Kirjoittaja Aihe: Severus Kalkaros ja Godrickin notkon pastori (K-11)  (Luettu 3180 kertaa)

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 022
Nimi: Severus Kalkaros ja Godrickin notkon pastori
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Draama
Vastuuvapautus: Rowlingin maailma.
Yhteenveto: Tällaisena aikana ei pitäisi päästää ketään selkänsä taakse.
Kirjoittajan sana: Olen kirjoittanut tämän tekstin sisarfic-haasteeseen. Tämän tekstin sisar on Imagine (K-15), mutta sitä ei ole välttämätöntä lukea tätä ficciä ymmärtääkseen. Imagine keskittyy useampaan ensimmäisen velhosodan melskeissä elävään henkilöön, ennen muuta Marlene McKinnoniin, kun taas tämä ficci kertoo yhdestä Imaginen tapahtumasta ja sen jälkimainingeista Severuksen näkökulmasta käsin. Näitä molempia tarinoita sitoo yhteen myös armo-teema.
Sataseen tämä ficci osallistuu sanalla risti.




SEVERUS KALKAROS JA GODRICKIN NOTKON PASTORI



25.3.1960 
28.7.1981

     MARLENE MCKINNON

Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta




Hautakivi oli koruton, harmaata kiveä ja kultaiset kaiverrukset. Hauta oli tuore, hiekkakumpua ei juuri näkynyt isojen kukkalaitteiden alta. Kieloja, kalloja, ruusuja. Elokuun lopun sateet olivat saanet kukat lakastumaan, mutta siitä huolimatta ne näyttivät paljon lohdullisimmilta kuin miltä riisuttu kumpu olisi näyttänyt. Hautakiven ympärille oli loitsittu kahdeksan kynttilää. Severus katsahti ympärilleen, varmisti olevansa hautausmaalla yksin, ja kaivoi sitten taikasauvan taskustaan ja loitsi haudan yläpuolelle yhdeksännen kynttilän.

Marlenen kuolemasta tuli tänään kuluneeksi kuukausi. Yhä Severus heräsi painajaisiin lähes joka yö. Hän oli ollut paikalla, kun McKinnonien koko perhe oli teurastettu. Hän oli yrittänyt auttaa Marlenea pakenemaan, mutta Marlene ei ollut suostunut jättämään perhettään. Ymmärsihän sen. Mutta Severus ei ollut voinut pelastaa heitä kaikkia, kuolonsyöjiä oli ollut liikaa. Eikä Severuksella olisi ollut rohkeutta nousta Pimeyden lordia vastaan. Ei silloin. Mutta kulunut kuukausi oli saanut hänet ajattelemaan asioita uudestaan. Marlene oli ollut yhtä lahjakas loitsija kuin Lily, ehkä lahjakkaampikin, mutta hän ei ollut voinut mitään kuolonsyöjien ylivoimalle. Ja jos Severus ei ollut voinut suojella häntä, ei hän voisi suojella myöskään Lilyä.

Sen vuoksi hän oli tullut Godrickin notkon hautausmaalle juuri tänä iltana. Hän toivoi, että Lily tulisi käymään ystävänsä haudalla tänään, kun Marlenen kuolemasta oli kulunut kuukausi. Toki Lily oli voinut jo käydä tuomassa kynttilän. Tai ehkä hän tulisi, mutta Potter olisi hänen mukanaan, tai joku muu kiltalainen. Severus ei tiennyt, mitä silloin tekisi. Oikeastaan hän ei tiennyt edes sitä, mitä tekisi, vaikka Lily tulisikin yksin. Mutta joka tapauksessa hän halusi nähdä Lilyn, kertoa, että hän oli pahoillaan Marlenen kuolemasta ja kaikesta muustakin. Saattoi olla, että Lily ei haluaisi puhua hänen kanssaan, mutta sen riskin Severuksen oli pakko ottaa.

Elokuun ilta oli viileä. Hautausmaan nurmi oli upottava ja kostea, Godrickin notkossa oli varmaan satanut päivällä. Severus kaivoi taskukellonsa jästitakkinsa taskusta. Se näytti viittä yli seitsemää. Severus oli odottanut melkein tunnin.

”Hauskannäköinen kello”, Severus kuuli äänen selkänsä takaa ja säpsähti. Tällaisena aikana ei pitäisi päästää ketään selkänsä taakse.

”Kiitos”, Severus sanoi ja työnsi kellon nopeasti taskuunsa. Kello ei ollut tarkoitettu jästien silmille, ja jästi Severuksen selän taakse ilmestynyt mies selvästi oli. Hän oli pukeutunut mustaan villakangastakkiin, mustaan huopahattuun ja mustiin nahkasormikkaisiin. Ainoa väriläiskä hänessä oli valkoinen kohta mustassa poolokauluksessa. Jästipastori.

