Kirjoittaja Aihe: Supernatural: Lämpöä ja läheisyyttä (ja paskat). K-11 Sam & Dean  (Luettu 1611 kertaa)

Violetu

  • Rottaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 3 591
  • End of the line
Otsikko: Lämpöä ja läheisyyttä (ja paskat).
Fandom: Supernatural (huom. ykköskausi, eli tämä on "vintagea" ;D)
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Violetu
Varoitus: tulkinnanvarainen insesti.
Genre: Sanailu? veljesdraama? angstahtava fluff? Jokin ???

Osallistuu Se oikea ja sen haaremi -haasteeseen ja täydentää haasteen valmiiksi 3/3 (aiempina Sam/Gabriel ja Sam/Ash. Rowena jäi nyt nuolemaan näppejään, mutta vielä minä senkin Samille joskus paritan 8)).

A/N:Innoituksensa koko fic sai tästä kuvasarjasta/kohtauksesta (en edes muista mikä jakso). Leikitään kuitenkin, että tämä sijoittuu jonnekin pian Phantom travelerin jälkeen, kun siihen kerran viitataankin. Enjoy!

***

Lämpöä ja läheisyyttä (ja paskat).


“Tuo oli kaunista, anna niin halipusin sinua”, Dean otti naamalleen yhden niistä melodramaattisista ilmeistä, joita Sam inhosi, ja ojensi kätensä kuin aikoisi silittää sillä Samin poskea tai jotain muuta teennäistä ja saippuasarjaan sopivaa.

“Haista paska”, Sam läppäsi veljensä käden sivuun ennen kuin marssi autolle ja paiskasi mielenosoituksellisesti oven perässään kiinni. Hän ei ottaisi mitään läpällä annettuja läheisyysalmuja vastaan. Dean oli yksi vitun paska.

Dean varmaan kuolisi, jos joku osoittaisi sille joskus välittävänsä tosissaan tai vaikka halaisi sitä, Sam ajatteli jokseenkin turhautuneena.

Kuolema oli taas liipannut läheltä, mutta he olivat onnistuneet pelastamaan toisensa. Se tavallinen tiistai, tai ihan mikä tahansa viikonpäivä veljeksille.
Kuten tavallista, Sam oli yrittänyt käydä rakentavaa keskustelua jälkikäteen, osoittaa kiitollisuuttaan, kiintymystään, jotain, ja Dean oli kavahtanut takajaloilleen ja vetänyt machokortin esiin nopeammin kuin kukaan ehti sanoa “no homo”.

Automatka motellille oli kireä. Sam avasi suunsa ja aloitti:

“Jos minä joskus halaisin sinua, niin - “

Dean väänsi stereoiden volumea kovemmalle. Sam väänsi toiseen suuntaan.

"Ei se tee homoksi jos kerran halaa - !"

Dean väänsi niin lujalle, että Sam epäili kärsivänsä tinnituksesta myöhemmin.
Tätä lähes sanatonta riitaa käytiin pari kierrosta.

Sam luovutti, kun he ajoivat päin punaisia ja oikealta tuleva musta avopaku tööttäsi vihaisesti.
Loppumatkan Sam piteli korviaan, tuijotti mielenosoituksellisesti ikkunasta ulos ja antoi Deanin tehdä mitä lystäsi.

Molemminpuolista mykkäkoulua kesti tuntikausia.

“Ihmiseltä menee järki, jos kukaan ei koske siihen tarpeeksi pitkään aikaan!” Sam kivahti kannettavansa ääreltä, kun kello tikutti puoli yhdeksää illalla.

“Se puhuu!” Dean oli järkyttyvinään, mutta jatkoi sitten hampurilaisen tunkemista suuhunsa.

Samin bitchface oli niin voimallinen, että suorastaan säteili.

“Yritätkö sanoa, että minulta lähtee henki, jos en saa viikon sisällä?” Dean mongersi ja röyhtäisi.

