Kirjoittaja Aihe: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 2.12.2019  (Luettu 5932 kertaa)

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 834
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 14.11.2019
« Vastaus #60 : 14.11.2019 23:32:57 »
Huh, kieltämättä huojentaa suuresti, että viisikon aikomuksena on keskustella tämänhetkisestä tilanteesta ilman väkivaltaa ja murhia. Ainakin toistaiseksi, kuten Orfeuskin lopussa toteaa. :D Tuntui hyvin hänenlaiseltaan ehdottaa moista ratkaisua, ja sopi hyvin myös Marraksen hahmoon hyväksyä se - tykkäsin myös paljon siitä, miten Adele hillitsi häntä Eebenin suhteen. Haluan myös ehdottomasti nähdä Haaksen juomassa teetä Orfeuksen veneessä, heh, sitä on niin vaikea kuvitella. Asetelmanahan tämähetkinen tilanne on mitä mielenkiintoisin, jännityksellä odotan millainen sen ratkaisu tulee olemaan. Pitää mainita vielä, että Orfeuksen poikaystävä?-maininta/pohdiskelu alussa ilahdutti paljon. <3 Kiitos luvusta ja tsemppiä vuosijuhlahumuun! :)
sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 781
    • H.E.R. – Things In Focus
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 14.11.2019
« Vastaus #61 : 15.11.2019 02:21:56 »
Ah, alustava epäilevä aavistukseni Eebenistä osui oikeaan! Hurraa! Vaikka toisaalta olenkin vähän surullinen, että Eebenistä paljastuu myös puolia, joista Orfeus ei tiedä laisinkaan – mietin, miten se tulee vaikuttamaan kaksikon väleihin. Mielestäni tuo Marraksen liittyminen joukkoon oli erittäin odottamatonta (kuten itsekin kirjoitit, se oli suunnittelematon käänne), mutta se toimi todella hyvin. Hahmojen väliset salaisuudet ja konfliktit ikään kuin eskaloituivat tuossa kohtauksessa.

Pidin erityisen paljon tästä viimeisimmästä osasta, miten kaikki paikalla olevat keskustelevat keskenään ja miten selvittämättömiä tunteet ovat. Erityisesti tämä oli jotenkin hieno lause, joka kuvastaa Marraksen reaktiota koko tapahtumaan ja miten hän (ainakin hetkellisesti) näkee Adelen:

Lainaus
Marras nauroi. "Älä puutu asiaan?" mies toisti epäuskoa äänessään. "Kaiken tämän jälkeen? Oletko tosissasi?"

Kaiken toki kruunasi se, että Orfeus kutsui koko oudon ryhmän veneeseensä teelle. Se on käänne, mitä en usko monessakaan kirjassa näkeväni :D Mutta se onkin ehkä juuri yksi niistä asioista, mikä tekee Kellopelisydämestä sinun kirjoittamasi! (Muuten: minkä ikäiselle lukijalle olet Kellopelisydämen ajatellut?) Odotan mielenkiinnolla, miten kellopelimurhaajat, Eeben ja Orfeus tilanteen selvittävät :)
And it feels like his new life can start
And it feels like heaven.

Nevilla

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 5 437
  • Phantom Thief of Hearts
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 14.11.2019
« Vastaus #62 : 15.11.2019 07:58:24 »
Okakettu: Teehetket on vaan parasta. :D Se on taas kohtaus, jonka olen joskus Muinoin kirjoittanut alkuperäiseen Kellopelisydämeen osittain (eli käytännössä sen verran, että Haaksi hyppää sisään Orfeuksen veneeseen ja kommentoi jotain kuivasti), enkä koskaan uskonut, että sitä tulisi varsinaiseen tarinaan - kunhan vain silloin nanon vuoksi loruilin. Mutta tulipa sitten jossakin muodossa kuitenkin! Kiitos kommentista! ♥

hiddenben: Jahuu, kivaa, että tykkäsit! Mulla on edelleen vastattavana tuolla tuo pidempi kommentti, mutta tartun siihen viikonloppuna, kun ei ole näin kiire ja aivot aivan näin solmussa. :D Lukijan iästä: kirjoitan Kellopelisydäntä näin ensimmäisellä käsikirjoituskierroksella ensisijaisesti itselleni, mutta toisaalta ajattelen, että tämä olisi ehkä sellainen 12-16-vuotiaiden YA-kirja. Minusta hyvät YA-kirjat ovat tosin sellaisia, että niistä nauttivat myös aikuiset lukijat, ja tavoitteenani olisi kyllä se, että tässäkin tapauksessa aikuisillakin jäisi käteen jotain. (Olen kirjoittanut myös aikuisten fantasiaa ja scifiä, mutta se on prosessina mulle aika erilaista, kun pitää miettiä juttuja aika eri tavalla. :D Ehkä olen pohjimmiltani vähän YA-kirjoittaja.) Kiitos kommentista! ♥

K/H: Hallelujaa, käsiohjelmien taittaminen vuosijuhliin ei vienyt ihan niin kauan kuin pelkäsin, joten ehdin vielä julkaista tämän tänään. Jee!


*

Marras II

Marraksen päätä särki. Yleensä Lyhtyjuhla oli niitä harvoja päiviä vuodessa, jolloin kellopelimurhaajat kokoontuivat kaikki yhteen, eikä Marraksen tarvinnut juuri pohtia sitä, mitä kukakin teki. Siksi hän oli tottunut siihen, että saattoi kerrankin olla hetken verran vain yksi yhdeksästä ja keskittyä paahtamaan kastanjoita ja arvioimaan sitä, miten Viidan puolukkaviini poikkesi aiemmista vuosikerroista.

Lohdun pyyntö musiikista oli ollut epätavallinen ja jälkikäteen Marras oli jo ehtinyt katua sitä, että oli suostunut. Musiikki oli johtanut jossitteluun, eikä sellaisesta ollut koskaan mitään hyötyä. Adelen haaveet ja itsepäinen toivo mahdottomista ratkaisuista olivat jo tarpeeksi pahoja, eikä mies voinut ymmärtää, miksi hän oli torjumisen sijaan päätynyt rohkaisemaan niitä. Ja kertonut nimensä. Nimensä! Vaikkei ollut vuosiin ajatellut itseään muuna kuin Marraksena.

Niin: Adele, joka oli sanonut lähtevänsä katsomaan Lyhtyrituaalia. Muille valhe oli ehkä mennyt läpi, mutta Marras oli nähnyt, kuinka tyttö vilkaisi häntä heti sen jälkeen: epävarmana ja selvästi huolissaan. Marras oli jo useamman viikon aavistellut, ettei kaikki ollut kohdallaan, mutta aiemmin Adele oli sentään puhunut hänelle ennemmin tai myöhemmin, joten hän oli antanut asian olla.

Virheitä virheiden perään. Marras kirosi omaa varomattomuuttaan ja luottavaisuuttaan. Hänen olisi pitänyt tietää paremmin.

Vaikka eipä Adele ollut suinkaan ainoa, jolla oli vaarallisia salaisuuksia. Myös Haaksi oli näemmä piilotellut jotakin vuosien ajan. Vaikka Marras olikin kuunnellut Eebenin tarinan seistessään varjoissa, hän tiesi, että se jätti vielä auki valtavan määrän kysymyksiä: kuinka kauan Haaksi oli tiennyt veljestään? Miten he olivat löytäneet toisensa uudelleen? Ja jos Eeben tiesi, niin kuinka monelle muulle hän oli kertonut, jos kenellekään?

"Olen pahoillani", Adele kuiskasi. Tyttö käveli Marraksen vieressä pää painuksissa. Mies ei vaivautunut vastaamaan, tuijotti vain tuimana eteenpäin.

"Ihan oikeasti. En ajatellut -"

"Et selvästikään!" Marras murahti. "Et lainkaan. Miksi ihmeessä et kertonut minulle, että olit jäänyt kiinni? Miksi vaaransit itsesi ja siinä samalla myös muut?"

"Minä... pelkäsin, että olisit vihainen. Ettet enää päästäisi minua ulos kellotornista", Adele mutisi.

"En varmasti olisikaan, ainakaan hetkeen", Marras kivahti puoliääneen. "Ja vihainenkin olisin takuulla ollut. Mutta Adele, minä..." Marras haroi turhautuneena hiuksiaan, eikä ensin edes huomannut, että tytön oikea nimi oli livahtanut hänen suustaan.

"Sinä itse sanoit, että et tiedä, haluatko pysäyttää minua. Tiedän, että vaikka et halua myöntää sitä edes itsellesi, sinäkin toivot, että jotain olisi tehtävissä. Ettei meidän tarvitsisi elää näin", Adele katsoi Marrasta anovasti. Mies huokaisi.

"Olin typerys. Minun ei olisi pitänyt ruokkia houreunelmia."

"Nyt sinä olet Marras", Adele pudisti päätään. "Olisit edes hetken Lyon. Mitä menetettävää meillä on?"

Mitä tosiaan? Marras kysyi itseltään, ja vaikka hän listasikin syitä toisensa perään, jokainen niistä tuntui edellistä ontommalta.
if I don't follow my heart this time
I'm gonna forget what this life is all about
I'm gonna take that path I'm going in on my own
I'm gonna take that fear and wear it like a crown

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 834
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 15.11.2019
« Vastaus #63 : 15.11.2019 16:03:25 »
Jee, oli tosi ilahduttavaa saada taas lukea Marraksen näkökulmasta! <3 Tämä osa valaisi hienosti lukijalle hänen sisäistä konfliktiaan, mitä nykytilanteeseen ja ennen kaikkea Adeleen tulee. Samalla saatiin nähdä hänestä tietyllä tapaa haavoittuvaisenpi ja epävarmempi puoli, mikä on minusta mielenkiintoinen kontrasti hänen edelliseen näkökulmalukuunsa. Tuota alkua lukiessa häntä kävi ihan sääliksi... :( Tämä uusi tilanne haastaa myös Marrasta, ja sehän on vain hyvä. Päädyn näemmä aina puhumaan tästä nimiasiasta, mutta pidin siitä miten hän puhutteli huomaamattaan Adelea tämän oikealla nimellä ja kuinka toisaalta Adele yritti päästä hänen Marraksen-roolinsa lävitse pyytämällä häntä olemaan Lyon. <3 Kiitos jälleen!
sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Nevilla

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 5 437
  • Phantom Thief of Hearts
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 15.11.2019
« Vastaus #64 : 16.11.2019 17:45:15 »
Okakettu: Heh, nimiasiasta saa kyllä puhua! Se on minulle niin tärkeä. :) Esimerkiksi Atuanin holvihaudoissa on aivan upea kohtaus nimiin liittyen, ja koska kasvoin Maameren tarinoiden parissa, oikeat nimet ja salaisuudet ja niiden merkitys ovat aina olleet minulle sellainen trooppi, josta tykkään.

