Kirjoittaja Aihe: Korpin lahja | K-11 | maaginen realismi, kepeä draama | raapaleita 11/x 13.2  (Luettu 3553 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Nimi: Korpin lahja
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: maaginen realismi, kepeä draama, slash
Yhteenveto: Vili on aina tykännyt piirtää ja maalata, mutta viime aikoina hänen piirustuksiinsa on alkanut hiipiä kummallisia, maagisia piirteitä. Kun Vilin piirtämä korppi herää eloon ja alkaa vaania häntä, Vilin on pakko ottaa vastuu omista kyvyistään.
Haasteet: Spurttiraapale V, Vuosi raapalehtien VII, Kesälomaetydejä (kuva) ja Kirjoita & kommentoi II (maaginen realismi)

A/N: Tervetuloa kuvitteelliseen (ja kummalliseen) Korppilehdon kaupunkiin! Toivottavasti viihdyt ♥︎




KORPIN LAHJA

1

Vili istuskeli piknikviltillä Kuparimäen korkeimmalla kohdalla luonnoslehtiönsä kanssa. Suurimman osan viltistä vei kuorsaava Toffe. Hänestä ei siis ollut juuri seuraksi, mutta ei Vili oikeastaan pannut pahakseen. Toffe oli välillä turhankin suuri ja äänekäs persoona, joten vaihtelun vuoksi oli mukavaa, kun hän kerrankin oli hiljaa.

Vili oli jo hahmotellut alla olevan maiseman rautatietä, omakotitaloja ja puita ääriviivoja myöten. Kun aurinko laskisi ja taivas syttyisi väreihin, Vili ottaisi esiin vesivärinsä ja jäljentäisi taivaan ihmeet paperille. Vili hyräili matkakaiuttumista soivaa biisiä ja jatkoi aloittamaansa korppiluonnosta. Hän hahmotteli linnun siipisulkia ja yritti tuoda eloisaa, älykästä katsetta sen mustiin silmiin. Kun kynän piteleminen alkoi rasittaa sormia, Vili piti tauon ja katseli pitkään ruskaisia puita ajatuksiinsa vaipuneena.

”Hei!” mäen juurelta kuului ääni. Se oli Reino. Ei Vili häntä nähnyt niin hyvin, että olisi tunnistanut, mutta jätkän vieressä oli keltainen prätkä, jonka Vili osasi välittömästi yhdistää Reinoon.

”Moi!” Vili huusi ja vilkutti.

”Mitä te siellä teette?” Reino huusi.

”Katsotaan auringonlaskua!” Vili vastasi. ”Tuu säkin!”

Reino mietti hetken, mutta lähti kuitenkin kiipeämään mäkeä. Välillä hän kiroili luiskahdellessaan märällä kalliolla, mutta selvisi pahemmitta haavereitta heidän luokseen. Reino näytti nykyisin nuorelta (ja kuumalta) viikingiltä. Reinolla oli lyhyt parta ja pitkä vaalea tukka, joista osa oli ponnarilla ja pikkuisilla leteillä.

”Mikäs Toffea vaivaa?” Reino kysyi huomatessaan, että puolet seurueesta veti sikeitä.

”Sillä on krapula”, Vili sanoi. Reinon kasvoille ilmestyi luihu virnistys. Reino kumartui Toffen naaman ylle.

”Saat vielä turpaas”, Vili varoitti. Reino ei kuunnellut. Tämä veti keuhkot täyteen ja karjaisi lopulta täysillä:

”MURHA!”

Toffe älähti säikähtäneenä, ja aivan kuten Vili oli arvellutkin, tämän ensimmäinen refleksi oli motata Reinoa.

”Ai saatana!” Reino ähkäisi käsi naamallaan.

”Ihan oikein sulle tommosesta tempusta, perkele!” Toffe karjui tuohtuneena.

Seuraavat puoli tuntia ne kaksi jäkättivät toisilleen. Vili katseli purppuraisia ja vaaleanpunaisia pilviä ja kellertävää taivasta niiden takana. Hän alkoi jäljentää sen värejä. Toffe ja Reino painivat ja vahingossa tyrkkäsivät Viliä niin, että hän veti vahingossa männynvihreää siksakkia pitkin taivasta.

”Hei!” Vili älähti vimmoissaan. ”Kattokaa, mitä te teitte!”

Vili näytti heille pilalle mennyttä piirrosta, mutta Reino ja Toffe toljottivatkin hänen taakseen. Vili kääntyi kummissaan ja haukkoi henkeään, sillä taivaalle oli ilmestynyt tismalleen samanlaista vihreää siksakkia kuin hänen piirroksessaan.

« Viimeksi muokattu: 13.02.2020 20:20:40 kirjoittanut Sokerisiipi »

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Tunnen suurta yhteenkuuluvuutta Viliä kohtaan, vaikka minä kyllä yleensä menetän vain hermoni, kun maalaan vesiväreillä ;D Vilillä on kiva voima, olisi ihana jos itsekin voisi piirtää asioita eloon! Toffe ja Reino vaikuttavat molemmat mainioilta tyypeiltä. Mä olen kyllä niin Reino, aina härnäämässä, vaikken seuraamuksia kestäisikään ;D Jään seurailemaan!

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Avaruuspiraatti: Ihanaa, että samaistuit sekä Viliin, että Reinoon! Vilin voima ois kyllä siisti, mutta myös aika kauhistuttava, jos sitä alkaa tarkemmin miettiä. Jee, kivaa, että tää nappasi ja kiitos kommentista!

2

Vihreä, taivaalle kuulumaton väri-ilmiö herätti huomiota koko kaupungissa. Ilmiö oli taivaalla vain muutaman tunnin, mutta sinä aikana siitä oli ehditty ottaa lukuisia valokuvia, ja seuraavana päivänä ei muusta puhuttukaan. Ilmiöstä oli pyydetty ammattimaista selontekoa paikalliselta avaruusfyysikolta, että oliko vihreä siksakki olevinaan halo vai revontulta, ja miksi se näytti niin terävältä, kuin piirretyltä? Viliä puistatti se, kuinka moni käytti sitä sanaa. Piirretty. Kuin he olisivat tienneet.

