Kirjoittaja Aihe: Prinssini Halloween | S | Harry/Draco | lievä hurt/comfort  (Luettu 4748 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 439
  • ava by Rosmariini
Ficin nimi: Prinssini Halloween
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Genre: hurt/comfort (lievä)
Paritus: Harry/Draco
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Potterien hahmot ja maailman, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: FinFanFun100 -haaste sana 54. Halloween, Harry/Draco - kaikkien aikojen paritus!#2

 
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Prinssini Halloween


Tylypahkan käytävät tuntuivat tutuilta. Kaikki oli kuitenkin toisin. Harry harhaili päämäärättömästi jossain neljännen kerroksen paikkeilla. Ministeriö oli määrännyt ne, joilta Velhosota oli vienyt seitsemännen vuoden jatkamaan opintonsa loppuun haluamanaan ajankohtana. Hermione oli luonnollisesti rynnistänyt kouluun heti sodan jälkeisenä syksynä ja Ron – rakkautensa löytänyt Ron – oli roikkunut hänen perässään ja valmistunut rimaa hipoen lukuunottamatta pimeyden voimilta suojautumista, josta kaikki Tylypahkan taisteluun osallistuneet saivat automaattisesti parhaan arvosanan.

Harry ei ollut kyennyt seuraamaan ystäviään. Kouluun palaaminen tuntui turhalta. Lisäksi häntä oli jatkuvasti revitty suntaan jos toiseen muistelemaan, puhumaan, juttelemaan ja konsultoimaan. Viimeiset puolitoista vuotta olivat kaikein kaikkiaan olleet hyvin kiireiset. Huokaisten Harry suuntasi kohti Rohkelikkotornia. Hän tunsi muutamia rohkelikoita, mutta eipä juuri ketään muuta, sillä hänen vuosikurssinsa oli tehnyt niin kuin Ron ja Hermione ja suorittanut ikävän velvollisuuden pois alta mahdollisimman nopeasti. Ginnynkin vuosikurssi oli luonnollisesti ehtinyt valmistua.

Ainoa muisto, joka vanhoista oppilaista oli hänen lisäkseen jäljellä, oli Draco Malfoy, hänen entinen arkkivihollisensa. Draco oli surkuteltavassa kunnossa. Harry näki hänet aamuisin vilauksilta Suuressa salissa. Poika oli valkea kuin lakana ja rasittuneen näköinen. Vaalea tukka oli suittu siististi taakse kuten ennenkin, mutta muuten vanhasta Dracosta ei ollut juuri mitään jäljellä. Luihuinen tuntui opiskelevan pääosin itsenäisesti, mikä saattoi olla viisasta, sillä jotkut oppilaat olivat osoittaneet hänelle jopa avointa vihamielisyyttä, niin Harry oli kuullut. Hän oli mietteissään päässyt Lihavan Leidin eteen.
”Toivomuskarkkikuppi”, hän sanoi  hajamielisesti ja muotokuva heilahti auki.

Draco ei viihtynyt muiden luihuisten seurassa. Oikeastaan hän ei ollut viime aikoina viihtynyt kenenkään seurassa. Tylypahkasta oli kadonnut kaikki loiste ja hänen piti kiristellä hampaitaan, että selvisi päivästä toiseen. Isä oli huonossa kunnossa lyhyen Azkabanin vierailunsa jäljiltä ja vastusti poikansa koulussa oloa äänekkäästi, aivan kuin hänellä enää siihen mitään valtaa olisi. Dracoa ärsytti, että Severus oli kuollut ja vielä enemmän häntä kyrpi, että Potter oli alkanut pitämään Kalkaroksesta ja puhdistamaan tämän nimieä. Olisi sekin pahuksen ”elävä poika” pysytellyt erossa hänen liimatukka kummisedästään. Hän raapi toista käsivarttaan ajatuksissaan. Paikalla, jossa Pimeän piirto oli ollut, oli enää haalea arpi. Minun sieluuni se on tatuoitu ikuisiksi ajoiksi, Draco ajatteli.

Harry oli eräänä päivänä jälleen vaeltelemassa, kun yhtäkkiä lähes kirjaimellisesti törmäsi Dracoon, joka tönötti seistä yhden liikkuvan maalauksen edessä. Kumpikin hyppäsi vaistomaisesti kauemmas tajuttuaan mitä oli tapahtunut.

”Katsoisit eteesi, Potter”, Draco älähti. ”Vai olenko minä kenties muuttunut näkymättömäksi? Sinä et selvästikään ole sen typerän näkymättömyysviittasi alla.”

Harry tointui säikähdyksestä ja katseli toista kyräilevästi.
”Sinä voisit olla seisomatta keskellä käytävää.”

”Anteeksi vain, en tiennytkään, että herra sankari-Potter omistaa Tylypahkan käytävät, joilla vaeltelee jatkuvasti kuin päätön kana.”

