Kirjoittaja Aihe: Kompassisydän, K-11, kyberpunkia, 17/17  (Luettu 4849 kertaa)

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 959
Ooioi, lisää Adelea <3 Tuo välinäytös Lazulista avasi tätä taas hieman lisää. Mielenkiintoinen systeemi hänellä menossa. Adele on kyllä aina ja ikuisesti lempparini. Minäkin tykkäsin siitä, että Adele kutsuu Marrasta Lyoniksi!! Ehkä Adele joskus voittaa ja Lyon kertoo tarinansa! Tätä on ollut mukava seurailla ja kiirehdin aina lukemaan uuden osan kun sähköpostini siitä ilmoittaa

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Okakettu: Osien kokonaismäärä oli kyllä minulta ihan vaan heitto. Huomasin Ksenonin myötä, että kun pistin jonkun randomin osamäärän otsikkoon, tarina sitten muotoutui siihen sopivaksi kuin itsestään, ja se myös motivoi jatkamaan sitä, kun edistymisen näki. Tällä kertaa en tosin ihan tiedä, että mihin päädytään, ja se vaikeuttaa arviointia. Mutta oli miten oli, jonkinlaisen lopun tämä kertomus saa lokakuun loppuun mennessä, ja jatkuu sitten tavalla tai toisella myöhemmin. Ja heh, sparraamiskohtaukset on kyllä sellainen genreklisee, jota on hauska hyödyntää! En ole aiemmin kokeillutkaan, joten nautin kyllä tuon kirjoittamisesta. :D

Lyra: Oi, sähköpostimuistutus, johan on! Kiva kuulla, että olet tykännyt tästä niin paljon. :) Ja joo, minustakin oli hauskaa huomata, että Adele on vaihtanut Marraksen nimen Lyoniin. Sen kirjoittaminenkin tuntui yllättävän luontevalta. Kiitos kommentista!

K/H: Tämän osan myötä ennakoitu pituus on hypännyt yli puolivälin, mutta todettakoon, että tosiaan tuo 17 osaa on aika lailla arvio. Se voi siitä vielä muuttua suuntaan tai toiseen, mutta joka tapauksessa valmistunee lokakuun aikana.

*

Elior II

Elior neuloo. Viltti jäi seitsemän kuukautta sitten kesken Seleneltä, eikä Elior ensin halunnut koskea siihen, koska muisto siskosta oli vielä liian vahva. Muutama viikko tämän kuoleman jälkeen hän oli kuitenkin tarttunut puikkoihin ja alkanut neuloa, ensin kömpelösti ja sitten varmemmin.

Selene oli aina ollut heistä kahdesta taitavampi harhankutoja ja taiteilija. Hänen osuutensa viltistä oli säntillistä mutta silti luovaa: värikkäät langat limittyivät toisiinsa harmonisiksi kokonaisuuksiksi ja muodostivat kauniita kuvioita. Eliorin neulejälki taas oli karkeampaa ja paikoitellen sotkuistakin, mutta kehitystäkin näkyi selvästi. Aluksi Elior oli halunnut purkaa kaiken, mutta sittemmin hän oli hyväksynyt alkukangertelutkin osaksi vilttiä.

"Sinun pitäisi harjoitella neulomisen sijaan", Haaksi toteaa. Elior säpsähtää ja kuvittelee mielessään, kuinka Eeben olisi jo sättinyt häntä siitä, ettei poika ollut huomannut tytön saapumista.

Haaksi istahtaa muitta mutkitta Eliorin viereen vuoteelle. Hänen mustat hiuksensa on palmikoitu pienille leteille, joiden seassa kulkee tummanvihreitä ja merensinisiä lankoja. Toisin kuin Eeben, joka ei juurikaan perusta kybernetiikasta, hänen sisarensa hyödyntää sitä mielellään. Haaksilla on kultaiset piilolinssit, jotka tarkentavat hänen näköään, nauhoittavat kaiken tytön näkemän ja auttavat häntä liikkumaan pimeässä. Haaksin tummaa ihoa vasten silmät hehkuvat kirkkaina kuin sula metalli.

Haaksi on korvannut menettämänsä vasemman jalan proteesilla, joka auttaa häntä loikkaamaan paljon tavallista korkeammalle. Proteesista huolimatta tyttö on kuitenkin lähes äänetön liikkeissään.

"Ehkä harjoittelen neulomalla", Elior murahtaa vastaukseksi. Haaksi nauraa.

"Voithan sinä yrittää tökätä taistelussa sukkapuikolla, mutta pahoin pelkään, ettei siitä ole meille juuri apua. Ryöstöön on enää kuusi päivää ja Eeben sanoi, että olet edelleen liian hidas."

"Olen ollut liian hidas jo vuoden", Elior kohauttaa olkiaan. "Ei se kuudessa päivässä muutu miksikään."

"Ei varsinkaan, jos et harjoittele", Haaksi tuhahtaa. "Minusta tuntuu, että aiemmin nojasit liikaa sisareesi, ja nyt kun hän on poissa, et edes yritä kunnolla."

Eliorin silmissä leimahtaa ja hänen kalpeat poskensa punehtuvat. "Tuo ei ole totta", hän kivahtaa. "Minä yritän kyllä. Yritän ja yritän, mutta en vain ole yhtä hyvä kuin Selene. Minulla ei ole hänen mielikuvitustaan tai nopeita hoksottimiaan."

"Ehkei", Haaksi myöntää tyynesti. Kuten veljellään, hänelläkään ei ole tapana kaunistella asioita. "Mutta sinä olet elossa ja Selene on kuollut. Me tarvitsemme sinun hoksottimiasi, koska muita meillä ei ole."

"Sinä toivoisit, että Selene eläisi minun sijastani", Elior sanoo katkerasti. Haaksi nyökkää.

"Sinun sisaresi oli parasta tässä helvetissä", tyttö myöntää. "Mutta niin tai näin, hän on poissa, ja veljeni pelasti mieluummin sinut. Ole sen valinnan arvoinen."

"Miten Eeben tähän liittyy?"

"Sitä sinun kannattaisi kysyä häneltä itseltään", Haaksi vastaa ja venyttelee. Hän nousee ylös ja alkaa penkoa Eliorin kaappeja.

"Onko sinulla mitään syötävää? Vietin koko aamupäivän Verkossa ja olen vähällä nääntyä."

