Kirjoittaja Aihe: Edes kerran (Narcissa/Sirius, slice of life, fluff, yearning, snog, angst & K-11)  (Luettu 681 kertaa)

tirsu

  • BubblegumKnight
  • ***
  • Viestejä: 1 444
  • Clara, my Clara
Nimi: Edes kerran
Kirjoittaja: tirsu
Genre: slice of life, fluff, yearning, vähäinen snog, lievä angst & one-shot
Paritus: Narcissa/Sirius
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Mainintoja väkivallasta
Summary: Sirius kellui edelleen.
Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Harry Potter- maailma hahmoineen ja paikkoineen kuuluu J.K. Rowlingille, minä vain lainaan hänen upeita hahmojaan. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni.
Haasteet: Harry Potter-paritusketju
A/N: Mua on nyt jonkun aikaa kiehtonut Narcissa/Sirius ja paritusketju oli oiva tapa ottaa itseään niskasta kiinni ja kirjoittaa heistä. Huomauttamisen arvoista on se, että en tiedä mitään viineistä.


Edes kerran


Sirius oli kaikkea.

Karismaattinen, hurmuri, veikeä, velmu, filmaattinen, komea, valovoimainen, suorasanainen, seikkailunhaluinen, rohkea, kapinallinen, uskalias, energinen, sisukas, spontaani, sähäkkä, kaksimielinen, nokkela, sosiaalinen, sanansa mittainen… Tämä oli myös yllytyshullu, pitkävihainen, omapäinen, tahditon, liiankin itsepäinen, turhan suorasanainen toisinaan, sarkastinen, oikukas, halutessaan myös hyvin ilkeä, ylimielinen, piikikäs, pilkkaava, lapsellinen… Unohtamatta niitä piirteitä, joista vain harvat tiesivät: erittäin luotettava (tämä veisi uskotut salaisuudet mukanaan hautaan), älykäs, rehti, empaattinen, lojaali, suojelevainen, levoton sekä epävarma.

Sirius ei ollut täydellinen, ei todellakaan. Narcissa tunsi Siriuksen läpikotaisin, oli tuntenut aina, koko pienen ikänsä. Hän rakasti Siriusta juuri sellaisena kuin tämä oli, vikoineen kaikkineen.

Ja kun hän sanoi, että hän rakasti Siriusta, hän ei tarkoittanut sitä platonisella tavalla. Hän rakasti Siriusta sanan jokaisessa merkityksessä. Niin kuin noita vain velhoa voi rakastaa.

Ennen toki Narcissan tuntema rakkaus oli ollut platonista, mutta ajan kuluessa se oli hieman huomaamattomasti muuttanut muotoaan. Narcissa ei osannut täysin sanoa hetkeä, jolloin muutos tunteessa alkoi. Luultavasti silloin, kun Sirius tipahti tammen oksalta lampeen. Tai ehkä sittenkin silloin, kun Sirius tunki suunsa täyteen mansikoita niin, että pureskellessa tahmea mehu valui leukoja pitkin. Tai ehkä sittenkin silloin, kun Narcissa sattui vahingossa näkemään Siriuksen yötaivaan alla pää polvissa ja nyyhkytysten vavahduttavan tämän harteita ja selkää (hän ei vieläkään tiennyt, mikä oli saanut Siriuksen itkemään). Tai ehkä se sittenkin oli se hetki, kun Sirius tanssi jonkun kaukaisen sukulaisen häissä sen pienen pojan kanssa, joka oli ollut ilmiselvän ihastunut Siriukseen (voi mikä ääni siitä oli syntynytkään!).

Narcissa oli kuullut viimeisenä vuotenaan Tylypahkassa huhuja, jotka koskivat Siriusta. Asiasta kohistiin koko koulussa. Siriuksen ylisosiaalisen luonteen vuoksi kiersi korvasta korvaan huhu, että tämä vaihtoi tyttöystäviä kuin paitoja, napsautus sormilla ja vanha vaihtui uuteen. Oli naurettavaa miten monet uskoivat sellaista kolmetoistavuotiaasta pojasta.

Ja Narcissan ymmärryksen mukaan huhu jatkui edelleenkin Tylypahkassa. Yhä kivenkovaan uskottiin, että Sirius oli varsinainen noitasankari. Mutta toisaalta, eipä se kai mikään ihme ollut, kun Sirius ei väittänyt vastaan. Nuorukainen ei edes välittänyt koko väitteestä, jonka huhu tähän liitti. Tälle riitti, että hänet oikeasti tuntevat tiesivät mikä oli todellisuus. Serkkuna Narcissa todellakin oli yksi niistä, jotka tiesivät totuuden.

Narcissa tiesi myös sen, ettei Sirius ollut oikein suvun suosiossa. Tämä kun oli suvun mustalammas, lajiteltupa vielä Rohkelikkoon! Se oli melkein vienyt hengen heidän isoisoäidiltään, suvun matriarkalta.
Kaikki tuo tarkoitti siis sitä, että Narcissalla ei ollut toivoa enempää suhteesta Siriuksen kanssa. Ja se toivokin oli väärin, jos joku saisi tietää siitä… Mikä ääni siitä syntyisi!

Sen vuoksi Narcissa ei ollut kirjoittanut tunteistaan edes päiväkirjaansa, johon hän jakoi kaiken mielensä sopukoissa liikkuvan ja syntyvän. Hän oli opetellut jopa okklumeuksen, jottei kukaan pääsisi käsiksi hänen ajatuksiinsa.