Harry tuijotti häntä oudosti suu auki ja Draco katui mitä oli juuri päästänyt suustaan. Potter kiroaisi hänet taatusti, kunhan saisi leipä läpensä kiinni. Harry ei kuitenkaan ottanut esille taikasauvaansa, vaikka sormeilikin sitä kaapunsa taskussa.

”Mikä maalaus tuo muuten on?” hän sen sijaan kysyi.

Draco hölmistyi. Oliko tämä joku hänen vanhan kilpailijansa juoni?
”Mistä minä tiedän”, hän tiuskaisi.

Hymy kaareutui Harryn huulille. ”No, arvelin vain, kun keskityit katselemaan sitä niin tarkkaan.”

Draco irvisti. Kyllähän vastaus kuulosti lempeänironiselta eikä ilkeältä, mutta Potteriin ei käynyt luottaminen. Hän päätti hyökätä vastaan.

”Mitäs sinulle ja Weasleyn tytölle kuuluu?”, hän tiedusteli maireasti, vaikka tiesi ihan hyvin, että Harry ja Ginny olivat eronneet viime lukuvuoden aikana. Hän oli kuullut muiden luihuisten puhuvan siitä.

Harry kohautti harteitaan niin, että ylipitkä musta hiuspehko lehahti. ”Ihan hyvää sekä minulle että Ginnylle – erikseen.”

Dracon pinna paloi vastustajan tyyneen lammasmaisuuteen. ”Kalpi tiehesi, Potter, äläkä esitä olevasi ystävällinen minulle”, hän kirahti ja kääntyi mielenosoituksellisesti jälleen tuijottamaan taulua, jonka aiheesta ei käsittänyt mitään.
Harry lampsi pois ja ihmetteli itsekin, miksi oli ollut niin ystävällinen Malfoylle.

Kului muutama viikko ja lukukausi Tylypahkassa oli asettunut uomiinsa. Harry oli onnistunut ottamaan itseään niskasta kiinni ja keskittymään koulutöihinsä, mutta nyt hän oli taas käveleskelemässä ja jokin veti häntä magneetin lailla sille käytävälle, jossa hän oli aiemmin törmännyt Malfoyhin. Hän sipsutti sinne ja siellä Draco istui sen maalauksen alla, jota oli viimeksi intensiivisesti tarkastellut. Nyt poika luki kirjaa. Harry kröhäisi kohteliaasti ilmoittaakseen olevansa paikalla. Draco nosti katseensa ja hänen silmiinsä häivähti vihainen pilke.

”Anna minun olla, Potter. Täällä on muitakin autioita paikkoja, joissa voit vetelehtiä”, hän sihahti.

”Minua ihmetytti viimekin kerralla mitä sinä minun vetelehtimisistäni tiedät... tai välität”, Harry sanoi rauhallisesti.

Dracon poskia alkoi kuumottaa ärsytyksestä ja vihasta... ja häpeästä. Eikö Potter vain voinut jättää häntä rauhaan. Poika yritti nyt selvästi kuikkia mitä kirjaa hän luki.

”Minä tahdon olla yksin”, hän pärskähti.

Harry otti muutaman askeleen taakse päin, mutta ei Dracon tahdosta huolimatta lähtenyt pois vaan istui käytävän vastakkaiselle puolelle selkä seinään nojaten. Hän kaiveli kaapunsa taskua ja otti sieltä esiin jonkin jonkin moninkertaisesti taitellun paperin, jota alkoi lukea kopautettuaan sitä ensin sauvallaan.

”Pitääkö ´yksin` tavata sinulle vai mättääkö ymmärryksesi muuten? En halua olla kenenkään seurassa!” Draco korotti ääntään, vaikka huomasi yllättäen hiljaa mielessään toivovansa, ettei poika lähtisi minnekään. Ja se jos mikä oli huolestuttavaa.

Harry nousi hitaasti pergamenttia kädessään lerputtaen. Hän katsoi Dracoa hetken aikaa arvioivasti, mutta kohautti sitten harteitaan kuin osoittaakseen luovuttavansa.

”Ajattelin, että olisi voitu jutella esimerkiksi myöhemmin, mutta ole sitten keskenäsi Malfoy.”

Harryn kaavun lieve katosi kulman taakse ja Draco joutui puremaan hampaansa yhteen, ettei olisi huutanut häntä takaisin. Mikä helvetti häneen oli mennyt? Ja mikä helvetti Potteriin oli mennyt? Te olette kumpikin rikki ja sekaisin, sanoi pieni ääni hänen takaraivossaan ja enemmän kuin mitään maailmassa Draco halusi vaientaa sen.