Elior huokaisee ja laskee puikot kädestään.
« Viimeksi muokattu: 26.10.2020 19:09:41 kirjoittanut Kaarne »
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 219
Kuten sanoin jo aiemmin, tämän tarinan ihmissuhteissa tuntuu olevan todella paljon kerroksia ja sävyjä, ja tämä osa oli siitä taas hyvä osoitus. Ihailen! Haaksi & Orfeus, jälleen yksi varsin odottamaton parivaljakko, mutta tykkäsin heistä ihan todella paljon. :) Ihanaa ylipäätään, että myös Haaksi on mukana tässä versiossa tällä tavoin, hän kun on yksi suosikkejani Kellopelisydämessä. Se, että olet tehnyt hänestä tässä versiossa Eebenin siskon, vertautuu mielenkiintoisesti myös Orfeukseen ja tämän sisareen. Orfeus neulomassa oli hellyyttävä ja samalla sydäntäsärkevä yksityiskohta. <3 Tykkäsin myös siitä, miten olit kuvannut Haaksin, niin ulkonäöllisesti kuin muutenkin - tuo suoruus ja asioiden kaunistelemattomuus eritoten.

Lainaus
"Mutta niin tai näin, hän on poissa, ja veljeni pelasti mieluummin sinut. Ole sen valinnan arvoinen."
Tämä repliikki herätti luonnollisesti hirmuisesti lisäkysymyksiä! Ja antaa samalla aivan uutta näkökulmaa tämän version Eebeniin ja Orfeukseen. Kiitos jälleen luvusta. <3

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Okakettu: Heh, tämä on kyllä myös hyvää harjoitusta Kellopelisydämelle sikäli, että pääsee kirjoittamaan eri hahmoja samoihin kohtauksiin ja testailemaan dynamiikkaa. Hauskaa sinällään, mutta tuntuu, että tämän tarinan myötä olen saanut myös Orfeuksesta enemmän kiinni. Se on mukavaa, koska hän on ollut Kellopelisydämessä toisinaan vaikea kirjoittaa, vaikka näkökulmahahmo onkin. Kiitos kommentista!

K/H: Kas niin, seuraavassa osassa juoni etenee ja päästään myös tilanteeseen, jossa kaikki herrasmiesvarkaamme ovat jopa samassa kohtauksessa. :D Ohhoh!

*

Marras III

Aamu on usvainen ja viileä. Kaupunki ei ole vielä kunnolla herännyt, vaikka kaduilla liikkuukin jo aamukuljetuksia, varhaisimpia koiranulkoiluttajia ja liian myöhään baarista palaavia juhlijoita. Marras, Adele, Eeben, Elior ja Haaksi istuvat yhdellä Lazulin talon parvekkeista - tämä nimenomainen on vihertävää lasia - ja kuuntelevat, kuinka heidän Juorunsa käy läpi keräämiään tietoja.

"Lazul lähettää meidät suorittamaan tehtävää viiden päivän päästä", Haaksi sanoo. "Ja mikäli keräämistäni palasista voi mitään päätellä, kyseessä on ryöstö. Ei kovin vaikea sellainen, mutta kiirastulivaiheen alkua yhtä kaikki."

"Oletko varma?" Marraksen kasvot ovat tyynet, mutta äänessä on häivähdys kiihkeyttä.

Haaksi nyökkää. "Niin varma kuin voin olla. Ja onhan se loogistakin: meistä suurin osa on ollut täällä jo vuosia. Oletan, että tämä on tarkoitettu erityisesti sinulle", tyttö vilkaisee Marrasta, "mutta parhaassa tapauksessa me voimme kaikki kerätä muutamalla onnistumisella tarpeeksi pisteitä."

"Kiirastulivaiheen tehtävät vaikeutuvat yksi toisensa jälkeen", Marras sanoo. "En ole varma, ovatko kaikki meistä vielä valmiita."

"Entä sitten?" Elior kivahtaa. "Jos lähdemme, lähdemme joka tapauksessa kaikki yhdessä. Et voi karsia ryhmästä Houretta tai Juorua kesken kaiken. Jos vaihe alkaa, kaikki mukana olevat ovat siinä sitten kiinni loppuun saakka - omaansa tai yhteiseen."

Marras ei vastaa mitään. Eeben katsoo häntä silmiin parvekkeen yli ja kysyy jotakin äänettömästi. Marras nyökkää lopulta hitaasti.

"Minä ja Haaksi tuskin voisimme enää perääntyä, sillä Lazul on selkeästi valmistellut tehtävän juuri meitä varten. Te tulette siinä kaupan päällä, vaikka hän tietääkin, että me olemme rakentaneet oman pienen ryhmämme jo aikaa sitten. Mutta miettikää silti tarkkaan, koska -"

"Emme me selviä ilman teitä", Elior keskeyttää. Eeben laskee kätensä harhankutojan kädelle.

"Eivätkä he ilman meitä", myrkynkeittäjä huomauttaa ja hymyilee vinosti. "Sitä paitsi meillä on kaikki Lazulin suosikkitarinan palaset kasassa. Olisi sääli erottaa niitä."

"Minkä?" Adele puuttuu keskusteluun ensimmäistä kertaa.

"Lazul rakastaa luomismyyttejä ja erityisesti häntä viehättää vanha karhaanien kertomus siitä, miten ihminen luotiin. Kerron sen sinulle joskus", Eeben lupaa ja iskee silmää. "Mutta Eliorin sisar Selene keksi aikanaan, että voisi nimittää meitä tarinan neljällä ihmisyyden osalla. Juoru, Houre, Harha ja Varjo. Se oli ehkä vähän typerää dramatiikkaa, mutta olemme käyttäneet niitä Verkossa kommunikoidessamme, ja Lazul rakastaa juuri sellaista."

"Haaksi on Juoru: hän kerää meille tietoja Verkosta, luo yhteyksiä, puhuu puolestamme ja levittää juoruja. Minä olen Harha. Eeben on Houre: myrkyt ja kuumehoureet, katsohan. Ja sitten on Marras, joka on Varjo, koska on niin pimeä ja pelottava", Elior hymyilee hiukan viimeisten sanojen kohdalla. Marras tuijottaa häntä pistävästi.

"Tai koska osaa liikkua huomaamatta ja tappaa nopeasti", Haaksi kohauttaa olkiaan. "Turhaa löpinää. Palataan asiaan."

"Hetkinen", Eeben keskeyttää. "Eipäs hoppuilla. Hallakin tarvitsee jonkin hienon koodinimen, vähintäänkin sitten Verkkoa varten."

"Enkä tarvitse", Adele huoahtaa.

"Tietenkin tarvitset", Haaksi virnistää yllättäen veljelleen ja katsoo sitten Adelea. "Ehkä sinä voisit olla Hyrrä."

"Hyrrä?" Marras kohottaa kulmaansa.