Asia, jota Narcissa ei tiennyt, olivat Siriuksen tunteet häntä kohtaan. Pienenä hän oli tiennyt mitä serkkupoika hänestä ajatteli, mutta ei enää. He eivät olleet olleet tekemisissä toistensa kanssa enää muutamiin vuosiin.

Pienempänä Sirius oli pitänyt hänestä, he olivat tulleet toimeen ihan hyvin. Trixxietä Sirius oli inhonnut aina, suvun toinen mustalammas, Andy, oli aina ollut Siriuksen suosikki – tämän kanssa Sirius oli viettänyt paljon aikaa. Aina siihen asti, kunnes Andy oli kielletty ja poistettu suvusta. (Tosin, Narcissa oli valmis lyömään vetoa, etteikö Sirius olisi keksinyt keinoa tavata serkkuaan salaa.)

Ennen Narcissa ei ollut erityisemmin ollut moksiskaan Siriuksen läheisistä väleistä Andyn kanssa, mutta nyt rakastuttuaan tuohon rasavilliin asia oli täysin toisin. Hän oli kateellinen siitä miten hyvin Andy tuli Siriuksen kanssa toimeen. Hänkin halusi tulla! Hän halusi olla Siriukselle yhtä tärkeä, jopa tärkeämpi!

Oliko liikaa pyydetty saada edes kerran olla tärkeä Siriukselle? Vaikka vain yhden päivän ajan, se riittäisi (sen olisi pakko riittää).

❣❣❣❣❣❣❣❣❣❣

Matami Malkin pyörii Narcissan ympärillä arvostelevasti katsellen. Lehtiö ja sulkakynä seurasivat ompelijattaren perässä muistiinpanoja tehden aina, kun ompelijatar kertoi huomautuksiaan korjauksista, joita oli tehtävä.

Narcissa tuijotti kuvajaistaan kapeasta kokovartalopeilistä. Hän kurtisti hieman ohuita kulmiaan yllään olevalle kankaan palasille, jotka oli muotoiltu kaavuksi. Hän ei pahemmin välittänyt kankaan avokadonvihreästä värisävystä, se ei sopinut hänen iholleen. Mutta jostain käsittämättömästä syystä äiti oli inttänyt, että kaavun oli oltava avokadonvihreä.

Kaavun kangas oli kaksipuolista duchesse-silkkiä, siinä oli kevyt mattapintainen kiilto. Kaavussa oli tyköistuva vyötärö ja leveä A-linjainen helma. Hihat olivat ¾ -mittaiset, jotka levenivät takaa roikkuviksi.

>> Anteeksi >>, Narcissa sanoi nenäänsä nyrpistäen. >> Voisiko nämä takaa roikkuvat palaset poistaa kokonaan? En oikein pidä niistä. Ja pitäisin enemmän kapeammasta siluetista. >>
>> Hmm, kyllä, kyllä. Pistä muistiin >>, Matami Malkin mutisi.

Sulkakynä kiisi pergamentilla laittaen ylös muistiin Narcissan toivomukset. Narcissa tiesi, että hänen haluamansa muutosehdotukset suututtaisivat äidin. Tämä saisi tyytyä siihen, ettei hän laittanut koko tilaisuutta uusiksi ja vaatinut sinisen sävyistä pukua. Safiirinsininen sopi hänen silmiinsä loistavasti.

Matami Malkin pisteli nuppineuloja helmaan muokaten sen kapeammaksi ja asiakasta miellyttävämmäksi. Tehtyään merkintöjä rintamuksen alueelle ja varmistettuaan puvun istuvuuden täydellisyyden Matami antoi Narcissalle luvan mennä riisumaan tekele yltään.

Avustajan avulla Narcissa riisuutui kaavusta varoen ja oli pian jälleen omissa vaatteissaan. Hän kiitti ja hyvästeli kohteliaasti avustajan ja Matamin ennen ulos suuntaamista.

Päivä oli mukavan lämmin pitkästä aikaa. Kaksi viimeistä viikkoa olivat olleet koleita ja sateisia, joten kauniisti paistava aurinko ja suloinen lämpö olivat mukavaa vaihtelua. Kunhan se vain kestäisi pidempään kuin yhden vaivaisen päivän.

Narcissa katseli ympärilleen Viistokujalla. Hänellä ei ollut mitään kiirettä kotiin. Äiti ja isä oli kutsuttu tuttavaperheen luokse nauttimaan ”iltapäiväteetä”, josta hän oli onnistunut jäämään pois helposti muistuttamalla sovitusajasta ja väittämällä päänsä särkevän. Koska hänen syynsä menivät niin helposti läpi, Narcissa tiesi ettei äiti olisi halunnutkaan ottaa häntä mukaansa. Niinpä hän oli jäänyt yksin kotiin (tai niin yksin kuin kotitonttujen ja palvelijoiden kanssa nyt saattoi ollakaan).

Sydän Narcissan rinnassa hypähti kiivaasti ilosta, kun hänen katseensa osui Hienoja huispausvarusteita-kaupan näyteikkunan edessä seisovaan pitkänpuoleiseen nuorukaiseen, joka oli pukeutunut jästivaatteisiin. Mustat puolipitkät hiukset oli vedetty taakse ja kiinnitetty, no jollakin, Narcissa ei saanut selvää.

