Kirjoittaja Aihe: Sulje silmät ja pidä kiinni (S • mäenlaskua ja perhejoulua, Samuli/Juuso • shotti)  (Luettu 847 kertaa)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 664
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




S

FinFanFun1000 sanalla 957. mäki
Originaali10 #4 sanalla nauraa
Sana/kuva/lause10 #2 sanalla satelliitti
Syntymäpäiväficcitopik

Hyvää syntymäpäivää, Avaruuspiraatti! :-* Tämä hömppäteksti inspiroitui toiveista pehmeä, lumihanki ja jotain söpöä. Tästä tuli jouluinen, vaikkei vielä ihan joulukuu olekaan, mutta toivottavasti se ei haittaa! Tätä oli ihanaa kirjoittaa. Jotenkin uppouduin sellaiseen levolliseen mielentilaan.

Tarina kuuluu Varauksia ja purkauksia -sarjaan, ja miellän sen sijoittuvan samaan vuoteen kuin Tapahtumahorisontin tällä puolen (S), elikkä siis vuoteen 2025, jolloin Samppa on 29, Juuso 31 ja Juuson siskontyttö Iines laskujeni mukaan 12. Teksti avautunee myös ilman taustatietoja hahmoista! :)




Pakkanen pääsi hiljalleen pureutumaan Samulin sormenpäihin ja varpaisiin, kun hän seisoskeli pulkkamäen alapäässä katselemassa Juuson ja Iineksen temuamista. Hän oli yrittänyt pitää pakkasenpuremat loitolla tepastelemalla ympäriinsä, ja jonkin aikaa hän oli jopa juoksennellut maalimiehenä mäenlaskijoille, kun nämä olivat yrittäneet uutta pituusennätystä, mutta liikkumisesta huolimatta hänen alkoi olla kylmä. Pakkanen oli kiristynyt kiristymistään joulupäivän mittaan. Kun he olivat lähteneet pulkkamäkeen Juuson vanhempien kotoa viiden maissa, mittari oli näyttänyt jo liki kahtakymmentä.

Samuli nykäisi takkinsa hihaa sen verran, että näki rannekellonsa. Pakkasen hyiset hampaat upposivat oitis paljastuneeseen ihoon, ja Samuli värisi. He olivat ulkoilleet jo melkein tunnin, ja sinä aikana Juuso ja Iines olivat laskeneet kaikilla mahdollisilla ja mahdottomillakin tyyleillä: yhdessä, erikseen, kilpaa, soolona, mahallaan, selällään, suoraan, mutkitellen… Juuso ja Iines olivat saaneet nauttia omakotitaloalueen syrjäisestä mäestä aivan kaksistaan, sillä muita laskijoita ei ollut näkynyt koko aikana. Kaksikon vauhdista päätellen nautinto ei ollut vieläkään ehtymäisillään. Samuli muisteli Juuson äidin kehottaneen heitä palaamaan seitsemään mennessä, jotta he ehtisivät iltapalalle, mutta vielä ei ollut kiire. Pulkkamäki oli vain kymmenen minuutin kävelymatkan päässä.

Samuli paketoi ranteensa takaisin vaatekerrosten alle ja nyrkisti kohmeiset sormensa toisiaan vasten uusien lapastensa sisässä. Juuson äiti oli tehnyt tumput hänelle joululahjaksi. Ne olivat vaaleanharmaat lapinlapaset paksulla villavuorella, ja ne todella lämmittivät. Niistäkään ei kuitenkaan ollut vastusta paukkupakkaselle, jonka paras ystävä oli aika: hiljalleen kohme hiipi sormenpäistä edemmäs ja edemmäs, valtasi ja valloitti.

Koiranlenkittäjä ohitti Samulin vähän matkan päässä kävelytiellä, ja Samuli hätkähti saksanpaimenkoiran haukahtaessa hänelle. Samulista alkoi taas tuntua siltä, ettei hän kuulunut sinne. Koiratkin vaistosivat sen.