"Niin. Tiedäthän, sellainen lelu, joka pyörii lakkaamatta. Tai kuin kompassineula, joka etsii suuntaa, mutta ei pysähdy mihinkään."

Adele hymähtää eikä väitä vastaan. Haaksi jatkaa siitä, mihin aiemmin jäi, ja Marras kuuntelee. Samalla hän kuitenkin katsoo pienen ryhmänsä jäseniä.

Elioria, jonka kasvoilla väreilee jatkuvasti epävarmuus ja joka kantaa mukanaan siskonsa muistoa kuin toista ihoa. Eebeniä, joka osaa hymyillä leikkisästi ja flirttailla vaikka lihansyöjäkasvin kanssa, mutta pitää sydämensä aina piilossa. Haaksia, joka on viettänyt Verkossa niin kauan aikaa, että toisinaan unohtaa jo tämän todellisuuden lait. Adelea, joka elää jatkuvasti tuhansien mahdollisten maailmojen rajalla.

Varjo. Harha. Houre. Juoru. Hyrrä.
« Viimeksi muokattu: 26.10.2020 19:11:27 kirjoittanut Kaarne »
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 959
Oo Hyrrä! Varsin sopiva nimi Adelelle. Vähän aavistelin nyt tuon kompassiviittauksen mukaan, että miten tätä kytkettiin otsikkoon. Enää ei ole montaa osaa jäljellä. Saa nähdä mitä tuosta ryöstöretkestä tulee!

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Lyra: Hyrrä oli minustakin hauska nimi! Se tuli tämän tarinan ideaa miettiessä mukaan jo aivan alkuvaiheessa. :) Ja jep, loppu lähenee vääjäämättömästi. :D

*

Eeben III

Unikapselin oveen koputetaan. Eeben on jo vaihtanut ylleen virttyneen t-paidan ja flanellihousut, joita käyttää yövaatteinaan, mutta painaa ovenavausnappia silti. Samaan aikaan hänen vasen kätensä on jo kietoutunut tyynyn alla olevan aseen kahvan ympärille.

"Lupasit kertoa tarinan", Halla tervehtii. Eeben rentoutuu ja virnistää.

"En uskonut, että ottaisit tarjouksesta vaarin", poika myöntää.

"En koskaan kieltäydy hyvistä tarinoista", tyttö hymyilee. Eeben miettii hetken ja näpyttelee sitten holorannekkeeseensa viestin Eliorille.

"Tämä tarina on parempi, jos Elior saa kuvittaa sen", Eeben selittää ja Halla nyökkää. He odottavat hetken ja Eeben tuntee Hallan harmaiden silmien katseen.

"Sinä et puhu itsestäsi kovin helposti", tyttö sanoo.

"Ehkä se johtuu siitä, ettei kukaan kysy oikeita kysymyksiä", Eeben vastaa ja hymyilee edelleen samaa leikkisää hymyä. Halla pudistaa päätään.

"Ei. Sinä vain väistelet. Se on sinulle kuin peliä: päästä selville muista ja pysyä itse etäällä."

"Vai niin", Eeben toteaa leppoisasti.

"Riippumatta siitä, mitä teen, en saa sinua avautumaan. Et kerro itsestäsi juuri mitään missään niistä mahdollisista tulevaisuuksista, joita olen näistä hetkistä nähnyt."

"Tieto on valtaa", Eeben iskee silmää. Adelen silmissä on ärtymystä.

"Mutta Eliorista sinä välität."

Oveen koputetaan. Eeben hymyilee edelleen, mutta tällä kertaa siinä on jotakin terävää, kuin varoitus. Elior astuu sisään. Hänellä on yllään punamustaruudulliset pyjamat ja korpinmustat hiukset ovat sotkussa, sinisissä silmissä jälkiä keskeytyneistä unista.

"Luulin, että teillä oli jokin hätänä, kun tarvitsitte harhankutojaa", Elior katsoo Eebeniä pistävästi.

"Lupasin kertoa Hallalle tarinan", Eeben puolustautuu. "Eivätkä sellaiset ole puoliksikaan yhtä hyviä ilman sinua."

Orfeus tuhahtaa, mutta istuu kuitenkin alas ja nyökkää Eebenille. Poika aloittaa. Hänen äänensä on tumma ja syvä ja sen poljentoon on helppo uppoutua. Samaan aikaan Elior punoo heidän ympärilleen todellisuuden, jossa sanat heräävät eloon.

"Kerran, kun maailma oli vasta idullaan, yöhenki Karho päätti luoda ihmisen jumalten kiusaksi. Hän kutsui luokseen pienempiä henkiä: Harhan, jotta ihminen kuvittelisi itsestään liikoja ja ylpistyisi. Houreen, jotta ihminen ei erottaisi totta valheesta. Juorun, jotta ihminen levittäisi hulluuttaan maailmaan. Varjon, jotta ihminen voisi peittää valon ja piiloutua siltä.
Yöhenki Karho työskenteli pitkään ja hartaasti. Hänen luomuksestaan tuli kätevä käsistään ja kaoottinen sielultaan. Ihminen jätti jälkeensä palavia maita ja kuolemaa.
"

Eliorin luomat kuvat ovat tummia ja täynnä varjoja. Adele värisee.

"Mutta jumalat eivät tyytyneet katsomaan sivusta. He vangitsivat Juorun, Varjon, Houreen ja Harhan ja pitivät hengille pitkän puhuttelun. Sen myötä ne taipuivat ja palasivat ihmisten luo opettaakseen heitä.

Harha opetti ihmisiä kertomaan tarinoita ja uneksimaan paremmasta maailmasta. Houre sai houkutteli heidät rohtokasvien ääreen ja näytti, kuinka lääkittiin särkyneitä sydämiä ja murtuneita mieliä. Juoru kehotti ihmisiä puhumaan toisistaan myös hyvää ja opetti heitä rohkaisemaan toisiaan. Varjo taas tarjosi suojan paahtavalta auringolta ja auttoi ihmisiä antamaan anteeksi ja hautaamaan menneisyyden virheet."


Eeben lopettaa kertomuksen ja hiljalleen Eliorinkin harhakudelma haihtuu heidän ympäriltään kuin usva. Adele istuu pitkään vuoteella ajatuksiinsa vajonneena.

"Myytti siis antoi teille teidän koodinimenne", tyttö toteaa lopulta hitaasti. Elior nyökkää.

"No, minusta tuntuu, että teillä on vielä hieman opeteltavaa noissa valoisammissa lahjoissa", Adele hymähtää.

"Lazulin talossa niitä ei juuri tarvita", Eeben vastaa.

