Kirjoittaja Aihe: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)  (Luettu 5516 kertaa)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 784
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Title: Rikkinäinen puhelin
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Free! (High Speed!)
Characters: Nanase Haruka, Tachibana Makoto (+ taustalla muutama muu)
Genre: Arkinen drama, lievä hurt/comfort, friendship
Rating: S
Disclaimer: Hahmoista kiitos ja kunnia Ooji Koujille ja Kyoto Animationille, minä vain lainasin. En ole saanut kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Summary: Ihmiset ovat kuin puhelimia, ja Harun linja on rikki.

A/N: Osallistuu haasteeseen Sana/kuva/lause10 #2, lauseena Signaalissa on häiriö. Kyseinen lause inspasi mua valehtelematta heti, koska kuin automaattisesti ajattelin signaalin kielikuvana.

Oon jonkin verran törmännyt netissä faniteorioihin/pohdintaan, että Harussa on todella paljon autismikirjon piirteitä. Päätin hyödyntää niitä havaintoja tässä ficissä, lähinnä kommunikointiin liittyviä, vaikka niitä on paljon muitakin. Mä en tiedä, onko Haru tarkoitettu canonisesti autistiseksi, mutta ainakaan se ei oo suoraan ristiriidassa animen kanssa. Mutta tästä ficistä en nyt sit tiiä et meniks tää miten OOC:ksi :D Mut ehkä se johtuu siitä, kun tarkoituksella keskittyy vain yhteen seikkaan (ja onhan yläaste-Haru erilainen kuin lukio-Haru).

Yhdessä kohdassa mainitsen Makoton kahdeksikolta näyttävät kulmat. Se kuvaus tulee suoraan alkuperäisestä High Speed! -kirjasta, jossa Makotoa ja hänen kulmiaan kuvataan niin moneen kertaan. Viittaa kahdeksaa tarkoittavaan kanjiin 八, ei siis meidän käyttämään numeroon. Halusin ottaa sen mukaan, koska musta se oli jotenkin söpö vertaus :D



Rikkinäinen puhelin



Etkö sinä ymmärrä?

Sen kysymyksen Haruka oli kuullut monta kertaa, aina itselleen osoitettuna. Kysymys kaihersi hänen mieltään joka kerta. Mitä hän ei ymmärtänyt? Sitä, että ilkeitä sanoja ei ollut tarkoitettu pahalla vaan omalaatuisena hellyytenä, koska puhuja oli hymyillyt? Sitä, että iltapäivällä luokkaa siivotessa koulukaverin toteamus ”Roskat pitäisi viedä” tarkoittikin, että hänen oletettiin vievän roskat? Sitä, että ”Mitä sinä teet?” ei aina ollutkaan kysymys vaan moite? Ei, Haruka ei ymmärtänyt. Hän ei ymmärtänyt, miksi muut sanoivat asioita, joita eivät tarkoittaneet. Hän ei ymmärtänyt, miksi muut tuntuivat odottavan hänen osaavan lukea ajatuksia. Eikä hän totta vie ymmärtänyt, miksi muut katsoivat häntä aina niin kummallisesti mutta mitään ikinä sanoen.

Jokin hänessä oli aivan varmasti pielessä, sillä muita ei katsottu niin kuin häntä. Ihan kuin hän ei saanut yhteyttä muihin. Jos ihmiset olisivat puhelimia, hänen linjansa olisi selvästikin rikki, vaikkei hän itse osannutkaan suoraan verrata asiaa niin. Hän kyllä muisti äidin kerran sanoneen, että ihmisetkin saattoivat olla joskus rikki. Hän kai oli yksi niistä ihmisistä. Yksi rikkinäisistä.

Hän oli rikki.

Lounastunnilla Haruka huomasi taas kerran, että hänen ja muiden välisessä yhteydessä oli selvästikin häiriö. Hän ja muut eivät olleet samalla aaltopituudella. Haruka oli alun perin ajatellut etsivänsä käsiinsä Makoton, jotta he voisivat syödä lounaansa yhdessä pihalla raittiissa ilmassa ja auringonpaisteessa, mutta Asahi ja Kisumi olivat istuttaneet hänet pulpettiin ennen kuin hän hädin tuskin oli edes ehtinyt nousta tuoliltaan. Pakoon ei päässyt.

”Syödään yhdessä!” Kisumi intoili kääntäen itselleen tuolin saman pulpetin ääreen. Hän pamautti eväslaatikkonsa eteensä niin kovaa, että Haruka hätkähti.
”Minä aioin syödä Makoton kanssa...” Haruka yritti sanoa väliin, mutta muut eivät tuntuneet kuulevan. Hän luovutti.

Asahi raahasi Ikuyankin saman pöydän ääreen, ja tämän pienestä vastustelusta huolimatta pian he kaikki neljä söivät lounasta yhdessä. Harukaa hiljaisempi oli vain Ikuya, mutta Asahi ja Kisumi juttelivat innokkaasti ties mistä. Haruka ei oikeastaan kuunnellut. Hän ei välittänyt. Luokkahuoneessa oli muutenkin liian meluista. Hän halusi sulkea korvansa siltä kaikelta.

”Mitä teillä muuten on tänään ruokana?” Kisumi kysyi niin kovaan ääneen, että Haruka ei voinut olla kuulematta. Tämä siirsi katsettaan vuorotellen Ikuyan ja Harukan välillä. ”Minulla on riisinuudeleita ja grillattua tofua!”
”Makrilleja”, Haruka sanoi katse pulpetissa.
”Taasko? Miksi sinulla on aina makrilleja?” Asahi kysyi.
”Koska pyysin niitä äidiltäni”, Haruka vastasi välittömästi. Kohottaessaan katseensa ylöspäin hän huomasi, että Asahi tyrskähti ja katsoi häntä jotenkin kummallisesti. Se katse, jota hän ei ymmärtänyt. ”Sanoinko jotain outoa?”
”Häh?” Asahi hätkähti. ”Eiii, et sanonut. Minä vain… Äh, antaa olla.”
”Kyllähän sinä tiedät, että Haru pitää makrilleista”, Kisumi sanoi ja loi iloisen katseen Harukaan.
”No joo, mutta kai sitä voi joskus syödä muutakin.”
”On minulla riisiäkin”, Haruka sanoi ja näytti eväslaatikkoaan muille. ”Ja keitettyjä vihanneksia.”