Samuli oli ikään kuin automaattisesti jättäytynyt kolmikosta ulkopuolelle; hän ei ollut edes yrittänyt osallistua mäenlaskuun. Siinä missä Juuso oli lasten kanssa kuin kala vedessä, Samulilta lapsenmielinen heittäytyminen ei käynyt luonnostaan. Samuli oli aluksi yrittänyt selittää sitä itselleen harjoituksen puutteella, sillä hänellä ei ollut lähipiirissään sisarusten lapsia niin kuin Juusolla, mutta ei se voinut olla ainoa syy. Mitä enemmän hän oli seurannut Juusoa ja tämän siskonlapsia, sitä vakuuttuneemmaksi hän oli tullut siitä, että lasten kanssa pärjääminen kumpusi lopulta omasta innosta ja halusta luopua aikuismaisista korrektiuden kahleista. Juusolle ei kahleista irtautuminen tuottanut ongelmia. Juuso eli hetkessä.

Nauru raikui pitkin autiota rinnettä, kun Juuso ja Iines laskivat kilpaa, Juuso tavallisella pulkalla ja Iines ufolla. Juuso tietysti voitti tuplasti painavampana, mutta se ei lannistanut siskontyttöä. Iines oli täyttänyt syksyllä jo kaksitoista, mutta vielä hän vain jaksoi rymytä pulkkamäessä. Suurin osa edellisiltana avatuista joululahjoista oli ollut jo aikuismaisempia, ison tytön lahjoja, mutta Iineksen suosikkeja olivat silti olleet uudet nukkekodin kalusteet.

Iines lähti jälleen kiipeämään rinnettä, sillä kertaa toiselle laidalle jolla oli pieni hyppyri. Juuso kuitenkin suuntasi askeleensa kohti Samulia ja huikkasi Iineksen perään: ”Mä käyn vähän jututtamassa tuota Samulia.”

Lumi narskui Juuson varsikenkien alla, ja pulkka poukkoili hänen perässään. Hengitys kohoili höyrynpyörteinä kohti tummaa, pilvetöntä taivasta. Lähempää Samuli saattoi erottaa Juuson punertavat posket ja pipon alta pilkistävät hiustupsut, jotka olivat saaneet huurrekuorrutteen. Juuso hymy oli leveä ja ihmeellisen lämmin.

”No, joko meidän maalimies on jäätynyt patsaaksi?” Juuso kysyi.

Samuli yritti naurahtaa vastaukseksi, mutta vilu vapisutti häntä ja värisytti hänen ääntäänkin. Juuso taputti häntä hartialle myötätuntoisena.

”Mullakin alkaa suoraan sanottuna varpaat kalista”, Juuso jatkoi.

Samuli tyrskähti. ”Eikö ne yleensä ole hampaat, jotka kalisee?”

Juuso virnisti. ”Voi varpaatkin kalista, jos ne on syväjäässä.” Hän kääntyi katsomaan Iinestä, joka lähestyi huippua ja valmistautui laskuun. ”Mä vähän jo preppasin Iinestä, että voitaisiin kohta alkaa lähteä – sillä ehdolla, että sä tulet laskemaan mun kanssa yhden laskun.” Hän katsahti Samulia, ja hänen silmissään tuikki.

Samuli kohotti kulmiaan. ”Mä pysyttelen mieluummin tasamaalla, jos sopii.”

”Ei sovi”, Juuso sanoi topakasti, nappasi Samulin käden omaansa ja lähti vetämään Samulia ja pulkkaa kohti mäenharjaa. ”Ihan tosi, se on hauskaa. Sitä paitsi mä haluan kokeilla, mahdutaanko me mun ikivanhaan pulkkaan hajottamatta sitä.”

Samuli pyöritteli silmiään, vaikkei edempänä kulkeva Juuso sitä nähnytkään. ”Eikö se ole jo monena vuotena testattu kiltojen laskiaisriehoissa?”

”Ei, kun niissä mä olen aina laskenut jätesäkillä”, Juuso sanoi. Sitten hän yhtäkkiä seisahtui, irrotti otteensa Samulin kädestä ja kääntyi katsomaan tätä. Juuso hymyili yhä, mutta hieman aiempaa vaisummin. ”Hei… Ei sun oo pakko. Tietenkään. Mä vain ajattelin, että se olisi hauskaa. Tässä on tosi hyvät mäet nyt. Ne on pakkautuneet ja tekeytyneet oikein kunnolla.”

