Kirjoittaja Aihe: Syksyllä rakastutaan kymmenen kertaa | S | Useita parituksia | 6/10 Raapaletta | 30.10. |  (Luettu 828 kertaa)

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 191
Ficin nimi - Syksyllä rakastutaan kymmenen kertaa
Kirjoittaja - Dokumentti
Beta - LunaLotta
Ikäraja - S
Genre - Fluffy
Paritukset - useita (Rapsut 1&2 Sirius/Remus, 3&4 Minerva/Pomona, 5&6 Molly/Arthur)
Vastuuvapaus - Rowlingille kaikki kunnia kaikesta tunnistettavasta, en saa tästä korvausta.
Haasteet - Kerää kaikki hahmot #2 - hahmo ilmoitettu rapsun alussa.


A/N - Haastettiin LunaLotan kanssa toisemme kirjoittamaan vuodenaikojen mukaan 10 rapsua joka vuodenaikaan, viidellä eri parituksella. Annettiin toisillemme siis 20 paria, 40 inspissanaa ja tadaa. Tässä siis minun syksyni, viidellä LunaLotan antamalla parilla, kymmenellä inspissanalla. :D
Näiden rapsujen teemana on siis rakastuminen/ihastuminen. Julkaisen kaksi kerrallaan, paritus ja inspissana aina rapsun alussa.
Jälkimmäinen näistä kahdesta ekasta on saanut inspistä TÄSTÄ, joka on osa Sana/Kuva/Lause10 #2 kuva pakettiani.
Ps. Toivottavasti mun timelinet ei mee ihan päin honkia. ;D




Kerää kaikki hahmot #2 - Remus Lupin

Idiootti
Lokakuu 1974
Sirius/Remus
150 sanaa
Inspissana - Hölmö

Remus oli hölmö. Hän tiedosti sen, etenkin niissä hetkissä, kun Sirius nauroi selvittyään jälleen jostain typerästä kepposesta vain täpärästi ilman jälki-istuntoa, eikä Remus silläkään kertaa puuttunut asiaan.

Se ei kuitenkaan ollut tarpeeksi. Remus tajusi olevansa idiootti, täydellinen idiootti sillä hetkellä, kun Sirius oli juuri onnistunut kampittamaan loistavalla kamppiherjalla Severus Kalkaroksen tilusten suurimpaan kuralammikkoon. Sirius nauroi kippurassa ja kietoi kätensä Remuksen hartioiden ympärille pysyäkseen pystyssä. Remuksen vatsassa läikähteli ja hengitys takkusi.

Hänen maailmansa pysähtyi hetkeksi. Hän kuuli vain Siriuksen naurun, näki pojan harmaissa silmissä pomppivan ilon. Hän oli idiootti. Idiootti, joka oli rakastunut Sirius Mustaan.

James rikkoi hetken vetämällä Siriuksen pois Remuksen luota onnitellakseen Siriusta Severuksen suututtamisesta.

Remus käänsi katseensa ja yritti rauhoittua, hän pystyisi selviämään tästä jotenkin. Ehkä se oli vain hetkellinen ihastuminen, se menisi ohitse. Vaikka Remus oli tiedostanut jo aiemmin ihastuksensa, oli äskeinen ollut vahvempaa kuin koskaan. Hormonit Remus päätti, ne vain olivat jyllänneet äsken kovemmin kuin aiemmin.




Kerää kaikki hahmot #2 - Sirius Musta

Rakastunut
Lokakuu 1975
Sirius/Remus
250 sanaa
Inspissana - Hento

Sirius oli tiedostanut sen viidennen vuoden keväällä. Aistinut Kuutamon käytöksen muuttuneen. Hänellä oli mennyt jonkin aikaa varmistua siitä ja vähän kauemmin pohtia omia tunteitaan. Viikko sitten hän oli kuitenkin varmistunut asiasta, Kuutamo oli ihastunut häneen, ehkä enemmänkin tai ei ehkä, vaan Kuutamo oli korviaan myöten rakastunut häneen.

Sirius hymyili leveästi, kun Remus katsahti häneen pöydän ylitse. Remus yskähti ja laski katseensa lautaseensa. Siriuksen hymy leveni.

