Kirjoittaja Aihe: Viikko aikaa rakastua | S | Hermione/Draco | Pakkoavioliitto | 21/21  (Luettu 3068 kertaa)

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
Nimi: Viikko aikaa rakastua
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Paritus: Hermione/Draco, (Hermione/OC)
Genre: Romantiikka, draama
Status: 21/21
Yhteenveto: Pakkoavioliittolaki menee läpi, miten Hermione pärjää kumppaniehdokkaidensa kanssa?
A/N: Osallistuu haasteisiin Naimalaki eli pakkoavioliittohaaste ja Juhannustaikoja. Tää on juhannuslahja Tikkikselle, joka toivoi Hermione/Dracoa :> Mun piti kirjottaa pakkoavioliittohaasteeseen ihan toinen teksti, mutta se on niin pitkä projekti että innostuin alottaa tälläsen lyhkähkön(?) ficletjatkiksen.

1. osa

Hermione kaatoi paistamansa munakokkelin lautaselle. Siitä oli pitänyt tulla munakasta, mutta hän ei ollut ikinä ennenkään osannut tehdä munakasta ilman, että se jäisi kiinni pannuun, eikä tämä kerta eronnut edellisistä millään tavalla. Hän vei lautasen ja kahvikupin pöytään juuri ennen kuin kuuli koputuksen ikkunassa. Hermione otti muutaman sulmun pöydällä olevasta kupista ja ikkunan avattuaan laittoi ne Päivän profeettaa kantavan pöllön pussiin.

Sanomalehti tippui Hermionen käsistä lattialle ennen kuin hän ehti aamiaispöytään.

Pakkoavioliittolaki. Se oli todella mennyt läpi virallisesti.

Siitä oltiin puitu monta kuukautta sen jälkeen, kun se huhtikuun alussa ensimmäistä kertaa esiteltiin, mutta lakimuutos oli aiheuttanut niin paljon vastustusta, että oikeus oli ottanut sen uudelleen käsiteltäväksi. Velhopopulaatio oli toki laskenut huomattavasti sodan jälkeen ja siinä missä laissa oli järkeä tilastollisesti ajatellen, ei se tehnyt siitä kovinkaan inhimillistä.

Hermione nosti sanomalehden nopeasti lattialta ja alkoi käymään artikkelia läpi seisten yhä avonaisen ikkunan luona, jonka karmilta postipöllö oli lehähtänyt tiehensä.

Alun perin oli ollut vilkasta keskustelua siitä miten moraalitonta oli, että Ministeriö määräisi sattumanvaraisesti puolison, eikä valinnasta voinut valittaa. Vastustuksen takia Ministeriö oli muuttanut lakipykälää asteen inhimillisemmäksi: Määrättiin viikon koeaika, jonka aikana puolisoiden tuli asua toistensa kanssa ja jonka jälkeen he voisivat perustella mikä suhteessa mätti, mikäli he eivät haluaisi naimisiin toistensa kanssa. Lopullinen päätösvalta olisi kuitenkin pakkoavioliittolain – järkiavioliittolaiksi Ministeriö sitä virallisesti kutsui – toimeenpanijoilla, joten keinolla tai toisella kaikki täysi-ikäiset, lisääntymiskykyiset velhot ja noidat joutuisivat naimisiin. Jos ei ensimmäisen ehdokkaan kanssa niin viimeistään kolmannen, sillä valitusoikeutta oli vain kaksi kertaa.

Hermione luki artikkelia silmät vilisten. Ensimmäisten kirjeiden kuuluisi saapua ihan niinä päivinä, sillä laki oli ollut teknisesti voimassa jo kaksi kuukautta, jonka aikana halukkaat olivat voineet mennä naimisiin itsevalitseman kumppanin kanssa. Vielä ehtisi seuraavan viikon aikana käydä täyttämässä paperit maistraatilla, jos haluaisi.

Mutta miten Hermione tähän hätään löytäisi jonkun? Ron varmaan suostuisi, vaikka heidän keskenäinen intohimonsa oli kuollut kasaan aikoja sitten. He olivat silti yhä ystäviä, eikä avioliitto tutun kanssa välttämättä olisi yhtä paha kuin tuntemattoman.

Hermione säpsähti, kun kuuli takaansa siiveniskuja. Hänen vatsansa muljahti, kun hän näki ikkunalle laskeutuneen pöllön, joka kantoi Ministeriön kirjettä.

Hermione heitti sanomalehden sohvalle ja otti vapisevin käsin kirjeen pöllöltä. Ei siinä totisesti kauaa ollut kulunut.

Hyvä Hermione Jean Granger, olette kenties tietoinen uusimmasta lakipykälästä… niin niin niin. Hermione selasi nopeasti kirjeen muodollisuudet ohi.

Ministeriön teille valitsema kumppani on Gilbert Thomas Denburgh. 

Nimi ei sanonut Hermionelle mitään, mutta hän ei kuitenkaan saanut itseään liikkeelle. Hän tuijotti sanoja niin kauan, että pöydälle koottu aamiainen ehti jäähtyä.
« Viimeksi muokattu: 15.07.2019 12:23:58 kirjoittanut Crysted »

Never underestimate the power of fanfiction

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
2. osa

Hermione tapasi ensimmäisen sulhasehdokkaansa Ministeriön järkiavioliittotoimistolla, eikä ehdokas saanut häntä kiljumaan riemusta. Gilbert oli vanha mies, papereiden mukaan kolmekymmentäkaksi, mutta mies näytti kaksikymmentä vuotta vanhemmalta. Hänen kaljamahansa pömpötti halvan ja liian pienen puvun paidan läpi, joka näytti siltä niin kuin se olisi ostettu monia vuosia sitten, kun Gilbert oli ollut hieman sujakammassa kunnossa. Miehen päälaki oli kalju ja ruskeat hiukset sen alla olivat aivan liian pitkät, jotta hän olisi voinut kantaa kaljua arvokkaasti. Gilbertistä lemusi pinttynyt tupakka ja Hermione aavisti, että samalta haisisi myös miehen talo, sillä Hermionen odotettiin muuttavan vuokra-asunnostaan miehen omistamaan asuntoon.

Gilbert hymyili hänelle näyttäen keltaiset hampaansa ja Hermione joutui tekemään kaikkensa ollakseen irvistämättä.

“Gilbert Denburgh”, mies esittäytyi ja ojensi kättään. Hermione tarttui nihkeään käteen ja kätteli miestä pikaisesti. “Ilo tavata, nätimpää vaimoa en olisi voinut toivoa.”

Hermione ei sanonut mitään, vilkaisi vain hädissään virkailijaa, joka oli esittäytynyt Mariaksi ja joka hymyili hänelle rohkaisevasti hymykuopat näkyen. Maria viittoi heitä istuutumaan ahtaan kuution kylki kylkeen tuupatuille tuoleille ja alkoi nopeasti puhumaan koeajan säännöistä: heihin asetettaisiin taika, joka teki mahdottomaksi olla sataa metriä kauempana toisesta kauemmin kuin kahdeksan tuntia vuorokaudessa viikon ajan, jotta työskentelylle oli mahdollisuus. Heille varattiin viikon päähän yhteenvetoaika, jolloin he tulisivat kertomaan viikon kulumisesta.

Hermionen vatsaa kiersi. Virkailijan puhe muuttui surinaksi korvissa. Jossain vaiheessa paperi työnnettiin Hermionen eteen, joka hänen oli allekirjoitettava. Aivan liian nopeasti Maria ja Gilbert nousivat ylös sen merkiksi, että tapaaminen on päättynyt.

***

“Jästisyntyinen, joo”, Gilbert sanoi Hermionen kysyttyä tämän verisäätyä, kun hän huomasi heidän kimppailmiintyneen jästilähiöön, jonka pienet omakotitalot oli laitettu niin kylki kylkeen, että ne näyttivät rivitaloilta.

Ensimmäinen huone, jonka Gilbert näytti Hermionelle talosta oli siivouskaappi. Toinen keittiö ja kolmas kellari, jossa oli pyykkihuone. Hermionelle tuli nopeasti selville mitä mies ajatteli naisen paikasta talossa.

“En ole kodinhoitajasi”, Hermione närkästyi heidän kävellessä kellarista yläkertaan.

“Tietenkään et”, Gilbert sanoi leveästi hymyillen, eikä Hermione ollut varma oliko vastaus ironinen, vai yrittikö mies oudolla tavalla yrittää olla ystävällinen.

***

Kuten Hermione oli arvannut, talossa oli inhottava pinttyneen tupakan haju, eikä talo ollut ulkonäöltäänkään kaunis. Laattojen väleissä ja huonekalujen alla oli paljon pinttynyttä likaa. Joka puolella taloa lattiassa oli outoja likavanoja erikoisissa kohtaa, niin kuin lattialla olisi ollut jotain pitemmän aikaa, joka oli estänyt siivouksen.

Makuuhuoneita oli vain yksi. Huoneita talossa oli kyllä keittiön, olohuoneen, kellarin, ja kylpyhuoneen lisäksi kaksi makuuhuoneeksi tarkoitettua huonetta, mutta toista Gilbert käytti varastona, sillä se oli kirjaimellisesti lattiasta kattoon täytetty sekalaisilla pahvilaatikoilla, muovipusseilla ja kaikenlaisella roinalla.

“Tää oli ennen työhuone, jota en kyllä käyttänyt juurikaan. Siivosin paljon ennen, kun tulit ja toin tavarat tänne”, Gilbert kertoi ylpeästi niin kuin odottaisi Hermionen kehuvan häntä. Siitä olivat siis tulleet ne likavanat lattioissa. Gilbert oli todellinen himohamstraaja.

***

He söivät illalliseksi mikrossa lämmitettyä valmisruokaa, joka oli enimmäkseen lihaa ja lisukkeena pari perunaa. Miehen jääkaapin sisältö ei juurikaan koostunut muusta kuin lihasta kaikissa mahdollisissa muodoissa. Hermionen kohteliaasti yrittäessä vihjata kasviksien ottamista osaksi jokapäiväistä ruokavaliota Gilbert vain nauroi ja sanoi eläinten syövän kasvikset hänen puolestaan.

“Kato sitten mä syön eläimen ja samalla syön kasviksia”, Gilbert sanoi niin kuin todella uskoisi keksineensä jonkin mahtavan elämän salaisuuden ja jatkoi sitten Hermionen kauhuksi selitystä siitä, että hänen luottoreseptinsä oli mikrossa kypsennetty lihafile.

***

Hermione oli tuonut mukanaan yhden matkalaukullisen tavaraa, joka yhä odotti eteisessä, sillä hän ei ollut varma missä hän nukkuisi. Sohva oli tahrainen ja muhkurainen, eikä sänky ollut suuri.

“Senkus nukut mun kanssa pedissä, en mä koske”, Gilbert sanoi ja iski silmää, joten ele ei saanut Hermionea luottamaan mieheen yhtään sen enemmän kuin ennestään.

Pitkitettyään nukkumaanmenoa yli puolen yön Hermione joutui viimein antamaan väsymykselleen periksi ja kävi kylpyhuoneessa vaihtamassa vaatteensa. Hän oli valinnut pyjamakseen pitkät housut ja hihallisen paidan, jonka hihaan hän sujautti taikasauvansa kaiken varalta. Kävellessään makuuhuoneeseen hän oli kiusallisen tietoinen Gilbertin katseesta, joka ei lakannut edes, kun Hermione asettautui varovasti makuulle. Hän sujautti taikasauvan tyynyn alle ja päätti visusti, että nukkuisi sillä kyljellä, jottei vahingossakaan joutuisi katsomaan Gilbertiä, vaikka vanha sänky joustikin sen verran, että Hermione joutui nukkumaan ihan reunalla, jottei valuisi koskettamaan miestä.

“Siitä on aikaa, kun olen nukkunut noin nätin naisen vieressä”, Gilbert kertoi. Hermione yritti esittää nukkuvaa, vaikka hän oli vasta käynyt maaten. Hän vaistosi, että Gilbert yhä tuijotti hänen selkäänsä. “En mä koskaan saa naista jäämään pitemmäksi aikaa. Aina ne loukkaantuu jostain ja valittaa sitä ja tätä. Olis kiva, jos antaisit mulle mahdollisuuden. Kyllä mä pitäisin susta hyvää huolta. En mä ehkä kovin rikas ole, mutta on mulla säästöjä. Voitaisiin vaikka tehdä vähän jotain remonttia täällä, kyllä mä huomasin, ettet sä tästä talosta kauheasti tykkää”, Gilbert jatkoi.

“Haluaisin nukkua”, Hermione sanoi vaimeasti.

“Joo”, Gilbert huokaisi ja vaihtoi asentoa sängyllään. “Mä oon ihan hyvä mies, vaikka pari pahetta onkin. Älä anna ensivaikutelman pilata meidän juttua. Ja ihan taitava tyydyttämään naisiakin, vaikka itse sanonkin”, hän röhähti.

