Kirjoittaja Aihe: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 37/37  (Luettu 4888 kertaa)

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 629
  • ent. nominal
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 16. luku 17.1
« Vastaus #40 : 17.01.2020 13:18:01 »
Ahahahaa voi Evelyn! ;D ;D onpas kivaa, että mitä todennäköisimmim ainakin yksi mysteeri ratkesi. Pidän tässä myös siitä, että tuoksuista tulee päähenkilölle jos ei nyt muistoja niin tuttuuden tuntemuksia. Selvästi merkki siitä, että Evelynin kropalla on tavallaan Evelynin muistot jossakin... Mutta missäpä lienee itse Evelyn! Emmeköhän me siihenkin saa vielä joskus vastauksen.
Never regret something that once made you smile.

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 899
    • H.E.R. – Things In Focus
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 16. luku 17.1
« Vastaus #41 : 17.01.2020 23:10:46 »
Eikä, tämä viimeisin luku oli aivan kutkuttavan mielenkiintoinen!

Sanni alkaa selkeästi tuntemaan Evelyniä yhä paremmin, kun tajuaa hänellä olleen jotain kemiaa Jasperin kanssa. Mietin kyllä, valitsiko alkuperäinen Evelyn liemet ja alkemian opettajan vai oppiaineiden takia (veikkaan ensimmäistä) :D Jännä kuitenkin tuo tuoksun tunnistaminen, jälleen jotain eksyy Evelynin alitajunnasta Sannin tietoisuuteen. Nuo Evelynin tunteet junaan noustessa olivat hyvin ymmärrettäviä, vaikka harmittaakin hänen puolestaan. Toivon jotenkin, että hän onnistuu vakuuttamaan/käännytettyään edes osan vihamiehistään "uudella" luonteellaan, jotta koko vuosi ei mene pelkkien passiivisaggressiivisten kommentien parissa!

Saa nähdä, miten Jamesin ja Evelynin suhde etenee vai kuivuuko se vähän kasaan salaisuuden paljastuttua ja koulun alettua (shippaan kyllä Evelyn/Teddyä, mutta katsotaan, toteutuuko se ollenkaan :D). Kiva kuitenkin, että ollaan jo junassa matkalla Tylypahkaan ja pian oppitunnit alkavat. Odotan innolla niitä ja mitä kaikkea Evelynin taustasta selviää Tylypahkassa :D Kiitos taas jatkosta!
lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Crysted

  • Queen of sad songs
  • ***
  • Viestejä: 3 404
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 17. luku 18.1
« Vastaus #42 : 18.01.2020 17:53:15 »
nomps: Evelyn tosiaan :D Onneksi on vielä runsaasti mysteereitä jäljellä ;) Tuoksut kertovat kyllä yllättävän paljon, joten onpa päähenkilöllämme jokin ohjenuora jota seurata :D Missäköhän Evelyn tosiaan matkaa ;) Kiitos kommentistasi!
hiddenben: Kiva jos kutkuttaa :> Niinpä niin, mikäköhän tosiana mahtaa olla sen taustalla miksi Evelyn valitsi liemet ja alkemian ;) Alitajunnan ja tietoisuuden rajan ylitystä tässä tosiaan onkin meneillään. Saapi nähdä mitä hän päättää tehdä ystäviensä suhteen :D Romanttisten suhteiden navigoiminen kaiken tämän keskellä on kyllä haasteensa, mutta katsotaan mihin tilanteeseen tässä päädytään :D Kiitos kommentistasi :)

17.   luku


Joudun pysähtymään seuraavaan vaunuvälikköön ja istahtamaan lattialle, koska jalkani tuntuvat spagetilta. Sydämeni hakkaa yhä lähes irti rinnastani. Miten Evelyn on onnistunut tekemään elämästään tällaisen sotkun? Ja mitä hän mahtaa tehdä minun elämälleni? En välttämättä halua enää takaisin maailmaan, jossa ei ole taikuutta, mutta en ehkä edes uskaltaisi takaisin nyt kun tiedän, minkälainen henkilö Evelyn on.

Käteni tärisevät vasten polviani. Painan ne hetkeksi vasten kasvojani ja yritän hengittää rauhallisesti. Kuulen, kuinka vaunuosaston ovi avautuu. Peitän kasvoni vielä tiukemmin ja toivon, etteivät tulijat huomaa minua. Askeleet kuitenkin hidastuvat kohdallani ja kuulen supinaa.

”Hei.” Tunnistan huolestuneen äänen heti Jamesin ääneksi ja vilkaisen häntä, toivoen ettei silmissäni näkyisi kyyneliä. James kyykistyy viereeni. ”Mikä hätänä?”

Pudistan vain päätäni. ”Äh, ei mikään, ihan tyhmä juttu vain”, vähättelen ja nousen ylös. ”Tuntuu vain oudolta, vieraalta. Ja silti muut ihmiset muistavat.”

James vilkaisee taaksensa. ”Menkää te vaan, minä ostan kärrystä myöhemmin”, hän sanoo muille.

Jäämme kahden. James vilkaisee valvojaoppilaan merkkiäni.

”Kiitos vain, että kerroit”, tokaisen.

”Anteeksi, en muistanut ollenkaan”, James myöntää.

En jaksa vihoitella Jamesille asiasta, kun ei minulla tunnu olevan puolellani juuri ketään muutakaan. ”Miksi kaikki vihaavat minua”, purskautan sanat suustani viimein. ”Onko se koska isäni on murhaaja?”

James näyttää hankalalta. ”Äh, ei kukaan sinua siitä syytä…”

”No mistä sitten?”

James hieraisee niskaansa. ”No, jotain vähän tapahtui viime keväänä ennen koulun loppua”, hän myöntää. ”Ja kuule, en minä siitä sinua syytä. Mutta onhan se vähän sana vastaan sana -tilanne.”

”Mikä on?” hermostun jo.

”Kyse on Gina Rainista. Hän oli seitsemäsluokkalainen puuskupuh. Hän oli aika suosittu, tosi hyvä etsijä. Olitte kai jonkin sortin kavereita, en ole ihan varma, kun ei me puhuttu asiasta. Tulit kuulemma hänen luoksensa Tylyahossa ja sanoit, että joku teidän yhteinen kaveri, Claire, etsii häntä ja menit näyttämään hänelle missä Claire on. En tiedä mitä tapahtui tarkalleen, mutta Gina tipahti Tylyahon takana olevaan rotkoon.”

Minun sisuskaluni vetäytyvät solmuun.

James katselee jalkojaan selittäessään. ”Häneltä murtui useita luita, eikä voinut lentää kauden vikassa matsissa, Puuskupuhit vastaan Luihuiset… Puuskupuhit olisivat olleet vähällä voittaa huispausmestaruuden ja ehkä tupamestaruudenkin, mutta kun Gina ei voinut pelata, peli meni huonosti ja Puuskupuhit tippuivat kolmansiksi.”

Ja ihmiset luulivat, että minä työnsin Ginan rotkoon sabotoidakseni heidän peliään?

”Gina ei muista mitä tapahtui, hän myös… no hänestä tuli kuulemma jotenkin vähän sekainen hetkeksi aikaa”, James jatkoi yhä vältellen katsettani. ”Ja sinä sanoit, että et nähnyt mitä tapahtui, koska osoitit hänelle vain oikean reitin, etkä edes kävellyt hänen kanssaan rotkolle… mutta se mikä tekee jutusta vähän hämärän on se, että kun Clairelta kysyttiin, hän sanoi aluksi, ettei ollut etsimässä Ginaa… myöhemmin hän muutti kertomustaan ja sanoikin, että oli sittenkin. Gina kuitenkin toipui täysin fyysisesti, kun pääsi Pyhään Mungoon, joten juttua ei sitten tutkittu pidemmälle.”

Kieltämättä juttu kuulostaa hämärältä. Jopa minun mielestäni. En usko hetkeäkään, etteikö Evelyn olisi syypää tapahtuneeseen, joten en ymmärrä miten James ei usko sitä. Näytän kai surulliselta, koska hän vetää minut halaukseen. ”Hei, ei hätää. Kyllä se unohtuu lopulta.”

”Mitä jos minä tein sen?” kuiskaan Jamesin olkapäätä vasten.

James ei tiedä mitä vastata siihen. Tunnen, kuinka hänen vartalonsa jäykentyy hieman, mutta hän ei päästä irti halauksesta, varmaan jotten pahoittaisi mieltäni.

Vaunun ovet avautuvat. Juuri kun eroamme halauksesta, äkkään professori Bayn pysähtyneen katsomaan meitä.

”Päivää professori”, James tervehtii.

”Päivää… eihän kärry ole vielä tullut tännepäin? En ehtinyt syömään mitään aamulla”, hän selittää hajamielisesti ja jatkaa sitten matkaansa odottamatta vastausta. Nielaisen katsellessani hänen peräänsä. Reaktiossa oli jotain outoa.

”Mennäänkö istumaan jonnekin?” kysyn.

”Joo…” James vastaa, vaikka hänen äänensävynsä vihjaa, että hän haluaisi mieluummin istua pelkästään kavereidensa kanssa.

Matkasta tulee tavattoman tylsä, kun istun Jamesin vieressä kuunnellen tämän kavereiden juttuja, joista en ymmärrä mitään. Saan sanottua muutaman sanan väliin, mutta minun olemassaoloni unohtuu nopeasti. Painan pääni junan seinämää vasten ja vaivun horrokseen.

”Sinä ja Glassthorn, oikeasti?” joku Jamesin kavereista kuiskaa jonkin ajan päästä. Nimeni mainitseminen saa minut heräämään horroksestani hieman, vaikka pysynkin yhä täysin paikallani.

”Niin”, James myöntää.

”Tuo ei kuulosta kauhean innostuneelta.”

James on hetken vaiti. ”No… en tiedä. Sen… jutun jälkeen hän on ollut erilainen.”

”Millä tavalla?”

James on taas hiljaa hetken aikaa. ”Nyt kun olemme yhdessä, varsinkin nyt kun olemme avoimesti yhdessä, välillämme ei ole enää sellaista peliä mikä teki koko jutusta niin hauskan silloin ennen. Se että me ivailimme tosillemme, mutta molemmat tunsimme sen jännitteen välillämme… no tekin huomasitte sen, vai mitä? Nyt se on vaan… sitä samaa mitä muidenkin tyttöjen kanssa. Ajattelin, että asiat kyllä palautuisivat normaaleiksi sitten, kun hän alkaisi muistamaan enemmän asioita, mutta…”

”Eikö hän oikeasti muista mitään?”

”Kyllä hän jotain, mutta ei niitä asioita, joilla olisi merkitystä.”

Liikahdan vahingossa hivenen, joten James ja hänen ystävänsä vaihtavat puheenaihetta. Pidän silmäni kiinni ja jatkan nukkumisen esittämistä vain, jotta en alkaisi itkemään siinä muiden nähden. Kai minun olisi pitänyt tietää, etten olisi tarpeeksi Evelyn Jamesin makuun. Olen liian herkkä, liian kiltti. En ole juonitteleva räväsuu. Minulla ei ole jokaisen sormen ympärille eri poika kieputettuna. En tiedä miten olla sellainen. Minä alan itkemään, kun ihmiset ovat minulle ilkeitä. Evelyn luultavasti vain nauraisi ja punoisi suunnitelmaa, joka pilaisi näiden elämän.