Mutta jokin Asahin katseessa pysyi outona. Haruka ei yrityksistään huolimatta ymmärtänyt, mitä se oli, mutta hänelle tuli tunne, että ”se jokin” tarkoitti samaa kuin ”Etkö sinä ymmärrä?” ja ”En minä kyllä sitä tarkoittanut”. Hän vilkaisi hämillään Kisumia, joka ryysti leveästi hymyillen nuudeleitaan, ja Ikuyaa, joka söi curryaan vaitonaisena. Aivan kuin mitään tavallisesta poikkeavaa ei heidän mielestään olisi tapahtunut. Haruka painoi päänsä taas kumaraan ja jatkoi syömistä, mutta samalla hän ei voinut olla miettimättä, oliko tapahtunut jotain, minkä muut olivat tajunneet ja hän ei, vaikka olisi pitänytkin.


**


Normaalisti Haruka iloitsi uimakerhon harjoituksista, mutta tänään hän ei olisi jaksanut. Uimisesta itsestään ei ollut kyse – jos Harukan ei tehnyt mieli uida, oli tilanne äärimmäisen vakava – vaan muista ihmisistä. Haruka ei olisi jaksanut enää olla sosiaalinen, hän kaipasi omaa rauhaa. Uimakerhossa oli kuitenkin Makoto, jota Haruka ei ollut ehtinyt nähdä kuin hetken välitunnilla, kiitos Kisumin ja Asahin, jotka olivat vesittäneet hänen lounassuunnitelmansa. Makotoa Haruka jaksaisi. Makoto oli sen suhteen hyvin samanlainen kuin uiminen: jos Haruka oli siinä pisteessä, ettei jaksanut edes Makoton seuraa, tilanne oli todella vakava.

Koska uimakerhoon Harukan ajoi vain Makoto ja mahdollisuus uida, hän päätti myös keskittyä vain niihin. Kaikki muu meni aika lailla hänen tajuntansa ohi. Natsuya valittikin hänelle monta kertaa, ettei hän kuunnellut. Haruka ei ymmärtänyt, miksi hän oli selvästikin joutunut Natsuyan silmätikuksi. Lisäksi tämä tuntui arvostelevan ja jopa haukkuvan häntä jatkuvasti, mutta Makoto supisi hänelle joka kerta, että ne sanat olivat tarkoitettu vain kannustukseksi.

”Hän sanoi minua hirviöksi”, Haruka sanoi hiljaa.
”Vesihirviöksi”, Makoto täydensi. ”Hän tarkoitti sillä, että uit niin hyvin, että olet suorastaan uhka muille.”
”Uhka?”
”Niin, että muut häviävät sinulle, jos uidaan kilpaa.”

Onneksi oli Makoto, joka oli paikalla pitämässä huolen, ettei kenenkään tarvinnut kysyä häneltä ”Etkö sinä ymmärrä?”. Makoto tuntui olevan ainoa, joka ei olettanut hänen lukevan toisten ajatuksia. Makoto ei myöskään nauranut tai ärsyyntynyt, tai katsonut sillä lailla oudosti, jos hän ei ymmärtänyt. Päinvastoin, Makoto aina hymyili, pyysi anteeksi ja selitti asiansa uudestaan. Miksi muut eivät voineet olla niin kuin Makoto?

Haruka ei ymmärtänyt.


**


Matka koululta kotiin oli pitkä, sillä Harukan ja Makoton reitti ei kulkenut suoraan. Ensin he kiersivät rannalle ja kulkivat vedenrajaa pitkän pätkän, lokkien kiljuntaa kuunnellen ja horisonttiin tähyillen. He puhuivat vähän. Makoton mukaan yksi taivaalla kulkevista muutamista pilvenhattaroista näytti ihan krokotiililta, mutta Haruka ei huomannut yhtäläisyyksiä niiden välillä.

Rannalta he päätyivät kulkemaan talojen välisiä kapeita katuja, ja Makoto osti heille kioskilta mehujään. Sellaisen sinisen, jonka pystyi halutessaan jakamaan jonkun kanssa. Sellaisen, joita heillä oli aina tapana syödä. Haruka oli muutaman kerran maistanut muitakin pakastealtaan jäätelöitä, mutta huomasi loppujen lopuksi päätyvänsä aina samaan, tuttuun ja turvalliseen mehujäähän, jonka pystyi syömään puoliksi Makoton kanssa.

Kotiin asti Haruka pääsi vasta, kun he olivat ensin seuranneet leipomon takana asuvan kulkukissaperheen elämää, käyneet tapaamassa iäkästä rouvaa, joka myi vanhaa käytettyä tavaraa pienessä liikkeessään ja joka tarjosi heille aina toffeeta, ja katselleet tienreunan vesilätäköissä kylpeviä puluja.

”Haruka. Missä sinä oikein olet ollut?”
Äiti oli tullut poikaansa melkein vastaan kotiovelle. Hän ei hymyillyt.
”Koulussa”, Haruka vastasi. ”Ja sen jälkeen uimassa, rannalla ja Makoton kanssa kävelyllä.”
”Tiedätkö yhtään, mitä kello on?”
”Kohta kahdeksan.”
Haruka vilkaisi rannekelloaan uudestaan kuin vielä varmistaakseen ajan, vaikka olikin sen hetki sitten tarkistanut. Hän kyllä tiesi, paljonko kello oli.
”Ja?”

Haruka ei ymmärtänyt, mitä äiti tarkoitti. Kello oli viittä vaille kahdeksan, entä sitten? Mitä viittä vaille kahdeksan tapahtuisi? Vaiko kahdeksalta? Haruka ei tiennyt, eikä hän uskaltanut kysyä. Hän tarttui siihen ainoaan oljenkorteensa, jolla selviytyä tällaisista tilanteista.
”Anteeksi, äiti.”

Hän ei tiennyt, oliko hän tehnyt jotain väärää, mutta anteeksipyyntö tuntui aina pelastavan tilanteen kuin tilanteen. Harukasta tuntui, että hän pyyteli anteeksi jatkuvasti. Kukin tulkitsi hänen anteeksipyyntöään aina mielensä ja oman etunsa mukaan, vaikka Harukalle itselleen se tuli puhtaasti siitä, ettei hän ymmärtänyt.

Anteeksipyyntö toimi jälleen kerran. Äiti hymyili.
”Ei se mitään”, hän huokaisi. ”Olin vain huolissani, kun sinusta ei kuulunut mitään.”
”Anteeksi”, Haruka sanoi uudestaan.
”Saat anteeksi. Mutta seuraavan kerran, kun et tule koulusta tai uinnista suoraan kotiin, soitathan minulle.”

