Kirjoittaja Aihe: Mutta ikinä en luovuta (Harry/Kalkaros, K-11, 2/?)  (Luettu 727 kertaa)

ruusujenenkeli

  • ***
  • Viestejä: 9
Mutta ikinä en luovuta

Paritus: Harry/Kalkaros
Ikäraja: K-11
Kirjoittaja: Ruusujenenkeli
Oikolukija: ei ole
Tyylilaji: Vähän romantiikkaa ja jännitystä sekaisin sopivassa suhteessa.
Lukuja:  2/?
Varoitukset: (luku sisältää varoituksen, jos sellaiselle on tarvetta jatkossa)

Vastuuvapaus: Harry Potter ja sen maailma kuuluvat J. K. Rowlingille.

Tiivistelmä: Joskus kyse on elämästä ja kuolemasta. Sen näkee silmästä silmään kukapa muukaan kuin Harry Potter. Poika joka elää. Mutta kuinka kauan hiekka tiimalasissa enää valuu, kun kyseessä on itse Lordi Voldemort. Loppuuko aika kesken.


Vapaa sana: Tämä on ensimmäinen ficci, jonka olen ikinä julkaissut. Pahoittelen jo etukäteen mahdollisia väärinkäsityksiä tietojen kirjoittamisessa. Lukujen määrää en osaa vielä sanoa. Kirjoitan niin kauan kuin inspiraatiota riittää. Toivon, että viihdytte lukiessanne tätä.



MUTTA IKINÄ EN LUOVUTA




1. luku

Sinä päivänä tuuli oli kuljettanut ulkona suuria oksia ja pienempiä risuja salaisesta metsästä nurmikentälle. Se pyöritteli ilmassa maahan pudonneita lehtiä ja sai ihmiset pitelemään hatuistaan kiinni heidän kävellessään Hagridin taikaeläinten hoidon tunneille. Kääriydyin tiukemmin kaapuni sisälle ja juoksin pääoville niin lujaa kuin pääsin. Sydän hakkasi rinnassani. Sisälle päästyäni nojasin hetken polviini ja haukoin happea sitä mukaan kun hengitykseni tasaantui.

Astelin kierreportaat alas tyrmiin ja sulkeuduin selliin, jossa liemi porisi iloisesti kattilassa. Keskityin sekoittamaan sitä ohjeen mukaan kymmenen kertaa myötäpäivään ja sitten vastapäivään. Liemen väri alkoi hiljalleen muuttua sammakonkudun vihreästä kirkkaan turkoosiksi.

Askeleet käytävällä. Ne tuntuivat lähestyvän juuri sitä selliä, jossa kyhjytin huuristuneet silmälasit nenälläni ja iso kauha kädessäni. Nakkasin hädissäni näkymättömyysviitan kattilan päälle ja osoitin sitä sitten taikasauvallani juuri parahiksi ennen kuin sellin ovi avautui.
-Vaimennous.
Tulija oli Kalkaros. Hän katseli minua halveksivasti ja näytti pohtivan, mitä kultainen Harry Potter oikein teki tyrmissä.
-Taidan haistaa palaneen käryä Potter.
Käänsin salamannopeasti katseeni kattilaan tai siis nurkkaan, missä sen olisi pitänyt olla ja tuijotin sitten jälleen Kalkarosta.
-Potterilla on varmaan hyvä selitys, miksi hän oleskelee ilman lupaa tyrmissä ja vieläpä sellissä, joka on tarkoitettu oppilaitteni liemitöitä varten.
-Taisin saada eräältä Professori Kalkarokselta luvan harjoitella oklumeusta täällä.
Kalkaros oli hetken hiljaa. Sitten hän huomasi pöydällä olevan pergamentin palan.
-Ja miten Potter selität tämän?
-Se on essee professori Lupinin tunnille.
Toivoin mielessäni, että Kalkaros ei koskisi pergamenttiin.
-No sitten Potter voi varmasti kirjoittaa esseen nyt valmiiksi ja näyttää sen sitten minulle.
Unohdin hetken ajan hengittää.
-Kyllä professori Kalkaros.

En ollut saanut Lupinilta tehtävää tai keneltäkään muulta opettajalta. Pöydällä lojunut paperinpala oli kelmien kartta. Sujautin sen taskuuni ja otin esille puhtaan palan pergamenttia. Lopulta päädyin kirjoittamaan tarinan Kalkaroksesta ja Harry Potterista, eli minusta, rakastuneena Kalkarokseen. Sillä välin Kalkaros kiersi tyrmässä ympyrää ja näin sivusilmällä, miten hän tutki sitä katseellaan. Yhden kerran meinasin melkein pompata seisomaan, niin lähellä kattilaa Kalkaros kävi.