Ehkä minun pitäisi yrittää olla hieman enemmän Evelynin kaltainen. En jaksa tätä ulkopuolisuuden tunnetta. Minun on otettava paikkani vastoin muiden tahtoa. Jos en voi saada ihmisiä pitämään minusta, ainakin voin saada heidät kunnioittamaan minua sen verran, että he eivät uskalla olla ilkeitä minulle.

Esitän yhä nukkuvani, mutta alan kehittelemään suunnitelmaa mielessäni. Ainakin minulla on yksi asia jo puolellani: Evelynin maine.

Never underestimate the power of fanfiction

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 629
  • ent. nominal
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 17. luku 18.1
« Vastaus #43 : 18.01.2020 22:12:56 »
Tuo olisi kyllä tosi vaikea tilanne! Sanni on kuitenkin aika uskalias kun päättää yrittää ratsastaa Evelynin maineella. Voi Jamesia ja päähenkilöä, tästä tulikin aika surullinen rakkaustarina heti kättelyssä!
Never regret something that once made you smile.

Crysted

  • Queen of sad songs
  • ***
  • Viestejä: 3 404
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 18. luku 19.1
« Vastaus #44 : 19.01.2020 12:44:00 »
nomps: Vaikea tilanne tosiaan :D Evelynin maine voi olla sekä hyöty että haitta, mutta koska tähän mennessä se on tainnut olla enemmän haitta, eiköhän ole jo aika että tilanne yritetään kääntää päälaelleen :D Ryppyjä rakkaudessakin sitten ilmestyi tosiaan, mutta niin sitä tuon ikäisenä helposti tuleekin :D Kiitos jälleen kommentistasi :)

18.   luku


Kun ”herään”, päätän lähteä etsimään Sharonia. Suutelen Jamesia sopimattoman intohimoisesti ja virnistän hänen hämmentyneelle ilmeelleen. Tuolla tavalla emme ole suudelleet ainakaan viikkoon.

”Näkyillään”, totean ja napautan hänen nenäänsä ennen kuin kävelen pää pystyssä ulos. Kuulen Jamesin ystävien alkavan heti supista lähdettyäni.

Käytävällä joku toisluokkalainen korpinkynsi alkaa sitomaan kengännauhojaan keskellä käytävää. Harjoittelen häneen kylmintä katsettani. ”Väisty tieltäni, maan matonen”, tokaisen.

”Minä vain-” poika aloittaa, mutta vilkaisee sitten ylöspäin ja säikähtää katsettani.

”Nyt”, hoputan.

Poika jättää nauhojen solmimisen kesken ja painautuu nopeasti tiukasti vasten seinää, jotta pääsen kävelemään ohi. Jossain syvällä sisimmässäni tunnen syyllisyyttä siitä, että olen ilkeä, mutta tukahdutan äänen. En ole enää Sanni. Olen nyt Evelyn. Olen itsevarma. Saan kaiken, mitä haluan.

Äkkään viimein Sharonin ja Bettyn kahden muun luihuistytön kanssa ja marssin itsevarmasti heidän hyttiinsä. Vilkaisen käskevästi kahta tyttöä, joita en tunne ja ihmeekseni he todella tekevät minulle tilaa välistään. Istun alas ja katselen ystäviäni, jotka näyttävät hivenen varovaisilta.

”Sharon, Betty”, tervehdin hymyillen heille teennäisesti.

”Evelyn”, Sharon sanoo yhtä teennäisesti, mutta minua ei haittaa. En halua olla Sharonin ystävä. Haluan hänet palvelijakseni. ”Me mietimmekin missä sinä mahdat olla.”

”Vietin laatuaikaa poikaystäväni kanssa”, sanon ja vilkaisen sitten tyttöjä vierelläni. ”Tiedättehän, James Potterin.”

”Oh”, vasemmalla puolellani oleva punatukkainen tyttö äännähtää kunnioittavasti.

”Mutta… entäpä herra J?” toinen, jolla on hiekanväriset hiukset kysyy madaltaen ääntään, vaikka hytissä ei ole muita kuin me viisi.

En ole varma, kuinka laajasti minun suhteestani professoriin tiedetään, mutta Sharon sanoi, ettei tiennyt tämän henkilöllisyyttä, joten tuskin kukaan muukaan. ”Äh, tiedättehän te”, tokaisen ja heilautan kättäni. ”Haluan kokeilla välillä jotain uutta. Sillä välin herra J pysyy siellä, missä haluan hänen olevan.”

Huomaan Sharonin ja Bettyn hämmennyksen siitä, että esitän aivan erilaista Evelyniä kuin kesällä. Uskon kuitenkin, että esittämäni Evelyn on lähempänä sitä entistä.

”Mutta James Potter… tai siis kaikkihan tietävät, että hän petti sinua viime keväällä, vaikka hän ei sitä myönnäkään. Annatko hänelle noin vain anteeksi?”

Huomaan muiden katseista, että Sharon yrittää pelata minua, joten päätän ottaa riskin.

”Voi Sharon”, sanon kylmällä ja pettyneellä äänellä. ”Minä vähän arvelinkin, että yrittäisit pettää minut. Olet tyhmempi kuin luulin, jos todella uskoit sepitykseni muistinmenetyksestä.”

Sharon muuttuu valkoiseksi. Hän oli varmasti ehtinyt jo kieriskelemään tyytyväisyydessä siitä, että saisi luihuiskuningattaren paikan, mutta nyt kun vanha Evelyn on saapunut, hän on menettänyt kaiken. Ainakin, jos pystyn pitämään esityksen yllä.

”James on sitä paitsi täysin väliaikainen juttu”, totean katsellessani sisäisesti hymyillen kuinka Sharon yrittää pähkäillä kuinka saisi pelastettua itsensä tästä tilanteesta. ”Hän on toki komein poika koko koulussa, mutta hänestä ei riitä hupia kovin pitkäksi ajaksi.”

”Entä Rick Edwards?” tyttö vieressäni kysyy. ”Tai siis eikö hän ole komein?”

”Ehkä hän on seuraavana listallani”, sanon iskien silmää.

”Mutta hän on puuskupuh… ja he-” tyttö vaikenee nopeasti hivenen säikähtäneenä.

”Vihaavat minua viime kevään jupakan takia”, lopetan tytön lauseen. ”Sehän tekee haasteesta vieläkin hauskemman.”

”Haasteitahan sinulla varmaan onkin tänä vuonna”, Sharon aloittaa kerättyään itsensä. ”Ottaen huomioon isäsi-”

”Miten sinun veljesi voi Sharon?” kysyn pisteliäästi. En usko, että Sharon on kertonut viimeisimmästä tapaamisestamme muille. En ole täysin varma edes siitä, onko Sharonin velipuolen työpaikka yleistä tietoa. Päätellen hänen kalliista koruistaan ja siitä, että hän haluaa esittää rikasta pikkuprinsessaa, uskon ettei.

Sharon nielaisee ja puristaa huulensa kiinni. ”Hyvin”, hän mutisee ja painaa katseensa maahan.

”Se on hyvä kuulla”, sanon teennäisesti hymyillen. ”Minun perhesuhteeni sen sijaan ovat aika heikonlaiset, kuten varmaan tiedätte. Olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että asiasta on turha puhua enempää”, sanon. Muut nyökyttelevät eivätkä väitä vastaan. Näen Sharonin ilmeestä, ettei hän aio enää nousta minua vastaan. Ei ainakaan ennen kuin teen jonkin virheen, joka paljastaa kaiken esitykseksi.

”No niin”, sanon pirteämmin. ”Kertokaahan sitten kaikki kesästänne”, sanon ja aloitan katsomalla hiekanvaaleat hiukset omaavaa tyttöä. Saan pian selville, että hänen nimensä on Hailey ja punatukkainen on hänen kaksoissiskonsa Eliza. He vaikuttavat heti helpoilta tapauksilta, sillä he selittävät ajatuksensa perinpohjaisesti ääneen, joka tekee minun palapelini kokoamisesta helpompaa. Seuraavaksi kesästään kertoo Betty, mutta kun tulee Sharonin vuoro, keskeytän hänet ja alan kertomaan omasta tarinastani. Liioittelen jopa, että kesän aikana pelasin sekä Jamesia, Scorpiusta että Teddyä, vaikka samalla olenkin täysin kauhuissani siitä, että paljastukseni jotenkin osuisivat myöhemmin omaan nilkkaan. Varsinkin Teddyn haluisin jättää pois tästä teinidraamasta, mutta toisaalta on epätodennäköistä, että kenenkään ystäväni polku kohtaisi Teddyn kanssa. Muut eivät näytä ihmettelevän mitään. Ainoa kohta missä näytän lipsahtavan, on se, kun Hailey ottaa puheeksi Dracon.

”Yrititkö sinä uudestaan herra Malfoyta?”

Hetken ajan menen sekaisin. Senkö takia Draco vihasi minua? Että Evelyn yritti vietellä hänet? Ja ehkä hetkeksi onnistuikin siinä? Pelastan hämmennykseni muuttamalla sen järkytykseksi. ”Hänen vaimonsa kuoli”, sanon hitaasti. ”Se ei ehkä tuntunut ihan oikealta hetkeltä.”

Hailey nolostuu ja pyytää anteeksi, mutta Sharon näyttää hivenen epäilevältä. Ehkä se olisi oikean Evelynin mielestä ollut täydellinen tilanne vietellä joku. Sisimmässäni alan vihata Evelyniä vielä enemmän.

Matka loppuu ja juna pysähtyy. Kun suuntaamme vaunuja kohti, vedän Bettyn sivuun ennen kuin ehdimme lähelle. ”Betty, siitä meidän pikku riidastamme”, aloitan.

”En ole kertonut kenellekään herra J:stä”, Betty vakuuttaa nopeasti.

Hymyilen, vaikka sisältä minua jännittää koko ajan, että sanon jotain, joka paljastaa minut. Mahtaakohan Betty tietää, kuka herra J todella on? Edes minä en tiedä varmaksi sitä, onko hän Jasper Bay. ”Tiedän, ettet ole. Koska luotan sinuun”, sanon ja kosketan hänen hiuksenlatvaansa. En tiedä miksi, mutta se vaikuttaa Evelynmaiselta asialta, tunkeutua muiden tilaan ja saada heidät tuntemaan olonsa uhatuiksi sokerisilla sanoilla. Betty ei näytä huomaavan siinä mitään erikoista, joten löydän taas uuden vihjeen siitä, miten olla Evelyn Glassthorn.

Kun vaunut lähestyvät Tylypahkaa, on minun tehtävä kaikkeni voidakseni pitää kasvoni peruslukemilla. Elinikäinen haaveeni käy viimein toteen. Kyllä Tylypahkaan pääseminen on sen arvoista, että minun on oltava joku muu.

Never underestimate the power of fanfiction

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 238
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 18. luku 19.1
« Vastaus #45 : 19.01.2020 13:10:39 »
Ohoh, siinäpä roolinmuutos kerrassaan!  8) Vaikka tuntuukin ikävältä, että Sanni joutuu pelaamaan nyt ilkeää roolia, se ainakin osoittautuu toimivaksi tiedonsaannin kannalta.

Evelyn on kyllä ollut karmea tapaus pyörittämään jokaista kaksilahkeista pikkurillinsä ympäri... Opettajista lähtien, nähtävästi! Jokohan salaperäinen J tosiaan vahvistui...

