Kirjoittaja Aihe: Kesät, talvet | K-11 | oneshot. ihmissuhteita. haikeuttakin, ehkä.  (Luettu 558 kertaa)

cella

  • ***
  • Viestejä: 4
Nimi: Kesät, talvet
Kirjoittaja: Cella
Ikäraja: hyvin mahdollisesti sallittu, pieniä viittauksia joten laitoin K11
Genre: No tämähän on tajunnanvirtaa. Eli en tiedä. Draamaa kai. Ihmisistä ja elämästä.

Jestas kun jännittää. En tiedä koska olen viimeksi kirjoittanut ja ei pitänyt tätä todellakaan laittaa mihinkään esille. Hulluuspiikinkö sain, kun laitan silti? Näin loppusyksyn pimeässä tulee usein vähän haikea ja pohtivainen tuntemus: vanhat rakkaudet, mitä jos..? Olenko ainoa, vai kokeeko muut tätä samaa? No. Tässä kuitenkin.



Sinä olit talvi. Niin kuin minäkin.

Meidän kylmien sormien piti antaa koskea varovasti, ettei ne jäätyneet toisiinsa kiinni. Me tarvittiin punaisinta viiniä, lämpimimpiä takkatulia ja viltinnurkkia – me elettiin kirkkaille öille ja meidän huumori oli mustempaa kuin onnettomuuspaikan asvaltin tappava jää. Kaksi kissaa, joiden itsenäisyys ja vapaudenkaipuu ei antanut pysähtyä aloilleen toisen viereen, vaikka me ymmärrettiin toisiamme varmaan paremmin kuin kukaan oli koskaan edes yrittänyt.

Oli jotenkin ironista, että me loputtiin silloin kun kesä oli kuumimmillaan. Me vihattiin sitä, eikä kukaan muu oikein käsittänyt, miksi me kaivattiin kaikkea viileää, pimeää ja hiljaista.

Tänään oli talven ensimmäinen päivä, sen näki kuurankukista tuulilaseissa ja toppahuppujen sisältä taivaalle nousevista huurupilvistä. Tiesin että sinä ajattelisit minua tänään, niin kuin minäkin ajattelin sinua, ja jotenkin vaistosin että soittaisit. Me loputtiin kuukausia sitten, mutta tiesin puhelimen soidessa, että se olit sinä.

Äänesi oli matala ja tuntui edelleen kaikkialla kehossa, kuin avannossa jään alle laskenut hyinen vesi. Sinä puhuit pakkastaivaan tähdistä, minä puhuin rohtuneista huulista ja hetken ajan tuntui, kuin olisi kotona taas.

En osannut kertoa sinulle, että minulla on elämässäni joku uusi. Hän on kesä. Hänellä on lämpimät kädet ja huulet, jotka polttavat jälkiä minun lumenvärisille solisluilleni. Hän lentää täältä talveksi pois kuin kauneimmat muuttolinnut, koska hän ei rakasta kylmää niin kuin minä, ja minä olen sulanut joka kosketuksesta niin, etten ehkä koskaan jäädy täysin ennalleni.

Niin. Talvi ja kesä. Kissa ja koira. Musta kahvi ja mansikkatee. Ei se kai käynyt mitenkään järkeen, mutta jotenkin kävi silti. Sinä olit sellainen, joka iski kylmää terästä minua katsoviin muihin miehiin päin. Sinä osasit kaivata minua oikeasti vasta silloin, kun kylmyys oli käynyt sietämättömäksi ja minä olin jo kaukana. Kesä pitää minusta kovaa kiinni, eikä pelkää sitä, että minusta huokuvat lumipilvet saattavat joskus peittää auringon. Kai hänessä on jotain uhkarohkeutta, veren kuumuutta, jota minä en ymmärrä.

Ei meitä oltu tarkoitettu kestämään, sinua ja minua. Kesä ja minä, mekään emme ehkä kestä: saatan polttaa näppini ja jäädyttää kivuissani itseni ympärillä kasvavat muurit korkeammiksi kuin koskaan. Mutta sinä ja minä. Onneksi me ymmärsimme irtautua ajoissa. Sinun kanssasi me olisimme rakentaneet upean lumilinnan ja nähneet sen ikkunoista, kuinka olimme yhdessä peittäneet maan ikiroutaan ja tuhonneet läheltämme kaiken.

Kineza7

  • ***
  • Viestejä: 85
Oi. Tämäpä oli kiva juuri sen kaikessa surullisuudessaan. Sinäänsä huvittavaa, kuinka tämä on osoitettu tuolle kylmemmälle ihmiselle. Vaikka sekään ihmissuhde ei olisi ollut loppujen lopuksi hyvästä.
Tykkäsin kielikuvista ja no muutenkin oikein kiva pieni kokonaisuus.
Tässä kans toimii kivasti se ajatus, että liika samankaltaisuus tuo ongelmia. Sit taas täs Kesässä tulee mieleen se, että olis vastakohta ja toimis juuri siksi. Samaan aikaan jäis kaipaa sitä samanlkaltaisuutta.
Ehkäpä tää elämä on yhtä "mitä jos" asetelmaa. Ei sitä koskaan voi tietää. Joskus sitä kyl aina kaipaa jotain, mitä ei siinä hetkessä oo. Pitäis osata tavallaan nauttia hetkestä. Enpä silti sano, että ois niin helppoa.
 Ihmissuhteet on pirun vaikeita. Jos en nyt vallan ala selittää jotain ihan muuta, niin kiitoksia tästä. Oli oikein mukavaa avata fini pitkästä aikaa ja lukaista tämä.
Alun loppu on lopun alku