Vili uskotteli itselleen, ettei taivaan vihreällä siksakilla ja hänellä ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Se oli vain uskomatonta sattumaa, mutta varmasti maailmassa oli sattunut hurjempiakin juttuja. Vilillä oli silti hirveän syyllinen olo tapahtuneesta. Lounastunnilla Vili tökki haluttomana ruokaansa. Vilin huono päivä huononi entisestään, kun lounasravintolan kokki istuutui häntä vastapäätä. Se oli Toffe.

”Eikö mun pöperöt kelpaa?” Toffe tiedusteli.

”On tää hyvää, mutta mulle ei vaan maistu. Oon kai kipee”, Vili mumisi.

”Paskapuhetta”, Toffe tiesi ja katseli häntä silmät kiiluen. ”Tää johtuu eilisestä.”

Vili vilkuili Toffea varuillaan. Toffe oli jykevä ja karkeapiirteinen, siksi mies näytti vähän pelottavalta. Söpö lempinimi oli hurmaavassa ristiriidassa Toffen ulkomuodon kanssa.

”Jos sä puhut niistä revontulista –”

”Vitut se mikään revontuli ollut”, Toffe keskeytti. ”Sä teit sen.”

”En tehnyt”, Vili äyskähti, ”koska se on mahdotonta.”

”Kamoon, Hytönen”, Toffe sanoi, ”mä olin siellä. Näin, mitä tapahtui eikä se vihreä homma ollut taivaalla ennen kuin sä panit sen sinne.”

”Voisitsä olla hiljaa?” Vili sanoi tukahtuneesti ja haarukka alkoi vapista hänen kädessään.

”Mikä hätänä?” Toffe ihmetteli. ”Musta se oli siistiä!”

”No, musta se oli ihan vitun pelottavaa!” Vili sähähti ja paiskasi haarukan lautaselle. Hän alkoi vapista ja painoi kädet kasvoilleen. Toffe istui paikoillaan tietämättä lainkaan, mitä tehdä itkevälle Vilille. Viimein hän nousi ja kiersi Vilin puolelle antamaan kömpelön halauksen.

”Voitaisko me vain olla kuin sitä ei ois ikinä tapahtunutkaan?” Vili nyyhki Toffen essuun.

”No, mä en tiedä, onko se mahdollista, koska koko kaupunki –” Vili ulvahti ja Toffe vaikeni. ”Okei, okei, en puhu siitä enää.”

”Torsti, töihin!”

”Jaaha, mun pitää nyt mennä. Kuule, sä voisit tulla mun luo myöhemmin tänään?” Toffe ehdotti. ”Ettet ois yksin.”

”Okei”, Vili sanoi ryytyneenä. Toffe hymähti tyytyväisenä ja palasi töihin. Vili vei koskemattoman lautasensa sisällön biojätteeseen ja palasi hänkin kirjanpitohommiin.
« Viimeksi muokattu: 01.05.2020 21:38:12 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
3

Toffe asui idyllisellä kerrostaloalueella Kirsikkanotkossa. Siellä oli paljon lehtipuita, kukkaistutuksia ja hoidettuja lenkkipolkuja. Asuinalue ei vaikuttanut yhtään sellaiselta paikalta, jossa Toffen kuvittelisi viihtyvän. Vili vei pyöränsä punatiilisen kerrostalon sisäpihalle. Mennessään A-rapun ovelle Vili näki toisella puolella katua Reinon keltaisen prätkän, ja hän tajusi, että hänen pitikin mennä pikaisesti kotiin. Aivan, hänellä oli tärkeää tekemistä. Eteinen piti imuroida. Se ei voinut odottaa enää hetkeäkään. Toffe varmasti ymmärtäisi. Vili peruutti ovelta, mutta hän ei ehtinyt luikahtaa sisäpihalle, kun yläpuolelta kuului mahtava mylväisy:

”VILI!”

Alistuneena Vili kohotti katseensa ja näki Toffen pään kolmannen kerroksen ikkunassa.

”Sisälle sieltä lorvimasta!” Toffe käski. ”Ovikoodi on 0198.”

Vili huokaisi syvään ja palasi ovelle. Hän naputteli ovikoodin ja kutsui aulassa hissin. Ehkä se menisi epäkuntoon, ja hän putoaisi armolliseen kuolemaansa. Vilillä ei ollut moista onnea. Hissi toimi moitteettomasti. Toffen kämpän ovi oli raollaan. Vili meni sisälle. Olohuoneessa oli Toffe, Reino ja Reinon pikkuveli Aro, joka oli ollut samalla opintolinjalla Vilin kanssa. Viliä harmitti. Jos hän olisi tiennyt tällaisesta väenkokouksesta, hän ei olisi edes tullut. Toffe oli varmaan tiennyt sen, ja siksi jättänyt strategisesti mainitsematta asiasta. Toffe oli mäntti.

”Moi”, Vili sanoi kolmikolle.

”Terve”, Reino sanoi ja tutkaili häntä katseellaan kuin olisi saanut tietää Vilin olevan peräisin ulkoavaruudesta. Vili ei tykännyt siitä yhtään. Aro taas oli rasittava, ylivirittynyt pyörremyrsky eikä Vilillä ollut koskaan riittänyt henkiset voimavarat sietää Aroa muutamaa tuntia kauempaa.

”Sua ei olekaan näkynyt aikoihin. Missä oot piileskellyt?” Aro sanoi iloisesti ja veti hänet kylkeensä sohvalle. Telkkarissa oli päällä jokin rallipeli, jonka pelaamista Aron veljekset jatkoivat.

”Öm. Töissä. Kiire”, Vili selitteli vaikeana ja mulkoili kumartuneen Aron ylitse sohvan toisella laidalla istuvaa Toffea, joka vain kohautteli leveitä olkapäitään. Peli vaihtui scifitoimintaleffaan, jonka katsomisesta ei tullut yhtään mitään, koska Aro riehui ja heilui koko ajan. Viimein Vili sai tarpeekseen ja lähti, ihan vain, jotta hän ei murjoisi Aroa muodottomaksi kaukosäätimellä.

