Kirjoittaja Aihe: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 3/3 VALMIS  (Luettu 1725 kertaa)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 8 539
  • Me, myself & Lockhart
    • Instagram @sonnjawrites
Ficin nimi: Tuomio
Kirjoittaja: Odo
Hahmot: Sirius(/James), Regulus
Genre: (surullinen) draama, angst, AU
Ikäraja: K11
Vastuunvapaus: J.K. Rowlingille kunnia Harry Pottereista. En rahasta, enkä omista.
A/N: Jaahas, minulle tuli mieleen pienoinen jatkisidea, jossa Sirius vangitsee Reguluksen Azkabaniin. Kuinka suuri tragedia se olisikaan! Voi lempipoikani, anteeksi tästä. ♥ Kiitos liljankukalle tämän esiluvusta! Tämä, kuten monet ideat, saavat aina kaikenlaisia uusia muotoja, joten lisätietoa löytyy spoilertägin alta (suosittelen lukemaan vasta ficin jälkeen). Tämä on VALMIS ja osat tulevat tässä hyvään tahtiin, joita on siis kolomisen kipaletta. Otsikosta en sano juuta tai jaata; sen voi tulkita, olla tulkitsematta tai tuomita surkeaksi, haha. Menisi Aakkoshaasteeseen kirjaimella T, ellei DL olisi mennyt ajat sitten.

Haasteet:
- FF100: Puhdasveriset (077. Mikä)
- Neliottelu (Team Jatkis)

Spoiler: näytä
Lähtökohtaisesti idea oli vain surustella, miten ankeaa olisi, jos Sirius joutuisi lähettämään Reguluksen Azkabaniin. Reguluksen, joka on tappanut Voldemortin käskystä, lopuksi minun näkökulmastani jopa vastoin tahtoaan. Reguluksen, joka on nähnyt kuolemaa ja kiduttamista, kaikkea sitä pahaa vain, koska uskoi Voldemortin aatteisiin. Regulus oli kuitenkin rohkea ja petti Voldemortin, kuten tässäkin ja selvisi luolasta. Lopussa Regulus puhuu medaljongista, joka tavallaan tekee tästä prologin pitkälle AU!jatkikselle, joka kertoo tarinan siitä, miten Kelmit etsivät hirnyrkkejä, eikä Triolle jää haasteeksi kuin selvitä Binssin tunneista nukahtamatta. Tämä jatkis vaatisi paljon osia, taustatyötä ja ties mitä, joten sen toteutumista en lupaa hetkeen. Sellaiseen kuitenkin voisi olla ajatusta, kun on resursseja lähteä toteuttamaan. Tämä taas puolestaan on toivottasti itsenäisesti toimiva surkuttelu, vaikka tietynlainen prologimaisuus onkin olemassa. Sen enempiä puheitta, tällaiset ovat taustat, jatko ja ajatukset. Kiitos teille, jotka luitte stoorin alusta loppuun! Jätithän myös puumerkkisi? (;




Tuomio

Luku 1

“Minä en halua tappaa sinua!” Sirius huusi pitäessään sauvaansa kohti veljensä nopeasti kohoilevaa rintaa tämän koettaessa vetää keuhkoihinsa happea tilanteessa, johon oli ajatunut. He olivat tienneet, että se hetki tulisi, kun he kohtaisivat taistelukentällä. Kaikki muut kuolonsyöjät olivat päässeet pakoon, mutta Regulus oli lamaantunut nähdessään Siriuksen, eikä Sirius ollut jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä ja siinä he seisoivat katsoen toisiaan, kun Reguluksen kasvot valahtivat kalpeiksi.
“Ei! Sinä pakotat minut Azkabaniin, ja se on pahempaa kuin kuolema! Ole kiltti, veli. Älä tee sitä… Älä pakota minua sinne… ”, Regulus huusi ennen äänen särkymistä, kun puheesta tuli itkuista anelua. Sirius ei ollut nähnyt Regulusta koskaan niin rikkonaisena, mutta hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja. Hän ei kyennyt tappamaan Regulusta, vaikka tämä pyysi, eikä se olisi ollut oikein.
“Sinä selviät ja vapaudut”, Sirius sanoi voimattomasti, eikä Regulus kuullut sitä. Sirius ei ollut kuulla sanoja itsekään, niin hiljaa hän ne kuiskasi. Heistä kumpikin tiesi, että kuolonsyöjää kohtaisi elinkautinen ellei Regulus paljastaisi omia tovereitaan, joita Sirius jahtasi kuin verikoira.

Jamesin käsi laskeutui Siriuksen olkapäälle ja hetken aikaa Sirius oli laskea sauvansa, kunnes kuuli ystävänsä sanat, jotka eivät rauhoittaneet Siriusta, kuten yleensä.
“Sinun on tehtävä se. Vietävä hänet oikeuden eteen.” Sirius ei tiennyt, mitä sanoa. Silmiä kirveli ja suuta kuivasi, kun hän iski tainnutusloitsunsa veljeensä, Jamesin käsi yhä hartiallaan. Sirius vapisi, mutta tiesi teon olevan välttämätön. Liittyessään Kiltaan, hän oli toivonut, ettei Regulus astuisi Kiltaa ja Albus Dumbledorea vastaan. Toivo oli ollut turhaa ja vain vuotta myöhemmin Regulus oli nimitetty kuolonsyöjäksi Voldemortin riveihin.

Maahan retkahtanut keho oli epäluonnollisessa asennossa Reguluksen polvien petettyä, eikä Sirius voinut enää katsoa. James vapautti kätensä ja asteli nuoren tajuttoman miehen luokse. Reguluksen, joka oli kutsunut Siriusta veljekseen kaiken taistelun jälkeen.

“On aika, Sirius”, James sanoi lyhyesti ja kutsui Siriuksen kaikkoontumaan kanssaan. Regulus toimitettaisiin Azkabaniin, jota tämä pelkäsi enemmän kuin henkensä menettämistä. Siellä tämä odottaisi oikeudenkäyntiin ja saisi lopulta tuomionsa, eikä Siriuksella ollut muuta toivoa kuin se, että Regulus pettäisi aatteensa ja se lieventäisi tuomiota. James hoiti kaikkoontumisen, sillä Siriuksen oli mahdotonta keskittyä ja pian he olivatkin vankilan porteilla, missä meri hakkasi kallioita vasten, eikä tuuli koskaan tyyntynyt.

*

Regulus oli ollut Azkabanissa vain muutaman päivän ennen oikeudenkäyntiään, jota oli kiirehditty Albus Dumbledoren toiveesta. Monet kuolonsyöjät olivat kerenneet virua jopa viikkoja ennen oikeudenkäyntiä tutkintavankeudessa ennen tuomiotaan, joka oli jokaiselle heistä väistämätön. Dumbledore oli suostunut kyselemättä, koska Sirius oli pyytänyt sitä. Sirius oli aikoinaan rakastanut veljeään, vaikka heidän välinsä olivat katkenneet jo kauan sitten. Aikana, kun he opiskelivat Tylypahkassa ja Sirius oli jättänyt Kalmanhanaukion taakseen iäksi ja muuttanut Jamesin vanhempien luokse.

