Kirjoittaja Aihe: Tyhjää kolinaa | K-11 | Harry/Draco | jatkotarina, 4/4 - VALMIS  (Luettu 3970 kertaa)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Ja vaikka Draco oli jo Tylypahkassa päättänyt, ettei hän antaisi Harry Potterin komennella itseään, aina vain hän taipui tämän tahtoon.



Nimi: Tyhjää kolinaa
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti

Fandom: Harry Potter
Paritus: Draco/Harry

Ikäraja: K-11
Tyylilaji: draama

Haasteet: FinFanFun1000 (260. Brandy), Teelusikan tunneskaala II (alemmuus)

Vastuunvapaus: Kaikki tunnistettavat hahmot, tapahtumat ja miljööt kuuluvat J.K. Rowlingille. En ansaitse tällä rahaa.


A/N: Minä en ole mikään potterkirjuri enkä minä ole suurin drarryshipperikään, mutta juhannustaikojen innottamana päätin sitten tarttua tähän paritukseen uudenlaisena kirjoitushaasteena ja katsos, tämä lähtikin sitten vähän käsistä. Ehkä juuri se sitten innosti jatkamaan ihan loppuun asti. En olisi koskaan uskonut kirjoittavani yli 12 000 sanaa yhtä ainokaista fikkiä useamman päivän putkeen ja vielä vähemmän olisin uskonut, että se fikki olisi juuri drarrya, mutta tässä sitä ollaan! Erityiskiitos Melodielle esiluvusta ja fandomtarkastusavusta. HP ei ole tutuin leikkikenttä minulle, joten ylimääräisestä ja tietäväisemmästä silmäparista oli suuri apu!

Toivottavasti hei pidätte tästä ja erityisesti haluan omistaa tämän Fairy talelle, jolle aloin tätä alunperin juhannustaiaksi kirjoittamaan! En olisi varmasti koskaan eksynyt näiden hahmojen pariin, jos ei olisi ollut juhannustoivetta potkimassa. Toivottavasti siis pidät tästä myöhäiskesän yllätyksestä, vaikka tämä ei ihan ”viralliseksi” juhannustaiaksi ehtinytkään ♥ Ensi kerralla kirjoitan jotain lyhyempää ;D





T Y H J Ä Ä   K O L I N A A




I

7. tammikuuta 2008
Lontoo

Ulkona satoi räntää. Kellarikerroksen jästikapakka oli savuinen ja hiljainen, vaikka ulos jätetyssä mainostaulussa luvattiin livemusiikkia koko illaksi. Draco istui korkealla jakkaralla ja katseli vaitonaisena katonrajan ikkunoista ulos. Hän näki vain harmaata loskaa ja ohikulkevien ihmisten kastuneet housunlahkeet. Hän nyökkäsi merkitsevästi baarimestarille, joka kävi kaatamassa hänelle toisen brandylasillisen. Kultainen neste pyöri lasin pohjalla, kunnes asettui. Hän nosti lasin huulilleen. Brandy lämmitti kurkkua ja vatsanpohjaa, mutta silti Dracon sisuskalut tuntuivat koleilta, kuin roudan kylmettämiltä. Hän oli aina päässyt pakoon paikkoja ja ihmisiä, mutta omalta itseltään hän ei ollut vieläkään oppinut piiloutumaan. Draco oli silti vakuuttunut siitä, että humalassa hänen oli helpompi kestää itseään, ja joi.

Baarimestari putsasi rätillä tiskiä ja tervehti kohteliaalla nyökkäyksellä miehiä, jotka tulivat sisään märkää lunta valuen. Draco oli kiitollinen siitä, että jästit osasivat olla hiljaa silloin, kun hiljaisuutta kaivattiin. Täällä hän sai olla tai vaikka olla olematta, jos hän niin päätti. Lontoo oli suuri kaupunki täynnä samannäköisiä tiilitaloja, pieniä kujia ja maan alla mutkittelevia metrotunneleita. Sinne oli helppo kadota silloin, kun halusi. Draco oli aikaisemmassa elämässään halveksinut jästejä, mutta nyt jästi-Lontoosta oli tullut hänen turvasatamansa. Hän meni sinne pakoon kaikkea sitä, mikä kiusasi häntä velhomaailmassa: ihmisiä, jotka halveksivat häntä tai muistuttivat vanhoista synneistä. Siinä oli ehkä jotain ironistakin, jos asiaa jaksoi ajatella yhtään pidempään. Draco ei jaksanut ja joi lisää.

Nuhruiseen pikkutakkiin pukeutunut mies nousi lavakorokkeelle ja siirsi matalan mikrofonin paikkaa edemmäksi. Miehen kultainen saksofoni näytti vanhalta ja elämää nähneeltä, rumalta, joku olisi ehkä sanonut, mutta sen sointi oli kaunis ja sai Dracon melkein itkemään. Surullinen melodia täytti kapakan hiljaisuuden ja hetkeksi myös tyhjät onkalot, jotka hänen sisällään kolisivat. Musiikissa oli jotain tuttua, vaikka Draco oli varma, ettei ollut kuullut sävelmää aikaisemmin. Ehkä se johtui tunteesta, jota nuotit kantoivat: siitä, kun maailma kääntää sinulle selkänsä.

”Malfoy?” ääni kuiskasi hänen korvaansa ja painava käsi tarttui häntä olkapäästä. Draco säikähti niin pahoin, että kaatoi brandyt housuilleen. Hän katsoi järkyttyneenä baarimestaria, joka oli kuin ei olisi huomannutkaan, ja sitten Harry Potteria, joka istuutui hänen viereensä jakkaralle, kuin viime näkemästä olisi ollut vain muutama päivä eikä viittä vuotta.

”Potter?” Draco kähisi yllättyneenä ja yritti taputella servietillä housunsa kuiviksi, mutta eihän se mitään auttanut. Brandy oli jo imeytynyt kankaaseen. Hän hengitti kiivaasti nenänsä kautta ja yritti näyttää yhtä rauhalliselta kuin Potterkin näytti, mutta ei uskonut onnistuvansa siinä kamalan hyvin. Potter näytti erehdyttävästi omalta itseltään. Hänellä oli mitäänsanomaton villapaita ja ne kamalat pyöreät lasit ja hänen sottainen musta tukkansa valui otsalle niin, ettei salaman muotoista arpea nähnyt. Potter oli ryhdikkäämpi nyt kuin nuorempana, ja Draco mietti sellaisen sopivan aurorille mainiosti. Baarimestari oli tuonut hänen eteensä uuden lasillisen, vaikkei hän sellaista ollut edes pyytänyt, ja hän joi siitä puolet siinä toivossa, että ehkä Potter ymmärtäisi lähteä ja jättää hänet rauhaan. Potter kuitenkin pysyi siinä ja katseli häntä silmälasiensa takaa sellaisella ilmeellä, jota Draco ei osannut tulkita. Potterin silmät olivat kamalan vihreät ja saivat hänen korvansa lämpenemään, ja hän kulautti loput brandysta kurkkuunsa, vaikka tiesi, että se oli huono idea.

”Sitä ei kannattaisi juoda noin nopeasti”, Potter sanoi.

”Minä tiedän, mitä teen.”

”Tiedätkö?”

Draco tunsi olonsa äkkiä pahantuuliseksi ja naputti etusormellaan baaritiskiä. Hän oli aina ajatellut, että yksinäisyys tuntui pahalta, mutta nyt hän toivoi, että olisi saanut viettää sittenkin koko illan omissa oloissaan. Mikä tahansa olisi ollut parempaa kuin Potterin seura.

”Mitä sinä teet täällä?” Potter vaihtoi puheenaihetta.

”Miltä näyttää?”

”Vedät viinaa ja murehdit?”

Draco puuskahti ja mietti, miten paljon hänen teki mieli vetää nyrkillä Potteria naamaan. ”Mitä sinä edes teet täällä? Taikaministeriökö sinut on minun kannoilleni lähettänyt?”

”Näetkö tuon miehen?” Potter kysyi ja osoitti mahdollisimman huomaamattomasti saksofonistia. ”Hän oli minun musiikinopettajani kahdella ensimmäisellä luokalla koulussa.”

”Ei meille opetettu koskaan musiikkia.”

Jästikoulussa”, Potter tarkensi. ”Hänen nimensä on Simons. Hän olisi antanut minulle soittotunteja, mutta Dursleyt eivät koskaan ostaneet minulle saksofonia.”

Draco hymähti. Potterin kanssa puhuminen sai hänet aina kiukustumaan. Hänestä tuntui, että he kilpailivat alinomaa jostain, vaikka mitään tarvetta kilpailulle ei edes näennäisesti ollut. Ehkä tämäkin oli yksi niistä kilvanaiheista, Potterin lapsuus ja miten se oli ollut niin paljon kurjempi kuin Dracon, joka oli elänyt rikkauksien keskellä ja saanut ensimmäisinä elinvuosinaan jopa Malfoyna enemmän rakkautta ja hyväksyntää vanhemmiltaan kuin Potter. Ja silti Potter oli heistä se, josta oli kasvanut velhomaailman pelastaja ja taikaministeriön aurori, ja Draco oli menettänyt parisuhteensa ja kasvonsa ja muuttanut jästi-Lontooseen piskuiseen kerrostaloasuntoon pakoon sitä kaikkea. Hän oli ollut sodan aikaan vielä lapsi, täysin häntä vanhempien aikuisten vietävissä, mutta kuolonsyöjän leima oli pinttynyt hänen nimeensä aivan samalla tavalla kuin pimeän piirto hänen käteensä, vaikka hän oli yrittänyt tehdä kaiken oikein sodan jälkeen. Hetken aikaa hän oli siihen pystynytkin, mutta menneisyys ei ollut koskaan lakannut kirimästä ja lopulta se oli saavuttanutkin hänet.

”Otatko jotain juotavaa?” Harry kysyi ja veti Dracon ajatuksistaan. ”Oliko tuo brandy hyvää?”

Haista paska ja jätä minut rauhaan, Dracon teki mieli sanoa. ”En taida ottaa enempää”, hänen kuitenkin sanoi.

”Etkö todella?”

”Minä en tullut tänne vetämään päätäni täyteen, jos sitä ehdotat”, Draco hymähti ja taputteli servietillä taas housujaan, jotta saisi jotain tekemistä käsilleen. Potter tilasi brandylasillisen ja jäi juomaan sitä hänen seuraansa. He kuuntelivat Potterin vanhaa opettajaa mitään puhumatta, kunnes tämä lopetti ja siirtyi takahuoneeseen tauolle. Lavalle tuli uusi muusikko uusien alakuloisten sävelmien kanssa, ja Draco päätti, ettei kestäisi kuunnella sellaisia enää minuuttiakaan.

”Lähdetkö jo?” Potter ihmetteli, kun Draco nousi ylös, ja näytti pettyneeltä, kuin he olisivat puhuneet paljonkin toisilleen kuluneen puolituntisen aikana.

”Minulla on aikainen herätys”, Draco valehteli ja veti villakangastakin päälleen. Se oli paljon kalliimpi ja hienompi kuin Potterin vanha ja kauhtunut toppatakki, ja sekin ärsytti Dracoa, vaikka siinä ei ollut mitään järkeä. He kävelivät ulos kellarikapakasta ja ylös kadulle. Räntäsade oli yltynyt. Draco kiroili ja veti takkinsa kauluksen ylemmäs. Hän oli unohtanut kaulahuivinsa kotiin.

”Minä voin saattaa sinut asunnollesi”, Potter tarjoutui.

”Sano ihan suoraan, oletko sinä täällä taikaministeriön toimesta? Odotatko vain hyvää hetkeä pidättää minut?”

”Häh? En tietenkään. Oletko sinä sitten tehnyt jotain, mistä minun pitäisi tietää?”

Draco puuskahti ja olisi varmasti läimäyttänyt Potteria korville, jos hän ei olisi juonut illan aikana niin montaa brandylasillista, jotka olivat viedä häneltä tasapainon.

”En tietenkään ole tehnyt”, hän mutisi ja istahti lähimmälle bussipysäkille suojaan. Siltä pysäkiltä ei edes kulkenut linjoja hänen asuntonsa suuntaan, mutta hänen tarvitsi olla hetki aloillaan ja kerätä itsensä kasaan, ennen kuin jatkaisi taas matkaansa. Ehkä Potter nousisi seuraavaan bussiin ja hän pääsisi miehestä helpolla eroon. Ohi ajoi autoja pyyhkimet ilkikurisesti vilkkuen ja renkaat loskaa roiskuttaen. Draco tuijotti harmaata katua ja vältti katsomasta Potteria ja tämän talvisaappaita, jotka näyttivät uusilta verrattuina tämän takkiin.

”Mitä sinä teet täällä?” Potter kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen.

”Odotan bussia.”

”Ei, Draco. Mitä teet jästi-Lontoossa?”

”Ai voimmeko jo käyttää toisistamme etunimiä?”

”Totta kai me voimme. Älä ole näin lapsellinen. Haluan vain puhua kanssasi.”

”Tulitko oikeasti katsomaan vanhaa opettajaasi vai etsitkö minut varta vasten kiusattavaksesi? Tunsitko edes sen miehen?”

Harry pisti kädet takkinsa taskuihin ja istui Dracon viereen jäykin elein. Harryn silmälasit olivat alhaalta huurussa ja linssien pinnalla oli vesipisaroita. Dracon teki mieli siirtää Harryn otsahiuksia ja katsoa, oliko arpi vielä paikallaan, mutta humalassakin hän tiesi olla tekemättä niin. Harry hengitti syvään.

”En minä tullut kiusaamaan sinua”, Harry sanoi. ”Me emme ole nähneet toisiamme moneen vuoteen.”

”Minä en ole halunnut nähdä sinua.”

”Minusta tuntuu, ettet sinä ole halunnut nähdä ketään.”

Draco mutristi huuliaan. Ei se ainakaan vale ollut, eikä hän lopulta keksinyt mitään muutakaan vastaanväitettävää, joten hän pysyi hiljaa. Pysäkille jarrutti bussi, eikä kumpikaan heistä noussut sen kyytiin. Draco oli siitä yllättävän vähän harmissaan.

”Astoria jätti minut”, Draco sanoi, kun bussi ajoi pois, ”sen jälkeen, kun minä ja sinä…”

”Tiedän. Kuulin siitä Hermionelta.”

”Mistä Granger sen kuuli?”

”Naiset tietävät kaiken”, Harry sanoi ja kohautti olkiaan. Dracolla ei ollut siihen mitään sanottavaa.

”Entä sinä?” hän kysyi. ”Joko te olette menneet Ginnyn kanssa naimisiin ja perustaneet perheen? Saaneet ehkä rumia punapäisiä lapsia, joilla on kamalat rillit?”

Harry naurahti kuivasti ja pudisteli päätään. ”Ei siitä olisi tullut mitään.”

Draco oli asiasta salaa hyvillään. ”Paska mäihä.”

”En nyt tiedä. Onneton avioliitto olisi ollut huonompi vaihtoehto.”

”Niin kai sitten.”

Pysäkin ohi ajavan bussin renkaat heittivät loskaa heidän molempien housunlahkeille. Harry hengähti takinkaulukseensa ja tyrkkäsi Dracon polvea omallaan.

”Mitä?”

”Missä sinä asut? Voisimme ottaa taksin.”

”En halua sinua luokseni.”

”Olen etsinyt sinua kolme kuukautta ja uskon ansaitsevani käydä edes kääntymässä eteisessäsi”, Harry sanoi sellaisella tarmokkuudella, johon Dracon oli erittäin vaikea vastata kieltävästi. Hän mietti, että ehkä Harry käytti samanlaista äänensävyä kuulustellessaan velhomaailman pohjasakkaa taikaministeriön tiloissa. Draco yritti kuvitella, miltä Harry näytti aurorinkaavussa, vaikka olihan hän nähnyt kuvia lehdessä. Ei se silti ollut täysin sama asia kuin nähdä se omin silmin.

Hän pudisti päätään. ”Sinä et halua olla missään tekemisissä kanssani”, hän sanoi ja taputti merkitsevästi vasempaa kättään. ”Sinä olet nyt aurori.”

”Ja sinä olit ennen kusipää”, Harry sanoi. ”Maailma ja ihmiset muuttuvat, Draco. Älä yliajattele kaikkea.”

”Minä en halua olla enää missään tekemisissä velhomaailman kanssa.”

”Tuo on vale ja tiedät sen itsekin. Nouse ylös. Mennään, ennen kuin tulee liian kylmä.”

Draco taipui, vaikka hän oli jo Tylypahkassa päättänyt, ettei antaisi Harry Potterin komennella itseään.


**

19. heinäkuuta 2003
Wiltshire

Astoria hymyili kauniisti ja mallikelpoisesti hänen kainalossaan ja vastasi vieraiden kohteliaisuuksiin paljon rehellisemmin kuin Draco, joka toivoi sen kaiken olevan jo ohi. Kesäaurinko paistoi kirkkaalta taivaalta Malfoyn kartanon puutarhaan ja kylvetti vieraita ja värikkäitä kukkia lämmössään. Draco olisi halunnut palata sisälle tai löysää edes solmiotaan, mutta kekkerit olivat vasta alkaneet, eikä Astoria olisi päästänyt häntä niin helpolla. Se ei olisi sopinut siihen kiiltokuvaan, joka naisella oli mielessään. Astorian käsi oli hänen lantionsa ympärillä ja läheisyys tuntui tukahduttavalta siinä kuumuudessa, mutta Draco tiesi, että esittelykelpoisen miesystävän rooliin oli sitouduttava niin pitkäksi aikaa, että Astoria olisi tyytyväinen ja lähtisi seurustelemaan ystävättäriensä kanssa toiselle puolen puutarhaa. Sitten hän voisi livahtaa sisälle ja mennä tupakalle viinikellariin tai juomaan Luciuksen vanhoja viskejä.

”Malfoy”, tuttu ääni tervehti häntä kohteliaasti takaapäin. Draco olisi halunnut olla, kuin ei olisi kuullutkaan, mutta Astoria kääntyi jo ympäri ja veti häntä vaativasti kauluspaidan hihasta. Hän hymyili kireästi ja kääntyi puristamaan Potterin kättä. Se oli lämmin ja vähän hikinen.

”Potter”, hän sanoi yhtä kohteliaasti ja huomasi, ettei Potterinkaan hymy ollut järin aito. Ginny Weasley seisoi Potterin kainalossa. Tämä oli laittautunut nätiksi tilaisuutta varten ja tervehti häntä paljon iloisemmin, kuin Potter, mutta Dracosta tämänkin hymy näytti aika valjulta – ainakin Astorian hymyyn verrattuna.

”Ihanaa, että pääsitte tulemaan”, Astoria hehkui ja suuteli Ginnyn poskia, kuten hienostoemännän sopikin. Ginny näytti vaivaantuneelta, mutta Astoria ei sitä näyttänyt huomaavan. Draco näki tilaisuutensa tulleen ja otti vaivihkaa askeleen kauemmas, jottei Astoria tulisi enää niin lähelle. Hän tunsi, miten hiki valui hänen selkäänsä pitkin housuihin ja persvakoon.

”Kiitos kutsusta, se oli… öh, varsin yllättävä”, Ginny takelteli ja katsoi Potteria vähän sen näköisenä, että kaipasi pientä apua, mutta Potter katseli jo noutopöytätarjoilua.

”Teillä on varsin kaunis puutarha”, Ginny kehui. Astorian hymy leveni ja hän nappasi Ginnyn käsikynkkäänsä jutellen samalla uusista kukista, joita hän oli pyytänyt kotitonttujen istuttaa alkukesästä. Ne olivat kuulemma paljon kauniimman näköisiä kuin ne, joita Narcissa oli puutarhaan vielä eläessään istuttanut. Astoria varmaan luuli, ettei Draco kuulisi sitä, mutta Draco kyllä kuuli, eikä hän viitsinyt edes teeskennellä enää hymyilevänsä.

”Joten”, Potter yskäisi nyrkkiinsä. Draco vähän hätkähti, koska hän oli jo luullut, että tämä olisi lähtenyt etsimään syötävää tai jotain parempaa juttuseuraa. Potter oli varttunut vuosien varrella mieheksi, Draco pisti merkille ja toivoi, että hänellä olisi ollut nyt jotain juotavaa.

”Sinä perit sitten teidän kartanonne”, Potter jatkoi kömpelösti. Draco katsoi tätä tympeänä takaisin, eikä varmasti aikonut tehdä keskustelun eteen mitään. He olivat ehkä aikuisia, mutta ei hänen ollut pakko pitää Potterista vieläkään. Hän ei ymmärtänyt, miksi Astoria oli kutsunut Potterin ja tämän naisystävän puutarhajuhliin, kun Draco oli varta vasten pyytänyt, ettei Potteria kutsuttaisi. Mutta Potter oli nyt velhomaailman pelastaja ja valittu juuri auroriksi, joten totta kai Astoria oli kutsunut tämän. Se kuului niihin statusasioihin, joita Draco ei ollut pienenä ymmärtänyt ja joita hän nykyään inhosi, vaikkei oikeastaan tiennyt, miksi. Ehkä ne sitten muistuttivat häntä liikaa lapsuudesta ja vanhemmista ja elämästä Malfoyn kartanossa.

”Olen pahoillani”, Potter sanoi ja sotkotti mustaa tukkaansa niin, että se jäi päältä pystyyn. Dracon teki mieli huomauttaa asiasta, muttei lopulta viitsinyt. Hän etsi katseellaan leijuvia juomatarjottimia, muttei nähnyt yhtäkään. Hän repi vähän kaulustaan, muttei löysännyt vielä solmiotaan. Astoria oli näköetäisyydellä.

