Kirjoittaja Aihe: Kanelia ja sokeria ll S ll tonttuelämää ll raapalesarja 3/x  (Luettu 1186 kertaa)

Aelina

  • ***
  • Viestejä: 492
Ficin nimi: Kanelia ja sokeria
Kirjoittaja: Aelina
Ikäraja: S
Fandom: Originaali
Genre: Draama
Yhteenveto: Kanelin ja Sokerin elämää Korvatunturilla.

A/N: Spurttailua taas.

1. OSA, 300 sanaa

Kaneli huokaisi. Hänen jalkansa tuntuivat raskailta. Hän halusi vain päästä lepäämään hetkeksi. Valitettavasti ilta olisi vielä täynnä kiireitä. Viime hetkien paketointia, panikointia ja juoksentelua. Joka vuosi tästä selvittiin, mutta jokainen vuosi Kaneli oli erittäin stressaantunut. Hän kadehti Kamomillan suhtautumista asiaan. Hän oli aina niin rauhallinen. Minttuakaan tämä ei paljoa hätkähdyttänyt. Sen sijaan Mirjami onneksi jakoi hänen ahdistuksensa.

"Oletko tehnyt jo osuutesi?" Mirjami, ylitonttu, kysyi.

"Joo. Aloittelen juuri Mintun lahjakasan kanssa", Kaneli sanoi kiertäessään lahjapaperia nallen ympärille. Hän ei pitänyt näistä pehmeistä paketeista. Joulupukki oli määrännyt kaikki säästölinjalle, joten lahjapaketteihin ei saatu enää paketteja. Nalle siis pitäisi laittaa paperiin sellaisenaan.

Mirjami käveli Mintun luokse. Minttu oli torkahtanut hetkeksi, mutta Kaneli ei kehdannut herättää häntä. Mirjamia ei selkeästikään häirinneet samanlaiset ajatukset. Hänellä oli yksi porojen kelloista. Hän otti riskin otteen varresta ja alkoi heiluttaa kelloa. Minttu putosi tuoliltaan säikähdyksen voimasta. Muutama tirskahti, mutta Kaneli ei uskaltanut niin lähellä Mirjamia. Mirjami läksytti Minttua, joka näytti häpeävän. Ilme katosi Mirjamin kääntäessä selkänsä. Sen sijaan Minttu näytti kieltään hänelle. Kanelin silmät laajentuivat kauhusta.

"Mokomakin orjapiiskuri", Minttu tuhahti, "onneksi joulu on kohta ohi. Sitten saamme muutaman kuukauden lepoa ennen uutta joulua. Onneksi en ole tänä vuonna kesävuorossa. Se vasta inhottavaa onkin. Joutuu työskentelemään koko kesän. Muutaman vuoden päästä sekin on taas edessä."

Kaneli rakasti kesävuoroja. Silloin ei ollut viime hetken stressiä. Sai koko kesän rauhassa vakoilla lapsia ja heidän käytöstään. Sai listailla ylös varhaisia lahjatoiveita. Se oli ihanaa. Nyt hän oli neljän seinän sisällä koko kuukauden, koska heillä oli niin kamala kiire aina joulukuussa. Joulupukki oli myös laiskottelija. Kaneli ei muistanut yhtäkään vuotta, jolloin he olisivat aloittaneet tarpeeksi aikaisin. Kukaan ei kehdannut valittaa suoraan ylipomolle, joten tämä oli vain kestettävä.

"Minun ei pitäisi kuulemma käyttää sinua työvoimamani", Minttu sanoi happamasti, "mutta en osaa paketoida näitä uudenlaisia paketteja."

"Ota lahjapaperia ja teippi, minä neuvon", Kaneli sanoi huokaisten.
« Viimeksi muokattu: 26.12.2018 19:34:36 kirjoittanut Aelina »

Aelina

  • ***
  • Viestejä: 492
2. OSA, 300 sanaa

Sokeri oli innoissaan. Tänään olisi ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassa Korvatunturilla. Hän oli ensin kouluttautunut väärälle alalle mutta nyt hän oli vihdoin löytänyt elämänsä tarkoituksen. Valitettavasti valmistuminen oli näin joulun alla, joten hän ei ehtinyt auttamaan pahimmassa kiireessä. Niinpä hän menisi nyt auttamaan siivouksessa, vaikka ei itse paketointiin ehtinyt osallistua. Häntä jännitti uusien ihmisien tapaaminen. Toivottavasti kaikki menisi hyvin.

"Sokeri on tullut tänään auttamaan", Mirjami sanoi niille, jotka olivat lähellä. Pöytiä oli kymmeniä, kuten myös tonttuja. Kaikki eivät tietenkään kuulleet Mirjamia, mutta lähistöllä olevat vilkaisivat häntä nopeasti. "Kaneli, ota sinä Sokeri tänään mukaasi."

Lähistöllä ollut tonttu nyökkäsi ja hymyili hänelle pienesti. Sokeri istui pitkälle penkille hänen viereensä. Hänellä oli ujo olo mutta hymyili kuitenkin vastauksena toiselle. He olivat henken hiljaisuudessa, joka oli erittäin kiusallinen. Sokeri yritti keksiä jotain sanottavaa, mutta suusta ei vain tullut mitään.