"Tai sitten niitä tarvittaisiin erityisen kipeästi", Elior sanoo yllättäen. Adele katsoi poikaa ja he hymyilevät toisilleen huoneen yli.
« Viimeksi muokattu: 26.10.2020 19:15:06 kirjoittanut Kaarne »
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Adele III

Etikettitunti. Adele kuuntelee tarkasti Sääntöä, joka ohjeistaa käyttäytymistä Lazulin syyspäiväntasauksen tanssiaisissa, ja yrittää olla irvistelemättä. Tanssiaiset ovat täällä varmasti vaarallinen tilaisuus. Ihmisjoukoissa on helppo tuikata tikarilla, varsinkin, jos ihmiset joutuvat tuijottamaan jalkoihinsa tai tanssiparinsa silmiin.

"Ja luonnollisesti Lazul toivoo, että tanssiaisissa pidättäydyttäisiin henkilökohtaisesta vehkeilystä ja hänen suosionsa metsästämisestä", Sääntö toteaa ankarasti, kuin Adelen ajatukset lukien.

"Tuleeko Lazul itse paikalle, jos tapahtuma kerran on hänelle niin tärkeä?" pieni punatukkainen poika kysyy.

"Kenties", Sääntö vastaa. "Mutta Lazul ei koskaan näytä kahdesti samalta, eikä hän kovin usein paljasta henkilöllisyyttään torninsa ulkopuolella. Voitte jopa tanssia hänen kanssaan sitä tietämättä."

Vai niin, Adele ajattelee katsellessaan Säännön taululle piirtämiä askelkaavioita. Ei koskaan kahdesti samalta. Siinäpä sinulle haastetta, Lyon.

*

"Elior tarvitsee tanssiparin", Eeben ilmoittaa ilman sen kummempia seremonioita. Adele hätkähtää: hän on istunut lukemassa yhdessä suuren Luoteiskirjaston riippumatoista, eikä ole varautunut keskeytyksiin.

"Mikset sitten tanssi hänen kanssaan?" Adele kohottaa kulmaansa.

"Se ei ole hyvä ajatus", Eeben vastaa ja jatkaa sitten leikkisämmin: "Murskaisin vain kömpelyyttäni Orfeuksen varpaat."

Adele tuhahtaa ja hypähtää alas. Hän laskee Monte-Criston kreivin viereiselle pöydälle ja astuu Eebenin eteen.

"Sinä olet äärimmäisen sulava ja ketterä niin halutessasi ja minä tiedän sen. Älä ryhdy valehtelemaan minulle", tyttö tuijottaa Eebeniä suoraan silmiin, vaikka se vaatiikin häntä taivuttamaan niskaansa reilusti taaksepäin.

"Se on tapa", Eeben kohauttaa olkiaan. "Mutta tulisitko nyt kuitenkin? Se tekisi asioista vähemmän mutkikkaita."

Adele pudistaa päätään, mutta seuraa Eebeniä silti.

*

Tanssiaisharjoituksia varten Elior on kutonut heille oman harhasalin, jonka lattiat pyörteilevät tummina kuin öinen meri ja jota tuhannet leijailevat paperilyhdyt valaisevat. Adele tuijottaa luomusta hetken sanattomana.

"Sinä olet taitava", tyttö kehuu.

"Mm-mmh", Elior nyökkää. "Vain liian hidas."

"Nyt on kuitenkin kyse tanssimisesta eikä illuusioista", Eeben ilmoittaa ja tarttuu Adelen käteen, jonka hän vuorostaan ojentaa kohti Elioria. "Minä seuraan sivusta ja annan tarvittaessa ohjeita."

Adele puree huultaan. He asettuvat Eliorin kanssa paikoilleen ja vaikka harhankutoja onkin hyvin varovainen, siitä huolimatta hermostuneisuus tuntuu tämän kosketuksessa. Kun ensimmäiset nuotit helähtävät esiin, nuori mies kumartaa ja Adele niiaa vastaukseksi.

Tanssiminen ei lopulta olekaan niin kamalaa. Elior on epävarma ja toisinaan kömpelökin, mutta osaa kyllä perusteet, ja Adele onnistuu silloin tällöin vilkaisemaan muutaman sekuntin eteenpäin välttääkseen pahimmat virheet. Se on itse asiassa paljon parempaa harjoitusta kuin taisteleminen Lyonin kanssa, sillä tanssiessa ei tarvitse jatkuvasti stressata niin paljon.

"Adele", Eebenin matala ääni katkaisee tytön ajatukset ja keskittymisen. "Sinä huijaat."

Elior sekoaa askelissaan ja irrottaa otteensa Adelen kädestä.

"Hän ennakoi mahdolliset kömmähdykset", Eeben selittää myös harhamaagille. "Meidän täytyy löytää sinulle vielä joku toinen harjoituspari."

"Miksi tanssiminen ylipäätään on niin tärkeää?" Adele kysyy.

"Tanssiaisia on neljä kertaa vuodessa ja Lazul on kuin onkin yleensä itse mukana. Kerrotaan, että joskus hän on palkinnut häntä eniten miellyttäneen tanssijan vapaudella jo yhden illan perusteella", Elior vastaa. "Mutta on hulluutta ajatella, että minä yltäisin siihen ikinä."

"Nuo ovat vain tarinoita", Eeben huiskauttaa kättään. "Enkä minä ole niistä niin kiinnostunut. Mutta tanssiaisissa voi rakentaa verkostoja, kuulla juoruja, hurmata ja käydä aseetonta taistelua. Ne ovat oma pieni maailmansa Lazulin kaoottisen maailman sisällä, mutta jotta voi navigoida siellä, on osattava tanssia tarpeeksi hyvin."

"Miksi sinä näet niin paljon vaivaa? Eikö se riitä, että sinä, Haaksi ja Marras osaatte jo tanssia erinomaisesti?"

"Marras vain käyttää kykyään siihen, että saa parinsa seuraamaan itseään täydellisesti", Eeben tuhahtaa. "Ei sillä ole mitään tekemistä taidon kanssa."

"Mutta jos sinä olet kerran oikeasti taitava, niin mikset opeta itse Elioria?" Adele kysyy ja tietää ajaneensa myrkynkeittäjän nurkkaan.
« Viimeksi muokattu: 26.10.2020 19:16:59 kirjoittanut Kaarne »
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 219
Olen ollut pari päivää vailla tietokonetta, niin en ole päässyt kommentoimaan, mutta nyt viimein! Tuossa Marraksen kolmannessa osassa pidin ennen kaikkea siitä, miten se kokosi aiempia tiedonpalasia yhteen. Lazulin tehtävästä saatiin vähän lisää infoa, ja oli hienoa että kaikki asianomaiset puivat sitä: minusta toimi tosi hyvin, että saatoit heidät kaikki niin sanotusti yhteen vasta nyt, kun hahmoihin oli ensin päässyt tutustumaan erilaisissa tilanteissa jo vähän paremmin aiemmin. Minäkin tykkään paljon Hyrrä-nimityksestä, sen viittauksesta tämän tarinan nimeen, sekä ylipäätään tuosta myytistä ja sen merkityksestä hahmoille.

