Kirjoittaja Aihe: Tuulee pohjoisesta | S | fantasia, tuulitaikoja | 23/23  (Luettu 6573 kertaa)

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 9/x
« Vastaus #20 : 26.08.2019 19:38:40 »
Kiitos kovasti kommenteistanne Okakettu ja nominal!


9.
Tuli syttyy takkaan rätisten. Rieka huokaisee ja nousee ylös puiselta lattialta. Eela vilkaisee naista penkoessaan kaappia. Rieka venyttelee paikallaan ja laskee vasta sitten kantamukset selästään ja riisuu turkkinsa. Sitten Rieka katsoo Eelaa ja siniset silmät välähtävät. Eela siirtää katseensa nopeasti takaisin kaapin uumeniin.

“Löytyykö sieltä mitään?” Rieka kysyy, mutta seisoo edelleen takan edessä ja tuijottaa liekkeihin.
“Ämpäri”, Eela kertoo ja nostaa ämpärin kaapista, “ja kasa vanhoja peittoja.”
“Se riittää”, Rieka sanoo. “Lumimyrsky sotki suunnitelmat, mutta voimme aamulla jatkaa matkaa Skei-joelle.”

“Joelle?” Eela kysyy varovasti ja laskee ämpärin laverin viereen.
“Luulitko sinä, että me kävelisimme koko matkan?” Rieka kysyy ja kuulostaa kyllästyneeltä.
“En edes tiedä minne me olemme menossa”, Eela vastaa, mutta Rieka ei jatka enää keskustelua, nappaa vain ämpärin maasta ja harppoo ovelle.

***

Rieka tulee takaisin hetkeä myöhemmin ämpäri täynnä lunta ja valkoiset hiukset tuulen sekoittamina. Eela istuu takan edessä ja hieroo sormiinsa lämpöä.
“Saamme lumesta juomista, kun se sulaa”, Rieka sanoo ja laskee ämpärin Eelan eteen. Sitten nainen kääntyy ympäri ja levittää yhden peitoista toiselle laverille.

Eela katselee, kun Rieka poistaa puukot vyöltään ja käy pitkäkseen. Nainen näyttää rauhattomalta ja jäykältä, vaikka sulkeekin silmänsä.
“Jos aiot valvoa vielä pitkään, heitä takkaan muutama halko lisää”, Rieka sanoo ja Eela säpsähtää.
“Selvä”, Eela mumisee ja kuuntelee tulen rätinää ja tuulen pauhuntaa niin kauan, että Riekan hengitys tasaantuu.

Sitten Eela nousee ylös, heittää takkaan kaksi uutta halkoa ja kaivaa nahkapussistaan omenan ja tuulikepin. Hän kipuaa omalle laverilleen ja vetää peiton päälleen. Tuulen ulvoessa ulkona, Eela nakertaa hiljaa omenaa ja pyörittelee tuulikeppiä sormissaan.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 9/x
« Vastaus #21 : 03.09.2019 14:31:55 »
Jeij jatkoa! Tässä näkyi kivasti tuollainen Riekan vähän inhottavampi suhtautuminen Eelaan, mistä Eela ei kuitenkaan tunnu olevan millänsäkään. Varsinkin tuo matkustuksen kommentointi, ja kun Rieka ei kuitenkana vaivaudu kertomaan, mikä on määränpää.
Never regret something that once made you smile.

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 10/x
« Vastaus #22 : 07.09.2019 11:51:43 »
Kiitos kovasti kommentistasi nominal!


10.
Eela nukkuu huonosti. Hän kuuntelee myrskyä myöhään yöhön. Tuuli paukuttaa ikkunaluukkuja ja mökin seinät natisevat. Hänellä on ikävä Avaa ja muoria. Hän ei ole koskaan ollut niin kaukana kotoa. Avan aamuinen käytös kaihertaa hänen mieltään, kunnes aamuyön tunteina Eela viimein nukahtaa, vain herätäkseen muutamaa tuntia myöhemmin nousevan auringon säteisiin.

Rieka on jo noussut ylös, kun Eela haukottelee sängyssään ja avaa silmänsä.
"Me olemme lähdössä", Rieka sanoo. Eelaa väsyttää, mutta hän nousee siitä huolimatta laverille ja värähtää kylmästä.

Rieka siivoaa pienen mökin sillä aikaa, kun Eela pesee kasvonsa haalealla vedellä ja syö viimeisen omenan aamupalaksi. Rieka odottaa jo ovella, kun Eela kiskoo turkiksen harteilleen ja nostaa nahkapussin seinän viereltä.
"Valmiina lähtöön?" Rieka kysyy. Eela nyökkää.

Koti-ikävä kaihertaa edelleen Eelan mieltä ja huonosti nukuttu yö painaa jäseniä, kun he lähtevät kulkemaan mökiltä lumista polkua pitkin. Ulkoilma on kirpeä, mutta tuuli on laantunut ja taivas kirkas. Pakkanen herättää Eelaa askel askeleelta, ja kun he viimein tavoittavat joen ja laituriin sidotun pienen veneen, aamuinen väsymys on enää muisto.

***

Joen vesi on niin kirkasta, että Eela saattaa nähdä harmaat kivet joen pohjassa. Rieka nostaa heidän tavaransa veneeseen ja auttaa sitten Eelan istumaan keulaan. Rieka soutaa pitkin ja hitain vedoin heikkoon vastavirtaan ja Eela riisuu hansikkaansa koskettaakseen kirkasta vettä.

“Kylmää”, Eela mutisee.
“Se valuu alas pohjoisen suurilta vuorilta”, Rieka selittää Eelan suureksi ihmeeksi.
“Minä en tiennyt, että pohjoisessa on vuoria”, Eela sanoo ja pukee hansikkaan jälleen käteensä.
“Págomavuoret”, Rieka selittää. “Ne rajaavat pohjoista ja jäätä.”