”Oliko hän ystäväsi?” mies kysyi ja nyökkäsi kohti Marlenen hautaa. Severus pohti mielessään, millaiselta leijuvat kynttilät näyttivät jästin silmiin. Ehkä mies ei nähnyt niitä ollenkaan.

”Ei varsinaisesti. Mutta tunsin hänet kyllä.”

”On vaikea hyväksyä, että jotkut meistä lähtevät täältä noin nuorina”, mies huokaisi ja Severusta puistatti. Pastori ei voinut aavistaakaan, kuinka montaa itsensä ikäisen noidan ja velhon murhaa Severus oli ollut todistamassa, osaa jopa toteuttamassa.

Pastori tulkitsi Severuksen puistatuksen väärin ja sanoi:

”Maistuisiko sinulle tee? Olen juuri menossa keittämään itselleni.”

Severus puri huultaan. Teekupponen pastorin kanssa ei varsinaisesti kuulostanut kuolonsyöjälle sopivalta iltapuhteelta. Mutta toisaalta Marlenen kuoleman jälkeen Severus oli entistä kirkkaammin tajunnut, että hän oli paljon muutakin kuin kuolonsyöjä. Oikeastaan hän oli hyvin vähän kuolonsyöjä.

”Kiitos, mielellään”, Severus sanoi, mutta katui heti. Entä jos Lily tulisi haudalle juuri tuolloin? Mutta toisaalta lämmittävä teekupponen tekisi kyllä hyvää.

”Mukavaa. Minä olen muuten Stephen. Olen ollut täällä kaksikymmentä vuotta pastorina”, Stephen sanoi ja viittasi Severusta seuraamaan. He lähtivät hiekkatietä pitkin kohti kirkkoa.

”Minä olen Severus.”

”Hauska tutustua. Oletko jostain läheltä?”

”En. Olen Godrickin notkossa ensimmäistä kertaa.”

”Tämä on hyvin viehättävä paikka. Toki sen verran pieni, että täällä mikään ei pysy salassa”, Stephen naurahti ja Severus hymähti. Olisipa pastori tiennyt, miten paljon noitia ja velhoja Godrickin notkossa asui, oli asunut vuosisatoja.

Vuosisatoja vanha oli myöskin Godrickin notkon kirkko. Se oli pieni kivikirkko, jonka päädyssä oli suuri ikkuna, johon oli maalattu koukeroisia kuvioita. Severus ja Stephen ohittivat ikkunan sekä kirkon pääoven ja kiersivät pienemmän oven luo. Stephen avasi sen ja päästi Severuksen edeltään:

”Tervetuloa sakastiin!”

Sakasti oli ilmeisesti nimitys pastorin työhuoneelle, siltä ainakin vaikutti. Pienessä huoneessa oli paljon kirjoja ja papereita, työpöytä ja kirjoituskone sekä keittokomero. Stephen riisui hattunsa ja takkinsa huteralta näyttävään puunaulakkoon, ja Severus seurasi hänen esimerkkiään. Stephen viittasi Severusta istumaan nojatuoliin ja suunnisti itse lieden ääreen keittämään teetä.

Ruskea nahkatuoli oli upottava, sen jousitus ei ollut enää parhaimmassa terässä. Mutta siitä huolimatta vanhoilta kirjoilta tuoksuvassa sakastissa oli Severuksen mielestä hyvin kotoisaa. Ehkä se johtui kuluneista pinnoista, ehkä lämpimän kellertävästä valosta. Severus nosti katseensa kattolamppuun. Sen kupu oli lasinen ja siihen oli maalattu koristeellisia ohdakkeita ja niiden keskelle valkoinen lilja.

Työpöytänsä ääreen istahtanut Stephen näki Severuksen katseen ja totesi:

”Lilium inter spinas, lilja ohdakkeiden keskellä. Lilja on Neitsyt Marian symboli, puhtauden ja hyvyyden symboli.”

Severus nyökkäsi, mutta ei sanonut mitään. Hän ei ollut pitkään aikaan jutellut yhdenkään jästin kanssa. Mitäköhän Pimeyden lordi ajattelisi kuolonsyöjänsä teehetkestä jästipastorin kanssa? Severusta puistatti. Miksei hän voinut unohtaa Pimeyden lordia edes yhden teekupposellisen ajaksi?

”Painaako jokin mieltäsi, Severus?”