Silti muutos Reguluksessa oli silmiinpistävä, vaikka vielä ei ollut kulunut edes viikkoa. Sirius puristi Jamesin kättä rystyset valkoisina, mutta toinen ei valittanut vaan piteli yhä kiinni. Siriusta inhotti, miltä Regulus näytti. Saastaiselta, hiukset olivat takussa ja silmien alla olevat varjot olivat mustat kuin silmät, jotka muistuttivat jo nyt pohjatonta kaivoa. Pahinta oli, miten Regulus säikähti jokaista kosketusta ja tärisi pelosta, jonka häntä vartioivat ankeuttajat herättivät.

Ehkä Regulus pelkäsi myös oikeudenkäyntiä, jossa hänet oli lukittu häkkiin ja kahleisiin. Siriusta pelotti, että vangittu ei jakaisi tietojaan muista kuolonsyöjistä ja saisi elinkautisen, joka tuhoaisi Reguluksen. Sitäkin pahempaa olisi ankeuttajan suudelma, vaikka harva kuolonsyöjä saikin sellaisen osakseen. Syynä ei ollut oikeudenmukaisuus, siihen Ministeriö ei langennut. Syy oli ilmeisempi, julmempi. Kuolonsyöjät pidettiin hengissä, vaikka useimmat menettivät järkensä ja elämänhalunsa. Toimintamalli oli niitä varten, jotka pelkäsivät kuolemaa ja hitaasti riuduttuaan paljastaisivat tietonsa.

Regulusta odottaisi sama kohtalo, jos tämä ei puhuisi nyt, kun pystyi vielä asioihin vaikuttamaan.

“Sinä teit oikein”, James sanoi arvaten, mitä Sirius ajatteli katsoessaan tiiviisti vangittua veljeään. Siriuksesta tuntui kuin ankeuttajat imisivät hänenkin kaiken ilonsa, vaikka suojeliukset suojelivatkin paikallaolijoita. Suojeliuksista huolimatta oli kylmä.
“En tiedä, mitä tein” Sirius mutisi, mutta puri sitten huultaan ja pyrki ryhdistäytymään. Edellisenä iltana kaikki muistot heidän yhteisistä vuosistaan olivat palanneet mieleen. Sirius oli ajatellut jopa vanhempiaan, Walburgaa ja Orionia, joita ei ollut kutsunut vanhemmikseen vuosikausiin. Hän tiesi vanhempiensa murtuvat lempipoikansa menettämisestä. Sillä ei ollut väliä, eikä Reguluksellakaan olisi pitänyt olla enää mitään väliä.

Oikeudenkäynnin alkaessa kaikki, mitä puhuttiin rikoksista, meni Siriukselta ohi. Hän katsoi välillä Jamesia, joka kuunteli vakavana. Siriuskin oli vakava, vakavampi kuin aikoihin, vaikka Kilta oli tehnyt heistä kaikista aikuisempia kuin he oikeasti olivatkaan. Nyt Sirius tunsi itsensä kuitenkin lapseksi. Kuin hän olisi katsonut sivusta, miten Walburga rankaisi häntä lapsena ja tällä kertaa hän oli myös syyllinen.

“Regulus Arcturus Musta tuomitaan elinikäiseen vankeuteen Azkabaniin!”

*

“Etkö saa unta?” James kysyi ja silitti Siriuksen hiuksia, minkä seurauksena toinen ynähti vastauksen hereillä olemisestaan sanoitta. Sirius tunsi, miten James painautui vasten hänen selkäänsä ja kiersi kätensä hänen ympärilleen. Läheisyyttä Sirius oli kaivannut, mutta tällä hetkellä hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin oikeudenkäyntiä, joka oli tuominnut Reguluksen.

“Toistan itseäni, Anturajalka, mutta sinä teit oikein. Sinun kuului viedä Musta auroreille. Se oli sinun velvollisuutesi ja vastuusi, joka sinun on kannettava. Ette ole pitäneet yhteyttä useampaan vuoteen ja Regulus teki itse valintansa heti tultuaan täysi-ikäiseksi. Sinäkin teit omasi liittyessäsi Kiltaan”, James sanoi, eikä äänessä enää ollut samaa kärsivällisyyttä kuin aiemmin.

“Hän on minun…”, Sirius aloitti, mutta ei saanut sanaa ‘veli’ enää huuliltaan. James jatkoi lauseen hänen puolestaan loppuun: “Oli sinun veljesi, ei enää. Nyt hän on tuomittu rikollinen, vaikka te olettekin samaa verta. Regulus teki valintansa, eikä pettänyt tovereitaan tai Voldemortia. Hänen on vastattava teoistaan, eikä hän edes osoittanut katumusta. Se on väärin, rakas.”

James ei kutsunut Siriusta rakkaaksi usein. Vain silloin, kun he makoilivat sängyssä alasti hikisinä nautinnollisen yön jälkeen, eikä koskaan muuten. Ne olivat pimeitä tunteja, kun Jamesin vanhemmat nukkuivat, jolloin saattoi kuiskailla salaisuuksia, joihin Jamesilla ei muulloin ollut rohkeutta. Se ei lohduttanut Siriusta, mutta hän yritti ymmärtää Jamesin kannan.

Kannan, joka olisi pitänyt olla hänenkin omansa. Sirius antoi verisuhteen sokaista itsensä, kun muistot olivat palanneet mieleen. Sinä hetkenä, kun Regulus oli anellut omaa kuolemaansa, Siriuksen sisällä oli särkynyt jokin, mitä ei uskonut enää voivan korjata, eikä Jameskaan voisi.

“Nuku nyt”, James vaati ja veti peittoa paremmin heidän ylleen. Siriuksella oli kuuma, mutta hän ei vastustellut. Lämpö oli palannut, kun riutunut Regulus oli viety ankeuttajien saattamina pois oikeussalista, jossa oli vietetty täysistuntoa. Enemmistö oli ollut elinikäisen tuomion kannalla, Sirius muisti. Ainoat, jotka eivät olleet äänestäneet elinikäisen puolesta olivat ne, joilla oli jäljellä jonkunlaista sympatiaa.

“Niin nuori”, oli joku sanonut. Regulus oli vasta 17-vuotias, eikä Sirius paljoakaan vanhempi. Vain kaksi vuotta, mutta nyt ikäero tuntui valtavalta. Sirius oli kasvanut kiltalaiseksi, eikä hän uskonut kuolonsyöjien kasvattaneet veljeään, ennemminkin vieneen tämän nuoruuden myrkyllisillä sanoillaan.