Seuraavan kerran, kun Draco meni Papurikko Punaparran romanssia kuvaavan taulun käytävään hän odotti Potterin olevan siellä. Se oli tietysti ääliömäistä, melkein yhtä ääliömäistä kuin se, että hän oli ottanut selvää maalauksen nimestä, jotta voisi briljeerata toiselle tietämyksellään. Käytävä oli tyhjää täynnä, monet talujen hahmotkin näyttivät matkustaneen muualle. Draco lösähti nutuneena Papurikon alle. Hänellä oli mukanaan Liemiä edistyneille, jota hän alkoi selailla haluttomasti. Harry ilmestyi noin tuntia myöhemmin, kun Draco yritti keskittyä iisopin lehtien leikkauksen hienouksiin. Hän istui samaan paikkaan kuin viimeksi ja leikitteli sormiinsa osuneella suklaasammakkokortilla.

”Oman pärstän mukana kuljettamista voisi pitää itsekkäänä”, Draco sanoi tylysti.

”Tämä on Newt Scamander –kortti”, Harry vastasi. ”Nyt sinulle siis sopii puhua kanssani?”

Draco tunnisti kysyvän äänenpainon ja hänen sisällään läikähti jokin – hieman vain, mutta läikähti kuitenkin.

”Miksi sinä haluat edes jutella?” hän kysyi kokeilevasti.

Harry kohotti kulmiaan merkitsevästi ja otti kasvoilleen kärsivän ilmeen. ”Sinä olet ainoa, jonka kanssa minulla on täällä historiaa, jos ei oteta lukuun käytäviä ja opettajia. Ja sekin on surkeaa historiaa.”

Samat sanat, Potter, samat sanat, Draco ajatteli, mutta pysytteli hiljaa. Puhukoon kultainen poika nyt kun kerran halusi.

”Miten sinä voit? Näytät suoraan sanottuna karsealta. Kalpealta kummitukselta.”

Draco tiesi miltä näytti ja inhosi joka aamu katsoa pelikuvaansa sen takia. Potter oli osunut arkaan paikkaan, vaikka kuulostikin myötätuntoiselta. Hän hipaisi tahtomattaan arpeaan. Milloin hänestä oli tullut näin heikko?

”Minä voin mainiosti, kiitos kysymästä. Eipä sinussakaan ole hurraamista. Hukut oletettavasti jonakin yönä noihin hiuksiisi”, hän totesi kylmästi.

Harry ei näyttänyt häkeltyvän vaan taputteli sen sijaan tukkaansa hajamielisesti. ”Se on vähän ylikasvanut, täytyy myöntää.”

Käytävän täytti sakea hiljaisuus. Draco yritti vältellä katsekontaktia ja huomasi, että vastakkaisen seinän tauluissa oli jälleen elämää. Ehkä Papurikkokin oli palannut hänen yläpuolelleen.

”Minä haluaisin puhua sodasta.” Harryn ääni värisi, koska hän ei ollut sanonut sanoja kellekään koskaan aiemmin, vaikka oli puhunut sodasta ummet ja lammet. ”Tulenko etsimään täältä, jos... jos haluan jutella?”

Draco ei tiennyt mitä vastata ja Harry oli alkanut jo venytellä jäseniään lähteäkseen. Poika ei ollut vielä ehtinyt kulman taakse, kaavun liepeestä puhumattakaan, kun Draco sai kyyneleiden peittelyltään sanotuksi: ”Kyllä.”

Niinpä he alkoivat tapailla käytävässä. Aluksi keskustelut olivat jäykkiä ja töksähteleviä ja pojat nälväisivät toisiaan vanhasta muistista aina silloin tällöin. Hiljaisuudet kasvoivat väliin vuorten kokoisiksi ja kestivät niin pitkään, että toinen vain lähti lopulta kyllästyneenä pois. He puhuivat pääasiassa toistensa ohi, vaikka kumpikin kuunteli tarkkaan. Draco kertoi hajanaisia kokemuksia siitä miltä tuntui, kun kuolonsyöjät kokoontuivat Malfoyn kartanossa. Harry taas muisteli, mitä hän, Ron ja Hermione olivat tehneet etsintäretkensä aikana. Ja asioiden läpikäyminen helpotti heitä, vaikka he käsittelivätkin vain reunatapahtumia. Dracon kasvoille palasi väriä ja Harry ei tuntenut enää tarvetta vaeltaa käytävillä niinä päivinä, kun he eivät tavanneet.

Joskus kuudennen tapaamisen tietämissä Draco sanoi: ”Minulla ei koskaan ollut sellaisia ystäviä.”

Harry keskeytti oman puheenvuoronsa yllättyneenä toisen ilman ilkeyttä lausutusta kommentista. "Olisitko sitten halunnut sellaisia?” hän kysyi ehkä vähän tyhmästi.

Draco tyrskähti ja jotain pientä, mutta tärkeää suli heidän väliltään. ”Onko kukaan koskaan uskaltanut kutsua sinua sosiaalisesti kömpelöksi, Potter? Se sinä nimittäin olet. Tietysti minä olisin hallunut sellaisia ystäviä kuin sinä ja Weasley ja Granger keskenänne olitte. En minä ole mikään tunteeton peto, jolla ei ole samanlaisia tarpeita kuin muilla ihmisillä.”

