Kirjoittaja Aihe: Hiljentynyt kartano | S | Draco Malfoy |  (Luettu 9473 kertaa)

Dokumentti

  • ***
  • Viestejä: 1 324
Hiljentynyt kartano | S | Draco Malfoy |
« : 30.12.2018 00:12:17 »
Ficin nimi - Hiljentynyt kartano
Kirjoittaja - Dokumentti
Beta - LunaLotta
Ikäraja - S
Genre - Angst, H/C
Fandom - Harry Potter
Hahmot - Draco Malfoy, Narcissa Malfoy, Lucius Malfoy
Vastuuvapaus - Rowlingille kaikki kunnia kaikesta tunnistettavasta, en saa tästä korvausta.

Haasteet :
FanFic 100 - Rikki



A/N - Saappaaton toivoi tonttuiluhaasteessa melankoliaa, angstia ja h/c oli myös sallittua. Sen pohjalta päädyin Malfoyn perheen hieman erilaiseen jouluun sodan jälkeen. Toivottavasti pidät tästä Saappaaton<3




Hiljentynyt kartano


Draco ei  ollut erityisemmin nauttinut joulusta lapsuutensa jälkeen. Narcissa oli joka vuosi vaatinut kotitonttuja koristelemaan kartanon lukuisilla jääveistoksilla, misteleillä ja kauniilla koristeilla. Tänä vuonna Draco huomasi eron, Narcissa oli kyllä vaatinut koristelua, muttei ollut jaksanut valvoa sitä kovin hyvin, eikä yhdelläkään kotitontulla ollut rankaisun jälkiä, vaikka Draco pystyi kuulemaan kuinka ruokailuhuoneen jääveistos tiputteli vettä puulattialle.

Lucius oli vapautunut tutkinta vankeudesta vasta marraskuussa, vaikka Potter oli onnistunut vapauttamaan Narcissan ja Dracon jo kuukauden jälkeen. Sodan jälkeen käsiteltäviä asioita oli kuitenkin niin paljon, että viimeiset eivät olleet päässeet vieläkään oikeuden eteen.

Lucius ei edes yrittänyt hymyillä pöydän päädyssä. Haarukka nousi vain tasaisin välein kultalautaselta kohti suuta ja mies pureskeli hitaan rauhallisesti. Harmaat silmät olivat tyhjät, mutta ryhti oli jäykkä. Narcissa puolestaan koitti hymyillä joka kerta, kun Draco edes katsahti häneen päin. Hentojen huulien väre kuitenkin kertoi, että loputkin siitä illuusiosta, jota Narcissa oli vuosia koittanut pitää pystyssä edes jouluisin oli karissut. Onnellinen, arvostettu perhe oli poissa, tilalla oli sodan runtelema toisistaan kauas ajautunut perhe. Pitkän pöydän ympärillä ei enää syönyt kuin kolme ihmistä, enää ei ollut ystäviä kestittävänä.

Dracosta ruoka maistui puulta ja hän odotti jo hetkeä, että ruokailu olisi ohitse. Hän tahtoi pois siitä jäykästä tilanteesta oman huoneensa rauhaan. Hän ei kestänyt sitä esittämistä. Hän arveli, että Narcissa tahtoi odottaa joulun yli ennen suurta riitaa. Hän tiesi, että Narcissalle oli viimeinen niitti se, että Lucius oli päästänyt Dracon Tylypahkaan sodan aikaan. Vaikka ei Draco ollut lupia kysynytkään, mutta ei hän ollut saanut äitinsä päätä käännettyä vakuutteluillaan, että päätös oli ollut hänen. Narcissa oli tehnyt päätöksensä ja Draco oli varma etteivät hänen vanhempansa enää pääsisi tämän kriisin yli kuten aiemmin.

”Etkö syö enempää kultaseni?” Narcissan ääni oli karhea, tämä ei ollut puhunut paljoa lähiaikoina.

