Kirjoittaja Aihe: Joulunodotusta Kotikolossa v. 1972 (Molly/Arthur)+perhe -S-  (Luettu 2407 kertaa)

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Nimi: Joulunodotusta Kotikolossa
Fandom: Harry Potter
Henkilöt: Molly/Arthur + pienet Bill ja Charlie
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: Pientä joulunalusdraamaa, perhetunnelmointia
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäsi hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.
Yhteenveto: Eletään vuotta 1972. On tulossa ensimmäinen joulu Kotikolossa Mollyn valtakauden aikaa laskettuna.
Kirjoittajan vapaa sana: Isfetille leppoisaa syntymäpäivää. Isfet pyysit yhtenä vaihtoehtona Molly/Arthuria. Tässä nyt on vähän muutakin perhettä mukana.



Joulunodotusta Kotikolossa

~Kotikolossa 6.12.1972~ 


Pieni punatukkainen poika kipitti kirja kainalossaan isänsä luokse.
”Isi, lue”, poika sanoi topakasti kiivetessään isänsä syliin. Äidin syliin ei ollut enää vähään aikaan mahtunut, sillä äidillä oli iso vatsa. Se tarkoitti sitä, että pieni poika saisi aivan pian pikkuveljen tai pikkusiskon.
”Arthur naurahti nähdessään kirjan olevan auki aivan tietystä kohdasta. Jänistys Pänistyksen seikkailut olivat pienen Bill-pojan ehdoton suosikki. Poika osasi sadun jo ulkoa, eikä Arthur voinut edes kaikkein väsyneimmillään hypätä yhdenkään sivun ylitse. Arthur asetti pojan mukavaan satuiluasentoon.
”Minä luen. Ja sen jälkeen jälkeen luetaan kutsuruno nukkumatille, että se osaa tulla oikeaan paikkaan eikä eksy matkalla”, Arhur sanoi ja alkoi sitten lukea satua.

Weasleyn pieni perhe oli vasta äskettäin muuttanut ahtaasta vinttihuoneistosta perinnöksi saamaansa taloon, jota kutsuttiin nimellä Kotikolo. Perheen äiti Molly lepäsi sohvalla neuloen samalla vauvannuttua ja kuunteli toisella korvalla tuttuakin tutumpaa satua jäniksestä. Hän kuuli poikansa nauravan makeasti muutamassa kohtaa. Monesti hän oli löytänyt isän ja pojan molemmat nukahtaneina iltasadun ääreen ja niin kävi tänäkin iltana. Kun runo nukkumatille oli lausuttu, ei kestänyt kauaa kun poika oli nukahtanut isänsä syliin. Arthurin pää alkoi nuokkua ja kohta mies nukkui myös. Molly hymyili katsellessaan kahta itselleen niin rakasta ihmistä. Kohta hän laski neuleen käsistään.

”Arthur”, nainen kuiskasi hiljaa saaden miehen heräämään.
Mies avasi haukotellen silmänsä ja nousi ylös. Hän kantoi pojan omaan huoneeseensa, peitteli vielä pienen poikansa ja tuli sitten olohuoneeseen.
”Mitä kultaseni?” Arthur kysyi mutta huolestui sitten nähdessään hieman tukalan ilmeen vaimonsa kasvoilla. ”Ei kai vauva ole päättänyt syntyä nyt?”
”Ei ihan vielä, mutta kovasti se potkii ja pitää minua hereillä”, Molly sanoi sivellen samalla hellästi vatsaansa, joka oli jo melkoisen suuri.
”Jos kyse ei ole vauvasta, niin jokin sinun mieltäsi vaivaa”, Arthur totesi. Hän istui vaimonsa jalkojen äärelle alkaen hieroa tämän turvonneita nilkkoja.

