Kirjoittaja Aihe: Unohdetut kirjeet | S | fantasia | one shot  (Luettu 1859 kertaa)

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Unohdetut kirjeet | S | fantasia | one shot
« : 21.06.2019 18:59:02 »
Emil on lähetetty etsimään Unohdettuja kirjeitä Vanhasta kirjastosta.



Nimi: Unohdetut kirjeet
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti

Ikäraja: S
Tyylilaji: fantasia

Haasteet: Finikesä 2019 (Kesäbingo), Kesäbingo (teksti, joka osallistuu johonkin muuhun haasteeseen), Kesälomaetydejä (kuva, S), Originaali10 #4


A/N: Jotain höpsöä fantasiahömppää Kesälomaetydejä-haasteen kuvan inspiroimana :D





Unohdetut kirjeet


Emilin askeleet kaikuivat Vanhan kirjaston seinistä. Ilma seisoi syvässä ja ahtaassa porraskäytävässä. Se haisi ummehtuneelta, pölyltä ja vanhoilta kirjoilta. Siltä, ettei sitä ollut tuuletettu sitten kirjaston rakentamisen jälkeen. Emiliä huimasi, kun hän erehtyi katsomaan kaiteen yli. Hänen lyhtynsä valo ei yltänyt pohjalle asti, mutta hän oli varma, että pudotusta oli useamman kymmenen metrin verran. Vanhat puuportaat natisivat pahaenteisesti hänen askeltensa alla. Emil pelkäsi, että hetkenä minä hyvänsä joku niistä pettäisi ja hän tipahtaisi kuolemaansa. Hän oli miltei varma, että niin kävisi.

Berghild oli lähettänyt Emilin etsimään Unohdettuja kirjeitä Vanhan kirjaston kellarista. Eukko oli sanonut, että aina tuli aika, kun noidan oppipojan oli määrä käydä Vanhassa kirjastossa ja lukea Unohdetut kirjeet. Se oli riitti, jota yksikään Emiliä edeltänyt ei vielä tähän päivään asti ollut voinut välttää, vaikka Emil kuinka oli yrittänyt vedota, että Vanha kirjasto oli surmanloukku ja ettei sinne ollut turvallista mennä. Berghild oli vain hymyillyt salaperäisesti ja sanonut sitten tiukasti, että Emil jäisi ilman päivällistä, jos kieltäytyisi menemästä. Vai eihän Emil, jo nuori mies, vain pelännyt tarinoita, joita kirjastosta kerrottiin?

Emil seisahtui leveämmälle tasanteelle ja nosti lyhdyn kasvojensa korkeudelle. Keltainen liekki valaisi montakymmentä riviä kirjoja. Emil ojensi kätensä lähimmälle hyllylle ja siveli erään vanhan kirjan selkämystä. Sen nahkaiset kannet tuntuivat karheilta Emilin sormenpäiden alla. Hän kääntyi ja kohotti lyhtyä ylemmäs. Kirjojen määrä oli päätä huimaava, melkeinpä lamauttava. Berghild oli sanonut, että kirjeet löytyisivät kellarista, mutta Emil oli huolissaan, löytäisikö hän niitä lainkaan. Jos alhaalla olisi yhtä paljon kirjoja kuin porrasmatkallakin, hänellä menisi vähintään kolme ihmiselämää etsimänsä löytämiseen.

“Hei”, ääni kuiskasi.

Emil pudotti huudahtaen lyhtynsä lattialle. Oli ehkä hänen ja kirjaston onni, että liekki sammui, ennen kuin lyhty osui kuivaan puuhun. Emil polvistui sydän korvissa jyskyttäen ja hapuili sokeana lattiaa. Hän löysi lyhdyn, mutta hänen kätensä vapisivat niin, ettei hän saanut sitä enää syttymään, vaikka oli tuonutkin mukanaan tulukset.

“H-hei siellä”, hän huhuili varovasti pimeään. Kukaan ei vastannut. Hän otti syviä hengenvetoja rauhoittuakseen.

