Kirjoittaja Aihe: Voltron: Sun silmät (hukun niihin) | S | Klance, Coffee Shop!AU | 1/5  (Luettu 1033 kertaa)

liljankukka

  • Vieras
Kirjoittaja: liljankukka
Ikäraja: S

Fandom: Volron: Legendary Defender

A/N: Voltron on <3 Coffee Shop!AUt on <3 Miksei siis kirjoittaa niistä? Vähän täytyy omistaa tätä Avaruuspiraatille, joka tykkää molemmista :3 Pienen piraatin ansiosta olen hurahtanut tähän fandomiin ihan totaalisesti! :*


Sun silmät (hukun niihin)
"Mun eka ajatus susta oli, että oot tummakutrinen komistus"
"Mun eka ajatus susta oli, että oot sulonen punastuessas"


1. Tummakutrinen komistus
300 sanaa

Lance istuu uudessa asunnossaan, upouudessa nojatuolissaan ja tuijottaa haikeana tyhjyyteen. Omasta lapsuudenkodista pois muuttaminen on raskasta, varsinkin, kun muuttaa vielä kaiken lisäksi toiseen kaupunkiin. Lance havahtuu, kun puhelin piippaa sen merkiksi, että jollain on asiaa.

Pidge 12:18: Missä meet? Jos tullaan Hunkin kanssa sinne ja me esitellään sulle vähän paikkoja?

Lance huokaa, mutta vastaa kuitenkin olevansa kotona ja, että käyhän se. Hän ei oikeastaan haluaisi lähteä, mutta Pidgelle ei niin vain sanottu ei. Lance huokaa uudelleen, mutta tallustaa kuitenkin uuteen makuuhuoneeseensa ja kaivelee vaatelaatikoistaan mustat farkut ja valkoisen kauluspaidan.

Pidge 12:26: Ollaan ihan just siinä, tuu alas jo.

Lance pukee uuden mustan takkinsa päälleen ja sujauttaa sinivalkoiset converset jalkoihinsa, melkein unohtaa avaimet ja viimein lähtee. Alas päästyään hän huomaa Pidgen ja Hunkin jo odottavan häntä, huokaa hiljaa ja liittyy heidän seuraansa.

”Oletko nähnyt sen kahvilan tuossa muutaman korttelin päässä? Ajateltiin, että jos mentäisiin sinne”, Hunk sanoo, hänestä huomaa heti, että idea on ollut Pidgen, mutta Lance ei sano mitään, nyökkää vain ja kävelee ystäviensä vierellä.

Kahvila on aika pieni, mutta tunnelma on kotoisa ja Lance tykkää kahvin hajusta, vaikka ei niin pidäkään sen mausta. Nurkkapöydässä istuu pariskunta, he pitävät toisiaan käsistä pöydän alla ja mies silittää naisen poskea aina silloin tällöin.

Pidge varaa neljän hengen ikkunapöydän heille eikä Lancen auta kuin seurata perässä. Hän kuulee, kuinka Hunk kutsuu tarjoilijan heidän pöytäänsä, mutta ei kiinnitä asiaan huomiota ennen kuin Pidge tökkää häntä kylkeen.

”Umm… Saisinko teen? Maidolla ja hunajalla.” Lance sanoo, vilkaisee tarjoilijaa ja toivoo, että voisi vajota maan alle.

Tarjoilija oli tummakutrinen komistus, tummine silmineen ja vienoine hymyineen. Lance tunsi olonsa tyhmäksi, hän ei ollut nähnyt kyseistä tarjoilijaa koskaan aikaisemmin ja tämä oli tuskin edes kiinnittänyt erityistä huomiota häneen.

”Onko Lancey ihastunut?” Pidge kiusoitteli hieman turhan kovaan ääneen, saaden sekä Lancen että Hunkin läpsäisemään häntä olalle.

Lance ei ollut ihastunut.
« Viimeksi muokattu: 05.01.2019 23:14:09 kirjoittanut liljankukka »