”Kuutamo, olisi asiaa”, Sirius sanoi Jamesin jo avatessa ovea sateiselle pihamaalle. ”Me tullaan perästä”, Sirius vielä lisäsi kahdelle muulle napatessaan Remusta ranteesta ja vetäessä pojan mukaansa.

Eteisaulassa oli oikein mukava — tai no ainakin siellä oli siivouskomero, johon Sirius työnsi Remuksen edeltään.

”Sirius mitä — ?”

”Äh — odota”, Sirius sanoi ja siirteli ämpäreitä ja harjoja luodakseen komeroon edes hieman tilaa. Hän sai tavarat järjestettyä niin, että he pystyivät seisomaan edes muutaman tuuman etäisyydellä toisistaan. ”Kuule Kuutamo, minä tiedän.”

Sirius ei ollut ajatellut töksäyttävänsä sitä aivan niin suoraan, mutta Remus oli kovin lähellä ja hänen sydämensä löi yllättävän lujaa, vieden ajatukset mukanaan.

”Tiedät mitä?” Remus kuiskasi hennolla äänellä.

Sirius katsoi hetken tummaa hahmoa edessään, komerossa oli niin pimeää ettei hän nähnyt Remuksen kasvoja. Sirius kohotti kätensä Remuksen niskaan ja veti pojan vasten itseään painaen ensin huulensa hiukan ohi suun. Remus jähmettyi, mutta Siriuksen löydettyä huulet ja jatkettua suudelmaa, Remus vastasi hennon hitaasti.

”Minäkin rakastan sinua”, Sirius kuiskasi pojan huulille.

”Mitä? En minä sanonut — ” Remus sanoi lähes hätääntyneenä vetäytyen kauemmas. 

”Sanoit omalla tavallasi. Et koskaan olisi sanonut sitä ääneen ensin.”

Remus tuhahti, mutta veti virnuilevan Siriuksen uuteen suudelmaan.


« Viimeksi muokattu: 30.10.2019 20:44:17 kirjoittanut Dokumentti »
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Lunalotta

  • Valon ja ilon tuoja
  • ***
  • Viestejä: 1 086
  • Kuinka mielettömäksi kaipuu kasvaa nopeesti
    • Smaragdien säihke
Ihana Sirius, ihana Remus ja ihana sinä (me ollaan ihania!) Tästä haasteesta tulee niin mahtavaa, odotan innolla että julkaiset lisää ja että itsekin pääsen! (Sitten kun originaalifemmeni antaa minun kirjoittaa muutakin.)
Tää nyt on tällanen tägikommentti, kun oon menossa jatkamaan kirjottamista että pääsen joskus nukkumaankin. :D <3
Ex-SparklingAngel
Tupani on Puuskupuh
Kaakao ja suklaa ovat lähellä sydäntä <3
Laittakaa ihmeessä yksityisviestiä jos haluatte jutella tai tutustua, ilahdun suuresti :)

listaus

Avasta kunniat Fractalle <3

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 191
Voi, tosi kiva haaste ja arvaa innostuinko, kun heti ekana saa lukea kaksi näin ihanaa Sirius/Remus -palaa <3 varsinkin tuo jälkimmäinen, olen varmaan vähän pöhkö romantikko, kun tuollaiset komerojutut ei koskaan tunnu liian käytetyiltä. Ihanaa kun Sirius uskaltaa, sillä Remus ei varmaan koskaan olisi saanut suutaan auki. Tykkäsin ja ilman muuta rakkausaiheiset rapsut maistuu jatkossakin, joten pitänee seurailla miten haasteenne etenee :)
Avatar Ingridiltä ♥

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 583
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Todellakin ihana ja suloinen, olen samaa mieltä edellisten kanssa :D Idea on mainio ja toteutus onnistunut, tykkään.

Sirius ja Remus ovat kyllä yksi rakkaus. Kivaa, että nämä palat sijoittuivat kelmi-aikaan, siinä on vain jotain omaa taikaansa. Se, kuinka Remus ensin ihastuu ja rakastuu, ja kuinka Siriuksella kestää hetken kauemmin löytää omat tunteensa. Tykkään.

