Häivähdys jäänvaaleaa | S | Lucius & Draco | angstlyhäri

[Kelsier]

Ficin nimi: Häivähdys jäänvaaleaa
Kirjoittaja: Kelsier
Ikäraja: S
Tyylilaji/Genre: Draama/angst
Hahmot: Lucius ja Draco Malfoy
Vastuuvapaus: Rowling omistaa hahmot ja maailman, kirjoittelen fanficciä omaksi huvikseni
Yhteenveto: Ficci on osa Kesälomaetydejä

Häivähdys jäänvaaleaa


Ja ne jotka kaiken tietää
ne sanoo tuo on prinsessa Jää
se varmaan hileitä hengittää
ja se kaikesta selviää
(Prinsessa Jää - Maija Vilkkumaa)

Lucius, Malfoyden kartanossa, 1972

Lucius on juuri vetänyt päälleen juhlakaapunsa. Hän hymyilee peilikuvalleen itsetyytyväisesti. Kukas komea poika se siellä on, hän kysyy yliolkaisesti. Tiedossa ovat Mustien järjestämät tanssiaiset. Erinomainen tilaisuus luoda suhteita samanmielisten kanssa – voittajien kanssa, Lucius miettii. Hän voi myös liehitellä Narcissa Mustaa. Mustien maine koki pienen kolauksen, kun Narcissan serkku Sirius lajiteltiin Rohkelikkoon. Lucius tuhahtaa. Mitä väliä moisella on, polttakoot pois sukupuustaan. Sitähän Mustat huhujen mukaan harrastavat. Viekkaus värittää Luciuksen ihon. Kunhan Narcissa on minun, olen sen puun uusin ja vahvin vesa. Eikä minua ja minusta versovia haaroja polteta koskaan pois, hän pohtii. Peili ei väitä vastaan.

Lordin joukot vahvistuvat päivä päivältä. Voittivat enemmän päivä päivältä. Kuraveriset joutuivat pelkäämän jatkuvasti enemmän, mikä oli heille aivan oikein. Vielä oikeampaa tuo pelko oli jästeille. Lucius katselee ylpeänä kättään koristavaa pimeänpiirtoa. Kaikki ovet ovat hänelle auki ja hänellä on millä leikkiä. Tympeä kouluaikakin oli nyt takana ja hän saattoi keskittää tarmonsa suuremman hyvän edistämiseen, ei mielellään etulinjasta, mutta kenties juuri sen takaa? Hän pörhistyy onnellisuudesta. Peilikuvan kasvot hehkuvat ilkeämielisen virneen valaisemina. Raihnainen kotitonttu tulee sisään ja ilmoittaa, että herra ja rouva odottavat nuorta herraa alakerrassa. Lucius kävelee ohi kiinnittämättä mitään huomiota olioon, mutta jättää hyvänmielen puuskassaan potkaisematta sitä. Aavemainen häivähdys jäänvaaleasta tukasta jää kummittelemaan huoneeseen.


Draco, lammella Tylypahkan tiluksilla, 6. kouluvuosi

Jään päällä on riitettä. Vähän niin kuin sydämessäni, Draco ajattelee, mutta sättii itseään ajatuksesta saman tien. Riite on jäätä, jäätä jään päällä sinä olet paljon noin kehämäisiä ajatuksia fiksumpi. Hän huohottaa, vaikka ei ole juossut vaan talsinut lammelle vitkastellen. Väsymys ja turtumus iskevät yllättäen kuin takavasemmalta tullut nyrkki. Hän vajoaa polvilleen rantalumeen. Kiroaminen vie voimat. Merlinin tähden, minä kirosin juuri Katie Bellin, hän melkein nyyhkyttää. Tuntuu kuin elämää puristettaisiin hänestä pois pikku hiljaa, viruttaen. Lumi alkaa sulaa pehmeäksi mössöksi polvien alla. Lammen jääkansi näyttää puhtaista kohdistaan siniseltä. Draco huomaa kuvittelevansa kannen alla uivia sinikylkisiä kaloja. Valois, hän kuiskaa vain huomatakseen, ettei taikasauva ole kädessä.