Eela nyökkää ja Rieka jatkaa soutamista.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 10/x
« Vastaus #23 : 12.09.2019 21:39:11 »
Voi pikkuista Eelaa :') Koti-ikävä painaa ja silti vain puskee eteenpäin kummallisella matkalla! Kiva, että Rieka vähän opetti hänelle, tai siis kertoi noista vuorista, eiköhän matkan tekeminen ole mukavampaa niin.
Never regret something that once made you smile.

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 225
    • En runotyttö, ehkä ihminen -kirjoitusblogi
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 10/x
« Vastaus #24 : 20.09.2019 08:28:23 »
Matka on alkanut! Jännää nähdä, minne kaksikko lopulta päätyy. En yhtään pidän Riekan viileästä asenteesta Eelaa kohtaan :( Eela ansaitsisi haleja ja helliä sanoja ♥ Mutta ehkä Rieka lämpenisi Eelalle vielä enemmän matkan aikana. Ehkä hän ei ole tottunut kulkemaan hirmuisesti lasten kanssa. Hei kuinka vanha Eela olikaan? Minä olen jo unohtanut... u_u"
Kiitos näistä osista! ^-^


"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 11/x
« Vastaus #25 : 12.10.2019 15:32:18 »
Kiitos kovasti kommenteistanne nominal ja Avaruuspiraatti! Ne piristivät kovasti. Eela on muuten kolmetoista, mutta kovin pieni ikäisekseen!


11.
Laituria peittää tasainen lumikerros. Rieka sitoo veneen kiinni ja nostaa sitten Eelan laiturille. Kylmä viima puhaltaa metsän siimeksestä ja saa Eelan värisemään. Ilta alkaa hitaasti hämärtyä. Lumi kimaltelee auringon viimeisissä säteissä ja jossain huhuilee pöllö. Joki liplattaa rauhallisesti, kun Eela nostaa nahkapussinsa jälleen selkäänsä ja seuraa Riekaa puiden välistä alkavalle polulle.

Rieka ei puhu johdattaessaan Eelaa syvemmälle metsään. Sininen hetki tuntuu jatkuvan ikuisuuksia. Jokin Eelan sisällä värisee enemmän jokaisen askeleen myötä. Odotus kasaantuu hänen sisällään palloksi, joka laajenee ja laajenee. Lumi narskuu saappaiden pohjissa.

Yhtäkkiä metsän keskeltä aukenee kylä. Puut loppuvat vähitellen ja paljastavat lumikattoiset mökit, joiden ikkunoista tulvii valoa ja piipuista nousee savua. Kylän takana suurella kalliolla on kivinen linna. Se kohoaa kohti tummentuvaa taivasta ylväänä ja karuna. Linnan ikkunat ovat pimeinä.

“Tämä on Poukama”, Rieka sanoo. “Sinä tulet asumaan täällä.” Ei enempää selittelyjä. Rieka jatkaa harppomista läpi kylän ja Eela vilkuilee ympärilleen, minkä kerkeää. Mökkien vieressä on halkopinoja ja seinien takaa kuuluu iloista puhetta.

***

“Tämä mökki on sinulle”, Rieka sanoo ja viittoo pientä mökkiä edessään aivan kylän reunalla. Sen ikkunoista ei loista valoa tai piipusta nouse savua. Edessä on kuitenkin pieni pino halkoja ja joku on lapioinut lumet oven tieltä.

“Joku tulee aamulla katsomaan sinua”, Rieka jatkaa. “Minä menen nyt kotiin.” Sen sanottuaan Rieka kääntää selkänsä ja harppoo takaisin kylään. Eela katselee hetken naisen menoa, ennen kuin kääntyy mökin puoleen. Hän huokaisee syvään ja työntää sitten oven auki.

Mökissä on vain yksi huone. Suuri takka vie suurimman osan tilasta ja seinällä on ohut laveri. Takassa on valmiina kasa puita ja Eela käyttää hyvän aikaa saadakseen ne syttymään. Kun liekit viimein nuolevat puita ja mökki alkaa lämmetä, Eela riisuu ulkovaatteensa pieneen naulaan oven vieressä. Hän löytää kaapista ämpärin ja kasan vilttejä, joista hän tekee itselleen pedin. Purkaessaan omia tavaroitaan pienelle pöydälle Eelan tulee äkisti ikävä kotia. Siellä hän on, kaukana kaikesta, yksin omassa mökissä. Hän ajattelee muoria ja Avaa, jolla on varmasti jo kamala ikävä. Eelalla ainakin on.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 223
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 10/x
« Vastaus #26 : 13.10.2019 16:34:43 »
Oh, jotenkin olin ajatellut Eelan nuoremmaksi kuin kolmetoista, mutta siinä varmasti näkyy osaltaan se, kuinka hiljaisen suojattua elämää hän on muorin ja Avan kanssa elänyt. Tuntuu kyllä aivan käsittämättömän epäreilulta, että Rieka ei edes yritä selittää Eelalle yhtään mitään, jättää hänet vain matkan jälkeen yksin noin vain. Poukama tosin vaikuttaa ensivaikutelman perusteella mukavalta, tykkäsin paljon siitä, miten olit sen paikkana kuvaillut. Sininen hetki tuntuu jatkuvan ikuisuuksia oli myös kuvailun osalta sellainen, mistä pidin paljon. Toivottavasti henkilö, joka tulee Eelaa aamulla katsomaan, selventää hänelle viimein edes jotakin. Kiitos paljon jatkosta. :)

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 12/23
« Vastaus #27 : 17.10.2019 17:04:24 »
Kiitos kovasti kommentistasi, Okakettu! Laskeskelin että näitä tulisi 23, mutta katsotaan miten etenee.


12.
Aamu sarastaa ikkunoiden takana, kun Eela nousee ylös ja petaa sänkynsä. Hän heittää harmaantuneen hiilloksen päälle muutaman uuden puun ja tökkii sitten hiillosta, kunnes löytää edelleen kytevät hiilet. Pian puut syttyvät rätisten ja Eela kuulee koputuksen oveltaan.