Draco pudisti päätään ja vastasi heikosti Narcissan värisevään hymyyn. Kotitonttu kiirehti hänen luokseen ja vei kumarrellen lautasellisen tähteitä pois. Draco istui jäykkänä katsellen kuinka Luciuksen elottomat hiukset lähes osuivat ruokalautaselle tämän hieman kumartuessa sen ylle. Draco käänsi katseensa. Hän oli koko elämänsä arvostanut tuota miestä enemmän kuin ketään, tahtonut jakaa tämän kanssa samat arvot, luottanut siihen, että kaikki mitä Lucius sanoi oli totta. Draco oli kuitenkin joutunut jo muutama vuosi sitten myöntämään itselleen, etteivät hänen lapsuuden kuvitelmansa olleet tosia. Lucius oli ollut enemmän väärässä kuin hän oli voinut kuvitellakaan. Draco oli huomannut olevansa väärällä puolella, luottaneensa vääriin ihmisiin, olleensa uskollinen väärälle puolelle. Se kaikki oli repinyt hänen perheensä rikki, sen vuoksi hänen ystäviään oli kuollut ja hän itse näki painajaisia joka yö yhä edelleen. Draco oli katkera isälleen, Pansyn isä oli jo vuosia sitten sanonut tyttärelleen ettei tämä koskaan saisi sotkeutua kuolonsyöjiin, vaikkei olisi avoimesti Pimeän Lordia vastaankaan. Lucius taas oli aina painottanut Dracolle, että poika liittyisi heti, kun saisi mahdollisuuden. Narcissan vastustelut oli vaimennettu ja Draco oli sokeasti seurannut isänsä opetuksia.

”Draco kulta syö hieman jälkiruokaa”, Narcissan hiljainen lempeä ääni keskeytti Dracon katkerat ajatukset.

”Kyllä äiti”, Draco vastasi ja nosti palasen marenkia ja kermavaahtoa lautaselleen.

Yleensä hän rakasti heidän kotitonttujensa tekemää marenkia ja maustettua kermavaahtoa, nyt sekin tuntui väärältä siinä ilmapiirissä, josta makeus ja kepeys oli kaukana.

Suuressa ruokasalissa kaikui lusikoiden ääni ja Luciuksen viitan kahina tämän vaihdellessa asentoaan. Draco laski lusikkansa laskien kätensä syliin. Kotitonttu haki jälleen hänen lautasensa ensimmäisenä, mutta Draco ei nostanut katsettaan, vaikka tunsi äitinsä huolestuneen katseen itsessään.

Kun Lucius vihdoin oli syönyt, Draco nousi heti ylös kiittäen ruuasta. Hän käveli hitain askelin kohti ruokasalin tummapuisia ovia, vaikka todellisuudessa hän olisi tahtonut juosta huoneesta niin lujaa kuin pääsi. Paeta sen nykyistä ilmapiiriä, juosta pois koko kartanosta. Tummapuinen ovi kolahti lujasti kiinni hänen takanaan kaikuen eteishallissa, jossa hänen esi-isiensä muotokuvat seurasivat hänen askeliaan. Portaat Draco loikki ylös kaksi kerrallaan ja yläkerran käytävällä hän lähes juoksi kohti omaa huonettaan. Hän sulki huoneensa oven hiljaa ja tiputti kaapunsa päältään matkalla vuoteelle. Huokaisten hän kaatui vihreälle päiväpeitteelle ja nosti käsivarren silmiensä päälle.

Hän toivoi pääsevänsä pian pois kartanosta, lapsuudenkodistaan, jota hän oli rakastanut pitkään. Nuorempana hän oli rakastanut juoksennella sen suurilla käytävillä, laskea kaartuvaa portaidenkaidetta alas. Juosta kesäisin kartanon suuressa puutarhassa, lentää kartanon katolle ja tilusten ympäri. Nyt suuri kartano oli kutistunut, seinät tuntuivat olevan lähempänä, käytävät olivat kapeampia kuin ennen ja kaikki ilo oli hävinnyt. Suurimmassa salissa ei enää järjestetty naurun täytteisiä juhlia, eikä ystäviä tai ministeriön jäseniä enää käynyt vierailulla.

Koputus ovelta sai huokaisun purkautumaan Dracon huulilta.

”Sisään”, hän mutisi.

”Draco kulta”, äidin ääni sai Dracon nostamaan käsivarren pois kasvoiltaan. ”Olen pahoillani.”

”Ei sillä ole väliä äiti”, Draco huokaisi ja nousi istumaan Narcissan tullessa lähemmäksi.