« Viimeksi muokattu: 27.08.2019 10:52:28 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
4

Vili ei piirtänyt viikkoihin, mikä madalsi huomattavasti hänen henkistä hyvinvointiaan. Piirtäminen oli aina ollut hänelle tapa rentoutua ja purkaa tunteita ja huolia, mutta pieleen mennyt vesivärityö ja taivaan vihreä siksakki kummittelivat hänen mielessään. Kylällä mummelit kalkattivat siitä vieläkin ja miettivät silmät turmiollista iloa säkenöiden, että olikohan tuomiopäivä vihdoinkin koittanut.

Vili yritti käyttää urheilua varaventtiilinä piirtämisen sijaan, vaikka hän ei ollut ollut koskaan järin urheilullinen, ja sen kyllä huomasi. Reino vei hänet lenkille, mutta Vili lyyhistyi parinsadan metrin juoksun jälkeen.

”Ei pysty”, hän uikutti, kun Reino kumartui kummissaan hänen ylleen. ”Mulla tulee kylkiluut keuhkoista läpi.”

”Sun pallealihas se vaan kramppaa. Juostaan hitaammin”, Reino sanoi ja repi hänet säälittömästi ylös.

”Ei juosta enää”, Vili pyysi. ”Tää on ihan hirveetä.”

”Sä et hengitä oikein”, Reino sanoi ja painoi kämmenensä Vilin pehmeälle vatsalle. Yllättävä, intiimi kontakti sai Vilin punastumaan. ”Sun pitää keuhkojen lisäksi hengittää myös vatsallasi. No, hengitäs niin syvään, että mä tunnen sen.”

Oli kauhean vaivaannuttavaa seisoskella keskellä lenkkipolkua Reinon käsi hänen vatsallaan kuin tämä olisi odottanut tuntevansa sieltä jos jonkinmoista elämää. Ohikulkijat loivatkin heihin varsin huvittuneita katseita, ja Vili tahtoi kuolla häpeästä, mutta päästäkseen tästä piinallisesta tilanteesta hänen oli vain hengitettävä.

”Vatsa liikkeelle!” Reino komensi ja vaati viisi äärimmäisen mahtipontista hengitystä, että hän oli tyytyväinen. ”Tuota harjoittelet kotona, niin juokseminenkin helpottuu. Matka jatkuu!”

Reino oli hirveää lenkkiseuraa. Hän ei antanut armoa, ja hän selvästi uskoi henkisen mollaamisen olevan avainsana menestyksekkääseen treeniin. Vilistä tuntui kuin hän olisi ollut taas intissä Reinon komennellessa ja rääkätessä häntä tällä tavoin. Vili sai lenkkeilystä saman tien tarpeekseen.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
5

Vili oli juonut pari kaljaa, kun hän viimein uskaltautui kokeilemaan piirtämistä. Oli tyypillinen perjantai-ilta, ja he olivat nostamassa kuppia Vompatissa pitkän työviikon päätteeksi. Vili piirsi mallista kolmatta tuoppiaan. Hänestä oli ihanaa piirtää pitkästä aikaa, vaikka vatsassa kutittelikin jännitys siitä, mitä voisi tapahtua. Tuoppi valmistui, mutta mitään ei tapahtunut.

”Toffe”, Vili sanoi keksiessään, miten voisi testata hypoteesinsa, ”metsästä mulle jostain värikynä.”

Toffe ryntäsi heti etsimään.

”Ootsä varma, että haluut just täällä testata?” Reino kysyi hiljaa.

”Joo, oon”, Vili sanoi kaljan suomalla rohkeudella. ”Jos jotain tapahtuu, niin voin sanoo, että halusin vaan terästää kaljani elintarvikevärillä.”

”Toi kuulostaa enemmän Aron touhuilta kuin sun.”

”Voin mä sitäkin syyttää, jos se on uskottavampaa niin”, Vili sanoi olkiaan kohautellen. Reinoa nauratti. Toffe palasi pöytään violetin puuvärin kanssa.

”Onks tää okei?”

”On, kiitos.”

Vili tarttui violettiin värikynään ja alkoi värittää. Reino ja Toffe vahtivat juomaa silmä kovana. Kun Vili oli valmis, he odottivat jännittyneinä seuraavat minuutit, mutta mitään ei tapahtunut. Reino ja Toffe olivat selvästi pettyneitä, mutta Vili hihkaisi riemuissaan. Hänen ei tarvinnut enää huolehtia, että hänessä oli jotain pahasti vikana. Hän oli aivan tavallinen, pelkkä Vili vain, ja mitään muuta Vili ei välittänytkään olla.

”Haa, siinäs näitte!” hän julisti voitonriemuisena. ”Mussa ei ole mitään maagista!”

”Sääli”, Reino huokaisi ja alkoi masentuneena lipittää Vilin kaljaa. Vili katsoi epäluuloisena kavereitaan.

”Mistä lähtien te ootte olleet noin innokkaita hyväksymään paranormaalin osaksi maailmankatsomustanne?”

”No, mulle kelpaisi vaikka maailmanloppu, koska ei täällä kuppasessa kylässä tapahdu ikinä mitään ees etäisesti kiinnostavaa”, Reino ähkäisi ja keikkui tuolillaan tympääntyneen näköisenä.

”Mä oon aina tiennyt, että tässä maailmassa on paljon sellaista, mitä luonnontiede ei osaa vielä selittää”, Toffe sanoi silmät loistaen, ”mutta se ei tarkoita, etteikö se kaikki olisi aivan yhtä luonnollista kuin vaikka painovoima. Meidän suvussa moni on nähnyt enneunia, ja mä näin pienempänä useammankin kummituksen!”

”Voi jeesus, Toffe. Sä et oo nähnyt yhtäkään kummitusta. Korkeintaan sä näit jonkun narkkarin, joka oli niin kalpea, että se vaan näytti susta läpikuultavalta”, Reino tuhahti.

