Kirjoittaja Aihe: Kadmiumkeltainen | S, fluffy (Lauri/Matias)  (Luettu 1345 kertaa)

Ronen

  • prickly and in bloom
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 183
Kadmiumkeltainen | S, fluffy (Lauri/Matias)
« : 29.10.2018 18:38:10 »
Nimi: Kadmiumkeltainen
Kirjoittaja: Ronen
Ikäraja: S
Genre: slice-of-life, fluffy
Hahmot: Lauri/Matias
Haasteet: Fluffy10 #3 (sanalla keltainen), Ficlet300 (sanalla 151. Keltainen), Kerää kaikki hahmot #2 (originaali: Lauri)

A/N: Lauri ja Matias tekevät paluun! 2017 keväällä kirjoitin pastissin (S) ombrén tyylillä ja esittelin siinä tämmöisen kaksikon. Olemme yliopistolla englannin ainekerhon kesken uudelleenkäynnistäneet hiljattain luovan kirjoittamisen ryhmän, ja tämän päivän aiheena oli "loppu aloituksena". Tuon promptin ja tämän kuvan inspiroimana päädyin palaamaan takaisin Laurin ja Matiaksen pariin, ja lopputuloksena on tämä rakenteeltaan vähän erikoinen ficlet. Toivottavasti tykkäätte!





Työhuoneen ikkunasta soljuu kellertävää valoa sisään. Lauri laskee pensselinsä – pöydänreunalla on siistissä rivissä kymmenkunta erikokoista ja -muotoista sutia – kuivaa sitä vähän ja ottaa askeleen taaksepäin. Kieli suunpielessä hän katsoo maalausta ja pyyhkäisee vielä kuivuneeseen alalaitaan verta vuotavasta kynsinauhastaan pienen, hädin tuskin huomattavan punertavan viivan.

Siinä se on. Valmis.


*


”Lauri, sun täytyy keksiä jotain. Tästä ei tuu yhtään mitään muuten.”

Matias sanoo turhautuneena sanat, joita on saanut toistella Laurille koko kesän ja alkusyksyn mittaan. On ihan ymmärrettävää, että pahan masennusjakson jälkeen on taas vaikeaa nousta ylös ja tehdä asioita, mutta eletään jo syyskuun loppua eikä Lauri ole vieläkään saanut oikein mitään aikaiseksi. Paljon tasaisempi hän sentään on: ei ole enää verikirsikkapuita lakanoissa, ei kursseiltaputoamisilmoituksia sähköpostin täydeltä tai paksuja takkuja, joita Matias joutuisi repimään auki.

Lopulta Matias luovuttaa. Niin paljon kuin hän rakastaakin Lauria, ei loppukädessä ole hänen tehtävänsä pakottaa Lauria tekemään asioita, johon energiaa ei selkeästikään vain riitä. Mutta ratkaisu löytyy yllättäen niin kuin aina. Kielopellon kansalaisopiston esite on yhtenä aamupäivänä heidän eteisen matollaan, ja Lauri alkaa selailla siitä.

Seuraavana aamuna keittiön pöydällä on neljänkymmenen euron lasku.

”Mikäs tää… maalauskurssi?”
”Niin. Mä aattelin että se kuulosti kivalta…”

Matias katsoo laskua, sitten hymyilee.

”Ihan parasta, että löysit oman jutun.”


*


Ja mikä parasta: paljastuukin, että Lauri on oikeastaan erittäin hyvä maalaamaan. Hän saa usein kehuja kurssin opettajalta rohkeasta värienkäytöstään, Matias vaatii saada yhden abstraktimman maisematulkinnan heidän olohuoneen seinälleen, ja Lauri innostuu myös hankkimaan maalaustarvikkeita kotiin. Matias saa väistyä – ja väistyy mielelläänkin – heidän asuntonsa työhuoneesta, jotta Lauri saa siitä oman ateljeen.

Kaikki ei suju huoletta. Joskus Lauri katoaa ateljeensa syövereihin tunneiksi, Matiaksesta tuntuu joskus että päiviksi. Maalausprosessit ovat pikkutarkkoja ja kun Matias kurkistaa työhuoneeseen ovenraosta, kankaat täyttyvät piinallisen hitaasti. Jokainen linja, jokainen veto on tehty millintarkasti; Matias ei voi uskoa, että sekavan ja sumuisen masennuskauden uumenista noussut Lauri kykenisi sellaiseen.

Mutta niin vain tapahtuu.


*


Lauri haluaa tehdä akvarellimaalauksen Matiaksesta. Siinä on enemmän herkkyyttä kuin perinteisemmässä maalauksessa, ja Laurin mielessä Matias tarvitsee esittää juuri niin. Kadmiumkeltaiset viirut muodostavat paperille lempeät miehen kasvot parissa päivässä. Matias huomaa tämän: kun teos valmistuu nopeammin, Laurikin viettää enemmän aikaa työhuoneen ulkopuolella ja on enemmän läsnä heidän elämässään, ei vain omassa maalarikuplassaan.

Kaikki on niin kuin ennen Laurin pahinta kevättä. Ruskeissa silmissä näkyy taas elämänkipinä; Matias tunnistaa, että se ei ole vielä voimakas, mutta se on siellä, mikä on tärkeintä. Mitä lähemmän maalauksen valmistumista Lauri pääsee, sitä vahvempana hänen sydämensä taas sykkii.


*


Ja kun Lauri esittelee akvarellin ensimmäistä kertaa Matiakselle, tämä ei saa suustaan sanaakaan. Lauri salailee vähän verta vuotavia kynsinauhojaan ja pelkää, että Matiaksen hiljaisuus onkin paha juttu, mutta ei se ole.

Matias halaa Lauria ja suutelee nenät ja otsat vastakkain pidempään kuin varmaan koskaan aiemmin. Lauri uskaltaa sulkea silmänsä ja luottaa vaihteeksi siihen, että maailma (Matias) ottaa hänet vastaan, jos hän on kaatuakseen.
« Viimeksi muokattu: 01.01.2019 23:39:54 kirjoittanut Ronen »


the memories fade
like looking through a fogged mirror

telephone wires above are
sizzlin' like a snare

Vendela

  • Teeholisti
  • ***
  • Viestejä: 1 047
  • Maistuisiko kupponen teetä?
Vs: Kadmiumkeltainen | S, fluffy (Lauri/Matias)
« Vastaus #1 : 12.11.2018 13:27:07 »
Kommenttikampanjasta hei :)

Nämä hahmot eivät olleet minulle ennestään tuttuja, mutta se ei vaikuttanut lukukokemukseen, sillä hienosti pääsin jyvälle että minkälaisista tyypeistä on kyse. Tarinan rakenne oli myös toimiva, se että aloitettiin lopusta toimi tämän mittaisessa jutussa hyvin. Lukija ei ehtinyt unohtaa alkua (loppua) kun tarina tuli päätökseen. Lisäksi tuo viittaus tuolla alussa vereen herätti heti mielenkiinnon.

Minusta on aina ihanaa lukea jotain sellaista missä kaikki menee hyvin. Minua ei haittaa että alussa on angstia tai surua tai jopa ihan kunnolla pohjilla kyntämistä, mutta jos sieltä noustaan ja päästään onnelliseen ja parhaassa tapauksessa vielä pörröiseen loppuun niin tarina on onnistunut. Tässä oli hienoa, että Lauri löysi oman juttunsa, sillä jokainen tarvitsee jokin intohimon elämässään olipa kyse kirjoittamisesta, urheilemisesta tai sitten maalaamisesta kuten tässä. Olit kuvannut hienosti sen, kuinka alun masennuksesta noustiin kohden valoa.

