Kirjoittaja Aihe: Prinssini Halloween | S | Harry/Draco | lievä hurt/comfort  (Luettu 445 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 359
  • ava by Ingrid
Ficin nimi: Prinssini Halloween
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Genre: hurt/comfort (lievä)
Paritus: Harry/Draco
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Potterien hahmot ja maailman, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa.
Haasteet: FinFanFun100 -haaste sana 54. Halloween, Harry/Draco - kaikkien aikojen paritus!#2

 
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Prinssini Halloween


Tylypahkan käytävät tuntuivat tutuilta. Kaikki oli kuitenkin toisin. Harry harhaili päämäärättömästi jossain neljännen kerroksen paikkeilla. Ministeriö oli määrännyt ne, joilta Velhosota oli vienyt seitsemännen vuoden jatkamaan opintonsa loppuun haluamanaan ajankohtana. Hermione oli luonnollisesti rynnistänyt kouluun heti sodan jälkeisenä syksynä ja Ron – rakkautensa löytänyt Ron – oli roikkunut hänen perässään ja valmistunut rimaa hipoen lukuunottamatta pimeyden voimilta suojautumista, josta kaikki Tylypahkan taisteluun osallistuneet saivat automaattisesti parhaan arvosanan.

Harry ei ollut kyennyt seuraamaan ystäviään. Kouluun palaaminen tuntui turhalta. Lisäksi häntä oli jatkuvasti revitty suntaan jos toiseen muistelemaan, puhumaan, juttelemaan ja konsultoimaan. Viimeiset puolitoista vuotta olivat kaikein kaikkiaan olleet hyvin kiireiset. Huokaisten Harry suuntasi kohti Rohkelikkotornia. Hän tunsi muutamia rohkelikoita, mutta eipä juuri ketään muuta, sillä hänen vuosikurssinsa oli tehnyt niin kuin Ron ja Hermione ja suorittanut ikävän velvollisuuden pois alta mahdollisimman nopeasti. Ginnynkin vuosikurssi oli luonnollisesti ehtinyt valmistua.

Ainoa muisto, joka vanhoista oppilaista oli hänen lisäkseen jäljellä, oli Draco Malfoy, hänen entinen arkkivihollisensa. Draco oli surkuteltavassa kunnossa. Harry näki hänet aamuisin vilauksilta Suuressa salissa. Poika oli valkea kuin lakana ja rasittuneen näköinen. Vaalea tukka oli suittu siististi taakse kuten ennenkin, mutta muuten vanhasta Dracosta ei ollut juuri mitään jäljellä. Luihuinen tuntui opiskelevan pääosin itsenäisesti, mikä saattoi olla viisasta, sillä jotkut oppilaat olivat osoittaneet hänelle jopa avointa vihamielisyyttä, niin Harry oli kuullut. Hän oli mietteissään päässyt Lihavan Leidin eteen.
”Toivomuskarkkikuppi”, hän sanoi  hajamielisesti ja muotokuva heilahti auki.

Draco ei viihtynyt muiden luihuisten seurassa. Oikeastaan hän ei ollut viime aikoina viihtynyt kenenkään seurassa. Tylypahkasta oli kadonnut kaikki loiste ja hänen piti kiristellä hampaitaan, että selvisi päivästä toiseen. Isä oli huonossa kunnossa lyhyen Azkabanin vierailunsa jäljiltä ja vastusti poikansa koulussa oloa äänekkäästi, aivan kuin hänellä enää siihen mitään valtaa olisi. Dracoa ärsytti, että Severus oli kuollut ja vielä enemmän häntä kyrpi, että Potter oli alkanut pitämään Kalkaroksesta ja puhdistamaan tämän nimieä. Olisi sekin pahuksen ”elävä poika” pysytellyt erossa hänen liimatukka kummisedästään. Hän raapi toista käsivarttaan ajatuksissaan. Paikalla, jossa Pimeän piirto oli ollut, oli enää haalea arpi. Minun sieluuni se on tatuoitu ikuisiksi ajoiksi, Draco ajatteli.

Harry oli eräänä päivänä jälleen vaeltelemassa, kun yhtäkkiä lähes kirjaimellisesti törmäsi Dracoon, joka tönötti seistä yhden liikkuvan maalauksen edessä. Kumpikin hyppäsi vaistomaisesti kauemmas tajuttuaan mitä oli tapahtunut.