Harrykin hymyili ja he katsoivat toisiaan silmiin. Sitten Draco hieraisi käsivarttaan.

”Haluaisitko kertoa minulle tuosta?”, Harry sanoi osoittaen kättä. ”Vai onko vielä liian aikaista?”

Draco irvisti. ”Sinä tiedät mikä se oli.”

Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Sitten Harry nousi hitaasti, ettei ahdistaisi toista ja tuli istumaan samalle puolelle käytävää sopivan etäisyyden päähän.

”Ajattelin, että voisit kuvailla omin sanoin. Minä olin monesti sen suhteen liian kärkäs.”

Draco katseli toisen vihreitä silmiä, joissa kuvastui aito ymmärtämisen halu. Kyynelten alut sumensivat hänen omaa näkökenttäänsä.

”Minä kerron sinulle aikanaan, sitten kun on... aika.”

Harry, hän lisäsi mielessään lauseen loppuun. Hän pystyi nyt kutsumaan Potteria etunimellä ainakin ajatuksissaan.

”Se riittää”, Harry virkkoi.

He istuivat vielä jonkin aikaa paikoillaan, kunnes lähtivät kohti omia oleskeluhuoneitaan.

Tylypahkan odotettu kurpitsajuhla lähestyi kovaa vauhtia. Edellisenä vuonna oli aloitettu uusi perinne ja sen mukaan kurpitsajuhla järjestettiin nytkin naamiaisina. Rehtori McGarmiva ja opettajat olivat ajatelleet, että asut voisivat vähentää oppilaiden välillä mahdollisesti olevia, sodasta johtuvia epäluuloja. Naamioiden joukosta ei olisi helppo erotella muiden tupien oppilaita ja kaikki saisivat juhlia rauhassa ja yhteisymmärryksessä. Kurpitsajuhlan järjestelyissä oli tarpeeksi tekemistä ilman, että tarvitsi huolehtia oppilaiden mahdollisista antipatioista.

Harry ja Draco eivät olleet maininneet kurpitsajuhlasta sanaakaan toisilleen ja Harry epäili, että Draco välttelisi osallistumista eikä siksi painostanut tätä. Heidän neljä viimeisintä tuokiotaan olivat sujuneet hedelmällisesti ja Harry oli huomannut alkavansa pitää luihuisesta. Pojassa oli jotain valtavan kiehtovaa ja hänen vaaleissa hiuksissaankin oli oma hohtonsa. Harry oli päättänyt pukeutua prinssiksi. Siihen tarvitsi vain vähän röyhelöisen valkoisen paidan, hienonnäkoisen takin ja istuvat housut, joten se oli helppoa ja Harry oli käynyt jästikirpputoreilla ensimmäisen kerran sitten Dursleyllä vakinaisesti asumisensa.

Pyhäinpäivän aatto ja kurpitsajuhlan ilta saapuivat. Harry asetteli asun päälleen makuusalissaan ja jakoi oleskeluhuoneessa muutamia kehuja kekseliäistä asuista innokkaille alaluokkalaisille. Suuri Sali oli jälleen taiottu täyteen upeita koristeita ja pitkät, seinien viereen asetut pöydät notkuivat herkkuja. Irvinaamaisiksi veistetyissä kurpitsalyhdyissä hehkui sisällä taikatuli. Oppilaat pujottelivat ympäriinsä lautaset kädessä ja asettuivat häliseviksi ryhmiksi. Tunnelma oli korkealla ja Harryn oli todettava, että monet olivat panostaneet asuihinsa yllättävän paljon. Hyvin harvalla oli vain pelkkä kasvot peittävä venetsialaisnaamio, joka oli naamiaisten vähimmäisvaatimus. Osa oli Harryn tapaan valinnut helpon esitettävän: ympäri salia näkyi merirosvoja, veeloja, eri maiden huispausjoukkueiden jäseniä ja Kohtalottaria paljon enemmän kuin bändissä todellisuudessa oli jäseniä.

Harry työntyi pulputtavan tyttöryhmän läpi pöydän luo. Hän kauhoi lautaselleen useita paloja kermanväristä toffeeta ja kinuskiin kastetun omenan. Toisesta päästä hän otti lasin kurpitsamehua. Tarjolla olisi ollut suolaistakin ruokaa, sillä kenellekään ei sinä päivänä luonnollisesti tarjottu illallista. Vetäydyttyään syrjemmälle syömään Harry huomasi sen puolen varjoissa liikettä. Se oli Draco. Hän oli laittanut päälleen mustan vähemmän huomiota herättävän, mutta kuitenkin tyyliikkään ja siistin juhlakaavun. Lisäksi hänellä oli musta naamio, joka ei ollut paras ratkaisu, koska se sai hänen platinaisen tukkansa pomppaamaan entistä enemmän esiin. Siksi Harry oli hänet paikallistanutkin. Draco ei kuitenkaan tullut hänen luokseen vaan suuntasi pois Suuresta Salista kuin olisi päättänyt, että oli sittenkin ollut huono idea tulla.

