Kirjoittaja Aihe: Sekunnit välissä | S | scifi  (Luettu 1805 kertaa)

Lyra

  • ***
  • Viestejä: 1 984
Sekunnit välissä | S | scifi
« : 24.08.2019 13:14:18 »
Tekstin nimi: Sekunnit välissä
Kirjoittaja: Lyra
Ikäraja: S
Varoitukset: itsemurha

Summary: Joskus ylitseni lentää perhonen ja vahingossa kohotan kättäni, ennen kuin muistan, että ei ole mitään mitä tavoitella ja sormeni hipaisevat metallia.
A/N: Sain Kesälomaetydeistä tämän kuvan ja tämä teksti melkein kirjoitti itse itsensä.



SEKUNNIT VÄLISSÄ



Minä makaan keskellä niittyä ja katselen taivasta. Se on sininen, niin kuin se yleensä aina on, mutta aurinkoa ei näy. Se ei ole ihme. Kukaan ei ole jaksanut ohjelmoida auringon kiertoa tähän simulaattoriin. Taivas on sininen tai sitten se on harmaa. Tällä niityllä ei ole öitä tai aurinkoisia kesäpäiviä. Tällä niityllä on vain kukat, joita ei voi tuntea iholla ja taivas, joka aukenee korkealla, mutta jos kurottaa ylös voi tuntea metallin kylmän pinnan.

Niinpä minä makaan paikoillani ja kuvittelen iholleni tuulenvireen. Luulen muistavani, miltä kukat tuoksuivat ennen, mutta en osaa kuvitella sitä pieneen koppiin, jonka sisällä makaan, joten mietin tuulta. Joskus ylitseni lentää perhonen ja vahingossa kohotan kättäni, ennen kuin muistan, että ei ole mitään mitä tavoitella ja sormeni hipaisevat metallia.

Ristikkäiset tuntemukset sekoittavat päätäni ja minulta menee taas hetki uppoutua niittyyn ympärilläni ja lainehtiviin kukkiin. Todellisuus tuntuu samalta kuin joku kaataisi päällesi kylmää vettä jatkuvana virtana. Niitty on se lämmin tuuli, jonka kuvittelen iholleni. Se on minun pakotieni ne viisitoista minuuttia, kun saan maata pienessä kapselissa ja muistella Kotia.

Aivan liian pian jossain kaukana kumahtaa kello ja niitty allani lähtee liikkeelle. Pian minä makaan metallisella levyllä vastaanottohuoneessa ja venyttelen käsiäni, ennen kuin nousen ylös. Levy valuu takaisin seinän sisään ja kapseli sulkeutuu. Vastaanottohuone on pieni ja valkoinen ja nainen istuu tiskin takana hymyillen teennäisesti. Olen päättänyt, etten pidä naisesta.
“Samaan aikaan ensi viikolla?” nainen kysyy ja näpyttelee jotain tietokoneelle. Minä nyökkään ja marssin ulos huoneesta.

Käytävä on kapea ja ilmapumput humisevat korvissa. En näe muita ihmisiä matkalla takaisin omaan hyttiini. Joskus luulen olevani ainoa ihminen aluksella, jos kahta teennäistä naista simulaattorilla ei lasketa. Sitten ihmisiä aina ilmestyy jostakin, kun astelen käytäviä. Yhdellä vilkaisulla käytävä on tyhjä ja sitten edessäni on kymmeniä ihmisiä, aivan kuin he olisivat aina olleetkin siellä.

Yleensä minä olen yksin. Istun hytissäni ja tuijotan ulos pienestä ikkunasta, josta näkyy ainoastaan pimeä avaruus ja muutama tähti. Me olemme avaruuden reunoilla. Siellä missä tähtiä on vain harvassa ja planeettoja ei senkään edestä. Joskus minä istun ruokalassa muiden seurassa, mutta en osallistu keskusteluihin. Ne kulkevat aina samoja polkuja ja osaan melkein aavistaa, mitä seuraavaksi sanotaan. Sen takia minä olen hiljaa ja yksin.