”Katsoisit eteesi, Potter”, Draco älähti. ”Vai olenko minä kenties muuttunut näkymättömäksi? Sinä et selvästikään ole sen typerän näkymättömyysviittasi alla.”

Harry tointui säikähdyksestä ja katseli toista kyräilevästi.
”Sinä voisit olla seisomatta keskellä käytävää.”

”Anteeksi vain, en tiennytkään, että herra sankari-Potter omistaa Tylypahkan käytävät, joilla vaeltelee jatkuvasti kuin päätön kana.”

Harry tuijotti häntä oudosti suu auki ja Draco katui mitä oli juuri päästänyt suustaan. Potter kiroaisi hänet taatusti, kunhan saisi leipä läpensä kiinni. Harry ei kuitenkaan ottanut esille taikasauvaansa, vaikka sormeilikin sitä kaapunsa taskussa.

”Mikä maalaus tuo muuten on?” hän sen sijaan kysyi.

Draco hölmistyi. Oliko tämä joku hänen vanhan kilpailijansa juoni?
”Mistä minä tiedän”, hän tiuskaisi.

Hymy kaareutui Harryn huulille. ”No, arvelin vain, kun keskityit katselemaan sitä niin tarkkaan.”

Draco irvisti. Kyllähän vastaus kuulosti lempeänironiselta eikä ilkeältä, mutta Potteriin ei käynyt luottaminen. Hän päätti hyökätä vastaan.

”Mitäs sinulle ja Weasleyn tytölle kuuluu?”, hän tiedusteli maireasti, vaikka tiesi ihan hyvin, että Harry ja Ginny olivat eronneet viime lukuvuoden aikana. Hän oli kuullut muiden luihuisten puhuvan siitä.

Harry kohautti harteitaan niin, että ylipitkä musta hiuspehko lehahti. ”Ihan hyvää sekä minulle että Ginnylle – erikseen.”

Dracon pinna paloi vastustajan tyyneen lammasmaisuuteen. ”Kalpi tiehesi, Potter, äläkä esitä olevasi ystävällinen minulle”, hän kirahti ja kääntyi mielenosoituksellisesti jälleen tuijottamaan taulua, jonka aiheesta ei käsittänyt mitään.
Harry lampsi pois ja ihmetteli itsekin, miksi oli ollut niin ystävällinen Malfoylle.

Kului muutama viikko ja lukukausi Tylypahkassa oli asettunut uomiinsa. Harry oli onnistunut ottamaan itseään niskasta kiinni ja keskittymään koulutöihinsä, mutta nyt hän oli taas käveleskelemässä ja jokin veti häntä magneetin lailla sille käytävälle, jossa hän oli aiemmin törmännyt Malfoyhin. Hän sipsutti sinne ja siellä Draco istui sen maalauksen alla, jota oli viimeksi intensiivisesti tarkastellut. Nyt poika luki kirjaa. Harry kröhäisi kohteliaasti ilmoittaakseen olevansa paikalla. Draco nosti katseensa ja hänen silmiinsä häivähti vihainen pilke.

”Anna minun olla, Potter. Täällä on muitakin autioita paikkoja, joissa voit vetelehtiä”, hän sihahti.

”Minua ihmetytti viimekin kerralla mitä sinä minun vetelehtimisistäni tiedät... tai välität”, Harry sanoi rauhallisesti.

Dracon poskia alkoi kuumottaa ärsytyksestä ja vihasta... ja häpeästä. Eikö Potter vain voinut jättää häntä rauhaan. Poika yritti nyt selvästi kuikkia mitä kirjaa hän luki.

”Minä tahdon olla yksin”, hän pärskähti.

Harry otti muutaman askeleen taakse päin, mutta ei Dracon tahdosta huolimatta lähtenyt pois vaan istui käytävän vastakkaiselle puolelle selkä seinään nojaten. Hän kaiveli kaapunsa taskua ja otti sieltä esiin jonkin jonkin moninkertaisesti taitellun paperin, jota alkoi lukea kopautettuaan sitä ensin sauvallaan.

”Pitääkö ´yksin` tavata sinulle vai mättääkö ymmärryksesi muuten? En halua olla kenenkään seurassa!” Draco korotti ääntään, vaikka huomasi yllättäen hiljaa mielessään toivovansa, ettei poika lähtisi minnekään. Ja se jos mikä oli huolestuttavaa.

