Kirjoittaja Aihe: Silmässä | K-11, Ginny & Neville  (Luettu 1507 kertaa)

Ronen

  • not a robot
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 433
Silmässä | K-11, Ginny & Neville
« : 16.06.2019 17:39:14 »
Nimi: Silmässä
Kirjoittaja: Ronen
Ikäraja: K-11
Vastuuvapaus: En omista, en tienaa.
Genre: hurt/comfort -ish
Hahmot: Ginny & Neville
Haasteet: [FINIKESÄ] Kesäbingo (teksti aiheesta ukkonen), FinFanFun1000 (sanalla 917. Pahoinpitely), Yhtyeen tuotanto II (kappaleella Ukkosta ja ullakolla, sanat), Ficlet300 (sanalla 260. Haava)

A/N: Bingo ja Yhtyeen tuotanto inspiroivat toisen velhosodan aikaiseen draamaan.




Ginny istui Rohkelikkotorniin johtavassa portaikossa ja kuunteli, kuinka ulkona ukkonen jyrisi syvempänä ja uhkaavampana kuin varmaankin koskaan aiemmin. Sellaisina hetkinä Ginnyn olisi tehnyt mieli vain vetäytyä kuoreensa, palata elämässään siihen aikaan, kun oli vain ollut pieni tyttö Kotikolossa ja juossut ympäri vehreitä pihamaita auringon polttelemin poskin. Mutta nyt, hänen jos kenen oli oltava johtaja, luotettava ja pysäyttämätön voima, jonka tahtoa ei murrettaisi kidutuskirouksilla tai vastaavilla. Sade koputti navakasti tornin ikkunoihin, ja kylmänväre juoksi Ginnyn selkäpiitä pitkin.

Jossain syvällä sisällään Ginny tiesi, että kaiken tämän loppu oli jossain lähellä, mutta aavistukseen kietoutui myös hitunen pelkoa. Entä jos hän taipuisi ennen sitä? Toveri toverilta tukialusta Ginnyn jalkojen alla mureni - kaikkein eniten oli sattunut se, kun Luna ei ollut palannut lomalta Tylypahkaan ja Ginny oli tiennyt heti, että jotain sanomattoman pahaa oli tapahtunut. Mutta itsensä tavoin Ginny oli satavarma siitä, että Luna ottaisi kaiken vastaan ja selviäisi kyllä, kuin mikäkin tämän maailman yläpuolella lentelevä enkelihahmo, johon paha ei voisi koskea.

Tyttö oli myös tietoinen siitä, että Harry, Ron ja Hermione olivat jossain suorittamassa oletettavasti Dumbledoren evästämää tehtävää. Radiohiljaisuuden rikkovat harvat huhut olivat kuitenkin ainoita keinoja tietää, mitä kolmikolla oli meneillään, ja Ginny oli alkanut hiljalleen menettää toivoaan siihenkin. Heiltä kaikilta pyydettiin aivan liikaa - he olivat vasta seitsemäntoistavuotiaita, pelkkiä lapsia, ja paikoin tuntui siltä, että koko maailman kohtalo ja pimeyteen vajoamisen estäminen oli heidän vastuullaan.

Ginny havahtui ajatuksistaan, kun kuuli portaikon alapäässä aukeavan oven. Hän kompuroi pystyyn ja sujautti vaistomaisesti kätensä taskussaan olevan sauvan varrelle. Kun hahmo pääsi hämärässä portaikossa ylemmäs, Ginnyn salpaantunut hengitys laukesi. Tytön edessä seisoi Neville, jonka kasvoilla olevat, puoliksi parantumattomat ruhjeet olivat saaneet uusia ystäviä viereensä.

“Neville… voi ei…”

Neville lysähti istumaan ja Ginny istui hänen viereensä. Lähietäisyydeltä vuotavat ja mustanpunaiset jäljet näyttivät vielä rujommilta; taikasalvoilla ja liemillä tulehdukset pystyttäisiin välttämään, mutta pahoinpitely jättäisi Nevillelle pysyviäkin jälkiä. Ajatus sai palan nousemaan Ginnyn kurkkuun.