K/H: Ja kas näin, nyt olemme virallisesti kirjan ensimmäisen osan lopussa tämän luvun myötä.

*

Adele XIII

Orfeuksen vene osoittautui ahtaaksi. Se tuoksui tervalta ja sisälle tunkeutuneelta talvelta, ja vaikka Orfeus saikin - yllättäen Haaksen avustuksella - tulen syttymään kamiinaan varsin nopeasti, kesti aikansa, että veneessä lämpeni edes hitusen.

"Kamiina on kyllä turvallisuusriski", Marras huomautti. Orfeus kohotti sanat kuullessaan katseensa.

"Selenellä oli myös tapana sanoa noin", hän totesi. Orfeus ja Marras tuijottivat toisiaan pitkään ääneti.

"Olen pahoillani, että murhasin siskosi", Marras sanoi lopulta. "Enkä usko, että mikään puolustelu riittää. Mutta voin vakuuttaa, että en nauttinut siitä."

"En usko, että pystyn koskaan antamaan sitä täysin anteeksi", Orfeus vastasi hitaasti. "Mutta todellinen murhaaja et lopulta ollut sinä, vaan Akatemia. Ja jos autat - tai te autatte - minua selvittämään totuuden, olemme varmasti sujut."

"En pysty lupaamaan sellaista", Marras pudisti päätään. "Edes minä en tiedä sitä, kuka Akatemiassa lähettää tappomääräykset, vaikka olen vastuussa niiden välittämisestä. Saan vain kirjeet."

"Mihin kirjeet tulevat?" Eeben kysyi.

"Odotahan vielä", Marras kohotti kätensä. "Haluan ensin tietää muutaman asian. Jos ryhdymme kerimään auki kellopelimurhaajien ja Akatemian välistä suhdetta, on tärkeää, että tiedämme, mitä olemme tekemässä ja ennen kaikkea miksi. Joten..."

"...pidetäänkö perinteinen esittäytymiskierros?" Eeben virnisti. Hän antoi katseensa kiertää huoneessa. Hetkeen kukaan ei vastannut, mutta lopulta Haaksi avasi suunsa:

"Minä olen Haaksi, kellopelimurhaaja", rohtomaagin sisko aloitti ilmeettömästi. "Ja minulla on ollut tylsää jo pidemmän aikaa. Älkää tosin käsittäkö väärin: minua ei oikeastaan juurikaan haittaa olla murhaaja. Mutta onhan siitä turhaa vaivaa, joten jos aikarajat ja sen sellaiset voisi purkaa, en panisi sitä lainkaan pahakseni."

"Minä olen Adele", Adele sanoi. Marraksen katse oli terävä kuin piiskan sivallus, mutta tyttö jatkoi siitä välittämättä. "Enkä minä halua olla murhaaja."

"Minä olen Marras", mies painotti nimeään vain aavistuksen, mutta se ei jäänyt Adelelta huomaamatta. "Ja minun tehtäväni on pitää kellopelimurhaajat turvassa ja varmistaa, että kukaan meistä ei joudu kärsimään. Te olette tehneet siitä paljon vaikeampaa."

"Entä haluatko sinä olla murhaaja?" Adele kysyi.

"Sillä ei ole merkitystä, mitä minä haluan", Marras vastasi. "Asiat ovat siten kuin ne ovat."

"Minä olen Eeben", Eeben keskeytti Adelen ja Marraksen tuijotuskilpailun. Hänen suupielensä olivat kipertyneet leikkisään hymyyn. "Rohtomagian noviisi, Orfeuksen mielitietty. Siskoni on kellopelimurhaaja ja Orfeus on niin sankarillinen, että haluaa repiä Akatemian korruption maan tasalle tai ainakin selvittää totuuden. Olen myös Akatemian tappolistalla, joten siinä on toki uusi syy auttaa armastani saavuttamaan päämääränsä."

Kaikki katsoivat Orfeusta. Poika nielaisi.

"Minä olen Orfeus, illuusionoviisi. Ja niin - kai minä haluan vain tietää totuuden."

"Joten: haluatte korjata kellopelisydämet, selvittää Orfeuksen siskon murhaajan, pitää veljeni hengissä ja repiä alas korruptoituneen Akatemian?" Haaksi virnisti. "Kuulostaa tarpeeksi haastavalta. Olen mukana."

Ilmoitusta seurasi hetkellinen hiljaisuus. Sitten Orfeus rikkoi sen.

"Tee on valmista", hän ilmoitti.
if I don't follow my heart this time
I'm gonna forget what this life is all about
I'm gonna take that path I'm going in on my own
I'm gonna take that fear and wear it like a crown

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 781
    • H.E.R. – Things In Focus
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 16.11.2019
« Vastaus #65 : 17.11.2019 05:25:30 »
Ah, olipa tässä viimeisimmässä osassa mainio tunnelma! Hauska ja toimiva idea tuo esittelykierros, koska siinä Haaksi, mutta etenkin Adele heti rohkeasti otti kiinni tuosta "haluanko olla murhaaja"-ajatuksesta. Lopetus oli kaikkein mainioin, voin hyvin kuvitella, että ensimmäinen osa päättyy tuohon Orfeuksen lauseeseen :D "Tee on valmista." Ka-paw! OSA II – näen sen mielessäni ;D

Olen täysin samaa mieltä Okaketun kanssa tuosta nimiasiasta, Marras/Lyon -asettelu on todella mielenkiintoinen ja odotan todella suurella mielenkiinnolla, mitä Marras kellopelimurhaajan identiteetillään päättää tehdä – vai aikooko hän tehdä mitään (mutta se olisi liian traagista, toivottavasti siis jokin muutos tulee tapahtumaan).

Tämä Adele XIII -osan meno oli tosiaan erittäin onnistunutta. Ainoa, mitä mietin, on se, että kaikkien yhteinen päätös lähteä Akatemiaa vastaan tulee hieman liian nopeasti. Lukija tietenkin tietää, mihin suuntaan kaikkien ajattelu on edennyt, mutta näen jotenkin, että erityisesti YA-tekstiksi mukaan voi tarvita yhden tai kaksi ylimääräistä kohtausta, jossa sekä Orfeuksen & Eebenin ja kellopelimurhaajien mielissä ajatus Akatemian korruptiosta ja sen vastustamisesta ikään kuin kypsyy. Mutta sitä voinee miettiä sitten, kun tämä versio on valmis :)

Joka tapauksessa, hyvin menee! ;)
And it feels like his new life can start
And it feels like heaven.

moodrose

  • explorer
  • ***
  • Viestejä: 124
  • ava © Sokerisiipi
    • vlaurelia.blogspot.com
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 16.11.2019
« Vastaus #66 : 19.11.2019 17:17:45 »
No niin, viimeinkin ehdin kommentoida tätä! Sain tämän oikeastaan jo viikonloppuna luettua, mutta koska viimeiset pari päivää ovat olleet todella hektisiä, saan kommentin vasta nyt laitettua :D

Eli tosiaan, olen silmäillyt tätä tarinaa oikeastaan Finin paluustani saakka (lokakuun loppu?) aina kun päivittelet, ja ehdin Kompassisydämenkin jo ennen tätä lukaista. Nyt kuitenkin vasta sain julkaisutahdistasi kiinni ja ehdin lukea luvut siinä järjestyksessä, mitä ne on tarkoitettu luettavaksi. :) Ja voi sentään, miten herkullisen mysteerin olet saanut rakennettua! Tarinasta ehdottomasti näkee, että sitä on hiottu jo vuosien ajan, ja tässä on tosiaan kerroksia kerrosten päällä (tai kuten Adele sanoi, salaisuuksia salaisuuksien päällä. ;)) Osaat kyllä ehdottomasti nostaa herkut kärkeen ja erityisesti tarinan alku on hyvin mukaansatempaava. Konseptina tämä on myös todella omaperäinen ja ihana sekoitus steampunkia, mysteeriä ja YA-romanssia. Tykkään ihan todella paljon, vaikka en nykyään enää juuri lue YA:ta.

Tuolla joku kommenteissa jo aikaisemmin mainitsin, mutta tarina toimii todella hyvin, vaikka meidät lukijoina ns. "viskataan" toiminnan keskelle, ja tarina avautuu sitten sen mukana. Monesti kirjat alkavat hyvinkin pitkällisellä maailmanrakennuksella ennen kuin päästään toimintaan. Vaikka itse pidän myös tällaisesta tyylistä paljon, etenkin jos maailma on hyvin rakennettu, se tekee monista tarinoista verkkaisia ja johtaa siihen, että lukija jättää ne kesken. Uskon, että maailmanrakennuksen tavoitteena on ensisijaisesti täydentää tarinaa sen sijaan, että tarina koostuu valtavista infodumpeista toistensa perään. Tässä maailmanrakennus ja tarina ovat todella hyvässä tasapainossa, ja mytologiat yms. punoutuvat saumattomasti keskenään. Se tekee tästä mukaansatempaavan ja virkistävän lukea.