Olin työntämässä valmista tekstiä laukkuuni, kun Kalkaros sanoi aivan korvani juuressa -Potter voi varmasti näyttää tekstin minulle, jotta voin olla varma siitä, ettet yritä huiputtaa.
Ojensin jo hieman rypistyneen pergamentin palasen Kalkarokselle. Hän silmäili sen läpi. Yhtäkkiä Kalkaros kaivoi taskustaan taikasauvan.
-Sytyjo.
Pergamentti syttyi tuleen ja paloi nopeasti mustaksi tuhkaksi, joka leijaili pieninä hippuina lattialle. Kalkaroksen naama oli punehtunut ja se tuijotti minua raivostuneena.
-Viisikymmentä pistettä Rohkelikolta.
Tajusin kerrankin olla hiljaa ja olla hankkimatta Rohkelikolle lisää tupapisteiden menetyksiä.

Oleskeluhuoneen kellon viisarit liikahtivat. Vilkaisin nopeasti seinälle ennen kuin pakkasin sulkakynän, mustepullon ja pergamenttipalat laukkuuni ja kiiruhdin alas tyrmiin harjoittelemaan oklumeusta Kalkaroksen työhuoneeseen. Ulkona satoi vettä. Pisaroiden ropina kattoa vasten kaikui linnan seinistä. Viiletin portaat alas ja eteisaulan poikki yhä syvemmälle linnan uumeniin.

Kalkaros ei tervehtinyt. Oletetusti.
-Voit istua Potter.
Istuin kapealle puupenkille ja tuijotin Kalkaroksen silmiä. Sitten syvä pimeys. Muistikuvat vilisivät ohitseni. Minä Viistokujalla Hagridin kanssa. Hermione seisoskelemassa Säilä&imupaperin edessä. Kohtaus vaihtui. Voldemort osoittamassa sauvallaan Chedriciä. Vihreä valojuova. Huusin niin lujaa kuin kykenin.
-EIIIII!
Kova tuoli allani. Istuin jälleen Kalkaroksen työhuoneessa. Kalkaros kumartui kasvojeni lähelle. Joku napsahti päässäni. Kalkaroksen huulet näyttivät houkuttelevilta. Jokin rinnassani pyristeli lentoon. Painoin naamani miltein hänen omaansa kiinni ja yritin koskettaa suullani hänen huuliaan. Hetken näytti siltä kuin Kalkaros olisi aikonut vastata suudelmaan. Lopulta hän kuitenkin veti kasvonsa pois juuri ajoissa ja näytti siltä kuin räjähtäisi kohta.
-POTTER. NYT. ULOS. TYÖHUONEESTANI!
Tottelevaisena keräsin tavarani ja kävelin laiskasti pois huoneesta vain ärsyttääkseni Kalkarosta vielä entistä enemmän.


Istuin suuressa salissa aamiaisella yhdessä Hermionen ja Ronin kanssa. Ron kertoili tavalliseen tapaansa odottavansa rohkelikon ja luihuisen välistä huispaus-ottelua.
-Harry. Harry. Voin vain kuvitella Hillerin ilmeen, kun sieppaat siepin hänen pitkän ja ruman nenänsä edestä.
En pystynyt keskittymään Ronin tarinoihin. Mumisin vain ja nyökyttelin päätäni. Hermione näytti yhtä poissaolevalta. Pelko kouristeli sydäntäni. Entä jos epäonnistuisin? Mitä jos kuolisin yrittäessäni pelastaa rakastamani ihmiset.

