Kirjoittaja Aihe: Mutta minua te ette saa | K11 | Draco  (Luettu 805 kertaa)

cassialma

  • tuulenpesä
  • ***
  • Viestejä: 1 026
Mutta minua te ette saa | K11 | Draco
« : 11.10.2018 03:50:19 »
Kirjoittaja: cassi
Ikäraja: K11
Paritus: Draco/useita (tulkinnanvaraisia)
Tyylilaji: draama & angst
Vastuunvapautus: Rowlingin hahmoja, nyyh
! Varoitukset: tulkinnanvaraisuus
Haasteet: Neljän tuvan haaste, Otsikoinnin iloja, Teelusikan tunneskaala, Kirjoittamisen kuudestilaukeava & 12+ virkettä

K/K: ;D "ai kauhea kun minulla on paljon haasteita kesken" mietti cassi ja kirjoitti tämmöisen! Silleesti vähän voisin sanoa, että olen jo kauhean kauan halunnut kokeila minäkerrontaa HP -maailmassa ja no nyt sitten? Yritin?? Minä jotenkin vähän innostuin tämän kanssa, enkä osannut lopettaa. Niin. Onhan se melko tulkinnanvarainen, mutta niin olen minäkin. Palaute = <3



Mutta minua te ette saa

Minä olen vääränlainen väärämieli, ajatukseni kuin meri: minä hukutan heidät sinne ilomielin kerta kerran jälkeen. Jos olen huolimaton, katseeni kääntyy kolkoksi – silloin Astoria koskee minun kättäni, karheaa poskeani, hiuksia niskassa, sanoo: Kun olet valmis, kuuntelen. Joinakin päivinä Astorian(kin) ääni on liikaa; samalla tavalla kuin ne perhanan krumeluurit, joita hän on asetellut pitkin poikin asuntoa. Se oranssi lintu olohuoneen kirjahyllyllä: se tuomitsee minun käytöstäni.



Kertoisinko Astorialle sinusta, öistämme Kalmanhanaukion ullakolla, siitä miten sen lahon talon katto vuoti pisaran vettä sinun silmäsi nurkkaan, ja minä luulin että itkit? Siitä miten naurusi helisti huolestuttavan hoikkaa vartaloasi, ja minä pelkäsin kääntää katsettani, mutta samalla kuitenkin suutelin kylkiluittesi välisiä kuoppia?

Kertoisinko tunteesta, jonka nimesit leikkisästi Ameebaksi ja jonka hätistelit ullakon nurkkaan piiloon? Vai siitä, miten en koskaan kertonut sinulle, että Ameeba palasi minun luokseni yö yön jälkeen vailla syyllisyyden häivääkään?

Se on kuin henki haamu kummitus; sinun ihosi tuntu minun mieleni reunalla, sinut minä hukutan mereen aina ensimmäisenä. Saattaa kulua tuokio tai kaksikin, en minä enää sinun ääntäsi muista, mutta hymysi se on tallessa edelleen.



Astoria sanoo sellaisia asioita kuin parketti on naarmuinen ja piha pitäisi haravoida, minä peitän pitkästymiseni huonosti haukotukseen, sanon: Sitä varten meillä on, rakas, kotitonttuja. Astoria on tasainen ja oikea, viileä kuin yöt tammikuussa, mutta niin olen minäkin. Sulan luultavasti vasta krematoriossa mieleni merta myöten.



Taatusti en koskaan kertoisi Astorialle hänestä, jonka tutkailuun käytin enemmän aikaa kuin oli sallittua; pitkät illat ministeriössä eivät koskaan olleet elävöittäneet minun kehoani niin. Lähestyin häntä ensimmäisen kerran banaani ojossa, kun kuulin hänen mahansa kurnivan nälästä. Hänen silmänsä olivat ruskeat ja täynnä kysymyksiä, mutta lempeät – hän otti banaanin vastaan ja sanoi: Minun täytyy toimittaa nämä asiakirjat eteenpäin, mennään sitten kahville. Minä purin kulmahampaallani poskeeni ja mietin voisinko minä näyttäytyä hänen kanssaan julkisesti? Se ei aivan ollut minun DNA:ssani, mutta sitten tajusin, ettei kukaan sellainen ollut enää elossa, jonka mielipiteestä minä välittäisin.