Erityisesti minua kiehtoo tässä tarinassa Akatemian ja Kellopelimurhaajien välinen suhde ja tuo haudatun totuuden aspekti. Mitä pidemmälle tätä lukee sitä selkeämmäksi tulee, että Akatemiassa on todella jotain hämärää, ja oikein kutkuttaa tietää, mitä suurta salaisuutta he piilottelevat. Se luku, jossa Eeben ja Orfeus tonkivat kirjastoa teosten toivossa ja löysivät niitä irtileikattuja sivuja yms. oli aika selkeää foreshadowingiä tälle. Mikäli Akatemia on tarinan pääantagonisti (tai joku Akatemian sisällä) on tämä kyllä vahva vastus, koska tällä on lonkeroita vähän kaikkialla. Mistä he saavat tietonsa siitä, kuka pitää murhata ja milloin? Miten tieto Eebenin etsinnästä päätyi heidän korviinsa niin nopeasti? Kiinnosti myös kovasti se "tulipalo" joka mukamas tuhosi Akatemian arkistot ensimmäisten vuosien ajalta - kuulostaa hyvin vahvasti keksityltä. Muutenkin tässä on niin paljon kaikenlaisia salaperäisyyksiä, esim. se mystinen rutto joka tappoi sen laivan väestön, jolla Adele oli - miksi juuri Adele selvisi? Puhumattakaan koko taikuuden aspektista. Olen alkanut vahvasti kallistua siihen puoleen, että taikuutta kyllä on, mutta Akatemia piilottelee sitä a) koska se on liian vaarallista b) koska se halutaan pitää vain harvojen ja valittujen käsissä. Erityisesti kiehtoi mainintasi niistä eri Mestareista jota Akatemiassa on - etenkin niistä, joista ei ollut enää mitään mainintaa. Tunnemestari herätti minussa vahvoja viboja jonkinlaisen empatiataikuuden suuntaan, joka voisi sopia hyvin yhteen näiden kellopelisydänten kanssa  ;D Näihin ajatuksiin liittyen nostan esille pari lainausta, koska nämä olivat yhtiä suosikkikohtiani:

Lainaus
"Ajattelehan sitten", Tiima kehotti. "Mikä noista on todella magiaa? Tiedät, että illuusiomaagit väittävät todella hallitsevansa tulta tai loihtivansa vaikkapa lunta tai kultaa tyhjästä, mutta kyse on vain notkeista ranteista, peileistä ja valosta. Riitit ovat tapa käsitellä surua tai pyytää jumalilta parempaa satoa tai turvallista merimatkaa - mutta auttavatko ne todella? Siitä meillä ei ole mitään todisteita. Säämagia taas perustuu vuosisatojen aikana kerättyyn tietoon meren ja tuulen liikkeistä, vuodenaikojen vaihtelusta ja ympäristömme merkeistä. Maagit katsovat merta ja haistelevat ilmaa ja arvioivat sitten, koska on oikea aika lähteä purjehtimaan tai istuttaa omenapuut."

***

"Rohdoissa on kyse lääkintätieteestä ja myrkyistä. Enteet taas ovat osaksi todennäköisyyslaskentaa, osaksi taitavaa arviointikykyä ja osaksi humpuukia. Ja kirjoitustaito: sillä ei ole mitään tekemistä taikuuden kanssa, kuten tiedätkin. Akatemia on vuosisatojen ajan toistanut kertomusta siitä, että kirjoitettu sana sytyttää kapinoita ja levittää valheita, ja että väärissä käsissä se on vaarallinen ja arvaamaton ase. Sillä tavoin kansa on pysynyt kurissa ja lukutaitoisia on sen joukossa vain kourallinen. Se on tehokas tapa hallita, mutta siinä ei ole mitään maagista."

Nimenomaan. Knowledge is power. Tykkään myös kovasti miten "tieteellisesti" magia on tässä selitetty, tulee vähän mieleen Philip Pullmanin Universumien tomu. Luonnontieteilijänä myös rakastan tällaista "magia on vain edistyneempää tiedettä"- tyyppistä ajattelua. Siihenhän vainotkin ovat monesti historiassa perustuneet - liian edistynyttä tietoa on pidetty taikuutena.

Toinen juttu josta pidän kovasti ovat hahmot. Oma suosikkini oli alkuun Eeben - tuollainen ihana, vähän "roguemainen" hahmo, jollaisia yleensä rakastan. Lukukokemuksen edetessä Marras on kuitenkin alkanut kiehtoa paljon enemmän. Hänen sisäistä ristiriitaansa on todella kutkuttava lukea - hänellä on hahmoista kaikista selkeimmin puolensa valittavana: onko hän uskollisempi tarkoitukselle vai sydämelleen. Samaten Marras on alkanut herättää minussa vähän arvelluttavia viboja. Vaikka hän vaikuttaa välittävänsä Adelesta aidosti, osa minusta kehittelee teorioita siitä, että Marras edelleen on uskollisempi Kellopelimurhaajille (tai jopa Akatemialle?) ja tekee erinäistä ajatustenvaihtoa näiden kanssa - etenkin kun hän on Kellopelimurhaajien johtaja ja tätä kautta näiden linkki Akatemiaan. Tulen innolla seuraamaan sitä tuleeko Marras pettämään Adelen vai jäämään yhteen hänen kanssaan. Adele vaikuttaa myös sympaattiselta, vaikka onkin hahmona surullinen. Orfeuskin tarinan edetessä tulee pois kuorestaan ja hänen ja Eebenin suhde on sydäntälämmittävää luettavaa.

Ylipäätään tarinasta on todella vähän kriittistä sanottavaa. Jossain luvuissa minua hämmensi, kun aikamuoto vaihtui preesensistä imperfektiin kesken kaiken (Esim. Adele X) - oliko tämä tarkoitettua vai vahingossa? Samaten Orfeuksen ja Marraksen ulkonäköä voisi kuvailla enemmän, he ovat edelleen jääneet minulle jollain tapaa kasvottomiksi.

Suosikkilukujani ovat tähän mennessä varmaankin olleet Välinäytökset, niissä on vain ollut niin kaunista kuvailua ja hyvää toimintaa! Tästä lähin yritän kommentoida uusien lukujen julkaisun yhteydessä, aina kuin suinkin ehdin.

Kiitos tästä tarinasta, odotan innolla jatkoa. :)

Nevilla

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 5 437
  • Phantom Thief of Hearts
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 16.11.2019
« Vastaus #67 : 19.11.2019 18:18:19 »
K/H: Nyt olen taas sen verran väsynyt, etten osaa vastata kommentteihin niiden vaatimalla tasolla, joten palaan asiaan huomenna aamulla. Aloitan nyt kuitenkin tämän romaanin toisen puoliskon julkaisemisen, niin on taas lisämotivaatiota kirjoittaa sitä lisää. (Vuosijuhlien vuoksi en ole saanut jatkettua Kellopelisydäntä melkein viikkoon, vaan lähinnä raapinut päivien sanat kasaan kaikella sekalaisella. Toivottavasti huomenna taas onnistuu.)



*

Osa 2: Mosaiikki

Orfeus XIII

Säännöt kirjoitettiin sinä iltana teekupillisten ääressä. Marras vaati, että saisi tietää kaiken, ja siihen suostuttiin lopulta pitkän määritelmäkeskustelun jälkeen. Orfeus oli kuitenkin varma siitä, että vaikka Eeben näennäisesti lupasikin olla rehellinen, rohtomaagi valehtelisi hetkeäkään epäröimättä, jos katsoisi tilanteen sitä vaativan.

"Entä Eeben?" Adele kysyi hiljaa. "Meille annettiin aikaa vain kolme kuukautta. Jos en täytä käskyä siihen mennessä, kuolen itse."

"Niinkö se menee?" Orfeus kysyi voipuneesti.

"Tietenkin", Haaksi hymähti. "Me käymme aina kauppaa hengestämme. Akatemian erityismääräykset ovat vain sikäli eri asia, että niissä on vielä tiukempi aikaraja."

"Kolme kuukautta on suorastaan ruhtinaallisesti", Eeben hymyili viiltävästi. "Siinä ajassa ehtii saada aikaan valtavasti tuhoa."

"Miksi Akatemia ylipäätään haluaa sinut hengiltä?" Haaksi kysyi. Tällä kertaa hänen äänessään oli aitoa uteliaisuutta.

"Eikö se nyt ole aivan selvää? Olen nuuskinut liikaa. Olin huolimaton ja tein aineistopyynnön kellopelimurhaajiin liittyen. Olen aiemmin kysellyt opiskelutovereiltani Selenen murhasta. Ja minulla on muutenkin ollut paha tapa piikitellä ja olla liian tarkka - sitä ei aina katsota hyvällä."

"Mutta se tuntuu silti hätävarjelun liioittelulta", Marras totesi mietteliäästi. "Ethän sinä ole vielä saanut mitään selville. Vai oletko?"

"En tietääkseni", Eeben pudisti päätään. "Mutta olen kyllä vaivannut asialla päätäni. Ehkä olen osunut liian lähelle sitä itse huomaamatta."

"Tai sitten Selene osui", Orfeus sanoi. "Ja Akatemia pelkää, että seuraat samoja jälkiä."

"Olen miettinyt sitäkin", Eeben nyökkäsi. "Mutta en ole vielä päässyt kovin pitkälle. Pitäisi istua alas ja kirjoittaa kaikki ylös, jotta palaset hahmottaisi paremmin."

"Mmm-mmh", Marras äännähti myöntävästi. "Oli miten oli, meidän täytyy joka tapauksessa hankkia lisää tietoa. Tärkein kysymys liittyy toimeksiantokirjeisiin ja niiden lähettäjiin. Kuinka moni Akatemian johdossa tietää kellopelimurhaajista? Kenellä heistä on valta antaa määräyksiä?"

"Täytyy siis vain vakoilla sitä paikkaa, johon Akatemia jättää kirjeet, ja yllättää määräyksen antaja itse teossa?" Orfeus ehdotti.