”Sä et tiedä mun kokemuksista mitään, joten turpa kiinni!” Toffe hermostui Reinon vähättelyihin, ja ne kaksi alkoivat taas tapella. Vili hyppelehti iloisena karaokenurkkaan ja tarttui virnistäen mikkiin, kun Sata salamaa kajahti soimaan.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
6

Vilin tavallisena alkanut korppiluonnos oli alkanut elää omaa elämäänsä. Nyt korpilla oli neljät siivet ja pitkä, häntämäinen pyrstö. Se näytti mystiseltä ja ikiaikaiselta olennolta. Korppi kiehtoi Viliä, ja hetkeen hän ei muuta piirtänytkään. Vili näki mielessään, kuinka korppi liisi äänettömästi metsän lävitse. Kaikki muut linnut pitäisivät sitä kuninkaanaan. Korppi osasi myös näyttäytyä tavallisena korppina niin halutessaan. Se ei kuitenkaan ollut tyytyväinen pelkkään olemassaoloon. Korppi lensi ja etsi kiihkeästi –

Ovikello soi, ja Vili havahtui ärtyneenä syvästä flowtilastaan. Hän meni kurkkimaan yllätysvierasta ovisilmästä. Vili voihkaisi harmista. Se oli isä. Vili mietti, voisiko hän teeskennellä, ettei ketään ollut kotona. Isä painoi ovikelloa uudestaan ja alkoi sitten jyskyttää nyrkkiään sellaisella voimalla, että koko ovi tutisi. Kai Vilin oli pakko päästää isä sisään, jos ei muuten, niin naapureidensa kotirauhan vuoksi.

”Moi”, Vili sanoi hymyä tavoitellen, kun oli avannut oven. ”Mitäs sä täällä?”

”Tulin katsomaan sinua”, isä vastasi ja ojensi foliolla peitetyn vuoan. ”Siinä on kaalilaatikkoa.”

”Isä… osaanhan mä iteki laittaa ruokaa”, Vili sanoi nolostuneena isän holhoamisesta.

”Enpä nyt tiedä, voiko niitä sun räpellyksiäs ruuaksi sanoa”, isä tuhahti. Vili ei tiennyt, mitä vastata siihen, koska paha hänen oli puolustautuakaan. Hän oli surkea kokki, ja se oli koko perheen tiedossa. Vili kiitti vaisusti kaalilaatikosta ja vei sen jääkaappinsa.

”Sinun pitäisi pitää kotisi siistimpänä”, isä sanoi käyskennellessään ympäri asuntoa, ”kun sinulla on tuo kissakin.”

Vilin ruokosokerin värinen kissa, Muusa, kökötti kiipeilypuussaan ja katsoi isää tuomitsevasti.

”Selvä”, Vili sanoi. ”Kiitos käynnistä, voisitko –”

”Mikäs kammotus tämä on?” isä sanoi ja nappasi sohvapöydältä auki olleen luonnoslehtiön. Viliä kiukutti. Isä katsoi nelisiipistä korppia inhoten. ”Onpa pelottava. Miksi sinä piirtelet tällaisia?”

”Älä koske mun tavaroihin”, Vili kivahti ja nappasi luonnosvihon itselleen.

Isä vaikutti hämmentyneeltä hänen pahastuneesta reaktiostaan.

”No, joko olet löytänyt itsellesi jonkun mukavan tytön?” isä yritti viritellä keskustelua, mutta kaikessa loukkaavuudessaan kysymys vain syvensi Vilin mielipahaa.

”En enkä tule löytämäänkään”, Vili sanoi vihastuneena ja paimensi isänsä eteiseen. ”Tykkään pojista, muistatko?”

”Vieläkin?” isä ihmetteli.

”Se on sellainen pysyvä olotila, isä”, Vili sanoi. Vili avasi oven ja viittoi raivokkaasti isänsä ulos. Isä lähti, mutta aika vastahakoisesti.

”Kai sinä saat nukuttua?” isä huuteli vielä postiluukusta. ”Muista syödä D-vitamiinia!”

Vili marssi makuuhuoneeseen ja karjui tyynyynsä.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
7

”Ensin se mollas mun piirustusta ja sitten se alkoi puhua tytöistä, vaikka se tietää, että mä olen homo!” Vili vaahtosi. ”Oon tullu sille kaapista varmaan kymmenen kertaa, mutta jotenkin se aina "unohtaa" koko asian, ja meidän täytyy käydä sama keskustelu uudestaan! Vittu mitä paskaa!”

”Perkeleenmoinen typerys se sun iskäs”, Toffe sanoi päätään epäuskoisesti pudistellen. ”Mikähän silläkin on ongelmana?”

”Senku tietäis”, Vili tuhahti. ”Isä on niin pöljä ja ajattelematon! Se ei jotenkin ymmärrä koko konseptia, siitä sen on pakko johtua. En tajua, miten se on mahdollista. Nyt on kuitenkin vuosi 2019, ja luulisi, että Korppilehdonkin kaltaisessa peräkylässä käsitettäisiin tällaiset perusasiat!”

Vili urisi turhautuneena kämmeniinsä.

”Pitäiskö meidän mennä lyömään vähän pesäpalloa?” Toffe ehdotti.

”Ei urheilua”, Vili kielsi jyrkästi. ”Sain siitä ihan kyllikseni, kun kerran erehdyin lähtemään lenkille Reinon kanssa.”

”Oliks se oikeesti niin kauheeta?” Toffe kysyi huvittuneena.

”Oli!” Vili sanoi ja iski nyrkillä reiteensä. ”Reino oli yks vitun sadisti! Se haukkui mua koko sen ajan. Joillekin semmonen valmennustyyli ehkä toimii, mutta mulle tuli vaan paikat kipeiksi ja helvetin kurja fiilis.”

”Aww”, Toffe äännähti myötätuntoisesti, vaikka miestä hymyilyttikin kovasti. ”En mä tekis niin.”

”Sä oletkin kiltti”, Vili sanoi. Ja vahva, hauska ja suloinen, Vili lisäsi mielessään katsellessaan Toffen hymyileviä kasvoja. Toisinaan.

”Saanko mä nähdä sen korpin?” Toffe pyysi uteliaana.

”Aa, joo”, Vili sanoi ja nousi hakemaan piirustuslehtiönsä. Hän selasi nopeasti korpin kohdalle ja antoi lehtiön Toffelle, joka tiiraili sitä niin pitkään ja hartaasti, että Viliä alkoi hermostuttaa.