“Joo, nukutaan”, Sirius vastasi kuivasti, vaikka tiesi, ettei saisi unta. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, vaikka se oli ollut odotettavissa. Hän oli puhunut Dumbledoren kanssa aiemmin tulevaisuudesta, kun Reguluksesta oli tullut kuolonsyöjä. Sirius oli ollut ylimielinen ja kieltänyt veljensä, mutta Dumbledore näki aina läpi, ja nyt Sirius muisti katseen puolikuulasien takaa.
« Viimeksi muokattu: 04.01.2019 22:59:47 kirjoittanut Odo »

carrowfan

  • Hah, respect
  • ***
  • Viestejä: 565
Vs: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 1/3
« Vastaus #1 : 03.01.2019 23:19:25 »
Must toi aurorien tapa murtaa uhrinsa hiljalleen on julma, mutta toimiva. Tykkäsin ficist, se oli toimiva ja ihana ja sopiva prologiksi. Kidutettuhan puhuu kolmantena päivänä vai miten se sanonta menikään.
Tavallaan tykkään tosta ajatuksesta tehdä ficci mis Kelmit jahtaa hirnyrkkei, joten rupea vain raapustamaan sitä.

Se oikee sanonta olis ollu. "jokainen puhuu kolmantena päivänä"
« Viimeksi muokattu: 03.01.2019 23:28:39 kirjoittanut carrowfan »
"Papereissa 20, henkisesti 17"

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 8 539
  • Me, myself & Lockhart
    • Instagram @sonnjawrites
Vs: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 1/3
« Vastaus #2 : 03.01.2019 23:24:32 »
Kiitos kommentista, carrowfan. :) Itsekin näen, ettei sodassa kumpikaan osapuoli ole täysin oikeudenmukainen sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan myös Ministeriön puolelta tehdään "raakuuksia", vaikka eri tavalla. Azkaban on yksi esimerkki, koska julmempaa tapaa vangita ketään tuskin voisi velhomaailmassakaan olla.

Hienoa kuulla, jos mahdollinen jatko kiinnostaisi! Julkaistaan nyt kuitenkin tämä ensin loppuun asti (vielä kaksi lukua!) ja katsellaan sitten, lähteeköhän liikkeelle vielä jatkokin. Jos ei nyt, ehkä sitten myöhemmin. ;)

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 8 539
  • Me, myself & Lockhart
    • Instagram @sonnjawrites
Vs: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 2/3
« Vastaus #3 : 04.01.2019 13:20:21 »
Luku 2

Tylypahka tuntui Siriuksesta vieraalta ja vaikka rehtorin huoneeseen vievä kivihirviö oli tuttu, tuntui sekin sillä hetkellä uhkaavalta. Lausuessaan tunnussanan, patsas liikkui ja avasi Siriuselle portaat rehtorin toimistoon, johon hänet oli kutsuttu. Valmistumisensa jälkeen Sirius oli tavannut Albus Dumbledorea vain Killan kokouksissa ja päämajassa. Sirius oli ajatellut, että Tylypahkassa ei olisi hänelle enää mitään, kun hänen parhaat ystävänsä olivat valmistuneet yhdessä hänen kanssaan ja taakse jäi ainoastaan Regulus, viimeinen muisto Kalmanhanaukiosta ja Mustan suvusta.

Dumbledore istui työpöytänsä ääressä ja huone näytti muuttumattomalta vaikka siitä oli aikaa, kun Sirius oli vieraillut siellä viimeksi. Rehtori itse oli yhtä muuttumaton ollut jo kauan, sillä ikä hiipi varkain ja oli vaikeaa muistaa, miten maailman mahtavin velhokin vanheni. Tänään Dumbledore näytti vanhalta.

“Istu alas, Sirius, ole hyvä.” Sirius asettui rehtorin työpöydän taakse vastakkain Dumbledoren kanssa. Dumbledore ei ollut kertonut syytä tapaamiselle, mutta Siriuksella oli aavistus. Asia koskisi Regulusta, joka oli ollut Azkabanissa jo kuukauden, eikä Regulus ollut kuullut veljestään mitään. Jos Regulus olisi kuollut, Sirius ehkä tietäisi.

“Mistä halusit puhua?” Sirius kysyi, johon vanhempi velho ei aluksi vastannut mitään. Katsoi vain puolikuulasiensa takaa katseella, joka teki Siriuksen olosta alastoman.

“Miltä sinusta tuntuu?” Dumbledore vastasi. Sirius ei tiennyt, miltä hänestä tuntui. James oli puhunut hänelle järkeä, lohduttanutkin, vaikka sanat olivat olleet onttoja. Onttoja, koska James ei ymmärtänyt ainoana lapsena, mitä veli todella merkitsee. Vaikka olihan Sirius ollut kuin adoptoitu veli Jamesille, mutta se oli eri asia. James ei ollut elänyt vailla vanhempien rakkautta perheessä, jossa ainoa tuki oli ollut veli pitkinä kesinä, kun Walburga ei ollut antanut Siriukselle lupaa viettää kesää Pottereilla.

Kun Sirius ei vastannut, Dumbledore jatkoi: “Olet surullinen, uskoakseni. Se on ymmärrettävää. Me puhuimme aiemmin, mitä Reguluksen liittyminen kuolonsyöjiin tarkoittaa. James on tämän sinulle jo kertonut, että teit oman oikeudenmukaisuutesi tähden sen, mitä teit. Älä syytä itseäsi, Sirius. Tämä on asia, jolle sinä et voi tehdä mitään, mutta voisit antaa anteeksi.”

Sana ‘anteeksi’ suututti Siriusta.

“Hän petti minut”, Sirius puuskahti tietämättä itsekään, mistä viha leimahti yht’äkkiä. Dumbledore oli väärässä; ei hän ollut surullinen vaan vihainen, kun tunteet pääsivät purkautumaan. Ensin oli tullut epätoivo, joka oli ollut musertaa Siriuksen. Sitä seurasi tämä tunne, joka vyöryi Siriuksen ylitse. Regulus oli liittynyt kuolonsyöjiin, jättänyt paljastamatta toverinsa ja ehkä jopa itse Voldemortin sijainnin. Regulus oli itse valinnut kohtalonsa ja elämän ilman Siriusta.

“Meidän tiemme erosivat jo kauan aikaa sitten. Olisi pitänyt kuunnella Jamesia heti”, Sirius sanoi ja veti kätensä viime hetkellä takaisin ennen kuin paiskasi kulhollisen sitruunatoffeeta alas rehtorin työpöydältä. Sirius pyrki rauhoittamaan itsensä, kun tunteet olivat ottaa hänestä vallan.

“Voit viskoa tavaroitani, jos se helpottaa oloasi. Sinun pitää käsitellä surusi” Dumbledore sanoi rauhallisesti, välittämättä Siriuksen leimuavasta katseesta, joka silmiin oli syttynyt.

“Minä lähden”, Sirius ilmoitti ja käveli niiden sanojen saattelemana pois rehtorin kansliasta. Matkalla linnan aulaan Siriusta kadutti, että hän purki kiukkuaan Dumbledoreen. Jatkettuaan tiluksille, häpeäksi muuttunut kiukku sai jälleen uuden muodon, kun Sirius ohitti huispauskentän.

Regulus oli rakastanut lentämistä ja huispausta, sellaisena Sirius tunsi veljensä.