Haruka nyökkäsi. Senkö äiti olikin koko ajan halunnut kertoa? Miksei tämä vain ollut sanonut niin? Ihan turhaa silloin puhua jostain kellonajoista. Haruka ei ymmärtänyt äidin epäloogisuutta, mutta ainakin hän tiesi nyt, mistä oli kyse. Ei tarvitsisi arvuutella. Olo oli kevyempi.

”Onko sinulla nälkä?” äiti kysyi Harukalta, ja tämä nyökkäsi uudelleen. ”Laitan sinulle illallista. Kutsun, kun on valmista.”
”Menen tekemään läksyjä”, Haruka sanoi ja ryntäsi suoraan portaisiin.
Huoneeseen päästyään hän ei kuitenkaan alkanut tehdä läksyjään. Hän makoili sängyllään piirrellen etusormella peittoon kiemuroita, kunnes äiti huusi häntä syömään.


**


Seuraavana päivänä Haruka piti huolen, että varmasti saisi syödä lounaansa Makoton kanssa. Kello oli hädin tuskin ehtinyt soida oppitunnin päättymiseksi, kun hän oli jo hypännyt ylös tuolistaan ja kadonnut käytävään eväslaatikko sylissään.
”Ei näköjään sitten syödäkään hänen kanssaan”, Asahi totesi toljottaessaan siihen, missä Haruka oli vielä hetki sitten seissyt.
”Hän ei tykännyt siitä, kun arvostelit hänen lounastaan”, Kisumi sanoi viisaasti.
”En minä mitään arvostellut… Sitä paitsi ajattelit aivan varmasti samaa, minä vain sanoin sen ääneen!”

Lounastunnin sää ei ollut sinä päivänä yhtä kaunis ja aurinkoinen kuin edellisenä, mutta onneksi oli silti lämmintä ja kuivaa. Sadetta ei ollut luvassa. Muutama utelias auringonsäde loisti penkille, jolle Haruka ja Makoto olivat istuneet syömään. Harukalla oli taas, kuten oikeastaan aina, paistettua makrillia keitetyn riisin ja höyrytettyjen vihanneksien kera. Lisäksi Makoto oli antanut hänelle yhden kroketeistaan.

”Makoto.”
Ruskeahiuksinen poika kohotti kysyvästi katseensa Harukaan, jonka katse oli kuin porautunut eväslaatikkonsa riisiin.
”Mitä?”
”Olenko minä… jotenkin, jotenkin… rikki?”
Makoto ei ollut osannut odottaa sellaista kysymystä.
”Rikki? Mitä tarkoitat?”
”No, kun… minä en aina ymmärrä, mitä ihmiset sanovat. Vaikka minun kai pitäisi.”

Makoto oli hetken hiljaa, mutta syötyään suunsa tyhjäksi hän vastasi.
”Voisitko kertoa minulle esimerkin?”
”Voisin. No esimerkiksi eilenkin, kun senpai kutsui minua vesihirviöksi, niin minä en ymmärtänyt sitä, en ennen kuin sinä selitit. Ja sitä aiemmin, lounaalla, Asahi kysyi minulta enkö syö muuta kuin makrilleja, ja kun minä näytin hänelle muutkin evääni, hän vain katsoi minua oudosti muttei sanonut mitään. Minulle tuli tunne, että olin vastannut ihan väärään kysymykseen. Ja illalla, kun menin kotiin, äiti oli vihainen, enkä minä tiennyt, mitä viisi vaille kahdeksan tapahtuu.”

Jokaisen sanan kohdalla Haruka näytti painuvan henkisesti kasaan. Makoto näki sisäisen, syvän hämmennyksen ja siitä johtuvan tuskan ystävänsä kasvoilla, joita moni muu olisi mitä luultavimmin kuvaillut ilmeettömiksi tai vain lievästi huolestuneen näköisiksi. Makoto tiesi paremmin.

”Joten: onko minussa jokin pielessä, vai kuvittelenko vain kaiken?”
”Niin”, Makoto vastasi tyhjentävästi. Hän makusteli sanoja suussaan pitkään, sillä hän halusi olla varma, että Haruka ymmärtäisi ne heti ensimmäisellä kerralla. Nyt jos koskaan se tuntui tärkeältä.

”Minusta tuntuu, että ne ovat vain olleet väärinkäsityksiä”, hän sanoi viimein. ”Sellaista se on, kun ihmiset kommunikoivat keskenään. Joskus annetut viestit ovat vähän epäselviä.”
”Minä jos kuka taidan olla epäselvä.”
”Ei se sitä ole”, Makoto kielsi. ”Et sinä ole epäselvä, eikä sinussa ole mitään vikaa. Sinä vain...”
Hän oli hetken taas hiljaa, miettien sopivaa sanavalintaa, mutta se lyhyt hiljaisuus ahdisti Harukaa. Hän vain mitä?
”Sinä vain tarkastelet asioita vähän eri kantilta.”
”Miltä kantilta? Onko se huono juttu?”

Harukan sinisissä silmissä kuulsi syvä huoli. Makoto ihan säikähti sen nähdessään mutta rauhoitti itsensä nopeasti, hymyili lempeästi ja laski kätensä Harukan olalle.
”Minä yritän selittää, mitä tarkoitan”, hän sanoi sitten. ”Sano, jos et ymmärrä jotain.”
Haruka nyökkäsi. Hän keskitti kaiken huomionsa Makotoon ja laski eväsrasiansa viereensä penkille.

”Olet varmaan kuullut, kun sanotaan, että viestintää on sanallista ja sanatonta.”
Makoto käytti käsiään apuna havainnollistamaan.
”Sanallista on, no puhuminen, ja kaikki kirjoitetut viestit ja muut. Sanatonta viestintää ovat ilmeet, eleet ja äänensävyt. Se kaikki, mikä ei ole sanoja, mutta joka kuitenkin vaikuttaa sanottuun asiaan ja sen merkitykseen. Yleensä sanallisella ja sanattomalla on yhteinen viesti, esimerkiksi kun puhuu asiasta, joka tekee iloiseksi, yleensä hymyilee ja muutenkin näyttää ja kuulostaa iloiselta. Mutta joskus niiden välillä on ristiriita. Voi esimerkiksi vihaisena sanoa, ettei ole vihainen ja kaikki on hyvin, mutta yleensä ilme ja äänensävy paljastaa, että se ei ole totta. Ja joskus ihmiset muutenkin sanovat asioita, joita he eivät tarkoita.”