Hermostuksen kupliessa hänen vatsassaan hän lähti pujottelemaan ihmismassojen läpi kohti lempiserkkuaan. Hänen oli nuolaistava huuliaan, sillä ne tuntuivat äkkiä hyvin kuivilta. Sydän hänen rinnassaan hakkasi lujaa ja hetken ajan Narcissa oli varma, että se kohta hyppäisi ulos vapauteen.

>> Sirius, hei >>, Narcissa sanoi seistessään serkkunsa selän takana.

Sirius pyörähti yllättyneenä ympäri. Tämä silmäili häntä epäluuloisesti.

Narcissa nieli huokauksen. >> Olen yksin liikenteessä. >>
 
Sirius kohotti toista kulmaansa epäuskoisesti. Kuin varmistaakseen serkkunsa puhuvan totta tämä pälyili ympärilleen. Se oli hyvin epätavallista Siriukselle. Ei tämä yleensä käyttäytynyt noin. Normaalisti tämä oli rauhallinen kuin viilipytty eikä välittänyt sukulaisistaan ja näiden mielipiteistä. Joten, mikä nyt oli toisin?

>> Hmm. Hei >>, Sirius sanoi lopulta. >> Mitä sinä täällä yksinäsi teet? >>
Narcissa päätti olla välittämättä syyllistävästä äänensävystä. >> Olin sovituksessa. >>
>> Kuinkas muutenkaan >>, Sirius mumisi.
>> Mikä sinut on tänne tuonut? >> Narcissa kysyi.
>> Kesäloma >>, Sirius tokaisi.

Narcissa esti itseään pyörittämästä silmiään. Siriukselta oli näemmä turha odottaa kunnollista vastausta. Tätä ilmiselvästi vaivasi jokin ja se todellakin näkyi tämän käytöksestä.

Narcissa halusi saada serkkunsa paremmalle tuulelle, unohtamaan murheet, jotka tämän mieltä vaivasivat. Hän halusi nähdä Siriuksen valloittavan hymyn. Hän halusi kuulla Siriuksen nauravan. Hän halusi Siriuksen olevan oma vapaa itsensä.

>> Onko sinulla jotain tärkeitä menoja? >> Narcissa kysyi.
>> Hmm… Eipä oikeastaan. Kuinka niin? >> Sirius siristi silmiään.
>> Haluaisitko tulla kanssani Qainon jäätelöbaariin? >> Narcissa esitti kutsun. >> Minä tarjoan. >>
Sirius työnsi kätensä polvista repaleisten housujen – ne taisivat olla farmarit – taskuun ja kohautti olkapäitään. >> Kai minä voin tulla.  Mutta varo, jos tämä on jokin ansa… >>
>> Ansa? Mikä ihmeen ansa? Luuletko, että jäädytän sinut jäätelöllä tai jotain? Älä ole hölmö. >>
>> Unohda >>, Sirius sanoi vain.

Narcissa nyökkäsi päätään ja käännähti. Hän sovitti askeleensa Siriuksen kävelyvauhtiin, joka oli maleksiva, mutta silti varovainen.

Jäätelöbaarissa oli ruuhkaa, mikä johtui kaikki yllättäneestä hellepäivästä. Heidän jonottaessaan omaa vuoroaan Narcissa silmäili serkkuansa, erityisesti tämän vaatetusta.

Tummansinisessä T-paidassa julistettiin ”I believe in the Loch Ness monster”, mikä sai Narcissan tirskahtamaan, sillä oliko jossain oikeasti joku, joka ei tiennyt Loch Nessin olevan oikea (ja miksi ihmeessä Nessietä kutsuttiin paidassa hirviöksi?). Mustien farmarien, joiden repaleiset kohdat polvissa paljastivat naarmut ja mustelmat, lahkeet oli kääritty kerran pari kuluneiden nahkaisten maihinnousukenkien yläpuolelle. Kenkien narut olivat poikki ja kenkien ryhti lysähtänyt.

Siriuksen keho oli jännittynyt kuin viulunkieli, tämän silmät tähyilivät ympärilleen kuin jotain odottaen. Kädet tällä oli edelleen taskussa, joten Narcissa ei voinut varmaksi sanoa, olivatko ne nyrkissä.

Narcissa vei varoen kätensä serkkunsa käsivarrelle. Se sai Siriuksen säpsähtämään ja tämä katsoi Narcissaa hämmentyneenä. Ihan kuin tämä olisi unohtanut olevansa täällä hänen kanssansa.

Narcissa levitti kasvoilleen pienen rauhoittavan hymyn. >> Voitko sinä hyvin? >>
>> Voin, voin. Olin vain ajatuksissani. >>

Se oli ilmiselvä valhe, mutta Narcissa päätti antaa asian olla. Toistaiseksi. Hän vielä selvittäisi mikä Siriusta vaivasi.

>> Hei, mitä teille saisi olla? >> Qaino Vahvahqo kysyi lempeästi hymyillen.

❣❣❣❣❣❣❣❣❣❣

He istuivat sisällä syrjimmäisessä pöydässä. Narcissa olisi halunnut mennä terassille, mutta näin kauniina päivänä kaikki paikat olivat totta kai varattuja. Niinpä ei auttanut muu kuin tyytyä pöytään, jonka Sirius oli valinnut heille.

Sirius oli jo syönyt jäätelönsä. Lasillinen limonadia oli vielä kesken, mutta Sirius ei tuntunut olevan kovin kiinnostunut juomastaan. Tämä oli keskittynyt pyörittämään lusikkaa sormiensa välissä.