Onneksi Hermione pystyi valittamaan koeajan päätyttyä. Hän sääli sitä poloista, joka saisi Gilbertin kolmanneksi vaihtoehdokseen.

Never underestimate the power of fanfiction

Karma91

  • Sassmonster
  • ***
  • Viestejä: 407
Oi, Dramionea. Ja rakastan (ehkä liikaakin) pakkoavioliitto ficcejä, eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Aiheesta on luettu vaikka kuinka ja paljon, mutta en ole kovin useasti törmännyt ficceihin, joissa ollaan näin anteliaita pakkonaitettuja kohtaan, kun on useampi mahdollisuus valittaa. Oon kyllä samaa mieltä Hermionen kanssa, eli voi sitä raukkaa joka päätyy Gilbertin pariksi :D

Hermionen tulee selkeästikin sanomaan tälle koko touhulle ei, enkä ihmettele lainkaan, sillä Gilbert on aika kuvottava hahmo, mutta toki hyvin kirjoitettu sellainen. Oletan, että tässä tulee vielä yksi muu suhdekokeilu, ennen kuin Draco osuu Hermionen kohdalle, koska minun on vaikea uskoa heidän suostuvan pariutumaan, jos muitakin vaihtoehtoja vielä on.

Tykkään sun kirjoitustyylistä, ja jään ehdottomasti seurailemaan kuinka tarin tästä etenee.

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
Karma91: Jee, muitakin pakkoavioliittoficcien ja Dramionen ystäviä :) Joo, verrattuna muihin lukemiini pakkoavioliittoficceihin, tässä tosiaan ollaan aika kilttejä kun saa valittaa. Mukavaa että pidät Gilbertiä kuvottavana mutta hyvinkirjoitettuna hahmona, se tarkoittaa että olen onnistunut tavoitteessani :D Saapi nähdä mitä Hermione päättää tämän ja seuraavan/seuraavien viikkojen päätyttyä ;) Kiitos paljon kommentistasi :)

3. osa

Aamulla Hermione heräsi siihen, että Gilbertin käsi oli parhaillaan hänen vyötäröllään liikkumassa pahaenteisesti ylemmäs. Hermione tuuppasi Gilbertin käden nopeasti pois ja pomppasi ylös sängystä.

“Tuo on selvää seksuaalista häirintää, jota en suvaitse, eikä muuten Ministeriökään”, Hermione kivahti miehelle, joka esitti nukkuvaa. “Kaiken fyysisen kontaktin on oltava suostumuksellista.”

“Hä? Mitä tarkoitat?” Gilbert sanoi avattuaan silmänsä ja haukoitteli liioitetusti.

“Nukun vastedes sohvalla!” Hermione kivahti ja marssi kylpyhuoneeseen pukeutumaan.

Viisitoista ensivaikutelmaa eivät olisi riittäneet saamaan Hermionen pitämään Gilbertistä. Seuraavat päivät vain vahvistivat hänen arveluitaan siitä, että Gilbert oli sovinistinen, vanhanaikainen ja piittaamaton. Siivouksen ja ruuanlaiton hän sanoistaan huolimatta tuuppasi Hermionen harteille eikä jättänyt käyttämättä yhtäkään mahdollisuutta “vahingossa” koskea Hermionea ohittaessaan hänet tai ollessaan hänen lähellään.

“En minä mitään tarkoittanut”, Gilbert puolusteli, kun Hermione taas kerran läpsäisi hänen kätensä pois, kun Gilbert laski kätensä Hermionen alaselälle ohittaessaan tämän keittiössä ruuan jälkeen. “Ihan ystävällisillä mielillä minä olen tässä liikkeellä, voisit höllätä vähän pipoasi.”

“Minä olen monesti sanonut, etten halua, että kosket minuun”, Hermione kivahti.

“Kuule se tulee ihan itsestään, en edes ajattele sitä”, Gilbert närkästyi.

“Se on vielä pahempi, jos edes uskoisin sinua. Tekisitkö muka samoin, jos olisin mies?” Hermione tivasi.

Gilbert ei vastannut, vaan mutisi: “naiset”, ja lähti olohuoneeseen katsomaan televisiota.

***

Hermione piti tarkasti kirjaa jokaisesta minuutista, jonka hän vietti poissa Gilbertin luota, jotta hän ei joutuisi lähtemään miehen luo yhtään sen aikaisemmin kuin hänen oli tarpeen. Hän oleili töiden jälkeen omalla asunnollaan tai kävi Ginnyn ja Harryn luona purkamassa turhautumistaan.

“En kestä”, Hermione valitti ystävilleen teekupposen ääressä. “Olen hädin tuskin nukkunut viiteen päivään, sillä se pahuksen sohva on niin epämukava. Mutta en minä hänen vieressäänkään halua nukkua.”

“Etkö voi pyytää häntä omaan taloosi?” Harry ehdotti. “Pakota hänet nukkumaan sohvalla.”

“En”, Hermione huokaisi, sillä hän oli jo lupautunut papereissa menemään Gilbertin luo, eikä sopimusta voinut vaihtaa. “Mutta en minä häntä omaankaan asuntooni haluaisi, en saisi sitä lemua ikinä pois.”

“Minä kyllä huomasin… että sinä vähän haiset tupakalta”, Ginny huomautti pahoitellen ja nosti teemukin nenänsä eteen.

Hermione painoi päänsä ruokapöytää vasten ja naurahti huokaisten.

“Kuule, Ronkaan ei vaikuta täysin onnelliselta omaan kumppaniehdokkaaseensa, hän sai Daphne Greengrassin”, Ginny jatkoi. Hermione kohotti päänsä ruokapöydästä ja vilkaisi ystävänsä pisamallisia kasvoja, jotka katsoivat häntä odottavasti.

“Ehkä te voitte koeaikojenne jälkeen sopia järkiliitosta”, Harry sanoi ilmassa leijuvan ehdotuksen ääneen.

Teoriassa se oli mahdollista, jos sen vain hoitaisi ennen seuraavan kirjeen saapumista. “Niin. Ehkä”, Hermione huokaisi ja sipaisi hiuskiehkuraansa. Ron oli sata kertaa parempi vaihtoehto nykyiseen verrattuna. “En taida haluta ottaa riskiä, että seuraavatkin ehdokkaat osoittautuvat yhtä kammottaviksi kuin Gilbert.”

***

Hermione ei ollut ikinä ollut yhtä iloinen sunnuntai-illan koittaessa, kun hän sai viimein lähteä kotiin. Tapaaminen ministeriössä olisi maanantai-illalla, joten Hermione saisi hengähtää hetken aikaa, ennen kuin joutuisi tapaamaan Gilbertin uudestaan. Hän tarttui ajoissa pakattuun matkalaukkuunsa ja ilmiintyi pois vaivautumatta edes hyvästelemään tai fyysisesti kävelemään ulos asunnosta.

Kotiin päästyään Hermione otti pitkän suihkun, pesi kaikki mukana olleet vaatteensa ja kuurasi jopa matkalaukun loitsulla, että pinttynyt tupakanhaju lähti pois. Oma sänky ei ollut ikinä tuntunut yhtä ihanalta ja pehmoiselta. Hermione ahdistui pelkästä ajatuksesta siitä, että hänen seuraava viikkonsa uuden ehdokkaan kanssa saattaisi olla yhtä kamala.

Ei, hän ei ottaisi sitä riskiä. Elämä Ronin kanssa voisi olla oikeastaan ihan mukavaa. He tunsivat toisensa hyvin ja kuka tietää, ehkä heidän kipinänsä vielä palaisi. Ehkä he rakastuivat ja aloittaisivat perheen yhdessä. Tai vaikka he eivät rakastuisi, ehkä he voisivat kuitenkin aloittaa perheen jonain päivänä, kasvattaa lapsi tai lapset yhdessä ystävinä. Olihan Ronissa vikansa, mutta Hermione oli kestänyt niitä jo kymmenen vuotta, hän voisi kestää niitä kyllä jatkossakin. Huonompiakin kohtaloja oli olemassa.

***

Kun Hermione heräsi, kello näytti jo kolmea iltapäivällä. Hän joutui ottamaan herätyskellon käsiinsä ja varmistamaan että se oikeasti toimi, sillä hän ei ollut ikinä nukkunut niin myöhään. Hän pomppasi pystyyn ja kiiruhti katsomaan olohuoneen kelloa, joka näytti samaa aikaa. Kuluneen viikon univelat oli näköjään otettu takaisin. Onneksi koeaikaviikon jälkeisen ensimmäisen maanantain sai laillisesti vapaaksi, jotta oli aikaa miettiä mahdollista tulevaisuutta kumppniehdokkaan kanssa. Hermionen ei tarvinnut miettiä tulevaisuutta sekuntia enempää.

Hermione puki kiireesti päällensä ja söi yhden kuivan appelssiinin, sillä hän oli tyhjentänyt jääkappinsa aika lailla tyhjäksi ennen lähtöään Gilbertin luokse. Sitten hän kiiruhti pikaisesti Ministeriöön, sillä hän ei antaisi Gilbertille sitä mielihyvää, että jättäisi moitteensa sanomatta.

Never underestimate the power of fanfiction

Tikkis

  • Mrs. Black
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 869
  • Ava Fractalta <3
Aaaeew, ensimmäisenä haluan kiittää Crsyted ihanasta juhannustaiasta! Vaikka täytyypä sanoa, ettei tämä alku nyt olekaan ollut varsinaisesti miellyttävä kokemus, koska Gilbert. :D Mun kävi sääliksi Hermionea, kun joutui ensimmäisenä mokoman hahmon vaimoksi. Onneksi tosiaan avioliittolaki on näinkin höveli, että paria saa pari kertaa vaihtaa. Sitä kyllä mietin, että aika karu tapa parittaa toiset, kun sitä ihan vaan tuolla tavalla arvalla vedetään pari, eikä yhtään katsota mätsääkö tyypit keskenään. Toisaalta, olisihan siinä melkoinen homma, jos pitäisi kunnon parinvalintaa harrastaa, joten ymmärtäähän sen.

Toivotaan, että toinen vaihtoehto on parempi! Ja olisihan se toisaalta ihan jännä, mikäli Hermione päättäisikin ottaa Ronin. Voikohan sitä liittoa sitten enää purkaa, mikäli se parempi (eli Draco!) sattuukin tulemaan vastaan? Hmm, mielenkiinnolla jään odottelemaan näitä juonikuvioita. :)


Kuiskaan nimesi tuulen aalloille.
Annan sen lipua kohti korkeuksia pitkin yötaivasta kiitäen korviisi.
Toivottavasti huomaat hymyn, jonka laitoin sen mukana.

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
Tikkis: Heh Gilbert on tosiaan varsinainen tapaus :D Korvautukoon se hövelyys tosiaan sillä, että parit arvotaan noin sumamutakassa, halusin vähän epätavallisemman lähtökohdan tähän pakkoavioliittotropeeseen niin keksin tuon :D Katsotaan katsotaan, mitäs tässä tuleekaan käymään ;) Kiitos kommentistasi!

4. osa

“No niin, mitenkäs teidän viikkonne sujui?” Maria kysyi kohteliaasti hymyillen. Virkailija ehti hädin tuskin saada lauseensa loppuun, kun Hermione jo ryhtyi puheeseen.

“Surkeasti. Mieluummin kuolen kuin nain Gilbertin, edellinen viikko oli kauhein viikko koko elämästäni! Gilbert on avuton, sovinistinen ja piittaamaton sika, enkä mitenkään voi nähdä meitä elävän sovussa loppuelämäämme. Hänen talonsa on romuläjä ja haisee niin pahasti pinttyneeltä tupakalta, että minua vaivasi jatkuva päänsärky, hän ahdisteli minua seksuaalisesti jokaisen mahdollisuuden tullen, joten jouduin nukkumaan saastaisella sohvalla, hän jätti minulle kaiken ruuanlaiton ja siistimisen minulle-”

“Tuo on aika epäreilusti sanottu”, Gilbert keskeytti Hermionen närkästyneenä, “kyllä minä kokkaan.”

“Mikroruoka ei ole kokkaamista”, Hermione kivahti ja jatkoi ennen kuin Gilbert ehti keskeyttää hänet uudestaan, “eikä lihaa voi kypsentää mikrossa, on ihme ettet ole jo kuollut salmonellaan!”

“Sinä sitten olet ihan liian herkkä”, Gilbert huokaisi.

“Keskeytän teidät säästääkseni meidän kaikkien aikaa”, Maria puuttui puheeseen, “huomaan, että teitä ei ole selvästikään tarkoitettu toisillenne. Teillä molemmilla on vielä kaksi ehdokasta jäljellä, laitan teidän paperinne uudestaan kumppaninhakuun. Kirjeiden pitäisi saapua seuraavan parin päivän aikana.”

“Anteeksi, mutta onko yhä mahdollista mennä naimisiin itsevalitsemansa kumppanin kanssa?” Hermione kysyi.

“On, mutta se olisi suoritettava mahdollisimman pian. Onko sinulla joku mielessä?”

