Kirjoittaja Aihe: MCU-Loki: Ylpeätkin seuraavat jokia | S | yöllinen keskustelu, fantasia  (Luettu 318 kertaa)

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 386
  • ava by raitakarkki
Ficin nimi: Ylpeätkin seuraavat jokia
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Fandom: MCU
Tyylilaji/Genre: arkifantasia
Hahmot: Loki ja Alma-najadi
Vastuuvapaus: MCU ja Loki kuuluvat tekijöilleen, kirjoitan huvikseni enkä saa tästä rahaa
Haasteet: Finikesän kaiken maailman tekstejä viikko 3 Yksityiskohdat, Fantasiahaaste hahmolla najadi
A/N: Inspiraationa Emeli Sanden kappale River ( kuuntele )
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Yksinäinen najadi leikitteli joenmutkassa. Yksinäinen ei tietenkään ollut kaikkein paras sana kuvaamaan tilannetta. Alma yksin asutti tätä pientä pätkää joesta. Pitkien jokien tapauksessa najadit asuivat ja heidät sidottiin omaan osaansa virtaa, mutta he saivat kuitenkin olla tekemisissä toistensa kanssa mielin määrin. Sidonta oli löyhä ja veti takasin vain, jos oli poissa liian pitkään tai yritti merelle. Alman joenmutka oli kertakaikkisen ihana paikka. Vaahtoileva vesi törmäsi sinne hurjalla vauhdilla ja jatkoi sen jälkeen lähes yhtä kovaa eteenpäin. Mutta mutkassa vesi hidastui ihmeellisesti jopa niin paljon, että ehti muuttua paikoitellen päilyväksi. Satunnainen kulkija saattoi hämmästyksekseen nähdä pohjan tuolla kohta, vaikka pitkiltä matkoilta sen ympäriltä vaahtopäät peittivät sen näkyvyyden.

Alma rakasti työntää najadinvarpaansa pohjan kiiltävänvaaleaan hiekkaan. Sileiksi pyöristyneet pikkukivet hieroivat hänen jalkojaan kuin harmaanhohtoiset helmet. Kirkkaan sinertävä tai vihertävä vesi pyöriskeli sirojen nilkkojen ja pohkeiden ympärillä. Alma oli ulkonäöltään sisartensa kaltainen. Vaikka hän oli yhtä lailla lihaa kuin ihmisetkin, hän näytti läpikuultavalta kuin vesi. Hänen hiuksensa olivat vedenvihreät ja paksulla letillä, jonka hän oli koristellut rannasta löytämillään heinillä. Hänen vartalonsa oli solakka ja virtaviivainen kuten uimaan tarkoitetulla olennolla tuli ollakin. Hän luontonsa oli ihmissilmälle alati muuttuva vuolaan virran lailla ja hän saattoi poissa vedessä ollessaankin kääntyä niin, että ihmiset katsoivat vain katoavaa häivähdystä.

Alma havahtui kiveltään, jolla hän nytkin oli huiluttelemassa jalkojaan. Joku käveli hän kohti joen vastakkasella puolella. Mies oli mustatukkainen ja hänellä oli upeat smaragdinvihreät vaatteet, jotka loistivat jopa yön hämärässä valossa. Hän kantoi oikeassa kädessään kultaista kypärää, jossa oli käyrät sarvet. Alma tunsi värähdyksen suonissaan. Mies oli jumalaista alkuperää.

Loki oli väsynyt vaelleltuaan yksin pitkän aikaa. Siksi hän kuvitteli ensin yönkuulaan tytön kangastukseksi. Mutta jonkin hänen luissaan kertoi, että tyttö – olento – oli oikea. ”Kerro minulle jotain hyvää”, hän tiuskaisi tuskastuneena.

Alma oli vetänyt jalkansa suppuun syliinsä ja silmäili vierasta nyrpeänä. ”Oletpa sinä epäkohtelias. Minä en ole mikään oraakkeli, pelkkä najadi vain. Jos haluat uida joen yli, se kannattaa tehdä tässä kohdin. Mutta sen varmaan tajusit itsekin.”

