Kirjoittaja Aihe: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 37/37  (Luettu 12195 kertaa)

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 10. luku 11.1
« Vastaus #20 : 11.01.2020 05:51:28 »
Naela: Jee kiva tietää että olet seuraillut :) Jep, mäkin olisin varmaan aika paniikissa oikeesti jos joutuisin Pottermaailmaan, tosin ei sillä etteikö se olisi unelma :D Hehe, Sanni/Evelynillä on jo ennestään sen verran ongelmia että ei taida tarvita koulustapotkaisemisongelmia laittoman taikomisen takia :D Hauskaa että teorisoit mahdollisuuksia mielessäsi, kuka tietää, ehkä osutkin oikeaan :D Kiitos kommentistasi :)
Fiorella: Mukavaa että Evelynin kotikuvaus kosketti ja ihanaa että pystyn yllättämään lukijan :) Tässä taas sitä jatkoa koska olen malttamaton enkä saa unta :D Kiitos kommentistasi!

10.   luku

”Sinullahan kestikin kauan”, Scorpius ihmettelee saapuessani Malfoylle.

”Törmäsin Sharoniin”, kerron viileästi ja kävelen eteiseen saapuneen Scorpiuksen ohi yläkertaan, jotta voisin alkaa kerätä tavaroitani kasaan.

”Ai. Mitä hänelle kuuluu?”

”Hyvää. Mutta hän kertoi jotain mielenkiintoista”, tokaisen vilkaisematta Scorpiusta, joka seuraa minua yläkertaan.

”Ai. Mitä?” nyt poika kuulostaa hieman huolestuneelta.

Saavun Scorpiuksen huoneeseen ja pysähdyn kohdatakseni hänen katseensa.

”Hän sanoi, että et ole koskaan ollut poikaystäväni. Voit kai kuvitella, että hämmennyin hieman, koska sinä olit kertonut toista”, tokaisen ja alan heittämään tavaroitani matka-arkkuun. Onneksi en tuntenut oloani tarpeeksi kotoisaksi jättääkseni tavaroitani lojumaan sinne tänne, vaan tavarani ovat aika pienellä säteellä.

”No en minä teknisesti sanonut, ettemme me olleet yhdessä, sanoin vain, että… etten halua painostaa sinua mihinkään”, Scorpius takeltelee.

”Oikeasti?” kivahdan. ”Sinä tasan tarkkaan tiesit minkä vaikutelman minä siitä sain.” Marssin pojan ohitse kylpyhuoneeseen ja heitän kaikki siellä olevat tavarani meikkipussiini.

Scorpius on laskenut katseensa maahan, mutta näen hänen silmiensä kimaltavan.

Huokaisen ja heitän meikkipussini matka-arkkuun. ”Kuule… en minä vihaa sinua. Olen vain aika pettynyt siitä, että valehtelit minulle hetkenä, jona kaikki elämässäni tuntui vieraalta. En voi jäädä tänne enää. Viimeisten viikkojen aikana olen laittanut sinun hyvinvointisi omani edelle, enkä jaksa tehdä niin enää.”

Poika nyökkää ja uskaltaa kurkistaa minua kulmiensa alta. ”Ymmärrän. Minne sinä menet?”

Oikeastaan en ehtinyt miettimään sitä. Sharonin luokse en halua ja Betty tuskin haluaa minua luokseen. ”Albuksen luo. Tai jos hän ei halua minua, voin aina mennä kotiin.”

Scorpius nyökkää taas. Laitan matka-arkkuni kiinni ja raahaan sen omin voimin alakertaan, vaikka se painaakin aika lailla. Fyysinen oloni on kuitenkin vahvistunut, kun olen tehnyt minulle määrättyjä voimisteluliikkeitä päivittäin.

Jätän matka-arkun eteiseen ja lähden etsimään Dracoa. Löydän hänet hänen työhuoneestaan. En selvästikään ole tervetullut vieras hänen tilaansa.

”Lähden Albuksen luokse. Voisitko ilmiinnyttää minut?”

Draco vilkaisee minua kylmästi. ”Ota poimittaislinja.”

”Lähden tavaroideni kanssa.”

Draco nostaa katseensa minuun kunnolla. ”Mitä sinä teit?”

Minua kismittää lievästi sanottuna. Näiden viikkojen aikana en ole ollut mitään muuta kuin mukava sekä Scorpiukselle että Dracolle, mutta siltikään mies ei voi jättää vanhoja kaunoja menneeseen. Se on varsinkin ikävää sen takia, etten minä ole syypää menneisiin vaikken sitä voikaan selittää. ”En ole sinulle selityksiä velkaa, etkä kuitenkaan uskoisi minua. Kysy Scorpiukselta jos haluat.”

Draco katsoo minua vielä hetken, ennen kuin nousee. Hän näyttää yhä ilmeettömältä, mutta on varmasti mielissään siitä, että saa minut pois kattonsa alta.

Kun palaan eteiseen, halaan Scorpiusta, joka ripustautuu minuun niin kuin ei aikoisi päästää irti.

”Tule käymään, jos pitkästyt täällä”, vastaan ja taputan häntä selkään. Hän päästää minusta viimein irti.

”Saanko?” Scorpius kysyy epäillen, katsellen minua kulmiensa alta. Sharonin sanat Scorpiuksen koiranpentumaisuudesta palaavat mieleeni.

”Tietysti”, sanon, vaikka toivon, ettei hän päättäisi tulla jo heti huomenna. ”Mutta ei enempää valheita.”
Scorpius nyökkää.

”Pottereille”, sanon Dracolle ja tartun matkalaukkuuni sekä hänen käsivarteensa. Ilmiintyminen tuntuu ihan yhtä pahalta kuin aikaisemminkin.

Ilmiinnymme puistoon, josta Draco alkaa heti kävelemään ripeästi eteenpäin. Alan raahaamaan matka-arkkuani varsin hitaasti, jonka takia Draco ottaa sen minulta sanomatta mitään ja etenemme nopeammin.

”Kiitos kaikesta joka tapauksessa”, sanon pysähdyttyämme Kalmanhaukio kolmentoista ja yhdentoista väliin. Talot alkavat hiljalleen erota toisistaan ja paikalle ilmestyy numero kaksitoista. Draco ei vastaa, enkä oletakaan, mutta silti jatkuva kylmäkiskoisuus ärsyttää minua. Hän heilauttaa portin auki ja nostaa matka-arkkuni ensimmäiselle ulkoportaalle.

”Mitä minä tein sinulle?” ihmettelen seuratessani häntä.

Draco kääntyy minua kohti ja hetken aikaa näyttää yllätyksekseni siltä, että aikoisi vastata. Ennen kuin hän ehtii sanomaan mitään, ovi avautuu.

”Draco?”

Draco kääntyy ympäri ja nyökkää oven avanneelle miehelle. ”Harry.”

Minä astun esiin Dracon takaa ja hymyilen tervehdykseksi miehelle, joka vastaa ilokseni enemmän mielikuvaani kirja-Harrystä, kuin elokuvaverisosta. Tämä hiukset ovat todellakin sekaisin ja arpi otsalla ei ole mikään kynänpiirto, vaan on vaalea kohokuvio, joka pilkottaa hiusten alta sillä se yltää jopa koskettamaan kulmakarvaa.

”Tuota hei… tiedän, etten ehtinyt ilmoittaa, mutta toivoin, että voisin yöpyä Albuksen luona hetken aikaa… Ei haittaa, jos en voi, onhan tämä aika äkillistä, voin mennä kotiinkin”, selitän. Tunnen oloni kauhean tunkeilevaksi.

”Höpsistä, tule vain sisään”, Harry hymyilee minulle. ”Minä voin viedä tämän”, hän sanoo ja taikoo matka-arkkuni sisälle. Sen jälkeen hän katsoo Dracoa hymyillen surullisesti. ”Osaanottoni vielä.”

”Kiitos”, Draco sanoo neutraalisti ja nyökkää Harrylle hyvästiksi. Minua hän ei vilkaisekaan ennen kuin lähtee.

”Evelyn?” ihmettelee eteiseen saapunut Albus, joka kiertää portaiden viereen laskeutuneen matka-arkkuni. ”Mitä sinä täällä?”

”Minä-” aloitan, mutta huomaan, että keittiön ovelta kurkkaa punatukkainen tyttö, jonka päättelen Lilyksi ja tunnen Harrynkin katseen minussa. ”Puhutaan siitä myöhemmin.”

”Meillä ei ole nyt tyhjiä huoneita, kun Teddykin on täällä, mutta-” Harry aloittaa ja miettii hetken aikaa.

”Voi minä nukun kyllä mielelläni siivouskomerossakin, en halua olla vaivaksi”, sanon.

”Hän voi nukkua minun huoneessani”, Lily huikkaa keittiöstä.

”Selvä, minäpä vien tämän sinne”, Harry sanoo ja leijuttaa matka-arkkuni ilmaan. ”Albus, käytkö hakemassa patjan varastosta?”

Menen Albuksen mukaan. Talo vaikuttaa mielestäni sokkeloiselta. Siinä on paljon ahtaita, mutta pitkiä käytäviä, joiden varressa on huoneita. Päädymme varmaankin lähes kaukaisimpaan nurkkaukseen, jossa on ahdas varastotila. Kun etsimme patjaa rojun seasta, kerron Albukselle koko tarinan.

”Olihan se kyseenalaista häneltä, mutta älä ole hänelle liian ankara”, Albus huomauttaa. ”Hänen äitinsä-”

”Kuoli, aivan. Kyllä minä tiedän”, sanon aika kärkkäästi, sillä minua alkaa ärsyttää. ”Itseasiassa tiedän asian paljon paremmin kuin sinä, koska minä olen ollut hänen tukenaan koko ajan viimeisen kolmen viikon aikana. Kuinka monta kertaa sinä olet käynyt hänen luonaan? Kolme kertaa?”

Albus näyttää hieman syylliseltä. ”Olet oikeassa. Minä käyn hänen luonaan nyt useammin, jos sinä kaipaat taukoa.”

Nyökkään.

”Mutta… kai sinä ymmärrät, miksi hän teki sen?” Albus huomauttaa varovasti.

Toivon, ettemme joutuisi käymään tätä keskustelua. Pystyn ohittamaan asian mielessäni paljon paremmin, jos siitä ei puhuta.

”Hän rakastaa sinua. On rakastanut vaikka kuinka pitkään.” Äänensävyssä on syyttävä sävy, joka saa palan kurkkuuni.

”No anteeksi vain, jos minun on hankala tuntea samoin, kun en muista mitään viimeistä kuukautta edeltäviä aikoja elämästäni”, tokaisen itku kurkussa ja säntään pois huoneesta.

Käännyn varmaan heti väärään käytävään, koska en löydä tietäni takaisin eteiseen, vaan kohtaan kapeat portaat, jotka kapuan ylös sen toiveessa, että löydän sieltä ne isommat portaat, jotka johtavat lopulta eteiseen. Veikkaukseni näyttää olevan väärä, koska tie on umpikuja. Siellä on vain kaksi ovea, jotka varmaan johtavat joihinkin huoneisiin, joita en viitsi nuuskia.

Äännähdän itkuisen turhautuneena ja istahdan ylimmälle portaalle.

Kuulen kuinka ovi takanani aukeaa. ”Evelyn?”

Käännähdän ja huomaan vasemmanpuoleisella ovella seisovan Teddyn verkkareissa ja t-paidassa. Hän istahtaa viereeni kapeille portaille, johon mahdumme juuri ja juuri istumaan kylki kyljessä. Hänen hiekanvaaleat hiuksensa ovat suihkun jäljeltä märät ja muutama pisara lennähtää minun olkapäälleni.

”Taisit sitten kertoa hänelle?”

Nyökkään katse polvissani ja kerron sitten mitä tapahtui sen jälkeen, kun lähdimme kahvilasta eri suuntiin.

”Albuksen mielestä minulla ei ole oikeutta olla loukkaantunut”, mutisen.

”Scorpius on Albuksen paras ystävä. Ja hän on poika. Luultavasti hän ei osaa katsoa asiaa sinun näkökulmastasi.”

”Sinä olet poika ja osaat”, huomautan ja vilkaisen häntä sivusilmässä.

”No, minä olenkin jo kypsä ja viisas mies”, Teddy vitsailee ja tökkäisee minua kyljellään.

”Ehkä sinun pitäisi ryhtyä terapeutiksi, sopisit siihen paremmin”, huomautan hymähtäen.

”Hei”, Teddy naurahtaa. ”Väitätkö, että olen huono työssäni?”

Vilkaisen Teddyä. ”No, sinä päästit aika monta kertaa potilaan harhailemaan keskellä yöllä pitkin sairaalaa.”

”Olinhan minä mukanasi.”

”Ja jätit muut potilaat valvomatta.”

Teddy huokaisee. ”No, niin. Ehkä se ei ollut ihan sääntöjen mukaista. Mutta jos olisit tuntenut minut koulussa, tietäisit, että en ole koskaan ollut hyvä noudattamaan tyhmiä sääntöjä.”