*

Päästyään takaisin Pottereiden taloon, josta oli tullut hänenkin kotinsa, Sirius oli uupunut. Tunteet eivät ottaneet asettuakseen, sillä samaan aikaan Sirius piti Regulusta petturina ja itseään petturina. He olivat veljiä, jotka molemmat olivat pettäneet toisensa. Sirius ei ollut tottunut olemaan epävarma tai epätietoinen, joten hänen henkinen pahoinvointinsa purkautui Jamesiin.

Sirius huusi Jamesille, tietämättä tarkalleen, miksi hän huusi. James huusi takaisin ja heitti solvauksilla, jotka satuttivat. Mutta mikään ei murtanut Siriusta, joka olisi halunnut edes hetken ajan itkeä olonsa helpottamiseksi. Sirius repi Jamesin huispausjulisteet alas seiniltä, kun ne muistuttivat Reguluksesta, jonka seurauksena James kirosi Siriuksen alimpaan helvettiin.

Kumpikaan ei enää lopuksi tiennyt, miksi he oikeastaan riitelivät. Sirius purki huonoa oloaan, James epävarmuuttaan, kun ei tiennyt, miten auttaa Siriusta. James vihasi sillä hetkellä Regulusta, joka vahingoitti pelkällä olemassaolollaan hänen parasta ystäväänsä.

“Sinä olisit voinut tappaa hänet!” James karjui. Se lopetti riidan kuin seinään, kun James tajusi, mitä tuli huutaneeksi. Sanat lamaannuttivat Siriuksen täysin. Hiljaisuus laskeutui huoneeseen, jossa he tuijottivat toisiaan. Jamesin sydän hakkasi, ja hän mietti löisikö Sirius häntä. Sekuntit kuluivat, eikä mitään tapahtunut. Sirius ei enää ollut varma, hengittikö edes.

Sitten huoneeseen astui rouva Potter, kädessään mukilliset höyryävää teetä.

“Minä en puutu teidän riitoihinne, mutta pojat, koettakaa tehdä sovinto. Teillä on molemmilla nyt vaikeaa. Ja Sirius, minusta olisi parasta, jos kävisit tapaamassa vanhempiasi. Tiedän, että Walburga ja Orion ovat olleet hankalia, mutta kyse on heidän pojistaan. Sinusta ja pikkuveljestäsi”, rouva sanoi ojentaessaan teemukit nuorille miehille, jotka eivät enää tienneet, kuinka tilanteessa tulisi toimia.

Ajatus vanhempien luona käymisestä kaihersi lopun iltaa Siriuksen mieltä, eikä hän osannut työntää sitä sivuun edes yöllä, kun James pyysi kehollaan anteeksi. 

*

Sirius ilmiintyi Kalmanhanaukion pihalle ja katsoi, miten talot tekivät tilaa piilotetulle ovelle. Siinä ovi seisoi hänen edessään tummana, kun Sirius harppoi itsensä rappusille lähes valmiina kolkuttamaan. Hän mietti, mitä Walburga sanoisi, jos hän ilmaantuisi kotiin sen jälkeen, kun oli toimittanut Reguluksen omin käsin Azkabaniin. Kotiin, johon Sirius oli vannonut, ettei koskaan palaisi.

Walburga vihasi häntä jo silloin, kun Sirius oli karannut  kotoa. Nyt hän vihaisi Siriusta vielä enemmän, kun Sirius oli vanginnut Reguluksen, jota Walburga rakasti. Orion ei edes puhuisi hänelle, sen Sirius tiesi. Jos edes olisi kotona, eikä pitkiksi venyvillä työmatkoillaan, jotka olivat tehneet isästä etäisen jo Siriuksen lapsuudessa ennen Tylypahkaa.

Muisto Reguluksesta ja Siriuksen omasta huoneesta palasi mieleen. Miten Regulus oli tullut salaa Siriuksen huoneeseen, kun tätä oli pelottanut seuraavana päivänä alkava Tylypahka. Tullessaan valituksi luihuiseen seuraavana päivänä, heidän väleissään jokin oli särkynyt. Sirius oli hylännyt Reguluksen, koska tästä oli tullut luihuinen ja tulisi aikuisena samanlainen kuin heidän vanhemmistaan.

Sitä Regulus oli surrut, kun heidän ensimmäinen yhteinen kesälomansa oli alkanut. Kesä oli taas lähentänyt heitä, mutta joka vuosi he jatkoivat opiskelua erossa toisistaan ja vain kesät olivat heidän. Siriuksen omatuntoa kolkutti ja hän mietti, olisiko Regulus saattanut valita toisin, jos hän ei olisi lähtenyt. Se oli ajatus, joka sai Siriuksen kääntyvän pois ovelta ja jättämään taakseen katoavan Kalmanhanaukio 12:sta.

Sirius suunnisti läheiseen puistoon, jossa oli viettänyt joskus aikaa Reguluksen kanssa lapsena. Sirius oli karannut sinne, mutta Regulus oli löytänyt hänet. Istuessaan ruosteisista ketjuista valittavaan kiikkuun, Sirius tunsi itsensä onnettomaksi. Hänen mieleensä nousi Dumbledoren sanat toivosta ja anteeksiannosta, ja ehkä anteeksiantamisella ei tarkoitettukaan Regulusta. Vaan sitä, että Siriuksen pitäisi antaa anteeksi itselleen.

Istuessaan keinussa, jossa hän oli aikanaan antanut vauhtia veljelleen, yksinäisyys tulvahti mieleen. Sirius ei ollut kokenut pitkään aikaan näin montaa eri tunnetta lyhyen ajan sisällä ja ristiriidat repivät häntä eri suuntiin. Kiikkuessaan lapsena Regulus oli kuvitellut lentävänsä. Isompana, Tylypahkassa, hän oli päässyt lentämään oikeasti. Sirius oli jopa kahdetinut, miten lahjakas Regulus oli, mutta enemmän hän oli ollut salaa ylpeä veljestään. Enää hän ei ollut.

Hiljaa kuin tuuli, Albus Dumbledore ilmestyi paikalle. Rehtori katsoi Siriusta pitkään silmiin kuin saapuen lähettiläänä, joka näytti oikean tien. Tänä iltana Dumbledore ei näyttänyt vanhalta, vain viisaalta mieheltä, joka oli tullut auttamaan. Siriusta kadutti aiempi käyttäytymisensä, mutta Dumbledore ei vaikuttanut muistelevan sitä.

“Regulus haluaisi tavata sinut”, Dumbledore sanoi. “Ymmärrän, ettet halunnut kohdata Walburgaa ja Orionia, mutta se oli veljesi viimeinen toive. Tavata sinut, ja minä uskon sinun haluavan tavata hänet. Sen tulin kertomaan ja tiesin löytäväni sinut täältä”, Dumbledore jatkoi. Siriuksella ei ollut aavistustakaan, kuinka rehtori oli osannut tulla puistoon, vaikka olisikin kuullut Pottereilta hänen menneen Kalmanhanaukiolle.

