Title: Portin toisella puolella
Pairing: Roy x Ed
Rating: S
Genre: Romance, angst
Fandom: Fullmetal Alchemist Yukimura lisäsi fandomin myös otsikkoon ja muokkasi epäselvää ikäraja merkintää.
Warnings: Shonen-ai, pientä angstia
Disclaimer: No en omista, en
Spoilers: Joo, sarjan lopusta ja elokuvasta.
Summary: Kuinka Conqueror of Shambhallan olisi pitänyt loppua
Astun ulos romuttuneesta aluksesta. Kaukana yläpuolellani portti loistaa kilpaa syntetigrammin kanssa, mutta valo ei yllä valaisemaan pimeää lattiatasoa. Katson ympärilleni. Muutama hämmentynyt miliisi seisoskelee aseitaan näpräten, epävarmoina siitä, mitä on tapahtunut ja mitä heidän tulisi tehdä. Näen myös Noahin, joka pitelee Alfonsen ruumista käsivarsillaan. Puristan käteni nyrkkiin. Taas yksi viaton ihminen on antanut henkensä minun tähteni. Ja minä kun vannoin, etten antaisi sen tapahtua enää…Katson ylös porttiin. Porttiin, joka vie menettämääni kotimaahan. Ainoaan tieheni, joka vie takaisin sinun luoksesi. Tiehen, joka minun on tuhottava. Niin, minun on tuhottava se, ja jätettävä taakseni kaikki minulle tärkeä: kotini, veljeni ja mikä pahinta, sinut…Vietin kaksi vuotta erossa sinusta, surren, itkien ja etsien tietä takaisin luoksesi. Ja kun viimein pääsin takaisin käsivarsillesi, sain varastettua yhden vaivaisen suudelman Alphonsen silmän välttäessä ennen kuin jouduimme eroamaan jälleen – tällä kertaa lopullisesti. Kyyneleet kihoavat silmiini ja yritän räpytellä ne pois. Itketkö sinä koskaan minun vuokseni? Näytit riutuneelta kun näin sinut äsken. Riutuneelta, mutta komealta. Niin kuin muka voisit näyttää joltain muultakin kuin komealta siinä univormussasi. Silmälappu ei kyllä sovi sinulle. Everstin perhana.
”Mutta Ed… Miksi sinä tulit takaisin?” Noah kysyy. En enää edes muista. Sekin on sinun syytäsi. Jos et olisi aina niin hyvännäköinen, en menettäisi ajatusteni punaista lankaa ja haaveilisi sinusta. Hemmetti. Nyt minun on jo purtava hammasta. Haluan niin kovasti takaisin luoksesi, ja minulla olisi vielä tilaisuus…
”Koska sinun on tuhottava portti.” Käännähdän kannoillasi. Puhutko sinä pääni sisään vai mikä ihmeen julmuus tämä on? Mutta ei, äänesi kuului haarniskasta. Käsitän. Al siis opetti sinulle, kuinka osa sielusta syntetisoidaan haarniskaan? Polvistun haarniskan viereen. Se näyttää samalta kuin se, johon aikanaan syntetisoin Alin sielun.
”Roy… Al siis opetti tuon sinulle? Oletan, ettet pysty puhumaan kovin kauaa?” kysyn pidätellen kyyneleitä. Kaipaan sinua jo nyt niin paljon, tämä on jo liikaa. En kestä tätä.
”Kuule, Teräs…”, kuuluu ääni haarniskasta ja hämmästyksekseni kypärä kolahtaa maahan, ”Kuinka vanhana sinä minua oikein pidät?”
”R-Roy…”, änkytän ihmeissäni kömpiessäsi ulos haarniskasta. Pyyhit tomut univormustasi ja katsot sitten minuun. Nyt meni yli. Kyyneleet virtaavat vuolaina pitkin poskiani ja juoksen syliisi sellaisella voimalla, että päästät sellaisen pienen ähkäisyn.
”Miksi? Miten?” nyyhkytän lämmintä rintaasi vasten. Tuoksut vieläkin hyvältä, mutta olet tosiaan hieman riutunut. Silti aina pidempi kuin minä, vaikka olenkin kasvanut. Senkin kiusankappale.
”Miksi olisin jäänyt? Mikä syy minulla olisi ollut jäädä sinne ilman sinua? Jos et ole sattunut huomaamaan, minä rakastan sinua ja tahdon olla kanssasi, vaikka sitten…niin, missä me ylipäätään olemme?” sanot hellästi ja kiedot käsivartesi ympärilleni.
”Münchenissä. Olemme Münchenissä”, vastaan vaisusti ja jatkan sitten, ”Minäkin rakastan sinua.”
Hymyilet ja suutelet minua hellästi huulille. Miliisit lievät hieman hämillään, mutta heistä ei ole väliä. Olet kanssani. Mikään muu ei merkitse mitään. Irtaudun sinusta ja katson ylös kohti porttia, joka hohkaa keltaista valoa.
”Eipäs viivytellä enempää, meillä on portti tuhottavana” sanon kuivaten loput kyyneleistä hihaani. Katsahdat arvioiden ylöspäin. Mittaat katseellasi porttia ja käännyt sitten jälleen puoleeni.
”Tästä tulee työlästä ilman alkemiaa”, toteat. Naurahdan ja lasken käteni olallesi katsoen kanssasi ylöspäin kohti urakkaamme. Se on tosiaan vaatelias, mutta selviämme varmasti. Ja sen jälkeen voimme rakentaa yhdessä tulevaisuuttamme. Emme Amestrisissa, niin kuin joskus suunnittelimme, vaan Münchenissä, portin vieraalla puolella. Ehkä voisimme paeta sodan jaloista, sillä sellainen on varmasti tulossa. Lähteä valtamerten taakse etsimään tulevaisuuttamme sieltä. Mutta sitä ennen...
”Niin kauan, kun meillä on toisemme, selviämme mistä vain.”
