Kirjoittaja Aihe: Myötätuuleen ja vastavirtaan (K-11 • lukiodraama, Juuso & Samuli • joulukalenteri, 24/24 luukkua + epilogishotti!)  (Luettu 5055 kertaa)

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Voi Juuso. Muutama pieni valkoinen valhe pelastamaan tilanne ja oma nahka. Onneksi hänellä on ymmärtävä äiti, joka ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi että siellä "uusien kavereiden" joukossa on ehkä joku johon hänen poikansa on ihastunut ja siksi muu maailma unohtuu. Tai sitten hänen äitinsä tuli sitäkin ajatelleeksi, kun totesi että jutellaan myöhemmin lisää. Äidit aika usein huomaavat asioita.

Sitten Samuliin. Ei meistä kaikki ole niitä tilanteeseen heittäytyjiä, vaikka mieli tekisikin. Mutta tekojukkapalmu hänen vierellään vahvisti, että kyllä hänetkin huomataan, eikä pahassa mielessä. Hymy on mukava sanaton viesti toiselle, Samulille eikä sille jukkapalmulle.  :)
Kun Samuli tuossa miettii voisiko aloittaa puhtaalta pöydältä elämän muualla, kun lukio on ohi, pikkasen kirpaisee Samulin puolesta kun tietää ettei ihan kaikkea menneisyyttä pääse pakoon. 

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Kommentoin näitä nyt näköjään tällä tavalla pareittain :D Toisaalta se on ihan kiva, kun tulee molempien poikien juttuja samalla kertaa!

Kivaa, että Juuson ja Markon hommasta tulee paljastumaan vielä lisää tämän aikana. Joten sitä odottelen innolla ja mietin, osuvatko arvaukseni lähellekään, joten älä spoilaile siellä ;)

Ikärajoista on sanottava sen verran, että itse olen kaikkiruokainen niiden suhteen. Ehkä vasta viime vuosina olen "löytänyt" nämä matalammatkin ikärajat kun aikoinaan tuntui että mitä korkeampi ikäraja niin sen parempi ::) Mutta eipä se vain näin olekaan! Ja ehkä se, että olen lukenut sinulta tosi paljon noita S-tekstejä, jotka ovat ihania ja suloisia ja koskettavia ja kaikkea mahdollista, niin tämmöinen "hyppäys" tuli hieman puskasta. Olin jotenkin mielessäni mieltänyt tämänkin tuonne S-tasolle, mutta onhan tässä tosiaan koko ajan ollut tämä ikäraja :D Mutta kuten jo tuolla aikaisemmin totesin, niin tämä oli todella positiivinen ja hyvä asia, että tässä on hieman korkeamman ikärajan juttuja, sillä vaikka suukottelu ja kädestä pitäminen onkin mukavaa, niin toki toivoisin saavani joskus lukea Samulin ja Juuson kiihkeämmästäkin hetkestä ;) Tosi se ei tämän kalenterin puitteissa ole mahdollista, mutta noin niin kuin vinkkinä, jos tuntuu että haluaisit sellaisen shotin heistä vaikka joskus kirjoittaa :)

Mutta nyt näistä luukuista!

Voihan Juuso joka tuli myöhään kotiin. Mutta aivan ihana asenne hänellä: vanhemmille ei valehdella (ainakaan kovin paljon)! Tuo Juuson äiti on ihana ja näkee ja ymmärtää ehkä enemmän mitä Juuso uskoo. Hienoa, että hän muistutti ettei vanhoja kavereita saa unohtaa. Mietin, että kaipä Juuso tässä on täysi-ikäinen, kun äiti ei tuon enempää juomisesta sanonut. Voi olla, että se on ollut esillä jossain mutta info on lipsahtanut silmieni ohi.

Samulin ajatukset olivat sitten hyvin toisenlaisia. Fairy tale tuossa sanoikin jo samoja juttuja, mitä itsekin mietin. Kyllä Samulikin huomataan :) Minusta tuo tekojukkapalmu oli kiva yksityiskohta!

Kiitos taas näistä luukuista!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Fairy tale, äidit tosiaan ovat usein aika "huomaavaista" sorttia! ;D Juusonkin äiti on varmaan huomannut monenlaista muutosta Juuson käytöksessä, vaikkei tietäisikään varmasti, mistä oikein on kyse. Ymmärtäväisyys on minustakin kiva ominaisuus Juuson äidissä, ja se on itse asiassa jotain, mikä mielestäni erottaa Juuson äidin Samulin äidistä. Samulinkin elämässä on onneksi kuitenkin joitakin pikkuruisia valopilkkuja, kuten huomatuksi tuleminen ja jukkapalmusta erottuminen. Uuden elämän aloittaminen on pitkä ja vaivalloinen prosessi, ja toivoisin niin kovasti voivani sanoa Samulille, että se kelpaa kyllä ihan omana itsenäänkin. :'( Hassua, kun on kyse fiktiivisistä hahmoista, mutta jotenkin elän tässä tarinassa mukana melkein kuin se olisi totta, heh. Kiitos kovasti sinulle ihanista sanoistasi! :-*

Vendela, minäkin pidän Juuson asenteesta sen suhteen, ettei vanhemmille valehdella, ainakaan kovin merkittävästi. Se on jotenkin terve ja maanläheinen asenne. Juuso ja Samuli ovat tosiaan tässä kalenterissa jo täysi-ikäisiä, ja Juuson osalta se kävi ilmi tuolla neljännessä luukussa, kun Juuso epäröi terästetyn kaakaon juomista. Ajattelin juuri niin, ettei Juuson äiti koe tarpeelliseksi nostaa mitään äläkkää tuosta juomisesta, kun Juuso on kuitenkin jo kahdeksantoista eikä missään älyttömässä änkyräkännissä. Tiedätkö, kommenttisi innosti minua hirveästi korkean ikärajan Juuso/Samulin mahdollisuudesta! :D Haluaisin kovasti kokeilla! En vain tiedä, tulisiko siitä mitään, kun en ole seksiä juuri kirjoittanut. Olisiko sinulla mahdollisesti kiinnostusta toimia jonkinlaisena esilukijana, jos saan joskus jotain aikaiseksi? :) Kiitoksia kovasti kivasta ja inspiroivasta kommentista! :-*




NELJÄSTOISTA LUUKKU
Juuso, joulukuussa 2012

Itsenäisyyspäivän tienoilla järjestettävät tanssiaiset olivat jokavuotinen perinne. Kyseessä ei ollut vanhojentanssien kaltainen muodollinen juhla, mutta suurin osa opiskelijoista pukeutui silti tavallista juhlavammin: tytöt hameisiin ja pojat kauluspaitoihin. Vanhojentansseja varten harjoittelevat toisen vuosikurssin opiskelijat johtivat helppoja tansseja, kuten poloneesin ja cicapon, joista suurella osalla abiturienteista oli vielä jonkinlainen muistijälki. Lopuksi tanssittiin vapaita tansseja, valssia ja hitaita.

Juuso seisoskeli liikuntasalin laitamilla. Hänen katseensa hakeutui vastapäisellä seinustalla seisovaan Markoon, joka jutteli kavereidensa kanssa. Marko näytti komealta viininpunaisessa kauluspaidassaan ja mustassa rusetissaan, punertavanvaaleat hiukset taakse kammattuina. Juuso ei voinut välttyä sydämentykytyksiltä, eikä hän voinut olla miettimättä, millaista olisi tanssia hitaita Markon kanssa sylikkäin. Se oli tietysti epärealistinen unelma sillä hetkellä, mutta Juusosta olikin kehkeytynyt unelmoija. Hän oli uponnut pilvilinnoihinsa niin, ettei edes huomannut, kun häntä puhuteltiin.

”Huhuu, Juuso hei? Valssi?”

Puhuttelija oli Essi, Juuson oma vanhojentanssipari. Essillä oli tummansininen bleiseri ja valkoinen röyhelöpaita itsenäisyyspäivän hengessä. Hän hymyili tuttua, pirteää hymyään.

”Tietysti”, Juuso vastasi. ”Sori. Ajatukset…”

Essi nauroi. Juuso johdatti heidät keskemmäs. Valssin rytmi ja askeleet kumpusivat lihasmuistista, ja he keinahtelivat melkein yhtä tottuneesti kuin vajaa vuosi sitten. Kuulumiset vaihtuivat tanssin lomassa. Niitä olikin kertynyt, sillä eri mielenkiintoaineet ja kurssit olivat pitäneet heitä erillään. Juttu kuitenkin luisti tavalliseen tapaan. Essi oli hassu persoona, sillä hänen kanssaan jutteleminen tuntui aina luontevalta, olipa edelliskerrasta vuosi tai vuorokausi.

”Kuule”, Essi sanoi tanssin päätyttyä. ”Mä uskallan kysyä tätä vain, koska mä tiedän, ettet sä naura. Ethän sä nauranut mun korkkarikompuroinneillekaan.” Essi virnisti, ja hänen silmissään käväisi veikeä pilke. ”Lähtisitkö sä mun kanssa ulos? Siis niin kuin… treffeille?”

Juuso häkeltyi. Häntä hämmensi jo pelkästään se, että joku ilmaisi kiinnostuksensa häntä kohtaan niin suoraan. Ei hänessä ollut juuri mitään erityistä tai mieleenpainuvaa. Tuntui kurjalta, ettei hän voinut vastata Essin kiinnostukseen, sillä Essi oli huipputyyppi. Mitä sellaisessa tilanteessa saattoi sanoa satuttamatta toista?