Tuo luomiskertomus jäi kiehtomaan minua yhtä paljon kuin Adeleakin, joten oli ilahduttavaa, että siihen palattiin jo pian. :) Mielikuva Eebenistä kertomassa moista tarinaa ja Orfeus kutomassa siihen sopivia harhakuvia oli tosi vaikuttava, ja ajatus tuollaisista valoisemmista lahjoista oli myös kaunis ja toiveikas - se oli jotenkin yllättävä yksityiskohta tämän tarinan karussa maailmassa, ja siksikin pidin siitä paljon. Tykkään siitäkin, että Adele ja Orfeus tuntuvat jakavan tietyllä tapaa samanlaisen ajatusmaailman sen suhteen, että toivoakin voi olla. Aa, syyspäiväntasauksen tanssijaiset, kuulostaa juurikin hyvältä näyttämöltä mahdolliselle draamalle, varsinkin jos Lazul on itse paikalla. On hienoa, miten Adele haastaa Eebeniä, eikä suostu taipumaan tämän nokkelien väistämisyritysten edessä! Kiitos jälleen jatkosta. <3

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Okakettu: Minulle selvisi oikeastaan vasta jokin aika sitten, mikä Orfeuksessa ja Adelessa on omalla tavallaan erityistä. He elävät molemmat keskellä tällaisia vahvempia ja kovempia hahmoja, ja vaikka tässä tarinassa toki Adelella on oma erityisvoimansa, Kellopelisydämessä niin ei ole. Koen kuitenkin, että Adelen erityisyys on tietynlainen usko siihen, että asiat voivat muuttua ja ratkaisuja on mahdollista löytää, ja Orfeusta taas ajaa halu ymmärtää ja tietää totuus. Sellainen tietynlainen välittäminen onkin heidän molempien etu (ja toki heikkouskin, yleensä asiat tuppaavat olemaan molempia). Idea koko Kompassisydämeen lähti oikeastaan tästä Wikipedian artikkelista, joten kivaa, että kompassiajatus on ollut sinusta hyvä. :D Kiitos taas kerran kommentista!

*

Elior III

Elior on jo perin juurin kyllästynyt tanssimiseen. Hän tietää, ettei tule voittamaan Lazulin huomiota, eikä oikeastaan haluakaan. Jos he tahtovat päästä pois tästä talosta, kiirastulivaihe on paljon tanssiaisia ja irtopisteitä tärkeämpi. Siitä huolimatta harhankutoja vain huokaisee ja tarttuu Eebenin käteen, kun tämä astuu lähemmäs. Myrkynkeittäjälle on aivan turha väittää vastaan.

Eeben on erinomainen tanssija. Hän huomioi Eliorin epävarmuuden ja ottaa johdon, kommentoi silloin tällöin vaikeampia askelkuvioita ja nyökkäilee hyväksyvästi, kun ne sujuvat. Elior on oikeastaan yllättynyt siitä, miten kärsivällinen ja melkeinpä lempeä Eeben osaa olla niin halutessaan. Vaikka ei sen oikeastaan pitäisi häntä yllättää. Kyse on todennäköisesti taas yhdestä naamiosta, sillä niitä Eeben vaihtaa vaivattomasti.

"Sinun pitäisi rentoutua", Eeben toteaa ja katsoo Elioria suoraan silmiin. "Pahin ongelmasi on se, että jännität aivan liikaa. Tanssimisessa on kyse parin kuuntelemisesta, yhteisen rytmin löytämisestä. Niin kauan kuin jännität, se on aika vaikeaa."

"En vain ole kovin kummoinen tanssija", Elior puolustautuu. Eeben pudistaa päätään.

"Ei sinun tarvitse olla, koska minä olen", Eeben hymyilee, mutta hänen silmänsä ovat vakavat. "Sen kuin vain seuraat. Katso minua silmiin sen sijaan, että yrität jatkuvasti vilkuilla jalkojamme."

Elior puree huultaan, mutta pitää kuitenkin katseensa Eebenin kasvoissa. Aluksi se on vaikeaa, mutta hänen ystävänsä hymy on rohkaiseva ja tämän ote Eliorin vyötäröltä varma ja turvallinen. Eeben tuoksuu aavistuksen kuparilta, saippualta - hän pesee aina kätensä huolellisesti aineksiaan käsiteltyään, tietenkin - ja joltakin terävältä.

"Tämä on kieltämättä paljon helpompaa sinun kanssasi", Elior myöntää ja hymyilee itsekin. Eeben taivuttaa häntä taaksepäin ilkikurisesti hymyillen, mutta Elior huomaa vain seuraavansa mukana sen kummemmin ajattelematta, ja painautuu vaistomaisesti hieman lähemmäs, kun Eeben vetää hänet takaisin ylös. Sen seurauksena hän tuntee yllättäen tanssiparinsa tiukentavan otettaan ja jännittyvän. Yksi Eebenin rastoista kutittaa Eliorin kaulaa.

"Teinkö minä jotakin väärin?" Elior kysyy. Eeben vetäytyy hieman kauemmas ja pudistaa päätään.

"Et", myrkynkeittäjä sanoo, mutta hänen äänensävyssään on jotakin kummallista, melkein välttelevää. "Mutta luulen, että tämä riittää tältä päivältä. Voit harjoitella viemistä sitten vaikka Haaksin kanssa."

"Mutta se on paljon helpompaa sinun kanssasi", Elior protestoi. Eeben ei suostu kohtaamaan hänen katsettaan.

