Lasisirppi, K-11, 15/365

[Nevilla]

Nimi: Lasisirppi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: yritäpä tässä nyt sitten määritellä
Yhteenveto: Kuolema nauraa. Hänellä on hymykuopat.

"Ulkona sataa, minulla on kuukautiset ja ensimmäinen söpö poika, joka juttelee minulle kuukausiin, on tietenkin itse viikatemies. Ehdottomasti maanantai", Malenka ajattelee.
Haasteet: Lause päivässä, Fantasiahaaste (Kuolema), Finfanfun1000 (539.   Piano).

Yhteenveto: Tämä on minun "vähintään lause päivässä vuoden ajan" -tekstini. Tarkoituksena olisi kirjoittaa jotakin suhteellisen kevyttä ja höpsöä, joten laadusta en mene sanomaan yhtään mitään. Tavallista hötömpää tämä ainakin on.

*

Lasisirppi

1.

 Kuolema soittaa pianoa. Malenka polttaa tupakkaa ja yrittää parhaansa mukaan näyttää kyllästyneeltä, vaikka oikeasti häntä itkettää. Ulkona sataa vettä, mutta kaihtimet ovat vain raollaan, joten huoneessa on hämärää. Olisihan Malenkalla kynttilöitä, mutta mitäpä niitä enää polttamaan?

Kadulla kävelee ihmisiä: hartiat kyyryssä, vihmovaa vettä ja mereltä käyvää tuulta vasten. On maanantai, kello on puoli viisi iltapäivällä. Normaalisti Malenka tulisi tähän aikaan kotiin luennolta, heittäisi takkinsa eteisen lattialle ja keittäisi kahvia, avaisi tenttikirjat.

Mutta tänään hän kai kuolee, joten mitään sellaista ei tapahdu. Sen sijaan tyttö istuu kulahtaneessa nojatuolissaan ja yrittää olla köhimättä. Tupakansavu polttelee keuhkoissa, musiikki on kaunista mutta Malenka haluaisi mieluummin kuunnella jotakin muuta kuin pimputusta. Kysyminen olisi kuitenkin riskialtista. Ei Malenka tiedä, millainen Kuolema on luonteeltaan. Sen verran armelias toki, että antoi hänen polttaa viimeisen (ja elämänsä ensimmäisen) tupakan vastineeksi siitä, että sai luvan lainata pianoa.
Savuke polttaa jo Malenkan sormia. Hän huokaisee ja tumppaa sen kukkaruukkuun. Kultaköynnös on lakastunut ja kaipaisi vettä. Ehkä Malenka voisi vielä...

"Kastele vain", Kuolema hymähtää ja jatkaa soittamista. Malenka näyttää pojan selälle kieltä, mutta nousee ja kävelee keittiöön. Hän valuttaa hanasta vettä likaiseen kahvikuppiin ja kippaa sitten sen kasville.

"Alatko olla valmis?" Kuolema kääntyy. Hänellä on tummat kasvot ja eloisat ruskeat silmät. Jos Malenka kohtaisi pojan kadulla, hän ajattelisi, että tämä olisi korkeintaan kahdenkymmenen.

"Onko kukaan koskaan?" Malenka kysyy äreästi.

"Useammin kuin uskotkaan. Monet ovat yrittäneet monta kertaa, mutta silti jääneet nuolemaan näppejään. Kuolema ei hae ketä tahansa."

"Miksi sitten minut?" Malenka kysyy.

"Vaihtokauppa", Kuolema vastaa. "Sellaisia tehdään toisinaan. Sinun henkesi pantiin pantiksi toisesta elämästä, ja nyt se velka on maksettava."

"Kuka muka? Miten?"

"Tuollaisiin kysymyksiin voi vastata vain silloin, kun joku on jo kuollut. Minun pitäisi hoitaa tämä homma ensin", Kuolema pudistaa päätään. Hän poimii tyhjästä ilmasta lasisirpin, joka kimaltaa huoneen hämärässä valossakin.

"Hetkinen!" Malenka kohottaa kätensä pystyyn. "Enkö minä muka voi käydä kauppaa? Eikö kaikilla pitäisi olla siihen yhtäläinen oikeus?"

"Periaatteessa", Kuolema kohauttaa olkiaan. "Mutta sinä et ole noita, etkä ole tehnyt sopimusta demonin kanssa, eikä sinulla ole lapsia uhrattavaksi tai muuta sellaista. Millä ajattelit käydä kauppaa?"

Malenka ajattelee kuumeisesti. Sitten hänen silmänsä lipuvat ruukussaan nuutuvaan kultaköynnökseen.

"Miten olisi tuo?" tyttö kysyy ja osoittaa kasvia.

Kuolema nauraa. Hänellä on hymykuopat.

Tietenkin. Ulkona sataa, minulla on kuukautiset ja ensimmäinen söpö poika, joka juttelee minulle kuukausiin, on tietenkin itse viikatemies. Ehdottomasti maanantai, Malenka ajattelee.