Hän ei ehdi ovelle asti, ennen kuin tulija astuu sisälle ja työntää oven perässään kiinni.
“Huomenta!” nainen toivottaa iloisesti ja Eela hieroo silmiään. Naisella on kirkkaan punaiset hiukset, mutta silmät ovat samanlaiset kuin Eelalla itsellään.
“Minä olen Skei”, nainen sanoo, “ja sinä olet Eela, eikö niin?” Eela nyökkää hitaasti. Hän istahtaa jakkaralle takan vieressä, kun nainen alkaa hyöriä ympäri mökkiä ja availee kaappien ovia.

“Sinulla ei ole täällä juuri mitään”, nainen juttelee. “Minä voin käydä torilla pyörähtämässä myöhemmin ja tuoda vähän ruokaa. Ethän sinä ilman sitä pärjää.” Eela nyökkää ja nainen jatkaa:
“Minä tuuletin täällä ennen kuin sinä tulit ja haimme Tesin kanssa sinulle polttopuita.” Nainen puhuu pitkään Tesistä ja mitä kaikkea he olivat Eelalle yhdessä valmistelleet. Eelalta menee puolet nimistä ja paikoista, mitä kuulee naisen puheesta, ohi ymmärryksen.

“Kuka sinä olet?” Eela kysyy, kun nainen viimein hiljenee.

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 13/23
« Vastaus #28 : 17.10.2019 17:06:05 »
13.
Nainen katsoo häntä pitkään. Eelasta on outoa katsoa omiin silmiinsä, mutta hän vastaa katseeseen. Tuntuu, että heidän välillään on yhteys. Jokin vetää heitä puoleensa. Eela ei oikein saa otetta siitä. Sitten nainen räpäyttää silmiään ja hetki on ohi.
“Minähän kerroin jo”, nainen sanoo iloisesti. “Olen Skei. Auttelen sinua täällä, että voit keskittyä opetukseen.”
“Opetukseen?” Eela kysyy kummissaan.
“Niin”, Skei sanoo. “Sinun pitää oppia monia asioita, jos mielit asua Poukamassa.”

Eelan mielessä on paljon kysymyksiä, mutta Skei käskee hänen pukea päälleen, jotta he voivat lähteä ulos.

***

Aurinko on jo noussut korkealle taivaalle, kun Eela työntää oven heidän takanaan kiinni ja seuraa Skeitä lumisen kylän halki. Missään ei vieläkään näy ihmisiä, mutta lumessa on tuoreita jalanjälkiä, joita he seuraavat kylän laitamille. Siellä Eela vihdoin erottaa metsän siimeksessä joukon ihmisiä, jotka katselevat ylös puihin. Eelakin nostaa katseensa.

Puiden oksissa roikkuu jäätyneitä vesipisaroita, jotka kimmeltävät auringon valossa. Se ei kuitenkaan ole se, mihin kaikki ovat kiinnittäneet huomionsa. Yhden koivun latvassa istuu valkoinen kettu - naali, Eela muistaa - ja samaa puuta kiipeää pieni poika.

“Miten se tuonne on päätynyt?” Eela kysyy Skeiltä, kun he lähestyvät joukkoa. Vasta silloin Eela huomaa, että kaikki ihmiset näyttävät samalta kuin Rieka. Heillä on kaikilla jäänvalkoiset hiukset ja nahkaiset vaatteet.
“He olivat keräämässä jääkristalleja ja Tomen säikähti”, Skei selittää. Muutama ihmisjoukosta vilkaisee heitä, kun he saapuvat sen puun alle, jonka oksalla naali istuu, mutta suurin osa pidättää jännittyneinä henkeään, kun poika kiipeää lähemmäs sitä oksaa, jolla naali istuu.

“Tomen?” Eela kysyy. “Ovatko he nimenneet naalin Tomeniksi?”
“Pojan nimi on Tomen”, Skei sanoo. “Hän säikähti ja muuttui vahingossa naaliksi. Lapsena sitä on vaikeampi hallita.” Eela nyökkää, aivan kuin ymmärtäisi kaiken ja olisi aivan normaalia, että lapset voivat muuttua säikähtäessään naaleiksi.

He seuraavat muiden mukana, kuinka poika viimein tavoittaa sen oksan, jolla naali istuu ja tarttuu talvikettuun vakain ottein, ennen kuin työntää sen koppaan selässään ja lähtee kipuamaan alas puusta. Eela huomaa pidättäneensä henkeään, vasta kun poika viimein astuu maankamaralle ja joukko aikuisia kiirehtii heidän luokseen. Skei nykii Eelan hihaa.
“Tule, näytän sinulle loput Poukamasta.”

***

Skei kuljettaa Eelan läpi koko Poukaman. Kylä koostuu paristakymmenstä pienestä mökistä ja muutamasta suuremmasta, joissa on sairastupa ja koko kylän käyttöön tarkoitettu kokoontumispaikka. Skei näyttää Eelalle varastorakennukset ja tallit ja kertoo mistä saa nostettua vettä. He eivät kuitenkaan puhu suuresta linnasta, joka heittää iltapäivän lähestyessä varjon koko kylän ylle. Eela ei uskalla kysyä.

Kierroksen jälkeen Skei saattaa Eelan takaisin mökille ja auttaa häntä valmistamaan päivällistä mukanaan tuomistaan ruoka-aineista. He syövät hiljaisuudessa, kunnes iltahämärässä Skei ilmoittaa lähtevänsä.
“Älä lähde vaeltelemaan yksinäsi, kun on pimeä”, Skei sanoo ovella. Eela lupaa olla lähtemättä. Skei hymyilee hieman.
“Tuon aamulla sinulle joitain tarvikkeita, mutta muuten olet omillasi huomenna. Oppituntisi alkavat, kun Rokata palaa jäältä.” Sitten Skei lähtee ja Eela on jälleen yksin pienessä mökissä.