“Kuka siellä?” hän kysyi vähän varmemmin. Kirjasto pysyi hiljaa. Emil nousi ja pyyhki pölyt polvistaan. Hän kuiskasi taian muinaisella kielellä ja napsautti sormiaan. Hänen peukalonsa päähän syttyi pieni, sinertävä liekki. Se lepatti hermostuneesti paikallaan.

“Onko siellä joku?” Emil kysyi vielä kerran. Vanhat portaat natisivat itsekseen. Emil siirtyi takaisin kaiteen luokse ja otti siitä tiukasti kiinni. Tällä tavalla hän saisi siitä tikkuja, mutta se ei ollut tällä hetkellä hänen murheistaan suurin. Hän halusi palata takaisin ylös ja luikkia häntä koipiensa välissä takaisin Berghilden tuvalle, mutta jossain hänen sisällään, erittäin syvällä sielun syvimmässä kolkassa, siellä missä hänen taikansa sydän lepäsi, jokin käski häntä jatkamaan eteenpäin. Emil kohotti peukaloaan ja jatkoi laskeutumista.

*

Emil ei ollut vielä eläissään kokenut mitään niin huojentavaa kuin silloin, kun hänen jalkansa osuivat vankkaan kivilattiaan. Emilin sydän tykytti pelkästä onnesta ja hän katsoi ylös tulosuuntaansa. Se oli turhaa: oli niin pimeää, ettei hän nähnyt portaiden huippua. Emil kumartui lattialle lyhdyn äärelle ja yritti uudestaan tuluksia. Liekki syttyi iloiseen hehkuun heti ensiyrittämällä. Emil hengähti helpottuneena ja tutki ympäristöään valonkajossa. Kuten hän oli pelännytkin, kirjoja oli yhtä paljon, jos ei enemmänkin, kuin tulomatkalla. Kaikki helpotus, jota Emil oli kokenut, valui pois kokonaisvaltaisen lamaannuksen tieltä. Hän ei ikinä tulisi löytämään Unohdettuja kirjeitä, ei vaikka Berghild uhkaisi viedä häneltä koko vuoden päivälliset. Hän huokaisi täysin lyötynä ja lähti kävelemään vasemmalle. Kai hänen oli silti jostain aloitettava.

Emil ei ollut varma, kuinka kauan hän oli haahuillut kirjaston kellarissa, kun hänen vatsansa alkoi murista. Hän oli menettänyt ajantajunsa pian sen jälkeen, kun hän oli ottanut ensimmäiset askeleensa portaikossa, mutta lounaasta oli kuitenkin täytynyt kulua jo useampi tunti. Emil istahti väsyneenä kahden hyllykön väliin ja kaivoi repustaan leilin ja pussillisen pähkinöitä. Berghild oli sanonut, ettei hän tarvitsisi evästä, mutta onneksi Emil oli pitänyt päänsä. Hän pisti kourallisen pähkinöitä suuhunsa ja katseli eriväristen kirjojen selkämyksiä. Niitä oli satoja ja taas satoja yhdessä hyllyssä, ja suurin osa niistä oli kirjoitettu muinaisella kielellä, jota Emil ei ollut vielä oppinut lukemaan. Emil oli ollut vaikuttunut kirjaston valikoimasta ensimmäiset kymmenen minuuttia, kun hän oli laskeutunut portaita alas, mutta nyt kirjojen näkeminen vain masensi häntä. Hän nosti leilin huulilleen ja joi suuren kulauksen.

“Sinä siellä”, sanoi ääni selkeästi.

Emil veti vettä väärään kurkkuunsa ja kaatoi osan myös paitansa rinnuksille. Hän yski vimmatusti ja pälyili samalla ympärilleen, mutta ketään ei näkynyt.

“Älä tukehdu, poika”, ääni sanoi. “Se on kurja tapa kuolla. Luota minuun, tiedän kyllä, mistä puhun.”

Emil pyyhki suupieliään ja vettyneitä silmäkulmiaan ja kiersi sitten varmuuden vuoksi korkin takaisin leiliinsä.

“Kuka siellä?” hän kysyi.

“Joko kokeilit XXIV ja XXV välistä?” sanoi ääni.