Jään seurailemaan ja odottamaan mitä muita pareja tähän onkaan tulossa :)

Vendela


I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 191
LunaLotta - Totta kai ollaan! :D Tää oli hyvä idea todellakin, kun oon saanut jopa kirjoitettua näitä. :D
Säkin pian pääset näitä kirjoittelemaan, odotan innolla! ;)

Thelina - Mukavaa, että eksyit tämän pariin ja ensimmäiset rapsut iski! :) Remus/Sirius on ihanaa ja söpöt komerokohtaukset on munkin mieleen. Ne on vähän klisee, mutta oon aina tahtonut kirjoittaa tuollaisen kohtauksen ja tässä oli oiva mahdollisuus siihen! :D
Sirius on todella hieman Remusta suorempi tälläisissä ja tuskin Remus koskaan olisi saanut sitä sanottua, jos Sirius ei olisi tehnyt asian eteen jotain. ;)
Kiitos kommentista!<3

Vendela - Oot ihana, kun kommentoit mun tekstejä niin usein!<3 Mua melkein hävettää, kun luen kyllä kaiken minkä julkaiset, mutta kommentointi meinaa jäädä. ::) Mutta tässä nyt ilmaisen samalla, että luen kyllä ja tykkään!<3
Tahdoin palata kelmi-aikaan, kun asiat oli vielä helpompia ja jotenkin pystyi kirjoittamaan helpommin ilman selittelyjä.
Sirius on tosiaan vähän suorempi tälläisissä asioissa, mutta Remus taas ei oikein puhu omista tunteistaan.
Kiitos kommentista!<3



A/N - Mä tässä oon kiroillut, että miksi aloitin Sirius/Remuksella, kun se on näiden syksyrapsujen helpoin pari mulle. :D En tosiaan tainnut ekan osan yhteydessä mainita, että tähän tulee tosiaan 2 slash paria, 2 femme paria ja yksi het pari. Femme varsinkin tuottaa mulle aina vaikeuksia, mutta haastehan tämä olikin. :D
Sitten vielä, toivon ettei nämä tämän kertaiset rapsut ole liian samankaltaisia, ne osin toistavat toisiaan, mutta toivottavasti eivät aivan samalla tavalla. :D
Lisäksi toivon, että näiden rapsujen välistä pystyy lukemaan sen tunteen, jota ääneen ei sanota. :D


Kerää kaikki hahmot #2 - Pomona Verso

Yhteisymmärrys
Syyskuu 1994
Minerva/Pomona
300 sanaa
Inspissana - Kitkerä


Minerva oli kutsunut Pomonan jälleen omiin nukkumatiloihinsa, kuten oli tullut tavaksi perjantai-iltaisin. He istuivat korkeaselkäisillä samettisilla nojatuoleilla vastakkain. Suuri rahi heidän välissään antoi mahdollisuuden nostaa jalat ylös.

Pomonan jalkoja jomotti ja hän nosti ne Minervan kapeiden pohkeiden viereen. Heidän jalkansa hipaisivat toisiaan ja Pomona huokaisi helpotuksesta pohkeidensa kihelmöidessä kiitollisena lepohetkestä.

”Olet ostanut uutta teetä?” Pomona kysyi siemaistuaan kupistaan.

”Vihreää teetä. Sain sitä Severukselta”, Minerva vastasi ja nosti kupin huulilleen. Pomona huomasi kuinka naisen silmälasit höyrystyivät teekupin höyryistä.

Tee oli hieman liian kitkerää hänen makuunsa, Pomona piti enemmän makeista hedelmäisistä teistä. Minervan maku oli aina ollut erilainen, hän piti vahvoista mauista ja suurista kontrasteista. Nytkin kitkerän teen lisäksi hän oli ojentanut Pomonalle palasen makeaa marenkikakkua. Toisaalta Pomona ei ollut aivan varma pitikö Minerva oikeastaan marenkikakusta, nainen taisi vain tietää hänen pitävän siitä erityisen paljon.