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 14/23
« Vastaus #29 : 17.10.2019 17:07:27 »
14.
Skei tuo lupaustensa mukaisesti Eelalle korillisen ruokaa aamun sarastaessa. Siinä on punaposkisia omenoita, mutta myös kuivattua lihaa ja tiu kananmunia. Eela syö omenan aamupalaksi, ennen kuin käy nostamassa kaivosta vettä ja pesee kasvonsa. Edellisenä päivänä Skei näytti hänelle koko kylän, mutta Eela haluaa päästä tutkimaan ympäristöään yksin ilman valvovia silmiä.

Hän pakkaa nahkapussiinsa kuivattua lihaa ja täyttää leilin vedellä. Sitten hänen katseensa osuu tuulikeppiin, joka on lojunut pöydällä aina siitä saakka, kun hän purki tavaransa ensimmäisenä iltana. Hän työntää sen nahkapussiin sen enempää ajattelematta ja kiskoo sitten turkiksen päälleen.

Ulkona on kirpeää ja yksittäisiä lumihiutaleita pöllyää läheisistä kuusista tuulen puhaltaessa äkisti kovempaa. Eela kiskaisee mökin oven kiinni ja lähtee sitten tarpomaan metsään, ulospäin kylästä pientä mutkittelevaa polkua pitkin.

***

Talvinen metsä on taianomainen. Lumi kimaltelee auringossa ja joka puolella on eläinten jättämiä jälkiä. Polkua on kuljettu edellisen lumisateen jälkeen, mutta Eela ei näe missään ihmisiä. Puut natisevat heikossa tuulessa, mutta muuten on hiljaista.

Eela kävelee verkkaisesti eteenpäin seuraillen polkua. Se kiertää suuren kallion ja linna jää hänen taakseen samaan suuntaan kuin kyläkin on jäänyt. Taivas on kirkas, eikä Eela pelkää eksyvänsä tai jäävänsä toisen yllättävän lumimyrskyn kouriin.

Lampi avautuu puiden välistä yllättäen. Sen pinta ei ole jäässä, sillä pieni puro virtaa sen lävitse ja vesi on koko ajan liikkeessä. Eela seisahtuu lammen rannalle ja jää katsomaan näkymää hämmästyneenä. Suuret puut ovat kurottautuneet lammen ylle lumen painaessa niiden oksia lähemmäs kirkasta veden pintaa. Muutama vesilintu uiskentelee lammen toisessa reunassa ja Eela erottaa muutaman hopeisen kalan kirkkaan veden läpi.

Eela pyyhkii lumet eräältä kannolta ja istahtaa siihen katselemaan lampea ja syömään eväitään. Aurinko paistaa korkealta taivaalta puolipäivän merkiksi ja Eelan vatsa kurnii hieman.

***

Työntäessään leiliä takaisin nahkapussiin Eelan sormet osuvat tuulikeppiin. Hän vetää sen ulos ja katselee sitä hetken auringossa. Samassa lammen pinta välkähtää ja Eela nousee kannolta tuulikeppi edelleen käsissä kiirehtien lammen rantaan. Hopeinen kala on hypännyt hetkeksi pinnan ylle. Eela seuraa kalojen liikettä ja kun toinen on hypännyt samaan tapaan, hän tuntee halua koskea kirkasta vettä, kokeilla miltä se tuntuisi kädellä.

Eela kurottaa kättään ja tuntee kylmän jään sormiensa alla. Se saa hänet säpsähtämään ja vetämään kätensä kiireesti pois lammen pinnalta. Siinä missä hänen sormensa ovat hetkeä aikaisemmin olleet on nyt pieni jäälevy, joka hitaasti sulaa veden vaikutuksesta.

Eela siirtää sormensa uudelleen lammen pinnalle ja samassa, kun hänen sormensa koskevat vettä, muuttuu se jääksi. Lampi jäätyy hänen sormiensa alla. Eelan sydän hakkaa, eikä hän huomaa, että hänen toisessa kädessään pitämänsä tuulikeppi muuttuu kylmemmäksi ja kylmemmäksi.

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 15/23
« Vastaus #30 : 17.10.2019 17:08:38 »
15.
Nainen esittelee itsensä Rokataksi, kun Eela saa vihdoin raahattua itsensä ylös sängystä ja avattua oven. Aurinko ei vielä ole edes noussut, sen säteet kurkottelevat jostain metsän takaa ja aamuinen utu peittää Poukamaa.
“Huomenta”, Eela mumisee vastaukseksi ja hieroo väsymystä silmistään.
“Minä olen täällä opettamassa sinulle tuulista”, Rokata sanoo. Hän näyttää samalta kuin kaikki kyläläiset. Hänellä on pitkät valkoiset hiukset ja kaulassa roikkuu eläinten hampaista tehty koru. Siinä missä Rieka kantoi mukanaan jousta, Rokatalla on selässään pitkä keppi, jonka päässä on terävä piikki.

“Selvä”, Eela vastaa ja istuu sänkynsä reunalle.
“Me lähdemme ulos”, Rokata sanoo. “Pue lämpimästi päällesi.”

***

Usva valuu takaisin metsään auringon noustessa ja Eela kiipeää Rokatan perässä kallioille. Linnan portit ovat kiinni, mutta he eivät mene linnalle, vaan kiertävät muurit ja kipuavat kallion reunalla, kunnes ovat linnan toisella puolella ja Eela näkee kaukana horisontissa korkeat vuoret. Págomavuoret niin kuin Rieka on sanonut, Eela arvaa.

Rokata viittoo Eelaa istumaan kalliolle ja istuu sitten Eelan vierelle.
“Mitä sinä osaat kertoa minulle Pohjoisen tuulista?” Rokata kysyy sitten.
Boreas, Aparctias, Argestes, Caicias, Circios, Skeiron”, Eela lausuu ulkomuistista muorin sanoja muistellen.
“Pohjoistuuli, pohjoistuuli, luoteistuuli, koillistuuli, pohjoinen luoteistuuli, luoteistuuli”, Eela muistelee.