”Isäsi — ”

”Minä tiedän. Ei se ole sinun vikasi”, Draco keskeytti ja kurottautui yöpöydän laatikolleen. ”Minulla on sinulle jotain, en tahtonut antaa tätä sinulle aamulla isän nähden.”

Draco ojensi siron hopeaan käärityn paketin Narcissan käteen. Nainen katsoi hämmästyneenä pakettia ja avasi sen tärisevin käsin. Draco puri huultaan, hän ei ollut ollenkaan varma mitä Narcissa olisi mieltä paketin sisällöstä.

Paketista paljastui samettinen musta rasia jonka kanteen oli painettu Mustan suvun vaakuna. Narcissa henkäisi ja tämän katse kävi nopeasti Dracon jännittyneillä kasvoilla ennen kuin napautti rasian auki.

Rasiassa lepäsi rannekoru. Vuodet eivät näkyneet sen kirkkaassa hopeassa, korua koristi pieni puhtaan vihreä smaragdi jonka alta saattoi nähdä Mustan suvun vaakunan.

”Äitini rannekoru”, Narcissa kuiskasi tuskin kuuluvasti. ”Mutta miten? Se on ollut Andromedalla.”

”Kävin hänen luonaan”, Draco mutisi vältellen äitinsä katsetta. ”Minä — tiedän ettet olisi tahtonut — hän kasvattaa sitä vauvaa nyt ja hän — no hänellä ei ole paljoa rahaa.”

Narcissa katsoi korua ja tämän silmissä kimmelsi kyyneleet. Hän nosti korun rasiasta varoen ja asetti sen ranteelleen tarjoten sitä sitten Dracolle. Draco kietoi korun äitinsä siron ranteen ympäri ja naksautti hennon lukon kiinni. Dracon sydän hakkasi normaalia kovempaa.

”Kiitos”, Narcissa kuiskasi käheästi Dracon korvaan halatessaan poikaansa. Se oli harvinaista, Narcissa ei kovin usein näyttänyt tunteitaan, saati koskettanut hellyyden osoituksena. Dracokin vältteli fyysisyyttä, mutta siihen hetkeen se sopi.

”Ole hyvä äiti.” 


« Viimeksi muokattu: 03.02.2019 12:19:32 kirjoittanut Waulish »
Ava&banner @Waulish
Spend life with the people who make you happy,
not the people who you have to impress.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 712
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Vs: Harry Potter: Hiljentynyt kartano | S | Draco Malfoy |
« Vastaus #1 : 30.12.2018 00:35:50 »
Tässä oli jotain syvästi koskettavaa. Vaikka kirjoissa sellaiset asiat sivuutetaan pienillä maininnoilla, on selvää, ettei sodan arvista päästä kovin helpolla. Tässä ficissä näkyy hyvin se, miten koko perhe oireilee tavallaan eikä koti ole enää entisensä, vaikka perinteitä yritetäänkin elvyttää ja pitää kiinni entisen elämän rippeistä.

Lopetus oli herttainen, sillä se antaa toivoa siitä, ettei kaikki kuitenkaan ole vielä menetetty. :) Pidin siitä, ettei kaikki jäänyt vain kurjuudeksi, vaan tulevaisuudessa on vielä odotettavissa eheytymistä ja hyvää mieltäkin.

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 808
Vs: Harry Potter: Hiljentynyt kartano | S | Draco Malfoy |
« Vastaus #2 : 31.12.2018 08:04:38 »
Tämä on kaunis. Olet saanut hyvin kuvailtua tuota väkinäistä yhdessä syömistä ja tukalaa tunnelmaa, mutta kuten Fiorellakin toi esille, tässä on myös pilkahdus paremmasta ajasta.

Tuo rannekoru, jonka Draco antaa lahjaksi äidilleen, on koskettavaa. Draco on ollut yhteydessä Andromedaan ja ehkä miettinyt hänenkin elämää pienen pojan hoitajana. Ja Narcissa kantaa tuo korun varmasti arvokkaasti.

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 514
Vs: Harry Potter: Hiljentynyt kartano | S | Draco Malfoy |
« Vastaus #3 : 15.01.2019 10:44:21 »
Voi että, oonpa ilonen kun tuli napattua tämä Kommenttikampanjasta! Fiorellan sanoin, tämä oli tosi koskettava teksti, ja pidin kovasti. Draco on kyllä jotenkin tosi traaginen hahmo, ja tässä se tuli musta tosi hyvin esiin. Teksti tuntui myös uskolliselta hahmolle.