Makoto piti tauon. Hän odotti Harukalta edes jotain reaktiota pitkähköön selitykseensä. Minkäänlaista vastausta ei kuitenkaan kuulunut, ja Makotoa alkoi epäilyttää, ettei Haruka kuitenkaan ollut ymmärtänyt hänen selitystään, vaikka olikin nyökkäyksellään luvannut siinä tapauksessa sanoa jotain. Hän toivoi, että oli itse osannut olla tarpeeksi selvä.

”Haru. Ymmärsitkö?”
Haruka nyökkäsi.
”Ymmärsin. Paitsi sitä, miksi kukaan sanoisi jotain, mitä ei tarkoita.”
”Niin. Ja se sinun ongelmasi oikeastaan taitaa ollakin. Tai siis, ei se ongelma ole”, Makoto kiiruhti lisäämään, kun huomasi Harukan jähmettyvän hivenen. ”Sinä vain keskityt muiden sanalliseen viestintään.”
”Ja sekö ei ole ongelma?”
”Ei”, Makoto vakuutti. ”Se on vain loogista. Sanoja on helpompi ymmärtää kuin eleitä ja ilmeitä. Sinä toimit aivan loogisesti, kun keskityt sanoihin, vaikka silloin piiloviestit jäisivätkin huomaamatta.”
”Niin, en minä huomaa mitään piiloviestejä. Jos muut eivät sano asioita, joita tarkoittavat, minä en ymmärrä.”

Makoto hymyili jälleen. Haruka oli oppinut pienestä pitäen, että hymy oli hyvä asia, mutta Makoton hymyillessä hänestä aina myös tuntui siltä. Kun Makoto hymyili, kaikki oli hyvin, tai jos ei ollut, niin pian olisi. Kun Makoto hymyili, asiat järjestyivät.

”Silloin”, Makoto sanoi ja tarttui Harukaa kädestä, ”silloin sinä kysyt. Kun kysyt, muiden on pakko sanoa, mitä he oikeasti tarkoittavat. Pakota piiloviestit esiin. Sinulla on oikeus ymmärtää. Muut eivät saa suuttua, jos itse sanovat asiat epäselvästi. Eihän sellaista voi kukaan ymmärtää.”

Makoton sanat saivat Harukankin hymyilemään. Raskas, kuristava tunne hänen sisällään viimein hellitti otettaan, ja olo keventyi huomattavasti. Hänessä ei ollut mitään vikaa. Hän ei ollut epäselvä. Hän oli looginen. Hänellä oli oikeus ymmärtää. Muut eivät saaneet suuttua. Hän ei ollut rikki.

Hän ei ollut rikki.

”Makoto, kiitos”, Haruka sanoi ja poimi eväslaatikon takaisin syliinsä.
Makoto nyökkäsi hymyillen.
”Ole hyvä, Haru-chan.”
”Pelkkä Haru.”
”Anteeksi”, Makoto naurahti. ”Ole hyvä, Haru.”

Enempää ei tarvittu. He jatkoivat eväslaatikoidensa tyhjäksi syömistä. Haruka katseli arvioiden krokettia, jonka oli saanut Makotolta. Sitten hän siirsi katseensa grillattuun makrilliinsa. Hän empi hetken ja lopulta irrotti siitä palan puikoillaan. Mitään sanomatta hän ojentautui pudottamaan kalanpalan Makoton riisien päälle.

”Oh?” Makoto katsoi ihmeissään ensin makrillia, sitten Harukaa. Lopulta hän hymyili. ”Kiitos.”
Haruka nyökkäsi jäykähkösti ja suoristi asentoaan. Hän täytti suunsa riisillä.

”Haru muuten”, Makoto sanoi yhtäkkiä.
”Hmm?”
”Muistathan, että olen aina vierelläsi.”
”Ei se ole mahdollista”, Haru totesi syötyään suunsa tyhjäksi. ”Kun lounastunti loppuu, meidän pitää mennä eri luokkiin. Emmekä voi kotonakaan olla vierekkäin. Asumme eri taloissa.”
”Ah...”

Makoto tuijotti Harukaa suu auki, kulmakarvat muistuttaen kahdeksikkoa enemmän kuin koskaan aiemmin.
”Anteeksi, Haru”, hän sanoi saatuaan suunsa taas hallintaansa. ”Tarkoitin, että...”
”Minä ymmärrän, mitä sinä tarkoitit”, Haruka keskeytti.

Ensin Makoto näki hymyn vain hänen silmissään. Lopulta se levisi suupieliin asti, jotka nykivät ylöspäin.

”Minä ymmärrän.”

Hän ei ollut rikki.
« Viimeksi muokattu: 03.09.2020 21:38:57 kirjoittanut Larjus »

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 814
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, oneshot)
« Vastaus #1 : 12.10.2019 21:28:36 »
Heipskukkuu. Valitsin tämän kommenttikampanjasta, kun tarjolla oli jokin teksti sana/kuva/lause-haasteesta ja kiinnitin huomiota otsikkoon, jonka perusteella päätin lukea tämän. Seuraavaksi myönnän että fandom ei ole minulle tuttu, mutta en antanut sen häiritä. Tämä oli sillä tavalla kirjoitettu, että tässä mainittuihin hahmoihin pääsi tutustumaan ja heidän tavanomaiseen päivänkulkuunsa koulussa, lounastunneilla ja vähän vapaa-ajallakin.

Pohdit itsekin tuossa alussa onkohan tämä Harun hahmo tarkoitettu lievästi autistiseksi ja että tällainen teoria on faneilta tullut vastaan. Tämä oli hyvä alustus tähän myös fandomia tuntemattomalle. Se helpotti lukemista. Kivasti olit kyllä saanut kuvattua noita tilanteista joihin Haru joutuu aivan yhtenään. Ihan tavallisia arkisia tilanteita ja keskustelua ja kuinka voikaan tuntua siltä, että muut puhuvat asian vierestä. Miksi he eivät sanokaan ihan suoraan? Ihanaa että hänellä on Makoto ystävänä, joka ymmärtää häntä ja osasi avata asian ystävälleen niin, että asiat aukenivat.

Tämä herätti myös paljon ajatuksia siitä, millä tavalla me ihmiset tosiaan kommunikoimme. Annamme hyvin usein vihjeitä, koska valtaosa käsittää nämä vihjeet ja ymmärtää mistä on kyse. "Kello on jo viisi" joku toteaa murahtaen. Entä sitten, niin on? Mutta mitä ihmettä sen taakse kätkeytyy. Haastelauseesi "signaalissa on häiriö" on kyllä loistavasti hoksattu tällaiselle aiheelle. Myönnän että olisin itse varmaan ensimmäisenä tullut ajatelleeksi jotain avaruuden signaaleja tai jotain muuta sellaista. Hienoa, että löysit lauseelle omasta kokemuspiiristästi tällaisen aiheen, josta kirjoitit vieläpä näin pohtivaan sävyyn. Oli hienoa huomata, että Haru itsekin koki sellaista hoksaamista, että ei hän suinkaan ole rikki vaan ajattelee asiat eri tavalla, eri suunnasta ja eri näkökulmasta kuin useat muut.