Rokata nyökkää rohkaisevana ja Eela hymyilee hieman.
“Muistatko Eteläisiä?” Rokata kysyy.
Eurus, Lips…”, Eela muistelee, mutta joutuu sitten pudistamaan päätänsä.
Notus ja Euronotus”, Rokata päättää listan. “Älä huoli. Ne eivät ole niin tärkeitä. Sinä olet nyt pohjoisessa.” Sitten Rokata alkaa kertomaan tarinaa.

***

Kauan sitten, kun maailma oli nuori oli ainoastaan Aeolus. Yksi ja aino jumalatar, joka loi vuodenajat. Vuodenaikoja varten hän loi tuulet. Etelän tuulet leikkitteleviä ja lempeitä kesiä varten ja Pohjoisen tuulet kirpeitä ja kylmiä talvia varten. Hallitakseen molempia tuulia Aeolus jakoi itsensä Pohjoisen akkaan ja Etelän rouvaan. Hän oli Pohjoisen akka talvisin ja silloin Pohjoisen tuulet puhalsivat ja maailmassa oli talvi. Kesäisin hän oli Etelän rouva ja silloin oli kesä.

Tasapaino pysyi vuosituhansia. Talvet seurasivat kesiä ja kesät seurasivat talvia. Sitten tuli ihminen. Jostain syystä Aeolus sai lapsia ihmisten kanssa ja näin syntyivät Aurait. Jos Aeolus oli ollut Etelän rouva lapsien syntymän aikaan, olivat syntyvät lapset kesän Auraita ja jos hän oli taas ollut Pohjoisen akka, olivat syntyneet lapset talven Auraita. Aurait kukoistivat omana vuodenaikanaan ja kuihtuivat vastakkaisena vuodenaikana, mutta elivät vanhoiksi - vanhemmiksi kuin ihmiset - yhtä kaikki.

Silloin, kun Aeolus päätti saada lapsia ihmisten kanssa, hän sitoi itsensä ihmisen hahmoon. Samalla hän myös sitoi tärkeimmät tuulensa ihmisten kehoihin, tuomituiksi syntymään ja elämään ja kuolemaan yhä uudestaan uusissa kehoissa. Ja niin tuulet ovat olleet ihmisiä siitä päivästä alkaen.

Joitakin vuosia sitten tasapaino järkkyi ja Etelän rouva sai otteen Aeolusista. Silloin, kun talven olisi pitänyt alkaa, Etelän rouva pysyi, eivätkä Pohjoisen tuulet päässeet vapaaksi kehoistaan, eikä talvi voinut alkaa. Sitä jatkui kolmetoista pitkää vuotta, ennen kuin äkisti keskellä kesää Pohjoisen akka heräsi ja talvi alkoi.


Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 16/23
« Vastaus #31 : 27.10.2019 21:37:23 »
16.
Eela naputtelee ikkunalasia ja katsoo, kuinka pienet jääkukat leviävät hänen sormistaan. Hän pelästyi lammella jäätä, joka levisi hänestä, mutta nyt hän kokeilee uudestaan ja uudestaan mihin pystyy. Jos hän ei pidä tuulikeppiä käsissään, jääkukat eivät ilmesty. Hänessä on jotain kummallista. Eela on aina tiennyt olevansa vähän erilainen, mutta tämä on jotain sellaista, mitä hän ei osannut odottaa.

Hän syö kuivattua lihaa illalliseksi ja pysyttelee omissa oloissaan. Edellisenä päivänä Rokatan kertoma tarina pyörii hänen mielessään. Hän on aina ollut ikuisen kesän lapsi; tämä on hänen ensimmäinen talvensa, mutta se tuntuu silti tutulta ja turvalliselta. Aivan kuin hän olisi kokenut sen aikaisemminkin.

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 17/23
« Vastaus #32 : 27.10.2019 21:39:03 »
17.
Skei ravistelee hänet hereille aamun sarastaessa. Eela hätkähtää hereille ja huomaa edelleen puristavansa tuulikeppiä käsissään.
“Meillä on kiire”, Skei sanoo. “Pue yllesi ja mennään.” Eela hieroo väsymystä silmistään kiskoessaan nahkaisia housuja jalkaansa ja vetäessään paksua turkista harteilleen.
“Minne me olemme menossa?” hän kysyy, kun Skei paimentaa hänet ulos ovesta. Talvinen usva leijuu edelleen Poukaman yllä ja aurinko kurkottelee jostain kaukaa.

Eela värisee kylmästä, kun he harppovat unisen kylän poikki. Lumi narskuu hänen saappaissaan. Nainen odottaa heitä vuoren juurella, josta polku alkaa nousta ylös kohti linnaa. Hänen kasvonsa kirkastuvat, kun hän huomaa Eelan ja Skein lähestyvän.
“Kirpeää huomenta”, nainen toivottaa ja suutelee sitten Skeitä molemmille poskille.
“Huomenta sinullekin, Tes”, Skei vastaa ja työntää sitten Eelaa selästä lähemmäs uutta naista. Heissä on samaa näköä. Skein ja Tesin kasvonpiirteet ovat yhtä herkät ja taas samanlaiset silmät vastaavat Eelan katseeseen. Mutta siinä missä Skein hiukset ovat kirkkaan punaiset ovat Tesin tumman ruskeat.

“Hyvää huomenta, Eela”, Tes sanoo. Hänen äänensä tuntuu kehräävän Eelan nimen kohdalla ja jokin sykähtää Eelan sisällä.
“Mukava tavata”, Eela mumisee hämillään.