”Joulu on aivan pian ja koko koti on muuton jäljiltä vielä aivan sekaisin. Miten ihmeessä saan tänä vuonna hoidettua kaiken ajoissa jouluksi?” Molly murehti.
”Uskallatko jättää sen minun murheekseni? Tiedän kyllä etten ole mikään kotitalousihme, mutta jospa minulla sattuu olemaan muutama idea?” Arthur sanoi pilke silmäkulmassa. Hänellä oli takataskussaan yksi erittäin loistava idea.
”Ai uskallanko?” Molly huokaisi. ”Minun on pakko, vaikka tiedänkin sinun pöhköt ideasi.”
”Hyvä”, Arthur kuiskasi ja moiskautti suukon Mollyn poskelle. ”Sinulla ei todellakaan ole tänä jouluna vaihtoehtoja.”
”Voitko kuitenkin luvata yhden asian?” Molly pyysi.
”Ja mikähän tämä pyyntö on?” Arthur ihmetteli.
”Ei pölynimuria.”
Arthur naurahti ja nyökkäsi sitten. ”Lupaan. Ei pölynimuria.”


~12.12.1972~

Joulukuun kahdentenatoista vauva ilmoitteli tulostaan ja Mollyn oli aika mennä Pyhään Mungoon. Arthur sai töistä vapaata muutamaksi päiväksi, jotta sai olla poikansa kanssa kotona. Oli myös aika käynnistää suunnitelma kodin saattamiseksi joulukuntoon. Arthur otti Billin olkapäilleen istumaan ja niin sitä mentiin. Kaksikko kulki hormiverkon kautta Taikaministeriöön. Vasta kaksi vuotta täyttänyt poika katseli ympärilleen silmät suurina. Joukko postia leijaili parvena heidän päänsä ylitse. Muutama kotitonttu siivosi Atriumia ja vahtimestari pystytti toisten tonttujen kanssa suurta joulukuusta pystyyn. Muutamat velhot ja noidat leijuttivat lukemattomia jouluköynnöksiä ja koristeita paikoilleen. Joka paikka kimalsi ja kiilsi koristeista.

”Tämä on isin työpaikka”, Arthur sanoi vilkaisten samalla hartioillaan istuksivaan hiljaiseksi menneeseen poikaan. ”Nyt haetaan kaikki tarvittava, jotta voimme auttaa äitiä, ettei äidin tarvitse siivota ja tehdä ruokaa.”
”Eikö äiti halua laittaa ruokaa?” Bill ihmetteli.
”Äiti varmasti haluaa, mutta hänen täytyy antaa ruokaa vauvalle. Me voimme siivota ja tehdä kaikki
muu niin äidin ei tarvitse.” Arthur ei osannut tehdä ruokaa, ei ainakaan maukasta sellaista, joten hän oli tullut ministeriöön lunastamaan työnantajansa sen vuotisen joululahjan. Arthur oli tarttunut tilaisuuteen saada käyttöönsä kaksi kotitonttua kahden viikon ajaksi kotiinsa.

”Tässä ovat kotitontut Tippy ja Tappy”, tontut heille luovuttava ministeriön noita sanoi taluttaessaan tontut Arthurin luokse. ”Tip ja Tap palveluksessanne”, tontut sanoivat ja kumarsivat syvään.
”Ne ovat veli ja sisko, nuoria tonttuja ja tässä vaiheessa vielä erottamattomia”, noita selitti ojentaessaan sopimuspergamentin Arthurin allekirjoitettavaksi. Kotitontuilla oli keittiöpyyhe kiedottuna esiliinan tavoin vyötäisille ja pyyhkeissä oli Arthurin yllätykseksi Tylypahkan logo.
”Tontut ovat olleet harjoittelemassa Tylypahkassa ja ovat nyt täysin oppineita. Siksi niillä on vielä Tylypahkan logo liinoissaan”, noita selitti nähdessään Arthurin kysyvän ilmeen.
”Tip tap tip tap tipe tipe tiptap...”, Bill lauloi jästienkin parissa tunnettua joululaulua saaden kotitontut taputtamaan ihastuksissaan. Ne olisivat mielellään muutaman viikon Weasleyn perheen apuna.