Pimeän Lordin tehtävä vaatii suorittamista. Hän on työskennelyt sen eteen hurjasti ja silti muut vaativat koko ajan enemmän. Ehkä asiat nopeutuvat tänään, ehkä kaikki helpottuu. Häntä pelottaa eikä hän halua myöntää sitä. Ei ole ketään, jolle myöntää. Siksi minun sydämessäni on jäätä, Draco tuhahtaa katkerasti. Minä hengitän huurua, mikään ei satuta minua. Hän nousee ja kietoo talvitrenssinsä tiukemmin kaavun päälle. Polvet ovat märät – ainoana merkkinä hetken heikkoudesta. Silmien alla on pussit ja keho takin sisällä on entistä laihempi, mutta ne kertovat omistautumisesta. Ennen lähtöään hän vetää pipoa syvemmälle päähänsä ja sen alta pilkistää vain häivähdys jäänvaalea tukkaa.

[Melodie]

Vaihdokkaista päivää! Tässäpä onkin kaksi hienoa tunnelmapalasta, niin erilaisia keskenään. Luciuksen pätkästä oikein huokuu ylemmyydentunto ja uuen elämän tuoma jännitys, ja ihanasti Luciuksen mahtipontiset ja ylimieliset ajatukset tulevat esiin, samoin hieman ilkeä ja itsekäs persoona. Ja pörhistyminen! Voi mikä ihana sana!

Dracon pätkästä puolestaan huokuu murhe! Lauseet ovat pidemmäntuntuisia kuin Luciuksen osiossa ja niistä tulee sellainen erilainen tunnelma! Jotenkin epätoivoinen ja kehämäinen (vaikka johtuu se tietysti sanoistakin!). Pimeyden lordin hommat ei ole enää kovin miellyttäviä. Draco-paralla ei ole helppoa kun hän yrittää pitää sukua arvollisena. Ja sitkun Draco saa itsensä kasattua lauseet muuttuu taas jotenkin napakammiksi!  Ihana yksityiskohta. Tykkään myös siitä, miten pätkät sitoutuvat yhteen (ja otsikkoon) noilla jäänvaaleilla tukilla!

Tämä oli kyllä mukava luettava ja herätti ajatuksia. Kiitos tästä!

[Kelsier]

Kiitos ihanasta kommentista Melodie!

Kiva, että olin saanut päinvastaiset tunnelmat välittymään. Pörhistyminen sopii Luciukselle, vai mitä 

[Vanilje]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! ^^

Tämä oli hieno pieni palanen, erityisesti pidin näiden kahden pätkän välisestä kontrastista. Molemmista välittyi hyvin hahmoihin sopiva tunnelma: Lucius pöyhkeilemässä itsekseen peilin edessä ja toisaalta Draco kamppailemassa velvollisuutensa kanssa. Koin tämän eron jotenkin realistisena näiden hahmojen välillä. Lucius on ehkä kiinnostunut pimeän lordin palvelusta juuri siitä syystä, että sillä saa valtaa ja näkyvyyttä itselleen, ei niinkään siitä että hän olisi se kaikkein rohkein toimimaan tosipaikan tullen. Sitten taas Draco on kasvanut ympäristössä, jossa pimeän lordin palvonta ja palvelu on normi, mikä ei ole ollut hänen oma valintansa. Vähän tulee juuri vaikutelma, että Lucius on pohjimmiltaan lähtenyt kaikkeen tuohon mukaan vallan kiilto silmissä, ja Draco joutuu sitten kärsimään siitä ja kantamaan taakkaa, kun tämä polku ei niin hohdokas sitten olekaan.

Sivuhuomiona tajusin myös tätä lukiessani, että en ole tainnut lukea ennen ficciä Luciuksen nuoruudesta Tylypahkan ulkopuolella. Olikin mielenkiintoista saada tällainen pieni katsaus siihen, samoin kuin skenaariota ajasta, ennen kuin Lucius ja Narcissa olivat yhdessä.

Kontrastia olit luonut onnistuneesti pienten kuvausten avulla. Esimerkikkeinä yliolkaisuus ja Luciuksen tuhahtelu. Myös se on niin Luciusta, kuinka hän tässä ajattelee olevansa se paras oksa Mustien sukupuussa saatuaan Narcissan itselleen. Peili ei väitä vastaan. kertookin hienosti kaiken olellisen tästä. Dracon pätkästä välittyi jotenkin kylmempi tunnelma, mikä ehkä sopiikin pojan mielenmaisemaan kaiken tuon paineen alla. Riite, jää, höyryn hengittäminen, kaikki hienoja yksityiskohtia, jotka loivat tätä elävää tunnelmaa! Suosikkiyksityiskohtani oli kyllä tuo kummankin pätkän päättäminen mainintaan jäänvaaleista hiuksista ja se, kuinka tämä myös yhdistyy otsikkoon. Vaikka tässä isän ja pojan mielenmaisemat ovatkin hyvin erilaiset, muistutti tämä siitä, että samasta puusta ovat kumpikin veistetty.

