Kirjoittaja Aihe: Minä ja Samuel | S | ihmissuhdedraama | one-shot  (Luettu 279 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 742
Nimi: Minä ja Samuel
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: ihmissuhdedraama
Paritus: kertoja/Samuel
Haaste: Albumihaaste #5 Pariisin Kevät – Riviera

A/N: Kirjoitin tämän alun kuukausia sitten kirjastossa ja nyt tiedostojani selaillessa löysin takaisin tämän pariin, ja kirjoitin loppuun. Tuntui hyvältä saada tämä valmiiksi. Lukuiloa!



Minä ja Samuel

kun mä sinut hain
mietin mitä vain voi tapahtuu
mä löin vaaleanpunaset lasit päähän
ja ruusun terälehtiä satoi taivaalta
mun polkupyörä muuttu avoautoks
ja ajettiin tukka hulmuten rivieralla


Mikään ystävyys ei kestä, elleivät molemmat osapuolet halua sitä yhtä paljon. Soitin Samuelille heinäkuussa viimeisen kerran. Hän pelasi samaan aikaan Overwatchia ja kiukutteli minulle siitä, että olin häirinnyt häntä kesken turnauksen. Kuulin, kuinka Samuel pelasi eikä keskittynyt lainkaan siihen, että minä olin siinä kysymässä, mitä hänelle kuului. Tiedän, että Samuel ajattelee olevansa kovinkin ystävällinen ihminen, mutta tuossa hetkessä hän ei millään ymmärtänyt sitä, että hänen olisi kannattanut olla vastaamatta ja soittaa minulle paremmalla ajalla takaisin.

Toinen hyvä esimerkki Samuelin nurinkurisesta "huomaavaisuudesta" oli se, kun olin aiemmin tänä kesänä soittanut kyselläkseni kuulumisia. Samuel oli kuulostanut oudolta ja hermostuneelta. Olin ihmetellyt sitä puhelun aikana kerran, kahdesti, ja viimein Samuel oli myöntänyt, että hän oli uuden tyttöystävänsä luona ja kyseinen tyttöystävä oli läsnä, hänen vieressään, ja silti hän oli päättänyt vastata minulle, eksälleen, kun olin soittanut. Voi luoja, miten ajattelematon joku saattoikaan olla. Toivottavasti uusi tyttöystävä oli sanonut Samuelille suoraan, ettei sellainen ollut okei. Minusta tuntui, ettei Samuel itse tajunnut sitä.



Samuel ei osaa sanoa ei, hän vastaa aina, jos vain voi, vaikka ei sopisikaan ja suuttuu sitten minulle siitä, vaikka mistä helvetistä minä olisin voinut tietää hänen tärkeistä tekemisistään. Samuel ei osaa vetää itselleen rajoja, kun on kyse muista ihmisistä ja heidän tarpeistaan. Samuel on kauhistuttavan uhrautuva ihminen, ja häntä on salakavalan helppo käyttää hyväksi sen vuoksi, vaikkei edes tarkoittaisi. Koko suhteemme ajan – niin seurustelun kuin ystävyydenkin – Samuel oli aina erittäin saatavilla ja valmis perumaan kaikki menonsa minun vuokseni, minkä olisi pitänyt olla iso varoitusmerkki. Minä kuitenkin pidin sitä pitkään ainoastaan suloisena ja todisteena siinä, kuinka paljon hän välitti minusta. Olimme olleet ensimmäisinä kuukausina aivan lääpällämme toisiimme. Olimme tahtoneet nähdä usein, paljon ja koko ajan. Teimme kliseisen virheen: halusimme kaiken toisistamme heti. Olimme menneet täysillä tunteidemme mukana, järki kaukana perässä. Kumpikaan meistä ei ollut osannut varautua siihen, että minun ihastukseni roihuava liekki sammuisi kahden kuukauden intohimon jälkeen. Samuelin liekki taas pysyi ja kasvoi kasvamistaan, vaikka ero tuli, mutta me jäimme ja pidimme toisistamme liiankin tiukasti kiinni. Se oli meidän yhteinen virheemme.



Moitin häntä pelaamisesta, koska mielestäni olisi ollut kohteliasta kiinnittää huomio minuun, kun hän kerran oli vastannut. Kuulin, kuinka paljon Samuelia ärsytti minun vaatimukseni hänestä. Lopulta, kun aikani häntä hiillostin, selvisi, ettei Samuel oikein enää nähnyt järkeä meidän ystävyydessä. Se järkytti minua. Kysyin syytä, ja Samuel kiemurteli taas, vältteli ja yritti kuumeisesti miettiä hienotunteista tapaa sanoa asiansa. Pyysin häntä sanomaan suoraan, ja sieltä se viimein tuli. Samuel ei nähnyt järkeä siinä, miksi entisten seurustelukumppanien pitäisi olla ystäviä keskenään. Se hämmästytti minua. Me emme olleet seurustelleet puoleentoista vuoteen, ja sitä ennen olimme olleet ystäviä, vieläpä todella läheisiä sellaisia, aivan ongelmitta.

