä luudan paikka on" :D Ainoa, mikä itseäni hieman häiritsi, oli monet peräkkäiset lyhyet lauseet ja kappaleet useassa kohdassa, se tekee lukemisesta jotenkin vähän vähemmän sujuvaa. Se nyt kuitenkin oli sivuseikka, sillä tarina itsessään on aivan ihana ja oli kiva lukea hääpäivän valmisteluista aina sinne tunteikkaisiin puheisiin saakka  :-* Ah, mikä rakkaudentäyteinen päivä! Ja lisäksi tämä sai nauramaan:

Lainaus
”Sen lisäksi meistä kukaan ei halua rouva Weasleyn vihoja niskaansa”, Blaise selitti.
”Ketä rouva Weasleyta tarkoitat?” Draco kysyi naurunpilkettä silmissään.
”Niitä kahta.”

Haha, voin kuvitella, että Hermione on melkoisen tiukka Rouva Weasley numero 2 :D

Kiitos tästä, oli ilo lukea!
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

Angelina

  • Stark-Rogers
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 492
Oi miten ihana yllätys ja vielä, että tämä oli jatkoa viime vuoden ficille :3 Oli pakko käydä lukaisemassa se muistin virkistämiseksi tähän alkuun ja ai että edelleen pidin siitäkin <3

Lainaus
Yksinäinen aamiainen inhotti Dracoa. Siitä oli pitkä aika, kun hän oli viimeksi joutunut syömään yksin. Hän ei edes muista milloin niin on käynyt. Varmaankin ennen yhteen muuttamista – se tarkoitti neljää vuotta ja paria kuukautta (sekä päivät päälle).

Kaikesta tästä alun pohdinnasta näkee ihanasti, miten Draco on tottunut Harryn läsnäoloon ja yhtäkkiä ilman toista oleminen onkin ihan kummallista.

Olipas sitten kertakaikkisen veemäinen artikkeli hääpäivän kunniaksi, Marietta on kyllä yksi haaska :: D Mutta toivottavasti kukaan ei usko moista löpinää!

Tässä oli kaiken kaikkiaan ihana tunnelma ja pidin erityisesti tuosta, miten Draco valmistui tärkeimpään päiväänsä yhdessä ystäviensä kanssa ♥ Ja ah ihana Harry herkistyy h-hetkellä, tietenkin :'3 VOI LUOJA nuo valat sitten, semmosta itkutavaraa että apua!!

Lainaus
Blaisen johtama arvausvisa Dracosta ja Harrysta oli juuri saatu loppuun. Hermione hehkui onnellisena voitostaan.

Hahha, voin hyvin kuvitella tämän ja samaistun hieman Hermioneen tässä :''D Onhan se nyt kiva voittaa!

Ai että. Tää oli kyllä ihan täydellinen pala tähän iltaan, ihanan tunnelmalliset häät ja oli ilo lukea ne alusta loppuun ♥ Kiitos hirveästi lahjasta, pidin kovasti :'33

S U P E R H U S B A N D S
ava & bannu ©Ingrid ♥

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 412
  • Clara, my Clara
Thelina, kiitos kommentistasi! :) Kiva että pidit tästä.

Oon aina tykännyt arkisista asioista tarinoissa, sen vuoksi tulee niitä itsekin kirjoitettua. Ei arki ole aina tylsää. Ja hei, kurkkuruusuja voi tehdä ilman taikasauvaa. Narcissalle Dracon onni on tärkeintä ja silloin (sekä muulloinkin) hän pitää huolen, että Lucius osaa käyttäytyä. On hauskaa tehdä tavallisista jästijutuista versio, joka sopii taika maailmaan, kuten tuo luudan paikka.


***

Angelina, kiitos kommentistasi! Mukavaa, että lahja oli mieluinen. Jatkosta oli Ehkäisemistä-ficin yhteydessä jotain puhetta Vendelan kanssa. Silloin jo ajattelin, että sen kirjoittamisen voisi ajoittaa loppuvuodelle (juonta kehitellen ja muokaten), koska sehän olisi tarinan ajankohta huomioden sopivaa. :D

Marietta taitaa yrittää uudeksi Rita Luodikoksi. Muutama hölmöläinen saattaa uskoa tämän valheita, mutta Ron, Ginny ja Pansy pitävät huolen ettei kukaan hölmöistä toimi jutun innoittamana. Sen lisäksi Päivän Profeetta joutuu kohtaamaan rakkaitaan puolustavan Hermionen.

