Kirjoittaja Aihe: Tuntematon sotilas: Valse lente | S | Lammio/Rahikainen  (Luettu 3195 kertaa)

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 738
  • just a lad :-)
    • tumblr
Nimi: Valse lente
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Tuntematon sotilas
Genre: kadettikoulu!modern AU; flyffyista hahmotutkielmaa
Ikäraja: S
Paritus: Lammio/Rahikainen
Yhteenveto: Kadetti Lammio palaa kotiin itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton edustustehtävien jälkeen.
Vastuunvapaus: Lammion vanhempia lukuun ottamatta kaikki hahmot kuuluvat Väinö Linnalle.

A/N: Kadettikoulu-AU:sta ficcilistauksessani. Tämä osallistui Tumblrin Tuntematon sotilas -itsenäisyyspäivähaasteeseen.

Tämä sai George Lucas Special Edition -treatmentin eli käytännössä pientä hiontaa ja pölyjen pyyhkimistä lokakuussa 2022.






VALSE LENTE





Päässä humisee ja kädet tuntuvat hassun kevyiltä vielä kotiin ajaessa. Korvissa soi. Ulkona, autossa ja sitten rappukäytävässä tuntuu jotenkin normaalia pimeämmältä, ja ennen kaikkea hiljaisemmalta.

Rappukäytävään päästyään Lammion on pakko istahtaa hetkeksi portaisiin. Hengitystä hänen ei tarvitse enää sentään tasata, mutta jalat tuntuvat niin hemmetin raskailta. Jomottavat, ja joka askel tuntuu hiukan keinuvan. Mutta sekään ei haittaa. Mikään ei haittaa.

Häntä hymyilyttää niin kovasti, että hän tietää näyttävänsä aivan hölmöltä.

Tähän aikaan talossa ei onneksi ole elämää. Ei hän muuten kehtaisi jäädä tällä tavalla keskelle kulkuväylää, ja vielä täydessä varustuksessa, naurua pidättelemään. Vähän aikaa hänen on tässä oltava, oiottava jalkojaan ja hengähdettävä.

Outoa ajatella, että tämäkin on nyt koettu.

Suurin osa kurssitovereista mutisi syksyn aikana tanssikurssista kärsivään sävyyn, eikä kovin moni niistäkään, jotka lopulta heistä valittiin, ollut varauksettoman innostunut. Juhlapuku on niin kuuma, ja vaikka tila onkin iso, tulee se myös täyteen ihmisiä, ja miten ilma siinä vaihtuu. Kaikki muistavat edellisten vuosien pyörtymisiä, joitakin kerrotaan kymmenen ja kymmenienkin vuosien takaa. Osa niistä kuulostaa niin tornihuhuilta, että niille pyörittelee silmiään jokainen, mutta olihan se aivan mahdollista, että tänä vuonna se saattoi olla joku heistä. Se ei ollut epätodennäköistä.

Sitten tietysti jännitettiin itse tanssimista. Päätyisikö sitä jotakuta kuuluisuutta pyörittämään, ei kai astuisi varpaille vaikka kuinka sulavasti olisi kurssilla liihottanut ympäri parkettia.

Kukaan ei kuitenkaan pyörtynyt, eikä ketään tarvinnut ohjata rivistä pois, vaikka itse kunkin ilme ja jäsenet jäykistyivät ajan kuluessa. Lammio oli hillityn ylpeä, niin kuin hän oli koko syksyn ajan ollut hillityn odottavainen näkyvästi innostuneen sijaan. Ei kuulunut hänen tapoihinsa näyttää mitään sellaista niin suoraan, ja se olisi ollut vielä typerämpää joukossa, jossa sellainen mielipide oli jokseenkin epäsuosittu.

Mutta hän oli silti ollut innoissaan. Ja nyt jälkeenpäin hän on helvetin ylpeä itsestään, ja tuntuu hassulta, kun siinä ylpeydessä edelleen on jokin epäuskoinen sävy. Miksi hän nyt ei olisi päässyt, hän oli tanssikurssilla ansainnut monet kehut ja hyväkuntoisena ja kärsivällisenä miehenä jaksoi hyvin pitkääkin asennossa seisomista.

