Kirjoittaja Aihe: Tyhjää (täynnä) • S • yksinäinen joulu, kertoja(/Joonatan) & Sulo-kissa • 3,5-raapale  (Luettu 247 kertaa)

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 395
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50




S

Kirjoitin tämän raapaleen Finin joulukalenteriin, mutta julkaisen sen nyt täälläkin haastetta (Teelusikan tunneskaala II vapaavalintaisella tunteella tyhjyys) ja listaukseen linkkaamista varten. :)




Joonatan muutti pois joulukuun ensimmäisenä. Kun ovi loksahti kiinni hänen perässään, minä vajosin tyhjiöön.

Kaksio oli ollut minun ennen kuin olimme muuttaneet yhteen, ja vuokrasopimukseen jäi minun nimeni, joten asunto ei tietenkään ollut tyhjä Joonatanin lähdettyä, ei sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta jotenkin se silti oli tyhjillään. Seinät kaikuivat hiljaisuutta, kun Joonatanin omaleimainen, käheä nauru ei enää raikunut niistä – ei sillä, että Joonatan olisi loppuaikoina muutenkaan juuri nauranut, mutta minä muistin hänen naurunsa, muistin kivuliaan hyvin. Huoneilma tuntui vähähappiselta, kun Joonatan ei enää jakanut sitä kanssani. Sängyssä oli luonnottoman paljon tilaa, kun siellä oli vain yksi täkki ja yksi tyyny, yksi yksinäinen vartalo vailla kosketusta.

Toinen puoli kylpyhuoneen peilikaapista oli pelkkiä tavarattomia, persoonattomanvalkoisia hyllytasoja. Olohuoneen nurkka ammotti tyhjyyttään, se nurkka jossa oli seissyt maalausteline ja lipasto täynnä maalipurkkeja ja paletteja ja siveltimiä. Joonatanin vanha perintökeinutuoli oli poissa. Joskus sohvannurkkaan sykertyessäni kuvittelin näkeväni silmäkulmastani, kuinka se keinui, mutta se oli pelkkä hengetön haamu.

Tyhjillään oli minun sydämenikin. Siihen sattui, voi kyllä, mutta mitään siellä ei ollut – ammottavat eteiset ja kaikuvat kammiot vain.

En hakenut joulukoristeita häkkivarastosta. En askarrellut joulukortteja. En leiponut pipareita. Sykerryin vain sohvannurkkaan ilta toisensa jälkeen ja vetelin synkkiä viivoja piirustuslehtiööni. Sivut täyttyivät tummista pyörteistä, hirmumyrskyistä, mutta minä tuskin näin niitä. Olin tyhjä, tyhjilläni.

Eräänä iltana tunsin pehmeät mutta määrätietoiset tassunpainallukset reidelläni. Oranssinkirjava pörröpää kurottui puskemaan kättäni, joka piteli lyijykynää. Kynä työntyi hallitsemattomaan syöksyyn keskelle sivua ja jätti jälkeensä heiveröisen viivan.

Jähmetyin. Tunsin lämpimän nenänpään painalluksen kämmensyrjälläni, pitkien viiksien kutittelun ranteellani. Pehmeä karva syleili ihoani, kun kissa hieroi poskeaan kättäni vasten.

Yhtäkkiä sydämeni sykähti. Yhtäkkiä siellä oli jotain muutakin kuin kipua, aivan kuin uutta verta olisi hyökynyt sinne. Hädin tuskin olin muistanut, miltä elävän olennon kosketus tuntui. Se tuntui siltä, että minulla oli jotain merkitystä – etten ollutkaan yksin tyhjiössäni.

Samassa kuohahti syyllisyys siitä, miten olin saattanut unohtaa Sulon. Tietysti olin täyttänyt ruokakuppeja ja siivonnut hiekkalaatikkoa, mutta minä olin unohtanut itse Sulon.

Sulo oli jo vanha. Suurimman osan ajasta se pysytteli omissa oloissaan. Oli hyvin harvinaista, että se osoitti tai haki hellyyttä, mutta siinä se oli, puski kättäni ja kehräsi.

Minä suljin silmäni keinutuolin haamulta, upotin käteni ystäväni turkkiin ja itkin.

liljankukka

  • flower princess
  • ***
  • Viestejä: 574
  • As cunning as a fox, as scary as a wolf
Kommenttikampanjasta moikku!