Samuli epäili edelleen omaa mäenlaskutaitoaan ja syväjäätymisensä astetta, mutta Juuson into oli tarttuvaa sorttia, ja niinpä hän vastasi hymyyn ja tarttui Juusoa uudestaan kädestä. ”Mennään vaan.”

Iines oli heidän kiivetessään ennättänyt jo kertaalleen kiitää hyppyrimäen alas ja pinkoa takaisin ylös. He katselivat, kuinka tyttö syöksyi samalla vauhdilla jälleen uuteen laskuun. Kirkkaanpunainen toppatakki kieppui neonvihreän ufon kyydissä vinhaa vauhtia. Juuso oli nostanut pulkkansa pystyyn ja nojannut käsivartensa siihen. Hän huokaisi, ja hänen hymynsä valahti hiukan haikeaksi.

”Mitä vetoa, että vuoden päästä Iinestä kiinnostaa jo ihan muut jutut kuin pulkkamäki”, Juuso sanoi. ”Tuskin sitä sitten enää kiinnostaa enon kanssa hengailukaan.”

”Kyllä sä sen elämässä pysyt”, Samuli sanoi. ”Ihan varmasti, tavalla tai toisella. Näkeehän sen. Sitä paitsi onhan sulla sitten pikku-Ilari, jota viedä pulkkamäkeen.”

Juuso nauroi. Ilari oli Iineksen pikkuveli, Kaisan ja Petrin iltatähti, vasta puolentoistavuoden ikäinen taapero. Ilari ei vielä ymmärtänyt mäenlaskun päälle, ja hän olikin jäänyt tyytyväisenä takkatulen lämpimään loimuun päiväunia nukkumaan isosiskon lähdettyä happihyppelylle. Pian kuitenkin koittaisi sekin aika, kun lumileikit alkaisivat kiinnostaa Ilaria, ja sitten Juuso-eno saisi viettää pulkkamäessä niin monta iltaa kuin suinkin jaksaisi. Samuli oli siitä melko varma.

Juuso laski pulkan lumeen, istahti sen perälle jalat molemmin puolin ja katsahti Samulia. ”No, hyppäähän kyytiin”, hän kehotti. ”Hyppyri vai tavallinen?”

”Mitähän luulet?”

Juuso asemoi pulkan keulan kuuliaisesti kohti tasaista mäkeä ja taputti pulkan tummansinistä muovipohjaa, johon oli singonnut joitakin lumikiteitä aiemmilla laskuilla. Samuli ei viitsinyt jäädä kyseenalaistamaan, mahtuisiko hänen takamuksensa siihen – jos Juuso mahtui, hänkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä mahtuisi. Niinpä hän istuutui, ja hetken muovi tuntui inhottavan kovalta ja kylmältä. Pulkan liitokset narahtivat, ja Samuli irvisti. Hän ei ollut aivan varma siitä, pääsisivätkö he yhtenä kappaleena alas asti.

Mäki näytti paljon pidemmältä ja jyrkemmältä kuin sivummalta tarkasteltuna. Lisäksi se näytti hurjan jäiseltä ja liukkaalta. Tiiviiksi pakkautunut lumi kiilsi huipulla kohoavien valotolppien kajossa.

”Jännittääkö?” Juuso kysyi, mutta hän ei kuulostanut lainkaan ivalliselta vaan pikemminkin lempeältä. Hänen hengityksensä pyyhkäisi Samulin niskaa.

Samuli mietti hetken, mutta tunnusti sitten: ”Vähän. Mä en muista, milloin mä olisin viimeksi tehnyt tätä. Siis selvin päin, jossain muualla kuin laskiaisriehassa.”

Juuso painautui lähemmäs ja sanoi: ”Hyvin se menee. Sulje silmät ja pidä kiinni.”

Samuli naurahti. ”Mistä, tarkalleen ottaen?”