[Nevilla]

K/H: Ihan hauskaa kirjoittaa pitkästä aikaa jotakin, jonka hahmoista ei tiedä etukäteen oikeastaan mitään. Kuolema-trooppi on kyllä tosi käytetty, mutta toivon, että keksin jonkin uuden twistin.

*

2.

"Tarjoatko tosissasi henkesi pantiksi ruukkukasvin henkeä?" Kuolema kohottaa kulmaansa. Malenka tuntee poskiensa punehtuvan, mutta nyökkää silti.
"Kasvien elämät ovat paljon ihmiselämiä arvokkaampia", Kuolema tuhahtaa. "Ne pitävät yllä maailman tasapainoa. Eikä sellainen elämä ole sinun tarjottavissasi."

"Eikö sitten ole mitään keinoa?" Malenka kysyy ja tuijottaa kasviaan murhaavasti. Hän on vaivalla - tai no, vaivalla ja vaivalla - hoitanut sitä vuosikaudet, ja tämäkö on kiitos?
"Aika vähissä ne ovat. Kun ihmisen on aika kuolla, poikkeuksia tehdään lopulta hyvin harvoin. Jos sana kiirisi, kaikki alkaisivat käydä kauppaa ja väittää vastaan, ja se hidastaisi työtä huomattavasti."

"Miksi sitten olet antanut minulle näin paljon aikaa?" Malenka kysyy. "Mikset ole vain hoitanut hommaa ja mennyt eteenpäin?"

"Sinä olet päivän ainoa asiakas, eikä minulla ole kiire mihinkään."

"Ainoa?" Malenka kurtistaa kulmiaan. "Ei se voi olla niin."

"Aivan. Mietit tietenkin juuri nyt, että kuolemalla täytyy olla joka päivä hurjasti työtä - ja niin onkin. Mutta katsohan, minä en ole yksittäinen entiteetti tai olento. Kuolema on oikeastaan työnimike, joten voisit lakata ajattelemasta sitä isolla kirjaimella."

"Työnimike? Väitätkö, että sinä tapat ihmisiä työksesi? Tai siis, niinhän minä olen ajatellut viikatemiehen tekevän, mutta... En nyt ihan näin."

"Sirppi, ei viikate", Kuolema - kuolema - huokaisee. "Ja jonkunhan se on tehtävä. Sielut täytyy erottaa ruumiista, muuten syntyy kummituksia ja poltergeistejä ja ghouleja ja mitä ikinä. Nykyään meillä on riittävästi työvoimaa, joten se ei ole ongelma, mutta entisaikaan sielunkerääjiä oli paljon vähemmän ja taikuutta enemmän, joten työ oli paljon haastavampaa."

"Enkö minä sitten voisi tulla töihin?" Malenka kysyy. "Jos kerran sellainen työpaikka on tarjolla."

"En sanonut, että paikkoja olisi tarjolla", kuolema vastaa. "Eikä niitä voi täyttää kuka tahansa. Täytyy olla taikuutta, poikkeuksellista älykkyyttä tai muuta sellaista. Mitä sinulla on?"

"Huono tuuri?" Malenka ehdottaa ja irvistää itsekin ehdotuksensa säälittävyydelle. Kuolema näyttää mietteliäältä ja naputtelee pianon kantta sormillaan.

"Meillä on kyllä kaksi paikkaa täytettävänä koulutusryhmässä", poika sanoo. "Mutta jos epäonnistut, kuolet kuitenkin. Ja taikuutta sinun on löydettävä, jotta voit läpäistä viimeiset kokeet. Mutta eipä mikään kai estä minua täyttämästä raportteja ja hakemuslomakkeita, jos kerran mieluummin kokeilet tätä työtä kuin kuolet heti. Vaikka minun täytyykin varoittaa sinua: sielunkerääjätkään eivät elä ikuisesti. Meidänkin täytyy jossakin vaiheessa luopua hengestämme ja jatkaa eteenpäin."

"Mitä siellä sitten on?"

"Niin, senhän sinä haluaisit tietää", kuolema nauraa taas. Hänen silmäkulmansa rypistyvät. Malenka miettii, että pojalla on niin ystävälliset kasvot, että se on suorastaan naurettavaa. "Mutta en minäkään tiedä. Pitää saada aika monta ylennystä, että siihen kysymykseen vastataan."

"Sitten haluan laittaa hakemuksen sisään", Malenka päättää. Kuolema virnistää.

"Autan sinua täyttämään paperit", poika lupaa. Hän palauttaa sirpin paljaaseen ilmaan ja katoaa sitten itsekin, vain ilmestyäkseen takaisin hetkeä myöhemmin paksun lomakenivaskan kanssa.

"Millainen prosessi tämä on?" Malenka kysyy.

"Pitkä ja vaivalloinen", kuolema vastaa. "Keittäisitkö kahvia?"

Malenka nyökkää ja tekee työtä käskettyä. Kahvinkeitintä täyttäessään hänen mieleensä juolahtaa, että jos kuolema on vain työnimike, ehkä hänen yksiössään istuvalla pojalla on jokin muukin nimi.