Marras pudisti päätään. "Ei se ole niin yksinkertaista. Akatemia ei lähetä määräyksiä välttämättä edes joka vuosi. Ennen tätä Adelen tehtävää niitä on ollut kahdeksan neljän vuoden aikana, mutta yksi kirjeistä ohjeisti kuuden hengen murhan ja loput kaksi kohdistuivat yksittäisiin ihmisiin. On hyvin todennäköistä, että käskyä ei seuraavan kolmen kuukauden aikana tule. Akatemia ei toimi hätiköidysti, vaan käyttää meitä lähinnä silloin, kun sen muut keinot ovat poissa pelistä."

"Mutta eikö Eebenin voisi vain lähettää rohtomaagina jonkin laivan mukaan ja pois Karunkasta? Akatemia määrää opiskelijoitaan sellaisiin tehtäviin tuon tuostakin."

"Ei", Eeben pudisti päätään. "Se herättäisi huomiota. Olen Akatemian paras rohtonoviisi, joten minua ei oikein voida pelata ulos sillä tavoin. Se herättäisi liikaa kysymyksiä."

"Ja murhako ei herätä?" Marras kohotti kulmaansa.

"Ei samalla tavoin", Eeben nyökkäsi. "Jos kellopelimurhaaja suorittaa sellaisen, kansa tietää, että syytä on turha etsiä. Ettehän te jää koskaan kiinni." Nyt sanoissa oli ivaa.

"Älä viitsi", Haaksi pudisti päätään. "Sait ehkä minut kiinni, mutta se oli poikkeustapaus. Tietääkseni kellopelimurhaajilla ei yleensä ole sukulaisia, jotka voisivat tunnistaa omaisensa yli kymmenen vuotta sitten näkemänsä korun perusteella."

"Minä näen saman korun päivittäin", Eeben pyöräytti silmiään ja veti kaapunsa hihaa ylöspäin. Tummentunut hopearengas kiersi hänenkin rannettaan.

"Tiedät kyllä, mitä tarkoitin."

"Kinastelunne ei varsinaisesti edistä tätä keskustelua", Orfeus huomautti. Hän siemaisi teetään ja yritti ajatella. Vaikka aselepo tuntuikin juuri sillä hetkellä vallitsevan heidän rikkonaisessa joukossaan, se oli edelleen hauras ja täynnä sudenkuoppia.

"Ehdotan sääntöjä", illuusionoviisi karautti kurkkuaan. Hän otti nurkassa olevasta arkusta kynän ja paperia. "Saanko kertoa, mitä ajattelen?"

"Eikö se ole koko tämän tapaamisen tarkoitus?" Haaksi kysyi. Eeben mulkaisi häntä.

"Sääntö numero yksi: kukaan ei tapa ketään meistä seuraavan kuuden viikon aikana."

"Siinä ajassa sinä ja Eeben ehditte paeta Karunkasta", Adele huomautti. "Ja sitten minä kuolen."

Orfeus kohotti kätensä. "Sääntö numero kaksi: Kukaan meistä ei pakene Karunkasta. Jos... jos emme keksi ratkaisua, niin - niin -"

"Minä ja Adele käymme kaksintaistelun kuolemaan asti", Eeben täydensi yllättäen. Adele kohotti kulmiaan. Rohtomaagi hymyili ja kohautti olkiaan.

"Hän on harjoitellut salamurhaajaksi koko ikänsä!" Orfeus puuskahti. "Luuletko, että pärjäät hänelle reilussa kaksintaistelussa?"

"En", Eeben vastasi. "Mutta paremmin sellaisessa kuin selkäänpuukotuksessa pimeällä kujalla."

Orfeus nielaisi, mutta nyökkäsi kuitenkin. "Sääntö numero kaksi: Kukaan meistä ei pakene Karunkasta. Jos emme keksi ratkaisua, Adele ja Eeben käyvät kaksintaistelun hengestään."

"Kukaan ei kysynyt asiasta Adelelta", Marras huomautti ja vilkaisi tyttöä.

"Kyllä se minulle käy", Adele vastasi tyynesti.

"Sääntö numero kolme: Ei valheita", Marras katsoi suoraan Eebeniin.

"Korjaus: ei valheita tämän joukon kesken", rohtomaagi katsoi järkähtämättä takaisin.

Veneeseen laskeutui taas hiljaisuus. Orfeus tuijotti paperia mietteliäänä, mutta ei keksinyt enää mitään tärkeää lisättävää, ja ilmeisesti muillakaan ei ollut mitään sanottavaa.

"Hyväksyttekö nämä säännöt?" illuusionoviisi kysyi.

"Miksipä ei", Haaksi vastasi leppoisasti. Orfeus kurtisti kulmiaan naisen huvittuneelle ilmeelle, mutta päätti pysyä vaiti. Marras sen sijaan näytti hyvin vakavalta, mutta nyökkäsi lopulta.

"Minä hyväksyn", hän sanoi. "Vaikka se onkin todennäköisesti järjettömin asia, jonka olen koskaan tehnyt."

Adele tuijotti Marrasta tyrmistyneenä, mutta tointui pian ja nyökkäsi hänkin.

"Jos ne ovat kyllin hyvät sinulle, ne ovat kyllin hyvät minulle", Eeben iski silmää. Veli ja sisar, toden totta, Orfeus ajatteli tuskastuneena. Ilmeisesti kuolemanvaara ja salajuonet olivat heidän mielestään pelkkä vitsi tai huviton harrastus.
if I don't follow my heart this time
I'm gonna forget what this life is all about
I'm gonna take that path I'm going in on my own
I'm gonna take that fear and wear it like a crown

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 781
    • H.E.R. – Things In Focus
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 19.11.2019
« Vastaus #68 : 19.11.2019 22:37:10 »
Tämäpä oli erittäin hyvä ja kutkuttava alku tarinan toiselle puoliskolle! Sama hyvä tunnelma jatkuu tässä kuin tuossa edellisessäkin luvussa ja pidän siitä, kuinka hands on tämä luku on – nyt lukijalle käy selväksi (ainakin jossain määrin) loppuromaanin aikajana, eli kuinka paljon aikaa heillä on selvittää Akatemia-mysteeri ennen kuin on liian myöhäistä. Toivon todella todella paljon, etteivät Adele ja Eeben joudu tuohon kaksintaisteluun!

Pidin todella paljon Orfeuksesta tässä luvussa. Hänen looginen ajattelutapansa ja miten hän onnistuu pitämään ajatuksensa siinä, mikä on tärkeää kaiken sekalaisuudesta huolimatta, tuntui todella hyvältä. Pidin myös pienistä yksityiskohdista, Orfeus kysyi voipuneesti ja illuusionoviisi karautti kurkkuaan, jotka jotenkin kertoivat Orfeuksen keskittyneisyydestä ja ajatuksista kaiken tapahtuvan suhteen :) Maininnan ansaitsee myös Marraksen kommentti Kukaan ei kysynyt Adelelta, joka oli jotenkin ihana ja huolehtivainen – tosin voi olla hyvin mahdollista, että Marras mainitsee asiasta loogisen ajattelun näkökulmasta vailla tunteita. Odotan mielenkiinnolla, milloin Adele ja Marras saavat mahdollisuuden puhua ja selvittää välinsä.

Muutama pieni yksityiskohta hämmensi tämän luvun kanssa: alussa Adele sanoo, että Eebenin murhaamiseen on annettu aika kolme kuukautta, mutta lopussa kaikki hyväksyvät ehdon siitä, että kukaan ei lähde Karunkasta seuraavan kuuden viikon aikana. Ymmärrän, että kuusi viikkoa, koska aikaa määräyksen saapumisesta on kulunut, mutta voisiko sen ehkä mainita tuossa alussa? Esimerkiksi: Meille annettiin aikaa kolme kuukautta, josta on enää kuusi viikkoa jäljellä tai vastaavaa? Ja sitten tuossa lopussa, ensin Adelen reaktio siihen, että Marras suostuu sopimukseen – miksi hän on tyrmistynyt? Ymmärrän, että se ei välttämättä ole Marrakselle tyypillistä, mutta pitäisikö siihen lisätä jokin pieni sivulause, joka selittäisi Adelen reaktiota? Toisin sanoen – ymmärrän kyllä, mitä tapahtuu, mutta jotkut asiat saattavat tarvita pienen lisän, jotta lukijan ei tarvitse jäädä miettimään näitä asioita vaan voi keskittyä juoneen ja sen käänteisiin :)

Muuten viihdyin tämän luvun parissa erittäin hyvin :) Voimia ja tsemppiä kirjoittamisen jatkamiseen!
And it feels like his new life can start
And it feels like heaven.

Nevilla

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 5 437
  • Phantom Thief of Hearts
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 19.11.2019
« Vastaus #69 : 20.11.2019 16:50:24 »
JES JA HALLELUJAH, tänään olen taas saanut kirjoitettua! Enkä edes mitä tahansa diipadaapaa, vaan jopa Kellopelisydäntä! Ja nyt taitaa olla myös energiaa vastata kommentteihin, ihanaa sekin!

hiddenben: Vastaan tässä nyt samalla molempiin. :) Minustakin tuon teelopetus on aika hulvaton! Olen myös samaa mieltä siitä, että eteneminen on liian nopeaa, mutta se johtunee enemmän NaNosta, ja toivottavasti korjaantuu oikoluvun myötä. (Joskin mulla on myös tapana olla todella tiivis kirjoittaja ilmaisussani, joten pitää nähdä ihan tosissaan töitä, että tekstiä saa lihavoitettua.) Kuuden viikon suhteen en myöskään ole ihan varma siitä, että mitä olen itsekään ajatellut, lol. :D Mutta ehkä sekin sitten seuraavalla kirjoituskerralla selkenee.