“Minä sanoin järki, saatanan idiootti. Vaikka sitä sinulla ei ole koskaan tainnut pahemmin olla. Ja, kaikessa ei aina ole kyse seksistä”, Sam puhisi keräten Deanin roskat pöydältä.
Majoneesi tahri Samin sormet ja sulanutta juustoa tarttui paidanhihaan.

“Sinä taidat muutenkin olla porsas etkä ihminen”, Sam jupisi tunkiessaan jämät roskikseen.

“Onko tämä niitä ‘olen huolissani ja kysyn kaverin puolesta’ -juttuja, joissa sinä olet oikeasti itse se kaveri, johon kukaan ei ole koskenut pitkään aikaan?” Dean pyyhki kätensä farkunreisiin valmistautuessaan seuraavaan sivallukseen:

“Muuten hyvä yritys, mutta newsflash: sinulla ei ole enää kavereita.”

“Unohda, tällä menolla taidan sittenkin tappaa sinut itse”, Sam hillitsi vain vaivoin itsensä, eikä pyyhkinyt mähmäisiä käsiään Deanin hiuksiin. Aikuisiahan tässä oltiin, tai ainakin jotain sinnepäin.

“Ohhoh. Kuuluuko siihen järjen menettämiseen tappouhkauksetkin? Sammy, kyllä sinä voit minulle kertoa, jos olet puutteessa, olen loistava wingman”, Dean venytteli tavattoman tyytyväisenä itseensä niin hyvästä heitosta.

“Ihan vitun ääliö sinä olet!”

Sen sanottuaan Sam marssi ovesta ulos kädet raivosta täristen.

“Ja se on SAM!” nuorempi ärjähti ennen kuin paukautti oven kiinni jäljessään.
 
Jumalauta, Dean ei sitten tajunnut yhtään mitään.



“No jopa oli herkkänä. Toivottavasti se meni hakemaan sitä lämpöä ja läheisyyttä”, Dean päivitteli itsekseen ja kävi jälkiruokapiirakan kimppuun.

*

Sam tuli takaisin kahdelta yöllä itselleen epätyypillisesti humalassa.
 
“Sinua ei aina kestä selvin päin”, nuorempi sammalsi äänessään anteeksipyytävä nuotti, kun Dean auttoi häneltä eteisessä kenkiä jalasta.

“Ei se mitään, kiitos samoin vaan”, Dean naurahti ilottomasti.

Silloin harvoin, kun Sam oli kännissä, tätä ei saanut vaikenemaan tunnepuolen jutuista sitten millään. Kannatti kuitenkin yrittää.

“Saitko pesää?”

“Dean, pliis.”

Sam mulkaisi häntä ja Dean pyöräytti silmiään.

“Eli et. Minun olisi pitänyt tulla mukaan. Ainakaan et silloin olisi noin naamat.”

“Miksi sinun pitää aina vääntää kaikesta vitsiä?” Sam mumisi Deanin kaulaa vasten, kun isoveli talutti häntä sänkyyn.

“Sellainen minä olen, vitsiniekka, läpänheittäjä. Parempi nauraa kuin itkeä, eikö?”

Dean heivasi hirvenkokoisen veljensä sängylle ja melkein toivoi, että tämä alkaisi kuorsata saman tien.
Sam kuitenkin katsoi häntä parhaalla koiranpentuilmeellään ja mumisi:

“Voidaanko nyt puhua vakavasti?”

“Niin kauan kun saat itse riisuttua itsesi.”

 Sam muljautti silmiään ja alkoi kömpelösti räpeltää farkunnappia auki.

“Miksi sinun pitää aina esittää niin kovaa?”

Nappi ei ottanut auetakseen, ja Sam vilkaisi Deania luomiensa raosta sanaton pyyntö silmissään.
Dean huokasi syvään nenän kautta, huitaisi Samin kädet pois ja avasi tämän farkut itse.