"Me emme saa kertoa omaa nimeämme kenelle tahansa", kuolema vastaa tytön ajatuksiin. "Mutta voit kutsua minua Onwuksi. Äidinkielelläni igbolla se tarkoittaa kuolemaa."

[Okakettu]

Kuolema-troopista ei voi koskaan kirjoittaa liikaa, väitän minä! Hyvä etten hihkaissut ääneen, kun näin, mistä tämä tarina kertoo. Minusta tällainen vähän kevyempi kirjoitustyyli sopii synkähköön alkuasetelmaan tosi hyvin, ja tykkään tämän alun perusteella Malenkasta ja Onwusta jo todella paljon. Ruukkukasvin hengen tarjoaminen oman hengen pantiksi oli mahtava yksityiskohta, ja aa, hymykuoppainen kuolema. <3 Ihanaa että olet päätynyt kirjoittamaan tällaisen tekstin, jään ehdottomasti seuraamaan!

[Nevilla]

Okakettu: Heh, hauskaa, että päädyit lukemaan tätä. En oikein tiedä, että mikä tämän tekstin tyylilaji on, kun kaikki on tavallaan niin... arkista, mutta ehkä se on toisaalta ihan kiva uusi kulma ja vaihtelua Kellopelisydämelle, joka on vähän sellainen surullisen haikea teksti enimmäkseen. Vaikka eiköhän tähänkin keitokseen vakavampiakin vaiheita vielä tule!

*

3.

"Pirteä nimi", Malenka mutisee. Kun kahvi on porissut, hän kaataa sitä kahteen mukiin.

"Perustietolomakkeen voimme täyttää automaattisesti, koska siihen voi vain kopioida sinun tietosi toimeksiannostani", Onwu sanoo, enemmän itsekseen kuin Malenkalle. Tyttö laskee kahvikupin hänen viereensä ja poika väläyttää hymyn kiitokseksi ennen kuin syventyy taas papereihin. "Mutta ainakin perustelut ja psykologiset testit meidän on tehtävä yhdessä. Katsotaanpa sitten."

Onwu karauttaa kurkkuaan. "Pelkäätkö sinä pimeää?"

"En", Malenka vastaa tyynesti.

"Ahtaita paikkoja?"

"En."

"Hukkumista?"

"En", Malenka sanoo, mutta hänen äänensä värähtää aavistuksen. Onwu kurtistaa kulmiaan.

"Et saa valehdella nyt. Siitä ei ole sinulle mitään hyötyä, ainoastaan haittaa. Eli vastaus on kyllä", poika rastii seuraavan laatikon.
"Yksinäisyyttä?"

"En."

"Verta?"

"En."

Kysymykset seuraavat toisiaan. Enimmäkseen Malenka uskoo suoriutuvansa ihan hyvin, joskin hän joutuu myöntämään, että hyönteiset ja parantumattomat sairaudet kammottavat häntä. Pelkokysymyksiä seuraa lista moraalisia valintoja. Vaikka Malenka onkin opiskellut käytännöllistä filosofiaa, ne saavat hänet silti epäröimään useaan otteeseen. Tyttö puree huultaan ja näyttää ilmeisesti niin epävarmalta, että Onwu laskee lomakkeen hetkeksi kädestään.

"Älä huoli", poika lohduttaa. "Me kartoitamme alkutilannetta, ja vaikka tässä tehdäänkin soveltuvuustestejä samalla, tärkeintä on kerätä tietoa siitä, millainen kuolema olisit. Meillä kaikilla on omat asiakkaamme ja erikoistumisalamme, ja esimerkiksi hukkumista pelkääviä ei yleensä laiteta työskentelemään rannikkoalueille."

"Mikä sinun erikoistumisalasi on?" Malenka kysyy. Onwu pudistaa päätään.

"Kerron ehkä sitten, jos sinusta tulee yksi meistä. Mutta hoidetaan nyt tämä loppuun, aikaa ei ole loputtomasti."

Malenka nyökkää ja siemaisee kahviaan, mutta huomaa sen jo jäähtyneen.

Onwu kysyy, Malenka vastaa. Jossakin vaiheessa tyttö saa luvan venytellä ja jaloitella hieman, mutta sitten prosessi jatkuu.

Ja jatkuu.

 Ja jatkuu.

Kun kuolema saa viimeisen lomakkeen täytettyä, Malenka vilkaisee kelloa ja hätkähtää. Se on jo kolme yöllä.

"Vien nämä nyt toimikunnalle, joka tekee valinnat. He käsittelevät ne parissa päivässä. Siihen asti joudut valitettavasti pysymään asunnossasi, koska et ole teknisesti ottaen elävien kirjoissa, mutta et kuollutkaan."

"Mutta -" Malenka aloittaa.

"Tuon sinulle ruokaa kerran päivässä. Tiedän kyllä, että jääkaappisi on melkein tyhjä", poika hymähtää. "Jos tarvitset jotain muuta, voit laittaa viestiä."

"Miten?"

"Kai sinulla nyt puhelin on?" Onwu kohottaa kulmaansa.

"Aiotko muka antaa minulle puhelinnumerosi?"