Heidän välillään vallitsi hiljaisuus, ei painostava tai kiusallinen, hiljaisuus joka tuntui rauhalliselta ja juuri oikealta. Pomona yritti parantaa asentoaan nojatuolissaan, mutta Minervan sisustusmieltymykset eivät varsinaisesti tunteneet sanaa mukava. Siinä missä hänen omissa makuutiloissaan hän oli panostanut upottaviin tyynyihin ja sohviin, oli Minerva tavoitellut tyylikkäämpää kokonaisuutta. Pomonaa hymyilytti, kun Minerva tuhahti hieman nenänsä kautta, mutta muutti pöydällään olevan maljakon muhkeaksi tyynyksi, jotta Pomona sai mukavamman asennon tuolissaan.

Minervan nutturasta oli karannut suortuva, joka laskeutui leukalinjaa pitkin, kehystäen naisen kasvoja kauniisti. He kaksi olivat kovin erilaisia, ainakin ulkoisesti, sellaisissa asioissa joilla ei oikeastaan ollut mitään väliä. Mutta he jakoivat sellaisen yhteisymmärryksen ja kunnioituksen, joka sai Pomonan huulille leveän hymyn, johon Minerva vastasi pienellä hymyllä.

Pomona valahti tuolillaan alemmas, asetteli tyynyn tarkasti alaselän kohdalle ja antoi jalkojensa valua heidän välissään olevalla rahilla Minervaa kohti. Kuin vahingossa Minervan kädet tavoittivat Pomonan pohkeiden kipeät lihakset hieroen pitkän viikon lukkoja auki. Pomona huokaisi ja Minervan suupielet kaartuivat nyt lempeämmin. He istuivat hiljaa nauttien rauhassa toistensa seurasta, yhteisymmärryksestä joka kätkeytyi hiljaisuuteen ja siihenkin hetkeen.



Kerää kaikki hahmot #2 - Minerva McGarmiwa


Rauha
Lokakuu 1994
Minerva/Pomona
300 sanaa
Insissana - Lempeä


Minerva rakasti hiljaisuutta ja rauhaa. Hän piti hiljaisista illoista yksin takkatulen äärellä hyvän kirjan parissa tai sukkaa kutoen. Minerva nautti kyllä asiallisista keskusteluista ja jopa väittelyistä, mutta aamut ja illat olivat hänelle rauhoittumisen aikaa, eikä hän tahtonut ketään häiritsemään niitä. Hänen omaksikin hämmästyksekseen siihen oli kuitenkin tullut muutos edellisen lukukauden aikana. Pomona oli saapunut yhä useammin hänen iltaseurakseen, muutaman kerran jopa aamulla. Silloin he olivat nauttineet yhteisen viikonlopun aamiaisen jakaen Päivän Profeetan, vaihtaneet hiljaisessa ymmärryksessä lehden puolikkaat puolivälissä aamiaista.

Sinä sunnuntai-iltana Pomona istui häntä vastapäätä Minervan kutomissa valkoisissa villasukissa multaa nenänpäässään, jälleen kerran. Pomona oli tullut hänen luokseen multasäkin ja ruukun kanssa. Ilmoittanut, että Minervan jo hieman kuivahtaneen ikkunalaudalla ikuisuuden oleskelleen kasvin oli aika saada isompi ruukku ja tuoretta multaa. Pomona oli kertonut kasvin nimenkin, sekä antanut hoito-ohjeet, mutta ei Minerva niitä enää millään muistanut. Hän sai aina kaikki kasvit kuivumaan pystyyn tai kasteli ne niin, että kasvi parat saivat liiasta vedestä yliannostuksen. Jostain syystä hän ei ollut koskaan oppinut sellaisia asioita. Hänen oma äitinsäkin oli ollut varsinainen viherpeukalo, mutta sitä ominaisuutta Minerva ei ollut perinyt lainkaan. Onneksi Pomona osasi sen puolen paremmin kuin hyvin.

Pomona käänsi sivua kirjastaan ja kipristeli varpaitaan villasukissaan. Jalat lepäsivät tutusti rahilla heidän välissään. Minerva hymyili ja laski kätensä Pomonan jalkaterien päälle, silitti tuskin huomattavasti.