***

He eivät puhu, kun he kiipeävät ylös kalliolle. Edellisellä kerralla Eela oli siellä Rokatan kanssa. Silloin linnan portit olivat kiinni ja he kiersivät kallioille linnan takana. Tällä kertaa portit ovat auki ja Eelalla on tunne, että Skei ja Tes eivät vie häntä kallioille.

He kävelevät suoraan linnan porteista sisälle. Missään ei näy ketään, mutta linnan käytävät ovat puhtaat ja joka paikassa on kynttilöitä. Liekit lepattavat, kun he kulkevat niiden ohi. Eela ei uskalla enää avata suutaan ja kysyä mihin he ovat menossa. Skei ja Tes kulkevat käytävillä kuin tuntisivat ne ja olisivat kuin kotonaan. Ja ehkä he ovatkin. Eela ei ole kysynyt.

Sitten yhtäkkiä heidän edessään ovat suuret tammiset ovet, jotka heilahtavat auki itsestään. Skei ja Tes pysähtyvät molemmat ja viittovat Eelaa astumaan peremmälle. Jännitys kuplii Eelan sisällä. Jotain on nyt tapahtumassa. Hän astuu sisälle huoneeseen ja kylmä viime puhaltaa hänen ylitseen.

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 18/23
« Vastaus #33 : 28.10.2019 20:39:42 »
18.
Huone on pieni. Suuri takka hallitsee suurinta osaa siitä ja sen edessä on puinen tuoli, jossa istuu vanha nainen. Eelalle tulee heti tunne, että hän on tavannut naisen aikaisemmin. Se sama tunne, joka on kuplinut hänen sisällään jo pitkään valmiina paisumaan ja räjähtämään. Aivan kuin hän olisi tullut kotiin.
“Hyvää päivää, Mitera”, Skei sanoo ovelta ja Eela näkee silmäkulmasta, kun Skei ja Tes kumartavat naiselle. Hän itse seisoo jäätyneenä paikoillaan, kun nainen hänen edessään viittoo Skein ja Tesin hiljaisiksi. Naisella on kylmän harmaat hiukset ja kasvot ovat täynnä iänmerkkejä. Hän istuu kumarassa ja liekit heittävät väreileviä varjoja hänen kasvoilleen.

“Tämä tässäkö on Eela?” nainen kysyy sitten. Eela vilkaisee hätääntyneenä Skeitä, joka nyökkää.
“Niin”, Eela sanoo sitten. “Minä olen Eela.”
“Sinä olet monia asioita ja kaipa sinä sitten olet myös Eela”, nainen sanoo hitaasti. Hän tuijottaa pitkään Eelaa silmiin, aivan kuin yrittäisi nähdä jotain mitä on silmien takana, syvällä Eelan sisällä.

“Tiedätkö sinä, kuka minä olen, tyttöseni?” hän kysyy sitten ja Eelan on pakko pudistaa päätään. Samassa nainen suoristaa selkänsä ja on kuin kaikki iän paino olisi kadonnut hänen harteiltaan ja hän olisi jälleen nuori.
“Minä olen Lyyka, Pohjoisen akka, Pohjoisen valtiatar ja Pohjoistuulten kuningatar”, nainen sanoo ja Eela tuntee voiman sanoissa, kun ne virtaavat hänen lävitseen.
“Ja sinä Eelaseni”, nainen jatkaa rauhallisemmin. “Sinä et ole vain Eela. Sinä olet myös jotain muuta.”

“Jotain muuta?” Eela kysyy hieman hämillään.
“Niin”, nainen sanoo. Hänen hiuksensa harmaantuvat jälleen ja rypyt palaavat kasvoille. “Olet yksi minun omistani, yksi Pohjoisen tuulista. Caicias; koillistuuli.”

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 19/23
« Vastaus #34 : 28.10.2019 20:41:01 »
19.
Eela jää lamaantuneena seisomaan paikoilleen. Hän pakottaa itsensä hengittämään tasaisesti.
“Ei se ole mahdollista”, hän sopertaa hiljaa. “En minä voi olla tuuli.”
“Ei ole mahdollista?” Pohjoisen akka kysyy ja viittoo sitten naisia Eelan vierellä. “Sinä seisot kahden tuulen vierellä ja väität, ettei ole mahdollista, että olet itsekin sellainen. Olet itse tavannut Skeironin ja Argestesin; omin silmin nähnyt, että he ovat ihmisiä, mutta samaa aikaa he ovat tuulia.

Eela kokoaa ajatuksiaan. Skei. Punatukkainen villi nainen, luoteistuuli. Ja Tes, myöskin luoteistuuli. Ja hän itse. Koillistuuli.
“Kuinka?” hän kysyy ääni edelleen haparoiden.
“Rokata kertoi sinulle kuinka”, Skei sanoo hänen viereltään. “Me olemme sidottuja ihmisen kehoihimme, ellei Mitera toisin päätä.”
“Miksi minä en tiennyt?” Eela mutisee ilmi sen kysymyksen, joka on jo pitkään ollut hänen kielensä päällä. Miksi hän on asunut mökissä muorin ja Avan kanssa kaukana Pohjoisesta vailla tietoa siitä, mikä hän on? Kaikki muut tietävät enemmän kuin hän, miksi niin on?

“Sinun äitisi halusi sinulle normaalin lapsuuden”, Tes sanoo varovasti. “Hän ei arvannut, mitä kaikkea siitä seurasi.”
“Se asia on nyt hoidettu”, Pohjoisen akka sanoi sellaisella äänensävyllä, että Eelan läpi kulki kylmät väreet. “Meidän pitää nyt puhua tasapainosta.”

***

Sitten Eelalle kerrotaan kesän ja talven tasapainosta ja Aeolusista, ja siitä, että kaiken pitää tapahtua ajallaan tai maailma järkkyy. Asiat tuntuvat isoilta, mutta Eela ymmärtää. Hän ymmärtää, että lumen ei pidä sataa toukokuussa ja, että kesä ei voi kestää vuosikausia.
“Talvi seuraa kesää ja kesä seuraa talvea”, Skei sanoo. “Niin se on aina ollut, tulee olemaan ja pitääkin olla.”