Tylypahkassa on nyt jännät paikat!

Lainaus
”Yrititkö sinä uudestaan herra Malfoyta?”
Oi ei, iiks ja apua! ;D Toivottavasti tämä oli pelkkää kavereille kehuskelua Evelyniltä aikoinaan, ajatuskin karmaisee. Jollei, niin enpä ihmettele, miksei Draco kaivannut tyttöä Scorpiuksen lähelle!

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 526
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 18. luku 19.1
« Vastaus #46 : 19.01.2020 13:20:37 »
Oot niin nopsa näitten lukuken kanssa, etten pysy perässä :D Mutta ihanaa lukea monta putkeen, niin kuin tein viimeksikin. Kommentoinpa nyt sitten näitä kaikkia kommentoimattomia!

Luku 11. Niin sopivaa, että James on tyrmäävän komea (oikeasti, kiemurtelin tuolilla pelkästä ajatuksesta...). Ilmapiirien ero Pottereiden ja Malfoyden talojen välillä tulee hyvin esille ja kivaa, että Evelyn opiskelee, se enteilee että päästään pian Tylypahkaan, jee! Mutta vitsi mikä yllätys oli tuo Evelynin ja Jamesin juttu! Siinä vaiheessa melkein tipuin tuolilta!

Luku 12. Kutkuttavaa tuo Evelynin ja Jamesin juttu... mutta mietin koko ajan sitä, että koska Evelyn ei ole enää Evelyn vaan Sanni, niin eteneekö juttu mihinkään suuntaan (vai auttaako se sitä etenemään, kun kerran he eivät aikaisemmin olleet puhuneet vakavasti mistään). Jäin miettimään miksi Harry on aina keskiviikkoisin myöhässä, onko heillä Ginnyn kanssa joku aamurutiini silloin ;D

Luku 13. James on kyllä hämmentävän innokas, jotenkin ajatelin ettei heillä mitään noin intensiivistä suutelointia olisi kovin paljon aikaisemmin ollut, kun puhe oli satunnaisesta jutusta ja yhdestä seksikerrasta. Mutta sittenhän tämä vasta mielenkiintoiseksi muuttui, kun Sharon paljasti asioita herra J:stä ja Jamesista! Ja kaikki ei edes ehtinyt selvitä, kun jälleen tapahtuu käänne. Vau, osaat kyllä pitää lukijan otteessaan näillä yllätyksilläsi!

Luku 14. En kyllä olisi ikinä arvannut, että Evelyn päätyy pikkuhirttivaaraan! Voin hyvin kuvitella tuo Jamesin ja Evelynin halun koskea toisiaan, mutta silti yllätyin hieman Jamesin halusta julkistaa suhde... ehkä hän haluaa heittäytyä siihen sellaisella komean nuoren lurjuksen vakavuudella, että kestäköön juttu minkä kestää... Hän ei varmaankaan tiedä herra J:stä joten ennustan pientä konfliktia tämän asian suhteen...

Luku 15. Nauroin tuolle, kun Teddy löysi pariskunnan muhinoimasta keskeltä keittiötä... mutta harmi, että sen jälkeen seurustelun ja pussailun kutkuttava tunnelma jotenkin latistui. Ei varmasti helpota yhtään Tylypahkaan menoa, kun Evelynistä tuntui jo junassa noin yksinäiseltä. Jäin myös miettimään Teddyn väsymystä ja palataanko siihen jotenkin myöhemmin tai seuraako siitä jokin ongelma.

Luku 16. Ooh, vai on Evelyn valvojaoppilas... onneksi kylpyhuoneen salasana jäi mieleen! ;D mutta aah, vielä parempi käänne oli tuo komea professori, on valtavan osuvaa, että a) Evelynillä on kaksi hänen vetämää kurssia ja b) kyseessä voisi hyvinki olla herra J.

Luku 17. Voi itku, jotenkin arvelinkin ettei James ole ihan koko sydämellään mukana tuossa seurustelujutussa, varsinkin kun Evelyn ei enää olla samanlainen kuin ennen... on aivan eri asia viettää romanttisiä hetkiä kotona, jossa ei ole muita kauniita/komeita nuoria lähettyvillä, mutta tuntuu että seikkailunhaluinen James ehkä etsii uusia kipinöitä kohta jostain muualta...

18. Todella kiehtovaa tuo, miten Sanni heittäytyi Evelynin rooliin! Mitenköhän hyvin tuo voi onnistua, kun oikeasti hän ei kuitenkaan tiedä kaikkia asioita ja henkilöitä... Hän voi sittenkin onnistua pitämään Jamesin itsellään vielä jonkin aikaa, jos James kerran on aiemmi viehättynyt jännitteestä Evelynin ja hänen välillä. Tyrskähdin tuolle, että Evelyn olisi liehitellyt Dracoa (toisaalta en ihmettele...), lieneekö se ihan tottakaan? En malta odottaa että päästään Tylypahkaan!

Ah, tää tarina on kyllä täyttä kultaa, aivan mainioita käänteitä ja tykkään vaihteeksi lukea tällaista kunnon ihmissuhdesekoilua. Jännityksellä odotan mitä seuraavaksi tapahtuu!
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 629
  • ent. nominal
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 18. luku 19.1
« Vastaus #47 : 19.01.2020 20:25:50 »
Ei oo todellista, voihan Evelyn! Vai että herra Malfoy...! ;D ;D Evelynillä taitaa olla aivan omaa laatuaan näiden iskemisten kanssa.

Onpas ihanaa päästä Tylypahkaan, olen Sannin kanssa ihan samaa mieltä siitä, että on sen arvoista että joutuu olemaan joku muu!
Never regret something that once made you smile.

Crysted

  • Queen of sad songs
  • ***
  • Viestejä: 3 404
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 19. luku 20.1
« Vastaus #48 : 20.01.2020 11:31:10 »
Fiorella: Roolinmuutos tosiaan! Tiedonsaanti onnistuu, mutta toisaalta se taitaa olla aikamoista palapeliä. Jännää on ja jännää tulee toivottavasti myös olemaan ;) Kiitos kommentistasi!
Thelina: Ihanaa että kommentoit noin perusteellisesti, on aina kiva tietää mitkä kohdat ja asiat on jäänyt mieleen ja mitkä yllättää :) Heheh, Harryn keskiviikkoisiin myöhästymisiin ei mulla ollut mitään sen kummempaa syytä, mutta miksei asia voisikin olla noin XD Jamesin puolustukseksi siitä miksi silloin kesällä halusi julkistaa suhteen on vaikutusta sillä että kun näillä on ollut tätä säätöä pitemmän aikaa, niin ehkä James alkoi vähän kyllästymään sihen pelkkään säätöön ja siihen että asioista ei keskustella :D Mutta saattaa olla että herran mielipide tosiaan muuttui hieman suhteen latistuessa paljastuksen jälkeen :D Kukapa tietää onko Evelyn oikeasti yrittänyt herra Malfoytä vai suututtanut hänet jotenkin muuten ;) Kiitos kommentistasi :3
nomps: Evelyn tosiaan :D Hän on aikamoinen tapaus, mikäli herra Malfoytakin uskaltaa liehitellä :D Jep, Tylypahkassa ollaan, katsotaan pysyykö Sannin mielipide asiasta samana, kiitos kommentistasi!

19.   luku

En voi lakata ihastelemasta Tylypahkaa ja muut huomaavat sen. Selitän syyksi sen, että vietettyäni suurimman osan kesästä Potterien ahtaassa talossa, on taas mukava saada tilaa ympärille. Ystäväni uskovat sen, vaikka minusta tuntuu pahalta, sillä rakastin kesääni Pottereiden kanssa. Minun täytyy aina vilkuilla ympärilleni, ettei lähistöllä ole ketään, jota voisin loukata tällä esityksellä. Se tuntuu jo nyt raskaalta, joten en ymmärrä miten kestän tätä pitkään.

Istumme alas Luihuisten pöytään, johon minua seuraa valvojaoppilasparini John.

”En voi uskoa, että sinä jätit minut taas yksin!” poika kivahtaa.

Vilkaisen poikaa kylmästi. ”Oletko sinä sellainen mammanpoika, ettet uskalla kävellä junan käytävällä ilman jotakuta, joka voisi pitää sinua kädestä?” tokaisen. Ystäväni tirskuvat.

John häkeltyy ja näyttää siltä niin kuin haluaisi sanoa jotain vastaan, mutta painuu sitten muualle istumaan suuttuneena.

Hymähdän. Tunnen siitäkin syyllisyyttä, että ei tässä esityksessä kaikki ole pahaa. Oikeastaan minä pidän tästä vallan tunteesta. Ja samalla pelkään, että se muuttaa minua. Vilkaisen opettajien pöytään ja etsin katseellani professori Bayn. Tältä etäisyydeltä en ole varma huomaako hän katseeni vai sattuuko hän vain katselemaan tähän suuntaan.

Vilkaisen Bettyä, joka huomaa katseeni. Yritän löytää hänen kasvoistaan jotakin vahvistusta sille, että professori Bay on tosiaan minun herra J:ni. En kuitenkaan saa mitään irti, mikä saa minut hetkeksi epäilemään arvaustani. Minun ja professori Bayn välillä kyllä tuntui jotain, mutta mitä jos on vielä joku muukin? En tiedä kuinka monta yllätystä enää kestän.

Rehtori McGarmiwa pitää puheensa lyhyenä. Ei mitään ilmoitusasioita koulua vartioivista ankeuttajista, kolmivelhoturnajaisista, uusista opettajista tai pimeyden velhojen pelosta. Tylypahka ilman Harry Potteria mahtaa olla rauhallinen.

Ekaluokkalaiset hihkuvat ihmetyksestä, kun pöydät täyttyvät ruualla. Hillitsen ilmeeni, vaikka kaiken sen taikuuden näkeminen ympärilläni voisikin saada minut haukkomaan henkeäni. Kaiken lisäksi en ole ikinä saanut niin hyvää ruokaa.

Asia, jota pelkään eniten, on linnassa eksyminen, mutta saan selville, että kaikilla neljällä makuusalin kanssani jakavalla ystävälläni on jotain ainetta minun kanssani, joten en joudu kävelemään yksin tunneille. Alkemiassa ja liemissä meitä on vain minä ja Betty, joka tukee kyllä sitä mahdollisuutta, että Betty olisi saanut tietää herra J:n henkilöllisyyden.

Kun menemme illalla makuusaliimme, suuntaan tahallani ensimmäiseksi oven luo, jonka oletan johtavan kylpyhuoneeseen. Vietettyäni siellä hetken palaan makuusaliin ja kävelen ainoan tyhjän sängyn luokse, huoneen perimmäiseen nurkkaan. Huone on hämärä, mutta koristeellinen. Ei kuitenkaan kovin hyvä läksyjentekopaikka, vaikka sänkyjen viereen ahdettujen kirjoituspöytien päällä ovatkin valot. Käymme nukkumaan melko nopeasti, koska kaikki ovat ruuan ja matkustuksen jälkeen väsyneitä. En kuitenkaan saa unta pitkään aikaan, vaan katselen kohti koko seinän peittävää ikkunaa, jonka tumman veden keskeltä kuuluu jonkinlaista vaimeaa valasmaista ääntä.