”Minä luin siitä Päivän Profeetasta”, Potter vain puhui, eikä ymmärtänyt lopettaa ajoissa. ”Ginny ehdotti, että me lähettäisimme adressin, mutta minä en lopulta halunnut. Tai olisin halunnut, mutten viitsinyt. Tai siis totta kai olisin viitsinyt, mutta –.”

”Lakkaa jo puhumasta, Potter”, Draco hymähti. ”Ei sinun tarvitse esittää.”

”Anteeksi?”

”Minä en halunnut sinua näihin juhliin, mutta Astorian mielestä oli tärkeää, että lähettäisimme kutsun. Se on niitä statusasioita, joista tuskin ymmärrät hevon paskaa. Mene sinä syömään jotain tuonne telttaan ja minä pysyn toisella puolen puutarhaa. Niin meidän kummankaan ei tarvitse esittää mitään.”

Potter yskäisi ja korjasi silmälasejaan, vaikka ne eivät olleet edes vinossa.

”No?” Draco kysyi, kun tämä ei liikkunut mihinkään suuntaan.

”Anteeksi. Ajattelin vain, että ehkä sinä olisit jo aikuistunut.”

”Anteeksi mitä?”

”Että ajattelin sinun aikuistuneen viidessä vuodessa”, Potter sanoi kuuluvammalla äänellä.

”Kyllä minä sen kuulin.”

”Hyvä. Niin sinun oli tarkoituskin.” Sen sanottuaan Potter asteli tarjoilutelttaan ja ryhtyi syömään kotitonttujen valmistamia cocktailpaloja, kuin päivä olisi ollut kamalan hieno ja hän ei olisi juuri saanut Dracoa kihisemään raivosta. Jos Draco ei olisi tiennyt paremmin, hän olisi loitsinut Potterin rupikonnaksi ja potkaissut lähimpään ruusupuskaan, mutta se ei olisi ollut heidän statukselleen hyväksi – ja Draco tiesi, miten paljon status merkitsi Astorialle. Draco ei myöskään välittänyt nukkua seuraavaa yötä sohvalla, joten hän marssi Astorian luokse ja veti tämän omistavasti kainaloonsa siinä toivossa, että edes se ärsyttäisi Potteria, joka tosin ei katsellut heidän suuntaansa vaan pisteli ruokaa suuhunsa ja jutteli jonkun Astorian ystävättären kanssa ehkä taikaministeriöstä tai maailmanpelastamisesta. Hän ei ollut varma, miksi eleen olisi pitänyt Potteria edes ärsyttää, enemmän se ärsytti häntä itseään, mutta hän päätti kuunnella sisäistä ääntään ja hymyili oikein leveästi, kun Ginny kehui taas puutarhaa ja Astorian istuttamia kukkia, jotka olivat niin paljon kauniimpia kuin Narcissan.

**

Potter seisoi yksin ruokasalin laitamilla ja tutki Luciuksen viskikokoelmaa. Tai se oli ollut joskus Luciuksen, nythän kaikki pullot olivat Dracon. Muut vieraat olivat vielä nauttimassa iltapäivän auringosta ja esityksestä, jonka Astoria oli puutarhajuhliin järjestänyt. Potteria ei sellainen ilmeisesti kiinnostanut. Dracoa melkein hymyilytti, kun hän ajatteli, että heissä oli sentään jotain samaa. Hän katseli Potterin selkää ovensuulta ja mietti, miten paljon tämä oikeastaan oli muuttunut viidessä vuodessa. Potter oli ollut aina vähän hontelo, vaikka hän nyt olikin ollut kova huispaaja kouluaikoina ja lopulta tietenkin kukistanut pimeyden lordinkin, mutta nyt hänen hartiansa olivat huomattavasti levenneet ja vartalo oli saanut tietynlaista miehekkyyttä. Potterin tukka oli kuitenkin ihan yhtä vallaton kuin kouluaikoinakin, ja Draco mietti, että tämä ei ainakaan menettäisi mitään, jos kokeilisi hiusvahaa. Hän nuolaisi kuivia huuliaan ja käveli ovensuulta peremmälle.

”Anteeksi, etsin vain vessaa”, Potter sanoi hänet huomatessaan ja nyki kauluspaitansa hihansuita alemmas.

”Vessa on käytävän päässä.”

Potter nyökkäsi ja oli jo lähtemässä, kun Draco käski häntä odottamaan ja kaatoi kahteen lasiin viskiä siitä pullosta, jonka tiesi kalleimmaksi. Potter otti lasin epäröiden vastaan ja haistoi juomaa.

”Minun ei varmaan pitäisi…” Potter mutisi.

”Minä en ole myrkyttänyt sitä, jos sitä mietit.”

Potter hymähti ja maistoi viskiä. Dracokin joi, joi lasin ihan tyhjäksi, ja kaatoi sitten itselleen lisää. Hänestä tuntui, että hän tarvitsi rohkaisuryypyn, vaikkei oikein tiennyt, miksi. Potter laski viskilasin takaisin pöydälle.

”Eikö maistu?”

”Minä olen juonut jo aika paljon tänään…”

”Eikö Ginny sitten pidä siitä?”

Potter hätkähti vähän ja rypisti otsaansa. ”Ei se ole mitään sellaista.”

”Eikö?”

Potter pudisti päätään ja käänsi Dracolle selkänsä. ”Minä menen nyt sinne vessaan.”

Draco kulautti omat ja Potterin viskit kurkkuunsa ja kiirehti sitten tämän perään. ”Minä näytän, missä se on.”

”Kiitos…”

Kartanon hiljaisuudessa oli helpompi olla. Draco oli ehtinyt jo toivoa, ettei Astoria olisi samanlainen seurapiirinainen kuin Narcissa oli ollut, mutta eihän hänelle voinut niin hyvä tuuri käydä. Onneksi Astoria sentään antoi hänen kadota juhlista omiin oloihinsa aina sen jälkeen, kun pakolliset esittäytymiset oli hoidettu ja vieraille näytetty, kuinka hyvin heillä meni. Kainalossa roikkuminen ja kuivat pusut kuuluivat esitykseen. Draco ei tiennyt, rakastiko hän Astoriaa tai rakastiko Astoria häntä, mutta hän tiesi, että yksin hän ei halunnut jäädä. Malfoyn kartano oli liian iso kahdellekin.

Potter ei puhunut mitään, kun he kävelivät käytävän päähän ja seisahtuivat kylpyhuoneen ovelle. Alakerran kylpyhuone oli hienompi kuin mikään toinen, koska se oli ainoa, jota vieraat saivat käyttää. Draco avasi Potterille oven ja napsautti sormiaan. Kirkas valo räpsähti päälle ja sai siivotut pinnat ja kullalla päällystetyt hanat ja nupit kiiltelemään. Potter seurasi jäykästi hänen perässään sisälle.

”Löydän kyllä pöntölle yksin”, Potter hymähti. Draco pisti oven heidän takaansa kiinni.

”Malfoy?”

”Sinä käyt nyt kusella ja peset kätesi ja sitten minä suutelen sinua”, Draco sanoi ja nojasi takapuolensa käsienpesutasoon mahdollisimman rennon näköisenä. Hän otti tasosta kiinni, jotta hänen kätensä lakkaisivat vapisemasta.

Potter nielaisi kuuluvasti. ”Oletko nyt ihan tosissasi?”

”Olen.”

”Onko joku loitsinut sinut?”

”Käytkö sinä vessassa vai kusetko mieluummin housunlahkeeseen?”

Potter karisti kurkkuaan ja kääntyi pöntölle. Draco katseli kylpyhuoneen laattoja sillä aikaa, kun Potter pissi ja pesi sitten pitkään käsiään. Tarpeettoman pitkään. Niin pitkään, että sen täytyi olla viivyttelyä. Dracon sydän hakkasi lujaa, mutta Potter ei toivottavasti kuullut sitä veden kohinan alta.

”No?” Potter kysyi ja käänsi hanan kiinni.

”Mitä no?”

Potter nyki taas paitansa hihoja. ”Etkö sinä uhannut tehdä jotain?”

**

”Helvetti”, Draco huohotti ja yritti pysyä pystyssä. Malfoyn kartanon viinikellarissa oli hiljaista ja viileää. Dracon iholla kuulsi siitä huolimatta hiki ja sisällä leiskui polttava pakotus, kun Potter painoi hänet viinitynnyriä vasten ja suuteli kuumeisesti hänen huuliaan. Potter oli repinyt hänen kauluspaitansa liepeet housujen sisästä ja yritti nyt kömpelösti avata hänen vyötään siinä kuitenkaan onnistumatta.

”Helvetti, anna minä teen sen”, Draco sihahti ja töni Potterin kädet kauemmas. ”Ei sinusta ole mihinkään.”

”Muistitko lukita oven?”

”Totta kai minä muistin.”

”Entä hiljennysloitsu?”

”Pidätkö minua idioottina, Potter?”

Hän sai housunsa auki ja Potter nykäisi ne saman tien hänen polviinsa sellaisella itsevarmuudella, jollaiseen hän ei ollut tottunut edes Astorian kanssa. Ja Astoria sentään oli nainen, joka tiesi, mitä elämältään halusi. Potter seisoi taas suorempana ja imi hänen paljasta rintaansa kauluspaidan alta niin lujaa, että siitä varmasti jäisi jälki ja Dracon pitäisi miettiä jokin loitsu, jolla mustelmat saisi hävitettyä pois. Hänellä ei ollut koskaan ollut sitä ongelmaa Astorian kanssa. Draco huohotti ja tarttui Potterin mustasta pehkosta kiinni. Hän ei voinut uskoa, että aikoi tehdä tämän.

”Älä jätä jälkiä”, hän käski ja nykäisi Potteria hiuksista, kun tämä puri häntä kuin vastalauseeksi solisluun kohdalta. Potter oli yllättävän kovakourainen, ei yhtään sellainen kuin Draco oli kuvitellut, mutta tämän silmissä oli silti aavistus epävarmuutta, joka sai Dracon hymyilemään aika itsetyytyväisesti. Hän oli niskan päällä, kuten kuuluikin. Hän painoi Potteria alaspäin, mutta Potter pistikin vastaan.

”Ota minulta suihin”, Draco sanoi.

”Mitä?”

”Vai otanko minä sinulta ensin?”

Potter näytti viimein havahtuvan siihen, missä he olivat ja mitä he olivat tekemässä. Hän korjasi vinoja silmälasejaan hermostuneen näköisenä ja vilkuili ympärilleen.

”Älä vain sano, ettet sinä halua”, Draco ärähti.

”Ei, kyllähän minä”, Potter takelteli, mutta hänen otteensa Dracon lantiolla hellitti ensin vähän ja sitten kokonaan. ”Minä vain –.”

”Mitä sinä luulit, että me tulisimme tänne tekemään? Juttelemaan?” Draco oli niin turhautunut, että pelkäsi menettävänsä järkensä. Hän seisoi siinä housut polvissaan ja niin kovana, että tulisi varmasti kalsareihinsa, jos Potter vain vähän häntä hipaisisi, mutta nyt Potter halusikin jarrutella ja jättää koko touhun kesken.

”En minä jotenkin…” Potter mutisi ja astui vähän taaksepäin. Hän kietoi käsivarret ympärilleen, eikä Draco tiennyt, johtuiko se viinikellarin kylmyydestä vai hermostuksesta.

”Helvetti”, Draco kiroili ja veti housut takaisin jalkaansa.

”Anteeksi. Ginnykin odottaa ylhäällä ja…”

”Helvetin helvetti.” Hän pisti paidan takaisin housuihinsa ja kiristi solmiotaan, ja sitten hän korjasi Potterin sotkuisen tukan ja suoristi tämän kauluksia, koska Potter tuskin ymmärtäisi tehdä sitä itse. Potter näytti kamalan pahoittelevalta ja syylliseltä ja siltä, että voisi ehkä purskahtaa kohta itkuun. Draco ei aikonut jäädä todistamaan sitä.

”Minä en jotenkin –.”

”Lakkaa jo puhumasta, Potter”, hän sylkäisi ja marssi tiehensä. Olisi Potter voinut edes vetää häneltä käteen. Se olisi ollut vain kohteliasta.

Hän oli niin vihainen, että kun hän viimein pääsi lähimpään yläkerran kylpyhuoneista ja istahti pöntölle, hänellä ei enää edes seissyt. Ihon alla kuumotteli silti painostavasti, kuin hän ei olisi saanut vuosiin, ja hän istui siinä kiukkuisena ja hiuksiaan repien niin kauan, kunnes Astoria tuli koputtelemaan oven taakse ja ilmoitti, että kaikki vieraat olivat jo lähteneet. Että tulisko Draco hänen kanssaan illalliselle vai aikoisiko hän kenties murjottaa koko loppuillan. Draco lähti kylpyhuoneesta pahantuulisena, eikä jaksanut edes välittää siitä, miten Astoria risti kädet rinnalleen ja näytti siltä, että passittaisi hänet sohvalle nukkumaan, jos hän tällä tavalla vielä kiukuttelisi. Draco ajatteli, että hänellä oli kaikki oikeus olla vihainen. Hän oli saanut aina haluamansa, aina, eikä Potter olisi poikkeus siihen sääntöön.


« Viimeksi muokattu: 24.08.2019 19:05:49 kirjoittanut Avaruuspiraatti »

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Melodie

  • ***
  • Viestejä: 1 355
  • Banneri @ Crysted
Vs: Tyhjää kolinaa | K-11 | Harry/Draco | jatkotarina, 1/4
« Vastaus #1 : 21.08.2019 23:46:53 »
Eikä miten ihana nimikin!!! Draco on niin hurmaavan kiukkuinen ja vittumainen pieni olento, ja Harry niin kovin yritteliäs. <3 Ihanaa miten Harryn hiuksia ja silmälaseja aina kommentoidaan. Alku on niin kutkuttava ja sitten tämä historiakohtaus! Voi Harry!

Tässä on niin ihanan nokkelia lausahduksia vaikka miten, esim. se miten Ginny katsoo Harrya apuakaivaten ja Harry jo noutopöytää! Kieltäsi on ilo lukea!

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Tyhjää kolinaa | K-11 | Harry/Draco | jatkotarina, 1/4
« Vastaus #2 : 22.08.2019 08:24:24 »
Minä olin vailla luettavaa ja en sitten jaksanutkaan selailla mitään. Tämän linkki hyppäsi vastaan ja jotenkin taas kummasti päädyin lukemaan vihaamaani paritusta ::)

Pidin siitä että tässä oltiin jo aikuisia! Se antoi tilaa pohdiskella että miten hahmot ovat kirjojen jälkeen jo muuttuneet. Suoraan toimintaan hyppääminen ei oikein ole minun juttuni varsinkaan tämän parituksen kanssa, mutta sen siitä saa kun päätyy näistä lukemaan ;D Erityisen kivaa oli silti se että tämä seikkailu ei johtanutkaan tämän pidemmälle, hauskaa! Ja Dracon lopetus tässä luvussa oli ihanan dramaattinen! Toisaalta siitä tuli fiilis että hän alkaa nyt metsästää Harrya, mutta tuo alun pätkä näyttikin muuta, mikä tekee tästä asetelmasta hirmu kiinnostavan! Toinen pätkä myös selitti tosi paljon ensimmäistä. Pidän siis rakenteesta valtavasti!
Never regret something that once made you smile.

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Vs: Tyhjää kolinaa | K-11 | Harry/Draco | jatkotarina, 1/4
« Vastaus #3 : 22.08.2019 09:58:14 »
Oho mikä timantti täältä löytyikään! Ihanaa <3

Alkuun on varmaan todettava, että olen oikein kunnon H/D-shipperi (jos joku ei sitä vielä tiennyt ;D) ja olen kaivannut juuri jotain tämän tapaista luettavaa jo piemmän aikaa. Tässä on jotain uutta ja tuoretta tähän paritukseen, mutta kuitenkin sellainen vanhanliiton vivahde josta itse tykkään kuin hullu puurosta. Asetelma ja lähtökohdat ovat hyvät (Draco jästimaailmassa ja Harry häntä etsimässä) sekä tuo takauma menneisyyteen valotti alkuasetelman syitä. Toki jäin miettimään, että tuo viinikellariepisodi tuskin oli se syy, miksi Astoria jätti Dracon, mutta tämä jää varmasti nähtäväksi.

Luin tätä todella suurella ilolla, sillä kuten Melodie jo tuossa totesi, niin kielesi on ihanaa. Ellet olisi tuolla alkutiedoissa sanonut, ettei tämä ole aivan ominta alaasi, niin en olisi sitä tekstistä huomannut lainkaan. Joten todella onnistunutta Drarrya :)

Tykkäsin ja jään odottamaan lisää, sillä tämä koukutti minut!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Vs: Tyhjää kolinaa | K-11 | Harry/Draco | jatkotarina, 1/4
« Vastaus #4 : 22.08.2019 14:49:41 »
No nyt ehdin istua alas oikein ajan kanssa ja tarttua tähän. Iso kiitos Avaruuspiraatille, että tällaisen kirjoitit. ♥
Minua ei haittaa lainkaan, että tämä venahti aiotusta oneshotista pitemmäksi.

Jästipubi ja loskakeli. Ja murjottava Draco! Murjottava ja kiukutteleva Draco on ihan parasta. En kyllä osannut Harrya odottaa vielä tuonne pubiin, mutta mikä onkaan sen takana, että hän on etsinyt Dracoa jo muutaman kuukauden.

Ja sitten tarjoilet mielenkiintoisen asetelman kaikkeen. Mukana on ollut Astoria ja näemmä hyvin ekstrovertti emännöidessä. Vai että oli nainen mennyt kutsumaan Harryn ja Ginnynkin puutarhajuhliin.
Lainaus
"Lakkaa jo puhumasta, Potter”, Draco hymähti. ”Ei sinun tarvitse esittää.”

Draco osui asian ytimeen.

Vaikka näyttää kyllä siltä että Dracolla on tylsää ja hän kaipaa äksöniä, kun on takaa-ajatuksineen valmis saattamaan typerän Potterin melkein sinne vessanpöntölle asti.

Lainaus
Olisi Potter voinut edes vetää häneltä käteen. Se olisi ollut vain kohteliasta.
Olen samaa mieltä Dracon kanssa. Olisi ollut kohteliasta... tai siis.

Kuinka monessa kohtaa olenkaan nauranut. Minusta on virkistävää, että Dracosta ja Harrysta kirjoittaa joku sellainen (kuten nyt sinä) joka ei näitä hahmoja ihan omakseen koe, koska silloin tekstiin tulee sellaista sävyä, jota siinä ei muuten olisi. Tämä ensimmäinen osa on viihdyttävä ja mielenkiinnolla jään ihmettelemään mitä muuta löytyykään, kun vähän kaivelee.  ;)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Vs: Tyhjää kolinaa | K-11 | Harry/Draco | jatkotarina, 1/4
« Vastaus #5 : 22.08.2019 23:13:53 »
Melodie, Oli ihana kuulla, että pidit tästä (ja pidät yhä <3)! Harryn pehko ja silmälasit ovat niin symppikset, että totta kai niitä Dracon pitää vähän haukkua :P Ehkä ne pistävät Dracon silmään jonkin muunkin syyn takia kuin vain siksi, että ne ovat oi niin kamalan ruman näköiset. Kiitos kehuista ja kivaa, että jaksoit kommentoida vielä täällä fooruminkin puolella <3 ^-^

nominal, Minä oon jollain tapaa yllättynytkin, miten moni ei pidä drarrysta! Olen ollut aina siinä ymmärryksessä, että se on fandomin suurimpia parituksia. Mutta totta kai suureen HP-fanittajien joukkoon mahtuu monta sellaistakin, joka ei voi paritusta sietää ;D Itse en vielä tiedä, mitä tästä parituksesta ajattelen. Harryn ja Dracon dynamiikassa on tosi paljon kutkuttavia elementtejä, joita en ole kuitenkaan löytänyt kenenkään tutkivan fikeissään (huomioitavaa: olen lukenut erittäin vähän drarry-fikkejä). Varsinkin kouluvuosien pining!Draco ja sen muutos ”vihaan Harrya” -> ”tykkään Harrysta, mutta kiusaan sitä silti”-fiilisten välillä on musta kamalan kiehtova juttu, mitä olisi hauska ehkä joskus tutkailla enemmänkin jonkin fikin kirjoittamisen parissa. Tähän tarinaan tulee yksi pieni juttu Dracon ja Harryn kouluvuosilta, mutta muuten en sitten kirjoittanutkaan juuri siitä, mikä mua koko parituksessa viehättää eniten :P
Kiva kuulla, että nuo aikahypyt toimi (vielä tässä luvussa ainakin)! Tämähän on alunperin one shotti, joten voi olla, että tämä eri ajoissa hyppeleminen saattaa tulevissa luvuissa käydä hämmentäväksi, kun koko juttua ei lue suoraan putkeen. No, toivotaan, ettei niin käy! Kiitos kommentistasi, ihanaa, että tulit tätä lukemaan siitä huolimatta, että H/D on inhokkiparituksesi ;D Merkkaa paljon <3

Vendela, Aww, ihana kommentti <3 Hauskaa, että tässä on ”vanhanliiton vivahteita”, vaikka en hirveästi ole drarrya lukenut. Vasta oikeastaan tässä kesällä otin ihan tavoitteekseni etsiä joitain drarry-fikkejä, kun halusin sitä kirjoittaa Fairylle lahjaksi (fikit on mitä parhainta taustatutkimusta, tietenkin). Ehkä tämä kertoo vain siitä, että tässä parituksessa on syvällä jotain sellaista, mihin on tällaisen piraatinkin helppo tarttua ilman sen kummempaa tunnesidettä! Ja otan suurena kehuna sen, että oon onnistunut tuomaan tähän jotain uutta ja tuorettakin ^-^
Pinnan alla on mahdollisesti enemmän, mitä tämä ensimmäinen luku antaa ymmärtää ;) Ehkäpä Astorian syyt avautuvat enempi tulevaisuudessa! Kiitos sullekin ihanista kehuista ja tietenkin kommentista <3 Toivottavasti tämän fikin loppuluvutkin viihdyttävät samalla tavalla!