Harry nousi hitaasti pergamenttia kädessään lerputtaen. Hän katsoi Dracoa hetken aikaa arvioivasti, mutta kohautti sitten harteitaan kuin osoittaakseen luovuttavansa.

”Ajattelin, että olisi voitu jutella esimerkiksi myöhemmin, mutta ole sitten keskenäsi Malfoy.”

Harryn kaavun lieve katosi kulman taakse ja Draco joutui puremaan hampaansa yhteen, ettei olisi huutanut häntä takaisin. Mikä helvetti häneen oli mennyt? Ja mikä helvetti Potteriin oli mennyt? Te olette kumpikin rikki ja sekaisin, sanoi pieni ääni hänen takaraivossaan ja enemmän kuin mitään maailmassa Draco halusi vaientaa sen.

Seuraavan kerran, kun Draco meni Papurikko Punaparran romanssia kuvaavan taulun käytävään hän odotti Potterin olevan siellä. Se oli tietysti ääliömäistä, melkein yhtä ääliömäistä kuin se, että hän oli ottanut selvää maalauksen nimestä, jotta voisi briljeerata toiselle tietämyksellään. Käytävä oli tyhjää täynnä, monet talujen hahmotkin näyttivät matkustaneen muualle. Draco lösähti nutuneena Papurikon alle. Hänellä oli mukanaan Liemiä edistyneille, jota hän alkoi selailla haluttomasti. Harry ilmestyi noin tuntia myöhemmin, kun Draco yritti keskittyä iisopin lehtien leikkauksen hienouksiin. Hän istui samaan paikkaan kuin viimeksi ja leikitteli sormiinsa osuneella suklaasammakkokortilla.

”Oman pärstän mukana kuljettamista voisi pitää itsekkäänä”, Draco sanoi tylysti.

”Tämä on Newt Scamander –kortti”, Harry vastasi. ”Nyt sinulle siis sopii puhua kanssani?”

Draco tunnisti kysyvän äänenpainon ja hänen sisällään läikähti jokin – hieman vain, mutta läikähti kuitenkin.

”Miksi sinä haluat edes jutella?” hän kysyi kokeilevasti.

Harry kohotti kulmiaan merkitsevästi ja otti kasvoilleen kärsivän ilmeen. ”Sinä olet ainoa, jonka kanssa minulla on täällä historiaa, jos ei oteta lukuun käytäviä ja opettajia. Ja sekin on surkeaa historiaa.”

Samat sanat, Potter, samat sanat, Draco ajatteli, mutta pysytteli hiljaa. Puhukoon kultainen poika nyt kun kerran halusi.

”Miten sinä voit? Näytät suoraan sanottuna karsealta. Kalpealta kummitukselta.”

Draco tiesi miltä näytti ja inhosi joka aamu katsoa pelikuvaansa sen takia. Potter oli osunut arkaan paikkaan, vaikka kuulostikin myötätuntoiselta. Hän hipaisi tahtomattaan arpeaan. Milloin hänestä oli tullut näin heikko?

”Minä voin mainiosti, kiitos kysymästä. Eipä sinussakaan ole hurraamista. Hukut oletettavasti jonakin yönä noihin hiuksiisi”, hän totesi kylmästi.

Harry ei näyttänyt häkeltyvän vaan taputteli sen sijaan tukkaansa hajamielisesti. ”Se on vähän ylikasvanut, täytyy myöntää.”

Käytävän täytti sakea hiljaisuus. Draco yritti vältellä katsekontaktia ja huomasi, että vastakkaisen seinän tauluissa oli jälleen elämää. Ehkä Papurikkokin oli palannut hänen yläpuolelleen.

”Minä haluaisin puhua sodasta.” Harryn ääni värisi, koska hän ei ollut sanonut sanoja kellekään koskaan aiemmin, vaikka oli puhunut sodasta ummet ja lammet. ”Tulenko etsimään täältä, jos... jos haluan jutella?”

Draco ei tiennyt mitä vastata ja Harry oli alkanut jo venytellä jäseniään lähteäkseen. Poika ei ollut vielä ehtinyt kulman taakse, kaavun liepeestä puhumattakaan, kun Draco sai kyyneleiden peittelyltään sanotuksi: ”Kyllä.”