Emil konttasi hyllyjen päähän ja kurkisti käytävän molempiin suuntiin. Ei ketään. Sitten hän konttasi hyllyjen vastakkaiseen päähän ja toisti saman. Sielläkin oli vain pölyä ja pimeää. Hän palasi takaisin lyhdyn luokse.

“Se edellinen vietti siellä monta tuntia”, ääni toimitti. “Näytti siltä, että hän oli löytänyt erittäin mielekästä luettavaa.”

“Se edellinen?” Emil kysyi.

“Niin. Se edellinen. Noidan oppipoikahan sinä olet, etkö vain?”

Emil ei ollut varma, mitä olisi vastannut. Hän oli niin hämmentynyt, että hetken hän mietti, että kirjasto oli ajanut hänet jo hulluksi. Hän keräsi tavaransa reppuun, otti lyhdyn käteensä ja palasi suurelle käytävälle. Hän katsoi epäröiden molempiin suuntiin. Hän säikähti, kun näki liikettä silmäkulmassaan, mutta nopeasti hän tajusi, että se olikin vain hänen oma varjonsa.

“Tästä vasempaan”, ääni ohjeisti.

Emil seurasi käytävää pitkän aikaan, kunnes pääsi hyllyjen XXIV ja XXV väliin. Välikkö ei näyttänyt muihin hyllynväleihin nähden millään tapaa erilaiselta tai ainutlaatuiselta. Emil epäili, löytäisikö hän sieltä etsimänsä.

Oli ollut taas niin kovin hiljaista niin kovin pitkään, että hän säikähti pahemman kerran, kun ääni puhui hänelle.

“Tuolla aivan käytävän päässä.”

Emil seurasi hyllyjen viertä aina perälle asti. Hän katsoi hämmentyneenä ympärilleen, muttei löytänyt mitään, mikä olisi kiinnittänyt hänen huomionsa yhtään sen enempää kuin mikään toinenkaan vanha kirja.

“Kolmas hylly alhaalta”, ääni kuiskutti taas. Emilin niskavillat nousivat pystyyn. Hän oli tuntevinaan viileän henkäyksen korvanlehdellään.

“Viides kirja vasemmalta.”

Emil seurasi ohjeita ja veti hyllystä suuren, sinikantisen kirjan, joka oli sidottu jo vähän hapertuneella nahkanauhalla kiinni. Hän istui lattialle ja avasi kirjan kädet vapisten ja sydän jälleen korvissa jyskyttäen. Hän pettyi nopeasti.

“Mikä on?” ääni kysyi hilpeänä. “Sitähän sinä olit etsimässä, etkös ollutkin.”

“Öh”, Emil ynähti ja käänteli varovasti vanhoja sivuja. Hän pelkäsi, että rikkoisi ne.

“Tietäjä Hanneksen kirjeet”, ääni jatkoi. “Niitä kaikki sinua edeltäneetkin ovat tulleet aina etsimään.”

Emil siveli haperaa paperia sormenpäillään. Hän oli niin pettynyt, että olisi voinut itkeä.

“Näytät kalpealta”, ääni sanoi.

“Minä en osaa lukea tätä.”

Pitkään oli hiljaista. Emilistä tuntui, että ääni kaipasi selitystä, joten hän jatkoi: “Tämä on kirjoitettu muinaisella kielellä. En minä voi lukea tätä. En minä osaa.”

“Se on sääli”, ääni sanoi hetken päästä. “Ne on erittäin kauniisti kirjoitettuja kirjeitä.”

Emil sulki kirjan kannen ja painoi sitten kasvonsa kämmeniinsä.

“Älä nyt”, ääni lohdutti, kun Emilin olkapäät alkoivat vapista. “Ei tämä niin vakavaa ole.”

“Minä epäonnistuin. Berghild potkii minut varmasti ulos tämän jälkeen. Minusta ei tule koskaan noitaa.”

“Hei, älä nyt sentään itkemään ala. Kuule, mitä jos minä vaikka lukisin osan niistä sinulle?”

Emil nosti ymmällään päätään. “Osaatko sinä muka lukea näitä?”

“No totta kai osaan!” ääni huudahti vähän loukkaantuneen kuuloisena. “Minähän nämä kirjeet kirjoitin!”