Fairy tale, Jee, kivaa että pidit tästä ensimmäisestä osasta <3 Odotan kyllä innolla/kauhulla sitä, että joku päivä luen vielä Potterit uudestaan ja saan muistinvirkistystä Harryn ja Dracon hahmoista, ja saan sitten tietää, kuinka hakoteillä oon ollut tämän tekstin kanssa ;D Mutta toisaalta tällainen ”no mulla vaan sellainen yleistuntuma näistä hahmoista” voi tosiaan tuoda myös mukanaan jotain uutta ja virkistävää! Toivottavasti nämä tulevat osat antavat sulle lisää ihmeteltävää ja viihdykettä. Kiitos kommentista <3


A/N: Haha, mua ei ole varmaan koskaan ennen jännittänyt näin paljon (niin hyvässä kuin pahassakin) lukea saamiani kommentteja kuin tämän tekstin kanssa! HP ei ole vahvuusalueeni, ja koska se on niin kamalan tärkeä fandom monille, stressaan aikalailla, oonko nyt tehnyt oikeutta hahmoille, paritukselle ja maailmalle vai en. Ihana kuulla, että olette tästä pitäneet ja hahmot eivät ole olleet niin OoC, että siitä joku olisi tullut minut nirhaamaan ;D Ootte ihan besteistä besteinpiä <3 Tässä luvussa lisää Dracon kipuilua ja kiukkuilua.




II

7. tammikuuta 2008
Lontoo

Dracoa hävetti, kun he pääsivät hänen asunnolleen ja hän huomasi, ettei ollut siivonnut likaisia sukkiaan lattialta, vaikka kyllähän hän yleensä laittoi ne heti pyykkikoriin suihkuun mennessään. Harry ei näyttänyt sukkia huomaavan, vaan riisui kenkänsä ja takkinsa eteiseen, ja käveli muina miehinä keittiöön, kuin olisi käynyt hänen luonaan joskus aikaisemminkin. Draco kiristeli hampaitaan.

”Keitänkö teetä?” hän kysyi ja yritti kuulostaa huolettomalta, potki sukat pois silmistä ja kiirehti sitten Harryn perään. Hän ei ollut tiskannut kahteen päivään ja pöydällä oli vielä hänen aamuiset kahvinjämänsä ja sitä Harry ei voinut varmasti olla huomaamatta. Draco yskäisi nyrkkiinsä ja siirsi kahvimukin tiskialtaaseen.

”Ei minun takiani tarvitse”, Harry sanoi ja rapsutti mustaa tukkaansa. Harryn päälaelta törrötti vallaton hiuskiehkura, mikä häiritsi Dracoa ehkä enemmän kuin sen olisi pitänyt.

”Taidan keittää silti.” Hän tarvitsi tekemistä.

Harry puhui jotain merkityksetöntä työpaikastaan samalla, kun Draco pisti veden kiehumaan ja etsi kaapista kaksi puhdasta mukia. Draco oli niin hermostunut, ettei hän sisäistänyt Harryn kertomasta mitään, ja keskittyi vain siihen, ettei tiputtaisi mukeja vahingossa lattialle. Hän ei tiennyt, miksi hän aivan yhtäkkiä tunsi olonsa jollain tapaa huonoksi ja epävarmaksi Harryn seurassa. Hän oli aina ollut Harrya parempi, koulussa ja huispauksessa ja elämässä noin ylipäänsä. Tai ainakin joillain elämän osa-alueilla. Tai ainakin hän oli joskus ollut. Nyt hänestä tuntui, että Harry arvosteli häntä kaikesta ja että hänen pitäisi nyt jotenkin näyttää, että vaikka hän asui rumassa kaksiossa jästi-Lontoossa ja vaikka hän oli hankkinut vähän halvemman sohvan kuin olisi voinut perintörahoillaan ostaa ja vaikka hänellä oli aika pienikokoinen televisio, niin ei se hänestä silti millään lailla huonompaa miestä tehnyt. Päinvastoin. Hänhän oli oppinut elämään pröystäilemättä. Harryn olisi pitänyt olla hänestä ylpeä, ei arvostella.

”Tämä tee tuoksuu hyvältä”, Harry sanoi ja haisteli kuppia.

”Se on kamomillaa.”

”Se maistuukin hyvältä.”

Draco nyökkäili ja yritti näyttää siltä, ettei hän ollut hermostunut ja että hänen sormensa vapisivat ihan noin muuten vain. Helvetti. Hän oli sentään Malfoy. Miksei hän voinut hillitä itseään samalla tavalla kuin ennenkin? Viimeksi, kun he olivat nähneet, se oli ollut hän joka oli vienyt, ei typerä Potter.

”Hermostuttaako sinua jokin?” Harry kysyi.

”Ei.”

”Sinun polvesi hytkyy.”

”Minulla on kylmä.”

”Haluatko mennä viltin alle?”

Draco veti teetä väärään kurkkuun ja yski käteensä. Sitten hän pyyhki sen reiteensä ja muisti, ettei ollut vaihtanut likaisia housujaan puhtaisiin. Vasta nyt hän tuntui myös havahtuvan brandyn tuoksuun, joka seurasi häntä kaikkialle.

”Minun pitää käydä vaihtamassa housut”, Draco sanoi ja nousi ylös. Harrykin nousi ja istui sitten punastuen heti alas, kun ehkä tajusi, ettei Draco ollut pyytänyt tai edes aikoisi pyytää häntä mukaansa.

”Kaapissa on keksejä”, Draco sanoi ja paiskasi makuuhuoneen oven tarpeettoman kovaa kiinni. Kun hän sai puhtaat housut jalkaansa ja palasi Harryn luokse, istui Harry aika jäykän näköisenä samassa paikassa kuin kolme minuuttia sitten, eikä hän ollut löytänyt keksejä kaapista, jos oli edes etsinyt niitä. Harry näytti epävarmemmalta kuin kapakassa, vaikka ryhdikkyyttä häneltä ei puuttunutkaan, helvetin aurori kun oli, mikä teki Dracon olosta vähän levollisemman. Ehkä asiat eivät olleet muuttuneet liikaa heidän välillään. Hän oli yhä Draco Malfoy ja niskan päällä, ja Harry oli yhä typerä Harry Potter. Draco kurotti kaapista avatun keksipaketin ja antoi sen Harrylle.

”Kiitos.”

”Otatko lisää teetä?”

”Minulla on vielä.”

”Ehkä haluat sinne vähän lämmikettä?”

”Ei kiitos.”

Draco nyökkäsi ja istui alas. Se oli virhe, koska nyt hänellä ei ollut enää mitään tekemistä ja levottomuus otti taas polvesta vallan. Hän hörppi mukistaan ja ajatteli, että brandy olisi sopinut tilaisuuteen paremmin. Ainakin se olisi helpottanut hänen oloaan.

”Pitäisikö meidän puhua siitä… vuosien takaisesta?” Harry kysyi varovasti.

Draco vilkuili tätä mukin reunan takaa. ”Ei.”

”Oletko oikeasti sitä mieltä?” Harry näytti yllättyneeltä.

”Mitä puhuttavaa siinä on?”

”No onhan siinä…” Harry mutisi kasvot punehtuen ja painoi katseensa alas pöytään. ”Ajattelin –.”

”Että minä olen ehkä muistellut sinua lämmöllä ja haluaisin nyt uusintakierroksen? Ei kiitos”, Draco lopetti ja kuulosti omaankin korvaansa tylyltä. Se tuntui yllättävän hyvältä, puhua Harrylle taas sillä tavalla. Se muistutti häntä kouluajoista. Silloin kaikki oli ollut helppoa ja heidän roolinsa selkeät. Harry hätkähti vähän, mutta suoristi sitten selkänsä.

”Ei.” Harryn itsevarmuus yllätti Dracon. ”Ajattelin, että ehkä sinä kaipaisit ystävää ja koska minulla oli silloin ihan hauskaa kanssasi, halusin tarjoutua.”

”Minä en kaipaa sinun ystävyyttäsi, Potter. Se, mitä meidän välillämme tapahtui, oli pelkkää seksiä eikä mitään muuta. En ole ajatellut sitä moneen vuoteen.”

”Olet aikamoinen mulkku, tiedätkö?”

Draco hymähti. Oliko Harry oikeasti kutsunut häntä mulkuksi? Pesti taikaministeriössä oli selvästi tehnyt Harrysta koppavan.

”Kuulit ihan oikein”, Harry sanoi ja uitti keksiä teemukissaan. ”Sinä olet mulkku.”

Draco naurahti kuivasti, koska ei tiennyt, miten muutenkaan olisi tilanteeseen reagoinut. Kun Harry vain uitteli keksiään, eikä sanonut mitään, hänestä alkoi tuntua siltä, että ehkä hänen pitäisi pyytää sittenkin anteeksi. Se oli tietenkin järjetöntä, koska hän oli sentään Malfoy eivätkä Malfoyt olleet koskaan väärässä. Tai ainakaan hän itse ei ollut koskaan ollut. Tai ainakin hän sodan jälkeen oli yrittänyt tehdä kaiken oikein. Harryn keksistä tippui puolet teemukiin ja hän yritti kalastella sitä suuhunsa lusikallaan. Draco pyöritti omaa lusikkaansa, vaikkei ollut lisännyt teehen edes maitoa.

”No anteeksi sitten”, Draco puuskahti.

”Mitä?”

”Kuulit kyllä, en aio toistaa sitä.”

Harry lapioi vettyneen keksinpalan suuhunsa ja pureskeli sitä tarpeettoman pitkään. ”Tuo oli aika mulkkumainen anteeksipyyntö.”

”No ehkä minä sitten olen mulkku ja sinun pitää vain kestää se.”

Harry kohautti olkiaan ja hörppäsi mukinsa tyhjäksi. Draco oli menettänyt kaiken ruokahalunsa. Hän halusi kiistellä, mutta Harry oli olevinaan aikuinen, eikä tarttunut syöttiin.

”Sinulla ei ole takkaa”, Harry vaihtoi puheenaihetta, ”eikä häkkiä pöllölle. Miten minä voin ottaa sinuun yhteyttä?”

”Minulla on puhelin.”

”Puhelin?” Harry sanoi epäillen.

”Kyllä. Sellainen, joka mahtuu taskuun. Sen nimi on Nokia.”

”En voi uskoa, että sinä olet ostanut puhelimen. Kaikista velhoista juuri sinä.

”Ei se ole niin ihmeellistä. En vitsaillut, kun sanoin, etten halua olla enää missään tekemisissä velhomaailman kanssa.”

Harry huokaisi ja näytti jostain syystä siltä, että purskahtaisi kohta itkuun. ”Hyvä on. Hienoa. Mikä sinun numerosi on?”

”Minä en anna sinulle numeroani.”

”Hemmetti, Draco”, Harry ärähti ja juoksutti sormia tukkapehkossaan. ”Miksi sinä olet tällainen?”

”Millainen?”

”Kuin me emme olisi kavereita.”

”Me emme ole kavereita, Potter.”

”Vedän sinua turpaan, jos kutsut minua vielä kerran Potteriksi. Olen ihan tosissani.”

”Ei sinulla olisi munaa, Potter.

Harry löi nyrkkinsä pöytään niin kovaa, että lusikat kilisivät mukeissa. Draco nojasi taaksepäin tuolin selkänojaa vasten ja puristi itsekin kätensä nyrkkiin. Harry otti rillit päästään ja hieroi silmiään turhautuneen näköisenä.

”Anteeksi”, Harry mutisi. ”Minun ei olisi pitänyt tulla tänne. Sinä olet ollut mulkku minua kohtaan ihan pienestä pitäen ja silti minä aina vain yritän. Mutta en yritä enää tämän jälkeen.”

Draco pureskeli alahuultaan. Pitkään he molemmat olivat hiljaa.

”Ehkä… voisin kuitenkin kirjoittaa numeroni pienelle lapulle”, Draco mutisi.

”Lupaan, etten soita usein.”

Hän nousi ja penkoi lipastojaan aika pitkään, ennen kuin löysi paperia ja kynän. Se oli lyijykynä, huomattavasti kätevämpi ja jätti vähemmän sotkua kuin sulkakynät. Harry katsoi häntä kummallisella ilmeellä, kun hän istui takaisin pöytään ja raapusti ruutupaperille numeronsa.

”Missä sinun sauvasi on?” Harry kysyi, kun Draco siirsi paperin pöytää pitkin hänelle. Heidän sormensa koskettivat toisiaan, kun paperi vaihtoi omistajaa. Dracon iho nousi kosketuksesta kananlihalle ja hän yritti järkeillä, että se johtui vain siitä, että Harryn sormet olivat kylmät.

”En tiedä”, hän vastasi.

”Et tiedä?”

”Tai kyllä minä tiedän. Se on tuolla rojukaapin perukoilla. Mutta minä toivoisin, etten tietäisi.”

Harry katsoi hänen puhelinnumeroaan, eikä enää häntä, ja näytti kamalan surulliselta siihen nähden, että oli saanut haluamansa. Draco raapi niskaansa. Rinnan tyhjissä onkaloissa kolisi ja rämisi taas kipeän tuntuisesti, ja hänestä tuntui, että hänen olisi päästävä Harrysta äkkiä eroon, että hän pääsisi suihkuun itkemään.

”Soitan sinulle vaikka huomenna”, Harry lupasi ja nousi ylös.

”Etkö jääkään yöksi?” Draco kysyi. Häntä suututti se, että hän kuulosti niin pettyneeltä, mutta ei hän oikein osannut tehdä asialle mitään.

”No, minä vähän lupasin käydä kääntymässä vain eteisessä”, Harry puhui hiljaa ja kosketti hermostuneen oloisena silmälasejaan, ”ja tulin jo keittiöön asti.”

”Mutta sinä voisit jäädä, jos haluat.”

Harry oli jo eteisessä ja sitoi kengännauhojaan, eikä näyttänyt siltä, että aikoisi jäädä. Draco ajatteli, ettei hän aikoisi anella, koska Malfoyt olivat sellaisen yläpuolella.

”Sängyssä olisi puhtaat lakanat”, hän sanoi. ”Vaihdoin ne eilen.”

Harry nousi ja veti toppatakin päälleen. ”Soitan sinulle huomenna.”

”Kaapissa on punaviiniä”, Draco jatkoi, ”ja minä voisin –.”

”Draco”, Harry sanoi tiukasti, vaikka näyttikin aika haluttomalta lähtemään ja surkealta ja vähän sellaiselta mieheltä, jonka ei uskoisi olevan aurori. Dracosta tuntui, että Harry oli kadottanut kaiken ryhdikkyytensä silmänräpäyksessä.

Hän nyökkäsi alistuneena. ”Sinä soittelet huomenna.”

”Mihin aikaan sinä pääset töistä?” Harry kysyi.

”En minä käy töissä.”

”Sanoit, että sinulla on aikainen herätys.”

”No minä nyt satun olemaan sellainen mulkku, joka valehtelee päästäkseen eroon ikävistä ihmisistä.”

”Olenko minä sinusta oikeasti niin ikävä? Ihan oikeasti?

Draco huokaisi ja pyöritti silmiään. Hän muisti tehneensä niin aika usein nuorempana ja äkkiä siitä ei tullutkaan hyvä olo.

”Et sinä ole”, hän sanoi ja yritti kuulostaa ystävällisemmältä. ”Olin vain väsynyt.”

”Mutta nyt haluaisit kuitenkin, että jään yöksi?”

”Niin”, Draco sanoi hitaasti, ”nukkumaan.”

Harry nuolaisi alahuultaan ja näytti siltä, että punnitsi vaihtoehtojaan. Hän punnitsi niitä aika kauan. Draco vaihtoi hermostuneena painon toiselle jalalleen ja toivoi, että yöksi jääminen olisi edes yksi niistä. Harry otti hänen antamansa paperinpalan taskustaan ja nosti sitä merkitsevästi ilmaan.

”Minä voin soittaa sinulle.”

”Sinä voisit myös jäädä tänne ja säästää puhelinlaskusta.”

Harry tunki paperinpalan takaisin taskuunsa ja rypisti otsaansa niin, että teki sen varmasti ihan tarkoituksella ja näyttääkseen ehkä mietteliäältä tai ärtyneeltä.

”Olisi aika mulkku teko tupsahtaa viiden vuoden jälkeen toisen elämään ja olla sitten jäämättä yöksi”, Draco sanoi hiljaa ja aika varovasti ottaen huomioon, että hän kyllä tiesi, millaisella äänensävyllä ja itsevarmuudella ihmiset oikeasti saatiin tottelemaan.

”Ehkä minussakin on sitten vähän mulkun vikaa.”

”Ei ole, Harry. Sinusta ei saisi mulkkua edes taikomalla.”

Harry tuijotti häntä pitkään. Draco valmistautui pettymään ja yritti keksiä jotain ilkeää sanottavaa Harryn perään sitten, kun tämä lähtisi ovesta, mutta Harry vain puuskahti ja potki kenkänsä takaisin eteisen matolle. Draco seurasi tätä sydän takoen keittiöön. Häntä huimasi vähän. Kumpikaan heistä ei istunut alas.

”Otatko vielä teetä?”

”Sinulla piti olla punaviiniä.”

”Otatko punaviiniä?”

”En. Voisin käydä vessassa. Ja syödä sitten jotain iltapalaa teen kanssa.”

Draco nyökkäsi ja teki heille voileipiä sillä aikaa, kun Harry kävi vessassa. Harry pesi käsiään niin kauan, että sen täytyi jo olla viivyttelyä.

**

3. syyskuuta 2003
Tylyaho

Ankara vesisade piiskoi Kolmen luudanvarren kattoa ja ikkunoita. Ränneistä tippui vettä ja katu lainehti. Draco istui lähellä takkaa ja kuunteli halkojen rätinää ja Astorian naurua, joka helisi tyhjissä tuopeissa ja viinilaseissa. Pansy Parkinson sanoi taas jotain, mitä Draco ei kuunnellut, varmaan jonkin tungettelevan huomautuksen Astorian ja hänen seksielämästä, mille Astoria nauroi aina vain enemmän ja puristi Dracon polvea. Draco hymyili nopeasti, koska ajatteli sen sopivan tilaisuuteen, ja hörppäsi tuopistaan pohjat. Theodore Nott nojaili baaritiskiin ja jutteli Matami Rosmertalle, tilasi ehkä lisää juotavaa tai naposteltavaa. Draco oli joskus nuorempana viihtynyt tämän seurassa, mutta nyt se oli hänestä vain ikävystyttävää. Pansy oli vaihtanut puheenaiheen lemmenloitsuihin, ja Draco päätti, että nyt olisi hänen aikanasa keksiä jokin tekosyy ja hakea vähän omaa rauhaa.

”Vastahan sinä kävit vessassa”, Astoria ihmetteli, kun hän nousi sohvalta.

”Käyn tilaamassa sinulle lisää juotavaa, kun tulen takaisin”, Draco lupasi ja suuteli näön vuoksi Astorian ohimoa, ennen kuin lähti. Hän tiesi, että sellaiset hellyydenosoitukset Pansy Parkinsonin edessä olivat Astorialle tärkeitä.

Vessan hanasta tuli vain kylmää vettä. Draco taputteli märillä käsillään kasvonsa kosteiksi ja hengitti sitten syvään, ennen kuin uskalsi kohdata heijastuksensa peilistä. Hän ei näyttänyt yhtä väsyneeltä, kuin hänestä tuntui, mutta jokin hänen tummissa silmänalusissaan ja sateessa lässähtäneessä tukassaan sai hänet näyttämään tavallista surkeammalta. Tai ehkä se johtui vain siitä, että viime aikoina hän oli ajatellut vanhempiaan enemmän ja huomannut, kuinka paljon yhdennäköisyyksiä hän saattoi itsestään löytää. Hänellä oli Luciuksen hiukset ja katse, ja Narcissan pehmeämmät kasvonmuodot ja huulet. Hän ei ollut pystynyt etsimään yhtäläisyyksiä enempää: hän olisi alkanut vihata peilikuvaansa vielä enemmän.

Joku avasi vessan oven. Lämmin valo syleili rumanvärisiä seiniä ja vessakoppeja. Draco suoristi selkänsä ja hätkähti vihreitä silmiä, jotka tuijottivat häntä varmasti yhtä yllättyneinä takaisin. Kolme luudanvartta oli keskiviikkoisin hiljainen ja silti kaikista maailman velhoista ja noidista sisään käveli Harry Potter eikä kukaan toinen. Ei edes Theodore Nott, jota Draco ei sietänyt sitten yhtään, ja Nott kuului sentään siihen ainoaan seurueeseen, joka Kolmessa luudanvarressa keskiviikkoiltaisin aina norkoili. Draco karisti kurkkuaan ja toivoi, ettei olisi kastellut kasvojaan, koska nyt ne olivat kosteat ja hän varmasti näytti hikoilevan. Mutta ei hän enää voinut niitä kuivatakaan, koska sitten hän olisi ainakin vetänyt niihin huomiota.