Kiitos tästä tarinasta ja mukavaa syksyn jatkoa  :)

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 784
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, oneshot)
« Vastaus #2 : 12.10.2019 22:23:44 »
Oho. Rehellisesti sanottuna yllätyin, että tähän on tullut kommentti :D Mutta se oli oikein positiivinen yllätys.

Itse en oikeastaan koskaan ficcaillessa mieti, miten helposti mukaan pääsisi hahmoja yhtään tuntematta, mutta aina kiva kuulla ettei se ollut ongelma tai este lukemiselle. Ja kiva että A/N:n alkuliibasta oli lisäapua lukukokemukselle! Tykkään vain hölöttää.

Kiva myös, että tämä herätti ajatuksia muillekin kuin itselleni! Kommunikointi on tosiaan jännää, ja siksi siihen oli kiva syventyäkin. Pohdiskelevia tekstejä, ja kerronnallisia tekstejä, joihin on upotettu pohdintaa, on kiva kirjoittaa. (Jee kaikki on musta näköjään just nyt kivaa.) Halusin ilman muuta, että myös Haru saa vastauksia ja lohtua huoliinsa (koska sisimmissäni en halua että hahmot kärsii, ja jos kärsivät, niin on aina joku joka auttaa pääsemään siitä tuskasta yli) ja ymmärtää itsekin asioiden monimutkaisuuden. Ja mikäs olisikaan parempi tapa kuin pistää Makoto selittämään jutut auki. Oikeesti, niiden kahden suhde on jotain niin maagista. Olispa mullakin oma Makoto ^^

Kiitos paljon kommentistasi! Ihana aina lukea muidenkin havaintoja kirjoittamistaan jutuista. Lauantai-illan piristys.

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

zilah

  • Sydänten kapteeni
  • ***
  • Viestejä: 754
  • "Olet tullut laivaan, luumuseni?"
    • Zilahin Kirjasto
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)
« Vastaus #3 : 13.02.2020 17:34:28 »
Kommenttikampanjasta hyvää iltapäivää.  :)

Ensiksi on myönnettävä, että fandom ei sano minulle yhtään mitään ja Idän temppeli kokonaisuudessaan on minulle vieras paikka. Syy, miksi valitsin tämän tekstin, on se, että jollakin tapaa tarinan aihe ja toteutus ovat helposti lähestyttäviä vieraallekin.


Haruka tuo minulle vahvasti mieleen yhden ystäväni, joka on asperger. Sehän on autismikirjoon kuuluva kehityshäiriö. Otti todellakin aikansa oppia kommunikoimaan hänen kanssaan, mutta se todellakin maksoi vaivan, koska kyseessä on ihana ja älykäs ihminen. Mutta aivan kuten Haru, hänkään ei ymmärrä sanatonta viestintää. Sanojen merkitys siis korostuu sitäkin enemmän. Ja jollakin tapaa vain sanojen kautta tapahtuva kommunikointi on rehellisempää.

Vaikka itse ymmärränkin sanattomia viestejä, en välttämättä pidä siitä, että niitä liian usein käytetään toisen satuttamiseen. En oikein tiedä, mikä tässä oli noiden Asahin ja Kisumin agenda, mutta en erityisemmin pitänyt heistä tässä. Suretti, kun Haruko jo alkoi ajatella että hän on jotenkin rikki, kun ei ymmärrä. Makoto sen sijaan oli aivan ihana. Osaa havainnollistaa asioita niin, että Haru ne ymmärtää ja on lisäksi hyväksyvä ja lämmin.

Kaiken kaikkiaan, pidin aivan hirveästi!


zilah

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 784
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)
« Vastaus #4 : 13.02.2020 18:38:51 »
Kiva että uskalsit tarttua ficiin, vaikkei fandom tuttu olekaan ja Idän temppeli muutenkin vieras :D

Ihmisten välinen kommunikointi on välillä kyllä helkutin vaikeaa! Vaikka itsekin pääsääntöisesti ymmärrän sanattomia viestejä, välillä niidenkin tulkitseminen on yllättävän hankalaa (harrastan sitäkin, että tulee yliajateltua/-tulkittua kaikkea). Ja joskus ihan vain sanoilla kommunikointi on vaikeaa. Tätä kirjoittaessa tuli samaistuttua Haruun yllättävän paljonkin, koska ymmärtäminen on välillä oikea mahdoton tehtävä. Ja vastaavasti ymmärretyksi tuleminen tuntuu olevan vieläkin vaikeampaa!

Sanattomilla viesteillä satuttaminen on kyllä ihan hirveää :/ Asahi ja Kisumi eivät tarkoittaneet sanoillaan/teoillaan mitään ilkeää, yritin vain kirjoittaa auki sitä, miten erilaisia he ovat Haruun verrattuna. Se on ihan kyllä canonia, että Haru ei oikeastaan pidä Kisumista, mutta siihen pääsyy tuntuu olevan se, että yläasteaikoina Harusta tuntui, että Kisumi "varastaa" Makoton häneltä. Ja ovat he luonteiltaan ja yleiseltä olemukseltaan tosi erilaisia. Kisumi kyllä on ystävällinen kaikille, mutta todella sosiaalinen ja välillä vähän tyrkyttää itseään :D Asahi taas on myös sosiaalinen ja äänekäs, ja välillä vähän tahditon, mutta ei missän nimessä pahantahtoinen! Asahin (ja itse asiassa Ikuyankin) kanssa Haru on samassa uimatiimissäkin ja he tulevat pääsääntöisesti ihan hyvin toimeen. Kyllä heitä voi ainakin kavereina pitää. Kisumi luultavasti pitää Harua ystävänään, mutta Haru ei todellakaan ole Kisumin ystävä :D
Ja sekä Asahi että Kisumi kyllä "tasoittuvat" kasvaessaan, koska tietenkin jokainen aikuistuu yläasteajoista (vaikka Haru suhtautuukin Kisumiin aina suhteellisen kielteisesti, jopa aikuisuuden kynnyksellä).