Asia on aivan niin kuin isä sanoi kesäloman ollessa päättymäisillään; totta kai hän oli menossa Linnan juhliin. Ja totta kai hän oli siellä ollut eduksi niin itselleen kuin Kadettikoululle, sekä tietenkin isälle ja äidille, jotka tietenkin olivat paikalla niin kuin jo monena vuonna aiemmin.

Hän oli aina ihaillut kadettien suoraa riviä, sitä ryhdikkyyttä ja sinnikkyyttä. Isä tiesi kertoa kunniavartion olevan tiukka paikka, joka näytti yksinkertaisemmalta kuin olikaan.

Lammio on aina nauttinut siitä, kun pääsee todistamaan, että pärjää tiukoissa paikoissa. Se, ja tilaisuuden perinteikkyys ja komeus saivat hänet odottamaan tätä niin. Jokin ajatuksessa, että olisi osa pitkää, arvokasta perinnettä, on pienestä pojasta asti viehättänyt häntä jollakin selittämättömällä tavalla. Hän tiesi sen olevan haaste, ja hän tiesi, ettei se mitenkään voinut olla niin hohdokasta kuin televisiossa tai muuten ulkopuolisena näytti. Mutta hän tiesi sen myös olevan kunnia, jota ei aivan kaikille myönnettykään. Olla niin kiinteä osa itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton kulkua.

Lammio ei muista, milloin isä edellisen kerran näytti yhtä ylpeältä häntä katsoessaan kuin silloin, kun hän kohteliaasti kumartaen haki äidin tanssimaan presidentinlinnan lattialla. Isä delegoi Aution ottamaan perhekuvan äidin puhelimella, ja otti siellä joku kunnollisellakin kameralla potretin. Tiesipä ainakin, mitä kaikki tuttavat saisivat tänä vuonna joulukortin välissä.

Hymy nykii niin leveänä hänen kasvoillaan, että lihaksia melkein kramppaa. Ei hän yleensä näin avoimesti tunteitaan näytä, positiivisia ainakaan, mutta tämän kerran. Tämän hetken. Ylös mentyä hän rauhoittuisi taas, palaisi elämään.

Hän nousee portaat kolmanteen kerrokseen hitaammin kuin normaalisti, mutta hän suo sen itselleen. Hissi tietenkin olisi ollut vieressä, mutta mieli on siihen liian vireä. Tietysti äiti ja isä olisivat mielellään tuoneet hänet kotiin nauttimaan pienen yömyssyn ihan perheen kesken, mutta hän halusi illan lopuksi päästä vain omalle asunnolleen ja saada rauhoittua omissa oloissaan.

Hän avaa asunnon oven varovasti, ettei ääni kajahtaisi ympäri rappukäytävää, onhan kello kuitenkin paljon. Rekon askeleet rapisevat olohuoneesta, mutta pysähtyvät kun ääni siellä sihahtaa sille käskyn. Lammio jähmettyy aloilleen hermopäätteet sähköistyen, ennen kuin tajuaa.

Rahikainen.

Lammio sulkee oven takanaan ja katsoo, kun Rahikainen astelee rauhallisen laiskaan tyyliinsä eteiseen, jossa kajastaa vain hämärä, lämmin valo olohuoneen pienimmästä lampusta.

Hänen leukansa loksahtaa, ja hän räpyttää hämmentyneesti silmiään.

Hän katsoo yksikertaisesta, hyvin istuvasta mustasta puvusta ja tukevaan Windsor-solmuun sidotusta vaaleanharmaasta solmiosta Rahikaisen vasta-ajellun näköisiin kasvoihin ja aina yhtä veitikkamaisesti vilkkuviin, mutta samalla niin lämpimiin silmiin. Kihariin hiuksiin, jotka ovat aina yhtä huolettomasti laitetut, mutta silti jotenkin niin tyylikkäästi aseteltu.

Alemmas, ojennettuun käteen, jossa on valkoinen ruusu.

”Herra kadetti.”

Lammio on sanaton. Eikä Rahikaisen puhuttelussa ole edes pilkkaa. Hän kallistaa hienoisesti päätään ja ojentaa kukkaa, jonka Lammio ottaa kömpelöltä tuntuvin sormin. Terälehdissä on kimalletta, mikä saa hänet hymähtämään itsekseen hänen tutkiessaan sitä. Niin rahikaismaista. Ja samalla.