“Ei vuorenvarmasti, mutta kenties”, Hermione sanoi piirrellen hermostuneena ympyröitä muovituolin käsinojaan.

Virkailija mietti hetken ja katseli papereitaan. “No, tehdään niin, että odotan kaksi päivää, ennen kuin laitan paperisi jatkokäsittelyyn. Toimita minulle aviotodistus kahden päivän kuluessa niin poistan sinut listalta.”

Hermione päästi pidättelemänsä hengityksen vapaaksi. “Kiitos.”

***

Hermione oli kieltämättä helpottunut siitä, että virkailija oli huomannut hänen ahdinkonsa eikä ollut mielivaltaisesti pakottanut heitä naimisiin, sillä hän oli jo kehitellyt kauhutarinoita mielessään. Silti se, että hän joutuisi taas viettämään seuraavan viikon jonkun toisen ehdokkaan kanssa… ei kiitos.

Hermionella oli kauhea nälkä, joten hän pysähtyi Ministeriön lounasravintolassa syömässä ennen kuin ilmiintyi Ronin luokse. Häntä hermostutti kauheasti koputtaessaan oveen. Entä jos Ron ei suostuisi? He eivät olleet puhuneet pitkään aikaan, viimeksi varmaan kuukausi sitten. Silloin he olivat kyllä keskustelleet mahdollisesta pakkoavioliittolaista, mutta kumpikaan ei ollut ollut tarpeeksi rohkea tehdäkseen ehdotusta, varsinkaan, kun heidän erostaan oli kulunut silloin vain muutama kuukausi.

Ovi avautui. Ron näytti hivenen hämmentyneeltä nähdessään Hermionen. “Hei, mitä sinä täällä?”

“Hei. Saanko tulla sisään?” Hermione kysyi ja hipaisi hiuksiaan.

Ron teki tilaa ja päästi Hermionen sisälle. Ronin asunnossa oli varsinainen hullunmylly, siellä täällä lattialla oli kasoja ja laatikoita.

“Kuule… En oikein tiedä miten tämän…” Hermione aloitti epävarmana, mutta päätti sitten vain purskauttaa sanat ulos: “menetkö naimisiin kanssani?”

Ron räpytteli silmiään pari kertaa ja punastui sitten häkeltyneenä. “Hermione… minä olen jo naimisissa.”

***

Hermione tuijotti Ronin varovaisesti rypistyineitä kulmakarvoja ja pahoittelevia silmiä osaamatta sanoa mitään.

“Allekirjoitimme paperit muutama tunti sitten koeaikamme yhteenvetokatsauksessa”, Ron sanoi varovasti. “Ei se mitään rakkautta ole, mutta vaikka aluksi olimme molemmat aika vastentahtoisia, me päätimme yrittää tutustua toisiimme... ja no…” Ronin lause loppui olankohautukseen.

Hermione katsahti asuntoa uudestaan. Tietysti. Muuttolaatikoita. “Sinäkö muutat?” Hermione sanoi hiljaa. Hänen oma äänensä kuulosti jotenkin vieraalta, heiveröiseltä. Siihen meni se oljenkorsi.

“Joo. Daphne asuu siskonsa kanssa kaksiossa ja minä tässä yksiössä, joten päätimme ottaa vastaan ministeriön suositteleman alkuasunnon”, Ron rupatteli tapaillen kevyttä äänensävyä. “Tiedäthän ne asunnot, joiden makuuhuoneen saa erotettua sermillä ja parisängyn saa vedettyä kahdeksi erilliseksi sängyksi aina halutessaan. Niiden sanotaan auttavan järjestettyjen avioliittojen puolisoita tottumaan toisiinsa… ne antavat kuitenkin sillä tavalla tilaa...” Ronin ääni hiipui pikkuhiljaa kuulumattomiin.

He seisoivat eteisessä katsomatta toisiaan, tietämättä mitä sanoa enää.

“Miten… miten sinulla? Ei hyvin vai?” Ron yritti pitää yllä keskustelua.

“Ei hyvin”, Hermione toisti lyhyesti, sillä hän ei halunnut juurikaan käydä läpi kokemuksiaan Gilbertin kanssa.

“No seuraavalla kerralla paremmin”, Ron yritti, mutta ei saanut ääntään kuulostamaan yhtään piristävältä.

“Niin”, Hermione tokaisi hiljaa vältellen yhä toisen katsetta. Kiusaantunut hiljaisuus lankesi taas heidän välilleen. Ronin sormet liikkuivat hupparin taskuissa.

“Otatko teetä?” Ron tarjosi viimein.

“Ei kiitos, pitäisi mennä”, Hermione sanoi ja kääntyi nopeasti avaamaan oven.

“Hermione”, Ron sanoi ja tarttui kiinni oveen ennen kuin Hermione ehti vetää sen kiinni. Hermione vilkaisi miestä, jonka kasvoilla oli surullisen pehmeä ilme. “Minä olisin valinnut sinut. Jos olisin tiennyt.”

Ron kai tarkoitti sen ystävälliseksi huomioksi, mutta se satutti Hermionea kuin syytös. Hän hymyili pinnallisesti ja kääntyi kävelemään portaikkoon.

Hermione juoksi kotiin.

Never underestimate the power of fanfiction

Fredu

  • Luihuisnörtti
  • ***
  • Viestejä: 958
    • Mieleni on maalaus
Olipa raikasta ja mukavaa vaihtelua, että Dracoa ja Hermionea ei lyöty heti pakkoavioliittoon keskenään. Tosin toi Gilbert oli semmoinenkin rasvassa lillutettu löllykkä, jonka ajattelu jo yksistään oksettaa. :D Ihan mukavaa myös, että Ron ei roiku Hermionessa ja yritä koko ajan vaatia Hermionea kanssaan naimisiin, koska sekin trope on aikalailla nähty. Odotan siis innolla miten tämä jatkuu!
Avatar: Beauty Enchants
hiphei, hurraa, nyt ei surra! pienet on konstit nää: jos joskus täytyy huolia olla, tuntuu pahalta, itkettää, itke kyyneleet sovinnolla,
ei ne silloin sisälle jää
~*~
Hävisin pelin

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
Fredu: Mukavaa että pidit tästä hieman epäperinteisemmästä pakkoavioliittolähtökohdasta  :D Gilbert kyllä on melkoisen oksettava :D Kiva että tykkäät myös Ronin roikkumattomuudesta Hermioneen :) Kiitos kommentistasi, tässäpä jatkoa :)

5. osa

Hermione listasi mielessään kaikki tuntemansa kelvolliset sinkkumiehet, mutta valitettavasti melkein kaikki olivat jo menneet naimisiin lain takia. Hän alkoi tuntea olonsa niin epätoivoiseksi, että kirjoitti kirjeitä kaikille miespuolisille ystävilleen, jopa Bulgariassa asuvalle Victor Krumille, jolla ei olisi mitään syytä auttaa Hermionea sillä laki oli voimassa vain Britanniassa, mutta tämä vastasi kohteliaasti seurustelevansa vakituisesti, joten sekin kirje oli ollut hukkaan heitetty. Kahden päivän määräaika kului umpeen, eikä Hermione voinut tehdä muuta kuin odottaa seuraavaa kirjettään kauhulla.

Kaikesta huolimatta hän yritti ajatella positiivisesti. Tämän seuraavan ehdokkaan kanssa hänellä olisi vielä mahdollisuus, jos koeajan aikana kemiat eivät kohtaisi. Kolmannen ehdokkaan kanssa ei olisi ollenkaan koeaikaa, sillä valitusoikeutta ei enää ollut, joten avioliittotodistukset allekirjoitettaisiin tapaamishetkenä. Ehkä kävisi niin onnellisesti, että seuraava ehdokas olisi kelvollinen.

***

Kirje saapui torstaina. Hermione ei uskaltanut avata sitä, vaan postipöllöltä sen otettuaan hän heitti sen heti keittiötasolle ja lähti huoneesta. Hän istui kylpyhuoneen lattialle oveen nojaten, niin kuin se etäisyys hänen ja kirjeen välillä muuttaisi sen sanoja ollenkaan. Ehkä hän odottaisi sunnuntaihin ja lukisi kirjeen vasta sitten, jotta hän ei pilaisi loppuviikkoaan murehtimalla kohtaloaan. Mutta entä jos ehdokas olikin joku, jonka hän tunsi ja josta piti? Jos hän ei tiennyt, hän kuitenkin huolehti. Mutta hän saattoi huolehtia kahta enemmän, jos nimi kirjeessä kuuluisi jollekulle, jota hän vihaisi.

Ehkä hän ei lukisi kirjettä ollenkaan. Ehkä hän veisi kirjeen Ginnyn luokse ja pyytäisi tätä kertomaan hänelle päivän ja ajan, jolloin hänen oli mentävä virastoon hoitamaan muodollisuudet. Mutta hän saattaisi voida tulkita jotain Ginnyn ilmeestä.

Sama se, Hermione ei kerta kaikkiaan kestäisi elää loppuviikkoa tämän kauhean epätietoisuuden kanssa. Hän nousi ylös ja suuntasi keittiöön.

***

Hyvä Hermione Jean Granger, olette kenties tietoinen uusimmasta lakipykälästä… samaa moskaa niin kuin aikaisemmin, Ministeriö ei ollut edes viitsitty muuttaa jäsentelyä. Tässä vaiheessa oli mahdotonta olla tietämättä kyseisestä kirotusta lakipykälästä.

Ministeriön teille valitsema kumppani on Draco Lucius Malfoy.

Hermione naurahti uskomatta silmiään. Tämän täytyi olla vitsi. Todellisuus iski häntä vatsaan vasta paria sekuntia myöhemmin, jolloin hänen kasvonsa valahtivat valkeiksi.

“Ei käy, en suostu tähän, mikä julma pila tämäkin on olevinaan!” Hermione kiljaisi ääneen ja viskasi kirjeen nurkkaan. Hän valui istumaan lattialle nojaten keittiötasoon ja hautasi päänsä polviinsa.

Tämänkö takia hän oli selvinnyt sodasta hengissä?

Never underestimate the power of fanfiction

tellie

  • ***
  • Viestejä: 1 282
Haha, klikkasin tekstiä varmaan vahingossa jo kerran aikaisemminkin, mutta jäin sitten kuitenkin lukemaan. En siis normaalisti lue HP:ta ollenkaan, mistä tuo vahinkoklikki. Sitten piti ihan palata myöhemmin asiaan uudemman kerran, kun oli tullut uusia lukuja enkä sohi mobiililla menemään.

Tässä tekstissä iski kerronta epätavallisen lujaa, kun teksti ei jäänyt jumittamaan infodumppiin, vaan meni suoraan asiaan mukavan raikkaalla kerronnalla, kun Hermione on otettu suoraan mukaan kokijaksi. Silti lain konsepti tulee riittävällä tasolla selville ja toisiaan tuo Gilbert oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen twisti. Olen lukenut pakkoavioliittotekstejä muissa fandomeissa ja kovin usein arvan parittamat Vihamiehet yht'äkkiä yllättäen molempien hämmästykseksi rakastuvat tuosta vaan.

Nyt Gilbert (ja Dracon ei-toivottu puolisoehdokas) luovat asetelman, jossa Hermionela ja Dracolla on kova intressi lähteä etsimään yhteistä säveltä ja tehdä Työtä suhteen eteen sen sijaan, että kiukuttelisivat menemään kuin kakarat. Koska jos hommaa ei lämmetä, niin se on sitten hyvin mahdollisesti Gilbert 2 - erityisesti, koska kaikki muutkin ovat samassa tilanteessa ja kolmannella kierroksella todennäköisyys aivan sietämättömän yökötyksen kanssa naimisiin joutumiseksi on kasvanut aika isoksi. Tai sitten täytyy karata merille :D

Minulla on myös tiettyjä veikkauksia siitä, onko arvan satunnaisuus sittenkään ihan täysin satunnaista...

Jään todellakin seurailemaan tilanteen kehitystä!

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
tellie: Mukavaa että jäit lukemaan vaikka et lue Pottereita kauheasti :) Hermionella ja Dracolla on tosiaan enemmän motivaatiota yrittää saada homma toimimaan koska ovat jo käyneet läpi yhden ehdokkaan. Tässäpä jatkoa, kiitos kommentistasi :)

6. osa

Draco pahuksen Malfoy. Tässä Hermione taas istui ministeriön pakkoavioliittoviraston penkillä. Mutta tällä kertaa hän oli istunut jo kaksikymmentä minuuttia, koska Draco pahuksen Malfoy ei suvainnut saapua paikalle.

“Mitä jos hän ei tule?” Hermione kysyi hänen edessään istuvalta hämmentyneen näköiseltä Marialta, joka kurotteli kaulaansa oven suuntaan. “Saanko uuden ehdokkaan?”

“Se ei aivan toimi niin”, virkailija kertoi epävarmasti ja alkoi selaamaan papereitaan. “Suonet anteeksi, tämä on kovin uusi asia minullekin. Näin ei ole ennen käynyt.”