”Tää on ihan”, Toffe aloitti ja Vilin sisuskalut kiemurtelivat, ”vitun pähee!

”Oikeestiko?”

”Joo, joo”, Toffe sanoi pontevasti nyökytellen. ”Ihan mieletön. Tosi siistiä, että sulla riittää mielikuvitusta ja taitoa tällaiseen! Niinku esim nää siivetkin, ne näyttää upeilta, mutta myös toimivilta!”

”Ai, kiitos”, Vili sanoi otettuna.

”Onhan se synkkä, mutta myös tosi kaunis”, Toffe sanoi. ”Aiotko sä värittää tän?”

”Ehkä”, Vili sanoi. ”Vesiväreillä tai sit vesivärikynillä.”

”Mikä ero niillä on?”

”Kynillä piirretään eka ja sit märällä pensselillä voi levittää ja häivyttää – kiinnostaaks sua oikeesti?”

”Musta on kiva kuunnella, kun sä puhut piirtämisestä”, Toffe sanoi. ”Sä oot aina niin innostunut. Se on söpöä.”

”Öm.” Ei Toffe tarkoita, että oisit söpö, Vili muistutti terävästi itselleen, mutta silti vatsassa kupli.

« Viimeksi muokattu: 21.01.2020 22:57:16 kirjoittanut Sokerisiipi »

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
8

Toffe piti bileet. Aluksi siellä oli ihan kivaa, kun paikalla oli vain Vilin ydinporukka, mutta sitten kun ihmisiä alkoi tulla enemmän – pääasiassa tyttöjä – bileet muuttuivat kiimaisten heteroiden panopirskeiksi. Vili päätyi istumaan Aron kanssa sohvalle, ja heillä kahdella oli ihan yhtä tylsää. Kaikkialla heidän ympärillään parit hinkkasivat itseään toista vasten ja tavoittelivat kielillään kumppanin nielurisoja. Sitä oli puistattavaa seurata, joten he katselivat mieluummin Toffen kirjahyllyä, jossa oli paljon scifi- ja fantasiaromaaneja sekä kaiken maailman okkultistisia opuksia. Yliluonnollisuus selvästi kiehtoi Toffea.

Siinä he istuskelivat, Vili ja Aro, Korppilehdon ainoat homot tai siltä se ainakin tuntui.

”Pitäisikö meidänkin panna?” Aro ehdotti läpällä.

”Haha”, Vili naurahti kuivasti. ”Eiköhän kerta ollut tarpeeksi.”

Se oli tapahtunut amiksessa toisena vuonna joidenkin bileiden päätteeksi. Kummallakaan heistä ei ollut ollut aiempaa kokemusta, ja ehkä siksi se oli ollut niin kömpelöä ja kamalaa, mutta johtui se varmasti erittäin epäsopivista kemioistakin. Oli Vili miten yksinäinen tahansa, Aron petiin hän ei enää päätyisi.

”Musta on tullut parempi sen jälkeen, voisit vaikka yllättyä”, Aro sanoi. Äkkiä joku väkijoukossa kiinnitti Aron huomion, ja hän suorastaan sähköistyi.

”Kuka siellä on?” Vili uteli.

”Ossi Jensen. Se on toi salskea tyyppi”, Aro intoili. ”En kestä, kun se on niin kuuma. Kato sitä!”

”Onhan se”, Vilikin myönsi katsellessaan komeaa miestä, jolla oli ylväät piirteet. ”Ootas, oon nähnyt sen ennenkin. Se hengailee paljon kirjastossa.”

”Oo, hyvä tietää!” Aro sanoi.

”Mikset sä mee juttelee sen kanssa?” Vili kysyi.

”Oon yrittänyt!” Aro tuskasteli. ”Mut ei se jotenkin oo edes huomaavinaan. Ihan kuin se pitäisi mua pelkkänä ärsyttävänä kakarana!”

”No, sä oot kyllä aika ärsyttävä”, Vili tirskahteli mukiinsa.

”Susta tulee inhan rehellinen, kun sä juot”, Aro mutisi ja tyrkkäsi häntä, mutta ei Aro oikeasti ollut pahastunut. ”Ehkä mä yritän toisenlaista lähestymistapaa.”

Aro nousi ja lähti piirittämään Ossi Jenseniä. Aron tilalle ilmestyi välittömästi kuivapanopaikkaa hakeva pariskunta, ja Vili pakeni pois alta. Tympääntyneenä kaikkiin kavereihinsa Vili meni parvekkeelle, jossa Reino kumma kyllä istui yksinään. Vili katseli Reinoa hetken, ja hänen teki kovasti mieli piirtää näkemänsä. Reino näytti moderniin aikaan eksyneeltä viikinkisoturilta istuessaan siinä jylhän ja arvoituksellisen näköisenä.

”Hei”, Vili sanoi. Reino kääntyi. ”Saako liittyä seuraan?”

”Mielellään”, Reino hymähti, ja herrasmiehenä hän veti Vilille tuolin.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Valitsin tämän luettavakseni kommenttikampanjasta.
Ensimmäinen osa oli siitä kiva, että esittelet keskeisiä hahmoja ja heidän luonteitaan. Minulle nousi väkisinkin mieleen Turun taidemuseonmäki tuosta piknikpaikasta, koska se on yksi aika yleinen piknikpaikka, jossa olen itsekin pari kertaa ollut. Eikä äksöniäkään tarvinnut odottaa, sitä oli heti jo jätkien välillä, mutta myös piirroslehtiössä.

Voin vain kuvitella että tuollainen haloohan taivalle ilmeestyneestä piirretyltä näyttävältä siksakista nousee. Kaikenmaailman tutkijat ja asiantuntijat ja toimittajathan siinä alkavat parveilemaan. Vili parka. Eihän tuollaista voi unohtaa kun se tapahtuu itselle - kun itse on aiheuttanut jonkun ihme ilmiön, josta ei ole vielä aavistustakaan. Ja nyt paljastui Toffesta lisää, kokkipoika.