Olet tosi onnistuneesti vangitun tuon jouluaterian kurkkua kuristavan, kireän tunnelman.
Lainaus
Pitkän pöydän ympärillä ei enää syönyt kuin kolme ihmistä, enää ei ollut ystäviä kestittävänä
Tää oli jotenkin erityisen kuvaava. Tykkäsin myös siitä yksityiskohdasta, että Narcissan ääni oli käheä, koska hän ei ollut puhunut pitkään aikaan.

Pidin siitä, miten tässä tarkasteltiin rinnakkain mennyttä, nykyistä ja tulevaa. Vaikka Pottereissa hyvä-paha-asetelma onkin hyvin mustavalkoinen, on se, että aiemmat vilpittömät uskomukset osoittautuvat vääriksi ja romuttuvat, inhimillinen tragedia. Mulle tuli lukiessa sellainen olo, että tässä elettiin eräänlaisessa välitilassa vanhan ja uuden välillä, kuitenkin jo hapuillen kohti uutta. Draco ja Narcissa ovat selvästi hylänneet vanhat roolinsa perheessä, vaikka vielä tutussa pöydässä istuvatkin.

Loppu oli todellakin koskettava. Pidin tosi paljon siitä, että Draco ja Narcissa hakevat toisistaan rohkeutta lähteä eteenpäin ja luomaan uudenlaista elämää sen sijaan, että Draco olisi esim. hylännyt koko perheensä. Se, että uusi suunta voisi löytyä Mustan suvusta, on musta tosi oivaltava yksityiskohta!

Kiitos paljon hienosta lukukokemuksesta!

her shaking shaking
glittering bones

Crys

  • Taivaanrannanmaalari
  • ***
  • Viestejä: 4 503
  • inFINIty
    • Listaukseni
Vs: Hiljentynyt kartano | S | Draco Malfoy |
« Vastaus #4 : 22.07.2019 15:06:13 »
Oih, tämähän oli angstinen, surullinen, mutta samalla koskettava. Sodan jäljet tai oikeastaan vasta sodan jälkeen tapahtuneet seuraukset, eli tuo vankilassa olo, näkyy hienosti Luciuksen ulkonäön kuvailussa ja siinä, miten kartano on hiljainen, eikä kenelläkään juuri tunnu olevan juhlamieltä. Dracosta ruoka maistuu puulta, mutta syö kuitenkin jälkiruokaa äitinsä mieleksi. Ja voi, tuo lahjakin, varmasti sillä on merkitystä Narcissalle ja Andromedakin sai rahaa :) Ehkäpä Narcissa uskaltautuu lähtemään itsekin siskoaan tapaamaan.

-Crys

Never underestimate the power of fanfiction

Rosmariini

  • Tulesta syntynyt
  • ***
  • Viestejä: 780
  • Created by fear
Vs: Hiljentynyt kartano | S | Draco Malfoy |
« Vastaus #5 : 23.02.2020 19:48:10 »
Terveisiä Kommenttikampanjasta!

Siitä on kulunut pitkä aika, kun olen viimeksi lukenut kunnolla Pottereita tai Potterficcejä, mutta ajattelin nyt kokeilla pitkästä aikaa. Päädyin sitten valikoimaan tämän, koska Malfoyt olivat aina suosikkejani kirjoissa heidän perheensä kiehtovan tarinan ja sen täydellisen ulkokuoren takana häilyvien varjojen kanssa.

Olit tuonut kaiken tuon kauniisti esille tässä tekstissä. Lucius yrittää pitää itsensä kasassa ja olla oma, ylpeä itsensä, vaikka hänestä on ylpeys kaukana. Narcissa esittää täydellistä, hymyilevää äitiä, mutta äänen värinä ja hiljaisuus paljastavat, että hän on sisäisesti aivan rikki. Draco taas kipuilee muutosten kanssa. Hiljaisen pinnan alla kuplii ja ruokapöydän tunnelma on oikeastaan piinaavan jännittynyt, kuin katkeamaisillaan oleva viulun kieli. Olet hienosti kuvannut sitä, miten vaikeaa on, kun omat kuvitelmat vanhempien täydellisyydestä sortuvat. Omista vanhemmista usein ajattelee, etteivät he voi tehdä virheitä ja heihin pitäisi juuri luottaa sokeasti, kuten Dracokin on tehnyt, joten on kyllä haastavaa, kun heitä ei enää näekään tuossa samassa valossa vaan käsittää, että hekin ovat vain ihmisiä.