"Se on kätevin tapa kommunikoida. On meillä kaikenlaisia ulottuvuusportaaleja ja riimurannekkeitakin, mutta niiden käyttö vaatii oman ohjeistuksensa, enkä oikein usko, että ne olisivat sen kätevämpiä", Onwu ojentaa Malenkalle puhelimensa - se näyttää aivan tavalliselta älypuhelimelta, mutta malli ei ole tytölle tuttu - ja kehottaa tätä näppäilemään numeronsa.

Malenka puree huultaan ja yrittää olla kikattamatta hermostuneesti.

"Viestittelen sinulle myöhemmin", Onwu lupaa ja hymyilee taas. Malenka nyökkää vastaukseksi. Kun kuolema on kadonnut, tyttö lysähtää lattialle ja nauraa, kunnes kyyneleet alkavat virrata.

[Nevilla]

4.

Toimitin lomakkeet. Mitä sinä haluaisit syödä?

Onwun viesti saapuu kuudelta aamulla. Malenka on pyörinyt vuoteessaan siihen asti nukahtamatta hetkeksikään. Hän puree huultaan miettiessään ja päivittelee samalla mielessään sitä, miten kummallista on saada ruokatoivekysely kuolemalta.

olen vegaani. ehkä kung po tofua? tyttö vastaa ja miettii, onko toive liian vaativa.

Saamasi pitää, Onwu vastaa. Puoli tuntia myöhemmin poika ilmestyy vuoteen viereen take away -pahvilaatikoita sylissään tasapainotellen.

"Miten tuo toimii? Tyhjästä ilmestyminen, siis?" Malenka kysyy. Hän nousee istumaan vuoteessaan ja yrittää olla välittämättä kauhtuneista flanellipyjamistaan.

"Ammattisalaisuus", Onwu vastaa. Malenka näyttää kieltä.

"Sinä et suostu kertomaan minulle yhtään mitään", tyttö valittaa.

"Saat kyllä tietää senkin, jos hakemuksesi menee läpi", poika lupaa. Hän laskee laatikot lattialle ja alkaa availla niitä. Jasmiiniriisin ja hapanimeläkastikkeen tuoksu täyttää huoneen ja Malenka huomaa olevansa hyvin nälkäinen.

"Syötkö sinäkin?" tyttö kysyy uteliaana.

"Tietenkin. Olen lihaa ja verta, aivan kuten sinäkin."

"Luulin, että..." Malenka aloittaa.

"Tämä on ihan oikeasti vain työ. Kummallinen ja monimutkainen työ, mutta työ kuitenkin. Me elämme suunnilleen yhtä vanhoiksi kuin muutkin, mutta sillä erotuksella, että meidän sopimuksemme myötä emme voi kuolla esimerkiksi syöpään tai sen sellaiseen", Onwu selittää. Malenka kurtistaa kulmiaan.

"Saatteko te sitten palkkaa?"

"Jep. Ei kovin korkeaa, mutta luontaisedut ovat hyvät, ja työ mielenkiintoista. Eikä sen tärkeyttä tarvitse juuri epäillä."

Malenka pudistelee päätään. Koko ajatus tuntuu aivan järjettömältä, joten kyselemisen sijaan tyttö tarttuu syömäpuikkoihin ja alkaa lappaa riisiä suuhunsa. Hetken he istuvat toverillisen hiljaisuuden vallitessa lattialla ja Malenka keskittyy nauttimaan ruoasta. Hänen budjetillaan kiinalaista ei pääse syömään kovin usein, ja jos ateria on yksi tytön viimeisistä, siitä täytyy ottaa kaikki irti.

"Mitä sinä opiskelet?" Onwu kysyy yllättäen. Malenka hymähtää.

"Uskontotiedettä. Olen lukenut erilaisista kuolemaan liittyvistä uskomuksista valtavia määriä, mutta täytyy kyllä sanoa, ettei mikään ole valmistanut minua tällaiseen."

"Uskon", poika virnistää. "Mutta yritäpä arvata, mitä minä opiskelen?"

"Opiskelet?" Malenka kohottaa kulmaansa epäuskoisena.

"Niin. On minulla elämä tämän työn ulkopuolellakin."

"No en kyllä todellakaan osaa arvata", tyttö tuhahtaa. "Se nyt voisi olla mitä tahansa."

"Astrofysiikkaa", Onwu hymyilee. Malenka poimii puikoillaan pähkinän ja ajattelee, että maailma on mennyt täysin raiteiltaan.

[Nevilla]

K/H: Koska lauantaina ja sunnuntaina keskityin lähinnä kirjoittamaan Kellopelisydäntä, kirjoittelin tätä vain sen "pakollisen" lauseen päivässä, enkä viitsinyt julkaista noita kahta lausetta omina osinaan. Mutta tässäpä sitten kolme seuraavaa pätkää.

*

5.

Tässä välissä lienee paras tehdä selväksi yksi asia: Malenka pelkää kyllä pimeää.

6.

