Kirjoittaja Aihe: Kytketty | S | scifi | one-shot  (Luettu 666 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 861
Kytketty | S | scifi | one-shot
« : 15.09.2019 17:17:59 »
Nimi: Kytketty
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: scifi
Haasteet: Scifi-haaste ja Sana/kuva/lause10 #2 (ole minulle ihminen)

A/N: Ei mikään omaperäisin idea, mutta ei tämä ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Kerro toki, mitä ajatuksia tämä herättää! :>



KYTKETTY

Tämä lämmin, kesäinen hetki oli minun turvapaikkani. Se oli yksi eläväisimmistä muistoistani. Siksi minulla oli tapana palata siihen, jotta en unohtaisi itseäni, todellisuutta ja aikaa ennen Kytkeytymistä. Se piti minut kiinni elämässä silloinkin, kun tuntui, ettei minulla ollut enää mitään, minkä vuoksi elää.

Makasin viltillä silmät kiinni ja nautin auringon lämpimästä hivelystä ihollani. Hengitin syvään vastaleikatun ruohon kosteaa, vehreää tuoksua ja nautin maan todellisesta läsnäolosta allani. Paljaille säärilleni alkoi putoilla viileitä pisaroita, ensin vain muutamia. En viitsinyt nousta. Minun oli niin mukava olla tässä. Kun sade yltyi, muutin mieleni. Nousin tokkuraisena ja keräsin tavarani. Valtavalla voimalla satava kuuro kasteli minut sekunneissa litimäräksi, mutta minua ei haitannut. Märkä luonto tuoksui niin voimakkaasti elämältä, että minua hymyilytti. Paljaat varpaani läiskyivät lammikoissa. Ihmiset juoksivat suojaan, mutta minä nostin kasvoni taivasta kohti ja antauduin kesäsateen syleiltäväksi. Olin onnellinen.



Niskaani poltti ja koski. Liittimen haava oli taas tulehtunut. Se oli ollut odotettavissa. Olin ollut liian kauan Kytkettynä. Minulla oli muitakin tyypillisiä oireita: päänsärkyä, aistiharhoja ja vainoharhaisuutta. Nyin johtoa. Yritin saada sen kohdalleen, mutta johdon liikuttelu sai näkökentässäni aikaan ärhäköitä kipusalamoita. Lopetin. Yritin keskittyä työpalaveriin, mutta minusta tuntui kuin olisin katsonut näkymättömissä langoissa roikkuvia ruumiita. Työkaverini ilmehtivät ja liikkuivat konemaisesti. Kaksi tehokasta, energistä kasvoa ja säännöllisesti välähtäviä sieluttomia hymyjä. Kun kello tuli viisi, he välkehtivät yhtä aikaa näkyvistä, ja minä mietin, oliko avatareiden takana enää todellisia ihmisiä ollenkaan. En miettinyt sitä ensimmäistä kertaa.

Minä jäin aloilleni. Minulla oli kauhea, pahaenteinen tunne. Päätin, että nyt oli aika irrottaa johto ja viettää muutama päivä todellisessa maailmassa. Nousin, vaikka niskani kipu roihahti. Otin johdosta varman, asiantuntevan otteen. Käänsin, naksautin ja vedin. Työhuoneen olisi pitänyt kadota, mutta niin ei tapahtunut. Pysyin tiukasti Kytkettynä. Miksen saanut johtoa irti? Kiskoin johtoa kaikin voimin. Vääntelehdin ja karjuin turhautumisesta ja tuskasta, mutta oli kuin johto olisi loisen tavoin muuttunut osaksi kehoani. Ei. Ei. Se ei voinut olla mahdollista. Se oli hulluutta.

Kävelin. Kävelin. Yritin tavoitella huoneeni seiniä, mutta mikään ei tullut vastaan. Käveleminenkään ei tuntunut todelliselta, se oli kuin muisto varsinaisesta toiminnasta. Näin omat liikkeeni. Pystyin hallitsemaani itseäni täydellisesti, mutta en tuntenut mitään. Ihan kuin kaikki olisi tapahtunut päässäni. Minä en hengittänyt. Sydämeni ei lyönyt. Aivan kuin minä en olisi ollut enää fyysisesti olemassa, mutta eihän se – ei se voinut mitenkään olla mahdollista. Yritin kaikin voimin ymmärtää sitä, mitä minulle oikein oli tapahtunut ja hillitä kasvavaa paniikkiani. Työhuone musteni. Se muuttui välkkyväksi painajaiseksi. Seinät särisivät ja koko huone räpsyi kuin rikkinäisessä televisiossa.