Tässä oli pari tosi hienoa lainausta, jotka nostan esille:

Lainaus
Yleensä hän rakasti heidän kotitonttujensa tekemää marenkia ja maustettua kermavaahtoa, nyt sekin tuntui väärältä siinä ilmapiirissä, josta makeus ja kepeys oli kaukana.

Hän toivoi pääsevänsä pian pois kartanosta, lapsuudenkodistaan, jota hän oli rakastanut pitkään. Nuorempana hän oli rakastanut juoksennella sen suurilla käytävillä, laskea kaartuvaa portaidenkaidetta alas. Juosta kesäisin kartanon suuressa puutarhassa, lentää kartanon katolle ja tilusten ympäri. Nyt suuri kartano oli kutistunut, seinät tuntuivat olevan lähempänä, käytävät olivat kapeampia kuin ennen ja kaikki ilo oli hävinnyt. Suurimmassa salissa ei enää järjestetty naurun täytteisiä juhlia, eikä ystäviä tai ministeriön jäseniä enää käynyt vierailulla.

Ensimmäinen siksi, koska tuo makeuden tuntuminen sopimattomalta tuossa ilmapiirissä oli mielestäni tosi hyvä tunnelmanluoja, ja toinen siksi, koska se kuvasti kauniisti sitä, miten fyysiset paikat usein elävät tunteista ja tuntuvat erilaisilta riippuen siitä, onko niissä hyvä vai paha olla.

Vaikka alku tässä oli tosi apea, tykkäsin paljon lopun lahjanannosta ja siitä. Se tuo ilmi miten paljon Draco ja Narcissa oikeasti välittävät toisistaan, ja jättää toiveikkaan tunteen siitä, että ehkä he jatkossa uskaltavat avautua toisilleen enemmän vuosien sulkeutuneisuuden jälkeen.

Kiitos tästä kauniista ja surullisesta tunnelmapätkästä!


i think if i gave you my heart, you would treat it tenderly.

Larjus

  • IƧƧИA
  • ***
  • Viestejä: 6 563
  • En kaipaa kirjoituksiini (negaa) kritiikkiä tms.
    • twitter
Vs: Hiljentynyt kartano | S | Draco Malfoy |
« Vastaus #6 : 02.07.2023 23:29:37 »
Olipas tämä kaikessa haikeudessaan ja hauraudessaan kaunis teksti. Malfoyn perheessä ymmärrettävästi paljon ankeampaa ja henkisesti raskaampaa kuin aiemmin, vaikka ainakin vähän yrittävät. Toipuminen vain vaatii aikaa heiltä kaikilta, eikä entiseen voi enää koskaan täysin palata.

Voi ääää. Varsinkin Narcissan yritykset pitää tunnelmaa edes vähän yllä ja saada Draco syömään riipaisevat sydäntä 😭 Ja Draco kulta "tottelee" vaikkei herkut enää niin hyvin maistukaan.

Loppu oli kans todella liikkis, tai ainakin se iski minun herkkään mieleeni lujaa. Kauniisti tehty Dracolta, että hankki äidilleen tämän äidin korun ja jos nyt oikein ymmärsin niin siinä sivussa auttoi Andromedaakin (kun osti korun häneltä - toivottavasti hyvällä summalla). Ei mikään ihme, että Narcissaakin liikuttaa, olihan se kaunis teko ja lahja Dracolta. Kiva lisänsä sekin, että Narcissa ei yleensä halaa Dracoa tai mitään vastaavaa, saa hänen tekonsa nyt tuntumaan voimakkaammalta, eikä jää epäselväksi, miten paljon Dracolta saatu lahja hänelle merkitsee. Ihanasti myös tunnelma meni ainakin vähän keveämmäksi alun ankeudesta! Tykkään siitä kun tekstin edetessä mennään ikään kuin valoa päin! (vaikka on sille päinvastaiselle suunnallekin toki paikkansa ja aikansa.)
お~ラスティ
ファンタスティック
頭の中