Onwu ei huomannut hänen valehtelevan siksi, ettei Malenka itsekään tiennyt valehtelevansa.

7.

Pimeyttä on nimittäin monenlaista. Talviyön jalo, yksinäinen pimeä tai kesäyön lempeä hämärä tai auringontasaajan seutujen jyrkkä pimeys, joka erottaa päivän yöstä niin nopeasti, että rajaa ei edes ehdi huomata.

Mutta kaikki nuo kolme ovat tavallista pimeyttä. Sen sijaan on olemassa sellaistakin lajia, joka on julmaa ja ilkeää. Kesytöntä, villiä ja ahnetta pimeyttä, joka hyökkää kimppuun odottamatta tai hiiviskelee aivan kintereillä. Sellainen pimeys pinttyy sydämen seinämiin ja jättää jälkensä silloinkin, kun sitä vastaan käydään kunniallinen kamppailu.

Sellaista pimeyttä Malenkakin kyllä pelkäisi, kuten melkein jokainen meistä. Onwukin, vaikka hänellä sentään oli joitakin keinoja pitää pintansa pimeyttä vastaan.

Kuolema ei näet, toisin kuin yleensä ajatellaan, ole suinkaan sellaisen pimeyden liittolainen. Päin vastoin: villillä pimeydellä on tapana napata sielut ennen kuin kuolema ehtii paikalle tekemään työnsä.

[moodrose]

Voi Nevilla, minkä teit. Taas jäin koukkuun sinun tekstiisi.

Tätäkin olen silmäillyt nyt miltei viikon, mutta kommentointi on jäänyt. Otan nyt kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja yritän saada sanottua jotain järkevää.
Ensinnäkin: tämä on erityisen raikas tulkinta kuolema-tropesta! Luulisi, että niin käytetystä tropesta ei helpolla saa mielenkiintoista, mutta tämä oli sitä. Etenkin ajatus siitä että kuolema (kuolemat?) ovat pikemminkin sielunkerääjiä oli todella mielenkiintoinen. Että kyse on vain tavallisesta ammattikunnasta ja työpaikasta, jonne tehdään soveltuvuuskokeet, ihan kuin mihin tahansa työhön. Tämä oli mielestäni mielenkiintoista aikamme reflektiota. Herättää ajatuksen siitä, miten kuoleman ammattikunta tässä universumissasi heijastaa ajan henkeä. Kenties nykyaikana proseduuri on paperisotaa ja lomakkeiden täyttämistä, mutta vanhoina aikoina se onkin perustunut enemmän käytännön soveltuvuuskokeisiin.

Muutoinkin tämän tekstin luovuus ja kekseliäisyys sai hymyilemään useaan otteeseen. Kuten vaikka maininta siitä, miten kasvien elämät ovat paljon ihmiselämiä arvokkaampia niiden ylläpitäessä maapallon tasapainoa. Tai nuo herkulliset maistiaiset taikuudesta. Pelkotesti oli erityisen kutkuttavaa luettavaa, etenkin, kun se vähän raotti salaisuuksien verhoa Malenkan suhteen. Hänen ja Onwun kemiat ainakin alun perusteella pelaavat hyvin yhteen. Ihastuin myös ajatukseen tästä kyseisestä kuolemasta astrofyysikkona. Odottelen innolla hänen pohdintojaan universumin ja kaikkien asioiden lopullisesta kohtalosta.

Ja vaikka nämä loppuosat olivatkin vain muutaman lauseen mittaisia, etenkin tuo seiskaosa oli aivan uskomaton. <3

Sellainen pimeys pinttyy sydämen seinämiin ja jättää jälkensä silloinkin, kun sitä vastaan käydään kunniallinen kamppailu.

Kuolema ei näet, toisin kuin yleensä ajatellaan, ole suinkaan sellaisen pimeyden liittolainen. Päin vastoin: villillä pimeydellä on tapana napata sielut ennen kuin kuolema ehtii paikalle tekemään työnsä.

Nämä kaksi lausetta olivat aivan kultaa. Kieltä oli käytetty todella kauniisti, en voi muuta kuin ihailla.

Jään seuraamaan.

[Nevilla]

moodrose: Tää on onneksi siitä kiitollinen teksti, että osat eivät ole pitkiä ja niitä tulee tiiviiseen tahtiin. Olen tätä kirjoittaessani huomannut, että teksti on jotenkin paljon humoristisempaa kuin otteeni yleensä, mutta on ihan kivaa havaita, että osaa kirjoittaa sellaistakin.

Ja astrofyysikot ovat kyllä ehdoton heikkouteni. Kihlattuni on teoreettinen filosofi, ja he ovat toisiksi kuumimpia. Mutta mikään ei voita tähtitiedettä, entropiaa, Flamsteedin designaatiota ja sen sellaista! Joten eiköhän niistäkin vielä päästä puhumaan, kun Onwu saa sellaiseen tilaisuuden.

Kivaa, että päädyit avamaan tämänkin! Ilahduttaa, että näin höpsölle tekstille löytyy lukijoita. ♥

*

8.