Orfeuksen tunteettomuudesta vähän jo puhuttiinkin, mutta yritän saada hänestäkin kokonaisempaa hahmoa vähitellen. :) Katsotaan, kuinka se onnistuu! Kiitos paljon seikkaperäisistä kommenteista ja hyvistä ehdotuksista, niistä on ihan hurjasti hyötyä!

moodrose: Preesensiin vaihtaminen ei todellakaan ole tahallista, vaan mun helmasyntejä. :D Pitää korjata sitä tuolta aiemmista luvuista, kun ehdin lukea koko hötäkän läpi. Tajusin myös itse kanssa jossain kohtaa, että en ole tainnut kuvailla Marrasta ja Orfeusta melkein ollenkaan! Marras on kuitenkin sellainen sirohko, naururyppyinen nuorukainen, jolla on vaaleat hiukset ja haaleanharmaat silmät. Orfeus taas sitten on todella kalpea, mustatukkainen ja riutuvan näköinen. (Se ei ikinä syö tarpeeksi, kun keskittyy johonkin muuhun ja unohtaa. :D ) Täytyy koettaa ujuttaa näitä kuvailuja jonnekin tuonne sekaan!

Ihanaa, että tykkäsit tästä! Vaikka itse olenkin kirjahistorioitsija ja teologi, rakastan luonnontieteitä, ja on kyllä kunnia tulla verratuksi Pullmaniin! Universumien tomu on nimittäin minustakin ihana kirjasarja. :) Ilahduttavaa myös se, että YA-genrestä huolimatta tarina on miellyttänyt, koska tähtään kyllä siihen, että tämä voisi vedota erilaisiin lukijoihin. Kiitos paljon pitkästä ja seikkaperäisestä kommentista! ♥


*

Adele XIV

Sääntöjen laatimisen jälkeen keskustelu ei tuntunut enää etenevän. Ilta oli ollut pitkä ja raskas, eikä Adelekaan uskonut, että ratkaisuja löytyisi enää sinä yönä. Niinpä kaikki veneessä tuntuivat huokaisevan helpotuksesta, kun Haaksi nousi, oli haukottelevinaan makeasti ja ilmoitti, että lähtisi nukkumaan.

"Nähdään omenatarhureiden korjuumökeillä kolmen päivän päästä kymmeneltä illalla", Orfeus muistutti.

"Ehkäpä", Haaksi vastasi kiusoittelua äänessään. Hän oli ehtinyt jo puoliksi ulos veneen kansiluukusta.

"Menemmekö mekin?" Adele kysyi Marrasta vilkaisten. Hänen oli vaikea katsoa miestä silmiin.

"Se lienee viisasta." Marras nousi ja nyökkäsi Eebenille ja Orfeukselle. Vaikka kaikki kolme olivat ulkoisesti tyyniä, ilma oli silti sakeana kysymyksistä heidän välillään.

"Kiitos", Orfeus tyytyi sanomaan. Marras kohotti kulmaansa.

"Että et tappanut Eebeniä. Tai minua. Tiedän... Tai siis, luulisin tietäväni, miten vaikeaan tilanteeseen olemme sinut saaneet."

"Minä en tapa huvikseni", Marras vastasi. Silmissä oli pakkasta ja varoitus, kuin paljastettu terä.
"Ei meistä kukaan", Adele täydensi, vaikkei ollutkaan varma siitä, oliko se Haaksen kohdalla totta. Toisaalta oli vaikea kuvitella, että nainen olisi nauttinut työstään. Adele ei tiennyt, nauttiko Haaksi lopulta oikeastaan mistään, ellei sitten kaaoksen ruokkimista laskettu.

*

Adele ja Marras palasivat kellotornille hiljaisuuden vallitessa. Talviyö oli raskas ja pakkasesta kireä. Taivaalta satoi kevyttä puuterilunta.

"Haluaisitko sinä käydä lähettämässä lyhdyt?" Adele kysyi varovasti kun he olivat jo ehtineet tornikäytävän suulle. Sanat olivat rauhantarjous.

Marras ei vastannut, mutta kääntyi ja suuntasi käytävän sijaan kalliopolulle, joka johti alas poukamaan. Siellä odotti vahankankaalla peitetty kellopelimurhaajien vene. Kellotornin ympärillä veden virtaukset olivat syviä ja oikukkaita, joten aivan kuten Lyhtypoukamakin, myös se kohta rannasta pysyi talvisinkin auki, vaikka meri suurimmaksi osaksi jäätyikin Karunkan ympärillä.

Mies nosti kankaan veneen päältä. "Otin lyhdyt mukaan jo lähtiessäni. En tosin ajatellut, että illasta muodostuisi aivan tällainen."

Adele katseli pieniä paperilyhtyjä, joita he olivat maalanneet edeltävän viikon aikana. Hänen oma lyhtynsä oli kirkkaanpunainen ja kultaisten pisteiden kirjoma, Marraksen taas harmaa ja siroin mustin riimuin koristeltu. Poika kaivoi taskustaan kaksi kynttilänpätkää ja ojensi toisen Adelelle ennen kuin hyppäsi veneeseen. Tyttö otti vauhtia ja tönäisi veneen vesille.

Marras souti virtausten poikki tottuneesti. Vene lipui talviyössä jäälauttojen välisen kapean solan läpi ulapalle. Pilvipeitteessä oli aukkoja, joiden takana hehkuivat himmeät tähdet. Adele kuunteli aaltojen kuisketta veneen kylkiä vasten, jäälauttojen valitusta ja talvea, joka hengitti kaikkialla heidän ympärillään.

"Lähetetään lyhdyt", Marras sanoi. Adele nyökkäsi ja sytytti omaansa tulen kylmästä tärisevin käsin. Pian hänen pikkuruinen lyhtynsä hehkui punaisena valopisarana mustaa vettä vasten. Marraksen harmaa lyhty sen sijaan sulautui paremmin yöhön ja varjoihin ympärillään.

"En ole vihainen", Marras sanoi hiljaa. Hän katseli kauemmaksi kelluvia lyhtyjä. "Mutta pettynyt kyllä. Ajattelin todella, että luotit minuun."

"Minä luotinkin! Ja luotankin", Adele kiirehti vakuuttamaan. "Mutta en... En halunnut tuottaa pettymystä. Ja tarvitsin aikaa ajatella. Ja minä - Tiima otti minut kelloseppäoppilaaksi ja kerroit nimesi ja kaikki oli vain niin paljon kerralla."

"Hmm-mmh."

"Mutta en minä silti halunnut, että kävisi näin", Adele veti vahakankaan ympärilleen ja yritti urheasti olla tärisemättä kylmästä. Keskustelu oli liian tärkeä sellaiseen.

"Tiedän sen kyllä", Marras vastasi pehmeämmin. "Ja jossittelu ei johda mihinkään. Me olemme mitä olemme ja maailma on mitä on."

"Olet kyllä väärässä", Adele hymähti. "Jossittelun vuoksihan me olemme tässä. Minä uskottelin itselleni, että ehkä sydämet voisi korjata, vaikka olisi pitänyt tietää, että taikuuskin on vain vale."

"Sääntö sanoi kerran, että sitä on kai pakko uskoa johonkin, jos mielii elää. Siksi hän kai lähtee aina: koska uskoo tuuleen ja luontoon ja metsästykseen", Marras vastasi. "Joten en minä sinua syytä siitäkään, että haluat uskoa siihen, että toivoa on."

"Halusin", Adele korjasi aavistuksen katkerasti.

"Nyt sinä olet Halla", Marras hymyili pimeässä. "Ole mieluummin Adele. Pidän sinusta silloin enemmän."

Lyhdyt olivat enää etäisiä pisteitä ulapalla. Adele ajatteli lyhtylaulua ja sen sanoja: sitä, miten lyhty saattoi upota, ajautua vieraaseen rantaan, päätyä tuntemattoman käsiin. Tai sitten, ehkä joskus, hyvin harvoin: mahdottomaan määränpäähänsä, tuonen tuolle puolen.

Joskus, hyvin harvoin, jos koskaan.

Ja silti he lähettivät ne matkaan joka vuosi.
if I don't follow my heart this time
I'm gonna forget what this life is all about
I'm gonna take that path I'm going in on my own
I'm gonna take that fear and wear it like a crown

moodrose

  • explorer
  • ***
  • Viestejä: 124
  • ava © Sokerisiipi
    • vlaurelia.blogspot.com
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 20.11.2019
« Vastaus #70 : 20.11.2019 17:49:15 »
Oi jee, lisää! Mahtava kuulla, että olet saanut inspiraatiosi takaisin. Näitä oli kiva lukea, etenkin tätä uusinta lukua, kun saatiin vähän Marras/Adelea. Vai millä nimellä tätä shippiä pitäisi kutsua? Marras/Halla = Malla? Vaiko Adele/Lyon = Alyon?? ;) Vaikea sanoa, koska jotenkin Marras on niin paljon useammin Marras ja Adele taas todella harvoin Halla. Siihen liittyen, tässä uusimmassa luvussa tykkäsin todella paljon tästä kohdasta:

Lainaus
"Nyt sinä olet Halla", Marras hymyili pimeässä. "Ole mieluummin Adele. Pidän sinusta silloin enemmän."

Sydän lämpiää <3 Oli hellyttävää lukea, että Marras ei ole Adelelle vihainen ja asiat ovat heidän välillään kuten ennenkin. Silti jotenkin minusta tuntuu hassulta, että Marras on niin sujut tämän suunnitelman kanssa eikä kyseenalaista sitä sen enempää. Jotenkin näkisin, että vaikka hän vakuuttaa Adelelle kaiken olevan hyvin, hän kuitenkin vielä sisäisesti kamppailee asian kanssa. Erityisen mielenkiinnolla odotan Marraksen seuraavaa lukua, etenkin, jos se sisältää hänen sisäistä monologiaan. Olen nyt jotenkin aivan ihastunut tähän hahmoon.  ::)

Muutenkin tässä oli hieno tunnelma ja upeita lainauksia. Oma suosikkini taisi olla tämä:

Lainaus
"Minä en tapa huvikseni", Marras vastasi. Silmissä oli pakkasta ja varoitus, kuin paljastettu terä.