Severus oli pitkään hiljaa. Kukaan ei ollut pitkään aikaan kysynyt hänen vointiaan. Severuksen tapoihin ei kuulunut kertoa itsestään ihmiselle, jonka oli vasta hetki sitten tavannut, mutta jokin pastorin olemuksessa (tai hänen omassa pahassa olossaan) sai hänet toimimaan eri tavalla kuin yleensä.

”Tuota… moni asia. Se hauta, jonka näit, Marlenen hauta… minä olin paikalla, kun Marlene kuoli. Minä yritin estää sen, mutta en pystynyt siihen.”

”Marlene varmasti tietää, että sinä olit siellä ja teit parhaasi”, Stephen sanoi lempeästi ja sai Severuksen mietteliääksi. Niin, kyllä Marlene tiesi. Marlene teki itsen päätöksen jäädä perheensä luo, vaikka Severus olisi saanut hänet huomaamatta ulos. Mutta kuitenkin… Severus olisi voinut yrittää vielä enemmän, jos ei olisi ollut niin peloissaan seurauksista.

”Mutta minä olin pelkuri”, Severus parahti. Pieni hymy valaisi pastorin kasvot.

”Niinhän me kaikki olemme. Jumalan poikaakin pelotti ristillä. Se on varsin inhimillistä.”

”Oletko sinä sitä mieltä, että minun pitää antaa itselleni anteeksi, vaikka minä olisin voinut estää kuoleman?” Severus kysyi. Stephen oli hetken vaiti ja nousi sitten. Hän meni lieden luo, otti teepurkin käteensä ja sanoi:

”On vaikeaa antaa anteeksi. Mutta Jumala tarjoaa katuville anteeksiantoa yhä uudelleen ja uudelleen ja toivoo, että antaisimme armon myös itse itsellemme. Hunajaa? Sokeria?”

”Öh, sokeria, kiitos”, Severus sanoi, ja Stephen pudotti kaksi sokeripalaa valkoiseen posliinikuppiin, jonka korvasta puuttui pala. Hän ojensi kupin Severukselle ja kaatoi sitten itselleenkin teetä:

”Niin, minä ajattelen, että sinun syntisi ovat anteeksiannetut, Severus. Enkä minä usko, että tässä asiassa olet edes syntiä tehnyt. Sinä teit sen, mihin sillä hetkellä pystyit, sen, mihin voimasi riittivät juuri silloin. Elämiimme vaikuttaa niin moni asia, että emme me voi jäädä syyttämään itseämme siitä, että jossakin hetkessä voimamme tai uskalluksemme eivät riittäneet enempään.”

Severus ei tiennyt, johtuiko se lämpimästä teestä vai Stephenin sanoista, mutta hänestä tuntui rauhallisemmalta kuin pitkään aikaan.

”Armo on ihmeellinen asia. Se on ansaitsematon, mutta lahjoista kaikkein paras”, Stephen sanoi ja jatkoi vielä, mutta Severuksen ajatus herpaantui. Kuolonsyöjänä hän oli kuullut lukuisia armonaneluita ja jättänyt ne kaikki huomioimatta. Ehkä siksi hän ei osannut antaa armoa myöskään itselleen.

”Miten voi oppia olemaan armollinen?” Severus kysyi. Tuntui omituiselta kysyä jotain niin isoa ventovieraalta ihmiseltä, mutta vielä vähemmän Severus olisi voinut kuvitella kysyvänsä sitä joltakin tutulta. Sitä paitsi harva hänen tutuistaan tiesi armosta yhtään mitään.

”Ajattelen, että rukoilemalla.”

”En minä taida osata.”

”Osaat sinä. Ei sen tarvitse olla mitään suurta sanailotulitusta. Se voi olla vain huokaus kohti Jumalaa. Jumala kyllä kuulee.”

Severus ei tiennyt, mitä ajatella Jumalasta. Hän ei ollut miettinyt Jumalaa vuosiin. Nytkin se tai hän tai mikä nyt olikaan tuntui kaukaiselta. Stephen ehkä aavisti hänen ajatuksensa ja sanoi:

”Ehdottaisin, että ennen kuin lähdet kotiin, käyt kirkkosalissa. Se on hyvin kaunis. Voit sytyttää siellä kynttilän, jos haluat. Tai sitten vain olla.”

”Se kuulostaa hyvältä”, Severus sanoi ja laski tyhjän teekuppinsa pöydälle.

”Nyt, Severus, minun täytyy jatkaa töitä. Huomisen saarna on yhä kirjoittamatta. Mutta olen kiitollinen meidän keskustelustamme. Ja jos haluat tavata uudelleen, niin täällä minä olen.”

”Kiitos, pastori”, Severus sanoi ja tarkoitti sitä. Stephen ojensi hänelle kätensä. Pastorin kädenpudistus oli voimakas ja hymy lämmin.