Kuin vastaukseksi Juuso kietoi kätensä Samulin ylävartalon ympäri, ja vaistomaisesti Samuli tarrautui niihin omillaan. Koipensa Samuli laskosti kyytiin – ne mahtuivat juuri ja juuri, vaikka polvet ylsivätkin leukaan –, ja sitten hän ei ehtinyt tehdä enää mitään muuta valmistautuakseen, kun Juuso jo polki heidät liikkeelle ja nosti omat jalkansa ilmaan Samulin molemmin puolin. Painopiste siirtyi pulkan takaosaan, ja Samuli hätkähti, kun keula kohosi muutaman sentin ilmaan. Pulkka nitisi ja natisi, ja luminen rinne sihisi ja suhisi. Vauhti oli ensin maltillinen, melkein kuin hidastetussa kohtauksessa juuri ennen toimintaelokuvan kliimaksia, mutta sitten se kiihtyi kiihtymistään. Pakkasilma tuiversi vasten kasvoja kuin jäätynyt risukimppu ja sai Samulin silmät oitis vetistämään. Samuli puristi luomensa kiinni. Niiden raosta hän ennätti rekisteröidä Iineksen punatakkisen hahmon jossain alhaalla hyppelehtimässä ja viittilöimässä heille.

”Yrittäkää tänne asti!” Iines huusi.

Tasaisempi mäkikään ei ollut aivan tasainen, vaan pienet töyssyt ja pulkanpohjien uurtamat railot heittelivät heitä. Mikään ei kuitenkaan suistanut heitä kurssiltaan, ja niin he kiisivät alas asti. Lunta pirskoi pulkan molemmilta puolilta syliin saakka, kun vauhti lopulta hyytyi ja Juuso laski jalkansa maahan jarruttamaan heidät kokonaan pysähdyksiin. Kun Samuli avasi silmänsä ja räpytteli tuulenkyyneleitä pois, hän havaitsi, että he olivat kiitäneet reilusti Iineksen ohikin. Kadunvarren ja mäenlaen valot ylsivät sinne saakka vain kalpeina kajastuksina. Taivaan syvänsininen väri erottui paremmin, ja samoin erottuivat sen loputtomassa sylissä kimmeltävät tähdet.

Vilpitön nauru kumpusi jostain syvältä Samulin rinnasta. Hän nojautui Juusoa vasten melkein hengästyneenä, vaikkei mäenlasku varsinainen urheilusuoritus ollutkaan. Juusokin nauroi, ja heidän hengityshöyrynsä kietoutuivat yhteen. Samuli katseli taivasta ja nautti adrenaliiniryöpystä ja läheisyydestä. Yksi taivaan valotäplistä ei ollutkaan tähti, vaan kenties vilkkuva satelliitti.

”Oliko hyvä kyyti?” Juuso kuiskasi Samulin korvaan.

Samuli nyökkäsi. Hän puristi vakuudeksi Juuson käsivarsia lujempaa. Samulilla oli yhtäkkiä hassun levollinen olo, vaikkei hän ollut tehnyt mitään muuta kuin antanut Juuson usuttaa itsensä talviseen hauskanpitoon. Hän ei ollut tehnyt mitään muuta kuin sulkenut silmänsä ja pitänyt kiinni. Kun hän rentoutui siinä Juuson syleilyssä, hänestä alkoi tuntua, että siinä jutun juju ehkä olikin. Ehkä lapsenmielinen heittäytyminen oli juuri sitä, että uskalsi tehdä jotain, mitä ei ollut tehnyt sitten lapsuuden; että hetken verran vähät välitti aikuisuuden oletuksista ja vaatimuksista. Ehkä Samulikin pystyi siihen, toisinaan. Siihenhän pystyi kuka tahansa. Häntä hymyilytti.

Iineksen askeleet lähestyivät heitä takaapäin. Juuso vetäisi toisen kätensä Samulin otteesta ja taputti Samulin pipon hellästi vinoon.

”Lähdetäänkö?” Juuso kysyi.

”Lähdetään.”
« Viimeksi muokattu: 01.02.2020 01:08:05 kirjoittanut Waulish »

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 185
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Suloinen mäenlasku, juuri sopivan mittainen lounaan kera nautittavaksi :)

Kivaa kun kirjoittelet näistä kahdesta tämmöisiä suloisia pätkiä. Tuon toisen, mikä on myös täällä joulukadulla, huomasin ja siirryn varmaan seuraavaksi sen pariin :) Sitä ennen kuitenkin pari sanaa tästä.