Loki sävähti. Hän ei suinkaan ollut odottanut noin terävää vastausta. Hän istuutui yhdelle oman rantapuolensa kivistä. ”Tiedätkö kuka olen? Voisi olla viisaampaa pitää suutansa suokemmalla”, hän kysyi hunajaisesti.

Alman silmät muuttuivat synkänsinisiksi ja hän siirtyi seisomaan nilkkojaan myöten veteen.
”Sinä olet jumala. Voin tuntea sen siinä, kuinka vereni sähköistyi sinut nähdessäni. Sinulle kävi varmasti samoin, kun loit silmäsi minuun.” Oma elementti ympärillä antoi itsevarmuutta ja turvaa.

Loki puisteli päätän turhautuneena niin, että mustat suortuvat liehuivat. ”Selvä. Aloitetaan uudelleen paremmalla jalalla. Minä olen Asgardin Loki.” Hän teki mahtailevan itseään esittelevän eleen kädellään.

Alma rentoutui jälleen nojaamaan kiveen, mutta pysyi vakavana, vaikka muina aikoina mokoma isoittelu olisi naurattanut häntä. ”Minun nimeni on Alma. Kuten jo sanoin olen najadi. Olen nymfien sukua, joten minunkin alkuperäni on jumalainen.”

Loki makusteli nimeä ja etsi muistinsa ja alitajuntansa sopukoista oikeita yhteyksiä. ”Nimesi tarkoittaa suolavettä”, hän totesi happamesti. ”Outo nimi jokinymfille.”

”Mutta luonteeseeni sopiva sanovat. Siitä olet varmaan samaa miletä”, Alma sanoi matkien toisen myrtynyttä sävyä.

Lokin teki kovasti mieli heittää najadia kypärällään, mutta se olisi ollut lapsellista ja lisäksi Alma olisi luultavasti vain ottanut kopin siitä ja kokeillut  päähänsä. Loki huomasi, että tämän silmien synkänsini oli heltynyt asteen ja ne näyttivät hieman kujeilevilta. Alma taas pystyi aistimaan miehen äärimmäisen pingoittuneisuuden. Loki oli selväsi kuin soitin, joka oli niin yliviritetty, ettei sen ääni enää voinut kuulostaa kauniilta. Istuma-asentokin oli jäykkä, vaikka hän oli mukamas pysähtynyt lepäämään.

”Haluatko kertoa mikä sinua painaa? Minä olen hyvä kuuntelija”, Alma tiedusteli.

Loki tuijotti kypäräänsä, jonka kultaiset sarvet kaartuivat hänestä pois päin. ”Minulle on annettu kannettavaksi suuri taakka...”, hän aloitti ponnekkaasti, mutta keskeytti pärskien, kun Alma loiskaisi hänen päälleen aimo annoksen kylmää jokivettä.

”Lopeta tuollaiset pömpöösit puheet paikalla tai teen tuon uudestaan”, najadi yllytti. ”Minä esitin yksinkertaisen kysymyksen. Jos et osaa vastata siihen ilman krumeluureja on parasta, että pidät hienomuotoisen suusi kokonaan kiinni.”

Lokin huulet värisivät hänen aikoessaan kirahtaa jotain oikein pistävää takaisin, mutta sanoja ei tullutkaan. Hän huokasi, antoi kypärän livetä käsistään kastuneelle ruoholle ja mumisi itsekseen: ”Veljeni on sietämätön.”


Alma lipui toiselle rannalle jääden kuitenkin penkereelle jalat vedessä. ”Etkö sitten pidä hänestä?” hän kysyi hiljaa.

Loki hymähti katkerasti. ”Minä en pidä Thorista. Minä rakastan häntä. Ja se on sietämätöntä.” Hän suki kiiltäviä hiuksiaan, jotka eivät sulautuneet yöhön vaan pomppasivat sieltä esiin aivan omana mustan sävynään.

Alma olisi halunnut hivuttautua lähemmäs, mutta jumalat ovat arvaamattomia, joten hän kääntyi vain vatsalleen ja tuki leukansa kämmeniinsä. ”Mitä sinun veljesi tekee?”