"Pidätkö sinä lautapeleistä?" Onwu kysyy kun tofu on syöty. Malenka ei varsinaisesti ylläty kysymyksestä, koska poika on jo pidempään silmäillyt nurkassa olevaa hyllyä, jolle tyttö on pinonnut pelikokoelmansa.

"Joo. Muttei oikein ole ketään, kuka pelaisi", Malenka vastaa. Kuolema hymyilee.

"No, ainakin siinä suhteessa sinulla kävi tuuri noutajasi suhteen."

Aamu valkenee hitaasti. He juovat useamman kupillisen kahvia ja pelaavat ensin kaksi kierrosta Scrabblea - Malenka voittaa molemmat - ja sitten yrittävät yhdestä estää pandemian puhkeamisen yhteistyöpelissä. Se epäonnistuu ja Onwu näyttää hetken synkältä.

"Inhoan aina sitä, kun puhkeaa sota tai tulee tulva tai nälänhätä. Silloin meillä on hirveästi töitä, mutta emme aina ehdi paikalle ensin", poika tunnustaa. Hän tuijottaa pieniä muovisia pelinappuloita kulmiaan kurtistaen.

"Kuka sitten ehtii?" Malenka kysyy. Onwun silmät ovat syvät ja vakavat.

"Pimeys, muodossa tai toisessa."

[Nevilla]

9.

Malenka yrittää lukea, mutta siitä ei tule mitään. Onwu on lähtenyt luennolle ja pieni opiskelijayksiö tuntuu nyt ahtaalta. Sanat uivat tytön silmissä ja lopulta hän laskee kirjan huokaisten takaisin yöpöydälle ja nousee ylös.

Malenkan puhelin ei toimi kunnolla, vaan vastaanottaa ainoastaan Onwun viestit. Sama koskee hänen tietokonettaan ja internetyhteyttä: pääsyä ulkomaailmaan ei ole sitäkään kautta. Yksiön ovi ei aukea, ja vaikka Malenka näkeekin ikkunoistaan kadulle, hän on melko varma siitä, että jos joku katsoisi sisään, he eivät näkisi häntä.

Et ole teknisesti ottaen elävien kirjoissa, mutta et kuollutkaan, Onwu oli sanonut. Ja siltä Malenkasta alkaa tuntua: että hän on limbossa, jumissa neljän seinän sisällä, ja aika vain venyy ja muuttuu tahmeaksi ja toivottomaksi, ja ehkä soveltuvuuskokeetkin olivat valetta, ehkä kuoleman jälkeen on vain tällaista: pysähtynyttä, ikuisesti jumissa siinä hetkessä ja paikassa, jossa sattui kuolinhetkellä olemaan.

Synkissä ajatuksissa velloessaan Malenka ei edes huomaa sitä, miten varjot huoneen nurkassa syvenevät ja tuntuvat tiivistyvän, kunnes siellä seisoo kutsumaton vieras.

[Nevilla]

10.

"Kuulehan", nainen toteaa astuessaan esiin nurkasta, "sinuna jättäisin sen pojan tarjouksen väliin."

Malenka hätkähtää. Hän kohottaa katseensa naiseen, jonka ääriviivat tuntuvat edelleen värjyvän. Naisella on mustat hiukset, jotka on kiinnitetty taakse kauniille nutturalle. Nutturan seassa on kermanvaaleita, koristeellisia hiusneuloja, ja jostakin syystä Malenka tietää heti, että ne ovat luuta.

"En nyt tiedä, että onko minulla hirveästi vaihtoehtoja", Malenka vastaa ja yllättää itsensäkin tyyneydellään. Ehkä kyse on siitä, ettei paljon ole tosiaan tehtävissä: hän on kuolemassa joka tapauksessa, ellei rekrytointisuunnitelma mene läpi.

"Toki on", nainen hymyilee. Hänen silmänsä ovat jadenvihreät ja kylmät. "Voit käydä kauppaa myös meidän kanssamme."

"Mieluiten käyn kauppaa silloin kun tiedän, kenen kanssa olen tekemisissä."

"Minä edustan kaaosta", nainen vastaa yksinkertaisesti. "Kuulostaa hirvittävän dramaattiselta, eikö? Mutta se on myös totta. Me pyrimme toteuttamaan entropiaa, universumin suurinta voimaa, ja edistämään sen toteutumista."

"Mutta entropia on vain fysiikkaa. Ei se ole persoonallinen olento", Malenka vastaa ja puree huultaan. Hän ei muista paljoakaan lukion oppitunneista, mutta tämän verran kuitenkin.

"Kuten ei kuolemakaan", nainen virnistää. Hänen ilmeessään on jotakin luonnotonta, liian pimeää. Malenka värisee.

"Me tarjoamme sinulle vaihtoehtoa. Kiinnostavampaa ja vähemmän byrokraattista, helpompaakin. Kuoleman palveluksessa sinunkin on kuoltava, mutta meillä sellaisia rajoituksia ei ole. Voisit elää ikuisesti ja tehdä -"

"Hän ei tee teidän kanssanne yhtään mitään", Onwun ääni on syvä ja tumma, melkein murinaa. Kuolema on ilmestynyt Malenkan taakse. Nainen sihahtaa ja mutristaa huuliaan.