”Öh”, Juuso takelsi. ”Mulla… Tota… Mulla on jo – joku.”

”Ai”, Essi sanoi. Hänen poskensa helottivat, mutta hän hymyili. ”Onnentyttö, se joku.”

Essi kääntyi lähteäkseen, mutta hetken mielijohteesta Juuso sanoi: ”Onnenpoika.” Juuso tunsi omienkin poskiensa helottavan. ”Ja mä uskallan kertoa tämän vain, koska mä tiedän, ettet sä tuomitse.”

Kumpikin puhkesi spontaaniin hymyyn, sellaiseen jonka vain samalla aallonpituudella olevat ystävykset saattoivat jakaa.
« Viimeksi muokattu: 25.12.2019 13:06:30 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Oi miten ihanaa, jos kommenttini inspiroi edes ajattelemaan korkeamman ikärajan Juusoa ja Samulia :D Ja todellakin voin mielelläni toimia esilukijana, jos innostut tuollaista kirjoittamaan! Se olisi kunnia! Uskon, että osaat kirjoittaa seksiä, sillä sen ei tarvitse olla mitään kovin kuvailevaa, kiertoilmaisuinkin saa usein sanottua paljon ;)

Kiva tuollaiset itsenäisyyspäivän tanssiaiset! En tiedä onko tämä otettu oikeasta elämästä, mutta minun lukiossani ei valitettavasti tuollaista jäjrestetty vaikka se olisi kyllä ollut mukavaa. Ihanaa kun Juuso katselee Markoa ja miettii, minkälaista olisi tanssia tämän kanssa lähekkäin. Juuso on kyllä niin ihastunut!

Mukavaa, että Juuso uskaltautui tulemaan kaapista Essille. Heidän välinsä vaikuttavat mutkattomilta. Ehkäpä Juuso rohkaistuu pian puhumaan myös Mikon kanssa?

Kiitos tästä luukusta ja laita ihmeessä viestiä, jos innostut kirjoittamaan tai kaipaat muuten sparrauskaveria asian kanssa :)

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Muuttelin edellisestä osasta hieman tuota kappaletta, jossa kuvataan Juuson tuntemuksia Essin kysymyksen jälkeen. Tajusin, että haluan mieluummin käsitellä tarkemmin sitä, miltä Juusosta tuntuu, kuin sitä, onko hänellä ollut aiemmin vastaavia kokemuksia. Tämän siitä saa, kun kirjoittaa ja editoi joulukalenteriluukkua yömyöhään silmät sikkaralla! ;D

Vendela, meillä oli tuollaiset itsenäisyyspäivän tanssiaiset ainakin yläasteella, sen muistan! Lukiosta en ole aivan varma, mutta saattoi olla sielläkin. Inspiraatio on siis ammennettu oikeasta elämästä. Heh, Juuso on kyllä sellainen ihastunut höppänä tässä. ;D Ajatukset koko ajan vaan Markossa. Eiköhän senkin aika vielä tule, kun Juuso puhuu myös Mikon kanssa. Kiitos paljon ihanasta kommentista! :-* Ai niin ja mahtavaa, jos sinulla on kiinnostusta esilukijana toimimiseen! Se olisi kiva, kun jotenkin tällä osa-alueella kirjoituskokemuksen puute tekee minusta aika epävarman. Laittelen sinulle yksäriä jossain kohtaa! :)




VIIDESTOISTA LUUKKU
Samuli, joulukuussa 2014

Psykiatrisen sairaanhoitajan huone näytti siltä, että se oli yrittämällä yritetty sisustaa kodikkaaksi ja luottamusta herättäväksi. Nojatuoleja täyttivät muhkeat koristetyynyt, seinähyllyllä kökötti pari viherkasvia, ja työpöydällä hehkui lämminsävyisiä jouluvalotähtiä vanhanaikaisen lyhdyn sisässä. Samuli ei tiennyt, mistä se tarkalleen johtui, mutta laskelmoidun tunnelmallisessa sisustuksessa oli jotain luotaantyöntävää. Kaikkein vastenmielisimmältä tuntui iso, siististi avattu nenäliinapaketti, joka oli keskellä pöytää valmiina vastaanottamaan tunteenpurkauksia. Se sai Samulin miettimään, miten monet itkut siinä huoneessa oli itketty. Se sai hänet miettimään, pitäisikö hänenkin; kuuluiko se asiaan.

Oli ensimmäinen kerta, kun Samuli tapasi sairaanhoitajaansa tämän omassa vastaanottohuoneessa mielenterveyspoliklinikalla. Hän oli jutellut Miitun kanssa jo pari kertaa osastojaksollaan, mutta hänestä tuntui, että heidän tuttavuutensa oli silti vasta alkumetreillään. Miitu oli epäilemättä ansiokas työssään, mutta Samulilla oli vaikeuksia kokea yhteyttä pirteään, värikkäästi pukeutuvaan pieneen naiseen.

”Tunteista tai ajatuksista puhuminen ei tee susta heikkoa tai haavoittuvaista”, Miitu sanoi erään pitkäksi venähtäneen hiljaisuuden jälkeen. Sävy oli lempeän kannustava, mutta Samuli ei voinut olla miettimättä, olisiko jonkin muun ammattiryhmän edustaja jo näyttänyt turhautuneisuutensa. ”Tässä on kyse susta. Mitä tahansa sulla on mielen päällä, sä voit jakaa sen.”

Samuli nojasi kyynärpäänsä polviin ties miten monetta kertaa, tuijotti karvamaton uumeniin ja päästi äänettömän huokauksen. ”Mä tiedän. Sori. Mä olen tosi huono tässä.”

”Et sä ole huono tässä. Sun täytyy ehkä vain opetella hellittämään hieman.” Miitu piti pienen tauon, laski sitten lehtiönsä käsinojalle ja nojautui selkämystä vasten. ”Mitä huolia sulla on just nyt? Mitä tahansa. Ei tarvitse valikoida tai suodattaa.”

Samulin teki mieli haudata kasvot kämmeniin. Hänen oli pakko olla Miitun kanssa samaa mieltä siitä, että hänen täytyisi opetella hellittämään. Mitä huolia hänellä oli? Samulista tuntui, että hänen koko elämänsä oli yhtä huolta. Kotona kummittelivat kylmäkiskoiset vanhemmat, joihin ei saanut minkäänlaista yhteyttä. Koulussa Samulia vaivasi typerä ihastuksentapainen, jonka aiheuttamat sydämentykytykset olivat lähinnä häpeällisiä. Koululaukun sisätaskussa pyöri Jorin ihmepilleripurkki, jonka korkki oli kuin ihmeen kaupalla pysynyt sinetöitynä. Hartiat painuivat lysyyn kaikista täyttymättömistä odotuksista, vaatimuksista ja toiveista.

”Mua vaan… pelottaa”, Samuli sai sanottua. Ääni kuulosti vieraalta hänen omissa korvissaan, vieraalta ja pelottavalta. ”Kaikki. Ihan kaikki. Tuleva ja nykyinen ja vähän mennytkin.”

”Okei”, Miitu sanoi ja tarttui taas lehtiöönsä, ”puhutaan siitä.”

Puhutaan siitä ei ollut koskaan kuulostanut niin pelottavalta.
« Viimeksi muokattu: 15.12.2019 07:39:15 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Mitä on making out suomeksi? :D Muhinointia, kuhertelua? Oli mitä oli, tämä osa on nyt kokeilu sen parissa. Kuulisin tosi mielelläni, toimiiko tämä vai aiheutuuko tästä lähinnä myötähäpeää... ;D Kääk.




KUUDESTOISTA LUUKKU
Juuso, joulukuussa 2012

Viikonloppuna Markon vanhemmat ja hänen pikkuveljensä lähtivät sukuloimaan Etelä-Savoon, joten Juuso meni ensimmäistä kertaa käymään Pirskasilla. Pirskasten koti oli kaksikerroksinen rivitalonpääty, ja se oli kodikas, vaikka purkamattomia muuttolaatikoita pölyyntyikin vielä syrjäisimmissä nurkissa. Perhe oli muuttanut Markon isän työn perässä siitä huolimatta, että Marko ja kolmetoistavuotias Sakari olivat joutuneet vaihtamaan koulua.

Markon sängyllä loikoillessaan Juuso tajusi, miten vähän hän oikeastaan tunsi Markoa. Hän sai tietää vasta Markon huoneen seinille ripustetuista julisteista, että Marko oli Meryl Streepin fani. Lasivitriinin valtaisa tinasotilasarmeija kertoi, että Markolla oli myös keräilyharrastus. Kirjahyllyn mitali- ja palkintopokaalikokoelman taustatarinan Juuso sentään tiesi ennestään: katutanssien lisäksi Marko harrasti yleisurheilua.

Juuson mielenkiinto suuntautui toisaalle, kun Marko hivutti kätensä hänen niskaansa ja nojautui lähemmäs. Markon huulet raottuivat hivenen kosteina, turpeina. Katse harhaili vuoroin Juuson huuliin, vuoroin jonnekin Juuson rintakehälle. Juuri ennen kuin etäisyys heidän väliltään kuroutui umpeen, Juuso huomasi pullotuksen Markon farkkujen etumuksessa. Sitten hän ei tajunnut enää muuta kuin mielihyvän ja kiihotuksen hyökyaallon, joka vavisutti hänen koko kehoaan.