Kun sinun helmasyntisi on tuo preesensiin vaihtaminen, minulla se taitaa olla se, että olen aivan heikkona kaikkiin tällaisiin silmäkuvauksiin (ja erilaisiin verhottuihin uhkauksiin). ;D Teen sitä joskus ihan liiallisuuksiin ja kohtauksistani puolet on välillä erilaista mulkoilua ja kulmakarvojen kohottelua. Siitä huolimatta se jotenkin aina jaksaa upota, kerta toisensa jälkeen.

Edellinen luku oli myös oiva aloitus kakkososalle ja noiden "sääntöjen" tekeminen sopi todella hyvin Orfeuksen luonteeseen. Mielenkiintoista, että Eeben myöntyi tuohon kaksintaisteluun, ihan kuin hänellä olisi jo jokin ässä hihassa. Se positiivinen osa minusta haluaisi, etteivät he tosiaankaan joutuisi tuollaiseen tilanteeseen, mutta jännityksennälkäinen puoleni taas kaivaa jo poppareita esille tuota kohtausta varten. :D Jännittää nähdä, mihin tämä todella päättyy, ja mitä uusia puolia se tuo hahmoista esille.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 834
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 20.11.2019
« Vastaus #71 : 20.11.2019 23:16:45 »
Niin epävarma kuin tämä nykyinen liittouma vielä onkin, minusta on tosi hienoa nähdä tämä nimenomainen viisikko tekemässä yhteistyötä - en olisi tarinan alkupuolella ollenkaan osannut odottaa tällaista käännettä, mikä on vain hieno juttu, sillä olen nyt todella hyvilläni kun se tapahtui kaikessa yllättävyydessään. Mukana on samalla kivasti kaikuja Kompassisydämestä, vaikka toki asetelma on aivan toinen ja näin. Näiden tapahtumien myötä on ollut myös mahtavaa saada lukea Haaksesta enemmän, hän on niin omanlaisensa persoona ja siksi oiva lisä tähän hahmodynamiikkaan - vaikka kenties myös arvaamattomin. Orfeuksen tuskailu Haaksen ja Eebenin ilmiselvästä sisaruudesta huvitti erityisesti. ;D

Uusin osa oli minusta ihan todella kaunis, tuo miten Adele ja Marras kävivät lähettämässä lyhdyt ja selvittivät samalla välejään, aa. <3 Etenkin viimeiset kappaleet olivat samalla sekä pakahduttavan kauniita että myös surullisia, ja mukana oli kuitenkin myös aavistus sitä nimenomaista toivoa, josta Adele ja Marras puhuvat. moodrose lainasi kohdat, joista itsekin pidin todella paljon (minäkin olen heikkona silmäkuvauksiin :D), mutta tuo Marraksen Ole mieluummin Adele -kommentti oli aivan erityisen hieno. Minusta on koskettavaa, että tällaisessa tilanteessa, kaiken aiemman jälkeen, se on heistä Marras, joka haluaa muistuttaa Adelea siitä, ettei tämän tulisi kadottaa itseään kellopelimurhaajan roolin taakse ja kuvitella, ettei mitään muuta mahdollisuutta ole. Ihana ja tunnelmallinen luku, ja myös edellisistä olen pitänyt paljon, kuten aina. Kiitos! <3
sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Nevilla

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 5 437
  • Phantom Thief of Hearts
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 20.11.2019
« Vastaus #72 : 25.11.2019 11:23:38 »
moodrose: Hahah, jos saan päättää shippinimen niin se on varmaan noista Alyon. :D Mutta joo, eiköhän Marraksella ehdi hajota pää vielä useaan otteeseen muiden säätämisen kanssa, varsinkin kun hänessä on aika paljon kontrollinhaluisuutta ja äitiviettiä. :P Ja silmäkuvaukset nyt vaan on aivan best! ♥ Se on minusta ihan ymmärrettävää, että niihin tykästyy, kun kuitenkin iso osa ihan tosielämänkin kommunikaatiosta perustaa katseille ja muulle sellaiselle. Mutta ihanaa, että pidit tästä, kiitos paljon kommentista. ♥

Okakettu: Minusta on hauskaa, että en itsekään vuonna 2011 osannut odottaa tällaista. Silloin muinaisuudessa tiesin, että Adele ja Orfeus kirjan loppupuolella tanssivat keskenään ja juonittelevat yhdessä, mutta sen enempää en sitten tiennyt yhtään mistään. Kun nyt keväällä aloin taas palata tämän pariin, aloin kypsytellä ajatusta siitä, että kaikki viisi päätyisivätkin samalle puolelle, ja siksi testailin tosiaan dynamiikkaa Kompassisydämessä. :) Silti näitä kohtauksia en osannut päättää etukäteen, vaan ne tapahtuivat kunhan tapahtuivat.

Ilahduin siitä, että pidit lyhtyluvusta, koska minäkin tykkäsin siitä sitä kirjoittaessani ja ajattelen, että se on taas yksi tarinan parhaita kohtauksia. (Tai omia lemppareitani. :P ) Kiitos paljon kommentista! ♥

K/H: Tämä seuraava pieni pätkä on taas sellaisia "syrjähyppyjä", joiden myötä paljastuu kirjoittajallekin lisää maailmasta ja esimerkiksi siitä, miten Lännessä nähdään unia. :P Kaikkea sitä.


*


Orfeus XIV

Orfeus heräsi unesta hitaasti kuin hukkuva. Hän taisteli vielä hereilläkin puoliksi kurimusta vastaan: sen vääjäämättömyyttä, hyistä vettä, pinnan alla kytevää pimeyttä. Orfeus muisti ohitseen ajelehtineet valkoiset kukat, jotka ahne pyörre nielaisi, ja harmaan taivaan kaiken yllä.

"Olen pahoillani", Eeben sanoi. Poika istui vuoteensa laidalla. Huoneessa oli pimeää, joten Orfeus erotti vain hänen ääriviivansa: lysähtäneet hartiat, väsyneet linjat.

"Mistä?" Orfeus kysyi. Ääni oli vielä painajaisista tahmea.

"Siitä, että sinäkin näet painajaisia hukkumisesta", Eeben vastasi. "Ei sinun tarvitsisi jakaa minun uniani."

Orfeus tuhahti. "Ei toisen unia voi jakaa."

"Niinhän se karunkalaiset uskotte", Eeben hymähti. "Mutta lasintekijät ajattelevat, että kaikki unet ovat saman meren aaltoja: virtaavat vapaasti sielusta toiseen, jos niiden väliset portit ovat auki."

"Hirveän runollista sinulta", Orfeus kohotti kulmaansa, vaikka tiesi, ettei Eeben sitä pimeässä näkisikään.

"Ehkä", Eeben sytytti kynttilän ja Orfeus näki, että hänen kasvonsa olivat täysin vakavat. "Tai sitten vain uskon, että se on totta. Sinä näit unta kurimuksesta. Et ole koskaan nähnyt sellaista todella, joten miten voisit kuvitella pyörteen niin elävästi?"

"Oletko sinä muka sitten?"

"Kyllä. Kerran, matkalla Karunkaan. Olin hyvin pieni, mutta ei sitä unohda. Kun laiva juuttuu sellaiseen ja koko miehistö taistelee yhdessä merta vastaan, muisto syöpyy kyllä syvälle. Eivätkä mitkään tarut tai laulut pysty todella luomaan sellaista mielikuvaa."

Orfeus ei tiedä mitä sanoisi, joten hän ei lopulta sano mitään. Pakkanen oli piirtänyt huurrekukkia ikkunaan ja kynttilän luoma hehku sytytti ne eloon. Illuusionoviisi muisti samassa jotakin unessaan.

"Entä valkoiset kukat? Olivatko nekin pisaroita sinun unistasi?"

Eeben oli pitkään hiljaa.

"Lasintekijöiden hautajaiskukkia", hän sanoi viimein.
« Viimeksi muokattu: 25.11.2019 19:29:52 kirjoittanut Nevilla »
if I don't follow my heart this time
I'm gonna forget what this life is all about
I'm gonna take that path I'm going in on my own
I'm gonna take that fear and wear it like a crown

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 834
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 25.11.2019
« Vastaus #73 : 25.11.2019 19:18:39 »
Tämä oli hirmuisen kaunis osa. Jotenkin tuntui sopivalta pysähtyä juuri nyt vähän tällaiseen rauhallisempaan hetkeen, niin surusävyinen kuin se olikin. Ihastuin paljon lasintekijöiden ajatukseen unien jakamisesta ja siitä, miten se kertoo syvästä yhteydestä Eebenin ja Orfeuksen välillä. On toisaalta surullista ja paljonpuhuvaa, että Eeben näkee yhä tällaisia unia menneisyydestään. Ilahduinkin paljon, että hän puhui asiasta varsin avoimesti Orfeukselle. Ja ah, jälleen valkoiset kukat, aivan kuten Orfeuksen ollessa varjojuuren vaikutuksen alaisena. Olen sanonut tästä ennenkin, mutta yhä vain ihailen sitä, miten paljon saat sanottua näin vähällä, tämä tunnelma on vain niin hieno. Kiitos! <3
sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Nevilla

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 5 437
  • Phantom Thief of Hearts
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 25.11.2019
« Vastaus #74 : 26.11.2019 11:11:24 »
Okakettu: Hienoa, että pidit tästä osasta! Vähän yllätyin, kun tähän tuli viitteitä tuollaisesta oikeasta taikuudesta - vaikka sitten kuin aavistuksenomaisesta - mutta päätin, että kyllä se saa jäädä paikoilleen. Hyvä siis, ettei häirinnyt. Kiitos myös muutoin kehuista. ^^; Ja kommentista!

K/H: Lisää väliosia. Yritin tuossa viikonlopun aikana jo selvitellä, että miten tämä kokonaisuus oikeasti etenee, mutta päädyin kirjoittamaan enemmän kaikenlaisesta muusta. No, ehkä sekin on romaanimittaisessa tekstissä ok, ettei ihan jokainen luku edistä pääjuonta.