Keskustelu heidän välillään oli ollut hyvin vähäistä, Narcissan harmiksi. Hän oli koettanut pitää keskustelua yllä, mutta poikkeuksellisesti Siriuksen vastaukset olivat lyhyitä ja hitusen töykeitäkin. Jopa silloin kuin Narcissa oli yrittänyt keksiä keskusteltavaa huispauksesta ja Siriuksen lempijoukkueista, Laiturpuun loistokkaista että Kaljualan kulkureista.

Oli turhauttavaa, että yrityksistä huolimatta hänet ammuttiin alas. Mutta sitä enemmän se oli huolestuttavaa. Sirius ei todellakaan ollut oma itsensä, siitä ei ollut enää yhtään epäilystä (eipä niin, että siitä olisi ollut ollenkaan epäilystä). Jotain oli tehtävä ja pian. Siriuksen kärsiminen satutti Narcissan sydäntä.

Mutta millä hän saisi Siriuksen avautumaan itselleen? Kertomaan mikä tämän mieltä vaivasi?

Narcissa otti kulauksen jääteestään. Se oli ihanan virkistävää samoin kuin sitruuna-vaniljajäätelöannoskin.

Tuijotettuaan hetken mietteliäästi lasia kädessään hän laski sen pöydälle. Mutta se jäi vain yritykseksi, sillä hänen kätensä osui jäätelökippoon, minkä seurauksena hänen juomalasinsa kaatui. Kylmä tee valui suoraan Siriuksen syliin.

Sirius hätkähti, lusikka putosi tämän kädestä. Narcissa ampaisi pystyyn pahoitellen kovasti. Ikävä kyllä hän onnistui töytäisemään pöytää sen verran, että hänen jäätelökipponsakin kaatui nurin… ja sisältö päätyi suurimmaksi osaksi Siriuksen päälle.

>> Voi ei! Anteeksi! Olen todella pahoillani”, Narcissa sanoi mennen serkkunsa luo.
>> Eh, ei se mitään. Vahinkoja sattuu >>, Sirius mutisi katse likaantuneissa vaatteissaan.
>> Tule, ne täytyy puhdistaa. >>
>> Ei, ei, mitä turhia >>, Sirius yritti mutta se oli myöhäistä.

Narcissa oli jo tarttunut häntä hellästi ranteesta ja ilmiinnytti heidät kotiinsa. Sirius katseli ällistyneenä ympärilleen, mutta sitten kiukku valtasi tämän.

>> Sinä sanoit, ettei tämä ole ansa! >>
>> Ansa? Mitä ihmettä sinä höläjät? Ei tämä ole ansa >>, Narcissa sanoi. >> Vai pidätkö sinä aina vaatteiden puhdistusta ansana? >>

Sirius ei vastannut, kyräili vain. Narcissa heilautti kättään välinpitämättömästi ja kääntyi katsomaan suurta kylpyhuonetta, jonne oli ilmiinnyttänyt heidät.

Se oli melkein toisintoa Tylypahkan valvoja- ja johtajaoppilaiden kylpyhuoneesta. Kokoa oli vain enemmän samoin kuin luksusta.

Posliininen suuri allas oli tyhjillään. Altaan reunoilla pönöttivät sirot ja kauniisti muotoillut pulloset, joissa oli kylpyvaahtoa, shampoota ja saippuaa. Valikoima oli laaja ja aivan varmasti jokaista miellyttävä.

>> Riisu likaiset vaatteesi ja aseta ne tuonne nurkassa olevalle penkille >>, Narcissa osoitti. >> Minun täytyy käydä ilmoittamassa olevani kotona. Palaan pian. Yksin. >>

Sirius nyökkäsi. Narcissa pidätti huokauksen ties monettako kertaa sinä päivänä serkkunsa seurassa ja suuntasi oviaukolle. Kevyesti hän työnsi sen auki ja astui ulos.

Hän kulki käytävän puoleen väliin ja kääntyi vasemmalle, jossa tummalla matolla päällystetyt portaat veivät alempaan kerrokseen. Narcissa pakotti itsensä olematta juoksematta niitä alas. Viehkosti laskeutuen hän toivoi, ettei hänen tarvitsi kävellä pitkälle ennen kuin joku palvelija tulisi häntä vastaan.

Kuin hänen toiveensa olisi kuultu, Gertrude astui kulman takaa esiin juuri, kun Narcissa laskeutui viimeisen askelman. >> Ah, Gertrude, olen kotona. >>
>> Milady >>, Gertrude niiasi syvään.
>> Aion mennä rentouttavaan jasmiinikylpyyn, jospa se auttaisi tämän jatkuvasti pahenevan päänsäryn kanssa. Sanoisitko, että iltapäivän teehetken saa siirtää tunnilla myöhemmäksi? >> Narcissa selitti.
>> Tietysti, milady. Olisiko jotain muuta, jotain missä voin olla avuksenne? >>
>> Ei, ei. Jatka vain hommiasi. Kutsun sinua, jos tarvitsen apuasi >>, Narcissa ilmoitti.
>> Milady. >> Gertrude niiasi jälleen.

Narcissa nyökäytti päätään, kääntyi ja lähti kipuamaan portaita ylös niin nopeasti kuin suinkin vain kehtasi. Hän toivoi, että Sirius oli yhä kylpyhuoneessa eikä ollut kaikkoontunut pois. Muuten hän oli tuhlannut hyvät jääteen ja jäätelön aivan turhaan leikkimällä kömpelöä.