"Et sinä voi päättää sitä hänen puolestaan", tämä vastaa.

"Enpä niin", Onwu vastaa tyynesti. "Mutta voin häätää sinut pois."

Onwu sanoo jotakin karhealla kielellä. Se tuo Malenkan mieleen ikimetsät, tuulessa heiluvat tupasvillat, auringon lämmittämän graniitin. Mielikuvat ovat hajanaisia, eikä niitä tunnu päällisin puolin yhdistävän mikään. Sitten Malenka tajuaa: Onwun kieli on jollakin tavalla elävää ja vanhaa. Se ankkuroi heidät molemmat maahan, siihen hetkeen, mutta varjonainen sen sijaan värjyy pois edelleen nyrpeä ilme kasvoillaan.

"Mitä sinä teit?" Onwu sihahtaa heti, kun viimeinenkin häive varjoista on kadonnut. Tällä kertaa hänen kasvoillaan ei näy jälkeäkään hymystä.

[Nevilla]

11.

"En - en minä mielestäni tehnyt mitään", Malenka sopertaa vastaukseksi. "Hän vain ilmestyi."

"Eivät he vain ilmesty", Onwu vastaa ja näyttää niin synkältä, että Malenkaa pelottaa.

"Minä yritin vain lukea, ja sitten... sitten kai ajattelin, ja mietin, että entä jos... entä jos vain olen ansassa, ja -"

"Ah", Onwu huokaa ja pudistaa päätään. "Sinä vaivuit epätoivoon. Sellaisella on tapana avata niille portteja."

"Niille?"

"Entropialle ja pimeydelle. Pakokauhuiset, epätoivoiset ja kuolemanpelkoiset ihmiset ovat valmiita tekemään melkein mitä tahansa. Heitä on helpompi houkutella."

"Hän sanoi, että voisin elää ikuisesti", Malenka mutisee.

"Kukapa haluaisi elää ikuisesti?" Onwu kysyy vastaukseksi ja kohottaa kulmaansa. Hän on ilmeisesti tosissaan, vaikka kysymys onkin Malenkasta älytön.

"Kuka ei?" tyttö kysyy. "Ihmiskunnan myyteissä on hyvin usein kyse kuolemattomuudesta ja sen tavoittelusta. Henkiinheräämisestä ja jumalaksi pyrkimisestä ja -"

"Ja melkein aina ne päättyvät huonosti", Onwu keskeyttää kuivasti.

Malenkan tekisi mieli väittää vastaan ja nostaa esiin useita esimerkkejä sellaisista taruista ja uskonnoista, joissa niin ei käy, mutta hän päättää olla vaiti. Kuolema on jo valmiiksi ärtynyt, joten väitteleminen tuskin parantaisi tilannetta juuri nyt.

"Äh", Onwu huoahtaa lopulta. "Pakkaa tavarasi. Meidän täytyy lähteä Keskukseen. Jos entropia on jo päättänyt kiinnostua sinusta, emme voi jättää sinua tänne yksin. Parempi, että tulet minun kanssani siksi aikaa, kun tapaustasi käsitellään."

"Keskukseen?"

"Niin. Vaikka on sille kai muitakin nimiä", Onwu hymyilee vinosti. "Tuonela, Haades, alinen maailma, Duat. Vaihtoehtoja riittää."

"Keskus on paras", Malenka vastaa ja värähtää. Ainakaan se ei muistuta jatkuvasti siitä, mistä on kyse. Onwu nyökkää ja hänen piirteensä pehmenevät aavistuksen.

"Tulehan sitten", poika sanoo ja ojentaa kätensä.

[Nevilla]

12.

Siirtymä on nopea, kuin tauko sydämenlyöntien välissä.

13.

Samaan aikaan se on hidas ja kiduttava, koska Malenka tietää, että he ovat sen pienen hetken ajan keskellä ei-mitään. Jos joku kysyisi, hän ei osaisi edes kertoa, miksi sen tietää. Niin vain on.

14.

Kun he taas ovat, Onwu irrottaa kätensä. Malenka avaa silmänsä - hän ei edes huomannut, että oli puristanut ne tiukasti kiinni - ja tuijottaa maailmaa ympärillään. Aluksi hän näkee vain lasin, joka hehkuu kaikkialla heidän ympärillään: korkeat lasitornit, huikaisevan pudotuksen lasilattian alla, kaartuvien lasiovien kristallipinnan.

"Tämä on vain vastaanottoaula", Onwu toteaa ja hymyilee Malenkan ällistyneelle ilmeelle. "Lasi päästää valon parhaiten sisään, ja täällä kaikki rakastavat valoa. Mutta huomaatko, miten ikkunoiden takana on vain taivasta ja auringonvaloa? Tämä rakennus on jossakin toisaalla kuin kaikki muu Keskuksessa, koska siten linkkiä sinun maailmasi ja tämän paikan välillä on vaikea jäljittää. Tulemme oikeasti keskukseen vasta sitten kun astumme noista ovista."