Hermione naurahti tylysti ja risti kätensä rinnalleen. Niin kuin olisi yllätys, että ihmiset eivät pitäneet siitä, että heidän elämistään määrättiin pakonomaisesti. “Pidätättekö hänet? Sitähän voi käydä, jos kieltäytyy pakkoavioliitosta.”

“Järkiavioliitosta”, Maria korjasi selaten yhä papereitaan kiireisesti. Niin, Ministeriön mielestä pakkoavioliitto -nimi oli moraaliton, niin kuin muka koko laki ei olisi. “Niin me kai sitten pidätämme”, nainen vastasi viimein, kuljettaen sormeaan paperin yllä. “Meidän on odotettava puoli tuntia. Jos hän ei siihen mennessä saavu, teen hänestä ilmoituksen”, hän kertoi näyttäen tyytyväiseltä itseensä, kun oli löytänyt oikean säännön.

“Mutta jos hän siltikin kieltäytyy”, Hermione uteli herätellen toivoa. “Jos hän menee vankilaan. Mitä sitten käy?”

“Sitten sinulle määrätään uusi ehdokas”, virkailija sanoi hieman itsevarmemmin, vaikka silmäilikin yhä papereitaan.

“Mutta kai minulla on yhä käytettävissä viimeinen valitusoikeuteni?”

Maria nyökkäsi. “Uskoisin niin, eihän se ole reilua, jos menettäisit oikeutesi sinusta riippumattomista syistä.”

“Ei tosiaan”, Hermione tokaisi kärkkäästi. Virkailija tajusi mitä Hermione vihjasi ja näytti pahoittelevalta. Hermione alkoi tuntea olonsa hieman typeräksi siitä, että oli käyttäytynyt niin tylysti virkailijaa kohtaan, kun tämä vain teki työnsä. Ei saanut unohtaa, että osaston virkailijatkin olivat ihmisiä.

“Koskeeko laki sinuakin?” Hermione kysyi hieman kohteliaammin ja huomasi sn jälkeen ensimmäisen kerran yksinkertaisen kultasormuksen naisen nimettömässä.

“Tietysti. Valitsin itse puolisoni, olimme seurustelleet jo hetken aikaa, joten valinta tuntui luonnolliselta”, hän kertoi. “Tosin ilman lakia emme olisi missään nimessä menneet näin aikaisin naimisiin, jos ollenkaan. Emme ole koskaan pitäneet avioliittoa mitenkään erityisen merkittävänä osana suhdetta.”

“Siksikö sinä tähän työhön pääsit? Koska avioliitto ei merkitse sinulle mitään?” Hermione kysyi hivenen kärkkäämmin.

Maria huokaisi. “Kenties se oli osasyynä, mainitsin näkemykseni haastattelussa”, hän myönsi ja vilkaisi sitten kuutionsa seinien yli lähellä istuvia henkilöitä, varmistaakseen kuuntelivatko he. Muutaman kuution päässä joku kiljui äänekkäästi lain epäreiluutta. “Mutta ihan näin meidän kesken”, hän jatkoi madaltaen ääntään ja kumartuen hieman pöytänsä yli, “en ole erityisen tyytyväinen tähän lakiin. On sääli, miten se alentaa avioliiton merkityksen niiltä, joille sillä on väliä.”

Hermione hymyili pahoittelevasti. Taas hän oli mennyt tuomitsemaan naisen liian aikaisin. “Niin. No toivottavasti laki ei ole voimassa ikuisesti. Ehkä se joskus kumotaan.”

“Ehkä”, virkailija vastasi.

***

“On kulunut puoli tuntia”, Hermione vastasi heti, kun sekuntiviisari ylitti kahdentoista. “Saanko nyt uuden ehdokkaan?”

Virkailija vilkaisi kelloa myös ja alkoi taas lukemaan ohjekirjaa. “Niin…” hän vastasi hajamielisesti lukiessaan. “No, minä sitten kai-”

“Anteeksi, että olen myöhässä.”

Et ole tosissasi. Et ole tosissasi!

Hermione nosti murhaavan katseensa hänen viereensä istuutuvaan vaaleatukkaiseen mieheen. Tämä ei ollut muuttunut paljon ulkonäöltään: yhä huolellisesti asetellut hiukset, siisti tumma puku ja jäänharmaat silmät, jotka katsahtivat Hermionea yllättyneenä tämän murhaavasta katseesta.

“Eikö sinun nyt kuulu pidättää hänet, hän oli yli puoli tuntia myöhässä” Hermione yritti.

“No, tuota…” virkailija vastasi vilkaisten vuoron perään heitä ja ohjekirjaansa. “Itseasiassa ei… kai… minulla ei ole valtuuksia pidättää ketään. Puolen tunnin jälkeen pitäisi tehdä ilmoitus, jotta aurorit etsivät herra Malfoyn, mutta kun hän on jo kerran täällä… voimme kai vain aloittaa koeaikanne käsittelyn”, hän sanoi ja pamautti ohjekirjan kiinni ja siirsi sen sivuun. “No niin…”

Hermione istui koko toimituksen ajan kädet puuskassa paikoillaan pöytää vihaisesti tuijottaen ja vastasi mahdollisimman lyhyesti ja vihaisesti jokaiseen kysymykseen. Hetken ajan hän oli herätellyt toivoa siitä, että hän saisi uuden mahdollisuuden, että hänen ei tarvitsisi sietää tätäkin sulhasvaihtoehtoa, mutta näköjään elämältä ei kannattanut toivoa enää mitään!

“Minä en muuta hänen luoksensa!” Hermione ärähti Marina päästyä asumisvaihtoehtoihin. “Edellinen koeaika oli tarpeeksi, kiitos.”

“No tuota, lain mukaan herra Malfoyllä on viimeisin sanavalta, sillä hän omistaa kiinteistön toisin kuin te neiti Granger, joka asuu vuokra-asunnossa”, virkailija pahoitteli.
Malfoy käänsi katseensa Hermioneen. “Kuinka suuri asuntosi on?” hän kysyi yllättävän kohteliaasti.

Hermione piti katseensa tiukasti edessäpäin ja huulensa puristettuina yhteen.

“Tiedoissamme lukee, että se on yksiö, pitääkö tieto paikkansa?” virkailija kysyi.

Hermione ei vieläkään halunnut vastata, mutta nyökkäsi viimein.

“En aio viettää viikkoa ahtaassa yksiössäsi”, Malfoy tokaisi. “Minun talossani on useita huoneita, joten voimme vältellä toisiamme paremmin.”

Kieltämättä siinä oli järkeä. Ja jos Hermione tiesi mitään Malfoystä, hän epäili, ettei tämä pitänyt asuntoaan yhtä karmivassa kunnossa kuin Gilbert.

“Olkoon”, Hermione myöntyi tuijottaen yhä pöytää vihaisesti.

“Hienoa”, virkailija vastasi vaisusti ja siirtyi seuraavaan kohtaan.

Never underestimate the power of fanfiction

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
7. osa

Tässä hän seisoi Draco Malfoyn, entisen koulukiusaajansa, eteisessä, josta mahdollisesti tulisi lopullisesti hänen kotinsa. Ei voisi. Hän valittaisi koeajan päätyttyä. Seuraavalla kerralla parempi tuuri, ihan varmasti, ei hän voisi ketään pahempaa-

“Jos se oloasi helpottaa, vanhempani odottavat minun valittavan liitostamme koeajan päätyttyä.”

Hermione tajusi jääneensä tuijottamaan seinää tarpeettoman pitkäksi aikaa hivenen järkyttynyt katse kasvoillaan. Hän nosti katseensa Malfoyhyn, joka ei itsekään näyttänyt yhtään tyytyväiseltä.

“Ja Draco Malfoy tietysti tekee mitä isukki käskee”, Hermione tokaisi ja raahasi matkalaukkunsa Malfoyn ohitse ahtaahkosta eteisestä olohuoneeseen.

“Varo sanojasi”, Malfoy ärähti Hermionen takaa.

Hermione käännähti ympäri niin nopeasti, että hänen otteensa matkalaukustaan irtosi ja laukku kolahti tummaa puulattiaa vasten. “Tai mitä? Kidutat minua? Sitähän Bellatrix-täti sinulle varmasti opetti!” Hermione sihahti ja tunsi erittäin vahvasti kuinka pitkähihaisen puseron kangas liikkui haaleaan kuraverinen -arven yläpuolella.

Malfoyn kasvot valahtivat kumman kalpeiksi. Mies käänsi katseensa ja nielaisi, näyttäen jopa syylliseltä. Hän tunki kätensä farkkujensa taskuihin. “Ei se ollut elämä, jonka valitsin”, hän tokaisi loukkaantuneen kuuloisena.

“Isäsi rahoilla kuitenkin elelet”, Hermione tokaisi ja antoi katseensa kiertää ympäri taloa yrittäen pitää katseen inhoavana, mutta hänen oli myönnettävä, että talo oli oikeastaan aika hieno. Lattia oli tummaa puuta, mutta sisustus oli muuten vaalea, ei mikään synkkä tyrmä niin kuin Malfoyn kartano, jossa Hermione oli kerran joutunut epäonnekseen vierailemaan. Olohuoneen, jossa he nyt seisoivat, pisimmän seinän täyttivät suuret ikkunat, jotka avautuivat pieneen melko keskeneräiseen puutarhaan ja sen takaa metsään.

“Mitä sillä on väliä?” Malfoy tokaisi. “Etkö muka itse ottaisi vastaan taloa, jos vanhempasi suostuisivat ostamaan sinulle, vai nautitko niin mahdottomasti tunkkaisesta yksiöstäsi?”

“Asuntoni ei ole tunkkainen”, Hermione kivahti, mutta hänen oli myönnettävä, että Draco oli oikeassa. Kyllä hänkin mieluummin asuisi täällä kuin yksiössä, jossa hänen kirjahyllynsä oli niin tupaten täynnä, että hän oli joutunut pinoamaan loput kirjat hyllyn viereen pinoiksi.

“Vierasmakuuhuone on tuolla”, Malfoy sanoi kolkosti ja osoitti ovea lähellä ikkunoita.

Hermione ei nähnyt syytä jäädä miehen seuraan yhtään sen pitemmäksi aikaa, joten hän tarttui matkalaukkunsa kahvaan ja suuntasi huoneeseen.

***

Vierasmakuuhuone oli kieltämättä viihtyisä. Sen ikkunat avautuivat samaan kuoppaiseen ja kuihtuneeseen puutarhaan kuin olohuoneen ikkunat, mutta valosta ei tarvitsisi illalla huolehtia, sillä tummanvioletit verhot sai vedettyä koko ikkunoiden peitoksi.

Huoneessa oli vaalea, puinen parisänky valkoisine lakanoineen, yöpöydät sängyn molemmin puolin, reilusti vaatetilaa seiniin upotetuissa kaapeissa, pieni istuskelualue pöytineen ja jopa oma pieni vessa suihkuineen. Täällä Hermionea ei haittaisi ollenkaan piileskellä erossa Malfoysta.

Hermione istui sängylle ja tarkkaili huonetta kuin etsien jotain moitittavaa ihan vain valittamisen ilosta. Ainut pieni virhe huoneessa oli se, että kattokruunusta puuttui yksi sakara.

Hermionen teki tavallaan mieli nähdä lisää talosta, mutta hän ei halunnut törmätä Malfoyhyn juuri nyt. Hän kaivoi matkalaukun lisäksi mukaan ottaneesta käsilaukustaan työpapereita ja levitti ne valkoiselle työpöydälle ikkunan edessä. Hänen täytyisi suunnitella puhettaan kotitonttujen oikeuksien parantamisesta keskiviikolle.

Muutaman tunnin jälkeen Hermione alkoi tulla nälkäiseksi, joten hän uskaltautui ulos huoneesta ja suuntasi ainoaan suuntaan, johon olohuoneen jälkeen pääsi: kohti käytävää vasemmalle. Vaikka talo oli iso yhden ihmisen asuttavaksi, se oli kuitenkin tarpeeksi selkeä ja avonainen, että eksyminen ei ollut ongelma.

Hermione löysikin keittiön helposti käytävän päästä. Keittiö oli yhtä lailla vaalea haaleansinisine kaappeineen ja valkoisine ruokailukalusteineen. Keittiössä tuoksui pataruoka. Ilmeisesti Malfoy – tai kotitonttu – oli valmistanut ruokaa. Hermione laski kätensä kasarin ylle. Siitä nousi yhä lämmin höyry, joten Hermione etsi itselleen ruokailuvälineet ja kävi syömään yksin pöytään, kiitollisena siitä, ettei hänen tarvitsisi nähdä sulhasehdokastaan.