Meistä kumpikin joi mustan kahvin, muistan jopa matkineeni häntä: hänen maailmansa oli niin erilainen kuin minun, hänen maailmaansa mahtui paljon enemmän. Hänen tapahtumahorisonttinsa siinsi mahdollisuuksia ja mahdottomia, kysymyksiä ja tolkuttoman kaunista tulevaisuutta – minäkin mahduin sinne, vetäydyin hänen mukaansa ja tajusin nopeasti ennakkoluulojeni olevan lapsellisia ja keveitä: niiden paino ei tuntunut minun hartioillani hänen seurassaan.

Karkasimme eteläänkin: päivisin kuuntelin hänen korkojensa kopsetta katukivetyksellä, söimme ja joimme itsemme yltäkylläisiksi asti – iltahämärässä minä painoin hänet lähelleni iho ihoa vasten sen kuumottavan ilmaston alla.

Mutta piilotetut tunteet ja ajatukset ja odotukset kupruilevat pintaan ajan myötä: minun piti päästää hänestä irti, antaa hänen elää ilman minun menneisyyteni varjoja, ilman minua, ilman minun jatkuvaa kurkkimista olan yli, että joko ne saavat meidät (minut) kiinni.

Hän ei koskaan ymmärtänyt minua, hän sanoi, että sanani kalvavat hänen mieltään kuin kaarituki rintakehää, minä tietysti annoin hänen pitää meidän eroamme niin yksinkertaisena, en minä tohtinut hänen maailmaansa synkistää –

hänen kasvojaan minä hyväilen kauemmin, kunnes lopulta hukutan tietysti hänetkin, voimakkaasti, mutta hän ei satuta minun mieltäni niin kuin sinä ja siitä minä olen hänelle kiitollinen.



Astoria sanoo, että sipulit ovat menneet huonoiksi hemmetti vieköön, me olemme vähän sillä tavalla pitkästyneitä arkeemme, Astoria ja minä, mutta tasavertaisia ja yhtä kylmiä – Astorialla on tietysti jo vauva tulon päällä, minä olen tehnyt velvollisuuteni, minä vääränlainen väärämieli, jonka ajatuksissa hukkuu jo kaksi ihmistä: minä annan heille superkuun taivaalle kertomaan, että minäkin olen heidän kanssaan, mutten koskaan kuitenkaan pinnan alla.

Tässä ja nyt, minä antaudun Astorialle, mieleni täynnä kuolemaa, mutta minä jatkan elämistä heille.
« Viimeksi muokattu: 12.10.2018 13:38:16 kirjoittanut cassialma »

Orca

  • ruttotohtori
  • ***
  • Viestejä: 934
  • popokumpelo
Vs: Mutta minua te ette saa | K11 | Draco
« Vastaus #1 : 11.10.2018 15:24:17 »
Voi herranjestas. Nytten on sitten mun vuoro olla ficillä päähän lyöty ja suu ihan o:n mallisena. Tässä on niin paljon kaikkea, tämä on niin... upea. Siis. Minä tiiän, oon aikoja tiennyt, että oot loistava kirjoittaja. Upea ja lahjakas. Mutta tää. Siis. Mä saan sun teksteistä aina paljon tunteita ja ajatuksia, mut tää... Siis. Tiiätkö miten vaikee mun on kommentoida? Oon niin äimänkäkenä täällä siitä kuinka... oh la la, en ees. Tää on varmaan paras ficci mitä oon lukenut tänä vuonna. Niinku, heck. Tää on ihan mieletön. Tästä todella huomaa että vuodit sydämes tähän. Haluaisin jotenkin onnistua välittään kaikki ne tunteet mitä tää aiheutti, ihan sisältönsä mut myös tekstin muotoilun ansiosta. Siis se tapa jolla oot käyttänyt sanoja ja lauseita... Oon ihan niinku taivaassa nyt. Kaikki on niin upeeta, en selviä. Meen ihan rikki.