Harry lähti vaistomaisesti seuraamaan häntä, mutta jäi jälkeen, koska asetteli astiansa niin, että joku kotitontuista huomaisi ne helposti ja ettei kukaan juhlijoista kompastuisi niihin. Aulassa Harry ehti nähdä vain vilauksen Dracosta suunnatessaan portaisiin. Hän arvasi minne poika oli menossa. Kun hän hetken kuluttua saapui heidän käytävälleen, Draco nojaili siellä seinään.

”Mikä sinä oikein olet olevinaan?”

Harry tuhahti toisen äänensävylle. ”Jonkinlainen prinssi.”

Draco virnisti kuivasti. ”Tuliko prinssi-Potter pelastamaan minut jättäytymästä yksinäisyyteen kurpitsajuhlan aikana”, hän veisteli.

Harry astui toista poikaa kohti ja ojensi kätensä. ”Sitä juuri. Ala tulla tuonne alas piileskelemään varjoissa. Sekin on parempi kuin homehtua täällä.”

Draco tarttui Harryn sormiin ja kummankin läpi kävi yhtä aikaa lämmin väristys. Ikuisuudelta tuntuvaan muutamaan sekuntiin he eivät tienneet mitä pitäisi tehdä.

Sitten Draco irrotti ottensa ja sanoi aivan kuin olisi myöntynyt vaikean lapsen vaatimuksiin: ”Okei, saat olla kurpitsajuhlaprinssini, Potter.”

Harryn huulilla karehti ja hän iski silmää, kun lähti opastamaan Dracoa takaisin Suuren Saliin.

”Kaikki aikanaan, Malfoy... ja kaikki sitten, kun on sen oikea aika.”

« Viimeksi muokattu: 16.11.2019 11:08:14 kirjoittanut Kelsier »
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Tää on söpö!  :)
Tässä oli paljon sellaisia elementtejä, joista pidän kovasti ja asioita jotka aika usein hypätään yli. Tuo vähitellen tapahtuva tuttavuus Harry ja Darcon välillä tässä. Sen on pakko alkaa tuhahtelulla ja ihme vetelehtimisellä, kuten tässä. Vaikka koulun alkamisesta kurpitsajuhlaan on lopulta sekin kovin lyhyt aika, on se kuitenkin monta viikkoa ja monta yksittäistä päivää.

Se oli myös hyvä, että Harry ei aina seuraa päätä pahkaa samoihin paikkoihin Ronin ja Hermionen aikatauluun, vaan että paluu kouluun kesti aikansa. Ja se, että koulu on tuttu, mutta mikään ei ole kuitenkaan kuin ennen. Isot tapahtumat muuttavat ihmistä ja toisinaan on vaiheita, jolloin elämä tuntuu junnaavan paikoillaan. Dracossa ja Harryssa molemmissa oli tätä. Vaikka on heidän seitsemäs ja viimeinen kouluvuotensa Tylypahkassa, silti he irrottavat aikaa joutavanpäiväiseen oleskeluun käytävillä, koska omissa tuvissa ei ole enää niin kotoisaa. Ei ole samanlaista.

Oli kiva lopulta kuulla tuon maalauksen nimi. Draco oli sitten selvittänyt sen. Niin ja Harryn ylikasvanut pehko. Harry on muuten oikeasti aika hirveä, kun katsoo neljättä leffaa ja hiuskuontaloa siinä. Harry ja Ron ovat molemmat siinä oikein teinejä, jotka eivät ole kartalla laisinkaan.
Ja sitten vielä nuo naamiaiset tuohon loppuun. Harry prinssinä röyhelöpaitoineen. Hihi. Mukava kun tämä jäi avoimeksi, jossa toki on viittauksia siihen, että näiden kahden tapaamiset tulevat jatkumaan ja kaikesta puhutaan kun aika on.

Tämä kyllä kieltämättä kerjää jatkoa. Ellei aivan suoraa niin vaikka sitten epäsuorasti. Mitähän näille kahdelle kuuluu kolmen vuoden kuluttua.
Kiitos lukukokemuksesta.  :)

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 202
Tämä oli mukava pieni tarina jonkalaisia toivoisin enemmänkin tänne Finiin. Minusta tämä asetelma, mitä Harry ja Draco tekevät heti sodan jälkeen on kiehtova ja siitä on mukavaa lukea. Joten toivottavasti näitä kirjotettaisi myös enemmän!

Tämä osasto on minulle aina vähän sellainen, että jännitän kun tulen lukemaan tänne omaa suosikkiparitustani eli tätä H/D:tä. Onneksi kuitenkin vilkaisin hieman tuota Fairy talen kommenttia, niin uskalsin lukea tämän ficin ja kannatti kyllä :)

Fairy tale olikin nostellut tuossa niitä samoja teemoja joista itsekin tykkään. Ihanaa, etteivät nämä rynnänneet suoraan toistensa syliin vaan jutustelu alkoi hitaasti ja hiljaisuuttakin oli niin paljon, että siihen jopa kyllästyi. Mukavaa, että lähentyminen tapahtui juuri tuon molempia koskettaneen sodan purkamisen kautta. Sillä se on varmasti jättänyt molempiin traumoja! Lopun naamiaiset oli oikein osuva lopetus ja Harry on täydellinen prinssi Dracolle.