"Helppous ei auta sinua oppimaan", Eeben sanoo ja nostaa katseensa. Nyt hänen kasvoillaan on jo tuttu leikkisä virnistys. "Sitä paitsi luuletko sinä, että minä suostuisin noin vain vietäväksi?"
« Viimeksi muokattu: 26.10.2020 19:19:15 kirjoittanut Kaarne »
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 219
Joo, Adelessa ja Orfeuksessa ehdottomasti nuo piirteet ovat tosi olennainen osa molempia hahmoja! Mietin sitä paljon myös eilen Kellopelisydäntä lukiessa, sillä uusimmassa osassahan se tavallaan kulminoituu - kumpikaan ei olisi pystynyt tekemään moista ratkaisua, elleivät he olisi sellaisia kuin ovat. Onneksi näin on, minusta on hienoa lukea nimenomaan myös tällaisista hahmoista, jotka eivät ole antaneet kaiken pahan täysin kovettaa itseään. :)  Ja vaikka välittäminen voi olla heikkous, niin on se vahvuuskin, ja kontrastina se on totta kai mielenkiintoinen, kun miettii tätä elämään toisella tapaa suhtautuvaa hahmokaartia. Mistä päästäänkin Eebeniin ja Orfeukseen, jee, onneksi tämä osa jatkui suoraan edellisestä! Tanssimiseen liittyvät tropet vetoavat minuun myös aina, varsinkin kun sillä päästään näkemään edes vähän Eebenin suojakuoren lävitse. Ja Orfeus on kaikesta hellyyttävän tietämätön, Eebeniä käy vähän sääliksi. :,) Mutta toisaalta minkäs teet, kun hän on itse niin välttelevä. Oli aika surullista, että Orfeus piti Eebenin kärsivällisyyttä ja lempeyttä naamiona, koska hän on asiaan niin tottunut. Jälleen erittäin hyvä osa, kiitos. <3   

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Okakettu: Tanssiminen on kyllä aina. ♥ Ja Eeben voisi minustakin vähän raottaa suojakuortaan, varsinkin kun Orfeus tuskin häntä siitä tuomitsisi. Hmph. Kiitos kommentista! ♥

K/H: Viimeistä neljää osaa viedään! Voipi siis olla, että tämän viikon loppuun mennessä tarina on valmis, ja sitten on toivottavasti pari päivää aikaa valmistautua nanoiluun.

*

Marras IV

"Ensimmäiseen tehtävään on enää kolme päivää. Hermostuttaako sinua?" Adele kysyy. Marras pudistaa päätään. Hän on vienyt tytön ensimmäistä kertaa Metsään. Metsä on Lazulin talon päätornin 24. kerroksessa ja sinne pääsee vain kahta reittiä: villisti pyöriviä teriä täynnä olevan tunnelin läpi juoksemalla tai sitten selviämällä seitsemän vuotta hengissä.

Metsä on kaunis ja täynnä elämää. Sen yläpuolella hehkuu sininen keinotaivas ja kaikki tuoksuu vehreältä ja lempeältä. Marraksen tietojen mukaan avain Metsään on tällä hetkellä vain kahdeksalla selviytyjällä, koska sen verran niin kauan hengissä pysyneitä on.

Nuori mies johdattaa Adelen kerroksen laitamille, jossa tuoksuvat syreenit ja niiden joukossa kiemurtelee valkoisena kukkivaa elämänlankaa. He istuvat pensaiden varjossa ja Adele sulkee hetkeksi silmänsä ja vain hengittää.

"En ikinä ajatellut, että tässä talossa olisi paikka, jossa voisi tuntea olonsa näin rauhalliseksi."

Marras nyökkää. "En minäkään. Kun Helena ja minä saimme avaimet, seisoimme pitkään ovensuussa varmana siitä, että kyse oli vain Lazulin juonesta."

"Helena ja sinä?"

"Me tulimme taloon samana päivänä. Molemmat katulapsia, joskin Helena oli kasvanut sillä tavoin ja minä en. Heti ensimmäisen viikon aikana lyöttäydyimme yhteen. Helena oli nopea liikkeissään ja näppärä käsistään. Hän osasi tyhjentää muiden lasten taskut ja laskea päässään nopeammin kuin Eeben. Ja Helena piirsi karttoja muistikirjaansa! Hän onnistui kartoittamaan melkein sata huonetta. Minulla on ne vieläkin." Marraksen katse tummenee ja hän vaikenee hetkeksi.

"Lazul ajoi meidät vastakkain kahdeksantena vuonna. Helena, se hupsu tyttö, oli ehtinyt vuosien varrella rakastua minuun, mutta olin torjunut hänet jo neljästi. Jossakin toisessa maailmassa, ehkä, mutta täällä..." Marras pudistaa päätään. "Ei koskaan täällä."

Adele nyökkää. Jossain huutaa lintu.

"Mutta siksi Helena ei aluksi suostunut uskomaan, että Lazul vaati toisen kuolemaa, jotta toinen voisi päästä eteenpäin. Yritin useaan otteeseen saada häntä hyväksymään sen, jotta asetelma olisi ollut edes jotenkin reilu. Lopulta Helena kai uskoikin, hankki tunteita turruttavia lääkkeitä ja hyökkäsi kimppuuni täällä, syreenipuistossa. Voittikin, teknisesti ottaen, koska en ollut koskaan yhtä nopea tai ovela. Mutta kävi ilmi, että edes lääkkeet eivät riittäneet vastustamaan minun kykyäni, joten loppujen lopuksi minä olin se, joka käveli pois elossa."

"Täällä?" Adele katsoo syreenejä järkyttyneenä.

"Niin", Marras nyökkää. "Ajattelin silloin, että en enää koskaan palaisi Metsään."

"Mitä sitten tapahtui?" Adele kysyy, vaikkei selvästi haluaisi.

Marraksen kasvot ovat seesteiset. Hän käärii ylös harmaan paitansa hihan ja ojentaa ranteensa Adelen tarkasteltavaksi. Tytöltä kestää hetki ymmärtää ja sitten hänen silmänsä laajenevat.
« Viimeksi muokattu: 26.10.2020 19:20:49 kirjoittanut Kaarne »
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 959
Voi kun nyt jätit mielenkiintoiseen kohtaan! Eikö Marraksella enää ole Lazulin merkkiä vai mikäs tässä on nyt jutun juoni? Tätä tarinaa on ollut ihana seurailla ja vähän tulee surku kun tämä kohta loppuu. Vielä kaipailisin Adelen osaa tänne loppuun, ehkä hänen kykyjään myös.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 219
Lyra tiivisti erittäin hyvin omat ajatukseni, eikö Marraksella enää olekaan Lazulin merkkiä...? Tarina hänestä ja Helenestä oli myös kovin surullinen, vaikka mitäpä muuta voi odottaa, kun on kyse Lazulista. :( Aa oi ei, kohta tämä tosiaan loppuu, olisin voinut lukea tästä maailmasta vaikka kuinka paljon. Hienoa silti saada mahdollisesti jatkoa Kellopelisydämeen, varsinkin kun se jäi niin äärimmäisen kutkuttavaan kohtaan. <3 Tsemppiä näihin loppuihin osiin, ja nanoon myös!