He olivat suudelleet ennenkin, mutta siinä sängyllä iltapäivän hämärässä ja ikkunan puisen joulutähden kajossa suudelmissa oli jotain erilaista: jotain nälkäistä, vaativaa. Markon kädet kuljeskelivat paikoissa, joita ne eivät olleet koskaan ennen tutkineet: Juuson kyljillä, lantioluilla, pakaroilla. Juuso oli pakahtua miellyttäviin aistihavaintoihin, ja vastapalvelukseksi hän halusi hyväillä jokaista neliömillimetriä Markon iholta. He olivat kömpelöitä, hapuilivat eivätkä tienneet, miten koskettaa, mutta he halusivat lisää.

Markon sormet olivat jo lämmenneet, kun ne viivähtivät epäröivinä Juuson alavatsalla. Markon hengitys hidastui, katse viipyili jossain alhaalla. Juuso jännittyi. Yhtäkkiä hän tunsi ylittäneensä jonkin näkymättömän rajan. Hän ei halunnutkaan enempää. Hän halusi sitä, mitä he olivat ensin tehneet, mutta ei enempää. Jostain hyökyi muistotulva, joka hukutti halun ja mielihyvän. Hän muisti pahimman yläastekiusaajansa kädet rinnallaan, polven haaroissaan. Hinttari-Hirvonen. Miltä tuntuu olla tuollainen minimuna. Pitäisikö sun vaihtaa sukupuolta.

Kun Markon sormet raottivat Juuson farkkujen alta näkyvien boksereiden vyötärönauhaa, Juuso tarrautui hänen käsiinsä ja lähestulkoon huusi: ”Stop.

Marko kavahti kauemmas, nosti kätensä pystyyn ja näytti säikähtäneeltä. Juuso oli sekä hädissään että häpeissään. Hän nosti kätensä kasvoilleen, rojahti seinää vasten ja yritti hengittää.

”Hei”, Marko sanoi hiljaa, rauhoittavasti. ”Ota rauhassa. Sori jos miä menin liian pitkälle.”

Juuso oli silti kuulevinaan pettymyksen Markon äänessä.
« Viimeksi muokattu: 17.12.2019 00:06:49 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
SEITSEMÄSTOISTA LUUKKU
Samuli, joulukuussa 2014

Tähtikirkkaassa yössä Samuli suuntasi askeleensa ulkojäille. Hän ei tiennyt, mitä hän kuvitteli tekevänsä, mutta häntä ajoi epämääräinen tunne, että hänen piti tehdä se. Miitu oli puhunut siitä, miten tärkeää haastavassa elämäntilanteessa oli osata laskea ylimääräinen kuorma harteilta. Kai Samuli halusi lopulta selvittää, mistä kaikesta hänen kuormansa oikein koostui.

Kello oli yksi, ja laitakaupunki nukkui. Samuli oli tarkoituksella lähtenyt ulos myöhään. Hänen ei ollut tarvinnut livahtaa vaivihkaa, sillä hänen vanhempansa olivat viikonlopun yli työmatkalla toisella puolen Suomea. Yhteinen asianajotoimisto työllistäisi heidät varmaan joulunpyhinäkin. Samuli ei ihmettelisi sitä yhtään.

Urheilupuiston ulkojäät kiiltelivät autioina tähtisinen kajossa. Avoimen luistelukentän lisäksi puistossa oli kaukalo, jossa oli tekojää, ja se oli Samulin määränpää. Hän kapusi pimeään, ahtaaseen aitioon, laski kantamuksensa ja tuijotti hetken tummaa jäätä, jota urheilupuiston valotkaan eivät enää siihen aikaan valaisseet. Jää hohkasi kylmänä ja kolkkona, mutta niin tuttuna, kuin riitoja sytyttelevänä ystävänä. Samuli ei koskaan harjoitellut ulkojäillä vaan aina jäähallilla, mutta jää oli jäätä.

Samuli solmi luistinten nauhat hitaasti, aivan kuin voisi välttää väistämättömän. Sitten hän astui aition laidan yli jäälle ja sulki silmänsä.

Takana oli pitkä tauko, mutta hetken hapuilun jälkeen tasapaino tarttui teriin. Potku toisensa jälkeen antoi nuorelle miehelle siivet. Samuli viiletti muutaman kierroksen ympäri kaukaloa. Hän askelsi peruskaarta, ristiaskelta, liukui. Hän ponnisti tulppiin ja rojahti alas raskaasti. Hän sukelsi istumapiruettiin, antoi sen hiipua ja jäi kyhjöttämään keskelle jäätä polviaan halaten.

Syke kohisi korvissa. Henkeä ahdisti. Jäsenet tuntuivat painavilta ja lopen voipuneilta, vaikkei hän ollut tehnyt juuri mitään. Se oli samanlaista kuin syksyllä, silloin kun Samuli oli repinyt kehostaan irti kaiken kehittyäkseen edes vähän. Hän oli treenannut enemmän ja kovempaa, koska niin urheilijat kehittyivät. Hän oli nukkunut – ja lopulta myös ollut hereillä – lääkkeiden avulla. Hän oli syönyt vähemmän ja harvemmin, koska hän oli halunnut kehostaan kevyemmän, helpomman hallita. Lopulta Samuli oli tuupertunut Jorin kerrostalon rappukäytävään, ja Jori oli kirjaimellisesti kantanut hänet hoitoon. Hän oli ollut kuolemankevyt, mutta painavampi kuin koskaan. Se oli ollut rumaa ja raskasta.

Samuli painoi poskensa jäätä vasten, kun kuumat kyyneleet karkasivat suljettujen luomien takaa. Hän oli niin väsynyt. Hän oli tuottanut pettymyksen kaikille, itselleenkin. Hän ei ollutkaan osannut. Hän ei ollutkaan pystynyt.

Hänen siipensä olivat hapertuneet haamuiksi.




Tätä osaa oli sydäntäsärkevää kirjoittaa. :'(
« Viimeksi muokattu: 18.12.2019 01:50:26 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Täällä ollaan edelleen. Nyt vasta luin nämä kaksi viimeistä osaa, tuon Samulin käynnin hoitajalla jo aikaisemmin. Pahoittelen jo etukäteen lyhyttä kommenttia, haluan kuitenkin sanoa jotain edes nopeasti!

Hyvin olit onnistunut tavoittamaan tuon teini-iän ensimmäisen (?) ja epävarman kuhertelun :) Se, että Juuso vetäytyi noi yllättäen pois oli ehkä pienoinen pettymys, mutta toki ymmärrettävää. Onneksi Marko vaikutti ymmärtävän, vaikka olikin pettynyt. Ehkä he voivat palata vielä pelkkään pussailuun ;)

Samulin hetki jäällä oli kyllä sydäntäsärkevä! Hän ei totta tosiaan ole kunnossa :'( Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä seuraavaksi kuullaan hänen menneisyydestään! Ja hurjaa, että Jori on tosiaan pelastanut Samulin tuolla tavalla, vaikka heidän suhteensa tuskin kovin yksinkertainen onkaan.

Kiitos näistä!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vendela, eihän tuo mikään lyhyt kommentti ollut, ja vaikka olisikin ollut, ei se olisi haitannut yhtään! :) On aina kiva kuulla ajatuksia, vaikka sitten sanalla parilla. Juuson äkillinen vetäytyminen on olennaista menneisyyden ja myöhemmän hahmokehityksen kannalta, mutta ymmärrän kyllä, että se tuntui turhauttavalta tuossa tilanteessa! Ehkä joskus vielä kirjoitan jotain, missä päästään vähän pidemmällekin, mutta tämä ensikuhertelu ei nyt johtanut siihen. Samuli ei tosiaan ole kunnossa, ja hänen tuskastaan on tuskallista kirjoittaa. :'( Jori toden totta pelasti Samulin, ja muisto siitä vaikuttaa Samuliin vielä Reaktioyhtälöidenkin aikaan, vaikka Jorin kanssa on myös ollut kaikenlaista sotkua. Kiitoksia sinulle, mukavaa kun kuljet matkassa mukana! :-*




KAHDEKSASTOISTA LUUKKU
Juuso, joulukuussa 2012

”Hei Juuso!”

Juuso kuuli Mikon huikkauksen takaansa, kun hän oli juuri astellut ulos lukion pääovista Markon kanssa. Juuso kääntyi, ja Mikko kiiruhti lähemmäs, hänkin ulkovaatteissa ja mitä ilmeisimmin koulusta lähdössä.

”Olisko sulla hetki aikaa?” Mikko kysyi seisahduttuaan Juuson eteen. Hän vilkaisi Markoa, palautti katseensa Juusoon ja lisäsi: ”Kahden kesken.”

Juusokin vilkaisi Markoa. Hän oli aikeissa mennä taas Markon luokse. Hän oli pelännyt, että heidän välinsä olisivat mutkistuneet oudoiksi hänen panikointinsa seurauksena, mutta niin ei onneksi ollut tapahtunut. Juusoa hävetti yhä kuin alleen laskenutta pikkupoikaa, mutta Marko oli väittänyt, että halusi tavata Juusoa edelleen ja vaikka sitten vain pussailla. Juusoa kaihersi tunne siitä, että hänen olisi pitänyt pystyä enempään, mutta ei hän ollut mahtanut lapselliselle pelkuruudelleen mitään.