Vielä heidän kävelleessään Artiumin läpi kohti hormiverkostoa, pieni pöllö pudotti kirjekuoren suoraan Arthurin käsiin. Arthur avasi kuoren ja luki nopeasti lyhen viestin.
”Bill pojuseni, sinä olet saanut pikkuveljen! Mennäänkö katsomaan äitiä ja vauvaa?” Arthur sanoi ääni innostusta täynnä. Pikaisesti he veivät tontut Kotikololle jossa Arthur esitteli niille keittiön.
”Tuo tuolla on siivouskomero. Tutustukaa rauhassa paikkoihin ja tehkää meille jotain pientä iltapalaa. Me lähdemme nyt käymään Pyhässä Mungossa.”
”Kyllä herra Weasley”, Tippy sanoi.
”Tapahtuu herra Weasley”, Tappy sanoi.

Ennenkuin isä ja poika astuivat sisään Mollyn ja vauvan huoneeseen, Arthur kuiskasi vielä jotain Billin korvaan.
”Ei kerrota äidille vielä kotitontuista, eihän. Antaa sen olla yllätys.” Bill nyökytti vastaukseksi. Sitten nuo kaksi astuivat käsi kädessä huoneeseen, jossa Molly piti pientä tulokasta rintaansa vasten. Arthur istutti Billin sängyn reunalle, jotta poika sai tutustua pieneen veljeensä.
”Onpa pieni”, Bill totesi koskettaessaan vauvan pienen pientä nyrkkiä, joka mahtui hänen kaksivuotiaan pienen pojan kämmeniin kokonaan.
Arthurin sydän hypähti onnesta. Kun hän kohta sai vauvan syliinsä, hän ei voinut estää kyyneleen putoamista poskelleen. Tuntuikohan isäksi tuleminen joka kerta yhtä sykähdyttävältä? Hän sai pitää sylissään jotain näin pientä ja viatonta, joka oli täysin hänen ja Mollyn vastuulla ja heidän ikiomansa.

Molly sai sillä aikaa rutistaa Billiä ja hän kyseli miten päivä oli mennyt. Bill kertoi hormiverkostossa matkustamisesta, ministeriön lentävästä postista, suuresta joulukuusesta ja kimaltavista joulukoristeista, mutta kotitonttuja hän ei maininnut.
”No mutta sinullapa on ollut seikkailu, kun isi näytti missä hän on töissä.” Molly sanoi.
”Joo. Vähän niinkuin Jänistys Pänistys ihmemaassa”, Bill sanoi.
Ennen kotiin lähtöä hoitaja otti heidän perheestään vielä valokuvan, jonka he saisivat muistoksi perheen pienimmän syntymäpäivästä.


~Seuraavina päivinä~

Kotikolon siivous aloitettiin alakerrasta kohti yläkertaa. Pieni perhe voisi vallan hyvin asustaa alakerrassa jonkin aikaa ennenkuin seuraavien kerrosten huoneita tarvitsi ottaa käyttöön. Tip ja Tap olivat innokkaita ja ne siivosivat keittiön niin kiiltäväksi että Arthur epäili ettei keittiö ollut koskaan ennen ollut niin puhdas. Tontut tuulettivat, kuurasivat, jynssäsivät ja pesivät. Ne myös käyttivät tonttutaikaa jotta saivat pinnat kiiltämään.
”Me voimmekin tehdä retken yläkerroksiin ja katsoa mitä sieltä löytyy”, Arthur sanoi pojalleen ja niin kaksikko lähti portaikkoon.
”Mikä kolisee?” Bill kysyi isältään, kun he olivat päässeet ylimpään kerrokseen josta johti portaat vielä vintille. Arthur ei vastannut, sillä hän mietti kuumeisesti mitä hän tekisi jos se olisi mörkö. Hän kohotti taikasauvaansa.