”Mitä… miksi sinä…”, hän aloittaa hiljaa ja yhä hämmentyneenä, ennen kuin muistaa käytöstavat. Katsoo taas Rahikaiseen, joka naurahtaa hänen ilmeelleen, muttei pahantahtoisesti.

”Ehämmie voinu jättää sinnuu näkemättä tälleesä. Mitä sie tuota vormuu käytät, et tyyliin koskaan”, hän tuumaa.

”Kiitos”, Lammio saa takelleltua, ja Rahikainen säteilee. ”Mutta miksi – etkö sinä puhunut olevasi asunnollasi – ja kaikki – kaikki tämä – ?”

Rahikainen kohauttaa olkiaan kuin se ei olisi mitään.
”Mie halusin nähä siut”, hän lausuu, ja kuulostaakin siltä, kuin tarkoittaisi juuri sitä, eikä vain sitä, että olisi vain univormun perässä. Toki Rahikaisen katse pyyhkii Lammiota hyvin tiiviisti päästä varpaisiin, mutta se tuntuu jotenkin sivuseikkamaiselta.

Se tuntuu yllättävän hyvältä. Lammion on pakko katsoa pois. Hän pyörittelee ruusun vartta hermostuneesti sormissaan.

”Henrik?”

Vaistomaisesti hän katsoo heti takaisin, ja häkeltyy taas. Rahikainen näyttää hetken niin vakavalta, mutta sitten kujeileva pilke palaa silmäkulmaan.

”Mie tiijän että siul on jalat varmaan ihan soossina etkä halluu ennää ikkään ottaa yhtään askelta mihkään suuntaan”, hän aloittaa, ja Lammio tuntee epäuskoisen hymyn leviävän kasvoilleen arvatessaan, mitä seuraavaksi tulee. Hän arvaa oikein: ”Mut jos sie viel yhen valssin jaksasit tänä yönä viijä.”

Lammio tuhahtaa naurusta peittääkseen edes hiukan sitä, kuinka liikuttunut on. Tämä on niin naurettavaa, ja kyllä, kyllä, hän jaksaa.

”Tätäkö varten sinä pukeuduit”, hän yrittää naljailla, mutta ei siinä ole mitään terää, häntä hymyilyttää aivan liikaa.

”Ehkä”, Rahikainen virnistää. ”Mie veisin ite sinnuu mut myö pelattiin sen verran juomapellii billeitten aikana poikien kaa etten mie kehtoo.”

”Niinpä tietysti”, Lammio tuumaa. Hän näkee kyllä, ettei Rahikainen oikeasti mitenkään kunnollisessa humalassa ole, lämpimässä ja hallitussa pikku hiprakassa korkeintaan.

Varovasti hän laskee ruusun kädestään eteisen pöydälle ja ottaa asennon. Rahikainenkin seisoo tavallista ryhdikkäämmin. Hän näyttää suorastaan luvattoman komealta puvussaan.

”Saanko luvan”, Lammio kysyy illan tuomalla automaatiolla.

Rahikainen ei vastaa mitään, mutta hänen suupielensä nykii, kun hän nyökkää.

”Mie pistän mussiikkii”, hän sanoo ja etsiskelee Spotifyta hetken, kiroten hiljaa puhelimen reagoidessa hitaasti kosketukseen. Sitten hän löytää etsimänsä ja laskee puhelimen ruusun viereen eteisen pöydälle, ottaa Lammion vasemman käden oikeaansa, painaa kappaleen soimaan ja laskee vasemman kätensä Lammion olkavarrelle puhelimen käsitellessä taas itseään pari sekuntia.

Lammio asettaa oikean kämmenensä Rahikaisen selälle ja alkaa viedä ensimmäisillä iskuilla. Aivan alussa hän on tietoisempi itsestään kuin kertaakaan linnan tanssilattialla, koska Rahikainen on häntä hiukan pidempi, mutta se hälvenee pian. Rahikainen ei ole lähellekään niin humalassa, etteikö hänen motoriikkansa toimisi, ja hän on hyvä tanssija. Kyllä Lammio huomaa, ettei hän näin päin ole tottunut, mutta askeleet ovat niin joustavat ja luontevat, eikä hän kisko tai laahaa, vaan he liikkuvat saumattomasti yhteen.