“Anteeksi mitä?”

“No niin, avaatkos vaikka sivulle neljäkymmentä. Minusta se kirje on yksi parhaimmistani.”

Emil kuunteli montakymmentä minuuttia, kun itse tietäjä Hannes luki hänelle ääneen kolme parhainta kirjettään ja käänsi ne sitten yleiskielelle, jotta Emil ymmärtäisi sisällön varmasti täydellisesti. Kirjeet eivät käsitelleet taikuuden syvimpiä salaisuuksia, kuten Emil oli virheellisesti odottanut. Ne eivät oikeastaan liittyneet taikuuteen tai taikaoppiin millään tavalla, vaan ne kertoivat Hanneksen tavallisesta elämästä, suhdekiemuroista sekä erään sienimuhennoksen reseptin. Kun Hannes käänsi kolmannen kirjeen loppuun, Emil oli erittäin väsynyt ja hämmentynyt.

“No, mitä pidit?” Hannes kysyi.

“Ne olivat erittäin… ainutlaatuisia”, Emil sanoi, eikä valehdellut. Hanneksen ääni hymisi tyytyväisenä hänen korvanjuuressaan.

“Minä pidän sinusta, poika”, Hannes sanoi. “Kerros, Berghildekö sinut tänne lähetti?”

“Mistä sinä tiesit?”

Hannes nauroi makeasti, eikä antanut vastausta. Emil sulki Unohdettujen kirjeiden kirjan ja pistin sen takaisin hyllyyn. Hän kuikuili taas ympärilleen, vaikka oli jo varmistunut siitä, ettei näkisi ketään.

“Tietäjä Hannes?” Emil huhuili. “Tietäjä Hannes, mitä minun nyt pitää tehdä?” Mutta kukaan ei vastannut enää hänelle. Liekki lepatti rauhallisesti lyhdyssä.

*

Berghild istui kumarassa suuren puun varjossa, kun Emil kipusi takaisin maanpinnalle. Emil hengitti syvään raikasta ilmaa ja metsän tuoksuja, ennen kuin käveli vanhan eukon luokse.

“Mitä sinä täällä teet?” Emil kysyi ihmeissään. Hän oli täysin varma, että Berghild oli jäänyt kuistin rappusille vilkuttamaan, kun hän oli ratsastanut pois.

“No hei, Mille”, Berghild tervehti ja hymyili niin, että hänen pienet silmänsä sulkeutuivat kuin onnellisella kissanpennulla konsanaan. “Löysitkö etsimäsi?”

Emil nyökkäsi. “Uskon niin.”

“Mainiota”, Berghild sanoi. “Olen iloinen puolestasi.”

Emil auttoi Berghilden seisomaan. Ohiviilettävä tuuli heilutti puiden oksia ja Emilin pölyn tuhrimaa tukkaa. Hän katseli ympärilleen, muttei löytänyt hevosta, jolla oli ratsastanut Vanhan kirjaston luukulle. Eikä hän liioin nähnyt mitään muutakaan kulkupeliä. Miten ihmeessä Berghild oli tullut häntä vastaan?

“Kerro, Mille-rakas, tapasitko ketään erityistä alhaalla käydessäsi?” Berghild kysyi ja käveli jo siihen ilmansuuntaan, missä hänen tupansa sijaitsi.

“No”, Emil sanoi ja juoksi eukon kiinni, “niinkin voisi kai sanoa.”

Berghild hymisi salaperäisesti. “Hannes on mukava mies”, hän sanoi sitten, “vaikkakin kamalan huono kirjailija. On kaikille parempi, ettei kukaan muista hänen kirjeitään.”

Emil rapsutti niskaansa. “Kaikella kunnioituksella, mutta mikä järki tässäkin touhussa oli?”

Berghild naurahti siihen tapaan, miten vanhat noidat usein nauravat ollessaan hieman ilkikurisella tuulella.

“Täytyihän sinun tutustua uuteen kirjastonhoitajaasi, Mille-rakas.”

Sen parempaa vastausta Emil ei saanut.