”Odota tässä, isi käy katsomassa.” Hän nousi narisevat vintin portaat, avasi pienen vintille johtavan oven ja kurkisti sisään. Arthur hätkähti vähän kohdatessaan melkoisen ruman olennon joka murisi hänelle vähän. Hän oli tyystin unohtanut suvussa kulkeneet tarinat, jotka mainitsivat pahan hengen. Pikaisella silmäyksellä Arthur totesi, että ullakko oli melkein tyhjä. Sitä ei tarvitsisi siivota, ei ainakaan ennen kesää. Hän laskeutui narisevat portaat alas.
”Isi, mikä se on?” Bill kysyi uteliaana osoittaen sormellaan vintin suuntaan.
”Siellä asuu ruma olento. Se kolistelee ja murisee ja ehkä joskus uliseekin, mutta ei se ole vaarallinen. Annetaan sen olla ja kurkistetaan me näihin muihin huoneisiin.”
Seuraavana päivänä kotitontut siivosivat yläkerran huoneita ja Arthur laati listan jouluruoista ja etsi Mollyn reseptikirjan tonttuja varten.

Sitten koitti se hetki jolloin Molly astui Kotikolon kynnyksen yli vauva sylissään.
”Mitä ihmettä täällä on tapahtunut? Täällähän tuoksuu puhtaalle ja ruoalle”, Molly hengitti syvään ja ojensi vauvan Arthurille. Keittiöstä hiipi ujon oloisena kaksi kotitonttua.
”Palveluksessanne rouva Weasley”, tontut sanoivat yhteen ääneen.
”Kotitonttuja!” Molly huudahti ihmeissään. Hän nosti Billin syliinsä. ”Arthur, onkohan meiltä jäänyt joku keskustelu käymättä?”
”Oli puhe pölynimurista, ei kotitontuista. Äläkä murehdi, nämä kotitontut ovat meidän käytössämme vain kahden viikon ajan ja palautuvat sitten ministeriölle”, Arthur sanoi.
Molly huokaisi helpotuksesta. Hän laski Billin sylistään ja poika juoksi olohuoneeseen jatkamaan rakennussarjaansa. Molly halusi todentotta tehdä kaiken itse, oli kyse sitten siivoamisesta tai ruoanlaitosta. Mutta kaipa hän soisi innokkaille tontuille sen ilon, että saivat touhuta sydämensä kyllyydestä parin viikon ajan. Olihan hänellä vauva hoidettavana.


~25.12.1972~

Molly neuvoi kotitonttuja paistamaan kinkun oikein ja nyt se muhi uunissa levittäen maukasta kinkuntuoksua koko taloon. Arthur leperteli vauvalle istuen mukavasti nojatuolilla ja seurasi samalla Billin leikkiä kuusen luona. Billin ehdoton suosikki oli paketista paljastunut junarata.
”Tämä on vauvan”, Bill ojensi kohta pientä pakettia, joka oli kuusen alla avaamatta.
”Sinä voitkin auttaa pikkuveljeä ja avata sen paketin”, Arthur sanoi. Bill kömpi nojatuolin käsinojalle ja avasi paketin. Paketista putkahti punakeltainen lohikäärmepehmo, jota Bill näytti veljelleen. Pienet vauvansormet tarttuivat tiukasti pehmoon ja ohjasivat lelun suuhun.
”Ei se osaa leikkiä”, Bill totesi ja naurahti vähän.
”Kaikki vauvat tekevät noin. Laittavat kaiken suuhun. Joudut odottamaan vähän ennenkuin vauvasta on sinulle leikkikaveriksi.”

Iltapäivällä joulupöytään saapuivat vieraiksi Mollyn veljet Fabian ja Gideon. Arthur oli huokaissut helpotuksesta kuullessaan, että Muriel-täti oli estynyt tänä vuonna. Parempi niin. Ei siinä etteikö tätiä olisi toisinaan kiva nähdä, mutta siinäpä oli noita jolla oli melkoisen rasittavat jutut. Sota mainittiin kerran vain ohimennen. Olihan viime kuukausina ollut hieman seesteisempää. Syömisen jälkeen Molly komensi kotitontut syömään vatsansa täyteen kaikkea mitä halusivat ja laittoi radiosta soimaan hiljalleen taustalle kauneimmat joululaulut. Mollyn veljetkin innostuivat esittämään muutaman joululaulun, kunnes heidän oli viimein aika kaikkoontua omaan kotiinsa.

Bill olisi kovin mielellään leikkinyt koko yön, mutta pian poika löytyi nukahtaneena sohvalle uusin kirja Jänistys Pänistyksen uudet seikkailut vatsansa päällä. Kun lapset oli laitettu nukkumaan, Molly kurkisti keittiöön, jossa myös kotitontut vetelivät hirsiä niille osoitetussa pehmustetussa pahvilaatikossa.
”Arthur, minulla on ehdotus josta et saa kieltäytyä.”
”Jaa. Mitähän se sitten on?”
”Minä haluan mennä tekemään pihalle lumiukon. Se on vaivannut mieltäni jo muutaman vuoden, mutta nyt siellä olisi sopivasti lunta”, Molly selitti ja vetäisi jo talvikenkiä jalkaansa.
”No kaipa sitä sitten täytyy”, Arthur totesi. Hän haki jääkaapista porkkanan tunkien sen taskuunsa. Täytyihän sitä lumiukolla kunnon nenä olla. Aito sellainen.

Molly pyöritti kolme komeaa palloa ja yhdessä hän Arthurin kanssa nosti ne paikoilleen.
”Tule jo luuta”, Molly sanoi ja jostain vajan suunnasta lennähti luuta hänen kouraansa, joka annettiin lumiukolle. Arthur viimeisteli ukon tökätessään sille porkkanan nenäksi.
”Hienohan siitä tuli”, Arthur sanoi.
”No taatusti. Ja tunnen itseni viisi vuotta nuoremmaksi, kun sain tehdä sen”, Molly sanoi.
Arthur kaappasi Mollyn syliinsä. ”Et sinä vanhene koskaan liikaa”, Arthur sanoi halaten vaimoaan lämpimästi. Niin kului Kotikolon jouluyö. Kaikkialla oli rauhallista ja kaikki oli hyvin.

Loppu


Vapaa sana: Toivottavasti ei nyt ketään häiriinny siitä että kirjoitin perheen muuttaneen Kotikoloon tässä vaiheessa. Myös Billin mainitaan syntyneen Kotikolossa, jonka huomasin itse vasta kun olin tätä jo kirjoittanut. Ja keiltä Kotikolo on saatu perinnöksi, sitä ei kerrota, mutta ei aivan läheisimmiltä sukulaisilta kuitenkaan. Muuten Arthur olisi toki muistanut pahan hengen heti.
« Viimeksi muokattu: 03.02.2019 12:04:44 kirjoittanut Waulish »

Isfet

  • Kaamoskirjuri
  • ***
  • Viestejä: 1 396
  • kuppi teetä kaipaukseen
Voi kiitos paljon, tämä oli ihana palanen! (ja pahoittelut, että ehdin kommentoimaan vasta nyt...)

Tässä tarina itsessään oli suloisen lämmin, pieniä lapsia, jouluvalmisteluja ja lumiukko! Kotitontut olivat hirmuisen sympaattisen oloisia, ja söpöt nimet ilahduttivat!

Mutta nostan nyt esiin mieltä lämmittäneitä yksityiskohtia. Ensinnäkin vauvannutun neulominen oli ihanaa, samoin (vanhempien) kyllästykseen asti luettu satu. Paha henkikin on sitkeästi ollut paikalla alusta lähtien! Ja tietysti lohikäärmepehmo palleroisissa pikku nyrkeissä (ja kuolaisessa suussa). Tui tui! <3

Kiitos vielä pehmoisesta lahjasta!
ja mä uskon ihmeisiin
tai ainaki sanon niin
olihan joskus tääl
lentävii dinosauruksii

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Kiitos kommentista Isfet. Tätä oli mukavaa kirjoittaa, kun yleensä näkökulma on nykyisyydessä tai kolmannen sukupolven myötä jopa tulevassa. Minusta on mielenkiintoista toisinaan hieman tönkiä taustaa, jotta saa edes muutaman faktan mukaan tekstiin. Tai sitten vihjausta johonkin mitä tulee olemaan, kuten tuo lohikäärmepehmo - se oli vain ihan pakollinen asia.  :)

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 383
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Kiitos tästä fikistä.  Tuli ihan inspiraatiota kirjoittaa oma jouluinen teksti. Ajatella että jouluaattoon on vain viikko ja 50 minuuttia.
"Papereissa 23, henkisesti 17"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kuha nostat mut eka ylös täältä"

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Kiitos kommentista carrowfan. Kello tikittää ja nyt aattoon on vielä vähemmän aikaa.