*

Adele XV

Sääntö pudotti kuolleen hanhen pöydälle niin että tärähti. Adele säpsähti ja vilkaisi ylös kirjasta, jonka ääressä oli nuokkunut jo useamman tunnin, koska ei ollut uskaltanut mennä nukkumaan. Uni ei olisi kuitenkaan tullut, kun kaikki oli niin sekaisin.

"Varpunen", Sääntö totesi tytölle. Nimitys osoitti puoliksi kiintymystä ja puoliksi ivaa. Adele kohotti katseensa ja tuijotti miestä pistävästi.

Säännöllä oli kulmikkaat kasvot ja tuuhea musta parta, joka oli yhtä epätasaisesti leikattu kuin miehen tuuheat hiuksetkin. Hänen ihonsa oli kuparinruskea ja tuulen ja kylmyyden parkitsema, ja liikkeissä oli pohjoisen saaliseläinten tarkkuutta. Sääntö oli liikkunut luonnossa niin paljon, että sen rytmistä oli tullut hänenkin rytminsä.

"Sääntö", Adele nyökkäsi vastaukseksi ja yritti pitää ilmeensä viileänä ja arvokkaana.

"Et sinä vakuuta minua vieläkään", Sääntö totesi, joskaan ei ilkeästi. Mies nyökkäsi veitsitelinettä kohti. "Hanhi pitää nylkeä. Haluatko auttaa?"

"En erityisemmin", Adele vastasi, mutta haki kuitenkin sopivan veitsen ja istahti katsomaan Säännön työskentelyä. Mies irrotti höyhenetkin hellävaraisesti ja laittoi ne talteen. Myöhemmin Lohtu käyttäisi ne untuvatäkkeihin ja tyynyihin, jotka nainen veisi sitten mukanaan sairaalaan. (Adelen pitäisi muistaa pyytää yksi itselleen myös. Talvi oli erityisen kylmä.)

"Kuinka täällä on mennyt?" Sääntö kysyi työskentelynsä lomassa.

"Ei mitenkään erikoisesti", Adele vastasi. Mies kohotti kulmiaan.

"Olet kyllä surkea valehtelija", hän nauroi. "Mutta selvä sitten."

"No, on kyllä tapahtunut kaikenlaista", Adele kohautti olkiaan. "Mutta et oikeasti halua tietää. Liikaa sotkua."

"Sitten en kyllä haluakaan", Sääntö vastasi ja virnisti. Hänen otteensa olivat riuskat, mutta huolelliset, ja pian hanhi oli kynitty ja nyljetty.

"Mutta..." Adele puri huultaan. "Jos pyytäisin muutaman lisäoppitunnin kaksintaistelussa, suostuisitko?"

"Sinä?" Sääntö kurtisti kulmiaan. "Muistan kyllä, että inhosit niitä tunteja."

"Sitä voi inhota asioita ja silti ymmärtää, että ne on opeteltava", Adele vastasi. Sääntö hieraisi partaansa ja nyökkäsi sitten.

"Olet kasvanut, varpunen. Täällä on totisesti tapahtunut paljon."

*

Tuuli vinkui ja ulvoi. Adele seisoi kellotornin katolla ja puristi pistomiekkaa. Marras seisoi toisella puolella tasannetta ja näytti täysin tyyneltä ja rennolta. Adele siristeli silmiään räntäsateessa ja kirosi jo valmiiksi kohmeisia sormiaan. Putoamista hän ei pelännyt, mutta taisteleminen kapealla tasanteella tällaisessa säässä tuntui silti inhottavalta. Sääntö oli varmasti valinnut paikan juuri siksi. Hänen mielestään oli turha opetella asioita liian mukavissa olosuhteissa, kun niitä ei kuitenkaan tositilanteessa saanut itse valita.

Marras ei odottanut Säännön aloituskehotusta, vaan syöksähti liikkeelle. Mies oli edelleen, usean vuoden jälkeenkin, paljon Adelea nopeampi. Tyttö kohotti kuitenkin pistomiekkansa puolustusasentoon ja torjui terän helposti, kun Marras teki ensimmäisen iskun häntä kohti.
Miekat kalahtelivat ja suhahtivat toisiaan vasten ja hetkeksi Adele onnistui uppoutumaan rytmiin ja unohtamaan tuulen ja räntäsateen ympärillään. Taistelu oli kuin tanssia: väistö, pisto, kiepahdus, väistö, askel vasemmalle, isku, isku, torjunta. Marras tuntui vastaavan liikkeisiin vaistomaisesti, eikä Adelella ollut vaikeuksia ennakoida miehen ratkaisuja. Tyttö hymyili, kun kohtasi jälleen kerran pojan harmaat silmät lukkiutuvien terien yli.

"Sinä suojelet häntä", Sääntö murahti. "Tai te. Toisianne. Tässä ei ole kyse piirileikistä, vaan kaksintaistelusta."

Adele räpäytti silmiään ja tajusi, että heidän opettajansa sanat olivat totta. He olivat keskittyneet taistelemisen sijaan puhumaan toisilleen ääneti, viestimään seuraavista liikkeistä ja iskuista, kysymään ja vastaamaan miekkojen kielellä.

Marras puristi huulensa tiukaksi viivaksi, mutta ei vastannut mitään. Sen sijaan hän heilautti miekkaansa aavistuksen kertoakseen, että oli valmis jatkamaan. Adele huokaisi ja valmistautui hänkin.

Pian Marras oli jo ahdistanut tytön seinää vasten. Adelen poskessa oli ohut haava ja Säännön tummissa silmissä syvää tyytymättömyyttä.
if I don't follow my heart this time
I'm gonna forget what this life is all about
I'm gonna take that path I'm going in on my own
I'm gonna take that fear and wear it like a crown

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 834
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 26.11.2019
« Vastaus #75 : 26.11.2019 17:10:58 »
Jee, Sääntö! Kuten sanoin, tykästyin häneen paljon jo aiemman kuvauksen perusteella, joten oli mahtavaa saada hänet tällä tavoin mukaan tarinaan. :) Pidin hirmuisen paljon siitä miten kuvasit hänet - etenkin maininta siitä, että luonnon rytmistä on tullut hänenkin rytminsä, oli hieno. Kuolleen hanhen täräyttäminen pöydälle tuntui myös varsin sopivalta alkuesittelyltä, heh. Säännön dynaamikka Adelen kanssa on lisäksi jotenkin tosi hauska. Adele on selvästi hänen seurassaan vähän erilainen kuin muiden tovereittensa, sanavalmiimpi ja herkempi haastamaan, kenties? Marras on toki ihan oma lukunsa. Hänestä puheen ollen:

Lainaus
"Sinä suojelet häntä", Sääntö murahti. "Tai te. Toisianne. Tässä ei ole kyse piirileikistä, vaan kaksintaistelusta."
Adele räpäytti silmiään ja tajusi, että heidän opettajansa sanat olivat totta. He olivat keskittyneet taistelemisen sijaan puhumaan toisilleen ääneti, viestimään seuraavista liikkeistä ja iskuista, kysymään ja vastaamaan miekkojen kielellä.
<3 Tällaiset kohdat ovat aina vaan heikkouteni! Oli erityisen hienoa lukea Adelen ja Marraksen yhteisymmärryksestä ja suojelunhalusta aiemman konfliktin jälkeen, tämän hetken merkittävyys korostui sen vuoksi. Vaan mitähän mieltä Sääntö asiasta on... Tuo harjoittelukohtaus oli muutenkin tosi onnistunut. Kiitos jälleen!
sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala

Ilona Bell

  • Potterfani
  • ***
  • Viestejä: 66
  • Tulkaa mainostaa mulle pitkiä potterficcejä!!!!
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 26.11.2019
« Vastaus #76 : 26.11.2019 20:49:07 »
Moi, tulin heittämään välikommentin:)
Oon siis lueskellu tätä, mutta laiskuuttani en oo vaan jaksanu kommentoida  :-\ oon kuitenkin käyny joka päivä kattomassa, että onko tullut jatkoa, joten se varmaan korvaa vähän
Onko luvut lyhentynyt, vai muistanko vain väärin? Tykkään nimittäin lukee enemmän pitkiä lukuja:)

Ilona Bell
❤️Kelmit❤️
❤️Arianna❤️
❤️Adara❤️
❤️Cedarella❤️
❤️Hogwarts❤️

Nämä = elämä

hiddenben

  • ***
  • Viestejä: 781
    • H.E.R. – Things In Focus
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 26.11.2019
« Vastaus #77 : 27.11.2019 09:48:48 »
Minun mielestäni nämä välikohtaukset toimivat todella hyvin ja tuovat pääjuoneen sellaisia hengähdystaukoja, joissa Karunkan ja kellopelimurhaajien maailma aukeavat lukijalle hiljalleen yhä enemmän! Joten tykkäsin näistä kahdesta todella paljon, vaikka molemmissa sävy alkaakin olla synkempi. Erityisesti jotenkin herätti surullisia tunteita tuo Adelen pyyntö oppia lisää kaksintaistelusta, koska vaikka siinä on myös toivoa/päättäväisyyttä ja rohkeutta, Adele samalla valmistautuu johonkin suurempaan ja mahdollisesti epäonnisesti päättyvään.

Tuolla aikaisemmin moodrose mietti hahmojen ulkonäköä, mutta halusin tulla sanomaan, että minua ei jostain syystä haittaa, etten tarkkaan tiedä, miltä hahmot näyttävät :D Se ei kuitenkaan haittaa tarinan seuraamista tai siihen heittäytymistä. Mutta päätät sitten editointivaiheessa, kuinka paljon ketäkin kuvailet :)
And it feels like his new life can start
And it feels like heaven.