Napautin kelmienkarttaa vain huomatakseni, ettei linnan tiluksilla liikkunut muita kuin Voro ja Norriska. Pukeuduin näkymättömyysviittaan ja astuin ulos lihavanleidin muotokuvasta tyhjälle käytävälle.
-Valois.
Käytävä valaistui. Liikuin ripeästi kohti tyhjältä näyttävää seinää, jonka kohdalla viimein pysähdyin. Seinään ilmestyi ovi. Riisuin näkymättömyysviittani, kompuroin ovesta sisään ja suljin sen perässäni.
-Iltaa Potter.
Draco Malfoy. Olisihan se pitänyt arvata.
-Iltaa Draco. Mikä kunnia minulla on tällä kertaa tavata sinut?
-Pimeyden lordi haluaa tavata.
-Sinutko?
-Kyllä Potter, Draco vastasi kylmästi.
Astelimme peräkanaa sokkeloisten kirjahyllyjen välistä kaapille, joka oli peitetty mustalla liinalla. Draco veti liinan alas.
-No niin Potter, hän sanoi hiljaa.
-Alohomora!
Lukko aukesi ja lennähti lattialle.
Kaapin sisällä oli ahdasta ja pimeää. Draco tuli perässä.
Kiepuin ilmassa. Melkein oksetti. Suljin silmäni ja tunsin viimein miten jalkani saavuttivat kovan lattian ja tasapainoni jaksoi taas kantaa. Avasin silmäni ja kömmin kaapista ulos.
Pimeähkö liike iskunkiertokujalla. Olin ollut täällä ennenkin seuratessani Malfoyta.
Malfoy veti hihansa ylös. Näin vihreän käärmeen hohtavan kirkkaana hänen ihollaan. Voldemort kutsui kannattajiaan.
-Mennään Potter.
Tartuin Dracon tarjoamaan käsivarteen kiinni ja ilmiinnyimme. Kartano. Draco asui täällä. Voldemort oli pyytänyt kuolonsyöjät kokoontumaan tänne. Tottakai.
Seurasin Dracon kulman taakse häviävää selkää ja minun piti oikein ottaa muutama hölkkäaskel, jotta sain hänet kiinni.
Huone oli suuri. Maskipäiset hahmot seisoivat huoneen seinustoilla ringissä jättäen sen keskelle suuren ja pehmeän nojatuolin, jonka selkänojalla lepäsi jättimäinen käärme.
-Nagini. Suljin suuni heti, kun huomasin kuiskanneeni sen ääneen.
-Ai ai ai. Olen tainnut saada odotetun vieraan Nagini rakas. Tuoli käännähti ympäri. Näin siinä makaavan hahmon katselevan minua hullunvihreä palo silmissään. Voldemort.
-Kukapa muukaan kuin kaikkien rakastama Harry Potter. Poika joka elää.
Voldemort nauroi. Nauroi hirvittävää naurua ja kuulin kuolonsyöjien hiljaa mumisevan toisilleen. Osa taputti riemastuneena käsiään.
-Hiljaa!
Äänet vaimenivat. Puheensorina lakkasi.
-Tulepa lähemmäs Potter, jotta voin nähdä sinun pienet sievät kasvosi.
Astuin muutaman askeleen eteenpäin. Voldemort nosti luisevan kätensä ja pakotti minut polvilleni painamalla voimalla päätäni alaspäin. Sitten hän siirsi tummat etuhiukseni tieltä ja työnsi sormensa arpeeni. Vihlova kipu päässäni räjähti. Huusin kivusta. Kuulin Voldemortin nauravan. Tunsin Naginin liikkuvan ympärilläni. Sitten kaikki päättyi. Voldemort siirsi sormensa pois ja vain mumisi hiljaa itsekseen.
-Harry Potterista kuolonsyöjä. Harry Potter Voldemortin oikea käsi. Harry Potter. Poika, joka ei koskaan kuollut. -Ojennappa kätesi Potter.
Nostin hihani ylös ja ojensin käteni Voldemortille. Hän tökkäsi taikasauvan syvälle ihooni. Kipu oli pahinta, mitä olin koskaan tuntenut. Se poltti kättäni. Poltti sisälläni liikkuvan veren hohkavan kuumaksi. Tuntui kuin olisin leijunut pois. Pois. Pois. Pois.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen kaikki päättyi. Tuijotin epäuskoisena käsivarttani, jossa hohkasi nyt kahdeksikon muodossa oleva käärme. Järkytykseni varmasti paistoi kasvoiltani, koska Voldemortin ilme kuvasti tyytyväisyyttä. Kuolonsyöjät taputtivat. Minusta. Harry Potterista. Oli tullut kuolonsyöjä.

Palasimme tylypahkaan Dracon kanssa. Draco oli hiljaa koko matkan kävellessämme sen pienen hetken linnan käytäviä vierekkäin, eikä minullakaan oikeastaan ollut mitään sanottavaa. Yritin käydä mielessäni läpi yön tapahtumia. Tämä oli ollut Dumbledoren suunnitelma. Olisin lähempänä Voldemorttia ja samalla mahdollisuuteni tuhota hänet paranisivat huomattavasti. En vain ollut varma Dumbledoren ajatusten juoksusta. Ehkä hänestä oli tulossa pikavauhtia höperö. Olihan hän jo vanhakin. Yritin silti luottaa vaistoihini, jotka sanoivat, että tämä voisi toimia. Vaistoni eivät olleet koskaan pettäneet minua Voldemortin suhteen.