Aamulla osaan johtaa joukkoamme oikeaan suuntaan hetken matkaa, mutta seuraavan risteyksen lähestyessä esitän sitovani kengännauhani ja jättäydyn hivenen jälkeen loppumatkaksi. Menen istumaan Scorpiuksen viereen aamiaisella, sillä minun ei tee mieli näytellä ilkeää Evelyniä tänä aamuna. Tein tytöille makuusalissa selväksi, että muu maailma saisi luulla minun menettäneen muistini.

”Hei”, tervehdin Socrpiusta ja Albusta lämpimästi. He tutkivat jo lukujärjestyksiään, joita lähetin kaksosten hakemaan meille muille. ”Mitä teillä on nyt?” kysyn ja kurkin Scorpiuksen lukujärjestystä. Meillä on yhdessä kolmea ainetta: pimeyden voimilta suojatumista, liemiä ja loitsuja. Niiden lisäksi pojalla on yrttitietoa ja muodonmuutosta.

”Liemiä. Äh. En tajunnut sitä kesäläksyä ollenkaan”, Scorpius toteaa ja laittaa lukujärjestyksensä laukkuunsa.

”Minusta se oli helppo”, totean, vaikka pähkäilinkin sen kanssa aika pitkään. Mutta kun sain opiskeltua ensin tarvittavat tiedot aikaisempien vuosikurssien kirjoista, ei tehtävä ollut ollenkaan niin vaikea.

”Muistatko sinä sitten paljonkin kouluaineista?” Scorpius ihmettelee.

Kohautan olkiani. ”Jonkin verran. Asiat alkoivat palailla mieleeni, kun lueskelin”, joudun vähättelemään. Oikeasti tein kauheasti töitä kesän aikana, mutta en voi myöntää sitä tässä. Äkkään Jamesin Rohkelikkojen pöydästä. Hän heilauttaa kättään hieman ja minä hymyilen hänelle, mutten lähde tervehtimään. James tulkoon itse tänne, jos tahtoo.

Hailey ojentaa minulle lukujärjestykseni, joka ei näytä ollenkaan niin täydeltä kuin lukiossa lukujärjestykseni. Toisaalta täällä kai vaaditaan enemmän itsenäistä opiskelua. Minulla on joka päivä professori Bayn tunti paitsi torstaisin.

Lähdemme Scorpiuksen ja Bettyn kanssa liemitunnille. Minun vatsassani kiertää. En tiedä miten suhtautuisin professori Bayhyn. Jasperiin. En voi vain kysyä oliko meillä suhde. En edes tiedä haluanko mitään tapahtuvan meidän välillämme. Kosketan sydänkorua kaulallani, jonka olin hetken mielijohteesta laittanut ylleni. Ehkä se kertoisi minulle jotain, jos miehen katse kiinnittyisi siihen.

Istumme etupulpettiin. Kun professori Bay aloittaa opetuksen, hänen katseensa ei harhaile minuun mitenkään omituisesti, mutta ei hän minua välttelekään. Tunnen oloni kuin keneksi tahansa häneen hivenen ihastuneeksi opiskelijaksi. Kun vilkaisen ympäri luokkaa, huomaan ainakin viereisessä pulpetissa istuvan tytön jääneen tuijottamaan häntä uneksivasti kyynärpäähänsä nojaten.

Meidän täytyy tehdä eräs laaja tutkimus jostakin S.U.P.E.R-tason liemestä sinä vuonna. Se huolettaa minua tietysti, mutta kun selailen aihelistaa ja kesällä tekemiäni muistiinpanojani, voisi tilanne kai olla paljon huonompikin. Useimmat liemien nimistä sanovat minulle jotain, joten se on kai jo jonkinlainen alku.

Kun professori Bay astuu pulpettini luokse, minä jännityn ja suoristan ryhtiäni refleksinomaisesti. Mies hymyilee minulle ja vilkaisee myös Bettyä. ”Evelyn ja Betty, voin kai jo kertoa, että alkemiassa meillä on samantyyppinen työ tänä lukuvuonna. Suosittelen teitä valitsemaan aiheen, joka tukee alkemian työtänne.”

”Olisiko teillä antaa jotain esimerkkejä, professori”, kysyn ja vilkaisen taas oppikirjassa olevaa listaa, josta meidän kuuluisi valita aiheemme.

Professori Bay kiertää viereeni ja laskee kätensä kirjalleni. ”Suosittelen tuosta listasta”, hän sanoo ja osoittaa loppupään metalliseokset alaotsikon alla olevaa listaa. Kun tunnen hänen tuoksunsa jälleen ympärilläni, keskittymisestä tulee hankalaa. ”Ne ovat tietysti hivenen työläimpiä keittää, mutta tietonne alkemiasta auttavat teitä huomattavasti”, hän sanoo ja katsahtaa sitten minua. Hänen katseensa putoaa koruun kaulallani ja minun sydämeni jättää lyönnin väliin. Hän vetää nopeasti kätensä pois kirjaltani ja kävelee takaisin luokan eteen. Vilkaisen varovasti vieressäni olevaa Bettyä, joka kohottaa hieman kulmaansa varoittavasti.

Tilanne taitaa olla nyt melko selvä. Minun täytynee puhua herra J:n kanssa tunnin jälkeen.
« Viimeksi muokattu: 27.01.2020 19:08:57 kirjoittanut Crysted »

Never underestimate the power of fanfiction

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 629
  • ent. nominal
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 19. luku 20.1
« Vastaus #49 : 20.01.2020 13:52:20 »
Oli pakko vähän laiminlyödä opiskeluja ja tulla lukemaan uusi luku! Olipas tämä ihanaa luettavaa, vähän selvisi uutta ja oli ihanaa päästä Tylypahkaan! :)
Never regret something that once made you smile.

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 722
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 19. luku 20.1
« Vastaus #50 : 20.01.2020 16:32:47 »
Olen ollut ihan superlaiska kommentoimaan ensimmäisten lukujen jälkeen, mutta olen siitä huolimatta seuraillut innolla ja lukenut jokaisen uuden luvun kun niitä ilmestyy. Evelyn/Sannin edesottamuksia on ollut mukava seurata.Tykkään kun alkaa selvitä mitä kaikkea Evelyn onkaan tehnyt ja kuinka Sanni on hieman pulassa Evelynin kanssa. Tykkään siitä, että nyt yritetään kuitenkin olla Evelyn. Tässä luvussa oli ihana, että Sanni huomautti Tylypahkan olevan rauhallinen ilman Harry Potteria:D En malta odottaa miten tässä vielä käy!

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 899
    • H.E.R. – Things In Focus
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 19. luku 20.1
« Vastaus #51 : 21.01.2020 00:30:27 »
Oi voi, en oikein tykkää tästä ilkeästä Evelynistä! Ymmärrän syyt siihen, että tämä kokeilee erilaista lähestymistapaa, koska se ehkä helpottaa hetkellisesti sietämään kaikkea uutta, mutta tuntuu jo nyt siltä kuin moni asia tulee kääntymään häntä vastaan – Pottereista ilkeästi puhuminen, muistinmenetyksestä valehteleminen muille tytöille, Teddystä puhuminen ja ylipäätänsä muiden pyörittäminen sormen ympärille... Vähän pelottaa jo, millainen soppa tästä syntyy!

Toisaalta taas on hyvä, niin kuin Fiorellakin tuolla kommentoi, että Evelyn saa vihdoin selvitettyä asioita ja saa tietää yhä enemmän taustastaan. Tässä on tosin edelleen niin paljon selvitettävää, että mietin, miten tuo Ginan tapaus tulee selviämään – vai selviääkö. Ilahdutti kuitenkin kuulla, että Evelynillä on jossain vaiheessa ollut puuskupuh kaverina, vaikka tiedä sitten kuinka hyvä kaveri, jos he joutuivat tuollaiseen tilanteeseen. Jotenkin toivon, että kaikki kääntyy hyväksi ja Evelyn paljastuu joksikin toiseksi tai vähintään ihan hyväksi tyypiksi :D Saa nähdä! Viimeisin luku jäi jännittävään kohtaan, odotan uteliaana seuraavaa keskustelua herra J:n kanssa ;)
lemon trees don't make a sound
'til branches bend and fruit falls to the ground

Crysted

  • Queen of sad songs
  • ***
  • Viestejä: 3 404
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 20. luku 21.1
« Vastaus #52 : 21.01.2020 11:29:25 »
nomps: En kai houkuttele sua pahoille teille kun opiskelut laiminlöit :D Kiitos kommentistasi!
Lyra: Kiva tietää että seurailet yhä. Sanni on tosiaan hieman pulassa Evelynin kanssa, mutta katsotaan pystyykö hän pitämään esitystä yllä :D Kiitos kommentistasi :)
hiddenben: Pidemmän päälle ei Sannikaan taida tykätä ilkeästä Evelynistä :D Mutta kuka tietää, ehkä Evelyn ei oikeasti olekaan ollut ihan niin kauhea kuin Sannin mielestä ;) Mysteereitä on tosiaan monenlaisia :D Kiitos kommentistasi :D

20.   luku

Olen valmistellut itseäni koko tunnin ajan kohdatakseni professori Bayn, mutta jänistän viime hetkellä ja kiiruhdan ulos luokasta. Betty huomaa hermostuneisuuteni ja nyökkää autiota käytävää kohti.

”Sinä käyttäydyt kuin häkkiin vangittu villieläin”, Betty huomauttaa.

”En tiedä mitä tehdä”, tunnustan puuskahtaen. ”Minä… äh!” valitan ja painan käteni kasvoilleni.

”Minä tiedän, että sinä rakastat häntä oikeasti, mutta hän on opettaja, eikä se ole oikein. Kumpaakaan teitä kohtaan”, Betty selittää.

Lasken käteni ja katson Bettyä, joka näyttää vakavalta. Rakastaa… kykeneekö Evelyn siihen oikeasti?

”Minä tunnen sen meidän välillä”, huomautan. ”En… en tiedä...”

”Sinun täytyy ryhdistäytyä ja käyttäytyä kuin kuka tahansa opiskelija. Myös alkemiassa. Okei?”

Nyökkään. ”Olet oikeassa”, sanon ja hengitän syvään. ”Mutta… mitä jos hän haluaa…” ajatukseni karkaavat hänen tuoksuunsa, jossa oli jotain tuttua ja turvallista. Hänen kätensä lähes polttavan kihelmöivään kosketukseen kädelläni. Kehoni muistaa hänet.

Betty napsauttaa sormiaan minun edessäni ja herättää minut haavekuvitelmastani. ”Sanot vain ei. Ei hän mikään stalkkeri ole. Hän jättää sinut rauhaan, jos käsket häntä.”

Hengitän syvään ja nyökkään, mutta minusta tuntuu, etten tule saamaan niitä sanoja suustani.

”Keskityt Jamesiin. Eikö hänestä riitä virikettä?”

”Mh”, äännähdän ja pyörittelen hiustenlatvaani. ”Minä oikeasti luulin hetken aikaa, että tykkään hänestä. Nyt en ole enää niin varma.”

”Etsit sitten jonkun muun. Olet sentään Evelyn Glassthorn.”

Hätkähdän sitä, että olen hetkeksi aikaa laskenut Evelynin maskin kasvoiltani. Annan sen palata kasvoilleni ja hymyilen.

”Olet oikeassa Betty. Olet aivan oikeassa.”

Betty näyttää lähes yllättyneeltä siitä, että annan periksi niin helposti. En kuitenkaan tajua väitellä vastaan sen enempää, vaan lähdemme kävelemään lounaalle. Törmäämme matkalla Jamesiin ja hänen ystäviinsä.