”Hyvää yötä, Severus! Ja siunausta!”

Hautausmaan kylmä ilma löi vasten Severuksen kasvoja hänen avatessaan ulko-oven. Sakastin lämmin tunnelma oli tipotiessään ja Severus harkitsi pitkään, lähtisikö kotiin vai kävisikö kirkkosalissa. Lopulta hän päätti käydä, tarkistettuaan ensin, ettei Marlenen haudalla näkynyt liikettä. Severus siristi silmiään. Haudalla näkyi palavan kymmenen kynttilää, yksi enemmän kuin aikaisemmin. Severuksen mieli synkkeni. Olikohan Lily käynyt? Toki kynttilän oli saattanut tuoda joku muukin.

Severus harkitsi uudemman kerran kotiinlähtöä. Mutta mitä kotona odotti? Ei mitään. Severuksella ei totisesti ollut kiire ei-minkään luokse.

Parilla harppauksella Severus oli kirkon pääovilla. Raskas puuovi avautui yllättävän helposti ja hiljaisesti. Severus astui kirkkoon, jota hallitsi suuri lasimaalaus isossa ikkunassa alttarin yläpuolella. Alttarille johti punaisella matolla päällystetty käytävä. Severus empi vielä hetken, ennen kun lähti kävelemään lähemmäs alttaria. Eturiviin hän ei kuitenkaan tohtinut mennä, vaan istuutui turvallisesti keskelle salia.

Alttaritaulua hallitsi tummansininen tähtitaivas. Maria istui heinien keskellä taivaan alla ja piteli vauvaa sylissään. Marian ilme oli niin täynnä hellyyttä, että Severus ei voinut ymmärtää, miten kukaan oli pystynyt maalaamaan jotain sellaista.

”Severus?”

Jo toistamiseen saman päivän aikana Severus oli päästänyt jonkun selkänsä taakse. Mutta tämän äänen hän tunsi. Severus jähmettyi pitkäksi aikaa paikoilleen, ennen kuin vihdoin kääntyi kohtaamaan Lilyn vihreät silmät.

Lily ei hymyillyt. Hänen kasvonsa olivat ilmeettömät, ja pitkään kaksikko tuijotti toisiaan kirkon hämärässä. Lopulta Lily sanoi:

”Marlenen kuolinpäivä. Sinä arvasit, että käyn haudalla.”

Jälleen kerran Severus yllättyi Lilyn tarkkanäköisyydestä.

”Niin.”

”Olitko sinä paikalla, kun Marlene… kun se tapahtui?”

”Olin.”

”Kidutettiinko häntä?”

”Ei. Malfoyn kirous osui häneen. Ketään ei kidutettu. Se oli nopea taistelu. Minä yritin auttaa Marlenen pakoon, mutta hän ei suostunut jättämään perhettään.”

Lily ei vastannut mitään. Hän katsoi Severusta pitkään tutkimattomin silmin, ennen kuin käänsi katseensa alttarin Mariaan. Sitten hän istuutui Severuksen viereen ja Severuksen suureksi yllätykseksi ojensi hänelle kätensä. Severus tarttui siihen. Pitkään he istuivat hiljaa käsikkäin ja katselivat tähtitaivaan alla hymyilevää Mariaa.

”Alttaritaulu on Porpentina Rohkelikon maalaama”, Lily sanoi, ja Severus käänsi katseensa häneen yllättyneenä.

”Godrick Rohkelikon vaimon?”

”Niin. Tämä kirkko on rakennettu vähän Tylypahkan jälkeen. Godrickilla oli kädet täynnä töitä Tylypahkassa, ja Porpentina koki olonsa kai vähän yksinäiseksi Notkossa. Jästit järjestivät kilpailun alttaritaulusta, ja Porpentinan ehdotus keräsi eniten ääniä. Ja voitko kuvitella, hän maalasi tuota lähes vuodenpäivät mieheksi pukeutuneena. Eihän tuohon aikaan olisi tullut kuuloonkaan, että nainen olisi voinut maalata kirkon alttaritaulun.”

Severus tuijotti Lilyä uskomatta korviaan. Ensinnäkin hänestä oli uskomatonta, että Porpentina Rohkelikko oli jättänyt kädenjälkensä jästien kirkkoon. Mutta vielä monin verroin uskomattomampaa hänestä oli se, että Lily lörpötteli hänelle aivan samalla tavalla kuin ennenkin.