“Voin vakuuttaa, että minä en ole tällä hetkellä tippaakaan kova.”

“Et touhutippaakaan?” Sam kikatti, ja Dean olisi varmaan itsekin nauranut heitolle, jollei olisi arvannut, mitä oli vielä tulossa.

“Minä luulin, että sinä halusit puhua vakavasti”,
Dean nyki Samin farkunlahkeita, ja Sam nosti lantiotaan avuliaasti silmät kiinni, mietteliäs ilme kasvoillaan.
 
“Silloin siellä lentokoneessakaan sinä et ottanut minua kädestä kiinni, vaikka olit ihan paskat housussa”, Samin ääni oli hiljaisen vakava.

“Sinä naureskelit minulle”, Dean murahti. Hän melkein toivoi, että Sam alkaisi taas puhua pervoja, keskustelu oli selvästi matkalla paljon epämukavammalle alueelle.

“Siitä olisi voinut olla sinulle apua”, Sam avasi silmänsä ja katsoi Deania äkkiä vaativasti.
Deanin sisuksissa nuljahti. Teki mieli sanoa, ettei hänen elämänsä kuulunut olla helppoa. Hänen ei kuulunut pyytää, saati ottaa apua vastaan, jollei kyse ollut elämästä ja kuolemasta. Kai Sam oli sen jo huomannut?
Nähtävästi ei, jos yhä jatkuvasta tuijotuksesta saattoi mitään päätellä.
Dean ei aikonut osoittaa heikkoutta Samin edessä yhtään enempää kuin oli pakko, joten hän painoi kulmansa kurttuun.

“Kaikki meni ihan hyvin ilman mitään akkamaisia kädestäpitämisiä”, Dean ärähti.

“Mutta voin luvata, että ensi kerralla murran sinulta sormet, jos välttämättä haluat, että pidän sinua kädestä.”

“Dean, pliis.”

“Mitä ‘pliis’, Sammy?”

“Ei sinun tarvitse esittää minulle, voit olla rehellinen tai jotain”, Samin katse oli terävöitynyt, mutta Dean nousi silti hakemaan tälle lasin vettä.Oli helpompi puhua, kun ei tarvinnut katsoa silmiin. Älä puhu mitään typerää, naama kiinni.

“Ai rehellinen? Haluatko, että kerron, miten kauhuissani olen, kun isästä ei ole vieläkään kuulunut mitään? Miten olen joka keikalla ihan vitun huolissani, että sinulle tapahtuu jotain? Koska minä olen vastuussa, ja isä nylkee minut, jos sinulle käy jotain.”

Deanin ääni oli alkanut täristä ja hän läikytti vettä laskiessaan lasin kolauksella yöpöydälle. Perkele, ei tämän näin pitänyt mennä.

“Dean.”
Sam yritti könytä istumaan, mutta yrityksen jäädessä heikoksi, Sam tyytyi lopulta levittämään käsivartensa makuultaan.
“Tule tänne, halataan.”

“Jos minä halaan sinua, niin tukitko sitten turpasi?”

“Joo. Ehkä. Jos se on oikea halaus etkä sinä hakkaa minua koko ajan selkään niin kuin lasta, joka on niellyt jotain väärään kurkkuun. Minä en ole enää mikään lapsi.”

Tiedetään.

“Pää kiinni, Sammy.”

Dean ryömi huokaisten sängylle Samin viereen, ja kietoi käsivartensa veljen massiivisen ruhon ympärille. Sam veti hänet lähemmäs niin, että Deanin pää oli pian toisen rinnalla. Sam painoi leukansa Deanin päälakea vasten.
“Vau, koska sinulle kasvoi tissit”, Dean vitsaili käheästi ja Sam nauroi niin, että Deanin tyyny hytkyi. Pian nauru kuitenkin lakkasi.
“Varmaan silloin, kun sinusta tuli kova,” Samin sormet työntyivät Deanin hiuksiin ja silittivät hajamielisesti.