Lainaus
”Vitut se mikään revontuli ollut”, Toffe keskeytti. ”Sä teit sen.”
Joku ihmistyyppi varmaan hakisi ihan törkeesti julkisuutta tuolla aiheuttamallaan siksakilla. Jäin pohtimaan että niistä vesiväreistäkö se johtui.
Viliä koko homma pelottaa, mutta Toffesta se oli siistiä. Tässäkin on jo kaksi näkemystä, mutta kumpikaan ei (ainakaan vielä) ole ajatellut kertoa viranomaisille totuutta. No, ei ihme koska siinä voi joutua pehmoiseen huoneeseen, jos se ei toistukaan enää koskaan.

Lainaus
Aivan, hänellä oli tärkeää tekemistä. Eteinen piti imuroida. Se ei voinut odottaa enää hetkeäkään. Toffe varmasti ymmärtäisi
Tään on niin hyvin kuvattu, kun on ensin lupautunut menemään johonkin ja sitten alkaakin kaduttaa ja haluaisi vai kotiin ja käpertyä siellä vaikka sohvannurkkaan. Jopa imuroiminen alkaa tuntua houkuttelevalta... mutta nyt ei auttanut. Vili joutui ihmisvilinään.

Ja voi ei! Jos piirtäminen on vähän niinkuin kaikki kaikessa, niin ei se urheilu voi paikata sitä tarvetta. Selvästi huomaa että Vili pelkää, kun välttelee tuota piirtämistä. Ja aihe on kylilläkin pinnalla, kun kerran mummotkin asiasta jaksavat jauhaa. Ja Reino tosiaan on hirveää lenkkiseuraa.

No niin. Vai tarvittiin siihen pari kaljaa, että Vili rohkeni tarttua kynään. Vompatti on hauska pubin/kuppilan nimi.
Lainaus
”Haa, siinäs näitte!” hän julisti voitonriemuisena. ”Mussa ei ole mitään maagista!”
”Sääli”
Edelleen täällä mietin että entäs jos se olikin se vesiväri?

Ja sitten kutosluvussa päästään korppiin.
Nuo alustavat luvut ovat kyllä jo valaisseet lukijaa, joka nyt osaa jo hiukan odottaa jotain tapahtuvaksi. Mutta tuo korppi ei sitten olekaan ihan tavallinen kaksisiipinen, vaan aika hurjan oloinen ilmestys. Toffe on taas niin Toffe, vitun pähee. Voin vain kuvitella täällä tuon piirretyn hurjan linnun.  :D

Onko jonkun isä oikeasti tuollainen? Aina kuulee että äidin ovat tuollaisia huolehtivaisia ja vähän hössöttäviä, mutta että jonkun isä. Minulle kävi mielessä että onko Vilin elämässä ollut äitiä lainkaan tai jos on, niin ei ole enää pitkään aikaan ollut ja siksi isästä löytyy tuollaisia tyypillisiä äitipiirteitä. Rasittava isä joka tapauksessa.

Sitten bileisiin...
Lainaus
”Pitäisikö meidänkin panna?” Aro ehdotti läpällä.
”Haha”, Vili naurahti kuivasti. ”Eiköhän kerta ollut tarpeeksi.”
Vai sellasita historiaa näillä kahdella.

Tämä on kyllä nyt päässyt sellaiseen kohtaan, että mielenkiinnolla odotan myös tulevia osia. Laitoit linkin tuohon inspiskuvaan, jonka taisin itsekin kesän aikana tuolla inspiraatioissa käydä katsomassa. Korppi on juuri sellainen lintu, jonka voi odottaa vaikka alkaa puhua. Työmatkallani on keväisin paljon naakkoja ja kun niitä hetken seuraa huomaa että jollain niistä on aika viisas katse. Jotenkin nuo mustat linnut herättävät sellaista tiettyä tunnelmaa.

Kiitos ja hyvää alkanutta syksyä.

« Viimeksi muokattu: 02.09.2019 17:37:39 kirjoittanut Fairy tale »

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Fairy tale: Itse asiassa ajattelin juuri tuota paikkaa Kuparimäen esikuvaksi, kun kohtausta kirjoitin. Satuin asumaan Turussa ihan lähellä Puolalanpuistoa ja tykästyin siihen kovin. Tuskinpa viranomaiset olisivat moisia höpötyksiä huomioineetkaan, vaikka Vili olisi heille siitä raportoinut. Itse en ainakaan tuossa tilanteessa haluaisi vetää yhtään enempää huomiota itseeni. Kiva, että Vompatti kiinnitti huomiosi! Kaupunginrakennus on minulle sinällään vielä aika uutta ja se, että nimistä tykätään, tuntuu siksi erityisen kivalta :3 Panin asialle tarkoituksella Vilin isän, koska stereotyyppisesti ajatellaan, että vain äidit ovat tuollaisia hössöttäjiä, ja halusin vähän rikkoa tällaisia käsityksiä. Hankalia vanhempia mahtuu moneen junaan sukupuolesta riippumatta ;) Vilin äidistä selviää lisää myöhemmin. Mustissa linnuissa tosiaan on sellaista tietynlaista tunnelmaa, ymmärrän, mitä tarkoitat! Kiitos hurjasti pitkästä kommentista ja hyvää syksyä sinnekin!


9

”Miksi sä oot yksin täällä?” Vili kysyi istuttuaan alas.

”Ärjyin kaikki muut vittuun, koska ne typeriä ja lapsellisia”, Reino vastasi. ”Kiva nähdä toinen fiksu aikuinen.”

”Kiitos samoin”, Vili sanoi hymyillen. ”Ois kyllä voinu jäädä kotiinkin.”

”Sitä mäkin mietin”, Reino sanoi, ”ois niin paljon kehittävämpää tehdä himassa jotain oikeesti kiinnostavaa kuin roikkua täällä kattelemassa tätä jumalatonta perseilyä, joka toisintuu tismalleen samalla tavalla illasta toiseen. Välillä musta oikeesti tuntuu, että me ollaan kaikki jumissa jossain vitun aikasilmukassa.”

”Jaa toi ajatus Toffelle”, Vili sanoi. ”Voitte sit yhdessä istuskella kellarissa foliohatut päässä ja jauhaa aikamatkustuksen paradokseista. Oisko se tervetullutta vaihtelua?”