”Minun pitäisi mennä”, Lily kuitenkin sanoi, ja Severus puristi hänen kättään lujasti, ennen kuin ehti estää itseään. Severus olisi halunnut sanoa, että hänestä olisi ihana nähdä Lilyn kanssa kunnolla, puhua asiat halki, mutta hän tiesi, ettei se juuri nyt ollut mahdollista. Juuri nyt hän suojeli Lilyä vain pysyttelemällä erossa hänestä.

”Minusta on mukavaa, että tulit. Teki hyvää kuulla, että sinä yritit auttaa Marlenea”, Lily jatkoi ja hymyili vähän. Severuksen sydämessä läikähti. Hän oli ollut aivan varma, ettei näkisi Lilyn hymyä enää koskaan.

”Olisinpa pystynyt tekemään enemmän.”

”Ei sota ole vielä ohi”, Lily sanoi ja puristi Severuksen kättä. Pitkään he katselivat toisiaan silmiin, ja Severuksen olisi tehnyt mieli halata Lilyä, mutta se tuntui liian uskalletulta. Aivan liian pian Lily päästi Severuksen kädestä irti ja nousi seisomaan:

”Minun täytyy nyt ihan totta mennä, muuten koko kilta on kohta etsimässä minua.”
 
”Sinä et saisi liikkua yksin.”

”Tiedän. Mutta olen iloinen, että tein niin nyt”, Lily sanoi ja hymyili. Severus hymyili takaisin. Hän nousi ylös ja käveli Lilyn vieressä kirkon keskikäytävää pitkin ulko-ovelle.

”Tiedäthän sinä, että kilta suojelee sinua, jos päätät jättää kuolonsyöjät?” Lily kysyi. Hän nosti kätensä oven kuluneelle messinkikahvalle, mutta ei avannut sitä. Hän tuijotti Severusta niin tiukasti, että Severus olisi halunnut kääntää katseensa sivuun. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt.

”Kyllä minä tiedän”, Severus vastasi, mutta ajatteli, että Potter ja Musta pitäisivät takuulla huolen siitä, että hän olisi kiltalaisten silmissä alinta pohjasakkaa.

”Hyvä. Minä tiedän, että sinä et ole paha. Et oikeasti”, Lily sanoi, hymyili vähän ja avasi sitten oven. Viileä syysilma löi vasten kasvoja.

”Nähdään”, Severus sanoi. Hän ei olisi halunnut hyvästellä Lilyä, mutta ei hän halunnut myöskään kohdata Potteria, joka varmasti tulisi kohta etsimään vaimoaan hautausmaalta.

”Minä todella toivon sitä”, Lily sanoi ja kurottautui halaamaan Severusta. Halaus oli nopea, mutta sai Severuksen unohtamaan alkusyksyn viileyden välittömästi.

”Pidä huolta itsestäsi”, Severus sanoi ja hipaisi vielä Lilyn käsivartta.

”Sinä myös”, Lily sanoi, hymyili ja lähti kohti hautausmaan pääpolkua. Marlenen haudan vierellä hän seisahtui, katsoi hetken tuulessa lepattavia kynttilöitä ja kääntyi vilkuttamaan Severukselle. Sitten hän lähti nopeasti kohti hautausmaan portteja. Hänen askeleensa olivat keveitä, kuin pieniä hyppyjä, ja hänen oranssit hiuksensa hohtivat elokuun illassa kilpaa hänen punaisen takkinsa kanssa. Hautausmaan portilla Lily vielä kääntyi hymyilemään Severukselle ja katosi sitten pimeälle tielle.

Vuosien päästä Severus ajatteli, että ehkä armoa on se, ettei kohtaloaan voi aavistaa – ettei tuona iltana kumpikaan heistä tiennyt Godrickin notkon kirkonkellojen soittavan Lilyn kuolemaa kahden kuukauden kuluttua.

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 759
Vs: Severus Kalkaros ja Godrickin notkon pastori (K-11)
« Vastaus #1 : 10.10.2021 10:27:48 »
Voi Rowena! Sinä se et päästä lukijaasi helpolla. Tuntuu, että melkein jokaisessa tekstissäsi on jotain, mikä saa kyyneleet kohoamaan silmiin - ja niin kävi tämänkin tekstin kohdalla :D On hienoa saada lukea tulkintaasi kuolemasta ja armosta, en vain tunnu kyllästyvän niihin. Tässäkin tekstissä tuli esiin paljon uutta ja mielenkiintoista ja pidin kovasti siitä, että oma asiantuntijuutesi tulee ficissä esiin. Vaikka ficin nimi itsessään herätti minussa jopa hieman humoristisia ajatuksia (ehkä se on tuo Severuksen koko nimen käyttäminen nimessä, en tiedä :D), Godrickin notkon pastori toi tähän tarinaan oman hyvän sivujuonteensa ja hänen kauttaan sait avattua tietynlaisen version siitä, mikä Severuksen johdatti toisenlaiselle polulle.