”Potter”, hän tervehti kuivasti.

”Malfoy.”

Potter oli likomärkä, kuin uitettu koira, mutta Draco ei silti keksinyt mitään, millä olisi tätä vähän piikitellyt. Hänen suutaan kuivasi ja sydän laukkasi vauhkona, kuin Potter olisi ollut ihmeellinenkin ilmestys. Ei Potter ollut, mutta silti Dracon oli äkkiä vaikea ajatella selkeästi, vaikka hän oli juonut vain yhden vaivaisen kermakaljan koko iltana. Hän muisti, millaisella voimalla Potter oli työntänyt hänet viinitynnyriä vasten ja suudellut, ja sitten hän muisti, miten Potter oli kieltäytynyt ottamasta häneltä suihin ja häntä alkoi taas kiukuttaa. Sankaruus oli noussut Potterilla päähän, jos tämä kuvitteli voivansa nöyryyttää häntä sillä tavalla.

”Potter”, hän sanoi värittömämmin ja yritti astua miehen ohi, mutta tämä otti häntä olasta kiinni, eikä päästänyt palaamaan käytävään.

”Päästä irti.”

”Astoria sanoi, että löytäisin sinut vessasta.”

”Puhuitko sinä Astorian kanssa?”

”Tervehdin häntä nopeasti, kun tulin sisään. Hän sanoi, että menit vessaan piiloon.”

”Jaahas.”

”Niin. Näin Pansyn ja Nottinkin. Taidamme vaihtaa sittenkin pubia.”

”Ketkä me?”

”Tulin Ronin ja Hermionen kanssa. Minusta tuntuu, että Nott on nykyään isompi kusipää kuin koulussa.”

”Tarkka huomio, Potter”, Draco hymähti ja yritti taas astua tämän ohi, mutta Potter astui hänen eteensä. ”Mitä ihmettä sinä oikein teet?”

”Halusin puhua kanssasi.”

”Ei ole mitään puhuttavaa. Minä en –.”

”Haluan ottaa sinulta suihin.”

Draco oli tukehtua omaan sylkeensä. Hän yski ja kröhi ja ehti jo ajatella, että oli kuullut väärin tai ehkä kuvitellut koko jutun, mutta Potter näytti niin punaiselta ja vaivaantuneelta, että ei, kyllä Potter oli aivan varmasti sanonut, että haluaisi ottaa häneltä suihin. Dracon koko naamaa kuumotti ja polvet vähän nytkähtivät, mutta hän tiesi, että Astoria tappaisi hänet, jos hän jäisi sinne vielä minuutiksi. Ja hän tiesi, ettei varmasti laukeaisi minuutissa.

”Että niin…” Potter mutisi.

”Minä en halua suikkaria Kolmen luudanvarren vessassa”, Draco sanoi, kun sai koottua taas itsensä.

”En minä tarkoittanutkaan, että nyt heti”, Potter pyöritti silmiään kuin hän olisi ollut vähäjärkinen. ”Olen täällä Ronin ja Hermionen kanssa ja me vaihdamme kohta pubia.”

”Helvetti, Potter”, Draco pudisteli päätään ja yritti viimeisen kerran tämän ohi. Potter otti häntä molemmilla käsillään kiinni ja katsoi silmiin sen näköisenä, ettei tiennyt yhtään, mitä oli tekemässä. Dracokaan ei tiennyt, joten hän päätti olla hiljaa ja odottaa. Potter päästi hänestä hitaasti irti ja suoristi sitten vähän hänen villapaitansa hihoja, vaikka eivät ne olleet menneet edes ryppyyn. Dracoa ärsytti, miten saamaton Potter oli, vaikka tämä oli nyt aurorikin, ja otti tätä poskista kiinni ja suuteli lujaa suulle. Potter ynisi jotain yllättyneenä hänen huulilleen, mutta Draco päätti, ettei lopettaisi suudelmaa, ennen kuin Potter hiljenisi kokonaan, koska häntä ei valittettavasti kiinnostanut kuulla, mitä tällä oli sanottavanaan. Häntä kiinnosti, mitä Potterin suuhun meni, ei mitä sieltä tuli ulos.

”Draco”, Potter hengähti ja työnsi hänet viimein kauemmas. Draco hymähti ja pyyhki suupieliään.

”Hemmetti”, Potter valitti ja juoksutti sormiaan märän tukkansa seassa. ”Hemmetti, Hermione varmasti huomaa.”

”Rauhoitu. Kukaan ei huomaa mitään.”

”Minä olen huono valehtelemaan, Draco.”

”Älä sano minua Dracoksi.”

”Mutta se on sinun nimesi.”

Draco ähkäisi ja tuuppi Potterin pois edestään. Potter ei vain ymmärtänyt yhtikäs mitään.

”Minä menen nyt takaisin Astorian luokse. Tee jotain tuolle kamalalle pehkollesi, ennen kuin tulet ulos.”

”Mitä vikaa minun tukassani on?”

”Minä lähetän sinulle pöllön”, Draco jatkoi. ”Astoria lähtee viikonloppuna vahempiensa luokse Skotlantiin. Me saamme olla rauhassa.”

”Ginnyllä on lauantaina huispauspeli. Minä lupasin mennä katsomaan sitä.”

Draco katsoi Potteria tiukasti vihreisiin silmiin. Potter epäröi ja se suututti häntä enemmän kuin moni muu asia sillä hetkellä. Hän tiesi hyvin, mitä he olivat tekemässä, ja vaikka häntä itseäänkin hermostutti, tuntui pienen hairahduksen paljastuminen silti hyvin vähäiseltä siihen verrattuna, että Potter saattaisi ottaa häneltä suihin ja hän saisi viimein sen, mitä halusikin. He tekisivät sen vain yhden kerran, eikä siitä puhuttaisi enää sen jälkeen.

”Keksit jonkin tekosyyn”, hän käski ja palasi kuuntelemaan Astorian naurua.



"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 998
En yleensä (lähes ikinä) lue Drarrya. En niinkään siksi, että tahallaan välttelisin tai inhoaisin tätä paritusta, mutta jotenkaan se ei myöskään kiehdo. Tämä sinun tekstisi sen sijaan kiehtoo kyllä kovasti.

On hienoa, miten olet rakentanut lukijaa kiinnostavan alun tarinalle: jostain syystä koko taikamaailmasta erkaantuneen Dracon ja jostain syystä häntä suorastaan jahtaavan Harryn. Tykkään siitä, miten käytät eri aikatasoja ja paljastat vähitellen lisää. Ja tykkään kovasti siitä, millaiseksi olet päähenkilömiehet kirjoittanut. Jotenkin kuvaus on hyvin aitoa ja rehellistä.

”Otatko vielä teetä?”

”Sinulla piti olla punaviiniä.”

”Otatko punaviiniä?”

”En. Voisin käydä vessassa. Ja syödä sitten jotain iltapalaa teen kanssa.”

Draco nyökkäsi ja teki heille voileipiä sillä aikaa, kun Harry kävi vessassa. Harry pesi käsiään niin kauan, että sen täytyi jo olla viivyttelyä.
Tämä oli ehdoton lempparikohtani. Miten voi olla niin vaikeaa olla väittelemättä?

Kiitos tähän astisesta, jään innolla odottamaan tarinan loppupuoliskoa!

AK
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Kyllähän tämä vanha kunnon H/D varmasti onkin fandomin suurimpia parituksia! Ainakin se on ollut erittäin tasaisesti hehkutuksen aiheena siitä asti, kun minä noin 15 vuotta sitten päädyin HP-ficcien maailmaan ;D Ehkäpä juuri siksi vihaan sitä niin paljon - jos joku on niin suosittua, minun on pakko soutaa vastavirtaan xD Ei vaan, en oikeasti yhtään pidä ajatuksesta, koska minusta ne kaksi eivät ihan yksinkertaisesti vain sovi toisilleen :D Mutta koska miljoona muuta on kanssani eri mieltä, olen tullut kuitenkin lukeneeksi jonkin verran ficcejä kyseisellä parituksella, ja jokunen niistä on ollut erittäin hyvä.

Minusta on kauhean hauskaa, ettet ole sinua kiinnostavinta elementtiä tähän edes juuri ottanut ;D Ei se kuule nyt muu auta kun alkaa kirjoitella näitä enemmänkin! (Plus mitä kummaa tarkoittaa pining!-alku? :O)

Mun oli tarkoitus lainailla useampaakin kohtaa tästä luvusta, mutta sitten aina kun siihen sopiva juttu tuli kohdalle, jatkoinkin vain eteenpäin saadakseni tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi ::) Hups. Noh, tämän sentään nappasin:

Lainaus
Potter ynisi jotain yllättyneenä hänen huulilleen, mutta Draco päätti, ettei lopettaisi suudelmaa, ennen kuin Potter hiljenisi kokonaan, koska häntä ei valittettavasti kiinnostanut kuulla, mitä tällä oli sanottavanaan. Häntä kiinnosti, mitä Potterin suuhun meni, ei mitä sieltä tuli ulos.
Ihana ;D Tässä oli muutenkin tällaisia hauskoja kohtia, joille hieman hihittelin, vaikka en tiedä ovatko nämä varsinaisesti huumoria. Ovat mitä ovat, sillä ei ole väliä, pääasia että ovat viihdyttäviä!

Tämän luvun alussa vähän ihmettelin, kun tässä oli niin tietoista yhteen pyrkimistä, että se kohtaus viiden vuoden takaa ei enää tuntunutkaan selittävän. Pidin siitä, että taas tulikin lisäinfoa vuosien takaa, joten jälleen juttu kävi enemmän järkeen. Rakenne siis toimii edelleen!
Never regret something that once made you smile.

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Kivaa, kun jatkoa tuli näin nopeasti :D On aina mukavaa lukea jatkista kun ei tarvitse kovin paljon muistutella edellisiä tapahtumia mieleen.

Ehkä tuo Draco jästimaailmassa oli se, mistä tuli kaikista voimakkaimmat vanhanliiton fibat. Oli nimittäin aika, jolloin sellaisia ficcejä kirjoitettiin todella paljon missä Draco katosi jästien pariin ja Harry joutui etsimään hänet sieltä tai muuten vain törmäsi häneen sattumalta. Joten tässä tuli kivan nostalginen olo :D Toki olin itse kymmenisen vuotta poissa ficcikuvioista ja sinä aikana tälle paritukselle on tullut paljon uusia juttuja.

Mutta joo, jospa jotain tästä tarinasta :) Tuo 'nykyajassa', siis vuodessa 2008 tapahtuva kohtaaminen oli mielenkiintoinen. Draco oli todella, todella ristiriitainen mutta täytyy sanoa että ei Harryakaan ollut kovin helppo lukea. Ihmeellistä soutamista ja huopaamista ;D Tule - jää - lähde - eikun jää sittenkin ::) Mutta herkullista tämä oli!

Lainaus
”En tiedä”, hän vastasi.

”Et tiedä?”

”Tai kyllä minä tiedän. Se on tuolla rojukaapin perukoilla. Mutta minä toivoisin, etten tietäisi.”
Tämä oli jotenkin koskettava kohta. Draco, joka on puhdasverinen velho on hylännyt taikasauvansa jonnekin niinkin turhaan paikkaan kun rojukaappiin. Olisi luullut, että se olisi ollut jossain sukkalaatikossa tai muualla hieman "turvallisemmassa" paikassa. Se, ettei Draco tahtoisi edes tietää missä sauva on, on mielenkiintoista. Ehkä tähän(kin) saadaan selvyyttä viimeisten osien aikana.

Takauma Kolmeen luudanvarteen oli hieno. Se, että nämä kaksi suunnittelevat salaista tapaamista, joka tulee hajottamaan heidän kummankin nykyiset suhteet, on kiva asetelma. Joten nyt en voi muuta, kun jäädä odottelemaan että kuinka tämän kanssa tulee käymään :)

Kiittäen,
Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Tuo hyppäys tuonne aikaisemmin tapahtuneeseen on oikein mainio ja selittää näemmä monta asiaa. Itse pidän kovasti näistä ratkaisuista teksteissä, jossa välillä hypätään johonkin toiseen aikaan, joka avaa lukijalle miksi nykyhetkessä tapahtuu juuri sitä mitä tapahtuu. Oikein toimiva tässä ja pitää lukijaa miellyttävästi uteliaisuuden pihdeissään. Nyt tarjoilit jos viittauksen tulevastakin. Nämä kaksi suunnittelevat yhdessä tapaamista. Aika kuumaa tapaamista. Mitenkähän se mahtanee onnistua?

Harry oli varta vasten etsinyt Dracoa kaivellakseen vanhoja, ei niitä kouluaikaisia ikäviä tapahtumia vaan kaivellakseen noita muutaman vuoden takaisia välikohtauksia heidän väliltään. Vaikka pitää Dracoa ihan mulkkuna tyyppinä.
Ja taas Draco huomaa Harryn sotkuisessa hiuspehkossa karanneen suortuvan.

Jäin muuten vähän syvällisemminkin pohtimaan tuota Dracon haihtumista jästien pariin ja taikasauvan hylkäämistä johonkin rojukasaan. Malfoylta se voi tarkoittaa vain sitä, että mies on todella pohjamudissa, hänen ylpeytensä on saanut pahimman luokan lommon, eikä hän oikein usko sen korjaantuvan enää ja on siksi päättänyt piileskellä kaikilta jotka hänet tuntevat. Jokun muun hahmon kohdalla jästien pariin häviäiminen ei ehkä olisikaan niin iso juttu, mutta Malfoyn kohdalla se on niin kovin radikaalia. En epäile, etteikö Draco tykästyisi muussakin tilanteessa televisioon ja puhelimeen, mutta tämä on kuoppa - iso kuoppa miehen elämässä.

Näillä kahdella on kyllä mielenkiintoiset kuviot tässä meneillään. Jään into pinkeänä odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Mää intouduin jaarittelemaan, niin postaan nämä teidän vastaukset erilliseen viestiin! On vaan kamalan kiva höpistä ja löpistä tekstiin liittyvistä ja sitä ympäröivistä jutuista ;D

nominal, Heh, kun tuota paritusasiaa ajattelee tuolta kannalta, niin minä kyllä oon justiinsa sellainen, joka ihastuu niihin suosituimpiin parituksiin ;D Ei siis ihme, että drarryssa jokin kiehtoo! Sirremus tosin tulee varmasti olemaan aina minun lemppari HP:sta (nyt sanon näin, vuoden päästä oon kuitenkin vannoutunut Dumbledore/Umbridge shippaaja tai jotain... xD). Pining meinaa haikailua/kaipausta toisen perään! Meinasin tuolla sitä, että Draco on haikaillut Harryn perään jo koulussa. Hmm, rupesin nyt itsekin miettimään, että miksi ihmeessä ensimmäinen ajatukseni ei ollut kirjoittaa kouluvuosien ihastuskipuilevasta Dracosta. Tämä tarina vain sattui pulpahtamaan mieleni syövereistä ja kun mä tän kerran aloitin, niin en vain malttanut lopettamaan!!

Ihanaa, että lainasit tuon kohdan! Ei ole piraattitarinaa ilman huonoa huumoria, ja tuo oli just se kohta, mitä toivoin, että jos ihmiset jollekin huvittuu niin tuolle. Olin niin iloinen, että sain tähän muuten aika alakuloiseen tekstiin ujutettua noinkin typerän lauseen ;D Kummat ovat kirjoittajan huvit...

Hyvä, että rakenne toimii yhä. Itse koen, että onnistuin ihan hyvin näillä aikavaihteluilla täydentämään kohtauksia kivasti, vaikka tämä onkin niin pirstaleinen! Loppua kohden aloin kirjoittaan enemmän fiilispohjalta, mutta toivottavasti sielläkin tämä rakenne jaksaa pitää pintansa, eivätkä kohtaukset tunnu ihan kummallisilta.

Kiitos kommentistasi <33

Vendela, Ajattelin, että tällainen osa per päivä olisi kiva tahti julkaista! Ei liian hidas, muttei kuitenkaan sellainen, että oksentaisin koko 12k köntsän ulos :D Näin tämä on toivottavasti vähän kevyempi lukea kuin yhtenä one shottina!

En ihmettele yhtään, miksi tuo "Draco jästimaailmassa" on ollut tosi suosittu. Minulla on tosi vahva tuntu siitä, että Draco pakenisi jossain vaiheessa sodan jälkeen jästimaailmaan. Hän on kuitenkin entinen kuolonsyöjä. Ajattelen, että se on leima, jota ei pääse niin helpolla pakoon, vaikka häntä ei mistään virallisesti tuomittaisikaan. Fairy tale tuossa omassa kommenttivastauksessaan kyllä sanoitti just eikä melkein sen, mitä Dracon tilanteesta ajattelen ja mitä tuo sun nostamasi kohtaus merkitsee sille. Lainaan nyt tuon Fairyn höpinän tähän, koska turha mun on sitä uudelleen muotoilla omin sanoin:
Lainaus käyttäjältä: Fairy tale
Jäin muuten vähän syvällisemminkin pohtimaan tuota Dracon haihtumista jästien pariin ja taikasauvan hylkäämistä johonkin rojukasaan. Malfoylta se voi tarkoittaa vain sitä, että mies on todella pohjamudissa, hänen ylpeytensä on saanut pahimman luokan lommon, eikä hän oikein usko sen korjaantuvan enää ja on siksi päättänyt piileskellä kaikilta jotka hänet tuntevat. Jokun muun hahmon kohdalla jästien pariin häviäiminen ei ehkä olisikaan niin iso juttu, mutta Malfoyn kohdalla se on niin kovin radikaalia. En epäile, etteikö Draco tykästyisi muussakin tilanteessa televisioon ja puhelimeen, mutta tämä on kuoppa - iso kuoppa miehen elämässä.
Ajattelen justiinsa, että tämä on nyt Dracon aallonpohja. Tätä pahemmin asiat eivät voi enää hänen elämässään mennä. En tuosta taikasauvan unohtamisesta ajatellut sen mystisemmin kuin että se vain kuvastaa sitä, että Draco haluaisi unohtaa koko velhomaailman. Se on vähän niinko "konkreettinen" tapa pistää kaikki kipeät muistot kaappiin ja olla kuin ei niitä näkisikään.

Kiitos paljon sinullekin taas kommentistasi <3 Ihana kuulla teidän ajatuksia matkan varrelta!

Fairy tale Oon niin iloinen, että sulle välittyi tuo Dracon kuoppa/aallonpohja just sellaisena, miten itse sen ajattelin! Huu, tuli tosi onnistunut fiilis jotenkin :D Siis en osaa oikeasti vastata sulle mitään, kun veit sanat niin täydellisesti suustani :'DD Kiitos sullekin ihanasta kommentista <3 Tässä seuraavassa osassa saadaan vastaus tuohon, miten tämä guumis tapaaminen oikein luonnistui!

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
III

7. tammikuuta 2008
Lontoo

Kello oli yksitoista ja kaikki lumi satoi maahan vetenä. Draco katseli ikkunasta pimeään alkuyöhön. Sade hakkasi katuvalon keilan läpi asfaltille kerääntyneitä lätäköitä, kadunvarsi lainehti, eikä ohi ajanut enää autoja. Hän oli pistänyt television päälle. Sieltä tuli jokin tietovisa, johon hän ei kuitenkaan keskittynyt sen kummemmin. Jästien ohjelmat olivat ihan viihdyttäviä, mutta eivät jaksaneet kiinnostaa häntä. Harry istui hänen vieressään ja ryysti neljättä teemukillistaan sille illalle. Draco oli lopulta avannut punaviinipullon, mutta Harry oli kieltäytynyt itsepintaisesti lasillisesta, eikä hän itse ollut kehdannut juoda kuin yhden. Televisiossa yleisö purskahti naurunremakkaan ja Harrykin vähän röhähti mukiinsa. Draco ei ymmärtänyt vitsiä. Hän vilkaisi Harrya, mutta vain niin nopeasti, ettei tämä huomaisi sitä, tai jos huomaisi, tämä luulisi sen olevan vahinko. Draco naputti vähän levottomana reittään. Sohva oli niin pieni, että hän voisi aivan hyvin ojentaa kätensä sen selkänojalle ja koskettaa Harryn niskaa, mutta jotenkin hänestä tuntui, että se olisi huono idea. Harry ei varmaan halunnut, että hän koskisi. Oli parempi odottaa, että Harry tekisi aloitteen, vaikka hän olikin varma, että saisi odottaa sitä aika pitkään.

”Täytyy mennä kohta nukkumaan”, Draco haukotteli ja venytti käsivartensa selkänojalle. Harry katsoi ensin häntä, sitten hänen käsivarttaan, sitten taas häntä, eikä näyttänyt järin vakuuttuneelta.

”Sulavaa, Malfoy.

”Sinä et kuitenkaan olisi tehnyt aloitetta”, hän hymähti. Oli vähän ärsyttävää, miten nimi, jota hän oli aikaisemmin kantanut ylpeydellä, tuntui nyt enemmän haukkumalta kuin miltään muulta. Harry ehkä huomasi, että hän tunsi olonsa taas kiusallisemmaksi, ja katsoi häntä pehmeämmin silmiin. Olisi ollut vale väittää, etteikö Draco olisi vähän yllättynyt, kun Harry hivuttautui lähemmäs ja painautui varovasti, mutta painautui kuitenkin, hänen kainaloonsa. Televisiossa naurettiin taas ja Dracon sydän tykytti yhtä riehakkaana.