”Siä saat miut kiinni”, Marko sanoi, hymyili Juusolle ja lähti kävelemään.

Mikko seurasi hetken aikaa Markon loittonevaa selkää ja katsoi sitten Juusoa omituinen ilme kasvoillaan. ”Mä olin aikeissa kysyä, miten olisi lenkki tänään, mutta ilmeisesti sulla on taas muuta ohjelmaa”, Mikko sanoi, eikä Juuso voinut olla havaitsematta loukkaantunutta pohjavirettä. ”No, mikäs siinä. Mun täytyy vain hyväksyä, että sulla on uusi paras kaveri. Jos mä koskaan edes olin sellainen.”

Mikon sanojen väleistä tihkui niin syvää pettymystä ja kipua, että Juuso hätääntyi. ”Tietysti sä olit”, hän vastasi nopeasti, ”ja olet edelleen. Miksi sä edes ajattelet muuta?”

Mikko tuhahti, puisteli päätään ja potkaisi lunta. ”Ehkä siksi, ettei sua enää kiinnosta mun kuulumiset. Ethän sä jaa omiasikaan. Mulla ei ole mitään helvetin hajua, kuka tuo tyyppi on ja miksi sä hengaat sen kanssa joka ikisen liikenevän nanosekunnin. Sä vastaat viesteihinkin sanalla parilla. Eihän me jutella enää ollenkaan.”

Juuson poskille hyökyi verta, hätäännyksen ja hämmennyksen verta. ”No… Jutellaan nyt?” hän sanoi ja tunsi kuulostavansa inisevältä hyttyseltä Mikon painavien pointtien jälkeen. ”Mitä sulle kuuluu?”

Mikko naurahti. ”Ai mitä mulle kuuluu? No, katsotaanpa… Sitten viime puhuman mun vanhemmat on eronneet ja isä melkein jo pakannut romppeensa ja Heidi mennyt nälkälakkoon protestina. Että ihan peruskauraa, kiitos vaan kysymästä.”

Juuso ei osannut muuta kuin tuijottaa. ”Sori, mä – mä en tiennyt –”

”No et kai, kun ei sua vittu kiinnosta!” Mikko huusi ääni särkyen, huitaisi kädellään ja paineli menemään pää painuksissa.

”Hei, odota –”

”Anna olla!”
« Viimeksi muokattu: 19.12.2019 02:42:00 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
YHDEKSÄSTOISTA LUUKKU
Samuli, joulukuussa 2014

Osa Samulista oli helpottunut, kun vanhemmat palasivat kotiin. Vaikka he olivat etäisiä ja omissa oloissaan, Samuli ei ainakaan ollut enää yksin. Hänen ei tarvinnut enää pelätä, tekisikö hän itselleen jotain mahdollisuuksia tulvivassa yksinäisyydessä, ja lisäksi hänen oli pakko pakottaa kurkustaan alas edes jotain, vaikka sitten näön vuoksi.

Helpotus kuitenkin hupeni nopeasti, kun Samuli meni keittiöön keittämään teetä kestokylmyyteensä. Hänen isänsä oli tyhjentämässä astianpesukonetta, ja Samuli oli aikeissa kääntyä takaisin pois tieltä, mutta Ilmari ehti huomata hänet ja ilmoittaa: ”Kuule, me saatiin Sannan kanssa äkkilähtö jouluksi. Lähdetään muutamaksi päiväksi laskettelemaan Itävallan Alpeille. Ajateltiin, että sun on varmaan parempi jäädä tänne sun… tilanteessa. Saisit olla ihan rauhassa.”

Ilmari ei edes katsonut Samuliin päin, jatkoi vain ruokailuvälineiden lajittelemista vetolaatikkoon. Samuli jähmettyi niille sijoilleen. Veri valahti jonnekin varpaisiin. Hänen olisi ehkä pitänyt osata ennakoida jotain sellaista tapahtuvaksi – olihan hänen vanhemmillaan ollut kuluneina vuosina tapana lähteä jouluksi reissuun ilman häntä –, mutta jotenkin Samuli oli kuvitellut, etteivät nämä lähtisi sinä jouluna. Kumpikaan ei ollut puolikkaalla sanallakaan vihjaissut Samulille matka-aikeista, ja kai Samuli oli naiivisti ajatellut, että edes pienenpieni huolenripe hänen voinnistaan saisi vanhemmat jäämään.

”Me lähdetään aatonaattona ja palataan tapaninpäivän jälkeisenä päivänä”, Ilmari jatkoi, yhä selkä Samuliin päin. ”Sä varmaan pärjäät täällä.”

”Joo”, Samuli sai sanottua, vaikka häntä yhtäkkiä heikotti aika pahasti.

Samuli palasi huoneeseensa ja sulki oven perässään. Hän oli unohtanut koko teen. Hän sukelsi petaamattomaan sänkyynsä peittojen alle, sykertyi mahdollisimman pieneksi ja tärisi. Kaikki on hyvin, hän toisteli mantraansa mielessään, mutta se oli sellainen emävale, ettei hän pystynyt edes pakottamaan itseään uskomaan siihen. Hän ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, miten hän voisi horrostaa joulun yli elossa.

Samulista tuntui, ettei hän saanut happea. Tärisevin käsin hän kiskoi villapaidan yltään ja myttäsi sen paljasta vatsaansa vasten. Hän puristi sitä kuin lapsi pehmolelua. Paniikki kohisi kehossa uhkaavana kuin hulluus, eteni hiussuoniin saakka ja lamaannutti. Samuli haukkoi henkeään, puoliksi peläten ja puoliksi toivoen tukehtuvansa. Hän oli taakka. Hän oli toivoton. Hän ei pystyisi enää olemaan niin yksin.

Samuli ei tiennyt, kuinka kauan hän siinä kyhjötti, mutta se tuntui ikuisuudelta. Kun hän vihdoin pystyi liikkumaan, hän kurotti koululaukustaan Jorin pillerit ja piiloutui peiton alle pelkäämään ja odottamaan.
« Viimeksi muokattu: 19.12.2019 23:06:56 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
KAHDESKYMMENES LUUKKU
Juuso, joulukuussa 2012

Juuson mielessä myllersi, kun hän makasi Markon vieressä sängyllä. Hän seurasi vain puolisilmällä, kun Marko pelasi Kirbyä vanhalla Game Boyllaan. Mikon sanat kiersivät yhä kehää Juuson päässä, ja Juusosta tuntui yksioikoisen pahalta. Huoli Mikosta ei hellittänyt. Juuso oli viestitellyt Mikolle ja yrittänyt soittaakin, mutta Mikko oli pysynyt vaiti; WhatsAppin perusteella tämä ei ollut edes nähnyt Juuson viestejä.

Mikko oli ollut Juuson kulmakivi koko lukion. He olivat tavanneet lukion ensimmäisellä, kun Mikko oli muuttanut toiselta paikkakunnalta ja Juuso vielä toipunut kiusaajiensa mukiloimista itsetuntokolhuista. He olivat löytäneet toisistaan paitsi turvaa isojen elämänmullistusten keskellä, myös eriskummallisen sielunveljeyden, jollaista Juuso ei muistanut kokeneensa sitten päiväkodin. Viimeinen asia, jota hän abivuodeltaan toivoi, oli Mikon menettäminen.

Juuso nakersi peukalonpieltään ja mietti, oliko mikään lopulta pysyvää. Saattoiko mihinkään luottaa? Olisiko Markokin vain välietappi loputtomien menetysten matkalla? Juusoa kauhistutti ajatella, että kun hän vihdoin oli saanut elämäänsä kavereita vuosien kiusattuna kitumisen jälkeen, nämä häviäisivätkin yksi kerrallaan.

”Hitto ko on sormet kohmeessa”, Marko puuskahti ja jumppaili oikeaa kättään pelin latautuessa. ”Eihä näillä jääkalikoilla ees osu mihinkään.”

”Mm”, Juuso mumisi ajatuksissaan. Sitten epävarma olo ja lohdun tarve usuttivat hänet jatkamaan: ”Kuule… Mitä sä toivot tulevaisuudelta?”

Marko rypisti kulmiaan ja muikisti suutaan, muttei irrottanut katsettaan pelistä. ”Miä haluisin nähä maailmaa. Miulla on täti Skotlannissa, ja se on vähän niin ko luvannu ottaa miut sinne. Niillä on lammasfarmi. Kaipa sitä vois siellä iha opiskellaki, jos viihtyy. Joku kiva ammatti, jota jaksaa tahkota sinne vanhoille päiville. Ja joskus hamassa tulevaisuuessa ois tietysti kiva löytää joku mukava mies, jonka kanssa asettua. Koira ja pieni talo. Semmosta. Mutta ensin miä tahon nauttia vapauesta. Avoimista ovista ja ikkunoista.”

Juuso puraisi peukaloaan kovempaa, ja yhtäkkiä hän maistoi veren metallisuuden. Hän muisti, miten hän oli antanut Essin ymmärtää, että hän seurusteli. Hän tajusi, että hän oli antanut itsensäkin ymmärtää niin, vaikkeivät he koskaan olleet puhuneet siitä, mitä he oikein olivat. Niin – Marko halusi olla villi ja vapaa ja pitää hauskaa. He olivat hauskanpitoa ohikulkumatkalla. Hehän menisivät armeijaankin aivan eri puolille Suomea. Rakkauskirjeitäkö he toisilleen lähettelisivät?