”Torsti Kokon kanssa en hengailisi ees ohimennen bussipysäkillä”, Reino murahti Vilin korviin turhankin vihamielisesti. ”Ihan täystollo tyyppi. Pää täynnä keijupölyä ja muuta hörhöilyä.”

Vili toljotti Reinoa, ja hänen oli vaikea uskoa kuulemaansa. Reino vaikutti lähes inhoavan Toffea, vaikka he olivat kavereita tai sellaisessa uskossa Vili oli ollut jo monta vuotta.

”Puhutko sä muistakin kavereistasi noin rumasti?” Vili kysyi.

”Minä ja Toffe ei olla kavereita”, Reino sanoi oitis, ”mutta koska sä ja Aro ootte sen kanssa niin hyvää pataa, niin oon joutunut opettelemaan sietämään sitä peikonkuvatusta.”

Vilin sisuksissa kuohahti, kun hän kuuli, kuinka Reino haukkui Toffea. Tuollaiset puheet saivat hänet näkemään Reinon tyystin toisenlaisessa valossa.

”Voisitsä opetella siihenkin, ettet haukkuis sitä tuolla tavalla?” Vili kysyi silmät viiruina. Hän ei aikonut kuunnella kenenkään paskapuhetta kavereistaan.

”Sori”, Reino sanoi ja onnistui kuulostamaan aidosti katuvalta. ”Mua vaan vituttaa.”

Heidän välilleen lankesi kolea hiljaisuus. Vili tahtoi takaisin sisälle. Reino ei ollut kovin hauskaa seuraa tänä iltana.

”Ei ollut tarkoitus loukata sua”, Reino sanoi hiljaa.

”Toffea vain, niinkö?” Vili tuhahti. Reino ei kieltänyt. ”Et sä kyllä ole läheskään niin fiksu ja kypsä kuin kuvittelet. Muuta pois, jos tää paikka on susta niin paska.”

Vili nousi ylös ja palasi takaisin sisälle. Reino jäi parvekkeelle synkistelemään. Suuttumuksestaan huolimatta Vili huomasi säälivänsä Reinoa.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
10

Oli aamuyö, ja Vili oli reippaassa humalassa, mutta kivan, lennokkaan olotilan oli syrjäyttänyt yksinäinen, vellova kurjuus. Kaikki hänen kaverinsakin olivat kadonneet bileiden isäntä mukaan lukien. Vili oli yksin, niin tässä hetkessä kuin elämässäkin. Vili ei keksinyt yhtään ilonaihetta ankeassa elämässään. Työ oli puisevaa. Arki oli harmaata ja yllätyksetöntä. Kaikki oli perseestä. Reino oli ollut oikeassa. Korppilehto oli pelkkä kokoon kuollut tunkio. Täällä ei tullut tilaa unelmille, rakkaudesta puhumattakaan. Haahuiltuaan hetken Toffen asunnossa näkemättä yhtään ystävällistä naamaa Vili päätti lähteä kotiin. Hänellä oli kurja, hylätty olo.

Alaovella oli se Aron kuolaama jäbä tupakalla, paitsi, ettei jäbällä ollut tupakkaa, ja hän näytti muutenkin olevan suhteellisen sekavissa tiloissa. Hänen silmänsä ammottivat isoina ja vauhkoina, mutta niiden katse ei kohdentunut mihinkään. Jäbä mumisi jotakin selittämätöntä itsekseen. No niin, tämäkin vielä. Mikään ei koskaan sujunut niin kuin piti. Vili tahtoi livahtaa tiehensä ottamatta mieheen mitään kontaktia, mutta hänen omatuntonsa ei sallinut sitä.

”Ootko sä okei?” Vili kysyi varovasti haluamatta mennä kauhean lähelle. Jäbä ei vastannut. Jäbä huojui ja aivan yhtäkkiä hän alkoi käristä ja kouristella. Vili hätkähti säikähtäneenä. Kun jäbä alkoi kallistua kohti asfalttia, Vili syöksyi tukemaan tätä. Jäbä vastasi tuikkaamalla Viliä saman tien turpaan. Äkillinen kipu sai Vilin silmät vetistämään. ”Aii, mitä helvettiä!”

Vili kumartui kädet kasvoillaan. Kipu sai kasvot vääristymään. Turpaan saaminen sattui paljon pahemmin kuin mitä hän yläasteajoilta muisti. Veri tursui nenästä käsille. Olo oli kamala ja piesty, ja kauheinta tilanteessa oli se, että hän oli yksin. Viliä itketti. Mitä hän oli tehnyt ansaitakseen jotakin tällaista? Ei ikinä kannattanut auttaa ketään, siitä seurasi vain hirveyksiä. Missä hänen kaikki kaverinsa olivat? Olisi edes joku, joka lohduttaisi ja pitäisi hänestä huolta, mutta Vilillä ei ollut ketään. Oliko se hänen vikansa? Ehkä, olihan äitikin jättänyt hänet... Äidin ajatteleminen sai Vilin ensin surulliseksi, sitten vihaiseksi. Suuttumus voimaannutti Vilin niin, että hän päätti sanoa hyökkääjälleen suorat sanat.

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
11

”Ootko sä aineissa vai mitä sä sekoilet?” Vili ärähti.

”Mitä – mitä tapahtui? Justhan mä olin – missä mä-” jäbän äänessä oli aitoa säikähdystä ja hätää, mutta Vili oli itsekin niin tolaltaan, ettei hänellä riittänyt rahtuakaan sympatiaa päällekarkaajalleen.

”Sä löit mua, sitä tässä tapahtui!”

”En varmasti lyö-”

”Kyllä muuten löit!” Vili keskeytti raivokkaasti ja viittoi kasvoihinsa. ”Kato mua.”

Jäbä katsoi hänen veristä nenäänsä ja näytti ahdistuneelta.

”No, kai sulla jotain sanottavaa on mulle?” Vili tivasi.

”Ei, mä – en tiiä – en tajua, mitä tapahtu…” jäbä mumisi paniikissa ja katsoi kenkiinsä.