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Lyra: Rakenne tässä tarinassa menee niin, että kaikista hahmoista saadaan vuorotellen osa, ja jokaiselle tulee niitä neljä. (Järjestys on Marras-Eeben-Adele-Orfeus.) Adelelle on siis vielä tulossa omansa. :) Ja hehee, vastausta tuohon Marras-kysymykseen saadaan vielä hetki odottaa.

Okakettu: Ehkä on, ehkä ei. :D Ja vähän harmittaa, kun ficletmuodossa tuo Helenan ja Marraksen osuus piti käsitellä niin tiiviisti, mutta ehkä siitä voi myöhemmin kirjoittaa vähän paremmin. (Ja enköhän minä marraskuun jälkeen palaa tähänkin maailmaan, viimeistään sitten kun Kellopelisydän on kokonaan valmis. Kyberpunk on tosi hauskaa vaihtelua fantasiaan.)

*

Eeben IV

"En ikinä ajatellut, että päätyisin viettämään nuoruuteni tällaisessa paikassa", Elior tunnustaa. Ilma on täynnä voikukanhahtuvia. Ilta heidän ympärillään on sininen ja lempeä ja tuoksuu kesältä. Eeben tietää, että kaikki on illuusiota, eikä siksi kykene nauttimaan siitä täysin. (Joskin toisinaan hän miettii, pystyisikö, vaikkei tietäisi. Ehkä Lazulin talossa vietetyn ajan myötä epäilys ei koskaan täysin katoa, vaikka hän joskus pääsisikin pois.)

"En usko, että sitä voisi kuvitella. Minulle ja Haaksille kerrottiin kyllä tarinoita, mutta en uskonut puoliakaan. Isoäitimme oli yksi selviytyneistä, hänellä oli rannerengas. Ajattelimme, että olisimme siksi suojassa, mutta kun hän kuoli, se suoja raukesi tyhjiin."

"Miten te päädyitte tänne?" Elior kysyy. Hän nappaa kiinni yhden hahtuvan ja puhaltaa sen sitten takaisin ilmaan kämmeneltään.

"Käytännön pakosta. Isä jäi velkaa Lazulille, kun hänen liikkeensä meni konkurssiin, ja Lazul vaati maksuksi kaksi lasta neljästä", Eeben kohauttaa olkiaan ja kuulostaa samalta kuin puhuessaan säästä.

"Miten valinta tehtiin?"

"Se ei ollut jaloa tai kaunista", Eeben pudistaa päätään. "Minä ja Haaksi olimme keskimmäiset. Minun nimeni nousi arvontapussista ensin, ja ajattelin silloin, että Haaksi ilmoittautuisi saman tien - olimmehan me kaksosia. Mutta niin ei käynyt, vaan hänkin odotti siihen asti, että joutui arvotuksi. Olin siitä pitkään vihainen."

"Et yleensä puhu tällaisista asioista", Elior sanoo. Ilta tummenee ja harhataivaalle syttyvät ensimmäiset tähdet.

"En", Eeben myöntää. "Mutta ryöstöön on vain kaksi päivää aikaa." Hänen ei tarvitse selittää enempää.

"Vastaisitko sitten vielä yhteen kysymykseen?" Elior kysyy.

"Ehkä."

"Haaksi sanoi, että päätit pelastaa minut siskoni sijasta. Mitä hän tarkoitti?"

Kaikista mahdollisista kysymyksistä juuri tuo, Eeben ajattelee ja sulkee silmänsä.
« Viimeksi muokattu: 26.10.2020 19:21:41 kirjoittanut Kaarne »
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 959
Oooo! Jännitys sen kuin tiivistyy. jotenkin oon kokonaan "unohtanut seurata" näitä muita tarinankaaria, kun oon keskittynyt niin paljon Adeleen ja Marrakseen, mutta tässä nyt onkin vähän Eebenillä ja Orfeuksella ihan omaa juttua. Tämä tarina taitaakin loppua sitten Orfeuksen osaan. Ihana, että saadaan vielä yksi Adele lisää. Kiitoksia paljon tästä uudesta osasta taas.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 219
Lainaus
Kaikista mahdollisista kysymyksistä juuri tuo, Eeben ajattelee ja sulkee silmänsä.
Ei, Eeben, se on juurikin oikea kysymys juuri nyt! Tunnelma todellakin vain tiivistyy lopun lähestyessä, aa. Myös Eebenin ja Haaksin taustatarina oli todella surullinen, varsinkin tuo Haaksin valintaa koskeva. Toisaalta moinen päätös tuntuu sopivan hänen hahmolleen hyvin, ja ehkä selittää osaltaan myös vähän sitä, miksi Eeben on nyt sellainen kuin on. Pidin siitä, että hän pystyi myöntämään Orfeukselle olleensa asiasta Haaksille vihainen, se oli häneltä suorastaan haavoittuvainen kommentti. Kiitos jälleen!  :)

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 725
  • Created by fear
Sain nyt tämän viimein luettua ja ajattelin tulla heittämään kommentilla!

En ole vielä valitettavasti saanut Kellopelisydäntä luettua, vaikka sitä olenkin hieman silmäillyt. Siitä huolimatta tämä tarina nappasi mukaansa ja oli helppo päästä sisään, vaikka hahmot eivät olleetkaan entuudestaan tuttuja. Olet vaan kaiken kaikkiaan todella taitava kirjoittaja! Hahmot ovat eläväisiä, kuvailu sujuvaa ja ideat omaperäisiä. Eniten ihailen sitä miten pieneen tilaan saat nämä kaikki loistavat ideasi mahdutettua. Näitä lyhyitä pätkiä on kiva lukea esim. juuri ennen nukkumaanmenoa tai bussissa kun on vain vähän aikaa lukea jotakin. Itse olen kirjoittajana melko lailla päinvastainen eli kirjoitan ihan super pitkällisesti kaikki ja minulla kestää ikuisuus päästä itse asiaan. Nämä inspiroivat kyllä itseäkin keskittymään enemmän olennaisuuksiin kaikenlaisen jaarittelun sijaan! Tämä tarina todellakin osoittaa että less is more. :)

Odottelen innolla loppua ja lukaisenpa tästä seuraavaksi Kellopelisydämen, heti kunhan siihen on aikaa!


never regret thy fall, o’ icarus of the fearless flight,
for the greatest tragedy of all is to never feel the burning light.