”Mutta se on sitten, ja nyt on nyt”, Marko sanoi, nakkasi konsolin syrjään ja kääntyi hymyilemään Juusolle. ”Entä siä, mitä haaveita siulla on?”
« Viimeksi muokattu: 21.12.2019 00:52:58 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUUKKU
Samuli, joulukuussa 2014

Kun Samulin vanhemmat aatonaattona lähtivät, Samulikin lähti. Hän harhaili läpi kaupungin ilman pipoa ja lapasia, vaikka ulkona oli muutama aste pakkasta. Hän halusi tuntea jotain muuta kuin ahdistuksen, joka tikitti hänen sisällään kuin elinaikaa mittaava ajastin. Kylmyydellekin kuitenkin turtui nopeasti. Kun askeleet johdattivat Samulin Jorin oven taakse, Samuli ei tuntenut edes ovikellon nappia. Hän tiesi painaneensa sitä vain, koska kuuli vaimean rimpautuksen.

Jorilla oli saippuavedestä märät kumihansikkaat käsissään, kun hän avasi oven. Yllätysvieraansa tunnistettuaan Jori riisui hanskat parilla rivakalla nykäisyllä – kynnysmatolle tipahti muutama pisara – ja tarttui Samulia olkavarresta.

”Samuli? Mitä sä…?”

Jori kiskaisi Samulin sisään, käväisi keittiön ovella heittämässä hanskat tiskipöydälle – toinen niistä valahti saippuavedellä täytettyyn tiskialtaaseen – ja palasi kiskomaan takin Samulin päältä.

”Jumalauta jätkä. Sulla on ihan valkoiset huulet. Istu tuohon.”

Jori sysäsi Samulin olohuoneen sohvalle, kääri tämän ympärille käsinojalla lojuneen viltin ja haki toisen makuuhuoneesta. Samuli tuijotti Jorin kannettavaa tietokonetta, joka oli sohvapöydällä. Sen näytöllä oli avoinna kuvankäsittelyohjelma ja taiteellinen valokuva alastomasta nuorukaisesta, jonka Samuli tunnisti nähneensä joskus tennishallilla.

Jori kietaisi toisenkin viltin Samulin harteille ja kurotti sitten painamaan tietokoneen läpän kiinni. Samuli hymähti; ei häntä olisi tarvinnut varjella sellaisilta näyiltä. Tiesihän hän, ettei hän ollut Jorin ainoa, millään muotoa.

”Alahan laulaa”, Jori patisti. ”Miksi sä olet haahuillut pakkasessa tuollaisissa vetimissä?”

Samuli kohautti olkiaan.

”Mitä sä olet vetänyt?”

”Kaikenlaista.”

Jori tuijotti Samulia ja tuhahti. ”Voi vittu sun kanssas. Istu siinä. Mä keitän sulle teetä.”

Samuli istui ja tuijotti tyhjyyteen. Hänen hiljalleen lämpeneviä sormiaan kihelmöi ja pisteli väkivaltaisesti. Kun Jori ojensi hänelle kuuman mukin, hän ei pystynyt pitelemään sitä käsissään. Jorin piti pelastaa muki sohvapöydälle.

”Eikö sun vanhempia kiinnosta, mitä sä touhuat?” Jori kysyi.

Samulin katse harhaili. ”Ne lähti Itävaltaan. Mä vain…” Hän veti väristen henkeä ja tajusi, että hänen näkökenttänsä oli yhtäkkiä hämärtynyt. ”Mä vain tarviin… jonkun, joka”, hän henkäisi, ”joka pitäisi musta kiinni. Hetken – hetken.”

Samuli ei tuntenut itkevänsä. Hän oli yhä turta, tunnoton. Joku toinen vavahteli ja korahteli hänen ruumiissaan. Jorin käsivarsi kiertyi ympärille, mutta Samuli tiesi sen olevan illuusio. He kävivät pelkkää petollista vaihtokauppaa. Jori halusi seksiä, nuorta lihaa, vangita valheita valokuviin. Samuli halusi jotain, millä saada päänsä sekaisin.

Silti Samuli murtui vasten Jorin olkapäätä.
« Viimeksi muokattu: 21.12.2019 23:09:20 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Tässä välissä oli kiireinen viikko, enkä ehtinyt oikein lukemaan mitään. Eilen jatkoin näiden lukemista ja olen vaikuttunut. Saat paljon täyttä asiaa mahtumaan melko lyhykäiseenkin osaan. Samuli yksin tuolla jäällä, ensin luistelemassa ja sitten itkemässä. Nyt kun sai lukea monta osaa peräjälkeen, tuo Samulin tilanne näyttää hyvin solmuiselta, eivätkä hänen vanhempansa kyllä yhtään ole ajantasalla mitä Samulille oikeasti kuuluu. Teki pahaa Samulin puolesta kun hän saa kovin viimetipassa kuulla, että hänen vanhempansa ovat taas menossa. Onhan sitä kotona erilaista olla, kun toisessa huoneessa on joku, eikä tarvitse olla täysin yksin - ja unohdettuna. Kurja temppu hänen vanhemmiltaan. Ja samalla tuo Jorin rooli avautui tässä enemmän. Kaksipiippuinen mies,  tarjoaa toki olkapäätä ja lohtua mutta myös ottaa mitä haluaa.

Ei ole Juusollakaan helppoa. Häneltä on tainnut hieman ajantaju kadota siinä, että aikaa on kulunut eikä hän ole ollut kunnolla Mikon kanssa laisinkaan. Eihän Mikko voi tietää mitä Juuso ajattelee ja mikä Marko on hänelle. Näiden tilanteiden ja kohtaamisten aitous on niin parasta näissä osissa. Sitä elää jännittäen mukana, miten asiat etenevät ja mitä näille kahdelle kulloinkin tapahtuu. On paljon arkisia kohtaamisia ja sotkuja ja epätietoutta ihmissuhteissa. Lämmin kiitos näistä koskettavista ja ajatuksia herättävistä osista.  :-*

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Fairy tale, oi että, tuntuu ihan mielettömän hyvältä saada näin positiivista palautetta! ♥ Olen hymyillyt pitkin päivää ihania sanojasi muistellessani. Olen tuskaillut tämän kalenterin kanssa aika paljon, joten on tosi hienoa ja helpottavaa tietää, että tämä on toiminut. Raapalemitta varsinkin on välillä yksi murheenkryyni, mutta toisaalta se tarjoaa myös turvalliset raamit, joiden sisällä pysyä. Samulin elämä on toden totta solmussa, ja vanhemmat ovat siitä ihan pihalla ja vieläpä omaa välinpitämättömyyttään. Minunkin tekee pahaa Samulin puolesta. :-\ Juusollakin on tosiaan omat ongelmansa. Varsin erilaiset, mutta ei välttämättä sen vähäisemmät. Voi että, ihanaa että tarina on koskettanut ja herättänyt ajatuksia! Iso kiitos sinulle ihanasta kommentista ja mukana elämisestä! :-*




KAHDESKYMMENESTOINEN LUUKKU
Juuso, joulukuussa 2012

Juusoa oli jännittänyt vähän jo tanssiopiston jouluesityksen kenraaliharjoituksissa, mutta itse esityksen lähestyessä hänen kehonsa käynnisti varsinaisen stressireaktion. Vatsassa kihelmöi, ja kämmenet hikosivat. Pissalla sai juosta varmaan vartin välein. Niin voimakas jännittäminen ei ollut Juusolle tyypillistä, mutta hänen oli helppo päätellä, mistä se johtui. Huomion keskipisteenä paistatteleminen ei ollut hänen mielipuuhaansa, ja sitäkin enemmän hän hermoili hänen ja Markon välistä vuorovaikutusta. Pystyisikö heistä aistimaan, että heidän välillään oli jotain? Oliko tulevaisuuskeskustelu muuttanut heidän dynamiikkaansa entisestään? Pilaisivatko he koko ryhmän esityksen? Kaikki oli näennäisen normaalia, huoletonta ja leppoisaa, mutta Juuso tunsi, kuinka hänen sisällään kuohui. Kun yhtälöön ynnättiin vielä Mikko, joka oli pitänyt hiljaiseloa jo monta päivää, oli Juuson pää aivan pyörällä. Hänestä tuntui, että hänen pitkään jatkunut myötätuulensa oli kääntymässä.

Kun katsomo pikkuhiljaa täyttyi yleisöstä, Juuso kävi moikkaamassa vanhempiaan ja Kaisa-isosiskoaan, joka ei ollut koskaan jättänyt väliin ainoatakaan Juuson esitystä. Juuso ei ollut ikinä kuulunut niihin nuoriin, jotka nolostelivat vanhempiensa tai sisarustensa seurassa näyttäytymistä. Perhe oli hänelle tuki ja turva, ja vilpittömät kannustukset rauhoittivat hänen mieltään, kun hän vetäytyi kulisseihin odottelemaan.

Juuson onneksi heidän oli määrä esiintyä jo ensimmäisen puoliajan alkupäässä. Juuri ennen lavalle astumista Marko puristi Juuson kättä vaivihkaa, ja Juuso tajusi, ettei enää peräännyttäisi. Kohdevalot häikäisivät. Sydän jyskytti lujempaa kuin basso jymähteli jalkapohjissa. Sitten mentiin.