”Hei”, James tervehtii melko neutraalisti. Silmissä ei näy minkäänlaista paloa. ”Et tullut tervehtimään aamiaisella.”

Kohautan olkiani. Hänen äänensävynsä ärsyttää minua. James sai sen kuulostamaan siltä niin kuin olisin ollut sen hänelle velkaa. ”Et tullut sinäkään”, totean.

James hämmentyy. ”No… niinpä kai.”

James on selvästi tottunut siihen, että minä ripustaudun häneen. Nyt on Jamesin vuoro jahdata minua hetken.

”No, minä tästä menenkin”, totean ja jatkan matkaani.

”Hä? Etkö anna edes suukkoa?” James ihmettelee.

Vilkaisen poikaa olkani yli. ”Sinun täytyy ansaita se.”

James kiiruhtaa perääni ja näyttää täysin unohtaneen ystävänsä. Noinko helppoa se tosiaan oli? ”Olenko jo maininnut miten kauniilta näytät tänään?” hän kysyy.

Vilkaisen hänen kulmani alta, enkä edes suo hänelle kokonaista katsetta. ”Voi Potter. Liikut heikoilla jäillä, jos tuo on paras liikkeesi.”

Samassa James tarttuu minua vyötäisiin ja pyöräyttää minut vasten seinää. ”Tässä sinulle liikettä”, poika toteaa virnistäen ja suutelee minua yhtä ahnaasti kuin minä häntä junassa. Kehoni sulaa kosketukselle, mutta ajatukseni harhailevat liemiluokkaan ja siihen, miltä mahtaisi tuntua, jos professori Bay suutelisi minua näin.

”James”, sanon moittivasti, kun työnnän häntä hieman taemmas. ”Minulla on maine ylläpidettävänä.”

”Sinun maineesi vain kohoaa, kun liikun käsipuolessasi”, James kuiskaa korvaani.

Hymähdän ja työnnän hänet kauemmas, jotta pääsen jatkamaan matkaani suureen saliin. ”Se jää nähtäväksi”, sanon hänelle olkani yli ja jätän hänet tuijottamaan hämmentyneenä perääni.

Betty vilkaisee minua kysyvästi. Kohautan olkiani. Evelynin elämässä on kieltämättä jotain hauskaakin joskus.

Ruuan jälkeen minulla on loitsuja, mikä huolestuttaa minua hieman, sillä olen tehnyt tasan yhden loitsun käytännössä ja sekin oli himmeä valoloitsu. Olen kyllä päntännyt teoriaa ja harjoitella liikkeitä risulla, mutta käytännöstä olen epävarma.

Kaiken lisäksi harjoittelemme loitsuja sanattomasti. Aloitamme yksinkertaisimmista, jotka sujuvat minulta ääneen lausuttuna jotenkuten, mutta heti kun yritän vain ajatella loitsun toimimaan, en saa höyhentä liikutettua minnekään. Onneksi en ole ainoa, jolla on ongelmia sen kanssa, vaan tunnin lopuksi tunnelma on aika latistunut.

”Älkää huoliko, se muuttuu vielä helpommaksi”, yhä loitsuprofessorin virkaa pitävä Lipetit huomauttaa.

”Minun täytyy käydä kirjastossa”, totean tunnin jälkeen Bettylle, Sharonille ja Elizalle, jotka ovat loitsutunnilla kanssani.

”Miksi?” Eliza kysyy.

”Tiedon hinta”, totean ympäripyöreästi enkä vastaa sen enempää. Haluan opetella lukitilistä voidakseni pitää paremmin yllä esitystä siitä, että muistan. Pyörin kirjastossa varmasti tunnin verran sillä välin, kun toiset tekevät läksyjä, mutten löydä mitään. Luultavasti joudun pyytämään pääsyä kiellettyjen kirjojen osastolle. Äh, olisipa velhoillakin internet! Se tekisi asioista niin paljon helpompaa. Yllättävästi en kaipaa kauheasti sosiaalista mediaa, mutta internetin haluaisin kyllä puolelleni.

Muut valmistuvat jo muista läksyistään ja annan heille luvan lähteä harjoittelemaan loitsuja, koska heidän puheensa häiritsee keskittymistä. Vasta kymmenisen minuutin jälkeen tajuan, ettei minulla ole nyt opasta, joten tulen luultavasti eksymään. Mahtavaa. Jatkan kuitenkin läksyt loppuun ja vasta sitten pysähdyn kirjaston oville miettimään minne minun olisi mentävä.

Yllättäen joku tönäisee minua niin, että kaadun maahan. Kyseessä on joukko korpinkynsiä, jotka katsovat minua kuin roskaa. ”Sabotööri”, yksi tokaisee.

Normaalisti pysyisin hiljaa ja luikkisin pakoon, mutta olen jäänyt Evelyn -vaihteelle, joten noustessani pystyyn kivahdan: ”Mitä sinä sanoit?”

Tyttö katselee minua pelästymättä. ”Sanoin, että olet sabotööri. Ellei tarkoituksesi sitten ollutkin suoraan tappaa Gina. En yllättyisi siitäkään, ottaen huomioon, että olet murhaajan tytär.”

Tuhahdan ja kaivan taikasauvan taskustani. ”Sanopa vielä kerran.”

”Mitä? Aiotko viskata minut alas portaita niin kuin viskasit Ginan rotkoon? Anna tulla”, tyttö yllyttää. ”Sittenhän sinut viimein potkitaan pois ja heitetään vankilaan murhaajaisäsi kanssa. Ehkä hän tekee maailmalle palveluksen ja tekee viimein sen, minkä aloitti.”

Minut valtaa jokin valtava vihanpuuska, joka ravisuttaa kehoani kuin liikkuva energia. Käytävän ja kirjaston aulan kynttilät sammuvat kertaheitolla. Tunnen oloni jotenkin sumuiseksi… aivan kuin ajatukset tuntuisivat kaukaisilta… taikasauva kolahtaa lattialle… kuin en olisi enää kehossani... Ei! En halua takaisin maailmaan, jossa ei ole taikuutta! Joku kiljuu… olenko se minä? Järkyttävä päänsärky halkoo päätäni. Leijun sumussa, en tunne kehoani, en näe mitään!

Valot räpsähtävät päälle ja näen, kuinka painan käsiäni kiinni päähäni pitääkseni itseni kasassa. Tunnen jälleen kehoni – makaan maassa. Päänsärky hälvenee hiljalleen.

”Hei, hei, olet kunnossa”, joku rauhoittaa minua. Professori Bay on kumartunut ylleni ja vetää käteni pois kasvoiltani. Hän koskettaa otsaani, johon on varmasti painautunut kynnenjälkiäni. ”Sattuuko sinuun?”

Nielaisen. ”Päähän… päähän vain… se hiljenee”, selitän ja vilkuilen ympärilleni. Minua kiusanneet korpinkynnet ovat painautuneet vasten seinää ja katsovat minua säikähtäneenä. Professori auttaa minut pystyyn.

”Mitä täällä tapahtui? Teittekö te jotain?” hän tivaa korpinkynsiltä, jotka pudistavat päätään.

”Hän vain alkoi täristä vihasta ja kaatui sitten lattialle. Hän alkoi valittamaan jollain siansaksalla”, yksi heistä selittää.

Tunnen oloni heikoksi ja kylmänhikiseksi. Tunnen horjahtavani professoria vasten. ”Viedään sinut sairaalasiipeen”, mies sanoo ja lähtee minua tukien johdattamaan minut jonnekin.

Jollain siansaksalla. Olinkohan huutanut suomeksi. Ajattelen yhä suomeksi, mutta en ole sanonut ääneen yhtäkään suomenkielistä sanaa kuukausiin.

”Vittusaatanaperkele”, mutisen suomeksi ihan vain hetken mielijohteesta, sillä välin kun professori Bay pyytää aavetta hakemaan sairaalasiipeen jonkun professorin, jonka nimi ei jää päähäni.

”Mitä sanoit?” professori kysyy.

Pudistan päätäni. Päänsärky tuntuu yhä omituisena haamusärkynä kuin kaikuna. Valot sattuvat silmiin, joten suljen ne. Oksettaa. Olossa on paljon samaa kuin siinä, kun heräsin ensi kertaa tästä maailmasta.

En halua takaisin. En halua.

Never underestimate the power of fanfiction

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 629
  • ent. nominal
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 20. luku 21.1
« Vastaus #53 : 21.01.2020 14:32:55 »
Uijuijui menipäs jännäksi! Hetken jo pelkäsin että tämä loppuu tähän, mutta onneksi ei. Ja kyllä houkuttelet minua pahoille teille :( Mutta saat sen ehdottomasti anteeksi! ;D
Never regret something that once made you smile.

Crysted

  • Queen of sad songs
  • ***
  • Viestejä: 3 404
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 21. luku 22.1
« Vastaus #54 : 22.01.2020 18:38:28 »
nomps: Jännää tosiaan :D Heh, ei sentään vielä lopu, kun tulossa on 37 lukua ja ehkä vielä jotain ekstraakin ;) Heh, pahoille teille houkutteleminen on aina kivaa :D Kiitos kommentistasi jälleen, on aina kiva huomata että ihmiset jaksaa kommentoida näinkin tiheästä julkaisutahdista huolimatta :D

21.   luku

Matami Higgs tutkii minut perin pohjin, muttei löydä fyysisestä tilastani mitään huolenaihetta. Paikalle saapuu useampikin professori ja rehtori, joille joudun selittämään mitä tapahtui. Päätän pysyä niin lähellä totuutta kuin voin kuvaillessani oireitani.

”Voi olla aikaisemman kirouksen sivuvaikutus. Vahvat tunnereaktiot saattavat laukaista sellaisia”, sama naisprofessori, jonka tapasin junassa, epäilee. ”Onko vastaavaa tapahtunut aikaisemmin?”

Pudistan päätäni. En minä ole tässä kesän aikana suuttunut niin kovasti, että moinen olisi käynyt uudestaan. Pelännyt kyllä olen – kuten professoreille kerron, tosin jättäen baarissa koetun hyökkäyksen tiedot minimaalisiksi – mutta silloin en kokenut mitään vastaavaa.

Professorit vaihtavat muutamia ajatuksia, jotka muuttuvat pian muminaksi ja vilkuiluiksi minua kohtaan. Pian professorit lähtevät ja paikalle jäävät vain rehtori, professori Bay ja matami Higgs.

”Neiti Glassthornin potilaskertomuksesta voisi olla hyötyä”, McGarmiwa tuumii. ”Olga, lähettäisitkö Pyhään Mungoon pyynnön?

”Tietenkin. Tarvitsen tosin allekirjoituksenne, rehtori.”

McGarmiwa kirjoittaa nimeensä hänen eteensä ilmestyneeseen pergamenttiin ja ojentaa sen matamille, joka alkaa täyttämään muita tietoja.

”Professori Bay vahtisitko häntä, kun käyn pöllölässä, tiedättehän, ihan varmuuden vuoksi?” matami kysyy.

”Totta kai”, professori myöntyy.

Muut lähtevät ja me jäämme kahden. Sormeilen peittoa vilkuillen professori Baytä, joka tutkailee minua. ”Oletko varmasti kunnossa?”

Nyökkään ja hymyilen hieman. Katselemme toisiamme, enkä tiedä ollenkaan mitä siinä lopulta tapahtuu, mutta katseet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. En voi mitään sille, että kosketan sydänkoruani.