Olin jättää ensin valat kirjoittamatta, kun tuli epäilyksen suhde että saisinko niistä tunteita herättävät. Missä näemmä onnistuin :D - olipa hyvä, että päätin ne kirjoittaa epäröinnin taltutettuani.

Molemmille teille vielä kiitokset ihanista kommenteista.

-tirsu
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 270
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Suloinen ja lämmin hyvänmielen tarina oli tämä, pidin! Minäkin kävin kurkkimassa tuota viime vuoden ficciä ja ihanaa kun toiveeni kävi toteen, ja kirjoitit jatko-osana nämä näiden ihanuuksien häät :D Sillä voiko vuottaan paremmin aloittaa kun tämmöisen siirapin kanssa?

Yksin herääminen on kurjaa, etenkin hääpäivänään, mutta onneksi odotus palkittiin sitten lopulta! Tuo Päivän Profeetan juttu oli hyvä, en siis tarkoita että olipa kiva kun siellä kirjoitettiin tuolla tavalla rumasti näistä höpönassuista, vaan lähinnä että se kertoi vaan siitä kateudesta mitä tämän parin onnea kohtaan tunnetaan. Mietinkin jo, että ryntääkö Harry paikalle uhmaten kaikkia perinteitä mutta kirje oli oikein hyvä vaihtoehto. Dracolla on ihania ystäviä, jotka tulivat niin auttamaan kuin piristämäänkin. Pieni viininmaistelu myös ennen seremoniaa teki varmasti hyvää ;)

Tuo itse vihkitilaisuus sitten! Olin aivan silmät sydäminä täällä lukiessani sitä, sillä voi hyvänen aika sentään. Aivan ihana ja suloinen ja nuo valat ♥ Sukunimivalinta oli täydellinen, en muista oliko sitä jo tuossa edellisessä osassa.

Kiitos tästä piristyksestä, hampaissani narskuu nyt sokeri mutta ainakin hymyilen leveästi loppuillan tämän asiosta :D

Vendela

©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 412
  • Clara, my Clara
Kiitos kommentista, Vendela! Kiva kun tykkäsit. ^^ Pakkohan mun oli kaksikon häistäkin kirjoittaa. Siitä vain tuli pidempi kuin ensimmäinen osa oli. :D

Dracon ei olisi tarvinnut herätä yksin ellei Harry olisi lopulta suostunut Mollyn vaatimukseen. Mutta eiköhän Draco laita Harry korvaamaan jollakin tavalla sen, että joutui heräämään ilman toista. ;)

Koska Harry Potter, taikamaailman pelastaja, menee naimisiin, siitä kirjoitetaan lehtiin. Skandaalinmakua juttuun mukaan saadaan tietenkin Dracon menneisyydellä. Olin pahoillani Dracon puolesta, kun lehtijutun kirjoitin, mutta itselleni oli melkein heti alusta asti selvää, että se tulee mukanaan olemaan eikä se tule olemaan Dracoa kohtaan imarteleva.

Ilman Hermionea Harry olisi aivan varmasti rynnännyt ensin Päivän Profeettaan ja sieltä Dracon luokse. Kirje oli sillä hetkellä Harrylle ainoa tapa saada Dracoon yhteys, lohduttaa tätä. (PP:kin saa kuulla kunniansa moisien törkyjen kirjoittamisesta, Hermione pitää siitä huolen. Tiedä siitä, että onko Hermione Harrya parempi vaihtoehto vai ei. :D )

Sukunimivalinnasta oli pieni keskustelu Harryn ja Dracon kesken ekassa osassa. Sukunimivalinnan tein ihan sillä yksinkertaisella perusteella, että halusin Harryn pääsevän kutsumaan Dracoa Potteriksi.

Kiitokset vielä kerran kommentistasi. *ojentaa hammastahnaa*

-tirsu
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor