Kirjoittaja Aihe: SKAM: Antisankari | S, drama (Isak/Even)  (Luettu 1201 kertaa)

villapaidatus

  • paidanressu
  • *
  • Viestejä: 2
SKAM: Antisankari | S, drama (Isak/Even)
« : 31.10.2018 19:45:58 »
Nimi Antisankari
Kirjoittaja Villapaidatus
Fandom Skam
Ikäraja S
Tyylilaji/Genre Drama
Paritus/Hahmot Even Bech Næsheim/Isak Valtersen
Vastuuvapaus En omista fandomin luojan maailmaa, hahmoja tai tapahtumia etkä saa teksteistäni rahaa.
Varoitukset Jos et ole Skamin kolmos kautta katsonut niin stoori vähän spoilaa
A/N Tarina on Evenin pohdintoja tulevaisuudesta ja valinnoista, mitä tekisi lukion jälkeen. Eli stoori sijoittuu Skamin kolmos- ja neloskauden väliin.

***
Koulun pihan märkä asvaltti.

Even moikkaa pihalla tuttujaan ja menee koulun pääovista sisään. Vanhassa rakennuksessa ei ole tietoakaan esteettömyydestä. Opinto-ohjaajan toimisto on neljännessä kerroksessa. Kapea portaikko. Ajassa pyöristyneitä betoniportaita. Puheen kaiku. Suhisevat ässät. Perillä. Pää hikoaa hiuspohjasta. Peruskohteliaisuudestaan huolimatta Even pitää piponsa päässä. Reipas värikkäisiin vaatteisiin pukeutunut opinto-ohjaaja. Ahertaja ja positiivinen ihminen.

”Miten olet jaksanut?”

Even hymähtää. Asiat ovat hyvin. On parisuhde. On korjattuja ystävyyssuhteita. On rullaava arki. Asiat on ihan ok.

Opinto-ohjaaja on samaa mieltä. Poisso-olot ovat vähentyneet edellisestä vuodesta roimasta. Kursseja ei ole jäänyt kesken. Valmistuminen on ihan oven takana. Mitä on tiedossa seuraavaksi?

”Mä en tiedä mitä mä haluan tehdä lukion jälkeen”, Even kertoo kevyesti naurahtaen.

Tunnustus on oikeasti sellainen, joka on vaivannut viikko kausia. Asiasta heitetään paljon vitsiä porukassa. Oikeasti kaikkia pelottaa. Kukaan ei halua että asiat muuttuvat. Ei haluta erilleen.

Jatko-opinnot on korrekti sana tulevaisuudelle. Se vilisee uutisissa, rekrypalveluiden koulutuksen lisäysvalikossa, sekä koulun käytävien yliopistoiden mainontajulisteissa. Miksi korkeakoulut käyttävät niin paljon rahaa markkinointiin? Miksei sitä samaa rahaa voida käyttää parempaan opetukseen tai parempiin opettajiin?

”Even, mun on puhuttava sulle nyt suoraan. Älä pahastu. Mä oon osa sun koulun tukiverkkoa, että sä jaksat ja siksi sanon nää asiat”, Opinto-ohjaaja aloittaa vaikeana.

”Siitä on vuosi kun sä olet yrittänyt itsemurhaa, eli yrittänyt ottaa sun elämäs ja tulevaisuuden pois. Sä oot saanut tosi nuorella iällä diagnoosiepäilyn maanisdepressiivisyydestä. Nää on tosi vakavia asioita ja tapahtunut niin lyhyessä aikasyklissä, että mä toivoisin antamaan ittelles aikaa, ennen ryntäät seuraaviin elämänmuutoksiin.”

Opinto-ohjaaja puhuu sanat katkeillen, eikä uskalla katsoa Eveniä silmiin. Hän pelkää, että puheensa on ollut liian kylmää nuorelle ihmisille. Kovia sanoja, jotka rikkovat. ja eivät sovi ääneen sanottavaksi.

Opinto-ohjaaja katuun suoruuttaan. Hän pelkää konfliktia. Varoitusta tai sanktioita. Sisimmässään hän kokee tehneensä oikein. Tekihän hän oikein?

Evenin silmät tummuvat. Hän punnitsee kuulemiaan sanoja. Revennyt kynsinauha muuttuu kiinnostavaksi yksityiskohdaksi hänen sylissä pidetyissä käsissään. Samoin kangaskenkiin imeytyneet tummat kohdat. Mistä ne ovat tulleet?

”Eli venaa vuosi ja päätä sitten mitä teet? Mähän ehdin masentua jos mä jään vaan kotiin.”

Even katsoo sanomisensa jälkeen aran oloista pöydän takana olevaa miestä. Hän hymyilee kujeilevaan tapaa. Hän ei jää odottelemaan opinto-ohjaajan vastaväitteitä ja perusteluita kommenttiin. Pelästyköön. Even alkaa tehdä lähtöä.

”En mä tahallani tee radikaaleja juttuja elämässäni. Jostain mä oon lukenu että nuorena kuvittelee että on kuolematon. En mä oo, mut välillä mun aivot haluu uhmata, haastaa riitaa ja väittää että mä olisin”, Even sanoo.

Opinto-ohjaaja ymmärtää että puheet lääkityksesä, tasapainoisesta ja rutiineista elämässä ovat lukiolaiselle nyt kärpäsen surinaa korville. Hän kuuntelee loppuun mitä Evenillä on sanottavana.

”Nää samat aivot myös synnyttää ideoita ja tekee tilanteista paljon siistimpiä. Mulla on paljon annettavaa ja mä saan aika paljon, kunhan mä jaksan kaikkee paskaa mitä mun aivot välillä tuo”, Even kiteyttää.

Puhuessaan Even oivaltaa itsestään ja sanoistaan jotain viisasta, joka synnyttää hänen sisimmässään selkeyttä.

Opinto-ohjaaja nyökkää rauhallisesti ja hymyilee lempeästi. Hänen mielestään Even on analyyttinen ja viisas ihminen.

Even poistuu opinto-ohjaajan toimistosta. Hän päättää ettei hae jatko-opintoihin. Tai jos hakee, sen pitää tulla sattumankaupalla vastaan. Ei kokeita ja tenttejä seuraavaan vuoteen. Joko sellainen koulu tai sitten välivuosi töissä. Vähällä stressillä. Vähillä aamuherätyksillä. Jotakin sellaista.

Even miettii Isakin kanssa keksittyä juttua multiuniversiumeista. Toisessa universiumissa Evenhän voisi olla teologian opiskelija, johon nöyrät luterilaispojat haksahtaisivat Isakin tavoin. Olisi jännitystä herättävää köyrintää luentosalissa pöydän alla ja lukupiiriryhmiä jotka päätyisivät ensimmäisiin alkoholi ja suutelukokeiluihin. Panemiseenkin. Even olisi tiennäyttäjä monelle seksuaalisuudessaan empivälle. Koraanin ulkoa opettelu ei olisi mennyt sitten ihan turhasta.

Isak tulee Evenia vastaan betoniportaissa ja keskeyttää fantasioinnit. Sähköä. He siirtyvät portaiden välitasanateelle. Heidän juttunsa ei ole mitenkään salaista, mutta koulussa syntyy vieläkin kutkuttavaa jännitystä hetkinä jolloin ei ole sopiva osoittaa hellyyden osoituksia. Hymyillään. Ujostuttaa. Koskettaminenkin tuntuu uskaliaalta.

”Miten meni opolla käynti?” Isak kysyy.

”Hyvin kai. Sanoi ettei kannata hakea kouluun. Ei me edes käyty mitään vaihtoehtoja läpi”, Even kertoo vaatimattomasti.

”Aika paskaa”, Isak töksäyttää ja loukkaantuu Evenin puolesta.

”Se sano että nyt on paras vaan koettaa pitää arki kasassa.”

Isak ymmärtää mitä opinto-ohjaaja tarkoittaa. Even ei hallitse oikein elämää. Paljon riskejä ja uhmaa. Typerää elämän vaarantamista. Osittain johtuen sairastamisesta. Osittain Evenin tavasta elää. Paljon pahaa enteileviä piirteitä.

”Isak. Älä kato mua noin. Ei tarvitse holhota. Kyllä mä mietin mitä se sanoi”, Even keskeyttää Isakin ajatukset.

Even ei koskaan sano julkisissa tilanteissa vakavia asioita. Vain suljettujen ovien takana. Julkisten tilanteidendraama on Evenistä liian jenkkimäistä. Vakavuus on taas Isakin perisynti. Turha huolehtiminen kaikista ja kaikesta. Ennen se näkyi vähemmän. Oli ihan sama-asenne. Evenin jälkeen ihan sama on vähentynyt. Evenistä asiat on nyt enemmän ihan sama.

Ihan sama koulun pihan märkä asvaltti. Ihan sama tulevaisuutta pelkäävä Even. Ihan sama homopoika.

Kirkkaisiin väreihin pukeutunut opinto-ohjaaja poistuu koulun alueelta. Ulkona on pimeää vaikka kello on vasta vähän yli neljä. Koulussa on vielä iltapäivätoimintaan osallistuvia oppilaita. Koulun kirjasto on viiteen auki. Tunnolliset lukevat sulkemiseen asti.

Opinto-ohjaaja ei enää pohdi sanomisiaan ja huomisia työtehtäviä. Hänellä on julkinen työ, ja työ päättyy kun viimeiset tutut oppilaat on koulun pihalta moikattu. Siviilielämä. Sisältöä. Ei tarvitse kantaa enää murheita ja tukea päätöksissä. Vasta huomenna.

Opinto-ohjaaja ei pakoile velvollisuuttaan. Hän ei myöskään kiellä etteikö pidä työstä. Se on siistiä sisähommaa. Toki myös haastavaa, mutta monella lukiolaiselle on jo järjenhiventä. Tämä ei ole sosiaalityötä. Työ on tiennäyttämistä ja keskusteluapua.

Even seisoo ratikkapysäkillä. Kostea sää on muuttunut illan mittaan kylmäksi. Pieni tuuli viilentää ilmaa. Kauaa ei pitäisi enää odottaa. Ruuhka-aika ärsyttää. Ratikassa on varmasti pierunhajuinen ihmistungos. Ankeaa mutta siedettävää.

Even miettii antisankaruutta amerikkalaisissa sarjakuvissa. Hänestä se on aidompaa, kuin hyvän ja pahan käymä taistelu. Jokainen valinta elämässä on kaksijakoinen. Hyvät teot taistelussa loppupeleissä epäeettisiä. Supersankarin räjäyttämässä pilvenpiirtäjässä saattoi olla vielä ihmisiä. Miksi niitten kohtaloista ei koskaan kerrota, vaan pääpiirre on tarinassa että hyvä voittaa pahan.

Opinto-ohjaaja astuu samaan ratikkaan kuin Even. He tervehtivät tosiaan lyhyesti. Hymyilevä opinto-ohjaaja vaikuttaa pippuriselta ja pirteältä kirkkaan punaisissa pillihousuissaan ja vaalennetuissa hiuksissa. Even on harmaata massaa. Selaa älypuhelinta ja vaihtaa jatkuvasti kappaletta musiikin suoratoistapalvelusta. Ihan sama.

”Ostatko meille huomisiin bileisiin vähän valkkarii?” Magnus kysyy Eveniltä. Magnus on seissyt Vilden kanssa Evenin takana jo muutaman ratikkapysähdyksen ajan.

Even tervehtii paria ja vastaa myöntävästi. Even tiedustelee bileistä ja innostuu juhlien hippiteemasta. Hän lupaa sotkea bileiden järjestäjän soittolistan vanhalla funkilla, koska sieltähän ne hip-hopin juuret ovat peräisin. Vilde kuvaa tarkasti toivomaansa viinimerkkiä ja yleistä viinin hyllypaikan sijaintia Vinmonpoletissa. Even ihailee Vilden huolellisuutta asioissa. Vastuullinen-Vilde.

Kadonnutta aikaa. Hipit ja heidän kukkaisvallankumous. Nostalgia. Seurauksena vanhempien antamat typerät nimet. Eveniltäkin on useampi ihminen kysynyt, että olivatko hänenkin vanhempansa hippejä kun hänen salaperäinen nimensähän tarkoittaa englanniksi vielää tai tasoissa olemista. Suurta vaivannäköä on tarvittu kuka on tähän pisteeseen tullut. Imartelevaa. Isak on päässyt tähän pisteeseen. Ja Vilde. Tiestysti. Totuus on että Even on vain Even.

On Evenin nimellä oikeasti tarinakin. Even oli hänen äitinsä ensirakkauden nimi. Tyypillinen juttu. Epätyypillisempää on se että Even muutti töiden perässä Tukholmaan tavattuaan Revolt-lehden perustajan Geurt Staalin Oslossa. Even Madsen lähti taistelemaan Ruotsiin ystävänsä ja muitten aktiivien kanssa homoseksuaalien ihmisoikeuksien puolesta. Evenin äiti ja Even Madsen erosivat ilman suurimpia yhteenottoja. Geurtilla ja Evenillä ei ollut suhdetta romanttisessa mielessä vaan yhteinen moraalinen päämäärä rikkoa leimaava homovastainen asenne pohjoismaissa, joka oli HIV-positiivisuuden pelon ja homoseksuaalisuuden taudin diagnoosista muovautunut. Even Madsenin olisi pitänyt näyttää kaimansa tavoin näyttää vähän teologisentiedekunnan tyypeille mallia. Toisessa universumissa se tehtiin jo.

Evenin isä ei ole Even. Hän on tavallinen Martin Bech Næcheim. Mukava tyyppi ja rehellinen mies, mutta ei niin rohkea ja urhoollinen kuin äitinsä ensirakkaus. Saman keväänä 1997, kun Even syntyi, Even Madsen otti yhteyttä Osloon ystäväpiiriinsä ja kertoi järjestävänsä vuoden 1998 Tukholman Europride tapahtumaa. Kulkueen tavoite, kampanjointi ja ennakkoluulojen rikkominen ”homotauti” AIDSista puhutteli Evenin äitiä. Even Madsen taisteli jatkuvasti Ruotsissa tasa-arvon puolesta, eikä ilmeisesti sitoutunut enää kehenkään vakavasti Evenin äidin jälkeen. Vaikka Even Madsen ei halunut jälkeläisiä tai palata enää Norjaan pysyvästi, hänen uskaliaisuutensa ja sisunsa oli sellaista, jota Even Madsenin perinnöstä oli jatkettava eteenpäin. Siksi Evenistä tuli Even.

Even Bech Næcheim kuuli tämän tarinan äidiltään vasta kun oli kertonut vanhemmilleen Isakista. Aika oli ollut kypsä, ja äidillä ja hänen pojallaan oli ollut hyvä hetki vertailleissaan Evenin ja Evenin yhteiläisyyksiä. Pride kulkueet saivat täysin uuden merkityksen. Kerrottuaan nimen tarinan Even oivalsi kuinka avarakatseinen hänen äitinsä oli aina ollut,  ja kuinka se oli näkynyt myös kasvatuksessa. Evenin kotona vieraili paljon näköisiä ja eri uskontokuntaan kuuluvia kavereita. Evenin äidillä ei ole ollut tapana kommentoida ja puuttua ihmisten elämän valintoihin ja asenteisiin. Evenin äiti on aina uskonut oikeudenmukaisuuteen ja hyvään. Niihin asioihin Evenkin uskoo.

Kaksi sankaria. Evenin äiti ja Even Madsen. Miksi he eivät ole antisankareita. Johtuuko se vain kertojan näkökulmasta, ja kertojan valitsemista ja välittämistä sanoista. Ihan sama.

Even hyppää ratikasta ulos. Hiekotushiekka ratisee kangaskenkien pohjassa. Sormet palelevat taskuissa.

”Even, odota!”

Even kääntyy. Opinto-ohjaaja tulee hänen perässään. Opinto-ohjaajan silmälasit ovat pakkasesta huurtuneet. Nopeita askeleita lyhyillä jaloilla. Eveniä hymyilyttää. Hän pysähtyy kadun kulmaan ja jää odotamaan opinto-ohjaajaa.

”Mun ei ollu tarkoitus loukata sua päivällä. Olisitko sä halunut että me varattaisiin uus aika ja katottais niitä opiskelumahdollisuuksia.”

Sankarikokelas. Opinto-ohjaaja. Pippurinen. Kovasta statuksestaan huolimatta murehtii kouluasioita vapaa-ajalla.

”Ei tarvitse. Kaikki on ok”, Even rauhoittelee opinto-ohjaajaa.

”Ei mulla tollasesta yhdestä keskustelusta ala mikää depresiivinen vaihe, sitäkö sä pelkäät?” Even paljastaa opinto-ohjaajan päälimmäiset ajatukset ääneen.

Opinto-ohjaajan on hengitys höyryää viileällä ilmalla.

”Mä kerroin sulle mun aivoista päivemmällä. Sellaset ne on, mitkä on. Mut ei hätää. Ei oo mitää vipua, joka kääntämällä mä tipahdan jonnekkin masennusjaksoon ja sit kolmeks viikoks parantaa päätäni Gaustadiin”, Even vitsailee asialla, rikkoen jäätä.

Opinto-ohjaaja hymähtää. Nostaa korvien suojaksi takkinsa hupun päälle, ja myhäilee vastineeksi.

”Kai sä ymmärrät että sä et voi kaikkii pelastaa?” Even kysyy spontaanisti.

Opinto-ohjaaja häkeltyy. Hänellä on paljastettu olo. Häntä kaduttaa kun edes lähti lukiolaispojan perään. Jälleen konflikti ja haaste. Hermostuttavaa.

”Joo kyl mä tajuun..”, Opinto-ohjaaja vastaa. Muuta hän ei sano ja lähtee omaan suuntaansa.

Hän jättää mainitsematta alkuperäisen asiansa Evenillä alaikäisille alkoholin ostamisesta. Kaikkia ei voi pelastaa. Ei edes alaikäisiä, jotka haluavat bileisiin viinaa.

Even jää katsomaan opinto-ohjaajan loittonevaa selkää. Hänen päässä pyörii antisankaruus, valinnat ja elämä. Opinto-ohjaajan punaiset housut näyttävät pimeässä tummanruskeilta. Katuvalot heijastuvat märän asvaltin epätasaisiin kohtiin muodotuneista lätäköistä. Even lähtee kotiinsa. Ihan sama.
« Viimeksi muokattu: 31.10.2018 20:14:52 kirjoittanut villapaidatus »

Fairy tale

  • ***
  • Viestejä: 2 809
Vs: SKAM: Antisankari | S, drama (Isak/Even)
« Vastaus #1 : 08.11.2020 16:13:25 »
Tässä olikin paljon Evenin elämänpohdintaa ja kivoja paljastuksia hänen taustastaan ja nimestään. Pala tavallista lukiolaisen arkea, jossa on ajankohtaista jo miettiä vähän jatko-opintojakin. Even vaikuttaa tässä olevan tietunlaisessa perustasapainossa itsensä ja ajatustensa kanssa. Joskin opinto-ohjaajan eli ulkopuolisen aikuinen näkemys asiasta ja sitten vielä Isakin kanssa käyty lyhyt keskustelu paljastaa lukijalle vähän enemmän. Even ehkä tosiaan tarvitsee vielä aikaa, jotta pääsee nyt käsillä olevasta tasapainosta vielä selkeämpään jaksamiseen ja arkensa hallintaan.

Jäin miettimään kuuliko opinto-ohjaaja myöhemmin raitiovaunussa nuorten bilesuunitelmista. Ja kuulihan hän:
Lainaus
Kaikkia ei voi pelastaa. Ei edes alaikäisiä, jotka haluavat bileisiin viinaa.

Tässä elettiin varmaan jo joulukuuta, kun keli oli kylmää ja iltapäivä kello neljältä on jo pimeää. Ja onhan tuo vuodenvaihteen aika sellaista, että pitää miettiä tulevia opintoja. Ja lukiolaisten kannalta myös niitä seuraavia bileitä.