Juuso ei ehtinyt enää jännittää. Lopultakin pakon edessä hän imeytyi siihen musiikin ja liikkeen symbioosiin, jota hän oli yrittänyt tavoitella koko syksyn. Keho muisti ja tiesi, mitä tehdä. Mieli seurasi perässä ja eli mukana tanssissa.

Juuso ei ehtinyt myöskään tiirailla tukijoukkojaan yleisön seasta, mutta juuri ennen hänen ja Markon yhteistä osuutta valot sattuivat sopivaan kulmaan ja hän näki vilaukselta tutut kasvot katsomon laitamilla – Mikon kasvot. Mikko hymyili ja taputti musiikin tahdissa niin kuin muutkin. Juuson sydän sykähti. Näkikö hän harhoja? Sitten heidän katseensa kohtasivat – ehkä vain nanosekunniksi, mutta se riitti vakuuttamaan Juuson, ja se valoi häneen vielä enemmän itseluottamusta kuin Markon kädenpuristus tai perheen kannustukset. Yhtäkkiä Juuso tiesi pystyvänsä.

Esityksen jälkeen Karri suorastaan säteili ja läimäisi Juusoa ja Markoa harteille niin, että polvet notkahtivat.

Kun Juuso vilkaisi puhelintaan, siellä odotti viesti: Sori siitä viimeviikkoisesta. Mulla oli vähän huono päivä… :( Miten olisi perinteinen aattoaamun järvilenkki?


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
KAHDESKYMMENESKOLMAS LUUKKU
Samuli, joulukuussa 2014

Jori oli yhden yön lohtu, sillä hän lähti aattoaamuna sukuloimaan ja jätti Samulin omilleen. Kovin innokas Jori ei ollut sitä tekemään, ja hän oli ollut viittä vaille valmis toimittamaan Samulin päivystykseen, mutta se pelote oli saanut Samulin lupaamaan, että hän pysyttelisi hengissä oma-aloitteisesti. Samuli oli syönyt vähän kaurapuuroa, juonut aamuteensä hunajalla ja lainannut Jorilta pipon ja sormikkaat kotimatkalle.

Suuri ja ylväs tiilitalo ei ollut kuitenkaan koskaan tuntunut Samulista vähemmän kodilta. Häntä ahdisti yhä enemmän. Hän alkoi katua sitä, että oli nukkunut päänsä selväksi.

Puoliltapäivin kuistilta kuului askelten töminää ja avainten kilinää. Samuli valmistautui pakenemaan jonnekin ja teeskentelemään olematonta, vaikka kyseessä olisi murtovarkaus. Vasta tutun äänen huhuilu sai hänet muistamaan, että hänen mummollaan oli vara-avain. Yllätysvierailut eivät olleet mummon tapaisia, mutta ovesta työntyvä pieni, touhukas rouva oli kuitenkin ilmiselvä mummo.

”Oothan sinä kotona”, mummo sanoi ja hymyili niin, että poskipäät kohosivat korviin. ”Minä kuulin, että sinä oot yksin täällä, ja eihän sitä nyt jouluna sovi yksin olla. En minä ymmärrä, mitä se Sanna ajatteli, kun se sinut tänne jätti. Minä toin riisipuuroa…”

Mummo kuoriutui ulkovaatteistaan ja jatkoi sitten keittiöön purkamaan kangaskassiaan. Samuli seurasi hyvin hämmentyneenä perässä.

”Tämä on sinulle”, mummo sanoi ja ojensi Samulille paperikassin. ”Eipä sinua taida enää tuollaiset kiinnostaa, isoa miestä, mutta jotenkin se muistutti minua sinusta. Sinä tykkäsit noista pienenä. Et olis käsistäsi laskenut.”

Samuli nosti kassista pienen lasipallon, jossa levittäytyi talvinen kylä. Kun palloa ravisti, kylässä tuprutti lunta. Samuli katseli, kuinka lumi kieppui ja rauhoittui taas kuorruttamaan kylän pikkuruisia hirsimökkejä. Hän tunsi palan kurkussaan. Se tukki kaiken muun paitsi vaimean kiitoksen.

Mummo vakavoitui Samulia katsellessaan. ”Sinulla on vissiin ollut aika vaikeaa viime aikoina”, hän sanoi. Hän kurtisti kulmiaan myötätuntoisesti ja kurkotti silittämään Samulin olkavartta. ”Sinusta on kuule kasvanut hieno nuori mies. Älä anna kenenkään väittää mitään muuta.”

Mummon katse oli yhtäkkiä tiukka, merkitsevä, ja Samulista tuntui, että hän tavoitti merkityksen. Mummo oli joissain asioissa tyystin erilainen kuin Sanna-tyttärensä, Samulin äiti. Samuli oli taitoluistelija jo kolmannessa sukupolvessa, ja siinä missä Sanna usutti Samulia jahtaamaan valmiiksi määriteltyjä tavoitteita, mummo kannusti Samulia etsimään ja löytämään oman juttunsa.

Samuli katsoi lumista kylää liikuttuneena siitä, että joku piti häntä hienona nuorena miehenä.
« Viimeksi muokattu: 24.12.2019 01:18:34 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Viimeistä viedään, vaan ei kuitenkaan ihan vihoviimeistä! Tähän tarinaan on nimittäin tulossa myös pieni epilogi. :) En vielä tiedä, millä aikataululla saan sen tänne, mutta toivottavasti kuitenkin ennen vuoden vaihtumista!

Haluan jo tässä vaiheessa kiittää koko sydämestäni jokaista, joka on tätä kalenteria lukenut, seurannut ja kommentoinut. Tästä ei olisi tullut mitään ilman teitä! Monta kertaa olin jo vähällä luovuttaa, mutta tieto lukijoista sai minut suksimaan syvemmälle hankeen eli Juuson ja Samulin menneisyyteen, ja olen siitä loputtoman kiitollinen. Tämä projekti oli aika intensiivinen paitsi aikataulun, myös vaikeiden aiheidensa puolesta, ja siksi olen tavallaan ylpeä siitä, että onnistuin kirjoittamaan tämän. Tämä on minulle myös hyvin merkityksellinen teksti. Ei siksi, että tämä olisi erityisen hyvin kirjoitettu tai loppuun asti harkittu ja hiottu, vaan siksi, että jokin sisäinen palo ajoi minua kirjoittamaan tämän. Juuson ja Samulin tarina haluaa tulla kerrotuksi ihan alusta asti. Nämä nuoret miehet eivät vain jätä minua rauhaan! ;D

Lämpimät kiitokset kaikille, ja rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta! :-*




KAHDESKYMMENESNELJÄS LUUKKU
Juuso, joulukuussa 2012

Juuso ja Mikko lähtivät aikaisin aattoaamuna, silloin kun aurinko oli juuri ja juuri noussut jossakin paksun pilvivaipan takana. Se oli heidän pieni jouluperinteensä, ja se oli varsin hyödyllinen sellainen: sen avulla onnistui ainakin välttämään univelkojen kuittaamisen puolipäivään asti.

Kuin sanattomasta sopimuksesta he kävelivät eivätkä hölkänneet. Kumpikin tiesi, että heillä oli paljon puhuttavaa. Juuso oli selityksen velkaa, ja hän halusikin selittää, mutta sanat vielä hakivat muotoaan, kun Mikko puhkesi puhumaan.

”Mä olen pahoillani”, Mikko sanoi. Hänen kätensä hakeutuivat ulkoiluhousujen taskuihin. Katse painui maahan. ”Mä ylireagoin. Saahan sulla olla muitakin kavereita…”

”Mähän tässä olen anteeksipyynnön velkaa”, Juuso sanoi. ”Uudet kaverit ei ole mikään syy unohtaa vanhoja. Mä vaan… Jotenkin…” Juuso puuskahti, hieraisi silmiään lapasella ja jännitti, vaikka hän sydämessään tiesi Mikon suhtautuvan hyvin. ”Juttu on niin, että Markon ja mun välillä on ollut vähän jotain, no, jotain muutakin. Kuin pelkkää kaveruutta siis. Se – se on monimutkaista, eikä me seurustella tai mitään, mutta jotenkin mä olen silti ollut ihan kiinni tässä – jutussa. Säädössä. Mä…” Hän puuskahti toistamiseen, ja yhtäkkiä häntä hymyilytti, vaikkei hän ollut uskaltanut vilkaistakaan Mikkoon. ”Ei hemmetti. Nyt sä tiedät.”

Juuso tunsi taputuksen harteillaan. Hän havaitsi silmäkulmastaan, että Mikko hymyili, ei pelkästään kasvoillaan vaan koko olemuksellaan. Helpotus hyökyi Juusoon. Yhtäkkiä hänen askeleensa tuntuivat kevyemmiltä.

”Mä jotenkin arvasin”, Mikko sanoi. Hymy kuulsi hänen äänestäänkin. ”Tän kahden ja puolen vuoden aikana, kun me ollaan tunnettu, mä en ole kuullut tai nähnyt sun kertaakaan haikailevan kenenkään tytön perään. Sen sijaan sä tuijotit aika antaumuksella silloin kerran liikkatunnilla sen erään vierailevan joogaohjaajan peppua…”

Juuso tyrskähti. Mikko oli niin oikeassa, ja tietysti Mikko oli huomannut.