Huojennuksekseen Narcissa löysi Siriuksen kylpyhuoneesta. Tämä seisoskeli altaan reunalla pelkät alushousut yllään. Narcissa antoi sinisten silmiensä kulkea pitkin serkkunsa paljasta ihoa. Missään ei näkynyt merkkejä kaltoin kohtelusta, mutta Narcissa ei ollut typerys. Hän tiesi kyllä, että etevä loitsija osasi piilottaa merkit taioilla. Sitä paitsi, se oli julkinen salaisuus, että Orion suuntasi sivaltavat loitsunsa vanhempaan poikaansa, joka oli suuri pettymys.

Kaltoin kohtelua oli esiintynyt melkein alusta asti, mutta ne olivat pahentuneet sen jälkeen, kun Sirius oli lajiteltu Rohkelikkoon. Mikä häpeäpilkku se olikaan Mustien suvulle! Siriuksen ylimielisyys ja piikikkyys vain pahensivat asiaa. Mitä enemmän Sirius erottui heistä muista, sitä enemmän tämä sai tuta isänsä raivon.

Narcissan omat vanhemmat olivat kylmät, eivätkä erityisen rakastavaisetkaan, mutta nämä eivät koskaan olleet kajonneet häneen tai hänen sisariinsa. Ei edes Andyyn vaikka tämä oli paljastunut samanlaiseksi pettymykseksi kuin Sirius. Ei edes silloin, kun Andy oli kertonut rakastuneensa jästiin. Silloin sisko oli vain karkotettu kotoa ja heidän elämistään, riivitty pois sukupuusta ja kielletty että tämä edes oli osa heidän perhettään, heidän sukuaan. Mitä tuli heidän perheeseensä, heidän sukuunsa, heille Andya ei enää ollut. Narcissa ja Sirius olivat ainoat poikkeukset vaikkakin eri tavoin.

Narsicca pureskeli huomaamattaan peukalonkynttään pilaten sen kauniin manikyyrin. Hänen tutkiva katseensa ei löytänyt mitään ulkoista seikkaa, joka selittäisi Siriuksen käytöksen. Ei ilman, että hän loitsisi paljastustaian. Sitä hän ei halunnut tehdä, sillä hän tiesi että Sirius oli se, joka jäljet kehossaan oli peittänyt eikä Orion. Orion ei välittänyt niistä – ei enää, aiemmin oli ollut toisin. Silloin kun Sirius oli vielä ollut pieni (melko) tottelevainen lapsukainen.

>> Haluaisitko syötävää tai juotavaa? >> Narcissa teki läsnäolonsa selväksi.
Sirius pudisti päätään. >> Ei kiitos. >>
>> Maistuisiko viini? >> Rosmerta kysyi.
>> Juo sinä vain, jos mielesi halajaa. >>
>> Hmm. Jos haluat, voit täyttää altaan. En välitä >>, Narcissa sanoi mennen nurkkaan, jossa oli penkki.

Narcissa otti pienestä rasiasta palan pergamenttia ja sulkakynän itselleen. Hän kirjoitti sille toiveensa, kaksi lasia ja roseeviiniä, ja laski pergamentin sitten penkille. Ei mennyt kuin pari sekuntia, kun pergamentti otti ja katosi.

Hymy koreili Narcissan suupielissä, kun hän kuuli veden lorisevan. Sirius oli ottanut kehotuksesta vaarin ja täytti allasta.

Pieni poksahdus veti Narcissan huomion takaisin pieneen penkkiin. Sen päälle oli ilmestynyt hopeinen tarjotin, jossa oli kaksi viinilasia ja Narcissan lempiroseeviiniä valmiiksi avattuna.

Narcissa siirsi tarjottimen syrjään ja otti uuden palan pergamenttia. Siihen hän kirjoitti pienen kiitoksen. Ei mennyt kauaa, kun viesti katosi penkin päältä.

Isä oli saanut idean penkkiin Tylypahkasta myös. Penkki tosin toimi hitusen eri tavalla kuin suuren salin ruokapöytä, mutta suurimmaksi osaksi periaate oli sama: penkille ilmestyi tavaraa ja siltä katosi tavaraa. Suurin ero oli siinä, että penkille laskettu tavara, oli se sitten pergamentin palanen tai märkä pyyheliina, katosi parissa sekunnissa ilman sen suurempia aikavälirajoituksia.

Narcissa kaatoi itselleen vaaleanpunaista juomaa. Viinin kevyehköstä tuoksusta erottui metsämansikkaa, keltaista omenaa ja raparperia. Ensimmäinen siemaus täytti hänen suunsa raikkaalla maulla, jossa maistuivat mansikan, omenan ja raparperin lisäksi myös greippi, mustaherukka että hitunen yrtistä vivahdetta. Viini pirskahteli pienesti hänen suussaan, mikä oli ihastuttavaa.

Puolikuivan viinin hapokas maku pyöristyi täydellisesti suussa. Sen jälkimaku viipyili pitkään Narcissan suussa, mikä kertoi viinin olevan laadukasta. Toki, ei heiltä edes löydy yhtäkään viiniä, joka ei ollut laadukas.

Altaalta kuului polskahdus: Sirius oli hypännyt veteen. Pinnalle tullessaan tämä alkoi uida altaan päästä päähän sen sijaan, että olisi vain nauttinut. Mitenkä turhauttavaa.