Tämä on niin hyvää, niin kaunista, ja Lammio puoliksi toivoo, että kappale olisi pidempi kuin hän tietää sen olevan. Rahikainen naurahtaa hiljaa ja hyvillään, kun valssin rytmi hiukan kiihtyy ja sitten rauhoittuu taas, ja heidän askeleensa sen mukana.

Sitten, niin kovin pian, pianon viimeiset soinnut soivat. He jäävät keinumaan aloilleen niiden haipuessa, hymyilevät idioottimaisesti toisilleen. Rahikainen suikkaa herrasmiesmäisen suukon Lammion poskelle, ja vähitellen tanssiotteista sulaa kevyt syleily. Reko on kierrellyt heidän ympärillään jo hetken, mutta heidän suodessa yhä huomiota vain toisilleen se kyllästyy ja palaa olohuoneeseen lysähtäen siellä tuhahtaen matolle.

”Merikantoa”, Lammio lausuu vaimeasti rikkoakseen hiljaisuuden, ennen kuin se käy vähänkään kiusalliseksi. Rahikainen nyökkää.

”Mie muistan ko sie joskus syksyllä sitä soitit.”

Lammio yllättyisi muuten siitä, että Rahikainen tunnistaisi säveltäjiä, mutta hän on huomannut, että Rahikainen tuntee musiikkia yllättävän hyvin. Kai se liittyy siihenkin, kun hän aina laulaa.

”Kiitos”, Lammio sanoo. Katsoo Rahikaista tiiviisti silmiin ja toivoo, että hän ymmärtää kaiken, mitä sanaan sisältyy. Ja kai hän ymmärtääkin, ainakin osittain. Kallistaa päätään ja painaa huulensa lempeästi Lammion huulia vasten.

”Hyvvää itsenäisyyspäivää.”









A/N2: (Kuten joku saattoi arvatakin, tanssittu kappale oli Oskar Merikannon Valse lente, op. 33.)
« Viimeksi muokattu: 20.10.2022 20:27:18 kirjoittanut Aladdin Sane »
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 848
  • 🇺🇦
Vs: Tuntematon sotilas: Valse lente | S | Lammio/Rahikainen
« Vastaus #1 : 12.09.2021 09:44:43 »
Olen monesti miettinyt, että pitäisi lukea tuotantoasi enemmänkin (yhden Akseli/Elina -ficin olen aiemmin lukenut ja kommentoinut) ja nyt Ihailijakaarti-haasteen puitteissa päätin sen tehdä. :) Listaltasi löytyikin vaikka mitä! Tämän tekstin avasin, koska Lammio Linnan juhlissa!!! Yllättävä ja silti ah niin osuva skenaario hänelle! (Mua myös huvittaa metatasolla ajatus Lammiosta Linnan juhlissa, koska Väinö Linna.)

En ole ikinä inhonnut Lammiota samalla lailla kuin monet (mm. Tuntemattoman kertojanääni) häntä tuntuvat inhoavan. Joukkojen komentajana hän on ilman muuta väärissä tehtävissä, mutta oon aina ajatellut, etten itsekään tulisi toimeen semmoisten "lupsakoiden" tyyppien kanssa, joita suuri osa hänen komennettavistaan on. Sillä tavalla siis olen aina tavallaan sympannut Lammiota. Tämän tekstin asetelma on alkuteokseen nähden jotenkin katkeran huvittava: tulee mieleen, että asemasodan kurinpitäjän sijaan tuollaiset pitkän rauhanajan seremoniatehtävät ovat juuri niitä, joihin Lammion kaltainen upseerityyppi sopii aivan täydellisesti. Hän saa ihan rauhassa pönöttää ja olla niin jäykkä kuin ikinä lystää. Minusta olit tosi hyvin tavoittanut juuri sen, mikä voisi rauhanaikana olla Lammion suurin haave. :) Ja olen iloinen, että se toteutui!

Lainaus
Lammio oli ollut hillityn ylpeä, niin kuin hän oli koko syksyn ajan ollut hillityn odottavainen näkyvästi innostuneen sijaan. Ei kuulunut hänen tapoihinsa näyttää mitään sellaista niin suoraan, ja se olisi ollut vielä typerämpää joukossa, jossa sellainen mielipide oli jokseenkin epäsuosittu.

