Kirjoittaja Aihe: Minä lauloin ja itkin // draama rakkaudesta, 5xraapale // S  (Luettu 338 kertaa)

repa

  • ***
  • Viestejä: 554
Ficin nimi: Minä lauloin ja itkin
Kirjoittaja: repa
Beta: -
Genre: draama
Sanamäärä: 100 / per luku
Ikäraja: S

Haasteet: Originaali10 #4

A/N:
En yleensä kirjoita rakkaudesta koskaan - varsinkaan höttöisen siirappisesti, koska silloin poistutaan mukavuusalueeltani kauas. Nyt sain idean, joka oli pakko toteuttaa ja vastata samalla haasteeseen. Joten täältä pesee, rakkautta kaikille! Kommentit on myös rakkautta, mussukat <3





Minä lauloin ja itkin


#1


Sinun vaaleat kiharasi hulmusivat tuulessa. Minä kikatin kuin hölmö, kun kerroit jonkun kuluneista vitseistäsi. Virnistelit omahyväisesti ja nojailit autoon, jollaiseen harvalla ikäisellämme oli varaa. Valehtelit typeryksille sen olevan omasi, vaikka isäsihän se tietenkin oli.

Minusta sinä olit nasta, mutta et omahyväisellä tavalla, vaan sellaisella ihanalla. Sinusta minä olin suloinen ja luonteeltani aina iloinen sekä kiltti. Meillä oli paljon ystäviä, joiden kanssa tapasimme istua iltaa. Iltaisin kuiskuttelimme toisillemme rakkauden sanoja siitä, miten emme vaihtaisi toisiamme muihin.

Meillä oli samankaltaisia tulevaisuudensuunnitelmia. Kumpikin halusi opiskella. Kumpikin halusi pitää hauskaa ja olla nuori. Ehkä joskus rauhoittua, mutta ensin piti olla nuori.

Ja me olimme.


#2

Meistä kasvoi ihan kelpo ihmisiä. Ei nyt varsinaisia uraohjuksia, mutta ihan hyvin toimeentulevia kuitenkin. Meillä oli aikaa toisillemme ja nautimme pitkistä keskusteluista. Romantiikan säilyttäminen oli ollut haastavaa, mutta ehdottomasti se oli kannattanut. Minä rakastin sinua ja tiesin, että sinäkin rakastit minua.

Puhuimme lapsista usein. Ehkä olisi jo aika, sinä ehdotit. Minä olin kerrankin samaa mieltä sinun kanssasi. Muutama ystäväni oli saanut jo esikoisensa ja minä olin ehtinyt mutustella ajatusta omasta suloisesta pojasta tai tytöstä. Sanoit minun varmasti olevan hyvä äiti. Hymähdin ja vastasin sinulle, että uskoin sinusta tulevan mahtava isä.

Jätimme viinilasimme takkatulen loimuun ja menimme silkkilakanoiden väliin istuttamaan vauvansiemeniä.


#3

Lapsemme olivat kasvaneet teineiksi ja ihmettelin, miten aika riensi niin vauhdikkaasti. Vastahan olin pidellyt esikoistytärtäni sylissäni synnytyssairaalassa. Nyt hän suunnitteli muuttoa toiselle paikkakunnalle saatuaan sieltä opiskelupaikan. Olin ristiriitaisissa tunnelmissa. Tietenkin olin ylpeä tyttärestäni, mutta samalla mieleni täytti haikeus.

Sinä pitelit minua kainalossasi ja sain vuodattaa tuntojani sinulle. Sinä olit aina siinä, minun vierelläni. Mitä tekisinkään ilman sinua, vakaata peruskalliotani. Sinä sait kaiken tuntumaan turvallisemmalta. Me olimme kasvaneet kiinni toisiimme enkä koskaan halunnut päästää irti.

Silittelit poskeani ja kuuntelit kärsivällisesti. Tiesin, että vapaapäiväsi olisit voinut viettää muutoinkin kuin minun kanssani kotona nyhjötellen.

Siinä sinä kuitenkin olit; minun vieressäni, kun tarvitsin sinua.


#4

Lapsemme olivat jo aikuisia ja meillä tuntui olevan loputtomasti aikaa. Lapsenlapsiakin olimme saaneet ja he olivat meidän ylpeytemme. Sinä et oikein heidän kanssaan jaksanut aina niin kärsivällinen olla. Ihmettelin sitä toisinaan, sillä omien lastemme kanssa olit aina ollut pitkämielinen. Vanheneminen vei veronsa, mutta minä rakastin sinua edelleen.

Meillä oli omat tutut rutiinimme. Minä hoidin kotia ja sinä kävit kaupassa. Viime aikoina olit muuttunut hajamielisemmäksi. Milloin unohtui ostokset kauppaan, milloin jäi auto lukitsematta. Vaan kukapa sitä kaiken aina pystyisi muistamaan.

Minä tein asiasta lempeän vitsin, jolla härnäsin sinua hellästi. En koskaan mennyt niin pitkälle, että olisit oikeasti pahastunut.

Tunsin sinut läpikotaisin.


#5

Sinä makasit sairaalasängyllä ja lauloit lapsuutesi sävelmiä. Toisinaan tavoitit yhden sanan ja täytit sävelmän sillä. Minä istuin tuolilla sänkysi vieressä ja lauloin sinun kanssasi.

Ei se ollut vanhuus, se oli Alzheimer. Tauti oli edennyt neljänteen vaiheeseen ja minä ymmärsin, ettei tila enää tulisi paranemaan. Sinä et tiennyt, kuka minä olin, mutta minä rakastin edelleen. Tauti pyrki liittomme väliin, mutta aion olla tukenasi. Ehkä sisimmässäsi tiesit, ettei rakkauteni sinuun ollut sammunut.

Piinasin itseäni etsimällä merkkejä, että sinä ehkä kuitenkin tunnistit minut ja halusit osoittaa rakastavasi minua. Ehkä jonain päivänä saisin taas kuulla huuliltasi maailman kauneimmat kolme sanaa.

Minä lauloin ja itkin.








A/N: Yllätys! Haasteena myös Onnettomina elämänsä loppuun asti