Jos nyt aloittaisin siitä että minäkertoja. Olemassa olevista hahmoista on _todella_ vaikea kirjoittaa minäkertojalla, se kun sinne pään sisään täytyy todella päästä. Itse en varmaan uskaltais ikinä ja olinkin vähän varuillani - turhaan. Sä selkeästi tunnet Dracon paremmin ku kukaan, tää tuntui ja kuulosti Dracolta, sä todella onnistuit vangitsemaan Dracon sielunmaiseman tähän ficciin ja tuomaan esiin sun näkemyksen hahmosta. Ja mä rakastan nimenomaan sun Dracoa ihan sikana. Siinä on se että sun Draco kyllä tuntuu kirja-Dracolta, mutta kirjotat yleensä kirjojen jälkeisistä tapahtumista niin... no en tiiä, sun Draco tuntuu sellaselta luontaselta jatkumolta kirjojen Dracolle, ja tässä se tuli hyvin esiin, ehkä paremmin kuin sun muissa ficeissä kun tosiaan kirjoitit Dracon näkökulmasta. Arvaan, että ficin sinä on Harry ja hän on Hermione, oonko oikeessa? Tai no, musta se oli aika selkeää, sinä asuu Kalmanhanaukiolla ja häneen kohdistuneet ennakkoluulot koettiin sitten turhiksi. Ja no, koska sinä. Ei ne voi muitakaan olla, hahhaa. Mut vaikka Drarrya ja Dramionea käsiteltiin sinänsä vähän, tai ne pätkät oli pieniä, mä kyllä huomasin sun rakkauden niitä parituksia kohtaan. Noista kohdista tuli ilmi jotenkin tosi hyvin sun tunteet ja myös Dracon, tietysti.

Ja siis. Miten mä voisin ees aloittaa tän tekstin ylistämisen? Tän kauneuden ja kaiken ja apua. Sä todella ylitit itses, cassilö. Niinku. Todella. Mulla ei oo sanoja, virke toisensa jälkeen haukoin henkeä siitä et miten nerokas ja upee kirjottaja oot. Tää on ehkä runollisempaa kuin sun tekstit yleensä, ja lennokkaampaa, mutta jumalauta kun se toimii. Kaikki tuntui olevan oikealla paikallaan, jokaista asiaa ja hetkeä ja suhdetta kuvaillaan just tarpeeks ja voi kauhee, en ees. Tää on vaan niin... apua. Siis mä kyllä kiinnostuin tästä tekstistä heti mut en jotenkin odottanut että tää niinku vaikuttais muhun näin. Tää nousi heti Korppien rinnalle mun lemppariks sulta. Tää on varmaan yks parhaiten kirjotettuja tekstejä mitä Finissä on koskaan ollut. Niin mieletön, ja imo kaikkien Dracosta pitävien tulis lukea tää. Ja muidenkin. Ne jotka ei lue missaa paljon. (Tai sit tää vaan iskee muhun henkilökohtasella tasolla, lol, mut anywho) Täs (ja sun teksteissä aina) on yks juttu tosin mihin mun on hankala tottua, ja se on et välillä omistusliitteet puuttuu, mut toisaalta mä en enää ees halua lisätä niitä sinne koska jotenkin... En tiiä ees teetkö sitä tarkotuksella vai et, mut miellän sen kuuluvan sun teksteihin. Ja sulla se tuntuu tyyliseikalta eikä kielioppivirheeltä muutenkin, oli se kumpaa tahansa oikeasti. Tää ei siis pahemmin mua häiritse mut halusinpahan vaan sanoa!

Lainaan vielä pari kohtaa jotka sai mut kananlihalle. Jätän nyt ton mistä mainitsit mulle eilen poies koska näit on muutenki liikaa, mut se oli kans yks mun lemppareist:

Lainaus
sinun ihosi tuntu minun mieleni reunalla, sinut minä hukutan mereen aina ensimmäisenä
HKJAHJAHKJAHADJAHHD joo

Lainaus
Sulan luultavasti vasta krematoriossa mieleni merta myöten.