“Pienenä minä olin aina se, joka oli tyynynä”, Dean haukotteli. Samin lämpö oli aina lapsena alkanut nukuttaa häntä, eikä siinä suhteessa mikään ollut näköjään muuttunut.

“Minä olenkin nyt isompi kuin sinä. Kääpiö.”

“Hei! Päihittäisin sinut silti edelleen tappelussa.”

“Ja paskat”, Sam haukotteli ja puristi Deania hiukan tiukemmin.

“Hei, minä en aio jäädä tähän sinun halinalleksesi”, Dean yritti irrottautua, mutta Sam ei antanut tuumaakaan myöten.

“Ihan vähän aikaa vielä?”

“Jos lupaat, ettet pakota puhumaan tunteista ainakaan kuukauteen.”

“Pah, tosi tervettä, Dean.”

“Ota tai jätä.”

Ilmeisesti Sam otti, sillä nuorempi sulki silmänsä ja Dean tunsi, miten Sam hieraisi kasvojaan hänen hiuksiaan vasten.

“Et kuolaa tai niistä minun tukkaani.”

“Hyvää yötä, Dean.”

“Toivottavasti sinulla on aamulla kunnon krapula”, Dean mumisi, mutta Sam ei vastannut enää.

Aivan pian nuorempi Winchester alkoi kuorsata, ja Dean harkitsi vakavissaan häipymistä.
Hän ei itsekään tiennyt, miksi lopulta päätyi kuitenkin jäämään.
Jos saisi halailla koko yön, Sam ei ehkä vaatisi mitään lällyä kokonaiseen kuukauteen.
Dean alkoi jo suunnitella, miten veisi seuraavan keissin jälkeen Samin bordelliin takaisinmaksuksi tästä. Saisipahan sitten sitä läheisyyttä, eikä Deanin tarvitsisi sotkeutua siihen.

Vielä jonain kauniina päivänä Sam lähtisi taas omille teilleen, eikä tulisi enää takaisin.
Dean ei aikonut antaa itsensä tottua siihen, että Sam oli läsnä hänen autossaan, sängyssään.
Ei enää toista kertaa.





***

Palaute miehen (ja naisen) tiellä pitää.
ja olen reilun viikon leipomotyöskentelyn jälkeen jo kyllästynyt leipään
« Viimeksi muokattu: 04.09.2019 21:42:18 kirjoittanut Violetu »
O' valley of plenty.

Karvalakkirakastaja

  • Vieras
Awww Supernaturalin alkuvaiheet oli niin veljespitoisia, että pitäisi varmaan palauttaa mieleen. Ja Sam ja Dean oli niin nuoria ja pieniä ja söpöjä.  ;D Tämä niin hyvin ilmentää niitä ja sitä miten ärsyttävä Dean oli kun se yrittää olla mies, mutta ei tajua, että mieskin voi kaivata kosketusta. Tämä oli samaan aikaan suloinen, haikea ja humoristinen ja kuvasi tosi hyvin niitä tunteita, mitkä ekalla kaudella oli mukana. Dean on itsepintainen huumoriveikko ja Sam vähän hakkaa päätään seinään, kun se yrittää puhua sille.  ;D

Mutta lopussa paljastui sentään se todellinen pelko, mikä Deanilla on. Se välttää läheisyyttä, koska se pelkää menettävänsä sen ja se on riipaisevaa. Dean otti raskaasti sen, että Sam ei ollutkaan hänen mukanaan vaan valitsi haluta normaalielämän.

tellie

  • ***
  • Viestejä: 1 363
Ihanaa lukea näitä alkupään juttuja ^^ Minä en ole uusia kausia katsonutkaan, joten olen vähän pihalla näistä uusista käänteistä.

Mutta siis luin, tykkäsin ja pahoittelen kommentin sisällöttömyyttä!
I am experiencing an unfamiliar sense of motivation.
- Kai, last of the Brunnen-G