En aluksi edes kuulunut tämän pakoaluksen listaan. Minä pääsin mukaan vahingossa, aivan yllättäen. Olin jo turtunut tietoisuuteen, että kuolisin Kotona kuten miljardit muut ihmiset. Sitten yhtäkkiä olin aluksessa, joka kiiti kohti turvaa. Pakeni. Siksi minusta tuntuu usein ulkopuoliselta. Minä ainakin luulen, että se on oikea syy.

Päivät ovat pitkiä ja hitaita. Minä kirjoitan sanoja hyttini seiniin, koska aluksella ei ole paperia, eikä tila tunnu koskaan loppuvan. Jokaisen viikon maanantaina vietän viisitoista minuuttia kapselissa muistellen Kotia. Odotan maanantaita jokainen päivä kuin elämäni riippuisi siitä.

Joskus minusta tuntuu, että tavoittelen oman kapselini metallikattoa ja kylmää vettä roiskuu minun päälleni. Että todellisuudessa en olekaan aluksella keskellä pimeää avaruutta, vaan jossain aivan muualla.

Minä olen ollut aluksella vuosia, vaikka välillä se tuntuukin vain niiltä sekunneilta sen jälkeen, kun olen nostanut pistoolin kohti omia kasvojani ja painanut liipaisinta.

Kylmää vettä valuu niskaani ja sitten minä olen jälleen niityllä ja katselen sinistä taivasta.
« Viimeksi muokattu: 21.02.2022 23:18:50 kirjoittanut Lyra »

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Vs: Sekunnit välissä | S | scifi
« Vastaus #1 : 24.08.2019 15:43:49 »
Jee, scifiä \o/ Minulle tuli tästä vähän mieleen Voltron ja Leijonalinnan simulaatiohuone, mutta sillä tavalla kymmenen kertaa ikävämmässä muodossa :D Minusta olisi aivan kamalaa olla jumissa tuollaisella pakoaluksella. Ei ihme, että siinä pää vähän kärsii, kun pääsee kerran viikossa vartiksi istumaan piskuiseen simulaattorikoppiin, missä mikään ei tunnu tai haise miltään. Tuollaisen simulaation tarjoaminen tuntuu jopa vähän irvailulta, että "joo, sun koti ja kaikki rakas jäi, mutta tässä sulle näennäinen kuva niitystä, have fun :)"

Lainaus
Joskus minusta tuntuu, että tavoittelen oman kapselini metallikattoa ja kylmää vettä roiskuu minun päälleni. Että todellisuudessa en olekaan aluksella keskellä pimeää avaruutta, vaan jossain aivan muualla.
En yhtään ihmettele, että epäluulo todellisuutta kohtaan kasvaisi tässä tilanteessa. Ehkä masennus on turruttanut kertojan aina siihen pisteeseen, että todellisuus tuntuu yhtä paljon ei-miltään kuin nuo vartit simulaatiossa. En ihmettelisi, vaikka kertoja päätyisi itsemurhaan juuri siksi, ettei hän enää usko olevansa oikeasti avaruusaluksella.

Kuten scifi aina, tämä herätti kysymyksiä taustatarinasta ja maapallon tilanteesta. Mitä tapahtui ennen tämän tarinan tapahtumia? Miksi maapallolta paettiin kiireellä? Miksi kertoja otettiin mukaan, vaikka hän ei aluksi ollut listalla? Veikö hän jonkun toisen paikan vai otettiinko hänet mukaan vastentahtoisesti? Paljon kysymyksiä, joille on hauska pyöritellä vastauksia päässään!