“Miten tämä kaikki liittyy sitten minuun?” Eela kysyy varovaisesti.
“Jotta kaikki voi tapahtua silloi kun kuuluukin, tuulien pitää puhaltaa oikeaan aikaan”, Tes selittää. “Meidän kaikkien pitää tehdä oma osamme.”
“Tarkoittaako se minuakin?” Eela kysyy. Hän alkaa oivaltaa, mihin kaikki on johtamassa.
“Kyllä”, Pohjoisen akka sanoo vakavana. “Sinun pitää asua täällä ja hoitaa velvollisuutesi.”
“Asua täällä?” Eela kysyy ja hänen äänensä melkein murtuu. Tapahtumien seassa hän on unohtanut koti-ikävänsä, mutta nyt se leimahtaa jälleen liekkeihin. Ava. Muori. Heidän pieni mökkinsä pihapiireineen. Marras ja vaahteranmahlakarkit.
“Niin”, Skei sanoo hiljaa. “Koko loppuelämäsi.”

“Minä en tahdo.”

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 20/23
« Vastaus #35 : 28.10.2019 20:41:45 »
20.
“Minä en tahdo”, Eela sanoo ja karkaa huoneesta, ennen kuin kukaan ehtii estää. Hän juoksee alas vuoren rinnettä. Hän paiskaa oven kiinni takanaan ja piiloutuu peittojen alle kuten pienenä. Mökki on hämärä. Aurinko on kadonnut pilvien taakse ja lumimyrsky nousee pohjoisesta.

Ikävä korventaa Eelan sisuksia. Se polttaa pois sen kuplivan jännityksen, joka on poreillut Eelan sisällä siitä hetkestä alkaen, kun lumi satoi maahan. Hänen ensimmäinen talvensa. Nyt hän haluaa ainoastaan kotiin.

Eela kuvittelee, kuinka Ava kohottaa peiton reunaa ja kiemurtelee sitten hän viereensä.
“Minulla on ikävä”, Eela mumisee tyynyynsä.
“Minä tiedän”, Ava sanoo. “Minullakin on.”
“En halua jäädä tänne”, Eela kertoo. “Haluan tulla takaisin kotiin.”
“Minäkin haluaisin niin”, Ava vastaa. “Mutta maailmassa on paljon muitakin asioita kuin ne joita me haluamme. Joskus pitää tehdä asioita, joista ei pidä niin paljon.” Eela tuntee kuumat kyyneleet poskillaan ja tajuaa vasta sitten itkevänsä. Ava silittää hänen hiuksiaan.

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 21/23
« Vastaus #36 : 28.10.2019 20:42:31 »
21.
Eela piirtää jääkukkia ikkunalasiin. Ilta ulkona tummuu ja tuuli alkaa ulvoa. Ikkunalasin takana valot syttyvät mökkeihin ja Poukama hiljenee yötä vasten. Eela istuu ikkunan äärellä ja katselee ylös kallioille, jossa linna kohoaa tummaa taivasta vasten. Sen yhdessä ikkunassa palaa valo.

Jääkukat ovat hauraita. Ne leviävät Eelan sormenpäistä, mutta katoavat, kun hän henkäisee kohti lasia. Kyyneleet ovat kuivuneet hänen poskilleen. Eelan harteilla on edelleen peitto, jonka alle hän pakeni tunteja aikaisemmin maailmaa. Nälkä kaivertaa hieman hänen vatsaansa, mutta hän ei jaksa nousta ylös.

Ikkunan takaa hän näkee kalliopolkua pitkin lähestyvän hahmon. Hän seuraa sitä katseellaan, kunnes nainen on niin lähellä, että hän voi erottaa punaiset hiukset. Eela nousee vaivalloisesti ylös ja menee avaamaan oven.

“Hei”, Skei sanoo. Eela nyökkää ja menee istumaan sängylleen edelleen peittoon kääriytyneenä.
“Olen pahoillani”, Skei sanoo, kun on vetänyt oven kiinni. Eela ei vastaa. Skei vilkuilee ympärilleen:
“Saanko sytyttää tulen?” Eela nyökkää, koska tuntuu turhalta kieltäytyä jostain sellaisesta. Hetken aikaa on hiljaista, kun Skei kokoaa puita takkaan. Pian puut alkavat rätistä ja valo leviää pieneen mökkiin. Skei vetää tuolin ikkunan äärestä ja istuu alas.

“Olen pahoillani”, Skei sanoo jälleen. “Minä olen asunut koko tämän elämäni ja kaikki entiset täällä, mutta ymmärrän, että kaipaat sitä paikkaa.” Eela nyökkää. Hän haluaisi kysyä Skeiltä tämän entisistä elämistä, mutta se ei sovi siihen hetkeen.
“Ymmärrän, että haluat kotiin, mutta me tarvitsemme sinua täällä”, Skei jatkaa ja katsoo sitten suoraan Eelaa silmiin. “Maailma tarvitsee tasapainoa pyöriäkseen ja sinä olet tärkeä osa meidän tasapainoamme. Eela kiltti.” Skein ääni sortuu.

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 22/23
« Vastaus #37 : 28.10.2019 20:42:55 »
22.
Skei puhuu vielä hetken, mutta lähtee sitten yötä vasten kotiin. Hän hyvästelee Eelan ovella kyyneleet silmissä ja Eelan sisällä värähtelee. Lumi sataa taivaalta vaakasuoraan ja tuuli tuoksuu kodilta.

Eela tekee päätöksensä yön aikana. Myrskyn väistyttyä hän pukee päälleen ja lähtee sitten kalliopolulle. Puolessa välissä hän kääntyy katsomaan alas Poukamaan. Ihmisiä liikkuu mökkien välissä, kun kylä alkaa heräillä. Edellisenä yönä satanut lumi kimmeltää mökkien katoilla ja muutamasta piipusta tupruttaa savua.