Pitkään aikaan ei ole tullut luettua mitään parituksetonta, joten tämä oli todella virkistävää luettavaa! Tämä on kyllä myös todella kutkuttava asetelma, miten kaikki taustat ja muut ovat vaikuttaneet Luciuksen ja Dracon erilaisuuksiin ja toisaalta samankaltaisuuksiin. Kiitoksia tästä! ♥

[Larjus]

Oih, tää oli hieno teksti. Malfoyt on aina kuulunut Pottereissa mun lempihahmojen joukkoon (etenkin Lucius), joten oli tosi kiva lukea heistä. Pätkät olivat keskenään ihanan erilaisia, ja ne kuvastivat mielestäni hyvin Luciusta ja Dracoa ja heidän ajatuksiaan ja tunteitaan noissa tilanteissa. Kontrasti oli mahtava. Molemmista löytyi myös kivasti pieniä yhtenäisyyksiä, kuten ne jäänvaaleat hiukset, sillä eihän omena kauas puusta putoa (monessakaan mielessä). Tykkäsin myös monista muista ilmaisuista, joita olit tekstiin viljellyt, kuten "Viekkaus värittää Luciuksen ihon", "Peili ei väitä vastaan" ja "Polvet ovat märät – ainoana merkkinä hetken heikkoudesta". Tosi hienoja ♥

Valois, hän kuiskaa vain huomatakseen, ettei taikasauva ole kädessä.

Tää virke oli myös upea. En osaa sanoin ilmaista, mikä tässä oli niin hienoa, mutta se sopi tunnelmaan hyvin ja jotenkin oikein korosti sitä ja Dracon hankalaa tilannetta.

[Kelsier]

Vanilje: Lucius on minusta sellainen henkilö, joka voi kannattaa aatetta ihan sydämestäänkin, mutta hän ei tasan ole valmis uhrautumaan sen edestä. Kivat jutut voi poimia päältä. Dracolla voi uhrautumishaluja ollakin, kun hänelle on pienestä pitäen sitä litanjaa syötetty Ihana, että olit tykännyt kuvauksista. Kiitos kommentistasi!

Larjus: Kirjoittaessa ajattelin, että tuo lainaamasi virke kertoisi Dracon särkyvyydestä. Kiitos myös sinulle kannustavasta kommentista!

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Malfoyt eivät kuulu suosikkihahmoihini Pottereista, mutta minua kiinnostaa kyllä erityisesti Luciuksen ja Dracon välinen isän ja pojan suhde. On mielenkiintoista pohtia, missä määrin vanhempien ja suvun valinnat ja odotukset määrittelevät Dracon elämänpolkua ja millaisia vaikeuksia ne Dracolle aiheuttavat jo Tylypahka-aikana. Siksi valitsin tämän tarinan listauksestasi, ja tietenkin myös siksi, että hieno nimi assosioituu heti Malfoyn perheeseen useammallakin tavalla: niin jäänvaaleisiin hiuksiin (onpa osuva adjektiivi kuvaamaan hiusten väriä!) kuin siihen tietynlaiseen kylmyyteen, jota perheen dynamiikassa vallitsee niin suhteessa muihin kuin jossain määrin myös omiin perheenjäseniin ja sukulaisiin. Kaiken on oltava jotenkin niin korrektia ja perinteitä vaalivaa, että minusta se tuntuu monin tavoin aika kylmältä ja kolkolta elinympäristöltä.