”Hei, kaikki okei”, Mikko sanoi. ”Kiva kun kerroit. Mä olen iloinen sun puolesta.”

He vaikenivat ja pikkuhiljaa vakavoituivat. Juuso oli saanut sydäntään kevennettyä, mutta siellä painoi vielä toinen taakka. Juuso oli ollut aivan liian keskittynyt omaan onneensa.

”Miten sä jakselet?” Juuso kysyi varoen.

Mikko oli pitkään hiljaa ennen kuin vastasi: ”Päivä kerrallaan. Hetki kerrallaan. Kaikki on kotona aika sekaisin. Mä en oikein saa nukutuksi.” Mikko vaikeni, ja kipu hänen silmissään kolhaisi Juusoakin. ”Tosin just nyt mä jaksan paljon paremmin.”

Mikko hymyili Juusolle. Juuso rutisti ystäväänsä ja ajatteli, että niin jaksoi hänkin.
« Viimeksi muokattu: 24.12.2019 17:58:35 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Minä en ehtinyt kaikissa kiireissäni seurata tätä luukku luukulta, mutta nyt joulunpyhinä on ollut aikaa lukea ja kommentoida kaikkia rästiin jääneistä tekstejä. Täytyy sanoa, että tämä oli ehdottomasti yksi niistä, joihin tarttumista olen eniten odottanut! Oli kivaa lukea kaikki luukut putkeen mutta kivaa sekin, että vielä epilogikin on tulossa :)

Oli kivaa palata taas näiden hahmojen pariin ja lukea vuorotellen molemmista. Samulin osalta käsiteltiin rankkojakin aiheita, enkä ihmettele yhtään, jos hänen lukujaan on ollut rankka kirjoittaa! Vendela taisi tuolla jossain kommentissa todeta, että tämä kuitenkin antoi lisätietoa Samulin tilanteesta Reaktioyhtälöitä ajatellen, joten siinä mielessä tärkeitä lukuja, vaikka sydäntä särkeekin lukijana Samulin puolesta. Surullista, miten edes oma koti ei tunnu hänestä oikein kotoisalta ja vanhemmatkin ovat melkoisen etäisiä. Olin kauhuissani, kun he jättivät Samulin yksin kotiin jouluksi - eipä ihme, että tuossa tilanteessa hakeutuu ainoan keksimänsä vaihtoehdon luo, jolta saa läheisyyttä, vaikka se läheisyys olisi kuinka kyseenalaista ja järjen ääni hiljaa sanoisi, ettei idea ole hyvä. Oikeasti aloin itkeä, kun kotiin palatessaan Samuli löysi mummon ruokineen ja viisaine sanoineen! Mikä helpotus, että hänellä on joku turvallinen aikuinen vielä elämässään jäljellä.

Juuson osiot toivat mukavaa keveyttä kokonaisuuteen, kun joka toisessa luvussa päästiin kurkkaamaan hänen touhuihinsa ja ihastumiseensa. Hahaa, ilahdutti erityisesti Markon Etelä-Savolaiset juuret (terveisin toinen siellä päin syntynyt) ja olihan noista suloisista hetkistä ihana lukea. Minulle jäi kuitenkin sellainen olo, että Markon puolelta tuossa yhdessä olossa oli jotakin niin kepeää, että koko juttu lienee kuihtunut kasaan lukion loputtua, kun toista ei näekään automaattisesti enää joka päivä. Kivaa, että Mikko oli mukana myös eikä erimielisyydet poikien välillä kestäneet kauaa.

Tämä oli ihana kalenteri ja Juuso ja Samuli -tekstit ovat kyllä olleet yksi ehdoton lempparijuttuni finissä tämän talven aikana, kun heidät löysin. Olet taitava kirjoittaja ja jotenkin tekstisi imaisee mukaansa ihan saman tien, niissä on jotakin samaistuttavaa ja aitoa, mikä puhuttelee ainakin minua. On niin kivaa lukea oikeasta elämästä kaikkien Potter- ja muiden ficcien vastapainoksi, vaikka niitä rakastankin.  Kiitos siis tästä, tykkäsin kovasti ❤
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Vihdoin täällä! Olen huonojen nettiyhteyksien äärellä, joten vasta nyt pääsin lukemaan nämä viimeiset, öh - kuusi luukkua! Toisaalta oli myös kiva kun pääsin lukemaan tarinaa näin monta osaa kerralla vaikka tämä on ehdottomasti ollut iloni koko joulukuun ajan :D Suuri kiitos Walle kun olet jaksanut kirjoittaa ja julkaista tätä. Projekti ei varmasti ole ollut helppo, mutta ihanaa kun olet tätä tehnyt ♥

Samulin vanhemmat ovat kyllä hirviöitä! Tuo on älyttömän itsekästä lähteä ilman omaa lasta, etenkin kun Samuli on noin törkeän huonossa kunnossa. Eipä siis mikään ihme, että Samuli hakeutui Jorin luo, sillä siellä hän voi tuntea edes jotain vaikka tietääkin ettei ole Jorille ainoa. Onneksi ihana mummo tuli tuomaan Samulille puuroa ettei tämän tarvitse aivan yksin olla :) Kyllä se Samulin elämä siitä helpottaa, mutta siihen toki menee aikaa. On hänellä ollut rankka nuoruus, kiitos että kerroit hänen tarinansa.

Juusolla puolestaan oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä pohdinta hänen ja Markon suhteesta. Aivan kuten arvelinkin, Juusolla on ollut sellaiset ruusunpunaiset lasit päässä että todellisuus on hieman hämärtynyt. Hienoa kuitenkin, että tässä välyttiin suurilta sydänsuruilta kun Juuso oivalsi asioita ennen sitä. Ihanaa myös, että hänen ja Mikon välit ovat ennallaan ja tietenkin Mikko oli tajunnut, onhan hän kuitenkin fiksu mies :D

Lämmin kiitos näistä, epilogia jään odottamaan :)

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Pisteet Samulin mummille. Ihanaa että hän on olemassa ja tajuaa ettei ketään saa jättää jouluna yksin. Samuli varmasti arvosti mummia ja toivottavasti heillä on ollut hyvä joulu.
Juuso ja Mikko pääsivät sitten perinteiselle aattopäivän lenkilleen, kävelleen tällä kertaa. Saivat vaihdettua kuulumisia ja sieltä Mikon puolelta tuli ymmärrystäkin asioihin.

On ollut mielenkiintoinen ja elämänmakuinen matka Juuson ja Samulin lukioaikoihin ja tämä on vastannut moniin pieniin kysymyksiin heidän taustastaan ja suhtautumista myöhemmin tapahtuviin asioihin ja tilanteisiin. Kiva kun olet jaksanut kirjoittaa ja sait ohitettua vaikeatkin kohdat. Mukavaa joulunaikaa aina sinne loppiaiseen saakka ja hauskaa vuodenvaihdetta.  :)



Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 764
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Thelina, ihanaa että tästä kalenterista ja Juusosta ja Samulista ylipäätään on ollut iloa näinä talven pimeinä iltoina! Minäkin olen viettänyt tämän tarinan parissa monia mukavia hetkiä, vaikka toki matkan varrelle on mahtunut myös monen monta töyssyä. Perille on päästy, ja se toivon mukaan palkitsee! Voi että, ihana kuulla että tarina on herättänyt tunteita. Samulin mummon saapuminen riisipuuroineen oli minullekin tunteikas hetki, ja se oli varmasti sitä myös Samulille, sillä hän on saanut kokea ihan liikaa viileyttä ja välinpitämättömyyttä läheisten ihmisten taholta. On kiva kuulla sekin, että Juuson osat vähän kevensivät lukukokemusta, mutta toisaalta kivaa on myös se, että Juuson ja Markon välisen suhteen kepeys ja lyhytjänteisyys etenkin Markon puolelta välittyi. Iiks, kiitos hirmuisesti sinulle tästä ja kaikista muistakin ihanista kommenteistasi! :-* Ne ovat todella tuoneet valoa minun talveeni!

