Kirjoittaja Aihe: Selkoset seepiaseinillä / Terhenen takana l melankolinen fluff, haaveellinen draama l S l ficlet  (Luettu 1297 kertaa)

Secu

  • Kaskukuiskaaja
  • ***
  • Viestejä: 514
  • ava © Johanna Tarkela
Nimi: Selkoset seepiaseinillä / Terhenen takana
Kirjoittaja: Secu
Fandom: originaali
Hahmot: minä & sinä
Genre: melankolinen fluff, haaveellinen draama
Ikäraja: S
Vastuuvapaus: maailma hahmoineen kuuluu minulle.
Haasteet: Allitteraatioapajat: 20 allitteraatiota
A/N: Tämä kappale inspiroi kirjoittamaan tekstin. Varsinaisen kirjoittamisen aikana vauhtia sanailulle antoi tämä kappale. Terhen tarkoittaa kevyttä usvaa, utua tai sumua. Selkonen on sisimmän synonyymi. Väreillä on oma symboliikkansa. Valkoinen: totuus, puhtaalta pöydältä aloittaminen, purppura: ylhäisyys, ruskea: maa, kestävyys, vaaleanpunainen: nuoruus, vihreä: ikuisuus. Seepia selittynee itsekseen.

Lukuiloa! ^^




Se virtaa seinällä vetojen tahtiin, levittää kehiä pinnalleen, poreilee ja ropisee kohisten. Nenänpäässäsi on pisaran muotoinen luomi, niin, siinä sivussa, vieressä pienempi lävistys kuin joen hopeanruskea lahja, joka vihertää puiden alla. Koruasi vasten kiertyvät kepeät suupielesi uurteet, hetkemme, valuvat esiin päivittäin tapetillani. Hipaisen sitä, se haalenee syvempään seepiaan.

Käännyn toiselle kyljelleni kaarevien luideni muotoista siltaa kohti. Takanasi taivas kurottaa voimansa selkääsi, veistää puumaisen tummaa, lehahtelevaa päivänlaskuaan avonaisen paitasi laskoksiin ja resoreiden saumoihin, hehkut orastavaa alkuyötä pidellessäsi viimeisiä säteitä kämmenilläsi. Hiuksesi ovat seittisiä oksia, jotka laskeutuvat vankalle varmuudellesi olkapäiden tyveen. Minuun ojentuneen kätesi pehmeys alkaa viiletä. Seepia saostaa selkosiamme.

Takanani kapea katu ahtaa meidät seiniensä väliin. Askeleemme eivät malta itsenäistyä, kupera mukulakivi heijastaa toisintojaan, meidätkin toisissamme, toisintona. Selkosemme kaikuvat rapatuista seinämistä kattojen harjoille ja piippuja pitkin tuulille. Äänesi tipahtelee esitteisiin, vastaantulijoiden kengänkärjille, vyölaukkuni sivutaskuun, kimalteleviksi pikkukiviksi kadulle. Seepia säröttää sointisi joen alle, sillan länsipuolelle etäiseksi heijastukseksi.

Rajatussa huoneessani näköaloinani ovat silta, joki, kapea katu, kahlitut muistorullat suoristettuina seinikseni. Edessäni on ristikkoikkuna, terhenseinä peittää sen, mutta vahvistuvat sormenjälkeni näyttävät ulos. Päivin näen enemmän, ulos itseeni. Terhenet värjäytyvät, ylänurkat muuttuvat hailakan valkoiseksi ja purppuraksi, alaruudut ruskeaksi ja vaaleanpunaiseksi. Seepiapuitteet alkavat lahota, värit liuettavat säröilemääni ikkunalasia. Särönmuotoisissa paloissa heijastut sinä, entistä sinunlaisenasi. Painan kaikin sormin, haalea lasi valuu vesiväreinä pois.
   
Talletan selkosesi säröt vihreisiin kehyksiin seepiaseinälläni ja astun spektrikadulle. Asut jossain sen varrella, sinunlaisesi sinä – mutta ensin minun oli kuljettava minunlaiseni kautta.


« Viimeksi muokattu: 16.10.2018 22:09:35 kirjoittanut Secu »
The world is but a canvas to the imagination

They call us dreamers but we are the ones who don't sleep