Brrr, kylläpä tässä oli kylmä tunnelma, ainakin tuolla alkupuolella. Ihan omiakin varpaita alkoi palelemaan kun luin Samulin hytisemistä. Onneksi Juusolla oli kuitenkin oma lämmitystaikansa mäenlaskun muodossa. Tuli ihan sellainen olo, että tahdon itsekin pulkkamäkeen! Kun vain olisi sitä lunta ;D Mutta jospa ennen joulua saataaisiin maa valkoiseksi. Tuo sinun kuvailusi oli kaikin puolin sellaista, mihin pystyi eläytymään ja samaistumaan todella hyvin. Mukavaa on myös lukea siitä, että tälla kaksikolla menee hyvin toistensa kanssa.

Pirrelle myöhästyneet onnittelut minultakin :D

Kiitos tästä,
Vendela

Ava©Ingrid - Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 664
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vendela, oi että, ihanaa että tämä tarina sopi hyvin lounaan kyytipojaksi! :) Näitä pieniä hömppäpätkiä on tosiaan nyt viime aikoina tullut kirjoiteltua, ja mietin välillä että liiankin kanssa kun näillä ei kummoista taiteellista arvoa ole, mutta ihanaa kuitenkin että näistä on iloa. ♥

Tiedätkö, minullakin oli kylmä tätä kirjoittaessani! ;D Sormet kohmeessa yritin osua oikeille näppäimille, vaikka kirjoitin ihan sisällä lämpimässä. Varmaan pakkasesta kirjoittaminen aiheutti sellaisen fyysisen samaistumisen, heh. Hienoa, että pidit kuvailusta ja pystyit eläytymään!

Täällä satoi tänään hurjasti lunta! On tosin melko lämmin, joten pahoin pelkään, ettei lumesta ole kohta taas jälkeäkään. Mutta toivotaan valkoista joulua, siinä jos missä on sitä joulun ja talven taikaa!

Kiitos paljon! :-*

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 390
Voi miten mukava hetki pulkkamäessä. Vain on Iines tässä jo noinkin iso tyttö. Myös minä luulen, että hänen mielenkiintonsa kohteet varmaan muuttuvat seuraavan vuoden sisään. Sinä herätät teksteilläsi usein omasta elämästäni pieniä kokemuksia ja muistoja esiin, kuten nytkin. Ne kerrat, kun on aikuisena ollut pulkkamäessä. Voi kyllä viime kerrasta onkin nyt aikaa. Miten nuo töyssyt tuntuvatkaan aikuisen takamuksen alla paljon pahemmalta mitä muksuna. Hehee, kiva että Samuli rohkeni mäkeen nyt myös selvin päin. Lämminhän tuossa tulee kun menee mäkeä ylös ja alas.

Tuon pakkasen ja sen kiristymisenkin saatoin tuntea nahoissani. Se, miten jo pieni hetki ilman hansikasta tuntuu todella kirpaisevan.
Lainaus
”No, hyppäähän kyytiin”, hän kehotti. ”Hyppyri vai tavallinen?”
”Mitähän luulet?”
  :D

Kyllä tavallinen mäki riittää kankealle aikuiselle, joka juuri on päättänyt laskea mäkeä edes sen yhden kerran.
Kiitos paljon tästä talvisesta mäenlaskusta Juuson ja Samulin seurassa. Oli mukava kuulla Iineksestäkin.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 664
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Fairy tale, on tosi hienoa kuulla, että nämä tekstit ovat nostaneet mieleen muistoja ja kokemuksia omasta elämästä! On mukavaa, jos näihin hetkiin ja tunnelmiin pystyy eläytymään ja samaistumaan. :) Minun alkoi tehdä mieli pulkkamäkeen, kun tätä tekstiä kirjoitin. En edes muista, milloin olisin viimeksi ollut! Se olisi varmaan hauskaa näin aikuisenakin, vaikka epäilemättä se myös tuntuisi hurjemmalta.