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 7 985
  • Kellopelihurmaaja
Lyra: Adelen osa ei nyt varsinaisesti kyllä käsittele häntä itseään kauhean paljon, mutta lupaan, että sitten aikanaan jatko-osassa päästään tuohon kykyynkin kunnolla. :) Tämä taitaa olla lähinnä sellainen pidempi prologi. :D

Okakettu: Jep, ajattelen itsekin, että Haaksi on kaksosista se armottomampi ja tietyllä tavalla opportunistisempi. :) Mutta enpä taas tätäkään valintajuttua tiennyt kirjoittaessani, mutta onneksi Eeben sen päätti kertoa. :D

moodrose: Mukavaa, että päädyit tämän lukemaan ja tykkäsitkin! Minua aina huolettaa se, että oma tiivis ilmaisuni olisi liiankin tiivistä, ja siksi on kyllä huojentavaa saada siitä positiivista palautetta. Mutta olen sitä mieltä, että on ihanaa lukea myös huolellisesti kuvailtua ja yksityiskohtaisempaa tyyliä, ja mitä nyt olen omiasi vähän lukenut, niin olen kyllä tykännyt! Pitäisi joskus vain saada kommentoituakin, mutta eiköhän se lähipäivinä onnistu. Kiitos paljon kommentista!

K/H: Iiks, toisiksi viimeinen osa. Kuten sanottua, tämä taitaa olla ennemmin sellainen pitkä esinäytös isommalle tarinalle, mutta palaan siihen sitten kunhan Kellopelisydän tulee valmiiksi. (Tai sitten kun sen rinnalle tarvitsee taas kevyempää naputeltavaa.) Mutta pidemmittä jaaritteluitta tähän osaan, jonka myötä saadaankin sanoa hyvästit Adelelle ja Marrakselle tältä erää.

*

Adele IV

"Miksi sinä jäit?" Adele katsoo edelleen Marraksen rannetta, jossa ei ole enää merkkiäkään Lazulin sinisestä ympyrästä.

"Kehä katosi samana päivänä, jona tapoin Helenan", poika vastaa. "Se oli kai vapauden hinta. Mutta en halunnut lähteä: ulkomaailmassa ei ollut minulle oikein mitään - olinhan ollut täällä jumissa jo kahdeksan vuotta - ja täällä saatoin sentään takertua edes yhteen päämäärään. Ajattelin, että vaikka mahdollisuus olisikin häviävän pieni, ehkä minä voisin lopulta olla se, joka saisi Lazulin hengiltä."

"Se on kauttaaltaan järjetön ajatus", Adele vastaa välittömästi. "Et voi edes tietää, onko Lazulia oikeasti. Ehkä hän on vain tietokoneohjelma. Ehkä hän onkin he - joukko. Ehkä -"

"Ei", Marras pudistaa päätään. "Minä olen tavannut hänet. Katsohan, kun kehä katoaa, Lazul kutsuu selviytyjän luokseen. Tietenkin kyse voisi olla illuusioista, mutta minä en usko siihen. Hän oli yltäpäältä kybernetiikan peitossa, mutta kaiken sen alla oli kuitenkin ihminen - jos häntä voi sellaiseksi enää nimittää. Lazul tietää itsekin, ettei elä ikuisesti, ja tämä koko talo on hänen ratkaisunsa siihen valitettavaan tosiseikkaan. Hän etsii vertaistaan, jotta koko korttitalo ei romahda sinä päivänä, kun joku onnistuu viimein voittamaan hänet."

"Tarkoitatko, että selviytyjät ovat Lazulin perillisiä?" Adele kysyi epäuskoisena.

"Ei sekään ole niin yksinkertaista. Vain jotkut, tarpeeksi häikäilemättömät ja hullut. Ne meistä, jotka eivät lähde", Marras hymyilee ilottomasti.

"Sinä?"

"Niin. Jotkut meistä ovat kiivenneet Lazulin talon portaita vuosikymmeniä. Olen kuullut tarinan Hämähäkkileidistä, joka on jo yli satavuotias, mutta punoo edelleen verkkojaan ja raivaa kilpailijoita tieltään. Läntisen sivutornin kolmaskymmenesseitsemäs kerros on kuulemma lähes kokonaan hänen vallassaan."

"Yli sata?" Adele kohotti kulmaansa. Kybernetiikalla oli mahdollista pidentää ihmisen elinikää, mutta se oli laitonta, vaarallista ja arvaamatonta. Ja valtavan kallista, tietenkin. Lazul epäilemättä nautti itse omaisuutensa turvin lähes ikuisesta elämästä, mutta sen jakaminen hänen talossaan vallasta taistelevien kesken tuntui mielipuoliselta.

"Niin. Katsohan, kun päätämme jäädä, me saamme vastineeksi jotakin. Tai annamme - se ei ole vain lahja, vaan vaihtokauppa. Lazul vie meiltä sydämen ja antaa tilalle tikittävän koneen, joka tekee meistä lähes kuolemattomia. Mutta sillä on hintansa. Kaikella täällä on."

Adele ei kysy, mutta Marras kertoo silti.

"Jokaista vuotta kohden meidän on vietävä jonkun henki."
sinä tarjosit salmiakkia
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 959
Oi että! Arvasinpas muuten oikein! hienon jännästi oot tämän saanut kytkettyä tuohon samanlaiseen systeemiin kuin kellopelisydämen, että tässäkin heillä on niitä sydämiä, joita varten pitää tappaa. Annan anteeksi tämän kerran, että Adele osa ei ollut Adelekeskeinen:D <3 Ihanaa, jos tämä onkin vasta aloituspuhe suuremmalle tarinalle. Sitä väkisinkin miettii, saako Adelekin tuollaisen sydämen joskus ja yrittääkö Marras pelastaa häntä tältä kaikelta. Odotan innolla tämän tarinan viimeistä osaa!

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 219
Olen samaa mieltä Lyran kanssa siitä, että tämän osan paljastus kytkeytyi hienosti Kellopelisydämen alkuasetelmaan! Tykkäsin siitä ratkaisuna tosi paljon, varsinkin kun en ennalta osannut odottaa näin suoraa yhteyttä. Mielenkiintoista oli myös saada kuulla, että Lazul mitä ilmeisimmin on ihan oikea henkilö ¬– jossakin vaiheessa tulin miettineeksi samaa kuin Adele, että ehkä hän on sittenkin jotakin aivan muuta. Maininta Hämähäkkileidistä oli myös sellainen, josta pidin. Ensinnäkin hän kuulostaa jännittävältä hahmolta ja toisaalta joku hänenkaltaisensa kertoo kovin paljon Lazulin luomasta valtakunnasta, sen loputtomasta julmuudesta. Olet luonut tästä todella hienon pidemmän esinäytöksen, nyt vielä viimeistä osaa odotellessa. Kiitos! <3

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie