Kirjoittaja Aihe: Sulle on aina paikka varattuna | S | Heikki & Tino | hurt/comfort | 4/?  (Luettu 196 kertaa)

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 172
Nimi: Sulle on aina paikka varattuna
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: hurt/comfort, angst ja ehkä myöhemmin myös kaverihömppädraama
Hahmot: Heikki ja Tino
Paritukset: taustalla Eeli/Tino ja Heikki/Katariina
Haasteet: Spurttiraapale V 3. - 9.12 ja Teelusikan tunneskaala II

A/N: Spurttisana unohtaa inspiroi tähän. Oon kyllä halunnut kirjoittaa Heikki & Tino -fiilistelyjä jo ikuisuuden, mutta toteutustapa on ollut mysteeri, kuten myös ajankohtakin, mutta eipä ole enää! Nimi on btw lainattu Vestan Paikka varattuna -biisistä.



Sulle on aina paikka varattuna

27.1.2019

Heikki

Oli sunnuntai-ilta, ja kello oli jotain puoli seitsemän, kun Tino soitti mulle.

”Hei.” Tinon ääni oli kumman hiljainen ja tukkoinen.

”Hei”, vastasin. ”Miten menee? Ootteko ollu juhlimassa?”

Tino päästi äännähdyksen, jonka oli ehkä tarkoitus olla naurahdus, mutta se tuli ulos nyyhkäyksenä.

”Mikä hätänä?” kysyin huolissani.

”Nää on paskimmat synttärit ikinä”, Tino inahti. ”Eeli unohti.”

”Älä? Ihan totta?”

”Jep. Tiiän, etten sais olla näin järkyttynyt, koska sattuuhan sitä”, Tino sanoi ja veti syvään henkeä, ”mutta mulla on silti ihan vitun paska olo.”

”Totta kai sä saat olla järkyttynyt”, sanoin, ja mun sydäntä särki kuulla Tino niin surullisena ja pahoilla mielin. ”Tuntuis mustakin ihan paskalta, jos oisin sä. Mitä tapahtui?”

”Eeli lähti perjantaina ryyppäämään sen frendien kanssa eikä siitä kuulunut mitään kahteen päivään. Se tuli äsken kotiin ihan vitun darraisena eikä se yhtään tajunnut, mikä päivä nyt on”, Tino alkoi itkeä. ”Ei vissiin ollut ees ajatellut mua koko viikonloppuna.”

”Mitä vittua?” ähkäisin. ”Oon niin pahoillani. Toihan on ihan kamalaa.”

Tino koetti hengittää ja lopettaa itkemisen, mutta se oli niin poissa tolaltaan, ettei onnistunut. Musta tuntui ihan helvetin pahalta kuulla Tino niin rikki. Olisin halunnut kuristaa Eelin. Mitä vittua se lähtee juhlimaan just sinä viikonloppuna, kun Tinolla on synttärit eikä ymmärrä ees ilmoitella menemisistään? Mikä mulkku.

”Heikki?” Tinon ääni oli pieni.

”Mitä?”

”Voinko mä tulla sinne? Pariksi päiväksi vaan. Oo kiltti.”

”Tietysti sä voit”, sanoin. ”Tuu ihmeessä.”

”Okei. Hyvä. Kiitos”, Tino sanoi, ”koska mä kinda oon jo bussissa.”

”Hyvä juttu”, sanoin hyvilläni. ”Nähdään pian.”

”Joo, nähdään. Ja Heikki?”

”Mm?”

”Oot rakas.”

”Niin säkin.”
« Viimeksi muokattu: 09.12.2018 18:36:59 kirjoittanut Sokerisiipi »


ja arjessa sävyt on sinisen

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 172
300
sanalla vihreä


28.1.2019

Tino

Keittiössä tuoksui kahvi, kun sain aikaiseksi toikkaroida sinne. Mulla särki päätä ja oli muutenkin huono olo. Heikin näkeminen vähän auttoi. Se hymyili lämpimästi, ja silmissä oli niin paljon välittämistä, että olin pillahtaa itkuun saman tien. Milloinkohan viimeksi Eeli oli katsonut mua ees etäisesti tolla tavalla? En ees muistanut.

”Huomenta”, Heikki sanoi. ”Nukuitko hyvin?”

”Joo”, valehtelin, vaikka olin viettänyt koko yön itkua ja ikävääni nieleskellen. ”Missä Kata on?”