“Minä en suostu taipumaan. Vaikka he tekisivät mitä minulle.”
“Tiedän.”
“Minä olen ihan yhtä vahva kuin… kuin…”

Ginny tiesi, millä Neville olisi halunnut lopettaa lauseensa - yhtä vahva kuin vanhempansa. Poika painoi päänsä Ginnyn olkapäätä vasten ja Ginny painoi kasvonsa hänen päälakeaan vasten. Kumpikaan ei jaksanut sanoa sanaakaan; ukkonen jyrähteli ulkona ja Ginny olisi voinut vannoa, että Tylypahka veti myrskyrintamaa puoleensa.

“Me selviämme.”

Neville nousui nojaamaan paremmin seinää vasten ja katsoi raskaiden kulmiensa alta Ginnyn ruskeisiin silmiin. Olipa sitten lähteenä porraskäytävää valaisevat taikasoihdut tai tytön leiskuvat hiukset, Neville näki silmien ruskeudessa myös häivähdyksen rohkeuden tulenpunaa. Hän keräsi itseensä samaa rohkeutta ja nyökkäsi.

“He eivät päihitä meitä. Eivät koskaan.”


ava by waulish / bannu by ingrid

Arte

  • Puuskupuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 5 022
Vs: Silmässä | K-11, Ginny & Neville
« Vastaus #1 : 16.06.2019 19:10:43 »
Voi että. Ginny sen sanoi, he ovat vasta 17-vuotiaita, ihan pieniä, ja joutuvat kestämään noin isoja asioita! Ei oo reilua.

Haluaisin vain mennä Ginnyn ja Nevillen viereen, halata heitä ja vaan olla ja kuunnella ukkosta. Jotenkin niin surullista sekin, että Neville tahtoo olla yhtä vahva kuin vanhempansa, että hän hakee heistä niin paljon tukea. Voih.

Olipas tämä surullinen.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 4 036
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Silmässä | K-11, Ginny & Neville
« Vastaus #2 : 30.07.2019 18:39:36 »
Olen monet kerrat miettinyt juuri samoja aiheita kuin tässäkin tulee esille, miten niin paljon lepää lasten harteilla, ja miten rohkeina ja uskollisina koululaiset pitivät yhteistä rintamaansa. Olen itsekin jotain aiheesta kirjoittanut, mutten julkaissut, joten on miellyttävä lukea että aihe inspiroi muitakin.

Ginny ja Neville juurikin pitivät Tylypahkan linjat vahvoina Harryn ja ystävien seikkaillessa omilla tahoillaan, ja kestivät sen tuottamat rangaistukset omissa nahoissaan. Oli hellyttävää, miten Ginny tsemppasi itseään huolensa keskellä sillä, että muutkin varmasti pärjäävät, ja että Lunakin on niin omanlaisensa, että se kantaa häntä vaikeuksissakin.

Pidin erityisesti siitä tässä ficissä, että vaikka ystävykset saavat toisistaan lohtua, kyse ei ole kuitenkaan romanssista. Ystävinä he saavat toisistaan voimaa ja tukea. Ja vaikka aihe on surullinen, kuitenkin taustalla on vahva usko siihen, että toivoa kannattaa pitää yllä ja kaikki vielä ratkeaakin lopulta parhain päin.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 940
Vs: Silmässä | K-11, Ginny & Neville
« Vastaus #3 : 05.11.2019 21:15:47 »
Oivallista, uskottavaa pohdiskelua sodasta, tahdonvoimasta, pelosta, kärsimyksestä ja vastuusta, johon on liian nuori. Kauhuja, joita ei ansaitse, mutta jotka on vain kestettävä, koska ei ole muuta vaihtoehtoa. Kaipuu huolettomaan lapsuuteen oli koskettava. Ja tuo tietämättömyys ystävien kohtalosta oli sekin raastavaa. Olit tavoittanut Ginnyn mielenmaiseman todella hyvin, monelta eri kantilta ja pidin erityisesti siitä, että se oli juuri Neville, jonka kanssa tämä taakka jaettiin ja kumpikin sai lohtua, rohkeutta ja voimaa toisiltaan. Lopusta pystyy aistimaan toivon. Vielä jaksetaan, yhdessä.

Kiitos, tämä oli kaunis <3


hei rakas kerro mulle
mikä on tää tunne
kun ei riitä linnunratakaan