Tämäpäs oli kiva raapalesarja. ^^ Minusta on upeaa, jos pystyy lyhyillä tarinoilla kertomaan pitkän tarinan. Pitää sanoa, että olen lukenut melkein kaikki kirjat, mutta silti menee vähän sekaisin Geraltin ja Valvatin kohtaamiset, joten oli juuri sopiva tarina minulle, kun vain heittäydyin kertomukseesi välittämättä, mitä canon heistä sanoo.
Sarjaa en ole vielä ehtinytkään katsoa. Tässä oli ihana yhdistelmä haikeutta, Valvatin pöllöilyjä ja Geraltin vakavuutta, joka vaatii aikaa ja sulosointuja murtuakseen.
Rakastin tätä kaarta, olit niin nätisti saanut luovittua yhteen Geraltin jähmeän ystävystymisen Valvattiin, tai oikeastaan haluttomuuden ystävystyä, mutta jotenkin niin vain pääsi käymään. Ja miten Valvatti ei ota kuuleviin korviinsa, ettäkö he eivät voisi tutustua. Jokainen raapale oli täynnä tarinaa, ei yhtään ylimääräistä tai liian vähän mitään, kauhean vaikea lainata mitään yksittäistä kohtaa, kun jokainen paketti oli kokonaisuudessaan täydellinen kertomus, muodostuen sitten yhtenäiseksi tarinaksi. Ensimmäinen kertoi niin nätisti molempien suhtautumisen toiseensa ja miten rosoinen ystävyys sai alkunsa. On niin ihanaa, miten Valvatti ei suostu pelkäämään Gerlatia. ^^
Trubaduurin nimi on Valvatti. Se on naurettava nimi, mutta miehelle sopiva, sillä hän juurtuu Geraltin elämään kuin rikkakasvit viljelysmaille.
Olen ihan samaa mieltä Valvatin nimestä, niin pöhkö, mutta muuta nimeä hänelle ei voisi kuvitellakaan ja siis aivan ihana.
Toisessa raapaleessa jatkui heidän yhteensopimattomuus ja miten hauskaa, että Geraltin on myönnettävä, ettei Valvatti erityisemmin pelkää häntä vieläkään ja söpöä, miten vihaiseksi se tekee Geraltin. Ja voi Valvatin biisien aiheet ovat ihan loistavia.
Äää, kolmas raapale oli mitä ihanin, kun Geralt mukamas hirveän haluttomasti huolehti Valvatin kuntoon. <3 Minusta oli herttaista, että Geralt jotenkin osasi peittää, miten häntä ei huvittanut huolehtia Valvatista, mutta vaikeampi oli esittää, ettei olisi pelännyt Valvatin puolesta.
Geralt välttää katsomasta Valvattia takaisin silmiin. Hän haluaa vain pyyhkiä veren tämän kasvoilta, Valvatin ei tarvitse tehdä toimituksesta niin intiimiä.
Oih. <3 Valvatin huomautus, että Geraltin menetys olisi hänen kuollessa se, ettei kukaan laulaisi hänestä, oli niin Valvattia. Että kuolemankielissäkin pystyy vitsailemaan. Ja tykkäsin myös erityisesti juuri tuosta Valvatin lainista, siinä oli myös kiva vanhanaikainen sointi, tuntui kuin olisin lukenut oikeasti kirjoja. ^^
Valvatin silmäripset vapisevat poskia vasten ja hänen rypistynyt kulmansa elää laulun sanojen mukana. Se kertoo yksipuolisesta ja tavoittamattomasta rakkaudesta. Raaka kipu, joka vuotaa ehkä Valvatin huomaamatta sävelistä, saa Geraltin miettimään, ketä Valvatti on kerran rakastanut.
Voi että ja miten upeaa kirjoitustyylisi muutenkin onkaan! Aivan ihana ilmaisu tuo poskia vasten vapisevat silmäripset sekä myös sävelistä Valvatin huomaamatta vuotava raaka kipu. Erinomaisia ja tässä kohtaa myös todella sydäntäsärkeviä kuvailuja. :3 Geralt parkaa, kun ei vielä ymmärrä. Eikä ymmärrä vielä seuraavassakaan raapaleessa, kun hänen tekee mieli mennä hakkaamaan Valvatti jostain kumman syystä.
Minusta on hauskaa, kun Geraltin on vaikea ymmärtää tunteitaan ja siksi ei osaa reagoida kuin juomalla ja väkivaltafantasioimalla.
Pakkasessa yhdessä kippurassa nukkuminen oli söpöä ja ihanaa kuinka haluttomasti Geralt ihmetteli Valvatin häneen kietoutumista. :3
Sitten onkin asetelma toisin päin ja Valvatti pelastaa Geraltia. Ihanaa, miten välitön Valvatti on verrattuna siihen, miten Geralt reagoi päinvastaisessa tilanteessa, eikä Valvatti peittele pelkoaan ja huoltaan. <3 Hetki oli raakudessaan todella kaunis, miten Geralt tiesi, että Valvatin laulu auttaa helpottamaan sekä omaa että Valvatin oloa. Geralt todella tuntee Valvatin ja myös itsensä, vaikka muuta esittääkin. ^^
”Anna minun yrittää uudestaan”, Geralt kuiskaa ja vetää Valvatin tiukemmin lähelleen. Valvatin hengitys vapisee ja sydän sykkii nopeammin. Hän tuoksuu kukilta, kuusimetsiltä ja kodilta.
Vihdoin Geralt osaa sanoa ääneen! Vaikka onkin sitä mieltä, ettei osaa sanoittaa tunteitaan niin tuo pieni lause kertoi kyllä kaiken tarpeellisen. Lopetus oli kaiken kaikkiaan aivan ihana ja oli kaiken sen haikeuden arvoista. <3 Valvatin rakkauslauluissa on varmasti nyt onnellisempi sävy. Tässä oli todella suuren rakkaustarinan sävy, kun kaksikko oli joutunut odottamaan toistaan kuusi vuotta, jotta Geralt tulee järkiinsä, mutta sitten kun vihdoin he saavat toisensa, ei niillä eron vuosilla enää ole väliä. Kiitos tästä tosi paljon, oli aivan sairaan kaunis tarina. ^^