Professori hätkähtää katsekontaktia hereille ennen minua. ”Äh, kuule, Olga on turhan varovainen, pärjäät varmaan hetken aikaa yksinkin”, hän sanoo ja kääntyy lähteäkseen.

”En ehkä muista, mutta tunnen kyllä, Jasper”, huomautan.

Mies jähmettyy, mutta kääntyy sitten vilkaisemaan minua ja hieroo pientä sänkeään, jota hänellä ei vielä eilen ollut. ”Hitto, Evelyn. Tietenkään en pääse tästä näin helposti”, hän sanoo ja naurahtaa hieman, mutta ei mitenkään ivallisesti. Pian hän kuitenkin vakavoituu ja näyttää syylliseltä. ”Anteeksi, etten… etten ollut paikalla, kun tarvitsit minua. Milloinkaan niistä kerroista.”

”En voi syyttää sinua. Olen oppinut, että olen aika ärsyttävä”, virnistän. Jasper naurahtaa ja istahtaa hetken epäröityään sänkyni laidalle, muttei katso minua.

”Minä kävin kyllä katsomassa sinua, kun olit tajuton. Mutta he merkitsevät vierailijat kirjoihin, enkä halunnut sen näyttävän epäilyttävältä.”

”No eipä siitä minulle ollut mitään seuraa muutenkaan, kun olin tajuton”, huomautan.

Jasper nyökkää ja katselee käsiään. ”Et… et muista mitään?”

”Meistä? En.”

Jasper näyttää hieman hankalalta ja hieroo käsiään toisiaan vasten. ”Ei sen… ollut tarkoitus tapahtua… mutta… en tiedä”, hän empii ja naurahtaa. Sitten hän vilkaisee minua. ”Emme olleet koskaan intiimisti yhdessä. Sinä kyllä halusit… eikä kyse ole siitä, ettenkö minä olisi halunnut, mutta emme voineet – tietystikään. Eihän sen koko jutun olisikaan pitänyt tapahtua. Me lopetimme asiat viime keväänä. Se meni liian pitkälle. Alkoi olla hankalaa esittää, ettei se ollut mitään.” Jasper laskee taas katseensa käsiinsä ja hieroo niitä yhteen hetken aikaa ennen kuin jatkaa: ”Sinä olet onnekas, kun et muista. Et voi kaivata mitään. Se on hyvä.”

”Niin sinä luulisit”, huomautan ja saan hänet katsomaan itseäni. ”Mutta oikeasti on aika helppo kaivata jotain, mitä ei muista kokeneensa.”

Jasper kohottaa hieman kulmaansa niin kuin ei uskoisi. ”Minä kyllä näin sinut James Potterin kanssa. Aiotko sanoa, ettei se ole miltä se näyttää.”

En ole varma puhuuko Jasper vain siitä halauksesta junassa vai sattuiko tämä myös näkemään muhinoinnin suuren salin edessä, mutta ei kai ole järkeä kieltää mitään.

”En minä tietenkään voinut tuntea mitään, ennen kuin tapasin sinut, Jasper”, selitän. ”James… oli paikalla. Ja hän ymmärsi.”

”En minä sinua syytä, on hyvä, että sinulla on joku”, Jasper kiirehtii sanomaan. ”Minä…” hän aloittaa, mutta näyttää sitten muuttavan mielensä sen suhteen, mitä aikoisi kertoa. ”Kuule, sinun täytyisi tietää, että ystäväsi Betty näki meidät kerran tunnin jälkeen…”

”Tiedän. Hän ei ole kertonut kenellekään”, vakuutan.

Jasper nyökkää ja nousee ylös. ”Tämän vuoden alkemiankurssi on historiallisen pieni… joten on tärkeää, ettemme anna hänelle mitään aihetta epäillä, että välillämme olisi jotain, ymmärräthän?”

Nyökkään, vaikka osa minusta onkin hieman pettynyt, ettei meistä kahdesta tulisi mitään.

Matami Higgs palaa takaisin, joten Jasper saa syyn lähteä eikä epäröi jättää sitä käyttämättä. Minut matami pakottaa jäämään yön yli vastusteluistani huolimatta.

Aamulla saan luvan lähteä, mutta matami Higgs viivyttelee niin pitkään, että joudun syömään aamiaisen pikaisesti sairaalasiivessä, ennen kun joudun kiiruhtamaan makuusaliin hakemaan päivän kirjat. Muita ei ole paikalla ja minulla olisi alkemiaa, eikä minulla ole hajuakaan missä sen luokka on. Joudun kysymään apua joltain kummitukselta, joka johdattaa minut mielellään oikeaan luokkaan, vaikka unohtaakin muutaman kerran, etten voi seurata häntä seinien läpi.

Olen jotenkin ihmeessä juuri ajoissa, mutta hetken ajan luulen joutuneeni väärään luokkaan, ennen kuin äkkään Bettyn ja Jasperin, sillä luokka on tyhjä heitä lukuun ottamatta. Ei sillä, että luokka olisi iso muutenkaan. Paikkoja olisi kahdeksalle opiskelijalle ja lopun tilan vievät kaikenlaiset koneet.

Istuudun Bettyn viereen, jonka kasvoilla on tiukka ilme. Minusta tuntuu, että tästä on tulossa hankalaa. Jasper näyttää huomaavan saman, sillä hän hymyilee hieman kireästi.

”Tänä vuonna meitä onkin näin vähän… valitettavasti V.I.P kokeista vain te kaksi suoriuduitte vaadittavalle tasolle.”

”Minä odotan tasapuolista opetusta ja arviointia”, Betty sanoo kärkkäästi, ehkä sen takia, että Jasper on puhunut minulle koko ajan. ”Teidän kahden jutusta huolimatta.”

”Ei meillä… ei meillä ole mitään. Tarkoitan, että tietysti opetus ja arviointi tulee olemaan tasapuolista, kuten aina. Ehdottomasti.” Jasper sekoilee sanoissaan ja vilkuilee minun ja Bettyn välillä, ei kai odottanut, että Betty ottaisi asian noin suorasti puheeksi luokassa. ”Kukaan ei saa minkäänlaisia erityisoikeuksia minkäänlaisista syistä.”

”Mh, niin tietysti”, Betty tokaisee selvästikään uskomatta.

”Se on totta, ei meillä ole mitään”, huomautan.

”Missäköhän sinä mahdoit sitten viettää yösi? Jamesin sängyssäkö? Vai jonkun kolmannen?” Betty kysyy pisteliäästi.

Tuijotan Bettyä pisteliäästi. ”Sairaalasiivessä. Kiitos vain huolenpidosta.”

Betty häkeltyy ja painaa katseensa pulpettiin. Jasper vetää henkeä ja aloittaa nopeasti opetuksen. Hän kertoo meille tutkimuksesta, joka meidän on tehtävä. Emme saa valita aiheita kovin laajasti, vaan pelkän tutkimuskysymyksen Jasperin valitsemasta aiheesta. Lopun tuntia teemme suunnitelmaa tutkimuslähtökohdasta ja sen toteuttamisesta.

Asia tuntuu ensin hirveän hämmentävältä, kun luen siitä oppikirjasta. Mutta kun alan kääntämään kirjan sivuun taikamerkkejä jästikaavoihin, siitä tulee paljon järkevämmän oloista. Hymähdän itsekseni, kun hommahan vastaa hieman käsitystäni numerologiasta.

Tutkimusaihe käsittelee puolimetallien käyttöä alkemiassa. Alan heti kirjaamaan ylös tietämiäni ionisoitumisenergioita ja elektronegatiivisuutta ja pyörittelemään mistä näkökulmasta puolimetalleja olisi kiinnostavinta lähestyä. Minua kiinnostavat varsinkin Pii ja Boori ja niiden muuttuminen eri käyttötarkoituksiin. Selailen hieman kirjaa, mutta eniten kirjaan ylös muistiani jästikemiasta ja fysiikasta.

En edes huomaa Jasperin kurkkineen olkani yli mitä kirjoitan, kunnes hän puhuu takanani ja saa minut säpsähtämään. ”Mitä kaavoja sinä käytät?” hän ihmettelee ja kumartuu lähemmäs. ”Puolimetallien ionisoitumisenergiaa ja elektronegatiivisuutta? Vain jästit tutkivat niitä.”

”Minä... törmäsin pariin kirjaan kesällä. Ajattelin… että ehkä siitä voisi olla apua alkemiassa”, selitän ja yritän peitellä huomaamattomasti muistiinpanojani – varsinkin kun sekaan on livahtanut muutama suomenkielinen sana – mutta Jasper vetää vihkoani nähtäväkseen.

”Hmm, no onhan se toki samantyyppistä, vaikka käytämmekin eri termejä”, Jasper myöntää katse vihossa. ”Mikä on tutkimuslähtökohtasi?”

”Ai, öh, en vielä tiedä, suunnittelen vain”, sanon ja lasken tahallani oppikirjan vihkoni päälle. ”Ehkä Pii tai Boori.”

”Pii tai Boori?” Jasper makustelee. ”Kiinnostavaa. Boorin kanssa täytyisi keskittyä-”

”Sen eri isotooppeihin tai booriyhdistelmiin, joiden muodostaminen vaatisivat korkean lämpötilan. Niin, se ei käytännön tutkimuslähtökohdasta vaikuta kovin mukavalta hommalta”, ajattelen ääneen sivellessäni sulkakynäni päällä leukaani. ”Taidan valita Piin. Voisin keskittyä piin jalostamiseen silikaattimineraaliksi.”

Jasper on selvästi vaikuttunut. ”Mihin silikaattimineraaliin haluaisit tähdätä?”

Alan pohtimaan vaihtoehtoja. Useat puolijalokivet sisältävät piitä, kuten lempikiveni Jade. Siinä on kyllä niin paljon kaikkea muutakin, että ehkä minun pitäisi tähdätä johonkin helpompaan, jossa on suurempi piipitoisuus. Kirjassa mainittiin kvartsit, mutta ne ovat aika helppoja, niiden teko jästivälineilläkään ei ole ihan kauhean vaikeaa, vaikken sellaista kylmiltäni osaisikaan tehdä.

”Opaaliin”, päätän.

Jasperin kulmat kohoavat. ”Sitä ei mainita kirjassa, mutta se on toki silikaattimineraali… se vain on hyvin epävakaa ja sen takia hankala valmistaa.”
Kohautan olkiani.

”Kuule, edes minulla itselläni ei ole kokemusta opaalin tekemisestä, en takaa, että onnistuisit siinä.”

”No, jos opaalistani tuleekin kristobaliittia tai tridymiittiä, kai minä voin tutkia niitäkin.”

Jasper avaa suunsa yllättyneenä, mutta sulkee sen sitten ja hymyilee minulle tavalla, jolla hän ei varmaankaan hymyilisi ihan jokaiselle oppilaalle. ”No, jos todella haluat… kukapa minä olen astumaan inspiroituneen alkemistin tielle.”

En voi estää kasvoilleni muodostuvaa hymyä, joten painan katseeni muistiinpanoihini. Jasperilla kestää hetken aikaa, ennen kuin hän tajuaa siirtyä katsomaan mitä Betty on saanut aikaan.