Makoto on ihana! Hänen ja Harun ystävyys on sarjassakin niin kaunista (ovat olleet ystäviä pikkuskideistä lähtien). Halusinkin kirjoittaa ficin, jossa Harun ja Makoton kauniin ystävyyden merkitys korostuu.

Kiitos! Ihana kuulla, että pidit ^^


セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Pura

  • demjin
  • ***
  • Viestejä: 1 183
  • brick by brick
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)
« Vastaus #5 : 02.08.2020 15:01:47 »
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! <3

Olipa ihanaa palata tämän tekstin mukana Free!:n maailmaan, en olekaan hetkeen tullut käyneeksi siellä. Rakastin animea silloin kun se tuli, ja muutenkin pyörin fandomissa etenkin Haru-keskeisten juttujen ympärillä, joten tämä oli ihanan nostalgista luettavaa. <3 Olet osannut luoda tähän aivan ihanan tunnelman, sellaisen joka sarjassa itsessäänkin on hiljaisempina ja melankolisimpina hetkinä, ja paljon helliä tunteita tuotti myös Harun ja Makoton ystävyys, joka on kirjoittamanasi vähintään yhtä ihanaa kuin sarjassa.

Käsittelet Harun luonnetta tosi taitavasti. Oikeastaan pidän sarjassakin siitä, että Harun voi tulkita asettuvan jonnekin autismin kirjolle, mutta siitä ei tehdä sinällään mitään isoa juttua, hän vain on sellainen kuin on, ja hänestä pidetään juuri omana itsenään. <3 Kaiken sen pohjalla on varmastikin suurelta osin juuri Makoto, joka ymmärtää Harua tosi hyvin ja auttaa häntäkin ymmärtämään muita ihmisiä. Sanattoman viestinnän tulkitseminen on minulle itsellenikin välillä vaikeaa, joten pystyin samaistumaan vahvasti tähän tekstiin, ja mielestäni kirjoitit siitä todella uskottavasti ja kauniisti. Haru on aivan ihana hahmo ja lukijasta tuntuu pahalta hänen puolestaan kun hän tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja rikkinäiseksi, mutta onneksi on Makoto joka rauhoittelee ja auttaa.

Tuntui vähän pahalta, kun Asahi ja Kisumi eivät edes yrittäneet saada Harua tuntemaan oloaan kanssaan luotevaksi ja ymmärretyksi niin kuin Makoto tekee, mutta toisaalta se on myös realistista, kaikki eivät aina tajua tai osaa olla huomaavaisia, etenkään nuoret pojat :') Pidin silti siitä miten omilta itseiltään hekin tuntuivat, ja miten ainakin lukija huomasi heistä, etteivät he oikeasti tarkoittaneet mitään pahaa.

Lainaus
”Muistathan, että olen aina vierelläsi.”
”Ei se ole mahdollista”, Haru totesi syötyään suunsa tyhjäksi. ”Kun lounastunti loppuu, meidän pitää mennä eri luokkiin. Emmekä voi kotonakaan olla vierekkäin. Asumme eri taloissa.”
”Ah...”

Makoto tuijotti Harukaa suu auki, kulmakarvat muistuttaen kahdeksikkoa enemmän kuin koskaan aiemmin.
”Anteeksi, Haru”, hän sanoi saatuaan suunsa taas hallintaansa. ”Tarkoitin, että...”
”Minä ymmärrän, mitä sinä tarkoitit”, Haruka keskeytti.

Ensin Makoto näki hymyn vain hänen silmissään. Lopulta se levisi suupieliin asti, jotka nykivät ylöspäin.
Vähän pitkä lainaus, mutta tämä kohta oli mielestäni aivan ihana <3<3<3 Makoto on niin söpö ja Haru on ihana osatessaan välillä jopa vitsailla tästä asiasta ja tehdä pientä pilaa heidän kummankin kustannuksella.

Tämä teksti oli jotenkin kokonaisuudessaan todella ymmärtävä ja en tiedä, rauhoittava ja hellä? :'D On aina mukavaa lukea, kun jotakuta hahmoa lohdutetaan ja hänelle tulee parempi mieli ja hän ehkä oppii jotakin uutta itsestään tai ymmärtää, että ei tosiaan ole rikki ja kaikki on ihan hyvin. Kiitos, että kirjoitit tämän, minulle jäi tästä tosi hyvä mieli. <3
look at the birds. even flying
is born
out of nothing
                            -- li-young lee

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 784
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)
« Vastaus #6 : 03.08.2020 22:32:31 »
Pura, ääää kiitos kauniista kommentistasi 😭😭 ♥ Free! on ollut mulle rakas sarja sinällään alusta alkaen (tosin kunnolla sukelsin mukaan Eternal Summerin myötä, osin koska kaikki se hahmokehitys ja Momo ja Sousuke ♥), mutta aina välillä tulee tehtyä semmoista "aktiivisempaa" paluuta. (Mulla on tästäkin sarjasta niin monenmoista ficiä kesken, pitäis ehkä yrittää edistyä niidenkin kanssa...)

Lainaus
Harun ja Makoton ystävyys, joka on kirjoittamanasi vähintään yhtä ihanaa kuin sarjassa.
Okei tää on niin kaunis kehu että on niin lähellä, että tihrustan onnenkyyneleitä täällä 😭 Rakastan sitä, miten ystävyyssuhteita käsitellään Free!ssä, ja se Harun ja Makoton ystävyys on kyllä jotain erityisen kaunista, joten on ihana kuulla että oon onnistunut paitsi tunnelman luomisessa myös Makoton ja Harun ystävyyden kirjoittamisessa!

Haru on luonteeltaan todella omalaatuinen ja mielenkiintoinen hahmo, ja myönnän että mulla oli monessa kohdessa pitkää mietintää sen suhteen, mitä oikein panen hänet tekemään, sanomaan ja ajattelemaan. Parhaani mukaan muistelin, miten hän toimii sarjassa (etenkin High Speed! -leffassa, koska tämä sijoittuu niihin aikoihin). Mahtava kuulla että onnistuin! Se oli haaste mutta hauska sellainen :)

Eihän Kisumi ja Asahi tosiaan tarkoita mitään pahaa, he eivät vain (vielä) täysin ymmärrä millainen Haru on, varsinkin kun ovat itse niin erilaisia. (Eikä se, että Haru ei pidä Kisumista, helpota tilannetta.) Ei se Harun äitikään oikein ymmärrä, ei ainakaan sitä miten Haru asiat ymmärtää. En tiedä, millainen Harun äiti on canonissa (animessa hän näkyy vain vilauksena, ja kirjojen ei niin syvällisestä lukemisesta on aikaa enkä muista edes kunnolla, oliko hän siellä XD), joten tein valintani puhtaasti juonen kannalta.