”Sinulla on kiva asunto”, Harry yritti viritellä keskustelua ihan yhtä kömpelösti kuin aina ennenkin. Keskustelun ylläpitäminen oli tuntunut hankalalta koko illan, vaikka Draco ajattelikin, että hän oli oppinut vanhempiensa opetuksessa hyväksi puhujaksi.

”Aika pienihän tämä on”, hän sanoi.

”Mukavan kodikas.”

”Olisin voinut ostaa isomman sohvan ja television, mutta ajattelin niiden sopivan tähän kurjaan tunnelmaan.”

”Aijaa.”

”Et sinä sitä tunnelmaa huomaisi, kun et ole asunut täällä yhtä pitkään”, Draco selvensi ja hörppi viinilasistaan, vaikka se olikin tyhjä. Hän ei halunnut nousta täyttämään sitä. Brandykaan ei lämmittänyt enää suonissa, ja Dracolla oli enää tyhjä ja epävarma olo. Harry laski kätensä hänen reidelleen, kuten aina ennenkin, ja silitti hänen housujensa kangasta peukalollaan. Draco hyppyytti polveaan, sitä, johon Harry ei koskenut, ja yritti kuumeisesti miettiä, minkä tekosyyn varjolla hän pääsisi nousemaan ja vähän hengähtämään.

”Saanko lainata sinulta yöpukua?” Harry kysyi. ”Täällä on vähän viileä nukkua pelkissä alusvaatteissa.”

”Sytyttäisin takan, jos minulla olisi sellainen.”

”Oletko kokeillut säätää lämpöpattereita?”

”Mitä ne ovat?”

Harry nosti käden suulleen ja näytti siltä, että yritti olla virnuilematta ilkeästi. Dracoa ele ärsytti enemmän kuin ilkeä virne olisi ärsyttänyt.

”Kyllä minä tiedän, mitä ne ovat”, hän puuskahti, ”ja ei, en halua säätää niitä.”

”Selvä.”

”Minulla on useampikin yöpuku. Saat valita itse, minkä laitat päällesi.”

”Kiitos. Kuule, saanko itse säätää pattereita, jos haluan?”

”Tee kuten lystäät. Tämä on nyt enemmän tai vähemmän sinun kotisi.”

Harry nosti kulmiaan. Draco hieroi leukaansa ja irvisti vähän.

”En tarkoittanut sitä ihan… sillä tavalla.”

”Ymmärrän, ymmärrän. Ole kuin kotonasi. Sitähän sinä tarkoitit?”

”Joo.” Hän karisti kurkkuaan. ”Minä haen sinulle nyt jonkin yöpuvun.”

”Minä pistän patterit lämpimämmälle.”

Hän käveli makuuhuoneeseen mahdollisimman rauhallisen näköisenä ja painoi sitten hiljaa ähisten otsansa vaatekaapin ovia vasten, kun tiesi, ettei Harry sitä näkisi. Hän kuuli Harryn nousevan sohvalta ja kävelevän ikkunan luo. Hänen teki mieli hakata päätään oveen ja haukkua itseään idiootiksi, mutta koska Harry olisi kuullut sen viereiseen huoneeseen, hän tyytyi vain etsimään vaatekaapista puhtaan yöpuvun, sen joka tuntui pehmeimmältä iholla, ja kiikutti sen sitten sohvalle. Harry kyykisteli ikkunan alla ja sääti mitä ilmeisemmin lämpöpatteria.

”Voin nukkua sohvalla, jos et halua minua viereesi”, Draco sanoi kovalla äänellä, ettei Harry kuulisi epätoivoa hänen sanoistaan. Harry nousi ylös.

”Tuo sohva on aika pieni”, Harry epäili.

”Kyllä sillä yhden yön nukkuu.”

”Minä vähän ajattelin, että haluaisit olla vieressäni etkä sohvalla, kun pyysit jäämään.”

”No niin minäkin vähän ajattelin.”

”Miksi sitten edes ehdotat mitään näin typerää?”

Draco vaihtoi puheenaihetta, ennen kuin hän suuttuisi toden teolla. ”Onko tuo yöpuku ihan sopiva?”

”En minä voi sitä tietää, ennen kuin kokeilen”, Harry tiuskaisi.

”Ei tarvitse tiuskia, vaikka sinua hermostuttaisikin.”

”Ei minua hermostuta”, Harry väitti ja kosketti taas selvästi hermostuneena silmälasejaan. Draco ei voinut syyttää tätä, kyllähän hänenkin vatsassaan velloi aika lailla. Hän ei ollut nähnyt Harrya viiteen vuoteen ja nyt hän oli ilmeisesti nukkumassa tämän vieressä tulevan yön.

”Kokeilen sitä nyt”, Harry sanoi ja marssi kylpyhuoneeseen, vaikka olihan Draco nyt Harryn pelkissä alusvaatteissa ennenkin nähnyt. Mutta ehkä se ei ollut nyt sopivaa, kun he eivät varsinaisesti olleet enää edes kavereita. Draco raapi niskaansa ja mietti, että ehkä hänenkin pitäisi vaihtaa yöpukuun, mutta silloin Harry jo tuli takaisin tukka sähköisenä ja silmälasit vähän vinossa. Draco hymyili hajamielisesti ja säikähti vähän, kun Harry hymyili takaisin.

**

6. syyskuuta 2003
Wiltshire

Potter näytti pieneltä ja ryhdittömältä siinä heidän takkahuoneensa isolla ja kalliilla samettisohvalla istuessaan. Draco kaatoi laseihin punaviiniä ja mietti, että Potterista olisi hänelle tuskin mitään iloa sinä iltana. Potter näytti niin hermostuneelta, että varmaan livistäisi pakoon heti, kun hän saisi taas housunsa auki, ja sitten häntä taas kiukuttaisi. Viereisessä huoneessa lumottu kaappikello huhuili keskiyön merkiksi. Potter näytti vähän säikähtävän ääntä ja vilkuili ympärilleen, ennen kuin otti Dracon tarjoaman viinilasin vastaan. Hän hivuttautui kohteliaasti kauemmas ja hymyili kireästi, kun Draco istuutui hänen viereensä. Draco nosti toisen jalkansa polven päälle ja käsivartensa sohvan selkänojalle ja toivoi, ettei Potter huomannut, että häntäkin vähän hermostutti. Hän oli leikitellyt monet kerrat mielessään, mitä tekisi Potterin kanssa ja millä sanoin käskyttäisi tämän polvilleen, mutta nyt hän itse meinasi jänistää, vaikka se ei ollutkaan Malfoyn nimelle sopivaa. Hän kuitenkin päätti, ettei perääntyisi, vaikka itse Astoria ilmestyisi takkaan, ja hörppäsi viinistä. Potter näperteli oman lasinsa jalkaa.

”Joten”, Potter aloitti ja ryki sitten kurkkuaan, ”mitä nyt tapahtuu?”

”Me juomme ensin viiniä ja sitten me suutelemme hetken aikaa, ennen kuin menemme yläkertaan”, Draco sanoi itsevarmana, tai ainakin hän toivoi kuulostavansa itsevarmalta, ja kosketti sanojensa painoksi Potterin niskaa. Potter säpsähti ja hymyili entistä kireämmin.

”En halua tehdä sitä sohvalla”, Draco jatkoi.

”Okei”, Potter sanoi ja otti ryypyn. ”Öh, pitäisikö meidän puhua tässä samalla jostain? Haluatko sinä?”

”En oikeastaan.”

”Minulla oli eilen ihan mukava päivä töissä.”

Draco hymähti.

”Perjantait ovat aina mukavia, tietenkin. Silloin on vain osaston yhteinen kokous”, Potter puhui vähän nopeammin, eikä selvästi ymmärtänyt, että Dracoa ei kiinnostanut sitten yhtään, millaisia hänen päivänsä olivat taikaministeriössä. Draco joi viiniä ja katsoi laiskasti Potterin liikkuvia huulia ja mietti, kuinka pahasti hän säikäyttäisi tämän, jos hän suutelisi nyt tämän hiljaiseksi.

”– minun huuliani”, Potter sanoi.

”Anteeksi?”

”Sinä tuijotat minun huuliani”, Potter toisti kovempaa.

”Niin tuijotan. Tiedätkö, miksi? Siksi, että meidän pitäisi jo tehdä jotain aivan muuta kuin puhua, Potter.”

”Minulla on vielä viiniä.”

”Jos et lörpöttelisi niin paljon, sinulla ei olisi mitään ongelmaa yhden lasillisen kanssa.”

”Ehkä kaadoit minulle liikaa.”

”Ehkä sinä vain hermoilet liikaa.”

Potter hymähti ja hiljeni pitkäksi aikaa. Draco katseli vähän jo tylsistyneenä takassa räiskyviä liekkejä ja odotti, että Potter saisi lasinsa tyhjäksi.

”Olet ihan oikeassa”, Potter sanoi, ”siinä, että minua hermostuttaa.”

Draco virnisti vähän ilkeästi. ”En kuvitellutkaan sinusta mitään muuta, Potter. Olet häpeäksi kaikille rohkelikoille.”

”Arvelinkin, että sanoisit jotain tuon tapaista. Kiusaat minua aina kaikesta”, Potter mutisi ja ojensi tyhjän viinilasinsa koristeelliselle sohvapöydälle. Draco vähän nyrpisti nenäänsä, koska Potter ei käyttänyt lasinalusta, mutta ei kuitenkaan sanonut siitä mitään, koska jokin Potterin vähän itsesäälivässä äänensävyssä häiritsi häntä. Ei siksi, että hänen olisi tehnyt mieli pilkata Potteria siitä, vaan siksi, että hänelle tuli selittämätön tarve pyytää anteeksi.

”Enhän minä kiusaa sinua”, Draco sanoi, ”kiusaaminen on pikkulasten heiniä. Minä vain sanon asiat niin kuin ne ovat.”

”Sanot ne aika ilkeämielisesti.”

”Sellainen minä vain olen.”

”Kuule, taidan lähteä sittenkin kotiin”, Potter sanoi ja nousi ylös.

”Hei, älä viitsi leikistä suuttua.”

 ”Ei minun tee mieli tehdä mitään sellaisen kanssa, joka vain suoltaa paskaa koko ajan.”

”Potter…”

”Joko lähden tai sitten sinä keksit jotain muuta tekemistä tuolle suurelle suullesi.”

Draco yskäisi ja katsoi Potteria yläviistoon. Potter tuijotti häntä haastaen takaisin ja hänestä alkoi pikkuhiljaa tuntua, ettei hän ollutkaan ihan niin niskan päällä, kuten oli aina ajatusleikeissään kuvitellut. Hän kurotti oman viinilasinsa pöydälle, eikä itsekään vaivautunut käyttämään lasinalusta.

”No?” Potter kysyi.

”Mitä no?”

”Suutelenko minä sinua ensin vai otanko heti suihin?”

Draco räpytteli hämillään silmiään. Hän tiesi, että Potter ihan tahallaan yritti sekoittaa hänen päänsä, ja Potterin iloksi tämä oli onnistunutkin siinä. Draco yskäisi taas, vaikka hänen kurkkunsa oli rutikuiva, ja rypisti housunkankaan reisien kohdalta nyrkkeihinsä. Potter katsoi häntä silmiin, eikä rikkonut katsekontaktia, vaikka Draco yritti katsoa muualle.

”Me voisimme”, hän aloitti ja karisti kurkkuaan, kieli tuntui tahmealta, ”öh, me voisimme vaikka suudella ensin.”

Potter nyökkäsi ja istuutui takaisin sohvalle ja tällä kertaa paljon lähemmäksi, Draco pisti merkille. Draco hengitti nopeasti nenänsä kautta ja yritti olla ajattelematta liikaa sitä, miltä Potterin partavesi tuoksui ja miten tämä pisti kätensä hänen niskansa taakse ja nykäisi hänet aika määrätietoisesti itseään kohden, vaikka hänen itsensä olisi pitänyt olla niskan päällä eikä Potterin. Hän räpytteli silmänsä kiinni, kun Potter painoi huulensa hänen suulleen, ja puristi rystyset valkoisina housujaan. Helvetti.

Helvetin helvetti.

He eivät päässeet yläkertaan asti. Se oli oikeastaan Dracon vika, vaikka hän olikin vannonut, ettei hän sotkisi kallista sohvaa. Hän ei vain ollut osannut lopettaa sitten, kun he olivat päässeet kunnolla alkuun. Hän istui sohvalla vähän pyörällä päästään kauluspaita auki ja alapää paljaana. Hän tuijotti samettiin roiskuneita spermatahroja, joiden poistamiseen hän ei keksinyt äkkiseltään loitsun loitsua, vaikka hän kuinka yritti pääkoppaansa kaivella ja vaikka kuinka hän oli niitä miettinyt etukäteen, ennen kuin Potter oli ilmestynyt hänen takkaansa. Helvetin Potter ei ollut niellyt, vaikka hän oli käskenyt tehdä niin. Onneksi Potter ei ollut sentään täysin turha tapaus. Tämä oli oikeastaan paremmin tilanteen tasalla kuin hän itse ja putsasi jo tahrat notkealla sauvanheilautuksella. Draco tasaili hengitystään ja sotkotti tukkaansa, jota hän oli laittanut ainakin kaksikymmentäminuuttia ennen Potterin tuloa. Nyt ei ollut enää mitään väliä, mihin suuntaan hiuskiehkurat sojottivat, kun Potter oli muutenkin tukistanut kampauksen piloille.

”Mitä nyt?” Potter kysyi. Hän näytti vähän pöllämystyneeltä ja oudolla tapaa alastomalta ilman silmälasejaan. Draco sihisi jotain hampaidensa välistä ja könysi lattialle etsimään sohvapöydän alle potkimiaan alushousujaan. Hän ojensi pyöreät rillit Potterille, jotta tämä näyttäisi taas vähän enemmän typerältä itseltään, eikä mieheltä, jolta hän oli juuri ottanut suihin. Potter juoksutti sormiaan sekaisessa pehkossaan, ja Dracon sisällä kuohui, kuin hän ei olisi muka oikeasti nähnyt ikinä mitään niin seksikästä. Kuin Potter olisi ollut muka jotenkin seksikäs. Idiootti, hän manasi itseään ja puki vielä housutkin jalkaansa.

”Mitä me nyt teemme?” Potter kysyi uudestaan, kun Draco viimein kapusi takaisin sohvalle.

”No”, Draco kähisi, ”sinä voit nyt lähteä kotiin.”

”Onko jotain toista vaihtoehtoa?”

Draco raaputti kaulaansa siitä kohtaa, johon Potter oli häntä purrut. Hän ei ollut aivan varma, haastoiko Potter riitaa vai mitä tämä oikein yritti.

”Kai sinä voit jäädäkin”, hän sanoi varuillaan. Hän odotti, että Potter ottaisi sen jotenkin loukkauksena tai riidanalkuna, mutta Potter vain nyökkäsi ja nojasi tyytyväisen näköisenä sohvan selkänojaan. Draco hymähti.

”Minulla on nälkä”, Potter sanoi.

”Pyydä kotitonttuja tekemään sinulle iltapalaa.”

Potter siristi hänelle ärtyneenä silmiään ja siitä tuli hänelle oudolla tapaa turvallinen olo. He olivat ehkä harrastaneet seksiä, mutta he olivat silti Draco Malfoy ja Harry Potter. Draco oli nyt saanut haluamansa, eikä asiasta tarvitsisi enää puhua. Hän tarjoaisi Potterille voileivän ja sitten he voisivat jatkaa elämäänsä kunnioittavasti toisiaan halveksien.

”Tee sitten itse leipäsi, jos ei muuten maistu”, Draco hymähti.

”Onko teillä kinkkua.”

”On.”

”Entä tomaatteja?”

”Mitä jos käyt itse katsomassa keittiöstä?”

Potter nyökkäsi ja oli, kuin ei olisi kuullut terävää sävyä Dracon äänestä. Hän käveli pelkissä alushousuissa huoneen ovelle ja vilkaisi Dracoa vielä olkansa yli. Dracoa punastutti Potterin puolesta.

”Teen sinullekin”, Potter sanoi ja käveli pois. Draco hypisteli kauluspaitansa liepeitä ja puristi silmänsä kiinni, kun sydämentykytys alkoi tehdä jo kipeää. Hän aikoi olla noteeraamatta ihon alle kuumottelemaan jäänyttä levottomuutta, joka huusi Potterin nimeä ja vihreitä silmiä. Helvetti.

**

7. tammikuuta 2008
Lontoo

Hän ei saanut unta. Ei kai hän ollut muuta kuvitellutkaan, kun hän oli sammuttanut makuuhuoneen valot ja kömpinyt hermostuksesta huonovointisena Harryn kanssa saman peiton alle. Se helvetin peitto. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt ostaa toinenkin heti muuton yhteydessä, mutta nyt se oli vähän liian myöhäistä. Eihän hän ollut puoli vuotta sitten edes ajatellut, että Harry löytäisi hänet jostain syrjäisestä jästikapakasta ja jäisi yöksi. Hänen oli vaikea uskoa sitä vieläkään, vaikka patja vietti sivulle ja Harryn vartalon lämpö säteili hänen iholleen yöpuvunkin läpi. Harryn partaveden tuoksu oli jo tarttunut peittoon ja lakanoihin. Dracosta tuntui, että hän tukehtuisi kohta – tuoksuun sekä muistoihin, joita hän yritti itsepintaisesti olla ajattelematta. Harry ei ollut vaihtanut partavettään viiteen vuoteen.

Ulkona oli taas pakastunut. Taivaalta leijaili valkoisia höytyviä hiljakseen alas märälle kadulle, mutta lumi ei pysynyt maassa. Draco tuijotti kattoa ja kuunteli Harryn levollisia hengenvetoja. Hän oli aina ajatellut, että Harrylla oli ihmeelliset unenlahjat, mutta että tämä pystyi nukahtamaan hänen viereensä viiden vuoden täydellisen hiljaisuuden jälkeen… Se tuntui käsittämättömältä. Draco oli kateellinen ja samalla myös hieman kiitollinenkin. Nyt hän sai keskittyä omiin ajatuksiinsa ja siihen, miten ne pidettiin loitolla, sen sijaan, että hänen olisi pitänyt keksiä, miten viihdyttää Harry Potteria auringonnousuun asti. Hän ei ollut hyvä puhumaan niin pitkään. Narcissa oli opettanut hänelle small talkin ja merkityksettömien kehujen salat, mutta tunteista nainen ei ollut kertonut hänelle mitään. Eikä Draco voinut sanoa, että hän olisi kauheasti yrittänyt opetella niistä itse.

Harry käänsi kylkeä. Patja keinui ja niin keinui Dracon iltapala mahassa. Hänen niskansa oli hikinen ja suuta kuivasi, vaikka hän oli noussut jo kaksi kertaa juomaan vettä. Sen täytyi johtua Harrysta ja säädetyistä lämpöpattereista. Helvetin Potter. Hänellä ei ollut enää mitään syytä hermoilla: Harry oli jäänyt yöksi ja nukkui kuin tukki. Draco oli saanut haluamansa, vaikkei ollut sitä oikeastaan edes tajunnutkaaan. Ja nyt, kun hän sen tajusi, ajatus pisti kivuaalisti rintalastan alta. Hän oli halunnut Harryn viereensä nukkumaan. Kai hän sitten vielä piti Harrysta.

”Ei”, hän kuiskasi ääneen ja vääntäytyi istumaan. Hän ei ajattelisi sitä. Jos hän ei ajattelisi sitä, se ei olisi totta. Hän nousi varovasti sängystä ja hiipi auki jättämästään ovesta olohuoneeseen. Katulampun lämmin valo loisti pimeään asuntoon, mutta Dracolla oli silti vilu. Hän täytti kolmannen vesilasillisensa, muttei pystynyt juomaan sitä. Vatsassa möyri ja velloi ja hän pelkäsi, että ehkä hänen olisi pakko mennä kohta oksentamaan. Harry varmaan heräisi siihen ja vinoilisi, että hänen ei olisi pitänyt juoda niin paljon. Harry oli aina ollut typerä, tämä ei ollut koskaan tajunnut mistään mitään. Draco hengitti syvään ja kostutti suutaan.

”Draco?”

Vesilasi tippui lattialle ja Dracon varpaat kastuivat. Harry seisoi ovensuussa silmälasit päässään ja tukka aivan pystyssä. Draco ryki ja yritti keksiä, millaisella solvauksella haukkuisi tämän helvettiin ja takaisin, mutta hänen aivonsa kävivät tyhjää.

”Oletko kunnossa?”

Draco naurahti kuivasti. Oli Harrylla otsaa kysyä häneltä vielä jotain tuon tapaista. Helvetti, miksi Harry oli aina niin kamalan typerä.

”Voin auttaa siivoamisessa.”

Draco heilutteli märkiä varpaitaan ja puristi käsiään nyrkkiin. Hänen vatsansa heitti kuperkeikkaa, kun Harry tuli lähemmäksi ja polvistui talouspaperirullan kanssa lattialle. Missä sinun sauvasi on? Draco irvaili mielessään, muttei saanut sanottua sitä ääneen. Harry kuivasi lattiaa ja katsoi häntä aina välillä yläviistoon. Harryn silmälasien linssit välähtivät pimeässä, Draco näki niiden takana vihreää, ja sitten häntä alkoi toden teolla oksettaa.