"Mutta eikö silloin vaadittaisi toinen samanlainen linkki?" Malenka kohottaa kulmiaan.

"Ajattelet liiaksi meidän maailmamme lakien mukaisesti", Onwu hymähtää. "Enkä syytä siitä sinua, niin minäkin aluksi. Mutta täällä kaikki on toisin. Aika ja paikka eivät toimi samoilla säännöillä."

Malenka hieroo ohimoitaan ja seuraa sitten Onwua. Heitä lukuun ottamatta aula on täysin tyhjä. Ympärillä on vain valoa ja lasia, ja hetken Malenka pystyy ajattelemaan vain sitä, miten kaukana hänen kuvitelmansa kuolemasta ja tämä paikka ovat toisistaan.

[Nevilla]

15.

Lasiovien takana Keskus on marmoria, enimmäkseen valkoista ja mustaa. Sen käytävillä heitä vastaan tulee ihmisiä kaikenlaisissa vaatteissa: oranssiin kaapuun pukeutunut buddhalainen munkki, tummaan pukuun ja siniseen solmioon sonnustautunut keski-ikäinen nainen ja kalpea poika, jolla on kirkkaanvihreä irokeesi. Onwu tervehtii toisia näkyvästi, mutta niillekin, joita ei, hän hymyilee. Malenka alkaa epäillä, että tumman pojan kasvoilla on hymy silloinkin, kun hän on yksin.

"Haluatko syödä ennen kuin menemme tapaamaan neuvostoa?" Onwu kysyy, kun he astuvat suureen saliin. Salista lähtee portaikkoja ja oviaukkoja joka suuntaan ja Malenka huomaa, että niiden laskeminen tuntuu täysin mahdottomalta. Joka kerta kun hänen katseensa kiertää huoneen, jostakin tuntuu putkahtavan uusia kulkureittejä.

"En tiedä pystynkö", Malenka vastaa rehellisesti.

"Se voisi olla hyvä", Onwu toteaa silti. "Ei ole hyvä mennä heidän eteensä nälkäisenä ja peloissaan."

"En minä pelkää", Malenka vastaa, mutta Onwu kurtistaa kulmiaan valheelle.

"Olisin huolissani, jos et pelkäisi", poika hymähtää.

"No, syödään sitten", Malenka huokaisee. Onwu virnistää.

"Et varmasti tule katumaan tuota päätöstä."

[moodrose]

Aah, olen ollut viimeiset pari päivää kamalan laiskalla tuulella, niin tämänkin kommentointi on jäänyt. Olen kuitenkin lueskellut näitä aina kun ehtii ja edelleen tykkään kovasti. <3

Erityisesti kymppiluku oli aivan upea:

"Mutta entropia on vain fysiikkaa. Ei se ole persoonallinen olento", Malenka vastaa ja puree huultaan. Hän ei muista paljoakaan lukion oppitunneista, mutta tämän verran kuitenkin.

"Kuten ei kuolemakaan", nainen virnistää. Hänen ilmeessään on jotakin luonnotonta, liian pimeää.

Tämä lainaus!! Ylipäätään se, että entropia on tässä personoitu olento (aivan kuten kuolemakin), ja tavalla tai toisella pahempi. Rakastan kaikkia dikotomioita ja on mielenkiintoinen ajatus, että entropia edustaa tässä kaaosta ja kuolema järjestystä. Tavalla tai toisella maailma kuitenkin tarvitsee kuolemaa: ilman sitä ei synny uutta elämää. Ajatus siitä, että entropia on tästä erillinen voima joka aiheuttaa epäjärjestystä maailmassa on todella kiehtova. Tässä tulee sitten taas se kytkös fysiikkaan ja termodynamiikan lakeihin yms: jossain vaiheessa kaikkien avoimien järjestelmien energia hajautuu universumiin ja pyrkii tasoittumaan, kunnes kaikesta tulee tasalämpöistä ja jäljellä on enää kuolleita tähtiä. Tavalla tai toisella ajatus universumin hitaasta lämpökuolemasta on paljon lohduttomampi kuin nopea, armollinen kuolema. Loistavaa ajatuksia herättävää kirjoittamista siis.

Keskus on myös todella mielenkiintoisesti kuvattu. Buddhalaisen munkin yms. maininta oli hyvä huomio siitä, miten eri uskonnoilla ei ole kuoleman jälkeen väliä, koska kaikki kuitenkin päätyvät lopulta samaan paikkaan. Tuo suuri sali herätti hauskoja Harry Potter-viboja muuttuvine portaine ja oviaukkoineen.

Jaah, taas Malenka ja Onwu syövät. Tässä on jotain todella hauskaa, että kuolema(t) esitetään niin inhimillisessä valossa. Onwu alkaa myös lämmetä minulle pikkuhiljaa. Osaan niin hyvin kuvitella hänet hymy herkässä myös itsekseen, kun hänelle tulee mieleen jokin iloinen ajatus.

Nyt odotan mielenkiinnolla neuvoston tapaamista.