"Mitä me tänään teemme?" Sokeri kysyi lopulta. Kaneli hätkähti kuin transsista herännyt.

"Joulupukki on aina muodin harjalla", Kaneli sanoi ja huokaisi merkitsevästi, "joten käymme läpi roskiksia ja katsomme, mitä voimme hyödyntää vielä seuraavana vuonna. Kaikki isommat lahjapaperipalat, kartongit ja nauhat ja vastaavat. Ne laitetaan sitten sopivaan laatikkoon tässä pöydällä."

Sokeri nyökkäsi ja työnsi kätensä roskikseen. Jotain limaista tarttui hänen sormiinsa. Nenä nyrpistyi automaattisesti, kun hän alkoi nostamaan kättään ylös. Jotain ruskeaa. Sokeri tuijotti kättään sanattomana.

"Joo, sori, unohdin varoittaa", Kaneli sanoi pahoittelevasti, "yksi tykkää laittaa ruokajätteensä paperien sekaan. Mirjamilla on hermot kireällä sen tyypin kanssa. Huoneen oikeassa reunassa on lavuaari. Näyttää eiliseltä luumusopalta."

Sokeri päätti olla yksinkertaisesti vain hiljaa. Oksennus maistui hänen kurkussaan, mutta hän ei aikonut nolata itseään ensimmäisenä päivänä oksentamalla. Sen sijaan hän hengitti syvään ja laski kätensä alas. Ehkä muut eivät huomaisi luumusoppaa, jos hän toimisi ihan normaalisti. Ensimmäiset minuutit olivat jo saaneet hänet katumaan tätä uutta toiveammattiaan. Mihin hän olikaan suostunut? Onneksi Kaneli vaikutti ihan ookoolta. Ehkä he pääsisivät tutustumaan pian paremminkin.

Aelina

  • ***
  • Viestejä: 492
3. OSA, 300 sanaa
"Hei, minä ilmeisesti nukun täällä", Sokeri sanoi hieman arasti ovenraosta. Kaneli hymyili hänelle hieman.

"Joo, ainakin täällä on yksi paikka tyhjänä", Kaneli sanoi.

Huoneessa oli kaksi sänkyä, kaksi kaappia, kaksi tuolia, kaksi pöytää ja kaikki oli muutenkin identtistä. Kaneli oli omaa seinämäänsä koristellut piirrustuksilla ja tauluilla. Muuten huone oli mauton ja hajuton kaikin tavoin. Sokerin pitäisi varmaan itsekin keksiä jotain omaa sängylleen. Hän oli tuonut vain välttämättömimmät tarvikkeet, koska ei jaksanut kantaa kaikkia tavaroita mukanaan. Korvatunturilla oli hänen kuulemansa mukaan paljon hyviä kauppoja nykyään.

"Kauanko olet ollut täällä yksin?" Sokeri kysyi uteliaasti. Hän tajusi myös kuulestavansa uteliaalta, mikä ei ollut aivan hänen tarkoituksensa. Kaneli ei kuitenkaan vaikuttanut loukkaantuvan kysymyksestä.

"Muutaman kuukauden. Huonetoverini lähti kesällä, koska hän eläköityi", Kaneli sanoi.

Vau. Oli varmaan ollut inhottavaa nukkua niin vanhan tontun kanssa. Toki Sokeri ei olisi koskaan sanonut ääneen sellaisia ajatuksia. Ne oli vain tarkoitettu hänen mieleensä. Kysymys siis oli, miksi hän ylipäätään ajatteli jotain sellaista. Hänen täytyisi oppia olemaan mukavampi. Hän oli kuitenkin tonttu, joten se oli vähän niin kuin hänen elämänsä tarkoitus. Vahtia lapsia. Hän oli varmaan huono vahtija, jos ei itsekään osannut käyttäytyä oikein.

"No, nyt et ole enää yksin", Sokeri sanoi lopulta. Hän oli tajunnut unohtuneensa taas ajatuksiinsa liian pitkäksi aikaa. Hän ei halunnut vaikuttaa omituiselta, jotta Kaneli ei vieroksuisi häntä. Hän oli kuitenkin mukava tonttu, jonka pitäisi vain yrittää myös käyttäytyä niin. Äiti oli joskus epäillyt, että hänen aivoissaan ei ollut kaikki kunnossa, koska hän käyttäytyi kuulemma omituisesti. Sokeri oli ollut aluksi eri mieltä hänen kanssaan. 

"En niin", Kaneli sanoi.

Hetken Sokeri seisoi oven edessä, kunnes lopulta havahtui. Hän oli jäänyt taas tuijottamaan Kanelia. Sokeri yritti hymyillä, kun siirtyi omalla puoliskollaan olevan kaapin eteen. Hän tyhjensi reppunsa sisällön. Hän oli raahannut reppua mukanaan koko päivän. Hänellä oli siellä vain tärkeät henkilökohtaiset tavarat ja kaikki punaiset tonttupukunsa ja -lakkinsa.