“Joo”, Sirius vastasi Dumbledorelle, joka hymyili hänelle ennen katoamistaan. Sirius jäi yksin ja punnitsi kuulemaansa, pitäsikö hänen tavata Regulus vielä kerran. ‘Viimeinen toive’, Dumbledore oli sanonut, eikä Siriuksella ollut sydäntä kieltäytyä, ei pohjimmiltaan.

nominal

  • ***
  • Viestejä: 3 404
Vs: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 2/3
« Vastaus #4 : 04.01.2019 14:41:48 »
Voi Siriusta! :( Ja voi Regulusta myös! Ihanaa veljesjuttua tässä, voi että, tykkään kovasti. James/Sirius tuli ihan puskista, tai no ei sillä lailla puskista että siihen oli kuitenkin todella paljon viitteitä tuossa ekassa luvussa (koska siis luonnollisestikaan en lukenut alkutietoja ;D) mutta silti hämmästyin :D Missä ovat Remus ja Peter?

Tämä vaikuttaa kokonaisuudessaan tosi uskottavalta vaihtoehdolta sille, kuinka asiat olisivat voineet mennä. Vielä vika osa jäljellä, onkohan siinä Reguluksen tapaaminen!
Never regret something that once made you smile.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 8 539
  • Me, myself & Lockhart
    • Instagram @sonnjawrites
Vs: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 2/3
« Vastaus #5 : 04.01.2019 15:22:29 »
Voi Siriusta ja Regulusta kumpaakin! Spoilaten pikkiriikkisen, kyllä nämä kaksi vielä kohtaavat! Mutta joo, James on aika puskista, mutta halusin sen oikeastaan siitä huolimatta tähän, lähinnä riitakohtauksen takia ja kun näen, että ne asuvat yhdessä Pottereilla, jossa James on kuvioissa enemmän kuin missä-lie-asuvat Remus ja Peter. Mutta parituksellisuus tuli kuitenkin sitten tähän mukaan ja olkoon sitten niin. Se toimii, jos tälle tosiaan tulee jatkoa sitten joskus ja samalla Remus ja Peterkin pääsevät parrasvaloihin. Ne eivät oikeastaan tässä ole paljoakaan mukana (taitavat päästä pariin riviin seuraavassa osassa), kun tämä keskittyy niin Sirius!angstiin, että ne vähän hukkui matkan varrelle. :D

Kiitoksia paljon nominal kommentista! Nakkailen varmaan tänään viimeistä osaa purkkiin ja sitten suosittelen vilkaisemaan myös spoilertägin alaisen juttusen, joka avaa ehkä vielä lisää etenkin loppuratkaisua. Mulla on edelleen hieman pelko, että tämä on liian prologimainen, vaikka halusin vaan fiilistellä vaihtoehtoa, jossa Sirius joutuu Reguluksen viemään Azkabaniin. No, enempiä jaarittelematta ja spoilaamatta, seuraavaa osaa tulossa piakoin! Tässä pitänee aamupalat syödä, tsekkailla vielä yksityiskohtia ja sen semmoista, mutta aika pitkälti julkasukelponen sekin osa tosiaan on!

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 8 539
  • Me, myself & Lockhart
    • Instagram @sonnjawrites
Vs: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 2/3
« Vastaus #6 : 04.01.2019 16:17:42 »
A/N: Apua, huomasin uudelleen lukiessa ensimmäistä ja toista lukua, että olen sekoillut tämän kirjoittamisessa. Tässä puhuttiin (ennen korjauksia), että Regulus on ollut Azkabanissa kolme kuukautta, mutta toinen luku viittaa vahvasti siihen, että se on ollut siellä vasta kuukauden, joten tässä on pientä häröä, kun kirjoittaessa olen mieltänyt Reguluksen olleen Azkabanissa kauemmin kuin aiemmissa luvuissa käy ilmi.

Päätin kuitenkin pitää tämän jokseenkin samanlaisena, vaikka muokkasinkin oikeaksi ajankulun. Ihan vain tiedoksi, jos jotkut miettivät, onkohan Regulus liian "sekaisin" kuukauteen nähden, mutta näen Reguluksella olleen elämässään kauhuja, jotka murtaisivat vahvemmankin miehen eli en muokannut Reguluksen vointia sen enempää, vaikka vankeusaika lyhenikin. Huomasin myös toisen härön, jonka korjasin aiemmasta luvusta eli Reguluksen ikä on muutettu 17-vuodesta 18-vuotiaaksi oikeusistonnossa. Kuulisin mielelläni, loppuuko tämä liian "töksähtäen", kun tosiaan pelkkä Sirius & Regulus -tarina levisi vähän käsiin ja hyppäsi canonin kelkkaan avaten mahdollisuuksia, jotka on luettavissa spoilertägin alla. Aloitusviestin spoiler löytyy myös tästä:

Spoiler: näytä
Lähtökohtaisesti idea oli vain surustella, miten ankeaa olisi, jos Sirius joutuisi lähettämään Reguluksen Azkabaniin. Reguluksen, joka on tappanut Voldemortin käskystä, lopuksi minun näkökulmastani jopa vastoin tahtoaan. Reguluksen, joka on nähnyt kuolemaa ja kiduttamista, kaikkea sitä pahaa vain, koska uskoi Voldemortin aatteisiin. Regulus oli kuitenkin rohkea ja petti Voldemortin, kuten tässäkin ja selvisi luolasta. Lopussa Regulus puhuu medaljongista, joka tavallaan tekee tästä prologin pitkälle AU!jatkikselle, joka kertoo tarinan siitä, miten Kelmit etsivät hirnyrkkejä, eikä Triolle jää haasteeksi kuin selvitä Binssin tunneista nukahtamatta. Tämä jatkis vaatisi paljon osia, taustatyötä ja ties mitä, joten sen toteutumista en lupaa hetkeen. Sellaiseen kuitenkin voisi olla ajatusta, kun on resursseja lähteä toteuttamaan. Tämä taas puolestaan on toivottasti itsenäisesti toimiva surkuttelu, vaikka tietynlainen prologimaisuus onkin olemassa. Sen enempiä puheitta, tällaiset ovat taustat, jatko ja ajatukset. Kiitos teille, jotka luitte stoorin alusta loppuun! Jätithän myös puumerkkisi? (;




Luku 3

Sirius saapui Azkabaniin kolme päivää myöhemmin, kun oli kuullut Albus Dumbledoren tuoman viestin. Hän oli puhunut Kelmien kanssa asiasta, että aikoi mennä tapaamaan Regulusta. Se oli herättänyt monenlaisia tunteita ystäväporukan sisällä, eikä James ollut suostunut ymmärtämään. Peter oli säikähtänyt pelkästä ajatuksestakin, mutta Remus oli tukenut Siriusta.

Seisoessaan Azkabanin kolkkojen muurien varjossa, Siriusta puistatti. Ankeuttajien läsnäolon saattoi tuntea myös vankilinnan muurien ulkopuolelta, joten hän vartijoiden ohjeesta lumosi esiin oman suojeliuksensa. Se ei lohduttanut Siriusta, kuten yleensä, mutta vahvisti häntä. Sirius saattoi jatkaa vartijat saattajinaan sisälle kolkkoon vankilaan, jonka seinät olivat meri-ilmasta kosteat ja kylmät ankeuttajien läsnäolosta.