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 223
  • haaveilija
Kiitos tästä, Kotikolon ensimmäisestä joulusta oli oikein kotoisaa lukea! Hassua ajatella, että joskus lapsia oli vasta 1-2...
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Mukavaa että jätit kommentin Elfmaiden. Yleensä Kotikolosta tulee mieleen suuri perhe jossa on paljon hulinaa. Oli kiva sukeltaa vuosien taakse ja kirjoittaa varhaisemmista ajoista.

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 5 724
  • Hyvän tuulen kotisatama
    • https://archiveofourown.org/users/Fiorelle
Miten minulta on jäänytkin tällainen väliin. :) Aivan hellyttävää tunnelmaa. Bill ihanan innoissaan vauvasta äidin masussa ja Jänistys Pänistyksen seikkailuista. <3

Ja ajatuskin siitä, kuinka pikkuinen Bill istuu Arthurin hartioilla hormiverkkomatkalla... Awws.

Lainaus
Arthur oli tarttunut tilaisuuteen saada käyttöönsä kaksi kotitonttua kahden viikon ajaksi kotiinsa.
Johan oli kätevä lahja työnantajalta! Peukku moiselle käytännöllisyydelle! :) Nyt taisi tulla erityiseen tarpeeseen tämä palvelus. (Juuri nyt tuntuu, että pari kotitonttua menisi täälläkin. ;) )

Lainaus
Ennen kotiin lähtöä hoitaja otti heidän perheestään vielä valokuvan, jonka he saisivat muistoksi perheen pienimmän syntymäpäivästä.
Kun muistaa, että kamera oli kuitenkin vielä melkoinen ylellisyysesine siihen aikaan, olipa hienosti tehty sairaalalta. :)

Myöhäisillan lumiukkoa myöten suloinen perhetarina, vielä sukulaisetkin kylässä ja kaikki mallillaan maailmassa, mikä sen onnellisempaa. Ja minusta oli ihana yksityiskohta, että Molly oikein komensi kotitontutkin syömään itsensä kylläisiksi! :)

I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Kiitos Fiorella mieltä lämmittävästä kommentista. Olit poiminut koko joukon pieniä huomioita, joita oli mukavaa keksiä ja kirjoitella. Ja kyllä ehdottomasti kotitontuille olisi käyttöä itsellänikin. Täytyypä tehdä anomus sellaisen saamisesta, jos niitä nyt saa ministeriöstä tilaamalla?  :)

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 8 828
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Tervehdys Kommenttikampanjasta! :) Valitsin tämän tarinan, koska tämän lämminhenkinen nimi vetosi minuun ja halusin lukea jotain jouluista ja perhekeskeistä. Tämä osoittautuikin ihastuttavaksi joululukupalaksi, joka sai minut tyynelle ja iloiselle mielelle! Luen niin kovin mielelläni Molly/Arthuria, sillä heidän välisensä suhde on kaunis ja lämmin ja kestänyt vuosien varrella monia kolhuja kuitenkaan särkymättä. Minusta on mukavaa lukea suurperheen vilinästä ja vilskeestä, mutta nautin kyllä kovasti myös syventymisestä tähän aikaan, jolloin vasta toinen perheen lapsista syntyy. Tämä tarina tavoittaa minusta jotenkin tosi hyvin sen, miksi Mollylla ja Arthurilla kenties on lopulta niin monta lasta - he rakastavat paitsi toisiaan, myös joka ikistä lapsistaan. Se välittyy tässä ihanasti, kun Arthur pientä Charlieta ensimmäistä kertaa syleillessään miettii, onko isäksi tuleminen joka kerta yhtä sykähdyttävää.