« Viimeksi muokattu: 02.08.2019 18:11:45 kirjoittanut Avaruuspiraatti »

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Unohdetut kirjeet | S | fantasia | one shot
« Vastaus #1 : 23.06.2019 18:50:35 »
Valitsin tämän kommenttikampanjasta. :) Ja ensiksi pitää heti sanoa, että onpa tosiaan mielikuvitusta herättelevä inspiraatiokuva! Siitä oli varmasti mukava lähteä ideoimaan tarinaa.

Aiheena tämä oli kiehtova ja herätti lukijan uteliaisuuden saman tien. Salainen kirjasto, josta kerrottiin pelottavia tarinoita... Siinäpä jännittävä riitti noidan oppipojalle heti uransa alkuun... Mietin vain, että aika riskialtista lähteä paperia pursuavaan varastoon avotulen kanssa. ;) Mutta ehkäpä noidat ja velhot osaavat tulta sammuttaa siinä missä sytyttääkin?

Lainaus
Hän halusi palata takaisin ylös ja luikkia häntä koipiensa välissä takaisin Berghilden tuvalle, mutta jossain hänen sisällään, erittäin syvällä sielun syvimmässä kolkassa, siellä missä hänen taikansa sydän lepäsi, jokin käski häntä jatkamaan eteenpäin.
Ihanasti sanottu tuo, missä hänen taikansa sydän lepäsi. :)

Lainaus
Berghild naurahti siihen tapaan, miten vanhat noidat usein nauravat ollessaan hieman ilkikurisella tuulella.
Ja tämäkin! Aivan ihastuttavaa tekstiä. Tykkäsin kovasti lukea tätä kokonaisuudessaan.

Tietäjä Hanneksen kohtaaminen ja miten hän opasti Emiliä, herätti jännityksen hienosti, mutta erityisesti ihastutti lopussa vanhan noidan lämmin suhtautuminen. Välittyi sellainen tunnelma, että Berghild huvitteli itsekseen tällaisella pikku seikkailulla, jonne hän pojan lähetti. Minä melkein odotin, että noita olisi laittanut oppipoikansa seuraavaksi kokkaamaan itse sen luvatun päivällisen, kunhan sai reseptin haltuunsa. ;) Kukapa tietää, vaikka olisi laittanutkin.

Tässä oli sen verran kiintoisat ainekset pidemmänkin tarinan alkuun, että kenties aihe inspiroi sinua jatkossakin? Luen mielelläni, jos niin käy. :)




I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Vs: Unohdetut kirjeet | S | fantasia | one shot
« Vastaus #2 : 24.06.2019 20:18:17 »
Fiorella, ihana kuulla, että pidit tästä tekstistä! Tästä maailmasta oli kamalan hauska kirjoittaa ja erityisesti Berghild on löytänyt paikkansa sydämestäni :D Voi olla, että palaan vielä näiden hahmojen pariin, oli se sitten pidemmän tai lyhyemmän tarinan muodossa! Kiitos paljon kommentistasi ♥

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 747
Vs: Unohdetut kirjeet | S | fantasia | one shot
« Vastaus #3 : 09.07.2019 20:01:08 »
Mikä suupieliä kohottava ja hykerryttävän mukava teksti!

Kommenttikampanjasta hei! Valitsin tämän, koska jo silloin kesälomaetydeihin osallistuessasi näin tämän Nevillan sinulle valitseman kuvan ja ihastuin itse kuvaan. Nyt halusin tulla katsomaan, millaisen tekstin olit kuvasta rakentanut :) Mielestäni on hauskaa, miten kuva voi antaa ensimmäiset elementit tarinaan ja miten tarina sitten alkaa kehittyä johonkin suuntaan – mutta minne? Osasit jotenkin kuvailla tuon kuvan tunnelman alussa onnistuneesti, uppouduin tunnelmaan heti, mutta sitten minua alkoi kiinnostaa juurikin se, mitä nyt tapahtuu?