Toisaalta, vasta toukokuussa Samuel oli kysynyt minulta, näinkö ollenkaan mahdollisena sitä, että voisimme vielä palata yhteen. Silloin olin tajunnut, että koko sen ajan, yli vuoden, Samuel oli salaa toivonut ja odottanut sitä. Ei minulla ollut ollut muuta mahdollisuutta kuin kertoa totuus: ei, en nähnyt. Olin huomannut, miten vastaukseni oli satuttanut häntä. Ilmeisesti olin tarkoittamattani johtanut häntä harhaan. Tavallaan olin ylpeä Samuelista. Tällä kertaa hän oli saanut sanottua fiiliksensä suoraan, ja sellainen ei todellakaan ollut Samuelille helppoa. Olihan tässä potentiaalinen mahdollisuus loukata minua, ja sitä Samuel kammosi enemmän kuin mitään muuta. En loukkaantunut. Olin vain vähän hämilläni, koska minun oli vaikea ymmärtää, mikseivät eksät muka voineet olla ystäviä, mutta ehkä oli aika päästää irti. Saattoihan olla, ettei Samuel pääsisi koskaan kunnolla yli minusta, jos roikkuisin kiinni hänen elämässään. Hän oli rakastanut minua, mutta minä en häntä. En voinut siis millään edes käsittää, miten paljon Samuelin oli täytynyt kärsiä seurassani, kun hän oli salaa odottanut, milloin vastaisin jälleen hänen tunteisiinsa.

Ajatus Samuelin menettämisestä sai minut herkistymään. Eihän kukaan tahdo vapaaehtoisesti luopua hyvästä ystävästä, vaikka se olisikin lopulta molempien parhaaksi. Me tajusimme toisiamme poikkeuksellisen syvällisellä tasolla. Saatoimme puhua ihan mistä vain ja puhuimmekin paljon ja pitkään. Kokemuksistamme, tunteistamme, kummallisista ajatuksistamme. Yhteisestä tavastamme yliajatella ja huolehtia läheisistämme. Seksuaalisuuden kirjosta ja perhesuhteistamme. Keittiöpsykologeina toimiminen oli mielipuuhaamme. Meillä oli samankaltainen huumorintaju ja upeita, mahtavia sisäpiirivitsejä. Vieläkin hymyilytti, kun ajattelin niitä. Samuel oli lämmin, välittävä ja ihana ystävä. Hän välitti minusta ja minä hänestä. Hän oli ollut tukenani raskaissa elämäntilanteissa ja pidellyt minua, kun olin itkenyt.

Samuel oli minulle tärkeä, ja kai minäkin hänelle tai olin ollut. Nyt hänellä kuitenkin oli uusi tyttöystävä, ja minä olin ainoastaan kiusallinen kaiku menneisyydestä. Tiesin, että päätös jäisi lopulta minun käsiini. Samuel tuskin voisi olla vastaamatta minulle, jos yrittäisin pitää yhteyttä. Hän oli jopa vitsaillut siitä, että olisi vastannut puheluuni, vaikka hän olisi ollut sänkypuuhissa tyttöystävänsä kanssa. Minusta tuntui, että siinä vitsissä saattoi olla enemmän totuutta mukana kuin olisi ollut sopivaa. En halunnut olla hankala ystävä tai eksä, kuten Samuel tuntui minusta ensikädessä ajattelevan, joten päätin kunnioittaa Samuelin toivetta.

Sovimme, että katsellaan tilannetta ja sitä, miltä ajatus tuntuisi parin kuukauden päästä. Emme katkaisseet ystävyyttämme kertaheitolla. En uskonut, että kumpikaan meistä olisi pystynyt siihen. Oli helpompaa jättää asia leijumaan ilmaan, lykätä päätöstä ja antaa ajan tehdä tehtävänsä. Ajattelin Samuelia parin kuukauden päästä, ja tiesin, etten minä enää ottaisi häneen yhteyttä. Ei ollut enää mitään sanottavaa. Meillä oli ollut kivaa, hauskaa ja ihanaa yhdessä. Olimme tunteneet toisemme läpikotaisin yhden elämänvaiheen ajan, mutta nyt kumpikin oli jo jatkanut eteenpäin. Minä olin palannut kotiseudulleni, ja hän oli muuttanut tyttöystävänsä kanssa yhteen. No niin. Hei kai sitten, Samuel. Toivon vilpittömästi, että olet onnellinen ja rakastettu siellä, missä oletkin. Ethän ajattele minua kovin pahalla? Tein kuitenkin vain parhaani, ihan niin kuin sinäkin.


se on sellanen fiilis kun lentokoneella nousee
hyppää ja laskuvarjo ei tuu mukaan
miten se sanotaankaan?
jo mä jäin lehdelle soittelemaan
ne on siltoja vain
näin ne sytytetään


(Pariisin Kevät – Riviera)


älä juokse mun luota kun on kevät
ja sulaa kylmä sydän rinnassa