Niinpä he alkoivat tapailla käytävässä. Aluksi keskustelut olivat jäykkiä ja töksähteleviä ja pojat nälväisivät toisiaan vanhasta muistista aina silloin tällöin. Hiljaisuudet kasvoivat väliin vuorten kokoisiksi ja kestivät niin pitkään, että toinen vain lähti lopulta kyllästyneenä pois. He puhuivat pääasiassa toistensa ohi, vaikka kumpikin kuunteli tarkkaan. Draco kertoi hajanaisia kokemuksia siitä miltä tuntui, kun kuolonsyöjät kokoontuivat Malfoyn kartanossa. Harry taas muisteli, mitä hän, Ron ja Hermione olivat tehneet etsintä retkensä aikana. Ja asioiden läpikäyminen helpotti heitä, vaikka he käsittelivätkin vain reunatapahtumia. Dracon kasvoille palasi väriä ja Harry ei tuntenut enää tarvetta vaeltaa käytävillä niinä päivinä, kun he eivät tavanneet.

Joskus kuudennen tapaamisen tietämissä Draco sanoi: ”Minulla ei koskaan ollut sellaisia ystäviä.”

Harry keskeytti oman puheenvuoronsa yllättyneenä toisen ilman ilkeyttä lausutusta kommentista. "Olisitko sitten halunnut sellaisia?” hän kysyi ehkä vähän tyhmästi.

Draco tyrskähti ja jotain pientä, mutta tärkeää suli heidän väliltään. ”Onko kukaan koskaan uskaltanut kutsua sinua sosiaalisesti kömpelöksi, Potter? Se sinä nimittäin olet. Tietysti minä olisin hallunut sellaisia ystäviä kuin sinä ja Weasley ja Granger keskenänne olitte. En minä ole mikään tunteeton peto, jolla ei ole samanlaisia tarpeita kuin muilla ihmisillä.”

Harrykin hymyili ja he katsoivat toisiaan silmiin. Sitten Draco hieraisi käsivarttaan.

”Haluaisitko kertoa minulle tuosta?”, Harry sanoi osoittaen kättä. ”Vai onko vielä liian aikaista?”

Draco irvisti. ”Sinä tiedät mikä se oli.”

Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Sitten Harry nousi hitaasti, ettei ahdistaisi toista ja tuli istumaan samalle puolelle käytävää sopivan etäisyyden päähän.

”Ajattelin, että voisit kuvailla omin sanoin. Minä olin monesti sen suhteen liian kärkäs.”

Draco katseli toisen vihreitä silmiä, joissa kuvastui aito ymmärtämisen halu. Kyynelten alut sumensivat hänen omaa näkökenttäänsä.

”Minä kerron sinulle aikanaan, sitten kun on... aika.”

Harry, hän lisäsi mielessään lauseen loppuun. Hän pystyi nyt kutsumaan Potteria etunimellä ainakin ajatuksissaan.

”Se riittää”, Harry virkkoi.

He istuivat vielä jonkin aikaa paikoillaan, kunnes lähtivät kohti omia oleskeluhuoneitaan.

Tylypahkan odotettu kurpitsajuhla lähestyi kovaa vauhtia. Edellisenä vuonna oli aloitettu uusi perinne ja sen mukaan kurpitsajuhla järjestettiin nytkin naamiaisina. Rehtori McGarmiva ja opettajat olivat ajatelleet, että asut voisivat vähentää oppilaiden välillä mahdollisesti olevia, sodasta johtuvia epäluuloja. Naamioiden joukosta ei olisi helppo erotella muiden tupien oppilaita ja kaikki saisivat juhlia rauhassa ja yhteisymmärryksessä. Kurpitsajuhlan järjestelyissä oli tarpeeksi tekemistä ilman, että tarvitsi huolehtia oppilaiden mahdollisista antipatioista.

Harry ja Draco eivät olleet maininneet kurpitsajuhlasta sanaakaan toisilleen ja Harry epäili, että Draco välttelisi osallistumista eikä siksi painostanut tätä. Heidän neljä viimeisintä tuokiotaan olivat sujuneet hedelmällisesti ja Harry oli huomannut alkavansa pitää luihuisesta. Pojassa oli jotain valtavan kiehtovaa ja hänen vaaleissa hiuksissaankin oli oma hohtonsa. Harry oli päättänyt pukeutua prinssiksi. Siihen tarvitsi vain vähän röyhelöisen valkoisen paidan, hienonnäkoisen takin ja istuvat housut, joten se oli helppoa ja Harry oli käynyt jästikirpputoreilla ensimmäisen kerran sitten Dursleyllä vakinaisesti asumisensa.