”Draco?”

”Minun pitää päästä oksentamaan.” Hän pyörähti ympäri ja oksensi brandyt ja teen ja viinin ja voileivät tiskaamattomien astioiden päälle. Ja sitten hän oksensi pelkkää mahanestettä, joka poltteli kurkussa ja sai veden kihoamaan silmiin. Harry oli noussut ylös ja silitti pitkin vedoin hänen hikistä selkäänsä. Draco kakoi ilmaa ja hänen silmäkulmiinsa kertyneet kyyneleet valuivat poskille.

”Saitkohan sinä ruoka–?”

”En”, Draco sihahti, ennen kuin kuunteli edes Harryn lauseen loppuun. Ja sitten hän räpytteli vähän ihmeissään silmiään, koska Harryn äänensävy ei ollutkaan vinoileva eikä Harry ollutkaan haukkunut hänen viinapäätään. Harryn käsi oli vieläkin hänen selässään, kun hän vilkaisi tätä olkansa yli ja pyyhki kosteita poskiaan.

”Mene nukkumaan”, hän käskytti ja tuuppasi Harrya hartiasta.

”En.”

”Mene jumalauta nukkumaan ja jätä minut yksin”, hän sanoi kovempaa. Hän ajatteli, että pehmeys Harryn katseessa johtui vain katulampun valosta, eikä mistään muusta.

”Minä siivoan”, Harry sanoi ja se oli sen keskustelun loppu. Draco tiesi, että jos hän väittäisi vastaan, Harry haukkuisi häntä vain lapselliseksi. Hän katsoi sivusta, kun Harry haki toppatakkinsa taskusta sauvan ja ryhtyi loihtimaan. Draco ei halunnut jäädä katsomaan, mitä Harry tekisi hänen likaisille ja oksennuksen sotkemille tiskeilleen, ja meni vessaan pesemään toistamiseen hampaansa. Edes raikas hammastahna ei vienyt karvasta jälkimakua pois suusta. Harry oli mennyt takaisin peiton alle, kun Draco palasi vessasta, ja hän siirsi peitonreunaa kutsuvasti sivuun.

”Taidan valvoa hetken”, Draco sanoi.

”Kyllä sinä sängyssäkin voit valvoa.”

”Saatan oksentaa uudestaan.”

”Onko sinulla ämpäriä?”

Draco hengitti syvään ja yritti olla menettämättä malttiaan. Harry teki kaikesta tahallaan vaikeaa. Harry halusi, että hänelle tulisi paska olo. Sitä se oli.

”Voin hakea sen ämpärin, jos vain kerrot, missä se on”, Harry sanoi.

”Eteisessä. Kolmas kaappi oikealta.”

Harry nousi sängystä ja tuli hetken päästä takaisin ämpärin kanssa. Draco istahti sängyn reunalle ja otti ämpärin syliinsä. Patja keinahti, kun Harry kömpi taas hänen viereensä ja veti peiton päälleen.

”Älä koske minuun”, Draco sihahti, kun Harry kurotti taas silittämään hänen selkäänsä.

”Kyllä minä ymmärrän, että sinua hävettää.”

”Sinä et ymmärrä yhtään mitään”, Draco sanoi hiljaa ja toivoi, ettei Harry kuullut, miten paljon häntä itketti.

”Anteeksi, jos jotenkin loukkasin sinua”, Harry sanoi, ”mutta en oikeasti ymmärrä, mitä tein väärin.”

”Mene nukkumaan, Potter.”

”Älä sano minua Potteriksi.”

”Harry.”

”Voit tulla kainalooni, jos haluat.”

”En halua. Helvetti, miksi sinun pitää olla aina tällainen?”

Harry kävi maaten ja käänsi hänelle selkänsä. Dracon teki mieli kiroilla ja töniä Harry lattialle, mutta sen sijaan hän halasi ämpäriä ja pisti kasvonsa syvälle sen pimeään, jotta kyyneleet tippuisivat sinne eivätkä hänen reisilleen. Lunta satoi hiljakseen.

**

15. huhtikuuta 2004
Godrickin notko

He tekisivät sen vain yhden kerran, eikä siitä puhuttaisi enää sen jälkeen. Mutta eihän siinä tietenkään käynyt niin. Kaikki aina sanoivat, että Draco oli elänyt helppoa elämää, mutta hänestä tuntui, ettei mikään ollut tullut hänelle oikeasti helpolla. Hänellä oli rahaa ja komeat kasvot, mutta niillä ei saanut mitään pysyvää. Ja sitten oli Potter. Helvetin Potter, joka oli ilmestynyt ihan yllättäen Dracon elämään ja pistänyt kaiken mullin mallin, kun Draco oli viimein luullut löytäneensä salaisuuden helppoon elämään Astorian kanssa. Ja vaikka Draco ei ollut tarjonnut Potterille rahaa tai kohteliaisuuksia, tämä oli silti jäänyt pysyäkseen. Tai siltä hänestä ainakin tuntui.

Tai niin hän ehkä toivoi.

Potter istui peittojen alla ja söi tarjottimelta hedelmiä. Draco nojasi rennosti ikkunalautaan ja katseli alas Godrickin notkon hiljaiselle keskuskadulle. Kyläpahanen oli niin pieni, ettei siellä kulkenut juuri ketään edes ruuhkatunteina. Sen takia he tulivatkin aina sinne. Dracon mielestä heidän olisi pitänyt tavata Lontoossa tai jossain toisessa suuressa kaupungissa, jossa olisi huomattavasti vähemmän uteliaita silmäpareja kuin pikkukylässä, jossa kaikki tunsivat toisensa ja vieraita katsottiin pitkään. Mutta Potter halusi kunnostaa vanhempiensa vanhan tönön, eikä Draco tiennyt, miten olisi voinut enää kääntää tämän pään. Remontti oli Potterille terapiaa ja Dracolle se oli toimivaksi todettu tekosyy. Ginny Weasley ei epäillyt mitään, kun Potter lähti lomillaan yksin Godrickin notkoon kunnostustöihin. Vaikka eihän Potter ollut koskaan yksin. Ei tietenkään. Draco oli siellä aina hänen kanssaan. Astorialle Draco oli lakannut keksimästä tekosyitä kaksi kuukautta sitten. Hän meni, miten ja milloin halusi, eikä Astoriakaan enää anellut häntä jäämään. Hän kävi vielä Astorian seurapiirikekkereissä ja suuteli Astorian poskia, kun vieraat olivat näkemässä, mutta kaikkeen muuhun hän oli kyllästynyt. Seksikin tuntui valjulta siihen verrattuna, millaista se oli Potterin kanssa. Mutta Draco ajatteli, että hän kyllä tyytyisi siihen sitten, kun tämä… juttu hänen ja Potterin välillä loppuisi. Ja olihan sen pakko jossain vaiheessa loppua. Ginny halusi lapsia ja Astoria sellaisen miehen, joka ei katoaisi mitään sanomatta ja palaisi takaisin vieraalta partavedeltä tuoksuen.

Potter pureskeli vesimeloninpalaa ja katsoi häntä mietteissään silmiin. Draco potkaisi seinästä vauhtia ja palasi takaisin sänkyyn.

”Miltä maistuu?”

”Eilisiltä.”

Hän suuteli Potterin suupieltä. Hän ei ollut jättämässä Astoriaa. Ei tietenkään. Malfoyn kartano oli liian iso kahdellekin.

Alakerrassa kaatui astiakärry. Draco säpsähti. Potter katsoi ovelle, mutta kun kukaan ei pyrkinyt varoittamatta avaimella sisään, he molemmat rentoutuivat. Joskus Draco toivoi, että heidän salaisuutensa olisi paljastunut. Se olisi tehnyt ehkä kaikesta helpompaa: hän olisi voinut sanoa Astorialle suoraan, missä kävi ja kenen kanssa, ja Potter olisi voinut kertoa Ginnylle, ettei oikeasti halunnut perustaa vielä perhettä. Draco nyppi peiton päältä nukkaa ja pyöritteli sitä sormiensa välissä. Illalla Potter palaisi taas Ginnyn ja hänen yhteiseen asuntoon ja kertoisi, miten paljon oli taas saanut kunnostettua vuotavaa kattoa, ja Draco palaisi Astorian luokse ja olisi, kuin ei huomaisi surua tämän silmissä. Hän heitti nukkapallon lattialle ja huokaisi syvään.

”Haiset ihan tupakalta”, Potter huomautti.

”Entä sitten?”

”Luulin, että lopetit.”

”Niin minä lopetinkin.”

Potter kohotti kulmiaan.

Draco pyöritti silmiään. ”Aloitin uudestaan.”

Alakerrassa kolisi ja rämisi. Potter heitti meloninkuoren lautaselle ja siirsi tarjottimen sivuun. Draco tiesi sen hiljaiseksi kutsuksi tulla viereen ja pujahti peiton alle. Ilmat olivat jo lämmenneet ja kevätaurinko sulatti kadunvarsille ja katoille kasaantunutta lunta verkkaalleen. Majatalon räystäältä tippui vesipisaroita. Aurinko paistoi jo kirkkaampana kuin talvella. Potter kiersi kätensä Dracon hartioiden ympärille ja suuteli tottuneesti tämän poskea, ja Draco unohti jo melkein levottomuuden, jonka Astorian ajatteleminen nosti aina pintaan. Astorian surussa oli jotain kaunista, mutta ei hän sitä silti mielellään katsellut. Mutta mitä muitakaan vaihtoehtoja hänellä oli kuin palata aina takaisin?

”Ajattelin mennä vielä pariksi tunniksi vanhempieni talolle”, Potter puheli ja yritti tarjota viinirypälettä Dracolle, joka ei sellaista kuitenkaan halunnut. ”Tuletko avuksi?”

”En.”

”Et koskaan tule avuksi.”

”Miksi sitten aina kysyt?”

Potter hymähti ja pisti rypäleen omaan suuhunsa. Joskus Draco ajatteli, että ehkä hänen pitäisi tehdä enemmän Potterin mieliksi, mutta toisaalta hän ei halunnut tanssia tämän pillin mukaan. Hän sanoi aina vastaan, koska sellaisiksi heidän roolinsa olivat vuosien varrella muovautuneet. Hän olisi niskan päällä ja Potter joko kestäisi sen tai sitten lähtisi.

”Jos kuitenkin tulisit”, Potter jatkoi ja silitteli Dracon reittä peiton alla.

”Mitä minä siitä hyödyn?” Draco kysyi, vaikka arvasikin jo. Potterin sormet livahtivat hänen kalsareihinsa ja hyväilivät häntä pehmein, mutta määrätietoisin liikkein. Draco nojasi päänsä sängynpäätyyn.

”No, tuletko?”

”En näin vähästä”, Draco virnisti ja nakkasi leikkisästi toista kulmaansa. Potter suuteli hymyn pois hänen huuliltaan ja teki selväksi, että heidän roolinsa olivat keikahtaneet päinvastoin jo aikoja sitten. Dracoa se ei siinä hetkessä haitannut lainkaan. Mitä vain, kunhan Potter pysyisi.


« Viimeksi muokattu: 26.08.2019 16:06:30 kirjoittanut Avaruuspiraatti »

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Alice Katarina

  • ***
  • Viestejä: 998
Jatko vain paranee! Kehuin jo edellisessä kommentissa hahmojesi aitoutta ja sitä on pakko kehua nytkin. En osaa sanoa ovatko hahmot välttämättä täysin samanlaisia kuin alkuperäiset, mutta aitoudesta ei ole kysymystäkään. Sinun kirjoittamasi Harry ja Draco eivät ole kopioita tai sieluttomia, mikä tekee tarinasta rehellisen tuntuisen.

Harry on ihanan huolehtivainen, kun tekee voileipiä ja auttaa oksentelevaa Dracoa. On myös hauska, että olet ottanut mukaan Harryn vanhempien talon. Jotenkin sen remontoiminen kuulostaa juuri sellaisella asialta, jota Harry voisi oikeasti tehdä. Ja tietenkään Draco ei suostu mukaan kuin korkeintaan lahjomalla.

On ihanaa huomata, miten nopeasti Harrysta tulee Dracolle tärkeä, vaikka mies kovasti yrittää kapinoida tunteita vastaan. Haluan jo tietää mikä menee niin kovin paljon vikaan, että Dracon täytyy eristäytyä!

Huomista finaalia odotellen, AK
Avasta kiitos Ingrid!

Ja se meni siks ku mä halusin,
ja mä rähjäsin mut uskoin rakkauteen.
Mä menin sinne ja takasin,
ja mä kaaduin mut mä nousin uudelleen.

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Näillä kahdella on kyllä ihme kuviot olleet jo tuolloin 5 vuotta sitten. Ja nyt tämä nykyhetken tilanne tähän vierelle. Voin vain kuvitella tammikuisen Lontoon kylmän kerrostaloasunnon, siellä on oikeasti kylmä. Ja useinhan noissa asunnoissa on joku yksi vaivainen patteri jossain, joka tuskin jaksaa koko kämppää lämmittää.

Olet saanut myös näiden kahden sananvaihdosta sellaista... (mikä sana tähän nyt sopisi?) ikäänkuin kaikki olisi hirveän monimutkaista ja kuitenkin kovin suoraa. Esim.
Lainaus
Mitä me nyt teemme?” Potter kysyi uudestaan, kun Draco viimein kapusi takaisin sohvalle.
”No”, Draco kähisi, ”sinä voit nyt lähteä kotiin.”
”Onko jotain toista vaihtoehtoa?”


Dracon ajatuksissa ja toiminnassa kaikessa näkyvät kulmat, särmät ja terävyys miten hän Harrya kohtelee ja hänelle puhuu. Ja Harry antaa takaisin ja silti jokin ihme magneetti pitää nämä kiinni toisissaan.
Lainaus
”Ei minun tee mieli tehdä mitään sellaisen kanssa, joka vain suoltaa paskaa koko ajan.”
”Potter…”
”Joko lähden tai sitten sinä keksit jotain muuta tekemistä tuolle suurelle suullesi.”

Sama jännite asioiden monimutkaisuudesta ja suoruudesta näkyy ylipäänsä tässä koko touhussa. Harry tupsahtaa Dracon elämään pitkän ajan jälkeen, eikä ole kummallista että hän lopulta jää yöksi, lainaa jopa yöpukua ja menee sohvan sijasta koisimaan sänkyyn. Sitten ei Draco saakaan unta ja tuo oksentaminen tulee väliin. Harryn ystävällisyys ja avuliaisuus tuntuvat olevan Dracolle liikaa. Näen hänet sieluni silmin istumassa vähän huonovointisena tuo ämpäri kourassa ja miettimässä taas jotain synkkää.

Kiitos taas uudesta osasta. Tässä ei ehdi turhautua kun koko ajan tapahtuu jotain.

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Tykkäsin tästä kovasti! Tässä ajatuksia tähän astisista luvuista:

1. osa: Hetken mietin, oliko se vain sellaista Harrylle ominaista uteliaisuutta, kun hän kyseli Dracolta kaikenlaista ja halusi saattaa kotiinkin, mutta kohtaus menneisyydestä selittikin paremmin Harryn (ja myös Dracon) käytöstä. Toimi tosi hyvin tuo kohtausten järjestys, kun takauman kautta paljastui lisää tilanteesta! Tykkäsin myös valtavan paljon siitä, että kaikki ei heti ole niin ruusuista noiden välillä, vaan Dracoa ärsyttää ja hän on epäkohtelias Harrylle, koska tuntuu, että useissa ficeissä, joissa H ja D ovat jo aikuisia, on samantien unohdettu kouluaikojen kähinät ja hypätään suoraan sellaiseen viileän kohteliaaseen käytökseen, joka sitten lämpenee vähitellen, tai sitten välit ovat jo valmiiksi lämpimät.

2. osa: hahaa, nauroin kun Harry sanoo teetä tarjottaessa ”Ei minun takiani tarvitse”, on nimittäin jotenkin tosi suomalainen vastaus, että älä nyt minun takia näe yhtään vaivaa, sopii jotenkin Harryn suuhun, vaikka en tiedä mikä vastaus briteissä normaalisti olisi kaikkein kohteliain tuohon kysymykseen. Ihanaa, kun Draco on hermostunut, melkein unohtaa olla tyly, mutta sitten yrittää kuitenkin. Ja tuo puhelinnumeron antaminen, joka pian kääntyykin ihan muuksi! Että oikein yöksi jäädä! Mihin se tylyys katosi! Oi että, pidin erityisesti tuosta, miten palattiin siihen aiemman luvun kohtaan, kun Harry pesi käsiään jo epäilyttävän pitkään, toimi hienosti! Samoin tuo kohtaus pubista, jotenkin tässä kiehtoo se, että suhteen kehittymistä seurataan ikään kuin kahdesta suunnasta tai kahdessa tasossa, aiemmin tapahtuneessa ja nykyisessä.

3. osa: Vendela kommentoi aiemmin, miten herkullista oli edellisessä osassa lukea soutamisesta ja huopaamisesta yökyläilyn suhteen, vähän samaa oli tässä, kun Draco yhtäkkiä tarjoutuu nukkumaan sohvalla. Nautittavaa luettavaa myös kummankin hermoilu, ei taida ihan syyttä heitä hermostuttaa<3. Takaumassa nauratti taas Harry, kysyy haluaako toinen puhua ja kun toinen vastaa ei, alkaa heti kertoa jostain työpäivästä. Ja ihan kuin tapahtumien pitäisi olla jotenkin käsikirjoitettu, kun Draco luettelee mitä tehdään. Yllätyin kun Malfoylla on jääkaappi, erikoista velhotaloudessa. Nykyhetken pätkä yöllisine tapahtumineen paljastaa, että suhde ei tule edelleenkään olemaan helppo, kuten ei aiemminkaan ollut, enkä tiedä mihin suuntaan tarina vielä johtaa Dracon, Harryn luo vai poispäin hänestä.

Kiitos hienosta tarinasta, jään odottamaan jatkoa!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Alice Katarina, Oi, ihanaa että olen onnistunut puhaltamaan tietynlaista sielua näihin hahmoihin! Ja vaikka nämä eivät nyt olisivatkin vähän (tai paljon) OoC, niin ehkä tärkeintä kuitenkin on, että tämän tarinan puitteissa he tuntus aidoilta ja uskottavilta. Harry on minustakin kamalan ihana ja itsepintainen, kun kaikista Dracon yrityksistä huolimatta hän ei lähde. Dracokin on kamalan itsepintainen, mutta ehkä väärissä asioissa ;D Ehkä hän tässä viimeisessä luvussa oppisi olemaan jääräpää ja viimein antaisi hellillekin tunteille tilaa! Kiitos paljon kommentistasi <3 ^-^ (Ja anteeksi, huomasin vasta äskettäin, että olin unohtanut vastata sun edelliseen kommenttiin ;--; Mulla kävi pieni kämmi vastauksia kirjoittaessa, kun vahingossa poistin ne, kun ekan kerran kirjoitin, ja jotenkin sitten muistin, että nominalin oli ollut ensimmäinen uuteen lukuun. Ota vähän ylimäärästä telerakkautta vahingonkorvaukseksi <33)

Fairy tale, Nämä hahmot eivät kyllä päästä toisiaan helpolla! Kaikki on koko ajan kamalan helppoa ja silti he onnistuu tekemään siitä monimutkaista, vaikka kukaan ei sitä vaatisi ja kukaan ei siitä hyötyisi mitään. Mutta vanhoista tavoista on vaikea päästä, se varmasti pätee myös ihmissuhteisiin ja siihen, miten on nuoresta lähtien kohdellut jotain ihmistä. Tossa ylempänä AK:lle vastasin, että Harry on kyllä ihanan itsepintainen Dracon kanssa. Dracoa pitäisi vähän ravistella, että hän järkiintyisi ja olisi ihmisiksi. Harry aina vain jaksaa yrittää, vaikka joskus itse kirjoittajastakin tuntuu, ettei Draco ihan oikeasti halua mitään suhdetta. Kiitos itsellesi kommentista ja tässä taas uutta osaa!