Aamulla oli taas vuoroni hämmentää noidankattilassa olevaa lientä. Monijuomaliemi porisi hiljakseen sekoittaessani sitä ja lisätessäni Kalkaroksen varastosta hankkimiani aineksia siihen. Enää muutama hassu viikko ja olisimme vielä lähempänä tavoitettamme. Palatessani takaisin tyrmistä eteisaulaan, huomasin Hermionen ja Ronin etsivän minua katseellaan ovensuussa.
-Siinähän sinä olet Harry. Tiedätkö, me olemme etsineet sinua kaikkialta? Lipetit oli ihmeissään, kun et ilmestynyt hänen tunnilleen. Missä sinä olet oikein ollut? Olimme niin huolissamme Ronin kanssa.
Suljin Hermionen närkästyneen äänen ulottumattomiin, ja kävelin heidän edellään pitkän puupöydän ääreen ja nappasin lautaselleni paahtoleipää, jonka päälle levitin marmeladia.

Huispausharjotukset lähestyivät. Kiipesin rohkelikkotorniin ja puin makuusalissa ylleni huispauskaapua, kun näin Ronin katsovan minua kauhusta jäykkänä. Ilme kuvasti järkyttyneisyyttä ja inhoa.
-Mi. Mik. Roni änkytti.
Vedin nopeasti hihan käteni peitoksi.
-MIKÄ SE OLI? Ron huusi edessenä naama punaisena ja polki jalkaansa hermostuneen oloisena.
-Ei mikään.
Käännyin selkä Roniin päin ja jatkoin pukeutumista.
-HARRY POTTER! NYT KYLLÄ SELITÄT TÄMÄN TAI TINTTAAN SINUN KAUNISTA NENÄÄSI NIIN, ETTEI SE ENÄÄ NÄYTÄ KAUNIILTA!
Käännyin hitaasti.
-Ron. Valitettavasti minulla on nyt vähän kiire. Huispausharjoitukset alkavan ihan hetken kuluttua ja olen jo nyt vähän myöhässä.
Ron luovutti. Näin hänen olkapäidensä laskevan ja kiihtyneen hengityksensä hiljalleen tasaantuvan.
-Puhutaan sitten illalla. Okei?
-Okei, sanoin ja pakenin kiireesti ulos huoneesta, jättäen tyrmistyneen Ronin istumaan sängylle. Arvasin, että hän menisi puhumaan Hermionelle. Ihan takuulla menisi.

Huispausharjoitusten jälkeen palasin hikisenä rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen ja istuin sohville, missä Ron ja Hermione jo odottelivat minua. -Harry, Ron kertoi, että sinulla on...
-Ei täällä Hermione. Liikaa ihmisiä.
-Seuratkaa perässä, sanoin ja kävelin lihavan leidin muotokuvan luokse. Päätin kävellessämme, että turvallisin paikka puhua olisi varmasti tarvehuone.
-Noniin, sanoin, kun olimme vihdoin päässeet perille ja olimme kolmestaan.
-Aloita ihan alusta, Hermione sanoi.
Huomasin hänen vilkuilevan kättäni, joka tällä kertaa oli piilossa paksun kankaan alla.
Kerroin juurtajaksaen Dumbledoren suunnitelmasta liittyä kuolonsyöjäksi. Kalkaroksen ja Dumbledoren sopimuksesta, jossa Kalkaros kertoisi idean Dracon kautta Voldemortille. Päätavoitteesta, mikä olisi kukistaa Lordi Voldemort lopullisesti vallastaan.
Hermionen ja Ronin ilmeet vaihtelivat kertomuksen aikana järkytyksestä kauhistuneiksi.
-Oletko nyt aivan varma, että Dumbledore tarkoitti sitä todella?
-Kyllä Hermione. Hän nimenomaan vakuutti, että se olisi paras keino.
-Luotatko oikeasti Kalkarokseen? Ron kysyi epäilevästi.
-Luotan, jos Dumbledorekin luottaa.
Hermione pyysi saada nähdä merkin. Vedin hihani ylös ja näin Hermionen kasvojen valahtavan valkoisiksi.
-Si. Sinä oikeasti olet. Kuolonsyöjä. Viimeinen sana tuli kuin kuiskaten.
Nyökkäsin hitaasti päätäni. Tähän oli nyt tultu. Enää ei ollut mahdollista perääntyä. Se oli joko kaikki tai ei mitään. Elämä tai kuolema. Niin pienestä kaikki oli lopulta kiinni.
« Viimeksi muokattu: 22.01.2019 22:42:54 kirjoittanut ruusujenenkeli »

ruusujenenkeli

  • ***
  • Viestejä: 9
Vs: Mutta ikinä en luovuta (Harry/Kalkaros, K-11, 2/?)
« Vastaus #1 : 22.01.2019 22:38:00 »
2. Luku