Pyhäinpäivän aatto ja kurpitsajuhlan ilta saapuivat. Harry asetteli asun päälleen makuusalissaan ja jakoi oleskeluhuoneessa muutamia kehuja kekseliäistä asuista innokkaille alaluokkalaisille. Suuri Sali oli jälleen taiottu täyteen upeita koristeita ja pitkät, seinien viereen asetut pöydät notkuivat herkkuja. Irvinaamaisiksi veistetyissä kurpitsalyhdyissä hehkui sisällä taikatuli. Oppilaat pujottelivat ympäriinsä lautaset kädessä ja asettuivat häliseviksi ryhmiksi. Tunnelma oli korkealla ja Harryn oli todettava, että monet olivat panostaneet asuihinsa yllättävän paljon. Hyvin harvalla oli vain pelkkä kasvot peittävä venetsialaisnaamio, joka oli naamiaisten vähimmäisvaatimus. Osa oli Harryn tapaan valinnut helpon esitettävän: ympäri salia näkyi merirosvoja, veeloja, eri maiden huispausjoukkueiden jäseniä ja Kohtalottaria paljon enemmän kuin bändissä todellisuudessa oli jäseniä.

Harry työntyi pulputtavan tyttöryhmän läpi pöydän luo. Hän kauhoi lautaselleen useita paloja kermanväristä toffeeta ja kinuskiin kastetun omenan. Toisesta päästä hän otti lasin kurpitsamehua. Tarjolla olisi ollut suolaistakin ruokaa, sillä kenellekään ei sinä päivänä luonnollisesti tarjottu illallista. Vetäydyttyään syrjemmälle syömään Harry huomasi sen puolen varjoissa liikettä. Se oli Draco. Hän oli laittanut päälleen mustan vähemmän huomiota herättävän, mutta kuitenkin tyyliikkään ja siistin juhlakaavun. Lisäksi hänellä oli musta naamio, joka ei ollut paras ratkaisu, koska se sai hänen platinaisen tukkansa pomppaamaan entistä enemmän esiin. Siksi Harry oli hänet paikallistanutkin. Draco ei kuitenkaan tullut hänen luokseen vaan suuntasi pois Suuresta Salista kuin olisi päättänyt, että oli sittenkin ollut huono idea tulla.

Harry lähti vaistomaisesti seuraamaan häntä, mutta jäi jälkeen, koska asetteli astiansa niin, että joku kotitontuista huomaisi ne helposti ja ettei kukaan juhlijoista kompastuisi niihin. Aulassa Harry ehti nähdä vain vilauksen Dracosta suunnatessaan portaisiin. Hän arvasi minne poika oli menossa. Kun hän hetken kuluttua saapui heidän käytävälleen, Draco nojaili siellä seinään.

”Mikä sinä oikein olet olevinaan?”

Harry tuhahti toisen äänensävylle. ”Jonkinlainn prinssi.”

Draco virnisti kuivasti. ”Tuliko prinssi-Potter pelastamaan minut jättäytymästä yksinäisyyteen kurpitsajuhlan aikana”, hän veisteli.

Harry astui toista poikaa kohti ja ojensi kätensä. ”Sitä juuri. Ala tulla tuonne alas piileskelemään varjoissa. Sekin on parempi kuin homehtua täällä.”

Draco tarttui Harryn sormiin ja kummankin läpi kävi yhtä aikaa lämmin väristys. Ikuisuudelta tuntuvaan muutamaan sekuntiin he eivät tienneet mitä pitäisi tehdä.

Sitten Draco irrotti ottensa ja sanoi aivan kuin olisi myöntynyt vaikean lapsen vaatimuksiin: ”Okei, saat olla kurpitsajuhlaprinssini, Potter.”

Harryn huulilla karehti ja hän iski silmää, kun lähti opastamaan Dracoa takaisin Suuren Saliin.

”Kaikki aikanaan, Malfoy... ja kaikki sitten, kun on sen oikea aika.”

« Viimeksi muokattu: 04.09.2019 19:27:39 kirjoittanut Kelsier »
Now I will say one thing only:
               where any man is needed, I am there.