Lainaus
Se ei aivan ollut minun DNA:ssani, mutta sitten tajusin, ettei kukaan sellainen ollut enää elossa, jonka mielipiteestä minä välittäisin.

Lainaus
mutta hän ei satuta minun mieltäni niin kuin sinä ja siitä minä olen hänelle kiitollinen.
siis apua miten onnistut yhdessä virkkeenpuolikkaassa tiivistämään näin hyvin drarrin ja dramionen eron?? aaaaa

Joo emmätiiä. Anteeks, en osaa muuta ku hehkuttaa ja tuntuu et mitkään ylisanat ei riitä. Oon täyttä rakkautta täällä. Oot oikeesti niin mestari et toist ei oo. En selvii. Kiitos tästä, tää oli ihan mielettömän upee. <3
throw the bait, catch the shark, bleed the water red
50 words for murder and i'm every one of them

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 3 143
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: Mutta minua te ette saa | K11 | Draco
« Vastaus #2 : 17.10.2018 19:46:59 »
Valikoin tämän kommenttikampanjasta, koska se vaikutti niin kiehtovalta. :) Eikä tosiaan hullumpi valinta ollutkaan. Pidin kovasti, vaikka se herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Tämä vaati vähän keskittymistä ja ajattelemistakin. Siksikin kommentointi hieman kesti.

Minäkin tulkitsin kuvioihin Harryn ja Hermionen, sen verran paljon siinä oli kuitenkin näitä tukevia viitteitä, vaikkei suoraan nimeltä mainittukaan. Eniten minua ehkä mietitytti, mikä teki Dracosta tällaisen. Miksi häntä ei kukaan saa, miksi hän ei voi asettua aloilleen ja antaa itsensä tuntea levollisuutta ja nauttia jostakin (mistään) kunnolla, aidosti ja sydämestään?

Lainaus
Minä olen vääränlainen väärämieli, ajatukseni kuin meri: minä hukutan heidät sinne ilomielin kerta kerran jälkeen. Jos olen huolimaton, katseeni kääntyy kolkoksi – silloin Astoria koskee minun kättäni, karheaa poskeani, hiuksia niskassa, sanoo: Kun olet valmis, kuuntelen.
Draco on saanut vaimon, joka on lempeä, rakastava ja ymmärtäväinen, mutta silti hän paitsi haikailee toisaalle, myös epäonnistuu tästä kotoisasta arjesta nauttimisen osalta. Se on todella sääli, ja vielä pahemmaksi tilanteen tekee se, ettei hän voi nauttia kunnolla myöskään sivusuhteistaan. Ne tuottavat syyllisyydentunnetta, sillä ne edustavat sitä, mitä Draco ei saisi arvostaa; mitä hänen pitäisi halveksia.

Lainaus
Mutta piilotetut tunteet ja ajatukset ja odotukset kupruilevat pintaan ajan myötä: minun piti päästää hänestä irti, antaa hänen elää ilman minun menneisyyteni varjoja, ilman minua, ilman minun jatkuvaa kurkkimista olan yli, että joko ne saavat meidät (minut) kiinni.
Minulle jäi sellainen tunne, että Draco itse ei vain osaa (tai ehkä pysty) päästää irti menneisyydestä, niistä odotuksista ja arvoista, joita hänelle asetettiin nuorena. Hän kyllä tunnistaa sen, että
hänen maailmansa oli niin erilainen kuin minun, hänen maailmaansa mahtui paljon enemmän, muttei silti voi laskea irti ja astua siihen maailmaan, vaan hän jää omien ahdistavien pikku ympyröittensä vangiksi, kokee olevansa vääränlainen ja tuntee, että jo koristelintukin hänet tuomitsee. Se on sääli. Häntä ei ehkä ahdista ja aja takaa mikään muu kuin oma henkinen taakkansa, siitäkin huolimatta, ettei kukaan sellainen ollut enää elossa, jonka mielipiteestä minä välittäisin.