”Mitäkö tekee?” Loki kuulosti tukahtuneelta. ”Sotii ja hölmöilee. On paksupäinen kukkoilija. Ja muistaa välillä olevansa jumala ja salamoi kaikkien niskaan.”

Ukkosenjumala siis, Alma pohti ja tunsi kuinka kosteat korret alkoivat värjätä hänen kyynärpäitään maanvihreiksi.

”Mitä sinä teet?”

Loki kohdisti tummien silmiensä katseen Almaan. Najadi oli lähes kosketusetäisyydellä ja hän saattoi tuntea tämän ihosta huokuvan raikkauden.

”Sinulla on perin outoja kysymyksiä. Minä teen ... temppuja. Minua kutsutaan Tempuntekijäksi. Minä olen pahansuovan leikin jumala.”

Sanat tulivat helpommin kuin hän olisi uskonut. Oli vapauttava puhua jollekin näin. Loki huulille nousi äkkiarvaamaton aito hymy.

Alma tarkkaili muutosta miehen ilmeessä. Kireys haihtui kasvoilta ja ne olivat kauniit ja tosiaan yllättävän hienopiirteiset. ”Ehkä veljesi leikkii niin kuin sinäkin. Erilaisella tahdikkuudella vain”, Alma ehdotti lyhyen hiljaisuuden jälkeen.

Loki muutti hymynsä vienoksi irvistykseksi. ”En usko, että Thor tuntee sanaa tahdikkuus lainkaan”, hän totesi kuivasti.

Alma hihitti. Hänen ääriviivansa läikkyivät tunteenpurkauksen voimasta ja hän sekoittui öiseen luontoon. Minä osaa taikoa, Loki ajatteli, mutta tuollaista minäkään en osaisi luoda ellen sitten jonkun muun kanssa. Ajatuksen olisi pitänyt tuntua luotaantyöntävältä, mutta jostain syystä se teki hänet nöyräksi.

Joki tiesi ja kertoi Almalle jo ennen hänen omaa herkkyyttään, että vuorovesi miehen sisällä oli tasaantunut. ”Ylpeätkin seuraavat jokia ja oppivat niiltä”, Alma sanoi hiljaa virinneeseen tuuleen.

Lokia puistatti, vaikka sanat hänelle kaiuttanut viri ei ollut viileä. Lukiko tyttö hänen ajatuksiaan? ”Entä jos on liian ylpeä?” hän kysyi tuskin kuuluvasti.

”Sitten virta vie mukanaan ja hukkuu. Ja ennen kuin kysyt: ei, en osaa lukea ajatuksia, mutta joki osaa”, Alma virkkoi ronskisti. Hän oli noussut istumaan ja vilkuili kiinnostuneena kyynärpäitään, jotka olivat maan värittämät.

Lokille oli jälleen syötetty hänen omaa lääkettään ja tuollaiset sanat olisi ehdottamasti pitänyt osata väistää. Hän tunsi harvinaista yhteyttä najadiin, jolla oli samoja piirteitä kuin hänellä. Loki havahtui, kun Alma potkaisi vettä kiivastuneesti.

”Joki sanoo, että minä katson sinussa itseäni peliin”, hän selitti. Tytön ilme oli niin hapan, että Lokia nauratti väkisinkin.

”Kerro sille, että tuo peili on siinä tapauksessa hyvin vääristynyt.”

Alma kokosi itsensä ja antoi kaiken joen kuljettaman soljua lävitseen ja ajatustensa liittyä samaan soljuntaan. Se hekotti hänelle: lapseni, valo ja itse aikakin taittuvat veden peilissä. Peili kuorii pois eroavuudet, muttei väitä että niitä ei ole olemassa. Alman kasvoille valkeni pieni ymmärryksen virnistys.

Loki hymisi tarkkaillessaan häntä. Tähtien loiste heijastui najadin henkäyksenomaisuudessa.

”Tyydyttävä vastaus?”

”Kyllä”, Alma vastasi päättäväisesti. ”Joki kehottaa sinua nyt jatkamaan eteenpäin. Minä sukellan joksikin aikaa mukaan vyöryyn”.