Never underestimate the power of fanfiction

Tikkis

  • Mrs. Black
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 869
  • Ava Fractalta <3
Luinpas nämä uudet luvut nopsaan. Olin ihan tohkeissani lukemassa tätä eteenäpäin, kunnes huomasin, ettei tekstiä ollutkaan tullut enempää. :D

No mutta! Tämä juonikuviohan oli siinä mielessä arvattavissa tekstin otsikosta, koska viikko aikaa rakastua, eikä kolmannen ehdokkaan kanssa saisi enää sitä viikkoa. Tämä ei missään nimessä ollut huono asia, vaan huomio, jonka olisin voinut fiksuna jo aiemmin tehdä, enkä miettiä mitään Ron -kuvioita! Tosi kiva, että Ron oli mennytkin jo naimisiin, ettei Hermione päässyt liian helpolla.

Tässä on kyllä hyvä asetelma Hermionen ja Dracon välillä, koska uskaltaako kumpikaan ottaa sitä riskiä, että se kolmas vaihtoehto onkin tuttua tyyppiä kamalampi. Uskoisin, että Dracon kanssa vietetty viikko kuvaillaan huomattavasti hitaammin kuin Gilbertin (vieläkin saan väristyksiä koko tyypistä) kanssa vietetty aika. Eli eiköhän tästä iloa riitä vielä joksikin aikaa! Tässä tarinassa on tosi hyvä tempo, ja tykkään siitä, miten osat vähän niin kuin soljuvat yhteen. Vaikka luvut onkin lyhykäisiä (olikos tämä rapsu- tai ficletsarja hmm.) tuntuu, että niissä ehditään käsitellä juuri sopivasti asioita. Tästä tämä varsinaisen tarinan odottelu sitten alkaa. Jee!


Kuiskaan nimesi tuulen aalloille.
Annan sen lipua kohti korkeuksia pitkin yötaivasta kiitäen korviisi.
Toivottavasti huomaat hymyn, jonka laitoin sen mukana.

Lasijoutsen

  • ***
  • Viestejä: 134
Ihanaa lukea taas pitkästä aikaa suomeksi Dramionea (lemppari<3), ja vieläpä laadukasta sellaista! Pakkoavioliitosta on tullut aika paljon ficcejä luettua, mutta silti tämä ei kyllästyttänyt. Tarinaan oli saatu mielenkiintoinen alku, sillä Draco ja Hermione eivät vielä tavanneet, vaan Hermione joutui aluksi sietämään kamalaa Gilbertiä. Mielestäni oli juuri hyvä, että Draco ja Hermione eivät olleet heti parina, jolloin tarinalle jäi aikaa rakentua. Tykkäsin todella paljon kaikesta tähän mennessä tulleesta, joten mielenkiinnolla ja innolla odottelen lisää lukuja ahmittavaksi!

Lasijoutsen

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
Tikkis: No mutta eikös olekin aina kivempi jos asioita tulee yllätyksenä ;) Tosin olisihan sekin ollut varmaan yllätys näin pakkoavioliittoficciaspektin kannalta jos Hermione olisikin haistattanut paskat laille ja nainut Ronin omasta tahdostaan :D Juu tämä tuleva viikko kuvaillaan huomattavasti pidemmin kun tosiaan suunnilleen 21 lukua olisi tähän tulossa. Osat on ficlettejä, vaikka useassa osassa onkin useampia ficlettejä joten sanamäärä saattaa kipuilla sinne 1000 paikkeillekin joskus, mutta korvaan lyhyyden sillä että postaan suht nopealla tahdilla. Mukavaa että pidät, kiitos kommentistasi :)
Lasijoutsen: Dramione on <3 Tervetuloa seuraamaan pakkoavioliittokliseitä, jotka toivottavasti eivät ole ihan niin kliseitä :D Mukavaa että pidät ja kiitos kommentistasi :)

8. osa

Hermione näki Malfoyn pikaisesti tiistaiaamuna, kun tämä oli juuri lopettelemassa paahtoleipäaamiaistaan pöydän ääressä. He jakoivat yhden pitkän, oudon ja epäluonnollisen katseen, joka kirkui miten ihmeessä me tähän päädyimme, jonka jälkeen Malfoy nousi ylös ja taikoi astiansa puhtaiksi.

“Olen kotona viimeistään viideltä. Suosittelen että sinäkin olet, jotta emme ylitä kahdeksan tunnin rajaa”, Malfoy tokaisi ja pyyhälsi Hermionen ohitse ennen kuin nainen ehti vastata.

***

Työpäivä sujui normaalisti. Hermione tuhlasi aikaa työpäivänsä jälkeen tunnin verran kotitonttuesitelmäänsä hiomiseen ja sen jälkeen käveli hieman kaupungilla, jottei joutuisi menemään takaisin Malfoyn luo ennen viittä. Lämpötilaa oli mukavat kaksikymmentä astetta ja aurinko paistoi, joten Hermione istahti erään kahvilan terassille nauttimaan jääteetä.

Sen pienen hetken ajan maailma ei vaikuttanutkaan ihan niin synkältä. Tie kahvilan edessä oli sallittu vain kevyelle liikenteelle, joten melua ei ollut ylen määrin ja ilma tuntui puhtaammalta. Jossain lauloi tiainen, jossain nauroi vauva.

Hermione ei kuitenkaan ehtinyt nauttimaan hetkellisestä onnellisuudentunteesta kovin kauaa, sillä viereiseen pöytään istahti vastarakastuneilta näyttävä pari, eikä Hermione voinut mitään sille kivulle, joka valtasi hänen sisuskalunsa. Hän ei ehkä ikinä saisi mahdollisuutta oikeaan rakkauteen. Järkiliitoissa avioero oli mahdollista viiden vuoden yhteiselon jälkeen vain, jos kumpikin osapuolista oli löytänyt uuden kumppanin, jonka oli valmis naimaan kuukauden sisällä erosta.

Hermione nousi pöydän äärestä ja jätti puoliksi juodun jääteensä pöytään.

***

Hermione palasi Malfoyn asuntoon kymmentä vaille viisi, sillä suunnilleen siihen aikaan kahdeksan tuntia sitten hän oli kuullut Malfoyn sulkevan etuoven lähtiessään.

Hän vei työlaukkunsa huoneeseensa ja vaihtoi vaatteensa mukavampiin. Hänellä alkoi taas olla nälkä, sillä lounaasta oli jo aikaa, eikä puolikas jäätee ollut täyttänyt erityisemmin, joten hän suuntasi keittiöön, josta hän ihmeekseen hän kuuli kolinaa, jota ei ollut kuullut tultuaan sisälle.

Malfoy seisoi parhaillaan lieden ääressä sekoittamassa kermaisentuoksuista keittoa. Tasolla lieden vieressä oli leikkuulauta täynnä porkkananaatteja ja perunankuoria ja sen vieressä tyhjä kalakelmu.

Hermione asteli sisemmälle keittiöön, jolloin Malfoy viimein huomasi hänet ja vilkaisi häntä olkansa yli.

“Eikö sinulla ole kotitonttua?” Hermione kysyi ja pysähtyi hyvän matkan päähän liedestä, mutta kuitenkin tarpeeksi lähelle, jotta näki siellä keittyvän lohikeiton.

Malfoy kohotti kulmaansa välinpitämättömänä. “Etkö pidäkään niitä orjuutettuina?”

“Pidän, mutta luulin, että sinulla kuitenkin olisi sellainen”, Hermione tokaisi.

Malfoy palasi takaisin keittonsa ääreen, sekoitellen sitä tasaisesti myötäpäivään kuin mitäkin taikalientä. “Ei ole ollut sen jälkeen, kun Potter huijasi tontun isältäni vapaaksi.”

Muisto sain pienen hymyn nousemaan Hermionen huulille. “Etkä ole halunnut uutta?”

Malfoy kohautti olkiaan. “Minusta ne ovat ärsyttäviä.”

Hermionen kulmat kurtistuivat. “Ärsyttäviä?” hän paheksui.

“Mielistelevät niin kuin pitäisivät isäntäänsä maailman napana. Niin kuin niillä ei ole ollenkaan omaa tahtoa. En luota sellaisiin”, Malfoy selitti.

Puolustiko Malfoy kotitonttujen oikeuksia omalla käänteisellä tavallaan? “Eli sinusta niiden pitäisi saada tehdä mitä ne haluavat eikä vain mitä käsketään?“ Hermione hämmästyi.

Malfoy vilkaisi Hermionea pikaisesti niin kuin ei haluaisi myöntää ajattelevansa niin edistyksellisesti. “Kuten sanoin, en luota sellaisiin mielistelijöihin. Ne puhuvat ja ajattelevat, muttei kukaan koskaan voi saada tietää ketä ne ovat, koska ne sanovat mitä tahansa luulevat isäntänsä haluavan kuulla”, hän tokaisi.

“Sen takia on tärkeää, että lainsäädäntöön lisättäisiin kotitonttuja suojelevia kohtia, kuten niihin kohdistuvan väkivallan kieltäminen ja mahdollisuuden anoa eroa taloudesta-”

“En sanonut, että haluan osaksi mitä tahansa vapautusliikettä sinä edustatkaan”, Malfoy huomautti ja heilautti kättään hänen suuntaansa.

“En minä sitä väittänytkään. Minusta vain on hyvä, että maailmassa on niitäkin ihmisiä, jotka eivät yksiselitteisesti näe kotitonttuja omaisuutena.”

Malfoy vilkaisi Hermionea, eikä katse ollut enää ärtynyt, enemmänkin tutkaileva. “Antaisitko suolan ja pippurin. Siitä kaapista sinun vasemmalla puolellasi.”
Hermione avasi haaleansinisen kaapin ja nappasi suola- ja pipputisirottimet maustehyllyltä. Ojentaessaan ne Malfoylle heidän sormensa koskettivat pikaisesti toisiaan. He

jakoivat pienen intiiminoloisen katseen, joka yllätti Hermionen niin, että se sai hänen sydämensä hypähtämään oudosti.

“Kupit ja lasit ovat maustehyllyn viereisessä kaapissa”, Malfoy sanoi nopeasti ja alkoi jauhamaan pippuria myllystä.

Hermione käänsi kiitollisena selkänsä Malfoylle peittääkseen punottavat poskensa. Miten vasta hetki sitten Hermione oli vihannut Malfoyta koko sydämensä pohjasta, mutta nyt he puhuivat kuin… melkein ystävät?
« Viimeksi muokattu: 01.07.2019 12:01:57 kirjoittanut Crysted »

Never underestimate the power of fanfiction

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
9. osa

Hermione heräsi puolta tuntia ennen herätyskellonsa soimista ja hänen ajatuksensa alkoivat tietysti käymään läpi eilistä illallista. He eivät olleet juurikaan puhuneet keiton syömisen lomassa, mutta tunnelma ei ollut enää ollut yhtä kireä. Hermione oli pakostakin vilkuillut vähän väliä Malfoyn suuntaan hämmästellen sitä, miten hän istui sovussa kouluaikaista kiusaajaansa vastapäätä miettien, tulisiko tästä kenties hänen aviomiehensä.

Herätyskellon viimein soidessa Hermione hiljensi kellon nopeasti ja suuntasi keittiöön. Hän oli ensimmäinen hereillä, joten hän alkoi laittamaan aamiaista. Munakasta ja papuja löytyi, mutta pekonia ei, josta Hermione oli oikeastaan kiitollinen, mielessä yhä Gilbertin valmistamat kammottavat mikropekonisämpylät.

Munakas ja pavut valmistuivat, mutta kahvia Hermione ei löytänyt mistään, vaikka aukoi kaikki keittiön kaapit.

“Onko ruokakomeron sisällössä valitettavaa?”

Hermione pyörähti ympäri ja näki Malfoyn katselevan häntä silmissään yhä hieman varautuneisuutta. Tämä oli jo pukeutunut työvaatteisiinsa, tummaan pukuun, kun taas Hermionella oli yhä yllään pyjaman päällä aamutakki, josta hän tuli erittäin tietoiseksi.

“Ei”, Hermione sanoi ja alkoi sulkemaan kaappeja, “mikä tahansa ruokakomero voittaa edellisen kumppaniehdokkaani ruokavarastot. Hänellä oli vain lihaa, jota hän kypsensi mikrossa – jästilaitteessa, jossa ruoka kypsyy nopeasti, mutta todella epätasaisesti. Hän pääasiassa söi kaiken lihansa puoliraakana, eikä edes ollut ihmissusi.”

Malfoy katsoi häntä epäilevästi. “Juksaat.”

“Juksaisinpa”, Hermione huokaisi ja laski aamiaislautasensa pöytään. “Etkö juo kahvia?”

“En ole koskaan pitänyt siitä”, Malfoy selitti hakiessaan itselleenkin lautasen ja täytti lasinsa kurpitsamehulla.

Heidän välilleen lankesi omituinen hiljaisuus, ei välttämättä epämukava, mutta sellainen kuin he olisivat toisilleen tuiki tuntemattomia, jotka sattumalta päätyivät samaan pöytää syömään ja vaihtoivat kohteliaisuuden nimissä muutaman sanan. Hermione söi muutaman haarukallisen munakastaan, kunnes hänen mieleensä putkahti aivan tavallinen kysymys, jota hän ei voinut uskoa, ettei ollut saanut kysyttyä aiemmin. ”Mitä sinä teet työksesi?”