Loistava kuvaus Lammion mielenlaadusta! Se, että hän seurasi sotilasuralle isänsä jalanjäljissä toi myös hyvää taustoitusta hahmolle. Voisi tosiaan ajatella, että hänen kotitaustansa olisi tuollainen ja kotona olisi oltu aina kovin virallisia. En muista, sanotaanko Lammion taustasta kirjassa mitään, mutta ostan täysin tämän tulkinnan.

Lammio/ Rahikainen vasta onkin veikeä paritus! Voisi kuvitella, että Lammion vanhemmat eivät tiedä Rahikaisesta. :D Tässä oli kiva, miten Rahikainen halusi olla mukana Lammion elämän suuressa päivässä ja ettei hän vinoillut siitä yhtään. Kun mitään vihollisen uhkaa ei ole, on tietysti helpompaa mennä mukaan tämmöisiin Lammiolle tärkeisiin juttuihin.

Lainaus
Lammio yllättyisi muuten siitä, että Rahikainen tunnistaisi säveltäjiä, mutta hän on huomannut, että Rahikainen tuntee musiikkia yllättävän hyvin. Kai se liittyy siihenkin, kun hän aina laulaa.

Tämä on aika suloinen havainto! Pidän itsekin tästä Valse lente -kappaleesta. :)

Kiitokset tästä, oli mukava lukea!<3

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 738
  • just a lad :-)
    • tumblr
Vs: Tuntematon sotilas: Valse lente | S | Lammio/Rahikainen
« Vastaus #2 : 12.09.2021 22:40:20 »
Moikka marieophelia ja kiitos, että päätit ihailijakaarteilla <3

Olen melko varma, että Tuntemattoman hahmoista Lammio olisi linnan juhlissa enemmän kotonaan kuin kukaan muu, puhutaan sitten canon erasta tai modernimmasta AU:sta. Lammio tunnetusti arvostaa kuria ja tällaista virallisuutta, ja tuollaisessa tilaisuudessa pääsisi oikein erityisesti näyttämään, miten esiintyy ihanteellinen suomalainen sotilas.
   
Lainaus
(Mua myös huvittaa metatasolla ajatus Lammiosta Linnan juhlissa, koska Väinö Linna.)

Hah, tätä en tullutkaan ajatelleeksi! Enemmän oon ehkä naureskellut ja nähnyt ficeissäkin pohdittavan sitä, että mitä ihmettä nää jätkät ylipäätään tekevät itsenäisyyspäivänä, varsinkin nykypäivään sijoitetuissa ficeissä. Onko tässä todellisuudessa jokin muu tarina jatkosodasta jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen kulttuuriin? Katsooko ne Tuntematonta sotilasta? Tuntematonception???? Mä en yleensä jaksa miettiä niin syvälle, päänsäryn saa kehitettyä ihan järjellisistäkin asioista :D

Kirjassa Lammion taustasta ei kerrota muuta kuin se, että hän on Helsingistä ja aktiiviupseeri, mutta Mollbergin elokuvaversiossa (1985) Lammio sanoo humalassa olevansa "ammattisotilas, ammattisotilas niin kuin isänikin", ja minä vähän niin kuin otin sen lauseen ja juoksin kun kuulin sen ekan kerran, koska minunkin mielestä se on hyvä ja järkeenkäyvä tulkinta. :D Ja vielä sellainen, että sen saa sovitettua nykypäivään!
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua

Ygritte

  • [igrit]
  • ***
  • Viestejä: 660
Vs: Tuntematon sotilas: Valse lente | S | Lammio/Rahikainen
« Vastaus #3 : 08.03.2024 21:39:58 »
Kirjoitan kommentin nyt tähän Valse lenteen, vaikka sivuan tässä koko Kadettikoulu-AU:ta. Minähän löysin nämä viime kuussa, kipeänä ollessani, ja lueskelin useamman yhden päivän aikana. Kommentit taisin jättää Luutnantti, Julkeudesta ja Konflikteista fikkeihin, mutta oikeastihan minä olen lukenut tämän sarjan jo läpi useampaan kertaan, ja rakastunut siihen kerta kerralta enemmän. Olen lukenut näitä yksittäin, jonkinlaisessa aikajärjestyksessä, useamman yhteen menoon... Ja joka kerta vain valun syvemmälle tähän sinun luomaasi maailmaan ja Lammion ja Rahikaisen rakkaustarinaan.