Yritin muistaa, milloin viimeksi olin Irrottautunut. Siitä ei ollut kauaa – ei voinut olla. Muistot olivat kuin unia, yhtä muodottomia ja hataria. En saanut mistään kiinni. Oli hankala ajatella, kun kaikki välkkyi ja rätisi. Aivan kuin koko virtuaalimaailma olisi kaatumassa, ja minä sen mukana. Minut valtasi syvä, alkukantainen kuolemanpelko. Nyin johtoa, mutta sitä ei enää ollut. Se oli ollut pelkkä aistiharha, ainoa jäänne todellisuudesta, ja siitä minä tiesin lopullisella varmuudella, mitä keholleni oli tapahtunut. Se oli kuollut. Ei ollut mitään, minne palata. Minusta oli tullut pelkkiä nollia ja ykkösiä, ja tämä aistiton maailma oli nyt yhtä kuin minä.


« Viimeksi muokattu: 23.09.2019 14:56:09 kirjoittanut Sokerisiipi »


hei rakas kerro mulle
mikä on tää tunne
kun ei riitä linnunratakaan

kaaos

  • ***
  • Viestejä: 305
Vs: Kytketty | S | scifi | one-shot
« Vastaus #1 : 17.09.2019 17:08:05 »
Hyyi, aika jännittävä! Varsinainen matrix-ahdistus. Mielenkiintoinen, sukupuoleton kertojahahmo. Heh :D sellaisia ajatuksia herätti.

Hipelöin niskaani tekstiä lukiessa ja jotenkin niljakas fiilis tästä jäi. Ja paljon kysymyksiä! Hajosiko koko mesta vai pelkästään kertojan paikka.

Kiinnostavaa, kuinka "rationaalisena" kertoja pysyi aivan loppuun asti ja kuinka se vain lakonisesti tuntui hyväksyvän tilanteen paniikin jälkeen.

Kiits!
words make worlds

ava : auro

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 861
Vs: Kytketty | S | scifi | one-shot
« Vastaus #2 : 23.09.2019 23:37:15 »
kaaos: Mahtava kuulla, että tää piti otteessaan ja herätti ajatuksia! En yleensä tosiaan kirjoita tämän tyylisiä tekstejä, niin kerronnan kuin genrenkin kannalta, joten sinällään tuli astuttua oman mukavuusalueen ulkopuolelle tän kanssa. Niljakas fiilis on hyvä, sellaiseen epämukavuuteen pyrinkin. Kertoja on monessakin mielessä too far gone ja se välittyy myös hänen ajatuksissaan. Kiitos, että luit ja kommentoit!!


hei rakas kerro mulle
mikä on tää tunne
kun ei riitä linnunratakaan

tellie

  • ***
  • Viestejä: 1 294
Vs: Kytketty | S | scifi | one-shot
« Vastaus #3 : 11.10.2019 21:29:02 »
En oikein aluksi lämmennyt tälle tekstille, koska ihmisten uploadaaminen tosiaan on sci-fissä aika peruskauraa. Siis kauniistihan tämä on kirjoitettu ja pysyy kasassa hyvin, ei mitään valittamista sen suhteen, mutta en tosiaan oikein saanut otetta.

Mutta kun lueskeli ja pohti (koska kommentin haluan jättää, prklö!) niin sieltä se kysymys sitten löytyi. Tässä maailmassa ihmiset selvästi viettävät aika paljon aikaa kytkemällä itsensä verkkoon ja sitten poistuvat sieltä, mutta onko verkossa oleva henkilö projektio vai jonkinlainen itsenäinen kopio, jonka mukana ihminen ratsastaa? Koska kytketyksi* voi jäädä kuollessaan, sen täytyy tarkoittaa sitä, että kopiolla on ainakin jonkinlaista omaa minuutta olemassa - jos kysymys olisi pelkästä yksiselitteisestä projektiosta, sen pitäisi sammua ihmisen kuollessa, koska jos oletetaan minuuden olevan koodattuna ihmisen aivoihin, aivojen sammuessa ei ole enää mitä projisoida.

Mutta mitä tapahtuu kytketylle minälle, jos itsensä kytkenyt ihminen vaan nykäisee piuhan irti? Tuhoutuuko digitaalinen minuus? Tai mitä jos ei, tai ei ainakaan heti?

Olisiko itse asiassa vahvoin perustein syytä olettaa, että kertoja on itse asiassa digitaalinen minuus, joka on jäänyt jonnekin välimuistiin/whatever limboon, kun biologinen minuus on vaan nykäissyt piuhan irti ja itse asiassa desinfioi liitäntää ja päättää tilata pizzaa?

* minä olisin taipuvainen kirjoittamaan suurimman osan sci-fi-sanoista pienellä kirjaimella, koska arkipäiväistyessään asiat menettävät erisnimiluonnettaan (kännykkä, nessu, internet/netti). Toki nämä on näitä mieli pidee asioita xD