Heikille tuli kiire katsella ikkunasta ulos.

”Mm. Kaverilla.” Sekin valehteli. Jaiks. Ilmeisesti niilläkin oli jotain ongelmia. Tavallaan olin hyvilläni. Se oli ihan kamalasti ajateltu, tiesin, mutta rehellisesti sanoen en jaksanut pahemmin välittää. Oli nimittäin kiva olla Heikin kanssa ihan vain kahdestaan. Katan läsnä ollessa piti aina vähän esittää.

”Sä et taida vieläkään juoda kahvia?” Heikki kysyi. Pudistin päätäni. ”Teetä vai kaakaota?”

”Kaakaota, kiitos”, sanoin. Heikki hymähti hellästi, ja ohi mennessään se pörrötti mun tukkaa. Käännyin tuolissani, nojasin sen selkämykseen ja katselin, kun Heikki teki mulle kaakaota. Me ei puhuttu, mutta se ei haitannut. Ilmapiiri oli luonteva ja rauhallinen. Aivan toisenlainen kuin kotona. Heikin seurassa oli taivaallisen hyvä olla. Helvetti, miten kova ikävä mulla oli ollut.

Heikki toi höyryävän mukin.

”Ole hyvä.”

”Kiitti.”

”Mitä sä haluaisit tehdä tänään?”

”En mitään.”

”Okei.”

”Sori.”

”Ei mitään, hei. Se käy.”

Äännähdin välttelevästi. Mutustelin paahtoleipää ja hörpin kaakaota. Tuijotin ikkunalaudalla olevaa huonekasvia. Se näytti vihreältä ja hyvinvoivalta. Meiltä oli kuollut vihoviimeinenkin kasvi joskus marraskuussa.

”Meillä on mennyt jo pitkään aika huonosti”, tunnustin. ”Väsyttää se kaikki. Meidän koti, arki ja elämä.”

”Oon pahoillani”, Heikki sanoi. Sen siniset silmät olivat tulvillaan ymmärrystä ja myötätuntoa.

”Mäkin”, huokaisin. Painoin poskeni vasten viileää pöytää. Kuulin tuolinjalkojen raapivan lattiaa. Heikki otti toisen tuolin mun vierestä ja istui siihen. Se silitti mun päätä. Kyyneleet kihosivat mun silmiin. Nostin pääni ja painauduin Heikin syliin. Heikki rutisti mua tiukasti. Se oli niin lohdullista, että vollotin silkasta kiitollisuudesta.


ja arjessa sävyt on sinisen

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 172
200

28.1.2019

Heikki

Me laitettiin Kikin lähettipalvelu pyörimään.

”Onko sun sylissä vapaata?”

”Jep, tänne vaan.” Tino käpertyi tyytyväisenä mun kainaloon.

”Olisi kiva, jos olisi puhuva kissa”, Tino pohdiskeli kun leffa alkoi. ”Mua on aina kiinnostanut tietää, mitä kissat ajattelee.”

”Mut mitä jos se vaan haistattelis sulle törkeyksiä?” hymähdin. Mun käsityksen mukaan kissat olivat vähän sellaisia, itsenäisiä ja röyhkeitä.

”Rakastaisin sitä silti. Se ois mun ikioma paskapää”, Tino vastasi. ”Mitenkäs muuten mä oisin kestänyt Eeliä kaikki nää vuodet?”

Viimeisessä kommentissa oli purevan katkera sävy enkä osannut kuin ynähtää epämääräisesti. Mulle alkoi hiljalleen valjeta, että synttäreiden unohtaminen oli vain jäävuoren huippu. Eelillä ja Tinolla oli selvästi ollut kivikkoista jo pidempään, olihan Tino itsekin sen myöntänyt. Hipsutin Tinon niskaa, ja se kömpi paremmin mun syliin. Siinä oli kiva olla. Aavistelin, ettei kumpikaan meistä ollut saanut sellaista läheisyyttä vähään aikaan, kiitos etääntyneiden kumppanien.

Mulla ja Katariinalla ei varsinaisesti ollut mitään riitoja tai ikäviä sattumuksia. Me oltiin kivoja ja ystävällisiä toisillemme silloin, kun oltiin keskenämme, mutta nykyisin sitä sattui yhä harvemmin. Me ei vain enää viihdytty toistemme seurassa. En tiennyt, mistä se johtui tai miten korjata asia. Koko asia ahdisti ihan saatanasti. Olin salaa enemmän kuin hyvilläni Tinon ilmestymisestä. Kun se oli täällä, mun ei tarvinnut miettiä Katariinaa.

« Viimeksi muokattu: 09.12.2018 18:38:23 kirjoittanut Sokerisiipi »


ja arjessa sävyt on sinisen

Sokerisiipi

  • Teekuningatar
  • ***
  • Viestejä: 3 172
350
sanalla malttamaton


28.1.2019

Heikki

Myöhemmin illalla Tinon kännykkä soi. Me oltiin just keittiössä tekemässä korvapuusteja. Tino näytti säikähtäneeltä. Tiesin sen pelkäävän, että soittaja olisi Eeli. Me jähmetyttiin siihen hetkeen ja kuunneltiin eloisaa soittoääntä, kunnes Tino kaivoi puhelimen taskustaan.

”Se on Kalevi.” Tino kuulosti hämmentyneeltä. ”Luuletsä, että Eeli on kertonut sille jotakin?”

”En tiiä. Ehkä?” sanoin. En ihmettelisi sitä. Ne kaksi olivat aina uskoutuneet toisilleen. Vähän samalla tavalla kuin minä ja Tino, miinus kaikki ”turhat” tunteilut.

”Vastaa sä. Mä en uskalla”, Tino pyysi ja työnsi kännykkänsä mulle. Pyyhin jauhoiset käteni keittiöpyyhkeeseen ennen kuin vastasin:

”Heikki tässä.”

”Kappas perkele. Moi, mitä Eloharju?” Kalevi kysyi. ”Ootteko te kolmestaan juhlimassa Tinon syndejä, vai? Hukkuiko mun kutsu postissa?”

Selkeästikään Kalevi ei tiennyt mitään.

”Ei mitään sellaista”, vakuuttelin. Vaimensi mikin. ”Se ei tiedä. Mitä mä sanon sille?”

”Sano totuus. Eeli on kusipää, ja mä oon saanut tarpeekseni siitä”, Tino tuhahti.

”Eh.” Otin käteni pois. ”Tota noin. Eeli ja Tino riiteli. Melko pahasti. Tino tuli eilen Turkuun.”

”Mitä?” Kalevi ja Tino sanoi yhtä aikaa.

”Anna tänne. Sä et osaa”, Tino sanoi ja nappasi puhelimen. ”Vitut me mitään riidelty. Eeli lähti perjantaina bailaan, oli poissa sunnuntaihin eikä vastannut mun viesteihin tai ollu muutenkaan yhteydessä. Ja sunnuntaina jätkä oli niin paskana, ettei sillä ollut aavistustakaan, mikä päivä oli. Vittuako minä semmosta siedän.”

Tino kuunteli Kalevin reaktiota ja rentoutui vähäsen.

”Kiitos, sitä mäkin”, Tino sanoi hyvillään, kun oli saanut Kalevin puolelleen. ”No niinpä!”

Kuulin Kalevin puhuvan, mutta en saanut sanoista selvää.

”Ajattelin olla täällä vähän aikaa”, Tino sanoi. ”En haluu puhuu sille paskiaiselle. Ei se oo ees yrittänyt pyytää anteeks. Joo, ihan oikeasti. Tiiän, että oot aina Eelin puolella, mutta nyt – hei, älä yritä! Kyllä oot! No tiiäkkö mitä, haista säkin paska!”

Tino työnsi puhelimen mulle ja marssi vihastuneena olkkariin.

”Mä täällä taas”, sanoin. ”Joo, tiedän, ettet sä tarkoittanut sitä niin. Tino on vaan yhä aika herkkänä. Kyllä se siitä.”

”Tää ei oo mikään pikku välirikko, eihän?” Kalevi tiesi.

”Ei”, myönsin.

”Voi vittu.”

”Niinpä.”

”Pidä mut tilanteen tasalla, jeah?” Kalevi sanoi, vaikka tiesin, ettei se malttaisi odottaa. Se takuulla soittaisi Eelille heti, kun olisi saanut mut pois linjoilta.

”Joo, pidän”, lupasin kuitenkin. ”Soitellaan. Moikka.”

« Viimeksi muokattu: 09.12.2018 18:38:46 kirjoittanut Sokerisiipi »


ja arjessa sävyt on sinisen