Oli myös mielenkiintoista huomata, että vaikka Severuksen ja pastorin keskustelu vei ison osan tarinasta, pastori tuntui silti jäävän pelkäksi sivuhahmoksi. Ehkä se korostaa sitä, että joskus tuntematon henkilö onnistuu kysymään juuri ne oikeat kysymykset tai antamaan juuri ne oikeat vastaukset, että niiden sisältö jää mieleen, mutta itse henkilö unohtuu. Eli että vastaukset tai kysymykset ovat niin tärkeitä ja muuttavat ihmistä niin, että niiden alkuperäinen lähde unohtuu mielestä - jos ymmärrät mitä tarkoitan? Tässä tuntuu käyvän niin, että lukijallekin Stephenin hahmo jää etäiseksi, koska se, mitä hän sanoo, onkin tärkeämpää kuin hän itse. Sen sijaan valokeilaan jäävät Severus ja etenkin hänen kohtaamisensa Lilyn kanssa. Heidän keskustelunsa välittyi lukijallekin arvokkaana ja pidin kovasti siitä, miten kosketuksilla ja pienillä eleillä oli tärkeä merkitys tässä kohtaamisessa. Severuksen kaipuu tulee iholle asti ja hän välittyy tässä todella inhimillisenä hahmona. Pidän sinun tulkinnastasi kovasti :)

Sisarficcinä tämä on todella oivallinen! Vaikka Severuksen näkökulmaan saadaan pieni katsaus jo Imaginessa, tässä se avautuu paremmin ja etenkin jälkimainingit ovat mielenkiintoista luettavaa. On selvää, että tuo kohtaus ja Lilyn läheisen ystävän kuolema saa Severuksen ajattelemaan muita vaihtoehtoja kuin vain kuolonsyöjän tien. Pidinkin siitä, miten Severuksen mielessä oli jatkuva taistelu kuolonsyöjä-Severuksen ja inhimillisemmän Severuksen välillä. Etenkin tuo Miksei hän voinut unohtaa Pimeyden lordia edes yhden teekupposellisen ajaksi? jäi vahvasti mieleen.

Pidin tästä kovasti! Tämä kommentti päättää ihailijakaarti-kommenttikierrokseni, on ollut ilo saada tutustua näihin sinun teksteihisi paremmin. Olet valtavan taitava kirjoittaja ja onnistut joka kerta vangitsemaan tunnelman teksteissäsi. Sen lisäksi käsittelet vaikeita teemoja lähestyttävällä tavalla ja siitä nautin kovasti ♥ Kiitos, että kirjoitit tämän (ja että kirjoitat)!

between the sea
and the dream of the sea

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 022
Vs: Severus Kalkaros ja Godrickin notkon pastori (K-11)
« Vastaus #2 : 08.11.2021 12:59:47 »
Hiddenben, kiitos ihanasta kommentista! Ja vielä myös suurkiitos siitä, että valitsit mun tekstejä ihailijakaartissa <3. On ollut suuri ilo lukea sun pohtivia kommentteja.

Lainaus
Tuntuu, että melkein jokaisessa tekstissäsi on jotain, mikä saa kyyneleet kohoamaan silmiin - ja niin kävi tämänkin tekstin kohdalla :D
:D <3. Mä oon viime aikoina kirjoittanut jopa mun mittapuulla epätavallisen paljon kuolemakeskeisiä tekstejä. Tekis varmasti ihan hyvää kirjoittaa välillä vaikka ääliöhuumoria.

Mua ilahdutti, että nostit esiin pastorin olevan iso osa tarinaa, mutta jäävän sivuhahmoksi. Pappina aina aattelen, että vaikka oon isossa roolissa hautajaisissa ja kasteissa, niin oon niissä aina sivuhenkilö, joka kulkee surussa ja ilossa vierellä, mutta joka ei vie huomiota itseensä vainajalta tai kastettavalta. Hauskaa, jos se ajatus välittyi myös tästä tekstistä! Ja mun mielestä sanoitit tässä pappeutta tosi hyvin:

Lainaus
Stephenin hahmo jää etäiseksi, koska se, mitä hän sanoo, onkin tärkeämpää kuin hän itse.

Kiitos vielä!