”Mukavaa, kun tulit”, Minerva sanoi hiljaa naisen kohotettua katseensa kirjastaan.

Pomonan silmät kaventuivat tämän hymyillessä ja pienet rypyt ilmaantuivat silmäkulmiin. Minerva ei ollut hyvä puhumaan tunteistaan, varsinkaan positiivisista tuntemuksista. Pomonan kasvoilta näkyi kuitenkin, että nainen kuitenkin ymmärsi häntä tässäkin asiassa.

”Mukavaa, kun sain tulla”, Pomona vastasi laskien jalkansa lattialle.

Hän tarttui Minervan käsiin katsoen häntä silmiin hymyillen tiettyä lempeää hymyä, joka sai Minervankin hymyilemään kerta toisensa jälkeen. Joskus vuosia sitten Minerva muisti pohtineensa ettei koskaan löytäisi ihmistä, jonka seurassa hän viihtyisi koska vain, mutta nyt saanut todeta olleensa täysin väärässä.


« Viimeksi muokattu: 24.10.2019 08:00:28 kirjoittanut Dokumentti »
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 191
Näistä hahmoista en ole lukenut kovin paljoa edes erikseen, enkä koskaan yhdessä. Olipa kiva kuitenkin lukea, vaikka en muuten olisi ensimmäisenä ehkä tarttunutkaan Minerva/Pomonaan. Minusta näissä parasta oli kuvaus kummankin erilaisista makumieltymyksistä, luonteista ja tavoista, joista huolimatta yhdessäolo on mutkatonta ja yhteisymmärrys vallitsee. Syksyinen tunnelmointi ja teen juominen tietty on myös aina ihanaa. Kiitos näistä, jään odottamaan seuraavia, jännittävää nähdä millaisia parituksia ja tarinoita sieltä vielä putkahtaa.
Avatar Ingridiltä ♥

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 583
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Ihanaa kuulla, että olet lukenut ficcejäni :D Kommenttien saaminen on kyllä mukavaa, mutta todella kivaa kuulla myös tällä tavalla, kun joku tunnustautuu piilolukijaksi. Joten ei hätää ja huolta sen kommentoinnin kanssa :)

Huomasin nämä jo jokunen päivä sitten, mutta en ehtinyt lukemaan ennen kuin tänään. Ja olivat kyllä ihanan rauhalliset palat <3 Vaikka molemmissa oli samanlainen rauhallinen tunnelma, niin silti nämä olivat erilaisia, olihan jo näkökulma eri! Oli mukavaa huomata, että nämä kaksi professoria ovat löytäneet ystävyyden (ja ehkä muutakin) toistensa luota. Minerva on hieman jäykempi ja muodollisempi, aivan kuten hänen kuuluukin olla. Kun taas Pomona on maanläheisempi ja ehkä käytännöllisempi. Hienosti olet siis onnistunut näiden kahden hahmon kanssa ja pidin kovasti siitä, ettei paritus ollut aivan niin selkeä kun esim tuolla Sirremuksen kanssa vaan tässä oli ehkä enemmän läsnä parituksen mahdollisuus :)

Kiitos näistä, nautin!

Vendela


I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 191
Thelina - Kiva, että pidit ja tuli luettua vaikka pari ei ollut sellainen johon ensimmäisenä tarttuisit. :D Sanotaanko ettei se ole sellainen, josta itse ensimmäisenä kirjoittaisinkaan, ellei LunaLotta olisi heitä minulle heittänyt. :D
Olit tavoittanut sen mihin pyrikin, ihanaa kuulla. Sen kuinka erilaisia he ovat, mutta ymmärtävät toisiaan ja hyväksyvät erilaisuutensa. :)
Kiitos kommentista<3

Vendela - Yritin tossa jo yhden tekstin verran parantaa kommentointiani. :D Ja ehkä, kun tämä kirjoittaminen tuntuu taas mielekkäältä, niin kommentointikin alkaa sujua! ;D Tää on ollut hassua, kun oon joutunut ihan panttaamaan näitä ja Seitsemän vuoden epäonnen lukuja, etten nyt ihan joka päivä julkaise uutta. ::)
Ajattelin näiden kohdalla ettei tunteet kuitenkaan ole niin räiskyviä kuin kahden teinin, jotka sirremuksessa käyskentelivät. :D
Ihanaa, kun kommentoit!<3