Thelina, Tervetuloa lukemaan! <3 Minä oon huomannut tuon saman, että monesti niissä fikeissä, joita olen lukenut (ja haluan taas painottaa: en ihan kamalasti ole drarrya lukenut ja olen niin tehnyt vaan täällä Finissä, en tiedä, mitä kv-puolella kirjotetaan), niin kaikki tämä hauska kiukuttelu ja draama ja kähinöinti ovat takanapäin. Itse taas tykkään näiden kahden kohdalla juuri tästä, että mm, no tykkäänhän mä Potterista mutta ei sittenkään, kun hyi joku Potter. Harry sitten on mun silmissäni jotenkin vähän aikuisempi, eikä jaksa yrittää pitää jotain lapsuudenaikaista ”kaunaa” yllä, vaikka välillähän se menee mukaan tuohon Dracon hupsuun niskotteluun.
Mun on tunnustettava, etten tiennyt, että velhomaailmassa eivät sähköt toimi taikuuden takia ennen tätä päivää ;D No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!! Taidan vaihtaa tuon kohdan, että Draco sanoo Harrylle, että käy katsomassa keittiöstä - jääkaapin sijaan. Pieni juttuhan se on, mutta tämä teksti on ollut mulle alusta asti vähä niiko haaste kirjoittaa mahdollisimman uskottavasti ;D Kiitos vielä sullekin kommentista! <3


A/N: Nyt se olisi sitten viimoisen luvun aika. Minä päätinkin kirjoittaa tähän vielä yhden ylimääräisen kohtauksen, koska koin, että tarina vaati sitä maksimaalisen kipuilun varmistamiseksi! Kaiken kaikkiaan tähän tarinaan tuli vähän yli 13 200 sanaa, mikä on jo ihan hyvä henkilökohtainen suoritus! Kivaa, että olette jaksaneet kommentoida aina uusia lukuja, oon tullut niistä tosi iloiseksi <3




IV

8. tammikuuta 2008
Lontoo

Jossain vaiheessa, ehkä aamuyöllä tai auringonnousun aikaan, Draco oli nukahtanut Harryn uneliaaseen tuhinaan ja partaveden tuttuun tuoksuun. Ja jossain vaiheessa, ehkä aamulla pian auringonnousun jälkeen, Harry oli luikkinut tiehensä ja ottanut mukaansa talvisaappaat ja ruman takkinsa, ja jättänyt kuitenkin jälkeensä tuoksun, jota Draco ei päässyt pakoon edes parvekkeelle mennessään. Hänestä tuntui, että se oli jo ehtinyt pinttyä hänen ihoonsa. Hän sytytti tupakan, vaikkei ollut polttanut taas pariin viikkoon, ja nojasi parvekkeen kaiteeseen. Aamu oli kirpeä, pakkasta oli ehkä asteen tai kahden verran. Kadulla ei ollut lunta, mutta oksien, katulamppujen ja autojen kattojen päällä oli ohut kerros valkoista. Taivas oli vaaleanharmaa, myöhemmin sataisi taas lunta. Draco puhalteli savua pakkaseen ja palasi sitten takaisin sisälle. Asunto tuntui lämpimämmältä kuin aikaisemmin. Hän käveli hermostuneena sohvan ympäri ja sen jälkeen keittiöpöydän ympäri, eikä hän pystynyt keskittymään aamupalan tekoon, vaikka hänen vatsassaan kurni nälkä. Harry oli kirjoittanut jotain ruutuvihkoon, jonka Draco oli mielestään pistänyt takaisin kaappiin sen jälkeen, kun hän oli antanut Harrylle numeronsa. Hän ei yllättyisi, jos Harry oli käynyt penkomassa hänen kaappejaan ja yrittänyt löytää jotain, mistä pilkata häntä myöhemmin.

Soitan sinulle töiden jälkeen.

Totta kai Harry oli mennyt töihin. Harry oli nyt aurori. Draco repi suutuspäissään viestin vihosta ja rypisti sen pieneksi palloksi. Sitten häntä rupesi kaduttamaan ja hän oikoi paperin takaisin pöydälle. Harry soittaisi hänelle töiden jälkeen. Harry kävisi taikaministeriössä ja viettäisi siellä päivänsä ja illalla hän soittaisi Dracolle ja kertoisi kuulumisiaan ja varmasti kysyisi, saisiko hän tulla Dracon luokse taas yöksi. Niin Draco arveli. Niin Draco toivoi. Hän rypisti viestin uudestaan ja kävi heittämässä sen roskikseen, jotta lakkaisi ajattelemasta typerää Potteria. Hän seisoi toimettomana tyhjän tiskialtaan luona. Oliko hänen pitänyt tehdä tänään jotain? Kello tikitti olohuoneessa television päällä. Kello oli kymmenen. Draco teki suunnitelman: suihku, parranajo, hammaspesu, aamupala. Sen jälkeen hän voisi improvisoida. Hän oli oppinut puolen vuoden aikana kuluttamaan päivänsä tehden paljon kaikkea ja samalla ei yhtään mitään. Hän oli tullut siinä aika hyväksi.

Neljältä iltapäivällä Draco istui yhä keittiöpöydän ääressä ja tuijotti puhelinta, jonka nimi oli Nokia ja joka oli maksanut paljon siihen verrattuna, ettei sillä voinut tehdä juuri mitään. Hän mietti, miten pitkään Harry olisi töissä ja ottaisiko tämä ehkä ylitöitä, koska halusi vältellä hänen kanssaan puhumista. Toisaalta, miksi Harry olisi sanonut soittavansa, jos ei alun alkujaan edes halunnut soittaa hänelle. Ei, se ei käynyt järkeen. Olihan Harry pyytänyt hänen numeroaankin. Totta kai Harry halusi soittaa hänelle. Mutta kello oli jo neljä. Miksei Harry jo soittanut?

Puhelimen näyttöön syttyi valo ja tuttu soittoääni täytti Dracon kaksion hiljaisuuden. Hänen sydämensä tykytti heti nopeammin, kun hän nosti puhelimen korvalleen.

”Haloo?”

Pirteä naisääni liversi hänelle tervehdyksen ja Draco painoi heti punaista luuria. Yleensä hän jäi kuuntelemaan puhelinmyyjiä, koska mitään parempaakaan juttuseuraa hänellä ei ollut, mutta nyt hän odotti ihan toisenlaista puhelua. Puhelin soi taas ja Draco painoi linjan vähän jo tulistuen auki.

”En halua ostaa mitään!”

”Se olen minä…”

Draco ynähti. Hänen oli heti vaikea hengittää. ”Ai hei Pot– Harry.”

”Luulitko minua puhelinmyyjäksi?”

”En.”

”Luulithan. Turha sinun on valehdella minulle.”

”Oliko sinulla jotain asiaakin?”

Harryn päässä oli hetken hiljaista. Draco oli hyvillään siitä, että oli yllättänyt tämän kysymyksellään. Hän oli vielä niskan päällä. Hän ei ollut juuri odottanut pöydän ääressä kolmea tuntia, että Harry soittaisi.

”Ei minulla oikeastaan”, Harry sanoi viimein. ”En usko, että haluat kuulla työpäivästäni.”

”No miten sinulla meni töissä?”

”Ihan mukavasti. Tiistait ovat kiireisiä, mutta kyllähän sinä sen tiedät.”

Draco rapsutti pöydän kulunutta nurkkaa kynnellään.

”Miten sinun päiväsi on mennyt?” Harry kysyi.

”Ihan… öh, mukavasti”, Draco sanoi ja toivoi, ettei Harry arvannut, että hän oli käyttänyt koko päivän vaatteiden valitsemiseen ja hiustensa laittamiseen. Hän halusi näyttää hyvältä, mutta sehän oli nyt aivan normaalia. Hän halusi näyttää aina hyvältä tiistaisin.

”Ahaa”, Harry vastasi.

”Niin, että… Mietin, että tuletko töiden jälkeen käymään?”

Harry yskähti tai ehkä tukehtui hetkeksi johonkin. ”Öh.”

”Voisin kokata.”

”No, en minä kyllä ollut niin ajatellut tehdä…”

”Aijaa.”

”Mutta kai minä voisin tulla… piipahtamaan… jos niin haluat.”

”En halua”, Draco sanoi vastaan jo ehkä tottumuksesta.

”Hyvä on sitten, en tule”, Harry myöntyi aivan liian helposti ja vastaan väittelemättä. Draco rapsutti pöydänkulmasta palan irti ja puristi sitten kätensä nyrkkiin, että saisi pidettyä itsensä jotenkin kasassa. Milloin hänestä oli tullut näin säälittävä?

”Soitellaanko taas huomenna?” Harry kysyi.

”Odota vähän”, Draco ärähti. Hän hieroi leukaansa, joka tuntui aika pehmeältä nyt, kun hän oli viimeinkin ajanut sänkensä ja laittanut kasvoille taas sitä mangontuoksuista rasvaa, jonka joku jästityttö oli hänelle myynyt ostoskeskuksessa.

”Jos sinä kuitenkin tulisit luokseni”, Draco ehdotti hiljaa, ”ja minä… minä kokkaisin.”

Harry oli niin pitkään hiljaa, että Draco luuli jo linjan katkenneen. Sitten hän kuuli huokauksen, tai ehkä se olikin huvittunut hymähdys, ja painava kivi vierähti hetkeksi hänen rinnaltaan.

”Tuonko jotain kaupasta tullessani? Minun pitää kyllä käydä vaihtamassa kotona vaatteet…”

”Voit pestä pyykkiä luonani. Minulla on pyykkikone.”

”En voi kulkea kolmea päivää samoissa vaatteissa töissä, vaikka ne olisivatkin puhtaat.”

”Ihan hyvin voit. Ei kukaan edes näe sinun aurorinkaapusi alta, mikä paita sinulla on päälläsi. Aina sinä kiellät minua yliajattelemasta ja mitä sinä itse teet?”

”Yliajattelen”, Harry myönsi.

”Niin. Minä lopetan nyt tämän puhelun ja alan kokkaamaan.”

”Nähdään.”

Draco sulki puhelun, ennen kuin erehtyisi kertomaan Harrylle, että hänen oli tullut jo vähän ikävä.

**

16. huhtikuuta 2003
Wiltshire

Onko sinulla joku toinen?

Kysymys riippui ilmassa pitkään. Draco tiesi, että hänen olisi pitänyt olla hermostunut, ehkä säikähtynytkin, mutta hänellä oli vain ontto ja kylmä olo. Joku oli porannut hänen rintaansa reikiä ja nyt niiden tyhjyydessä kolisi kipeästi, eikä se malttanut loppua millään. Astoria tuijotti häntä niillä surullisilla silmillään syvälle sielun perukoille ja odotti kärsivällisesti, vaikka Draco olikin varma, että nainen tiesi jo vastauksen.

”On.”

Kuka?

Kaappikello huhuili viereisessä huoneessa. Dracon kämmenet hikosivat. Hän nuolaisi alahuultaan ja ajatteli ankarasti, kertoisiko hän totuuden vai ei. Hän halusi sanoa, että se oli Harry Potter, kyllä juuri se Harry Potter, ja että se oli Astorian vika, koska Astoria oli kutsunut Harry Potterin heidän puutarhajuhliinsa ja päästänyt Dracon yksin tämän kanssa viinikellariin. Ja samalla hän tiesi, että jos hän nyt kertoisi, Potter ei ehkä enää ikinä palaisi hänen luokseen. Joko Potter suuttuisi hänelle tai sitten Ginny antaisi Potterille anteeksi. Kummin vain, Draco jäisi silti yksin.

”Tiedätkö mitä”, Astoria sanoi itku kurkussa, ”sillä ei ole mitään väliä. Pidä salaisuutesi.”

”Potter.”

”Mitä?”

”Olen tapaillut Potteria. Niistä puutarhajuhlista asti.”

Astoria painoi kätensä suulleen, eikä Draco tiennyt, kumpi tieto järkytti naista enemmän. Tai ehkä se oli niiden yhteissumma. Hän ei kestänyt katsoa Astorian surullisia silmiä kauemmin ja käänsi katseensa pois.

”Hyvä on”, Astoria henkäisi ja kääntyi.

”Voin auttaa pakkaamaan”, Draco tarjoutui.

”Haista paska.”

Draco pysyi poissa Astorian jaloista koko illan ja tuli vain kohteliaisuudestaan sanomaan hyvästit, kun tämä oli saanut tavaransa pakattua. Astorian nyyhkytys helisi aulan kristallikruunussa ja vielä pidemmäksi aikaa se jäi helisemään Dracon korviin, kun nainen painoi oven kiinni ja kaikkoontui kuistin portailta.

**

19. huhtikuuta 2003
Wiltshire

Lauantaina Potter ilmestyi odottamatta hänen ovensa taakse. Draco kurkki ovisilmästä ulos ja mietti, pitäisikö hänen päästää mies sisään vai ei. Ilta oli jo pimennyt, mutta hän näki silti, miten surkealta Potter näytti. Hänen ihonsa oli kalpea, tukka tavallista sotkuisempi ja silmien alla oli tummat varjot. Dracon sydän hakkasi ja kädet hikosivat, eikä hän oikein ymmärtänyt, miksi hänellä oli äkkiä niin epämukava olo. Yleensä Potterin näkeminen työnsi levottomuuden hetkeksi pois. Hän avasi oven ja viileä tuulahdus raikasta ulkoilmaa tervehti häntä ennen kuin Potter ehti.

”Hei. Anteeksi, että tulin tällä tavalla odottamatta”, Potter sanoi ja suki hiuksiaan. ”Onko Astoria kotona?”

”Ei. Hän lähti keskiviikkona vanhempiensa luokse”, Draco kierteli. ”Tuletko sisään?” hän kysyi, muttei astunut kuitenkaan ovensuulta sivuun.

”Kyllä, jos päästät minut.”

Draco hymähti ja peruutti taemmas. Potter käveli kynnyksen yli ja veti oven tottunein elkein perässään kiinni, vaikka he eivät olleet viettäneet aikaa Malfoyn kartanolla sen ensimmäisen kerran jälkeen. Draco napsutti sormiaan ja eteishallin kattokruunun kynttilöihin syttyi liekit. Valo korosti varjoja ja uupumusta Potterin kasvoilla.

”Näytät kamalalta”, Draco sanoi, vaikka tiesi varsin hyvin, ettei näyttänyt itse yhtään sen hääppöisemmältä. Hän ei ollut ajanut edes sänkeään sen jälkeen, kun Astoria lähti. Potter nyki hermostuneen näköisenä kaapunsa hihoja ja katseli kaikkialle muualle paitsi Dracon silmiin. Dracoa alkoi kaduttaa, että hän oli päästänyt Potterin sisälle.

”Onko kaikki hyvin?” hän kysyi.

”Meidän pitää puhua.”

Dracon niska hikosi. Tiesikö Potter, että hän ja Astoria olivat eronneet? Oliko Potter kuullut, että hän oli kertonut Astorialle heistä? Ehkä Potter oli tullut haukkumaan hänet. Draco nielaisi. Hänestä tuntui, että jos Potter ei tietänyt siitä vielä mitään, tämä lukisi sen kaiken lopulta hänen kasvoiltaan, jos hän ei pian sanoisi jotain.

”Mistä haluat puhua?” hän sanoi kamalan epävarman kuuloisena.

”Minä kerroin Ginnylle.”

Dracon oli vaikea hengittää. Hän halusi päästä istumaan. Hän venytti kaulustaan ja nieleskeli kuivaan kurkkuunsa. Samalla hän oli kuitenkin helpottunut: Potter oli mokannut. Hänellä itsellään oli vielä pelivaraa.

”Oletko itse kunnossa?” Potter kysyi ja yritti ottaa hänen käsivarrestaan kiinni, mutta Draco astui taaksepäin ja pudisti päätään.

”Olen. Tietenkin olen. Hitto, tämä tuli vain vähän… yllätyksenä.”

”Ymmärrän.”

”Mitä sinä sitten… kerroit Ginnylle?”

”Kaiken.”

”Kaiken? Helvetti, Potter.”

”Ginny löysi minun niskastani fritsun.”

Draco yskähti. ”Anteeksi.”

”Ei se mitään. Näin on ehkä parempi.” Potter painoi katseensa lattiaan ja jokin eleessä ei Dracon mielestä sopinut yhtään miehelle, joka oli pelastanut koko velhomaailman vain seitsemäntoistavuotiaana. Dracoa hermostutti niin paljon, että hän olisi voinut oksentaa. Oliko Ginny jättänyt Potterin? Tuliko Potter hänen luokseen etsimään yösijaa? Draco toivoi sitä niin epätoivoisen lujaa, että Narcissa ja Lucius varmasti kääntyilivät haudoissaan.

”Me aiomme vielä yrittää Ginnyn kanssa.”

Dracon vatsalta katosi pohja. Hän tuijotti Potterin surkeaa naamaa, eikä osannut päättää, mitä olisi tuntenut eniten. Hänen ei tarvinnut pohtia asiaa kauaa, sillä kun Potter vihdoin katsoi häntä taas niillä kamalan vihreillä silmillään, hänen sisällään kuohahti viha. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja huulensa tiukaksi viivaksi.

”Olen pahoillani”, Potter sanoi hiljaa. ”Minä vain… Olen varma, että kaiken jälkeenkin me voisimme ehkä saada sen vielä toimimaan. Ginnylläkin menee nyt niin hyvin joukkueensa kanssa ja –.”

”Älä sano enempää.”

”Olen oikeasti pahoillani, Draco. Kyllä minä oikeasti väli–.”

”Pidä jo se turpasi kiinni, Potter”, Draco huusi. Hän käveli paikoillaan ja repi tukkaansa ja kirosi sitä, että Potter yritti aina päästä hänen ihonsa alle ja taivuttaa hänet tahtoonsa. Mutta tällä kertaa Draco ei taipuisi. Tällä kertaa hän ei antaisi Potterin pompottaa itseään.

”Tiedätkö mitä? Minua ei kiinnosta sinun ja Ginnyn ongelmat paskan vertaa. En tiedä, miksi edes vaivauduit tänne asti.”

”Ajattelin, että –.”

”Ei, Potter, sinä et ajattele ikinä mitään. Olet helvetin typerä. Jos luulit, että minua kiinnostaisi, mitä teillä sen Weasleyn tytön kanssa kotona tapahtuu, niin olit harvinaisen väärässä. Minua ei kiinnosta, haluatko sinä nähdä minua enää vai perustatko mieluummin perheen. Se oli pelkkää seksiä, Potter.”

”Mutta –.”

”Tiedätkö, näin on parempi”, Draco jatkoi, ”aloin jo kyllästyä sinuun. Olen muutenkin onnellisempi Astorian kanssa.”

Potter katsoi häntä ilmeettömänä silmiin. Draco hengitti raskaasti ja toivoi, ettei hänen rintansa olisi tuntunut niin ahtaalta. Potteriin aivan varmasti sattui. Miksi sen näkeminen tuntui tältä?

Potter nielaisi ja painoi katseensa takaisin lattiaan. Dracoa suututti. Potter ei itkenyt ja jostain syystä se tuntui paljon pahemmalta kuin mikään tunteenpurkaus olisi tuntunut.

”Draco, minä –.”

”Älä kutsu minua sillä nimellä”, Draco sylkäisi. Hän ei voinut antaa Potterin puhua loppuun. Hän ei halunnut kuulla, mitä tällä oli sanottavanaan. Potter kuitenkin syyllistäisi häntä, vaikkei suoranaisesti haukkuisikaan, ja sitten Dracosta tuntuisi, että hänen pitäisi pyytää anteeksi ja anella, sanoa ehkä että oikeasti he erosivat Astorian kanssa ja että hän haluaisi Potterin jäävän. Että jos Potter vain jaksaisi odottaa, että hän selvittäisi sekavat ajatuksensa ja sydämensä solmukohdat, hän tekisi Potterille voileivän ja he voisivat nukahtaa samaan sänkyyn. Jos Potter vain vielä vähän aikaa jaksaisi häntä, hän –

”Taidan lähteä nyt”, Potter sanoi kolkolla äänellä, sellaisella, johon Draco ei ollut ennen tottunut ja joka sai hänet katumaan sitä, että oli ikinä antanut Astorian kutsua Potterin heidän puutarhajuhliinsa. Hän yritti sanoa jotain terävää takaisin, mutta sanat olivat jättäneet hänet.

”Malfoy”, Potter nyökkäsi kohteliaasti. Ja sitten tämä ilmiintyi pois hänen eteishallistaan, ei vaivautunut edes näön vuoksi menemään ulos, ja Draco huusi tyhjälle tilalle niin raivoissaan, että kotitontut piiloutuivat häneltä loppuillaksi. Draco käveli päämäärättömästi käytävillä ja vannoi, että sitten kun Potter tulisi takaisin ja pyytäisi anteeksi sitä, että oli lähtenyt niin äkkiä ja pistänyt heille pisteen, hän haukkuisi Potterin suohon ja tekisi selväksi, ettei hän välittänyt tästä ja että he olivat aina pelanneet hänen säännöillään, eivät typerän Potterin.

Hän odotti päivän, eikä Potter tullut takaisin.

Hän odotti kaksi päivää ja sitten viikon ja sitten kuukauden, eikä Potter lähettänyt hänelle edes pöllöä.

Kadulla häntä katsottiin taas kieroon, samalla tavalla kuin sodan jälkeen. Tai ehkä se kaikki oli hänen korviensa välissä. Ehkä hän oli ollut niin kiireinen pitämään kulisseja yllä Astorian kanssa, ettei hän ollut huomannut, miten ihmiset häneen oikeasti suhtautuivat. Hän toivoi, ettei asia ollut niin. Mutta yhä aina Malfoyn nimi kuiskattiin inhoten hänen kävellessään ohi ja Draco vakuutteli itselleen, ettei hän välittänyt. Ja yhä aina Ginny hymyili luutansa kanssa tai aurori Potterin kainalossa Päivän Profeetan etusivulla, lööpit povasivat kihloja, ja Draco poltti joka ikisen lehden tulessa.

Hän oli katkera Potterille: tämä oli tupsahtanut hänen elämäänsä ja pistänyt kaiken sekaisin, ennen kuin oli luikkinut hyvillään pakoon. Potter oli varmasti halunnut sitä heti alusta asti. Potter oli halunnut tehdä hänet vihaiseksi ja surulliseksi. Draco oli siitä aivan varma.

Malfoyn kartano oli liian iso yhdelle. Siitä huolimatta hänestä tuntui, että häneltä oli loppumassa tila ja happi. Hän piiloutui huoneiden pimeisiin nurkkiin Luciuksen viskien kanssa, muttei päässyt itseään pakoon.


**

13. tammikuuta 2008
Lontoo

Seuraavana aamuna Harry lähti taas ennen aamunkoittoa, jätti hänelle viestin keittiön pöydälle ja soitti töiden jälkeen yksitoikkoisia kuulumisia kertoakseen. Ja taas seuraavana päivänä. Sitä seuraavana viestissä oli jo pieni hymynaama tavallisen soittolupauksen lisäksi, eikä Harry enää kysynyt puhelimessa, halusiko Draco hänet yöksi, vaan tuli muina miehinä takaisin. Harryn tuoksu viipyi asunnon jokaisessa nurkassa ja kolosessa.