OT, mutta nämä luettuani katsoin jopa Tuntematon sotilas elokuvan, sitten sen Areenasta löytyvän sarjan, sekä luin Tuntemattoman. Sinä sait minut siis tekemään jotain, mitä ei edes yläasteen historianopettaja saanut minua tekemään, vaikka arvostin sitä opettajaa yli kaiken ja rakastin historiaa. En siis yhtään valehdellut kirjoittaessani johonkin aiempaan kommenttiini, että nämä sinun fikkisi muuttavat pientä ihmistä<3

Tämä Valse lente on yksi minun lemppareistani tässä AU:ssa. Tässä miesten tunteet toisiaan kohtaan ovat niin aitoja, niin pehmeitä ja suloisia, että kirjoitankin tätä kommenttia melkein itku silmissä. Lammio on niin onnellinen, kun on kokenut yhden siihen astisen uransa kohokohdan. Asian, joka on aidosti hänelle tärkeää, ja se menee vielä täydellisesti nappiin. Voin oikein tuntea Lammion onnellisuuden. Eikä se edes ole kaiken huippu. Kotona häntä odottaa Rahikainen, asiaan kuuluvasti pukeutuneena ja ruusun kanssa. Eikä hän pilkkaa eikä vitsaile lainkaan, sillä hänkin tietää, miten paljon tämä ilta on merkinnyt Lammiolle<3 No niin, nyt sitten itken.

Lainaus
Tämä on niin hyvää, niin kaunista, ja Lammio puoliksi toivoo, että kappale olisi pidempi kuin hän tietää sen olevan.

Tämä on niin hyvää, niin kaunista, koko tämä sinun luomasi AU maailma! Tämä kulkee eteenpäin niin kauniisti, kahden itsenäisyyteen ja vapauteen tottuneen miehen tunteet kasvavat pikkuhiljaa, luontevasti, ja kaikelle annetaan kuitenkin aikaa ja tilaa. Rahikainen ymmärtää, ettei Lammio voi vanhemmilleen ja heidän asenteilleen mitään, mutta ei Lammiokaan yritä muuttaa Rahikaista. He löytävät toisistaan jotain niin uskomattoman puhdasta ja kaunista, että en voi kuin ihailla sinun taitoasi kirjoittaa nämä.

Tämä on Lauluista, mutta täydellinen esimerkki siitä, miten olet niin taitavasti ja kärsivällisesti osannut rakentaa tätä tarinaa ja maailmaa

Lainaus
Hän räpäyttää silmänsä auki.

On kovin hiljaista.

Rahikainen on lopettanut hyräilynsä. Lammion hiuksia silitellyt käsi on jähmettynyt paikalleen.

Lammio vilkaisee häntä salaa. Rahikainen ei katso häneen päinkään. Hän tuijottaa kattoon suu kankeana viivana ja silmät laajenneina. Kuin olisi jäänyt kiinni jostakin, minkä ei olisi lainkaan suotavaa käydä ilmi. Vähän kuin –

Ei kai.

Lammio on purskahtaa nauruun, mutta ei hän voi, se ei ole millään tavalla sopivaa, vaikka kyseessä kuinka olisi Rahikainen.

Tunne outo rinnassani on kuin paino povellani. Ei voi olla todellista.

Miten molemmat taitavat yllättyä siitä, että oikeat tunteet heräävät ehkä hyvin epätodennäköisetä kohdetta kohtaan. Ja kuinka kaikki tapahtuu pikkuhiljaa, vaivihkaa. Ensin Lammion asunnolle ilmestyy Rahikainen. Sitten hän saa vara-avaimen ja ilmestyy silloin tällöin. Useammin. Viipyy pidempään. Lammion luo jää muutamia Rahikaisen tavaroita... ah. Tätä oli niin ihana lukea, toki varsinkin, kun satuin lukemaan Luutnantin ensimmäisenä, ja tiesin, että tätä seuraa onnellinen loppu:3

Uh-huh, ja sitten, kun päästään näistä pelkästään hellän hempeistä tunteista eteenpäin, niin saanko tunnustaa rakkauteni Ylhäällä fikkiä kohtaan? VOI HYVÄ LUOJA. Rakastan sitä, että se on kirjoitettu osin viestimuodossa. Rakastan sitä, miten Lammio ja Rahikainen ovat täydellisen omat itsensä, vaikka tilanne heidän välillään on (ainakin näin lukijalle) uusi ja ihmeellinen.