Narcissa riisui kengät jalastaan samoin kuin polviin asti yltyvät silkkisukat. Aseteltuaan ne nätisti yksinkertaiselle metallipöydälle hän meni altaan luo käyden istumaan sen reunalle. Jalkaterät eivät vielä yltäneet veden pinnan alapuolelle. Amme oli vasta puolillaan täynnä, hanat valuttivat vettä edelleen altaaseen kovalla vauhdilla.

>> Maistuisiko sinulle viini? >> Narcissa kysyi Siriuksen uitua neljännen kerran päästä päähän.
>> Hmm… No, miksei >>, Sirius sanoi tullen laiskoin vedoin altaan reunalle.

Narcissa otti pullon ja kaatoi lasin puolilleen täyteen. Hän tarjosi lasin Siriukselle, joka katsoi silmiä siristellen juoman vaaleanpunaista väritystä.

Entinen rohkelikkolainen otti ison kulauksen viiniä välittämättä yhtään perinteisestä tuoksuttelusta ja maistelusta. Kauniit kasvot vääntyivät irvistykseen, kun juoma nielaistiin.

>> Hyi hitto, mitä ihmeen litkua tämä on? >> Sirius äyskähti.
>> Rooseeta. >>
>> Inhottavaa. Eikö ole mitään parempaa? >>
Narcissa kohotti toista sievästi muotoiltua kulmakarvaansa. >> Niin kuin mitä? >>
>> En minä tiedä, jotain mikä ei maistu kamalalta >>, Sirius sanoi laskien lasin kädestään – ja kauas itsestään.
>> Kävisikö tuliviski? >> Narcissa kysyi.
>> Kiitos mieluusti >>, Sirius vastasi.
>> Hyvä on. Odota siinä, herra joka ei ymmärrä hyvän päälle. >>

Narcissa häivytti loput Siriuksen jättämästä roseeviinistä ennen pystyyn nousemistaan. Vielä kuivin jaloin hän suuntasi oven luokse. Hän raotti ovea hieman, otti taikasauvansa ja osoitti sillä.

>> Tulejo tuliviskipullo. >>

Narcissa toivoi, että isä oli unohtanut huoneensa oven auki, muutoin hieno kristallipullo rikkoontuisi kohta ovea päin ja hyvin kallista ainetta imeytyisi perinnemattoon. Ja koko huone haisisi vahvasti tuliviskille, jota ei todellakaan olisi kiva mennä siivoamaan. Sillä toimiessaan salaa hän ei todellakaan voinut pyytää ketään muuta hoitamaan asiaa. Hänellä kun ei ollut halua jäädä kiinni isänsä viskipullon vohkimisesta… Tai siis, lainaamisesta. Hän vain lainasi sitä (ilman lupaa), ei vohkinut.

Helpotuksekseen Narcissa huomasi kristallisen viskipullon täynnä kullanruskeaa nestettä kiitävän häntä kohden. Hän ojensi kätensä saadakseen pullosta kiinni. Hän irvisti pullon sisällölle – hän ei ymmärtänyt mikä juomassa viehätti yhtään ketään. Se ei ollut hyvää vaan kamalan vahvaa, inhottavasta mausta puhumattakaan.

Suljettuaan oven Narcissa palasi takaisin paikalleen altaan reunalle. >> Kas tässä. >>
>> Etkö sinä aio kaataa lasillista minulle? >> Sirius kysyi kallistaen päätään.
>> Tietenkin, ensimmäisen lasillisen vain >>, Narcissa vastasi. >> Viinilasi saa kelvata, en jaksa vaivautua muuttamaan sen muotoa. >>
>> Lasi kuin lasi, ei sen väliä >>, Sirius totesi.

Narcissa täytti viinilasin puolilleen tuliviskiä välittämättä siitä, että se ylitti suositellun tarjoilumäärän. Sirius nappasi lasin heti itselleen, kun pullo nostettiin pois.

>> Odota hetki >>, Narcissa sanoi.
>> Mitä nyt? >>
>> Onhan meidän nyt kilistettävä. >>
>> Mille? >> Sirius tuhahti.
>> Vaikka vain elämälle >>, Narcissa tarjosi.
>> Paskalle sellaiselle >>, Sirius tokaisi.
>> Vaikka niin, ihan miten haluat >>, Narcissa kohotti lasiaan.

Sirius pyöritti silmiään, mutta kohotti kuitenkin omaa lasiaan ja kilautti sen serkkunsa viinilasia vasten. Sen jälkeen tämä huikkasi suuren kulauksen viskiä suuhunsa ja nielaisi irvistäen polttelulle kurkussaan.

Narcissa siemaisi omaa juomaansa ja siirsi jalkansa altaan reunan ylitse. Veden vaahtoinen pinta oli noussut reippaasti, joten hänen jalkansa upposivat veden alle. Vesi tuntui mukavan lämpimältä ja laventelin tuoksu täytti koko suuren kylpyhuoneen. Miten ihanaa.

Nyt kun hän saisi vielä Siriuksen avautumaan, niin kaikki olisi lähes täydellistä.

❣❣❣❣❣❣❣❣❣❣

Sirius oli juonut viskipullon melkein tyhjäksi asti. Narcissa oli lopettanut viinistä nauttimisen, kun pullo oli puolivälissä – humalassa oleminen oli hyvin mautonta. Tosin, rosee oli onnistunut nousemaan hänen päähänsä iloisesti ja hän oli pienessä hiprakassa. Mutta vain pienessä, se oli täysin hyväksyttävää.