”Työskentelen Nimbuksessa luutien suunnitteluosastolla. Teen tutkimustyötä kokeellisista luudantekomateriaaleista ja sen sellaisesta”, mies selitti katse aamiaisessaan.

”Kokeellisista? Millä tavalla kokeellisista?” Hermione kiinnostui, vaikka luudat sinänsä eivät kiinnostaneet häntä.

Malfoy kohotti katseensa aamiaisestaan, silmissään pieni pilke vitsailunvirettä. ”Ne ovat salaisuuksia. Mistä minä tietäisin, vaikka työskentelisit Komeetalle.”

Hermione naurahti yllättyneenä. ”Valitettavasti työskentelen Ministeriössä maagisten eläinten säätelyn ja valvonnan osastolla. Minulla on laukullinen papereita mukana todistamassa”, Hermione kertoi.

He eivät puhuneet enää, mutta aamiaisen tunnelma keventyi huomattavasti sen jälkeen.

***

He molemmat lähtivät töihin taas samoihin aikoihin, joka oli kätevää, koska se tarkoitti sitä, että heidän ei tarvinnut joustaa niistä kahdeksasta tunnista, jotka he saivat olla erossa. Töissä Hermionen ajatukset harhailivat vähän väliä kaikkeen muuhun kuin työhön (tai oikeastaan yhteen tiettyyn asiaan – henkilöön), mutta sentään hän onnistui vetämään esityksensä läpi suhteellisen hyvin, vaikka unohtikin yhden kohdan loppuyhteenvedostaan.

Töiden jälkeen Hermione löysi itsensä Ginnyn ja Harryn luota. Kaksikon uteluista huolimatta Hermione ei ollut aikaisemmin suostunut kertomaan heille kuka hänen uusi sulhasehdokkaansa oli, mutta nyt hänen päässään ei pyörinyt mitään muuta kuin Malfoy ja tämän omituisen normaali käytös, joten hänen oli viimein paljastettava salaisuus.

“Mitä!” kiljaisi Ginny ja peitti suunsa käsillään.

Harry vain räpytteli silmiään tietämättä mitä sanoa.

“Niin”, Hermione huokaisi. “Oudoin asia on se, että vaikka emme ole puhuneet kauheasti, emme me ole riidelleetkään alkua lukuun ottamatta. Hän melkein vaikuttaa ihan järkevältä ihmiseltä. Hän on muuttunut, sen ainakin huomaa. Mutta samalla en voi olla miettimättä menneisyyttä ja sen vaikutusta tulevaisuuteen… tai siis en kai minä oikeasti voi viettää lopun elämääni hänen kanssaan?” hän kysyi toivoen, että Ginny ja Harry auttaisivat häntä tekemään päätöksen.

“Mutta jos hän on muuttunut, kenties hän ansaitsee mahdollisuuden?” Ginny tuumi.

“Ei”, Harry sanoi heidän molempien ihmeeksi. Harry kohensi silmälasiensa asentoa nenällään ja huokaisi. “Hermione, hän ei ehkä koskaan valinnut olla kuolonsyöjä, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hänellä yhä ole suhteita niihin, jotka yhä yrittävät pitää Voldemortin aatteen elossa. Yaxleyta, Nottia ja Amikus Carrowia ei koskaan saatu kiinni. Olemme varjostaneet vankilasta vapautuneita kuolonsyöjiä kuten Lucius Malfoyta, mutta he ovat fiksuja ja peittävät jälkensä.”

“Tai sitten Malfoyllä ei ole mitään tekemistä asian kanssa”, Ginny huomautti ja käänsi katseensa Hermioneen. “Hermione, tämä on sinun viimeinen mahdollisuutesi valittaa ehdokkaasta. Ainakin Malfoy ei ole pahan näköinen, toisin kuin se sinun edellinen vaihtoehtosi. Mitä jos saat samanlaisen äijänkäppänän seuraavalla kerralla ja jäät jumiin sellaisen kanssa? Mieti fyysisiä tarpeitasi!”

Hermione tirskahti hivenen hysteerisesti ja irvisti perään. Fyysisiä tarpeita… Malfoyn kanssako?

”Jospa jätetään sellaiset yksityiskohdat pois loogisesta ajattelusta”, Harry huomautti.

”Älä nyt rupea nolostelemaan”, Ginny vitsaili ja tönäisi Harryä kylkeen.

”Avioliittosopimus ei muutenkaan rajoita avioliiton ulkopuolisia suhteita”, Harry huomautti.

”Meinaatkos nyt alkaa pettämään minua?” Ginny huudahti muka kauhistuneena. Hermione kikatti.

Harry huokaisi turhautuneesti. ”Olette mahdottomia. Tarkoitin pakkoavioliittosopimusta, tai ei sillä, että tavallinenkaan avioliitto muka rankaisisi ulkopuolisista suhteista millään kuolemanuhalla – en minä tietenkään ole ottanut asiasta selvää mistään syystä tai mitään”, Harry lisäsi, kun näki Ginnyn kohottavan kulmaansa ja katsahtavan Hermionea sitten katseella, joka ei kertonut mitään Harrylle, mutta kaikkea Hermionelle, joka tirskahti.

”Milloin minusta tuli se, joka joutuu puhumaan tilanteessa vakavasti”, Harry voivotteli ja hieraisi kasvojaan.

”Kyllä minä ymmärrän huolesi, Harry”, Hermione vakavoitui ja taputti ystäväänsä olalle. ”Olen itsekin huolissani.”

Harry nyökkäsi. ”Jos sinä kerran asut hänen talossaan, ehkä voit löytää jotain todisteita”, hän ehdotti.

Hermione jyysti alahuultaan hermostuneena. “Ehkä.”

Never underestimate the power of fanfiction

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
10. osa

Hermionen saavuttua Malfoyn luo viiden aikoihin, hän ei nähnyt miestä olohuoneessa, mutta kuuli askelia yläkerrasta. Hän tajusi, ettei ollut vielä käynyt ylhäällä, mutta ei hän sinne nyt halunnut mennä, koska kun Malfoy oli siellä, se tuntui tungettelulta. Tämä oli kuitenkin hänen talonsa ja Hermione oli vieras. Muutamasta ystävällisestä keskustelusta huolimatta, hän tunsi yhä hieman epäluuloa sulhasehdokastaan kohtaan, varsinkin Harryn huolet kuultuaan.

Hermione luki kotoa mukaan ottamaansa kirjaa huoneessaan, mutta sen saatuaan loppuun hän suuntasi viimein olohuoneeseen ja pysähtyi katsomaan ikkunasta avautuvaa sotkuista maisemaa. Jotain puutarhassa oli yritetty tehdä, mutta yritykseksi se oli jäänyt.

Samassa hän kuuli askelien laskeutuvan portaita pitkin alas. Hermione ei kääntynyt, mutta kuuli Malfoyn pysähtyvän olohuoneen ja eteisen rajalle hetkeksi ja jatkavan sitten kulkuaan Hermionen luo.

“Sinun puutarhasi on kauheassa kunnossa”, Hermione huomautti Malfoyn astuttua tämän viereen katselemaan ikkunasta ulos.

“En ole viherpeukalo”, Malfoy selitti ja tunki kätensä taskuihinsa. “Äiti yritti tehdä sille jotain keväällä, mutta kyllästyi. Maaperä on kuulemma savista, jonka takia useimmat kasvit eivät oikein kasva siinä.”

“Tiikerinlilja”, Hermione ehdotti muistellen oranssia kasvia, jonka hän oli nähnyt vanhempiensa tuttavaperheen puutarhassa, jossa oli myös savinen maaperä. “Se selviää savisella maaperällä.”

“Kai niitä muitakin löytyisi, jos oikein alkaisi yrittämään”, Malfoy myönsi, “mutta minulla ei ole koskaan ollut silmää suunnittelulle. Ehkä pitäisi palkata puutarhasuunnittelija. Ei tuo minua erityisemmin haittaa tuollaisena, mutta on se hivenen noloa, kun vieraat kauhistelevat sen kuntoa pistäytyessään.”

Hermione vilkaisi miestä. “Onko sinulla usein vieraita?”

Malfoy kohautti olkiaan. “Eipä juuri. En ole enää niin perso huomiolle kuin ehkä ennen olin”, hän sanoi vilkaisten Hermionea hieman virnistäen.

Hermione tyrskähti yllättyneesti ja käänsi katseensa taas ikkunaan. “En minäkään tiedä juuri mitään puutarhanhoidosta. Kotona asuessani puutarhamme oli niin pieni, jonka kasvit olivat monivuotisia, etteivät ne juuri hoitamista tarvinneet. Eikä nykyiseen asuntooni saa laittaa ikkunanaluskasveja. Mutta taikakasvien kasvattaminen puutarhassa on aina kiehtonut minua.”

“Jos päädyt muutamaan tänne saat kaikin mokomin tehdä puutarhalle mitä haluat”, Malfoy sanoi neutraalisti ja käveli sitten keittiöön.

Jos. Hermione kääntyi katsomaan miehen loittonevaa selkää. Malfoy sanoi sen niin kuin se oli oikea mahdollisuus.

***

He söivät illalliseksi eilistä kalakeittoa, joka maistui yhä ihan hyvältä. He istuivat pöydässä yhtä aikaan, mutta se oli ollut enemmänkin sattumaa kuin yhteinen päätös. Heille oli vain tullut nälkä samaan aikaan. Ainakin niin Hermione oli vakuuttanut itselleen, kun oli seurannut Malfoytä keittiöön.

“Opettiko äitisi sinua kokkaamaan vai opitko keittokirjasta?” Hermione uskaltautui kysymään lusikallistensa lomasta.

“Sekä että. En minä tietenkään pienenä ollut yhtään kiinnostunut oppimaan ruuanlaittoa, mutta sodan jälkeen…” Malfoyn ääni hiljeni loppua kohti. Hän piti pienen tauon ennen kuin jatkoi: “Sanotaanko, että aloin näkemään asioita uudella tavalla ja tajusin, että minulta puuttui tiettyjä elämäntaitoja.”

Se, että Malfoy ei ollut enää niin itserakas, etteikö voisi myöntää puutteensa oli kieltämättä vaikuttavaa. “Milloin sinä muutit tänne?”

“Puoli vuotta sitten.”

Samoihin aikoihin kuin Lucius Malfoy oli vapautunut vankilasta siis. Olikohan asioilla yhteys? Kantoikohan Malfoy kaunaa isälleen kuolonsyöjiin pakottamisesta?

“Ajattelin, että silloin oli hyvä aika aloittaa elämä omillani. Äiti ei tarvinnut minua enää“, Malfoy kertoi vapaaehtoisesti. “Tarvitsin vapautta… jotta voisin viimein kunnolla päättää elämäni suunnan”, hän kertoi sekoitellen soppaa hajamielisesti.

Hermionen sisällä syttyi toivon liekki. Malfoy todella vaikutti siltä, niin kuin ei haluaisi olla yhteydessä menneeseen.

“Tosin se vapaus ei kestänyt kauaa”, mies jatkoi ääni hieman synkempänä. “Koska vasta muutaman kuukauden päästä kuulin pakkoavioliittolaista.”

“Niin”, Hermione sanoi sekoitellen annostaan. Ilman sitä he eivät olisi tässä. ”Toisaalta ymmärrän sen tarpeen. Eihän se varmastikaan ole ollut helppo päätös tehtäväksi Ministeriölle.”

”Hyödytön päätös se minusta on. Eihän laki kuitenkaan vaadi lisääntymistä aviokumppanin kanssa”, Malfoy huomautti.

”Sinustako sitä pitäisi vaatia?” Hermione yllättyi.

”Ei. Minusta sitä lakia ei olisi koskaan pitänyt tehdäkään.”

”Millä taikapopulaation lasku sitten sinusta korjattaisiin?”

Malfoy kohautti olkiaan. ”Ajan kanssa.”

Hermione ei voinut mitään sille, että kommentti ärsytti häntä. ”Ajan kanssa on toiveajattelijan puhetta. Juuri mikään ei tapahdu sattumalta tässä maailmassa. Jos jotain haluaa parantaa, sen vuoksi on tehtävä uhrauksia ja työtä”, Hermione huomautti kipakasti. Malfoy ei ehkä ymmärtänyt sitä, koska oli saanut kaiken kultatarjottimella.

”Sinun puheesi on kyynikon puhetta”, Malfoy sanoi kohottaen viimein katseensa Hermioneen.

Realistin puhetta”, Hermione korjasi tuijottaen tiukasti takaisin.

Malfoy laski lusikan kädestään ja tutkaili Hermionea tarkasti. ”Sinäkö sitten aiot tehdä velvollisuutesi valtiota kohtaan ja puskea ulos niin monta lasta kuin pystyt omasta hyvinvoinnistasi välittämättä? Ehkä sinun olisi pitänyt naida se Weasley, hehän tunnetusti lisääntyvät kuin jänikset.”