Pahatar

  • ***
  • Viestejä: 738
Vs: Severus Kalkaros ja Godrickin notkon pastori (K-11)
« Vastaus #3 : 08.11.2021 22:03:36 »
Olipa kiva lukea tämän tyyppinen ficci pitkästä aikaa. En ole lukenut vuosiin juuri muuta kuin korkean ikärajan slashia, ja siitä huolimatta viihdyin tämän parissa todella hyvin. Tässä oli ihanan kaunis, rauhallinen ja surumielinen tunnelma. Lisäksi tämä oli mielenkiintoisesti kirjoitettu, tätä ei voinut jättää kesken, kun oli aloittanut. Selvästi pitäisi laajentaa useammin lukemistoaan, kun voi saada tällaisia elämyksiä. :D

Tässä oltiin minun mielestäni yhdessä kiehtovimmista aikakausista, eli ensimmäisen velhosodan lopussa, kun Severus ja kelmit olivat vielä nuoria. Severus on hahmona niin ihana ja traaginen, ja niin tässäkin. Tässä hänen inhimillinen puolensa tuli hienosti esiin, ja siitä oli kiva lukea. Tämä tarinasi toi mieleen sen, miten toisenlainen Severuksenkin elämä olisi voinut olla ilman kuolonsyöjiä ja sotaa. Jos Severuksella olisi ollut elämässään enemmän rakkautta, hänestä ei olisi ehkä koskaan tullut sellaista ivallista velho-oppilaiden kauhua kuin mitä kirjoissa. Tykkäsin myös kovasti tuosta hänen keskustelustaan pastorin kanssa, se oli hyvin luonnollinen ja vilpitön.

Severuksen ja Lilyn kohtaaminen oli kaunis ja hieno. Se toi jotenkin lohtua tähän vaikeaan ja raskaaseen aiheeseen, mitä haudalla käyminen ja koko velhosota oli. Pidin kovasti myös siitä ajatuksesta, että Severus olisi saanut tehtyä Lilyn kanssa sovinnon. Ettei se heidän viimeinen keskustelunsa olisi ollut viidennen kouluvuoden riita, koska se tuntuu jo ajatuksena niin hirveän ikävältä. Kirjojen perusteella tätä emme tiedä, mutta olen iloinen, että tässä he tapasivat. Haluaisin ajatella, että juuri näin se on voinut mennä, jotenkin tuo lohtua itselle. Tuo ajatus kuitenkin, että Severuksen välinen kauna Jamesin ja Siriuksen kanssa oli niin syvää, että se olisi osaltaan estänyt Severuksen liittymisen Kiltaan, tuntui todella pahalta, mutta niinhän se asia oli.

Kiitos paljon tästä lukuelämyksestä! :D
Why is it that we feel more comfortable seeing two men holding guns than two men holding hands?

FiFi - Fiksu ja Filmatiivinen fiktiofoorumi

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 022
Vs: Severus Kalkaros ja Godrickin notkon pastori (K-11)
« Vastaus #4 : 19.11.2021 06:15:58 »
Pahatar, kiitos tuhannesti ihanasta kommentista <3! Huippua, että eksyit tämän pariin ja viihdyit :).

Munkin mielestä eka velhosota on Potter-versessä yks kiinnostavimmista ajanjaksoista. Siitä riittää ammennettavaa yhä uudestaan ja uudestaan. Mua kiehtoo fiktiossa aina se ajatus, miten monella eri tavalla asiat olisivat voineet mennä, kuten nyt vaikka tässä Severuksen suhteen. Ja että miten pitkät jäljet ja kerrannaisvaikutukset milläkin päätöksellä tai ajautumisella on. Niin siinäkin valossa tää ajanjakso on mitä antoisin ficattava.

Kiitos vielä ja kaikkea ihanaa talveen!

Larjus

  • ألف ليلة وليلة
  • ***
  • Viestejä: 6 810
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Severus Kalkaros ja Godrickin notkon pastori (K-11)
« Vastaus #5 : 31.07.2022 23:30:54 »
Olin joskus laittanut tämän ficin lukulistalleni, ja nyt tässä sitäkin sekamelskaa läpikäydessäni ja lyhennellessäni tuli tämä taas vastaan. Pelkkä otsikkokin jo herätti kiinnostukseni, kuin myös tämän ficin tapahtuma-aika. Kalkaroksen menneisyydessä on jotain kiehtovaa, ja tässä oli vielä käsitelty sitä mielenkiintoista, aika lailla mysteeriksi jäänyttä aikaa, jolloin Potterit olivat vielä kaikki elossa ja Severus kuolonsyöjissä. Hänkin kuitenkin näyttää jo epäröinnin merkkejä ja eroaa muista kuolonsyöjistä. Niinhän hän itsekin toteaa, tajuaa olevansa itse asiassa vain hyvin vähän sellainen ja paljon enemmän kaikkea muuta.

