Kirjoittaja Aihe: Animorphs: Kaiken kantava kulmakiveni, S (Marco & Jake)  (Luettu 558 kertaa)

Violetu

  • Rohkupuusku
  • ***
  • Viestejä: 2 688
  • You are not alone
Title: Kaiken kantava kulmakiveni
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: Animorphs
Hahmot: Marco & Jake (voi halutessaan nähdä parituksena).
Ikäraja: Sallittu
Genre: Angst, hurt/comfort, slice of life

Summary: Sen jälkeen kun äiti kuoli ja isä sulkeutui itseensä, Jake oli minulle kaikki.

A/N: Osallistuu Nostalgiahaasteeseen Kategorialla "Kirjallisuus". Että miten oli jotenkin ihanaa palata teiniaikojen suosikkifandomin pariin^^
Tämä triplaraapale kulkee alkupään canonin kanssa käsi kädessä, mutta ei spoilaa mitään.

***



Kaiken kantava kulmakiveni


Sen jälkeen kun äiti kuoli ja isä sulkeutui itseensä, Jake oli minulle kaikki.
Hän oli se, joka soitti tai tuli ovelle kolkuttelemaan, kun olin nukkunut pommiin. Tuijottelin herätyskellon hehkuvia viisareita ja odotin.
En koskaan kertonut hänelle koko totuutta. Joinain aamuina en vain halunnut nousta sängystä. Isäkään ei noussut, miksi minun muka täytyi?
Ei sillä, että olisin tuntenut oloani hyväksi sängyssäkään. En tuntenut oloani hyväksi missään. Silti nousin aina vastaamaan puhelimeen tai avaamaan Jakelle oven.

Jake ei ole koskaan ollut mikään varsinainen halailijatyyppi.
Silti joinain aamuina hän kampasi tukkani tai suori lempeästi vaatteitani, kun minä istuin ja tuijotin murojani silmät tyhjillään.
Hän käyttäytyi joinain aamuina niin paljon kuin äiti, että minun piti purra hampaani yhteen ja räpytellä, etten olisi itkenyt. Minä olin itkenyt jo aivan tarpeeksi. Liikaakin.
En halunnut tehdä Jaken oloa epämukavaksi.

Kun sitten astuimme ovesta ulos, minä olin saanut jo iloisen naamion kasvoilleni. Heitin yleensä jonkun huonon vitsin, niin kuin että Jaken pitäisi koripallojoukkueen sijaan pyrkiä Muumimammaksi tai jotain sellaista.
”Sinulle sopisi sellainen kunnon mätkintäkäsilaukku, ihan totta.”

Jake näki naamioni läpi, mutta hymähti silti ja tönäisi minua toverillisesti. Tönimme toisiamme koko koulumatkan kuin keskenkasvuiset, joita me olimmekin.

Silloin hän oli se veli, jota minulla ei koskaan ollut, mutta jota tarvitsin.

Vielä tänäänkin, vaikka kaikki on muuttunut niistä ajoista, Jake ei ole.
Tai siis onhan hän nykyään vakavampi ja vastuullisempi, mutta silti sama Jake. Hänen vitsinsä ovat edelleen sysipaskoja, ja hän on edelleen huono valehtelija. 
Minä olen enemmän sinut itseni ja kaiken tapahtuneen kanssa.
Nykyään minä kutsun Jakea usein vitsillä äidiksi tai isiksi, ja aina hän katsoo minua sillä samalla jännällä ilmeellä.
Vitsailen välillä jopa, että olemme naimisissa.
Jake hymyilee pienesti, sillä hän on ainoa, joka näkee totuuden sanoissani.
Me olemme perhettä.
Perheeni on niistä ajoista laajentunut huomattavasti, mutta Jake on ja tulee aina olemaan paras ystäväni, kaiken kantava kulmakiveni.





***

"Minulla ei ole mitään salattavaa Jakelta", sanoin. "Rehellisyys ja avoimuus. Siinä hyvän avioliiton avaimet."
~Marco (Animorphs #15, sivu 21)

Vie minut kanssasi yöhön ja
seikkailuun.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 522
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Animorphs: Kaiken kantava kulmakiveni, S (Marco & Jake)
« Vastaus #1 : 19.11.2018 08:28:41 »
En ole koskaan kuullutkaan tästä fandomista, mutta jotenkin silti tempauduin tähän tekstiin mukaan ja ihastuin! Ystävyyden voima välittyy tästä tarinasta jotenkin niin aitona, kaunistelemattomana ja koruttomana ja hienovaraisena mutta silti niin vahvana ja todellisena. Pidän siitä, ettei mitään varsinaisesti alleviivata, vaan asiat vain ovat niin kuin ne ovat. Jake auttaa kertojahahmoa raskaan menetyksen jälkeen enemmän kuin ehkä itsekään tiedostaa, eikä siitä koskaan välttämättä keskustella kunnolla, mutta molemmat varmaan aavistavat sen tahoillaan silti. Hahmot taitavat alussa olla aika nuoria, ja jotenkin nuoruuskin välittyy ihanasti rivien väleistä: tönitään toista koulumatkalla ja toisinaan ehkä naamioidaan välittäminenkin hassutteluun, mutta silti se välittäminen on kaiken aikaa siellä taustalla. Sitä ei ehkä ilmaista sanoin, mutta teoin senkin edestä.

On ihanaa ajatella, että hahmojen välinen ystävyys on kantanut kaiken yli ja säilynyt. Tuollainen ystävyys on niin harvinaista ja arvokasta. Melkein silmät kostuvat, kun mietin, miten kauniisti Marco Jakesta ajattelee. Lämmittää sydäntä, miten toista voikaan arvostaa ja rakastaa. Hieman paritusvibojakin loppu minussa herättää, mutta minusta on ihanaa, että tämän tarinan voi lukea myös hyvästä ystävyydestä kertovana. Ei kai sillä loppujen lopuksi ole edes merkitystä, onko kyseessä ystävyys vai romanssi, kun pääpointti kuitenkin tuntuu olevan toisesta välittämisessä ja siinä ystävyydessä, joka on yleensä kuitenkin parisuhteenkin taustalla.

Ihana, ihana, ihana teksti. Piristyin tämän lukemisesta niin paljon. Tuli onnellinen ja tyytyväinen olo. Kiitos tästä! :-* -Walle

Violetu

  • Rohkupuusku
  • ***
  • Viestejä: 2 688
  • You are not alone
Vs: Animorphs: Kaiken kantava kulmakiveni, S (Marco & Jake)
« Vastaus #2 : 14.08.2019 23:09:40 »
Kiitos kommentista, Waulish ^^
Animorphs on kyllä ihana sarja kaikin puolin, kiva että tekstistä sai asioita irti fandomia tuntematonkin<3 Mukavaa, että tykkäsit. Lapsena/nuorempana en koskaan edes parittanut näitä kahta, mutta nyt lukiessa on bongaillut niitä mahdollisia viboja ;D
Marco on vähän sellainen herkkishahmo, joka tosin esittää porukassa koko ajan vitsiniekkaa, mutta näiden kahden ystävyydessä kummankaan ei tarvitse esittää mitään.
Animorphs olis just sellainen yli 50-osainen kirjasarja, joka jonkun netflixin pitäis napata ja alkaa tehdä sarjaa, materiaalia riittäisi, teemat sopisivat hyvin nykypäiväänkin, ja saisivat käyttää kunnolla erikoistehosteita eläin-ihminen -muodonmuutoksissa :D
Vie minut kanssasi yöhön ja
seikkailuun.