Huolimatta siitä, että Sirius oli huomattavasti humalaisempi (Narcissa paheksui pienesti) kuin serkkunsa, tämä ei ollut alkanut avautumaan. Narcissalla ei ollut vieläkään tietoa siitä mikä tämän mieltä painoi tai miksi tämä epäili häntä ansaan johdattamisesta. Siitä mustapää ei tosin ollut enää maininnut sanallakaan. Kiitos Merlinin.

Narcissa pohti, että pitäisikö hänen tehdä aloite. Kysyä Siriukselta mikä tämän mieltä painoi. Mutta oli hyvinkin luultavaa, ettei hän saisi vastausta. Saadakseen edes etäisesti kunnollisen vastauksen hänen pitäisi olla Andy.

Mustasukkaisuuden pistos vihlaisi Narcissan sydäntä. Miksei hänellä voinut olla yhtä hyviä että läheisiä välejä Siriuksen kanssa? Edes yhden vaivaisen kerran, se ei voinut mitenkään olla liikaa pyydetty.

Silmät kiinni Sirius kellui laiskana altaassa, vähät välittämättä siitä peitti vaahto yhtään mitään. Hienotunteisena Narcissa katseli kaikkialle muualle kuin näytillä olevaan sukukalleuteen. Vaikka pakkohan se oli myöntää, että hän oli kerran – tai ehkä sittenkin pari – nopeasti vilkaissut sitä. Eikä hänellä ollut mitään valittamista.

>> Sirius, haittaako sinua, jos minäkin tulisin altaaseen? >> Narcissa kysyi.
>> Ihan rauhassa, teidän allashan tämä on >>, Sirius mumisi vaivautumatta avaamaan silmiään.

Narcissa nousi varovaisesti seisomaan. Hän vei kätensä kyljelleen avatakseen kaapua kiinni pitävät kiinnitykset. Tummanvihreän (äidin valinta sekin, mutta oli se värinä avokadonvihreää parempi) kaavun alta paljastui musta alusmekko, joka ylsi reisien puoliväliin.

Hetken ajan Narcissa harkitsi riisuisiko hän alusmekonkin, mutta hän tuli siihen tulokseen, että hän oli kuitenkin sen verran kaino, ettei hän uskaltanut. Niinpä hän kävi jälleen istumaan altaan reunalle, hivuttautuen siitä hitaasti laventelilta tuoksuvaan veteen.

Pettymyksekseen Narcissa laittoi merkille, ettei Sirius ollut avannut silmiään. Eikö tätä kiinnostanut ollenkaan hänen vartalonsa näkeminen vähissä vaatteissa – tai kokonaan ilman?

Alushame liimautui vasten Narcissan hoikkaa vartaloa. Pyöreät rinnat tulivat paremmin esiin märän kankaan vuoksi. Siinä olisi riittänyt katseltavaa kenelle tahansa! Eipä niin, ei Narcissa halunnut ihan kenen tahansa ihailevan hänen vartaloaan, vain yhden ainoan.
 
Otettuaan happea Narcissa painui veden alle. Hän piti silmänsä kiinni, jotta niihin ei joutuisi vahingossakaan saippuavettä. Saippuan aiheuttama kirvely olisi yhtä tuskaa.

Hiukset liimautuivat vasten hänen kasvojaan, kun hän nousi takaisin pinnalle happea haukkoen. Sirius kellui edelleen. Narcissa liikutti itsensä serkkunsa luokse voidakseen tökätä tätä kylkeen. Ihan vain varmistaakseen, että tämä oli edelleen hengissä.

>> Auts! Varo vähän noilla kynsillä >>, Sirius älähti silmänsä avaten.
>> Anteeksi, mutta halusin vain varmistaa, että olet hengissä >>, Narcissa sanoi viattomasti hymyillen.
>> Äskenhän me juttelimme >>, Sirius tuhahti.
Narcissa kohotti kulmaansa. >> Vaihdoimme vain pari hassua sanaa. >>

Sirius murahti ja nousi pystyyn. Narcissa katseli, kun tämä lähti uimaan hitaasti allasta ympäri.

Oli näemmä täysin turhaa yrittää saada Siriusta puhumaan edes turhanpäiväisistä asioista. Olisi myös aivan turhaa koettaa saada tätä avautumaan siitä mikä tämän mieltä vaivasi. Miten ihmeessä Narcissa voisi lohduttaa, auttaa serkkuaan tietämättä mistä oli kyse?

Seuratessaan katseellaan Siriuksen uintia – enimmäkseen hän ihaili tämän selkää – Narcissa oivalsi, että olisi yksi keino, jolla saada Sirius ainakin rentoutumaan, unohtaman murheensa ainakin joksikin aikaa. Se sai hänen sydämensä lyömään nopealla tahdilla, tuntui kuin se olisi (jälleen) yrittänyt päästä ulos hänen rinnastaan. Vatsassakin perhoset villiintyivät.

>> Sirius >>, Narcissa kujersi.
Sirius pysähtyi paikoilleen ja katsoi häntä kummastuneena. >> Niin? >>

Narcissa päätti olla välittämättä epäilyksestä serkkunsa äänessä. Hän ui verkkaasti tämän luokse. Noustessaan hitaasti pystympään hän loi kainon katseen ripsiensä alta Siriukseen.