Suuret kiitokset ihanasta kommentista! :-*

Angelina

  • Stark-Rogers
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 074
Kommenttikampanjasta viime tipassa hei :D

Mulle ei Juuso ja Samuli oo ennestään tuttuja, mutta tykästyin heihin heti! Hahmojen erilaisuus tuli jo tässäkin hyvin esille ja mielestäni onnistuit tekemään molemmista mielenkiintoisia, vaikkei se tarinan pääpointti ollutkaan.

Tekstissä itsessään oli ihanan levollinen ja rauhallinen tunnelma <3 Pystyin hyvin kuvittelemaan talvisen maiseman ja jouluaaton mäenlaskun alkuillasta. Tätä lukiessa tuli jotenkin sellainen seesteinen olo ja pieni hinku itsekin päästä pulkkamäkeen ;D (ja onneksi ulkona sataa vettä......)

Vähän tuli myös haikea olo Juuson puolesta, kun hän mietti Iineksen vanhenemista ja sitä, että näinköhän kohta enää kiinnostaa enon kanssa hengaaminen. Toivottavasti ja onneksi sieltä on sitten pikkuveli vielä kasvamassa myös :3


“He loved you. He loved you, and he admired you. Even when you fought.”

ava © flaw
bannu © Inkku

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 664
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Angie, ihanaa että tykästyit hahmoihin ja sait heistä kiinni, vaikkeivät he ennestään tuttuja olleetkaan! Toivoinkin, että tämä tarina avautuisi myös hahmoja tuntemattomalle, ja siksi oli kivaa, että sellainen lukija päätyi tämän Kommenttikampanjasta nappaamaan. :)

Ihanaa on myös se, että tekstistä välittyi rauhallinen ja levollinen tunnelma! Minullakin oli jotenkin tosi seesteinen olo, kun tätä kirjoitin. Välillä tekee hyvää kirjoittaa tällaista hömppää, missä ei ole mitään suurta draamaa meneillään. Onhan tässäkin tosiaan hieman haikeutta mukana, kun Iines on teini-iän kynnyksellä, mutta se kuuluu elämään. Onneksi sieltä tosiaan on vielä pikkuveikka kasvamassa Juuson mäenlaskukaveriksi! ;D

Kiitos kovasti sinulle ihanasta kommentista! :-*

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 1 666
Olipa tämä ihana ❤ olin huomannut tämän jo Piraatin synttäripäivän tienoilla, mutta jäi silloin lukematta. Tänään tuli sopiva hetki :) Juuso on ihana kalisevine varpaineen ja heittäytyessään mäenlaskuun. Pidän myös siitä, miten samassa tarinassa on toisiinsa punottuna sekä Samulin ajatuksia että tuota mäenlaskun arkista hauskanpitoa. Mahtavaa, että Samulikin heittäytyi ja huomasi, miten mukavaa se oli! Tarinan nimi on todella hyvä ja myös kytkeytyy hienosti Samulin ajatuksiin. Tästä tuli hyvä mieli ja nyt tekee mieli lähteä ulos lumihankeen :D kiitos!
Kurkista matka-arkkuun

Avatar Ingridiltä ♥

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 221
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vaihdokkaista päivää.
Siis tää on ihana. Tulee ihan lapsuus mielee ku laskin talonyhtiön pihalla mäkeä. Olisinko mie ollut joku 6-8v kakara mut silti. En mie vaa kestä tätä, näen niin mielessäni sen talvisen sään ja ne kaikki lumihiutaleet ja jopa meidän mökin jossa on varmaa satametrinen mäki koska Suomussalmen vaarat. Käy ihan kateeksi ku jotku osaa kirjoittaa ihania joulufikkejä, minäkin haluun nyt kokeilla mäenlaskua ku tänää ulkona rupes raivoamaan lumimyrsky.
Hahmoista en osaa sanoa mitään muuta paitsi että shippaan nyt Juuso/Samuli koska ne on söpöin pari ikinä. Samaistun itse enemmän Samuliin vaikka mulla veljentyttö onkin, kaksin kappalein.
« Viimeksi muokattu: 31.03.2020 14:33:39 kirjoittanut carrowfan »
"Papereissa 22, henkisesti 17"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kuha nostat mut eka ylös täältä"