Arthurin ja Mollyn välisen suhteen lämmöstä ja huolenpidosta kertoo myös se, miten Arthur tuntuu alussa sanattomasti vaistoavan, että Mollya painaa jokin. Arthur selvästi tuntee vaimonsa perin pohjin, kun tietää, että parin viikon kotitonttuapulaiset olisivat iso helpotus jouluhälinän keskellä, vaikka Molly yleensä tykkääkin pitää langat omissa käsissään ja puuhata kaiken itse! Voin hyvin kuvitella, että Molly tomerana ja aikaansaavana ihmisenä on tottunut järjestämään juhlan kuin juhlan omin käsin, mutta viimeisillään raskaana ollessaan ei hänkään ymmärrettävästi kaikkeen pysty. Siksipä Arthurin yllätys on hyvin ajateltu ja ihastuttava! :) Voin vain kuvitella Mollyn helpotuksen, kun hän saapuu jouluksi kotiin sairaalasta ja isossa talossa tuoksuukin puhtaus ja ruoka. Minusta on muuten niin samaistuttavaa, miten Molly haistaa puhtauden, koska puhtaus todellakin tuoksuu eikä melkein mikään ole ihanampaa kuin puhdas ja siisti koti. ♥

On hauskaa lukea myös pikku-Billin touhuista. Hän elää jännittäviä aikoja, kun saa seurakseen pikkuveljen, vaikkei veljestä vielä hetkeen varsinaiseksi leikkiseuraksi olekaan. Olet mielestäni onnistunut kirjoittamaan pienen lapsen tosi realistisesti! Hymyilin monille Billin ihanille, lapsenmielisille jutuille, kuten tälle:
”Ei se osaa leikkiä”, Bill totesi ja naurahti vähän.
Niin suloisen suoraviivainen toteamus, juuri lapselle ominainen! Pakko muuten hihkua, miten hauskaa ja sopivaa on, että Charlie saa ensimmäiseksi joululahjakseen juuri lohikäärmepehmolelun. Taikamaailmassa tuntuu muutenkin tapahtuvan paljon tällaisia mielenkiintoisia sattumia, joten Billin lahjasta tuli minulle ihan Potter-fiilikset. Niin kuin tietysti koko tästä tarinasta, koska hahmot ja tapahtumapaikat ovat niin rakkaita ja tuttuja ja ne kuvaillaan tässä tarinassa elävästi ja uskottavasti.

Kiitoksia paljon tästä lempeästä perhetarinasta, tykkäsin! :-* -Walle


lately I’ve been looking hard
where is my love, where is my luck, where is my faith


my reason to die another day

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Vs: Joulunodotusta Kotikolossa v. 1972 (Molly/Arthur)+perhe -S-
« Vastaus #10 : 19.11.2020 19:55:09 »
Lämmin kiitos kommentista Waulish. Mukavaa että löysit juuri tämän tekstin äärelle. Koska Weasleyn perheestä on paljon kirjoitettu, kun he kaikki jo ovat kokoonpanossa mukana, sulkelsin mielelläni hieman kaukaisempaan aikaan pohtien aikaa, kun perhe kasvaa ja muuttaa nykyiseen kotiinsa.

Jouduin hetken pohtimaan myös Mollyn suhtautumista kotitonttuihin, mutta siinä on nainen, joka osaa olla lämmin ja rohkaiseva melkein tilanteessa kuin tilanteessa. Oli taatusti helpottavaa tulla valmiiksi laitettuun kotiin ja vain vähän katsoa päältä että kaikki sujuu. Mollyn ja Arthurin suhde kuvataan pääasiassa luonnikkaaksi, enkä ehkä osaakaan ajatella heidän välilleen mökötystä tai kamalia riitoja. He vaikuttavat pariskunnalta, joka osaa puhua ja sopia riitansa nopeasti, vaikka pöly jossain riidassa hetkeksi nousisikin.  :)