Hermione ponkaisi pystyyn niin nopeasti, että keikautti vesilasinsa nurin. ”Sinun täytyy vähän miettiä, minkälainen henkilö olet, jos sinun on helppo jättää kaikki vaikea muiden harteille”, Hermione sanoi ääni vihasta täristen. Vanha arpi hankasi taas hihaa vasten. ”Ehkä sinun on helppoa katsoa muualle, kun näet ongelman, kun muita sattuu, mutta minun ei ole, sillä minä tiedän, että joskus on tehtävä uhrauksia yhteisen hyvän puolesta.”

Malfoy tuijotti häntä silmät tummina ja jäisinä. Mies selvästi tiesi mistä nyt taas puhuttiin. ”Mitä sinä olisit tehnyt, neiti täydellinen, jos tietäisit, että kapinasi johtaisi vanhempiesi kuolemaan? Olisitko silti päättänyt leikkiä sankaria ja uhrannut heidät yhteisen hyvän puolesta?”

”Oli muitakin vaihtoehtoja! Dumbledore tarjosi sinulle ja perheellesi apua!”

Nyt oli Malfoyn vuoro nousta pöydästä teatraalisesti: tämä kaatoi tuolinsa ponkaistessaan seisomaan. ”Sinäkö luulet, että Dumbledore olisi voinut auttaa minua? Täytyykö minun muistuttaa sinua, että hän kuoli ei kauankaan sen jälkeen, kun se kuuluisa avuntarjoaminen tapahtui? Jos en olisi auttanut hommassa, joku muu olisi kuitenkin tehnyt sen tai sitten hän olisi potkaissut itsekseen tyhjää sen mädän kätensä takia.”

Vaikka huomio oli totta, se ei vakuuttanut Hermionea. ”Sinustako oma elämäsi on arvokkaampaa kuin muiden?”

”Sillä ei ole mitään väliä, koska kaikki ne samat ihmiset olisivat kuitenkin kuolleet. Hieman tekopyhää sanoa, että haluat minun kuolevan, kun juuri äsken huolestuit taikapopulaation laskusta!” Malfoy kivahti ja marssi sitten tiehensä ennen kuin Hermione ehti sanoa mitään.

Hermione istui kiukustuneen alas ja kuivasi pöydälle kaatuneen veden sauvanheilautuksella. Hieman tekopyhää sanoa, että haluat minun kuolevan. Ei Hermione ollut sanonut, että hän halusi Malfoyn kuolevan. Hän vain halusi, että Malfoy ottaisi vähän vastuuta tekemisistään, tai oikeastaan tekemättömyydestään. Hän halusi tämän tiedostava, että vaikka tämä oli taistellut pimeyden puolella olosuhteiden pakosta, tämä olisi voinut sentään yrittää tehdä oikein.

Keitto oli menettänyt makunsa, joten Hermione katoutti loput.

Never underestimate the power of fanfiction

Fredu

  • Luihuisnörtti
  • ***
  • Viestejä: 958
    • Mieleni on maalaus
SOS EIIII.

Olihan se ristiriita tietysti odotettavissa, mutta ai kaamee kun se sattui silti! Draco on edistynyt paljon ja kieltämättä itse olen samaa mieltä, mutta toki oma luihuisuutenikin voi vaikuttaa siihen. :D Toivon, että kuitenkin he päätyvät yhteen, koska voisin kirjoittaa vaikka esseen siitä, miten sopivia he olisivat toisilleen. Jännittämään jäädään siis!

ps. Harry haist huilu
Avatar: Beauty Enchants
hiphei, hurraa, nyt ei surra! pienet on konstit nää: jos joskus täytyy huolia olla, tuntuu pahalta, itkettää, itke kyyneleet sovinnolla,
ei ne silloin sisälle jää
~*~
Hävisin pelin

Karma91

  • Sassmonster
  • ***
  • Viestejä: 407
Pitihän se tietää, ettei tämä Hermionen ja Dracon yhteiselo tule olemaan mutkatonta. Yllättävän kauan se sopu tosiaan kestikin.

Tunnustan ihan rehellisesti olevani tässä asiassa Dracon puolella. Ymmärrän Hermionen kannan, mutta oli mautonta ja törkeää häneltä puhua Dracolle ongelmien pakoilusta. Draco yritti suojella perhettään, mikä oli varmasti niitä harvoja asioita, jotka Dracolle oikeasti merkitsi paljon.

Toivottavasti kaksikko saa sovittua riitansa pian. Ja hyi Harrylle kun yrittää laittaa Hermionen vakoilemaan puolestaan. Ginnystä on tykännyt paljon kaikissa niissä osissa, joissa hän on esiintynyt, ja kiva myös ettet ole tehnyt Ronista täyttä mänttiä. Se tuntuu olevan se yleisin ja helpoin keino aina näissä Dramione ficeissä saada Ron ja Hermione eroamaan ja tätä myöten Draco Hermionen pariksi. Plussaa myös nopeasta julkaisutahdista. Luvut ovat vähän lyhyempiä, mutta niiden väliin ei ole yleensä jäänyt montaa päivää, niin jatkoa pääsee aina lukemaan mukavan pian.

Jään odottelemaan jatkoa, ja yritän myös kommentoida vähän aktiivisemmin

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
Fredu: Snif, eiks oliskin kiva jos hahmot aina tulis toimeen ilman konfliktia, mutta pakkohan sitä oli ilmeentyä :D Tässäpä jatkoa, kiitos kommentistasi :)
Karma91: Jep, mutkalliselle tielle päätyivät :D Hauskaa, että näet asiassa Dracon kannan, katsotaan kääntyyköhän Hermionekin sille kannalle vielä. Harry on tosiaan luihu, vaikka ehkä ihan ymmärrettävästi :D Mukavaa että pidät Ginnystä ja Ronista tässä tekstissä. Kiitos kommentistasi :)

11. osa

Torstaiaamu oli ensimmäinen aamu, kun Hermione ei herätessään enää ihmetellyt missä oli. Viikko oli nyt puolivälissä. Hermione ei halunnut miettiä päätöstä, jonka hän joutuisi tekemään viikon loputtua. Viikon alussa hän oli ollut varma valittavansa, mutta sitten hän oli alkanut oikeasti harkitsemaan asiaa, mutta eilisen riidan jälkeen… Päätöksen tekeminen oli muuttunut hankalammaksi, tuntui kuin palapeli olisi muuttunut rubikin kuutioksi.

Hermione sulki herätyskellon pirinän ja hautasi kasvonsa tyynyyn. Ei ollut reilua, että hänet pakotettiin tekemään näin pian koko loppuelämään vaikuttava päätös.

***

Töiden jälkeen Hermione käyskenteli taas kaupungilla, kunnes kahdeksan tuntia kului umpeen ja hänen oli palattava takaisin Malfoyn luo. Ei sillä, että hän vihaisi tätä erityisemmin, oikeastaan hän oli päässyt vihasta yli kauan sitten, mutta hän ei voinut tietää mitä Malfoy halusi ja hän halusi antaa tälle varmuuden vuoksi omaa aikaa. Hermionen saapuessa taloon hän huomasi Malfoyn istuvan olohuoneen sohvalla tarkkaillen sohvapöydän yllä lentävää pienoisluutaa hajamielisesti.

“Miten töissä?” Hermione kysyi kävellessään olohuoneen puolelle.

Malfoy nosti katseensa Hermioneen hivenen yllättyneesti. “Oikeasti?”

“Mitä?” Hermione puolusteli.

“Sinä esität niin kuin me jo olisimme aviopari”, Malfoy huomautti.

Hermione pysähtyi sohvan luo, hieman ärsyyntyneenä. “No anteeksi, minä vain yritin pitää yllä kohteliasta keskustelua. En tiedä sinusta, mutta minä ainakin otan tämän tosissani, koska tämän jälkeen on mahdollisuus, että saan jonkun inhottavan vanhan ukon sulhasisekseni”, hän kivahti.

Malfoyn kasvoille nousi pisteliäs katse. “Ja minäkö en yritä?”

“Jos oikeastiko? on sinun käsityksesi kohteliaasta-”

“En tarkoittanut sitä, vaan eilistä”, Malfoy ärähti ja nousi pystyyn. “Minä yritin tosissani, mutta sinä uskot vieläkin, että olen joku pimeyden marinetti, niin kuin olisin tehnyt aivan älyttömän valinnan halutessani suojella perhettäni.”

”Anteeksi vain, jos olen epäileväinen, et tehnyt muuta kuin haukuit minua koko kouluaikamme!”

“Olen muuttunut”, Malfoy huomautti vakavana.

“Oletko? Koska jos todella olet, sinun ei tarvitsisi puolustella itseäsi”, Hermione tokaisi kipakasti.

Malfoyn suu puristui viivaksi ja hetken aikaa Hermione luuli, että tämä alkaisi haukkumaan häntä tai jotain vastaavaa, mutta sitten tämä huokaisi ärtyneesti ja istui takaisin sohvalle. “Anteeksi”, hän mutisi. “Senkö sinä halusit kuulla?”

“Hädin tuskin kuulin mitään”, Hermione sanoi ja risti kätensä rinnalleen, vaikka oikea anteeksipyyntö tulikin hänelle yllätyksenä.

Malfoy käänsi katseensa Hermioneen. Miehessä oli selvästi ylpeyttä jäljellä, joten kesti hetken aikaa, ennen kuin hän antoi periksi ja pudotti maskin kasvoiltaan. Maskin alta paljastunut ilme oli syyllinen, hauras ja katuva, jollainen yhdistelmä sai Malfoyn näyttämään lähes eri ihmiseltä. Sanojen muodostaminen kesti hetken aikaa.

“Anteeksi, että olin ilkeä sinulle ja haukuin sinua. Anteeksi, että en tehnyt mitään, kun olit… siellä…” Malfoy jatkoi ja painoi katseensa pöytään, jolla liikkunut luuta oli laskeutunut, “Bellatrix… en voinut tehdä mitään, ainakin kerroin itselleni niin, kun kuulin huutosi. Mutta olisin voinut yrittää. Olin heikko, kun en yrittänyt vastustaa sitä elämää, johon minut sysättiin. Halusin, mutten uskaltanut. Vanhempieni takia. Itseni takia.”

Hermione istui viimein alas sohvalle metrin päähän miehestä. Kenties toivo Malfoyn suhteen ei ollutkaan hukkaan heitettyä. Tämä todella otti vastuun tapahtuneesta. Hermione alkoi tuntea olonsa hieman syylliseksi syyttelystään.

”Anteeksi, että syytin sinua niin kärkkäästi”, Hermione sanoi lempeämmin. ”Tilanteesi ei varmastikaan ollut helppo ja ymmärrän sen, että halusit suojella vanhempiasi.”

Malfoy nyökkäsi ja katseli häntä vakavasti, mutta pehmeämmin kuin aikaisemmin. “Kyllä minäkin otan tämän tosissani. Et ole mikään unelmavalintani, mutta voitat kirkkaasti edellisen ehdokkaani. Jos tämä ei onnistu, minuakin huolestuttaa ottaa riski”, Malfoy kertoi.

“Minkälainen sinun ensimmäisesi oli?” Hermione kysyi hiljaa.

Malfoy tuijotteli ikkunasta ulos lakastuneeseen puutarhaan vastentahtoisena vastaamaan.

***

"Elise”, Malfoy sanoi viimein katse yhä ikkunassa. “Hän oli seitsemäntoista, juuri valmistunut Tylypahkasta. Hän oli ujo ja pieni tyttö, vielä lapsi oikeastaan. Vatsaani väänsi joka kerta, kun katsoin häntä, se ajatus, että jos me kaksi menisimme naimisiin… Se on väärin ylipäätään, että vasta koulusta valmistuneet joutuvat mukaan tällaiseen. Ikärajaa tulisi nostaa ainakin kahteenkymmeneen.”

“Olen samaa mieltä”, Hermione myönsi. Hän oli jo kahdenkymmenenkahden, mutta hän tunsi silti olonsa kovin nuoreksi. Hän ei voinut edes kuvitella miltä vasta Tylypahkasta valmistuvat nuoret joutuivat kokemaan.

“Hän oli kuin mikäkin kotitonttu”, Malfoy naurahti kolkosti tuijotellen käsiään. “Hän yritti kaikkensa miellyttääkseen minua, kertoi minulle mitä luuli minun haluavan kuulla. En koskaan saanut selkoa siitä, kuka hän itse oikeastaan oli. Hän taisi pelätä minua. Tiesi varmaan maineestani. Yhden kerran hän yllätti minut, kun olin tulossa suihkusta ja hän näki käsivarteni”, Malfoy sanoi ja kosketti paidan hihan suojassa olevaa vasenta kyynärvarttaan, johon oli piirretty pimeyden piirto. “Hän ei katsonut minua silmiin sen jälkeen.”

“En halua joutua sellaiseen avioliittoon, jonkun tuntemattoman kanssa, joka pelkää minua”, Malfoy sanoi hivenen vahvemmin ja käänsi katseensa Hermioneen, “minä tarvitsen jonkun, joka uskaltaa haastaa minut.”