(Viikkoja aiemmin)

Harry nousi kierreportaat ja koputti Dumdledoren työhuoneen oveen.
-Sisään, hän kuuli Dumbdledoren huikkaavan lempeästi.
Huone oli valaistu himmeästi. Fawkes katseli Harrya paikaltaan. Dumbledore oli kumartunut pöydällä olevan esineen päälle. Harry ei nähnyt kunnolla mikä se oli.
-Tule vain lähemmäksi Harry.
Harry otti muutaman varovaisen askeleen ja katseli ajatuseulaa, jonka Dumbledore oli nostanut kaapista esiin.
-Minulla on yksi muisto, jonka haluan näyttää sinulle.
Dumdledore nosti sauvansa ohimolleen ja pudotti hopeaisen värisen nesteen ajatuseulaan. Neste alkoi pyöriä vimmatusti. Harry tunsi jalkojensa irtoavan maasta ja sitten hän putosi.
Lopulta, tuntevansa tukevasti maan jalkojensa alla, Harry nosti katseensa huomatakseen tutun näköisen kujan ja talon. Chedricin notko. Harry näki Dumbledoren putoavan viereensä. Muutaman metrin päästä heistä toinen Dumdledore ilmiintyi juuri paikalle.
-Seuraa perässä, Dumbledore sanoi ja samalla asteli lähemmäksi taloa, joka oli tullut esiin kahden muun talon välistä.
Harry seurasi nyt kahta tismalleen saman näköistä Dumbledorea.
Ovi aukesi narahtaen. Sisältä kuului puheen sorinaa. He kävelivät eteisaulan läpi keittiöön, jonka suuren pöydän ääreen oli kokoontunut joukko ihmisiä. Harry tunnisti Kalkaroksen, Molli ja Arthur Weasleyn sekä Tonksin ja Lupinin. Kolme muuta ihmistä olivat hänelle tuntemattomia.
-Iltaa Albus, sanoi Arthur, joka oli kääntynyt katsomaan heidän tulosuuntaansa.
-Iltaa Arthur, ilmiintynyt Dubmledore sanoi ja nyökkäsi pöydän suuntaan.
Harryn vieressä seisonut Dumbledore kehotti Harrya istumaan pöydän ääreen tyhjäksi jääneelle penkille ja istui sitten itse Harryn vasemmalle puolelle.
-Feeniksin kilta kokoontuu jälleen, Lupin sanoi ja tihrusti samalla jotain rypistyneen näköistä paperipinoa.
-Oliko sinulla jotakin ilmoitusasiaa Albus? Molly kysyi.
Harry kääntyi katsomaan Albus Dumbledorea, joka istui pöydän päässä.
-Rakas Molly. Olen saanut tietooni luotettavista lähteistä, että Lordi Voldemort hankkii joukkoihinsa vahvistuksia. Voldemortilla on suunnitelma, joka koskee oletettavastikin Harry Potteria. Harrystä värvätään uusi kuolonsyöjä Voldemortin joukkoihin. Voldemort ajattelee, että hän voi kukistaa ihmiset valtaansa, jos Harry on hänen oikea kätensä.
Pöydässä olijat huudahtivat järkyttyneinä. Harry jännittyi kauhusta kankeana. Hänestäkö muka kuolonsyöjä. Se oli viimeisin asia, mitä hän olisi voinut kuvitella tekevänsä. Dumbledore vitsaili, eikö vain.
-Mutta.. Mutta eihän se käy.
-Potterista kuolonsyöjä. Ei kuuna päivänä!
-Ymmärrän toki huolenne Molly ja Lupin, mutta olen ajatellut tätä jo hetken aikaa ja olen tullut niihin ajatuksiin, että se olisi oikeastaan aika loistava suunnitelma. Jos Voldemort ajattelee Harryn olevan näin lähempänä häntä itseään niin samalla se mahdollistaa myös sen, että Harry on lähempänä häntä. Ja tärkeintähän on, että Voldemort ei pääse valtaan vai mitä olet mieltä Severus?
-Miten ajattelit turvata Potterin selustan? Vai etkai halua hänen saavan surmansa itse Lordi Voldemortin toimesta? Kalkaros kysyi tyhjä katse silmissään.
Dumbledore hymyili surumielisesti.
-Severus sinähän olet kuolonsyöjä.
-Kyllä Albus, mutta miten se liittyy tähän mitenkään?
-Liittyypä hyvinkin. Dubmledore hymyili nyt entistä enemmän ja jatkoi sitten
-Sinä olet Potterin suojelija.
Harryn teki mieli huutaa. Oliko hän kuullut oikein Dumbledoren sanat? Oliko tämä tosissaan?
Huone muuttui epäselväksi ja ihmisten äänet kuulostivat tasaisen paksulta muminalta. Harry rysähti takaisin Dumbledoren työhuoneen lattialle. Dumbledore ryhdistäytyi täyteen mittaansa ja katseli Harrya puolikuulasiensa takaa.
-Harry istu.
Hän itse nosti ajatuseulan takaisin kaappiin ja istui työpöytänsä ääreen. Harry istuutui.
-Oletko sinä oikeasti sitä mieltä, että minun pitäisi liittyä kuolonsyöjiin? Harry kysyi edelleenkin järkyttyneenä kuulemastaan.
-Uskoisin sen olevan paras keino kukistaa Lordi Voldemort.
-Uskoisit? Harry katsoi Dumledorea ajatellen tämän lyöneen päänsä johonkin.
-Uskon.
-Ja miten se käytännössä onnistuu? Harry kysyi ollen yhä ymmällään kaikesta.
-Lordi Voldemort on lähestynyt Draco Malfoyta. Draco tulee pian, luultavasti jo seuraavien päivien kuluessa liittymään kuolonsyöjiin ja hänelle on annettu tehtäväksi tuoda sinut paikan päälle oikealla hetkellä.
-Miten Kalkaros liittyy tähän?
-Severus huolehtii, että Voldemort pysyy suunnitelmissaan. Hän toimii Voldemortin kätyrinä, mutta todellisuudessa hän työskentelee Feeniksin killalle.