Ihana yksityiskohta oli muuten se, että Newt on päässyt suklaasammakkokorttiin <3

Kiitos tästä,
Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 439
  • ava by Rosmariini
Fairy tale ja Vendela: Ihana kuulla, että olitte tykänneet, sillä parituksena Harry/Draco oli minulle uusi kirjoitettava. Tuntui luonnolliselta, että pojat eivät suoraan syöksy yhteen vaan kaipaavat kuuntelijaa. Pitäisi kyllä ehdottomasti olla canonia (jos siis ei ole), että Newt on saanut sukliskortin :D kyllä hän sen ansaitsee.
Fairy annoit minulle ajatuksia noiden jatkotoiveiden suhteen. Multa puuttuu H/D-haasteesta vielä kaksi ficciä, joten toinen niistä voisi vaikka ollakin viitteellistä jatkoa tälle....
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Poimin tämän kommenttikampanjasta, jossa kehotettiin valitsemaan luettavaa tuolta H/D -haasteesta. Valitsin tämän, kun huomasin, etten ollutkaan aikaisemmin lukenut tätä. Alussa oli joitakin hauskojakin yksityiskohtia, vaikka sitten siirrytäänkin hieman synkeämpään tunnelmaan. Minua huvitti esimerkiksi se, miten sotaan osallistuneet saivat automaattisesti pimeyden voimilta suojautumisen arvosanaksi parhaan mahdollisen ja että Kalkaros olisi ollut Dracon kummisetä.

Mielestäni oli hyvä ajatus tuoda Harry ja Draco pikkuhiljaa läheisemmiksi sitä kautta, että kummallakin on omat traumansa ja surunsa sodasta ja kumpikin oli oman vuosikurssinsa ainoana jäljellä. Tässähän olisi riittänyt tarinaa vaikka koko lukuvuoden ajalle! Minulle jäikin ehkä hiukan keskeneräinen olo tarinan lopussa, olisin vielä toivonut jatkoa, miten juhlan loppu sujui tai vielä hieman enemmän vihjailua siihen suuntaan, että kumpikin on toisesta kiinnostunut, ehkä enemmän kuin ystävänä ja juttukaverina, jonka kanssa puida sodan kaikuja. Muutama yhdyssanavirhe oli myös jäänyt tekstiin, mutta ei häirinnyt niin paljon, että jaksaisin etsiä ne... Koska tämän ficin paras puoli oli ehkä kuitenkin se, miten Harryn ja Dracon suhde kehittyy siitä vanhasta naljailusta oikeisiin keskusteluihin, että he voivat pikkuhiljaa puhua, vaikka silmissä olisi kyyneleet, tai jättää puhumatta, jos sen aika tulee myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan, pidin tarinasta enkä ole ihan vastaavaan ideaan aiemmin törmännyt. Mielellään siis luen jatkoa, jos tulet kirjoittaneeksi, tai ehkä olet jo kirjoittanut? Kiitos joka tapauksessa tästä :)
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 439
  • ava by Rosmariini
Thelina: kiitos kommentistasi ja kiva, että valintasi osui minun tekstini kohdalle. Minusta oli hauska kirjoittaa noita yksityiskohtia tuonne ja ajatella esim. että ministeriö oli kuitenkin tullut kouluasiassa vastaan, toisaalta seitsemäs vuosi oli pakko käydä kunnolla, toisaalta PVS:n valmis arvosana "vauhditti" valmistumista. Ficin lähtökohtana oli myös se, että Harry ja Draco voivat puhua toisilleen rehellisesti, kun ovat jo valmiiksi "vihollisia" - heillä ei siis suhteensa suhteen oli mitään menetettävää. Mutta kiitos vielä kommettikampanja yllätyksestä  ;) :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 766
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vaihdokkaista mukavaa lauantai-iltaa! :-*

Täytyy heti alkuun myöntää, että H/D ei ole ollenkaan minun paritukseni enkä ole oikein koskaan päässyt siihen sisään, mutta yritin kuitenkin lähteä lukemaan tätä tarinaa avoimin mielin. Heti perään täytyykin myöntää, että tämähän osoittautui oikein miellyttäväksi iltalukemiseksi! Minulla on yleensä erityisesti vaikeuksia sulattaa H/D:tä hahmojen alkuaikoina Tylypahkassa, mutta sodan jälkeenhän voi tapahtua mitä tahansa. Tällä tarinalla onkin luonteva asetelma: Harry ja Draco palaavat molemmat suorittamaan opintonsa loppuun ikätovereitaan myöhemmin, eivätkä he enää tunne koulusta ihmisiä siinä määrin kuin aikaisemmin. Heillä on jaettua historiaa, molemmilla varmasti pahojakin sodan jättämiä traumoja, ja se kaikki saattaa heitä yhteen uskottavalla tavalla, niin ettei se tunnu yhtään pakotetulta. Päinvastoin tällainen skenaario tuntuu ihan mahdolliselta!