Never underestimate the power of fanfiction

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 629
  • ent. nominal
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 21. luku 22.1
« Vastaus #55 : 22.01.2020 22:19:11 »
Minä jo päivemmällä kaipailin uutta lukua, olipas kivaa että ehdit tänäänkin julkaista! :) Kemia-alkemiajuttu on ihan mahtava oivallus, ja kaikki tieteellinen osuus meni minulta vähintään viisi metriä yli hilseen mutta oli sitäkin mukavampi lukea! ;D
Never regret something that once made you smile.

Crysted

  • Queen of sad songs
  • ***
  • Viestejä: 3 404
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 22. luku 23.1
« Vastaus #56 : 23.01.2020 13:57:39 »
nomps: Heh, jouduinkin tekemään hieman taustatutkimusta jotta sain tuon kemia/alkemian kuulostamaan järkevältä :D Mutta hyvä jos sitä oli kuitenkin mukava lukea :D Kiitos kommentistasi!

22.   luku

Koulu tuntuu alkavan rysäyksellä sen jälkeen. Kiroan hankalaa alkemiantyötäni heti seuraavalla viikolla, kun joudun tekemään kaksin verroin enemmän tutkimustyötä kuin Betty, koska joudun etsimään tietoa siitä, miten hitossa saan muutettua piin opaaliksi. Viidennen alkemiatunnin jälkeen kirjoitan vihkooni tekemääni tutkimispäiväkirjaan sille päivälle pelkästään: Starting to regret this. Why am I like this? Jasper naurahtaa, kun huomaa tekstini ja pakottaa minut kirjoittamaan muutkin tunnilla tehdyt asiat muistiin.

Sen kirjaston edessä koetun tapahtuman jälkeen alan nähdä enemmän omituisia unia, jotka tuntuvat kuin muistoilta. Oikeastaan ne ovat enemmänkin välähdyksiä. Huoneita, joita en ole ennen nähnyt. Sumeita kasvoja. Yksittäisiä sanoja. Evelyn. Evelyn. Evelyn eri äänien sanomana. Tunneilla alan huomata onnekseni, että muistan asioita, joita en muista opiskelleeni viime kesänä. Samalla entinen elämäni Suomessa alkaa tuntua hataralta. Säikähdän, kun en enää muista äitini nimeä. Yritän kuitenkin keskittyä nykyisyyteen, sillä en halua takaisin. Menneisyys alkaa jo tuntua vieraalta ja ehkä on parempi niin.

Kun Evelynin maskia alkaa olla hankala pitää, kirjoitan Teddylle. En ole kuitenkaan varma siitä, kuinka paljon uskallan valittaa Jamesista, ovathan Teddy ja James lähes veljekset. Päätän siis olla mainitsematta mitään Jamesista, vaikka hän kysyykin yhdessä kirjeessään, miten meillä sujuu. Teddyn työvuorot ovat muuttuneet tasaisemmiksi ja hän on muuttanut taas omaan kämppäänsä. Ei siihen homeiseen, vaan yhteen toiseen jästiasuntoon, joka on hieman parempikuntoinen. Hän tosin valittaa sitä, miten vuokranmaksu on hoidettava internetin kautta ja miten hän on toivoton siinä asiassa. Minä en tietysti voi kertoa, että osaisin hoitaa homman helposti.

Suhteeni Jamesiin alkaa tuntumaan omituiselta. Kun esitän Evelyniä, meillä kahdella menee mainiosti, nautin itsekin sanailustamme ja sitä seuraavista intohimoisista suudelmista. Mutta kun yritän olla vähän herkempi, enemmän itseni, hän tuntuu taas kaukaiselta. Se sattuu.

Me harrastamme viimein seksiä ja se… no, ei se ikävääkään ole. Ei se kuitenkaan ole sellainen unelmien täyttymys, jonkalainen olin luullut sen olevan, vaikka James on järjestänyt meille tarvehuoneesta oikein romanttisen sopen ruusuineen ja takkatulineen. En kadu sitä, mutta en halua tehdä sitä uudestaan. Jamesin pitäminen kädenmitan päässä tulee vain hankalammaksi sen jälkeen, koska James ei näytä ymmärtävän, ettei kokemus ollut minulle ihmeellinen.

Tajuan, että olen yrittänyt muuttua liikaa Evelyniksi, enkä pidä siitä. En halua olla Evelyn. Haluan olla oma itseni. Haluan jonkun pitävän minusta minuna itsenäni. Olen leikitellyt Jamesilla, vaikka meillä ei ole tulevaisuutta. Olen pitänyt hänet lähellä, koska… on mukavaa, että on joku, joka koskettaa, suutelee ja on lähellä.

”James, ei tämä toimi”, purskautan sanat suustani kesken korttipelin. James suostutteli minut viimein takaisin tarvehuoneeseen, jotta voisimme hengata ihan rauhassa, mutta silti huoneessa on sänky – jolla nyt istumme – joka kyllä kertoo aika paljon siitä, mitä James tältä reissulta toivoi. Siitä hätääntyneenä minä kaivoin laukustani kortit ja ehdotin näpäystä.

James katsahtaa minua korttiensa yltä. ”Laitat ne kortit siihen oikein päin, se tarkoittaa luovuttamista.”

Laitan korttini poistopinoon, vaikka ne ovat oikeasti aika hyvät. Jameskin huomaa sen ja kurtistaa kulmiaan.

”En tarkoittanut sitä.”

James on hämillään. ”Mitä sitten tarkoitat?”

”Sinä et pidä minusta. Aina kun yritän olla vähän enemmän itseni sinun seurassasi, muutut etäiseksi. Pidät vain siitä esityksestä, jota annan maailmalle.”

”Ei se ole totta”, James kieltää ja laskee omatkin – surkeat – korttinsa pakkaan. ”Ja- tai siis eihän se ole esitystä, siis kaikki se meidän sanailu?”

Kohautan olkiani. ”Minäkin pidän siitä kyllä, mutta jollain tasolla se on. En ole pelkästään sellainen ja olet kyllä huomannut sen. Et pidä siitä puolesta, joka ei ole pelkkää vitsiä.”

”No…” James aloittaa ja yrittää etsiä tietä asian läpi ilman, että joutuisi myöntämään sen. Viimein hän huokaisee ja tarttuu käsiini. ”Kuule, eikö meillä mene nyt ihan hyvin? Pitääkö kaiken muuttua?”

Naurahdan epäuskoisesti ja vedän käteni vapaaksi noustakseni ylös. ”James, minä en halua tällaista suhdetta, joka on vain pintaa”, ääneni tärisee hieman, ”koska haluan pystyä puhumaan asioista, mistä tahansa asioista, joutumatta miettimään pidätkö sinä minusta hieman vähemmän, jos sanon sen.”

James huokaa surullisesti, mutta ei osaa väittää vastaan.

”Näkyillään”, totean surullisesti ja lähden pois paikalta. Vaikka minä olinkin se, joka Jamesin lopulta jätti, tunnen silti kipua sydämessäni.

Päädyn kuitenkin valittamaan Teddylle suhteestani Jamesiin, koska haluan tietää teinkö virheen. Sydäntäni kaihertava kipu tuntuu omituiselta, koska järkeni on varma, että eroaminen on paras vaihtoehto.

Oloani ei tee paremmaksi se, että Betty sairastuu influenssaan ja joutuu pysymään pitkän aikaa sairaalasiivessä eristettävänä. Ystävistäni Betty on ainoa, jolle uskallan raottaa hieman maskiani.

Eikä se, että alkemian tunnilla olen vain minä, tee tilanteesta ollenkaan helpon, kun yritän parantua sydänsurusta. Tiedän, etten voi tehdä Jasperista laastaria, mutta kun tiedän, että meillä kahdella on ollut menneisyyttä, on vaikeaa olla haaveilematta, etteikö menneestä voisi tulla nykyisyyttä. Huolimatta siitä, miten väärä meidän suhteemme olisi.

”Evelyn?”

Kohotan katseeni Jasperiin, eikä minulla ole hajuakaan mitä hän on sanonut koko tunnin alun aikana.

”Tiedätkö nyt mitä tehdä?”

”Äh… en, anteeksi”, sanon ja hipaisen hiuksiani, jotka ovat kasvaneet nyt yltämään olkapäille. Oikeastaan omaksi yllätyksekseni pidin siitä lyhyestä mitasta, joten voisin taas leikata ne. Olen silloin tällöin trimmannut hieman otsahiuksia, kun ne ovat alkaneet tunkea silmiin.

”Onko jokin vialla?”

”Hm?” äännähdän ja nostan katseeni taas Jasperiin. ”Ei… ei ole.”

Jasper vain kohottaa kulmaansa eikä selvästikään usko.

Sipaisen taas hiuksiani. ”Äh… ei se- ihan tyhmäähän se vain on. Erosin Jamesista. Enkä voi puhua Bettylle asiasta, kun hän on kipeä. Yritän kyllä keskittyä”, sanon ja parannan hieman ryhtiäni.

”Keskittyminen on tässä vaiheessa tärkeää, kun alat ensi tunnilla oikeasti tekemään työtäsi. Ovathan suunnitelmasi valmiit?”

”Ovat ovat”, myönnän ja selaan hieman vihkoani. ”Jos kaikki välineet ovat valmiina, olen valmis aloittamaan.”

”Kuten jo sanoin, tällä tunnilla sinun tulisi tarkistaa se itse”, Jasper sanoo ja viittoo minua seinän suuntaan, jossa on kaikenlaisia koneita. Välineet näyttävät lähes kemianluokalta, vaikka sähkön sijasta ne toimivat loitsuilla. ”Ja harjoitella tarvittavia loitsuja, jotta ne varmasti onnistuvat tosipaikan tullen.”

Ryhdyn siis työhön. Käyn läpi tutkimussuunnitelmaani kohta kohdalta ja matkan varrella harjoittelen tarvittavia loitsuja koeliemeen. Sakeuttamisliemi on ainoa, joka tuottaa hankaluuksia.

”Cindensissima”, toistan kerta toisensa jälkeen vesi-suola seokseeni, mutta se ei muutu miksikään.

”Cindensissima, ei cindensissima”, Jasper neuvoo ja saapuu luokseni. ”Sinun täytyy myös tehdä pieni viilto sauvaliikkeeseen, ei pyörähdys.”

”Cindensissima”, yritän uudestaan ja nyt padassa tapahtuu jotain, mutta ei tarpeeksi.

”Katso, näin”, Jasper sanoo ja näyttää sauvaliikkeen. Yritän toistaa sen, mutten siltikään onnistu kauhean hyvin. Jasper siirtyy taakseni ja tarttuu sauvakäteeni ohjatakseen liikkeen rataa. Sydämeni lyönnit nopeutuvat heti, enkä pysty keskittymään siihen mitä teen. Jasper päästää kädestäni irti ja antaa minun yrittää. Onnistun vielä huonommin kuin äsken, koska en voi keskittyä. Jasperin tuoksu ympäröi minut kuin pehmeä pumpulipilvi ja vie kaikki ajatukset päästäni.

”Äh, en osaa”, mutisen ja lasken sauvani alas.

”Hei, älä luovuta. On tässä vielä aikaa harjoitella”, Jasper lohduttaa.

Yritän vielä kerran, mutten onnistu vieläkään. Vilkaisen Jasperia, joka seisoo yhä takanani. ”Sinä häiritset minua, älä katso”, moitin.

”Ah, anteeksi”, hän sanoo ja siirtyy toiselle puolelle luokkaa tekemään muita juttuja.