Lainaus
Kiitos, että kirjoitit tämän, minulle jäi tästä tosi hyvä mieli. <3
Ääää, kiitos 😭😭 Halusinkin, että tästä jäisi loppujen lopuksi hyvä mieli (ja lohdullinen olo) ihan niin kuin Harullekin, kun on ensin ahdistanut se, että yhteydet itsensä ja muiden välillä pätkii ja ei toimi moitteetta. Hurt/comfort on kyl (minun mielestä) parhaimmillaan todella hellä, pehmeä ja kaunis genre. Ja nää hahmot on mulle niin rakkaita et ne ansaitsee mun mielessä viime kädessä pelkkää hyvää ♥

Kiitän vielä kerran kommentistasi, koska se oli niin ihana. Iso kiitos ♥♥

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 371
  • Lunnikuningatar
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)
« Vastaus #7 : 28.10.2020 19:56:49 »
Heihoi, tulin lukemaan vielä tämänkin. ♥

Ja täytyy sanoa, että surullisen Hiyori-ficin jälkeen se oli oikea ratkaisu, koska tuli parempi mieli, nyyh. (Vaikka siis se surullisuus edellisen tekstisi jälkeen oli hyvää surullisuutta myös, mutta tiedäks, kummiskin! :D )

Tykästyin kovasti Haruun tämän tekstin pohjalta! Minusta olit tavoittanut tähän hienosti jotakin autismikirjosta - minulla on paljon sille spektrille sijoittuvia ystäviä - ja siksikin oli ihanaa lukea tätä! Tällaisista hahmoista ja vuorovaikutuksen haasteista kirjoitetaan minusta edelleen liian harvoin ja sinun rehellinen, arkea hyvin kuvaava ja lempeän hauska tyylisi sopii siihen erinomaisesti. ♥ Moneen kertaan ihan hihkaisin ihastuneena!

Ficin nimi on myös minusta nokkela ja nuo Harun ajatukset rikkinäisyyteen liittyen, nyyh!  :'( Ylipäätään tuo kommunikaation käsittely on tässä vaan tosi onnistunutta ja myös tuo ystävyyden kuvaus, se oli kyllä balsamia sydämelle Hiyorin jälkeen.

Hauska pieni yksityiskohta myös nuo kulmat, minusta on aina yhtä jees oppia ficeistäsi tällaisia pieniä nippelijuttuja. ♥

Kiitos tästäkin, oli taas ilo! ♥


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 784
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)
« Vastaus #8 : 30.10.2020 14:51:29 »
Kaarne: Päätit kyllä lukea nämä ficit just oikeassa järjestyksessä ;D Hyvä että tuli parempi mieli (ja jee, hienoa kuulla että se surullisuus on hyvää surullisuutta ♥ tiedän mitä meinaat ^^).

Lainaus
Minusta olit tavoittanut tähän hienosti jotakin autismikirjosta - minulla on paljon sille spektrille sijoittuvia ystäviä - ja siksikin oli ihanaa lukea tätä! Tällaisista hahmoista ja vuorovaikutuksen haasteista kirjoitetaan minusta edelleen liian harvoin ja sinun rehellinen, arkea hyvin kuvaava ja lempeän hauska tyylisi sopii siihen erinomaisesti. ♥ Moneen kertaan ihan hihkaisin ihastuneena!
Oih, oon niin otettu sanoistasi! Mä monessa kohdassa mietinkin tarkkaan, mitä laitan Harun sanomaan, ajattelemaan ja tekemään. Keskityin kuitenkin ensisijaisesti siihen, miten hän on sarjassa toiminut (varsinkin tuossa High Speed!issä, jonka tienoille tämä tarina sijoittuu), ja vähemmän siihen, mitä netin tietolähteet sanovat autismikirjoon kuuluvien piirteistä yms.. Hyödynsin kyllä niitä muidenkin listaamia havaintoja Harusta, lähinnä kun siinä oli aika lailla valmiina yhtenä pötkönä niitä eri piirteitä/ominaisuuksia, eikä tarvitse muistella erikseen jokaista jaksoa ja kohtausta. Tästä tarinasta tuli tosiaan kommunikointipainotteinen, vaikka mainittuna on myös esim. Harun tapa syödä lounaalla aina samaa ruokaa (välillä tuntuu, ettei se jäbä juuri muuta syökään kuin makrilleja). Vois ehkä joskus kirjoittaa kaikesta muustakin 🤔 Haru on kiehtova hahmo, kiva kuulla, että tykästyit häneen tämän tulkintani perusteella!

Lainaus
Ficin nimi on myös minusta nokkela ja nuo Harun ajatukset rikkinäisyyteen liittyen, nyyh!  :'( Ylipäätään tuo kommunikaation käsittely on tässä vaan tosi onnistunutta ja myös tuo ystävyyden kuvaus, se oli kyllä balsamia sydämelle Hiyorin jälkeen.
Pakko myöntää, että oon itsekin tyytyväinen tämän ficin nimeen. Yleensä ficien nimeäminen on hankalaa, mutta tuo tuli mieleen oikeastaan heti ideani myötä. Oli kyllä hyvä inspiraatiolause mulla tämän kanssa! Se johdatti mut paitsi Harun kommunikointihaasteisiin myös puhelinvertauksiin ^^
Harun ja Makoton ystävyys (ja muutenkin kaikki ystävyyskuvaukset) on Free!ssä ihan parasta, sitä on ilo kirjoittaa, ja hyvä että se toimi balsamina sydämelle Hiyori-tarinan jälkeen ♥ Mun pitäis kyllä ehdottomasti kirjoittaa lisää ystävyys-ficejä Free!stä, se sarja antaa niille ihan mielettömät puitteet. Vaikka tykkään huimasti just esim. MakoHarusta myös parituksena, se on ihan puhtaassa canonmuodossaan (pitkäaikaisena, suorastaan symbioottisena ystävyytenä) jotain niin kaunista ja hyvää.

Hauska myös kuulla, että nippelijuttujen oppiminen ficeistäni on mieleen ^^ Niitä on ihan hauska lisäillä välillä mukaan tekstejä elävöittämään.

Kiitos tästäkin kommentistasi, kyllä ilahdutti ♥

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

havalon

  • ***
  • Viestejä: 19
  • rotta mikä rotta
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)
« Vastaus #9 : 17.02.2022 19:44:43 »
Oon nyt kauheen innostunut urheiluanimeista ja niistä kertovista ficeistä täällä, ja jo tää otsikko kiinnitti mun huomion.