Vendela, ihanaa että tästä tarinasta on ollut iloa pitkin joulukuuta, vaikka heikot nettiyhteydet vähän mutkia matkaan aiheuttivatkin! Tämä projekti oli tosiaan yllättävänkin haastava, mutta olen joka tapauksessa tosi iloinen siitä, että sain puskettua itseni vaikeimpienkin hetkien läpi. Siinä te lukijat ja kommentoijat olitte kyllä korvaamaton apu! Joo, minäkään en ihmettele Samulin hakeutumista Jorin turviin. Vaikka Jorin tarjoama läheisyys on kyseenalaista, se kuitenkin on edes jonkinlaista läheisyyttä verrattuna etäisiin vanhempiin, joilta ei saa oikein mitään. Tämä joulu oli Samulille rankka, mutta parempia on onneksi vielä tulossa. Minustakin on kiva, että Juuson osalta sentään vältyttiin suuremmilta sydänsuruilta. Hihi, lopulta minulle valkeni, että Mikon on täytynyt huomata jotain! ;D Juuso ei ole kovin hyvä esittämään tai peittelemään, eikä Mikko nyt kuitenkaan ihan laput silmillä kulje. Voi että, lämmin kiitos itsellesi lukemisesta ja kaikista ihanista kommenteista! :-*

Fairy tale, minäkin luulen, että Samuli arvostaa mummonsa tekoa, jos ei tuossa hetkessä niin joskus myöhemmin ainakin. Itsekin sain päästää helpotuksen huokauksen, kun Samulin ei tarvinnutkaan olla koko joulua ihan yksin. Ties mitä muuten olisi päässyt tapahtumaan. Oi että, ihanaa että pidät tätä tarinaa mielenkiintoisena ja elämänmakuisena! Olen otettu siitä, ja iloitsen lisäksi siitä, että tämä tarina on tarjonnut vastauksia kysymyksiin Juuson ja Samulin taustoista ja menneisyydestä. On hienoa, jos tämä tarina kytkeytyy myöhempiin tapahtumiin Juuson ja Samulin tarinassa, sillä yksi tavoitteistani oli, ettei tämä joulukalenteri jäisi ihan irralliseksi menneisyyskatsaukseksi tässä sarjassa. Mukavaa joulunaikaa ja ihanaa uutta vuotta sinullekin, ja suuret kiitokset mukana elämisestä ja ihanista kommenteista! :-*

Sitten onkin pidemmittä puheitta epilogin aika! :) Päätin toteuttaa tämän epilogishotin molempien päähenkilöiden näkökulmasta pienen aikahypyn turvin, ja lisätwistinä halusin tähän tasan 700 sanaa, koska se on tuplaten sen, mitä muut luukut ovat olleet. Tämän myötä haluan toivottaa hyvää uutta vuotta kaikille teille lukijoille ja kommentoijille! :-* Tämä vuosi Juuson ja Samulin parissa on ollut minulle antoisa. Yhtälöt on edelleen päätöstään vailla, mutta muuta on sentään tullut kirjoiteltua. Toivotaan entistä tuotteliaampaa ensi vuotta!




JÄLKINÄYTÖS
Juuso ja Samuli, joulukuussa 2023

Juuson vanha huone näytti Samulista melkein siltä kuin ajan hammas ei olisi kuluttanut sitä lainkaan. Se olisi aivan hyvin voinut edelleen kuulua lukiota käyvälle teinipojalle. Kirjahyllyssä oli riveittäin sarjakuvalehtiä ja -kirjoja, seiniä koristivat reunoistaan repsottavat elokuva- ja pelijulisteet yhdeksänkymmentäluvulta, ja ikkunalaudalla komeili pari tekniikkalegoista rakennettua pienoismallia.

Jos joku olisi tiedustellut Juuson mielipidettä asiasta, Juuso olisi todennäköisesti vain myhäillyt ja kätkenyt hymynsä villapaitansa kaulukseen. Tosiasia oli, että muun muassa hikiset vaatevuoret, epämääräiset koulukirja- ja vihkopinot ja hutaisten pedattu sänky loistivat poissaolollaan. Juuson vanhemmat olivat säilyttäneet Juuson ja Kaisan huoneet sellaisina kuin ne olivat pääpiirteittäin olleet, mutta ainakin Juuson huone tuntui pysyvän paljon siistimmässä kunnossa vanhempien kuin teinipojan hoteissa.

Sinä jouluaattoiltana Juuson vanha sänky oli pedattu kauniilla tilkkutäkkikuvioisella päiväpeitolla. Ikkunalaudan pienoismallien keskellä kynttelikkö hohkasi valoa hämärään, ja ikkunan yläosaa reunusti joulunpunainen kappaverho. Samuli istui Juuson sängyllä selkä seinää vasten, polvet rintaan vedettyinä, pehmoista koristetyynyä hypistellen. Hänelle oli pedattu lattialle omakin vuode vieraspatjalle, sillä Juuson yhden hengen sänkyyn ei kahta raavasta nuorta miestä mahtuisi nukkumaan, mutta vielä ei ollut nukkumaanmenoaika. Hetkenä minä hyvänsä Juuso kiikuttaisi Samulillekin mukillisen glögiä. Niin Juuso oli sanonut tekevänsä.

Juuson perheessä kukaan ei ollut koskaan ymmärtänyt glögilasien päälle. Niinpä Juuso kauhoi keittiössä glögiä kattilasta kahteen Muumi-mukiin ja hipsutteli ne uusissa joululahjavillasukissaan huoneeseensa. Olohuoneesta kantautui iloista höpinää, kun Juuson Iines-siskontyttö tutkaili uusia lelujaan. Juusoa hymyilytti. Oli mukavaa viettää joulua kerrankin koko porukalla, vaikka se tarkoittikin sitä, että pieni rivitaloasunto oli täynnä väkeä ja sen ainoa kylpyhuone oli varattu suunnilleen aina silloin, kun sitä tarvitsi.

Juuso pukkasi oven perässään kiinni ja taiteili itsensä mukeineen sängylle Samulin viereen. Hän antoi Samulin valita oranssin hattivattimukin ja vihreän poliisimestarimukin väliltä. Samuli valitsi hattivatit miettien, miten hassun kotoisalta tuntui juoda glögiä Muumi-mukeista, jotka eivät edes sopineet yhteen väreiltään tai olleet jouluisia. Se tuntui oikeastaan kipeän kotoisalta. Samulin lapsuudenkodissa kaikki oli ollut aina viimeisen päälle, astioita myöten. Glögi oli ollut hehkuviiniä, ja sille ainoat oikeat astiat olivat tietysti olleet Pentikin glögilasit.

Lapsuudenkodin ajatteleminen veti Samulin mielen oitis matalammaksi. Hän ajatteli sitä yleensäkin paljon jouluisin, mutta sinä jouluna se kävi erityisen kipeää. Oli ensimmäinen joulu, kun Samuli oli liittynyt Juuson perheen joulunviettoon, ja kaipa se vertautui väkisinkin Samulin lapsuuden ja nuoruuden onnettomiin, yksinäisiin jouluihin. Hylätyksi tulemisen tunne, vanhempien välinpitämättömyys ja yhteisten joulujen kylmyys pitivät häntä kuristusotteessaan vielä vuosienkin jälkeen. Samuli ei ollut halunnut olla missään tekemisissä joulun kanssa, ei varsinkaan perhejoulun. Kerran hän oli saanut paniikkikohtauksen eteisessä, kun oli koittanut aika lähteä sukuloimaan jouluksi.

Sinä jouluna Samuli oli kuitenkin uskaltanut luottaa, ja siinä hän istui, kyyhötti Juuson sängyllä koristetyynyyn ja glögimukiin turvautuen. Se, miten Juuson perhe oli ottanut Samulin avosylin vastaan ja kuin omakseen, toisaalta paransi haavoja ja toisaalta valeli niihin suolaa. Tuntui pahalta olla vieläkin epäonnistunut ja kelpaamaton omille vanhemmille, ja siitä näkökulmasta oli melkein irvokasta, että hän kelpasi sellaisenaan lähes ventovieraille.

Juuso vaistosi, että Samuli oli jälleen vajonnut ajatuksiinsa. Juuson rintakehää korvensi. Hän tiesi, että joulu oli Samulille vaikeaa aikaa, ja se satutti häntäkin siinä määrin, että hänen oli vaikea kuvitellakaan, miten se satutti Samulia. Tietysti Juuso iloitsi siitä, että Samuli oli mukana Hirvosten joulunvietossa, mutta samalla hän pelkäsi yllyttäneensä Samulin johonkin, mihin tämä ei ollut vielä valmis. Vaikka Juuso kuinka yritti ymmärtää, karu tosiasia oli, ettei hän voinut ymmärtää.

Samuli siemaisi glögiä ja antoi sen mausteisen lämmön helliä kehoaan. Hän tiesi, että hänen pitäisi keskittyä hetkeen eikä karata taas Juuson ulottumattomiin. Hän halusi keskittyä hetkeen ja unohtaa menneisyyden möröt edes yhtenä iltana vuodessa, vaikka se olikin vaikeaa juuri jouluna. Niinpä Samuli hymyili Juusolle, hipaisi tämän poskea ja sanoi: ”Kuule… Kiitos. Glögistä ja kaikesta. Mulla on ollut kiva joulu.”

Korvennus Juuson rintakehässä hellitti hieman. Juuso käytti kättään Samulin niskassa, hyväili hentojen niskahaiventen peittämää lämmintä ihoa ja kurkotti sitten painamaan kevyen suukon Samulin poskelle. Samaiselle poskelle piirtyi hymykuoppa, kun Juuso vetäytyi loitommas, ja hymy tarttui Juusonkin suupieliin. Juusokin hörppäsi glögiä, rentoutti sitten selkänsä seinää vasten ja nojasi päänsä Samulin olkapäätä vasten.

Ikkunan takana levittäytyi jo talvi-illan pimeys, mutta kynttelikkö piti huoneen hämyisän tunnelmallisena. Sen lämmintä hehkua katsellessaan Juuso muisteli sitä, miten hän oli vuosia sitten viettänyt samanlaisia pimeitä iltoja Markon sängyllä, Markoon nojautuen, ikkunan puista joulutähteä katsellen. Paljon oli muuttunut. Juuso oli varttunut, aikuistunut. Hän sai nojata ihmiseen, joka olisi siinä vielä seuraavanakin päivänä.

Joulurauha hiipi hiljalleen molempiin miehiin, kun he nauttivat glögin ja toistensa lämmöstä.
« Viimeksi muokattu: 29.12.2019 23:31:48 kirjoittanut Waulish »


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day