Emil on mielestäni sympaattinen ja lempeä hahmo, ehkä osittain pelkonsa takia. Vaikka hän vaikuttaakin pelokkaammalta ja siksi heikommalta kuin aiemmat oppipojat, jokin saa minut silti ajattelemaan, että Berghild on valinnut hänet oppipojakseen, koska tietää Emilissä olevan rohkeutta ja päättäväisyyttä. Ja niinhän hänessä onkin! Myös muut hahmot tässä tarinassa ovat lempeitä, lämpöisiä ja sellaisia, joihin helposti tykästyy. Tykkään koko tekstin pehmeydestä, vaikka samalla mietin, onko kaikki niin lempeää ja lämmintä, koska noituuden ja taikuuden maailma voi olla karu ja kova? (Toisaalta – mukavaa, ettei sitä karuutta tässä tarinassa ollut)

Mitä pidemmälle tarina eteni, sitä enemmän ihastuin tähän ja tyyliisi! Tässä tekstissä on niin paljon ilahduttavia yksityiskohtia, jotka saavat hymyilemään tai jotka tekevät tarinasta kotoisan. Tietäjä Hanneksen kuiskailut ja leikkisyys olivat esimerkiksi mainioita ensimmäisestä kuiskauksesta asti (unohtamatta sienimuhennoksen ohjetta). Tykkäsin myös tästä:

Lainaus
“No hei, Mille”, Berghild tervehti ja hymyili niin, että hänen pienet silmänsä sulkeutuivat kuin onnellisella kissanpennulla konsanaan. “Löysitkö etsimäsi?”

Ennen kaikkea tarinan loppu teki tästä huikean, tuo “Hannes on mukava mies”, hän sanoi sitten, “vaikkakin kamalan huono kirjailija. On kaikille parempi, ettei kukaan muista hänen kirjeitään.”. Jotenkin lukijana tunnen olevani yhtä hämmentynyt kuin Emilkin :D Kiitos hurjasti tästä, tätä oli antoisaa lukea!

between the sea
and the dream of the sea

Ingrid

  • Ryöväriruhtinatar
  • ***
  • Viestejä: 3 404
Vs: Unohdetut kirjeet | S | fantasia | one shot
« Vastaus #4 : 09.07.2019 20:36:03 »
Kampanjasta iltaa! Ja pahoittelut, kun kommenttini on viivästynyt.

Tykkäsin tästä ihan hirveän paljon! Olen lukenut tämän jo useamman kerran, ja jotenkin vain ihastun tähän jokaisella lukukerralla uudelleen ja uudelleen, enemmän ja enemmän. Tässä on niin sellainen satumainen mutta kuitenkin kutkuttavalla tavalla hämärä tunnelma, joka vetää lukijan aivan toiseen maailmaan täältä ruudun toiselta puolen. Ja herättää valtavaa uteliaisuutta! Jotenkin sellainen kihelmöivä, pieni jännitys oli käsinkosketeltavaa läpi tämän koko tarinan ja on hienoa, miten onnistuit ylläpitämään sitä alusta loppuun asti.

Pienet yksityiskohdat ja yksinkertainen taikuus sopivat tähän tarinaan hyvin ja toivat siihen kermavaahdon lisäksi kirsikoita. Kirjoitat kauniisti, somin sanankääntein. Teksti ei kuitenkaan ollut liian kaunistelevaa, vaan sitä oli helppo lukea ja se soljui mukavasti ja vaivatta eteenpäin. Missään vaiheessa tarina ei töksähdellyt, vaikka Emil itse joutuikin hieman tuskastumaan Berghildin (ihana, perinorjalainen nimi - sopii vanhalle ja kiltille noita-akalle täydellisesti!) antaman tehtävän parissa.

Myös minä toivon törmääväni näihin hahmoihin tulevaisuudessa! Olisi ihanaa vaipua syvemmälle luomaasi noitien hämyisen pehmeään maailmaan ja lukea, millaisiin muihin seikkailuihin Emil päätyy Berghildin patistamana.

Kiitos mieltä hykerryttävästä lukukokemuksesta. ♥

Moon dust in your lungs, stars in your eyes,
you are a child of the cosmos, a ruler of the skies.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 240
Vs: Unohdetut kirjeet | S | fantasia | one shot
« Vastaus #5 : 05.02.2021 19:56:51 »
Kiitos tosi paljon hiddenben ja Ingrid kommenteistanne <3 ^-^

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"