Siis tämä

Lainaus
Rahikainen
oi sie näät
vastasit ja hetiki
kuule
onks siul kuulokkeet

Tottakai Lammio vastaa heti voi murunen! Miten hän voisi vastustaa maailman ihaninta poikaystäväänsä, sillä mitä muuta Rahikainen on? Tämä Lammion ja Rahikaisen välinen viestittely oli aivan pelkkää timanttia. Ja tottakai Lammiolla on kuulokkeet korvissaan, vastustus väistämätöntä kohtaan kuulostaa melko pitkälle teeskennellyltä. Taitaa Lammiollakin olla jo aika ikävä<3


Lainaus
Rahikainen
ehit sie
herra kadetti pyydän lupaa lähestyä menetelmällä videopuhelu

Sitten nämä puhuttelut. Oi oi oi, taisin jo johonkin aiempaan fikkiin kirjoittaakin, että minulla on joku juttu näiden kanssa, ja tämä herra kadetti osui minua suoraan sydämeen. Olen ollut niin iloinen ja onnellinen, että löysin tämän AU maailman, sillä palaan lukemaan näitä vähän väliä, ja näistä voi ihanasti valita fiiliksen mukaan millaista haluaa lukea. Lisäksi minusta on ollut hauska lukea Rahikaisen kämppäkavereiden tai ystävien toilailuista. Määttä on aivan ihana, samoin Lehdossa on jotain hyvin vetoavaa. Lehto ja Riitaoja on kyllä sellainen match made in heaven, että siihenkin on ollut ihanaa tutustua. Kaikki näiden sinun fikkiesi ansiosta! Päädyin nimittäin kaikkia näitä muitakin parituksia lukemaan ao3:sen puolelta, ja aivan uusi maailma on taas avautunut:D

Unohdan varmasti miljoona asiaa, joita olen näitä lukiessani ajatellut, että haluan sanoa sinulle, mutta päällimmäisenä kai kiitos:3 Kaikista näistä fikeistä, tästä luomastasi maailmasta, ja siitä, että sait minut vihdoin lukemaan Tuntemattoman sotilaan!
This won't turn into a hyperfixation
and
Other Hilarious Jokes You Can Tell To Yourself

Aladdin Sane

  • [ə læd ɪnˈseɪn]
  • ***
  • Viestejä: 738
  • just a lad :-)
    • tumblr
Vs: Tuntematon sotilas: Valse lente | S | Lammio/Rahikainen
« Vastaus #4 : 18.03.2024 21:44:00 »
Voi Ygritte kiitos ihan valtavasti tästä jättikommentista, oon lukenut tämän monta monta kertaa nyt ja koetan täällä keksiä jotain vastausta joka olis muutakin kuin semmonen viidestäkymmenestä sataan sydänemojin spämmi :') Oon tosi tosi otettu että innostuit katsomaan ja lukemaankin Tuntemattoman näiden perusteella! Oon kiintynyt tähän verseen niin kovin kun oon tätä sieltä vuodesta 2018 asti kasvatellut ja kehitellyt, ja edelleen mulla on tosiaan kourakaupalla ideoita että mitä kaikkea tänne väleihin ja jatkoon mahtuisi laittamaan ja tiiän että toteutankin ainakin suurimman osan niistä ideoista vielä jonain päivänä. Kenties jopa ennen vuotta 2028. Heh. :D Mutta näillä kahdella on niin hyvää potentiaalia sekä tämmöseen söpöilyyn kuin tässä kuin kaikenlaiseen draamaan ja sanotaanko tämän S-rajoitetun ficin kommenteissa vaikka että vaikka mihin muuhunkin :D Mihin vähän niin kuin liittyen, kiva kuulla että Ylhäällä-ficin tekstarikommunikointi toimii, sitä oli hauska kirjoittaa (ja ylipäätään näiden hahmojen tekstaustyylejä on hauska miettiä - kuka spämmää miljoona parin sanan viestiä, kuka käyttää emojeja ja miten ja kuka on mitenkin tarkka pilkkusääntöjen sun muiden kanssa)!

Kiitos kiitos ja kiitos itsellesi vielä <3 <3 <3 <3 <3 <3
ole minulle ihminen, kun toiset tappaa toisiaan
rakasta minua
minä rakastan sinua