Teksti on todella hyvä kaikin puolin! Itse autistisena ihmisenä pyrin suhtautumaan näihin headcanoneihin siitä näkökulmasta, että ne eivät aina välttämättä mukaile odotuksiani tai omia kokemuksiani (etenkin jos kyseessä on allistisen/neurotyypillisen henkilön headcanon), mutta pakko sanoa että samaistun tähän tekstiin ihan täysin.

Pystyt kertomaan todella tarkasti ja selkeästi, millaista on kommunikointi eri ihmisten kanssa autistisen ihmisen kantilta ja arvostan sitä kovasti, koska autismista on yleensä vaikea kirjottaa sellaista tekstiä joka olisi oikeasti todenmukainen tai kuvailisi, miten me ollaan tosielämässä.

Myös Makoton selitys sanallisesta ja sanattomasta kommunikaatiosta avarsi mun silmiä paljon, olen itse nimittäin painiskellut samanlaisten ongelmien kanssa kuin tämän tekstin Haru! Puit hyvin sanoiksi sen, mistä mun aivot eivät ole osanneet ottaa koppia aikaisemmin, ja siksi tätä oli tosi miellyttävää ja jopa inspiroivaa lukea.

Kiitos paljon tästä, vaikka muutaman vuoden vanha kirjoitus onkin! <3

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 784
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)
« Vastaus #10 : 27.02.2022 11:10:27 »
havalon: Oon tosi otettu sun kommentista! Ihana kuulla, että olet samaistunut tekstiin ja että mun kuvaus Harusta ja hänen autistisista piirteistä toimii. Myönnän, ettei se ollut mikään kaikkein helpoin aihe kirjoittaa, kun halusi olla tarkka, miten asioita käsittelee, joten hienoa kuulla että olen onnistunut. Lähtökohtanani oli ensisijaisesti se, millainen Haru itse on sarjassa sekä myös omat kohtaamiseni autistismin kirjoon kuuluvien ihmisten kanssa (ja pikkuisen myös omat sisäiset kokemukseni, koska on se ihmisten ymmärtäminen joskus tos hankalaa mullekin), ja se selkeesti oli se paras lähestymistapa.

Lainaus
Myös Makoton selitys sanallisesta ja sanattomasta kommunikaatiosta avarsi mun silmiä paljon, olen itse nimittäin painiskellut samanlaisten ongelmien kanssa kuin tämän tekstin Haru!
Oih, ihanaa kuulla että tämä fici on avartanut silmiä ja saanut oivaltamaankin jotain ♥ Musta on aina hienoa, kun itsekin ficien kautta voi oppia uusia asioita ja ymmärtää jotain ulottuvuuksia itsestään, toisista tai maailmasta ylipäätään. Vaikka toki ficit on mulle ensisijaisesti viihdettä ja itseni piristämistä (mikä on tärkeä tehtävä sekin).

Iso kiitos sulle kommentista, ihanaa kun päätit sen jättää! ^^ Ei mitään väliä, vaikka tää muutaman vuoden vanha fici onkin, ihan yhtä rakas se on mulle kuin kaikki uudemmatkin :3 (ja sama koskee tätäkin vanhempia tekstejäni.)

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Lusikkasirri

  • Pölypallero
  • ***
  • Viestejä: 214
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)
« Vastaus #11 : 18.10.2023 21:20:15 »
Kommenttikampanjasta iltaa!
Ihana hurt/comfort-konsepti tässä <3 Haru, joka stressaa sitä, kun ei ymmärrä ja Makoto lohduttaa ja auttaa. En ihan hirveän tarkasti enää muista miten Free!:n tarina oikein meni, mutta hauskaa oli silloin kun sen ekan kauden joskus 2017 katoin. Free! assosioituu mun päässä aina mun isovanhempien kirjastohuoneeseen ja sen huoneen levitettävään sänkyyn ja siihen, kun mä silloin kesällä 2017 sitä siellä kännykän pikkuruudulta katsoin. Tämä palautti mut taas siihen paikkaan, kiitos siitä.

Oon kyllä aina ollu Team Makoharu ja luin tämänkin erittäin vahvasti Makoharu-lasit päässä. Tuli myös sellainen olo, että olisi hauska taas lukea lisää Makoharua. Kiitos vielä tästä tarinasta! Sen tunnelma oli lopulta ihanan lohdullinen.
Ja niin / taas löydän kotiin tien / ja joukon ystävien / ja syliin kaikkein rakkaimman, ja syliin rakkaimman.
Ei Volga, Niili milloinkaan / niin pysty kohtaamaan / kuin virrat ihmissydänten, virrat sydänten.
Vuokko Hovatta - Virta

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 784
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Free!: Rikkinäinen puhelin (S, Haru & Makoto, oneshot)
« Vastaus #12 : 07.01.2024 13:46:42 »
Mukava kuulla, että tykkäsit tämän konseptista ja muusta, Lusikkasirri! Lohdullisuus ja lempeys olivat tavoitteina Harun alun stressailujen ja pienen ahdistuksenkin jälkeen. Oli myös kiva lukea omia Free!-muistelojasi. Siitä on niin kauan, kun itse katsoin Free!n ekan kerran (silloin milloin se eka kausi nyt tulikaan, 2013?), etten muista yhtään, missä olin silloin. Varmaan omassa huoneessani :D

Minäkin olen vahvasti team MakoHaru! Oon tosi monien fandomien suhteen muutenkin hyvin monoshipperi, ja Free!n kohdalla se näkyy hyvin vahvasti. Makotoa ja Harua ei voi erottaa toisistaan ♥ Tätä olikin ehdottoman sallittua lukea MakoHaru-lasit päässä, vaikka ystävyystasolla pysyttiinkin. Tiedä sitten mitä tulevaisuudessa...

Kommenttisi luettua alkoi tehdä mieli kirjoittaa lisää näistä kahdesta (ja Free!stä muutenkin)! Oon siitä loppujen lopuksi kirjoittanut aika vähän, vaikka on mulle tosi tärkeä ja rakas sarja. MakoHaru-ficejä löytyy pari tämän lisäksi, mutta kyllähän sitä aina olis suotavaa olla enemmänkin :D (Ja jostain syystä en ole kirjoittanut valmiiksi yhtäkään Reigisa-ficiä, vaikka sekin paritus on niin ihana! Kyllä nyt vaa täytyis vähän ryhdistäytyä asian suhteen XD)

Kiitoksia kommentista! ♥

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を