Tirskahdan, koska se kuulostaa ihan Teddymäiseltä. Ei edes siltä Teddyltä, jonka mielikuva minulla on päässäni kirjojen ja fanfikkien perusteella vaan sen Teddyn, jonka olen oppinut tuntemaan.

Albus löytää minut viimein. ”Täällähän sinä”, hän sanoo ja hymyilee hivenen pahoittelevasti.

Teddy nousee ylös ja pörröttää samalla hiuksiani. Läpsäisen hänen kättään ja järjestelen huonosti menneitä hiuksiani. ”Nukkumatti kutsuu, jos meinaan pysyä töissä hereillä. Emmehän haluaisi, että nukahtaisin töissä ja olisin vieläkin huonompi parantaja”, hän virnistää.

Hymähdän. ”Onko sinulla tänään kaksi vuoroa?”

”No, teknisesti seuraava alkaa huomisen puolella”, Teddy sanoo ja haukottelee. ”Joten olkaahan te lapset sitten kiltisti hiljaa”, hän sanoo ja painuu huoneeseensa.

Never underestimate the power of fanfiction

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 10. luku 11.1
« Vastaus #21 : 11.01.2020 09:46:09 »
Kivaa, että jatkoa on tullut reippaaseen tahtiin! Sainkin nyt lukea monta lukua, kun en oikein aiemmin tällä viikolla ollut ehtinyt.

Tykkään tosi paljon, miten tässä paljastuu pikkuhiljaa lisää ja lisää, taitavasti ja toimivasti rakennettu! Esim. tuo viidennen luvun Kathyn tapaaminen, josta selvisi myöhemmin lisää ja se, miten Scorpius antoi ymmärtää hänen ja Evelynin seurustelleen, vaikka niin ei ollutkaan. On todella kiinnostavaa huomata, miten tarinan avautuessa voi huomata, että Sanni ja Evelyn taitavat olla hyvin eri tyylisiä ihmisiä. Evelynin huoneesta, kimaltavista mekoista ja kengistä yms. yksityiskohdista sekä Sharonin kohtaamisesta tulee vaikutelma, että Evelyn on jonkinlainen suosittu koulun kuningatar ja melkoisen suorasanainen (riita Bettyn kanssa ja puheet, että Scorpius on liian koiranpentu). Scorpius-parka taas, nyt kun Evelyn on muuttunut, onko hän entistä ihastuneempi vai kuoleeko tunteet kokonaan pois? Ja poloiselta kuoli vielä äitikin :'( Kiinnostavaa nähdä, miten asiat etenevät. 

Tykkään Teddystä tosi paljon, enpä ihmettele, että Evelyn tahtoi herätä yöllä, jotta saisi jutella hänen kanssaan ja että hän halusi mennä Pottereille asumaan. Ja tuosta Sannin/Evelynin luonne-eroista varmasti johtuu, että Teddy kiinnostaa ihmisenä häntä nykyään huomattavasti enemmän kuin vanhat ystävät, varsinkin tuo Sharon, joka ei vaikuta Sannin tyyliseltä ihmiseltä ollenkaan. Kivaa myös tavata Harry ja muut tässä tarinassa! Mysteeriksi jäi vielä se, miksi Draco oli niin kylmä ja kuvitteli kaiken olevan esitystä.

Odotan jo innolla jatkoa, tämä on tosi hyvä!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 10. luku 11.1
« Vastaus #22 : 12.01.2020 14:47:33 »
Oi että minkä helmen minä löysinkään!! Tämä on juuri sellaista ficcien aatelia, tavallaan läppä idea mutta ihan parasta luettavaa, varsinkin näin hyvin toteutettuna! ;D Tulee vähän mieleen se ficci, missä finiläiset olivat muumilaaksossa.

Ihan alussa oli tosi ihanasti kuvailtu hahmojen ulkonäköä, kun päähenkilö katsoi itseään peilistä! Tavallisesti vihaan peilistäkatsomiskohtauksia ja ulkonäön tarkkaa kuvailua ylipäätään, joten tuo jäi tosi positiivisesti mieleen, kun oli niin hyvin toteutettu.

Äh en osaa jotenkin pukea sanoiksi, miten herkullinen tämä muuten on! Kaikki on niin kohdallaan, ja tarinaidea on kerrassaan hykerryttävä!
Never regret something that once made you smile.

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 11. luku 12.1
« Vastaus #23 : 12.01.2020 23:45:46 »
Thelina: Hyvä että olen onnistunut tarinanrakennuksessa, pikkuhlijaa asioiden paljastuminen onkin tavoitteein :) Sanni ja Evelyn ovat tosiaan hyvin erilaisia, joten hyvä että se tulee esille :) Heh, mäkin varmasti haluaisin herätä keskellä yötä, jotta pääsisin juttelemaan Teddylle :D Dracon syistä olla vihainen kuullaan myöhemmin lisää joten stay tuned ;) Tässä jatkoa, kiitos kommentistasi :)
nomps: Heheh kiva kuulla jos on hyvin toteutettu, vaikka idea tosiaan lähti ihan läpällä :D Hih kiva että muistat vielä ton mun finiläiset Muumilaaksossa ficin XD Tässä ei ehkä mennä ihan niin metatasolle mutta :D Oo kiva tietää että peiliinkatsomiskohtaus oli luonteva, itsekään en ole normaalisti sellaisten fani, mutta tässä tapauksessa se tuntui olevan ihan ok kirjoittaa kun varmasti hämmästyy jos ei näytä siltä kuin odotti. Kiitos kommentistasi! (ps. tykkään muuten sun uudesta nikistä :) )

11.   luku

Malfoyden luona asumisen jälkeen Potterit ovat hämmentävän ystävällisiä. Vaikka Kalmanhaukio kuvattiin kirjoissa synkäksi, Harry ja Ginny olivat saaneet siitä vuosien varrella aika kotoisan. Seinät on tapetoitu vaaleammalla tapetilla ja vaalea puulattiakin näyttää uudelta. Sokkeloinen talo tietysti on yhä, mutta kun Albus näytti minulle koko talon, minulle alkoi muodostua parempi kokonaiskuva.

Autan kattamaan pöytää Albuksen kanssa. Harry osoittaa minulle oikean lasikaapin, kun availen hetken aikaa kaappeja.

”Sinua ei ole kai kuulusteltu ollenkaan”, Harry ottaa puheeksi. Ginny vilkaisee miestään varoittavalla katseella, joka vihjaa minulle sitä, että minusta on keskusteltu.

”En muista mitään siitä, mitä tapahtui”, sanon neutraalisti.

”Niin… on tietysti loitsuja, jotka voisivat auttaa siihen, mutta kun kerran oikeudenkäyntiä ei tullut, niin ajattelimme ettei meidän kannata turhaan penkoa esiin traumaattisia muistoja”, Harry myöntää. ”Varsinkin kun olet ilmaissut haluttomuutesi sellaisiin.”

Nyökkään. Vilkaisen Harrya kerätessäni laseja keittiötasolle. Hän näyttää siltä niin kuin haluaisi kysyä vielä jotain muutakin. Ennen kuin hän ehtii tehdä sen, Ginny kävelee väliimme ja katsoo minua hymyillen.

”Ethän sinä ole allerginen millekään?”

”Ai, öh, en ole varma”, sanon ja vilkaisen Albusta.

”Et tietääkseni”, Albus myöntää.

Ruoka valmistuu ja käymme syömään. Meitä on viisi: Harry, Ginny, Albus, minä ja Lily. Perunamuusi ja nakkikastike maistuvat hyvältä. Malfoyden luona laitoin ruokaa melko usein, mutta vaikka osaan laittaa ruokaa, kyllästyn siihen nopeasti, enkä ole kauhean hyvä taikomaan tähteistä jotain hyvää.

Suuni lähes putoaa lattiaan, kun sisään saapuu pölyisissä huispausvaatteissa oleva poika, joka ei voi olla kukaan muu kuin James Sirius Potter. Albus ja Scorpius ovat mielestäni melko perus miespuolisen olennon näköisiä, ei mitenkään pahan näköisiä, mutta ei myöskään sellaisia, että kuola alkaisi valumaan suupielestä. James sen sijaan on äärettömän komea. Tässä on sellaista viekkautta, jota muistan nuorista Jamesista ja Siriuksesta huokuneen Puoliverisen prinssin takaumakohtauksessa. Hän vastaakin mielikuvaani enemmän Jamesin ja Siriuksen lapsesta kuin Harryn ja Ginnyn. Lähes naurahdan, kun muistan, että minulla oli vaihe, jolloin shippasin Jamesia ja Siriusta toisilleen. Jamesin katse pysähtyy minuun. Hän näyttää yllättyneen.

”James! Enkö minä ole sanonut siitä, ettet tulisi likaisissa huispausvaatteissa sisälle”, Ginny huokaisee.

James riistää katseensa minusta ja vilkaisee vaatteitaan. ”No anteeksi, mutta haluatko sinä minun alkavan strippaamaan tuossa pihalla? Ei tämä edes ole kuraa, hiekkaa ja pölyä vain. Lähtee helpolla. Ja minulla on karsea nälkä”, hän sanoo ja istahtaa tyhjälle paikalle minua vastapäätä. ”Kiva tietää, että minua on odotettu”, hän sanoo ja kutsuu sanattomalla loitsulla luokseen lasin, lautasen ja aterimet.

”Emme me voineet tietää milloin sinä tulisit. Hädin tuskin olet kotona näinä päivinä”, Harry huomauttaa.

”Minkäs teet. Täytyy harjoitella, jos haluaa pyrkiä maajoukkueeseen”, James sanoo ja ottaa monta kauhallista perunamuusia lautaselleen.

”Onhan sinulla vielä vuosi aikaa ennen kuin valmistut”, Harry toteaa.

”Ja hyvät suhteet, kun äiti on valmentaja”, Lily huomauttaa sarkastisesti. ”Ei sinun tarvitse edes olla hyvä.”

”Älähän nyt”, Ginny moittii. ”Jos James saa paikan joukkueesta, hän saa sen omilla taidoillaan.”

”Niin… no siitä pitikin sanoa…” James aloitti ruuan lappamisen lomasta ja vilkaisi varovasti äitiään. ”Kuule äiti, en taida pyrkiä teidän joukkueeseenne.”

Ginnyn kulmat kohoavat. ”Ai vai niin. Minnekäs sitten?”

”Irlannin.”

Lily tirskahtaa. ”Onnea vain.”

James katsoo äitiään, joka pitää ilmeensä pakotetun neutraalina. ”Sinäkin luulet, etten pääsisi, etkö luulekin?” hän huokaa.

”No tietysti oman maan joukkueeseen pääsee tilastollisesti helpommin, mutta eihän se tietenkään mahdotonta ole. Luulen vain, että se on aika kunnianhimoinen haave, jos ansioluettelossasi on pelkkä kouluhuispaus”, Ginny sanoo ruokaansa pilkkoessaan.

”Siksi minä treenaankin kesäisin joukkueessa, auttaahan se, eikö?” James inttää.

”Harrasteliiga on hyvin eri asia kuin kilpaliiga”, Ginny huomauttaa. ”Mutta tietysti se on hyvä alku.”

”Paikallisjoukkue olisi hieman matalamman kynnyksen alku, jossa pelaaminen vähän aikaa on hyvä tapa kehittyä ja kerätä mainetta, jotta voit päästä maajoukkueeseen”, Harry kertoo.

”Mutta on maajoukkueeseenkin päästetty seitsemäntoistavuotiaita, Viktor Krum-”

”Yritämme vain muistuttaa sinua, että menestymiseen menee aikaa”, Ginny sanoo.

”Kyllä minä tiedän”, James kivahtaa ja nousee ylös. ”Mutta kiva tietää, ettette te usko minusta olevan mihinkään”, hän tokaisee ja nappaa lautasensa mukaansa ennen kuin lähtee.

Sen jälkeen Ginny yrittää herätellä keskustelua kyselemällä meiltä tulevien viikkojen suunnitelmistamme, mutta keskustelu on hivenen vaivaantunutta.

Ruuan jälkeen minä ja Albus päätämme lähteä ulos, sillä päivä on aurinkoinen ja juuri sopivan lämmin. Lily ryntää viime hetkellä ovesta meidän peräämme.

”Minä tulen mukaan”, Lily sanoo ja hypähtää viimeisen ulkoportaan yli. ”Minne me olemme menossa?”

Albus huokaisee.

”Vähän vain kiertelemään. Täällä on niin kiva ilma”, selitän avatessani portin.

”Etkö sinä tosiaan muista mitään?” Lily inttää.

”Lily!” Albus ärähtää.

”Ei se mitään. Kyllä minä jotain muistan. Mutta en erityisemmin ketään ihmisiä tai elämässäni tapahtuneita asioita.”

”Et varmaan sitten muista, kun kävimme viime kesällä uimassa rannalla. Se oli kivaa. Voitaisiin mennä taas”, Lily sanoo.

”Kuulostaa hauskalta”, myönnän.

Albus vilkaisee minua hieman yllättyneenä. Se vihjaa minulle, ettei Evelyn tainnut pitää Lilystä erityisemmin.

Olen siitä entistäkin vakuuttuneempi, kun huomaan miten paljon Lily puhuu. Minusta siinä on jotain herttaista, mutta huomaan kyllä, että Albusta ärsyttää. Pitemmän päälle se tuntuu varmasti rasittavalta. Emme siis käy kovin pitkällä kävelyreissulla ennen kuin palaamme takaisin.

Albus menee nukkumaan jo kymmeneltä, mutta minua ei vielä väsytä. Istuskelen patjallani lueskellen liemikirjaa. Viimeisten kolmen viikon aikana olen opiskellut ahkerasti, jotta pärjäisin koulussa. Se on ollut aika mielenkiintoista, vaikkakin raskasta. Malfoyden luona asuessani opiskelu oli oikeastaan ainoa keinoni päästä hetkeksi pois tyhjästä ja synkästä ilmapiiristä, joka talossa oli jatkuvasti läsnä.

Lilyn puhe häiritsee keskittymistäni. Hänestä on selvästi kiva saada kämppäkaveri, mutta minä alan jo kaivata omaa rauhaa, kun en ole saanut nukkua omassa huoneessa yli kuukauteen.

Mutisen käyväni vessassa ja suljen oven takanani. Alakerrasta kajastaa vielä valoa, mutta tässä kerroksessa valoa lankeaa lattiaan vain yhdestä avonaisesta ovesta.

”Samperi.”

Kurkkaan Jamesin avonaiseen huoneeseen. Näen hänen tutkailevan huispauskaapuaan taikasauva toisessa kädessä.

”Ongelmia?”

James vilkaisee minua ja heittää kaapunsa vaatepinoon. ”Kaavussa on taas repeytymä. Sama kohta repeää nykyään melkein jokaisten harkkojen jälkeen. Pitää pyytää uutta.”

”Tai sitten sinun pitää harjoitella enemmän loitsuja”, huomautan.

James vilkaisee minua ja nappaa sitten huispauskaavun ja heittää sen minua kohti. En osaa odottaa sitä, joten se laskeutuu pääni päälle, josta yritän repiä sitä alas. Se haisee vahvasti hieltä, mutta myös Jamesin tuoksulta, jota en osaa kuvailla muuksi kuin joksikin miellyttäväksi, jos hien haju ei olisi niin vahvasti läsnä.

”Näytä sinä sitten mallia”, poika vitsailee, kun saan kaavun revittyäni päältäni.

”En saa. Olen kuusitoista”, huomautan.

”Ei ole pysäyttänyt sinua ennenkään”, James huomauttaa ja kohottaa kulmaansa jotenkin vihjailevasti.

Sydämeni hypähtää nopeasti. Näen, kuulen ja tunnen sinut – J. Voisiko se olla Jamesilta?

”Eikö sinua väsytä, vai saitko tarpeeksesi Lilystä?” James jatkaa neutraalimmin, kun en tiedä mitä vastata.

Vilkaisen taakseni ja hivuttaudun hieman peremmälle Jamesin huoneeseen. ”Hän on herttainen, mutta puhuu paljon”, myönnän.

”Pikku piru hän on”, James naurahtaa. ”Mutta hän on meidän pikku piru.”

”Hyvä tietää. Voin siis piirtää pentagrammeja maton alle ja katsoa mitä käy.”

James virnistää ja katsahtaa minua jotenkin kummasti… jotenkin sellaisella katseella, että välillämme on ollut jotain. En halua toistaa Scorpiuksen kanssa koettua tanssia, joten rohkaistun kysymään: ”Mikä meidän suhteemme on?”

Jamesin katseessa on ehkä jotain pettymyksen tapaista. ”Et muista.” En ole ihan varma oliko se kysymys vai vaan toteamus.

”Älä ota henkilökohtaisesti. On aika paljon, mitä en muista.”

James mutristaa suutaan miettiväisesti. ”No, sanoin sinulle kerran, etten valehtelisi sinulle, enkä riko lupauksiani. Meillä on ollut vähän juttua… sellaista satunnaista. Ja harrastimme seksiä viime keväänä.”

Nielaisen. Jamesilla on huispaajan vartalo, enkä voi mitään mielikuville, jotka syntyvät päässäni. ”Yhden kerran?”

”Niin.”

”Mutta emme olleet yhdessä?”

”Emme.”

Siinä tapauksessa vaikuttaa epätodennäköiseltä, että se koru olisi Jamesilta. Puraisen huultani. ”Miksemme?” Siihen James ei näytä haluavan vastata vaan välttelee katsettani. ”Siihenkö sinun lupauksesi sitten loppuu?”

”En oikeastaan tiedä mitä vastata tuohon”, James myöntää kohauttaen olkiaan. ”Ei me olla puhuttu sen keväisen jälkeen, ei oikeastaan.”

”Oltiinko me kännissä?”

”Ei.”

Rutistan kulmiani. ”Miksi sitten-”

James naurahtaa ehkä hivenen turhautuneesti ja kohauttaa olkiaan taas. Hän kääntyy ympäri ja alkaa nappaamaan lattialta vaatteita, jotka hän heittää toiseen nurkkaan. ”En minä tiedä. Ei me olla sellaisia, jotka puhuu sellaisista asioista. Tunteista. Me vain vitsaillaan.”

”Ai”, sanon. Sekin sana tuntuu juuttuvan kurkkuun.

James viskaa vielä yhden paidan nurkkaan ja vilkaisee sitten minua. ”Et taida enää tietää kuka olet”, hän huomaa.

Pureskelen huultani tuijottaessani lattiaa. ”En oikeastaan.”

James istahtaa sängylleen ja taputtaa paikkaa vierestään. Kävelen istumaan hänen viereensä. ”No minäpä kerron. Olet äärimmäisen ärsyttävä-” pukkaan Jamesia kylkeen suu mutrussa. James virnistää, ”mutta hauskaa seuraa. Keksit kaikenlaisia jekkuja, etkä pelkää seurauksia, koska olet niin luihuinen ja osaat luikerrella niistä pakoon.”

Naurahdan hämmentyneesti. Kaikista täällä tapaamistani ihmisistä Jamesin mielikuva Evelynistä näyttää olevan kaikista kauimpana minusta. En yhtään tiedä miten eläisin hänen odotuksiensa mukaisesti.

”Mutta sinulla on myös herkkä puoli”, James jatkaa pudottaen vitsailun vireen äänestään. ”Et tykkää näyttää sitä ihmisille. Pidät ongelmasi itselläsi, etkä tiedä miten puhua niistä. Olemme siinä samanlaisia.”

Tämä kuulostaa hieman sellaiselta tunteelliselta keskustelusta, josta Evelyn luikertelisi eroon. ”Vai niin”, sanon vilkaistessani Jamesia ja tarkkailen häntä. ”No minäpä sitten kerron jotain sinusta, James Potter.

James hymähtää. ”No annapa tulla.”

”Sinä… olet perfektionisti.”

James purskahtaa nauruun. ”Et selvästikään ole nähnyt arvosanojani.”

”Sinä olet perfektionisti”, väitän. ”Haluat olla hyvä kaikessa. Mutta suojelet itseäsi väittämällä, ettet välitä koska pelkäät epäonnistumista. Olet pettynyt menneisyydessä, kun olet työskennellyt kovasti jonkin eteen, etkä ole saanut toivomaasi lopputulosta”, kerron. Jamesin huvittuneisuus katoaa kasvoilta ja hän katselee minua jotenkin haavoittuvaisena, alastomana.

”Muistatko sinä kuitenkin?” James epäilee.

”Vaikka useat sitä epäilevätkin, niin en”, huokaisen. ”Kunhan päättelin aikaisemmasta keskustelusta päivällisellä. Ja isäsi on Harry Potter. Se epäilemättä vaikuttaa psyykeesi jollain tasolla”, selitän katsellen häntä. James katselee yhä minua tutkien. ”Kai olen hyvä lukemaan ihmisiä, ainakin sinua.”

”Hm”, James äännähtää, eikä näytä tietävän mitä sanoa. En tiedä minäkään, joten nousen ylös.

”No, en häiritse sinua enempää. Hyvää yötä.”

Yllättäen James tarttuu käteeni ja vetää minut suudelmaan, joka salpaa henkeni. Tunnen muuttuvani sulaksi vahaksi hänen sylissään.

Never underestimate the power of fanfiction

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 11. luku 12.1
« Vastaus #24 : 13.01.2020 00:43:31 »
Johan taas tuli kuvioihin uusi käänne! ;) On se Evelyn ollut melkoinen tyttö pyörittämään poikia pikkurillinsä ympäri. ;)

Olipa jännä, että Potterit asuvat Kalmanhanaukion talossa. Aloin miettiä, oliko se canonia vai ei, kun en yhtään muista onko sitä mainittu missään, mutta joka tapauksessa, miksipä ei? :) Kiehtova paikkahan se on.

Myös Jamesin ilmestyminen kuvioihin sekoitti heti pakan uusiksi. Kas kas. :D Mitähän seuraavaksi onkaan luvassa. Tästä ei Scorpius varmasti tykkää...

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 11. luku 12.1
« Vastaus #25 : 13.01.2020 08:48:40 »
Hah, Fiorella sanoikin juuri sen mitä itse ajattelin! Voi Evelyn... ;D

Mulla on neljä prosenttia akkua jäljellä, ja haluan saada kommentin lähetetyksi. Ei olisi pitänyt alkaa lukea tätä lukua näin vähällä akulla, mutta en voinut vastustaa! Tää on niiiin helmi ficci ;D

On ihan superkivaa saada lukea kaikista kivoista hahmoista, ja vieläoä potterfanin näkökulmasta, niin että ihan oikeasti tuntuu siltä kuin olisi itse päässyt tuonne. Fanitan aikuisHarrya!

Ja hei vähänkö kivaa että tykkäät mun nikistä! Mulla on vieläkin aikamoinen identiteettikriisi, vaikka onkin niin lähellä vanhaa ;D
Never regret something that once made you smile.

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 11. luku 12.1
« Vastaus #26 : 13.01.2020 19:54:01 »
Fiorella: Evelyn on tosiaan aikamoinen tapaus :D Mun mielestä oli kyllä ihan canonia, että Potterit muuttivat Kalmanhaukiolle sodan jälkeen, ainakin näin muistelisin. Niinpä niin, mitäköhän mahtaa Scorpius tuumata ;) Kiitos kommentistasi!
nomps: Heh, Evelyn tosiaan :D kiva että päätit lukea ja kommentoida niinkin pienellä akkumäärällä :D potterfanin näkökulmasta kirjotetut ficit on kyllä mielenkiintosia, heh aikuisHarry <3 Kiitos kommentistasi :)

12.   luku

Herään siihen, että minulla on kuuma. Poskeni on vasten lämmintä, pehmeää patteria… Räpäytän silmäni auki ja tajuan nukahtaneeni Jamesin syliin. Jamesin sänkyä ei ole tarkoitettu kahdelle, joten olen melkoisen puristuksissa hänen ja seinän välissä. Mitään suudelmia enempää ei tapahtunut, mutta puhuimme pitkään, kunnes nukahdimme. Kerroin hänelle Scorpiuksesta ja hän ymmärsi asian paljon paremmin kuin Albus. Kun huomautin siitä hänelle, hän myönsi, että ehkä hänellä on oma lehmä ojassa asian kanssa. Sen jälkeen hän suuteli minut sanattomaksi.

Siirrän ympärilleni kiertynyttä Jamesin kättä ja nousen istumaan. Yöpöydän kello näyttää puoli kahdeksaa. Vilkuilen mahdollisuuksiani, mutta sänky on aika ahtaassa paikassa, joten pois pääsen vain Jamesin yli. Olen jo puoliksi Jamesin päällä, kun hän liikahtaa ja kellahdan Jamesin ylle herättäen hänet.

”Olitko karkaamassa vai tekemässä aloitetta johonkin?” James kysyy unesta pöpperöisenä ja avaa silmänsä.

”Ajattelin vain, että olisi helpompaa, jos Lily ei ihmettelisi missä minä mahdoin nukkua”, kuiskaan ja yritän nousta.

James kiertää kätensä minun ympärilleni, niin, että rojahdan taas häntä vasten. ”Lilyssä on se hyvä puoli, että hän herää aikaisintaan kymmeneltä ja nukkuu vaikka maanjäristyksen läpi”, hän mutisee unisena.

Luovutan ja lasken pääni Jamesin rintakehälle. Kuuntelen hänen sydämensä sykkeitä voimatta tuntea pientä hämmennystä siitä, miten olen päätynyt tähän.

Minulla on ollut tasan yksi poikaystävä ala-asteella, mutta se oli kuin mikä tahansa ala-asteen leikkisuhde. Hän asui silloin naapurissani, joten pidimme toisiamme käsistä kiinni aina kun kävelimme yhdessä kouluun. Pussasimme muutaman kerran huulet törröllä, mutta ainakin minusta se oli aika ällöä.

Siksi tämä äkillinen makoilu pojan rintakehän päälle tuntuu hieman vieraalta. Jamesin suuteleminen tuntui ihanalta ja tunsin kyllä kihelmöintiä ympäri kehoa meidän suudellessamme. Mutta minä olen neitsyt ja Evelyn ei. En siis tiedä miten kertoisin Jamesille, että ajatus seksistä jännittää minua.

James nukahtaa uudestaan ja hänen kätensä valuvat pois ympäriltäni. Nousen varovasti ylös, eikä hän herää. Hipsin nopeasti Lilyn huoneeseen.

Lily nukkuu yhä. Sujahdan patjalleni peittoni alle. Ehkä jos makaan tässä, kunnes hän herää, hän ei tajuaisi, että nukuin jossain muualla.

Kuluu tunti. Minulla alkaa olla nälkä ja kuulen jo ääniä alakerrasta. Niinpä pukeudun ja pudotan tahallani lukemani liemikirjani äänekkäästi lattialle.

Lily vain äännähtää unissaan ja vaihtaa kylkeä.

Niinpä päädyn jättämään peittoni myttyyn ja univaatteeni selvästi näkyville, jotta Lily ei voisi epäillä minun yöpyneen jossain muualla. Ajattelen asiaa varmaan ihan liiaksi. Hän on vasta 13-14-vuotias, luulisin.

Harry ja Ginny istuvat jo syömässä aamiaista, mutta minä näytän olevan nuorisosta ensimmäinen. Hetken ajan mietin pitäisikö minun mennä takaisin ylös, mutta he ehtivät jo nähdä minut, joten vastaan heidän tervehdyksiinsä ja otan itselleni ruokaa pannulta. En ole vieläkään tottunut englantilaiseen lämpimään aamiaiseen.

Toin puolivahingossa aamiaiselle mukanani liemikirjan, jota olin lukenut eilen ja tänään. Ginnyn katse kiinnittyy siihen. ”Muistuvatko koulujutut mieleesi?” hän kysyy.

”Jonkin verran”, valehtelen. Minusta tuntuu, että tästä lukuvuodesta on tulossa kauhean rankka. Onneksi minulla on vain neljä opiskeltavaa ainetta: loitsut, liemet, pimeyden voimilta suojautuminen ja alkemia. Alkemia minua huoletti aluksi, sillä siitä en ole kuullut kauheasti mitään ennestään, mutta kirjoja selailemalla huomasin, että se on jonkinlainen yhdistelmä, joka lähenee jästikemiaa ja -fysiikkaa.

”Varmasti opettajat ymmärtävät, jos tarvitset hieman enemmän apua. Minä lähetän Minervalle kirjeen, jossa selitän tilanteesi”, Harry lupasi.

Nyökkään ja hymyilen kiitokseksi ennen kuin lasken katseeni taas kirjaan.

Ovi kolahtaa. Joku kolistelee eteiseen, laskee jotakin maahan portaiden luona ja tulee sitten keittiöön. Se on varsin väsyneen näköinen Teddy.

”Huomenta”, Teddy tervehtii ja nappaa pöydällä olevasta vadista omenan. Minä ja Harry sanomme myös huomenet, mutta Ginny sanoo hyvää yötä.

Teddy istahtaa pöydän ääreen syömään omenaansa.

”Etkö sinä raukka saisi vieläkään yhtään inhimillisempiä vuoroja”, Ginny voivottelee ja hieroo Teddyn hartiaa.

Teddy äännähtää unisesti. ”Aikaisempi vielä meni, kun sentään minun jokainen työvuoroni oli yövuoro. Mutta nyt minun unirytmistäni ei tule mitään, kun joudun menemään vuoroihin sikin sokin päivisin ja öisin.”

”Milloin sinulla on seuraava vuoro?”

Teddyn katse harhailee kelloon. ”Kymmenen tunnin päästä.”

”Voi että”, Ginny sanoo empaattisesti. ”Haluatko syödä kunnon ruokaa, ennen kuin menet nukkumaan?”

Teddy pudistaa päätään ja nousee ylös. ”Laittaisitko minulle eväät?”

”Totta kai.”

”Kiitos”, hän sanoo ja vilkaisee sitten minua. ”Kathy pääsi lähtemään eilen.”

”Ai, niinkö? Sehän on hyvä… kai”, minä sanon epävarmana.

”En usko, että hän vaivaa sinua, mutta ihan vain, jotta tiedät.”

Nyökkään hänelle kiitokseksi ja Teddy katoaa hitain askelin keittiöstä.

”Ah, katsos kelloa, minun pitääkin lähteä”, Harry sanoo ja nousee ylös hätäisesti. ”Olen keskiviikkoisin aina myöhässä, en tiedä mistä se johtuu”, hän mutisee ja suutelee vaimoaan päälaelle ennen kuin

Keskiviikko… oliko minulla tänään jotain menoa?

”Ai niin! Lupasin tavata Sharonin Vuotavassa noidankattilassa tänään”, tajuan ja vilkaisen kelloa, joka näyttää hieman yli yhdeksää. Minulla on vielä kaksi tuntia aikaa. Jos Sharon siis tarkoitti tätä keskiviikkoa eikä seuraavaa.

”Voit käyttää hormiverkkoa, sillä pääsee kätevästi”, Ginny ehdottaa.

”Kiitos”, sanon. Samassa keittiöön astuu James.

”Huomenta”, poika sanoo.

Sanon huomenet mahdollisimman neutraalilla äänellä. James kävelee minua sen kummemmin vilkuilematta liedelle ja kokoaa lautaselleen kunnon annoksen. James istuu viereeni, mutta siinä ei välttämättä ole mitään erikoista, sillä se sattuu olemaan liettä lähin paikka. Hän alkaa syömään muitta mutkitta. Ginny lukee Me huispaajat -lehden uusinta numeroa ja James näyttää yrittävän lukea sitä väärin päin pöydän toiselta puolelta.

Vilkuilen Jamesia. En ole varma onko hän vihainen siitä, että lähdin hänen luotaan. Eihän kyse ole siitä, etten missään nimessä haluaisi muiden tietävän meidän jutustamme. Haluaisin vain ensin saada selville itsekin, mikä tämä juttu mahtaa olla.

James huomaa epävarman katseeni ja laskee vaivihkaa toisen kätensä pöydän alle ja laittaa sen kämmen ylöspäin reidelleni. Minäkin liikutan käteni pöydän suojaan ja tartun hänen käteensä. Yritän peittää hymyni mehulasin taakse.

Syömme aamiaisiamme vähän aikaan yhdellä kädellä, joka näyttäisi ehdottomasti epäilyttävältä, jos pöydän toiselle puolella istuva Ginny nostaisi katseensa lehdestä. Päästämme irti toistemme käsistä vasta, kun portaista alkaa kuulua ääniä. Se on Albus, jolle ilmaisen aikeeni tavata Sharon tänään. Kutsun hänet mukaan, mutta hän sanoo, että haluamme varmaan mieluummin olla kahden. Yritän väittää vastaan, sillä minusta tuntuu, että en halua olla kahdestaan Sharonin kanssa, mutta Albus sanoo menevänsä Scorpiuksen luo.

”Minullakin on asiaa Viistokujalle. Voidaan mennä samaa matkaa”, James ilmoittaa. En ole varma huomasiko hän minun haluttomuuteni tavata Sharon kahdestaan vai oliko hänellä oikeasti menoa.

”Ai, kiva”, sanon ja hymyilen ehkä liian lämpimästi. En uskalla vilkaista Albusta saadakseni selville huomasiko hän mitään.

Aamiaisen jälkeen Albus ja minä pelaamme räjähtävää näpäystä olohuoneessa. James lukee äidiltään saatua huispauslehteä ”sattumalta” samassa huoneessa, mutta ilveilee minulle Albuksen takaa epäsopivasti. Minulla on vaikeuksia keskittyä sen takia ja saankin usein kortit räjähtämään naamaani. Albus taitaa luulla minun purskahtelevan hihitykseen hämätäkseni häntä, sillä hän ei tajua katsoa olkansa yli mitä James puuhaa.
« Viimeksi muokattu: 13.01.2020 20:56:29 kirjoittanut Crysted »

Never underestimate the power of fanfiction

Naela

  • Jahkailija
  • ***
  • Viestejä: 123
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 12. luku 13.1
« Vastaus #27 : 13.01.2020 20:38:53 »
No huh, johan oli juonenkäänteitä!

Minusta oli kivaa lukea Evelynin arjesta sekä Malfoylla että Pottereilla, kun kummassakin vallitsi niin erilainen tunnelma. Ja tietysti oli kiva tavata lisää kirjoista tuttuja hahmoja! Tämä Jamesin ja Evelynin suhde oli kyllä juonenkäänne, jota en osannut arvata. Kiinnostavaa nähdä, miten se tästä etenee ja kuinka muut (erityisesti Scorpius ja Albus) tulevat siihen reagoimaan, jos saavat tietää. Ihanaa oli nähdä taas vilaus Teddystäkin!

Alkemia kuulostaa mielenkiintoiselta oppiaineelta ja se on varmasti Sannillekin jotain uutta, kun kirjoissa sitä ei mainittu. On muutenkin hauskaa, että tämän ficin maailma ei ole ihan täysin suora kopio kirjojen/elokuvien vastaavasta. Sannin tekemät pienet huomiot ja tarkka kuvailu esimerkiksi Jamesin ulkonäöstä auttavat pääsemään sisälle tähän maailmaan. Ja kuten nomps tuolla aikaisemmin jo sanoi, niin tuntuu melkein kuin olisi itse tuolla Sannin paikalla.

Englantilaisesta aamiaisesta tuli mieleen, että Sanninhan täytyy sopeutua taikamaailman lisäksi vielä brttiläiseen kulttuuriinkin. Varmaankin se on hänelle helpompaa, koska hän on siellä asunut, mutta on se varmasti vähän erilaista kotisuomeen verrattuna. Kaipaakohan Sanni Suomea ja entistä elämäänsä, vai antautuuko hän täysin rinnoin tälle uudelle elämälle ja identiteetille?

Ai joo, yksi kohta minua vähän häiritsi:
Lainaus
Jos Kathy siis tarkoitti tätä keskiviikkoa eikä seuraavaa.
Onko minulla mennyt jotain totaalisesti ohi, vai oliko puhe sittenkin Sharonista?

No mutta, täällä odottelen jo kiihkeästi jatkoa :)

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 12. luku 13.1
« Vastaus #28 : 13.01.2020 20:54:44 »
Hiii tulipa pikaisesti jatkoa, ihanaa! Odotan malttamattomana tapaamista, ja tosi hauskaa että James tuppautui mukaan!

Tuo on kyllä taas lisäjännyyttä tuovaa, että Sanni on neitsyt ja Evelyn ei, mutta näköjään James viehättää kumpaakin. Oioi, mitähän tästä vielä tulee! :D
Never regret something that once made you smile.

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 13. luku 14.1
« Vastaus #29 : 14.01.2020 15:18:18 »
Naela: Evelynin arjessa on tosiaan huomattavasti eroja Malfoylla ja Pottereilla :D Nii'in, mitähän mahtavat muut sanoa, kun/jos saavat selville ;) Alkeamia on kyllä kiinnostavaa, varsinkin kun siitä ei ihan hirveästi ole tietoa Potterwikissäkään niin voi vähän soveltaa. Heh, kiva että voit kuvitella itsesi Sannin paikalle :) Jep, Sannilla on sentään jonkinlaisia tietoja jo Britanniasta kun hän siellä on asustellut. Kyllä hän taitaa näiden juonenkäänteiden keskellä ehkä enemmän keskittyä elämään nykyisyydessä kuin haikailla menneen perään :D Joo tuolla mulla on mennyt sekaisin Kathy ja Sharon, hyvä että pongasit! Kiitos kommentistasi :)
nomps: Tässä taas pikaista jatkoa ;) Sannilla ja Evelynillä on selvästi hieman samanlainen maku, ainakin kun Jamesiin tullaan :D Kiitos kommentistasi :>

13.   luku

Kun kello lähenee yhtätoista, päätämme kuitenkin ilmiintyä Vuotavan noidankattilan lähistölle, koska James haluaa esitellä ilmiintymiskykyjään. Päädymme syrjäiselle kujalle ja kohotan kulmaani Jamesille, kun hän painaa minut tiiliseinää vasten.

”Toitko minut tänne tappaaksesi minut?”

James virnistää ja työntää kasvonsa lähemmäs minua. ”Parempaa”, hän mutisee huuliani vasten. Viiden minuutin muhinoinnin jälkeen joudun työntämään hänet kauemmas.

”Minulla on ihan oikeasti tapaaminen Sharonin kanssa”, huomautan. Toivon niin kovasti, että Vuotavaan noidankattilaan päästyäni Sharon ei ilmestyisikään paikalle ja voisimme olla Jamesin kanssa kahdestaan koko päivän.

”Äh, eikö se ollutkaan juoni, jolla saisimme olla rauhassa”, James huokaisee, mutta tarttuu käteeni johdattaakseen minut vilkkaammalle kadulle.

”Mitä sinä aiot tehdä?”

James kohauttaa olkiaan. ”Kiertelen. Käyn ostamassa mustetta. Katson ehkä, jos Fred on kotona.”

Päästämme yhteisestä sopimuksesta irti toistemme käsistä, kun saavumme Vuotavan noidankattilan eteen. Se on ihan sellainen kuin kuvittelinkin, ulkoa ja sisältä. Noidanhattuja, ihmisiä pukeutuneena viittaan ja pari ikkunan takaa tutkailevaa jästiä, jotka päättävät olla tulematta sisään. Sharon nojailee jo baaritiskiin mennessämme sisälle. Huokaisen hieman pettyneesti, ennen kuin Sharon huomaa minut ja vilkuttaa.

”Yritä olla käyttämättä kaikkia säästöjäsi turhanpäiväisyyksiin”, James sanoo ja näyttää minulle kieltä erittäin lapsellisesti jatkaessaan kävelyä takahuonetta kohti.

”Yritä olla astumatta peikonräkään noilla marsunaivoillasi”, vitsailen takaisin. James iskee silmiää.

Sharon vilkaisee merkitsevästi Jamesin perään. ”Tulit hänen kanssaan?”

Kohautan olkiani. ”Yövyn Pottereilla nykyään.”

Sharon kohottaa kulmaansa. ”Jamesin sängyssäkö?”

Punastun. ”Hä? Miten niin, ei-”

Sharon näkee suoraan valheeni läpi ja purskahtaa nauruun. ”Hitto vieköön Eve. Näinkö siinä sitten kävi kaiken sen jälkeen?”

”En ymmärrä”, tuskastun.

”Anteeksi. Joo, sinun muistinmenetyksesi”, Sharon sanoo ja iskee silmää. ”Nerokasta. Mokasit kaikki asiat aika kunnolla viime keväällä, joten muistinmenetys on kätevä tapa päästä seurauksista.”

”En minä esitä tätä”, ärähdän. ”Luuletko sinä, että esitin senkin, mitä isäni teki?”

Virne Sharonin kasvoilta kuolee ja hän näyttää vaivaantuneelta. ”Ai. Niin… no, anteeksi. Mutta tuo kyllä kuulostaa ihan sellaiselta, mitä sinä voisit keksiä.”

”Mitä kaikkea viime keväällä sitten tapahtui?”

Sharon avaa suunsa, mutta sulkee sen sitten. Jokin hänen ilmeessään saa minut epäileväiseksi. En ole varma voinko luottaa mihinkään, mitä Sharon minulle kertoo. Sharon heittää kätensä hartioilleni. ”Tarvitsemme juotavaa sitä keskustelua varten”, hän sanoo, mutta vetääkin minut pois baaritiskin luota takahuoneeseen, jossa tiiliseinä siirtyy sivuun hänen napauteltuaan muutamaa tiiltä. Yritän muistaa oikean järjestyksen, mutta en luultavasti muista sitä enää seuraavalla kerralla, kun tulen tänne. Viistokuja avautuu edessäni ja se on vieläkin maagisempi kuin osasin kuvitella.

Sharon vetää minut shoppailemaan ennen vakavia keskusteluja, mutta en osaa innostua asiasta samalla tavalla kuin Sharon. Ihastelen tietysti mielelläni kaikkea taianomaista, mutta hän näyttää odottavan, että törsään jokaiseen hiemankin pitämääni tavaraan tai vaatekappaleeseen, enkä minä tunne oloni tarpeeksi luottavaiseksi tehdäkseen niin. Entisessä elämässäni raha oli aina tiukalla, joten tietysti minä mietin täälläkin sitä, että minulla on edessäni kaksi vuotta koulua, eikä töissä käyviä vanhempia. En ole varma, kuinka paljon minulla on Irvetassa. Olen aika varma, että yksi avainnipussa oleva avain olisi pankkiholviin, mutta en halua käydä siellä Sharonin kanssa.

Kun olemme shoppaileet hetken aikaa, eteemme ryntää yllättäen kameroita kantavia ihmisiä. Valot alkavat räiskyä ja satunnaiset ohikulkijatkin pysähtyvät ympärillämme saadakseen selville onko paparazzien kohteena joku julkkis.

”Neiti Glassthorn, miten kommentoitte isänne tappoyritystä!” eräs toimittaja huutaa.

”Mitä vastaatte Kathy Youngin väitteeseen, että esitätte muistinmenetystä päästäksenne seurauksetta viimekeväisestä?” toinen toteaa.

Helvetin Kathy! Seison paikoillani tuskastuneena tähyillen pakoreittiä, mutta minut on täysin ympäröity. Sharon tarttuu minua kädestä ja tunkeutuu muitta mutkitta toimittajien läpi, kaataen jonkun kameran. Hän lähtee juosten johdattamaan minua kaikenlaisia kujia pitkin karkottaakseen toimittajat. Viimein me pysähdymme melko ahtaalle kujalle, jolle ei paista niin paljon aurinkoa. En ehtinyt äkkäämään Iskunkiertokujan kylttiä, mutta emme voi olla missään muuallakaan, joka söisi auringonvaloa niin paljon.

Sharon naurahtaa hengästyneenä ja esittää pyyhkivänsä hikeä otsaltaan. ”Ihan kuin oltaisiin julkkiksia tai jotain.”

”En halua mennä tänne”, huomautan, kun Sharon astelee yhä eteenpäin. Olen jo kääntymässä takaisin, kun huomaan muutaman kaapuihin pukeutuneen hahmon tukkineen tuloreittimme. Sharon vetää minut taas mukaansa.

”Valkoisessa traakissa on hormiverkko. Asiakkaat saavat käyttää sitä ilmaiseksi. Otetaan yhdet drinkit.”

Muutaman askeleen päästä päädymme melko hämärään kapakkaan, jossa olijoiden katseet sinkoavat heti kahteen alaikäiseen tyttöön.

”Meidät tapetaan täällä”, mutisen Sharonille. ”Tai pahempaa.”

”Eikä tapeta”, Sharon sanoo itsevarmasti, vaivautumatta madaltamaan ääntään. ”Hei Ollie, kaksi tuliviskiä.”

”Vittu sinun kanssasi”, baarimikko ärähtää, mutta alkaa kaatamaan kuparinväristä nestettä kahteen lasiin.

”Kiva nähdä sinuakin, velikulta”, Sharon hymyilee ja heittää tiskille kaljuunan.

En tiedä mikä juoman hinta, on, mutta en ehdi kaivamaan kolikkoa taskustani, kun Sharon jo vetää minut mukaansa nurkkapöytään.

”Hän on veljesi?” ihmettelen. Sharonilla ei näytä olevan rahasta pulaa ja kuka tahansa työskentelisi tässä paikassa ei ehkä ansaitse ihan kauheasti.

”Velipuoli, ei verisukua”, Sharon sanoo jotenkin ylimielisesti. ”Tiedän hänestä muutaman hyödyllisen asian, jota hän ei halua saattaa äitinsä tietoon”, tyttö virnistää ja kohottaa lasiaan kilistääkseen sen vasten omaani. Maistan juomaa vastentahtoisesti ja yskähdän sen polttavalle maulle, joka tuntuu nenässä asti. Kokemukseni alkoholista loppuu siihen, että minulle tarjottiin kerran punaviiniä serkkuni ylioppilasjuhlissa ja lähes purskautin sen suustani, sillä se oli niin pahaa. Viski on vieläkin pahempaa.

”Älä maistele, kerralla alas”, Sharon naurahtaa ja ottaa toisen huikan. ”Jos siis haluat, että kerron sinulle viime keväästä. Ja ottaen huomioon äskeisen, sinun pitäisi todella tietää.”

Puristelen hampaitani yhteen, mutta otan sitten isomman huikan, joka saa minut irvistämään vielä pahemmin.

”No. Mistäs sitä aloittaisi”, Sharon miettii. ”No, aloitetaan sinun uudesta kullastasi. Et sinä oikeasti tykännyt Jamesista, halusit vain käyttää häntä tehdäksesi mysteerisen herra J:n mustasukkaiseksi.”

Se koru. Se on varmasti siltä mysteeriseltä herra J:ltä. ”Kuka hän on?”

Sharon hymähtää ja sivelee lasinsa reunaa hitaasti. Hän todella ottaa aikansa vastaamisessa, kun minä liikehdin hermostuneena paikallani. ”Et sinä minulle luottanut sellaista tietoa, vaikka tietysti minulla on epäilykseni. Teillä kahdella oli aika kivikkoinen suhde, paljon soutamista ja huopaamista. Se huipentui viime kevääseen, kun erositte ja aloit kostoksi muhinoimaan Jamesin kanssa herra J:n edessä Tylyahossa.”

Vatsaani vääntää se, että James saisi tietää siitä, miten juttumme alkoi. Vaikka eihän meidän juttumme tavallaan sieltä alkanut. Ei ainakaan minun ja Jamesin.

Sharon nyökkää merkitsevästi kohti juomaani, josta minä otan pienen huikan. Se ei riitä hänelle, joten juon enemmän ja ravistan päätäni refleksinomaisesti pahalla maulle.

”Puhuitte herra J:n kanssa sen jälkeen ja kai teillä oli taas jotain vispilänkauppaa, koska Jamesiin sinä et enää vilkaissut. Mutta jos haluat kuulla mehukkaimman juorun, sinun on juotava lasisi tyhjäksi”, hän virnistää.

Lasissa on vielä puolet jäljellä ja alkoholi alkaa jo tuntua päässä. Pudistan päätäni. Sharon kaataa omasta lasistaan hieman minun lasiini.

”No nyt nousivat panokset. Oletko varma, ettet halua kuulla? Sen tietäminen nimittäni helpottaa elämääsi helvetinmoisesti, kun menet takaisin kouluun. Jos minä olisin sinun tilallasi, en varmaan edes uskaltaisi mennä kouluun sen sotkun jälkeen.”

Alan epäilemään itseäni, jota Sharon varmasti haluaa. Epäröiden tartun lasiin ja kohotan sen huulilleni. Kaadan sen maistamatta alas kurkusta, joka saa minut yskimään ja irvistelemään kauheasti sen jälkeen. Olo tuntuu huonolta. Yökkään osan juomasta takaisin lasiini.

Sharon nauraa, mutta ei onnekseni pakota minua juomaan sitä uudestaan. ”No niin, höristä sitten korvasi.”

Mutta Sharon ei ehdi kertoa minulle sitä suurta juorua, sillä kolme tummaan nahkaan pukeutunutta miestä astelee pöytämme eteen.

”Sinulla on pokkaa näyttää naamasi meikäläisten alueella”, karun näköinen mies tokaisee minulle. Hänellä on arpia kasvoissa ja rintakarvoja sen verran, että ne tunkevat esiin v-aukkoisen paidan alta. ”Mutta mädästä puusta kasvaa usein mätä omena. En vain odottanut, että olisit myös tyhmä omena.”

Vilkaisen Sharonia, joka kerrankin näyttää säikähtäneeltä. ”En ymmärrä”, piipitän.

”Todella hauskaa. Aika tasata tilit, kun kerran päätit varastaa minulta”, mies ärähtää.

Vilkuilen varovasti ympärilleni pakoreittiä etsien, mutta ovelle kulkeakseni minun täytyisi kävellä miesten ohi.

”Varastaa mitä?”

Mies tarttuu minua viittani kauluksesta ja vetää minut pystyyn. ”Minun kanssani ei kannata vitsailla, pentu!” Yritän löydä hänen kättään saadakseni itseni vapaaksi, mutta miehellä on tiukka ote.

”Anna olla Harmaaselkä, hän on vasta lapsi”, Ollie huikkaa baaritiskiltä.

Harmaaselkä? Eikä tämän pitäisi olla jo todella vanha? Tai sitten tämä on nuorempaa mallistoa. Tai ihmissudet ikääntyvät hitaammin. Joka tapauksessa pelkoni kasvaa kaksinkertaiseksi.

”Ehkä sinun ei sitten pitäisi päästää lapsia kapakkaan”, Harmaaselkä tokaisee ja hymyilee minulle karmivasti, näyttäen suunsa, josta puuttuu useita hampaita. ”Me voisimme pitää vähän hauskaa ja katsoa muistuuko mieleesi mitään.”

Sharon on jähmettynyt aloilleen, enkä minkään saa yhtäkään loitsua päähäni. Harmaaselkä alkaa jo raahata minua oven suuntaan, kunnes hänen tielleen astuu joku, jonka huppu peittää tämän kasvon.

”Päästä hänet”, mies sanoo, mutta pitää käsiään näkyvillä rauhan eleeksi, kunnes tarpeeksi lähelle päästyään, hän iskee Harmaaselkää naamaan. Hänen otteensa minusta lipeää ja minä sujahdan baaritiskin alle piiloon. Sharon ilmestyy viereeni ja vetää minut mukaansa takahuoneeseen, josta hän ottaa takan yllä olevasta astiasta kourallisen jauhetta ennen kuin kiiruhtaa takkaan.

”Ottakaa se pentu kiinni!” kuuluu kapakan puolelta.

”Vuotava noidankattila!” Sharon huutaa ja päästää jauheen kädestään. Vihreät liekit syövät hänet mukanaan.

Minäkin otan kourallisen jauhetta, mutta kun näen Harmaaselän seurassa olevan miehen ilmestyneen ovelle en pääse yksimielisyyteen siitä, mitä sanoa. ”Kalman- Vuotav-”

Liekit syövät minut sisäänsä enkä ole yhtään varma siitä, minne päädyn.

Never underestimate the power of fanfiction

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 13. luku 14.1
« Vastaus #30 : 14.01.2020 15:30:06 »
Aaaaaaa mitä käänteitä!! Ei tässä pysy edes perässä siitä, mitä tahtoisi tietää, kun tulee jo uusi mystinen juttu! En kestä, tätä lisääää!!
Never regret something that once made you smile.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 13. luku 14.1
« Vastaus #31 : 14.01.2020 20:01:26 »
Juonenkäänteet sen kuin kiihtyvät! :D Tätä on tosi mielenkiintoista seurata. Erittäin viihdyttävä tarina ja täynnä pikku mysteerejä.

Ei taida Sharon ollakaan ihan niin kiva kaveri kuin ehkä luulisi. Vaikuttaa enemmän Evelynin siivellä kulkijalta...

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Naela

  • Jahkailija
  • ***
  • Viestejä: 123
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 13. luku 14.1
« Vastaus #32 : 14.01.2020 21:32:39 »
Vitsi, millaiseen cliffhangeriin tuo edellinen luku jäi! Tässä taas paljastui ja toisaalta ei paljastunut niin paljon uusia asioita, että odotan seuraavia lukuja entistäkin innokkaammin.

Alun James oli kyllä niin jamesmäinen kuin vain voin kuvitella. Hän taitaa muistuttaa aika paljon isoisäänsä. Jotenkin ihanaa, että Evelyn olisi halunnut viettää päivänsä Viistokujalla mieluumin Jamesin kuin Sharonin kanssa. Toisaalta Sharonista en kyllä saanut kovin positiivista kuvaa tämän luvun perusteella, joten en ihmettele.

Tuo Sharonin mainitsema "mehukkain juoru" jäi kivasti kutkuttamaan, kun se ei lopulta paljastunutkaan. Toisaalta tässä avattiin taas vähän enemmän Evelynin elämää, vaikka hän varmasti olisikin kuullut tiedot mieluummin joltakulta muulta kuin Sharonilta. Ja voiko hänen sanomisiinsa edes luottaa? En kestä, niin paljon mysteerejä ja salaisuuksia vielä ratkottavana!

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 14. luku 15.1
« Vastaus #33 : 15.01.2020 18:36:47 »
nomps: Hehhe, käänteitä käänteitä ;)
Fiorella: Jee kiva jos viihdyttää :)
Naela: Heh, cliffhanger tosiaan :D James on tosiaan tullut ehkä hieman isoisäänsä :)

14.   luku

Takassa, jonne ilmiinnyn on vanhoja hiiliä, joiden päälle kaadun. Oksennan vetistä litkua hiilten päälle ja nousen hoippuen pystyyn. Kaikkialla on pimeää, joten en näe minne olen joutunut. Pää tuntuu sumealta alkoholin takia. Otan taikasauvani esiin ja lausun ensimmäistä kertaa loitsun. Yllätyksekseni taikasauvani päähän syttyy himmeä valo.

Olen saapunut jonkinlaiseen autiotaloon. Ne vähäiset huonekalut, joita siellä on, ovat rikkinäisiä ja lahonneita. Paikassa on roskaa ja tomua sitäkin enemmän. Ikkunat on laitettu umpeen, mutta näen lautojen väleistä hohkavan himpun verran valoa.

Harhailen talossa hetken aikaa etsiessäni uloskäyntiä, mutta kun sitä ei ala löytyä, alan hermostua. Askeleeni muuttuvat yhä hätäisemmiksi ja hengitykseni nopeammaksi, kunnes minun on pakko pysähtyä, koska minusta tuntuu, etten saa henkeä.

Taikasauva sammuu ja jään pimeyteen itkemään.

Vaikenen äkisti, kun kuulen askelia. Mitä jos se on Harmaaselkä?

Nousen ylös, mutten uskalla sytyttää valoa. Se on huono idea, sillä törmään heti puupalikkaan ja rojahdan vatsalleni lattialle. Hetken aikaa on hiljaista, kunnes narisevat askeleet lähestyvät taas. Kompuroin nopeasti ylös ja alan kulkemaan varovasti mutta mahdollisimman nopeasti seinänviertä pitkin. Kun askeleet kuulostavat lähestyvän taas, nopeutan tahtia, mikä on huono idea, sillä satun löytämään portaat. Tajuan sen vasta liian myöhään. Kaadun alas portaita, mutta onneksi vain muutaman askeleen verran, ennen kuin pysähdyn tasanteelle. Lyön kuitenkin pääni sen verran kovaa, etten pääse heti ylös. Valo osuu silmiini. Kiljaisen ja yritän päästä kauemmas.

”Evelyn, se olen vain minä, Harry”, ääni sanoo ja kiiruhtaa luokseni. ”Miten sinä tänne jouduit?” mies kysyy auttaessaan minut pystyyn.

En pysty hysteeriseltä itkultani vastaamaan.

”Vien hänet kotiin”, Harry sanoo jollekulle toiselle. ”Pyyhi vain merkintä järjestelmästä. Hän oli selvästi peloissaan taikoessaan.”

Tietysti, ministeriö saa tietää, kun alaikäinen taikoo. En ollut edes tajunnut ajatella sitä.

Ilmiinnymme Kalmanhaukion eteen, mutta se ottaa vatsasta sen verran, että oksennan jalkakäytävälle. Harry taputtaa minua selkään ja näyttää huolestuneelta tarkkaillessaan minua. Oloni on kauhea monella tapaa.

Ginny paikkaa näkyviä haavojani ja mustelmiani, kun Harry käy herättämässä Teddyn. Teddy tutkii minua hetken aikaa, kunnes tulee siihen tulokseen, ettei minulla ole aivotärähdystä.

”Anteeksi, että sinun piti herätä tämän takia”, mutisen Teddylle kehtaamatta katsoa häntä silmiin.

”Ei se mitään, kohtahan minun olisi pitänyt jo nousta”, mies vakuuttaa ja taputtaa olkapäätäni. ”Ehdinpähän syödä kunnolla ennen töihin lähtöä.”

”Kertoisitko sitten, mitä tapahtui”, Harry pyytää.

Minä kerron. Hetken harkinnan jälkeen kerron myös juomisesta, johon Sharon minut yllytti. Tarinan jälkeen kysyn arasti, minne minä mahdoin päätyä.

”Little Hangletoniin”, Harry vastaa. Little Hangleton… nimi kuulostaa etäisesti tutulta… mitenköhän se suomennettaisiin… Pieni hirtto… Pikkuhirttivaara! Voldemortin vanhempien kotipaikka. Käsivarsilleni muodostuu kylmänväreitä, kun ymmärrän, mikä talo on. Miksiköhän olin päätynyt sinne? Harry näyttää miettivän samaa.

”En osannut päättää minne menisin”, selitän. ”Enkä puhunut tarpeeksi selkeästi.”

”Ajattelitko sinä Pikkuhirttivaaraa?” Harry kysyy ja yrittää peittää sen, niin kuin se tarkoittaisi jotain. Hän varmasti uskoo, etten tiedä paikan merkitystä. Annan hänen elää siinä uskossa.

”En mielestäni”, myönnän. Muistan kuitenkin osittain ajatelleeni sitä, mitä Harmaaselkä mahtoi luulla minun varastaneen häneltä. Mitä jos se jokin liittyi Pikkuhirttivaaraan? Tai Voldemortiin?

Ovi käy. Näen keittiöstä, että se on James, joka on jo menossa yläkertaan, kunnes huomaa minut ja säntää luokseni.

”Mitä tapahtui?” hän ihmettelee järkyttyneenä ja istuu viereeni.

”Äh, kompastuin”, vähättelen ja välttelen hänen katsettaan. Ei se nyt suoranainen valhe ole, siitähän otsaa koristava iso salvan alla oleva mustelma johtui.

James näyttää siltä, että aikoisi koskettaa minua, mutta muistaa sitten, että toisteiseksi meillä on sanaton sopimus pitää suhteemme salassa.

Sharon tulee koputtelemaan oveen hetken päästä paniikissa. Hän huojentuu nähdessään, että olen turvassa, mutta minä en halua olla enää hänen kanssaan tekemisissä, vaan suljen oven hänen nenänsä edestä.

Albus ei ole onneksi vielä tullut kotiin. Kerron Jamesille koko tarinan makoillessamme hänen sängyllään. Hän pitää minusta kiinni yhä tiukemmin ja hengittää hiuksiini.

”Olen tehnyt jotain pahaa”, myönnän pelkoni Jamesille. ”En muista mitä, mutta varmasti Harmaaselällä oli syy tulla perääni.”

”Harmaaselkä se paha on. Mitä tahansa sinä sitten veitkään häneltä, luultavasti se on paremmassa käytössä jossain muualla kuin hänellä. Hän on sitä paitsi etsintäkuulutettu, joten luultavasti hän ei uskalla näyttää nokkaansa ihmisten ilmoilla pitkään aikaan”, James huomauttaa.

Kun kysyn mistä hänet on etsintäkuulutettu, James kertoo ihmisten puremisesta ja ihmissudeksi vasten tahtoa muuttamisesta. Saan rivien välistä selville, että tämä Harmaaselkä on kirjoista tuntemani jälkeläinen.

Kun kuulemme oven käyvän, nousen pystyyn. Se on varmaan Albus.

”Kuule…” James aloittaa näyttäessään vastentahtoiselta päästämään minusta irti. ”Olisiko se maailman pahin asia, jos muut saisivat tietää meistä?”

”Ei tietenkään. Mutta sitten sinun vanhempasi epäilemättä alkaisivat vahtimaan meitä tarkemmin. Emmekä varmasti pystyisi nukkumaan yhdessä.”

Jamesin on myönnettävä, että olen oikeassa. Painan suukon hänen huulilleen ja kävelen sitten pois hänen huoneestaan. Oloni on paljon parempi nyt.

Yllätyksekseni näen Albuksen kanssa portaita nousevan Scorpiuksen. He ihmettelevät tietysti heti otsaani peittävää salvakasaa ja kerron heille totuuden Albuksen huoneeseen päästyämme, koska he epäilemättä saisivat sen joskus selville. Scorpius halaa minua tiukasti. Hän näyttää luulevan, että tarvitsen häntä enemmän kuin annan ilmi. Sanon, että olen ihan kunnossa ja taputan häntä selkään, mutta hän puhuu minulle yhä lohduttavia sanoja. James sattuu kävelemään silloin huoneen ohitse vessaan ja pysähtyy ovelle pieneksi hetkeksi. Työnnän Scorpiuksen pois, mutta James on sillä välin jo kadonnut vessaan.

James on ehkä loukkaantunut tästä, koska emme puhu toisillemme koko loppupäivänä, vaikka kerran ohitamme toisemme käytävällä, eikä ketään muuta ei ole läsnä. Illalla Lilyn nukahdettua minä hiivin Jamesin huoneeseen. Hän makaa sängyllä selkä oveen päin.

”James?” minä kuiskaan, mutta poika ei käänny ympäri.

Kävelen sängyn viereen ja istahdan sen laidalle.

”Ai. Hei”, hän sanoo niin kuin vasta nyt huomaisi tuloni, muttei tee tilaa minulle.

”Oletko sinä vihainen?”

”Miksi olisin?” James toteaa, mutta ei oikeastaan kiellä.

”Scorpius on vain ystävä”, huomautan.

”Mutta hän on ihastunut sinuun”, James huokaisee. ”Ja sinä hengaat hänen kanssaan.”

Rypistän kulmiani. ”Mutta minä en pidä hänestä sillä tavalla, joten mitään ei tapahdu. Vai etkö sinä luota minuun? Jos haluat, että kerron hänelle ja Albukselle meistä, niin minä kerron kyllä.”

James huokaa ja hymyilee minulle hieman. Hän tekee viimein tilaa sängyllä, jotta pääsen painautumaan hänen viereensä. ”Totta kai minä luotan. Ei sinun tarvitse sanoa mitään vielä. Katsotaan me ensin ihan rauhassa, miten meidän juttu etenee.”

Painan kasvoni hänen kaulaansa vasten ja suukotan ihoa. Päivän kauhut tuntuvat kaukaisilta, kun saan nukahtaa Jamesin syliin.