Niine hyvineen hän solahti penkereeltä uppeluksiin. Loki nousi ja kulki joen vartta. Väsymys ja turhautuneisuus olivat poissa ja hänen kuvitteli seuraavansa najadin laskettelua virran pyörteissä.
« Viimeksi muokattu: 15.07.2019 21:59:58 kirjoittanut Kelsier »
Now I will say one thing only:
               where any man is needed, I am there.

                             - Odysseus-

                 (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)

                
              

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 881
Kommenttikampanjasta heips!

Olipas kiva tarina! Mytologian ystävänä ilahduin, kun tässä Lokin puhekumppanina toimi ihastuttavan temperamenttinen najadi. Lokille teki varmasti hyvää, kun joku kerrankin sanoi hänelle suorat sanat ja käski miestä lopettamaan pöyhkeilynsä. Hankalana, haavoittuvaisena ja ylpeänä luonteena Loki tuskin on käynyt aitoa keskustelua kenenkään kanssa pitkään aikaan. Yksi ficin hienoimmista kommenteista olikin:

Lainaus
”Minä en pidä Thorista. Minä rakastan häntä. Ja se on sietämätöntä.”

Koska tämä kuvaa täydellisesti Lokia ja Lokin ja Thorin mutkikasta suhdetta. Ah, miten riipaisevaa (ja siksi ihanaa.)

Alma tuntui aidolta ja kokonaiselta hahmolta. Pidin siitä, että ficci keskittyi häneen ja oli hänen näkökulmastaan, ja Loki oli vain erikoinen vieras. Hellyttävää, miten kummankin piti vähän pöyhkeillä omilla jumalallisilla alkuperillään. Alma ei todellakaan suostunut kumartelemaan Lokin edessä, joka on erittäin ihailtava asenne, etenkin, kun Loki olisi voinut muuttua todella ikäväksi ja uhkaavaksi, jos Alma olisikin sanonut tai tehnyt jotakin, joka olisi osunut Lokin hermoon.

Hahmojen keskustelu soljui luonnollisesti ja heidän puheistaan ja aiheistaan kuuli hyvin sen, ettei kumpikaan ollut tavallinen ihminen. Vähän sellaisia mytologisia aiheita heillä, mikä oli tosi kivaa ja tuntui omalta maailmaltaan. Pidin myös siitä, että Alma sai Lokin nöyräksi ja aidoksi. Loki tuntui lopulta kovin nuorelta tässä ja ikään kuin sai Almalta tarvitsemansa eli seuraa ja viisaita sanoja.

Kerronta oli muuten miellyttävää ja sujuvaa, mutta lukukokemusta vähän kuitenkin latisti monet huolimattomuusvirheet, joita oli jäänyt tekstiin. Ylimääräisiä sanoja lauseiden keskellä, kielioppirikkeitä, vääriä taivutuksia ja sanamuotoja, pilkkujen jälkeen puuttui välejä ynnä muuta pientä. Kehottaisin jatkossa kiinnittämään tarkempaa huomiota oikolukemiseen ennen tekstin julkaisua tai hankkimaan betan tekemään oikoluvun puolestasi. Esimerkiksi:

Lainaus
”Entä jos on liian ylpeä?”, hän kysyi tuskin kuuluvasti.

Kun käyttää lainausmerkkejä ja lause päättyy huuto- tai kysymysmerkkiin, johtolauseen eteen ei tule pilkkua eli oikea muotoilu olisi: ”Entä jos on liian ylpeä?” hän kysyi tuskin kuuluvasti.

Kiitos tästä tunnelmallisesta ficistä, pidin! :)


hei rakas kerro mulle
mikä on tää tunne
kun ei riitä linnunratakaan

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • ***
  • Viestejä: 386
  • ava by raitakarkki
Sokerisiipi kiitos paljon kommentistasi. Korjailinkin jo puuttuvat välilyönnit ja ylimääräiset pilkut pois. Onneksi noita on helppo korjata  :). Kiva, että pidit. Mytologian ystävänä itsellenikin tämä oli hauska kirjoittaa.
« Viimeksi muokattu: 15.07.2019 22:11:39 kirjoittanut Kelsier »
Now I will say one thing only:
               where any man is needed, I am there.

                             - Odysseus-

                 (Philoctetes by Sophocles, lines 1054-55)