Kerään itseni kokoon hengittäessäni syvään hetken aikaa ja yritän sitten. Loitsu onnistuu paremmin. Kun yritän sitä vielä kaksi kertaa, saan sen padassa olevan nesteen muuttumaan puuroksi, joka palaa helposti pohjaan.

”Äh”, mutisen ja yritän laimennusloitsua, mutta en tiedä mitä siinä käy sillä, laimentamisen sijasta pata puskee liemet suoraan ylös. Kiljaisen tuntiessani, kuinka tulikuumaa puuroa osuu paljaalle käsivarrelleni.

Padan ympärille muodostuu nopeasti kupla ja Jasper on luonani tarkkailemassa kättäni. ”Se pitää saada kylmän veden alle, minulla on varmasti täällä jossain…” hän mutisee ja pälyilee ympärilleen. Hän näyttää loitsivan kutsuloitsun, mutta mistään ei lennähdä mitään.

Huomaan, ettei luokassa ole hanaa, enkä osaa loitsia muuta kuin haaleaa vettä.

”Se taitaa olla huoneistossani, tule”, hän sanoo ja johdattaa minut ulos luokasta.

Never underestimate the power of fanfiction

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 629
  • ent. nominal
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 22. luku 23.1
« Vastaus #57 : 23.01.2020 17:05:57 »
Voihan taustatutkimus, ihan mälsää sellainen xD Taas oli kiva osa! Oli erittäin fiksu ratkaisu erota Jamesista. Kuulostipa jotenkin pahaenteiseltä tämän luvun lopetus, hmm!
Never regret something that once made you smile.

Crysted

  • Queen of sad songs
  • ***
  • Viestejä: 3 404
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 23. luku 23.1
« Vastaus #58 : 23.01.2020 20:25:54 »
nomps: Taustatutkimus tosiaan XD Ei kyllä jäänyt mieleen mitään lukion kemiasta :P Jamesista päästiin, mutta mihin (tai keneen) mahtaa päähenkilö suunnata energiansa nyt ;) nyt tulee poikkeuksellisesti toinenkin osa, koska mua on jo pitkään ärsyttänyt tuo että päivämäärä on yhden eroa lukujen määrästä :D

23.   luku

Tyrmiin on täältä melko pitkä matka, mutta yllätyksekseni emme kävelekään kuin seuraavalla käytävälle, ennen kuin Jasper jo työntää avaimen puuoven lukkoon ja johdattaa minut pieneen huoneistoon.

”Etkö asukaan tyrmissä?” ihmettelen, sillä Jasper on luihuisten tuvanjohtaja ja liemimestari. Huoneistossa on jotain tutunoloista. Se on aika täyteen ahdettu, seiniä hädin tuskin näkyy kaikkien niiden hyllyjen takaa, jotka pursuavat erilaisia tavaroita – putelleja, kirjoja, koriste-esineitä, joista iso osa näyttää itämaisilta…

”En kestä kovin hyvin paikkoja, joissa ei ole ikkunoita”, hän mainitsee kuin ohimennen, mutta vaistoan, että asialle on syy. ”Istu vain… jos löydät tilaa”, hän mutisee kuin itsekseen.

Siirrän hieman ruskealla sohvalla olevaa pergamenttipinoa ja istun alas. Jasper palaa pian takaisin mukanaan valkoinen purkki, josta hän levittää geeliä käsivarrelleni. Se kirvelee aluksi, mutta alkaa nopeasti viilentämään.

”Osuiko muualle?”

Pudistan päätäni, joten Jasper laittaa purkin kiinni ja pyyhkii sormensa nenäliinaan.

”Olen ollut täällä ennenkin”, totean pälyillen ympärilleni. Tila on kaksio, jonka makuuhuone on erotettu ohuilla verhoilla. Jotenkin mieleeni nousee vahva mielikuva siitä, kuinka makuuhuoneessa olevista avonaisista ikkunoista sisälle tuleva tuulenvire heiluttaisi valkeita verhoja… se tuntuu muistolta, vaikken ymmärrä miten se on mahdollista.

Jasper vain äännähtää ja nousee nopeasti ylös viedäkseen purkin sinne mistä sen otti, mutta muuttaakin sitten mieltään ja jättää purkin sivupöydälle. Hän jää seisoskelemaan siihen, minuun selin. Kuin epävarmana siitä mitä tehdä. Vilkaisen taas verhoja, jotka kutsuvat minua.

Nousen ylös ja kävelen verhojen luokse. Annan käteni liukua sen liukkaan kankaan läpi ja heilutan niitä hieman niin kuin tuuli tarttuisi niihin. Yhtäkkiä mielessäni makaankin sängyllä ja tuijotan katossa olevaa punaista mosaiikkia…

”Se on marokkolainen symboli, leijonan tassu. Se symboloi vahvuutta. Vietin Marokossa kesän Tylypahkasta valmistumisen jälkeen”, Jasper kuiskaa jostain kaukaa. Tunnen hengityksen kutittavan korvaani. Suudelmien haamujäljet tuntuvat iholla. Yritän kääntää päätäni, jotta näen hänet, mutta muisto on koskettamaani kangastakin ohuempi.

”Meidän pitäisi palata luokkaan”, miehen ääni kuuluu lähempää. ”Evelyn.”

”Evelyn!” vieras naisen ääni huutaa. ”Sinä lupasit! Et voi enää peruuttaa tätä!”

Säpsähdän hereille muistosta, kun joku koskettaa minua. Horjahdan verhojen läpi makuuhuoneeseen ja otan tukea metallisesta sängynpylväästä. Otsallani on kylmää hikeä ja minua pyörryttää. Istun alas sängylle ja vilkaisen kattoon. Punainen mosaiikki.

Käteni tärisevät.

”Mitä tapahtui?” Jasper kysyy ja istuu viereeni.

”En… en… minä näin muiston… meistä kahdesta… ja sitten minusta tuntuu, että… kuulin äitini”, änkytän pelästyneenä. En ymmärrä. Miten mieleeni voivat palautua Evelynin muistot niin kuin ne olisivat tapahtuneet minulle?

”Mitä hän sanoi?” Jasper kysyy jotenkin jähmeästi.

Nielaisen ja toistan hänen sanansa. ”Hän kuulosti vihaiselta”, lisään. Mieleeni palaa tunne, jonka tunsin, kun haistoin äitini aamutakkia – Evelynin äidin aamutakkia. Minulle tuli siitä levoton olo. Sama tunne oli läsnä muistossakin. Ja ehkä jopa pelko.

Minua pelottaa, mutta samalla minulla on tarve tietää lisää. Jos tuttujen asioiden kokeminen palauttaa mieleeni muistoja siitä, miten tämä saattoi tapahtua, täytyy minun tietää totuus. En voi elää tässä sumussa, kun palapeli osaset tanssivat ympärilläni juuri liian kaukana kosketettavaksi. Jos en tartu niihin, pelkään niiden katoavan sumuun. Vilkaisen Jasperia, joka näyttää huolestuneelta. Sydämeni hakkaa lujaa, mutta kierrän käteni hänen kaulansa ympärille ja vedän hänet suudelmaan.

Jasper työntää minut pois nopeasti. ”Evelyn”, hän moittii.

Tunnen, kuinka sumun keskelle avautuu ovi ja olenkin yhtäkkiä savunhajuisessa alkemianluokassa, jossa Jasper työntää minut kauemmas.

”Evelyn, emme me voi”, Jasper ärähtää tuskastuneena ja kiertää työpöytänsä taakse. ”Tässä on minun työpaikkani vaarassa.”

”Sinä et siis rakastakaan minua? Se oli vain valetta?”

”Kyse ei ole siitä… minä… tämä on mennyt liian pitkälle, jos Betty kertoo-”

”Ei hän kerro. Lupaan sen”, sanon ja yritän tarttua Jasperin käteen, mutta tämä ravistaa sen pois.

”Tämä oli herätys, jota me tarvitsimme. Tämä loppuu nyt. Lopullisesti.”


”Sinun pitää mennä.”

Räpäytän silmiäni ja näen seisomaan nousseen Jasperin, jonka kasvot ovat kiveä. Oloni tuntuu vielä hikisemmältä ja kylmemmältä. Kellahdan sängyllä selälleni ja katselen mosaiikkia, joka ei näytä leijonan oikeastaan tassulta. ”Leijonan tassu”, mutisen. ”Minä alan muistamaan asioita.”

”Ehkä on parempi, ettet muista. Koska tämä meidän juttumme ei voi tapahtua.” Jasper kuulostaa lähes säikähtäneeltä.

Kosketan nihkeää otsaani ja nousen pystyyn. ”Kuule, minulla on paljon tärkeämpiäkin asioita muistettavani. Mikä tahansa, joka voi auttaa minua muistamaan mitä oikeasti tapahtui kesällä… Tarina ei ole yhtä yksinkertainen kuin muut uskovat. Jotain on vialla ja luulen, että äidilläni oli enemmän tekemistä sen kanssa kuin muut antavat ilmi. Minun täytyy yrittää muistaa.”

”Et voi yrittää minun kanssani”, Jasper huomauttaa tiukasti.

”Selvä”, sanon tiukasti ja alan kävellä eteistä kohti. Tiedän tasan tarkkaan, mitä minun on tehtävä. ”Sitten on aika, että menen tapaamaan isääni.”

”Se on huono idea”, Jasper toppuuttelee minua ja seuraa minua.

”Ei, se on varsin hyvä idea. Mitä hän muka voi minulle tehdä?” huomautan ja katson häntä tiukasti. ”Miten pääsen Azkabaniin?”

Jasper ei suostu vastaamaan.

”Selvä”, ärähdän ja marssin ovelle. ”Selvitän sitten ilman sinun apuasi.”

Ehdin jo avata oven, kun se paiskautuukin kiinni. ”Oletko varma, että muistaminen todella on etujesi mukaista?” Jasper kysyy jotenkin syyttävästi.

Käännyn ympäri ja katson häntä tiukasti. Jasper pitää taikasauvaa loitsuvalmiudessa. ”On. Päässäni on meneillään kauhea sotku. Olen jo jonkin aikaa nähnyt unia, joissa näen väläyksiä asioista, joita en muista. Tämä ei katoa noin vain. Ainut keino lopettaa tämä on muistaa kaikki.”

Jasper ei näytä vakuuttuneelta, vaan jotenkin synkältä. ”Ehkä sinun pitäisi puhua parantajalle ensin.”

”Minä menen Azkabaniin ja puhun isälleni”, totean ja yritän taas lähteä, mutta nyt ovi ei avaudu ollenkaan. Vilkaisen häntä vihaisesti. ”Päästä minut lähtemään.”

Jasper ei tee elettäkään. Hänen kasvoillaan on entistä tummempi ilme. Iholleni muodostuu kylmänväristys.

Nielaisen. ”Mitä sinä et halua minun muistavan?” kuiskaan.

Samassa Jasper osoittaa minua taikasauvalla. ”Anteeksi. Mutta sinun ei kuulu muistaa.”

”Jasper, älä”, ehdin kiljaista ennen kuin maailma muuttuu mustaksi.

Never underestimate the power of fanfiction

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 629
  • ent. nominal
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 23. luku 23.1
« Vastaus #59 : 23.01.2020 20:40:15 »
Haha hyvä syy julkaista luku! Mutta hui!! Onpas jännääääää...!
Never regret something that once made you smile.