Never underestimate the power of fanfiction

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 14. luku 15.1
« Vastaus #34 : 15.01.2020 20:01:03 »
No niin, vähän rauhallisempaa meininkiä! :) Kovasti odotan, että Evelyn saa jostain tongittua esiin juttua salaisuuksistaan! Eikun siis Sanni, ja Evelynin salaisuuksista, tai öööö... En yhtään ihmettele, että päähenkilö on vain ajautunut tilanteen vietäväksi, kun kyllähän tässä itse kukin vähän sekoaa siitä, kuka on kuka ;D
Never regret something that once made you smile.

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 14. luku 15.1
« Vastaus #35 : 15.01.2020 21:11:20 »
Vihdoin pääsin lukemaan kaikki ilmestyneet luvut! Huh, mitä menoa! Hurjasti on ehtinyt tapahtua näiden lukujen aikana, mutta luin putkeen kaikki uudet osat ja on niin kiva huomata, että viihdyn edelleen hurjan hyvin tämän tarinan parissa :D

Parasta oli huomata, että päästiin sairaalasta pois ja Evelyn saa vihdoin enemmän vastauksia ja pystyy rakentamaan jonkinlaista kuvaa menneisyydestään – vaikka siitä paljastuukin yhä enemmän vain huonoja asioita eikä vielä oikein mitään hyvää. Scorpius, James ja mysteeri-J, kaikkien kolmen kanssa on ollut vähintään flirttiä eikä Sanni tunne näistä ketään. Sharon ja Betty eivät tunnu hyviltä tyypeiltä, toivottavasti Evelyn löytää uusia ystäviä Tylypahkassa. Ja sitten vielä tuo Harmaaselän kohtaaminen... Siinä kohtaa kävi mielessä, että onkohan kehon vaihtaminen sittenkään kaiken tuon arvoista :D

Arvasin kyllä, että kun hormiverkosto esitellään, se johtaa jossain vaiheessa ongelmiin Evelynin kohdalla. Ja niinhän sitten kävikin, mutta joutuipa hän jännään paikkaan. Ajattelin ensin, että Evelyn päätyi Rääkyvään röttelöön, mutta Pikkuhirttivaaraan... Huh. Toivottavasti myöhemmin selviää, miksi juuri sinne. Jos siis siihen oli jokin syy, koska sehän kertoisi myös siitä, että osa Evelyniä on edelleen Sannissa, koska tämän alitajunta vei hänet Pikkuhirttivaaraan. Mielenkiintoista ja jännittävää ;)

Tykkään edelleen hurjasti Teddystä ja Pottereiden arkielämä on ihanan kotoista luettavaa. Olikin hyvä käänne, että Evelyn päätti lähteä Malfoyiden luota ja pääsi Kalmanhanaukiolle. Kiva myös, että taikuus tuntuu toimivan! Hyvä, että Evelyn alkaa tutustua koulukirjoihin hyvissä ajoin... Itse tekisin varmaan ihan innolla kesäläksyt, jos ne käsittelisivät taikuutta ;D Kiitos jatkosta, odotan innolla, mitä jatkossa tapahtuu!

between the sea
and the dream of the sea

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 14. luku 15.1
« Vastaus #36 : 15.01.2020 22:01:03 »
Jännittäviä käänteitä taas seurasi! :) Pidän siitä, että joka luvussa tapahtuu jotain ihan uutta ja selviää jotakin lisää - tai jollei suorastaan selviä niin ainakin tulee lisää pohdittavaa. ;) Tällaista mysteeriä on tosi kiva seurata.

Olipa erikoista, että Sanni päätyi noin paljon sivuun siitä, minne suunnitteli! Mikähän magneetti se sinne Pikkuhirttivaaraan häntä mahtoi vetää... Kenties osa siitä salaisuudesta, jonka Harmaaselkäkin tiesi? Tämä siis ei ollutkaan sama Harmaaselkä kuin kirjoissa, vaan nuorempi painos. Hmm...

Mikä harvinaista missään kirjassa tai ehkä luonnossakaan, Sanni oli kyllin fiksu kertoakseen totuuden Harrylle eikä vain sepittänyt jotain epäilyksiä herättävää. Pisteet siitä tytölle. :) Ehkä olikin ihan fiksu veto jättää Sharonin kaltainen "kaveri" hetkeksi sivuun. Mitkähän tämän lopulliset motiivit mahtoivat ollakaan?

Jamesin mustasukkaisuus tuntui vähän tympeälle, varsinkin kun hän tiesi jo, miten "Evelynin" kiinnostus asettui tällä hetkellä. Vai liekö pojalla vielä tuoreessa muistissa tapaus, josta Sharon vihjaili? Edelleenkin Sanni on kyllin fiksu puhumaan asiat auki, ettei ystävällisestä halista seuraa molemminpuolista mököttelyä.  ;D

Olisin vähän toivonut jotain enemmän Teddyn kanssa, mutta ehkäpä hyvä näin, ettei Sanni ole ihan joka kaksilahkeisen perään. ;)




I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 15. luku 16.1
« Vastaus #37 : 16.01.2020 14:18:28 »
nomps: Salaisuudet paljastuvat aikanaan ;) Jep, tuo Sanni/Evelyn kuvio on kyllä hämmentävä varsinkin asianomaiselle, joten parasta vain keskittyä Jamesin pussailuun, eikun :D
hiddenben: Kiva että olet yhä mukana vaikka lukuja sujahtelee nopealla tahdilla :D Jep, kehon vaihtamisesta on kyllä seurannut ongelmia, mutta pääsihän sentään Jamesia pussailemaan :D Pikkuhirttivaara tosiaan, katsotaanpas jos siitä kuultaisiin lisää vielä :D
Fiorella: Kiva että olet pitänyt tämän seuraamisesta :) Pikkuhirttivaara on tosiaan velä yksi niistä lukuisista mysteereistä :D Sharonin motiiveista kuullaan piakkoin ;)

15.   luku

Seuraavat viikot kuluvat lähes draamatta. Käyn Lilyn kanssa uimassa rannalla kerran ja se on ihan hauskaa. Keskityn opiskeluun päivisin, joka on Albuksen mielestä tylsää, joten hän viihtyy Scorpiuksen luona useammin. James liittyy joskus seuraani, kun ehtii huispaukselta, mutta jos käy niinkin huonosti, että olohuoneeseen jäävät vain me kaksi, ei siinä tule kauheasti opiskeltua. James on täydellisen ihana ja minusta tuntuu, että saatan jopa rakastua häneen. Kun otan seksiin liittyvän jännitykseni puheeksi, hän ei painosta minua, vaan ymmärtää, etten muista. Häntä näyttää hieman kyllä harmittavan, etten muista ensimmäistä kertaamme, mutta sanoo, että sitten kun saamme vähän enemmän rauhaa, hän voi tehdä toisesta ensimmäisestä kerrastamme unohtumattoman.

Usein emme saa omaa rauhaa muulloin kuin iltaisin, koska talo on täynnä väkeä. Granger-Weasleyt piipahtavat kylään yhtenään ja elokuussakin Pottereiden ja Weasleyden kesken on hämmentävän monet syntymäpäivät, joille minutkin kutsutaan, vaikka heidän kisailujaan ja vitsailujaan katsellessa tunnenkin oloni aika ulkopuoliseksi. Siksi ei olekaan kauhean yllättävää, että suhteemme alkaa paljastua pikkuhiljaa.

Lily saa selville ensin. Yhtenä aamuna pukeutuessani hänen huoneessaan hän ohimennen huomauttaa, ettei minun tarvitse esittää nukkuvani täällä. Minulta menee pasmat niin sekaisin, että en osaa reagoida mitenkään. Lily vain nauraa ja sanoo pitävänsä salaisuuden. Hinnaksi hän nimeää kaupunkireissun kanssani, eikä se todellakaan ole liian iso hinta, sillä minulla on hauskaa jästi-Lontoossa hänen kanssaan.

Seuraavaksi suhteestamme saa tietää Teddy. Se tapahtuu vähän nolosti, sillä meille tuli Jamesin kanssa keskellä yötä nälkä, joten hiivimme keittiöön syömään. Emme kuitenkaan ehtineet syömiseen asti, kun löydän itseni istumasta ruokapöydällä, Jamesin huulet hipomassa omiani. Valot räpsähtävät yllättäen päälle. James astuu nopeasti taaksepäin ja minä hyppään alas pöydältä. Töistä palannut Teddy katselee meitä kulmiaan kohottaen.

”Eikö teillä ole mitään muuta paikkaa muhinoida kuin siinä missä kaikki syövät?” Teddy toteaa väsyneesti ja avaa ensimmäisen keittiökaapin ottaakseen sieltä paketin muroja. Syömme kaikki kolme muroja hiljaisuudessa.

Minulla on seuraavana päivänä viimeinen tarkastus Pyhässä Mungossa, jonka suorittaa Teddy. Pelkään, että siitä tulee omituista, mutta Teddy ei näytä lähes muistavan mitä aikaisemmin tapahtui. Hän liikkuu hitaasti, haukottelee jatkuvasti ja sekoaa sanoissaan melko useasti.

”Oletko sinä kunnossa?” minä kysyn tarkkaillen häntä huolestuneesti.

”Totta kai”, Teddy väittää ja yrittää hymyillä hieman. ”Ai niin, sinä ja James”, Teddy toteaa ja kohottaa kulmaansa. ”Mites siinä niin kävi?”

”Ah, no oikeastaan meillä oli jo hieman juttua ennen tätä kesää. Vaikka enhän minä sitä tietenkään muista”, kerron ja kohautan olkapäitään. ”Mutta pidän hänestä. Paljon. Hänen kanssaan minusta tuntuu turvalliselta.”

Teddy nyökkää ja tukahduttaa haukotuksen. ”Se on hyvä.” Hän tiputtaa käsissään olleen putelin kahdesti, eikä saa sen korkkia millään kiinni sen auettua. Hänellä on vieläkin työtunteja ihan sikin sokin kellon ympäri ja sen huomaa.

”Kuinka monen ihmisen hommat sinä joudut tekemään?”

Teddy räpyttelee silmiään väsyneesti. ”Kahta minä tuuraan välillä. Ja sitten omat tunnit.”

”Sinä palat loppuun.”

”Äh”, Teddy toteaa ja heilauttaa kättään. ”Ei tässä enää kauaa. Kun lomat loppuvat tilanne paranee. Palkkaa ainakin on kertynyt. Voisin jo muuttaa pois siitä homeasunnosta, mutta en kerta kaikkiaan jaksa nyt muuttorumbaa. Syksyllä sitten.”

”No, kun me menemme kaikki kouluun, Kalmanhaukio jää aika tyhjilleen. Harry ja Ginny ovat varmaan iloisia, jos sinä olet paikalla.”

”Mh. Ehkä”, Teddy myöntää. ”Luuletko, että jaksat mennä kouluun?”

”Miksen jaksaisi?”

”Kuudennes vuosi ei ole yhtään sen helpompi, vaikka silloin ei ole valtakunnallisia kokeita.”

”Olen opiskellut”, huomautan, vaikka tietysti minua huolettaa se, että joudun opiskelemaan kuuden vuoden asiat yhdessä vuodessa. Ei kaikki asia kuitenkaan ole ihan uutta. Hyvät tietoni kemiasta ja fysiikasta auttavat huomattavasti liemissä ja alkemiassa.

Teddy äännähtää myöntyvästi, ehkä koska ei jaksa väitellä asiasta.

Lopulta suhteemme paljastuu myös Harrylle ja Ginnylle. Se tapahtuu ihan vahingossa, kun James palaa huispaustreeneistä. Satun tulemaan samaan aikaan alas Albuksen kanssa syömään ja James tervehtii minua käytävällä suudelmalla sen enempää sitä tajuamatta. Albus kävelee edellämme, joten hän ei huomaa mitään, mutta kaikki muut pöydässä istujat kyllä. James istuu paikalleen ihan rauhassa ja tajuaa mitä tapahtui vasta, kun huomaa kaikkien tuijottavan häntä.

”Kauankos tämä on jatkunut?” Ginny kysyy rauhallisesti.

Vilkuilen Jamesia pöydän toiselta puolelta.

”Ei kauaa”, James valehtelee, vaikka onhan tässä mennyt jo kolmisen viikkoa. Jollain mittakaavalla se ei ehkä olekaan kauaa.

”Mistä puhutaan?” Albus ihmettelee.

”Minä ja James olemme yhdessä”, selitän Albukselle. Albukselta näyttää menevän hetki ennen kuin hän tajuaa, mitä tarkoita. Hän vilkaisee minua ja sitten Jamesia. Ja sitten taas minua ja takaisin Jamesiin.

”Ai”, hän sanoo lopulta ja kurtistaa kulmiaan, niin kuin yrittäisi miettiä miten se on tapahtunut ilman, että hän on aavistanut mitään. Asiasta ei mainita enää ruokapöydässä, mutta Albus ottaa asian puheeksi myöhemmin.

”Oletko kertonut Scorpiukselle?” hän kysyy.

”En ole ehtinyt”, sanon, vaikka ehtiminen on kyllä vale.