A/N - Oon yllättynyt kuinka helppoa näitä on ollut kirjoittaa! (nyt sitten tietty tökkää, kun tulin ton sanoneeksi. ;D
Mutta oon samalla huomannut kuinka vaikeaa se onkaan tunteista, niiden syntymisen/tajuamisen hetkestä onkaan kirjoittaa raapale ajassa ja vielä 10 eri ihmisen näkökulmasta. :D Joten toivon etten toista itseäni näissä kauheasti.
Mutta nyt syksyn ensimmäinen ja viimeinen Het-paritus! (Tähän väliin varoitus hampaita sulattavasta siirapista) Mun tulee tosi vähän kirjoitettua hettiä, kun on niin jumuitunut slashiin (ja drarryyn.) Onhan se kuitenkin mukavaa virkistelyä. :)


Kerää kaikki hahmot #2 - Arthur Weasley


Tunne
Lokakuu 1966
Arthur/Molly
200 sanaa
Inspissana - Tunne


Tylypahkan tilukset olivat jo hämärtyneet. Vain kuu ja tähdet valaisivat öistä maisemaa. Arthur veti syvään henkeä ennen kuin uskalsi venyttää sormiaan muutaman tuuman oikealle tarttuakseen Mollyn käteen. Tyttö sekosi hieman askeleissaan ja liukasteli märillä lehdillä. Arthur tiukensi otettaan auttaen tytön takaisin tasapainoon.

He kävelivät järven reunusta ja Arthurin sisällä läikehti lämmintä, vaikka syksy oli sinä vuonna kylmän tuulinen, se ei päässyt sydämestä alkavan lämmön sisälle. He saavuttivat kielletyn metsän reunan ja Arthur pysäytti tytön. Hän silitti sileää kämmenselkää ja katsoi ruskeisiin silmiin.

Arthur lumoutui pisamista punertuneilla poskilla, ne erottuivat juuri ja juuri kuunkajossa. Arthur puri poskensa sisäpintaa, Mollyn huulet kaartuivat ja tämä puristi pojan kättä hieman kuin rohkaistakseen, se oli viimeinen sysäys minkä poika tarvitsi. Hän nojautui eteenpäin painaen huulensa tytön syksyn viiman karhentamille huulille. Arthurin kehossa räjähti kuin tuhat sähköiskua kerrallaan. Varpaat kipristyivät kengissä, selkärankaa pitkin kiiri väristyksiä, kädet puristuivat omasta tahdostaan tiukempaan otteeseen, niskassa kihelmöi ja ihokarvat nousivat.

Arthur irrottautui vetääkseen ilmaa keuhkoihinsa ja hymyili niin että poskiin sattui. Mollyn ruskeat silmät tuikkivat samaa onnea jota Arthurkin tunsi sisällään. Hän kaappasi Mollyn tiukkaan halaukseen ja he nauroivat onnesta, siitä pakahduttavasta tunteesta, joka tuntui ainakin Arthurin sisällä siltä, että tunnetta oli liikaa. Samalla hän tahtoi ettei tunne koskaan häviäisi.



Kerää kaikki hahmot #2 - Molly Weasley


Ensisuudelma
Lokakuu 1966
Arthur/Molly
250 sanaa
Inspissana - Tähtitaivas

Molly kurkisti käytävälle jolla Lihava Leidi torkkui. Käytävä oli tyhjä ja hän veti Arthurin perässään hymyillen. He hiipivät käytävää eteenpäin seisahtuen aivan muotokuvan eteen. Molly kuiskasi salasanan ja Lihava Leidi tuskin raottikaan silmiään heilahtaessaan sivuun.

He hiipivät oleskeluhuoneeseen. Makuusaleihin johtavien portaiden alapuolella Arthur veti hänet vielä suudelmaan, joka sai Mollyn hengityksen salpautumaan ja vatsanpohjassa aikaan kihelmöivän kutituksen. Hän hymyili vasten Arthurin huulia.