Tuo tasapaino sen välillä, että uppoaako intohimoonsa liian syvälle oli kivasti kuvattu. Sillä olisihan ollut suuri vaara, että masennuksen jälkeen Lauri olisikin syöksynyt maalaamiseen niin syvälle ettei olisi päässyt sieltä enää ylös. Mutta onneksi tasapaino löytyi. Matias vaikuttaa huolehtivalta mutta kuitenkin tilaa antavalta kumppanilta. Se, että Lauria jännittää näytää maalaus kertoo minusta, että hänkin tietää mitä kaikkea on pelissä. Ja sitten Matiaksen reaktio sulattaa sydämet, että kaikki voikin olla taas hyvin <3

Pidin tästä niin juonellisesti kuin tyylillisesti. Slice of life toimii kyllä aina ja tuo kuva oli muuten kiva inspiksen lähde :)

Kiitos tästä,
Vendela
I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 025
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Kadmiumkeltainen | S, fluffy (Lauri/Matias)
« Vastaus #2 : 01.01.2019 22:49:40 »
Iltaa Kommenttikampanjasta! :)

Vendelan tavoin en tiennyt hahmoja entuudestaan, mutta pääsin silti ihan hyvin jyvälle. Tämä on jotenkin helposti lähestyttävä pieni tarina, yhteen ajanjaksoon ja siitä selviämiseen keskittyvä eikä turhan jaaritteleva, mutta kuitenkin sisällöllisesti tosi suuri. Masennuksen kuopasta kapuaminen voi olla pitkä ja raskas prosessi, ja se välittyy tästä tekstistä, mutta niin välittyy myös se ilo ja valo, joka siitä voi seurata. Koen tämän tarinan kokonaisuudessaan tosi toiveikkaaksi ja elinvoimaa pirskahtelevaksi. Ihmisellä on uskomaton kyky selvitä vaikeistakin koettelemuksista, ja tämä teksti tuntuu minusta tekevän kunniaa sille kyvylle.

Laurin läpikäymä kurimus välittyy tekstistä hienosti suht vähin sanoin. Kursseiltaputoamisilmoitukset sähköpostissa ja takut hiuksissa kertovat pieninä yksityiskohtina lopulta enemmänkin kuin suoraan sanominen. Myös Matiaksen epätoivo on hyvin aistittavissa. On varmasti kauhea tilanne, kun rakkaan ihmisen elämänilo on poissa, mutta tottahan se on, ettei sitä voi kenenkään puolesta löytää tai vaalia. Lopulta voi vain olla tukena ja kannustaa. Minusta on ihanaa, miten Matias pysyy Laurin rinnalla ja antaa Laurille aikaa ja tilaa, muttei kuitenkaan epäröi sanoa, miten asiat ovat. Matias vaikuttaa ihanteelliselta kumppanilta! Tavallaan minua jäi kiinnostamaan, millainen Matias muuten on, mitä muuta hänen elämässään on kuin Lauri ja tämän masennus, mutta toisaalta on ymmärrettävää, että se jää varjoon tähän tiettyyn kamppailuun keskittyvässä tarinassa. Toivon vain, että Matiaksellakin on aurinkoisempia aikoja edessään, ja varmaan onkin kun huoli kumppanista hellittää! Varmasti Laurillakin on aikaa ja voimaa parisuhteelle taas eri tavalla, kun omat asiat alkavat olla paremmalla tolalla. Minusta on ihanaa, että Lauri haluaa maalata Matiaksen muotokuvan, koska sekin varmaan osaltaan osoittaa, miten tärkeä Matias Laurille on.

Tuo kansalaisopiston esite ja maalauskurssi ovat oikea pelastus! Ihanaa, miten Lauri löytää synkkänä ajanjaksona intohimonsa taidetta kohtaan, ja miten se auttaa häntä ilmaisemaan itseään ja pääsemään pinnalle. Vendela mainitsi siitä, miten hienosti tässä tekstissä on kuvattu tasapainon löytyminen, ja olen samaa mieltä. On helppo kuvitella, että pitkään jatkuneen pahan olon ja ehkä turtumuksenkin jälkeen sitä saattaa tarrautua melkein hukkuvan lailla siihen, mikä lopulta tuottaa jonkinlaista iloa tai mielihyvää, mutta liiallinen syventyminenkään ei varmasti tee hyvää. On ihanaa, että Matias taas antaa tilaa ja antaa Laurin itse löytää rajansa, ja on ihanaa, että Lauri tuntuu tavoittavan tasapainon.