”Sinun pitäisi. Ehkä se auttaisi häntäkin unohtamaan sinun perääsi haikailu”, Albus huomauttaa.

”Niin”, myönnän. Mutta se epäilemättä pilaa jotain. Meillä kolmella on ollut kiva kesä yhdessä. Albus menee tietysti Scorpiuksen tueksi asian paljastuttua ja sitten minä jään yksin. Ja kun koulu alkaa Sharon ja Betty ovat varmasti samalla puolella minun ja Sharonin riitaa koskien, joten minä jään yksin. Onhan minulla sitten James, mutta hän varmasti viettää mieluummin aikaa muiden rohkelikkojen kanssa.

En kuitenkaan pysty välttämään asiasta kertomista, kun tapaamme Scorpiuksen seuraavan kerran. Albus ei anna minun kiemurrella asiasta irti.

”Tuota, sinä et olekaan vielä kuullut”, aloitan kesken kitakivipeliä. ”Minä ja James seurustelemme.”

Scorpiuksen käsistä karkaa muutama kivi. Hän kerää ne nopeasti takaisin. ”Ai”, poika sanoo hiljaa ja nielaisee. ”Niin kuin James Potter?”

”En minä muitakaan sen nimisiä tunne”, sanon.

 ”Aha”, Scorpius sanoo minua katsomatta. Hänen pelinsä menee sen jälkeen plörinäksi, vaikka aluksi hän oli ollut johdossa.

Kun syyskuu alkaa lähestyä, minua alkaa hermostuttaa koulun alku. Kaiken lisäksi James on muuttunut jotenkin etäiseksi sen jälkeen, kun kaikki saivat tietää suhteestamme. Emme nukukaan enää yhdessä, koska Jamesin vanhemmat vaativat häntä pitämään ovensa auki yöllä.

Kun syyskuun ensimmäinen koittaa menemme kaikki yhdessä King’s Crossille. Asemalla James suutelee minua poskelle ja lähtee etsimään ystäviään. Albus hyvästelee minut ja lähtee etsimään Scorpiusta, tehden ainakin omasta mielestäni selväksi, ettei minua ole kutsuttu mukaan. Jopa Lily on kadonnut paikalta, kun katsoin muualle.

Alan melkein empimään mahtaisiko kukaan huomata, jos vain jättäisin menemättä junaan.

Never underestimate the power of fanfiction

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 15. luku 16.1
« Vastaus #38 : 16.01.2020 15:02:06 »
Voi ei, enää ei olekaan elo yhtä jännyyttä ja juhlaa! En yhtään ihmettele että tuntuu kurjalta. Ehkä Tylypahkasta löytyy kuitenkin jotain uutta ja jännittävää, jotta sinne kannattaa mennä.
Never regret something that once made you smile.

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Sumun sisällä (toisella puolella) | K-11 | 16. luku 17.1
« Vastaus #39 : 17.01.2020 12:17:36 »
nomps: Jep, tälläinen uusi elämä epäilemättä saa jossain vaiheessa olon tuntemaan ulkopuoliseksi :/ Katsotaanpas, pääseekö päähenkilömme junaan asti :D

16.   luku

Nousen kuitenkin junaan ja jättäydyn viimeisten joukkoon paikanetsinnässä. Ehkä kun käytävillä ei kulje enää ihmisiä, joku saattaa huomata minut ja kutsua luokseen. Olen kulkenut lähes vaunut toiseen päähän asti ja olen saanut osakseni vain muutamia mulkaisuja tai avoimen uteliaita katseita.

”Siinähän sinä, olen etsinyt sinua joka puolelta”, tummatukkainen luihuispoika ärähtää, kun pysähdyn viimeisen ja toiseksi viimeisen junan väliselle aula-alueelle. Tämän viitassa komeilee valvojaoppilaan merkki. Hän silmäilee viitanetumustani. ”Missä pinssisi on?”

”Ai, tuota… hukkasin sen”, selitän. En ollut tosiaan löytänyt sellaista, eikä Evelynin tuntien minulle ollut tullut mieleenkään, että hän saattaisi olla valvojaoppilas. Kukaan ei näyttänyt pitävän sitä tietoa mainitsemisen arvoisena. Tartun kuitenkin mielelläni oljenkorteen ja lähden pojan perään.

Kävelemme junan läpi sen toiseen päähän, jossa istuu jo tylsistyneen näköisiä valvojaoppilaita odottamassa.

”No niin, nyt kun Glassthornkin on suvainnut meitä läsnäolollaan, voimme aloittaa”, sanoo johtajatytön merkkiä kantava puuskupuh selvästi ärsyyntyneenä. Tapa, jolla hän sanoo nimeni viestii aikamoista passiivisaggressiivisuutta, joten lasken nopeasti katseeni.

Istun minut löytäneen pojan viereen kuuntelemaan selostusta. En osaa keskittyä, vaikka yritänkin aluksi. Valvojaoppilaan velvollisuudet tuntuvat kuitenkin huolistani vähäisimmiltä. Toisessa päässä junaa on opettajien loosit. McGarmiwaa ei näy, mutta koska hän on yhä rehtori, hän on varmaan jo Tylypahkassa. Ainoan opettajan, jonka tiedän varmaksi, on Neville Longbottom, jonka tunteja minulla ei edes ole. Yritän tähyillä jotakuta hänen kuvaukseensa sopivaa miestä, kun katseeni pysähtyy mieheen, joka katselee minua. Hänellä on tummat, sileät ja siistit hiukset, mutta en saa hänestä Neville -fiilistä. Hän näyttää muutenkin paljon nuoremmalta kuin mitä Nevillen pitäisi olla. Mies antaa minulle pienen hymyn ja ehdin vastata siihen, ennen kuin hän kääntää katseensa

Johtajatytön ja -pojan ohjeissa ei kestä kauaa, eikä minulle jää mitään päähän muuta kuin se, että viidennessä kerroksessa sijaitsevan valvojaoppilaiden kylpyhuoneen salasana on tänä vuonna kristallinkirkas.

”Glassthorn, sinun on parasta pyytää uusi pinssi, ekaluokkalaiset eivät tajua pyytää sinulta apua, jos sinulla ei ole sellaista”, korpinkynnen värejä kantava johtajapoika huomauttaa vähintäänkin yhtä terävästi kuin johtajatyttö oli minua aikaisemmin puhutellut.

”Keneltäköhän minä sitä pyytäisin?” kysyn varovasti, mutta poika on jo kääntynyt ympäri ja alkanut jakaa partiointivuoroja. Minä ja parini – jonka nimeksi paljastuu John Lane – saamme viimeisimmän, joka saa parini mulkaisemaan minua niin kuin se olisi minun vikani. En kuitenkaan uskalla alkaa vaatia selitystä kaikkien edessä, koska en tiedä kuinka paljon ihmiset tietävät tilastani. Lehdissä kyllä kirjoitettiin muistinmenetyksestäni – kiitos Kathyn ja hänen juorujensa – mutta ehkä he eivät välitä tai uskovat, että teeskentelin kaiken.

Nousen siis ylös ja pälyilen ympärilleni varovasti. ”Tasan puolelta tässä, älä myöhästy”, John huomauttaa ja vilkaisee minua terävästi, ennen kuin lähtee pois. Kurkussani tuntuu pala, sillä tunnen oloni täydellisen eksyneeksi ja hyljätyksi. Muut valvojaoppilaat ovat jo lähteneet. Vilkaisen uudestaan opettajaa, joka hymyili minulle aikaisemmin ja suuntaan hänen loosinsa luokse, jossa istuu hän ja kaksi muuta: Vaaleatukkainen nainen sekä tummatukkainen mies, joka saattaa hyvinkin olla Neville.

”Tuota minä hukkasin valvojaoppilaan merkkini. Olisiko mahdollista saada uutta?” kysyn.

”Onkohan meillä niitä?” Nevilleksi epäilemäni mies tuumii.

”Ehkä varastossa? Ei varmaan muualla kyllä ole, jos ei siellä”, nainen miettii ja nyökkää junan veturia kohti. ”Viimeistään koulussa.”

”Varastossa”, tuumin ääneen ja yritän tähyillä naisen nyökkäämään suuntaan.

”Minä tulen näyttämään”, minulle hymyillyt mies sanoo ja suo minulle uuden ystävällisen hymyn.

Vaunun ja varaston välissä on väliovi, jonka heilahtaessa kiinni meille kahdelle ei jää paljoakaan tilaa. Veturin ja vaunun välisessä tilassa on puolet vähemmän tilaa kuin muiden vaunujen välisissä tiloissa, ehkä koska tilaa vievät vessa, varasto ja veturinkuljettaja tila. Mahdumme tilaan vielä huonommin, kun varaston ovi avautuu. Varastosta lehahtaa päällemme pölyinen ja tunkkainen haju.

”No niin, katsotaan”, mies tuumii ja tutkii kaoottista varastokomeroa. Hän vilkaisee minua. ”Mihin sinä merkkisi hukkasit?”

”En tiedä… En edes tiennyt, että minulla olisi sellainen. Kukaan ei kertonut”, myönnän. Harry sanoi kirjoittaneensa rehtorille, joten kai opettajien on oltava tietoinen tilanteestani.

Mies hymyilee minulle sympaattisesti. ”Sinun muistinmenetyksesi… kaikki ei ole siis palautunut mieleen vielä?”

”Ei läheskään”, sanon ja olen kiitollinen siitä, että mies ei epäile minun teeskentelevän sen. Mies katselee hetken aikaa miettivästi varastokaappia tekemättä mitään merkin löytymisen eteen ja kääntyy sitten puoleeni.

”Mahdatko muistaa minuakaan?” mies kysyy jotenkin omituisesti.

”Anteeksi, en. En muista ihmisiä kovin hyvin”, myönnän.

Mies hymyilee taas, mutta hymyssä on jotain omituista. ”Professori Bay. Opetan liemiä ja alkemiaa”, hän kertoo ja tarjoaa kättään.

Puristan sitä pikaisesti. ”Minulla on niitä molempia”, sanon. Pieni epäilyksen siemen alkaa kyteä päässään. Evelynin tuntien tässä nuoressa, komeassa ja hymyilevässä miesprofessorissa saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa miksi hän valitsi molemmat kyseiset aineet. Minun ei tarvitse konsultoida muita tietääkseni, että yli puolet koulun tytöistä ovat ihastuneita häneen. Valehtelisin itsekin, jos väittäisin, etten pitäisi hänen katselemisestaan: tuosta selkeästä leukalinjasta, tummista silmistä ja hymykuopista, joista toinen on toista syvempi.

Professori hymyilee. ”Tiedän.” Hän kääntyy tavarakomeron puoleen ja alkaa siirtelemään tavaroita löytääkseen pinssejä. Hän alkaa hetken päästä hyräilemään hieman ajatuksissaan. Jotenkin siitä tulee kotoisa tunne.

”Haa, katsoppas tätä”, hän sanoo viimein ja vetää esiin punaisen valvojaoppilaan merkin. Hän muuttaa sen värin loitsulla vihreäksi ja ojentaa sen minulle. Otan pinssin vastaan. Sormenpäätäni kihelmöi siitä kohtaa, mistä ihomme koskettavat pikaisesti.

Juna nytkähtää äkillisesti ja hän horjahtaa ylleni. Merkki putoaa lattialle. Nenäni painautuu vasten hänen viittaansa ja minut valtaa omituinen tunne siitä, että se tuoksu tarkoittaa minulle jotain… jotain turvallista. Hän vetäytyy pois, mutta hänen silmänsä viivyttelevät omissani, ennen kuin hän mutisee anteeksipyynnön. Hän kumartuu poimimaan pinssin lattialta ojentaakseen sen minulle, mutta päättääkin sitten kiinnittää sen viittaani.

”Noin”, hän sanoo jotenkin karheammalla äänellä.

Minä nielaisen. Helvetti soikoon Evelyn!

Professori Bay kääntyy sulkemaan varastokaapin ja nyökkää sitten sen merkiksi, että minun olisi avattava ovi. Se kuitenkin avautuu sisään päin, joten joudun painautumaan professoria vasten sen avatakseni sen. Hänen tuoksunsa ympärilläni saa minut heikoksi. Kun minulla on hankaluuksia saada vedettyä painavaa ovea loppuun asti junan liikkuessa nytkähdellen, hän laskee kätensä minun omani päälle ja vetää kanssani. Sydämeni hakkaa tuhatta ja sataa, mutta pakotan itseni livahtamaan nopeasti ulos, kun ovi antaa sen verran myöten. Kasvoni tuntuvat lämpimiltä.

”Ah, hienoa, löysitte merkin”, Nevilleksi epäileväni mies sanoo ja siirtää sitten katseensa taakseni. ”Jasper, me ajattelimme tässä aloittaa kierroksen näpäystä, haluatko mukaan?”

”Mikäpäs siinä, Neville”, mies takanani vastaa ja istuu takaisin paikalleen. Minä kiiruhdan pois vaunusta.

Jasper. Taisin löytääkin sen mystisen herra J:n.

Never underestimate the power of fanfiction