Harryn yrttitiedon tunti oli ohi. Hän pudotti näppylähanskat seinustalla olevaan laatikkoon ja seurasi sitten Ronia ja Hermionea takaisin linnaan.
-En käsitä Malfoyta. Mitä hän kuvittelee saavuttavansa sanomalla ihmisiä kuraverisiksi? Hermione selitti tympääntyneen oloisena hänelle ja Ronille.
-No mitäköhän luulet. Sehän on vain Malfoyn mielestä hauska tapa kertoa kuinka hänen sukunsa on niin puhdas ja että muut eivät ole hänen silmissään velhoja tai noitia nähneetkään.
-Mutta silti? Mitä hän saavuttaa sillä?
-Hyvän mielen varmaan, Harry heitti hymyillen.
-Älä jaksa Harry. Et kai sinä nyt yhtäkkiä olekaan Malfoyn ylimpiä ystäviä?
-Saatanpa pian ollakin. Jos Dumbledoren suunnitelmat toimivat odotetusti, minun pitäisi muutaman viikon päästä näyttääkin aivan Draco Malfoylta. Ehkä meistä tulee identtiset kaksoset.
-Mitä sinä nyt selität Harry? Ron kysyi ja jäi tuijottamaan ihmeissään häntä.
-En mitään. Kunhan vitsailin vain.
-Etpä tainnut vitsailla. Harry minä tunnistan tuon ilmeesi, Hermione kuittasi takaisin.
-Mitä Dumbledore on suunnitellut sinua varten?
Nyt Ronkin vaikutti kiinnostuneelta.
-Kerron teille myöhemmin, jooko? Harry kysyi tuskastuneena, koska hänellä oli kiire sekoittamaan lientä tyrmiin.
-Kerrotkin tai minä taion sinut kahvikupiksi.
-Hyvä on. Hyvä on. Minä kerron. Mutta nyt minun täytyy mennä.
Harry juoksi viimeiset askelmat oville. Sitten hän työnsi ne auki ja kiiruhti tyrmiin ennen kuin Hermione ja Ron ehtivät sanoa enää sanaakaan. Liemen luo päästyään hän kaivoi laukustaan esiin kirjan ja etsi kohdan, jossa luki suurin koukeroisin kirjaimin -Monijuomaliemi.