Ficissä oli paljon kohtia, joissa tuntui kuin kuulisi kirjoittajan hengityksen rytmin tai tunnetilan, kiehtovasti vähän erilaisia lauseita ja tunnelmia sanoiksi muuttuneina.

Lainaus
Se on kuin henki haamu kummitus; sinun ihosi tuntu minun mieleni reunalla, sinut minä hukutan mereen aina ensimmäisenä.
Ajatusten meri Dracon mielessä tuntui vellovan syvänä ja aavana, ja vaikka hän itse ei niihin aaltoihin astukaan, niin hän tuntuu naaraavan nämä rakkaudet vähän päästä pintaan tarkasteltavikseen, laskematta niitä unohtumaan syvyyksiin.

Mieltä haastava, kiinnostava ja ajatuksia herättävä teksti. Kiitos tästä. :)
I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~

cassialma

  • tuulenpesä
  • ***
  • Viestejä: 1 026
Vs: Mutta minua te ette saa | K11 | Draco
« Vastaus #3 : 19.11.2018 17:06:36 »
Hei vaan ja anteeksi "hehe"

Dorca, oikeasti?? Siä oot niin dorca etten toista tiiä. <33 Hyyvä, että minäkerronta oli onnistunutta, minä vähän jännäsin sen kanssa. Toisaalta en kyllä nähnyt mitenkään muutenkaan tätä ficciä kuin tällaisena. En olisi osannut kertoa tätä mitenkään muuten, joten ihana kun se on sinnuun niin iskeny ja tuntunu, no, hyvältä, onnistuneelta. Pus! <3
Lainaus
Arvaan, että ficin sinä on Harry ja hän on Hermione, oonko oikeessa?
Haaaa, kyllä olet oikeassa!! En minä tuota arvoitusta tarkoittanutkaan kovin vaikeaksi, tai siis tuon kyllä pystyi päättelemään jos yhtään on minun tekstejä lukenut. :--D Mutta silti oli kiva jättää tulkinnanvaraiseksi. Muutenkin oli kivvaa leikkiä kun oli sinä ja hän ja Astoria, haha. Paljon pyllyy Dracolle.
Lainaus
Tää nousi heti Korppien rinnalle mun lemppariks sulta.
Entäs Irvikuvia?? Teddy/Lucas!!
Lainaus
Täs (ja sun teksteissä aina) on yks juttu tosin mihin mun on hankala tottua, ja se on et välillä omistusliitteet puuttuu
Ah. Mulle usein käy näin kun kirjoitan tekstiä jonka joka toiselle virkkeelle vuodatan sydänverta. Koitin lisäillä niitä omistusliitteitä tuonne jälkikäteen. Vähän silleesti nolotti. En edes tiedä löysinkö kaikki, haha. :--D Olen niin sokea omille teksteille. En ole ihan varma onko se enemmän tyyliseikka vai kielioppivirhe, varmaan vähän molempia, kun en edes tarkistaessa huomannut mitään kamalan kummallista noissa?? :--D Ehkä siitä on sitten vahingossa tullut sellainen "tyyliseikka". Pöh.
Lainaus
imo kaikkien Dracosta pitävien tulis lukea tää. Ja muidenkin. Ne jotka ei lue missaa paljon.
;_; <3<3 Mussu! Kiitos kauheasti palautteesta! Sinun sanat/jutut/kaikki merkitsee minulle aina tosi paljon, pus. <33