Tykästyin tämän tarinan rakenteeseen ja ideaan oitis, siihen kuinka tässä käsitellään juuri niitä kasvuympäristön vaikutuksia ja odotuksia ja paineita sekä isän että pojan näkökulmasta. Nuori Lucius on täynnä tulevaisuudenintoa sekä vallan- ja voimantunteita, ja se välittyy hahmolle sopivasti, kun hän katselee itseään peilistä hienoihin tanssiaisiin valmistautuessaan. Hän ei pelkää eikä epäröi, ja hän oikein huokuu itsevarmuutta, mikä kertoo siitä, miten kivuttomasti suvun opit ja toimintatavat ovat ainakin tässä vaiheessa häneen iskostuneet. Dracon osuudesta taas välittyy sydäntä särkevä kamppailu oman itsensä ja muun maailman välillä. Hän tietää tuskallisenkin hyvin, mitä häneltä odotetaan, mutta sen ja hänen omien hiljaisten toiveidensa ja moraalinsa välinen ristiriita riepottelee nuorta miestä kuin armoton myrskytuuli. Pidän siitä, miten inhimilliseksi ja samaistuttavaksi olet Dracon kirjoittanut, sillä on selvää, ettei kaikki käy hänen osaltaan kovin kivuttomasti, vaan hän on musertua paineiden alla. Tämä teksti herättelee minut ajattelemaan sitä, miten usein tuntuu käyvän niin, että myöhempien sukupolvien arvot muuttuvat asteittain hyväksyvämpään ja sallivampaan suuntaan, ja minusta tuntuu, että samaa on tapahtumassa tässäkin. Dracon maailma ei ole ollenkaan niin mustavalkoinen kuin hänen isänsä maailma saattoi olla tämän nuoruudessa. Siinä on monia harmaan sävyjä, ja on hyvin ymmärrettävää, että Draco kamppailee niiden keskellä oikean ja väärän kanssa.

Nautin kovasti siitä, miten jää on läsnä läpi tarinan, etenkin Dracon osuudessa. Sydämessä on jäätä, mutta se, onko se heikkoutta vai vahvuutta, riippuu näkökulmasta. Draco kääntää ajatuksensa tässä siihen suuntaan, joka epäilemättä edistää hänen omaa selviytymistaisteluaan: sydänjää suojaa pelolta, ja se merkitsee sitä, ettei mikään tai kukaan voi satuttaa. Se on kai eräänlainen suojamekanismi. Minun tunteisiini vetoaa erityisesti se, miten märät polvet jäävät ainoaksi merkiksi heikosta hetkestä. Se kertoo niin raadollisen hyvin niistä kulisseista, joita Dracon on pakko selviytyäkseen ylläpitää. Heikkoutta ei voi näyttää ulkopuolelle, vaan pitää näyttää varmuutta ja vakautta niin kuin isäkin.

Onpa vavahduttava lukukokemus, johon mahtuu uskomattoman paljon lyhyestä mitasta huolimatta! Kiitos paljon, tykkäsin hurjasti. -Walle

[Maissinaksu]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!

Minulla on pienimuotoinen heikkous Draco-angstiin ja Luciuksen ollessa mukana ehdottomasti kyllä kiitos. Ajattelin, että tässä olisi suoraa kommunikointia hahmojen välillä ja sitä kautta syntyisi synkkä tunnelma, mutta rakenne olikin ajatuksiin keskittyvä ja peilasi hahmojen tuntoja omilla tahoillaan.

Kontrasti toimi sekin mainiosti, ja helposti sitä ajatteli Draconkin joskus olleen samoilla linjoilla isänsä kanssa. Myöhemmin sitten kaikki kääntyi raskaaksi ja harmaaksi, ja asennekin koki muutoksen haavoittuvuuden noustessa pinnalle. Viehättävästi kuvailtua murhetta monessa kohdassa. <3Olisikohan sitä Luciuksella edes kykenevyyttä samanlaiseen inhimillisyyteen, vaikka erinäisiä katumuksen merkkejä osattaisiinkin esittää.

Viekkaus värittää Luciuksen ihon.

Tämä oli todella hieno kuvaus (monien muiden joukossa)!

Kiitos tästä. <3

- Mai

[Kelsier]

Waulish: Voi, Walle! Itken täällä kaunista kommenttiasi.
Nyt mua harmittaa kovasti, etten ole linkittänyt tähän sitä inspiraatiokuvaa, jonka etydeistä sain: millaisen kerroksen olisit siitä vielä saanut. Oon oikeastaan aika sanaton, miten paljon sait tästä irti.
Dracon maailman tosiaan on monisävyisempi, hän suree aidosti Katie Bellin kiroamista.
Muistan tekstin konseptin lähteneen siitä kuvasta ja sitten tuosta Maija Vilkkumaan Prinsessa Jään lainauksesta, koska se kertoi samaan aikaan selvästi sekä isä että poika-Malfoysta; Luciuksen osalta näin sanat itsevarmuuden lasien läpi, Dracon kohdalla nimeenomaan sen, että tunteet ja heikkous pitää piilottaa ja siksi muut näkevät vain kylmän kuoren.
Suuri, suuri kiitos kommentistasi!