Nevilla

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 5 437
  • Phantom Thief of Hearts
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 26.11.2019
« Vastaus #78 : 02.12.2019 14:20:09 »
Okakettu: Joo, Adele on Säännön suhteen paljon itsevarmempi, koska Sääntö härhää häntä jatkuvasti ja härnäsi jo silloin koulutusaikoina. :P Ärsyttävä tyyppi. (Ei vaan, itsekin kyllä pidän hänestä, koska hän ei hirveästi kaunistele asioita. Olisivat varmaan Haaksin kanssa hyvä pari. (Hmmmm.)) Ihanaa, että tykkäsit ja kiitos taas kerran kommentista! ♥

hiddenben: Jahuu, ihanaa, että välikohtaukset toimivat. (Välikohtaus, heh, tajusin vasta nyt, että sehän tarkoittaa jotain muutakin.  ::) ) Ja joo, ehkä vähän synkempään suuntaan tässä ollaan menossa, mutta toisaalta toivottavasti myös toivoa kohti. :) Mukava myös kuulla tuosta kuvailusta! Tuntuu, että ihmisillä on siinä suhteessa hirveän erilaisia makuja, mutta täytyypä tosiaan editoidessa sitten pohtia.

Ilona Bell: Joo, luvut ovat kyllä lyhyempiä. :D Se johtuu siitä, että julkaisen tätä nyt about samaa tahtia kuin kirjoitan, ja viime aikoina olen kirjoittanut paljon lyhyitä lukuja. Mutta lupaan, että tämän jälkeen seuraava on taas sitten pidempi, koska juoni etenee. :) Kiitos kommentista!

K/H: Minun piti joulukuussa pitää tästä taukoa, mutta tein tänään soittolistan Eebenille (klik) ja sitten sitä kuunnellessani syntyi vielä yksi välikohtaus. Seuraavalla kerralla jatkan sitten taas juonen parissa, lupaan! :P

*

Eeben I

Eeben istui pitkään kallioilla, vaikka pakkasta oli yli kymmenen astetta ja mereltä kävi hyytävä viima. Hänen silmänsä oli kiinni ja mustissa hiuksissa lunta. Keskiyö oli jo mennyt ja useita tunteja jatkunut lumisade peitellyt Eebenin jalanjäljet. Näin kaukana Karunkasta kaupungin valot näyttivät vain tulikärpäsiltä.

Kuolema ei ollut koskaan varsinaisesti pelottanut Eebeniä. Se oli jotakin väistämätöntä, ehkä hetkeksi huijattavissa mutta lopulta tuli kuitenkin. Siksi hän suhtautui myös Hallan, Marraksen ja sisarensa sydänten vaatimiin uhreihin melko välinpitämättömästi: ihmiset kuolivat ennemmin tai myöhemmin, ja jos piti valita oman ja muiden hengen väliltä, yleensä valinta oli aika selvä.

Mutta pelkäsipä kuolemaa sitten tai ei, sen mustalle listalle Eeben ei olisi varsinaisesti halunnut joutua. Hän oli alusta asti kyllä tiennyt, että Orfeuksen siskon murhaajan etsiminen oli vaarallista: mestaritkin olivat puhuneet tytön kuolemasta lyhyin ja torjuvin lausein. Hautariitit olivat hoidettu koruttomasti ja nopeasti, eikä muistotilaisuutta järjestetty, vaikka yleensä noviisien kuollessa surulle annettiin paljon tilaa. Orfeus ei ollut tuntunut huomaavan mitään, ehkä surustaan johtuen, mutta Eeben ei ollut typerä.

Siksi hän odotti kärsivällisesti ja kuunteli korvat höröllä juoruja murhista ja tarinoita kellopelimurhaajista. Eeben ei kirjoittanut mitään ylös - hänellä oli aina ollut erinomainen muisti - mutta sen sijaan hän pyöritteli palasia mielessään, sovitti niitä toisiinsa ja päätteli, että Orfeuksen sisar ja hänen omansa olivat saman arvoituksen peilikuvia. Siitäkin huolimatta Eebenillä kesti vielä kaksi vuotta löytää sisarensa, ja silloinkin kyse oli lopulta enemmän onnesta ja sattumasta kuin puhtaasta älykkyydestä.

*

Haaksi oli lopulta tehnyt virheen. Hän oli väijynyt juoppoa kalastajaa joitakin viikkoja ja odottanut, että mies lähtisi rahojensa ehdyttyä jälleen merille. Oli syksy, ilta oli pimeä ja tuulinen. Kun kalastaja palasi ja kiinnitti veneensä laituriin, Haaksi astui vajan varjoista ja veti siiman hänen kaulansa ympärille. Kalastaja rimpuili vain hetken ennen kuin valahti tajuttomaksi, ja sen jälkeen Haaksin oli helppo sitoa hänet laituriin ja jättää lahjaksi vuorovedelle ja merelle.

"Dramaattista", Eeben huomautti, kun Haaksi astui ulos venevajasta. Hän oli viettänyt iltansa samaisessa syrjäisessä venesatamassa erään leipuritytön kanssa ja vaihtanut suudelmia, keveitä sanoja ja harkittuja kosketuksia juoruihin. Haaksin tielle osuminen oli ollut vain onnea - tai ehkä kohtaloa, jos Eeben olisi uskonut sellaiseen. Sinä iltana hän melkein uskoikin.

Haaksi oli kiskaissut tikarinsa vyöltään, hymyillyt ja painanut sen Eebenin kaulalle yhdessä silmänräpäyksessä. Hymy oli kuitenkin jähmettynyt hänen kasvoilleen yhden ainoan Eebenin kuiskaaman sanan myötä:

"Hieta."

*

Sen jälkeen rattaat olivat alkaneet pyöriä nopeammin. Eeben oli saanut tietää kellopelisydämistä ja niiden vaatimuksista. Korvaukseksi hän oli toimittanut siskolleen Akatemian puutarhassa kasvavia harvinaisia myrkkykasveja ja opettanut tälle, miten niistä valmistettiin uutteita ja jauheita, jotka tappoivat tehokkaasti ja huomaamattomasti. Haaksin tiedonjano oli erilaista kuin Eebenin, oikukkaampaa ja ailahtelevaista, mutta siitä huolimatta tämä oppi nopeasti. Heidän välisessään suhteessa ei ollut juurikaan lämpöä tai kiintymystä, mutta uteliaisuutta kylläkin, eikä Eeben varsinaisesti pelännyt, että hänen sisarensa puukottaisi selkään. Siinä maailmassa, jossa he elivät, hyvin harva todella ymmärsi.

Siitä huolimatta Eeben tiesi, ettei Haaksi astuisi väliin, jos kaikki lopulta johtaisi kaksintaisteluun. Haaksi oli kellopelimurhaaja ja hän oli jo kerran uhrannut veljensä oman nahkansa pelastaakseen.

Pakkanen kiristyi. Eeben avasi vastahakoisesti silmänsä ja venytteli kylmettyneitä jäseniään. Hänen ajatuksensa kiersivät kehää. Poika rypisti ärtyneenä kulmiaan ja sysäsi sitten mietteensä kellopelimurhaajista syrjään. Siltä suunnalta hän ei ratkaisua löytäisi, ainakaan nyt.

Niin vaarallista kuin se olikin, hänen täytyisi tonkia Akatemian salaisuuksia lisää. Avain kaikkeen oli haudattuna sen muurien, illuusioiden ja petosten verkkojen alle. Mutta kuinka syvälle, sitä Eebenkään ei osannut edes arvailla.
if I don't follow my heart this time
I'm gonna forget what this life is all about
I'm gonna take that path I'm going in on my own
I'm gonna take that fear and wear it like a crown

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 834
Vs: Kellopelisydän, K-11, jatkoa 2.12.2019
« Vastaus #79 : 03.12.2019 00:27:01 »
(Nyt sinun on kyllä kirjoitettava Säännöstä ja Haaksista jossain muodossa jotakin, haluaisin ehdottomasti lukea, millainen parivaljakko he yhdessä olisivat. :D) Oo, ensimmäistä kertaa Eebenin näkökulmaluku! Minusta oli oikein toimiva ratkaisu päästä lukemaan hänen ajatuksiaan nimenomaan tässä kohtaa: toivoinkin hiukan lisäselvyyttä etenkin siihen, millaisissa olosuhteissa hän kohtasi uudelleen siskonsa ja millaista heidän yhteistyönsä pohjimmiltaan on ollut. Eeben osaa olla varsinainen enigma, ja tykkäsin paljon siitä millaisena hänen kertojanäänensä tässä näyttäytyi. Eebenin pragmaattisuus esimerkiksi kuoleman suhteen on jotakin, joka on jo aiemmissa luvuissa tullut ilmi enemmän tai vähemmän, mutta oli silti hienoa päästä enemmän hänen päänsä sisään. Hienoa ja vähän hyytävääkin, hän on niin… Eeben.

Lainaus
Haaksin tiedonjano oli erilaista kuin Eebenin, oikukkaampaa ja ailahtelevaista, mutta siitä huolimatta tämä oppi nopeasti. Heidän välisessään suhteessa ei ollut juurikaan lämpöä tai kiintymystä, mutta uteliaisuutta kylläkin, eikä Eeben varsinaisesti pelännyt, että hänen sisarensa puukottaisi selkään. Siinä maailmassa, jossa he elivät, hyvin harva todella ymmärsi.
Sisarusten vertailu oli yksi tämän osan kiehtova juttu, esimerkiksi tuo miten Haaksin tiedonjano on oikukkaampaa ja ailahtelevampaa. Olisi kyllä mielenkiintoista lukea myös Eebenin näkökulmasta hänen tunteistaan Orfeusta kohtaan.

Olen kokonaisuutena pitänyt näistä välikohtauksista paljon, eikä minua ainakaan vaivaa, että pääjuoni on saanut olla hetken rauhassa. Nämä ovat olleet oikein hyviä hengähdystaukoja, kuten hiddenben tuossa aiemmin totesi. Tunnelma on tosiaan ollut synkempi tämän toisen puoliskon alkaessa, mikä on minusta kuitenkin vain sopivaa. Oli iloinen yllätys saada jatkoa, kiitos! (Ja soittolistat ovat edelleen ihana lisä! How to Be a Heartbreaker tulee vastedes tuomaan aina mieleeni Eebenin. :D Kaikki nuo The Nationalin kappaleet myös, aa <3)
sentimentaalista löpinää.

avan kuva © heikala