Luin tämän jo joulukalenterista, kun tämän sinne laitoit ja tykkäsin kovasti! Tämä on niin kovin surullinen, että teki lukiessa ihan mieli itkeä :( Hirmuisen surullinen ajatus, että kertojan täytyy olla yksin jouluna, mutta olihan hänellä kuitenkin Sulo-kissa! <3 Kissat ja lemmikit ylipäänsä ovat ihanaa seuraa, eivät tuomitse tai puhu päälle (ollenkaan) :3

Olet kuvaillut kertojan tuskan todella hyvin, niin hyvin, että sattuu itseäkin, kun tätä lukee! Eikä vain henkisesti vaan myös psyykkisesti! Tätä lukiessa tulee vähän väkisinkin sellainen olo, että osaisipa itsekin kirjoittaa tällaista! :) Tykkään siitä, kuinka tässä ei sinänsä ole itse kuvailua, mutta silti kertojan tunteita on kuvailtu tosi hyvin <3

Herää myös kysymys, että miksi? Miksi Joonatan on lähtenyt? Ilmeisesti heillä ei ole mennyt kovin hyvin 'loppuaikoina', joten olisko se sitten ollut sitä "erilleen kasvamista" kenties? Vastauksia olisi aina kiva saada, mutta toisaalta se on mukavaa, kuinka lukiessa herää kysymyksiä ja voi sitten itse päätellä ja miettiä vastauksia!

Kiitos paljon tästä <3

Your imperfections make you beautiful

(ava & bannu by minä)

Avaruuspiraatti

  • ryöväriruhtinas
  • ***
  • Viestejä: 706
Voi ei, onpa tämä surku :c Onneksi lopussa sentään häämöttää toivonpilkahdus paremmista ajoista! Tämä välittää mahtavasti kertojan tuntemukset lukijalle asti, ja minä ainakin samaistun niihin kovasti, vaikka syyt tuntemusten taustalla ovatkin olleet erit, kuin tässä tarinassa. Tuo on aivan totta, että eläimet tuovat hirveästi lohtua vaikeimpinakin aikoina. Jokin jo siinä, että ympärillä häärii turriainen, tekee olosta heti paremman.

Minullekin heräsi heti aimo kasa mietteitä siitä, mitä kertojan ja Joonatanin menneisyydessä on tapahtunut. Mitkä asiat heidän suhteensa loppumiseen ovat johtaneet? Johonkin toiseen sinun tekstiisi taisin kommentoida siitä, miten hauska on lukea välähdyksiä erilaisten hahmojen elämistä. Tämä kysymysten tulva on sitten näiden välähdysten lukemisen ikävä puoli :D Uteliaan lukijan tiedonnälkää on varmaankin mahdotonta tyydyttää!

Kiitos tästä, tämä oli oikein kaunis ja tunnepitoinen raapale!


What you are right now is already enough.

Waulish

  • puuskupuhpuhpuh
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 395
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Iiks, kommentteja, ihanaa!

Liljis, olen samaa mieltä, kissat ja eläimet ylipäänsä ovat mitä mainiointa seuraa! Niiden seurasta saa niin paljon, lohtuakin ilman ihmisvuorovaikutuksen kommervenkkejä. Olen iloinen siitä, että kertojan tunteet välittyivät! Onhan tällainen yksinäinen joulu aika surullinen skenaario, mutta onneksi kertojalla tosiaan on Sulo-kissa. Syyt Joonatanin lähtöön jätin auki siksi, etten kokenut niiden olevan kovin olennaisia tekstin kannalta, kun keskiössä on kertojan nykytilanne ja yksinäisyys. En sitä ajatellutkaan sen pidemmälle kuin että parilla tosiaan oli vaikeaa loppuaikoina. Kivaa jos avoimissa kysymyksissä on kuitenkin hyvätkin puolensa! Paljon kiitoksia! :-*

Kosmorosmo, ihanaa että kertojan tunteet välittyivät ja että niihin pystyi samaistumaankin! Eivät ne kovin mukavia tunteita tosiaan ole, mutta ihanaa jos pieni toivonpilkahduskin kuitenkin välähti. Olen samaa mieltä, karvaturriainen ympärillä häärimässä parantaa kummasti oloa. ♥ Äää, pahoittelut kysymystulvasta! :D Tuossa liljikselle jo avasinkin, etten kokenut tarkemman taustatarinan palvelevan tätä tekstiä, mutta samaistun kyllä siihen tunteeseen, kun lukijana haluaisi tietää enemmän. Ehkä olisi pitänyt johonkin rakoseen ujuttaa vähän lisätietoa kertojan ja Joonatanin teiden erkanemisesta. Kiitos kovasti sinullekin! :-*