Sirius pysyi paikoillaan. Tämän tuhkanharmaat silmät olivat sirrillä.

Narcissa hymyili pienesti ja laski kätensä Siriuksen harteille. Vedessä oli hieman vaikea kohottautua, mutta pienellä ponnistuksella hän onnistui siinä. Hitaasti hän vei huulensa Siriuksen huulille. Hän suuteli kevyesti odottaen vastaisiko Sirius vai ei.

Narcissan sydän hypähti onnesta, kun Sirius lopulta vastasi hänen suudelmaansa. Siinä samassa suudelma muuttui kiihkeämmäksi, syvemmäksi. Ei mennyt kauaakaan, kun Sirius jo työnsi kielensä hänen suuhunsa.

Oli kuin Narcissa olisi noussut seitsemänteen taivaaseen. Hän tunsi leijuvansa. Hänen toiveensa oli toteutumassa pikku hiljaa sillä hetkellä. Miten uskomatonta se oli. Miten ihanaa se oli. Miten onnekas hän oli!

Narcissa voihkaisi nautinnollisesti Siriuksen suuhun. Verkkaiseen tahtiin hän antoi käsiensä alkaa vaeltaa pitkin Siriuksen hartioita, selkää, kylkiä. Yhä vain alemmas ja alemmas. Hän pyöritti muutaman kerran oikean kätensä nimetöntä serkkunsa navan ympärillä ennen kuin seurasi navasta alaspäin kulkevaa karvavanaa hyvin hitaasti.

Hän ehti juuri hipaisemaan Siriuksen fallosta, kun häntä tartuttiin tiukasti kädestä. Narcissa henkäisi pettyneesti, kun serkku vetäytyi suudelmasta. Sen lisäksi tämä vetäytyi kauemmas hänestä.

Siriuksen silmät olivat tummuneet ja ne myrskysivät. Narcissa nielaisi raskaasti Siriuksen perääntyessä reilusti ennen kuin tämä sukelsi.

Narcissa käännähti ympäri nähdäkseen kuinka Sirius kipusi ylös altaasta. Liukastelevin askeleiden tämä meni hakemaan vaatekasansa, joka oli ilmestynyt jossain vaiheessa puhtaina takaisin penkille.

>> Sirius >>, Narcissa yritti.
>> Älä yritä. Sinä huijasit, tämä oli ansa. Väijytit minut >>; Sirius sylki.
>> Ei, enhän, ei tämä ollut ansa! Sirius! >>

Se oli turhaa. Sirius oli kaikkoontunut. Narcissa oli jäänyt yksin vakuuttelujensa kanssa.

Rinnassa sydäntä puristi. Ammeen vesi tuntui äkkiä hyvin kylmältä.

Yksinäinen kyynel vieri alas Narcissan kasvoja. Pian se sai seuraa muista suolaisista pisaroista.

Miksi edes kerta, yksi vaivainen kerta, oli liikaa pyydetty? Miksi hän ei kelvannut Siriukselle?

❣❣❣❣❣❣❣❣❣❣

Vuotta myöhemmin Siriusta ei enää ollut. Ei ainakaan Mustien suvulle.

Sen jälkeen, kun nuorukainen oli pakannut kimpunsa ja kampsunsa kasaan ja jättänyt heidät – Narcissan – jälkeensä, tämän kuva oli poltettu sukupuusta samalla tavalla pois kuin Andyn oli riivitty aikoinaan. Ja kuten Andy, Sirius oli poistettu myös testamenteista, jos joku nyt oli edes sattunut tätä niissä mainitsemaan.

Siriuksen lähtö tuntui pahalta, pahemmalta kuin tämän välttelevä käytös suudelman jälkeen. Tuntui kuin Narcissan sydän olisi särkynyt. Tuntui kuin Sirius olisi pettänyt hänet (häneltä oli särjetty viimeinenkin mahdoton toive yhteiselosta).

Mutta totuus oli, että hän itse oli pettänyt Siriuksen. Ja se painaisi hänen omaatuntoaan ikuisesti.

Hän oli huono serkku eikä hän ollut ansainnut edes yhtä ainoata kertaa Siriuksen kanssa. Se oli totuus, joka hänen olisi pitänyt tajuta aikoja sitten, Siriuksen vuoksi.

Vaan nyt oli jo myöhäistä. Hyvin myöhäistä.

Siksi hän varasti itseltään muistot suudelmastaan Siriuksen kanssa ja rakkaudestaan tähän. Hän ei ansainnut niitä. Siriuksesta tuli hänen mielessään vain hänen serkkunsa, jonka kanssa he olivat pienenä olleet läheisiä, serkku joka oli kielletty että poistettu suvusta, serkku jolla ei ollut enää mitään väliä.

Muistot oli piilotettu paikkaan, josta niitä ei kukaan – ei edes Narcissa itse – löytäisi milloinkaan. Avainkin oli kadotettu, joten pieni kaunis kristallipullo täynnä usvaista hopeaa pölyttyi yhä enempi ja enempi vuosien saatossa peittäen alleen tekstin: kallein muistoni.
« Viimeksi muokattu: 20.07.2019 16:42:34 kirjoittanut tirsu »
>> Don't give up. Not ever. Not for one single day. >> Clara Oswald

 >> How do sharks make babies? >> The 11th Doctor 
 >> Carefully? >> Clara Oswald
>> No, no, no - happily. >> The 11th Doctor

>> I don’t think I could ever forget you. >> The 12th Doctor