Uskottavuuden tuntua lisää se, että Harry ja Draco lähentyvät vähitellen. Etenkin Dracon tapauksessa pidän kovasti siitä, että hänessä on yhä havaittavissa vastahakoinen, piikittelevä puoli. Olisi vaikeaa uskoa, että Harry ja Draco vain yhtäkkiä kapsahtaisivat toistensa käsivarsille, mutta tällainen hidas lähentyminen toimii todella hyvin. He kuitenkin varmasti ymmärtävät toisiaan aivan eri tasolla monet muut, sillä heillä molemmilla on takanaan merkittävä osa sodassa ja sen kulussa. Kouluun palaaminen kaiken jälkeen tuntuu tarjoavan heille tilaisuuden nähdä vanhatkin asiat uusin silmin, kuten heidän välisensä kyräilyn ja vihamielisyyden. Se tarjoaa uusia oivalluksia lukijallekin, ainakin minulle.

Nautin tämän tarinan taianomaisuudesta, liikkuvista maalauksista ja siitä, miten kurpitsajuhlassa pukeudutaan veeloiksi ja huispausjoukkueiden ja Kohtalottarien jäseniksi. Se henkii todellista taikamaailman tunnelmaa. Muutenkin on ihanaa ja lohdullista lukea siitä, miten Harry ja Draco viettävät viimeistä vuottaan ja päätyvätkin jakamaan sen keskenään. Minulla on sellainen tunne, että molemmille seuraa tästä vielä jotain hyvää ja kaunista!

Kiitos kovasti, tämä tarina oli ehdottomasti positiivinen yllätys ja sopi mitä mainioimmin halloween-tunnelmiin näin lokakuussa! :-* -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 439
  • ava by Rosmariini
Waulish: Minustakin oli kiva kirjoittaa Harry ja Draco lähentymään hitaasti. Pakko sanoa, että olen itsekin jälkeen päin ihmetellyt, että minäkö olen osannut nuo taianomaisuudet kirjoittaa. Kun välillä se velhomaailman asioiden mukaan tuominen tuntuu kovin vaikealta ihan niitä itsestäänselvimpiä juttuja lukuunottamatta. Kiitos paljon pohdiskelevasta kommentistasi! :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Kylläpäs tämä fici herättikin monenmoisia tunteita. Tämä oli samaan aikaan aikas söpö ja kotoisa mutta myös vähän surumielinenkin ja jossain määrin haikea. Dracoa varsinkin kävi vähän sääliksi :(
Tykkään siitä ideasta, että ne, joiden (viimeisen) kouluvuoden sota meni sössimään, voivat uusia sen myöhemmin haluamanaan ajankohtana. Hermione mennyt tietty heti :D Mutta on mielestäni sopivaa, että Harrylla kului aikaa palata kouluun, vaikka se merkitsikin sitä, ettei vanhoja koulukavereita enää Tylypahkassa ollut.

Lainaus
mutta nyt hän oli taas käveleskelemässä ja jokin veti häntä magneetin lailla sille käytävälle, jossa hän oli aiemmin törmännyt Malfoyhin.
Se on aina se jokin mystinen voima, joka laittaa tällaisia tapahtumaan ;D Hahmoilla ei ole mitään vastaan sanomista asiassa, kun kirjoittaja vie juonta eteenpäin!

Kiva kyllä idea, että Draco ja Harry alkavat melkein kuin huomaamattaan tavata samassa paikassa ja pikkuhiljaa lähentyvät. Heillä selvästi on halua käydä läpi asioita jonkun kanssa, joka on kokenut ne samat jutut, vaikka puhuminen ja asioiden muisteleminen onkin vaikeaa. Mutta pientä edistystä taitaa olla jokaisella kerralla :3

Lainaus
”Minä kerron sinulle aikanaan, sitten kun on... aika.”
Tykkään siitä, että Draco sanoo kun eikä jos. Eli hän selvästi haluaa kertoa vielä jossain vaiheessa!

Ja voiiii toi loppu! ♥ Naamiaiset kurpitsajuhlassa oli mielestäni hauska idea, ja kyllähän naamiaisasut muutenkin yleensä halloweeniin kuuluvat. Se kyllä sopi, ettei Harrylla sinällään ollut mikään kovin ihmeellinen asu, vaikka panostikin vähän enemmän kuin minimimäärän. Mutta enpä tiedä olisinko voinut kuvitella häntä intoilemassa ja suunnitelmassa asuaan pitkään ja hartaasti :D

Lainaus
Sitten Draco irrotti ottensa ja sanoi aivan kuin olisi myöntynyt vaikean lapsen vaatimuksiin: ”Okei, saat olla kurpitsajuhlaprinssini, Potter.”
Awww ♥ Näistä kahdesta kyllä Draco taitaa olla ainakin yleensä se vaikea lapsi ;D Mutta mukavaa että suostui Harryn vaatimukseen/pyyntöön. Pitkälle on päästy siitä, kun he olivat toisiaan kohtaan puhtaan vihamielisiä. Loppusanatkin olivat tosi kivat, tykkään siitä kun Harry viittasi sanoissaan siihen, mitä Draco oli aikaisemmin sanonut. Hän on selvästi pannut muistiin tämän puheet.