Sirius asteli vartijoiden jäljessä ohi sellien, joissa toiset vangit makasivat elottoman näköisinä myttyinä nurkassa, toiset hyökkäsivät vasten kaltereita ja jotkut vain parkuivat. Ne olivat kaikki ihmisriekaleita, ja jostain kantautui Siriuksen nenään vahva mädän lemu. Se saattoi tulla jätteistä tai sitten selleihin kuolleet jätettiin paikalleen, kunnes ne vietäisiin pois ‘paremmalla aikaa’. Ajatus kuvotti Siriusta, mutta nähdessään muutaman tutun kuolonsyöjän viruvan sellissään, Sirius mietti, että nämä ihmiset ansaitsivat kohtalonsa.

Jos Sirius vastusti jotain, se oli pimeyden voimia ja nämä noidat ja velhot olivat omistaneet koko elämänsä niiden kannattamiselle. Ehkä Regulus ei eronnut heistä, Siriuksen mieleen nousi. Se puistatti häntä suojeliuksen hohtamasta lämmöstä huolimatta ja Sirius pyrki kieltämään itseltään sen ajatuksen. Oli Regulus sitten mitä tahansa, hänen loppunsa oli lähellä ja viimeisenä toiveenaan hän oli tahtonut tavata Siriuksen.

*

Regulus oli ollut Azkabanissa 35 päivää ja Siriuksen saapuessa sellin luokse, hänen oli pakko pyytää vartioita poistumaan hetkeksi. Koska Dumbledore oli vannottanut Siriuksen luotettavuutta, jättivät vartijat Siriuksen yksin sellin edustalle katsomaan rapistunutta veljeään. Oli mahdotonta ajatella, että mikään niin heikko ja mielipuolinen olisi valmis tekemään pahaa. Reguluksen kasvot olivat  kuopalla ja tämä oli laihtunut paljon. Luut paistoivat ihon läpi alueilta, joita räsyiset vaatteet eivät enää kyenneet peittämään.

Haju sellissä oli kuvottava ja siinä oli ulosteiden hajua. James oli sanonut, että Siriuksen ei tarvitsisi lähteä. James oli Kelmeistä ainoa, joka oli vieraillut selliosastolla Azkabanissa aiemmin. Edes Sirius ei ollut käynyt, sillä vangit otettiin vastaan toisaalla. Silloinkin, kun Sirius oli tuonut Reguluksen. Tältä James oli halunnut suojella Siriusta tietäessään, mitä hänen edessään olisi.

Se oli ihmisraunio, joka koetti saada harottavaa katsettaan osumaan Siriukseen ja nieleskellä itkuaan, joka sai nuoren miehen nikottelemaan. Regulus itki ja likaisilla poskilla oli kyynelviiruja, jotka saivat Siriuksen säälimään veljeään ja miettimään sitä tosiasiaa, että hän oli tuonut Reguluksen tänne.

Kun Sirius alkoi murtua ja oli valmis lähtemään, Regulus puhui: “Veli, ne tappavat minut. Ne eivät anna armoa. Sinun olisi pitänyt tappaa minut… ole kiltti, tee se nyt. Minä petin hänet.”

Siriuksella ei ollut edes taikasauvaa, mutta ei hän olisi voinut tehdä sitä. Sana ‘pettää’ iski Siriusta vasten kasvoja, sillä hän ei ollut varma, kenet Regulus oli pettänyt. Vai oliko Regulus puhunut hänen tietämättään auroreille Voldemortista? Se herätti hetkeksi toivon, mutta Reguluksen voihkiessa omaa kuolemaansa, Sirius luopui ajatuksesta. Oli liian myöhäistä, eikä hän voinut tehdä enää mitään. Azkaban oli tuhonnut hänen veljensä.

“Sinun on tuhottava medaljonki, veli. Tuhoa medaljonki! Tapa minut, ole kiltti!” Regulus alkoi huutaa ja nousi huterasti ylös hakatakseen kaltereita hullunkiilto silmissään. Toiset vangit eivät olleet vaikuttaneet yhtä järkyttyneiltä kuin Regulus, vaikka Sirius tiesi osan olleen Azkabanissa jo kauemminkin. Siriuksen suojelius alkoi hiipua ja hetken Sirius tunsi epätoivoa, joka vankilassa vallitsi. Sitä epätoivoa Regulus oli kannatellut koko tämän ajan, ja Sirius ymmärsi, että oli muutakin.

Oli jotain sellaista, mitä Regulus pelkäsi enemmän kuin mitään. Jotain kamalaa, jota hän ei halunnut kohdata, mutta ankeuttajat pakottivat siihen viedessään kaiken ilon. Regulus oli saanut kaiken vanhemmiltaan, pärjännyt Tylypahkassa ja sen jälkeen saanut kunnian palvella Pimeyden Lordia, vaikka Sirius ei kyennytkään mielessään pitämään sitä kunniana. Jokin oli mennyt vikaan, sillä jokin oli murtanut Reguluksen alle kuukaudessa, kun kaikki ilo ja toivo oli viety tämän elämästä.

“Kenet sinä petit?” Sirius vaati tietää, mutta Regulus oli palannut kaltereiden luota takaisin nurkkaansa, jossa puristi polvensa rintaa vasten ja halasi itseään kuin kuolevaa. Regulus todella oli kuolemassa, mutta Sirius ei ymmärtänyt, miten. Kuolisiko Regulus Azkabaniin vai keitä Regulus pelkäsi, sitä Sirius ei tiennyt. Voldemortin kannattajia vai Ministeriötä?

“Sinun on kerrottava minulle, Regulus…”

“Tuhoa medaljonki, veli. Tuhoa se!”

“Petitkö sinä Voldemortin? Tekikö hän sinulle… pahaa?” Sirius koetti epätoivoisesti kysyä, mutta Reguluksesta ei saanut enää muuta irti kuin sanoja medaljongista, joita Sirius ei ymmärtänyt. Ei ollut enää mitään tehtävissä vaan Regulus oli valunut pois hänen ulottumattomistaan. Sirius ei saanut vastauksia kysymyksiinsä, oliko Regulus todella pettänyt Voldemortin. Mitä niin kamalaa Regulukselle oli tapahtunut, että tämä murtui ja halusi niin kovasti kuolla armollisesti? Sirius ei tiennyt, eikä voinut jäädä enää yhtään pidemmäksi aikaa.

“Anteeksi, Regulus. Minä en pysty tähän… jos sinä todella petit Voldemortin, teit oikein. Se medaljonki, minä tuhoan sen”, Sirius lupasi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä houretta medaljonki oli, mutta Regulus tuntui tarttuvan sanoihin kuin hukkuva eikä enää sanonut mitään. Sirius voi pahoin nähtyään veljensä siinä kunnossa, eikä hän kokenut saaneensa mitään vierailustaan. Vain kysymyksiä, mutta jos vielä tulisi oikeudenkäynti, saisi Siriuskin tietää.