Hermionen sydän hypähti kuullessaan Malfoyn sanat, sillä hän ei ollut kieltämättä juuri muuta tehnytkään kuin haastanut tätä. “Minä en pelkää sinua”, Hermione sanoi, tietämättä oikein mitä muutakaan sanoa. “Enkä ole tuntematon.”

“Mutta mitä sinä haluat, Hermione?” Malfoy kysyi.

Hermionen sydän pompahti, kun hän kuuli Malfoyn sanovan nimensä. “Meiltä on viety oikeus haluta mitään, Draco”, Hermione huomautti. Miehen nimi hänen suussaan tuntui vieraalta, mutta ei välttämättä huonolla tavalla. Siihen pitäisi vain tottua. Draco. “Mutta tiedän, mitä en halua. En halua miestä, joka pitää minua vähempiarvoisena, kodinhoitajana tai esineenä. En halua miestä, johon en voi luottaa.”

“Minä en pidä sinua vähempiarvoisena, en kodinhoitajana, en esineenä”, Draco sanoi silmissään tutkaileva katse. Yhtäkkiä tuntui siltä, että he olivat lähempänä toisiaan kuin he olivat aikaisemmin. “Ja haluan uskoa, että voisit luottaa minuun. Et ehkä nyt, mutta jonain päivänä.”

Hermione nielaisi. “Tarkoitatko…” hän kysyi, tai ehkä se ei ollut edes kysymys, hänen ajatuksensa tuntuivat yllättäen sumeilta.

“Tarkoitan”, Draco sanoi tuijottaen häntä kasvoillaan jotain pehmeyden tapaista, hyväksyntää. Ilmassa väreili jännite, joka ainakin elokuvissa päätyisi vain yhteen asiaan, mutta kumpikaan heistä ei liikahtanut, he vain tuijottivat toisiaan, miettien miten kaikki oli yhtäkkiä muuttunut.

Never underestimate the power of fanfiction

Crysted

  • Queen of dead plants
  • ***
  • Viestejä: 3 068
  • inFINIty
    • Listaukseni
12. osa

Draco nousi sohvalta ylös ensimmäisenä. “Keittoa on yhä jäljellä. Söin jo, mutta voit ottaa itsellesi, jos olet nälkäinen”, hän sanoi ja katosi yläkertaan, jonka olemassaolon Hermione useimmiten unohti. Yläkerrassa oli varmaan ainakin Dracon makuuhuone, mutta Hermione ei ollut täysin varma, sillä Draco ei ollut vieläkään näyttänyt hänelle taloa.

Hermione ei ollut nälkäinen, mutta hän meni kuitenkin keittiöön ihan vain, jotta saisi rauhoitettua laukkaavaa sydäntään. Mitä ihmettä? Sopivatko he juuri Draco Malfoyn kanssa menevänsä naimisiin? Tai ainakin Draco oli vihjannut sen käyvän hänelle, Hermionehan ei ollut antanut vastausta.

Keittiöön kävely ei riittänyt rauhoittamaan häntä. Hän suuntasi takaisin olohuoneeseen ja käveli sen lasiovesta pihalle.

Puutarha ei tosiaan ollut kaunis. Nurmea oli vain laikkuina ja piha oli täynnä kuoppia niin kuin siihen olisi alettu kaivamaan perustuksia jollekin, mutta rakentaja oli tullut toisiin aatoksiin. Seinänvierustassa oli muutama epätasaisesti rehottava keltainen kukkapuska, joiden kukkia Hermione ei osannut nimetä.

Jos hän muuttaisi tänne, hän laittaisi pihan kuntoon. Istuttaisi taikakasveja ja tekisi ehkä pienen pation seinänvierustaan. Hän oli aina pitänyt sellaisista penkeistä, jotka oli tavallaan upotettu maahan, mutta se saattaisi olla liikaa työtä, mutta ehkä jos hän todella jäisi tänne elämänsä loppuun saakka…

Ajatus hermostutti Hermionea niin, että hän ei voinut jäädä paikoilleen. Hän jatkoi kävelemistä metsää kohti. Metsän puut olivat pitkiä ja se oli juuri sopivan harva, jotta siellä saattoi kävellä vapaasti. Hermionen mieleen palasi retki Deanin metsään äidin ja isän kanssa… ja myös Harryn ja Ronin kanssa. Jälkimmäinen reissu ei ollut ollut yhtä hauska.

Yhtäkkiä Hermionesta tuntui, ettei hän saanut henkeä.

***

Hermione pälyili kiivaasti ympärilleen nähdäkseen, yrittikö joku kirota hänet, mutta väljässä metsässä ei näkynyt ketään. Hän tarttui taikasauvaansa, mutta ei saanut hengenhädässä mieleensä yhtäkään hengitykseen auttavaa loitsua. Jokin tuntui vetävän häntä takaisin taloa kohti, eikä Hermione pystynyt vastustelemaan tunnetta hapen loppuessa aivoista.

Hän törmäsi Dracoon olohuoneessa, kirjaimellisesti. Koskettaessaan Dracon rintakehää henki alkoi viimein kulkea. Myös Draco haukkoi henkeään.

“Mitä sinä teit? mies kysyi saatuaan tasattuaan hengitystään, pidellen hellästi kiinni Hermionen kyynärpäistä.

“Minä vain menin vain–”, kävelylle. “Kahdeksan tunnin aikaraja ylittyi”, Hermione tajusi ja nosti katseensa Dracoon. He seisoivat yhä kiinni toisissaan, sillä taika tuntui vetävän heitä lähekkäin. Tuntui siltä, niin kuin jos Hermione vetäisi kätensä irti miehen rintakehästä, hän menettäisi taas kykynsä hengittää.

“Tiedäthän mitä nyt joudumme tekemään”, Draco sanoi.

“No en, seuraako siitä muka jotain?” Hermione hätääntyi.

Draco kohotti kulmaansa. “Etkö sinä tosiaan lukenut sopimusta ollenkaan? Kummallakaan kerralla, kun allekirjoitit sen?”

Hermione punastui. “No mitä väliä sillä olisi ollut, sen joutui joka tapauksessa allekirjoittamaan”, hän puolusteli ja vetäytyi viimein varovasti irti Dracosta. Hengenahdistus ei onneksi alkanut uudestaan. “Kerro nyt mitä me joudumme tekemään?” hän kysyi hermostuneena. Ei kai vaan… seksiä?

“Joudumme olemaan yhdessä koko yön.”

Hermione punastui vielä syvemmin ja perääntyi nopeasti pari askelta.

“Ei sillä tavalla, onpa sinulla likainen mieli”, Draco ivasi. “Vaikka en kyllä ihmettelisi, jos Ministeriö lisäisi senkin lakiin, jos vauvoja ei ala syntyä seuraavan vuoden aikana.”

“Kerro jo”, Hermione tivasi ärtyneenä.

Draco nautti selvästi siitä tilanteesta, kun hän tiesi jotain, mitä Hermione ei. “Emme voi mennä viittä metriä kauemmaksi toisistamme kahteentoista tuntiin”, hän selitti viimein.

“Mutta minun oli tarkoitus käydä suihkussa”, Hermione voihkaisi.

“Kai meidän pitää käydä yhdessä”, Draco virnisti.

Hermione mulkaisi miestä ja joutui vastustamaan halua kävellä pois.

***

Viisi metriä oli tajuttoman pieni alue. Niin pieni, että he astuivat aivan liian useasti ihan vahingossa ulos alueesta, jolloin he molemmat joutuivat taas haukkomaan henkeään ja painautumaan kiinni toisiinsa. Hermione kiitti onneaan, että ilmeisesti myös Gilbert ei ollut lukenut sopimusta, sillä jos tämä olisi tajunnut porsaanreiän Hermionen ei koskettelua -säännössä, he olisivat päätyneet olemaan kiinni toisissaan jatkuvasti.

“Teetkö sinä tämä tahallasi”, Hermione mutisi, kun Draco viidennen kerran astui ulos viiden metrin alueelta heidän laittaessaan illallista. Hän tunsi toisen kiihtyneet sydämensykkeet nyrkkiensä alla.

“En tietenkään, miksi tekisin?” Draco kysyi, mutta Hermione kuuli tämän äänestä virneen ja tuhahti. “Ihan totta”, mies sanoi vakavoituen. Hermione tunsi miehen hengityksen päälakeansa vasten.

Hermione ei vastannut. Ehkä osa hänestä kuitenkin hivenen piti tästä. Ehkä, ihan pikkuruisen. Ehkä siksi, koska hän oli kaivannut fyysistä kontaktia johonkuhun, ihan vain läsnäoloa. Dracon kädet olivat löysästi hänen vyötäröllään, Hermionen kädet olivat Dracon kyljillä. Oikeastaan Hermione ei ollut varma riittäisikö, jos he vain pitäisivät käsistä kiinni, ilman että olivat sylikkäin. Hän ei kuitenkaan halunnut ehdottaa.

***

Tuli ilta ja heidän oli aika käydä nukkumaan. Hermione vaihtoi vaatteensa unipukuun omassa huoneessaan Dracon odottaessa oven takana ja sitten he toistivat saman yläkerrassa Hermionen odottaessa oven takana.

Oli tullut jo pimeä, eikä Dracon makuuhuoneessa ollut päällä kuin yksi yölamppu, joten Hermione ei nähnyt huoneesta paljoa, muuta kuin että se oli tilava ja sisustukseltaan sinisen ja vihreän värinen.

Varmastikaan tämä ei voisi olla yhtä kauhea kokemus kuin yö Gilbertin vieressä, mutta silti Hermionea hermostutti.

“Sen kun tulet nukkumaan”, Draco tokaisi sängystä.

Hermione tajusi jääneensä seisomaan paikoilleen, joten hän nytkähti kohti sänkyä ja sujahti peiton alle. Draco sammutti valot.

Huoneeseen lankesi pilkkopimeys. Hermione makasi jännittyneenä paikoillaan korvat höröllä. Ilmastointitaika liikutti ilmaa huoneessa hiljaisesti, saaden pylvässängyn pylväiden ylle kiedotut kankaat kahisemaan hiirenhiljaisesti. Draco kohensi tyynynsä asentoa, saaden Hermionen säpsähtämään. Hänen silmänsä olivat yhä auki ja hänen sydämensä hakkasi kovaa.

Hermione ojensi kätensä sivulle ja löi sen yöpöydän reunaan. Hän hapuili yölampun narua ja vetäisi lampun päälle.

Draco kääntyi katsomaan häntä. “Laita se pois, en voi nukkua, jos on valoa.”

Hermione ei vastannut, tuijotti vain raidallista lampunvarjostinta, josta roikkui hopeita tupsuja. Kuulosti siltä, niin kuin Draco nousisi istumaan.

“Pelkäätkö sinä pimeää?”

“En”, Hermione vastasi nopeasti, liian nopeasti. “En vain tykkää nukkua pilkkopimeässä”, hän jatkoi hiljempaa.

Draco nousi ylös ja käveli ikkunan luokse raottamaan verhoja, jolloin ulkolamppujen hohtama valo taittui epäsuorasti makuuhuoneeseen sen verran, että huonekalujen rajat saattoi erottaa. Ikkuna oli kauempana kuin viisi metriä sängystä, joten Draco joutui palaamaan nopeasti takaisin.

“Vaihdetaan puolia, niin saat nukkua lähempänä valoa”, Draco ehdotti ja kiersi sängyn toiselle puolelle. Hermione kierähti toiselle puolelle, mutta ei liian kauas, sillä viiden metrin etäisyyden ylittäminen sattui yhä keuhkoihin. Tyyny tuoksui Dracolta. Jotenkin pehmeältä ja maanläheiseltä.

Draco sammutti valon ja sujahti lakanoiden alle, ei aivan kiinni Hermioneen, mutta vain muutaman kymmenen senttimetrin päähän. Tällä kertaa kumpikaan ei näyttänyt toiselle selkäänsä. Hermione saattoi erottaa miehen kasvonpiirteet hämärästi ja näki, ettei tämä ollut sulkenut vielä silmiään.

“Onko tarpeeksi valoa?”

“On”, Hermione sanoi, omituisen liikuttuneelta siitä, että Draco oli suostunut avaamaan verhot hänen takiaan eikä kysynyt miksi Hermione ei pitänyt pimeässä nukkumisesta. Ei Hermione olisi edes osannut vastata siihen. Hän oli pienenä pelännyt pimeää, mutta päässyt siitä yli. Sodan jälkeen pelko oli taas palannut, eikä hän tiennyt miten päästä eroon siitä tunteesta, että lampun pois päältä laittaminen tarkoitti sitä, että huoneeseen ilmestyisi joku valmiina kiroamaan hänet.

Hermione sulki silmänsä. Keuhkojen kipu alkoi laantua, siihen ei siis tarvinnut kosketusta. Mutta vaikka he eivät koskettaneet, Hermione tunsi miehen spearmint-hammastahnan hajuiset hengenvedot kasvoillaan.

Eikä se jostain syystä ollut ollenkaan huono tunne.

Never underestimate the power of fanfiction