Jännittävä kohtaaminen Severuksella tuolla hautausmaalla. Se kuitenkin tuntui tulevan hänelle tarpeeseen, vaikka alkuun harmittelikin sitä, että suostui kutsuun. Hän oli tässä muutenkin mukavan kohtelias :3 Tykkäsin tosi paljon siitä, miten olit kohtauksen hänen ja pastorin välillä kirjoittanut. Tuolla aiemmissa kommenteissa huomasinkin havainnon siitä, että Stephen itsessään hahmona jäi tässä vähän varjoon, kun hänen sanansa nousivat tärkeämpään rooliin, ja niinhän tää aika lailla menikin. Mielestäni sellainen valinta toimi tässä hyvin, koska ei loppujen lopuksi ollut väliä, kenet Kalkaros kohtasi, vaan se, mitä se toinen hänelle sanoi. Ihanaa, että hän löysi pastorin sanoista edes vähän rauhaa itselleen. Sellaisia myötätuntoisia ja ymmärtäväisiä sanoja hän olisi kaivannut aiemminkin elämäänsä </3

Mukavaa, että lopussa Severus sai vielä kohdata Lilyn ja jutellakin tämän kanssa. Pahattaren tavoin mullekin toi lohtua ajatus, että Lilyn ja Severuksen viimeinen käyty keskustelu ei ollut mikään kouluaikojen riita, vaan he pystyivät puhumaan asioista ainakin suunnilleen tavallisesti, ja Lily tarjosi vielä paikkaa killassakin. Toki sitä toivoo, että Severus olisi rohjennut tarttua siihen tarjoukseen tarpeeksi ajoissa, niin ettei Lilyn ja Jamesin olisi ehkä tarvinnutkaan kuolla. Toisaalta mä ymmärrän hyvin hänen ajatuksiaan ja pelkojaan mm. Jamesiin ja Siriukseen liittyen. Eipä sitä kovin helpolla pystyisi itsekään liittymään porukkaan, johon kuuluisi omat kiusaajat, vaikka miten "oikealla puolella" oltaisiinkin.

Kiitokset tästä kauniista ja mukavan rauhoittavastakin ficistä. Tää oli oikein miellyttävä lukukokemus, vaikka aihe melkko synkkä olikin. Tätä lukiessani alkoi itsekin tehdä mieli mennä kirkkoon hiljentymään ja mietiskelemään (vaikka en mikään uskonnollinen ihminen olekaan).

セサミ思い出して
 麗しの意志を
セサミ踏み入って
 刻んでその意志を

Thelina

  • Ilomarja
  • ***
  • Viestejä: 2 642
Vs: Severus Kalkaros ja Godrickin notkon pastori (K-11)
« Vastaus #6 : 02.08.2022 20:13:45 »
Tämän otsikko tarttui silmiini, enkä osannut ollenkaan odottaa näin ajatuksia herättävää ja surullista tekstiä! Tällainen epätavallinen kohtaaminen sai sekä Severuksen että lukijan miettimään asioita, joita pastori sanoi ja kuten hiddenben mainitsi, tämä antaa kiinnostavan vaihtoehdon sille, mitkä kaikki asiat ovat olleet vaikuttamassa Severuksen siirtymiseen takaisin hyvien puolelle. Alttaritaulun tarina oli mielenkiintoinen lisä ja voi apua tuota loppua! Kun sydän on jo valmiiksi rikki Marlenen takia, on ihan kamalaa ajatella, että vain kahden kuukauden päästä kellot soivat Lilyn ja Jamesin takia. Tulee kuitenkin hyvä mieli siitä, että Lilyn ja Severuksen keskustelu sujui hyvissä merkeissä, sillä sehän saattoi olla heidän viimeisensä. Kiitos tästä, hieno teksti!
Kurkista listaukseeni

Avatar Ingridiltä ♥

Rowena

  • ***
  • Viestejä: 1 022
Vs: Severus Kalkaros ja Godrickin notkon pastori (K-11)
« Vastaus #7 : 02.12.2023 12:20:50 »
Kiitos ihanista kommenteista, Larjus ja Thelina <3! Ja pahoittelut, että vastaamisessa on mennyt näin säädyttömän kauan.

Larjus,
Lainaus
Tätä lukiessani alkoi itsekin tehdä mieli mennä kirkkoon hiljentymään ja mietiskelemään (vaikka en mikään uskonnollinen ihminen olekaan)
:) Kirkot on varsinkin näin joulunaikaan ihanan rauhoittavia paikkoja. (Ja ahh, kohta alkaa Kauneimmat joululaulut!)

Thelina,
Ihanaa kuulla, että tää herätti ajatuksia. Voldemortin ensimmäinen sota inspiroi mua kerta toisensa jälkeen.


Levollista joulunodotusta teille molemmille!