Oikeudenkäynnissä Reguluksen tuomiota lievennettäisiin, jos tämä todella olisi pettänyt Voldemortin. Sota saatettaisiin voittaa, koska huhujen mukaan Voldemort oli luottanut Regulukseen vahvasti ja pitänyt tätä yhtenä uskolisimmista miehistään. Jos niin oli, tämä saattoi olla Voldemortin tuho.

Astuttuaan ulos Azkabanin porteista, Siriusta odotti taikasauva ja vartijat, jotka saattaisivat hänet pois, takaisin sisämaahan. Sirius ei uskonut, että jaksaisi ilmiintyä itse, joten hän otti avun vastaan. Se kai oli tavallista, että vieraiden voimat hiipuivat heidän nähtyään läheisensä siinä kunnossa, jossa vangit olivat. Sirius pyyhki mielestään medaljongin, joka oli kuolevan miehen hourailuja ja keskittyi siihen, mihin Regulus uskoi kuolevansa ja miksi tämä halusi kuolla. Sirius tahtoi saada vastauksia ja toivoi, että Dumbledore voisi auttaa häntä… ja Regulusta.

*

Ei ollut kulunut viikkoakaan, kun Dumbledore pyysi koko Kiltaa kokoontumaan päämajaan. Ihmiset olivat hermostuneita, sillä jokainen tiesi, miksi  he olivat paikalla. Azkabaniin oli murtauduttu pimeyden taikuuden avulla ja useita kuolonsyöjiä oli paennut. Sirius puri huultaan odottaessaan, että saisi tietää Dumbledorelta tarkemmin. Siitä oli alle viikko, kun hän oli nähnyt Reguluksen, eikä hän voinut uskoa veljensä paenneen kunnossa, jossa oli ollut.

Eikä Regulus ollutkaan. Vaikka lehdet piilottelivatkin totuutta, Dumbledore tiesi aina vähän enemmän. Ja erityisesti pahoitellen Siriuksen osaa tragediassa, hän kertoi Regulus Mustan tulleen murtautumisen yhteydessä murhatuksi omaan selliinsä. Sirius ymmärsi, että Regulus oli osannut aavistaa tulevan. Sirius muisti, miten Regulus oli pelännyt ‘niitä’, jotka tulisivat tappamaan hänet ja nyt niin oli käynyt. Kaikkien katseet kävivät vaivihkaa Siriuksessa, joka koetti sulatella kuulemaansa.

Regulus oli todella kuollut, murhattu. Veli oli pettänyt lopulta Voldemortin, ja tahtonut Siriukselta jotain, mitä Sirius ei ymmärtänyt. “Tuhoa medaljonki”, Regulus oli toistellut yhä uudellee, eikä Sirius tiennyt, mitä se merkitsi. Ajatellessaan asiaa, Killan kokous meni Siriukselta ohi korvien, eikä tämä huomioinut edes Jamesin huolestuneita katseita tai Remusta, joka toivotti osanottonsa. Aika vain lipui Siriuksen silmien edessä, kun ihmisiä tuli ja meni kokouksen edetessä.

Kaiken lopuksi Dumbledore itse tuli osoittamaan surunvalittelunsa Siriukselle, joka ei osannut muuta kuin kysyä, mitä medaljonki todella tarkoitti.

“Se on asia, josta me puhumme, kun olet  käsitellyt surusi. Minulla on aavistus, mutta nyt sinun on hoidettava itseäsi. Sitten voimme puhua.” Ja siihen, että he puhuivat meni kauan, yli Reguluksen hautajaisten ja kesän, jonka Sirius ikävöi veljeään. Lopulta, kun he puhuivat, Sirius sai elämälleen uuden merkityksen, tavoitteen, jonka puolesta taistella. Reguluksen tähden, eikä hän enää pettäisi veljeään, jonka oli saanut takaisin ja menettänyt.

nominal

  • ***
  • Viestejä: 3 404
Vs: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 3/3 VALMIS
« Vastaus #7 : 05.01.2019 11:13:38 »
Jejee tämä olikin kiva käänne, medaljongista puhuminen! Kyllä tämä muistutti paljon prologintyyppistä tarinaa, mutta ei minusta missään nimessä huonolla tavalla. Jos tämä olisi ollut originaali, se olisi voinut olla mälsää, mutta koska tässä vaiheessa kaikki lukijat tietävät, mistä on kyse, tämä toimi tosi hyvin. Ja ryhdy ihmeessä kirjoittamaan kelmeistä etsimässä hirnyrkkejä! Se voisi olla tosi kiva tarina. Ei siihen mitään taustatutkimusta tarvita, sen kuin kirjoitat vaan, eikös ficcaaminen juuri siksi ole niin rentoa ja kivaa! ;) Varsinkin kun kyseessä olisi AU, sen kuin keksisit jotain uutta jos ei canon muistu mieleen ;D

Tämän luvun alussa harmittelit noita pieniä virheitä, mutta minusta ne eivät haitanneet lainkaan. Koska Regulus on pettänyt Voldemortin, voin aivan hyvin kuvitella, että hän koki lähes vastaavanlaisia kauhuja ankeuttajien seurassa kuin Harry, joka tuskin olisi selvinnyt Azkabanissa viikkoakaan.

Tykkäsin tästä Reguluksen kohtalosta. Luin hiljattain Potterit uudestaan läpi, ja hän alkoi hahmona kiehtoa minua vielä entistä enemmän. Miten hän on yhtäkkiä keksinyt vaihtaa mielipidettään niin rajusti? Minullekin on tullut mielikuva Reguluksesta, että lopuksi hän todella vastentahtoisesti joutui noudattamaan Voldemortin käskyjä, ja lisäksi olen ajatellut, että hän ja Sirius olivat loppujen lopuksi todella samanlaiset, ehkä Regulus jopa veljeään rohkeampi. Jos kirjoitat sen pitkän tarinan, toivottavasti kelmit selvittävät siinä myös Reguluksen tekemisiä, eivät pelkästään noudata Dumbledoren ohjeita - sellaisenaan se saattaisi olla vähän turhaa toistoa seiskakirjasta :)
Never regret something that once made you smile.

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 8 539
  • Me, myself & Lockhart
    • Instagram @sonnjawrites
Vs: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 3/3 VALMIS
« Vastaus #8 : 05.01.2019 14:22:41 »
Kiitos kommentista, nominal!  Minua kutkuttaisi kyllä kamalasti kirjoittaa sitä jatkista, mutta mietin, onkohan se liian iso pala purtavaksi ja muuta, mutta olet kyllä myös oikeassa. :D Olen sitä miettinyt, että siinäkin puhutaan myös paljon Reguluksesta, koska se on ehdottomasti kiinnostavimpia (ellei kiinnostavin) hahmo Pottereissa ja itselleni semmoinen ficcarin fiksaatio. Tuo oli muuten hyvä vinkki, ettei saa liikaa muistuttaa seiskakirjan toisintoa, mutta ajatukset lähtöasetelmasta on onneksi sen verran eri, ettei tätä pelkoa toivottavasti pitäisi olla. :D

Ja näen itsekin niin, että Regulukselle ankeuttajat on paha. Oon kirjoittanut siitä jonkun verran, vähän semmoisena "reppanana", mutta en siksi, että se olisi pelkuri. Vaan siksi, että se alkaa vastustamaan Voldemortin niin paljon ihailemaa aatella ja kärsii kohtalostaan, josta ei niin vain irrottaudutakaan. Mutta ei siihen nyt, Regulus suunnitelmia on trilogian verran ja paljon muuta, mutta toteutus on aina toinen juttu enkä lähde nyt jaarittelemaan kaikesta, mitä Reguluksesta ajattelen. :D

Kiitos vielä!