Minusta tässä tekstissä on hurjan toimiva ratkaisu tuo, että loppu onkin alku! Minulle se jotenkin korostaa tarinan toiveikkuutta: vaikka matka on pitkä ja raskas, lopputulos on sen arvoinen. Ihanaa. Jotenkin jää sellainen ihana kadmiuminkeltainen olotila leijumaan sisimpään! :)

Matias sanoo turhautuneena sanat, joita on saanut toistella Laurille koko kesän ja alkusyksyn mittaan. On ihan ymmärrettävää, että pahan masennusjakson jälkeen on taas vaikeaa nousta ylös ja tehdä asioita, mutta eletään jo kesäkuun loppua eikä Lauri ole vieläkään saanut oikein mitään aikaiseksi.
Minulle jää tässä kohtaa aikajana vähän hämäräksi. Jos nyt eletään kesäkuun loppua, miten Matias on toistellut sanojaan Laurille koko alkusyksyn, ellei sitten puhuta edellissyksystä, mutta miksi silloin puhuttaisiin alkusyksystä? En jotenkin hoksaa, mitä tässä ajetaan takaa, mutta on hyvin mahdollista, että multa on vain jäänyt jotain huomaamatta. Ei olisi ensimmäinen kerta. :D

Tykkäsin tästä tosi paljon! Tämä herätti hirmu paljon ajatuksia ja tunteita. Kiitos! :-* -Walle

Ronen

  • prickly and in bloom
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 183
Vs: Kadmiumkeltainen | S, fluffy (Lauri/Matias)
« Vastaus #3 : 01.01.2019 23:38:26 »
Vendela, tervehdys ja kiitos kommentista! Kiva, että hahmoista sai kiinni, vaikka ei ollut lukenut tuota aiempaa pastissia. Myös tosi helpottavaa kuulla, että tän rakenne toimi; olin vähän epävarma siitä, mutta kai näin lyhyissä teksteissä pieni kikkailu on ihan ookoo! :D Ja joo, tasapaino kaikessa on hyvä juttu - onneksi Lauri onnistui sen tässä löytämään. Matiaksen reaktio selittyy osin myös sillä, että aattelin näiden kahden ansaitsevan vähän onneakin. :p Kiitos vielä, kiva että tykkäsit! <3

Waulish, iltoja iltoja! Joskus tarvii kyllä kirjoitella tällaisia "kohti valoa" -tyyppisiä tekstejä, joten arvostan isosti tuota kommenttia, että tää teksti tuntuu tekevän kunniaa ihmisen selviytymiskyvylle. :3 Hmmm, mainintasi Matiaksen sivuunjäämisestä tässä antaa ideoita, joten ehkä saatamme siihen aihepiiriin palata vielä joskus! Ja hauska kuulla, että tää otsikon kadmiumkeltainen fiilis jäi päälle tekstin lukemisen jälkeen. :D Also hups, toi aikajanaerhe on puhdas aivopieru - oon tota lausetta ja ylipäätään tän "versen" aikajanaa miettiessäni varmaan sekoittanut tossa kuukaudet ja tarkoittanut syyskuuta, koska silloin monet kansalaisopistojenkin kurssit alkavat syksyisin. Kiitos tästä huomautuksesta ja muutenkin kivasta kommentista! <3


the memories fade
like looking through a fogged mirror

telephone wires above are
sizzlin' like a snare

Syvä Miete

  • ***
  • Viestejä: 11
Vs: Kadmiumkeltainen | S, fluffy (Lauri/Matias)
« Vastaus #4 : 28.01.2019 11:42:03 »
Tuun kommenttikampanjasta :3

Pahoittelut jo aluksi tästä kommentin laadusta, en ole vähään aikaan näitä tehnyt.
Tarina on mukava, mutta jotenkin itselleni hankala lukea.
Tykkäsin söpöilystä. Kiva tosiaan että Lauri löysi oman jutun.
Kuvailu on hyvää!

Kivaa kun Lauri maalaa :3 mutta voi Matias parkaa kun Lauri maalaa koko ajan (?)
Mutta, kiitos!