Maissinaksu: En tiiä onko näihin kiitoksiin oikeaoppista tehdä lainauksia, mutta tämä

Olisikohan sitä Luciuksella edes kykenevyyttä samanlaiseen inhimillisyyteen, vaikka erinäisiä katumuksen merkkejä osattaisiinkin esittää.

tökkäsi jotain aivojeni siinä lohkossa, joka kehittää ficci-ideoita! Ehkä siis kirjoitan tähän liittyvän Lucius-ficin joskus Kiitos paljon kommentista sinullekin!

[Meldis]

Angstaava Draco veti puoleensa valitessani tekstiä arpajaisiin, en saa hänestä tarpeekseni. Tämä oli ihan sairaan kaunis kurkistus Dracon elämään ja siihen, miten se on johtanut tähän. Osasit kertoa niin vähällä niin paljon, mistä olen aina tykännyt teksteissäsi. Rakastin tätä Luciustasi, joka oli niin omahyväinen voitossaan, oli niin varma, että hän on valinnut oikein, hän on historian oikealla puolella. Tuosta oikein huokui sellainen kupla, joka ympäröi ihan meidän maailmassakin konservatiivisia yhteisöitä, joihin yhdistän kuolonsyöjät. Lucius ei ajattele olevansa paha tai alistavansa vähempiarvoisiaan. Hän ajattelee puolustavansa omiaan ja omaa oikeuttaan. Olet tosi vähällä onnistunut näyttämään tuon ajatusmaailman, jota vielä sitten korostaa Luciuksen pelkuruus. Hän ei ole valmis ihan kaikkeen tavoitteidensa takia, kaikkein vähiten menettämään henkeään tai statustaan.

Ja kuinkas sitten kävikään? Tämä välähdys Dracon kuudennesta vuodesta oli niin upea siksikin, että se soljahtaa nätisti osaksi canonia rikkomatta sitä lainkaan. Draco halusi näyttää pystyvänsä, oli itsepäinen asiassa, vaikka häntä oikeasti vain pelotti tehdä asioita koulutovereilleen. Superihanaa, että nostit tässä juuri Katien kiroamisen asiaksi, jota Draco katuu ja suree. Eikä voi kenellekään puhua, miten häntä pelottaa tehtävänsä, on pikemminkin esitettävä, että kaikki narut on käsissä ja hän saa hoidettua homman ongelmitta. Tulee mieleen, kun Kalkaros tivasi Dracolta kirjassa tehtävästä ja Draco vaikutti päällisin puolin vankkumattomalta. Kun todellisuus oli tämä.

Nämä kaksi kohtausta yhdistyivät tosi kauniisti. Kuinka Dracon kuudennen vuoden aikaan Lucius on jo alkanut ymmärtää, että omaakin henkeään vähemmän hän haluaa menettää perhettään Voldemortin pyrkimysten takia. Miten Dracon tehtävä oli rangaistus Luciuksen tyrimisestä salaperäisyyksien osastolla ja miten se on ja ei ole Luciuksen syytä, että hänen oma poikansa joutuu kärsimään näin, varsinkin, kun Voldemort ei olettanut, että Draco saisi tehtävän tehdyksi. Siinä ei ollut kyse siitä, mutta Draco omistautuu siitä tietämättä mahdottomalle tehtävälle. Se tuntuu erityisen kurjalta, että hän rikkoo itsensä odotusten ja omien tunteidensa myrskyssä ja vielä turhaan, koska hänen ei odotettu onnistuvan, eikä hän onnistunutkaan.

Ennen lähtöään hän vetää pipoa syvemmälle päähänsä ja sen alta pilkistää vain häivähdys jäänvaalea tukkaa.

Tämä jää kuvaamassa molempien Malfoyden kuorta, joka näyttäytyy eri aikakausina eri tavoin, oli nerokasta. Luciuksella se kertoi hänen etuoikeutetusta ja itsevarmasta asemastaan ja Dracolla kylmästä kuoresta, jonka alla täytyy pitää visusti omat tunteet. Tuo yhteys, joka ulottui vuosikymmenten yli oli älyttömän hieno. Ja taas, pieni, vähin sanoin kuvattu, aina parhautta sinulta. <3
Kiitos tästä palasesta tosi paljon!