Kiitos tästä, tää oli oikein mukava fici! Kiva kun kirjoittelit ja julkaisit muillekin luettavaksi :3
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中

Meldis

  • puuskupurilainen
  • ***
  • Viestejä: 2 457
Hyvin sopi tämä halloweenimainen ficci talven keskelle. ^^ Pidin tosi paljon, miten ensin vähän olosuhteiden pakosta Harry ja Draco alkoivat viettää aikaa keskenään, kun ketään muutakaan ei ollut ja sitten siitä hiljalleen tuli rutiini, josta molemmat tykkäsivät lopulta. :) Tässä oli oikeastaan vähän slow burn fiilistä, vaikka one-shotti olikin. Ensin ajattelin, että maalauksella oli jokin merkitys Dracolle ja siksi hän istui sen alla, mutta tykkäsin lopulta, että ei siinä mitään merkitystä ollutkaan. Se vain oli joku paikka, jossa olla yksin ja rauhassa, eikä siihen liittynyt mitään ikäviä muistoja tai ihmisiä töllistelemässä.

Lainaus
Se oli tietysti ääliömäistä, melkein yhtä ääliömäistä kuin se, että hän oli ottanut selvää maalauksen nimestä, jotta voisi briljeerata toiselle tietämyksellään.

Thih, ihanaa, että Dracon oli pakko ottaa selvää lopulta maalauksesta, jotta voisi päteä Harrylle. :D Ihanaa teinimäistä uhmaamista ja Dracon ylpeilyä. Rakastin, millaiseksi kirjoitit heidän alun nahistelun, joka hiljalleen oli vähemmän nahistelua ja enemmän juttelua. Minusta on luontevaa, että Harry voisi haluta jutella Dracolle sodasta, vähän kuin tuntemattomalle terpeutille voi jutella helpommin kuin hyvälle ystävälle. Ja Dracolla kuitenkin on omat kokemukset sodasta, joten ei tarvitse aloittaa ihan tyhjästä. :) Minusta oli hauskaa, että he puhuivat toistensa ohitse, kuin molemmat tarvitsivatkin vain jonkun elävän ihmisen, jolle puhua, ihan sama vastaisiko ihminen mitenkään höpötykseen. ^^ Oli ihanaa, miten heidän suhteensa alkoi asettua uomiinsa sattumalta ja sitten hyvin helposti muotoutui eräänlaiseksi ystävyydeksi, josta kumpikin sai tarvitsemansa. <3

Lainaus
Draco virnisti kuivasti. ”Tuliko prinssi-Potter pelastamaan minut jättäytymästä yksinäisyyteen kurpitsajuhlan aikana”, hän veisteli.

Harry astui toista poikaa kohti ja ojensi kätensä. ”Sitä juuri. Ala tulla tuonne alas piileskelemään varjoissa. Sekin on parempi kuin homehtua täällä.”

Hii! Ajattelin ensin, että Harrykin halusi vain pois juhlista ja tuli pitämään seuraa Dracolle, mutta oli toisaalta kivaa, että hän rohkaisi Dracoa ihmisten ilmoille, ettei tämä erakoituisi ihan täysin. Hyvin Harrya noin vain määrätä, että mehän muuten mennään takaisin juhliin ja piste. :D Lopetus oli herttaisen lupaava. Vaikka muuten tässä olikin vähän angstiin vivahtava tunnelma, loppua kohden mentiin jo fluffyn puolelle mielestäni, mikä oli tosi kaunis muutos tarinassa.
Kiitos tästä!
Hine on ylde, eft gewunigen wilgesiþas, þonne wig cume.

˚*・༓☾ Tóspringe!☽༓・*˚

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 439
  • ava by Rosmariini
Vs: Prinssini Halloween | S | Harry/Draco | lievä hurt/comfort
« Vastaus #10 : 28.02.2024 14:20:30 »
Larjus: Draco aikoo tosiaan puhua jossakin vaiheessa, hänestä tuntuu jo siltä. Kiva, kun kommentoit!
 :-*
Meldis: Molemmat tosiaan tarvitsivat kuuntelijaa, jolla oli samoja kokemuksia, vaikka olisivat puhuneet toisensa ohi. Pitihän Draco käydä kutsumassa juhliin, hänelläkin on oikeus olla siellä. Kiitos, kun kommentoit! :-*
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)