Kiitoksia ^-^

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 6 041
Vs: Sekunnit välissä | S | scifi
« Vastaus #2 : 07.09.2019 00:12:56 »
Kommenttikampanjasta tervehdys! (pahoittelut myöhästymisestä, koulun alku sekoitti totaalisesti pääni)

Tämä oli kovin samaistuttava. Itse en nimittäin todellakaan haluaisi matkailla avaruudessa, vaikka se kiehtova miljöö onkin, koska ajatus on vain todella kylmä ja ahdistava. Olen nähnyt useita painajaisia avaruuteen liittyen. Olla nyt jumissa jossain avaruusaluksella tyhjyydessä, jossa vallitsee korkea todennäköisyys sille, että kuolet siellä näkemättä enää koskaan kotiasi. Noup. Ei kiitos. Minuakin kiinnosti Piraatin tavoin, miten kertoja on voinut päätyä vahingossa pelastusalukselle. Luulisi, että sinne pääsisi vain joko kaikista rikkaimmat tai etnisesti sekalaisimmat ihmiset (lisääntymistä ajatellen), jota kertoja toki voi olla, mutta melkein tekisi mieli sanoa, että kyseessä on just ökyrikkaiden/tärkeiden ihmisten pelastuspaatti, koska kuka muukaan sinne ois ekana ryntäämässä ;D

Kuulostaa puistattavan keinotekoiselta tuo simulaattori, joka on parhaimmillaankin erittäin kehno korvike maanpäällisestä todellisuudesta. Ei edes aurinkoa! Uskon, että kapselissa vierailu on vain syventänyt kertojan masennusta, muistuttanut jatkuvasti siitä, miten paljon hän on menettänyt ja kuinka saavuttamattomissa oikea koti todella on. Mikä järki "pelastautua" edes tuollaiseen elämään? Kuulostaa nimittäin ihan hirveältä.Vähemmästäkin tulee itsetuhoiseksi.

Olit hyvin osannut kuvailla tuon miljöön ahdistavuuden ja kertojan epätoivon. Kiitos ajatuksia herättävästä tekstistä!

tellie

  • ***
  • Viestejä: 1 384
Vs: Sekunnit välissä | S | scifi
« Vastaus #3 : 11.10.2019 22:33:17 »
Hmm, kiero mieleni näyttää tulkitsevan tekstiä aika eri tavalla kuin aikaisempien kommentoijien :D Minulle ei nimittäin herää mitään kysymyksiä Maan tapahtumista (niin monta mahdollista tapaa paskoa tämä pallero), eikä siitä, miten kertoja on päätynyt alukselle. Minulle teksti sen sijaan avautuu simulaationa, eli siten, että kertoja tosiaankin on simulaatiossa, jonkinlaisessa The Matrixin versiossa, josta sitten lopulta onnistuu herättämään itsensä. Tai sitten ei.

Vähän vastaavasti tulkitsin lukiessani niin, että tuon kapselin tarkoitus ei suinkaan ole muistella Maata (tai mahdollisesti muuta runtuun ottavaa planeettaa), vaan kysymys on jonkinlaisesta lääketieteellisestä operaatiosta, joka suoritetaan kapselin sisällä maaten. Simulaatio sitten on osa kokonaisuutta, jonka tarkoituksena on tehdä operaatiosta vähemmän vaikea ahtaanpaikankammoisille... Legendat kertovat, että oikeasti on olemassa tai olisi testattu jotain MRI(?)-kuvausta niin, että pötkylään heijastetaan tjsp avara tila, jonka tarkoituksena on saada putkilo tuntumaan vähemmän ahtaalta. Ehkäpä ovat urbaania legendaa, mutta yhtä kaikki se tuli tuosta putkilon kuvauksesta mieleen. Ajattelin, että kertoja ehkä saa jonkinlaista hoitoa mielialaansa kyseisen kapineen kautta.

En tietenkään tiedä haitko mitään tällaista, mutta xD
I am experiencing an unfamiliar sense of motivation.
- Kai, last of the Brunnen-G