Fiorella,
Lainaus
Eniten minua ehkä mietitytti, mikä teki Dracosta tällaisen. Miksi häntä ei kukaan saa, miksi hän ei voi asettua aloilleen ja antaa itsensä tuntea levollisuutta ja nauttia jostakin (mistään) kunnolla, aidosti ja sydämestään?
Minä en oikeasti ossaa antaa tähän mittään järkevää vastausta nyt kun oikein rupesin miettimään, haha, lol. Minun oma headcanon on aina ollut Dracosta vähän tällainen. Draco on minulle tällainen. Minä en nyt oikein tiedä?? Hmm. Ajatusteni pukeminen sanoiksi tästä hahmosta on minulle vähän hankalaa. Kun Draco on minulle loppupeleissä hyvin paljon kaikkea. Tämän ficin taustalla saatoin nähdä hänellä vähän kaikenlaisia mielenterveysongelmia ja sen sellaisia/muita hankaluuksia asettua tavallaan mihinkään muottiin. En tiedä?? Kuten sanoin jo alkutiedoissa, haha, tämä on melko tulkinnanvarainen teksti, näköjään myös kirjoittajalle. Hmmh.

(Miksi häntä ei kukaan saa – sinä varmaan tarkoitit tuolla kysymyksellä minun otsikkoa Mutta minua te ette saa? Minä meinasin tuolla otsikolla sitä että Harry ja Hermione eivät saa Dracoa hänen mielensä meren pinnan alle vaikka Draco heitä kuinka rakastaisikin ja vaikka hän kuinka siellä aikaansa toisinaan viettäisikin, hän ei suostu jäämään sillä tavalla oman mielensä vangiksi vaan elää sitä "konkreettista" elämäänsä Astorian kanssa. Niin kuin tekstissäkin oli kohta joka imo kiteyttää otsikon: "minäkin olen heidän kanssaan, mutten koskaan kuitenkaan pinnan alla.")

Lainaus
Se on todella sääli, ja vielä pahemmaksi tilanteen tekee se, ettei hän voi nauttia kunnolla myöskään sivusuhteistaan.
Aaah, minä en nähnyt Hermionea ja Harrya minään sivusuhteina, vaan pikemminkin sellaisina jotka on jo ollut. Ennen Astoriaa. Menneisyyttä. Sellaisiksi minä heidät tarkoitin.
Lainaus
Minulle jäi sellainen tunne, että Draco itse ei vain osaa (tai ehkä pysty) päästää irti menneisyydestä, niistä odotuksista ja arvoista, joita hänelle asetettiin nuorena.
Kyllä. Tätä minäkin hain tähän. Minä olen nähnyt Dracon ja Astorian liiton aina vähän sellaisena väkisin väännettynä melkeinpä pakkoavioliittona johon kumpikin taipui vähän niin kuin pakosta ja sukujensa tahdosta. Ja minun mielestä sellaisessa ilmapiirissä ja kodissa Dracon on melko helppokin velloa tällä tavalla menneisyydessään. Minä en ole koskaan nähnyt Dracon ja Astorian välillä sellaista ihan aitoa aitoa rakkautta vaan enenmmänkin velvollisuutta. Mmm. Kiitos vielä kommentista. <3 Huhu, en ole varmaan koskaan analysoinut omaa tekstiäni näin perusteellisesti. :--D Toivottavasti autoin sinua ymmärtämään tätä tekstiä vähän paremmin nyt.
« Viimeksi muokattu: 20.11.2018 02:30:02 kirjoittanut cassialma »

Fiorella

  • ***
  • Viestejä: 3 143
  • Hyvän tuulen kotisatama
Vs: Mutta minua te ette saa | K11 | Draco
« Vastaus #4 : 19.11.2018 20:48:51 »
Heh, näköjään meni jotakin vähän sivu suun tai sitten aloin vain miettiä asioita turhan mutkikkaasti.  ;D Kieltämättä tulkitsin tuon nimenomaan niin, että Draco tasapainotteli monen vaihtoehdon välillä, joten oli ilahduttavaa kuulla, että entiset olivat kuitenkin menneisyyttä. :)

Lainaus
Huhu, en ole varmaan koskaan analysoinut omaa tekstiäni näin perusteellisesti. :--D
Ihan hauskaa sekin joskus, eikö vain? :D Ja avasit kyllä tarinaa oikein mukavasti.
I´m kind and caring Hufflepuff!
~ Iltakävelylle Fiorellan ficcitarhaan? ~