”Hyvää yötä Molly”, Arthur kuiskasi puristaen vielä kerran tytön kättä ennen kuin päästi irti.

”Hyvää yötä Arthur”, Molly vastasi ja käveli makuusaleihin johtaviin portaisiin.

Hän katsoi taakseen portaiden puolivälissä, Arthur seisoi niiden alapäässä katsomassa. Molly hymyili pojalle nousten sitten viimeiset portaat. Hänestä tuntui kuin hän leijuisi muutaman tuuman viileän lattian yläpuolella. Hän avasi makuusalin oven niin hiljaa kuin pystyi ettei herättäisi makuusalin muita tyttöjä, vaihtoi yöpuvun ylleen ja kaatui sitten pylvässängylleen jättäen verhot auki.

Tähtitaivas näkyi kirkkaana ikkunan takana. Molly oli saanut ensisuudelmansa tuon taivaan alla sinä iltana. Hän ei olisi voinut kuvitella romanttisempaa hetkeä suudelmalle, joka oli tuntunut juuri oikealta. Kirpeä syyssää oli tuonut hetkeen oman säväyksensä. Mollyn lempi vuodenaika oli ehdottomasti syksy. Hän piti tuoksusta, joka sateen jälkeen syksyisin tuoksui. Sinäkin iltana syksyn tuoksu oli ollut vahva ja nyt hän yhdistäisi tuon tuoksun joka vuosi siihen iltaan, siitä hän oli täysin varma.

Vihdoinkin Arthur oli rohkaissut mielensä ja suudellut. Hän oli täysin tuon pojan lumoissa, muistot yhteisistä hetkistä saivat hänet kikattamaan hennosti ääneen ja tyttö painoi käden suulleen, jottei herättäisi muita makuusalin tyttöjä. Ilta oli ollut täydellinen ja Molly nukahti hymy suupielissä leikkien, suudelmien muistot mielessään.


« Viimeksi muokattu: 31.10.2019 10:40:45 kirjoittanut Dokumentti »
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 583
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Hihii, Molly ja Arthur ovat ihania ja heidän välillään ei voi koskaan olla liikaa siirappia! Nämä olivat ihanat rapsut :D En ole mikään hirmuinen hetin suurkuluttaja, kun miuunkin iskee paremmin tuo slash ja etenkin Drarry, mutta tämä on suloinen pari mistä on nautinto lukea!

Tykkäsin, että nämä olivat periaatteessa samaa hetkeä mutta eri näkökulmista :) Jotenkin tuo Arthurin raapale iski minuun syvemmin, johtuuko se sitten siitä että kyseessä on mies ja tuneet vai mikä. Mutta molemmat olivat kyllä oikein onnistuneita. Kivaa oli myös se, että näissäkin oltiin Tylypahkassa ja nuoruus on aina jotenkin niin koskettavaa.

Kiittelen nyt tässä tuosta kommentistasi, oli mukavaa kuulla ajatuksiasi! Ehkä saan nyt tartuttua itseäni niskasta kiinni ja vastattua noihin kommentteihin :)

Huomasin muuten että tuossa Mollyn rapsun alussa on Lihavan Leidin kohdalla hypätty vahongossa toiselle riville, jos tahdot korjata sen kun ei siinä muuta kun näyttää vaan hassulta :)

Kiitos näistä, jään odottelemaan loppuja rapsuja ja niiden parituksia :D

Vendela


I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Thelina

  • Unelias luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 191
Minuun uppoaa siirappi aina! Ja olipa ihanaa lukea Mollysta ja Arthurista nuorina, tosin voisin kuvitella, että minuun uppoaisi joku söpö tarina heistä vähän vanhempinakin. Jotenkin aivan ihanaa ajatella, että tällaisesta illasta on syntynyt se rakkaus, joka kantaa heitä vuosien ja vuosikymmenten päähän. Kiitos näistä, pidin kovasti ja jään odottamaan seuraavia :)
Avatar Ingridiltä ♥