Saappaaton

  • Pretentious /af/
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 1 849
  • Ravenfluff
Vs: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 3/3 VALMIS
« Vastaus #9 : 05.01.2019 20:59:33 »
Helei! Tämähän olikin jännä tapaus. Alkuun tokaisen, että hiukan betailututkani kutitteli takaraivossa kun tämän luin, mutta ei nyt mitään suurta ja vaarallista. ::)

Sirius on yksi mun lempihahmoista, koska canonissakin Sirius on melankolian ruummillistuma. Tykkäsin, miten tässä se nuoruuden palo näkyy Siriuksen tunnekirjon äärimmäisyydessä ja siinä, ettei Sirius oikein osaa olla niiden tunteiden kanssa tai käsitellä niitä. Ihan vähän ehkä tulee Harryn teiniangstit mieleen, vaikka toki tässä painitaan vähän erilaisten asioiden kanssa ja onhan Sirius nyt vähän vanhempi. Joka tapauksessa tykkäsin tämän tekstin tunnepitoisuudesta sekä siitä, ettei tän tekstin pääpaino ollut niinkään juonessa, vaan juoni tuki Siriuksen hahmokehitystä.

Sirius/James on sellainen paritus, mistä toisaalta nautin, etenkin kun tekstin sävy on tähän tapaan vedetty sinne siniharmaalle. Sen mitä Jamesia tässä oli, tuntui kyllä myös kovin IC:ltä, kun huudetaan kilpaa ihan vain siksi, ettei osata auttaa. En kestä. <3

Ja sit Regulus, sun ihana kultamussukasi, joka on ihan keskiössä ja sivussa samaan aikaan. On tosiaan mielenkiintoista, miten Regulusta käsitellään nimenomaan Siriuksen tunteiden ja muistojen kautta, eikä suoraan Reguluksena. Sulta olisin ehkä odottanut jotain vähän suorempaa lähestymistä, mutta tämähän toimi oikein mukavasti. Ja sit toisaalta jotenkin ekasta luvusta jäi kaihertamaan sellainen tosi hassu ajatus, kuin olisit tämän tekstin kautta jotenkin itse sanonut Regulukselle hyvästejä. Mä en osaa selittää tätä fiilistä paremmin, tai mistä se tuli, mut jostain se iski kuitenkin. :D

Ah, vielä sen haluan nostaa esiin, miten Albus oli muuttumaton, mutta silti näytti ensin väsyneeltä ja myöhemmin viisaalta. Se jotenkin kiteyttää Albuksen mun mielestä hienosti, vaikka Albuksen rooli välillä tässä juonikaaressa onkin ehkä kyseenalainen, jos ei suoraan tarpeeton. Ymmärrän siis miksi olet valinnut Albuksen niihin kohtiin kuin olet ja samalla vähän mietin, että olisiko esimerkiksi sen Tylypahka-kohdan, joka toimi kimmokkeena Jamesin ja Siriuksen riidalle, voinut toteuttaa jotenkin muuten ellei jättää ihan kokonaan poiskin.

Kaiken kaikkieen tää oli kuitenkin toimiva, mielenkiintoinen ja mukava (siis silleen mukava, että kiva lukea, vaikka surku onkin ::)) pätkä. <3 Jatka ihmeessä pidempääkin prokkista tästä eteenpäin, kun aika ja muut resurssit antavat myöden. :p

Kiitos, pus. <3


I push my fingers into my eyes
it's the only thing that slowly stops the ache

Odo

  • Sankari
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 8 539
  • Me, myself & Lockhart
    • Instagram @sonnjawrites
Vs: Tuomio • K11 • Sirius & Regulus, jatkis 3/3 VALMIS
« Vastaus #10 : 05.01.2019 21:15:43 »
Saappaaton kiitos kommentistasi! Ja ilman betaa tekstini ovat aina vähän sellaisia, että varmasti sinun tutkasi värähtelee. :D Hyvä, jos siellä ei ihan kamalia häröjä ollut, koetan aina betailuistasi ottaa jotain onkeeni. Hitaasti, mutta varmasti.

Sirius on yksi minunkin lemppareistani!! Mutta pitäisi käsitellä sitä joskus jotenkin muutenkin kuin Reguluksen kautta, kanssa, Regulusta käsitellen. Pari hassua tapausta taitaa olla, jotka on reguluksettomia, muuten Sirius on aina liitettävissä Regulukseen omassa tuotannossani. Tuosta teiniangstista muuten, että itsellenikin tuli Harryn teiniangstit mieleen. :D En tiedä, kumpusiko se jostain Feeniksin killasta, kun tätä kirjoitti. Vaikka en olekaan lukenut sitä aikoihin.

Ihana kuulla, jos James oli IC! Koska James oli mulle tosi vierasta maaperää, kun en siitä suuremmin kirjoittele. Kun päätin käsitellä Reguluksen vangitsemista Siriuksen näkökulmasta (yllättäen mietin Reguluksenkin näkökulmaa), niin James vaan ajautui sinne, kun ne asuvat yhdessä ja paritus vaan syntyi.

Kesätöissä oleva Regulus, ja hyvästien jättäminen! Tuo oli tosiaan ihan mielenkiintonen huomio, kun oon ihan hyvin saattanut jättää Regulukselle ajatuksentasolla hyvästejä, vaikka en oo sitä tietosesti tehnytkään. : D Kultamussukkani, totta maar! Suorempi lähestyminen olisi varmaan ollutkin, jos olisin tosiaan lähtenyt Reguluksen näkökulmasta tätä tekemään, mutta Siriuksen näkökulma on vähän, mitä on. Ja kun tuota yhteisaikaa sitten ei enempää ollutkaan kuin alussa ja lopussa.

Albuksen rooli, joo totta, kun sanoit. Se on ehkä vähän turha, jos oikeen miettii, mutta jotenkin halusin sen tuoda mukaan. Itseasiassa, Tylypahka-kohtaus on täytekohtaus, jonka lisäsin pitääkseni sanamäärät suurinpiirtein samoina eri luvuissa. : D Löysin sille pointin käsitellä Regulusta Tylypahkan kautta, mutta ennen Siriuksen ja Jamesin riitaa, se ei sitten toiminutkaan niin hyvin; muistona yhteisistä kouluvuosista ja niin edelleen. Joten ymmärrettävää, jos sen olisi joutanut deletoimaan. : D

Mutta kiitoksia paljon kommetista; pidetään jatko mietintämyssyssä! <3