”Jumalauta, että sä oot törkee. Et osaa vittu ees pyytää anteeksi”, Vili sanoi vihaisena. ”Et sä tolleen vaan voi rynniä toisten naamoille. Jessus, hanki itelles apua.”

Vili tönäisi jätkää mennessään. Hän oli raivoissaan. Se, että Viliä oli lyöty, kun hän oli yrittänyt vain auttaa, oli jo tarpeeksi paha, mutta sitten jäbä oli vielä kehdannut kieltää koko asian. Eikä edes pyytänyt anteeksi. Sössötti vain sekavia surkeuksissaan kuin Vilin suuttumus olisi ollut häntä kohtaan jollain tavalla epäreilua. Mitä vittua!

Vili ravasi kiivasta vauhtia katua eteenpäin. Vastaan tuli Toffe, joka varmaan oli palaamassa joltain yöpanoltaan. Oli siinäkin isäntä. Vili ei tervehtinyt tai hidastanut. Hän oli vihainen myös Toffelle, hän oli vihainen kaikille.

”Mitä sulle on tapahtunut?” Toffe hämmästyi. Kun Vili ei vastannut tai pysähtynyt, Toffe kääntyi hänen peräänsä. ”Ootko kunnossa?”

”No, näytänkö siltä! ”Vitun idiootti säkin oot, kun huolit kotiisi sellaisia ihmisiä, jotka käy päälle ilman mitään syytä!”

”Kuka niin teki?”

”Se tumma, pitkä. Jensen, joku.”

”Ossiko?” Toffen ääni oli epäuskoinen tyrskähdys, ja se sai Vilin raiteiltaan.

”Väitätkö, että keksin päästäni! Että kävelin päin ovea, sitäkö sä väität!”

”En tietenkään. Anteeksi. Vili, pysähdy, jooko?”

Vili pysähtyi ja kohtasi Toffen. Vili tärisi. Kaikki kohtelivat häntä niin epäoikeudenmukaisesti. Minkä vitun takia?

”Kerro mulle, mitä tapahtui.”

”Mitä sä siitä muka välität?”

”Välitän kovastikin. Sä oot mun kaveri eikä kukaan saisi lyödä sua.”

Vili katsoi Toffea surkeana ja pahoilla mielin. Hän itki nyt avoimesti, mutta Toffe oli lempeä ja välittävä, ja Toffe oli siinä. Toffe tutkaili hänen kasvojaan kulmat vakavasti kurtussa. Vilille tuli hieman parempi olo. Toffen huomio ja huolenpito oli juuri sitä, mitä Vili oli kaivannut kipeästi koko illan.

« Viimeksi muokattu: 20.02.2020 10:06:57 kirjoittanut Sokerisiipi »

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Mukava kun olet jatkanut tätä. Vähemmän mukava on saada turpaan, mutta näitä käänteitä ja yllättäviä tapahtumiahan täällä olen seurailemassa. Tinttaajalta meni näemmä vintti täysin pimeäksi, jos ei tosissaan muista antaneensa toiselle turpasaunan.
Jään odottelemaan uusia käänteitä.

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Kommenttikampanjasta huomenta :D

Alussa ajattelin, että Toffe on koira, mutta sepäs olikin ihminen ;D Hauskaa miten nimi voi johtaa harhaan. Mutta maaginen realismi on ehdottovasti kiehtova genre ja tässä päästiinkin heti itse asiaan tuon taivaalle ilmestyneen siksakin kanssa. Itse olen jonkin verran ko. kirjallisuutta lukennut ja tykännyt kyllä, vaikka tiedän ettei tämä kaikkiin iske ja uppoa. Tuosta Toffen asuinpaikan nimiestä, Kirsikkanotkosta, tuli ihan Veljeni, Leijonamieli mieleen :)

Harmi kun Vilille tuli pelko piirtämistä kohtaan, mutta juokseminen ja hengityksen harjoittaminen on kyllä hyvää vastapainoa. Tosin kokeilu tuolla baarissa sai sydämen hieman tykyttämään, onneksi mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Vilin isän ilmestyminen tuli vähän puskista, etenkin kun tämä tykitti menemään asioita sellaista kyytiä että oli vaikea pysytä perässä ;D Onneksi Vili sai tuupattua sen ulos vaikka vielä postiluukun kautta piti muistutella D-vitamiinista. No, tuosta löytyy varmasti monelle samaistumispintaa, sillä vanhemmat osaavat olla... mielenkiintoisia.

Vai että on Vilillä pientä ihastusta Toffen suuntaan :D Mietinkin, että onko tähän tulossa jonkunlaista paritusta ja kiva kun vilauttelet edes pikkuisen sen mahdollisuuden suuntaan. Kuulostaa myös hyvältä, ettei se ole ainakaan Vili/Aro, sillä minusta Toffea ja Reinoa on tuotu tarinaan enemmän, joten tykkäisin jommasta kummasta vaihtoehdosta. Noista bileistä muodostuikin varsin jännät kun Reino avautui, Vili jäi lopulta yksin ja se hottispoika hyökkästi kimppuun! Ryhdyn heti luomaan salaliittoteorioita, että onko Reinolla ja/tai Toffella jotain tekemistä Vilin yliluonnollisten kykyjen kanssa... Jää nähtäväksi ;)

Kappaleessa 11 oli kohta: ”No, näytänkö siltä! ”Vitun idiootti säkin oot, kun huolit kotiisi sellaisia ihmisiä, jotka käy päälle ilman mitään syytä!” Jäin vain miettimään noita "-merkkejä, että oliko niiden sijoittelu tarkoituksellista?

Oho, se olikin sitten viimeinen tähän mennessä ilmestunut kappale! Olin jotenkin niin tämän lumoissa, että pettymys todellakin iski kun tätä ei ollut tämän enempää. Ihan kesken jäi koko bileilta ja tilanne Vilin ja Toffen välillä. Korpistakaan ei olla vielä kuultu piirrustusta enempää, joten voisin kuvitella että tähän on tulossa jokunen osa vielä ennen kuin tarina on taputeltu maaliin :) Jään siis mielenkiinnolla seuraamaan tätä!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!