Lauantaina Draco heräsi Harryn vierestä ja säikähti sitä, ettei ollutkaan yksin. Hän livahti ulos ennen auringonnousua, koska se kaikki alkoi tuntua hieman liian tutulta ja nosti niitä kipeitä tunteita pintaan, jotka Draco oli lukinnut visusti piiloon. Hän ei kaivannut Harrya takaisin elämäänsä. Hän oli tehnyt paljon työtä sen eteen, että oli unohtanut, ja nyt se kaikki oli valumassa hukkaan. Draco käveli niin kauan, ettei enää tuntenut sormiaan pakkasessa, ennen kuin palasi takaisin sisään. Harry kysyi heti ensimmäiseksi, halusiko Draco, että hän lähtisi pois. Draco ei halunnut.

Sunnuntaina hän jäi sänkyyn ja teki työtä sen eteen, ettei itse lähtisi.

**

”Minä sain vanhempieni talon kunnostettua”, Harry yhtäkkiä sanoi, kun he söivät lounasta. Draco imaisi spagetin suuhunsa ja pyyhki suupieliään talouspaperiin, koska ei tiennyt, mitä olisi asiaan sanonut. Godrickin notkon ajatteleminen teki vieläkin kipeää, vaikka Harry istuikin siinä häntä vastapäätä ja he olivat nukkuneet vierekkäin melkein koko viikon.

”Siinä meni pari vuotta”, Harry jatkoi, ”sen jälkeen, kun me vielä… niin… No, mutta nyt se on valmis.”

”Onneksi olkoon.”

”Kiitos. Muutin sinne viime kuussa.”

Draco nosti kulmiaan. ”Vasta viime kuussa?”

Harry pudisti surullisen näköisenä päätään. ”Melkein myin sen eteenpäin. Godrickin notkoon liittyy niin paljon kipeitä muistoja…”

”Ahaa”, Draco sanoi hitaasti ja laski katseensa lautaselleen. Hän mietti, oliko hän kenties itse yksi niistä kipeistä muistoista. Harry ainakin oli hänelle.

”Mutta nyt minä asun siellä”, Harry sanoi jo vähän kepeämmin ja lappasi suunsa täyteen ruokaa. Draco katsoi Harryn likaista leukaa ja hymyili vähän hajamielisesti. Hän olisi voinut auttaa Harrya uudellenrakentamaan Potterien tönön, jos hän ei olisi ollut niin iso vittupää ja pilannut koko juttua. Hänen olisi pitänyt valehdella Astorialle ja sanoa, että hän tapaili jotain ihan toista. Jotain naista. Sen Astoria olisi ehkä antanut hänelle vielä anteeksi ja nyt heillä voisi olla kiiltokuvaperhe, jonka julkisivua huoltaa ja jonka takana hänen ja Harryn suhde olisi pysynyt kaikessa monimutkaisuudessaan helppona. Se olisi ollut ehkä parempi lopputulema, kuin kurja kaksio jästi-Lontoossa ja viisi vuotta vanhempi Harry syömässä hänen spagettiaan. Harry näytti niin tutulta ja turvalliselta ja siitä huolimatta Dracon oli vaikea keksiä sanottavaa.

”Ajattelin”, Harry sanoi nielaistuaan ja korjasi silmälasejaan, vaikka ne eivät olleet vinossa, ”että ehkä haluaisit tulla käymään. Katsomaan, millaiseksi minä sen talon rakensin.”

”Ei sinun ole pakko kutsua minua, jos et halua.”

Harry kohotti kulmiaan. ”Totta kai haluan. Miksi en haluaisi?”

”No”, Draco rykäisi, ”viimeksi, kun me puhuimme, minä… sanoin ehkä sellaisia asioita, joita en tainnut ihan tarkoittaa…”

Harry naputti haarukkaansa etusormellaan. ”Niin sinä kyllä sanoit.”

Draco tuijotti tomaattikastikkeen sotkemaa lautastaan. Hän tunsi Harryn katseen itsessään ja tiesi, että tämä odotti hänestä jotain. Draco tiesi, mitä se jotain oli, mutta sitä oli kamalan vaikea sanoa ääneen. Hän oli sentään Malfoy, eivätkä Malfoyt olleet koskaan väärässä.

Ja paskat. Hänestä alkoi tuntui siltä, että jokainen Malfoy oli poikkeus siihen sääntöön.

”Olen pahoillani”, hän viimein sanoi. Harry katsoi häntä suoraan silmiin, mikä teki hänen olostaan vain vaikeamman.

”Olen pahoillani”, hän toisti, ennen kuin Harry pyytäisi häntä sanomaan sen uudestaan. Harry laski aterimet lautaselleen ja pyyhki suupieliään paitansa hihaan. Draco hypisteli talouspaperia sormiensa välissä.

”Minulla ei ole enää nälkä”, Harry ilmoitti.

”Ei minullakaan.”

”Kuule, me olemme nukkuneet jo aika monta yötä yhdessä. Onko liian aikaista ehdottaa suudelmaa tai paria?”

Draco rypisti talouspaperin nyrkkiinsä. Hän tiesi, että jos antaisi Harryn tehdä, mitä huvitti, se olisi sitten menoa. Hän ei kestäisi sitä enää. Hän tulisi hulluksi. Draco ei tiennyt, missä seisoi tai seisoiko ollenkaan, kumpi heistä oli niskan päällä vai veikö heistä kumpikaan. Se kaikki tuntui niin kamalan sekavalta ja monimutkaiselta hänen päässään, ettei hän edes huomannut, kun Harry nousi seisomaan ja käveli hänen luokseen. Dracon kädet vapisivat ja vapisivat aina vain, kun Harry otti niistä kiinni ja silitti rauhoittavasti peukalonsyrjällään.

”Draco.”

”Mitä?” hän kähisi.

”Tule, mennään sohvalle.”

Harryn sänki oli karhea, mutta huulet pehmeät, ja hänen käsissään oli sitä samaa varmuutta, jonka Draco muisti viiden vuoden takaa. Dracon korvissa kohisi veri, eikä hän kuullut enää tyhjää kolinaa, kun Harry painoi hänet sohvan pehmusteita vasten. Ja vaikka Draco oli jo Tylypahkassa päättänyt, ettei hän antaisi Harryn komennella itseään, aina vain hän taipui tämän tahtoon.

Luojan kiitos hän taipui.

**

1. syyskuuta 1994
Tylypahka

Harry Potter käveli Tylypahkan käytävillä kuin olisi omistanut koko paikan. Draco mulkoili ovisyvennyksen varjoista, kun Potter pysähtyi juttelemaan joillekin rohkelikoille, joiden nimiä hän ei ollut vaivautunut opettelemaan, eikä varmasti opettelisikaan. Hän siristi inhoten silmiään, kun Potter repesi koko kasvot sytyttävään nauruun ja pyyhki vähän silmäkulmiaan rumien rillien alta. Ilta-aurinko paistoi Potterin kasvoille kuin koko maailma olisi ihaillut poikaa, joka eli. Draco tuhahti.

”Jaahas, jaahas. Täälläkö sä taas oot Potteria vakoilemassa?” Crabbe nauraa röhötti. Draco sihisi kiukkuisesti hampaidensa välistä ja iski kyynärpäänsä pojan ihraiseen mahaan.

”Turpa kiinni, possu.”

”Musta alkaa tuntua, että sulla on jokin pakkomielle Potteriin”, Goyle sanoi ja kurkki seinän takaa Potteria, joka keskusteli vielä rohkelikkokavereidensa kanssa.

”Minulla ei ole mitään pakkomiellettä Potteriin”, Draco ärähti ja tallasi Goylea varpaille. ”Saakelin mäntit. Potter kohta huomaa, että me katsomme häntä.”

”Tänään on vasta ensimmäinen päivä ja sä oot jo täydessä vauhdissa piirittämässä Potteria”, Crabbe huokaisi ja nojasi seinään sen näköisenä, ettei häntä voinut vähempää kiinnostaa, mitä Potter sen toisella puolella teki. Dracoa ele ärsytti suunnattomasti. Miten Crabbe ja Goyle saattoivat olla niin idiootteja? Tämän takia koko maailma söi Potterin kädestä, kun kukaan ei ollut sanomassa pojalle vastaan.

”Minä en piiritä ketään.”

”Siltä se kyllä vähän näyttää”, Goyle huomautti.

”Silmällä pitäminen on aivan eri asia kuin piirittäminen”, Draco kihisi ja punastui jo vähän. ”Minä pidän Potteria silmällä ja katson, ettei hän tee mitään typerää.”

”Niin, niin, juu, juu”, Crabbe ja Goyle nyökyttelivät silmiään samalla pyöritellen.

”Minä en inhoa ketään toista niin paljon kuin Potteria”, Draco lisäsi, jotta tekisi asiansa mahdollisimman selväksi.

”Rakkaudestahan se hevonenkin potkii”, Crabbe räkätti ja löi Dracoa olkapäähän.

”Tuki suusi, senkin kinkku, tai isäni saa kuulla tästä.”

Crabbe vain pyöritteli silmiään, eikä Goyle näyttänyt ottavan hänen uhkaustaan yhtään sen vakavammin.

”Olen ihan tosissani”, Draco sanoi.

”Niin, niin”, Crabbe hymyili tietäväisenä ja taputti hänen selkäänsä. ”Ainahan sä noin sanot, mutta vielä ainakaan herra Malfoy ei oo tullut ja antanut mulle korvatillikkaa.”

”Hän voisi antaa.”

”En sitä epäilekään.”

”Shh, nyt Potter tulee tänne päin”, Draco sihahti ja töni pojat seinän taakse, jotta he olisivat varmasti piilossa. Hän pidätti henkeään ja kuunteli sydän tykyttäen, miten Potterin askeleet lähestyivät oviaukkoa ja kävelivät siitä sitten sisälle.

”Malfoy?” Potter hätkähti ja näytti ensin yllättyneeltä, sitten vihaiselta. ”Vakoiletko sinä minua?”

”En”, Draco puuskahti. Crabbe ja Goyle ristivät kätensä hänen takanaan tukensa osoittaakseen, vaikka vilkaisivatkin nopeasti toisiaan. Heidän onnekseen Draco ei sitä huomannut. Siitä ei olisi ollut enää kiroukset kaukana.

”Etkö sinä ala olla jo aika vanha piilosleikkeihin?” Potter kysyi ja hymyili kamalan tyytyväisenä itseensä ja sukkeliin sanoihinsa. Dracon olisi tehnyt mieli sylkäistä tämän jaloille. Potterissa mikään ei ollut sukkelaa paitsi tämän vähäjärkisyys. Draco oli tyytyväinen ajatuksenjuoksuunsa ja kohotti vähän leukaansa.

”Huomaan, että olet aivan yhtä typerä kuin ennenkin”, Draco sanoi.

”Etkö tuon parempaan pysty? Olet kutsunut minua typeräksi jo niin monesti, että se alkaa olla typerää.”

Dracon korvia ja poskipäitä kuumotti. Hän kuuli, miten Crabben ja Goylen vaatteet kahisivat, kun nämä ottivat ehkä askeleen tai kaksi taaksepäin. Oli siinäkin hänellä kaverit, jättivät hänet pinteeseen hänen arkkivihollisensa kanssa. Hän antaisi pojille korvatillikat vielä itse, jos isä ei sitä tekisi. Ja isähän saisi aivan varmasti kuulla tästä.

”Ehkä sinä vain olet niin typerä, ettet ymmärrä minun loukkauksiani”, Draco sanoi ja hymyili niin ilkeästi kuin taisi.

Potter huokaisi syvään ja pyöritteli silmiään vähän samalla tavalla kuin isä ja äiti silloin, kun hän sanoi heidän mielestään jotain lapsellista. Sekös vasta sai Dracon veren kiehumaan. Mutta ennen kuin hän ehti sanoa yhden ainoaa loukkausta, Potter astuikin hänen lähelleen ja painoi kätensä hänen olkapäälleen. Draco meni eleestä niin hämilleen, ettei osannut muuta, kuin tuijottaa tämän sormia.

”Anna minulle viikko”, Potter sanoi väsyneenä. ”Tai edes yksi vaivainen päivä.”

Draco yskäisi ja tönäisi Potterin käden irti itsestään, kuin se olisi polttanut. Ainakin hänen ihonsa jäi kuumottelemaan siitä kohdasta, josta Potter oli ottanut kiinni. Hän oli niin punainen, ettei sitä voinut enää kieltää.

”Älä komentele minua”, Draco sylkäisi ja pyyhälsi täysin vastakkaiseen suuntaan. Hän ei jäänyt odottamaan, seurasivatko Crabbe ja Goyle häntä vai eivät. Vasta kun hän pääsi seuraavan kulman taakse piiloon, hän pysähtyi hengähtämään. Crabbe ja Goyle hölkkäsivät hänet hetken päästä kiinni.

”Nyt minun pitää polttaa tämä kaapu”, Draco sanoi ja yritti kuulostaa edes vähän omalta itseltään. Hänen sydämensä hakkasi ja hakkasi ja hakkasi.

”No?” Goyle ihmetteli.

”Aiotko sä oikeesti jättää Potterin rauhaan?” Crabbe kysyi aivan yhtä ihmeissään. Draco ei tiennyt, mistä pojat olivat saaneet sellaisen ajatuksen päähänsä ja puristi kätensä nyrkkiin.

”En tietenkään”, Draco kivahti, ”senkin aivottomat porsaat.” Ja sitten hän taas marssi tiehensä.

Seuraavan kerran, kun hän huuteli taas Potteria, syyskuun ensimmäisestä oli kulunut reilusti yli viikko.


« Viimeksi muokattu: 30.05.2021 12:39:38 kirjoittanut Avaruuspiraatti »

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 552
Pidin kovasti tästä vikastakin osasta! Jotenkin en odottanutkaan, että tämä loppuisi mitenkään ruusuisiin tunnelmiin, tyyliin Draco ja Harry muuttamassa heti yhteen ja vannomassa ikuista rakkautta. Oli mielenkiintoinen veto laittaa viimeiseksi osaksi pätkä kouluajoilta, siitä näki että kaikki oli oikeastaan alkanut jo silloin. Suhteen paljastuttua vaimoille oli todella aivan Dracon tapaista jäädä odottamaan, että Harry tulisi pyytämään anteeksi ja anelemaan häntä takaisin, vaikka Draco itse sanoi ihan päinvastaista kuin tarkoitti. Harry on tainnut jo oppia sen vuoteen 2008 mennessä, kun kärsivällisesti palaa ilta illan perään, vaikka Draco ”vastustelee”.

Onnistunut jatkotarina nimeä, hahmoja ja muuta toteutusta myöten ja mielellään lukisin sinulta lisääkin H/D:tä. Ei mielestäni ollenkaan arvaa, ettet ole niin paljoa kirjoittanu/lukenut HP-ficcejä, vaan todellakin lähtee tästä suositus eteenpäin, jos joku kyselee hyvien H/D-ficcien perään.
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Tämä:
Lainaus
Ja vaikka Draco oli jo Tylypahkassa päättänyt, ettei hän antaisi Harry Potterin komennella itseään, aina vain hän taipui tämän tahtoon.
johtolause jonka nappasit tuonne ihan alkuun, sai nyt pisteen iin päälle. Olipa ovelaa päättää tämä kaikki tuolla Tylypahka-aikaisella tapahtumalla. Aina on annettu Harrysta se kuva, että hänellä on pakkomielle Malfoyihin (jota ei kyllä voi kieltää) niin löytyipä sieltä Dracoltakin ihan samaa.

Crabbe ja Goyle ovat harvinaisen tarkkanäköisiä tässä ja kovanahkaisiakin. Vaikka Draco nimittelee heitä hyvin ikävästi, eivät he tyhmiä ole eivätkä edes ihan Dracon vietävissä. Ovat oppineet että Draco vain pieksää suutansa ainakin uhkailuillaan.

Dracohan on horoskooppimerkiltään kaksonen. En yleensä puutu horoskooppeihin ja niistä viis veisaan, mutta Dracon kohdalla olen huomannut, kuinka hänen kaksijakoisuutensa oikeasti näkyy. Olet saanut sen tähän kaikkeen kerrottuna taidokkaasti. Dracon pää ja sydän ovat monesti eri mieltä ja hän antaa pään voittaa, koska hän on luihuinen ja se sopii siihen imagoon.

Lainaus
Lauantaina Draco heräsi Harryn vierestä ja säikähti sitä, ettei ollutkaan yksin. Hän livahti ulos ennen auringonnousua, koska se kaikki alkoi tuntua hieman liian tutulta ja nosti niitä kipeitä tunteita pintaan, jotka Draco oli lukinnut visusti piiloon. Hän ei kaivannut Harrya takaisin elämäänsä.
Voi Dracoa. Tässäkin pää sanoo ettei hän halua Potteria takaisin ja sydän huutaa toista.

Tämän fikin otsikko "tyhjää kolinaa" kulkee jokaisessa luvussa mukana. Parissa luvussa ainakin kuvasit tuota Dracon sisimmän tuntemusta tyhjänä kolinana. Tässä ei tullut tuota Harryn näkökulmaa kuin pieninä vihjeinä, mutta kauanpa hänellä oli mennyt nykyisen kotitalonsa kunnostamiseen. Harry ainakin näyttää haluavan aloittaa elämäänsä alusta, koska kaikki viittaa siihen että Ginny on kuvioista lopullisesti poissa.

Tähän fikkiin sopi hyvin, että kaksikon jatko jää auki. Ei ole sysimustia pilviä mutta ei vaaleanpunaista hattaraakaan.


Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Oii nytkö tämä jo loppui! En osaa oikein sanoa mitään, äää. Tässä oli niin jännä tunnelma, ja jotenkin varsinkin tuosta pätkstä kun Harry tuli kertomaan kertoneensa Ginnylle välittyi hyvin vahva harrymaisuus ja pottermaisuus. En osaa sanoa mikä siitä teki niin erityisen mutta se oli varmaan näistä lempipätkäni!

Rakenne toimi loistavasti loppuun saakka, ja vikaan osaan asti tässä sai tavallaan jännätä, mikä näiden kahden suhde onkaan. Siitä erityispropsit ;D Pidin myös loppuratkaisusta ja siitä että tässä jäi paljon myös avoimeksi!
Never regret something that once made you smile.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Thelina, Joo, minusta tälle tarinalle ei olisi sopinutkaan sellainen "nyt kaikki on hyvin ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti". Ihmissuhteet ja elämä ylipäänsä ovat sellaista monimutkaisempia. Halusin pistää tuon koulupätkän loppuun oikeastaan kahdesta syystä! Ensimmäinen oli se, että himo kirjoittaa edes jotain pientä heidän kouluajoistaan kävi liian sietämättömäksi ;D Toisekseen ajattelin sen keventävän vähän tuota loppua, joka tuntui omasta mielestäni tosi, hmm, no ei tunnepitoiselta tai raskaalta, mutten keksi oikein mitään tarpeeksi kuvaavaa sanaa! Koin kuitenkin, että tämä vaati vielä lopuksi tuollaisen aikahypyn tämän kaiken alkujuurille. Kiitos tosi paljon kommentista ja nyyh ja voih, ihana kehu, että tätä voisi suositella eteenpäinkin ;–; Kiitos <3

Fairy tale, Oveluus on toinen nimeni! :P Vähän kuten Thelinalle tuossa sanoin, ajattelin sen olevan hauska ja keventävä piipahdus kaiken draamailun alkujuurille. Minen yhtään muista noista kirjoista, millaisia Crabbe ja Goyle ovat olleet, mutta ajattelin, että tuossa vaiheessa koulutaivalta he olisivat jo huomanneet, että Draco puhuu paljon, muttei lopulta ole niin sanotusti sanojensa mittainen. Paljon hän uhkailee, mutta ei ne uhkaukset lopulta johda mihinkään. Hauska huomio Dracosta ja hänen horoskoopistaan! Minä en ole ollut tästä tietoinen, mutta varsin hyvin kyllä tuohon kuvaukseen tämän tarinan Draco voisi sopia ;D Ihanaa, että olet kommentoinut jokaista lukua ja vielä kerran: hyvää myöhäiskesää (tahi alkavaa syksyä) <3 Kivaa, että tämä jalkojeni kastaminen uuteen paritukseen kannatti ^-^

nominal, Nyt se jo loppui! Tämä olisi kyllä ansainnut enemmänkin osia, varsinkin kun niin moni asia jäi avoimeksi. Alunperin, kun ihan ensimmäisiä rivejä kirjoitin, ajattelin, että tähän sopisi lähteä tutkimaan, miten Dracon saisi palautettua takaisin velhomaailmaan ja miten hän löytäisi taas itsensä. Mutta ei tämä sitten ihan siihen taipunut. Ehkä se jää sitten jonkin toisen tarinan harteille, ei voi tietää! Kivaa, että tämä rakennevalinta kesti viimeiseen kohtaukseen asti. Pelkäsin tämän leviävän käsiin ja jäävän turhan poukkoilevaksi ja kummalliseksi, mutta ehkä kannatti kuitenkin luottaa intuitioon! Kiitos sullekin paljon, että oot kommentoinut aina uusia osia <3 Kivaa, että päädyit tämän lukemaan, vaikka drarry ei olekaan cup of teasi ;D

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"