                             - Odysseus-

                 (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)

                
               

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 1 398
Tää on söpö!  :)
Tässä oli paljon sellaisia elementtejä, joista pidän kovasti ja asioita jotka aika usein hypätään yli. Tuo vähitellen tapahtuva tuttavuus Harry ja Darcon välillä tässä. Sen on pakko alkaa tuhahtelulla ja ihme vetelehtimisellä, kuten tässä. Vaikka koulun alkamisesta kurpitsajuhlaan on lopulta sekin kovin lyhyt aika, on se kuitenkin monta viikkoa ja monta yksittäistä päivää.

Se oli myös hyvä, että Harry ei aina seuraa päätä pahkaa samoihin paikkoihin Ronin ja Hermionen aikatauluun, vaan että paluu kouluun kesti aikansa. Ja se, että koulu on tuttu, mutta mikään ei ole kuitenkaan kuin ennen. Isot tapahtumat muuttavat ihmistä ja toisinaan on vaiheita, jolloin elämä tuntuu junnaavan paikoillaan. Dracossa ja Harryssa molemmissa oli tätä. Vaikka on heidän seitsemäs ja viimeinen kouluvuotensa Tylypahkassa, silti he irrottavat aikaa joutavanpäiväiseen oleskeluun käytävillä, koska omissa tuvissa ei ole enää niin kotoisaa. Ei ole samanlaista.

Oli kiva lopulta kuulla tuon maalauksen nimi. Draco oli sitten selvittänyt sen. Niin ja Harryn ylikasvanut pehko. Harry on muuten oikeasti aika hirveä, kun katsoo neljättä leffaa ja hiuskuontaloa siinä. Harry ja Ron ovat molemmat siinä oikein teinejä, jotka eivät ole kartalla laisinkaan.
Ja sitten vielä nuo naamiaiset tuohon loppuun. Harry prinssinä röyhelöpaitoineen. Hihi. Mukava kun tämä jäi avoimeksi, jossa toki on viittauksia siihen, että näiden kahden tapaamiset tulevat jatkumaan ja kaikesta puhutaan kun aika on.

Tämä kyllä kieltämättä kerjää jatkoa. Ellei aivan suoraa niin vaikka sitten epäsuorasti. Mitähän näille kahdelle kuuluu kolmen vuoden kuluttua.
Kiitos lukukokemuksesta.  :)

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 476
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Tämä oli mukava pieni tarina jonkalaisia toivoisin enemmänkin tänne Finiin. Minusta tämä asetelma, mitä Harry ja Draco tekevät heti sodan jälkeen on kiehtova ja siitä on mukavaa lukea. Joten toivottavasti näitä kirjotettaisi myös enemmän!

Tämä osasto on minulle aina vähän sellainen, että jännitän kun tulen lukemaan tänne omaa suosikkiparitustani eli tätä H/D:tä. Onneksi kuitenkin vilkaisin hieman tuota Fairy talen kommenttia, niin uskalsin lukea tämän ficin ja kannatti kyllä :)

Fairy tale olikin nostellut tuossa niitä samoja teemoja joista itsekin tykkään. Ihanaa, etteivät nämä rynnänneet suoraan toistensa syliin vaan jutustelu alkoi hitaasti ja hiljaisuuttakin oli niin paljon, että siihen jopa kyllästyi. Mukavaa, että lähentyminen tapahtui juuri tuon molempia koskettaneen sodan purkamisen kautta. Sillä se on varmasti jättänyt molempiin traumoja! Lopun naamiaiset oli oikein osuva lopetus ja Harry on täydellinen prinssi Dracolle.

Ihana yksityiskohta oli muuten se, että Newt on päässyt suklaasammakkokorttiin <3

Kiitos tästä,
Vendela


I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 359
  • ava by Ingrid
Fairy tale ja Vendela: Ihana kuulla, että olitte tykänneet, sillä parituksena Harry/Draco oli minulle uusi kirjoitettava. Tuntui luonnolliselta, että pojat eivät suoraan syöksy yhteen vaan kaipaavat kuuntelijaa. Pitäisi kyllä ehdottomasti olla canonia (jos siis ei ole), että Newt on saanut sukliskortin :D kyllä hän sen ansaitsee.
Fairy annoit minulle ajatuksia noiden jatkotoiveiden suhteen. Multa puuttuu H/D-haasteesta vielä kaksi ficciä, joten toinen niistä voisi vaikka ollakin viitteellistä jatkoa tälle....
Now I will say one thing only:
               where any man is needed, I am there.

                             - Odysseus-

                 (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)