Eela kulkee suoraan avonaisista ovista. Pysähtymättä hän jatkaa käytäviä, kunnes on niiden tammisten ovien edessä, josta on edellisenä päivänä kulkenut. Hän kohottaa kätensä koputtaakseen, mutta samassa ovet jo avautuvat.

“Tulit takaisin”, Pohjoisen akka sanoo. Hän näyttää tuolissaan yhtä väsyneeltä ja vanhalta kuin aikaisemminkin.
“Niin tulin”, Eela sanoo astellessaan peremmälle.
“Oletko sinä muuttanut mieltäsi?” nainen kysyy. Eela pysähtyy hänen eteensä ja huokaisee. Hän on päätöksensä tehnyt.
“Minä lupaan hoitaa velvollisuuteni. Sillä ehdolla, että kun talvi on ohi ja minun työni on tehty, saan palata kotiin”, Eela sanoo. Pohjoisen akka katsoo häntä suoraan silmiin kuin punniten hänen sanojaan.

“Niin olkoon. Eela, koillistuuli.”

Lyra

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 961
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 23/23
« Vastaus #38 : 28.10.2019 20:43:30 »
23.
Kun talvi on ohi, Eela palaa takaisin kotiin. Narsissit puskevat vihreän nurmikon läpi ja lakanat kuivuvat narulla. Ikkunaluukut on auki ja Eela kuulee Avan hyräilyn lähestyessään mökkiä. Muori istuu rappusilla ja hymyilee Eelalle, kun tämä astelee polkua.

Eela tuntee olonsa suuremmaksi. Kun hän kuukausia sitten lähti kotoa hän oli vain pieni tyttö, jonka sisällä oli suuri salaisuus. Nyt hän on jotain muuta. Muori nousee ylös rapuilta ja halaa Eelaa. Muori tuoksuu tutulta ja turvalliselta ja Eela puristaa kätensä muorin ympärille.

Avan hyräily katkeaa äkisti ja pian mökin ovi lennähtää selälleen ja Ava seisoo ovella keittokauha kädessään. Avan lanteilla on esiliina ja hiukset on solmittu tiukalle letille. Eela päästää irti muorista.
“Hei”, hän sanoo. Ava tarkkailee häntä hiljaa. Sitten hän avaa suunsa ja sanoo:
“Älä vain seiso siinä. Sipulit pitää leikata.” Hymy karkaa Eelan huulille, kun Ava väistyy oviaukosta peremmälle mökkiin ja viittoo Eelaa seuraamaan.

Kun Eela astuu ovelle, kylmä viima puhaltaa yli aukean. Se hyvästelee Eelan ja muistuttaa häntä lupauksesta, jonka hän on tehnyt Pohjoiselle.

***

Eela kasvaa kesän aikana pituutta. Vanhat vaatteet eivät enää sovi hänelle, mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä kesätuulet puhaltavat ja ilma on lämmin. Eela viettää kesänsä leikkien ja uiden läheisessä lammessa. Hän kerää kukkia Avalle ja muorille ja opettelee sadepäivinä neulomaan. Joinain päivinä hän juoksee Marraksen mökille ja kuljettaa viestejä sisarusten välillä.

Kesä kuluu nopeasti ja pian omenat alkavat punastua puissa ja ilma viilenee. Eela tietää siitä, että hyvästien aika on tullut. Hän pakkaa pieneen nahkapussiin tärkeimmät tavaransa ja hyvästelee muorin ja Avan kirpeänä aamuna auringon noustessa. Ava ja muori jäävät vilkuttamaan ovelle, kun Eela katoaa metsän siimekseen.

Talvi tulee ja elo pienessä mökissä jatkuu samanlaisena. Muori kiittää tuulia aamuisin ja sytyttää aina kynttilän Caiciasille. Ava pudistelee päätään ja hymyilee.

Öisin mökin ikkunat peittyvät jääkukkiin.

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 223
Vs: Tuulee pohjoisesta | K-11 | fantasia, tuulitaikoja | 23/23
« Vastaus #39 : 29.10.2019 18:24:54 »
Ihanaa, että Eela pääsi palaamaan kotiin Avan ja muorin luo. <3 Ja että kyseinen kompromissi oli valinta, jonka hän teki itse: ympyrä sulkeutui tässä lopussa hienosti, varsinkin kun kaikkiin alkupuolella heränneisiin kysymyksiin saatiin vastaukset Eelan ollessa muiden tuulten luona. Tämän tarinan maailmanrakennus ja mytologia olivat tosi mielenkiintoisia, joten oli hienoa päästä lukemaan niistä lisää, ennen kaikkea Eelan roolista koillistuulena. Uusista hahmoista pidin etenkin Pohjoisen akasta ja Skeistä. Yksi lempikohdistani oli tämä kaikessa haikeudessaan, onneksi sen päätös oli onnellinen:
Lainaus
Eela kuvittelee, kuinka Ava kohottaa peiton reunaa ja kiemurtelee sitten hän viereensä.
“Minulla on ikävä”, Eela mumisee tyynyynsä.
“Minä tiedän”, Ava sanoo. “Minullakin on.”
“En halua jäädä tänne”, Eela kertoo. “Haluan tulla takaisin kotiin.”
“Minäkin haluaisin niin”, Ava vastaa. “Mutta maailmassa on paljon muitakin asioita kuin ne joita me haluamme. Joskus pitää tehdä asioita, joista ei pidä niin paljon.” Eela tuntee kuumat kyyneleet poskillaan ja tajuaa vasta sitten itkevänsä. Ava silittää hänen hiuksiaan.

Tämä oli loppuun asti kaunis ja tunnelmoiva teksti, tykkäsin siitä miten tästä kehittyi hiljakseen Eelan kasvutarina. Kiitos paljon lukukokemuksesta! :)

sentimentaalista löpinää.

avan kuva © cinnamoonie